Empathica's Blogi


Jätä kommentti

Elämää pentujen jälkeen

Pentuprojektin päättymistä seurasi jälleen pitempi blogihiljaisuus. Tiiviimmän bloggaamisen ja ylipäätään pentuprojektin jälkeen tuntuu aina, että nyt tarvitsee vähän paussia ja ylipäätään aikaa itselleen (ja koirilleen). Ja toisaalta tämä meidän perusarki tuskin on kenestäkään niin mielenkiintoista pennuista lukemiseen verrattuna – tai niin ainakin arvelen.

Pentujen kuulumisia lyhyesti ensin. Kaikilla on mennyt pääosin tosi kivasti uusissa kodeissaan! Pepillä tuli joku erikoinen epävarmuuskausi uuteen kotiin muuttamisen jälkeen, mutta sekin on onneksi kuulemma jo reipastunut. Aika kivaa palautetta on pentujen uusilta omistajilta tullut, että ovat olleet pentuihin varsin tyytyväisiä, ja kotivalinnat olivat osuneet aika nappiin. Olen saanut Instagramissa ja pentujen meseryhmässä ihastella paljon kuvia ja videoita, ja tästä porukasta neljää olen päässyt näkemäänkin tässä välissä pentujen lennettyä meiltä maailmalle. Nyt pentujen lähestyessä 4kk ikää kaikilla on jo vähän koipeliinivaihe meneillään, ja viikolla tuli useammalta viestiä, että etuhampaat ovat alkaneet vaihtua! Aina sitä vaan hämmästyy, miten lyhyt se pikkupentuvaihe onkaan.

Merkkipäiväuutisia! Lempi – minun Pempunen! – täytti 16.2. jo 5 vuotta! Voi apua, mihin tää aika oikein meneekään. Kai se on hiljalleen todettava, että mulla on nyt yksi aikuinen ja yksi nuori aikuinen kotona. Samana päivänä N-pentue täytti puolestaan 7 vuotta – bloginkin kautta vielä onnea parhaalle viisikolle! ❤ Myös Nupun synttärit ovat jääneet päivittämättä tänne – sekin täytti 19.3. jo 4 vuotta!

Ensimmäiset viikot pentujen lähdön jälkeen olivat jotenkin todella tuskaisia. Kaipasin ihan hirveästi pieniä päivän ilostuttajia, vaikka arvostinkin suunnattomasti kunnon yöunia ja hektisen elämän rauhoittumista. Sitten nosti päätään ihan kauhea kolmannen koiran kaipuu. Vuorotellen harmittelin, että olisiko sittenkin pitänyt jättää pentu kotiin, ja välillä huokaisin helpotuksesta, että onneksi nyt ollaan ihan vaan omalla porukalla. Tiesin kyllä, mistä kolmannen koiran kaipuussa oikeasti oli kyse. En sinänsä kaivannut pentua tai mitä tahansa koiraa – minulla oli ja on edelleen kauhea ikävä Riniä. Kuluneet viikot ovat tuntuneet henkisesti aika raskailta, kun nyt on ollut vasta oikeasti aikaa tehdä surutyötä. Monet itkut on tullut itkettyä, ja Rini tulee mieleen joskus aika yllättävissäkin arkisissa hetkissä.

Keksi, Lempi ja Sara ❤

Keksi (E. Naroona) kävi meillä helmikuun loppupuolella melkein viikon hoidossa, se vähän helpotti kolmannen koiran tuskaan. Keksi on niin ihana ❤ Ollaan Ainon kanssa viikottain useamman kerran tekemisissä, ja meillä on ollut sellainen aika luonteva ja toimiva yhteisomistajuus – ollaan monet kerrat todettu, että Keksi saa päättää, kumman omistajan luona se milloinkin haluaa olla. Joskus se ihan selvästi lenkin jälkeen päättää, että nyt on aika lähteä kyläilemään. Keksi on aina tervetullut vieras, se tulee meille kuin kotiinsa ja on niin helppo lisä tässä meidän porukassa. Olin muuten yhden viikonlopun viiden koiran yksinhuoltajanakin, kun Ainon koko kolmikko oli meillä Ainon viettäessä agilityn ylituomarikokelaiden lähikoulutusviikonloppua toisella paikkakunnalla. Meillä meni hyvin – olin yövuoroissa, joten koirille oli tarjolla lähinnä rauhaisaa oleilua lenkkeilyn lisäksi.

Pentujen lähdön jälkeen oli myös aika alkaa työstää tätä meidän oman lauman toimintaa ilman Riniä. Lempi ja Sara tulevat juttuun keskenään todella hyvin, mutta Sara on niin helposti Lempin vietävissä, että se teettää minulla välillä vähän työtä. Koiranohitukset ottivat meillä takapakkia tosi paljon, kun Rini ei ollut enää rauhoittamassa ohitustilanteita omalla vakaalla ja välinpitämättömällä käytöksellään. Sara ei yksinään reagoi vastaantulijoihin mitenkään, mutta kun Lempi kiihtyy, niin Sara alkuun oikein kiljui, kun se ei tiennyt, miten tilanteessa olla. Onneksi ohitusten raskain vaihe ei kestänyt kuin parisen viikkoa. Nyt ollaan jo samassa tilanteessa, missä Rinin ollessa vielä osa laumaa – saan Lempiin kontaktin, vaikka se ennättäisi nähdä vastaantulevan koiran ennen minua, ja ohitukset onnistuvat rauhallisesti ja hallitusti. Ollaan saatu hyviä ohituksia useita, vaikka vastaantuleva koira provosoisikin tyttöjä.

Normaaliin arkeen palaamisen myötä ollaan palattu myös harrastusten pariin. Aika aktiivisesti on käytykin treeneissä – maanantaisin Saran agitreenit, vuorotiistain Saran tokovalmennus, torstaina Lempin agility – ja niiden perään vielä rallyvalmennus. Rallyvalmennuspaikan otin alun perin Lempille, mutta Lempi ei ole vielä kertaakaan sinne päässyt. En ole hennonnut istuttaa Saraa koko iltaa autossa, joten se on saanut käydä rallyilemassa, kyllähän sekin niistä treeneistä hyötyy. Rallyvalkussa selvisi sellainenkin hupaisa juttu, että nuori lupaava agilitykoirani ei osaa rallyradalla mennä putkeen tai hypätä hyppyä 😀 Tai no, nyt hyppy alkaa jo pienen intensiivitreenin jälkeen sujua.

Tästä minun säihkysilmästä rallykouluttaja sanoi tällä viikolla, että se on aikuistunut ihan hirveästi viime kerrasta – eikä siitä ole kuin pari viikkoa!

Ollaan käyty myös aika tiivis setti paimentamassa. Talvi on ollut haastavaa paimennusaikaa, kun lunta on tullut niin paljon, ja lampaat ovat selvästi todella tahmeita kulkemaan umpihangessa – tai edes poluilla. Ollaan taisteltu Lempin itsevarmuuden kanssa, se on tosi haastava saada työskentelemään sen mentyä sellaiseen ”en minä kykene tähän” -moodiin. Saralla oli ennen juoksun alkua myös yksi perin kummallinen treeni, kun se ei osannut suuntia, esitteli mulle vain närkästyskorvia ja haukkua paukutti. Seuraaviin treeneihin menin jo valmiiksi leuka rinnassa, ja molemmat tekivät vastavuoroisesti niin hienon treenin, että Mirva käski alkaa katsella kisakalenteria.

Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna oli paljon kivaa ohjelmaa heti mun talviloman alkajaisiksi. Hanna ja Mera tulivat meille perjantaina, jolloin käytiin illasta Ainon ison kentän ratatreeneissä Jattilassa. Lempi teki aika haastavan agiradan ja Saran kanssa kävin kokeilemassa hyppyrataa. Agiradalla oli Lempin kanssa paljon sellaisia haastavia juttuja, joihin meidän taidot eivät riittäneet, mutta hyvää treeniä kuitenkin. Saran hyppäri oli aika jees, mutta itsevarmuus ei riittänyt vielä keppeihin ilman etupalkkaa.

Lauantaina päästiin viikonlopun varsinaiseen ohjelmanumeroon eli Emppujen paimennusviikonloppuun Mirvan opissa! Paimentamassa meidän lisäksi olivat Aino & Maaru (E. Shaula), Ari & Haba (E. Saros), Mari & Noa (E. Norris) ja Nuppu (Titangus Daracha), Hanna & Mera (E. Moonheart) sekä Saana & Koda (E. Gilgamesh) ja Miljalotta ja Vilho (E. Fenrir)! Olipa ihana saada heti innokkaita uusia Empputiimiläisiä mukaan! Keli ei lauantaina meitä suosinut – ihan karsean kylmä tuuli ja lumisade, ei onneksi ihan niin paha myrsky kuin mitä ennuste ensin lupasi. Siinä oli paimennusmotivaatio koetuksella, mutta jälleen kerran todettiin, että tällä loistoporukalla on aina kivaa, suosi keli meidän touhuja tai ei! Sunnuntaina jatkettiin pentuja lukuun ottamatta samalla porukalla, silloin onneksi kelikin oli vähän inhimillisempi.

Pari kuvaa Marin ja Nupun treeneistä. Nupulla oli hienoja pätkiä ja välillä vähän haasteita, mutta ne kuuluvat lajin kuin lajin harrastamiseen!

Maarulla oli vähän taukoa alla paimennustreeneissä, mutta hienosti meni molempina päivinä!

En ole hetkeen nähnyt Habaa paimentamassa, mutta se esitteli tosi hienoa työskentelyä koko viikonlopun! Se on mukavasti saanut lisää itsevarmuutta 🙂

Meidän lauantain ensimmäinen lapsitähti eli Koda! Kodaa lampaat alkuun vähän jännittivät, mutta vitsi miten hienosti se työsti oman jännityksensä ja lähti tekemään hommia! Ensimmäisellä kierroksella se vähän haki tuntumaa ja toisella kierroksella meni niin pätevänä aitaukseen – tää on hei jo tuttu juttu! Mirva kehui, että kannattaa tämän pojan kanssa tulla toistekin, näytti aika hyvältä!

Lauantain toinen lapsitähti eli Vilho! Tää pikkutyyppi meni aitaukseen henkselit paukkuen, että nyt kuulkaas lambileidit mennään! Vilho esitteli niin huikean hienoja ajatuksia, että kasvistädin piti ihan silmiä hieroa ja miettiä, että voiko tää tyyppi olla lähtöisin meiltä 😀 Lampaat vähän kokeilivat pikkupojan itsevarmuutta, eikä Vilho pelännyt niitä ollenkaan. Mirva sanoi myös Vilhosta, että kannattaa käydä paimentamassa toistekin. Ja jos Miljalotta vielä miettii tulevaisuuden lajivalintoja, niin Vilho taisi valita ainakin yhden 😉

Yksi huikean kehityskaaren harpannut paimentaja oli myös Mera! Se on aikuistunut ihan hirveästi sitten viime näkemän, ja Hanna pääsi Meran kanssa käytännössä jatkamaan suoraan siitä, mihin edellisenä viikonloppuna puoli vuotta sitten jäivät. Lauantaina Mera paimensi liinassa, mutta sunnuntaina se sai jo mennä liina perässään, kuten parista kuvastakin näkyy.

Noan työskentelyäkään en ole päässyt hetkeen seuraamaan, mutta sehän teki tosi kivasti hommia! Noa on kiltti poika, se reagoi herkästi lampailta tulevaan paineeseen, mutta yrittää tomerana partiopoikana tehdä aina parhaansa.

Saran kanssa lauantain treenit menivät säätäessä. Se esitteli mulle taas närkätyskorvia, teki ihan ihmeellisiä valintoja ja kuunteli varsin valikoivasti ohjeita. Lauantaina treenattiin peruskuljetusta ja kujaa. Oli hyviäkin pätkiä joukossa, mutta jos edellisestä loistotreenistä olin vähän innostunut, niin tämä lauantain treeni palautteli takaisin maan pinnalle. Mirva lohdutteli sanomalla, että vaikuttaa melko tavalliselta nartun juoksukiertoon liittyvältä jutulta, ehkä se otti vähän itseensä, kun ennen treeneihin menoa sanoin sille, että pitää olla nätisti. Sunnuntaina lepertelin Saralle ja lähdin siitä melko suoraan rataa tekemään, se teki hommia huomattavasti paremmin, joskaan ei vielä ihan omalla tasollaan. Radalla olleen kujan sössin itse, mutta laidunnus ja lampaan kiinniotto sekä tiepysäytys sujuivat aika hyvin. Sunnuntain toisella kierroksella tehtiin lampaiden kääntämistä, mikä on mun koirilla toiminut hyvänä itsetunnon nostatustreeninä, ja Saran piti myös harjoitella paikalla pysymistä sillä aikaa, kun minä lepertelin lambileidien kanssa.

Lempillä taas lauantaina oli ihan hyvä päivä, se sai lampaat hyvin liikkeelle ja teemana ollut kujatreeni sujui sen kanssa varsin hyvin. Sunnuntaina ratatreenissä sillä sitten loppui usko omaan itseensä, kun pari lammasta hidasteli, ja Lempiä alkoi ahdistaa. Sitä jännitti kauheasti myös laidunnuksessa. Lempillekin tehtiin sunnuntain toisella kierroksella lampaiden kääntämistreeniä, tuntui, että se oli aika hyvä päätös viikonlopulle.

Viikonloppuna otettiin – tai yritettiin ottaa – myös joitakin potretteja, ei kylläkään kaikista osallistujista! Lauantaina koitettiin saada pennuista joku järkevä sisaruskuva, mutta voitte varmaan arvata, mitä siitä tuli 😀

Yksinään heistä sai vähän helpommin edes jotain edustuskuvia. Poseeraamistaitoja täytyy vielä vähän harjoitella 😀 Mutta tässä söpö Koda (E. Gilgamesh)…
…ja tässä meidän karvakeisari Vilho (E. Fenrir)! Söpö kuin mikä! Hassusti tässä vaiheessa osa pennuista on enemmän keskittynyt karvojen kasvatukseen.

Otettiin uudet passikuvat myös Merasta (E. Moonheart)!

Nuppu (Titangus Daracha)

Maaru (E. Shaula)

Sara (E. Soraya)

Paimennusviikonlopun päälle oli muuten aika raukeaa porukkaa kotona! Meidän oli tarkoitus lähteä lomalla käymään pitkästä aikaa Joensuussa, mutta auto ilmoittikin, että kotimatkailun sijaan voidaan suunnata vaan lähikorjaamolle. Samalla keikalla tuli tieto taannoisen jäisen lumipallon kanssa kontaktin ottamisesta aiheutuneista vaurioista – ja eritoten niiden korjauskustannuksista. Ei lämmittänyt mieltä se summa, mutta pakkohan se on korjata, kun ei koiraharrastaja elämässä pärjää ilman menopeliä. Lomaviikko ei kyllä muutenkaan tuntunut oikein lomalta, kun piti seurata niin aktiivisesti hoitajien palkkataistelun etenemistä. Olin ihan varma, että lakkoon ei tulla koskaan menemään, mutta näköjään elämä yllättää välillä.

Väsyneet lomalaiset

Lomaviikon aluksi käytiin kuitenkin Saran agitreeneissä, kun Aino meitä autottomia kyyditsi. Tiistaille sovittu koirien uintiaika ja Saran illan tokotreenit sen sijaan jouduin perumaan, kun olisi ollut vähän työlästä julkisilla siellä kulkea. Keskiviikkona saatiin meille hoitoon Nuppu, kun Mari lähti työmatkalle Helsinkiin, ja meillä oli siellä yhteistä ohjelmaa paimennuksen saralla tulevana viikonloppuna. Nupun edellisestä hoitokeikasta meillä olikin aikaa! Alkuun se murheissaan hakeutui vuoroin ovelle ja katseli ikkunasta, joko kotiväki kohta tulee sitä hakemaan, mutta käytiin porukalla pitempi iltalenkki, sen jälkeen se rentoutui. Torstaina se oli jo aikalailla oma itsensä. Nuppu on kyllä perin hupaisa tyyppi, sitä on tosi vaikea ottaa vakavasti, kun se jatkuvasti on naama irvessä ison hymynsä kanssa 😀

Käytiin torstaina ja perjantaina lenkillä Saijan lauman kanssa, meillä meni oikein mukavasti! Perjantaina suunnattiinkin sitten reissun päälle, mutta tämä reissu ansaitsee ihan oman postauksen, joten siitä lisää myöhemmin!

Alkuvuodelta taitaa olla kaikki Empputiimin tulokset päivittämättä tänne blogiin, joten ennen kuin lista tästä pitenee, täytyy kirjurin ryhdistäytyä!

  • Linda ja Bree (E. Sweetheart) ovat tykittäneet rallytokossa monta upeaa tulosta! 15.1. Bree sai toisen hyväksytyn tuloksen avoimesta luokasta 99 pisteellä ja 2. palkintosijan kera! 22.1. Bree viimeisteli avoimen luokan koularin RTK2:sen täydellä 100 pisteen suorituksella! 26.2. Bree kilpaili jo voittajaluokassa hienosti 93 pisteellä sijoittuen 2. palkintosijalle, ja 5.3. tuli toinen hyväksytty tulos voittajaluokasta 97 pisteellä ja luokkavoitolla!
  • Rallya ovat kisanneet myös Mari ja Nuppu (Titangus Daracha)! Nuppu korkkasi avoimen luokan 30.1. 94 pisteellä, ja 19.2. Nuppu sai toisen hyväksytyn tuloksen 93 pisteellä ja TP:n kera!
  • Mari ja Noa (E. Norris) kisasivat mestariluokassa rallya 19.2. ja sieltä tuli Noalle toinen hyväksytty tulos 78 pisteellä!
  • 26.2. Hanna ja Leo (E. Maybe I’m A Lion) saivat toisen hyväksytyn tuloksen rallytokon avoimesta luokasta 89 pisteen kera!
  • 26.2. Hanna korkkasi rallytokouran myös Meran (E. Moonheart) kanssa, heti komeasti 97 pistettä ja hyväksytty tulos!
  • 5.3. Venla ja Vilppu (E. You Are Not Alone) kisasivat rallytokossa viimeistä kertaa voittajaluokassa, Vilpulle 98p, 2. palkintosija ja uusi titteli RTK3!
  • Emppujen agilitykisaajiin on myös saatu alkuvuodesta uusia nimiä! Hanne ja Ohmi (E. Lionheart) korkkasivat hyppyradat 12.3. Tampereella hienolla 5vp:n suorituksella, ja seuraavana viikonloppuna kotikisoista myös 5vp. 30.3. Ohmi sai ensimmäisen merkinnän kisakirjaan 0-tuloksella LUVAn kera ja luokkavoitolla!
  • Lempin kanssa kisattiin meidän ensimmäiset yhteiset FCI:n alaiset agikisat 19.3. Agiradoilta 10vp ja tosi hyvä hylly, mutta hyppäriltä saatiin myös Lempille kisakirjaan ensimmäinen merkintä 0-radalla ja LUVAn kera!
  • Saila ja Moira (Color Runs Ready for Success) kävivät Vantaalla 13.3. tekemässä hienon nollan 2-luokassa!
  • Saila on tehnyt pari 0-rataa myös Messin (E. Naldo) kanssa 2-luokassa: ensin 29.1. Jyväskylässä ja 19.3. Lempäälässä!
  • Terveystuloksiakin on kertynyt liuta! Silmät on peilattu alkuvuoden aikana Rufukselta (E. Wishmaster), Vipsiltä (E. Salacia), Freyalta (E. Listen To My Story), Moiralta (Color Runs Ready for Success) ja Nupulta (Titangus Daracha) – kaikilla terveet silmät! Nupusta teetettiin myös MyDogDNA-geenitestipaketti.

Paljon onnea kaikille tuloksia tahkonneille ja kiitos aktiivisuudesta! ❤


Jätä kommentti

Mitä kuuluu päämajaan?

Tämän postauksen kirjoittelu on venynyt ja venynyt, osittain ihan tiedostetusti ja vetkuttamalla. Edelliset oman lauman kuulumiset olen kirjoitellut elokuun alussa kesäloman lopussa. Silloin minun laumani oli vielä kokonainen. Nyt pitäisi purkaa sanoiksi Rinin ja minun liki 15-vuotisen yhteisen taipaleen viimeinen luku.

Rakkaat mummukoirat Seela ja Rini kevättalvella 2021, kuvannut Hanna Lehmusvuori

Elokuun alussa kaikki oli vielä, noh, ihan hyvin. Rini jaksoi lenkkeillä, se oli pirteä ja iloinen oma itsensä. Hieman ennen elokuun puoliväliä Rini oli vähän vaisumman oloinen, mitä se aiemminkin oli ollut, kun Carthropenin pistospäivä alkoi lähestyä – lääkkeen vaste ei siis aina kantanut seuraavaan pistokseen saakka. Elokuun puolivälin aikoihin Rini sairasti rajun mahataudin, joka vei siltä voimat, se oli ihan voipunut yhden päivän. Käytiin lääkärissä, koska lähiklinikka olikin yllättäen kiinni, ja mummulle piti saada Carthropen-pistos jostain. Päästiin kotiin, mahataudista onneksi selvittiin. Carthropenista ei kuitenkaan enää tullut nimellistä vastetta. Jouduin pitämään Rinille välipäiviä lenkkeilystä, mistä tietysti myös tiesin, että lähtölaskenta oli alkanut. Aluksi välipäivistä oli se apu, että Rini oli välipäivän jälkeen pirteämpi. Apu jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi.

Elokuun puolivälin jälkeen Rinillä alkoi tulla vähitellen yölevottomuutta, oli varmaan kipuja. Kipulääkkeen nosto auttoi hieman, muttei vienyt levottomuutta kokonaan. Rinin hengitys kuulosti välillä raskaalta. Päivisin Rini nukkui levollisesti, välillä öisinkin, mutta levottomia öitä alkoi olla useammin.

Ainon ja mun laumat kevättalvella 2021, kuvannut Hanna Lehmusvuori

Ajan varaaminen viimeiselle matkalle oli yksi vaikeimmista ja ahdistavimmista asioista, mitä olen joutunut tekemään. Tiesin, että Carthropenin vasteen heikentyminen oli huono merkki. Mietin hetken kipulääkityksen tehostamista esim. gabapenttiinillä, mutta Rinin keuhkotilanne huomioiden se tuskin olisi tuonut hyvää jatkoaikaa. Yritin muistaa lupaukseni, jonka tein Rinille vuosi aiemmin – että yhteistä aikaa ei osteta hinnalla millä hyvänsä. En myöskään halunnut, että Rinin vointi romahtaisi sillä seurauksella, että sille pitäisi tehdä hätäeutanasia. Kun Aino kertoi varanneensa Seelalle ajan viimeiselle reissulle, se oli eräänlainen liikkeellepaneva voima myös minulle – nyt minun on vain tehtävä se, mikä on tehtävä. Seela – toinen Rinin jäljellä olevista viimeisistä nuoruuden ystävistä – nukkui ikiuneen viisi päivää ennen Riniä.

Viimeisinä päivinä käytiin kaverilenkeillä, treenattiin, käytiin kaupungissa Rinin kanssa kahvittelemassa ja jätskillä ja minä yritin tallettaa sydämeeni jokaisen hetken. Rinin silmiin syttyi tuttu ja niin rakas palo, kun treenattiin ja oltiin yhdessä. Muistan vieläkin, kun Jalosen Mika joskus vuosia sitten koulutuksessa sanoi Rinin tekevän töitä täysillä ja koko sydämellä. Niin Rini teki vielä viimeisissä treeneissäkin.

Nämäkin kuvat on ottanut Hanna Lehmusvuori kevättalvella 2021.

Rini nukahti viereeni elokuun viimeisenä päivänä, kolme viikkoa ennen 15-vuotissynttäreitä. Puhelimessa on paljon videoita Rinin viimeisistä päivistä ja koneella kameralla otettuja kuvia. En ole vielä pystynyt käymään niitä läpi. Olen kohta ollut ilman Riniä 4kk, mutta ikävöin sitä edelleen ihan valtavasti. En tiedä, tunnenko koskaan enää niin vahvaa yhteyttä toiseen elävään olentoon. Rini oli minun sielunpuolikkaani, rakas ystäväni, Elämäni Koira.

Rinin kuoleman jälkeen syksy on tuntunut pitkältä, pimeältä ja raskaalta. Töissä on ollut kauheaa kiirettä ja kuormittavaa, päästiinpä vielä tässä marraskuussa tekemisiin koronan kanssakin, kun se löysi tiensä osastolle. Koronasta selvittiin onneksi suhteellisen vähällä, nyt on jäljellä vain se kiire ja kuormittavuus. Niille ei taida olla luvassa helpotusta koskaan.

Kuten jossain aiemmassa postauksessa muistelen kirjoittaneeni, suunnitelmissa oli Freyan ja Odinin lähdettyä meiltä keskittyä opettelemaan elämää kahden koiran kanssa. Se suunnitelma ei tässä loppuvuoden aikana tosin ole toteutunut. Ensin Taika aloitti juoksunsa heti Odinin lähdettyä uuteen kotiin, Taika olikin meillä lauman jatkona reilun pari viikkoa. Taikan palauduttua kotiin oltiin omalla porukalla reilu viikko, sitten hieman yllättäen meille tuli yhteisomistuskoirani Moira (Color Runs Ready for Success). Moira viipyi meillä kuukauden. Jossain välissä kirjoitinkin Facebookkiin, että mulla on nykyään kaksi omaa koiraa – ja kiintiömusta. Pari viikkoa oltiin taas omalla porukalla, kunnes viime viikonloppuna oli aika hakea Taika meille mammalomalle. Melkoista ruljanssia on siis ollut. Alla olevissa kuvissa mun tyttöjen kaverina on Moira.

Kaiken tämän härdellin keskellä on ollut vähän hankala sanoa, miten Lempi ja Sara ovat suhtautuneet Rinin poismenoon. Sara silloin aluksi jäi joitakin kertoja lenkillä jälkeen ikään kuin Riniä odottelemaan, sitä se teki jo Rinin eläessä. Ainoa selkeä konkreettinen ero mun koirissa on tullut koirien ohittamisessa. Olin aina ajatellut, että nuoriso ei ota Rinistä mitään vaikutteita, kun se on niin selkeästi vanhempi kuin muut. Rini oli tosi helppo kaikissa arjen tilanteissa – se ei vähääkään välittänyt vastaantulevista koirista eikä sitä hetkauttanut oikein mikään muukaan. Ilmeisesti Rini rauhoitti käytöksellään kuitenkin nuorempia, sillä nyt, kun Riniä ei enää ole, Lempi tuntuu vetävän isommat pultit vastaantulijoista, ja Sara lähtee siihen mukaan. Lempi on siis aina kiihtynyt vastaantulevista koirista, nyt se vaan näkyy entistä selkeämmin. Sara ei yksinään reagoi. Tätä täytyisi työstää, mutta se on näiden vierailevien tähtien ansiosta ollut vähän haastavaa, niin ei olla päästy siihen kunnolla tarttumaan. Mutta ehkä sillekin tulee oma aikansa.

Lempi tykästyi Rinin vanhaan pehmovalaaseen

Lokakuussa käytiin isolla porukalla Katriinalla hoidettavina, mukana oli Lempin ja Saran lisäksi Keksi (E. Naroona), Maaru (E. Shaula) ja Oodi (Red’n Ready Make It Double). Keksistä ja sen polven huonontuneesta tilanteesta kirjoitin johonkin aiempaan postaukseen. Osteopatia on auttanut – nestekierto on kohentunut, nivelien kuivuus helpottunut, toispuoleisuus poistunut. Oireeton Keksi kuitenkaan ei ole ollut, etenkin syksyn kosteat ja koleat kelit näkyivät jalan käytössä. Aino käytti Keksin eläinlääkärissä tsekkauksessa marraskuussa ja samalla pohdittiin, mitä on tehtävissä – ja järkevä ylipäätään tehdä. Katriina kannusti kokeilemaan uutta koirien nivelvaivoihin kehitettyä pistosmuotoista lääkettä nimeltä Librela, ja sitä Aino olikin klinikalta kysynyt. Eläinlääkäri oli Librelan suhteen niinkin toiveikas, että oli pistoshoidon aloituksen jälkeen ohjeistanut laskemaan gabapenttiinin alas. Keksi alkoi kuitenkin oireilla jo gaban alasajon aikana, jolloin minä kyseenalaistin sen laskuohjelman järkevyyden. Nyt Keksillä menee gabapenttiini samalla annoksella kuin mihin se nostettiin kesällä ja Librela rinnalla. Jos oireet pahenevat, on mahdollista antaa vielä tulehduskipulääkettä lisäksi. Toki jos oireet tästä pahenevat, niin se on merkki siitä, että pian ollaan raskaiden päätösten äärellä. Keksi on aina ollut iloinen, aktiivinen, hyvin vauhdikas ja fyysinen koira. Elämä, jossa pitää koko ajan olla levossa, ei ole Keksin (eikä tietysti minkään muunkaan koiran) arvoista.

Ihana Keksi kesällä, kuvannut Hanna Lehmusvuori

Maarulla oli Katriinan hoidossa hoidettavaa takapäässä ja niskassa, pikku-Tipunen on pinkonut agilityssä aika lujaa ja se jättänyt oman jälkensä kehoon. Maaru vastasi hoitoon hyvin, ja hoidon jälkeen on kyllä treeneissä ja kisoissa taas kulkenut lujaa.

Oodi kävi tsekkauksessa ennen luustokuvia. Sen tilanne oli parempi kuin kesällä, mutta edelleen sen nestekierrossa on jotain vähän pielessä.

Sara oli niskastaan jumissa ja lantiostaan kierossa, muistaakseni oikealle puolelle, mikä Katriinan mukaan viittaa aina traumaperäiseen tilanteeseen. Saralla oli hoidossa kovin vaikeaa, kun oli paikat jumissa, mutta kun vähän saatiin oloa helpotettua, se malttoi heti paremmin olla hoidettavana. Sarsu on aika liikuttava Katriinalle mentäessä, se heittäytyy suoraan selälleen patjalle, kun hoito alkaa.

Lempi oli ollut arjessa hivenen raskas ennen Katriinan hoitoa, tuntui, että se ei tiennyt yhtään, miten päin sen olisi pitänyt olla. No syy selvisi, kun Katriina pääsi Lempiä hoitamaan – sen kehokaan ei tiennyt. Lempi oli kierossa lantiosta, sitten rintarangasta, ja kun ne saatiin vähän aukeamaan, lantio veti vielä toiselle puolelle mutkalle. Katriina sanoi heti, että Lempi täytyy hoitaa pian uudelleen.

Mulla oli varattuna aika myös Rinille, mutta kun Rini ei omaa aikaansa päässyt enää käyttämään, enkä saanut siihen hätään ketään tilalle, niin Katriina suostui hoitamaan minut. Ei tarvinne miettiä, kuka oli eniten jumissa koko porukasta – mulla oli kuulemma vain lantio monta senttiä kierossa, pää vähän kainalossa ja yksi raaja irti. Jätin ajanvarauksen seuraavaan hoitooni jo 10 vuoden päästä.

Nämä kuvat ovat Taikan syksyn hoitoreissulta

Marraskuussa mulla oli varattu Katriinalle kahden koiran hoito, sinne pääsivät Lempi ja Moira. Lempin tilanne oli korjaantunut hyvin lokakuusta, sillä oli pientä jumia niskassa ja vasemmassa etujalassa. Moira sen sijaan oli odotetusti ihan kauheassa kunnossa, olin sitä syksyn aikana pari kertaa käynyt hieromassa ja toteamassa tilanteen. Moiran kehosta oli mahdotonta nimetä yksittäistä isoa ongelma-aluetta, mikä kertonee tilanteen vakavuudesta omaa kieltään. Vatsan alueella sillä oli paljon hoidettavaa, vasen puoli oli kuin viulunkieli. Hienosti Moira antoi kuitenkin hoitaa itseään ja vastasi hoitoon hyvin. Moira täytyy käyttää hoidossa piakkoin uudelleen.

Moiralla alkoi melkein heti meille tultuaan juoksu. Se oli tarkoitus astuttaa seuraavasta (eli nyt alkaneesta) juoksusta, jota odoteltiin vasta keväälle, mutta nyt se ei todellakaan ollut siinä kunnossa, että pentuja olisi voinut sille ajatella.

Emppuporukalle järjestin lokakuun viimeisenä viikonloppuna agilitypäivän Ainon koutsaamana. Itse en päässyt muiden kanssa aksaamaan, mutta pääsin etkoille Ainon ja Saijan kanssa. Alla videopätkää meidän treeneistä. Tämä ei ollut ihan sama rata kuin mitä muut tekivät, mutta tässä oli paljon samoja elementtejä.

Raskaasta syksystä huolimatta on koetettu treenailla koirien kanssa. Sara on saanut agilityyn lisää räyhäenergiaa, mikä on välillä hyvä ja välillä ei. Se on melkoinen junttura, kun se päättää, että joku asia tehdään jollain tavalla. Keppiongelmat pahenivat siinä määrin, että palattiin takaisin ohjureihin, yllä olevassa videossa ne näkyvätkin. Ohjurit toivat lisää varmuutta, ja niitä on tässä syksyn mittaan vähitellen häivytetty pois. Lempin agisyksy on ollut vähän rikkonaisempi, mutta treeneissä Saukki on tehnyt aika kivasti hommia. Kepeille pitäisi lisätä vähän haasteita samoin kuin alkaa vaatia kontakteilla itsenäisempää työskentelyä.

Paimentamassa ollaan käyty noin parin viikon välein. Lempi on saanut siellä kivasti itsevarmuutta lisää, se menee ahtaisiin paikkoihin vähän rohkeammin. Tahmeammilla lampailla Lempillä ei oikein riitä voima (itsevarmuus), mutta on sen työskentely niilläkin parantunut. Viimeksi Lempi sai tehdä töitä Mirvan liukkaammilla lampailla, ne olivat oikein sopivat Lempille, vähän piti tosin puuttua työskentelyetäisyyteen.

Saran kanssa paimennus on ollut ihan mahtavaa! Pitkän tauon jälkeen piti vähän purkaa kaasua ja suitsia käytöstä, mutta Sara työskentelee niin tehokkaasti, että se saa tahmatassulampaatkin pidettyä liikkeessä. Vähän vielä keskustellaan, tarvitseeko haukkumalla kommentoida, jos lähetän Saran kaarelle. Sara on selvästi sen tyyppinen koira, että jos se kerran pääsee tekemään jotain typerää, niin käytös jää helposti päälle – pitää siis puuttua heti ja riittävällä voimakkuudella. Pari edellistä treeniä on olleet tosi kivoja, on opeteltu lampaiden katsomista, liukkailla lampailla työskentelyä (piti tosissaan vaatia pitämään etäisyyttä, mutta viestin mennessä perille Sara teki töitä raviaskeleilla ja tosi rauhassa!) kuljettu kujista, porteista ja silloista. Kummasti molemmat koirat ovat menneet eteenpäin, kun on päästy säännöllisemmin käymään.

Saran kanssa oli tarkoitus yrittää vielä päästä avoimen luokan tokokisoihin tämän vuoden puolella, mutta kiikarissa olleet kisat täyttyivätkin jo ennen kuin ilmoittautuminen aukesi seuran ulkopuolisille. Meidän oli tarkoitus myös mennä Oili Huotarin tokokoulutukseen, mutta mulla oli tietenkin sen työpaikan koronakriisin keskellä flunssaoireita, joten en uskaltanut lähteä. Sain ensi vuodelle kuitenkin Saralle paikan Motivaatiolle tokon valmennusryhmään, huippua! Katsellaan avoimen luokan kisoja sitten ensi vuonna uusilla säännöillä ja treenaillaan tässä välissä sen verran, mitä ennätetään.

Rakas trio kevättalvella, kuvannut Hanna Lehmusvuori

Lempille olen yrittänyt saada paikkaa rallytokovalmennukseen, mutta paikat ovat kiven alla. Etsintä jatkuu. Mestariluokassa meno alkaa olla jo sen verran haastavaa, että olisi hyvä saada ulkopuolisen silmät tarkastelemaan niin koiran kuin omaakin toimintaa.

Muutenpa meidän arkeen ei oikeastaan sen ihmeellisempää kuulu, päivittäin ollaan lenkkeilty ja koetettu jotenkin selvitä päivästä toiseen. Viime viikon olin lomalla, joka alkoi Emppujen pikkujouluilla Motivaation hallilla hoopersin ja syömisten merkeissä! Oli niin ihanaa ja hauskaa, juuri sitä, mitä olen tähän pimeän syksyn vastapainoksi kaivannut! Alla videokooste koirien touhuista, videon kokosi Aino:

Tiistaina suunnattiin koirien kanssa Joensuuhun, siellä lenkkeiltiin ja käytiin mummon luona. Torstaina auto vei meidät Raaheen Tiinan ja Vipsin (E. Salacia) ja Mörkön luo. Kumma kyllä, tällä kertaa ei oltu suunniteltu Tiinan kanssa mitään minuuttiaikataulua, kävin perjantaina vain hoitamassa pari hieronta-asiakasta, muuten vaan lenkkeiltiin ja otettiin rennosti. Lauantaiaamuna ajeltiin Ouluun, jossa käytiin lenkillä, sitten suuntasin Marja-Leenan ja Jarin luo Taikaa (E. Eyes On Me) meille hakemaan. Taika tuli tällä kertaa kuin toiseen kotiinsa, se on ollut tosi hyväntuulinen ja iloinen, ei lainkaan niin ihmeissään kuin viimeksi meille tullessaan.

Maanantaina oli edessä töihinpaluu loman jälkeen, onneksi ei ole enää kuin huominen työpäivä ennen synnytysvapaille jäämistä, sillä aika paha loman jälkeinen kooma on vallinnut koko viikon! Tänään käydään Taikan kanssa röntgenissä kurkistamassa, minkä kokoinen pentue meille on tulossa tällä kertaa. Taika on pyöreä, mutta vatsa ei ole valtavan suuri, toivotaan nyt kuitenkin, että olisi vähän runsaslukuisempi porukka. Taika on jaksanut hyvin lenkkeillä ja ruoka maistuu, joskin sitä aika paljon närästää. Ruoka on jaettu kolmeen annokseen. Pentuhuoneen laitoin valmiiksi jo lomalle lähtiessäni, joten siitä ei tarvitse tämän viikon kiireiden keskellä onneksi enää murehtia. Pennut potkivat kovasti ja Taikalla on välillä aika tuskaista löytää sopivaa asentoa – useimmiten se makaa mahansa päällä kuin kanaemo muniaan hautoen 😀 Onneksi tässä ei ole enää montaa päivää, kun pitäisi jo helpottaa!

Seuraavaa päivitystä ette toivottavasti joudu odottamaan ihan näin kauaa – koitan päivitellä blogia mahdollisimman pian, kunhan täällä synnytyksen päivystysvuoroissa viikonvaihteessa kerkeän. Onneksi kaikki kiireet on kasattu tälle viikolle, pian heittäydytään oloneuvoksiksi ja nautitaan vaan pennuista!


Jätä kommentti

Odin kohta 8vkoa

Päivät ovat menneet ihan hujauksessa viimeisen parin viikon aikana. Piti ihan edellisestä postauksesta käydä katsomassa, mihin olen viimeksi jäänyt, että osaan jatkaa pennun kuulumisten ja kehityksen kerronnassa.

Viikko sitten sunnuntaina pennulla kävi paljon vieraita, kasvatinomistajia, rotuun tutustujia ja mun entinen työkaveri. Odin oli reipas seuramies, häntä heiluen se tervehti kaikki. Illalla kasvatinomistajien vierailun aikaan pentu alkoi olla jo sen verran väsynyt, ettei pitkään jaksanut seurustella ennen kuin uni vei voiton. Teki varmasti hyvää tavata paljon ihmisiä, sen verran lunkimmin on nyt otettu pentuvieraiden kanssa aiempiin pentueisiin verrattuna. Se ei onneksi ole näkynyt pennun suhtautumisessa muihin ihmisiin.

Viime viikolle otettiin ohjelmistoon parin uuden asian treenaaminen: matkustaminen yksin autohäkissä, kaulapannan pitäminen ja hihnassa käveleminen. Sen lisäksi viikon teemaksi nousi sosiaalistamisessa vierailu hallilla, Odin pääsikin käymään Jattilassa useamman kerran. Ensimmäisillä automatkoilla pentu aluksi vinkui ja kitisi häkissä yksinään, autolla ollaan ajeltu ihan päivittäin. Nyt on useampana päivänä menty automatkat hiljaisuuden vallitessa ihan alusta asti – olen aika ylpeä pienestä pojasta!

Kaulapantaa olen yrittänyt muistaa pennulla pitää kaikilla ulkoiluilla. Välillä mennään pitkäkin pätkä ilman, että pentu edes muistaa koko pantaa, mutta välillä se kutittaa kaulassa niin vietävästi. Hihnassa pentu alkuun kitisi ja tempoi, kun hihna ei antanutkaan loputtomasti periksi. Hihnakäytöksessä on vielä paljonkin työstettävää, mutta välillä menee siinäkin pitkähköjä pätkiä tosi hienosti. Täytyisi vielä käydä pennun kanssa ihan kahdestaan hihnakävelyllä, tähän saakka sillä on ollut aina aikuiset mukana tukena.

Agihallilla pentu on tosiaan käynyt pariin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla pentua vähän jännitti ison hallin äänimaailma ja muiden koirien haukkuminen, toisella kertaa se oli jo tosi paljon rennompi. Pentu on ollut hauska seuralainen hallilla, se on ollut sylissä ihan kaikessa rauhassa katselemassa muiden koirien touhuja. Joka kerralla pentu on päässyt myös jaloittelemaan hallin kivituhkapohjalla, kun on ollut rauhallinen hetki siihen. Hallikokemuksia keretään varmasti useammat vielä pennulle hankkia täällä meillä ollessa. Tässä viikolla pentu pääsi hallilla tekemään putkea, se olikin Odinin mielestä tosi siisti juttu!

Viime viikon perjantaina oli reissupäivä – ensin suunnattiin Tampereelle Slotten Katriinan vastaanotolle, hoidettavina oli tällä kertaa Keksi (E. Naroona), Freya-mamma (E. Listen To My Story) ja Odin. Keksi oli parempi kuin viimeksi, mutta edelleen toispuoleinen. Se on saanut hyvin massaa takaisin, kipukohtauksia ei ole ollut ja liikekin on parempi. Freya oli palautunut synnytyksestä tosi hyvin, lantiossa oli pientä epätasapainoa ja niskassa pieni jumi, mutta muuten ei mitään ihmeempää. Pennun hoitoa jännitin aika paljon etukäteen, kun oli Katriinan kanssa puhuttu, että se saattaa tarvita useamman hoidon uimaripentutaustan ja pitkän synnytyksen vuoksi. Pentu ei onneksi ollut niin pahassa kunnossa kuin etukäteen pelkäsin, se oli yllättävän hyvä taustatilanteeseen nähden. Lapojen välistä hoidettiin joku pieni jumi pois. Toista takajalkaa pentu vähän jökitti, samaa jalkaa olen katsonut pennun liikkeessä, että liike on vähän jäykän näköinen. Yhden hoidon perusteella on vaikea sanoa, mikä taustalla on, mutta eiköhän se seurannassa ja jatkohoidossa selviä ennemmin tai myöhemmin. Odin oli tosi hienosti hoidettavana, sen luontainen temperamentti on loistava, mukavan rauhallinen. Liikekin on hoidon jälkeen näyttänyt paremmalta.

Perjantai-illaksi mentiin istumaan iltaa Ainon luo. Pentu oli tosi reipas uudessa paikassa ja sujahti isomman koiralauman sekaan kuin vanha tekijä. Ainon takapihalla pennulla oli niin lystiä, ettei se meinannut malttaa tulla sieltä sisälle ollenkaan. Kun riehumiset oli riehuttu, pentu nukkui hyvät unet.

Tämän viikon maanantaina Odin täytti 7vkoa. Tiistaina otettiin iso askel kohti ison koiran elämää, kun mamakoira Freya lähti Stiinan mukana takaisin omaan kotiin. Ajoitus tuntui aika sopivalta, Freya alkoi parina viime päivänä pennulle viimein jo vähän kertoa, että maitobaarin tarjoilut alkavat olla ohi. Vähän haikein, mutta kuitenkin hyvin mielin annoin Freyan Stiinan matkaan. Pääsin kuluneiden viikkojen aikana tutustumaan Freyaan ihan eri tavalla oman arjen kautta, ja se on kyllä tosi ihana ja kiva koira ❤ Odin ei ole isommin itkeskellyt mamman perään, onneksi sillä kuitenkin on kaksi seuraneitiä täällä kotona.

Keskiviikkona oli edessä eläinlääkärin tarkastus, silmäpeilaus ja sirutus. Jouduttiin odottelemaan klinikalla aika pitkään, mutta pentu oli tosi lunkisti – se katseli rauhallisesti klinikan menoa ja otti odotellessa pienet unet. Klinikan väki ja aika moni asiakkaista kävi pentua ihastelemassa ja hämmästeli sen rauhallista käytöstä. Olin pikkupojasta aika ylpeä ❤ Painoa oli 4,9kg – ihan sopuisa paino! Eläinlääkärin tarkastuksessa oli kaikki kunnossa, silmät olivat terveet ja pallitkin paikallaan. Sirutusta pentu ei juurikaan huomannut.

Sirutuksen myötä saatiin rekisteröintikin vireille ja hoidettua. Virallisen nimen tiesin heti, kun mun pentujen nimigeneraattori Aino niitä mulle listaili, mutta piti ennen sen lukkoon lyömistä tietysti ensin katsoa, sopiiko se pennulle yhtään. No miksei olisi sopinut, kun se on yksi viikinkijumala Odinin nimi – halusin viittauksen viralliseen nimeen siltä varalta, ettei pennun kutsumanimeksi jää Odin.

Empathica’s Grimnir ”Odin” 7vkoa ❤

Olen tosi tyytyväinen tähän pentuun, ihan kokonaisuudessaan. Luonne vaikuttaa tosi kivalta ja sopeutuvaiselta. Rakennekin on harrastuskoiralle hyvä, täytyy vielä apukäsien kanssa jossain välissä ottaa pennusta seisomakuva.

Kynsien leikkaamistakin on harjoiteltu, samalla myös oikeanlaisen mielentilan treenaamista hoitotoimenpidetilanteeseen. Odinin luontaisesti rauhallinen temperamentti helpottaa tätä treeniä kovasti, pääsi vähän oikomaan tässä harjoituksessa. Videon ottamisen aikaan kynnet oli jo leikattu, mutta harjoiteltiin rauhassa selällään sylissä olemista.

Torstaina käväistiin Odinin kanssa kahdestaan perinteisellä luokkaretkellä Saijan luona, jossa pampai Unski oli heti valmiina pentua leikittämään. Odinia alkuun vähän jännitti, kun appenzellipappa Edi haukkui ja Unskin leikkiinkutsut olivat aika vauhdikkaat. Kokeiltiin sitten Odinia ja Unskia tutustuttaa toisiinsa kahdestaan, hetken tuumailtuaan pentu reipastuikin leikkimään Unskin kanssa. Tämä reissu teki tosi hyvää pennulle!

Kotona leikit meidän tyttöjen kanssa muuttuu koko ajan äänekkäämmiksi ja rajummiksi, välillä metelin määrästä voisi erehtyä luulemaan, että meillä asuu koiria enemmänkin. Pääosin Sara on pennun leikittäjä edelleen, mutta Lempikin välillä intoutuu leikkimään pennulla. Satunnaisesti myös kaikki kolme ovat saman lelun kimpussa.


Jätä kommentti

Odin 4pv

Tänään oli edessä karu paluu takaisin arkeen – ja töihin. Aamulla pentulaatikossa istuessani toivoin, että olisin voinut jäädä sinne.

Odin kasvaa ihan hurjaa tahtia, kirjaimellisesti silmissä. Toissa iltana se painoi 527g – painoa tulee lisää noin 50g päivässä. Se on paljon. Aina heti heräämisen jälkeen Odin mönkii maitobaariin, oli se juuri syönyt tai ei. Aika monesti olen ihmetellyt, että mihin mahaan se oikein syö, kun vatsa voi olla ihan piukeana vielä edellisen aterian jäljiltä. Noh, se on vahvasti elämässä kiinni, toivotaan, että jalat yltävät maahan ja jaksavat kannatella keskivartaloa, kun kävelemistä pitäisi ryhtyä harjoittelemaan 😀

Tänään havahduin töistä tullessani, että ei olla otettu vielä ensimmäisiä kunnon posekuvia, joten äkkiä kamera matkaan ja kuvaamaan! Odin oli juuri syönyt, joten se oli melko helppo kuvattava. Mun pitäisi hankkia uusi putki kameraan, meinasi mennä järki tarkennuksen kanssa.

Odin on edelleen todella tyytyväinen ja rauhallinen pentu. Eilen ja tänään se on kitissyt vähän enemmän, mutta en yhtään ihmettelisi, vaikka olisi vähän vatsanpuruja ylensyömisestä. Freya on liikuttavan ihana emä – se rientää pienimmästäkin inahduksesta kiireesti tarkistamaan, onko Odinilla joku hätä. Freya oli alkuviikosta vähän levoton, se oli varmaan vähän kipeä synnytyksen jäljiltä ja hormonimyrskyssään hieman ylivireässä tilassa, jonkin verran sillä on ollut jälkipolttojakin. Se oli tiistai-iltana ensimmäisen kerran mukana tuossa meidän lähimetsässä iltakiepillä, eilen käytiin siellä parikin kertaa ja tänä aamuna otin sen mukaan vähän pitemmälle aamulenkille omien tyttöjen kanssa. Ulkoilut ovat rauhoittaneet Freyaa.

Stiina on ollut korvaamaton apu alkuviikosta, kun on pystynyt hoitamaan Freyaa ja Odinia. Mulla meni tiistai Tampereen keikalla, kun käytin Moiran (Color Runs Ready for Success) ja Keksin (E. Naroona) Katriinalla hoidettavana.

Keksistä on ollut viime aikoina aika paljon huolta. Se sai noin kuukausi sitten ihan varoittamatta lyhyen ajan sisään pari kipukohtausta, kipu paikallistui leikattuun polveen. Se ei varsinaisesti ole ontunut missään vaiheessa, muttei myöskään käytä jalkaa normaalisti, se arpoo jonkin verran autoon hyppäämistä, pahimmassa vaiheessa kieltäytyi siitä kokonaan. Polvi kuvattiin ja uutiset eivät olleet hyviä – polven nivelrikko on edennyt, ja Keksille aloitettiin jatkuva kipulääkitys.

Näytin Katriinalle röntgenkuvat, ja hänen mukaansa oireet ovat löydöksiin nähden aika voimakkaat. Keksin koko takapää oli kuiva – verenkierto ja nestekierto ovat häiriintyneet, minkä vuoksi myös nivelet ovat kuivat. Katriina arveli, että kipukohtauksen syynä voi olla, että nivelen kuivumisen seurauksena polvi on mennyt lukkoon. Hän oli myös toiveikas sen suhteen, että kun saadaan nestekiertoa normalisoitua, oireilu voisi helpottaa. Yksi hoito ei odotetusti riittänyt korjaamaan tilannetta kokonaan, vien Keksin ensi kuussa uudestaan hoidettavaksi. Toivon niin kovasti, että hoidoista olisi apua rakkaalle Kekulle!

Moiralla hoidettiin takapäätä, olin kiinnittänyt huomiota jo sen ollessa meillä, että liikkeessä etupää vetää ja takapää tulee vauhdissa mukana. Lantio oli kiertynyt niin, että se veti selkää köyryyn, myös nestekierrossa oli korjattavaa. Moira oli kaikesta huolimatta paremmassa kunnossa kuin keväällä käyttäessäni sen viimeksi hoidossa.

Tältä viikolta on omien koirien treenit jääneet väliin, maanantai meni ihan koomassa pitkän yön jälkeen ja tänään sain toisen koronarokotteen. Ilta otetaan aika rennosti.


Jätä kommentti

Jalkasaikkua ja hiljaiseloa

Onpas ollut pitkä radiohiljaisuus blogin puolella! Aloittelin tätä päivitystä yövuoroissa jo viime kuun loppupuolella, mutta puhelimen videonkäsittelyohjelma takkuili, minkä seurauksena en saanut ladattua yhtä videota blogiin, ja siihen tyssäsi koko päivityksen tekeminen. Jospa tämän taistelisi nyt viimein julkaisuun asti.

Omat tytöt ❤

Meillä on elelty vähän hiljaiseloa, mun jalkavaivasta tulikin isompi ja pitempi riesa kuin miltä alun perin vaikutti. Kävin muutamaan otteeseen testaamassa työntekoa, mutta niin paljon joutuu hoitajan työssä olemaan jaloillaan ja kävelemään, että jalka kipeytyi ihan auttamatta. Olin sairaslomalla maaliskuun loppupuolelta melkein huhtikuun puoliväliin saakka, siitä varovaisesti aloittelin työntekoa, ja taas jalka kipeytyi uudelleen. Lumien sulamisen jälkeen vaihdoin lenkkarit paljasjalkakenkiin lenkeille, ja kas kummaa, kun jalan kuntoutusprosessi alkoi viimein edistyä.

Onni onnettomuudessa on ollut, että koirien kanssa pystyttiin koko ajan lenkkeilemään melko normaalisti – toki jalan ollessa kipeämpi lenkit oli lyhyempiä ja sitten vaan puuhasteltiin kotona vähän enemmän. Saran kanssa käytiin agilitytreeneissä muutamaa väliviikkoa lukuun ottamatta koko ajan, joskin treenit suunniteltiin niin, ettei mun tarvinnut juurikaan liikkua. Saran keppityöskentely levisi ”sopivasti” kokonaan, joten kuluneina viikkoina ollaan työstetty aika paljon niitä. Ongelmana on ollut, että Sara tekee kuudella kepillä kepit pääosin tosi hyvin ja hyvällä intensiteetillä, mutta 12 keppiä tuottaa lähinnä virheitä, jotka alkoivat näkyä jo koiran itseluottamuksessa ja suoritushalukkuudessakin.

Näissä treeneissä muuten naurettiin porukalla, kun juoksaria treenaavat koirat teki vaan pysäreitä kontaktille, ja mun koirat, joille teen puomille pysäriä, teki ihan hienoja juoksareita 😀

Lähdettiin ratkomaan keppiongelmaa niin, että palattiin neljään keppiin, ja työstettiin niitä palkan irrotuksen kautta – tällä yritetään vahvistaa ajatusta keppien suorittamisesta ja palkasta luopumista. Sarallahan on ollut vähän palkasta luopumisen haasteita, joten kotitreeneissäkin on keskitytty erilaisiin luopumistreeneihin. Treeneissä edettiin järjestelmällisesti tekemällä palkasta irrottamistreenit ensin neljälle, sitten kuudelle ja kahdeksalle kepille. Siirtymä kuudesta kahdeksaan keppiin oli haastavin, Sara muodostaa niin helposti ja nopeasti rutiineja, eikä se kovin helpolla luovu niistä. Pari treeniä tehtiin kahdeksalla kepillä, sitten kokeiltiin kokonaisilla. Treeni tuotti hyvin tulosta siinä mielessä, että Sara ei enää lopettanut pujottelua kesken, nyt haasteena on, että se ei meinaa millään taittaa itseään kakkosväliin vaan oikaisee seuraavaan. Otettiin sitä korjaamaan yksi plörö ohjuri (kiinni vain toisesta päästä), se toimii aika hyvin. Tuossa yllä olevan videon lopussa näkyy pätkä neljän kepin treeniä, video on huhtikuun lopulta, jolloin käväistiin treeniporukalla tekemässä keppi- ja kontaktitreeniä hallilla.

Tässä alla taas treenivideot viikon takaa ja tämän viikon maanantailta, meidän ensimmäiset radantyngät mun jalkasaikun jälkeen! Ensimmäisen videon lopussa 8 kepin sarjaa, alkaa näyttää hyvältä 🙂 Yhdessä klipissä näkyy hyvin taittovirhe, jota korjaamaan laitettiin se ohjuri.

Lempiä on myös kaiveltu vähän tauon jälkeen agin pariin. Tauko ei onneksi Lempin tekemisessä juurikaan näkynyt, se ei meinaa pysyä pöksyissään, kun tajuaa pääsevänsä agihallille 😀 Treenasin joitakin viikkoja sitten ensimmäistä kertaa hallilla namimaatin kanssa, Lempille tein kokonaisia keppejä myös samalla palkasta irrottamisen ajatuksella. Lempi katseli keppejä tehdessään yllättävän paljon namimaattia, joten taitaa tuo Saralle räätälöity treenimalli olla ihan omiaan myös Lempparille. Saatiin muutamat hyvät toistot kokonaisille kepeille, niiden parissa jatketaan työtä. Sain uudelle jaksolle Lempille oman ryhmäpaikan taas agiin, joten päästään vähän säännöllisemmin treenailemaan.

Lempi kävi viime viikolla päivittämässä rokotukset ajan tasalle, samalla tehtiin terveystarkastus. Saukilla on kaikki niin kuin pitääkin! Painoa oli 18,6kg. Klinikan väki ihasteli kovasti Saukkimon avointa ja sosiaalista luonnetta 🙂

Tänne blogiin on jäänyt päivittämättä tärkeä merkkipäivä – Rini täytti 21.3. 14,5 vuotta! Paras mummu ❤ Rini järjesti juhlaviikolla yllätyksen! Olin yövuorojen loputtua koomapäivänä käyttämässä sitä Aquabarksilla lämminvesialtaalla uimassa sarjakortin viimeisellä kerralla. Kun uiminen aloitettiin alkuvuodesta, Rinin takajalkojen liike tapahtui uidessa vatsan alla, ojennus puuttui siis kokonaan. Piti hieroa silmiä aika monta kertaa ja mietin, että nyt taitaa koomapäivä tehdä tepposet – Rini uidessaan ojensi takajalkoja! Seuraavina päivinä seurasin lenkillä Rinin liikettä tarkemmin, ja ilokseni huomasin, että myös liikkeessä ojennus on palautunut, ei tietenkään ihan samalle tasolle kuin nuorena tyttönä, mutta kuitenkin. Jos joku olisi alkuvuodesta uintien alkaessa sanonut, että viiden uintikerran jälkeen tilanne olisi tämä, en olisi kyllä uskonut 😀 Rini sai yllättäen merkkipäivän kunniaksi uuden sarjakortin lämminvesialtaaseen, siitä on tullut meidän ihanaa ja tärkeää yhteistä laatuaikaa!

Olen tässä pitkin talvea ottanut Rinistä videoklippejä puhelimella muistoksi itselleni. Kokosin videot vähän pitemmäksi kollaasiksi, jaan videon tänne blogiinkin näytille! Täytyy seuraavaksi tehdä kevätvideokollaasi!

Mummun vointi on ollut aaltoilevaa, hyviä päiviä on ollut etenkin näin kelien lämmetessä enemmän, mutta välillä on niitä vähän heikompiakin. Huonommat päivät minusta aika selvästi ajoittuvat vajaa viikko ennen Carthropen-pistoksen uusimista, kosteankylmät kelit ovat myös hankalia. Lyhennettiin Carthropenin pistosväliä kuukaudesta kolmeen viikkoon, se on minusta toiminut paremmin. Toukokuun alkupuolelle sattuneet äkilliset hellepäivät olivat Rinille rankkoja, vaikka lyhensin saksilla ja lopulta trimmerilläkin karvoja lyhyemmäksi.

Huhtikuun loppupuolella meillä oli osteopaattireissu Katriinalle Tampereelle. Omien koirien lisäksi kyytiin hyppäsivät Pipsa Helmin (E. Neytiri) ja Oodin (Red’n Ready Make It Double) kanssa sekä Ainon Karkki-karjis. Rini hoidettiin ensin. Rini oli pitkästä aikaa vähän enemmän jumissa, niskassa oli oikealla puolella jumi, joka blokkasi selkäydinnesteen kierron. Mummu nautti hoidosta ihan täysillä, se nukahti patjalle eikä herännyt edes hoidon päättymiseen 😀 Olo oli selvästi parempi hoidon jälkeen – hengitys on ollut rauhallisempaa, liike näyttää tosi hyvältä ja hoidon jälkeisenä aamuna Rini oli ihan sokka irti. Se meinasi alkaa riehuttaa nuorisoa yläkerrassa heti herättyään, alakerrassa se leikki röhköpossulla hyvän tovin ja lenkillä se juoksi pitkiä spurtteja alamäkeen.

Mummu päiväunilla Katriinan luona ❤

Lempillä oli juoksu maalis-huhtikuun vaihteessa, se kerkesi sopivasti loppua ennen hoitoreissua. Lempi oli aika hyvässä iskussa, niskassa oli oikealla puolella vähän jumia, mutta muuten ei mitään isompaa. Hyvä juttu, kun Lempi on aika vähällä käytöllä tässä alkuvuoden ollutkin. Vähän kyllä Katriinankin kanssa ihmeteltiin, mikä Lempillä vetää niskan jumiin, sieltä löytyy aina jotain.

Sara sitten puolestaan oli ihan vänkyrässä, se oli mun koirista huonoimmassa jamassa. Sen elämäntyylillä en toisaalta kyllä ihmettele, sata lasissa vaan eteenpäin, ja jos välillä vähän kolisee, niin mitä pienistä. Onneksi Sara vastasi hoitoon yhtä hyvin kuin ennenkin, sen liike näytti myös tosi paljon paremmalta ja rennommalta hoidon jälkeen.

Helmissä ei ollut mitään isompaa hoidettavaa, vähän niskassa ja lantiossa. Onneksi Oodikin tuli hoitoon, sillä oli kehossa joku omituinen ärsytystila. Oodi sai allergisen reaktion noin kuukausi ennen hoitoa luultavasti syötyään tassurasvaa, sille piti antaa kahteen otteeseen kyytabletit, että oireet menivät ohi. Katriina epäili, että keho saattoi tuntua kummalliselta kortisonin vuoksi. Oodille varattiin uusi hoitoaika jo toukokuun loppupuolelle, varmistellaan, että ärsytystila kehosta poistuu.

Huhtikuun lopussa saatiin avattua ulkotreenikausi Emppuporukalla! Käytiin Vesangassa treenaamassa pienellä porukalla tokoa ja rallytokoa, saatiin hyvää häiriötreeniä, kun useampi treenasi koiriaan samaan aikaan. Saran kanssa tein tokoa – seuraamista, kaukoja, kapulan pitoa, luoksetuloa ja otettiin porukalla myös rivipaikkis. Sara otti alkuun aika paljon häiriötä, mutta siedättyi sille aika hyvin treenisettien aikana, tosin Maaru ja Keksi meinasivat olla ylivaikea häiriö! Lempin kanssa tehtiin rallya, Lempille vaikeinta oli tehdä tehtäviä ihmisten lähellä – olisi pitänyt päästä seurustelemaan kaikkien ihanien ihmisten kanssa! Oli tosi hyvät ja tarpeelliset treenit!

”Anna sitä nakkia!”

Äitienpäivänä käytiin toisissa treeneissä Emppupoppoolla, tällä kertaa Palokassa Touruvuoressa. Saran kanssa tehtiin hyppyä, seuraamista, liikkeestä maahanmenoa ja kaukoja, lopuksi Sara oli vielä rivipaikkamakuussa. Edellinen treeni näkyi, vaikka oli 2 viikkoa välissä – Sara teki tosi paljon paremmin hommia häiriöstä huolimatta. Lempin kanssa jatkettiin rallya, mutta tehtiin myös tokoa ja merkin kiertoa sekä keppejä Ainon omilla 6 kepin sarjalla. Joku palanen on loksahtanut Lempin kepeissä kohdalleen, edistystä tapahtuu! Rini teki molemmilla treenikerroilla mielenvirkistystreeniä. Meillä on suunnitelmissa treenata kesän aikana Emppuporukalla vähän säännöllisemmin 🙂

Toukokuun alussa käytin Stiinan kanssa Katriinalla hoidettavana vielä Puhtin ja Freyan. Puhti oli tosi hyvässä kunnossa, me kaikki läsnäolijat melkein nukahdettiin hoidon aikana, kun Puhti jakoi meille rauhallista olotilaansa hoidon aikana! Freyassa oli hoidettavaa Puhtia enemmän, mutta sekään ei ollut niin pahassa jumissa kuin viime vuonna viimeksi hoidossa käydessään.

Kuvaterveisiä tuli keväällä myös Hannalta ja Meralta (E. Moonheart)! Nämä kuvat on ottanut Sylvi Kangaspeska.

Lindalta tuli myös uusia kuvia kuvankauniista Breestä (E. Sweetheart)!

Kisat olivat pitkään tauolla koronatilanteen vuoksi, mutta toukokuun alusta niitä on taas ollut. Kasvatinomistajat ovat pitäneet Emppuperheen lippua korkealla:

  • Keksi (E. Naroona) ja Maaru (E. Shaula) kävivät maaliskuun lopussa virallisessa sydänkuuntelussa, molemmilla tulos normaali eli ei sivuääniä ja oireettomiakin ovat molemmat olleet. Maarulta tutkittiin myös polvet terveiksi 0/0.
  • Vips (E. Salacia) kävi myös virallisessa sydänkuuntelussa tervein paperein, ei sivuääniä eikä oireita, polvet myös 0/0.
  • Maaru (E. Shaula) korkkasi virallisen agilityuransa pääsiäisenä Joensuussa tuloksella 5vp! Myös jokunen hylly on kertynyt plakkariin, nuorella koiralla menee hetki totutella uusiin kisatilanteisiin. Hienoja ratoja ja pätkiä on jo nähty, joten jatkoa odotellessa!
  • Toukokuun alussa Linda ja 11-kuinen Bree (E. Sweetheart) kisasivat rallytokon alokasluokassa loistavalla 97 pisteen tuloksella, jolla irtosi myös luokkavoitto!
  • Toukokuun alussa Tiina ja Vips (E. Salacia) korkkasivat virallisen tokouransa upean 193/200 pisteen kera!
  • Viime viikonloppuna Venla ja Vilppu (E. You Are Not Alone) korkkasivat rallytokouransa – lauantaina Vilpulle täydet 100 pistettä, luokkavoitto ja alokasluokan seuramestaruus, sunnuntaina 99 pistettä ja 2. sija!
  • Myös Stiina ja Freya (E. Listen Too My Story) korkkasivat rallytokouransa viime viikonloppuna, tuloksena velipojan kanssa identtiset upeat 99 pistettä!

Valtavasti onnea kaikille, kasvattaja pakahtuu ylpeydestä! ❤


Jätä kommentti

Vuoden loppu häämöttää

Joulukuu on kohta puolivälissä, koronatilanne ainakin täällä Keski-Suomessa hankaloitunut, joten tämän vuoden viralliset riennot on meidän osalta riennetty. Yhdet rallytokokisat oli vielä kiikarissa tässä kotinurkilla, mutta ne peruuntuivat vallitsevan tilanteen vuoksi. Meidän oli myös tarkoitus kennelporukalla viettää pikkujouluja tulevana viikonloppuna, mutta katsottiin viisaammaksi tavata myöhemmin sitten, kun se on kaikille turvallista. Olisi ollut ihana nähdä porukalla ja treenailla taas yhdessä, kaikkinensa tämä vuosi on joukkokokoontumisten osalta ollut ihan surkea.

Keksi oli meillä viikon verran hoidossa marraskuussa

Edellisen postauksen jälkeen marraskuun puolivälissä olin viikon lomalla, ja käväistiin pidennetyllä viikonloppureissulla pohjoisessa tapaamassa sikäläisiä kasvatinomistajia ja kasvatteja. Neljä päivää meni varsin mukavasti Tiinan, Mörkön ja Vipsin (E. Salacia) luona laajennetun koiralauman kanssa, omien lisäksi mulla oli Keksi (E. Naroona) matkassa. Kamerakin oli reissussa mukana, mutta kuvat jäi kyllä ottamatta… Ohjelmaa ei viikonlopulta puuttunut – perjantaina ajomatkan jälkeen lähdettiin pitkälle metsälenkille purkamaan koirien höyryjä. Sara aloitti saman päivän iltana juoksun. Lauantaina oli ohjelmassa Oulun rallytokokisat, joihin olin ilmoittautunut Lempin (Two Coasts’ Rala) kanssa voittajaluokkaan ja kahden vuoden kisatauon jälkeen Keksin kanssa mestariluokkaan.

Keksin kanssa oltiin ensin radalla. Tiesin jo etukäteen, että meillä on vielä ehjää kisasuoritusta ajatellen aika paljon epävarmoja kylttitehtäviä, niiden lisäksi jännitin vähän, millaisella vireellä radalle lähdetään – valkkuryhmän treeneissä mopo on aika paljon keulinut. Rata tuntui aikamoiselta räpiköimiseltä, Keksi teki hyvässä vireessä kylläkin. Jälkikäteen jäin miettimään, että minkähän takia en uusinut puolenvaihtoa edessä, vaikka tiesin siinä tulevan -10 pisteen mokan. Edessä peruuttaminen on Keksille vielä tosi hankalaa, se kiihtyy peruuttamisesta aika paljon, ja lämmitellessä ennen kisaradalle menoa se haukkua paukutti. Kisaradalla samaisella kyltillä Keksi olisi lähtenyt peruuttamaan oikealle ihan vinoon, ja näin sen ilmeestä, että jos käskytän peruuttamaan, niin urku aukeaa ihan välittömästi. Päätin ottaa tietoisesti -10 pistettä kyltiltä ja jatkaa matkaa maaliin. Olin ihan varma, että hylsy tuli, mutta pisteet jotenkin kummasti riittivät ensimmäiseen hyväksyttyyn tulokseen mestariluokasta – 76 pistettä. Olin siihen ihan tyytyväinen, täytyy vahvistaa kylttitehtäviä, oikeaa mielentilaa ja etenkin sitä peruutusta. Videossa näkyy hyvin Keksin ihana asenne työskentelyä kohtaan ❤

Lempin kanssa päästiin viimeinkin korkkaamaan voittajaluokka. Lemppari teki hyvin töitä vieraassa hallissa, vaikka kesken kisaradan toisen kisan palkintojenjaon aplodit meinasivat olla saukkokoiralle melkoinen häiriö. Mitään isoja mokia ei radalle sattunut, joten tuloksena 96 pistettä ja 2. palkintosija 🙂

Kisoissa näin myös Piaa ja Neven poikaa Jogia (Hazelmoor Yedi Yogibear) pitkästä aikaa, olipa ihana nähdä! Jogi on aivan ihana ❤

Kisojen jälkeen oli aika siirtyä viikonlopun työosuuteen eli hieroa koiria! Marja-Leena kävi Mindyn ja Taikan (E. Eyes On Me) kanssa meitä moikkaamassa jo hallilla, mutta käväisin kylässä vielä illalla hoitamassa tytöt. Yötä vasten ajettiin Tiinan kanssa Oulusta Raaheen, siellä käytiin sunnuntaiaamuna lenkillä ja sitten jatkettiin loppupäivä hierontahommien parissa. Maanantaina aamulla aamulenkkien jälkeen ohjelmassa oli vielä Vipsin ja Mörkön hieronnat ennen kotimatkalle lähtöä. Tehokas reissu, olisi siinä vaikka yhden päivän voinut viettää ihan vapaalla! Ehkä ensi kerralla 😀 Suuret kiitokset Tiinalle ja Antille meidän majoittamisesta!

Lempi oli voittajaluokan 2. ja Mörkö vei luokkavoiton ja seuramestaruuden kotiin 🙂
Oulun reissun aussieseurue: Mörkö, Vips, Sara, Lempi, Rini ja Keksi ❤

Oulun kisojen jälkeen käväistiin rallytokokisoissa myös Kuopiossa Koiramekassa tavoittelemassa Lempille toista tulosta voittajaluokasta. Halli oli iso, tuplakisat kyseessä ja samaan aikaan agilityvalmennus pyöri yhdellä kentällä – melkoinen häiriö siis. Häiriöiden lisäksi itse kisarata oli varsin haastava, videota en näistä kisoista saanut, mutta laitan ratapiirroksen tähän itsellekin talteen, että tästä voi napata teemoja omiin treeneihin. Näistä kisoista saatiin Lempin kanssa vaan kokemusta sekä meidän ensimmäinen hylsy 😀 Lempille oli yllättävän vaikea tehdä hyppyjen välissä jäävä liike, se jäi tuijottamaan edessä olevaa hyppyä ja meni seisomisen sijaan kahdesti maahan. Uusinnat oli siis käytetty jo ihan kisaradan alkusuoralla. Kolmannelle kerralle lähtiessä menin liian lähelle ensimmäistä hyppyä, Lempi hyppäsi sen ja siitä sitten hylsy. Radan aikana Lempi teki myös muita erikoisuuksia, mm. kiersi kylttitelineen. 3 askelta peruuttaen -tehtävä, jota etukäteen ratapiirrosta katsoessani eniten jännitin, sen sijaan sujui tosi hyvin 😀 Lohdutuspalkintona Lempi oli kuitenkin tuomarin suosikki, tuomari vielä sanoi, että suorituksesta näkee, että treenattu on ja koira on taitava, mutta tänään ei vaan ollut meidän päivä.

Viime viikolla kävin Lempin kanssa tekemässä palauttelutreenin rallyvalkussa, jossa sopivasti oli rata tarjolla. Koutsi Oona totesi, että Lempillä on temput hyvin hallussa, mutta seuraamista sekä oikealla että vasemmalla sekä tempun jälkeen perusasentoon hakeutumista voisi vahvistaa. Siinäpä on meille tavoitetta tälle välille, kun kisoja ei ole tarjolla.

Muuten ollaan eletty aikalailla hiljaiseloa. Aksatreeneissä on käyty, viime viikolla tehtiin keppejä takaperin ketjuttamalla, sekä Saralla että Lempillä supertreenit! Etenkin Lempin treeneistä olin tosi hyvilläni, keppejä on sen kanssa tahkottu niin pitkään. Tällä viikolla jatkettiin aksajuttuja, keppitreeneissä Saralle nakki oli liian hyvä palkka, se ei voinut yhtään keskittyä tekemiseen, kun olisi vaan pitänyt saada nakkia. Lempi jatkoi tosi hyvää työtä keppien kanssa! Ratatreeneissä Saralla on urku auennut, meillä oli hyviä pätkiä useampia. Lempin kanssa työstettiin radalla leijeröintiä, sain ihan tosissani pistää jalkaa toisen eteen, sillä me mentiin helkkarin lujaa. Tosi hyvät treenit oli molemmille! Meidän aksajakso alkaa lähestyä loppuaan, ensi jaksolle otan ryhmäpaikan vaan Saralle ja treenaan Lempiä itsenäisesti.

Rinin vointi on ollut pääosin tosi hyvää, se on ollut pirteä ja hyväntuulinen. Ehkäpä siksi eilen ihan kunnolla säikäytti, kun oltiin menossa päiväunille ennen yövuoroon lähtöä, ja Rini alkoi yhtäkkiä täristä, hengittää tiheästi ja pinnallisesti ja köyristi selkää. Hetken aikaa rauhoittelin ja silittelin sitä, mutta aika äkkiä oli selvää, että kivut on kovat ja en uskalla jäädä sitä kotiin seuraamaan. Päästiin nopeasti lähiklinikalle, missä ensin ultrattiin vatsan alue – maksan tilanne oli ennallaan, muut sisäelimet kunnossa. Labroissa tulehdusarvo oli koholla ja Rinillä oli vähän kuumetta, maksa-arvot olivat suunnilleen samalla tasolla kuin edellisessä kontrollissa. Keuhkokuvista löytyi lisää huonoja uutisia – toisessa keuhkossa on tiivistymää, jota eläinlääkäri epäili kasvaimeksi. Keuhkokuvat lähtivät vielä toiselle eläinlääkärille syynättäväksi. Rini nesteytettiin klinikalla, ja se tuntui mummua piristävän. Reissulla meni yhteensä kolme tuntia, joten yövuoroon lähdin samoilla silmillä, Aino tuli meille yöksi Rinin vointia tarkkailemaan. Lekurikeikka oli mummulle rankka, se nukkui koko loppuillan ja yön.

Rinin toinen keuhko oli terve, joten eläinlääkäri ehdotti kortisonilääkityksen aloittamista rauhoittamaan kasvaimen kasvua. Todennäköisesti Rini kipuili selkäänsä. Jatketaan niin kuin kesästä alkaen tähänkin saakka – päivä kerrallaan, niin kovin rakkaan ja tärkeän mummukoiran vointia kuunnellen ja tarkkaan seuraten. Tänään Rinillä oli parempi päivä, toivottavasti hyviä päiviä olisi vielä jäljellä.

Linda oli ottanut Breestä (E. Sweetheart) rakennekuvaa, hyvältä näyttää! ❤

Sitten iloisempia uutisia – Emppuperheeseen saatiin viime viikonloppuna lisäystä! Lämpimästi tervetuloa kovasti odotettu ja toivottu Oodi, Red’n Ready Make It Double! ❤ Oodi muutti asumaan Pipsan luo Helmin (E. Neytiri) kaveriksi tähän Jyvässeudulle, ja on meillä yhteisomistuksessa. Kaikki Raketti-pentueen kuvat on ottanut Maiju Livio ❤

Käytiin Pipsan kanssa alkusyksystä Etelä-Suomessa Shantin ja Maijun koiriin tutustumassa ja tykättiin molemmat ihan valtavasti näkemästämme. Pentujen emä Maaru (Origine II My Kind of Trouble) astutettiin samoihin aikoihin upealla Pekolla (Red’n Ready Criminal Mastermind), ja me jäätiin Pipsan kanssa sormet syyhyten odottelemaan, mitä sieltä tulee. Pentuja syntyi kolme, joten hypittiin varmasti tasajalkaa ilosta molemmat, kun Shanti tarjosi toista narttua meille. Ehdittiin käydä pentuja katsomassa vain kerran, mutta meillä oli tosi hyvä fiilis koko ajan, että Shanti osaisi pennuista sanoa, kumpi meille paremmin sopii.

Viime lauantaina joulu sitten viimein koitti ja oli aika hakea Pipsalle pentu kotiin! Tavattiin hallilla myös muiden pentujen omistajat, viihdytettiin pentuja ja aikuisia ja pidettiin hauskaa! Pennuilta otettiin myös mydogdna-testejä varten näytteet. Hirmuisen kiva porukka, mukava päästä mukaan, vaikka pentu ei mulle itselleni tullutkaan kotiin 😀 Oodi on kotiutunut Pipsan luo loistavasti, se on päässyt jo käväisemään tutustumassa lampaisiin, katselemaan hevosia, harjoittelemaan autossa matkustamista ja sosiaalistumaan ihmisiin ja muihin koiriin. Niin loistava pentu! ❤ Valtavan suuret ja lämpimät kiitokset Shantille ja Maijulle luottamuksesta ja ihanasta pennusta!

Vasemmalla pentujen isä Pekko, sisko Riimi, keskellä Oodi, veli Hiisi ja oikealla pentujen emä Maaru ❤


Jätä kommentti

Emppujen syysriennot

Voe apuva, edellisestä postauksesta on jo vaikka kuinka kauan! Ohjelmaa ja puuhaa on tässä koko syksyn riittänyt, koetan jonkinlaisen tiivistelmän saada tähän purettua meidän tiimin syysriennoista! Todennäköisesti kuitenkin tässä on romaani luvassa. Kuvia on nyt vähän heikosti, mutta ripottelen niitä vähäisiä tänne näytille kuitenkin.

Oma lauma jollain lukemattomista syyslenkeistä

Lokakuun alussa ajelin Stiinan ja kuuden koiran kanssa Tampereelle, jotta koirat pääsivät Katriinalle hoidettaviksi. Freya oli ensimmäistä kertaa hoidettavana, ja se sai reissulta lisänimen ”persjökki” – se kertoo osuvasti, mistä hoidettavaa eniten löytyi. Niskasta löytyi myös jotain pientä. Freikku tuntui kuulemma siltä, että on jo kovasti juoksua tekemässä – no alkoihan ne 6.11. eli aika tarkalleen kuukausi hoidon jälkeen.

Saralla oli pientä hoidettavaa lantiossa ja niskassa, mutta se oli aika hyvässä kunnossa näin kokonaisuutta ajatellen. Velipoika Puhti sen sijaan oli pitkän hoitovälin jälkeen todellakin hoidon tarpeessa, takapää oli aika juntturassa. Hienosti Puhti antoi itseään hoitaa. Maaru oli myös sisarusparvesta mukana, se liukastui lenkillä parisen viikkoa ennen hoitoa, ja liike näytti aika huolestuttavalta. Liukastumisen yhteydessä selkään ja lantioon oli tullut voimakas kierto, myös niska ja vasen etujalka olivat aika kuormittuneet. Hoidosta oli apua, ja minä vielä hieroin Maarun 1,5vkoa myöhemmin, tilanne on sen jälkeen ollut parempi.

Lempin edellinen hoito oli keväällä, kesän hoito jäi juoksun takia väliin. Olin ennen Katriinan hoitoa hieronut sen kolme kertaa viikon välein, sillä Lempin niska oli ihan jökissä, jouduttiin treeneistäkin pitämään saikkua. Mun hieronnalla ei juurikaan helpotusta saatu. Katriinakin joutui tekemään töitä niskan aukaisemiseksi, mutta onneksi se tuotti tulosta! Saatiin kuitenkin ohjeet jatkaa saikkua vielä viikon verran, että Lempi saa rauhassa palautua hoidon jälkeen.

Lempin kanssa käytiin klinikalla antamassa poskisolunäyte geenitutkimuksia varten. Tuloksia vielä odotellaan.

Mummukoira Rini oli edelliseen hoitoon verrattuna paremmassa kunnossa ❤ Jotkin kehon toiminnot olivat hieman hidastuneet, mikä toki ikäänkin kuuluu, mutta olivat palautettavissa – Katriina kertoi koirassa olevan vielä potenttia ottaa hoitoa vastaan.

Katja ja Asko kävivät vieraisilla lokakuun puolivälissä Zeken (E. Braveheart) kanssa matkalla kohti rallytokon rotumestaruuskisoja. Olipa hauska nähdä! Zeke oli kasvanut kovasti, mutta vaikutti muistavan synnyinkotinsa. Käväistiin ulkona pieni lenkki, leikkitäti Sara oli edelleen innokas leikittämään Zekeä. Meidänkin oli tarkoitus lähteä rotumestiksiin Lempin kanssa korkkaamaan rallytokon voittajaluokka, mutta flunssanpoikanen pakotti jäämään kotiin.

Zeke 4kk
Jonkinlaista rakennekuvaa

Hearts-pennut pitivät pienimuotoiset pentutreffit Jyväskylän porukalla rallytokon rotumestispäivänä. Linda oli mukana kameran kanssa ja laittoi ihania kuvaterveisiä! Hyvin oli treffit sujuneet. Pennuilla on mennyt uusissa kodeissa pääosin mukavasti, mitä nyt Ohmilla (E. Lionheart) tapaturman seurauksena jouduttiin tekemään vähän hammasremonttia, ja Nellillä (E. Ravenheart) on ollut ongelmia mahan kanssa. Ohmi on toipunut hyvin, mutta Nellin vatsatilanne syystäkin huolettaa. Toivotaan, että maha asettuisi!

Bree (E. Sweetheart), Ohmi (E. Lionheart) ja Nelli (E. Ravenheart) ❤ (c) Linda

Omien koirien kanssa syksy on edennyt aika seesteisesti ihan perusarkea eläessä. Saikuttelu vaikutti Lempin treeneihin jokusen viikon ajan, mutta nyt on päästy parina viikkona aksaamaan. Ensimmäisissä treeneissä saikun jälkeen mentiin lujaa ja tehtiin tosi hyvää rataa, viime viikolla rata oli meille aika haastava eikä päästy kuin muutaman esteen pätkiä ja niitäkin huonosti. Keppiprojekti oli tauolla saikun ajan luonnollisesti myös, joten se ei ole kauheasti edennyt. Joskopa maanantaina alkavalla lomalla päästäisiin projektissa eteenpäin. Lempin kanssa on hinkattu voittajaluokan rallyn tehtäviä, ne sujuvat pääsääntöisesti aika kivasti. Paimentamassa Lempi on käynyt tässä päivitysten välissä kerran, ensi viikolla mennään taas.

Lenkillä Ainon lauman kanssa

Saran kanssa harrastusten pääpaino on ollut agissa ja paimennuksessa. Agilityssä Sara on saanut lempinimen Räyhä-Reetta, sillä se löysi tuossa jokunen viikko taaksepäin äänensä. Vire on alkanut nousta myös, ja joitakin kertoja on pitänyt treenien aikana viheltää peli poikki ja käydä keskustelua, että kierrosten nousemisesta huolimatta töitä pitää tehdä täsmällisesti ja kunnolla. Lempille viime viikon haastava treeni tuntui taas Saralle sujuvammalta ainakin osittain. Hyppykorkeus on ollut 45cm, mutta Aino huomautti edellisissä treeneissä, että Saralle olisi hyvä pitää ainakin osa rimoista vielä 40cm korkeudessa.

Sara on päässyt paimentamaan useamman kerran tässä päivitysten välissä, oltiin ratatreeneissä ja sitten on jatkettu pienempien kokonaisuuksien työstämistä. Paimennus on ihan älyttömän siistiä Saran kanssa, se tekee niin innokkaasti, lukee eläimiä hyvin eikä tee mitään isompia tyhmyyksiä. Isoin haaste on ollut pysähdyksen treenaaminen, välillä Sara tekee tosi ison flänkin ja välillä se jättää kuuntelematta pysäytyskäskyn.

”Moi. Mitä syöt?”

Paimennustreeneihin panostamiseen oli syy – Australianpaimenkoirat ry järjesti Somerolla 31.10. ja 1.11. paimennuskokeet! Puhuttiin Ainon kanssa jo aiemmin, että sinne yritetään saada paikat. Sain lauantaille yhden paikan esikokeeseen ja sunnuntaille yhden paikan 1-luokkaan. Paimennuskoutsimme Mirvan kanssa mietin, että menenkö 1-luokan kokeeseen Saran vai Lempin kanssa. Sinänsä tyhmä kysymys – tiesin kyllä itsekin ihan jo meidän treenien pohjalta, että Sara on ”valmiimpi”, Lempin kanssa täytyy vielä työstää.

Zeke (E. Braveheart) ja esikuvansa Zorro

Kisaviikon alussa jännitys alkoi pikkuhiljaa ilmoitella itsestään, mutta blokkasin sen aina ajatellen, että on vielä monta päivää kisoihin. Perjantaina lähdettiin Ainon kanssa iltapäivällä ajelemaan Raaseporiin, jossa yövyttiin Tarjan ja Mikon luona. Menomatkalla jännitys alkoi ihan tosissaan myllertää vatsanpohjassa. Yöllä nukuttiin vähän ja huonosti, lähtö kisapaikalle oli aikaisin aamulla.

Kisapaikalla sain suoritusvuoron nro 3, mikä oli aika optimaalinen – ehti rauhassa katsoa ensimmäisen koiran suorituksen, lämmitellä oman koiran ja sitten mentiin. Rata ei ollut kovin pitkä, mutta vesisateiden ansiosta lampaiden ottoaitauksen portinedusta oli mutalillua nilkkoihin asti. Itse radalla meidän suorituksen aikana mua ei jännittänyt onneksi yhtään, Sara teki hyvin töitä ja lampaat oli tosi kivat. Mitään isompia selkkauksia radan aikana ei sattunut, sen ansiosta Sara sai hienon tittelin PAIM-E 91 pisteellä eli ERIn arvoinen suoritus! ❤ Esikokeessa arvosanalla ei sinänsä ole merkitystä, mutta Sara sai koko viikonlopun parhaat pisteet esikokeesta. Tuomarin kommenteissa oli kehuja, että Sara lukee hyvin lampaita ja flänkit ovat hyvät ja avoimet, mutta kuljetuksessa välillä puskee lampaat mun edelle.

PAIM-E Sara ❤

Sunnuntaina jatkettiin kisaamista sitten 1-luokassa. Ainon pettämätön arpaonni vetää vertoja jopa omalleni, tarkoitti siis sitä, että Aino sai ensimmäisen suoritusvuoron. Maaru teki kauniin ja lampaille ystävällisen suorituksen (ja Aino näyttävän lampaan kiinnioton 😀 ), harmillisesti kaksi lammasta livahti ennen radan loppuhäkitystä olleelta sillalta pois, minkä vuoksi tulokseksi 89 pistettä ja EH – luokkanousuun vaadittava ERI oli yhden pisteen päässä! Maaru sai tittelin PAIM1 ja sijoittuikin kisassa toiseksi.

Saran kanssa tiesin jo ottoaitauksessa lähettäessäni sen hakemaan lampaita, että tänään mennään eilistä lujempaa. Radalla oli pysäytys, ja ensimmäinen yritys meni vihkoon, kun Sara ei kuunnellut ohjeita. Laidunnus sujui hyvin. Peruskuljetuksessa Sara kuulemma yritti säädellä välimatkaa lampaisiin, mutta silti lampaat puskivat välillä mun edelle. Aukealla pellolla se ei vielä niin aiheuttanut ongelmia, mutta meidän meno tyssäsi sillalle. Yritin jarrutella Saraa jo hyvissä ajoin ennen siltaa, mutta sillä oli ihan äitinsä katse silmissä eikä ottanut ohjeita kuuleviin korviinsa. Osa lampaista meni sillalle mun edeltä, jäin lampaiden väliin, ja Sara viimeisteli homman kiertämällä sillan toiselle puolelle lampaiden eteen, joten jäätiin jumiin. Aikani käskytettyäni sain Saran takaisin sillan toiselle puolelle, jolloin päästiin sillalta pois. Loppuhäkitys oli ihan ok.

Kisaradalta lähdin jäähdyttelemään Saran kanssa, siinä hetkessä etenkin siltaepisodi hieman suututti. Paluumatkalla Aino käveli mua vastaan ja kertoi, että Rini oli lähtenyt hatkaan hoitopaikasta. Rini oli jäänyt Ainon karjisten kanssa Mikolle Raaseporiin, Mikon herätessä aamulla ja tullessa alakertaan ulko-ovet olivat selällään ja vain karjikset sisällä. Todennäköisesti Karkki oli Halloweenin kunniaksi muuttunut Kepposeksi ja avannut ovet, Rini ei ovia ole ikinä aukonut. Mielessä ollut kisasuoritus unohtui ja vaihtui huoleen Rinistä, oltiin 1,5h matkan päässä. Paikka oli Rinille ihan vieras. Tarja oli jo jakanut paikalliseen puskaradioon ilmoituksen kadonneesta mummukoirasta, Mikko käynyt tunnin etsimässä lähistöltä merkkejä mummukoirasta karjisten kanssa.

Ei keretty kovin pitkälle paluumatkalla, kun Mikko soitti – naapuri oli nähnyt puskaradiossa ilmoituksen Rinistä, ja tuntomerkkeihin sopiva koira on heidän takapihallaan. Rini ei ollut antanut vieraalle kiinni. Annettiin Mikolle puhelimitse toimintaohjeita, Rini ehti vielä vajaan tunnin ajan järjestää koko naapurustolle ohjelmaa ennen kuin Mikko sai ruoan avustuksella napattua Rinin kiinni. Isoin huojennus tuli, kun Rinistä oli saatu näköhavainto – eniten kannoin huolta, että jos se on lähtenyt läheisiin metsiin seikkailemaan tai kävellyt läheiselle autotielle. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta kyllä säikäytti. Sanoin kyllä Rinille, ettei mun sydän kestä tällaisia säikäytyksiä kovin montaa. Valtavan suuret kiitokset ja anteeksipyynnöt tätäkin kautta Tarjalle ja Mikolle sekä naapurustolle! ❤

Kun Rini oli turvassa, pystyin taas ajattelemaan Saran kisasuoritusta. Saatiinhan me sieltä kelvollinen tulos – 83 pistettä, EH ja koulutustunnus PAIM1! Ihan hyvä, ettei heti suorilta saatu erinomaista, laji on niin uusi ohjaajalle ja koira nuori, että tekee varmasti hyvää hakea kokemusta vielä ennen ylempään luokkaan siirtymistä.

PAIM1 Maaru ja PAIM1 Sara ❤

Rinin vointi on tosiaan jatkunut hyvänä, se on minusta piristynyt entisestään. Tämän syksyn teemana on ollut karkaileva mummukoira – aiemmat karkureissut ovat olleet meillä aamulenkillä tutussa lähimetsässä, missä olen pari kertaa saanut juosta Rinin perässä. Olen uhannut, että kohta se saa tehdä aamulenkkinsä flexissä. Näin yleisesti ottaen minusta on ihanaa, että mummu voi ja liikkuu hyvin, mutta kääntöpuoli on sitten tällainen omistajaa aktivoiva osuus 😀

Keksille sain loppuvuodeksi puolikkaan valmennuspaikan Haukkuvaaraan rallytokon voi/mes-ryhmään. Pitkä kisa- ja treenitauko Keksin kanssa ovat johtaneet siihen, että ohjaaja on vähän kujalla koiran ohjaamisesta ja Keksilläkin kylttitehtävät osittain unohduksissa. Valmennuksessa on tehty paljon tekniikkatreeniä ruokahäiriöllä, mikä on oikea täsmäisku Keksin suurimpaan heikkouteen. Sitten taas jokunen viikko taaksepäin tehtiin ratatreeninä tämän vuoden sm-kisojen karsintarataa, mikä meni kokonaisuutena tosi hyvin, pientä viilattavaa toki. Keksin kanssa on tosi kiva treenata, ja taas olen saanut huomata, miten monessa asiassa Sara on ihan kuin äitinsä.

Kuvankaunis Bree, kuva (c) Linda

Lauantaina 7.11. oltiin sitten JAT:n järjestämässä Krista Karhun rallytokovalmennuksessa, mulla oli paikat sekä Keksille että Lempille. Keksin kanssa paneuduttiin vireasioihin, ääntelyyn sekä peruuttamiseen. Krista piti tärkeänä käydä koiran kanssa keskustelua, että koira ei määritä, milloin, miten usein ja miten ison palkan se saa, vaan treeneissä voisi teetättää useita tehtäviä. Keksille pitäisi myös jatkaa treenejä, joissa palkka on jossain maassa vaikka kannen alla, ja koira ei sinne palkalle mene, jos en minä lupaa siihen anna. Tiukemmin pitäisi myös puuttua siihen, että Keksi ei saa vaatia palkkaa. Tuttuja asioitahan nämä Keksin treenaamisessa ovat olleet, mutta aina välillä on tarpeen palata takaisin ruohonjuuritasolle.

Lempin kanssa työstettiin takapäänkäyttöä oikealla puolella. Minä olen oppinut tekemään käännöstä isommalla alueella kuin olisi hyvä, ja se osittain aiheuttaa, että Lempi ottaa välillä etäisyyttä. Lempi on myös oppinut, että käännöstä tehdään tietty määrä, aika ja tietyssä tahdissa, täytyy siis rikkoa kaavaa. Minä siirryin käännöstreenissä pyörimään jakkaran päälle, se oli aika toimiva keino.

Lempin kanssa työstettiin myös houkutusta. Krista kehotti merkkaamaan koiralle reilusti, että seuraamiseen ei kuulu kontaktin rikkominen, vaikka edessä olisi jotain koiran mielestä mielenkiintoista. Todettiin myös, että osa Lempin pehmeydestä on vähän opittua käytöstä – se menee palautteen jälkeen sen näköiseksi, että sitä on kaltoinkohdeltu, mutta heti tilaisuuden tullen yrittää pyrkiä taas houkutuksille. Saatiin ohjeeksi tehdä täsmätreeniä häiriöihin, vaihdella häiriöitä leluista ruokaan ja tehdä häiriöiden keskellä yksittäisiä kylttitehtäviä suoritusvarmuuden nostamiseksi. Krista kehotti irrottamaan tämän treenin varsinaisesta ratatreenistä ainakin ensi alkuun, ettei täsmätreenin tekeminen vaikuttaisi muuhun ratatyöskentelyyn. Paljon saatiin ajateltavaa ja ideoitavaa tästä valmennuksesta, oli siis hyvä setti!

Syksyn mittaan meillä on käynyt vieraitakin, kuvassa omien lisäksi Nekku (E. Hazelnuts) ja Sipsi (S Bar L Eagle Peak)

No sitten muitakin tulospäivityksiä! Empputiimiläiset ovat tykitelleet tuloksia tasaiseen tahtiin eri lajeissa, tässä koottu lista:

  • Rufus (E. Wishmaster) on jatkanut lainaohjaajan kanssa kisaamista tokossa. 13.9. Rufukselle ensimmäinen 1-tulos 185 pistettä ja kp! 20.9. tuli toinen 1-tulos 180 pisteellä ja niinikään kp:n kera! 10.10. Rufus sai kolmannen 1-tuloksen 180 pisteellä, kp tuli silloinkin ja samalla uusi titteli TK1! Rufus täytti 27.10. jo 7 vuotta, mihin tää aika oikein rientää! ❤
  • Helmi (E. Neytiri) ja Pipsa kisasivat toistamiseen kotikisoissa agilityä 3-luokassa, sieltä tuloksena ensimmäiset nollat! Helmi on myös aloitellut uuden lajin – paimennuksen – parissa treenejä, ja sillä vaikuttaisi olevan hyviä taipumuksia 🙂
  • Saila on kisannut agia Messin (E. Naldo) ja Moiran (Color Runs Ready for Success) kanssa, pari nollaa myös tälle kaksikolle on kisoista kertynyt kokemuksien lisäksi 🙂 Messin silmät peilattiin terveiksi ja puhtaiksi 9.11.

Moira kävi 7.11. luonnetestissä Korpilahdella Kerkän & Hynysen arvioitavana. Moira järjesti omistajilleen pari iloista yllätystä:

  • toimintakyky +1b kohtuullisen pieni
  • terävyys +1a pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
  • puolustushalu +1 pieni
  • taisteluhalu +2b kohtuullisen pieni
  • hermorakenne +2 tasapainonen ❤
  • temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
  • kovuus +1 hieman pehmeä
  • luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

Tuloksena +190 pistettä ja laukausvarma ❤ Hauskana yksityiskohtana, että kasvatillani Messillä, joka asuu samassa taloudessa, on tismalleen sama profiili.

Lempi

Lempi (Two Coasts’ Rala) puolestaan sai 26.9. yllärinä tunnin varoitusajalla paikan mh-luonnekuvaukseen Jämsään, joten käväistiin siellä. Kuvaajina Jorma Kerkkä & Marina Bast. Videokuvaa ei valitettavasti ole, en ihan noin lyhyellä varoitusajalla saanut ketään kuvaajaksi.

1a KONTAKTI, tervehtiminen 4 ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen

1b KONTAKTI, yhteistyö 4 lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu testinjohtajasta

1c KONTAKTI, käsittely 4 hyväksyy ja vastaa kontaktilla

2a LEIKKI 1, leikkihalu 3 aloittaa hitaasti, muuttuu aktiiviseksi, leikkii

2b LEIKKI 1, tarttuminen 4 tarttuu heti koko suulla

2c LEIKKI 1, puruote ja taisteluhalu 3 tarttuu, vetää vastaan, mutta päästää ja tarttuu uudestaan

3a TAKAA-AJO, 1. kerta 1 ei aloita

3b TARTTUMINEN, 1. kerta 1 ei kiinnostu saaliista

3a TAKAA-AJO, 2. kerta 2 aloittaa, mutta keskeyttää

3b TARTTUMINEN, 2. kerta 1 ei kiinnostu saaliista

4 AKTIVITEETTITASO 2 tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata

5a ETÄLEIKKI, kiinnostus 2 kontrolloi, esiintyy taukoja

5b ETÄLEIKKI, uhka/aggressio 1 ei osoita uhkauselkeitä

5c ETÄLEIKKI, uteliaisuus 5 saapuu avustajan luo suoraan ilman apua

5d ETÄLEIKKI, leikkihalu 2 ei leiki, mutta osoittaa kiinnostusta

5e ETÄLEIKKI, yhteistyö 3 on aktiivinen aktiivisen avustajan kanssa

6a YLLÄTYS, pelko 4 pakenee korkeintaan 5 metriä

6b YLLÄTYS, puolustus/aggressio 1 ei osoita uhkauselkeitä

6c YLLÄTYS, uteliaisuus 2 menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa

6d YLLÄTYS, jäljellejäävä pelko 2 pieni niiaus tai temponvaihto jollain ohituskerralla

6e YLLÄTYS, jäljellejäävä kiinnostus 3 pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria väh. kahdella ohituskerralla

7a ÄÄNIHERKKYYS, pelko 3 tekee väistöliikkeitä kääntämättä pois katsettaan

7b ÄÄNIHERKKYYS, uteliaisuus 2 menee laitteen luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa

7c ÄÄNIHERKKYYS, jäljellejäävä pelko 1 ei minkäänlaisia temponvaihtoja tai väistelyä

7d ÄÄNIHERKKYYS, jäljellejäävä kiinnostus 2 pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta yhdellä ohituskerralla

8a AAVEET, puolustus/aggressio 1 ei osoita uhkauselkeitä

8b AAVEET, tarkkaavaisuus 5 kontrolloi ja/tai käsittelee molempia aaveita koko osion ajan

8c AAVEET, pelko 1 pysyttelee ohjaajan edessä tai sivulla

8d AAVEET, uteliaisuus 2 menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa

8e AAVEET, kontaktinotto aaveeseen 4 ottaa itse kontaktia avustajaan

9a LEIKKI 2, leikkihalu 3 aloittaa hitaasti, muuttuu aktiiviseksi, leikkii

9b LEIKKI 2, tarttuminen 4 tarttuu heti koko suulla

10 AMPUMINEN 4 keskeyttää leikin/passiivisuuden, lamautuu laukauksia, yleisöä yms. vasten, ei palaudu leikkiin/passiivisuuteen

Lempin kuva (c) Hanna Lehmusvuori

Lempi oli kuvauksessa minusta ihan oma itsensä ja aika hyvin osui omat odotukset koiran käytöksestä kohdalleen. Lempi on hyvin sosiaalinen koira, se pitää ihmisistä. Kuvaajat kuvasivat Lempiä tasapainoiseksi ja hyvähermoiseksi, se ei kuormittunut missään kuvauksen osiossa. Lempi ei osoittanut missään kuvauksen osiossa aggressiota tai uhkaelkeitä, niistä kyllä sanoinkin, että olisin ollut tosi yllättynyt, jos kuvaajat olisivat niitä saaneet Lempistä kaivettua esiin 😀 Sekä haalarilla, räminälaitteella että aaveilla Lempi tarvitsi mun tuen ennen kuin se tuli katsomaan erikoiset härvelit. Haalari oli ainoa osio, jossa Lempi osoitti pelkoa (käänsi selän väistäessään), ja haalarin arvelinkin jo etukäteen olevan Lempille vaikeampi kuin räminälaite tai aaveet. Aaveilla Lempi vähän yllätti, se seisoi koko osion hihnanmitan päässä mun edessä, eikä siitä liikkunut mihinkään. Välillä se heilutteli häntää omituisille viittasankareille, ei tainnut ottaa niitä kovin tosissaan 😀 Laukauksissa ensimmäisen laukauksen jälkeen Lempi palasi leikkiin, toisen jälkeen ei, siitä arvio 4. Kuvaajatkin totesivat, että pelkoa laukauksiin Lempi ei osoittanut, mikä toki on hyvä juttu. Arjessakaan Lempillä ei ole ollut ongelmia kovien äänien kanssa.


Jätä kommentti

Ellin koulutuspäivä, Muuramen näyttely ja syysloma

1,5viikkoa sitten perjantaina lopetin aamulla yövuorot ja jäin lomalle. Lomasta ei kyllä alkuun ollut tietoakaan, sillä ensin piti siivota koti vieraita varten – Tiina ja Vips (E. Salacia) tulivat Mörkön kanssa meille pitkästä aikaa vierailulle! Erityismaininnan ansaitsee myös uusi perheenjäsen, joka pääsi testiin heti seuraavana päivänä – uusi kamera! Kiitos Tiina! ❤ Lauantaina oli buukattu kasviksen osalta tiukkaan aikataulutettu päivä Ellin koulutuspäivän muodossa. Samalla pidettiin pienimuotoiset Empputreffit, menossa olivat omien ja Tiinan koirien lisäksi mukana Keksi (E. Naroona), Ari & Haba (E. Saros) ja vesikoira Jeti, Linda & Bree (E. Sweetheart) ja bortsu Filo, Hanna & Mera (E. Moonheart) ja Milda, Hanna & Nelli (E. Ravenheart) ja Eve & Sokka (Tillyhills Svart På Vitt).

Mera (Empathica’s Moonheart) 14vkoa
Nelli (Empathica’s Ravenheart) 14vkoa

Ellin koulutuspäivä alkoi tokotreeneillä, joihin osallistuin Saran kanssa. Saran kanssa työstettiin seuraamista sekä kaukoja. Seuraaminen on aika kivalla mallilla, siinä täytyy työstää vielä nuoren koiran herpaantumisia pois. Kaukoissa täytyy tehdä jumppaa, jotta saadaan maahan-istu-vaihtoon lisää säpäkkyyttä. Treenien päätteeksi otettiin rivipaikkamakuu, jossa Sara ennakoi perusasennon varsinaisen paikkamakuun jälkeen. Muillakin näytti treenit sujuvan kivasti ja kaikki saivat vinkkejä ja ideoita jatkoon.

Palkkausta

Koulutuspäivä jatkui noseworkin parissa, jossa osa teki alkeita ja Sokka ja Rini vähän edistyneempien treeniä. Mera ja Nelli esittelivät mukavasti intoa nenänkäyttöön, myös Milda teki sähäköitä etsintöjä. Rinin kanssa ensimmäinen kierros meni vähän noseworkkiä mieleen muistutellessa, toisella kierroksella mummu teki hienosti töitä.

Jotta päivä ei olisi ollut liian rento, käväisin koulutusten välissä Muuramessa Lempin kanssa kisaamassa viimeisen startin rallytokon avoimessa luokassa 😀 Pieni luokka oli nopeasti taputeltu, Lempille radalta 97 pistettä, luokkavoitto ja uusi titteli RTK2! Radan ainoa virhe oli hyppyesteen uusiminen, kun Lempi ensimmäisellä kerralla kiersi sen. Muilta osin Lempiltä asiallista työskentelyä, jatkossa sitten kohti voittajaluokan haasteita 🙂

RTK2 Lempi

Ellin koulutuspäivän lopuksi oli vielä rallytokoa, jossa kasviksella pitikin kiirettä kolmen treenattavan koiran kanssa. Lempin kanssa alettiin heti työstää ylempien luokkien haasteita: takapään käyttöä oikealla puolella sekä peruuttamista. Takapäätä treenattiin jakkaralla, sitä saatiin hyvin pohjustettua. Peruuttamisesta Lempillä on jonkinlainen ajatus, treeneissä täytyy korostaa sille oikeaa paikkaa.

Ihana Keksi ❤

Keksin kanssa purettiin ensimmäisellä kierroksella höyryjä ja muistuteltiin, miten rallya oikein treenataan – työstettiin kukkasia ja puolenvaihtoa edestä. Puolenvaihdot sujuivat kivasti, kukkasissa vaadittaviin pyörähdyksiin täytyy tehdä vielä täsmäiskutreeniä, jotta niistä saadaan napakat. Saran kanssa treenasin eteentuloja ja seisomista. Eteentulotreeneissä näkyi, että Saralle ei ole riittävän selkeää, mihin sen pitää tulla, ja mitä enemmän heilun käsilläni, sen huonompi. Seisomiseen tehtiin vasta nousutreeniä, jota on syytä jatkaa. Pitkä päivä alkoi kartturilla painaa, joten tehtiin aika lyhyitä, mutta hyviä ja napakoita settejä. Rallyssa riittää pientä näperrettävää.

Koulutuspäivän jälkeen ilta oli edelleen tiukasti ohjelmoitu – käväisin Ainon luona palauttamassa Keksin, käytin Ainon koirat pienellä lenkillä omien kanssa ja suuntasin kotiin Vipsiä hieromaan, trimmaamaan ja pesemään. Olisi voinut luulla, että yövuorojen päälle huonosti nukutun yön ja tohinapäivän jälkeen yöllä nukuttaa, mutta mitä vielä, aika levotonta oli uni. Sunnuntainakaan ei levätty laakereilla, sillä vuorossa oli Muuramen ryhmänäyttely, joka tosin pidettiin Killerillä. Siellä näytillä oli kolme S-pentueesta, joista kaksi kävin esittämässäkin. Tuomarina oli Juha Putkonen.

Haba (Empathica’s Saros) NUO-H. ”1,5 vuotias. Oikeat rungonmittasuhteet. Luusto saisi olla vahvempi ja sukupuolileima selvempi. Pää saa vielä voimistua ja korvat asettua paremmin. Pyöreät silmät. Hyvä purenta. Rintakehä saisi olla täyteläisempi. Samoin eturinta. Olkavarret saisi olla viistommat, hyvin kulmautunut takaa. Lyhyt pysty lantio. Häntä kaartuu sirpin muotoisesti. Saisi liikkua tehokkaammin. Etuliikkeessä vielä epävakautta ja kääntää käpäliään ulospäin.”
Vips (Empathica’s Salacia) NUO-T. ”Hyvä luusto. Hieman löysä yleiskunto. Raajakorkeutta saisi olla hieman enemmän. Selvä sukupuolileima. Hyvä kallo, eripari korvat. Hieman vaaleat silmät, hyvä purenta. Tilava runko. Riittävä eturinta. Lyhyt ja pysty
lantio. Korkea hännän asento. Takaraajojen liike jää liiaksi rungon alle ja
liikkeestä puuttuu tehokkuus.”
Maaru (Empathica’s Shaula, kuva heinäkuun loppupuolelta) NUO-T. ”19kk, rungon mittasuhteiltaan hieman lyhyt. Riittävä luuston vahvuus. Koira saa vahvistua. Ruusukorvat. Silmät saisivat olla tummemmat ja pää voimakkaampi. Hyvä purenta. Kauttaaltaan kapea runko. Riittävät, mutta tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu lyhyellä askeleella. Liikkeestä puuttuu tehokkuus.”

Ilmeeni olisi varmaan ollut ikuistamisen arvoinen, kun tajusin hakeneeni Vipsille T:n, Maarulle en uskaltanut parempaa laatuarvosanaa toivoakaan enää siskonsa jälkeen. Saatan olla hieman puolueellinen, mutta itse ajattelen tyydyttävän laatuarvion tarkoittavan jo aika vakavia puutteita koiran yleiskunnossa, rotutyypissä ja rodunomaisuudessa ylipäätään – ja minusta nämä kaikki kolme ovat kyllä ihan ongelmitta tunnistettavissa aussieiksi. Mutta voi toki olla, että mulla on vähän värittyneet lasit silmillä näitä katsellessa 😀 Haba sentään sai harrastus-H:n, tytöt pääsevät vielä uusintakierrokselle.

Näyttelyn jälkeen saateltiin Tiina laumoineen kotimatkalle ja suuntasin oman lauman kanssa Joensuuhun lomaa viettämään. Pari ensimmäistä päivää meni kestokoomassa, loppuviikkoa kohti vireystila hieman sentään kohosi. Tiistaina käväisin illalla treenaamassa Venlan ja Vilpun (E. You Are Not Alone) kanssa. Muutaman myrskypäivän jälkeen pääsin kunnolla harjoittelemaan uuden kameran ja putken käyttöä, harjoiteltavaa vielä riittää.


Jätä kommentti

Paimennustaipumustesti Kerimäellä 26.7.2020

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna meillä oli S-pentueen pentuetreffit jännän äärellä – pohjoisessa asuvaa Vipsiä lukuun ottamatta oltiin koko porukan kanssa Kerimäellä testaamassa pentueen paimennustaipumuksia! Viiden S-pennun lisäksi mukana oli adoptiopoika Sokka. Testin tuomaroi Mari Morko.

Olimme koko porukalla lueskelleet ahkerasti kisasääntöjä ja -ohjeita taipumustestistä, mutta kenelläkään meistä ei ollut entuudestaan kokemusta, mitä testissä oikein tapahtuu. Testi oli kokonaisuudessaan mukavan rento tapahtuma – tuomari ohjeisti koko ajan, miten ohjaajan pitää toimia. Testi jakautui kahteen osioon: sosiaalisuus- ja hallittavuusosioon sekä itse paimennustaipumuksen testausosioon.

Sosiaalisuusosiossa kaikki aamupäivän ryhmän koirat (juoksuisia lukuun ottamatta) kokoontuivat ohjaajineen rinkiin. Tuomari kutsui jokaisen yksitellen suoritusjärjestyksessä luokseen, jolloin koira halutessaan sai tervehtiä tuomaria. Sen jälkeen ohjaaja luki sirulukijalla koiran sirunumeron, jonka jälkeen palattiin takaisin omalle paikalle.

Hallittavuusosiossa tuomari ohjeisti reitin, jota pitkin ohjaajan piti koiran kanssa kävellä. Ensimmäisellä suoralla avustaja paukautti kepillä ison metallisäiliön kylkeen. Ääni ei ollut kova, eikä meidän porukasta kukaan reagoinut ääneen. Tämän jälkeen avustaja otti kytketyn koiran pideltäväkseen siksi aikaa, että ohjaaja käveli vähän matkan päässä olevan rakennuksen kulmalle ja kutsui koiraa. Kun koira tuli luokse, se päästettiin irti ja käveltiin lyhyt kieppi rakennuksen ympäri ja noustiin kivistä rinnettä ylös. Osa koirista irtosi vapaana ollessaan ohjaajasta enemmänkin, mutta kaikki olivat hyvin hallittavissa. Kierroksen jälkeen palattiin lähtöpisteelle, jossa koira kytkettiin kiinni, ja osio oli siinä. Kaikki pääsivät paimennusosioon.

Paimennusosioon koirat menivät luonnollisesti yksitellen. Ensin koira oli hihnassa, ja sen kanssa kierrettiin ison pyöröaitauksen ympäri – lampaat olivat pyörössä. Kierroksen jälkeen käveltiin aitauksen ohi alamäkeen n. 50m, päästettiin vähäeleisesti koira irti ja palattiin kiertämään pyöröä. Tässä kohtaa meidänkin porukassa alkoi näkyä eroja: osa ei vielä näyttänyt isommin kiinnittävän huomiota pyörössä oleviin lampaisiin. Sara alkoi käyttää silmää aika varhain, ja vapaana ollessaan se pyrki juoksemaan aitauksen toiselle puolelle tasapainottamaan. Fila esitteli itsenäisintä työskentelyä juoksemalla isoa pyöröä ympäri.

Itse pyörön sisällä kaikki osoittivat taipumuksia paimentamiseen. Maaru, Sara ja Puhti työskentelivät tosi upeasti tuomarin kanssa ja ottivat vastaan ohjausta. Haba oli hieman epävarma uusilla lampailla ja kun ohjaajalta ei tullutkaan koko ajan selkeitä ohjeita. Se esitteli hyviä pätkiä, muttei parasta osaamistaan. Filassa eli vahvasti Neve-mummun henki – sillä riitti vauhtia vaikka muille jakaa, ja se sai vähän noottia siitä, että se ei ottanut tuomarilta ohjausta vastaan juurikaan 😀 Porukan nuorimmainen Sokka kyseli paljon vahvistusta ja apuja ohjaajalta, mutta osoitti omaavansa paimennustaipumuksia.

Paimennustaipumustesti sujui kaikilla hienosti, olen valtavan ylpeä koko porukasta! ❤ Kaikki läpäisivät testin!

  • Maaru (E. Shaula) PAIM-T ERI
  • Sara (E. Soraya) PAIM-T ERI
  • Puhti (E. Sirius) PAIM-T ERI
  • Haba (E. Saros) PAIM-T H
  • Fila (E. Sinope) PAIM-T H
  • Sokka (Tillyhills Svart På Vitt) PAIM-T H
Meidän ihana porukka! Vasemmalta Fila, Sara, Maaru, Puhti, Haba ja Sokka ❤

Tästä on hyvä jatkaa paimennustreenejä! Oli ihana nähdä sisaruksia näinkin monta yhdessä, tämä oli kovasti kaivattua vastapainoa karsealle viime vuodelle! Nuka ja Nemi kulkivat ajatuksissa mukana koko päivän, tuntuu yhä niin väärältä ja epäreilulta, että kumpikaan ei ole enää täällä…

Perinteisiin kuuluu, että otetaan posetuskuvia aina tapaamisissa, niin otettiin tälläkin kertaa! Sara jäi kuvaamatta, mutta se on kyllä tällä hetkellä niin kalju karvanlähdön ansiosta, ettei se ole kuvissa oikein edukseen.

Maaru 1,5v
Puhti 1,5v
Haba 1,5v
Fila 1,5v
Keksi-mama (E. Naroona) 5,5v
Sokka 11kk


Jätä kommentti

Emppujen pikkujoulut

Hyvää joulua! Perinteitä kunnioittaen joulu sujuu kirjurilla jälleen työmaalla, tänä vuonna yövuoroissa. Joskopa tässä olisi sen verran rauhallista, että ehtisi joulukuun kuulumiset päivitellä töiden lomassa.

Maaru-tonttu (Empathica’s Shaula)

Joulukuu on ollut todella kiireinen. Tuntuu, että olen asunut töissä, ja silloin, kun en ole täällä ollut, olen ollut joko koirien kanssa lenkillä, sauhuttanut sukkapuikoilla, treenaamassa koirien kanssa, leipomassa tai sitten maannut tajuttomana joko sohvalla tai sängyssä. Vetäisin tuossa myös kevyen 9 päivän työputken yhdellä vapaalla vuorotellen iltaa ja aamua, joten 9. työpäivän aamuna oli jo sellainen olo, että muistutan enemmän zombieta kuin ihmistä. Koirat selvisivät kartturin kestokoomasta varsin hyvin.

Lempin tämän vuoden agitreenit on nyt taputeltu. Kauden viimeisissä treeneissä koutsi järjesti meille yllätys-möllikisat, joissa tarjolla oli nolla, glooriaa ja tähtiä. Koutsi ei kertonut, mistä tähtiä oli mahdollista saada, mutta antoi vinkiksi, että ohjauksiin ovat liitoksissa. Rata tuntui tutustumisvaiheessa aika vaikealta. Yllättävän pitkälle me kuitenkin selvittiin ennen hyllytystä, Lempi hyppäsi puomin jälkeisen hypyn väärään suuntaan. Hyllyä ei möllikisoista kuitenkaan jaettu vaan siitä napsahti 10vp.

Me saatiin radalta 3/5 tähteä, yhdellä tähdellä sai hyvitettyä 5vp eli meille jäi ratavirheiden jälkeen plakkariin yksi tähti 😀 Lempi sijoittui kolmanneksi, olikohan osallistujia yhteensä viisi. Saukko tuntuu kulkevan koko ajan paremmin, joten hyvillä fiiliksillä jatketaan saman koutsin ohjauksessa ensi kaudellakin! Sain treenipaikan myös Saralle penturyhmään ja itsenäiseen toko/rallyryhmään, jossa vuoroviikoin treenataan molempia lajeja. Toko/rallyryhmässä ajattelin vuorotella Saran ja Lempin kanssa.

Siinä 9 päivän työputken keskellä olevalla ainoalla vapaalla vietettiin Emppujen pikkujouluja, joten laakereilla ei maattu silloinkaan 😀 Perjantai-illalle Aino oli järjestänyt meille ryhmäuinnin Aquabarksille. Ryhmäuinnille osallistuivat Haba (E. Saros), Maaru (E. Shaula), Sara (E. Soraya), Lempi (Two Coasts’ Rala), Rini (Hazelmoor Natty Napkin), Eve Sokan kanssa, Saija Unskin kanssa, Ainolta mukana Maarun lisäksi myös Seela ja Arilta ja Sirpalta myös Jeti-vesikoira pääsi polskimaan. Uinnit sujuivat ripeästi ja mukavasti, pennutkin uivat reippaasti hallilla, vaikka olivatkin uimalassa ensikertalaisia.

Lauantaina vietettiin varsinaisia pikkujouluja. Aamupäivällä lähdettiin porukalla Vesalaan lampilenkille, jonka varrella käytiin lammen rannalla paistamassa makkaraa. Porukassa oli mukana Aino neljän koiran kanssa, Eve Sokan kanssa, Helianna ja Nekku (E. Hazelnuts), Mari Nupun (Titangus Daracha), Noan (E. Norris) ja Nemo-shiban kanssa ja minä kolmen koiran kera eli koiria oli matkassa yhteensä tusinan verran. Vauhtia koirilla riitti, niitä vain vilisi silmissä 😀 Kolme tuntia meni lenkillä makkaranpaiston kera, joten enimmät virrat oli ainakin nuorisosta hyvin purettu siihen mennessä, kun siirryttiin Vaajakoskelle Laukan hallille kolmeksi tunniksi treenaamaan! Hallin treeniporukkaan liittyivät mukaan vielä aamupäivän paimentamassa olleet veljekset Haba ja Puhti (E. Sirius).

Hallilla jokainen treenaili vuorollaan ja osittain yhtä aikaakin, siinä sivussa sitten höpöteltiin ja syötiin. Saran kanssa oltiin vieraassa hallissa, joten ajattelin kokeilla, miten seuraaminen toimii. Sarppa esitteli aika makeaa työskentelyä! En ihan hirveästi ole sen kanssa treenaillut, mutta olen pyrkinyt siihen, että mitä tehdäänkin, tehdään laadukkaasti. Saralle esittelin myös metallikapulaa hallilla, ja eihän se montaa toistoa vaatinut, kun penska oli jo sitä mieltä, ettei palauta kapulaa mulle ollenkaan 😀 Tykkään ihan mielettömästi Saran asenteesta treenatessa ❤ Sara teki myös liikkeestä maahanmenoja, luoksetuloa ja vähän rallyn alkeita. Yritin vähän leikittääkin sitä vieraassa paikassa, mutta leikissä näkyi, että päivällä alkoi olla mittaa.

Lempin kanssa keskityttiin rallyjuttuihin. Saukko teki myös vieraassa hallissa tosi hyvin töitä, vire oli hyvä ja tekniikkakin kohdallaan. Eiköhän me ensi vuonna päästä jo ihan oikeisiin kisoihinkin 🙂

Omien treenien ohessa seurasin muiden treenejä ja yritin ottaa vähän kuvia. Valaistus oli hallissa vähän kehno, joten liikekuvat eivät oikein onnistuneet, mutta joitakin kuvamuistoja kuitenkin saatiin. Ylpeänä katselin kaikkien työskentelyä, niin hienosti ovat kaikki vieneet koiriaan eteenpäin ❤

DSC_0476Perhepotretissa Haba, Sara, Keksi-mama, Maaru ja Puhti ❤

Puhti (E. Sirius)

Haba (E. Saros)

Maaru (E. Shaula)

Even ihana Sokka (Tillyhills Svart på Vitt)

Ihan lopuksi jaettiin pienet joululahjat. Rini sai toimia joulumuorina ja pakettien jakajana, joskin paketit tuppasivat päätymään saajilleen enemmän tai vähemmän kärsineessä kunnossa…

DSC_0504Höpsö Tonttumuori ❤

Viime viikolla käväistiin koirien kanssa paimentamassa viimeistä kertaa tälle vuodelle. Paimennettiin tällä kertaa isompaa laumaa, jossa oli 9 lammasta, Lempin kanssa oli tarkoitus harjoitella lampaiden kuljetusta itsenäisesti kujan läpi. Toinen treenin teema oli kokeilla, herättelisikö lauman seassa oleva vähän haasteellisempi lammas Lempiä ajattelemaan ja säätelemään etäisyyttä sekä paineen poistamista lampaiden lähdettyä liikkeelle.

No siitä tulikin sitten melkoinen treeni. Lampaiden joukossa oli kova muija nimeltä Taateli, joka siis koiran tullessa liian lähelle kääntyi ympäri ja pisti kampoihin. Lempi pisti treenin alussa kovan kovaa vastaan ja sanoi pari kertaa ihan asiallisesti takaisin. Se kuitenkin kuljetuksissa edelleen ajautui liian lähelle lampaita, ja tilanne Taatelin kanssa toistui ja toistui, ja lopulta kävi niin, että Lempiltä petti pokka. Taateli ei tarvinnut monta toistoa, kun se huomasi, että Lempi on ihan vedätettävissä, ja lopulta Lempi väisti koko lammasta ja sai sen pari kertaa vähän ikävän näköisesti niskaansa. Se romutti pienen saukon itsetunnon, ja lopulta oli pakko ottaa Taateli ja pari muuta lammasta pois, että saatiin Lempi uudelleen työskentelemään. Loppuun saatiin ihan hyvää pätkää, jännä nähdä, miten ensi kerralla työskennellään.

80700644_1269465313261526_1972139434887348224_n

Sara oli paimentamassa myös, toista kertaa tässä paikassa. Edellinen kerta meni sinkoillessa ja haukkuessa pääasiassa vailla tolkun hiventä, joten olin vähän epäileväinen, mitä tuleman pitää. Aluksi Sara meinasi aloittaa sähläyksen, mitä se tekee kyllä arjessakin sellaisissa tilanteissa, joissa se ei tiedä, miten sen pitäisi toimia. Kerrottiin heti alussa lempeästi mutta selkeästi, että sählääminen ei nyt vetele. Mun leuka loksahti aika pian sen jälkeen auki, kun katselin mun pienen kirpun tekevän töitä! Ei sähläämistä tai haukkumista, vaan Sara teki tosi itsenäisesti ja rauhassa hommia todella kivassa mielentilassa. Mirva sanoi, että jos ensi kerralla menee yhtä hyvin, niin Sara saa tehdä töitä ilman liinaa. Mun pieni ❤ Ensimmäisellä kierroksella laumassa oli Taatelikin, joka kokeili onneaan myös Saran kanssa, mutta Sara ilmoitti hyvin topakasti, että sen kanssa ei kannata kokeilla temppuilla, takaisin tulee samalla mitalla 😀

Ei paras pätkä, mutta kyllä tästä jotain näkee 😀

Ainokin oli Maarun kanssa paimentamassa meidän kanssa. Aino kertoi Maarun olevan joka kerralla erilainen, mikä tuo varmaan vähän jännitystä elämään 😀 Maaru esitteli hienoja pätkiä, hyvällä kiihtyvyydellä varustettu luonne paimennuksessa välillä näkyy, mistä palautetta annettaessa itsevarmuus vähän kärsii. Maaru ottaa hyvin palautetta vastaan ja työskentelyhalu säilyy, joten kun vaan saadaan pelisäännöt selviksi, niin hyvä tulee. Mirva kehui kyllä Ainolle, että Maarusta tulee aika kiva peli, kunhan saadaan säädöt tehtyä, ja olen samaa mieltä!

DSC_0520Emppupoppoo toivottaa kaikille lukijoille iloista ja rauhallista joulunaikaa! Kuvassa äiti ja poika – Rini 13v ja Nekku kohta 8v ❤