Empathica's Blogi


Jätä kommentti

Lempi sairastaa

Kuvat on otettu juhannuksena, jolloin Lempi ei vielä ollut uintikiellossa.

Lempin kanssa käytiin maanantaina eläinlääkärissä, kun ei jalan toipumisessa tapahtunut edistystä. Eläinlääkäri teki ensin ontumatutkimuksen, jossa havaittiin oikean takajalan vajaaksi jäävä ojennus ja vähän köpöiseltä näyttävä liike, ja selkeä ontuma ympyrää mennessä oikean jalan jäädessä sisäpuolelle. Pöydällä eläinlääkäri tutki todella perusteellisesti molemmat jalat, oikeasta jalasta ei kuitenkaan löytynyt oikein selkeää kipukohtaa. Paikoitellen tuntui lievää rutinaa ja metatarsaalialueelle mentäessä Lempi oli hieman epämukavan oloinen. Päätettiin kuvata jalat, joten Lempi rauhoitettiin.

Kuvista ei löytynyt mitään oireita selittävää. Polvet, kintereet ja varpaat olivat siistit ja kunnossa. Metatarsaalialueelta löytyi rasituskuvista pientä röpelöisyyttä plantaaripuolelta (nuljuluu nousee ylemmäs verrattuna vasempaan jalkaan) ja nivelvälit ehkä ihan aavistuksen aukeavat. Kuvat kävivät toisella ortopedilla vielä konsultoitavana, mutta hänenkään mielestään kuvissa ei näy mitään hälyttävää. Diagnoosina siis tällä hetkellä metatarsaalialueen ligamenttipaketin tai sen osan revähdys, ja ohjeena jatkaa lepoa ja kipulääkettä. Jos oireet eivät helpotu parissa viikossa, täytyy harkita ct-kuvausta.

Lempi nukkui koko maanantai-illan rauhoituksen jälkeen. Sillä oli maha sekaisin aamulla ja se raasu vielä oksenti koko pienen ruoka-annoksen, jonka annoin sille aamulla töistä tultuani. Klinikalla Lempi sai herätteen lisäksi pahoinvoinninestolääkettä. Annoin sille iltapäivällä vähän märkäruokaa ja vettä, kun se alkoi olla tolpillaan, ja illalla se sai iltaruoan normaalisti. Maha rauhoittui eikä se ole vaivannut enää. Eläinlääkäri ohjeisti, että kipulääkettä saa antaa vasta, kun ripuli on ohi.

Tiistaina Lempi oli selvästi kipeä. Klinikalta ohjeistivat olemaan vuorokauden ilman kipulääkettä ennen tutkimuksia, ja Lempi ei tosiaan maanantainakaan saanut kipulääkettä. Eläinlääkäri myös väänteli jalkaa niin paljon, ettei sinänsä ihme, että jalka kipeytyi uudelleen. Jalassa oli tiistaina taas turvotusta. Konsultoin Katriinaa maanantaina lekurikeikan jälkeen ja sain Lempille uuden hoitoajan ensi viikolle, ja tuli samalla puheeksi, että laser olisi revähdysvamman hoidossa hyvä. Aloitin tiistaina Lempille kipulääkkeen lisäksi laserhoidon, jota olen nyt antanut kolme kertaa päivässä. Turvotus laski onneksi jo tiistain aikana.

Lempi on selvästi jo tylsistynyt sairaslomaansa. Eläinlääkäri ohjeisti tekemään vain pienet lenkit tarpeiden tekoon, mutta Lempi on jo oivaltanut, että jos pihtaa, niin silloin saa ulkoilla pitempään. Muutettiin alakertaan, ettei Lempin tarvitse kiivetä portaita, ja siellä on toisaalta ollut nyt helteillä öisin viileämpi nukkuakin. Lempi hakee kovasti huomiota ja rapsutuksia. Sen verran olen lepolomaa rikkonut, että kahtena päivänä olen antanut sen käydä pulahtamassa järvessä, ja tänään otin sen aamulla mukaan vähän pitemmälle aamulenkille ennen töihin lähtöä.

Saran kanssa on otettu laatuaikaa kahdestaan, kun Lempi saikuttaa. Keskiviikkona postissa saapui meidän oma suppilauta, joka käytiin pitkän kaavan mukaan koeajamassa heti samana päivänä. Kolmen tunnin suppailureissu Ainon kanssa oli kyllä juuri sitä, mitä tarvitsi murheiden ja synkkien ajatusten karkottamiseen. Sara oppi kerrasta nautiskelemaan kyydistä suppilaudan päällä, vaikka nautti myös uimisesta.

Toivottavasti Lempi olisi pian parempi, niin sekin pääsisi mukaan suppailuretkille! Laserhoitojen aloituksen jälkeen olen nähnyt Lempin pari kertaa venyttävän takapäätä, mitä se ei ole tässä välissä pahemmin tehnyt. Joitakin kertoja se on myös pienillä kävelylenkeillä esitellyt taas normaaleja pitkiä ojennuksia. Hidasta on, mutta toivotaan, että se tästä.


Jätä kommentti

Juhannuskuvia ja pikaiset kuulumiset

Pikaiset kuulumiset yövuoron sujuvoittamiseksi. Käytiin alkuviikosta pyörähtämässä alppiruusupuistossa tyttöjen ja kameran kanssa, ja viime vuoteen verrattuna kuvistakin tuli ihan kelvollisia!

Juhannusta edeltävällä viikolla käväistiin Katriinan hoidettavina, oman porukan lisäksi mukana oli Venla kera Vilpun (E. You Are Not Alone) ja Tyynen (E. Leviathan). Vilpulla pyyhki varsin hyvin, sillä oli pieni kierto niskassa ja lantiossa, mutta se oikeni varsin helposti. Tyynellä oli lantiossa pieni kierto, mutta hyvin vastasi hoitoon sekin, joten nyt kelpaa taas pinkoa ja loikkia menemään! Saralla oli pientä perusjumia, se veti rallia hoitoa edeltäneenä päivänä kuin heikkopää, joten kehosta hoidettiin lähinnä maitohappoja ja pehmyskudosten jumeja. Sara nautti hoidosta täysin rinnoin.

Mutta sitten Lempi. Hieroin sen toukokuun puolivälin jälkeen, ja silloin sillä oli selässä vähän hoidettavaa, mutta muuten se vaikutti varsin hyvältä. Kesäkuun alussa kiinnitin rallytreeneissä huomiota, että se oikean puolen seuraamisessa oikealle käännöksessä täristi oikeaa takajalkaa ja kävi istumaan. Mun oli tarkoitus tutkia asiaa, mutta se pääsi unohtumaan. Seuraavalla viikolla lenkillä aloin ihmetellä, kun Lempi yritti lähteä Saran kanssa hippasille, mutta tuli aina pienen mutkan jälkeen takaisin ja vaikutti vähän haluttomalta liikkumaan. Se ei ole ontunut missään vaiheessa, mutta liike on epäpuhdas, oikean takajalan ojennus jää vajaaksi. Sitten muistin, että minun piti tutkia sitä jalkaa. Kotona jalkaa syynätessäni huomasin, että oikea takajalka turvottaa kintereestä alaspäin, ja uloin varvas jökitti pahasti, sinne ei juuri tullut liikettä. Aloitin Lempille kipulääkkeen ja siitä eteenpäin on otettu vähän iisimmin.

Katriinan hoidossa huoleni oikean takajalan tilanteesta osoittautui aiheelliseksi. Koko koira on ihan solmussa, nestekierto häiriintynyt ja oikeassa takajalassa on jotain outoa. Kinnernivelen välissä oli edelleen vähän turvotusta. Katriina kehotti seuraamaan tilannetta 5-7pv, ja jos ei tapahdu muutosta parempaan, niin pitää hakeutua eläinlääkäriin. Lempi on minusta liikkunut hoidon jälkeen paremmin, mutta se ei ole vieläkään normaali. Meillä on varattu aika eläinlääkäriin maanantaille, ja ollaan varauduttu, että kuvataan takajalat kintereistä alaspäin. Katriina kehotti myös ottamaan verinäytteen borrelioosin poissulkemiseksi.

Voin sanoa, että on ollut aika raskas pariviikkoinen. Mikään ei ole niin kamalaa kuin koira, joka ei ole kunnossa, ja epätietoisuus. Katriina hoiti minutkin. Selkä menee koko ajan parempaan, tässä kevään aikana ei ole tarvinnut ottaa kuin ihan yksittäisiä särkylääkkeitä, kun viime syksynä niitä piti ottaa päivittäin. Hermosto on sen sijaan kuulemma kovasti ylikuormittunut. Olen sen tiennyt jo hyvän aikaa – nukkumisestahan ei vieläkään tule mitään ilman lääkkeitä. Ja voin sanoa, että koiran sairastelu ei helpota hermoston ylikuormitustilaa tippaakaan.

Juhannusviikolla olen käyttänyt koiria uimassa, kun Lempin kanssa ei voi nyt oikein pitkiä lenkkejä tehdä, enkä ole raaskinut jättää sitä yksin kotiin. Voi kun se tulisi kuntoon pian. Sara on tuurannut Lempiä agilitytreeneissä, on nyt työstetty vähän tehostetusti estefokusjuttuja ja irtoamista. On ollut tosi hyviä treenejä!

Juhannus on mennyt koomaisissa merkeissä yövuoroissa, ja päivisin on ollut jännitettävää. Jännittäminen ei tähän suinkaan lopu, mutta toivotaan, että se kannattaa. Ollaan nimittäin laitettu tilaukseen seuraava Emppusukupolvi, joten jotain hyvääkin kuuluu tämän murehtimisen keskelle! Aiheesta lisää toivottavasti myöhemmin 🙂


Jätä kommentti

Luonteen testaamista

Koirien luonteen objektiiviseen mittaamiseen on hyvin rajallisesti vaihtoehtoja tarjolla. Kasvattajana suhtaudun myönteisesti kaikkeen informaatioon, mitä kasvattamistani koirista ja jalostukseen haaveilemistani koirista on saatavilla, siksi puhun luonteen mittareiden puolesta, vaikka aika paljon kuulen kasvattajien taholta myös mielipiteitä ja aatteita niiden käyttöä vastaan. Mh-luonnekuvaus ja luonnetesti ovat hyviä työkaluja oikein käytettyinä, ne tarjoavat tietoa ja joskus uudenlaisia näkökulmiakin koiran tarkasteluun. Mielestäni on kuitenkin valitettavaa, että esimerkiksi luonnetestissä ei ole lainkaan yhdentekevää, keille tuomareille koiran vie testattavaksi.

Alkuvuodesta Virkkua selatessa tuli vastaan iloinen yllätys – suuresti arvostamani luonnetestituomarit Kerkkä & Hynynen olivat tulossa Keski-Suomeen testaamaan koirien luonteita pitkin kesää. Otettiin S-pentujen omistajien kanssa puheeksi, että joko meidän pennut olisivat valmiita luonnetestikoitoksiin. Neljä omistajaa päätti koiransa ilmoittaa karkeloihin, ja ainakin itsestä tuntui silloin, että siihen on vielä niin pitkä aika, että eihän tässä hätiä mitiä. Talvi ja kevät hujahtivat jossain välissä ohi, ja yhtäkkiä oltiinkin jo luonnetestin kynnyksellä. Etenkin Ainon kanssa juteltiin useampaan otteeseen edeltävinä viikkoina tulevasta koitoksesta ja myös jonkinlaisesta rauhasta, joka meillä oli luonnetestin odottamiseen. Kun kaikki sisarukset ovat olleet arjessa kaikkinensa omin jaloin itsensä hyvin kantaneita eikä näitä oikein ole tuntunut juuri mikään pahemmin hätkäyttävän, niin onko tässä oikein mitään, mistä olla isommin huolissaan etukäteen.

Tiina tuli Vipsin (E. Salacia) ja Mörkön kanssa meille luonnetestiä edeltävänä päivänä pitkästä aikaa kyläilemään. Ilta hujahti nopeasti ja sitten elettiinkin jo testipäivän aamua. Meinattiin myöhästyä päivän ensimmäisenä olleen Haban testistä, ehdin ihan viime hetkellä katselualueen reunalle kameraa käynnistämään, kun alkuhaastattelu oli loppumaisillaan.

Haban (E. Saros) rivi:

Toimintakyky -1 pieni

Terävyys +1b koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä

Puolustushalu -1 haluton

Taisteluhalu -1 pieni

Hermorakenne +1b hermostunein pyrkimyksin

Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas

Kovuus -2 pehmeä

Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen luoksepäästävä avoin

+69 laukausvarma

Vipsin (E. Salacia) rivi:

Toimintakyky +1a kohtuullinen

Terävyys +1b koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä

Puolustushalu -1 haluton

Taisteluhalu +2b kohtuullisen pieni

Hermorakenne +1a hieman rauhaton

Temperamentti +3 vilkas

Kovuus +1 hieman pehmeä

Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen luoksepäästävä avoin

+168 laukauskokematon

Tipun (E. Shaula) rivi:

Toimintakyky +1a kohtuullinen

Terävyys +1a pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu +1 pieni

Taisteluhalu +2a kohtuullinen

Hermorakenne +1a hieman rauhaton

Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas

Kovuus +1 hieman pehmeä

Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen luoksepäästävä avoin

+155 laukausvarma

Saran (E. Soraya) rivi:

Toimintakyky +1b kohtuullisen pieni

Terävyys +1b koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä

Puolustushalu +1 pieni

Taisteluhalu +2b kohtuullisen pieni

Hermorakenne +2 tasapainoinen

Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas

Kovuus +1 hieman pehmeä

Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen luoksepäästävä avoin

+190 laukausvarma

Olen ollut erittäin tyytyväinen tähän pentueeseen jo kauan ennen luonnetestejä. Olen saanut seurata pentueesta useampaa läheltä ja aika tiiviisti, joten koirat ovat minulle tuttuja. Näillä on minusta arjessa palikat aika hyvin kohdallaan, kaikki ovat toimineet monipuolisesti ja hyvin harrastuksissa, OCD:tä lukuun ottamatta kaikki ovat olleet terveitä. Koko porukassa näkyy mielestäni aika selkeästi, että sellaista arjen itsenäistä ongelmanratkaisukykyä ja itsenäisyyttä saisi kaikilla olla enemmän – useammalla olen nähnyt pienestä asti tietynlaisen halukkuuden ennemmin kysellä ohjaajalta apuja ja tukea kuin halua lähteä itsenäisesti tilanteissa sooloilemaan. Tämä on toki myös piirre, mikä edesauttaa sujuvaa ja helppoa arkea. Taistelutahtoa voisi kaikilla olla hieman enemmän. Mutta vaikka loppupisteissa on hajontaa pentueen kesken, mielestäni olennaisimmat osa-alueet ovat aika yhdenmukaiset. Kaikilla on hermot kunnossa, palautuvat hyvin koettelemuksista. Kellään ei ole terävyyttä häiritsevissä määrin. Kaikki ovat hyväntahtoisia, luoksepäästäviä ja avoimia. Näistä neljästä testatusta kolme oli laukausvarmaa, yksi laukauskokematon. Kukaan ei pentueesta ole överisti vilkas, temperamentiltaan pentue on aika tasainen. Lyhyesti ja ytimekkäästi – minusta tässä pentueessa on hyvin havaittavissa, että samasta puusta ovat veistettyjä.

Kiitos kaikille testaamisesta ja onnea! ❤


Jätä kommentti

Jule Weielin ja Moritz Stegmannin paimennusklinikka 1.-3.4.

Tämä päivitys on odottanut julkaisua jo hyvän tovin. Kirjoitin tämän melko pian klinikan jälkeen, mutta siitä puuttui jotain olennaista – kuvat! Nyt saatiin kuvia, kaikki nämä ihanat kuvat on ottanut Maiju Livio! Keskellä kesää tuntuu vähän hassulta katsella talvisia kuvia, mutta näitä kelpaa kyllä katsella 🙂

Talvilomaviikko huipentui kovasti odotettuun Lempin kasvattajan Juliane Weielin ja Moritz Stegmannin paimennusklinikkaan Lopella! Tämä klinikka on ollut suunnitteilla jo useamman vuoden ajan, mutta kiitos koronan se on tähän saakka estynyt. Viimeiseen asti jännitti, miten tällä kertaa käy, mutta onneksi viimein tämä toteutui!

Perjantaina 1.4. ajelin hoidossa olleen Nupun (Titangus Daracha) ja omien tyttöjen kanssa Röykkään Lotan luo, jonne meidän seuraan liittyi myös työreissulta suoraan Mari. Perjantai-iltana meillä oli teoriaa, osallistuttiin etäyhteyden kautta, ettei koirien tarvitse nököttää koko päivää autossa. Teoriaosuudessa käytiin läpi paimennuksen perusasioita ja -taitoja, kommunikaation merkitystä ja vähän tulevan koulutuksen käytännön asioita. Jo teoriaosuudesta jäi tosi kiva fiilis, joten jäätiin odottamaan seuraavaa päivää innolla!

Lauantaiaamuna suunnattiin huonosti nukutun yön jälkeen aitiopaikalle. Ensin käytiin vielä läpi teoriaa ja meidän piti arvioida kaavioon oman koiran koulutettavuuden ja paimennusvaiston voimakkuutta. Olipa muuten vaikeaa! Kouluttajat painottivat, että nämä eivät ole pysyviä arvoja, vaan koulutuksen myötä niissä voi tapahtua muutoksia – suuntaan tai toiseen. Tämän hahmottaminen tuntui yhdeltä minulle aika isolta oivallukselta koko viikonlopun aikana. Ylipäätään tuntui aika haastavalta miettiä, minkä verran koiralla on paimennusviettiä ja miten koulutettavuutta arvioidaan.

Ensimmäinen kierros lampailla tehtiin ilman koiria. Meidän piti pareittain saada ensin neljän lampaan ryhmä vietyä pieni pujottelurata läpi. Se tuntui ajatuksena aika haastavalta, mutta kun ennätti nähdä muutaman suorituksen, ei se ollutkaan niin paha rasti. Sitten homma vaikeutui merkittävästi, kun toisella kierroksella lampaita olikin jo yli 40 😀 Siitäkin selvittiin lopulta, vaikka alkuun pääseminen oli varsin haastavaa ja enemmän piti omalla keholla tehdä hommia sekä toimia nopeammin. Huomattiin Marin kanssa ihan käytännössä hyvin selvästi, että kun ensimmäisellä kierroksella kommunikoitiin keskenämme, niin homma pelitti hyvin, mutta toisella kierroksella hämäännyttiin lampaiden määrästä niin paljon, että kommunikointi jäi vähemmälle. Se teki yllättäen lampaiden liikuttelustakin vaikeampaa.

Koirien kanssa tehtiin ensimmäinen kierros myös ilman lampaita harjoitellen kehonkielen hyödyntämistä kommunikoinnin apuvälineenä. Ohjaajan piti ensin tehdä itsestään iso ja tarvittaessa äännähdyksillä ja paimennussauvan avulla tehostaa koiran suuntaan annettavaa painetta. Kun koira antoi pienenkin periksi antamisen / alistumisen merkin (huulien nuolaiseminen, katseen tai pään kääntäminen pois), paine vapautettiin. Paineen vapauttamisen tärkeyttä kouluttajat korostivat todella paljon, mikä koin itse tosi hyväksi ja tärkeäksi osaksi harjoitusta. Paineen käyttämisestä ja hyödyntämisestä paimennuksessa puhutaan kyllä paljonkin, mutta harvalta kouluttajalta olen kuullut mainintaa tai muistutusta paineen vapauttamisesta ja sen tärkeydestä.

Tein kehonkielen harjoitusta sekä Saran että Lempin kanssa – olin ilmoittautunut klinikalle molemmilla. Molemmat reagoivat mun kehonkieleen aika herkästi, mutta Lempi ehkä vielä aavistuksen Saraa herkemmin. Se oppi aika nopeasti, että paine poistui heti, kun se lipaisi vähän huuliaan. En tiedä, oliko merkitystä, että koirat olivat olleet autossa jo useamman tunnin odottelemassa, mutta Lempi tuntui minusta myös keräävän hieman painetta itseensä tämän harjoituksen tekemisestä. Se muutamilla toistoilla teki isot huokaisut ja helpotushönkäisyt, kun se vapautuksen jälkeen tuli luokseni. Lempi on kyllä näistä kahdesta selvästi herkempi minulta tulevalle paineelle. Saralla meni jokunen toisto aikaa päästä jyvälle, mitä siltä haluttiin, se on hieman vähäeleisempi, mikä tekee sen lukemisesta haastavampaa.

Päivän viimeinen setti tehtiin sitten pienen lammasryhmän kanssa aitauksessa koirien kanssa. Ensin piti kiertää aitaus ympäri koiran kanssa, kierroksen tarkoitus oli esitellä lampaat, mutta myös erotella koiralle, milloin on aika tehdä töitä lampailla ja milloin ei. Kun koira luopui lampaista, se sai palkkioksi työstää niitä. Koira käännettiin lampaista luopumisen jälkeen lampaiden päitä kohti, ja siinä tunnusteltiin, missä lampaiden kuplan raja meni (miten lähelle voi mennä ennen kuin ne lähtevät liikkumaan) ja katsottiin, miten koira kestää lampaiden kohtaamisesta tulevaa painetta.

Tehtiin Mirvalla edellisenä viikonloppuna lampaiden kääntötreeniä, joka oli molemmilla hyvässä muistissa. Uusilla lampailla sekä Lempi että Sara olivat vähän jännittyneempiä kohtaamisessa – Sara hieman vinkui ja Lempi piti hiljaista pihinää. Molemmat hyötyivät, kun fyysisesti tuin niitä laittamalla käden niiden lavan päälle. Molemmat myös aika nopeasti saivat itsevarmuutta lisää, kun tehtiin ensin ihan lyhyitä kohtaamispätkiä, joista sai vapautuksen, ja sitten otettiin perään uusi toisto. Saralle oli vaikeampaa mennä suoraan lampaita kohti, mutta se pystyi siihen, kun tuin sitä. Tehtiin lopuksi pientä kuljetuspätkää. Lempi työskenteli aika kivasti. Sara haukkua paukutti mulle alkuun, kouluttajakin lopulta sanoi, että koiralle voisi kertoa käytöksen jatkuessa, että protestihaukkuminen ei ole toivottavaa. Olin ihan varma, että tästä ei tule mitään, mutta yksi täydellisesti ajoitettu palaute, ja koirasta ei kuulunut enää pihaustakaan!

Lauantain koulutussetti oli pitkä – päivä päättyi vähän klo 18 jälkeen. Siitä suunnattiin Marin kanssa kauppaan, illasta käytiin koirien kanssa pienellä kävelyllä metsässä ja paistettiin Lotan luona lettuja. Koirat olivat pitkän päivän jälkeen aika lunkisti, toki käytiin niiden kanssa päivälläkin pellolla kävelemässä. Seuraavana yönä nukutti jo paremmin, ja sunnuntaiaamuna kooman aste oli aika karsea.

Sunnuntaina jatkettiin vähän teorialla ennen kuin mentiin koirien kanssa lampaille. Meidän piti palata lauantaina tehtyyn arviointiin koiriemme koulutettavuudesta ja paimennusvietin voimakkuudesta. Jule nosti Saran vielä erikseen esille – olin arvioinut sen koulutettavuuden asteikolla 0-5 muistaakseni jonnekin 3,5 kohdille. Palattiin eiliseen harjoitukseen, jossa koira haukkui mulle aluksi protestimielessä, mutta yhdellä oikein ajoitetulla palautteella koiran ei-toivottu käytös loppui, ja sen myötä koulutettavuus nousi Julen mielestä maksimiin.

Halusin jatkaa sekä Lempin että Saran kanssa ensimmäisellä kierroksella pienessä aitauksessa isomman lammaslauman kanssa lampaiden kuplan fiilistelyä ja paineen kestämistä. Molempien kanssa meni tosi kivasti! Kohtaamisharjoitusten jälkeen harjoiteltiin kehonkielen käyttöä koiran kanssa lampailla – kun koira antoi periksi, se sai luvan työskennellä. Tarkoitus oli ohjata koira menemään ihan aitauksen reunoja pitkin, siinä piti molempia vähän ohjaussauvalla auttaa. Jule olisi toivonut mun molempiin koiriin vähän lisää vauhtia, Saralla kannustuksesta seurasi aika äkkiä haukkumista, Lempiä iso lammaslauman työstäminen ahtaassa tilassa vähän jännitti. Molempien kanssa kuitenkin saatiin tosi kivaa työskentelyä aikaiseksi, itse koen rauhallisessa vireessä tekevän koiran aika paljon helpommaksi ohjata.

Päivän toiselle kierrokselle meidän piti miettiä, mitä halutaan tehdä – jatkaa pienessä aitauksessa vai tehdä jotain muuta. Halusin tehdä vähän jotain muuta, joten ehdotin, että voisin tehdä viimeisen treenin molempien kanssa isossa aitauksessa. Toinen kierros kesti monella osallistujalla pitkään, oltiin aamulla suunniteltu Marin kanssa, että lähdetään hyvissä ajoin kotimatkalle, mutta se jäi haaveeksi.

Lempin kanssa mentiin isoon aitaukseen paimentamaan ensin pientä neljän lampaan ryhmää. En oikein tiedä, alkoiko Lempillä olla turnausväsymystä vai mistä oikein oli kyse, mutta se ei kertakaikkiaan lähtenyt työskentelemään yhtään. Se oli minusta aika paineistuneen oloinen ja söi vaan lampaankakkaa. Yritettiin ensin minun liikkumisella antaa Lempille enemmän töitä, mutta siitä oli vain hetkellistä apua. Lopulta haettiin lampaita reilusti lisää – koko yli 40 lampaan porukka – mutta siitäkään ei ollut nimellistä apua. Harmitti aika tavalla, kun siihen saakka oli kuitenkin tuntunut, että Lempi teki hyvin töitä. Jäätiin treenin lopuksi pieneen aitaukseen avuksi erottelemaan isosta lammaslaumasta pienempi porukka. Siellä Lempi lähti vähän paremmin tekemään töitä, mutta sillä ei riittänyt voima puskea lampaita ulos aitauksesta, kun ne päättivät jumittaa sinne. Yritin auttaa sitä omalla toiminnalla laihoin tuloksin, ja sain tästä hyvästä vain itselleni Moritzilta uuden lisänimen ”dances with the sheep” 😀 Oli kyllä melkoista säätöä eikä varsinaisesti tullut onnistumisfiiliksiä! Mari ja Nuppu tulivat auttamaan, sitten homma alkoi pelittää.

Saran toiselle kierrokselle mentiin pienellä lammasporukalla isoon aitaukseen. Olin vähän allapäin vielä Lempin kierroksesta, olisi ollut kiva saada hyvä lopetus pitkälle viikonlopulle. Sara lähti työskentelemään hyvin, se aluksi taas haukkui mulle, mutta kun sain jälleen kerran ajoitettua oikein palautteen, se lopetti haukkumisen. Sara työskenteli lampailla kauniisti ja keskittyneesti. Jule ohjeisti mua kesken harjoituksen kokeilemaan kehonkielen käyttöä, jotta saataisiin Sara pitämään enemmän etäisyyttä lampaisiin. Mulla meni muutama ensimmäinen kokeilukerta pieleen, että ymmärsin, miten minun piti toimia – oli jotenkin tosi hankala yhtä aikaa kävellä, seurata lampaita ja koiraa ja yrittää ymmärtää ohjeita 😀 Mutta vitsi, kun Sara ymmärsi, mitä siltä haluttiin, niin sehän tarjosi sitä! Kouluttajakin hämmästyi, kuinka nopeasti Sara ymmärsi pitää enemmän etäisyyttä. Tein jokusen kerran liikkeellelähtöjä kehonkieltä käyttämällä (eli koira saa lampaat, kun luopuu ensin niistä), mun oli vähän vaikea vielä nähdä, milloin Sara luopui, mutta onneksi kouluttaja huuteli taustalta apuja ja kertoi, milloin kannatti lähteä jatkamaan. Treenin loppuun Jule halusi mun vielä yrittävän omalla ohjauksella kertoa Saralle, että se voi ajaa lampaita suoraan eikä tekemällä kaarta lampaiden takana. Aina, kun näin silmäkulmasta koiran nousevan, annoin pienen äänimerkin ja vastakkaisella olkapäällä ikään kuin tyrkkäsin sen takaisin lampaiden taakse. Tähänkään ei tehty montaa toistoa, ja Sara alkoi päästä jyvälle. Vitsi, mikä paimennuseuforia jäi päälle Saran treeneistä, se teki niin hienosti töitä!

Lähdettiin Marin kanssa kotimatkalle heti Saran kierroksen jälkeen. Kello oli jo melkein kahdeksan illalla, ja meidän piti koukata Lotan kautta hakemassa matkatavarat ja käyttämässä koirat pienellä lenkillä metsässä – ja hakea ruokaa, sillä lounaasta oli jo aika pitkä aika. Kotimatka sujui mukavasti jutustellessa viikonlopun annista ja treeneistä. Kotona oltiin vähän ennen puoltayötä, onneksi seuraavana päivänä ei ollut menoja, niin saatiin koko ryytynyt porukka rauhassa toipua viikonlopun koettelemuksista.

Jokunen kuva Nupun treeneistä, koska nää on niin hienoja!

Tykkäsin molemmista kouluttajista todella paljon! Jokaisesta treenistä, vaikka siellä oli epäonnistuneitakin juttuja, nostettiin aina esille jotain hyvää. Lempin kanssa sain kotiläksyksi pohtia, miksi se kokee niin epämukavaksi olla tasapainopisteessä lampaiden takana. Varmaan olen jotenkin omalla käytöksellä tai ohjaamisella antanut sille turhaa painetta. Tämä koulutus vastasi toiveeseeni löytää positiivisia ja koiraa paineistamattomia koulutusmetodeja, miten paremmin kommunikoida koiran kanssa ja syvensi ylipäätään ymmärrystäni, millaisia perustaitoja koiralla pitää olla paimennuksessa pärjätäkseen. Tämä herätteli myös pitämään tarkemmin kirjaa paimennustreeneistä, treenien suunnittelusta ja onnistumisista. Sain lisää ajatuksia, miten haluan seuraavaa paimennuskoiraani lähteä rakentamaan! Ihana oli saada koulutusviikonlopun aikana palautetta kouluttajilta, että pelaan koirieni kanssa tosi hyvin yksiin, osaan tukea niitä oikealla tavalla ja että ollaan loistotiimi ❤ Tällaista palautetta ei voi saada liikaa, omissa epäonnistumisissa osaa kyllä velloa ihan riittämiin.


Jätä kommentti

Kiirettä, koiria ja kroonista väsymystä

Todistetusti blogilla on lukijoita, sillä olen jo muutamalta ihmiseltä saanut kuittailua, että missä päivitykset viipyy! Ei oikein aika, energia eikä tahtotila tahdo riittää kovin aktiiviseen bloggailuun. Jo aiemmin on tullut monesti todettua, ettei bloggaamiseen motivoi myöskään pitkät välit, koska sitten on jo paljon päivitettävää. Yökkökaveria lainatakseni ei oo helppoo vaan vaikeaa 😀 Tekstiä ja kuvia lienee luvassa taas kilometrin verran.

Meillä on eletty jokseenkin vilkasta aikaa tai ainakin minusta on tuntunut, että koko ajan ollaan jossain menossa. Vapaapäivät ovat täyttyneet koirien kanssa treenaamisesta ja reissaamisesta, työpäivinä työt ovat vieneet mehut. Koen kuitenkin saaneeni kuluneen kuukauden aikana jonkinlaista puhtia, kun hain kouluun ja toukokuun alussa selvisi, että sain opiskelupaikan. Monen raastavan viikon jälkeen sain tiedon myönnetystä opintovapaasta, jota ennen en uskaltanut kauheasti opiskelupaikasta vielä riemuita. Siispä elokuussa kouluun ja luvassa on ainakin nyt ensi alkuun vajaan vuoden todella kaivattu tauko hoitotyöstä! Taloudellinen tilanne tuskin antaa myöten ihan kokonaan olla poissa, mutta on ihan eri asia käydä tekemässä yksi vuoro silloin tällöin kuin monena päivänä viikossa taistella itseään suurempia voimia vastaan. Ja tämä on toivottavasti vain alkua isommille muutoksille, mutta aika näyttää 🙂

Kasvatinomistajat ovat ahkeroineet tässä kevään ja alkukesän aikana liudan tuloksia! Etteivät jää listaamatta, niin kirjaan tännekin ylös.

  • 7.5. Mari ja Nuppu (Titangus Daracha) kisasivat meidän kanssa Pieksämäellä rallytokoa. Nupulle komeat 97p, 3. sija ja uusi koulari RTK2!
  • 8.5. äitienpäiväkisoissa Hanne ja Ohmi (E. Lionheart) tekaisivat hyppyradalla nollan ja voittivat maksit! Monta muutakin Emppuperheen jäsentä oli kisaamassa, hienoja ratoja ja pätkiä oli kaikilla!
  • 14.5. Linda ja Bree (E. Sweetheart) tekivät uuden aluevaltauksen koiratanssin merkeissä ja heti hienoin tuloksin – Breelle 22,63p, KUMA ja luokkavoitto! Bree sai siis heti tarvittavan tuloksen luokkanousuun, wau!
  • 14.5. Ari ja Haba (E. Saros) kisasivat agia Kuopiossa, tuloksina 5vp ja voitto, hyl sekä nollavoitto!
  • Venla ja Vilppu (E. You Are Not Alone) korkkasivat 14.5. rallytokon kuninkuusluokan 77 pisteellä! Seuraavana päivänä kuultiin jo valiokellon kilinää, kun tämä parivaljakko tekaisi 97 pisteen radan ja voittivat luokan!
  • 17.5. jännättiin vähän luustokuvia, kun Freyalta (E. Listen To My Story) kuvattiin virallisesti olat ja selkä spondyloosin osalta. Kuvat näyttivät hyvältä ja samaa mieltä oltiin Kennelliitossakin: olat terveet ja selkä SP0!
  • 22.-23.5. Aino ja Maaru (E. Shaula) kirmailivat agilityradoilla, lauantaina tuloksella 5vp ja 2. palkintosija, sunnuntaina kolme voittoa tuloksilla 5vp, 0 (LUVA) ja 5vp!
  • Saila ja Moira (Color Runs Ready for Success) kisasivat 23.5. Keski-Suomen piirinmestaruuksissa agilitya, Moiralle medien piirinmestaruuspronssia!
  • 25.5. lainaohjaaja ja Rufus (E. Wishmaster) saivat tokon avoimesta luokasta 1-tuloksen 256 pisteellä!
  • 2.6. kotiseuran iltakisoissa Ari ja Haba (E. Saros) tekaisivat hienon voittonollaradan hyppäriltä! Myös Ainolle ja Maarulle (E. Shaula) upea rata 10vp:llä ja 2. sijalla!
  • 4.6. Katja ja Zeke (E. Braveheart) korkkasivat rallytokokisat 2-vuotissynttäreiden kunniaksi eikä paremmin olisi voinut mennä – tuloksena täydet 100 pistettä ja luokkavoitto!
  • 7.6. Linda ja Bree (E. Sweetheart) kisasivat viimeistä kertaa rallytokon voittajaluokassa 97 pisteellä, luokkavoitolla ja RTK3-koularin kera!
  • 7.6. rallytokouransa korkkasivat Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) ja eipä jäänyt parannettavaa, kun tuloksena oli täydet 100 pistettä ja luokkavoitto!
  • 10.6. Ari ja Haba (E. Saros) kisasivat puolestaan paimennuksessa helteisissä olosuhteissa. Tämä kaksikko hoiti homman kotiin upeasti tuloksella 88/EH, 2. palkintosijalla ja Haba sai uuden tittelin PAIM1! 11.6. heidät nähtiin Nilsiässä jo agilitykisoissa, sieltä B-radalta voitto 5vp:n suorituksella!
  • 11.6. Hanna urakoi Pohjois-Hämeen piirinmestaruuskisoissa kahden koiran kera rallytokoa. Leolle (E. Maybe I’m a Lion) 84 pistettä ja uusi koulari RTK2, Meralle (E. Moonheart) toinen hyväksytty tulos alokasluokasta 98 pisteellä! Heidän joukkueelle myös piirinmestaruuspronssia!
  • Tiina ja Vips (E. Salacia) ovat käyneet testailemassa nousujohteisesti kisoissa tokon haastavaa voittajaluokkaa. Tänään su 12.6. he saivat 3-tuloksen 195 pisteellä ja luokkavoitolla! Kyllä se vielä kohdalleen loksahtaa!

Tässä on kasvattaja saanut tiiviisti päivitellä tuloksia Emppujen Facebook-sivulle, aika mahtavaa! Valtavasti onnea kaikille upeista tuloksista, oon niin ylpeä teistä kaikista! ❤ Alla vielä kuvia tuloksia tehneistä, kuvat lainattu omistajiltaan. Rufuksen kuvan on ottanut Tiina Puisto.

Ei mekään ihan laakereilla olla maattu kisoja ajatellen. Lempin kanssa käväistiin 8.5. äitienpäivänä kotiseuran agikisoissa, meille tosin sieltä jaossa vain hyllyjä ja hyvää kokemusta. Olin ilmoittanut Lempin myös kesäkuun alun iltakisoihin, mutta Lempi sai silmätulehduksen, niin jouduttiin jättämään kisat väliin.

Saran kanssa kisasin Pieksämäellä 7.5. rallytokoa avoimessa luokassa, kun päästiin Marin ja Nupun kanssa samoihin kisoihin peruutuspaikalle. Sarsu teki tosi kivasti töitä, hypyn rima harmillisesti putosi, mikä sakotti pisteitä ankarasti, mutta radan jälkeen pottiin jäi kuitenkin 85 pistettä! Saatiin siis meidän ensimmäinen tulos avoimesta luokasta. Video kisaradasta alla:

Toukokuun puolivälissä olin jälleen yövuoroissa ja viiden koiran yksinhuoltajana. Onneksi puhelimelta löytyy aina kuvia ja videoita, koska ei näitä tälleen kuukautta myöhemmin enää muista 😀 Meillä oli kiva viikonloppu, vaikka noh – koirien kannalta varmasti aika tylsä, kun ihminen vaan nukkuu tai on töissä.

17.5. lähdettiin yövuorojen jälkeisillä vapailla omien koirien kanssa pienelle kisareissulle. Ensin ajeltiin illaksi Lempäälään, jossa oli tarjolla lisää rallytokoa Päivi Nummen radalla. Sara teki hommia taas ihan superkivasti ja rata tuntui hirmuisen sujuvalta. Tuomari ei paljon löytänyt radasta korjattavaa – pisteitä jäi 99 ja kaupan päälle luokkavoitto! Oli ihana lukea arvostelulapusta, kun tuomari oli kirjoituttanut useamman tehtävän kohdalle kommentin ”hieno!” Ei harmillisesti ole videota tästä radasta, kun ei ollut tuttuja paikalla.

Lempäälästä jatkettiin koirien kanssa matkaa Forssaan, josta olin varannut meille majoituksen hotelli Maakunnasta. Vähän hirvitti ajella myöhäisillasta peltojen keskellä, siinä kävi parikin peuraa aika lähellä Toyotan konepeltiä, vaikka varovasti ajeltiin. Onneksi selvittiin kuitenkin ehjinä perille. Oltiin hotellilla klo 22.30 aikoihin ja aamulla oli luvassa aikainen herätys, joten eipä siinä paljon muuta tehty kuin koirille iltaruoat, itselle pikaiset iltatoimet ja unille. Koirat nukkuivat varsin hyvin, vaikka huoneeseen kuului aika selvästi, kun ihmiset kulkivat ulko-ovesta sisään ja ulos yön aikana, Lempi herätti vain kerran vahtihuudolla. Minäkin nukuin, joskin varsin vähän.

Aamulla matka jatkui Somerolle Woollandiaan, jossa oli luvassa paimennuskisat! Apuva! 1-luokassa oli vain kaksi koiraa, ja arpaonni suosi meille ensimmäisen suoritusvuoron, joten esikokeen jälkeen oli aika astella laitumelle. Olin vähän etukäteen aavistellut, että Sara saattaa olla hieman ylivireä, kun on edellisenä päivänäkin kisattu ja oltu reissussa, ja täytyy todeta, että tunnen koirani 😀 Rataantutustumisessa tuomari sanoi erikseen, että ohjaajan pitää mennä koiran kanssa ottohäkissä aitaukseen sisään ottamaan lampaat ulos. No meidän lampaat olivat heti tulossa ulos, kun sain portin auki, ja minä jäin paikalleni miettimään, työnnänkö ne takaisin sisään vai mitä oikein teen. Sara ratkaisi tilanteen puolestani lähtemällä kiertämään ottoaitauksen ulkopuolelta, sitten totesin vaan, että syteen tai saveen – nyt mennään eikä jäädä veivaamaan.

Nämä kuvat eivät ole kisoista vaan meidän paimennusviikonlopusta, josta juttua alempana!

Sara oli koko radan vähän vallattomalla tuulella, se kävi välillä haukahtamassa lampaille ja teki muutenkin varsin vauhdikkaat nostot. Hetkittäin mulla oli tekemistä, kun lampaat pakkasivat jalkoihin ja oli vaikea päästä eteenpäin, ja Sara rauhoitti tekemistään vain hetkeksi, kun konahdin sille. Saatiin kuitenkin rata tehtyä ilman mitään isompia vaikeuksia. Arvostelulapusta katsoin tulosten julkistamisen jälkeen, että vaikka ei varsinaisesti jännittänyt, niin olin kyllä pistänyt jalkaa toisen eteen aika rivakasti – koko pitkähkö rata laidunnuksineen oli tehty 10 minuutissa.

Radan jälkeen suuntasin suoraan kävelemään koirien kanssa ja vähän puhaltamaan kierroksia alas. Ajattelin koko radan, että saatiin varmaan hylsy sen ottohäkin vuoksi, kun kumpikaan meistä ei mennyt ottoaitauksen sisään niin kuin tuomari oli ohjeistanut. Saran työskentely oli sinänsä korrektia – se on vauhdikkuudestaan huolimatta ollut kuitenkin aina lampaille kiltti eikä ole yrittänyt ikinä näykkiä tai purra. Ajattelin, että tuloksesta ja pisteistä huolimatta saatiin hyvää ja arvokasta kokemusta, edellisistä kisoista oli kuitenkin aikaa 1,5 vuotta. Kävelyn jälkeen suuntasin katsomaan, mitä meidän tuloksissa lukee, juuri sopivasti palkintojenjaon alkaessa. Kyllä piti silmiä hieroa muutamaan kertaan tuloslistaa katsoessani – 91 pistettä, ERI ja 2. palkintosija! Tuomari sanoi vielä erikseen, että olisimme menettäneet enemmän pisteitä, jos oltaisiin jääty veivaamaan sitä ottohäkkiä. Miinuksia meni peruskuljetuksesta, kun Sara ajoi lampaat mun jalkoihin, laidunnuksen lopun vauhdikkaasta nostosta ja loppuhäkityksestä, jossa jouduttiin vähän säätämään. Tuomari oli kirjoittanut koiran käyttäytymisosioon, että koira on kiihkeä, mutta tottelevainen. Laidunnuksesta oli kommentti, että vartiointi on erinomainen.

Voi mun timanttini Sara ❤ Kotimatka sujui kuin siivillä, oli aika huikea ja nappiin mennyt kisareissu! Mulla oli kisapaikka myös viikkoa myöhemmin helatorstaina Tuulentuvan tilalla pidettäviin paimennuskisoihin. Oli vaihtoehto mennä Saran kanssa uudestaan 1-luokkaan hakemaan kokemusta, mutta täytyy tunnustaa, että niin kauan, kun kisapaikat ovat kiven alla ja maksavat keskimäärin 75 euroa kipale, niin mulla ei ainakaan ole varaa käydä siellä ihan vaan huvin ja urheilun vuoksi kokemusta hakemassa. Niinpä kerroin Lempille, että sen täytyy nyt hypätä puikkoihin. Jännitti aika tavalla enemmän kuin Saran kanssa – Lempin kanssa on vaikeampi ennustaa, miten se toimii.

Helatorstain kisoissa kisasivat myös Mari ja Nuppu (Titangus Daracha), ja yllätykseksemme kisapaikalle tullessamme sieltä löytyivät myös Ari ja Haba (E. Saros), jotka olivat edellisiltana saaneet peruutuspaikan. Kisapaikalla huomattiin Lempin aloittaneen juoksun, mutta tällä kertaa arpaonni antoikin suoritusnumeron ihan loppupäästä muutenkin. Ari ja Haba aloittivat, ja suoritus loppuikin nopeaan, kun lampaat ottivat hatkat heti ottoaitauksesta ulos päästessään ja karkasivat varikolle. Lampaat olivat tosi liukkaat verrattuna niihin, joilla ollaan totuttu treenaamaan. Yritin tehdä sotasuunnitelmaa meidän suoritusta varten. Lempi oli aika kiihkeällä tuulella enkä yrityksistä huolimatta saanut siltä kaasua suitsittua ottohäkissä pyörimällä. Avasin portin, ajattelin, että kierrän lauman kanssa vielä mutkan, että saadaan parempi linja ulos. Sijoituin itse väärin, kerkesin nähdä ensimmäisen lampaan kääntävän päänsä porttia kohti ja tiesin heti, että nyt on peli pelattu. Lampaat lähtivät meiltä liukkaasti varikolle ja suoritus keskeytettiin siihen. Marilla ja Nupulla ei ollut onnea sen enempää, meillä kaikilla suoritus keskeytyi ottohäkkiin.

Myös nämä Arin ja Haban kuvat on otettu paimennusviikonloppuna.

”Minä oisin osannut, mamma ei. Aina saa hävetä.”

Kalliita oppirahoja, tuumattiin kaikki, ja kallista lystiä, kun maksellaan vielä bensat ja syömiset kisamaksun päälle. Mua ei kuitenkaan keskeytys varsinaisesti harmittanut. Olisi toki ollut kiva päästä tekemään rata, mutta ei voinut mitään. Olin kuitenkin tyytyväinen Lempiin, kun se kiihkeydestään huolimatta oli kuitenkin työskentelymoodissa – eniten olisi harmittanut, jos koira olisi ollut kovassa paineessa ja haluton työskentelemään. Itse ajattelin keskeytyksen olleen enemmän mun omasta mokasta johtuvaa, ei niinkään koiran syy. Sain kisoista myös aika paljon ideoita ja ajatuksia, mitä haluan seuraavaksi treenata.

Toukokuun 28.pv oli Emppujen agipäivä, Aino oli meitä perinteiseen tapaan kouluttamassa. Viime syksystä jäi varmaan pieni trauma, kun odottelin koko aamun, että soikohan puhelin ja tulee taas joku este, etten itse pääse mukaan. Ei onneksi tullut! Aino oli suunnitellut meille tosi kivan, sopivasti haastavan, mutta soljuvan radan. Meitä oli ennätysmäärä paikalla – 11 koirakkoa! Päivään osallistuivat Mari ja Nuppu (Titangus Daracha), Ari ja Haba (E. Saros), Hanne & Ohmi (E. Lionheart), Henry & Tesla (Bywater Thasha), Saana & Koda (E. Gilgamesh), Miljalotta, Aleksei ja Vilho (E. Fenrir), Venla ja Vilppu (E. You Are Not Alone) ja Tyyne (E. Leviathan), Eve, Eemeli ja Sokka (Tillyhills Svart På Vitt) ja minä omien koirien kanssa. Ensimmäistä kertaa piti vähän jakaa porukkaa kahteen ryhmään, että saatiin koirat pidettyä lämpimänä.

Videoita ei tullut juurikaan otettua ja kamerakin pysyi kassissa, sen verran aktiivista tekemistä oli koko ajan – ja välillä on kiva vaan istua, katsoa muiden suorituksia ja jutella muiden kanssa. Jälkikäteen harmittaa, kun ei voi saada kaikkea 😀 Onneksi ihana Mari oli ottanut videota vähän mun ja Saran treeneistä! Meillä oli tosi hyvä treeni myös Lempin kanssa, vaikkei siitä nyt ole videotodisteita! Oli kyllä ihana ja antoisa päivä, koulutusten jälkeen käytiin vielä porukalla syömässä hyvin Barot’sissa.

4.6. Hearts-pentue täytti 2 vuotta, paljon onnea ihanat Bree, Mera, Nelli, Kromi, Ohmi ja Zeke! ❤ Kuvassa pennut emänsä Nadan kanssa, kuvan on ottanut Hanna Lehmusvuori.

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna teimme paluun Tuulentuvan tilalle Emppuporukalla, sillä olin varannut meille sinne paimennusviikonlopun Shantin opissa. Meitä olikin aika kivankokoinen porukka: lauantaina Mari kera Nupun ja Noan (E. Norris), Saana ja Koda (E. Gilgamesh), Hanna ja Mera (E. Moonheart), Hanne ja Ohmi (E. Lionheart) sekä Henkka ja Tesla (Bywater Thasha), sunnuntaina mukaan liittyivät vielä Ari ja Haba (E. Saros) ja Miljalotta ja Vilho (E. Fenrir). Reissun päälle lähdettiin jo perjantaina kaoottisen työpäivän jälkeen – ensin nukuin aamulla pommiin ja myöhästyin töistä, työpäivä oli yhtä juoksemista ja kotiin päästyäni häslääminen jatkui koirien lenkityksen ja pakkaamisen merkeissä. Oltiin varattu majoitus Nummelasta, jossa saatiin Marin ja Saanan sekä koirien kanssa majoittua ensimmäisenä yönä leveästi jokainen omassa huoneessa.

Shantin lampaat ovat kauniita! Oikealla alhaalla Pätkis. Vasemmalla yksi upea ruskea lammas, muistaakseni nimeltään Suffeli, se kaipasi toiseen porukkaan jäänyttä ystäväänsä. Heidät yhdistettiin samaan laumaan heti treenanneen koiran jälkeen.

Muutama kuva Noan treeneistä.

Lauantaina halusin koulutuksessa keskittyä ottohäkin treenaamiseen, ja saatiinkin siihen Shantilta tosi hyviä täsmäneuvoja. Lempille ja Saralle toimi molemmille tosi hyvin, etten lähetäkään niitä nostamaan liukkaita lampaita, vaan jätän ne paikalleen odottamaan, menen itse lampaille ja koira lähteekin suoraan ajamaan. Portille on hyvä jättää tilaa eikä pakkautua lampaiden ja koiran kanssa tiiviisti portin eteen, tilanteesta tulee tosi räjähdysherkkä. Ja kun portista meinataan mennä, niin sitten mennään – ohjaaja tarvittaessa vaikka juosten ensimmäisenä. Saatiin tähän tosi hyviä toistoja molempina päivinä ja käytiin myös tekemässä osia kisaradasta laitumella.

Saran kanssa halusin alkaa työstää vähän 2-luokan tehtäviä – erityisesti työntöjä. Mirvalla ollaan niitä satunnaisesti tehty, mutta ei riittävästi kuitenkaan, että tuntisin oloni varmaksi niitä tehdessä. Aloitettiin treenit harjoittelemalla lampaiden irrotusta ohjaajasta. Onnistuneeseen irrotukseen tarvitaan välimatkaa, koiran pysäyttelyä ja meillä toimi kivasti Shantilta saatu neuvo, että ohjaajan katse kertoo, kummalle puolelle ohjaajaa koiran tulisi hakeutua. Sara ei ihan vielä täysin ymmärtänyt, vaikka käytin käsiapuakin merkkaamaan sille paikkaa, johon toivoin sen tulevan, mutta saatiin ainakin pohjustettua taitoja. Aitauksessa harjoittelu oli helppoa, kun lampaat eivät karanneet kauas. Sunnuntaina kokeiltiin tätä laitumella sillä seurauksella, että jos en herkästi lähettänyt Saraa sillalla työnnön jälkeen lampaita vastaan niin ne karkasivat laitumen toiseen päähän.

Ottohäkin lisäksi Lempin kanssa aloiteltiin myös työntöjen ja irrotusten treenaamista, se teki kivoja irrotuksia aitauksessa. Laitumellakin tehtiin paljon hyviä pätkiä, sain itse asiassa ajattelemisen aihetta ja pääsin ehkä vähän jyvälle, miksi Lempin on ahdistavaa olla tasapainossa lampaiden takana. Luultavasti likimain joka tilanteessa, kun koira ajaa lampaita liian lähellä, mun konahdus ajoittuu siihen hetkeen, kun koira on tasapainopisteessä. Kumma juttu, jos koira tästä alkaa hiljalleen ahdistua ja todeta, ettei siellä ole kiva olla! Nyt täytyy alkaa pohtia, miten etäisyyttä voitaisiin alkaa treenata ja minä voisin lopettaa koirieni tarpeettoman paineistamisen.

Lenkkipoppoo ❤

Lauantain treenien päätteeksi meinattiin suunnata majoitusporukalla lenkille, mutta ukkonen ja todella mustat pilvet tekivät tuloaan, joten päätettiin ensin suunnata ruokakauppaan ja ruoanlaittoon. Koirat olivat varsin tyytyväisiä pitkän paimennuspäivän ja korttelikierroksen jälkeen. Hanna ja Mera tulivat majoittumaan meidän kanssa. Ruoan päälle oli sitten aika suunnata viimein lenkille! Löydettiin kiva metsäreitti, jossa tehtiin kuuden koiran poppoolla mukava ja rento 1,5h lenkki auringonpaisteessa. Täydellistä! Lenkin jälkeen olikin jo alkuilta, majoituspaikassa meitä odottelivat Miljalotta ja Vilho. Vilho oli onnesta soikeana, kun kavereita oli paljon – aikuiset koirat eivät olleet riemukkaasta pennusta pitkän päivän jälkeen lainkaan niin innoissaan 😀 Onneksi velipoika Koda oli heti valmis leikkiin, joten veljekset saivat nauttia toistensa seurasta kaikessa rauhassa.

Muutama poiminta Meran treeneistä.

Toinen yö nukuttiin vähän tiiviimmin. Todettiin, että virtaisin osapuoli Vilho voi mennä Miljalotan kanssa ylhäiseen yksinäisyyteensä omaan huoneeseen 😀 Saana ja Koda sekä Mari Nupun ja Noan kanssa majoittuivat toisessa huoneessa, Koda oli niin puhki pitkän päivän jälkeen, että se nukkui kiltisti koko yön. Me majoituttiin sitten Hannan ja Meran kanssa samassa huoneessa. Yö meni yllättävän hyvin, vaikka heräsin kyllä joka kerta asentoa vaihtaessani, kun Mera ilmestyi heti hymyilemään mun naaman eteen sylki roiskuen. Voi hölmöläinen 😀

Komea Ohmi työhommissa!

Sunnuntaina treenit jatkuivat, ja aamu olikin aika hektinen, kun treenit alkoivat tuntia aiemmin, ja meidän piti ennättää pakata tavarat autoon, että päästään lähtemään kotimatkalle treenien jälkeen. Ennätettiin kuitenkin ajoissa paikalle!

Vilhon treeneistä otanta kuvin.

Lempin kanssa kokeiltiin sunnuntaina lampaiden ottoa aitauksesta ASCA-kisatyyliin, se sujui yllättävän hyvin! Käytiin kokeilemassa myös laitumen reunassa olevan oikean sillan ylitystä, joka oli osa 2-luokan kisarataa helatorstaina. Tehtiin se ihan peruskuljetuksella, se sujui varsin hyvin. Jatkettiin sillalta matkaa pientä metsäpolkua pitkin. Yksi lammas päätti karata meiltä kesken matkan, Lempi yritti sen käydä keräämässä vielä porukkaan mukaan, mutta päätettiin antaa sen mennä, kun lammas niin päämäärätietoisesti suuntasi pois. Metsäpolku olikin aika haastava paikka – lampaat liikkuivat rykäyksittäin, ja reitin varrella oli kaatunut puu, jonka yli mentiin ensin ylämäkeen ja takaisinpäin tullessa alamäkeen. Lampailla oli takaisinpäin tullessa kova veto eteenpäin, Shanti tästä varoitti etukäteen ja ehdotti käyttämään koiraa edessä jarruna. Se ei toiminut vaan meillä, heti, kun otin Lempin eteen, lampaat eivät suostuneet liikkumaan enää eteenpäin. Lempi keksi itse jossain kohtaa paluumatkalla nousta sivulle, silloin lampaat kulkivat aika kivasti. Oli silti hikinen homma, olin ihan litimärkä tämän reissun jälkeen 😀

Saran kanssa kävi paimentaessa hupaisasti, kun Shantin tuttipullolampaana kasvanut Pätkis päätti tulla seuraamaan treenejä – ihmisten seuraan, se ei kuulemma niinkään viihdy muiden lampaiden seassa. Oltiin Saran kanssa saatu lampaat ottohäkistä ulos ja lähdettiin kävelemään laitumen reunaa pitkin ja hetken kerkesin siinä nautiskella, että meneepä hyvin, kun lampaat eivät ole jaloissa. No eivät mokomat olleet mukana ollenkaan, ne karkasivat välistä Pätkistä moikkaamaan aitauksen reunaan, ja Sara yritti mulle kertoa, että nyt muikkeli meiltä puuttuu jotain aika olennaista! Saralla onneksi voima riittää ja se osaa fiksusti sitä käyttää, joten saatiin lammaslauma ongelmitta irrotettua aitauksesta ja lähtemään mukaan. Sen jälkeen seurasin vähän tarkemmin, että paimennettavat pysyvät menossa mukana 😀 Mutta olipa kiva tarjota katsojille hupinumero, sain tästä jokuseen kertaan vähän kuulla loppupäivän aikana!

Koda hommissa!

Kiva oli seurata muiden treenejä, hienosti meni kaikilla! Porukan pennut lähtivät mukavasti työskentelemään, ja Vilhosta Shanti sanoi, että se on jo niin syttynyt hommaan, että kannattaa vasta syksyllä käydä uudestaan. Moni sai kehotuksen alkaa katsella esikoepaikkaa, ja täytyy kyllä itsekin sanoa, että tasaisen varmoja työskentelijöitä oli porukka täynnä! Oli tosi kiva ja voimauttava viikonloppu! Kulunut viikko on kyllä mennyt silti reissusta toipuessa, sen verran intensiivisestä ja aivonystyröitä kuormittavasta hommasta on kyse. Tältä viikonlopulta tuli sitten otettua kuvia reilusti, meni monta päivää käydä läpi yli 3000 kuvaa. Joitakin valittuja paloja on ripoteltu pitkin postausta.

Teslan treeneistä muutama valittu pala.

Vilhosta kerettiin napata jonkinlaiset posetuskuvatkin 🙂

Kun nyt on viuhdottu urakalla menemään jo hyvä tovi, on suunnitelmissa koittaa vähän hidastaa tahtia – saa nähdä, miten se onnistuu. Muutamia kisoja katselin heinäkuussa vähän sillä silmällä, toivottavasti saadaan paikkoja. Heinäkuussa on tulossa perinteiset Empputreffit, joita odottelen jo innolla! Ja on tässä kesäkuussakin vielä luvassa muutama jännitysmomentti, joista lisää sitten myöhemmin.


Jätä kommentti

Motivaatiota agilityyn Motivaattorista

Olen sivunnut tässä kevään aikana Motivaattoria muutamassa postauksessa, mutten oikein missään välissä ole kirjoittanut siitä sen pitemmin. Nyt on sen aika! Koiravalmennus Motivaatiolla järjestettiin tänä keväänä kolmatta kertaa Motivaattori – kerran kuukaudessa toteutuva agilityvalmennus, jota vetää meidän Aino! Olen ollut aiemmistakin Motivaattoreista kiinnostunut, mutta ei vaan ole ajankohta osunut nappiin. Olin ensin jo ilmoittautumassa mukaan, mutta sitten katsoin koulutuksen päivämääristä, että ensimmäinen kerta menee päällekkäin pentujen luovutuksen kanssa, mistä meinasin kehitellä itselleni taas osallistumisesteen. Onneksi Aino sai ylipuhuttua, ilmoittauduin mukaan ja pääsin vielä kaikille koulutuskerroille!

12.2. Motivaattorissa pohdittiin motivaatioon liittyviä asioita ja omaa lähtötasoa. Saimme paperilla pienen listan erilaisia agilityyn liittyviä asioita, joita sitten piti janalle arvioida, kuinka paljon ne motivoivat. Tämä tehtävä oli mulle jotenkin tosi pysäyttävä ja ajatuksia herättävä. Olen tietyllä tavalla aina ajatellut, että ainoa motivaationlähteeni agilityn harrastamisessa on päästä kisaamaan, saada koiralle tuloksia ja saada koirasta esteillä suoritusvarma. Tätä tehtävää tehdessäni huomasin, että oikeastaan kisaaminen ei motivoinutkaan minua niin paljon kuin ajattelin, vaan minua motivoi koiran kouluttamiseen, haasteiden ratkomiseen ja omaan ohjaamiseen liittyvät asiat paljon enemmän.

Helmikuun treenien ratapiirros näytti tosi haastavalta, ja olin jotenkin varautunut, että me päästään hinkkaamaan vaan muutaman esteen pätkiä. Kun Aino kysyi ennen radalle menoa, tehdäänkö rataa 1-4 esteen pätkissä vai pitempinä kokonaisuuksina, arvioin, että se 1-4 estettä kerrallaan on varmaan meille ihan maksimi. Sara teki kuitenkin ihan superkivasti hommia, ja saatiin treenissä kivoja pätkiä tehtyä, hämmästyin itsekin huomatessani, että ei se neljä estettä ollut ollenkaan liioiteltu tavoite! Alla videokooste meidän treeneistä. Tässä Sara tekee myös keppejä ensimmäistä kertaa vieraassa hallissa ja erilaisilla kepeillä. Olipas hauska verrata, miten paljon kepit ovat menneet tässä kevään aikana eteenpäin näitä videoita koostaessa!

5.3. Motivaattorin teemana olivat kontaktiesteet ja koiran kontaktiosaaminen. Tällä kerralla piti pohtia, mitä haluan koiran tekevän ennen kontaktia, kontaktilla ja kontaktin jälkeen. Pitääkö hävetä, jos myönnän, että olen työstänyt Lempiä agilityssä aika monta vuotta, mutten ole kovin tarkasti näitä asioita miettinyt? Tai no, on mulla selkeä kuva, mitä haluan sen tekevän kontaktia suorittaessaan, mutten ole pahemmin miettinyt, mitä koiran pitää tehdä ennen ja sen jälkeen. Ei liene yllätys, että tehosyynissä meidän kontakteista löytyikin viilattavaa.

Kautta linjan jokaisella kontaktilla olen itse aina varmistellut, että koira ottaa kontaktin ilman, että jättäisin kontaktin ottamisen koiran vastuulle. Selkeiten tämä näkyy A-esteellä, josta Lempi karkaa, jos yritän jättää sen suorittamaan kontaktia ja jatkan itse matkaa. Keinulle ihan järjestelmällisesti itse himmaan sen vauhdin ilman, että Lempi ymmärtäisi itse, mille esteelle se on tulossa. Puomin alastulo on hidas, kun Lempi jää arpomaan, mihin haluan sen tulevan. Tarkennettiin puomin kontaktipaikkaa nopealla täsmäpalkalla, ja se on nopeutunut ihan muutamalla treenillä. A-esteen itsenäisyyttä täytyy vielä vahvistaa, mutta siinä on menty paljon eteenpäin sitten maaliskuun. Keinukin edistyy. Alla videokooste maaliskuun treeneistä.

9.4. paneuduttiin puolestaan laukanvaihtoasioihin ja hyppyvihjeisiin. Olen kuullut puhuttavan laukanvaihdoista, mutta nyt piti itse paneutua, mitä se oikein tarkoittaa ja käytännössä merkitsee. Ymmärsin aika pian, että radalla Lempin tekemät ylimääräiset kiemurat, jotka olen tulkinnut sen varmisteluksi, ovatkin itse asiassa laukanvaihtoon liittyviä haasteita. Olen havainnut treeneissä jo aika varhaisessa vaiheessa, että Lempi kääntyy huonommin vasemmalle kuin oikealle, ja myös laukanvaihdot vasemmalle ovat sille vaikeampia. Näitä päästiin ihan kunnolla jumppaamaan Motivaattorissa, ja näitä pitäisi mun jaksaa sen kanssa jumpata paljon myös itsenäisessä treenaamisessa – Lempi hyötyy niistä. Hyppyvihjeitä mulla on molemmille käytössä lähinnä suoraan hyppäämiseen, innariin ja takaakiertoon, välillä harkitsen, tarvitsisinko niitä enemmän.

Huhtikuun Motivaattori sattui yövuorojen väliin, ja olin ostanut tähän valmennukseen paikan myös Saralle, joten aikamoinen killeri oli ohjaajalle tämä. Toisaalta se oli hyvä, koska treeni oli loistava myös Saralle. Sille laukanvaihdot ovat aika paljon luontevampia kuin Lempille, sillä ei ole niin selkeää puolieroa. Hyviä juttuja saatiin työstettyä molempien kanssa!

7.5. oli viimeinen Motivaattorin kerta, sen teemana vedettiin kevätkauden oppeja yhteen ja pohdittiin, mitä kevään aikana on opittu – agilitystä, koirista ja itsestämme. Tulin lopputulemaan, että molemmilla koirillani on aika paljon osaamista, vaikka luonnollisesti treenattavien asioiden lista on ihan loputon. Itsestäni olen oppinut, että oma turhautumiseni herkästi sumentaa näköni enkä silloin näe koiran edistymistä ja osaamista. Asetan helposti riman turhan korkealle ja saatan kiinnittää turhan paljon huomiota yksittäiseen yksityiskohtaan kokonaisuuden sijasta. Olin positiivisesti yllättynyt, että vaikka läpi kevään ratapiirrokset näyttivät minusta tosi haastavilta, saatiin paljon onnistumisia radalla, ja osasin ohjata vaikeita kohtia.

Mulla oli myös viimeiselle kerralle kaksi paikkaa, mutta jouduin jättämään toisen treenin väliin, koska sain peruutuspaikan rallytokokisoihin. Lempi pääsi ensin tekemään varsinaista treenirataa, jossa oli kontaktit. Tällä radalla näin, kuinka lyhyessä ajassa on edistytty kontaktien suorittamisessa, vaikka treenikertoja on välissä ollut aika rajallinen määrä.

Lopuksi meillä oli pienet kisat hyppärimölliradan merkeissä, tälle radalle otin Saran. Saran kanssa tehtiin hyvää työtä siihen saakka, kunnes ohjaaja kompuroi omiin jalkoihinsa. Saralla meni mun kaatumisesta vähän pasmat sekaisin, se myös vähän jännitti vieraan näköistä muuria. Hyviä pätkiä mahtui tällekin radalle, vaikka ei suorituksella juhlittu eikä sijoituttu 😀 Saran suorituksesta mulla ei ole videota.

Kokonaisuudessaan tykkäsin tästä koulutuspaketista ihan valtavan paljon! Vaikka itseohjautuvassa ryhmässä autetaan toinen toisiamme, niin oli ihan eri juttu, kun meillä oli oikeasti kouluttaja, jolta sai neuvoja ja apua ja joka keskittyi asiakseen meidän tekemisen seuraamiseen ja kommentoimiseen. Koin saavani näistä treeneistä tosi paljon enemmän kuin mitä olen pitkään aikaan saanut meidän viikkotreeneistä, ja tämä vaikutti hyvin positiivisesti myös omaan motivaatiooni agilityn treenaamista kohtaan. Motivaattoriin oli joka kerta tosi kiva mennä! Tulisipa tälle jatkoa ensi syksynä, vaikka luonnollisesti toivon, että Aino saa jatkaa agilitytuomariksi opiskeluakin!


Jätä kommentti

Toiminnantäyteinen huhtikuu

Huhtikuu oli varsin poikkeuksellinen hoitajien lakon ja palkkataistelun merkeissä. Yksi viikko lomaa muuttuikin kahdeksi viikoksi pois töistä, kun perässä oli vapaat ja olin pari päivää lakossa. Yövuoroihin tuli kutsu suojelutyöhön, mitä osasin vähän etukäteen odottaakin, vapaiden jälkeen tulikin ilmoitus, että lakko taukoaa pääsiäisen ajaksi. Sinänsä se ei haitannut – kyllä mulle tuplaliksa aina kelpaa. Pääsiäislauantaina oli tarkoitus olla Jyväskylän näyttely, jonne olin ilmoittanut Saran ja Freyan H:n metsästämisen toivossa, mutta se peruuntui liian vähäisen koiramäärän vuoksi. Noh, rahat sai tästä lystistä takaisin ja sain yhden vapaapäivän, joten ehkä tässäkin jäätiin plussan puolelle. Täytyy koittaa näyttelyjuttuja uudestaan myöhemmin – kun löytyisi kohtuumatkan päästä tuomari, jolle kehtaisi koiransa näytille viedä.

”Eihän treenit loppuneet vielä, eihän?”

Pääsiäisen jälkeen työt jatkuivat ihan listan mukaan, joten treeneissä ei päästy käymään yhtään aktiivisemmin kuin tavallisestikaan töiden keskellä. Saran tokoilut ovat jääneet vähälle – ensin oli lumimyrskyä ja pihassa lunta niin paljon, ettei päässyt pihasta mihinkään, sitten työvuoropäällekkäisyyksiä. Viimeksi valmennuksessa leikittiin, tehtiin ruudun vapaata tarjoamista, harjoiteltiin kaukokäskyjen maahan-seiso-maahan -vaihtoja ja hyppynoudon linjausharjoituksia. Sara nauratti ohjaajaa, kun fiksasin hyppyestettä, ja sillä aikaa Sara haki vähin äänin noutokapulan suuhunsa ja istui nätisti se suussa selkäni takana odottamassa, että muija saisi joskus valmista 😀 Paikkaistumista on myös työstetty. Käytiin eräänä aamuna Marin kanssa kahdestaan hallilla tokoilemassa, jatkettiin ruudun vapaata tarjoamista, tehtiin tunnaria ja paikalla istuminen. Lempi pääsi tekemään vähän rallyjuttuja. Oli tosi hyvät treenit!

Kun mainitsin, että sitä lunta oli liikaa…

Meillä on jatkunut myös rallyvalmennus, josta tosin olen joutunut jokusen kerran jättämään väliin – jos valkku loppuu to iltana klo 22, olen kotona klo 22.30 ja seuraavana päivänä on aamuvuoro, niin on pakko priorisoida oma jaksaminen. Nyt ollaan useammalla kerralla satuttu valmennukseen ratatreenikertoina. Ne ovat tehneet hyvää – olen saanut kouluttajalta hyviä ajatuksia ja vinkkejä Saran ratatyöskentelyyn. Sen kanssa on edelleen nopean pyllyn ongelma (ennakoi istumista), joten se täytyy viedä kylttitehtäville niin, että en hidasta kyltille ollenkaan. Oona ehdotti myös, että opettaisin Saralle erillisen käännöskäskyn, joka tarkoittaa, että käänny, mutta älä istu missään vaiheessa. Luulen, että Sara hyötyisi myös pienestä tehotreenistä jakkaralle.

Lempikin on kertaalleen päässyt rallyradalle treeneissä. Se teki radan muuten oikein kivasti, mutta karkasi ensin lähdöstä ihanan Oonan moikkaamaan. Täytyy ehkä hieman treenata itsehillintää ennen kuin harkitsee kisoja 😀 Lempi tökki innostuksissaan myös mun oikeaa kättä, joudun sitä käyttämään vielä jonkin verran apuna pitemmillä seuraamispätkillä oikealla puolella. Mutta ehkä siitä joskus valmista tulee!

Huhtikuun puolivälissä käväistiin Katriinalla hoidettavina – minä ja neljä koiraa. Keksi (E. Naroona) on voinut toistaiseksi aika hyvin, jalka ei ole kipuillut ja Librela + gabapenttiini yhdessä tuntuvat toimivan. Keksillä oli hoidettavaa niskassa ja etupäässä, ei ihme, kun katselee, millaisia vauhtispurtteja se vetää Tipun ja välillä Saran kanssa. Maaru/Tipu (E. Shaula) oli mukana myös, sillä ei tällä kertaa onneksi ollut taustalla mitään isompaa katastrofia. Siltä hoidettiin myös vähän niskaa ja lantiota. Saralla oli aikalailla sama vikalista kuin siskollaan, sillä myös niska ja lantio hieman jumissa, mutta ei kovin pahasti. Sen sijaan minusta aika hyvältä vaikuttanut Lempi olikin juntturassa, se oli Katriinan sanoin vetänyt sukan selkärankansa ympärille, niska oli myös jökissä. Olin ilmoittanut Lempin agikisoihin pari päivää hoidon jälkeen, mutta kisat jäivät tällä kertaa kisaamatta, vaikka Lempi kuulemma aukesi hoidon myötä aika hyvin. Ei liene kuitenkaan yllätys, että ihmisolento oli jälleen se huonoimmassa jamassa ollut koko porukasta. Olin vielä ajatellut, etten ehkä tällä kertaa kuitenkaan hoidata itseäni ja säästän rahat johonkin tähteellisempään, mutta nyt taidetaan olla jo siinä tilanteessa, että mulla ei ole varaa jättää itseäni enää hoitamatta. Olen huomannut omassa liikkumisessa ison parannuksen ja kivut ovat huomattavasti vähentyneet Katriinan hoitojen myötä. Seuraavan kerran mennään hoitoon sitten kesäkuussa.

Huhtikuussa oli tärkeä päivä – Sara sai oman Muffinin! Se on ollut erittäin suuresti rakastettu, niin Saran kuin Lempin taholta.

Rakkaus Muffiniin kulkee suvussa, tässä aito ja alkuperäinen Muffinifani eli Tipu! Aika söpö vai mitä?

Osteopaatin hoitoa seuranneena päivänä oltiin taas uudenlaisen jännän äärellä – oltiin varattu pienellä Emppuporukalla ankkapaimennuspäivä Somerolle Woollandiaan! Tämä oli tosi jännää ja vähän ahdistavaakin (terveisin ihminen, joka pelkää kaikkia varpusia isompia lintuja, kuulen vieläkin räpylöiden läpsytyksen betonilattialla 😀 ). Meillä oli ensin kaksi kierrosta ankoilla maneesissa ja lopuksi yksi kierros lampailla pellolla isossa aitauksessa. Menossa olivat mukana meidän lisäksi Mari & Nuppu (Titangus Daracha), Hanna & Mera (E. Moonheart), Aino & Maaru (E. Shaula) ja Ari, Sirpa & Haba (E. Saros).

Sara oli ensimmäisellä kierroksella ankoilla noin miljoona kysymysmerkkiä pään päällä. Se teki muutamia aika kivanoloisia pätkiä, mutta ei vielä lähtenyt pitemmin työskentelemään. Toisella kierroksella ajatus oli kypsynyt, Sara teki tosi kivoja ja rauhallisia kuljetuspätkiä. Kouluttaja sanoikin, että Sara ei varmaan tarvitsisi monta treeniä, niin sen voisi päästää irti.

Lempi sen sijaan, voi hyvänen aika. En ihan ottanut selvää, olivatko ankat sen mielestä edessä käveleviä paisteja vai oliko sillä joku isompi ajatus niiden paimentamisesta, sen verran kiihkeänä se kävi. Toisella kierroksella Lempi malttoi jopa hetkittäin hengittää. Sen kanssa jäimme siis vielä odottelemaan suurempaa valaistumista.

Lempi katselee ankkoja. Kuvan otti Hanna, kiitos! ❤

Lampailla meidän piti näyttää kouluttajalle vähän, millaisia juttuja olemme tehneet, ja sen pohjalta otettiin asioita täsmätreeniin. Molempien kanssa päästiin työstämään samoja juttuja – etäisyyden pitämistä lampaisiin ja suoraan ajamista. Sara vastasi treeniin aika hyvin, mun piti ensin teettää sillä flänkki, sitten pysäyttää se, edetä lampaiden kanssa sopivan matkan päähän ja siitä kutsua koiraa ajamaan suoraan ihan muutamia askeleita kerrallaan. Lempi sähläsi ihan valtavasti lampaiden takana, mutta se sentään työskenteli, mikä oli melkoinen parannus edellisiin treeneihin (tästä tulee erillinen päivitys joskus, kun saan siihen kuvia). Se oli kovin kiihkeänä myös lampailla katsottuaan aitauksen reunalta muiden työskentelyä. Lempi ei vastannut treeniin ihan yhtä hyvin, mutta tämä tuntui silti edistykseltä. Harjoitukset siis jatkuvat.

Ankkapaimennus oli wankkaa ❤

Vappua edeltäneeneellä viikolla mulla piti olla yövuorot, mutta joku kauhea rutto iski, eikä ollut töihin mitään asiaa. Onneksi olo koheni väliaikaisesti lauantaihin, sillä oltiin taas jännän äärellä – Lempin ja Nupun luonnetestit! Viiltelin henkisesti koko viikon ranteitani auki, kun ahdisti Lempun puolesta niin paljon 😀 Lempi suoriutui kuitenkin vapputivolista ihan hyvin! Tuomareina luottokaksikkopari Kerkkä & Hynynen, joiden koiranlukutaitoon luotan loputtomasti ja osaamista luonnetestauksessa arvostan suunnattomasti!

Tässä vielä rivi kirjoitettuna:

  • toimintakyky +1a kohtuullinen
  • terävyys +1a pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
  • puolustushalu +1 pieni
  • taisteluhalu +2b kohtuullisen pieni
  • hermorakenne +1b hermostunein pyrkimyksin
  • temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
  • pehmeys +1 hieman pehmeä
  • luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
  • laukauskokematon

Yhteensä +140 pistettä ja jos rodussa vielä arvosteltaisiin tämä hyväksytty/hylätty, niin tämä olisi hyväksytty!

Lempi oli testissä vähän urheampi kuin etukäteen odotin. Se leikki kepillä ihan kivasti, mutta se alkoi aika varhaisessa vaiheessa vähän ujostella pahojen setien kanssa. Lempi selvitti kelkan aikalailla itse ja nopeammin kuin etukäteen olin ajatellut. Olin aika varma, ettei Lempi puolusta minua hyökkäyksessä, mutta sillä yllättäen olikin vähän ajatuksia sen suhteen, uskallus loppui kuitenkin pian kesken. Haalaria se väisti, muttei loppujen lopuksi ihan hirveästi, ja tynnyrillä näin siitä itsekin, että sen reaktio tulee pienellä viiveellä ja isohkolla kaarella. Tynnyrin jälkeen siitä alkoi näkyä, että se on kuormittunut. Pimeässä huoneessa Lempi joutui etsimään minua tovin, koko ajan se työsti, kerran meni ihan vierestä ohi, ja lopulta se raasuparka oikein säpsähti, kun löysi mamman. Seinä oli odotetusti Lempille vaikein, mutta se yritti kuitenkin vähän puolustaa itseään. Seinän jälkeen Lempi oli sitä mieltä, että nyt sitä on kiusattu tarpeeksi, ja voitaisiin lähteä vaan takaisin autolle. Lempi ei arjessa reagoi koviin ääniin, testissä se säpsähti yllättävän isosti ensimmäistä laukausta. Itse ajattelen, että se kertoi enemmän ehkä kuormituksesta kuin varsinaisesta kovien äänien jännäilystä. Mutta olen tuomareiden kanssa samaa mieltä jokaisesta ruksin paikasta sen perusteella, mitä koira testissä esitti!

Kaikkinensa minusta Lempi oli oma itsensä testissä. Ehkä nyt luonnetestin valossa näen, että hyvin avoimena pitämäni koiran kiihkoilu ihmisten luo on osittain myös jännitystä, ja osa sen pehmeytenä pitämääni käytöstä selittyykin ehkä hermorakenteen kautta. Mua jännitti etukäteen aika paljon, jääkö Lempille testin jälkeen jotain epävarmuutta tai jännäilyä arjessa, mutta onnekseni se osoittautui turhaksi. Lempi oli jo testin jälkeen palauttelulenkillä oma höntti itsensä eikä se ole ulkona ihmisten ilmoilla käydessä suhtautunut ihmisiin yhtään epäluuloisemmin kuin ennenkään. Minulle Lempi on rakas juuri sellaisena kuin se on – niin kuin tuomareillekin alkuhaastattelussa sanoin, se oli juuri sitä, mitä silloiseen elämäntilanteeseeni tarvitsin sen tullessa meille ❤

Lempin testin jälkeen jännittely jatkui Nupun testin muodossa. Tässä alla videot:

Ja Nupun suora kirjoitettuna:

  • toimintakyky +1 kohtuullinen
  • terävyys +1 pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
  • puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty
  • taisteluhalu +2b kohtuullisen pieni
  • hermorakenne +1a hieman rauhaton
  • temperamentti +3 vilkas
  • pehmeys +1 hieman pehmeä
  • luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
  • paukkuärtyisä

Nupulle yhteensä +157 pistettä, ja tämäkin olisi hyväksytty testi!

Meidän hyvin samankaltaisina pitämistämme ”saksalaisista ja saksansukuisista” puikkonokkatytöistä löytyikin aika silmin havaittavia eroja testin myötä 😀 Nupussa näkyi mielestäni hyvinkin positiivisesti hermot, jotka kantoivat testin läpi vähän vähemmällä kuormittumisella. Nupun reaktiot olivat vähän sähäkämmät, mitä temperamenttiero varmasti selittää. Nuppukin ujosteli pahoja setämiehiä eikä lähtenyt leikkimään vieraiden kanssa, vaikka yrityksen puutteesta se ei setämiesten taholta jäänyt kiinni. Nuppu oli tosi ripeä pimeässä huoneessa ja samoin kelkalla – en ole aiemmin nähnyt koiran kiipeävän kelkan päälle ennen kuin se on selvittänyt, mikä koko kapistus edes on 😀 Mietittiin Marin kanssa, että jäiköhän Nupulla vähän haukkumoodi päälle, kun se haukkui paukuille, Nuppukaan ei arjessa ole reagoinut ääniin.

Oltiin tosi tyytyväisiä meidän tyttöihin! Testien päätteeksi käytiin Muuramenharjulla palauttelulenkillä, mukana olivat myös meidän henkisenä tukena olleet Saana & Koda (E. Gilgamesh)!

Toukokuu on tätä blogitekstiä valmistellessa ennättänyt melkein puoliväliin. Ollaan viritelty taas kimppatreenejä Emppuporukalla, kun nyt alkaa kentät viimein olla sulat ja kuivat. Myös lenkkimaastoja on taas enemmän tarjolla, kun hiihtäjät ovat viimein kaikonneet suksineen. Kaikkea kivaa ja jännittävää on taas luvassa kevään ja kesän mittaan, yritän vähän petrata tämän bloggaamisen suhteen.

Onnetar suosi tyttöjä arpajaisissa 😀


Jätä kommentti

Elämää pentujen jälkeen

Pentuprojektin päättymistä seurasi jälleen pitempi blogihiljaisuus. Tiiviimmän bloggaamisen ja ylipäätään pentuprojektin jälkeen tuntuu aina, että nyt tarvitsee vähän paussia ja ylipäätään aikaa itselleen (ja koirilleen). Ja toisaalta tämä meidän perusarki tuskin on kenestäkään niin mielenkiintoista pennuista lukemiseen verrattuna – tai niin ainakin arvelen.

Pentujen kuulumisia lyhyesti ensin. Kaikilla on mennyt pääosin tosi kivasti uusissa kodeissaan! Pepillä tuli joku erikoinen epävarmuuskausi uuteen kotiin muuttamisen jälkeen, mutta sekin on onneksi kuulemma jo reipastunut. Aika kivaa palautetta on pentujen uusilta omistajilta tullut, että ovat olleet pentuihin varsin tyytyväisiä, ja kotivalinnat olivat osuneet aika nappiin. Olen saanut Instagramissa ja pentujen meseryhmässä ihastella paljon kuvia ja videoita, ja tästä porukasta neljää olen päässyt näkemäänkin tässä välissä pentujen lennettyä meiltä maailmalle. Nyt pentujen lähestyessä 4kk ikää kaikilla on jo vähän koipeliinivaihe meneillään, ja viikolla tuli useammalta viestiä, että etuhampaat ovat alkaneet vaihtua! Aina sitä vaan hämmästyy, miten lyhyt se pikkupentuvaihe onkaan.

Merkkipäiväuutisia! Lempi – minun Pempunen! – täytti 16.2. jo 5 vuotta! Voi apua, mihin tää aika oikein meneekään. Kai se on hiljalleen todettava, että mulla on nyt yksi aikuinen ja yksi nuori aikuinen kotona. Samana päivänä N-pentue täytti puolestaan 7 vuotta – bloginkin kautta vielä onnea parhaalle viisikolle! ❤ Myös Nupun synttärit ovat jääneet päivittämättä tänne – sekin täytti 19.3. jo 4 vuotta!

Ensimmäiset viikot pentujen lähdön jälkeen olivat jotenkin todella tuskaisia. Kaipasin ihan hirveästi pieniä päivän ilostuttajia, vaikka arvostinkin suunnattomasti kunnon yöunia ja hektisen elämän rauhoittumista. Sitten nosti päätään ihan kauhea kolmannen koiran kaipuu. Vuorotellen harmittelin, että olisiko sittenkin pitänyt jättää pentu kotiin, ja välillä huokaisin helpotuksesta, että onneksi nyt ollaan ihan vaan omalla porukalla. Tiesin kyllä, mistä kolmannen koiran kaipuussa oikeasti oli kyse. En sinänsä kaivannut pentua tai mitä tahansa koiraa – minulla oli ja on edelleen kauhea ikävä Riniä. Kuluneet viikot ovat tuntuneet henkisesti aika raskailta, kun nyt on ollut vasta oikeasti aikaa tehdä surutyötä. Monet itkut on tullut itkettyä, ja Rini tulee mieleen joskus aika yllättävissäkin arkisissa hetkissä.

Keksi, Lempi ja Sara ❤

Keksi (E. Naroona) kävi meillä helmikuun loppupuolella melkein viikon hoidossa, se vähän helpotti kolmannen koiran tuskaan. Keksi on niin ihana ❤ Ollaan Ainon kanssa viikottain useamman kerran tekemisissä, ja meillä on ollut sellainen aika luonteva ja toimiva yhteisomistajuus – ollaan monet kerrat todettu, että Keksi saa päättää, kumman omistajan luona se milloinkin haluaa olla. Joskus se ihan selvästi lenkin jälkeen päättää, että nyt on aika lähteä kyläilemään. Keksi on aina tervetullut vieras, se tulee meille kuin kotiinsa ja on niin helppo lisä tässä meidän porukassa. Olin muuten yhden viikonlopun viiden koiran yksinhuoltajanakin, kun Ainon koko kolmikko oli meillä Ainon viettäessä agilityn ylituomarikokelaiden lähikoulutusviikonloppua toisella paikkakunnalla. Meillä meni hyvin – olin yövuoroissa, joten koirille oli tarjolla lähinnä rauhaisaa oleilua lenkkeilyn lisäksi.

Pentujen lähdön jälkeen oli myös aika alkaa työstää tätä meidän oman lauman toimintaa ilman Riniä. Lempi ja Sara tulevat juttuun keskenään todella hyvin, mutta Sara on niin helposti Lempin vietävissä, että se teettää minulla välillä vähän työtä. Koiranohitukset ottivat meillä takapakkia tosi paljon, kun Rini ei ollut enää rauhoittamassa ohitustilanteita omalla vakaalla ja välinpitämättömällä käytöksellään. Sara ei yksinään reagoi vastaantulijoihin mitenkään, mutta kun Lempi kiihtyy, niin Sara alkuun oikein kiljui, kun se ei tiennyt, miten tilanteessa olla. Onneksi ohitusten raskain vaihe ei kestänyt kuin parisen viikkoa. Nyt ollaan jo samassa tilanteessa, missä Rinin ollessa vielä osa laumaa – saan Lempiin kontaktin, vaikka se ennättäisi nähdä vastaantulevan koiran ennen minua, ja ohitukset onnistuvat rauhallisesti ja hallitusti. Ollaan saatu hyviä ohituksia useita, vaikka vastaantuleva koira provosoisikin tyttöjä.

Normaaliin arkeen palaamisen myötä ollaan palattu myös harrastusten pariin. Aika aktiivisesti on käytykin treeneissä – maanantaisin Saran agitreenit, vuorotiistain Saran tokovalmennus, torstaina Lempin agility – ja niiden perään vielä rallyvalmennus. Rallyvalmennuspaikan otin alun perin Lempille, mutta Lempi ei ole vielä kertaakaan sinne päässyt. En ole hennonnut istuttaa Saraa koko iltaa autossa, joten se on saanut käydä rallyilemassa, kyllähän sekin niistä treeneistä hyötyy. Rallyvalkussa selvisi sellainenkin hupaisa juttu, että nuori lupaava agilitykoirani ei osaa rallyradalla mennä putkeen tai hypätä hyppyä 😀 Tai no, nyt hyppy alkaa jo pienen intensiivitreenin jälkeen sujua.

Tästä minun säihkysilmästä rallykouluttaja sanoi tällä viikolla, että se on aikuistunut ihan hirveästi viime kerrasta – eikä siitä ole kuin pari viikkoa!

Ollaan käyty myös aika tiivis setti paimentamassa. Talvi on ollut haastavaa paimennusaikaa, kun lunta on tullut niin paljon, ja lampaat ovat selvästi todella tahmeita kulkemaan umpihangessa – tai edes poluilla. Ollaan taisteltu Lempin itsevarmuuden kanssa, se on tosi haastava saada työskentelemään sen mentyä sellaiseen ”en minä kykene tähän” -moodiin. Saralla oli ennen juoksun alkua myös yksi perin kummallinen treeni, kun se ei osannut suuntia, esitteli mulle vain närkästyskorvia ja haukkua paukutti. Seuraaviin treeneihin menin jo valmiiksi leuka rinnassa, ja molemmat tekivät vastavuoroisesti niin hienon treenin, että Mirva käski alkaa katsella kisakalenteria.

Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna oli paljon kivaa ohjelmaa heti mun talviloman alkajaisiksi. Hanna ja Mera tulivat meille perjantaina, jolloin käytiin illasta Ainon ison kentän ratatreeneissä Jattilassa. Lempi teki aika haastavan agiradan ja Saran kanssa kävin kokeilemassa hyppyrataa. Agiradalla oli Lempin kanssa paljon sellaisia haastavia juttuja, joihin meidän taidot eivät riittäneet, mutta hyvää treeniä kuitenkin. Saran hyppäri oli aika jees, mutta itsevarmuus ei riittänyt vielä keppeihin ilman etupalkkaa.

Lauantaina päästiin viikonlopun varsinaiseen ohjelmanumeroon eli Emppujen paimennusviikonloppuun Mirvan opissa! Paimentamassa meidän lisäksi olivat Aino & Maaru (E. Shaula), Ari & Haba (E. Saros), Mari & Noa (E. Norris) ja Nuppu (Titangus Daracha), Hanna & Mera (E. Moonheart) sekä Saana & Koda (E. Gilgamesh) ja Miljalotta ja Vilho (E. Fenrir)! Olipa ihana saada heti innokkaita uusia Empputiimiläisiä mukaan! Keli ei lauantaina meitä suosinut – ihan karsean kylmä tuuli ja lumisade, ei onneksi ihan niin paha myrsky kuin mitä ennuste ensin lupasi. Siinä oli paimennusmotivaatio koetuksella, mutta jälleen kerran todettiin, että tällä loistoporukalla on aina kivaa, suosi keli meidän touhuja tai ei! Sunnuntaina jatkettiin pentuja lukuun ottamatta samalla porukalla, silloin onneksi kelikin oli vähän inhimillisempi.

Pari kuvaa Marin ja Nupun treeneistä. Nupulla oli hienoja pätkiä ja välillä vähän haasteita, mutta ne kuuluvat lajin kuin lajin harrastamiseen!

Maarulla oli vähän taukoa alla paimennustreeneissä, mutta hienosti meni molempina päivinä!

En ole hetkeen nähnyt Habaa paimentamassa, mutta se esitteli tosi hienoa työskentelyä koko viikonlopun! Se on mukavasti saanut lisää itsevarmuutta 🙂

Meidän lauantain ensimmäinen lapsitähti eli Koda! Kodaa lampaat alkuun vähän jännittivät, mutta vitsi miten hienosti se työsti oman jännityksensä ja lähti tekemään hommia! Ensimmäisellä kierroksella se vähän haki tuntumaa ja toisella kierroksella meni niin pätevänä aitaukseen – tää on hei jo tuttu juttu! Mirva kehui, että kannattaa tämän pojan kanssa tulla toistekin, näytti aika hyvältä!

Lauantain toinen lapsitähti eli Vilho! Tää pikkutyyppi meni aitaukseen henkselit paukkuen, että nyt kuulkaas lambileidit mennään! Vilho esitteli niin huikean hienoja ajatuksia, että kasvistädin piti ihan silmiä hieroa ja miettiä, että voiko tää tyyppi olla lähtöisin meiltä 😀 Lampaat vähän kokeilivat pikkupojan itsevarmuutta, eikä Vilho pelännyt niitä ollenkaan. Mirva sanoi myös Vilhosta, että kannattaa käydä paimentamassa toistekin. Ja jos Miljalotta vielä miettii tulevaisuuden lajivalintoja, niin Vilho taisi valita ainakin yhden 😉

Yksi huikean kehityskaaren harpannut paimentaja oli myös Mera! Se on aikuistunut ihan hirveästi sitten viime näkemän, ja Hanna pääsi Meran kanssa käytännössä jatkamaan suoraan siitä, mihin edellisenä viikonloppuna puoli vuotta sitten jäivät. Lauantaina Mera paimensi liinassa, mutta sunnuntaina se sai jo mennä liina perässään, kuten parista kuvastakin näkyy.

Noan työskentelyäkään en ole päässyt hetkeen seuraamaan, mutta sehän teki tosi kivasti hommia! Noa on kiltti poika, se reagoi herkästi lampailta tulevaan paineeseen, mutta yrittää tomerana partiopoikana tehdä aina parhaansa.

Saran kanssa lauantain treenit menivät säätäessä. Se esitteli mulle taas närkätyskorvia, teki ihan ihmeellisiä valintoja ja kuunteli varsin valikoivasti ohjeita. Lauantaina treenattiin peruskuljetusta ja kujaa. Oli hyviäkin pätkiä joukossa, mutta jos edellisestä loistotreenistä olin vähän innostunut, niin tämä lauantain treeni palautteli takaisin maan pinnalle. Mirva lohdutteli sanomalla, että vaikuttaa melko tavalliselta nartun juoksukiertoon liittyvältä jutulta, ehkä se otti vähän itseensä, kun ennen treeneihin menoa sanoin sille, että pitää olla nätisti. Sunnuntaina lepertelin Saralle ja lähdin siitä melko suoraan rataa tekemään, se teki hommia huomattavasti paremmin, joskaan ei vielä ihan omalla tasollaan. Radalla olleen kujan sössin itse, mutta laidunnus ja lampaan kiinniotto sekä tiepysäytys sujuivat aika hyvin. Sunnuntain toisella kierroksella tehtiin lampaiden kääntämistä, mikä on mun koirilla toiminut hyvänä itsetunnon nostatustreeninä, ja Saran piti myös harjoitella paikalla pysymistä sillä aikaa, kun minä lepertelin lambileidien kanssa.

Lempillä taas lauantaina oli ihan hyvä päivä, se sai lampaat hyvin liikkeelle ja teemana ollut kujatreeni sujui sen kanssa varsin hyvin. Sunnuntaina ratatreenissä sillä sitten loppui usko omaan itseensä, kun pari lammasta hidasteli, ja Lempiä alkoi ahdistaa. Sitä jännitti kauheasti myös laidunnuksessa. Lempillekin tehtiin sunnuntain toisella kierroksella lampaiden kääntämistreeniä, tuntui, että se oli aika hyvä päätös viikonlopulle.

Viikonloppuna otettiin – tai yritettiin ottaa – myös joitakin potretteja, ei kylläkään kaikista osallistujista! Lauantaina koitettiin saada pennuista joku järkevä sisaruskuva, mutta voitte varmaan arvata, mitä siitä tuli 😀

Yksinään heistä sai vähän helpommin edes jotain edustuskuvia. Poseeraamistaitoja täytyy vielä vähän harjoitella 😀 Mutta tässä söpö Koda (E. Gilgamesh)…
…ja tässä meidän karvakeisari Vilho (E. Fenrir)! Söpö kuin mikä! Hassusti tässä vaiheessa osa pennuista on enemmän keskittynyt karvojen kasvatukseen.

Otettiin uudet passikuvat myös Merasta (E. Moonheart)!

Nuppu (Titangus Daracha)

Maaru (E. Shaula)

Sara (E. Soraya)

Paimennusviikonlopun päälle oli muuten aika raukeaa porukkaa kotona! Meidän oli tarkoitus lähteä lomalla käymään pitkästä aikaa Joensuussa, mutta auto ilmoittikin, että kotimatkailun sijaan voidaan suunnata vaan lähikorjaamolle. Samalla keikalla tuli tieto taannoisen jäisen lumipallon kanssa kontaktin ottamisesta aiheutuneista vaurioista – ja eritoten niiden korjauskustannuksista. Ei lämmittänyt mieltä se summa, mutta pakkohan se on korjata, kun ei koiraharrastaja elämässä pärjää ilman menopeliä. Lomaviikko ei kyllä muutenkaan tuntunut oikein lomalta, kun piti seurata niin aktiivisesti hoitajien palkkataistelun etenemistä. Olin ihan varma, että lakkoon ei tulla koskaan menemään, mutta näköjään elämä yllättää välillä.

Väsyneet lomalaiset

Lomaviikon aluksi käytiin kuitenkin Saran agitreeneissä, kun Aino meitä autottomia kyyditsi. Tiistaille sovittu koirien uintiaika ja Saran illan tokotreenit sen sijaan jouduin perumaan, kun olisi ollut vähän työlästä julkisilla siellä kulkea. Keskiviikkona saatiin meille hoitoon Nuppu, kun Mari lähti työmatkalle Helsinkiin, ja meillä oli siellä yhteistä ohjelmaa paimennuksen saralla tulevana viikonloppuna. Nupun edellisestä hoitokeikasta meillä olikin aikaa! Alkuun se murheissaan hakeutui vuoroin ovelle ja katseli ikkunasta, joko kotiväki kohta tulee sitä hakemaan, mutta käytiin porukalla pitempi iltalenkki, sen jälkeen se rentoutui. Torstaina se oli jo aikalailla oma itsensä. Nuppu on kyllä perin hupaisa tyyppi, sitä on tosi vaikea ottaa vakavasti, kun se jatkuvasti on naama irvessä ison hymynsä kanssa 😀

Käytiin torstaina ja perjantaina lenkillä Saijan lauman kanssa, meillä meni oikein mukavasti! Perjantaina suunnattiinkin sitten reissun päälle, mutta tämä reissu ansaitsee ihan oman postauksen, joten siitä lisää myöhemmin!

Alkuvuodelta taitaa olla kaikki Empputiimin tulokset päivittämättä tänne blogiin, joten ennen kuin lista tästä pitenee, täytyy kirjurin ryhdistäytyä!

  • Linda ja Bree (E. Sweetheart) ovat tykittäneet rallytokossa monta upeaa tulosta! 15.1. Bree sai toisen hyväksytyn tuloksen avoimesta luokasta 99 pisteellä ja 2. palkintosijan kera! 22.1. Bree viimeisteli avoimen luokan koularin RTK2:sen täydellä 100 pisteen suorituksella! 26.2. Bree kilpaili jo voittajaluokassa hienosti 93 pisteellä sijoittuen 2. palkintosijalle, ja 5.3. tuli toinen hyväksytty tulos voittajaluokasta 97 pisteellä ja luokkavoitolla!
  • Rallya ovat kisanneet myös Mari ja Nuppu (Titangus Daracha)! Nuppu korkkasi avoimen luokan 30.1. 94 pisteellä, ja 19.2. Nuppu sai toisen hyväksytyn tuloksen 93 pisteellä ja TP:n kera!
  • Mari ja Noa (E. Norris) kisasivat mestariluokassa rallya 19.2. ja sieltä tuli Noalle toinen hyväksytty tulos 78 pisteellä!
  • 26.2. Hanna ja Leo (E. Maybe I’m A Lion) saivat toisen hyväksytyn tuloksen rallytokon avoimesta luokasta 89 pisteen kera!
  • 26.2. Hanna korkkasi rallytokouran myös Meran (E. Moonheart) kanssa, heti komeasti 97 pistettä ja hyväksytty tulos!
  • 5.3. Venla ja Vilppu (E. You Are Not Alone) kisasivat rallytokossa viimeistä kertaa voittajaluokassa, Vilpulle 98p, 2. palkintosija ja uusi titteli RTK3!
  • Emppujen agilitykisaajiin on myös saatu alkuvuodesta uusia nimiä! Hanne ja Ohmi (E. Lionheart) korkkasivat hyppyradat 12.3. Tampereella hienolla 5vp:n suorituksella, ja seuraavana viikonloppuna kotikisoista myös 5vp. 30.3. Ohmi sai ensimmäisen merkinnän kisakirjaan 0-tuloksella LUVAn kera ja luokkavoitolla!
  • Lempin kanssa kisattiin meidän ensimmäiset yhteiset FCI:n alaiset agikisat 19.3. Agiradoilta 10vp ja tosi hyvä hylly, mutta hyppäriltä saatiin myös Lempille kisakirjaan ensimmäinen merkintä 0-radalla ja LUVAn kera!
  • Saila ja Moira (Color Runs Ready for Success) kävivät Vantaalla 13.3. tekemässä hienon nollan 2-luokassa!
  • Saila on tehnyt pari 0-rataa myös Messin (E. Naldo) kanssa 2-luokassa: ensin 29.1. Jyväskylässä ja 19.3. Lempäälässä!
  • Terveystuloksiakin on kertynyt liuta! Silmät on peilattu alkuvuoden aikana Rufukselta (E. Wishmaster), Vipsiltä (E. Salacia), Freyalta (E. Listen To My Story), Moiralta (Color Runs Ready for Success) ja Nupulta (Titangus Daracha) – kaikilla terveet silmät! Nupusta teetettiin myös MyDogDNA-geenitestipaketti.

Paljon onnea kaikille tuloksia tahkonneille ja kiitos aktiivisuudesta! ❤


Jätä kommentti

Kaikki hyvä päättyy aikanaan

Loppuviikko oli pentujen kanssa varsin kiireinen. Torstaina yövuoron jälkeen pennut saivat riekkua hetken pihalla aikuisten kanssa ennen kuin mentiin pienille unille. Tai no, minä yritin mennä – äänistä päätellen pennuilla oli kunnon aamupainit meneillään. Heräsin vähän ennen puoltapäivää vajaan 3h unien jälkeen siivoamaan ja pakkaamaan pentuja autoon, sillä olimme sopineet lenkkitreffit Saijan ja koirien kanssa. Perinteinen luokkaretki Saijan pihalle oli haastava toteuttaa, kun lunta oli niin paljon ja halusin koittaa vielä saada pennuista kuvia, joten päädyimme lenkille Vesalaan.

Pennut tekivät järkevästi tuttavuutta Saijan koiriin – eivät juosseet suinpäin luo, mutta olivat kiinnostuneita ja uteliaita. Saijan pampai Unski oli onnesta soikeana, kun lenkillä oli mukana sekä tyttöjä että pentuja; Ruuti taas näytti enemmän siltä, että miksi tää muija on taas raahannut tänne tällaisia pieniä ällötyksiä 😀 Edi-pappa oli ihanan kärsivällinen ja luonteva pentujen kanssa. Koko lenkki sujui oikein loistavasti!

Hieman vajaan tunnin ulkoilun jälkeen pennut olivat väsyneitä ja olivat ilomielin tulossa takaisin autoon. Ajeltiin Vesalasta Aquabarksille, missä mulla oli omille koirille uinti lämminvesialtaalla. Uimasta suunnattiin pikapikaa kotiin, ja tarkoitus oli suunnata suoraan nukkumaan. Perinteisesti sitten aikaa meni kuitenkin pentujen kanssa vielä seurustellessa, annoin viimeiset annokset Axilur-kuurista ja leikkasin pennuilta kynnet. Nukkua kerkeää sitten joskus haudassa 😀

Perjantaiaamuna viimeisen yövuoron jälkeen aamurutiinit sujuivat tutulla kaavalla: pennut pihalle, pentujen oleskelutilan siivoaminen, pennut sisälle, aikuiset koirat pienelle aamukiepille, pennut pihalle, pentujen oleskelutilan siivoaminen, ruokien annostelu kaikille koirille, pennut sisälle, koirien ruokinta, pennut pihalle, pentujen oleskelutilan siivoaminen ja pennut taas sisälle. Melkoista rumbaa siis! Pennut jäivät taas riekkumaan, kun lähdin hetkeksi nukkumaan. Hieman ennen puoltapäivää noin 3h unien jälkeen pääsin taas siivoamaan ja kävin hakemassa kaupasta tarvikkeet viikonlopun vieraiden tarjottavia varten. Sitten olikin jo kiire suunnata kohti seuraavaa seikkailua pentujen kanssa!

Sain kuin sainkin Mirvan kanssa sovittua pennuille tutustumiskäynnin lampaille vielä ennen luovutusta! Mirva vei pellolle pieneen pyöröaitaukseen neljä lammasta, ja niitä käytiin yksitellen pentujen kanssa ihmettelemässä. Maagin ja Noidan mielestä lampaat olivat vähän jännittäviä, ja muutkin jossain vaiheessa tutustumistuokiota ainakin hetkellisesti jännittivät lampaiden kohtaamista. Kaikki pojat olivat aika reippaita, niiden kanssa käytiin kävelemässä pyöröä ympäri. Tytöissä näkyi ainakin tässä vaiheessa vähän enemmän eroja, mutta kiva oli tarjota pennuille tämä kokemus!

Pennut saivat moikata pihalla porukalla vielä Mirvan Mörriä – se rakastaa pentuja. Pennut olivat aluksi ihan ihmeissään pappakoiran tapaamisesta, mutta hetken tuumattuaan totesivat papan ihan hyväksi tyypiksi.

Yllä olevan videon lopussa näkyy, kun Mirva siirtää Pirun kanssa lampaat pellolta lampolaan. Pennut katselivat tarkkaan, ja pikkuinen Manaaja odotti kiltisti, että kaikki lampaat ovat menneet ohi, ja lähti sitten Pirun vierellä ajamaan niitä lampolaan! ❤ Mirva ilmoitti, että pikkumusta saa muuttaa heille työkoiraksi ihan milloin vain. Kotimatkalla pennuilla taisi unissa riittää työstettävää, oli jännä ja mielenkiintoinen päivä!

Perjantai olikin muuten hyvin toiminnantäyteinen – kotiintulon jälkeen hääräsin keittiössä leipomusten ääressä, siivosin, pakkailin pentureppuja, kokosin pentujen papereita ja käytiin pienellä lenkillä aikuisten kanssa. Aino ja Elli tulivat apukäsiksi, joten saatiin vietyä postiin palautukseen Orijenin penturuoat, joka ei maistunut pennuille. Illan päätteeksi oli edessä vielä lauantaina lähtevien pentujen pesu ja harjaus.

Lauantaiaamu alkoi varhain, sillä meillä alkoi Motivaattori – kerran kuukaudessa järjestettävä agilityvalmennus, jossa meitä kouluttaa Aino. Siitä lisää sitten myöhemmin, keskityn tässä postauksessa pentuihin 🙂 Valmennuksen jälkeen kiirehdin kotiin siivoamaan ja varmistelemaan, että kaikki on kunnossa pentujen luovutusta varten.

Ensimmäisenä meiltä maailmalle lähti Maagi (E. Siren)! Maagista tuli Härnä, ja se muutti Sipooseen Maijan, Saran, Meno-isän ja Nauru-mummun kaveriksi, kotijoukkoihin kuuluu myös Jackson-kissa! Härnästä on toiveissa kasvaa Maijalle harrastuskaveri ainakin agilityyn!
Seuraavaksi meiltä lähti Manaaja (E. Bahamut), joka tunnetaan jatkossa nimellä Pro! Pro muutti Hämeenlinnaan kasvamaan isoisänsä Dacon suuriin saappaisiin Anun perheen uudeksi vahvistukseksi. Tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu mm. paimennusta ja pk-lajeja.
Welhosta (E. Fenrir) tuli Vilho, jonka koti on jatkossa Tampereella Miljalotan ja Aleksein luona! Vilhon varalle on nyt ensi alkuun suunniteltu pentukoulua ja sen jälkeen se pääsee luultavasti ainakin kokeilemaan useita eri lajeja!
Noiturista (E. Gilgamesh) tuli Koda, ja tämä nallekarhu jäi Jyväskylään Saanan, Juuson ja Kerttu-kissan elämää rikastuttamaan! Kodan kanssa on kuulemma suunnitelmissa kokeilla useita eri lajeja, joten toivottavasti odotettavissa on monitoimiharrastuskoira!

Lauantai-illan päätteeksi pesin vielä meille jääneet tytöt. Ne tuntuivat vähän ihmettelevän, minne kaikki muut olivat kadonneet, joten ajattelin, että pitää järjestää tytöille viimeisen illan kunniaksi jotain kivaa. Pallomeri oli ollut tarkoitus esitellä kaikille pennuille, mutta se tuossa yövuorokiireissä jäi – näille kahdelle pääsin sen kuitenkin esittelemään. Shamaani ja Noita olivat alkuun vähän ihmeissään, mutta kuten alla olevilta videoilta näkyy, he pääsivät aika nopeasti jutun juonesta kiinni 😀

Yö nukuttiin hyvin ja sikeästi, ainakin ihmisen uniongelmiin kummasti auttaa, kun kolmen vuorokauden aikana nukkuu ehkä yhteensä 12h – ainakin hetkellisesti! Tänään sunnuntaina melko pian aamupuuhien jälkeen jatkettiin pentujen saattamista maailmalle.

Punainen Noita-tyttö (E. Phoenix) lähti Taika-mamman mukaan Ouluun ilostuttamaan Marja-Leenan, Jarin ja Mindy-isotädin elämää! Noidan uudeksi nimeksi tuli Peppi. Peppi jatkanee äitinsä jalanjäljissä harrastuslajien suhteen 🙂

Taika lähti kotiin samalla kyydillä – se olikin niin riemuissaan, kun ymmärsi kotijoukkojen tulleen sitä hakemaan! Kovan urakan jälkeen on hyvä päästä kotiin huilaamaan ja palautumaan. Erityissuuret kiitokset Marja-Leenalle ja Jarille tämän pentueen mahdollistamisesta ja Taikan luottamisesta meille! ❤

Meillä oli hetki luppoaikaa ennen viimeisen pennun lähtöä, joten lähdettiin Lempin, Saran ja Shamaanin kanssa ulos lumisateeseen pienelle lenkille! Shamaani oli tosi reippaasti meidän mukana ja jaksoi hienosti tuon meidän normiaamulenkin. Panta vähän kutitteli kaulassa, mutta hihnakävely sujui kuin vanhalta tekijältä!

Viimeiseen asti järki ja tunne taistelivat sisälläni – jokin tässä pennussa oli mulle ihan ylitsepääsemätöntä. Mietin varmaan satoja kertoja syitä, miksi jättää pentu kotiin ja miksi antaa se ennemmin jollekulle muulle. Ainoa oikea järkevä syy olla pitämättä pentua oli, että mulla on kaksi harrastusikäistä koiraa – Lempi täyttää vasta 5v ja Sara täytti 3v.

Tuttuun ja takuuvarmana hyvään kotiin pennun saattoi hyvillä mielin antaa, siispä Shamaani (E. Leviathan) muutti Joensuuhun Venlan, Vilppu-enon (E. You Are Not Alone) ja Lenni-tollerin kaveriksi! Shamaanista tuli Tyyne, ja sen tulevaisuuden varalle on suunnitteilla ainakin tokoa, rallytokoa ja jälkihommia – ja minä ehkä saan vähän treenailla sen kanssa paimennusta. Tyyne meni sijoitukseen 🙂

Nyt on siis pienten tassujen töminä taas kerran hiljentynyt pentulassa ja kasvattaja kärsii tyhjän sylin syndroomasta. Vähän on haikea fiilis ja pentuja ikävä, mutta ikävää helpottaa kovasti tietää, että kaikki pennut saivat aivan ihanat kodit ❤ Kaikilla on lähtenyt tosi hienosti menemään uusissa kodeissaan, ovat olleet reippaina isossa maailmassa. Kaikkea hyvää ja onnea yhteiselle taipaleelle kaikille uusille Emppuperheen jäsenille, toivottavasti pian nähdään!


Jätä kommentti

Pentujen alkuviikon seikkailut

Lupailin jatkaa pentujen kuulumisten kertomista seuraavassa postauksessa, joten täältä pesee! Viimeinen yhteinen viikko on jo puolivälissä, eikä!

Tiistaille olin varannut Motivaation hallilta pienen kentän pentujen sosiaalistamista varten muutamaksi tunniksi. Muutama ihana kasvatinomistaja ja pari koiraharrastajaystävää uhrautuivat tulemaan mulle apukäsiksi ja avuksi hallille – on tämä sosiaalistaminen aika paljon helpompaa porukalla kuin yksin! Käytettiin ensin porukalla pennut pihalla ennen hallille menoa, sitten viriteltiin kentälle muovit ja kaikenlaista treenirompetta, mitä hallilta löytyi. Otettiin pennut ensin yksitellen ihmettelemään, mitä oltiin niiden varalle kehitelty, lopuksi pennut pääsivät vielä porukalla leikkimään.

Noituri lähti vähän hitaasti käyntiin, sen rauhallinen temperamentti ja pieni harkitsevuus tulivat hyvin esille hallilla, kun se oli yksinään. Nopeasti se kuitenkin reipastui, tutki ympäristöä ja otti kontaktia ihmisiin, myös nakit maistuivat, mutta leikki ei ainakaan näissä pätkissä vielä maittanut. Ensimmäiselle pennulle uusiin paikkoihin tulo on aina vähän haastavampaa, koska siellä ei ole vielä yhtään muiden hajuja – muut pääsevät siinä suhteessa vähän helpommalla.

Maagi pääsi hommiin seuraavaksi. Sen ihmissosiaalisuus tulee yksilöajalla ihanasti esille, samoin kuin sen hieno kropankäyttö. Maagi on siitä hupaisa, että se ei ole oikein vielä ihastunut nakkeihin herkkuina, mutta ehkä vielä joskus myöhemmin! Maagi kantoi lelua pienen pätkän, muttei yksilöajalla syttynyt vielä leikkimään. Kotona se leikkii tosi kivasti.

Shamaani oli todella edukseen halliseikkailulla – se esitteli sosiaalisuuttaan, ahneuttaan ja lähti ihanasti leikkimäänkin! Ei haitannut erilaiset alustat, tosi reipas ja ihana sosiaalinen pentu! Näen vaaleanpunaista ❤

Noita eli meidän ”Ding-Ding” otti kaiken ilon irti hallilla – se juoksi ja pomppi ihmisten syliin ja nautti ihan täysillä saamastaan huomiosta! Sekin esittelee aika kehittynyttä kropankäyttöä, ihanasti se malttaa myös rauhoittua selälleen rapsuteltavaksi. Nakki maistui ja leluillakin oli hetkensä 😀

Manaajaa aluksi ihan aavistuksen jännitti, mutta videolla näkyy hyvin, miten nopeasti se rentoutuu, kun se saa lelun suuhun. Vitsi, mikä taistelutahto! Se on kyllä näkynyt meillä kotonakin. Manaaja on ihanan sosiaalinen, se ottaa minusta hyvin alusta asti pienestä jännityksestä huolimatta tilan haltuun. Se kiinnostui myös nakista, mutta lelu taisi voittaa siitä huolimatta noin 6-0 😀

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä omalle yksityisajalle pääsi Welho. Se alkuun vähän ihmetteli hallin pohjana ollutta muovia, mutta tosi nopeasti lähti ottamaan kontaktia ihmisiin ja leikkimään. Se oli aika liikuttava, kun se niin polleana esitteli leluaan kaikille oikein näyttävällä askelluksella 😀 Welho otti myös kivasti tilan haltuun.

Välissä käytettiin pennut pihalla pissalla, sitten oli aika ottaa pennut yhdessä vielä halliin. Siitäpä ne bileet sitten alkoivat! Yritettiin vähän rajata pentujen rallitusaluetta, mutta videoilta näette, kuinka hyvin nämä meidän viritelmät pentuja hidastivat 😀

Kuten tuossa jollain videolla ääneen toteankin – oli ihan kiva, että pennut purkivat energiansa ja virtansa hallilla eivätkä kotona 😀 Tästä menosta hyvin havainnollistuu, että he alkavat olla hiljalleen valmiita suuren maailman haasteisiin!

Pentuja kiinnosti kovasti katsella omia peilikuvia hallin peilistä 😀

Kuvasin puhelimellakin pari videota pentujen leikeistä hallilla:

Kuten videoistakin ehkä välittyy – pennuilla oli ihan kohtuullisen siistiä ja he taisivat saada tästä aika kivan kokemuksen 🙂 Oli muuten hiljaista porukkaa kotimatkalla, eivätkä kotonakaan isommin metelöineet! Suuret kiitokset vielä tätäkin kautta pentujen sosiaalistajille! ❤ Täytyy tähän loppuun laittaa vielä video Welhon hienosta aarteesta! 😀

Aika tyytyväisiä pentuja kotiin tullessa ❤

Tiistaina aloitin pennuille viimeisen Axilur-kuurin, se ei ole muuttunut pentujen mielestä yhtään paremman makuiseksi viikkojen varrella. Meillä on myös meneillään ruoanvaihdos – olin siirtämässä pentuja RC:n startterista Orijeniin, mutta nämäpä eivät suostuneet sitä kuin närppimään! Tarjoilin useampana päivänä sitkeästi sillä ajatuksella, että kyllä se alkaa maistua, kunhan vähän totuttelevat siihen ensin, mutta ei. Sain sitten siskoltani pienen kokeiluerän Golden Eaglen penturuokaa, se meni kuin kuumille kiville. Sillä nyt sitten mennään. Lystikästä vaan, kun tietysti ennätin tilata sitä Orijenia jo kotiin isot säkit pentujen lähtöä varten, ja nyt ne tietysti pitää sitten palauttaa. Onneksi Posti toimitti nopeasti isot säkit sitä Golden Eaglea Peten koiratarvikkeelta.

Tuija, joka oli pentuja sosiaalistamassa hallilla, kutsui meidät keskiviikkona heidän pihalleen pentuja juoksuttamaan. Aidattu piha ja uusi paikka kuulosti aika hyvältä tarjoukselta, joten tartuttiin siihen. Pennut olivat oikein reippaita, leikkivät pihalla ja aiheuttivat meille parit sydämentykytyksetkin mm. loikkimalla alas kuistilta. Note to self: kun ensi kerralla ajattelet ”ei pennut tuosta mahdu läpi”, korjaa ajatuksesi muotoon ”tilkitsempä tuon, ettei pennut mene siitä läpi”. Tuijalla on portti pihalla, jonka säleikön ajattelin olevan niin tiheä, ettei siitä pentu mene läpi. No ei aikaakaan, kun siitä pujahti Shamaani ja sen perässä kaikki muutkin! Tilanne oli siinä mielessä vaarallinen, että autotie oli ihan vieressä. Onneksi siitä ajoi juuri samaan aikaan ohi pyöräilijä, joka käänsi pennut takaisin pihalle, ja saatiin Tuijan kanssa pennut äkkiä takaisin aitauksen turvallisemmalle puolelle.

Vajaan tunnin ajan pennut viihtyivät pihalla, sitten niille alkoi tulla vähitellen kylmä. Ajoitus oli aika sopiva, sillä piti suunnata kotiin antamaan Noituri päivälomalle tulevaan kotiinsa – ja ehtiä nukkumaan ennen seuraavaa yövuoroa.

Kotona oli taas oikein tyytyväisiä ja hiljaisia pentuja. Mun nukkumisesta ei tullut oikein mitään. Soittelin päivällä Kennelliittoon, kun pentujen rekisteröintilaskua ei ole kuulunut. Noh, kävi ilmi, ettei pentueilmoituksen yhteydessä laittamani liitetiedosto ollut lähtenyt mukaan ollenkaan, ja sitten piti alkaa selvittää Taikan omistajuustilannetta. Valtuutusavain, jolla mun olisi pitänyt saada Taika merkittyä omaksi koiraksi, ei ole Omakoiralle jostain syystä kelvannut – ja se tekikin tästä aika paljon mutkikkaampaa. Toimitin päivällä Kennelliittoon kaikki heidän puhelimessa mainitsemansa liitteet, joilla asian piti olla ok, mutta iltapäivällä tuli sitten vielä uusi viesti, että vielä tarvitaan omistajailmoitusdokumenttiin täydennystä. Blaah! Saa nähdä, ehtivätkö rekisteripaperit luovutukseen, vähän heikolta näyttää.

Huomenna (eli tänään) käydään pentujen kanssa taas päiväretkellä! Kasvistädin kooma saavuttanee ihan uuden tason tämän viikon aikana, mutta mitäpä ihminen ei tekisi pentujen hyväksi.