Empathica's Blogi

Synkissä vesissä

2 kommenttia

Meille ei kuulu hyvää.

Jokaiseen pentueeseen liittyy riskejä, koska täydellisiä koiria ei ole – tämän ajatuksen tiedostin hyvin jo kauan ennen kuin aloin edes haaveilla koirien kasvattamisesta. Riskien minimoimiseksi olen yrittänyt kartoittaa suunnittelemieni pentueiden vanhempien takaa tulevat riskit mahdollisimman tarkkaan eri keinoin: hyödyntämällä sukutauluanalyysiä, tutkimalla KoiraNettiä, kyselemällä kasvattajilta ja harrastajilta, teettämällä terveystutkimuksia, näkemällä jalostukseen käytettäviä koiria ja niiden sukulaisia mahdollisimman useissa eri tilanteissa… listaa voisi jatkaa loputtomiin. Lopulta muodostuu lista sairauksista ja ominaisuuksista, joiden suhteen pentuetta suunnitellessa ja toteuttaessa ottaa tiedostetun riskin. Tiedostettujen riskien suhteen jännittää enemmän ja vähemmän koko koirien eliniän, olivatko riskit ottamisen arvoisia.

Mutta miten varaudut riskeihin, joita et osannut odottaa?

DSC_0807

Huolet ja murheet alkoivat oikeastaan jo toukokuun alussa, Emppuleirillä. Kiinnitin sunnuntaiaamuna huomiota aamukiepillä, kun meidän mukana ollut Nuka (Empathica’s Scorpius) liikkui epäpuhtaasti. Mainitsin Heliannalle ja ohjeistin seuraamaan ja hakeutumaan herkästi eläinlääkäriin, jos pitkittyy. Nykyään suosittelen vielä herkemmin hakeutumaan myös osteopaatille, joka pystyy hoitamaan kehoon kivun seurauksena aiheutuneita kompensaatioita niiden varsinaisten kipua aiheuttavien syiden lisäksi. Nuka kävi seuraavalla viikolla eläinlääkärissä, jossa se kuvattiin. Todettiin kuormitusta olissa, mutta ei oikein mitään muuta. Kipulääkkeet matkaan, osteopaattikin pennun hoiti ja kehotti jatkossa välttelemään törmäilyjä.

Siitä vähän aikaa eteenpäin Nukan sisko Nemi (Empathica’s Sedna) liukastui lenkillä ja alkoi ontua oikeaa takajalkaa. Kipulääkkeillä ja levolla ontuminen helpotti, kunnes päivänä eräänä Nemi pääsi livahtamaan irti pannasta ja vetämään pienet hepulit. Ontuminen pahentui sen seurauksena. Ennen eläinlääkärikäyntiä liike ehti hieman parantua. Eläinlääkäri havaitsi tutkimuksissa, että toinen polvi on löysempi kuin toinen, oireet viittasivat ristisidevammaan. Jatkotutkimukset veivät ortopedille, röntgenkuvissa ei näkynyt murtumaa (toisin kuin Keksillä aikanaan), polvessa oli hieman turvotusta, mikä myös tuki ristisidevamman diagnoosia. Sen verran ortopedi tiesi kertoa, että niin pienelle pennulle TTA- ja TPLO-leikkaukset olisivat poissuljettuja, koska kasvu on vielä kesken. Pelättiin pahinta, koska ei ole reilua omistajille eikä pennullekaan rajoittaa pennun elämää kuukausiksi ennen mahdollista leikkausta, siitä seuraavaa toipumista ja kuntoutusta…

Sitten ortopedi oli soittanut Evelle uudelleen perään. Klinikalla ortopedit olivat keskustelleet keskenään, että jos ristisideleikkaus olisi Nemille tarpeellinen, siihen voisi soveltua CBLO-tekniikka, jossa kasvuruston alueeseen ei kajota. Uskalsimme vähän alkaa toivoa, Nemille varattiin aika polven tähystykseen, jossa todettaisiin ensin vammat ja tehtäisiin tarvittavat toimenpiteet.

Nemin polvi tähystettiin heinäkuun alussa. Yllätys oli melkoinen, kun kävi ilmi, että ristiside oli täysin ehjä, mutta polvessa olikin irtopala. Irtopala oli hangannut ristisidettä ja aiheuttanut ärsytystä nivelessä, minkä vuoksi sinne oli ehtinyt tulla tulehdusmuutoksia – siitä syystä ristisidekin oli löystynyt. Ristisidevammasta diagnoosi vaihtuikin osteokondroosiin eli OCD:hen. Tähystyksessä irtopala poistettiin, nivelpintaa siistittiin ja Nemille annettiin PRP-hoito. Ennuste toipumisesta on varovaisen toiveikas, sillä irtopala ei ollut nivelen kantavalla pinnalla, mutta ristisiteen löysyys lisää ristisidevamman riskiä, kunnes polven ympärillä olevat tukilihakset saadaan kasvamaan ja kehittymään polven tueksi.

Yhden viikonlopun ajan ehdittiin hieman huokaista ja toivoa, että pahin olisi takanapäin.

DSC_0770

Maanantaina olin treeneissä, kun Heliannalta tuli viesti, että Nuka on menossa ct-kuvaukseen. Ontuminen ei ollut loppunut. Pahimmat pelkoni kävivät toteen, ct-kuvien tulokset olivat murskaavat – OCD-muutoksia molemmissa kyynärissä ja toisessa olassa alkavia muutoksia, kyynäriin oli lisäksi ehtinyt kehittyä nivelrikko. Radiologin lausunnossa olan muutokset katsottiin vielä olevan normaalin rajoissa, mutta kyynärien tilanne oli huono. Todella huono.

Tässä vaiheessa ajattelin, että vaikka Nemi ja Nuka molemmat olivat selkeästi oireilleet jo jonkin aikaa, niin oman ja muiden pentujenomistajien mielenrauhan vuoksi olisi hyvä tietää, miltä muiden pentujen luustot näyttävät. Muilla pennuilla ei ontumista ollut, mutta oltiin omistajien kanssa yhtä mieltä, että on parempi tietää mahdollisimman hyvissä ajoin, jos pommeja on muhimassa lisää. Jyväskylän porukalle järjestin joukkokuvauksen, aika saatiin seuraavalle viikolle.

DSC_0853

Klinikalla oli aika synkkä tunnelma jo ennen kuin yhtään pentua oli kuvattu. Vaikka pennut eivät ole tämän vanhempia, meistä on tullut sen verran tiivis porukka, että myötäeletään mukana muiden iloissa ja suruissa. Ensimmäisenä kuvattavana oli Haba (Empathica’s Saros). Olin toiveikas Haban suhteen, sen liikkeet olivat näyttäneet niin hyvältä aina, kun sitä olin nähnyt. Vasemmassa olassa näkyi pientä röpelöisyyttä. Oikeassa polvessa näkyi OCD:lle tyypillinen kolo.

Sitten tuli Puhtin (Empathica’s Sirius) vuoro. Puhtin kuvat näyttivät hyvältä siihen saakka, kunnes polvikuvat olivat syynättävänä. Muutos ei ollut niin selkeä kuin Haballa, mutta sielläkin näkyi poikkeavuutta, joka voi viitata OCD:hen.

Maarun (Empathica’s Shaula) kuvia katsoessa tuntui, ettei henki enää kulje. Maarun kuvat näyttivät kuitenkin hyvältä, niissä ei ollut havaittavissa poikkeavuutta. Myös Sara (Empathica’s Soraya) on tämänhetkisten kuvien valossa terve. Nemi kävi klinikalla kuvauttamassa etupään, sillä sitä ei ollut tähystyksen yhteydessä kuvattu. Nemillä ei etupäässä ollut muutoksia.

Yksi taistelu me kuitenkin hävittiin.

DSC_0190Empathica’s Scorpius ”Nuka” 30.1.2019-18.7.2019

”On kolme ääretöntä asiaa: taivas tähtineen, meri pisaroineen ja sydän kyynelineen.”

Muistan pentulaatikosta ensimmäisenä syntyneen kauniin mustan pojan, jonka hieno valkoinen kaulus ulottui korviin asti. Pennun työnimeksi tuli Vohveli, meidän Don Vohvelino, kaikkien nälkäisten esikuva. Vohveli oli erityisen tunnettu huudosta, joka pentulaatikosta kaikui, kun maitobaaria ei löytynyt – joskus muutaman sentin päästäkään. Myöhemmin huuto kaikui myös mielipahasta, jos jäi pentuaitauksen väärälle puolelle, tai jos nyt muuten vaan oli liian hiljaista.

Vohveli oli lähempänä luovutusikää, kun sille esiteltiin sohva. Hepulista, joka sohvalle pääsystä seurasi, ei voinut olla liikuttumatta. Se sukelsi sohvatyynyjen ja peiton alle, hepuloi sohvan päädystä toiseen sukeltaakseen taas tyynyjen alle. Silloin tiesin, että tässä pojassa on jotain sellaista huumorintajua ja pilkettä silmäkulmassa, mistä Helianna tykkää. Ja mitä pitempään tätä parivaljakkoa seurasin, sen varmemmaksi tulin, että nämä kaksi oli tarkoitettu toisilleen.

Kukaan ei kuitenkaan voinut varjella Nukaa siltä, minkä geenilotto meille arpoi. Meidän rakkaan Sohvakirpun hyväksi ei ollut tehtävissä mitään. Kyynärät olisi voitu operoida, mutta Nukan elämästä ei olisi saatu kivutonta, nivelrikko oli päässyt niin pahaksi. Nuka matkasi tähtien taa ennen kuin sen elämä ehti edes kunnolla alkaa, ja meille jäi vain tukehduttava, murskaava ikävä, vaikka tiedetään, että tämä oli ainoa oikea ratkaisu Nukan kannalta. Lämmin kiitos Heliannalle ja Simolle parhaasta, rakastavasta kodista rakkaalle Nuketille ja valtavasti voimia suruun ❤

DSC_0180Rakas pieni Nuka ❤

Saman viikon lopulla kuvattavana kävi Vips (Empathica’s Salacia) ja seuraavan viikon alussa pentueen viimeisenä Fila (Empathica’s Sinope). Vipsun olissa näkyi pientä röpelöisyyttä, mitä jäätiin seuraamaan. Filan kuvissa ei näkynyt OCD:hen viittaavia muutoksia.

Haba pääsi pojista välikuvausten jälkeisellä viikolla tähystykseen, samalla olat kuvattiin uudelleen. Olat olivat uusintakuvissa siistit, joten niille ei lähdetty tekemään mitään, ortopedin mukaan niihin voi suhtautua varovaisen huolettomasti. Polven tähystyksessä ei hurjalta näyttäneestä röntgenkuvasta huolimatta onneksi löytynyt irtopalaa, mutta kasvuruston pintaa siistittiin. Nivelessä oli lievää tulehduksen alkua.

Viime viikolla operoitiin Puhti, samana päivänä, kun pennut täyttivät puoli vuotta. Kuvissa pahemmalta näyttäneessä polvessa ei ollut irtopalaa, siellä muutokset hyvin samankaltaiset kuin Haballa. Ruston pintaa siistittiin, nivelessä oli lievää tulehduksen alkua niin kuin Haballakin. Ortopedi jätti Terhin päätettäväksi, tähystetäänkö toinenkin polvi. Terhi halusi, että sekin tähystetään, ja hyvä niin – toisesta polvesta löytyi irtopala. Irtopala ei ollut nivelen kantavalla pinnalla eikä ihan yhtä iso kuin Nemillä, mutta iso kuitenkin. Irtopala poistettiin, kasvurusto siistittiin. Nivelessä oli tulehduksen alkua. Ortopedin epäily oli, että Puhti ei ole oireillut, koska muutosta on ollut molemmissa polvissa.

DSC_0022

Taas muutaman päivän ajan huokaistiin ja toivottiin, että pahin olisi ohi. Sitten Eve soitti viikko sitten, että Nemin leikattu jalka on ihan kokonaan pois pelistä. Aiemmin päivällä jalka oli ollut kunnossa, oireet alkoivat yllättäen. Jalassa oli turvotusta, Nemi ei varannut jalalle painoa. Pelättiin uutta irtopalaa tai että nyt ristiside on rikki. Nemillä oli tulossa ortopedille kontrolliaika seuraavalla viikolla, joten eipä paljon muuta ollut tehtävissä kuin aloittaa kipulääkekuuri ja odottaa keskiviikkoa.

Lähdin ortopedin käynnille mukaan tueksi, sillä pelko oli, että reissu on Nemin viimeinen. Finnoon Evidensialle kaikki kiitokset, että saivat järjestettyä Nemille lyhyellä varoitusajalla puoli tuntia lisää aikaa, että ehdittiin muutakin kuin päivittää tilanne. Eläinlääkärin tutkimuksissa polvi ei oireillut niinkään, mutta Nemi aristi leikatun jalan kinnertä. Diagnoosin selvittämiseksi oli tarpeen ottaa uusia röntgenkuvia, joten Nemi rauhoitettiin uusien kuvien ottamista varten.

Diagnoosi jäi vielä vähän epäselväksi röntgenkuvista huolimatta. Molemmissa kinnernivelissä oli havaittavissa lievää turvotusta, etenkin verrattuna aiemmin otettuihin kuviin. Oireiden äkillisyys viittaisi turvotusten kanssa kinnernivelen tulehdukseen. Ortopedin mukaan se on pennuilla suhteellisen yleinen (etenkin kintereissä), ja bakteeri on voinut päästä verenkiertoon aiemman tulehdustilan seurauksena. Nemin polvessa ollut irtopala oli ehtinyt aiheuttaa polveen ärhäkän tulehdusreaktion, joten on mahdollista, että kintereiden tulehdustila on peräisin siitä. Röntgenkuvien perusteella ei kuitenkaan voitu poissulkea, ettei kintereissä ole irtopalaa. Nemi lähti klinikalta vielä mukaan 10pv antibiootti- ja kipulääkekuurin kanssa. Jos oireet poistuvat ja pysyvät kuurin loputtua poissa, kyse on todennäköisesti ollut kinnerniveltulehduksesta. Jos oireet palaavat, kyse todennäköisesti on kinnernivelen OCD:sta, jonka ennuste on niin huono, ettei jäljelle jää kuin yksi vaihtoehto.

DSC_0110

Haban ja Puhtin toipuminen on toistaiseksi sujunut hyvin. Toivon, että poikien ennustetta parantaisi varhainen puuttuminen ennen oireiden alkua. Nemin kannalta toivon, että takapakki johtuisi tulehduksesta eikä uudesta irtopalasta, ja että se voisi jatkaa hyvin alkanutta kuntoutumistaan lääkekuurien jälkeen. Muuta en voi – vain toivoa.

Vipsun olat kuvattiin tällä viikolla uudestaan, ja uudet kuvat näyttivät hyvältä, Vipsukin voi jatkaa aktiivista elämää varovaisen huolettomasti.

Kaikkein pahinta tässä kaikessa on epätietoisuus. Emme voi olla varmoja mistään. Tässä roikutaan hitaassa hirressä, toivoen parasta ja peläten pahinta. Niin monet itkut on itketty, tuskaiset hetket sinnitelty, ja silti ei tiedetä, onko pahin takanapäin vai tuoko tulevaisuus lisää vastoinkäymisiä eteen. Ei uskalla toivoa eikä oikein odottaa mitään, pystytään vain sinnittelemään päivästä toiseen ja toivomaan, että yhdessä me ollaan riittävän vahvoja selviämään tästä.

OCD on minun käsitykseni mukaan aussieilla harvinainen. Tiesin muutaman sairastuneen koiran ennen tilannetta, jossa omassa pentueessani sairaita on neljä. Sairauden alkuperä on vain spekulaation varassa, kummankaan vanhemman suvussa ei tiettävästi OCD:ta ole. Väistämättä mielessä on käynyt, että onko Keksin polven taustalla kuitenkin ollut OCD, mutta tähän ei varmaa vastausta ole eikä saada.

En ole kovin usein aiemmin tuntenut itseäni ja oloani näin voimattomaksi. Pahinta syyllisyydentuntoa on vain hieman hellittänyt tieto, etten ikinä osannut kuvitellakaan tällaista riskiä tässä pentueessa, saati, että se osuisi kohdalle näin monta kertaa. Sydän on ihan kappaleina surusta ja tuskasta, joka tästä on aiheutunut pentujen omistajille ja myös minulle itselleni. Tällaista en halunnut enkä toivonut kenellekään. Miten paljon toivoinkaan näille ihanille pennuille ja ihanille ihmisilleen kaikkea hyvää, iloisia seikkailuja ja mukavia kokemuksia tämän painajaisen sijaan.

2 thoughts on “Synkissä vesissä

  1. Olen niin pahoillani teidän kaikkien puolesta. Painajaismainen tilanne, jota ei toivoisi kenellekään. Isosti tsemppiä kaikille. ❤️

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s