Blogihiljaisuus on ollut koko kesän aika totaalinen, ei vain ole ollut jaksamista kirjoittaa. Tuntuu, että koko kesä on ollut vain yhtä helvetin OCD:tä ja alamäkeä. Ja sitähän se on ollutkin – ei siitä ole päässyt irti. Huoli on läsnä edelleen – niin oireilemattomista kuin leikatuista pennuista ja pentunsa menettäneiden jaksamisesta. Tätä huolta on tiedossa vielä pitkän aikaa – tuskin kukaan meistä hengittää kovin vapautuneesti ennen kuin pentujen kasvu on ohi. Kasvu toki hidastuu koko ajan, minkä pitäisi pienentää sairastumisen riskiä, mutta niin monesti on matto vedetty kesän aikana jalkojen alta, ettei uskalla huokaista.
Tämän kesän piti olla ihan erilainen kuin millaiseksi se osoittautui. Täynnä seikkailuja, auringonpaistetta ja kaikkea kivaa. Yritän muistella tähän postaukseen nyt muita juttuja kuin pentujen sairauskertomuksia.
Juhannuksen tietämillä pennut harjoittelivat uimista. Maarusta (E. Shaula) tuli nopeasti Keksi-maman innoittamana vesipeto. Sara (E. Soraya) intoutui vähitellen myös. Haba (E. Saros) oli päässyt vesipelastustreeneihin turisteilemaan, ja siitä kehkeytyi nopeasti taitava uimari. Puhtikin saatiin uimaan siskojen uimakoulussa juhannuksen pyhinä.
Juhannuksen jälkeisellä viikolla meillä oli ison porukan ajat Maaria Kaiperlan osteopatiahoitoihin, omien lisäksi mukana olivat Keksi (E. Naroona) ja Maaru sekä Vips (E. Salacia) ja Puhti (E. Sirius). Myös Nemi (E. Sedna) tuli Even kanssa Mikkelistä hoidettaviksi. Maaria hoiti Nemin jalkaa sekä käsin että laserilla, liukastumisen seurauksena pohjeluu oli ottanut runtua ja polvi oli varsinainen oireileva alue. Puhtilla oli ongelmia nopean kasvunsa kanssa, mutta Maaria sai onneksi helpotettua Puhtin oloa. Keksi oli toipunut pentujen jäljiltä tosi hyvin, ja ohjeistuksena oli ”jatkaa tiukkaa ajoa” eli palata normiarkeen. Maarulla ja Vipsillä oli molemmilla lantiossa pientä hoidettavaa, mutta tilanne muuten varsin hyvä. Saralla oli myös lantio lähtenyt pois linjasta, sen liikkeessä silmääni oli pistänyt vasemman takajalan erikoinen sivupotku, joka katosi lantion oikaisun myötä. Lempi oli vetänyt takapään jäykäksi, mutta tilanne ei ollut kovin huono. Rinillä oli ikääntymiseen liittyvää hoidettavaa, mutta sai kehuja, että on ikäisekseen hyvässä kunnossa ja kovin elinvoimainen.
Sara, Haba ja Maaru kesäkuun lopussa
Oltiin Ainon kanssa mietitty alkukesästä osallistumista Vantaalla oleviin ASCA-agilitykisoihin heinäkuun alussa. Pentumurheiden alettua musta tuntui, ettei nyt ole voimia eikä tuntuisi sopivaltakaan lähteä. Paluuviestinä sain ilmoituksen, että Aino oli maksanut meidän molempien kisastartit. Niinpä ajeltiin heinäkuun ekana viikonloppuna Helsinkiin kisaamaan.
Lempi oli ilmoitettu kahdelle novice-tason hyppyradalle sekä lauantaille että sunnuntaille. Mulla ei ole entuudestaan kokemusta ASCA-agista, ja edellisistä agilitykisoistanikin on jo vierähtänyt aika monta vuotta. Tiesin, että Lempi ei koulutuksellisesti ihan vielä ole kisakuntoinen monessakaan asiassa. FCI-agiin verrattuna novice-radat olivat kuitenkin ihanan suoraviivaisia ja säännöt hieman helpommat (ei esim. kieltoja). Niinpä lähdettiin kokeilemaan, tavoitteena, ettei tiputeltaisi hirveästi rimoja.
Lauantaina 6.7. kisat menivät aika pitkälti harjoittelun piikkiin. Luotin vähän liiankin itsevarmasti, että Lempi poimii esteet linjalta, mutta eihän se tehnyt niin 😀 Ensimmäinen rata oli puhdas, mutta tuli reippaasti yliaikaa. Toinen rata oli hieman sujuvampi, mutta yksi hyppy mentiin väärään suuntaan esteen ohituksen seurauksena.
Sunnuntaina 7.7. radat olivat lauantaihin verrattuna hieman haastavammat. Ohjasin Lempiä vähän napakammin, ja vaikka tyylipuhtaita nämäkään radat eivät olleet, niin sujuvammilta ne kyllä tuntuivat. Lempin ohjaamisessa tuottaa hieman haasteita videoillakin näkyvä putkihulluus 😀 Mutta ihmeen kaupalla sunnuntain molemmat radat menivät ihanneajan sisään, minkä ansiosta saatiin kaksi Q-tulosta ja titteli JS-N!
Hyvä meidän joukkue!
Kisoja seuraavana maanantaina treenattiin rataa, ja sieltä oli tällainen pätkä tallentunut videollekin. Tässä muuten tehdään ekaa kertaa puomia radalla:
Agility on kyllä muutenkin pitänyt jollain tapaa kesän ajan pinnalla. Lempi on tosi kiva ja palkitseva ohjattava. Kevät ja kesä treenattiin mölliryhmässä, ja nyt syyskuun alusta aloitettiin kisaavien ryhmässä Ainon koutsattavana. Kisaavien ryhmän treenit on meille vielä aika haastavia (tälleen parin treenin kokemuksella), eikä tavoitteena ole tämän vuoden puolella päästä kisaamaan, mutta tehdään töitä esteosaamisen varmistamiseksi ja kisoja kohti pikkuhiljaa. Ensi vuonna olisi tavoitteena päästä virallisille agiradoille kirmaamaan.
Lempin kanssa kokeiltiin alkukesästä myös vetohommia! Lempiltä ei vetäminen tule kovin luonnostaan, mutta näköjään oikein motivoituna tätäkin voi treenailla 🙂 Sainkin Lindalta videosta vielä vinkkejä, että jatkossa kannattaa sijoittua pyörän kanssa suoraan koiran taakse, tuossa ajauduin vähän sivuun.
Saukon kanssa treenien pääpaino on ollut agilityssä, mutta vähän on treenattu myös tokoa, rallya ja noseworkkia. Paimentamaan päästiin vain kerran, jossa todettiin, että jos aika oli tehnyt hyvää koiralle, niin sitä se ei ollut tehnyt ohjaajalle… Tokossa käytiin kokeilemassa kisaamista Jämsän kisoissa elokuussa Kurtin tuomaroimassa kokeessa. Kokemuksena ihan jees, nyt tiedän, miten Lempiä ei kannata viedä kokeeseen. Saatiin 2-tulos 150 pisteellä, joka oli meille treenimäärään nähden ihan oikeutettu. Ilman hypyn nollaamista olisi ollut tsäänssit ykköseenkin, mutta treenaillaan lisää ja kokeillaan sitten myöhemmin uudestaan.
Lämpimän kesän ansiosta tuli uitettua koiria paljon, ja sehän on kovasti Lempin mieleen. Kameraa tuli ulkoilutettua verrattain vähän, mutta joitakin otoksia kesältä tässä postauksessa on.
Kun vauhtia on enemmän kuin järkeä…
Aina uuden koiran tullessa laumaan väistämättä miettii, miten se vaikuttaa laumadynamiikkaan ja -hierarkiaankin. Sara on sujahtanut laumaan tosi kivasti. Lempin kanssa ne ovat ylimmät ystävykset, ja Riniä kohtaan Sara on varsin kunnioittava – ainakin pääosin. Kovin vakavasti se ei ota, jos aikuinen koira sitä ojentaa, parhaimmillaan saattaa urputtaa vähän takaisin. Lempi, joka ei sano Saralle juuri koskaan mistään mitään, on hyvää vauhtia menettämässä paikkansa lauman keskimmäisenä.
Sara on juuri sellainen pentu, jota Keksistä toivoinkin – reipas, ennakkoluuloton, avoin. Ja aika passelin kokoiseksi pieneksi taskuraketiksi Sara taitaa olla jäämässä – korkeutta on nyt n. 46cm ja painoa viime viikon punnituksessa 14,6kg. Harrastuksiin löytyy potkua. Kesä on puuhasteltu lähinnä tokon ja rallytokon parissa, joskin Hazeltapaamisessa Sara pääsi tekemään alkeita myös noseworkkiin. Siitä löytyy yllättävän totinen puoli, kun päästään töihin, vaikka muuten se on yhdenlainen pelle. Kesäloman loputtua Sara kunnostautui myös askartelijana (hyvästi tietokoneen virtajohto, pleikkarin kapulan latausjohto, lukemattomat kynttilät, matto jne), ja muutaman epäonnistuneen tilanjakoyrityksen jälkeen koirat ovat nykyään viettäneet yksinoloajat yläkerran vierashuoneessa, joka modattiin pentuystävälliseksi. Sen jälkeen yksinolot ovat sujuneet paremmin ainakin tuhojen puolesta. Sara on toistaiseksi vaikuttanut varsin vahvatahtoiselta ja itsepäiseltä – miten alle vuosikas voi olla jo tällainen junttapulla!
Sara pääsi heinäkuun lopussa käväisemään kertaalleen lampaita moikkaamassa. Aluksi se oli aika jännittynyt lampaita kohtaan, mutta melko nopeasti alkoi työstää itseään jännityksen yli. Aitauksessa se oli äänekäs, mutta siihen ei nyt lähdetty puuttumaan – kouluttaja oli sitä mieltä, että Sara haukulla hakee itselleen varmuutta. Aika nopeasti pentu alkoi tehdä lampaiden koontia, ja videolle on tallentunut hetki, kun Sara palauttaa yhden hatkaan yrittävän lampaan takaisin laumaan ❤ Tänä kesänä paimennukset jäivät aika vähälle, mutta yritetään ensi vuonna päästä heti keväästä paimennushommiin!
Rini on voinut pääosin tosi hyvin. Ikä näkyy arjessa sen verran, että mummun päivät menevät mukavasti nukkuen. Se käy edelleen samat lenkit muun porukan kanssa, askel on vähän hidastunut eikä se lähde kovin kauas. Kuulo on selkeästi heikentynyt eikä näkökään ole ennallaan. Siitä olen ollut iloinen, että vaikka käydään välillä pitkiäkin lenkkejä, levon jälkeen ei ole havaittavissa jäykkyyttä tai ontumisia. Rinillä menee ikäisekseen hyvin.
Kuten kuvistakin näkee, mieli on vielä virkeä. Mummu on saanut mielenvirkistykseksi tehdä vähän toko-, nosework- ja rallyjuttuja, mutta sanomattakin lienee selvää, että kovin tavoitteellisesta toiminnasta ei enää puhuta. Aina välillä herkistyn ajatellessani, millainen matka meillä on ollut vuosien aikana tähän hetkeen, mitä kaikkea on yhdessä koettu ja mistä kaikesta on selvitty. Mun sielunpuolikkaani ❤
Elokuussa käväistiin tälle kesälle toisen kerran Maaria Kaiperlan hoidettavina. Puhti oli hoidettavana ekaa kertaa leikkauksen jälkeen. Se oli kompensoinut jalkoja lantiolla ja selällä, mutta antoi hoitaa hyvin, ja hoidosta oli paljon apua – se tuli hyvään saumaan. Sara oli todennäköisesti lomalta töihin palattuani kiipeillyt yksin ollessaan pöydällä, ja sen tiimellyksessä joko pudonnut tai tullut huonosti alas, se oli tosi kipeä eikä olisi meinannut millään antaa hoitaa kipeämpää puolta lantiostaan. Olin kyllä huomannutkin muutoksen liikkeessä, onneksi osteopaatin hoitoon ei ollut kovin pitkä aika. Heti, kun kipukohta hellitti, koiran ilme muuttui ja Sara nukahti. Hoidon jälkeen on ollut ilo katsella vaivattoman kaunista liikettä.
Lempin olin ajatellut olevan suht ok, olin hoitanut sen itse parisen viikkoa aiemmin, ja tuntui, että se lähti ihan hyvin auki. Takapää oli kuitenkin taas varsin jäykkä, ja Lempilläkin oli vaikeuksia asettua hoidettavaksi. Maarian mukaan Lempin jäykkyys on peräisin kesken olevasta kehityksestä – etu- ja takapää eivät keskustele vielä keskenään. Kysyin jo vähän huolissani, että pitääkö tässä ryhtyä harkitsemaan agilityn harrastamisen järkevyyttä, mutta kuulemma sen pitäisi olla ok, kun vastapainona vaan on myös muunlaista tekemistä.
Rinin tiesin olevan ihan kauheassa kunnossa, ja sitähän se olikin. Rinillä kävi 1,5 viikkoa ennen osteopaattireissua haaveri – se oli luultavasti yövuoroni aikana yrittänyt päästää Saran pentuaitauksesta, ja sitä yrittäessään varvas oli jäänyt pihtiin pentuaitauksen kahden palasen saumaan. Siinä oli mullakin työtä saada varvas irti. Mummu oli ihan voipunut ja kivuissaan, ja pelkäsin, että näinköhän se nyt on menoa. Eläinlääkäri tutki jalan, ja kuin ihmeen kaupalla selvittiin mustelmalla, pienellä haavalla ja varpaan turvotuksella. Onneksi.
Nyt tassu on jo ihan ennallaan – haava on parantunut, turvotus poissa eikä mustelmaakaan enää näy. Mutta kyllä säikäytti! Eipä ollut aiemmin käynyt mielessä, että näinkin voisi käydä. Nyt on pentuaitaukset raivattu varastoon pois silmistä.
Viime viikolla lomailtiin töistä ja reissuttiin koko viikko – ensin Joensuussa jokunen päivä, sitten päivä kotona / Mikkelissä Eveä ja Eemeliä moikkaamassa ja loppuviikko Helsingissä. Joensuussa juhlistettiin Rinin 13-vuotissynttäreitä lenkkeilemällä, herkuilla ja käymällä ajamassa jälkiä koko lössin kanssa, Keksi oli lauman vahvistuksena myös reissussa mukana. Reissu meni mukavasti, ja oikeastaan tuntui, että vaikka ei ollut koko lomalla aikaa oikein istua ja huokaista, niin tämä oli hyvä ja tarpeellinen irtiotto arjesta.
Helsingissä tai oikeammin Vantaalla oli tarjolla viikonlopun verran Asca-agilityä, ja niin kiva tapahtuma se oli jo heinäkuussa, että sinne lähdettiin uudestaan Ainon ja koiralauman kanssa. Olin ilmoittanut Lempin seitsemään starttiin: lauantaina harjoituksen nimissä yhdelle novice gamblers -radalle ja kahdelle open hyppyradalle; sunnuntaina kahdelle novice gamblerssille ja kahdelle novice regular -radalle. Ennen kisoja mietitytti, että ahnehdinko liian ison palan – kontaktit eivät vielä ole valmiit, estevarmuudessa olisi vielä työstämistä, keppejä ei vielä olla tehty ilman ohjureita ja seitsemässä radassa on nuorella koiralla (ja ohjaajallakin) aika paljon tekemistä.
Lauantaina aloiteltiin gamblerssilla. Tehtiin ihan hyvä suunnitelma esteistä, Lempillä oli vähän omia sovelluksia, mutta saatiin kerättyä pisteitä varsin hyvin. Varsinainen gamble-osuus ei onnistunut, ei olla vielä ihan hirveästi tehty rataa niin, että koira suorittaa esteitä kauempana ohjaajasta. Mutta hyvää harjoitusta!
Päivän onnistumiset tulivat hyppyradoilta – Lempi kulki tosi hyvin ja radat olivat profiililtaan meille sopivia. Tässä näkyi, kuinka paljon kehitystä on tapahtunut heinäkuun kisoista. Molemmat radat virheettömästi maaliin, tuloksena Q:t ja Lempille uusi titteli JS-O!
Sunnuntaina sitten jatkettiin novice gamblerssin parissa. Ohjaajalla oli takki jo ihan tyhjä huonosti nukutun pe-la -yön ja lauantain 11-tuntisen kisapäivän jälkeen. Ekalla radalla juoksu ei meinannut millään kulkea, Lempillä oli taas omia ajatuksia radan kulusta, mutta saatiin taisteltua gamble-osio aikarajan puitteissa maaliin, ja tuloksena Q! Kävin välissä ottamassa vähän lepiä autossa, toisella radalla kulki jo vähän paremmin. Myös toinen gamble-Q oli tosi lähellä, aika loppui vähän kesken gamble-osiossa, mutta saatiin tosi hyvä treeni! Sunnuntain gamblers-ratojen videoita mulla ei näköjään puhelimessa ollutkaan, mutta yritän ne lisätä jälkikäteen, kun saan niitä Ainolta.
Iltapäivällä viimeisenä olivat regular-radat. Pitkät kisapäivät alkoivat painaa niin koiraa kuin ohjaajaa. Lempi painoi yhdestä hypystä ohi, ja sitä korjatessani se hyppäsi hypyn väärään suuntaan, mistä hylky. Saatiin sitten rauhassa harjoitella radalla keppien hakemista, mikä olikin ihan tarpeen. Toisella radalla ohjasin taas vähän napakammin, mutta suu aukesi kertaalleen juuri koiran ollessa riman päällä, minkä seurauksena rima tippui. Keppien aloitus oli vähän epävarma, mutta kehulla lähti hyvin pujottelemaan, joten rata oli ihan hyvän fiiliksen lopetus pitkälle kisaviikonlopulle. Olin jotenkin ajatellut, että virheitä tuli enemmän, joten olin ihan äimänkäkenä, kun Aino kävi tulostaululta lukemassa, että saatiin 5 pisteen Q! Tää on Asca-agissa hauskaa, että pikkuvikaisella radallakin voi saada Q:n.
Viikonlopun kisojen tavoitteena oli olla tiputtelematta paljon rimoja, tehdä hyviä kontakteja ja saada kaksi Q:ta. Rimoja tippui tasan yksi (siitäkin saan syyttää itseäni), Lempi teki pääasiassa kontaktit tosi hyvin, keinu onnistui useammalla radalla hyvin, keppien aloitus onnistui kertaalleen hyvin, saatiin 4 Q:ta ja yksi uusi tittelikin! Olen niin ylpeä Saukkokoirasta ❤ Kunhan vähän vielä treenataan esteosaamista lisää, niin vitsi siitä tulee hyvä! Maltan tuskin odottaa ensi vuoden Asca-kisoja, me ollaan niin messissä!
Rini sai viettää lepopäiviä Ainon isän huomassa Seelan kanssa, ei oikein enää mummua raaski istuttaa pitkiä päiviä autossa. Sara oli kisaturistina mukana, se oli odotusaikoina mukana kävelylenkeillä ja kävin sen kanssa molempina päivinä vähän treenaamassa häiriössä vieraassa hallissa. Sara oli tosi lunkisti hälinässä, vaikka agiradalla äänekkäät koirat meinasivat pientä koiraa hieman lietsoa kanssakiljuntaan 😀
Maanantaina pidettiin ansaittu lepopäivä, tiistaina oli edessä paluu arkeen ja sorvin ääreen. Joskopa sitä nyt taas hetken jaksaisi.
Empathica's Blogi 