Empathica's Blogi

Paimennustaipumustesti Kerimäellä 26.7.2020

Jätä kommentti

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna meillä oli S-pentueen pentuetreffit jännän äärellä – pohjoisessa asuvaa Vipsiä lukuun ottamatta oltiin koko porukan kanssa Kerimäellä testaamassa pentueen paimennustaipumuksia! Viiden S-pennun lisäksi mukana oli adoptiopoika Sokka. Testin tuomaroi Mari Morko.

Olimme koko porukalla lueskelleet ahkerasti kisasääntöjä ja -ohjeita taipumustestistä, mutta kenelläkään meistä ei ollut entuudestaan kokemusta, mitä testissä oikein tapahtuu. Testi oli kokonaisuudessaan mukavan rento tapahtuma – tuomari ohjeisti koko ajan, miten ohjaajan pitää toimia. Testi jakautui kahteen osioon: sosiaalisuus- ja hallittavuusosioon sekä itse paimennustaipumuksen testausosioon.

Sosiaalisuusosiossa kaikki aamupäivän ryhmän koirat (juoksuisia lukuun ottamatta) kokoontuivat ohjaajineen rinkiin. Tuomari kutsui jokaisen yksitellen suoritusjärjestyksessä luokseen, jolloin koira halutessaan sai tervehtiä tuomaria. Sen jälkeen ohjaaja luki sirulukijalla koiran sirunumeron, jonka jälkeen palattiin takaisin omalle paikalle.

Hallittavuusosiossa tuomari ohjeisti reitin, jota pitkin ohjaajan piti koiran kanssa kävellä. Ensimmäisellä suoralla avustaja paukautti kepillä ison metallisäiliön kylkeen. Ääni ei ollut kova, eikä meidän porukasta kukaan reagoinut ääneen. Tämän jälkeen avustaja otti kytketyn koiran pideltäväkseen siksi aikaa, että ohjaaja käveli vähän matkan päässä olevan rakennuksen kulmalle ja kutsui koiraa. Kun koira tuli luokse, se päästettiin irti ja käveltiin lyhyt kieppi rakennuksen ympäri ja noustiin kivistä rinnettä ylös. Osa koirista irtosi vapaana ollessaan ohjaajasta enemmänkin, mutta kaikki olivat hyvin hallittavissa. Kierroksen jälkeen palattiin lähtöpisteelle, jossa koira kytkettiin kiinni, ja osio oli siinä. Kaikki pääsivät paimennusosioon.

Paimennusosioon koirat menivät luonnollisesti yksitellen. Ensin koira oli hihnassa, ja sen kanssa kierrettiin ison pyöröaitauksen ympäri – lampaat olivat pyörössä. Kierroksen jälkeen käveltiin aitauksen ohi alamäkeen n. 50m, päästettiin vähäeleisesti koira irti ja palattiin kiertämään pyöröä. Tässä kohtaa meidänkin porukassa alkoi näkyä eroja: osa ei vielä näyttänyt isommin kiinnittävän huomiota pyörössä oleviin lampaisiin. Sara alkoi käyttää silmää aika varhain, ja vapaana ollessaan se pyrki juoksemaan aitauksen toiselle puolelle tasapainottamaan. Fila esitteli itsenäisintä työskentelyä juoksemalla isoa pyöröä ympäri.

Itse pyörön sisällä kaikki osoittivat taipumuksia paimentamiseen. Maaru, Sara ja Puhti työskentelivät tosi upeasti tuomarin kanssa ja ottivat vastaan ohjausta. Haba oli hieman epävarma uusilla lampailla ja kun ohjaajalta ei tullutkaan koko ajan selkeitä ohjeita. Se esitteli hyviä pätkiä, muttei parasta osaamistaan. Filassa eli vahvasti Neve-mummun henki – sillä riitti vauhtia vaikka muille jakaa, ja se sai vähän noottia siitä, että se ei ottanut tuomarilta ohjausta vastaan juurikaan 😀 Porukan nuorimmainen Sokka kyseli paljon vahvistusta ja apuja ohjaajalta, mutta osoitti omaavansa paimennustaipumuksia.

Paimennustaipumustesti sujui kaikilla hienosti, olen valtavan ylpeä koko porukasta! ❤ Kaikki läpäisivät testin!

  • Maaru (E. Shaula) PAIM-T ERI
  • Sara (E. Soraya) PAIM-T ERI
  • Puhti (E. Sirius) PAIM-T ERI
  • Haba (E. Saros) PAIM-T H
  • Fila (E. Sinope) PAIM-T H
  • Sokka (Tillyhills Svart På Vitt) PAIM-T H
Meidän ihana porukka! Vasemmalta Fila, Sara, Maaru, Puhti, Haba ja Sokka ❤

Tästä on hyvä jatkaa paimennustreenejä! Oli ihana nähdä sisaruksia näinkin monta yhdessä, tämä oli kovasti kaivattua vastapainoa karsealle viime vuodelle! Nuka ja Nemi kulkivat ajatuksissa mukana koko päivän, tuntuu yhä niin väärältä ja epäreilulta, että kumpikaan ei ole enää täällä…

Perinteisiin kuuluu, että otetaan posetuskuvia aina tapaamisissa, niin otettiin tälläkin kertaa! Sara jäi kuvaamatta, mutta se on kyllä tällä hetkellä niin kalju karvanlähdön ansiosta, ettei se ole kuvissa oikein edukseen.

Maaru 1,5v
Puhti 1,5v
Haba 1,5v
Fila 1,5v
Keksi-mama (E. Naroona) 5,5v
Sokka 11kk

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s