Empathica's Blogi

Loma alkoi!

Jätä kommentti

Keskiviikkoaamuna yövuoron päätyttyä työavaimet saivat jäädä naulaan ja työmurheet osaston ovien sisäpuolelle – nyt ollaan lomalla! Muutaman tunnin unien jälkeen käväistiin pienellä kävelyllä koirien kanssa, kovin pitkiä lenkkejä ei ole näiden helteiden aikana tullut käytyä. Rini, Lempi ja Moira saivat jäädä kotiin, kun lähdettin Saran kanssa ajelemaan kohti Uuraista – meille oli siellä luvassa lomanaloituskisat!

Koomapäivän tunnelmat yhteen kuvaan tiivistettynä

Arpaonni toi meille suoritusnumeron 2, joten meidän ensimmäinen osuus oli nopeasti taputeltu. Olen ollut elämäni aikana nyt viidessä BH-kokeessa, ja tälläkin kertaa aloitin koiran kanssa paikkamakuusta 😀 Saralla ei ollut paikkiksessa mitään moitittavaa, siitä erinomainen. Seuraaminen sekä hihnassa että vapaana oli pääpiirteissään tosi hyvää, Sara teki hyvin töitä, oli innokas ja halukas tekemään. Pitkällä suoralla se otti hetkellisesti vähän sivusuunnassa etäisyyttä, mutta korjasi itse. Täyskäännökset se teki joo, mutta ei samanaikaisesti mun kanssa. Silti molemmista seuraamisista tuomari antoi erinomaiset. Liikkeestä istuminen oli hyvä, siitäkin erinomainen. Maahanmeno onnistui hyvin, ja luoksetulo oli nopea, mutta koska Sara tuli suoraan sivulle, niin siitä ei erinomaista herunut, koska osa liikkeestä jäi kokonaan tekemättä. Tottelevaisuusosuus kuitenkin kirkkaasti läpi, ja sehän oli meille tärkeintä!

Pätevä tottiskoira

Tuntui tosi mukavalta ja hyvältä, kun sekä tuomari että monet kanssakilpailijat kävivät meidän suorituksen jälkeen ihastelemassa meidän yhteistyötä ja koiran työskentelyä ❤ Olin kyllä ihan supertyytyväinen Saran tekemiseen – hellettä oli +30 astetta ja kentälle paistoi aurinko, mutta ei pahemmin Saran työskentelyssä näkynyt.

Kaupunkiosuus tehtiin Uuraisten suurcityn keskustassa, käytännössä Uuraisten Salen pihassa. Osio oli todella nopea, ohi varmaan neljässä minuutissa. Sara kulki luontevasti ihmisjoukon, juoksijoiden, pyöräilijöiden, autoilijoiden ja häiriökoiran seassa, eipä sillä niiden kanssa ole ollut ongelmia arjessakaan. Niinpä Sara sai nimensä eteen uuden tittelin ❤

BH Empathica’s Soraya

Kisojen jälkeen ajeltiin kotiin, pakkasin muutkin koirat kyytiin ja lähdettiin iltauinnille. Moira on vähän edistynyt uimakoulussa, mutta vielä on matkaa siihen, että se nauttisi uimisesta. Edelleen se useammin jää rannalle ruikuttamaan tai ulvomaan meidän perään.

Torstai olisi ensimmäisenä vapaapäivänä voinut olla paljon parempikin. Rini oli aamusta tosi jäykkä ja kankea eikä suostunut syömään. Olin varannut sille muutenkin ajan eläinlääkäriin, koska edellispäivänä suureksi riemukseni selvisi, että lähiklinikka, josta olen hakenut Rinin Carthropen-pistokset, olikin suljettu heinäkuun loppuun saakka. Käytiin näytillä, mutta eipä Rinin voinnista mitään sellaista selvinnyt, mikä ei jo olisi ollut tiedossa. Se sai pistoksen klinikalla, saatiin kipulääkettä kotiin mukaan. Iltapäivällä se suostui syömään vähän, sen jälkeen vointi alkoi pikkuhiljaa kohentua ja ruoka maistua. Eilen se oli onneksi jo oma itsensä, kovin paljon pitempään en olisi voinut sen huonoa vointia katsella. Toivotaan, että yhteistä aikaa olisi vielä.

Paras mummu ❤

Eilen nähtiin Stiinaa ja tulevaa mammakoira Freyaa, otettiin ensimmäiset posetuskuvat vatsan kasvun seurantaa varten. Freyan solakka uuma oli jo kadonnut 🙂 Mammakoira on voinut hyvin, mutta ruokahalu on kuulemma aivan valtava, on yritetty viedä sushit lautaselta ja kaverin ruokakupilta käydään myös hakemassa osingot. Tuntuu niin hassulta, kun nyt puhutaan koirasta, joka normaalisti nirsoilee ruoan kanssa 😀

32vrk

Illalla käväisin Saran kanssa tokovalmennuksessa Motivaatiolla. Treenattiin seuraamista, ruutua, tehtiin paikkis ja kaukokäskyjä häiriössä. Seuraamisessa mun tartteisi hiljalleen päästä eroon liiallisesta auttamisesta ja varmistelusta, Sara osaa jo tosi paljon. Ruutuun täytyy pitkän tauon jälkeen tehdä vauhtia ja motivaatiota. Paikkamakuussa ei ollut moitittavaa. Kaukokäskyt tehtiin niin, että valkkukaveri teki kaukoja pienen matkan päässä vieressä, ja se oli Saran mielestä niin kummallista, että sehän ei noussut millään istumaan. Oona kannusti lisäämään häiriöitä ja haasteita kaukoihin sekä jatkamaan kotona aamuruokaharjoituksia: ennen syömään päästämistä yksi istumaannousu.

Huomenna taas treenaillaan, Elli pitää pienelle Emppuporukalle koulutuspäivän! Aloitellaan treenit aikaisin aamusta, toivotaan, että lämpötila olisi jotakuinkin inhimillinen.

Sain nyt loppuviikosta kovasti odottamiani treenikuvia Jenna Caloanderin agitreeneistä viime kuulta! Näitä kannatti kyllä odottaa, nää on aivan ihania! ❤ Kaikki kuvat on ottanut huipputaitava Maiju Livio! Lopussa pari kuvaa myös Helmin (E. Neytiri) ja Oodin (Red’n Ready Make It Double) treeneistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s