Empathica's Blogi

Joululahjat tilauksessa!

Jätä kommentti

Blogikirjoitukset laahaavat ihan auttamatta jäljessä, pahoittelut siitä! Yritän repiä jostain aikaa naputella kaikki rästiin jääneet kirjoitukset, mutta tärkeimmät ensin – meille odotellaan pentuja vielä jouluviikon vaihteessa! Kaikki postauksen ihanat kuvat on ottanut Maija Rýd ❤

Taika, Empathica’s Eyes On Me

Olin jo keväällä suunnitellut, että jos juoksut ajoittuvat yhtään järkevästi, niin pentuja voisi olla suunnitteilla molemmille FF-pentueen tytöille. Freyan pentue jäi odotettua paljon pienemmäksi, mikä antoi vielä vähän lisäpontta Taikan suunnitelmille. Taikan juoksua odoteltiin jonnekin loppusyksylle, itse olin henkisesti varautunut siihen, että ennätän hetken huokaista edellisen projektin jälkeen ja päästään omien tyttöjen kanssa harjoittelemaan arkea ihan omalla porukalla harrastuksineen ja menoineen. Pari päivää ennen kuin Odin lähti maailmalle Marja-Leenalta tuli viesti, että Taikan juoksu on alkanut. Siis mitä – nyt jo! Niinpä vain jokunen päivä Odinin lähdettyä suunnattiin tyttöjen kanssa Ouluun hakemaan Taikaa meille.

Ollaan pidetty Marja-Leenan kanssa yhteyttä välillä tiiviistikin, mutta pakko myöntää, että välimatkan vuoksi Taika on jäänyt mulle koirana vähän vieraammaksi. Siksi oli tosi kiva päästä tutustumaan mustikkiin oman arjen kautta edes vähän ennen kuin oli aika suunnata sulhon luokse. Taika oli ensimmäisen vuorokauden vähän ihmeissään, että mihin se nyt oikein on joutunut, mutta asettui nopeasti kuitenkin taloksi ja sujahti tähän mun laumaan hyvin kivuttomasti. Treenailtiin vähän sen kanssa, lenkkeiltiin paljon ja elettiin sellaista meille aika tyypillistä varsin liikkuvaa elämää. Taika lähti treeneissä tosi kivasti tekemään mun kanssa hommia eikä se ollut millänsäkään, vaikka ajeltiin parin viikon aikana Suomea ristiin ja rastiin. Taika pääsi kertaalleen käymään lampaillakin ja esitteli aika kivoja ajatuksia! Kaikkinensa oli kiva huomata, että Taika oli aikalailla sellainen kuin olin ajatellutkin sen olevan.

Meno, Wirneen Melkoinen Menijä

Maijaa ja Menomiestä kävin tapaamassa jo alkuvuodesta ollessani Etelä-Suomessa reissussa. Olin alunperin ajatellut Menoa Freyalle, mutta livenä sen nähtyäni totesin, että se on vähän turhan vauhdikas valinta Freyalle, jolta ei siltäkään puutu vauhtia. Kävipä sitten mielessäni, että Taika on siskoaan rauhallisempi ja harkitsevampi, joten Meno voisi olla sille passelimpi valinta. Onneksi Maijakin lämpesi ajatukselle! Taika on ihmisiä kohtaan hieman pidättyväinen, joten Menon maailmaasyleilevä avoimuus tuntui siihen tosi hyvältä kombolta. Menolla on myös ihan mielettömän hyvä moottori harrastuksissa, kun taas Taikaan kaipaisin hieman lisää moottoria ja draivia. Rakenteellisesti Meno ja Taika täydentävät mielestäni toisiaan varsin hyvin.

Niinpä lokakuussa oltiin Lemmenlaakson nurkilla jännän äärellä, kun oli aika esitellä pariskunta toisilleen. Molemmilla oli heti ihastusta ilmassa eikä aikaakaan, kun oltiin tositoimien äärellä. Saatiin reissulla kaksi tosi helppoa ja onnistunutta astutusta aikaiseksi, joten sitten jäätiin vaan odottelemaan, kantaako reissu hedelmää. Taikan ultra oli aiemmin tällä viikolla, ja ultra paljasti iloisia uutisia – pentuja on tulossa! ❤

Molemmat vanhemmat ovat luustoltaan terveiksi tutkittuja, perusterveitä sekä luonnetestattuja. Molemmilla vanhemmilla on arjessa ja harrastuksissa toimiva on/off-kytkin, osaavat siis ottaa lunkisti, kun töitä ei ole tarjolla, mutta antavat kaikkensa, kun ollaan hommissa. Menon kanssa on harrastettu ja kisattu agilityä ja tokoa, Taikan kanssa on harrastettu tokoa ja noseworkkia, Taikalla on yksi 1-tulos tokon alokasluokasta. Pentueesta odotetaan terveitä, hyväluonteisia, aktiivisia ja sosiaalisia pentuja, jotka soveltuvat monipuolisesti erilaisiin harrastuksiin. Vauhtia on varmasti luvassa, joten näille pennuille etsitään ehdottomasti aktiivisesta ja tavoitteellisesta harrastamisesta kiinnostuneita koteja. Etenkin narttupennuista on kyselyitä jo ihan riittävästi, mutta jos olet kiinnostunut urospennusta, niin laita sähköpostia ja kerro, millaista koiraa olet etsimässä ja millainen koti sinulla olisi tarjota. Lisätietoja yhdistelmästä voi myös kysellä sähköpostilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s