Empathica's Blogi

Empathica’s-kenneltreffit 2016

2 kommenttia

Loman viimeiset päivät vietettiin kenneltreffien merkeissä. Omien koirien juoksut hankaloittivat hieman järjestelyitä etenkin majoituksen osalta, mutta onneksi täkäläisistä kasvatinomistajista löytyi auttavaista väkeä. Reija ja Rufus (Empathica’s Wishmaster) saapuivat jo torstaina alkuillasta, jolloin pidettiin iltalenkin muodossa tapaamisen epäviralliset avajaiset.
IMG_0289

Neve jäi tärppipäivien uhalla kotiin. Kuvassa vasemmalta oikealle Rufus, Rini, Rossu (Löre), Ruuti, Karkki, Hilda, Seela ja Keksi.

Perjantaina lähdettiin päivästä kentälle rallytokotreeneihin. Rallytokossa mukana olivat meidän lisäksi Reija & Rufus, Saila & Messi (Empathica’s Naldo), Linda, Rolf ja Nada (Hazelmoor Empress Empathica), Aino kera karjisten ja Keksin (Empathica’s Naroona) ja vierailevana tähtenä Elli kera karjisten ja Mauri-malinoisin. Tunnit hujahtivat nopeasti kentällä treenaten!

Kuvakooste Reijan ja Rufuksen treeneistä.

Nada on oikein näpsäkkä pieni (iso) harrastuskoiran alku! Korvaan piti laittaa vähän teippiä, kun se pyrki nousemaan pystyyn…

DSC_0175

Otettiin Nadasta uusi seisomakuvakin, olen ihan rakastunut tähän tyttöseen!

Kentän laidalla voi ottaa rennosti 😉

Pääsin testaamaan, millaista on viedä Messiä rallyradalla. Tässä koirassa on jotain tosi erityistä! En osaa oikein sanoin edes kuvata tunnetta, kun Messi tuijottaa oikein intensiivisesti ja esittelee ohjaajalle parastaan – täydellistä ja saumatonta yhteistyötä. Saatan kuulemma saada viedä Messiä joskus ihan kisoihinkin – sitä odotellessa!

Mutta jos jostain olen iloinen, niin tästä! Viime vuonna kenneltreffeillä oli aika erilainen tunnelma Keksin osalta, ja se ei juuri leikatun polvensa kanssa päässyt osallistumaan muuhun kuin hengailuun. Tänä vuonna oli erilainen meininki, ja hyvä niin. Tällaisia treffejä lisää Keekulle! ❤

Jos koskaan kuulette puhuttavan lentävästä paimentolaiskarvamatosta, niin se näyttää tältä.

Omatkin koirat pääsivät treenaamaan, loma meni kyllä kenneltreffejä lukuun ottamatta treenien osalta harakoille! Onneksi treffien aikaan treenattiin paljon, koirat selvästi nauttivat, kun oli kerrankin kunnolla ohjelmaa.

DSC_0073Yksi kuva on laitettava pätevästä vierailevana tähtenä toimivasta Maurizio Puppyziosta…

…ja muutama Germany-narupalloa juoksuttaneesta Karkista.

Perjantai-illan vietimme hakumetsässä Saukkolassa, siellä menossa oli mukana Aino & koiratrio, Reija & Rufus, Heli, Jouni & Armas (Puuttomantorpan Olisinpa Aina Armas) ja mun koirat. Jyväskylässä on nyt meneillään joku kummallinen villitys, että kaikki metsät on pistettävä matalaksi, joten treenimaaston löytäminen meinasi olla työn ja tuskan takana. Hyvät treenit saatiin kuitenkin, maastossa oli haastetta sopivasti.

Kuvat (c) Heli & Jouni

Hibe oli innoissaan päästessään hakuilemaan, se muisti kupletin juonen yllättävän hyvin, vaikka hakua ei hetkeen olla päästy treenaamaan. Mummut tekivät sovellettua makkararinkiä pitkilläkin välimatkoilla ja nauttivat kovasti treeneistä. Reija ja Rufus tekivät kilpailunomaisen etsinnän peko-tyyliin ja se meni hienosti. Keksi työskenteli metsässä huikean hyvin (ja lujaa), ja otettiin sille vielä hakutreenien päätteeksi viestitreenitkin. Keksillä olisi kyllä lahjoja pk-puolen touhuihin, sillä on ihan uskomaton työmotivaatio ja näkisittepä, kuinka se juoksee täysiä! Täytyy joskus ottaa selkeämmässä maastossa videokuvaa. Eipä tulisi mieleen epäillä, että sen polvessa on mitään vikaa, jos ei paremmin tietäisi.

Treenien jälkeen ajeltiin istumaan iltaa meidän taloyhtiön pihalle grillauksen merkeissä. Lottakin saapui sopivasti paikalle Naomin (Hazelmoor Neat Naomi) ja Yolan (Hazelmoor Yade Yolanda) kanssa. Pitkän päivän päätteeksi uni maistui, joskin itse pääsin nukkumaan vasta yömyöhällä, sillä keittiössä seuraavan päivän tarjottavia tehdessä meni tovi jos toinenkin…

Siskokset Keksi ja Helmi sekä paikkamakuurivi

Lauantaiaamu alkoi kaikkea muuta kuin virkeänä huonosti nukutun yön jälkeen. Kokoonnuimme jälleen Köhniönkadun kentälle brunssitokon/rallytokon/pk-tottiksen merkeissä. Lauantaiaamusta menossa olivat mukana Pipsa & Helmi (Empathica’s Neytiri), Aino & koirat, Reija & Rufus, Saila & Mimmi, Heli, Jouni & Armas, Saija, Löre & Ruuti (Hazelmoor Yoiku Yemma), Lotta ja koirat ja minä koiralauman kanssa. Treeneistä mieleen jäi lähinnä äyräitään myöten täynnä oleva brunssipöytä herkkuineen ja mukavasti sujuneet treenit.

20160827-_DSC8671Brunssipöydän antimista Helin ja Jounin kameralle oli tallentunut kuva tekemästäni juustokakusta. Olin ollut sokerivieroituksessa pari viikkoa, mutta kenneltreffien ajaksi sallin itselleni sortumisen. Ei tarvinne erikseen mainita, miten hyvältä tämä suklaajuustokakku suussa maistui…

Hildan kanssa treenasin henkilöryhmää, vähän noutoa, ruutua ja maahanmenoa pitkästä matkasta. Rinin kanssa puuhasteltiin rallyjuttuja ilman kylttejä, lisäksi se pääsi paikkamakuuriviin. Neve pääsi peruuttamaan, rallyilemaan ja tekemään luoksetuloa.

Kuvissa Helmi ja Neve, kuvat (c) Heli & Jouni

Brunssin jälkeen suuntasimme kovasta tuulesta huolimatta Köhniöjärven rantaan ottamaan poseerauskuvia.

Naomi melkein 10v

Karvaton Yola-silakka, melkein 4v

Ruutin poseerauskuvat sekä sisarusposee Yolan kanssa

DSC_0614

Rufus, melkein 3v. Aina poseeraaminen ei miellytä 😀

Keksi olisi mieluummin sinkaissut uimaan kuin keskittynyt tylsään poseeraamiseen

Saila kävi vaihtamassa välillä koiraa, jotta Messi pääsi poseeraamaan

Lotan koirat ehtivät vähän rentoutuakin rannalla

Kuvaussession aikana ehtikin tulla jo nälkä, joten koirat saivat jäädä huilaamaan ja me suunnattiin ulos syömään. Hong Kong Citystä sai taivaallisen hyvää kiinalaista ruokaa, söimme itsemme ihan ähkyiksi. Illalle oli ohjelmassa lihashuoltoteemaa, johon osallistuivat enää Lotta ja Saija, joten opetin heille muutamia perushierontaotteita ja koiran venytyksiä, siinä ohessa vatsaan oli löytynyt jo muutaman namun mentävä kolo…

Sunnuntaiaamuna olisi väsyttänyt edellisaamuakin enemmän, mutta jälkimetsälle oli lähdettävä. Ajelimme Laukaan Hietasyrjään, jossa kangasmaastoa olisi ollut tarjolla isommallekin porukalle, mutta paikalla oli mun ja koirien lisäksi Aino koirineen, Heli, Jouni ja Armas sekä Pipsa ja Helmi. Tallasimme ensin koirille jäljet, ja kävimme välissä lenkillä. Neve oli varmuuden vuoksi hihnassa koko lenkin, mutta Armaksella oli niin lystiä Keksin ja Helmin kanssa juostessaan, ettei se välittänyt Nevestä tuon taivaallista.

Nämäkin kuvat ovat Helin ja Jounin kamerasta

Lenkin jälkeen alettiin ajaa jälkiä. Mitä tekikään Hilda? Alkukesästä ajettiin sen kanssa muutamia jälkiä vähän vaihtelevalla menestyksellä – se jäljesti lyhyitä ihan hyviä pätkiä, mutta kääntyi usein kyselemään apuja. Aino oli tallannut ehkä n. 300m pitkän jäljen, jossa oli kaksi kulmaa. Jäljen alku oli haastava, siinä vähän haahuilua (epäilys, että oli varmaan aika paljon vanhempia harhajälkiä seassa), mutta hieman ennen ensimmäistä kulmaa koiran työskentely parani huimasti. Muutama pieni herpaantuminen jäljen varrella, mutta ihan mieletön parannus edellisiin harjoituksiin, olin niin ylpeä Hilpukasta ❤ Ja mikä parasta – muutama töpön viuhahduskin nähtiin jäljestyksen varrella! Ainolta tuli kommenttia, että koira alkaisi kaivata välipalkkoja jäljelle, ja olen samaa mieltä. Edelleen siis oli nameja Hildan jäljellä, mutta loppua kohti oli jo vähän pitempiä pätkiä ilman nameja. Seuraavaksi päästäänkin pureutumaan keppi-ilmaisun alkeisiin Hiben kanssa…

20160828-_DSC8991Jouni ikuisti punaisen työmyyrän

Nevelle otin lyhyehkön janan, ehkä 5m. Kävimme pientä keskustelua, lähteekö koira sinne, minne oma nenä sillä hetkellä sattuu näyttämään, vai sinne, minne minä haluan. Muutaman epäonnistuneen lähetyksen jälkeen Neve meni sinne, minne pitikin, ja jäljestys saattoi alkaa. Kepeistä nousi 5/6, toinen keppi jäi jonnekin matkan varrelle. Luulen Nevenkin jäljellä olleen harhajälkiä, sillä alue on kuulemma marjastajien suuressa suosiossa. Olin silti tosi tyytyväinen Neven työskentelyyn: ajat, jolloin tuskailin, että millä ihmeellä saan sen nostamaan kepit jäljeltä, ovat muisto vain.

Rini teki hyvän janan, työskenteli jäljellä upeasti, ja kepeistäkin nousi 6/6. Kisahaaveet nostivat taas päätään, mutten taida enää mummukoiraa viitsiä niillä kiusata. Rini saa jäljestää omaksi iloksi, ja se oli ihan elementissään – häntä viuhtoi iloisesti puolelta toiselle. Kultainen mummukoira ❤

Jälkitreeneistä suunnattiin vielä Palokkaan Kaleniuksen Elinan agilityvalmennukseen. Mun koirat eivät siihen osallistuneet, mutta mukava oli seurata kasvattien aksailua. Agikoulutukseen osallistuivat kasvateistani Keksi, Noa, Messi, Helmi ja Ruuti, lisäksi paikalla oli karjisedustusta Karkin ja Mimmin verran sekä appenzelli Edi, joka Saijan sutkautuksesta osallistui peitenimellä Empathica’s Möhköfantti tai Öhnö-Antti 😀 Keksillä, Noalla ja Helmillä oli hurjasti vauhtia etenkin treenimääräänsä nähden, taitavat olla nopeita oivaltamaan! Messi on päässyt pitkin kevättä ja kesää aksaamaan Ainon ohjauksessa, ja meno oli upeaa katseltavaa. Videomateriaalia on luvassa, lisäilen videon myöhemmin, kun saan sen koottua.

Lämmin kiitos kaikille kenneltreffeille osallistuneille, teitte todellakin viikonlopusta elämisen arvoisen! Naurun muodossa tuli pidennettyä ikää oikein urakalla, ja seuraavia kenneltreffejä jo kovasti odotetaan.

Viikonlopun kattauksen jäljiltä oli jo melkoisen pöllämystynyt olo, mutta ajelimme vielä illasta mutkan Tampereen suunnalla, kun kävin hakemassa Lyylin taas meille hoitoon. Vaivattomasti se sujahti lauman jatkeeksi tälläkin kertaa, ja jälleen mietin tekosyitä olla palauttamatta sitä kotiin 😀

14171937_10154403013977808_1419824840_n

Loppuun vielä paljastus edellispostauksen lopussa olleesta vihjauksesta loman kalliiksi tulemisesta, en uskaltanut paljastaa ennen kuin 1) lähipiiri on saanut ensin tietää ja 2) nimet on laitettu paperiin ja raha vaihtanut omistajaa. Meidän lauma muuttaa loka-marraskuun vaihteessa ihan omaan kotiin ❤

2 thoughts on “Empathica’s-kenneltreffit 2016

  1. Kiitos, että saimme olla mukana Empathica’s Ottopoika Armaksen kanssa treenaamassa, remuamassa, herkuttelemassa ja viettämässä aikaa mukavien ihmisten ja hienojen koirien kanssa:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s