Empathica's Blogi

Pennut 1vkoa!

Jätä kommentti

Kiireisen viikon pelastus oli yksi etäpäivä koulusta! Aika on käytetty tehokkaasti kaikkeen muuhun paitsi kouluhommien tekemiseen, mutta ehkä tässä illalla vielä ennättää vähän lueskella koulujuttuja.

Pentujen kasvu on jatkunut toivotulla tavalla. Painot nousevat aika hyvässä tahdissa eli maitoa tuntuu riittävän näinkin isolle porukalle hyvin. Suurensin hieman Nupun ruoka-annosta alkuviikosta, jotta maidontuotanto kasvaisi pentujen tarpeen mukaan. Nuppu on alkanut viihtyä enemmän myös pentulaatikon ulkopuolella, se ottaa välillä nokosia pentulaatikon vieressä olevalla pedillä tai päivystää yläkerran tasanteella, jos olen omien koirien kanssa alakerrassa. En ole vielä vienyt sitä 20min lenkkejä pitemmälle, mutta nyt loppuviikosta on suunnitelmissa vähän pidentää lenkkiä. Pennut nukkuvat ruokailujen välissä jo pitempiä aikoja, joten pentujen tankkauksen päälle voi mammaa viedä jo vähän tuulettumaan. Nuppu on ihanan tunnollinen emä pennuilleen ❤

Atka 1vkoa. Atka on pääosin aika tyytyväinen ja hiljainen poika, se saattaa korkeintaan vähän narista, jos nälkä pääsee yllättämään. Se on pentueen jäntevimmästä päästä, se kiipeää halutessaan jo syliin ja yrittää kovasti harjoitella jo kävelemistä. Se rentoutuu käsittelyyn hyvin.

Fuji 1vkoa. Fujista huokuu aika rauhallinen olemus, luultavasti siitä hyvästä, että se on pentueen isoin pullukka. Siltä tulee tunteenilmaus vain, jos mamman tissi katoaa ulottuvilta juuri kriittisellä hetkellä, ja siinä kohtaa meteli on taattu! Fuji rentoutuu myös käsiteltäväksi aika kivasti, selällään se ei ainakaan vielä kovin hyvin viihdy.

Raja 1vkoa. Raja on pentueen pienin edelleen, mutta tosi jäntevä ja atleettinen Atkan tavoin. Sekin harjoittelee kovasti kävelemistä sokkona ja kiipeilee milloin missäkin. Raja ei narise, mutta murisee senkin edestä, tuo sen murina on kyllä jotain todella koomista 😀 Rajalla on omaa tahtoa, se on nyt käsittelyissä ja Nutriplussan annosteluissa kuitenkin hieman pehmennyt eikä pistä enää niin kovasti hanttiin. Liekö niskan käsittelystä ollut hieman apua.

Hekla 1vkoa. Hekla on yksi mun lemppareista tyttöjen joukosta ainakin tällä hetkellä, se on niin letkeä ja rento, tytöistä myös ehdottomasti hiljaisin. Se asettuu tosi kivasti kaikissa käsittelyissä ja oli tälläkin kuvaussessiolla yksi helpoimmista kuvattavista.

Loihi 1vkoa. Loihi on aika hiljainen tyyppi, se ei oikeastaan porukassa erotu joukosta kovin voimakkaasti ainakaan tässä vaiheessa. Se tuntuu olevan aika tyytyväinen asioiden laitaan, olivat ne miten hyvänsä. Käsittelyissäkin se asettuu ja rentoutuu tosi mukavasti. Jostain syystä mulle tulee Loihista tunne, että sillä on sisällään kätkössä vähän pippuria kuitenkin, joten innolla odottelen, mihin suuntaan se lähtee kehittymään jatkossa.

Katla 1vkoa. Katla on tyttöjen joukossa vähän narisija, se harvemmin isommin ääntään availee, mutta ilmaisee tyytymättömyyttään kyllä pienellä jurputuksella. Se harjoittelee kovasti liikkumista, mutta on sen suhteen vähän rauhallisempi kuin jäntevämmät pojat Atka ja Raja. Katla rauhoittuu käsittelyihin aika kivasti, välillä narinaa saattaa ilmetä, ja selällään se ei kovin hyvin viihdy ainakaan tässä vaiheessa.

Etna 1vkoa. Etnassa ja Heklassa on vähän samankaltaista kivaa ja rentoa energiaa. Etnalla on minusta vähän enemmän omaa tahtoa ja tappuraakin, mutta kokonaisuutena tässä vaiheessa minusta aika säyseä tyttö. Käsittelyt ovat sujuneet aika kivasti, Etna ei niissä pistä niin paljon enää hanttiin kuin aiemmin. Etna on äänenkäytön suhteen ehkä porukan keskivertoa, ei kovin äänekäs, mutta tarvittaessa ääntä lähtee kuitenkin.

Kiisu 1vkoa. Kiisu on porukan äänekkäin (vai kiinnitänkö siihen vain eniten huomiota?) Äänenkäyttöön on tullut lisävivahteita siinä mielessä, että nyt Kiisu aloittaa hiljaisella äänellä kertomaan, jos joku ei ole mieleen, ja jos asialle ei tapahdu mitään, se lisää volyymia asteittain. Isossa kuvassa Kiisu ei minusta kuitenkaan ole mikään älyttömän äänekäs, mutta tämän porukan kesken se nousee hieman esille. Se rauhoittuu käsittelyihin aika hyvin paitsi selälleen. Kiisulla on minusta yllättävän pitkät jalat jo tässä vaiheessa, sillä se varmaan liukkaasti siirtyy paikasta toiseen.

Tässä esittelyssä Nupun adoptiolapset: Keltainen Kananen ja Pinkki Possunen. Heistä on tullut Nupulle hyvin tärkeitä, joskin olen pistänyt merkille, että Keltaisen Kanasen liityttyä joukkoon Nuppu on alkanut hieman hylkiä Pinkkiä Possusta. Kananen saa olla pentulaatikossa, mutta Possusen Nuppu kantaa sieltä pois.

Eilen Mari oli koko päivän meillä vahtimassa Nuppua ja pentuja, sillä mun piti jo kesken koulupäivän lähteä ajelemaan Tampereelle käyttämään Keksiä (E. Naroona) ja Saraa (E. Soraya) Katriinalla hoidettavana. Keksin edellisestä hoidosta oli jo vähän aikaa, ja ennen syksyn koleankosteiden kelien tuloa ajattelin olevan hyvä tsekata, missä mennään. Keksillä oli hoidettavaa niskassa ja takapäässä – yläniskassa oli kova jännite ja ristiluu oli ihan ihmeellisessä asennossa. Keksi vastasi hoitoon hyvin.

Saran ei alunperin pitänyt lähteä reissuun ollenkaan, mutta joutui lähtemään tuuraajaksi – ja hyvä niin, sillä se oli ihan karseassa kunnossa. Sen lantio ei käytännössä hengittänyt ollenkaan, ja sinne oli kehittymässä vähän samalta kuulostava tilanne kuin mikä Lempillä on ollut koko kesän. Mietin pitkään hoidon aikana, että mitä teen nyt koirieni kanssa väärin, kun ne ovat molemmat tässä kunnossa säännöllisestä hoidosta huolimatta. Sara on siinä mielessä erilainen Lempiin verrattuna, että Lempi alkaa himmata jumiutuessaan – Sara taas lisää vaan kaasua. Liekö osa sen lisääntynyttä kiihkeyttä treeneissä ollutkin takapään tilanteesta johtuvaa eikä kesän rauhallisemman elon seurauksena kerääntynyttä turhaumaa. Jäin edellisen hoidon jälkeen siihen käsitykseen, että Saralla oli ”vain kalvokireyttä” lihaksissa, joka korjaantui hoidolla, mutta Katriinan kommenteista tuli sellainen tunne, että tilanne olikin ollut pahempi. Noh, nyt pidetään treenitaukoa pentujen vuoksi, ja se selvästi tulee hyvään saumaan. Onneksi seuraava aika on jo kuukauden päästä.

Ääninäyte Rajan murinasta 😀
(c) Hanna Lehmusvuori

Tänään on raskas päivä – on kulunut vuosi Rinin kuolemasta. Maailma ei romahtanut, niin kuin silloin pelkäsin, mutta se ei ole palautunut ennalleen. Rini oli niin suuri osa minua. Ikävä on kova. Olen käynyt monta kertaa pentulaatikossa katselemassa pieniä ihmeitä ja miettinyt, että toivottavasti ne saavat omat tulevat ihmisensä tuntemaan yhtä suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Että niistä tulisi omille ihmisilleen yhtä merkityksellisiä, tärkeitä ja rakkaita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s