Empathica's Blogi

Pennut 3pv

Jätä kommentti

Terveisiä pentulaatikosta! Pentulaan kuuluu hyvää. Pienet kasvavat kohisten, painot nousevat tasaiseen tahtiin. Tuntuvat kovin varhaiskypsiltä pennuilta, kun oikeasta kohdasta rapsuttaessa mopo lähtee jo vähän käyntiin, korvat heiluvat ja tahtotilan ollessa päällä mennään lujaa. Aika hiljaisia ovat olleet tähän mennessä, mitä nyt nälkäkiukun yllättäessä saattaa vähän sanomista tulla – ainakin Maisalla.

Puhelinräpsyjä ensimmäisiltä vuorokausilta

Nada hoitaa pennut kuin vanha tekijä, äärettömän tunnollisesti ja lempeästi. Nada on voinut hyvin, ruoka on alkanut maistua. Mittailen lämpöjä yhä useamman kerran päivässä, mutta lämmöt ovat olleet hyvällä tasolla, ei mitään infektioon viittaavaa. Nada on pirteä ja hyvävointisen oloinen ollut koko ajan. Tänään se on ensimmäistä kertaa viihtynyt pentulaatikon ulkopuolella vähän pitempiä toveja. Muutaman kerran olen ottanut sen ihan lyhyelle kävelylle meidän lähimetsään omien koirieni kanssa, Nada nauttii kovasti muiden aikuisten seurasta.

Linda oli apuna meillä pari ensimmäistä päivää, siitä oli suuri apu – olen päässyt omien koirien kanssa käymään pitkällä lenkillä ilman, että Nadan on tarvinnut jäädä pentujen kanssa yksin. Viikkojen varrella helpottaa sitten, kun Nadankin voi ottaa pitemmille ulkoiluille mukaan. Ensi viikolla täytyy palata taas töihin, mutta onneksi vasta viikonloppuna, jolloin pennut ovat jo vähän isompia.

Tänään otin pennuista ensimmäiset posetuskuvat paremmalla kameralla. Näistä tuli aika pikaiset räpsyt, sillä vaikka pennut tankattiin ennen kuvaussessiota, niin olivat aika liikkuvaisia siitä huolimatta. Kuvaaminen ei tästä pentujen kasvaessa helpotu, mutta toivottavasti sitten jossain kohtaa on saatavilla myös apukäsiä. Mutta pitemmittä puheitta tässä pentujen ensimmäiset viralliset potretit, olkaapa hyvä!

Meemi 3pv, aamulla paino 475g (+80g lähtöpainosta)

Mahti 3pv, aamulla paino 390g (+70g lähtöpainosta)

Maisa 3pv, aamun paino 490g (+80g lähtöpainosta)

Molly 3pv, paino aamulla 480g (+70g lähtöpainosta)

Mega 3pv, paino aamulla 505g (+65g lähtöpainosta)

Metku 3pv, aamun lukema 560g (+95g lähtöpainosta)

Pentujen kuvaamisessa onkin kuvaajalla haastetta – musta koira on todella haastava kuvattava. Onneksi nyt kohtuulliset otokset sai kaikista, ja lähipiirissä on muitakin ottamassa kuvia sitten pentujen kasvaessa, joten eiköhän kuvia piisaa 🙂

Tänään illalla aloitellaan pennuille edellisistä pentueista tuttu BioSensor-ohjelma. Jos joku ihmettelee, mistä oikein on kyse, niin täältä voi aiheesta lukea lisää. Aiheesta löytyy googlettamalla tietoa myös suomeksi.

Lopuksi ilouutisia – koronan aiheuttamia rajoituksia hiljalleen puretaan, ja se tietää kisoja! Menestystä ehti niittämään ensimmäisenä Messi (E. Naldo), joka pokkasi itselleen agilityssä komeasti kotikisoista ensimmäisen SERT-H:n! Paljon onnea Saila!

Messi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s