Hyvää uutta vuotta kaikille blogin lukijoille! Joulukuu oli sen verran kiireistä aikaa niin opintojen kuin muidenkin menojen kanssa, ettei ole riittänyt aikaa kirjoitteluun. Olin joululomallakin 2,5 viikkoa, mutta oli ilmeisesti hyvin ohjelmoitu hengähdystauko, kun laiskottelemaan ei ehtinyt ja kouluun palasi valmiiksi väsynyt opiskelija 😀 Piti taas lueskella edellisen blogipostauksen kirjoituksia, että pääsee vähän kärryille, mitä meidän elämässä on tapahtunut sen jälkeen. Koitan tähän vähän referoida. Joulukuu meni kokonaisuudessaan ohi vähän sumussa. Se on minulle henkisesti vaikea kuukausi monellakin tapaa, ja vaikka omien peikkojen kanssa ajallaan oppii väistämättäkin pärjäilemään, se syö silti voimavaroja.
Itsenäisyyspäivänä käytiin Tampereella Katriinan luona. Mari lähti mulle seuraneidiksi, mikä olikin aikamoista luksusta yksin ajelemisen sijaan. Hoidettavina olivat Sara (E. Soraya), Tipu (E. Shaula) ja Nuppu (Titangus Daracha), minä ja hieman extemporee pikaisesti myös Emi (E. Queen of Peace). Tipulla oli Tipun mittapuulla perusjumia, vähän hoidettavaa takapäässä ja niskassa. Sarallakin hoidon tarvetta oli pääasiassa lantion alueella ja niskassa, mutta ei mitenkään pahasti onneksi eli ollaan päästy loppuvuoden pahemmista jumeista takaisin normaaleihin. Nuppu oli parisen viikkoa aiemmin hieroessani sen aika voimakkaan toispuoleinen, sitä korjailtiin myös Katriinan avustuksella. Emiä päätettiin hieman vilkaista, kun sen käytös oli muuttunut aika voimakkaasti rokotteen saamisen jälkeen. Sillä olikin pää ihan jumissa, myös lantiossa oli vähän vauhdin tuomaa korjattavaa. Emiä jännitti hoitotilanne aika kovasti, mutta saatiin kuitenkin vähän helpotettua sen oloa. Se kävi uudelleen hoidettavana joulukuun puolivälin jälkeen ja oli paljon parempi, myös käytös on taas normaalimpaa, joten hyvä näin. Kartturi kulkee Katriinan puheissa edelleen ”superjumisena”, joten ei liene kenellekään yllätys, kuka oli porukasta huonoimmassa jamassa. Se tuskin muuttuu vielä pitkään aikaan.
Viimeisen koulupäivän tein tynkänä, sillä meillä oli Saran kanssa iltapäivällä Sutisen Lauran kuukausittaisen valmennussarjan toinen koulutus. Mun agilitymotivaatio on ollut kateissa taas jonkin aikaa ja kipuilin pitkään valmennukseen menemistä, mutta mentiin kuitenkin. Meillä oli paljon hyviä pätkiä, ongelmallisin kohta oli A:n alla olevan putken jälkeen tehtävä takaakierto, jonka jälkeen ohjaajan olisi pitänyt tehdä päällejuoksu tai persjättö, ja en vaan osannut rytmittää omaa tekemistäni oikein. Lauralta tuli palautetta, että meidän pitäisi vain treenata kaikki eri hyppykäskyt niin varmoiksi, ettei mun tarvitse jäädä varmistelemaan niitä. Motivaation ollessa kadoksissa ei olla treenattu agin suhteen valmennuksen jälkeen yhtään, ja ensi viikolla on jo seuraava valmennus. Saa nähdä, tuleeko tästä mitään.
Joulukuun mielenkohottaja on ollut Lempin nosework-valmennus. Vaikka ihan kaikki treenit eivät ole olleet ihan onnistuneita, niin ollaan silti molemmat nautittu tämän lajin treenaamisesta ihan valtavasti, ja Lempi on edistynyt hurjaa tahtia. Hallilla treenatessa on välillä tuottanut haasteita Lempin hyvä muisti – se joka kerta testaa, voisiko edellisviikon piiloista löytyä taas haju. Myös ilmaisu meni lopulta uusiksi, sillä jähmettymisessä alkoi ilmetä lieveilmiönä kohdehajun nuoleskelua ja hieman paineistunutta olemusta. Vaihdettiin tilalle katseilmaisu, ja se alkoi tuottaa nopeasti aika paljon kivemman näköistä ilmettä koiran tekemiseen. Jouluviikolla meillä oli hallimestaruudet, johon tosin emme Lempin kanssa osallistuneet, vaan päätettiin keskittyä ilmaisun treenaamiseen. Selina kuvasi meidän etsintöjä, alla jokunen video niistä. Joulupallot olivat Lempin mielestä aika epäilyttäviä ja potentiaalisesti pienelle Saukkokoiralle vaarallisia, mutta hienosti se rohkaistui treenin aikana niiden kanssa. Ihan parasta oli parin viikon tauon jälkeen käydä tällä viikolla valmennuksessa luokkaretkellä – meillä oli treenit Faunattaressa! Lempi loisti vieraassa paikassa ja teki aivan loistavia löytöjä ja ilmaisuja! Ohjaajalla on vielä opeteltavaa ohjaamisen, liinankäytön ja oman liikkumisen kanssa, mutta jäi tosi hyvä mieli treeneistä.
Ennen joulua tein aika paljon hierontatöitä, mutta lenkkeilyn lisäksi tuli viihdytettyä koiriakin. Tytöt pääsivät käymään Aquabarksin lämminvesialtaassa uimassa useamman viikon tauon jälkeen. Sara ui kivasti, sille sopii aika hyvin uittaa sitä lelu suussa, niin se ei kiihtyessään hotki vettä. Lempin uimisessa takapään epätasapaino näkyy edelleen, mutta se korjasi sitä uinnin aikana hyvin. Uinnin jälkeen aloin tosin kiinnittää huomiota, että Lempi kirputtaa taas oikeaa takajalkaa – sitä se ei ole Kaiperlan ensimmäisen hoidon jälkeen tehnyt.
Jouluksi meidän poppoo lähti Joensuuhun. Vietin ensimmäistä kertaa 10 vuoteen joulun jossain muualla kuin töissä – oli muuten aika ihana kokemus! Joulu sujui rauhallisesti, lenkkeiltiin koirien kanssa, syötiin hyvin ja vietettiin aikaa perheen kanssa. Meidän äitikin on siedättynyt koirille niin hyvin, että koirat saivat viihtyä meidän kanssa talon puolella, joten ei tarvinnut potea huonoa omatuntoa koirien yksinolosta aitassa. Viikon aikana käytiin myös lenkillä Venlan, Vilpun (E. You Are Not Alone) ja Tyynen (E. Leviathan) kanssa, aussienelikolla meni aika lujaa keskenään.
Lempi sai joululahjaksi oman banaanin, ja se on ollut suuri suosikki!
Kotiin tultiin väliviikon keskiviikkona, sillä sain torstaille Lempille hoitoajan Kaiperlalle. Lantion linjaus oli pysynyt melko hyvin, mutta jälleen syvällä lantion sisällä oli jännitettä ja oikeassa takajalassa kiertoa. Oikean takajalan kirputtelua oli päivittäin uinnin jälkeen ja takajalkojen ojennus alkoi jäädä vajaaksi. Kaiperla rauhoitteli sanomalla, että toipuminen ja kuntoutuminen ei ole tasaista nousua ylöspäin vaan enemmänkin aaltoliikettä. Käyhän se järkeen, mutta varmasti jokainen koiranomistaja ymmärtää, että ei ole kauhean helppoa koiran aika rajujen oireiden jälkeen rauhoitella itseään, jos oireita alkaa esiintyä uudestaan. Lempin käytös ja mielentila ovat olleet hyvät, mikä on helpottanut pahimpien skenaarioiden maalaamista seinille. Seuraava hoito on maaliskuun alussa, jos ei mitään akuuttia tule ennen sitä. Hoidon jälkeen Lempi kirputteli jalkaansa vielä kolmisen päivää, mutta nyt tilanne on taas rauhoittunut.
Uudenvuodenaattona suunnattiin Ainon kanssa Karstulaan paimentamaan Mirvan luo. Taukoa oli miltei kuukauden verran, mutta Saran kanssa jatkettiin poispäinajon ja erilaisten työntöjen parissa, Lempin kanssa suunnittelin tekeväni peruskuljetusta ja vähän työntöjen alkeita myös. Pellolla kuljettiin polkuja pitkin, ja ensimmäinen lammasryhmä oli täynnä tahmatassuja – lampaiden irrotus ohjaajasta ei ollut todellakaan kovin helppoa. Sara teki ihan sinnikkäästi töitä, vaikka lampaat testasivat kunnolla sen itsevarmuutta, oli paljon hyviä pätkiä ja etenkin kujissa Saran työskentely oli tosi hyvää. Lempi teki töitä hyvin siihen saakka, kunnes se huomasi Noxin olevan lampaiden joukossa – sen ei tarvinnut kääntyä kuin kerran Lempiä kohti sen ajautuessa liian lähelle lampaita, ja Lempi paineistui. Kuljetuksessa paine alkoi pian näkyä niin, että Lempi ei halunnut mennä lampaiden taakse vaan pyrki hangen kautta nousemaan sivulle ja eteen. Tällä kertaa kuitenkin toimi aika hyvin, kun pysäytin Lempin, vedettiin vähän henkeä ja kävin auttamassa sen takaisin lampaiden taakse, sen jälkeen se jatkoi työskentelyä ihan hyvin. Poispäinajo on Lempille hyvin kuumottava konsepti, sillä on vahva usko siihen, että lampaat karkaavat, joten se haluaisi kovasti kiirehtiä eteen pysäyttämään ja tuomaan ne mulle takaisin. Harjoitukset siis jatkuvat 😀 Toisella kierroksella meille vaihtui vähän liikkuvaisempi porukka, ja Sara teki niin hienoa poispäinajoa minulta apuja kyselemättä, että teki mieli pyyhkiä silmäkulmia ❤
Paimennusten jälkeen ajeltiin takaisin Jyväskylään ja käytiin Ainon ja koirien kanssa lenkillä. Kello oli hädin tuskin neljää iltapäivällä, kun lenkin varrelta kuului jo ensimmäiset raketinpaukkeet. Koirat eivät reagoineet, mutta minä kyllä reagoin ja totesin olevani hyvinkin paukkuärtyisä. Pitäisiköhän peruskoulussa käyttää enemmän aikaa kellonaikojen opetteluun… Itse vuodenvaihde sujui meillä rauhallisesti, oltiin koirien kanssa Ainon luona, saunottiin, syötiin hyvin, löhöttiin sohvalla katsoen Netflixiä koirien nukkuessa rauhallisesti ympärillä. Tultiin puoli kahden aikoihin yöllä kotiin, nukkumisesta ei oikein tullut minulla mitään, ja se takasi viimeiselle lomapäivälle hyvän kestokooman.
Tytöt valittiin HauHau Championin Kunnon puruluiden testiryhmään, he ovat nauttineet makutuomareiden suuresta vastuutehtävästä!
Tämä viikko on ollut opettelua ja paluuta takaisin normaaliin arkeen. Koulu alkoi taas, sen myötä normaalit päivärutiinit sekä viikkotreenit. Lempin maanantain nosework-treenien lisäksi tiistaina jumpattiin koirien kanssa kotona, torstaina oli Saran agilitytreenit ja Lempin rallytokovalmennus ja lauantaina oltiin aamukahdeksalta hallilla treenaamassa Ellin kanssa. Jumpasta mainittavaa, että Lempi kovasti pyrkii keventämään oikean takajalan kuormitusta, joten täytyy seurailla, saadaanko jumpalla siihen muutosta. Saran agit olivat hyvin kevyt aloitus tälle vuodelle, mutta jostain on aloitettava. Lempin rallyvalmennuksessa tehtiin tekniikkaa, jossa puoliero ei näkynyt niin voimakkaasti. Treeneissä ikävää oli toisen valkkuryhmäläisen koiran karkaaminen Lempin luo, Lempi paineistui siitä ja meni hyvä tovi palautella se takaisin treenivireeseen. Onneksi treenien lopussa Lempi teki töitä taas hyvällä vireellä ja ilman painetta, täytyy muistaa, että omalla toiminnalla voi pelastaa paljon. Lauantain hallitreeneissä Saran tunnari otti taas ison edistysaskeleen, ruudun ja merkkiryhmän erottelu etenee ja kaukoihin on saatu lisää etäisyyttä. Lempin treeni oli pääasiassa jumppaa ja torstain rallytekniikkatehtävien muistuttelua, mutta oli siis tosi hyvä setti molemmille!
Toiveissa on uusi ja tapahtumarikas vuosi, toivottavasti myös hivenen edeltäjäänsä parempi. Ykköstavoite on koittaa pitää koirat terveinä ja ehjinä. Toiveissa on saada Lempin kuntoutusta vietyä eteenpäin ja saada pidettyä se mahdollisimman hyvässä kunnossa. Kisatavoitteita koirien kanssa on myös useamman eri lajin saralla, mutta katsotaan, mitä kaikkea saadaan aikaiseksi! Toiveita myös kasvatustyön jatkamiselle on, mutta aika näyttää senkin osalta, mitä on tarkoitettu tapahtuvaksi.
Tämä oli yksi ihanimmista joulun yllätyksistä – torkkupeitto, jossa ovat kaikki hiljattain vuoden täyttäneet Eidolonit! ❤
Empathica's Blogi 