Uusi vuosi on alkanut, mutta palataan vielä hetkeksi viime vuoteen perinteisen vuosikatsauksen kera!
TERVEYS
E. Gilgamesh: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
E. Phoenix: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
E. Leviathan: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
E. Siren: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, lonkat B/B, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0, olat terveet
E. Fenrir: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, lonkat C/C, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0, olat terveet
E. Bahamut: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
E. Braveheart: lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0, SP0
E. Grimnir: lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0
E. Salacia: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
E. Listen To My Story: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
E. Wishmaster: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
E. Duke of Destiny: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, MyDogDNA-testattu
E. Earl of Grey: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, MyDogDNA-testattu
E. Prince of Darkness: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, MyDogDNA-testattu
E. Lady of Lightning: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, MyDogDNA-testattu
E. Lord of Dreams: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, MyDogDNA-testattu
E. Madame of Magic: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, MyDogDNA-testattu
E. Queen of Peace: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, MyDogDNA-testattu
E. Dame of Danger: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, MyDogDNA-testattu
Color Runs Ready for Success: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
Titangus Daracha: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
MH-KUVAUS
E. Fireheart: suoritettu, laukaukset 1
E. Moonheart: suoritettu, laukaukset 1
LUONNETESTI
E. Salacia: +168 laukauskokematon
E. Saros: +69 laukausvarma
E. Shaula: +155 laukausvarma
E. Soraya: +190 laukausvarma
Titangus Daracha: +157 paukkuärtyisä
Two Coasts’ Rala: +140 laukauskokematon
AGILITY
E. Lionheart: 1-luokka 4×0
E. Naldo: 2-luokka: 3×0, OIVA, 3-luokka 1×0
E. Saros: 1-luokka 6×0, OIVA
E. Shaula: 1-luokka 3×0, OIVA
Color Runs Ready for Success: 2-luokka 3x 0, 3-luokka 4×0
Two Coasts’ Rala: 1-luokka 1×0
PAIMENNUS
E. Saros: PAIM-1 ERI
E. Shaula: PAIM-2 ERI, PAIM-3 ERI → 1. valionarvokiinnitys
E. Soraya: PAIM-1 ERI
E. Sweetheart: PAIM-T ERI
Red’n Ready Make It Double: PAIM-T H
Titangus Daracha: PAIM-2 EH
TOKO
E. Salacia: 3x VOI2
E. Sweetheart: 2x VOI1
E. Wishmaster: 2x AVO1
Red’n Ready Make It Double: 1x ALO1
RALLYTOKO
E. Braveheart: RTK1
E. Fireheart: RTK1
E. Maybe I’m a Lion: AVO89, AVO84, RTK2
E. Moonheart: RTK1
E. Neytiri: MES92
E. Norris: MES78, MES84, RTK4
E. Soraya: RTK2
E. Sweetheart: RTK2, RTK3, RTK4, FI RTVA
E. You Are Not Alone: RTK3, RTK4
Red’n Ready Make It Double: RTK1, AVO90, AVO93
Titangus Daracha: RTK2
KOIRATANSSI
E. Sweetheart: ALO-EH KM
NÄYTTELYT
E. Fireheart: AVO-T
E. Moonheart: AVO-H
E. Soraya: AVO-H
E. Sweetheart: AVO-ERI
Viime vuosi oli Emppujen juhlavuosi, sillä tammikuussa tuli 10 vuotta ensimmäisen pentueeni syntymästä. Jubileum-juhlat talletin sydämeeni, se oli ihana päivä, josta kasvatinomistajani tekivät koirineen ikimuistoisen! Juhlavuoden aikana meillä taisi olla myös ennätysmäärä yhteisiä tapahtumia: alkuvuoden Jubileum-juhlat, paimennusviikonloppuja oli kolme, yksi ankka- ja lammaspaimennuspäivä, agilitypäiviä kaksi, kesällä viralliset Empputreffit ensimmäistä kertaa koronan jälkeen, yksi toko-, rallytoko- ja nosework-koulutuspäivä ja pikkujoulut.
Emppuperhe kasvoi viime vuonna yhdellä, mutta minulle sitäkin tärkeämmällä pentueella: elokuussa yhteisomistusnarttuni Nuppu (Titangus Daracha) synnytti kahdeksan pentua. Pentujen isä on ensimmäisen aussieni Rinin kuopuspoika Rufus (E. Wishmaster) eli sain kuin sainkin vielä pienen palan Riniä uuden sukupolven muodossa ❤ Syksyllä Emppuperheeseen liittyi myös vahvistus Norjasta, kun joukkoomme liittyi Tyyra – Level Up Play and Go av Aussieboxy!
Kulunutta vuotta taaksepäin muistellessa minut valtaa jälleen ylpeys ja kiitollisuus. Miten upeita ihmisiä koirineen olenkaan saanut ympärilleni ja miten hauskaa tämän poppoon kanssa on ollut! Kasvatinomistajat koirineen ovat tehneet tästä kaikesta sen arvoista ❤ Suuret ja lämpimät kiitokset Emppuperheelle kuluneesta vuodesta 2022 ja kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle!
Yritin lueskella blogista, milloin viimeksi olen kirjoitellut muun Emppupoppoon kuulumisista, ja totesin, että aika pitkä aika sitten. Tuurissaan on, mitä tässä vaiheessa enää muistaa, mutta yritän parhaani onnettoman muistini kanssa 😀
Aloitan tulospäivityksellä – jos nyt oikein selasin, niin edellinen tulospäivitys on heinäkuun puolivälistä… Tästä listasta voi tulla pitkä 😀
6.8. Hanna ja Mera (E. Moonheart) kävivät australianpaimenkoirien erkkarissa islantilaisen Lilja Halldorsdottirin kehässä hakemassa harrastus-H:n seuraavalla arvostelulla: ”2 years old. Good proportions. Feminine head with good strengh of muzzle. Skull could be stronger. High set ears. A bit round eyes. Moderate neck. A bit steigh in shoulder in upper arm. Chest just deep enough. Ribs could be better sprong. Moderate angulation rear. Level topline. She mover with short steps, both front and rear, is good in balance but I`d like more power.”
13.8. Viivi ja Kromi (E. Fireheart) kävivät myös näyttelyssä, Tuire Okkola tuumasi Kromista seuraavaa: ”2v. Koon ylärajalla. Hento luusto. Hyvä rinnan syvyys. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä pään pituus. Ilmettä häiritsee pystyt korvat. Hyvä väri, karva ei tänään parhaassa kunnossa. Liikkuu ahtaasti takaa. Hyvä askelpituus. Esitetty hyvin.” Kromille T.
13.8. Ari ja Haba (E. Saros) kisasivat kotikisoissa agilityä kahden voittonollan kera, joilla tuli samalla menolippu agilityn 2-luokkaan!
14.8. Viivi ja Kromi (E. Fireheart) korkkasivat virallisen kisauransa rallytokon tuplakisoissa. Ensimmäiseltä radalta tuloksena 81p ja toiselta 96p ja 3. palkintosija!
20.8. kisattiin rallytokon sm-kisat Ylöjärvellä, siellä oli Emppuedustusta kahden koirakon verran. Hannalle ja Meralle (E. Moonheart) alokasluokasta 89 pistettä ja uusi koulari RTK1! Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) tekivät alokasluokassa kolmannen 100p suorituksen, heillekin koulari RTK1 ja he sijoittuivat kisoissa 2. palkintosijalle!
27.8. Linda ja Bree (E. Sweetheart) kisasivat tokon voittajaluokasta 1-tuloksen!
28.8. Aino ja Tipu (E. Shaula) kisasivat Kerimäellä paimennuksen rotumestaruuskisoissa. Viime vuonna he voittivat 1-luokan rotumestaruuden paimennuksessa. Tänä vuonna heille rotumestaruus 2-luokasta upealla ERI/91-tuloksella, jolla lunastettiin myös menolippu 3-luokkaan!
3.9. Katja ja Zeke (E. Braveheart) kisasivat rallytokon alokasluokasta 90 pisteen radan, jolla tuli myös koulari RTK1!
3.9. Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) korkkasivat rallytokon avoimen luokan 90 pisteen radalla, heille myös TP!
3.9. Tiina ja Vips (E. Salacia) kisasivat tokon voittajaluokasta 2-tuloksen, 1-tulos jäi ihan muutaman pisteen päähän! 2-tulos riitti kisoissa kuitenkin luokkavoittoon 🙂
19.9. saatiin iloisia uutisia Kennelliitosta Odinin (E. Grimnir) virallisten luustokuvaustulosten muodossa: lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja selkä LTV0! Nyt on taas hetkellisesti kaikki kuvausikäiset ja hengissä olevat kasvatit virallisesti luustokuvattu ❤
24.9. sisarukset Kromi (E. Fireheart) ja Mera (E. Moonheart) kävivät mh-luonnekuvauksessa, molemmat ihan itsensä näköisillä profiileilla. Molemmille laukauksista 1, loistavaa!
1.10. Ari ja Haba (E. Saros) kisasivat paimennuksen 1-luokasta upean tuloksen ERI/92 ja tienasivat samalla itselleen menolipun paimennuksen 2-luokkaan!
1.10. Linda ja Bree (E. Sweetheart) kisasivat seuramestaruuksissa rallytokoa, heille tulokseksi MES92 ja seuramestaruuden 3.sija!
8.10. tuore isäkoira Rufus (E. Wishmaster) kisasi lainaohjaajan kanssa tokon avoimesta luokasta toisen 1-tuloksen, heille 3. palkintosija myös!
16.10. Linda ja Bree (E. Sweetheart) kisasivat rallytokosta ensimmäisen valionarvokiinnityksen tuloksella MES100! Toiselta kisaradalta tuloksena MES87!
23.10. Hanna ja Mera (E. Moonheart) korkkasivat virallisen agilityuransa hyppyradalla. Vielä ei tuloksilla juhlittu, mutta meno oli niin hienon näköistä, että tulokset lienevät vain ajan kysymys 🙂
5.11. Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) kisasivat rallytokon avoimesta luokasta toisen tuloksen 93 pisteellä!
5.11. Linda ja Bree (E. Sweetheart) saivat toisen valionarvokiinnityksen rallytokossa tuloksella MES99!
6.11. Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) korkkasivat virallisen tokouransa komealla 191 pisteen suorituksella, jolla he saivat myös KP:n ja luokkavoiton!
12.11. oli kauden viimeiset paimennuskisat Somerolla. Marille ja mammalomalta palanneelle Nupulle (Titangus Daracha) EH/88, oli tosi hieno rata!
Aino ja Tipu (E. Shaula) tekivät samaisissa paimennuskisoissa valtavan kauniin ja sujuvan radan 3-luokassa, heille tuloksena ERI/94, uusi titteli PAIM3 ja ensimmäinen valionarvokiinnitys! ❤
19.11. Ohmi (E. Lionheart) kisasi lainaohjaajan kanssa JAT:n seuramestaruuksissa agilityä, hyppyradalta tuli 0-tulos, joka riitti 2. palkintosijaan sekä JAT:n 1-luokan seuramestaruuteen!
19.11. Linda ja Bree (E. Sweetheart) tekivät Emppuhistoriaa rallytokokisoissa – tuloksena MES98 pistettä, kolmas valionarvokiinnitys eli Bree on nyt Suomen rallytokovalio ja toinen rallytokovalionarvon saavuttanut Emppu! ❤
20.11. Mari ja Noa (E. Norris) kisasivat rallytokon mestariluokasta 84 pistettä ja uuden koularin RTK4!
Ihan valtavasti onnea kaikille tuloksia tehneille, kasvattaja on täällä ollut koko syksyn ihan pyörällä päästään ja pyyhkinyt monet kerrat onnen kyyneleitä silmäkulmistaan! Ihan huikeita nämä ihmiset koirineen! ❤ Alla joitakin kuvia, kaikki omistajiensa ottamia.
Omien koirien kanssa on palailtu normaaliin arkeen pentujen lähdettyä maailmalle. Vapaa-ajanvietto-ongelmia ei ole ollut, tekemistä on riittänyt ja nyt on ollut ihana keskittyä omien koirien treenaamiseen, kun pahin väsymys pentuprojektin jäljiltä alkaa olla selätetty. Olen vasta viimeisen viikon aikana havahtunut, kuinka paljon energisemmältä oma olo tuntuu, kun ei ole enää 3-vuorotyön pyörässä. Vaikka koulu vaatii aika paljon aikaa ja energiaa, ei koulupäivän jälkeen ole kaikkensa antanut olo, vaan vielä jaksaa puuhastella koirien kanssa. Eikä ole ihan kuollut, vaikka viikonloppukin menisi erinäisissä riennoissa. Jos olisin etukäteen tiennyt, miten paljon nauttisin opiskeluajasta, olisin hakenut kouluun jo monta vuotta sitten!
Lempi on käynyt Kaiperlan hoidettavana syyskuun alussa ja marraskuun lopussa. Loppukesän ensimmäisellä hoidolla oli isoin vaikutus ja muutos koiran olemukseen ja käytökseen, mikä on ihan normaalia, nyt pyritään ylläpitämään hyvää tilannetta. Syyskuun hoidossa todettiin tilanteen menneen paljon parempaan, lantion ja oikean takajalan kiertoa hoidettiin vielä lisää. Toisen hoidon jälkeen Lempi on ollut minusta ihan normaali oma iloinen (ja joskus vähän raskas) itsensä. Se on saanut metsässä hillittömiä hepuleita, leikkii taas Saran kanssa, leikkii leluilla ja on juuri sellainen, kun minusta Saukin pitää olla ❤ Edellisessä hoidossa todettiin, että lantioon oli tullut taas hieman jännitettä, joskaan ei samassa mittakaavassa kuin aiemmin. Lempi tekee kovasti juoksua, mikä viittaisi taas siihen, että juoksuväli lyhenee. Kaiperla oli kuitenkin sitä mieltä, että nyt ei kannata tähän väliin rientää sterkkaamaan, vaan annetaan seuraavan juoksun rauhassa tulla ja mietitään sterilointia ensi keväänä, kunhan hormonaalinen toiminta on taas tasoittunut. Jossain kohtaa mua aika paljon ahdisti ajatus seuraavasta juoksusta, mutta nyt tiedän, mistä apu löytyy, jos Lempi alkaisi kehitellä samanlaisia oireita kuin kesällä.
Pohdittiin Kaiperlan kanssa aika paljon syitä, miksi Lempin juoksuväli lyhenee. Vastaus taitaa olla aika paljon yksinkertaisempi kuin ensin ajattelinkaan – se taitaa lyhentää väliä, jotta saisi synkronoitua juoksukierron samaan rytmiin Saran kanssa. Saralla oli juoksu nyt marraskuussa, ja kun nyt vähän olen kelaillut viime kevään tapahtumia, niin Saralla oli juoksu myös viime keväänä vähän ennen Lempiä. Mutta syy sille, miksi Lempi kehittelee jännitystilaa lantioonsa, taitaa pysyä mysteerinä. Toivotaan, että sen osalta saadaan tilanne rauhoittumaan steriloinnin myötä.
Olen tämän Lempin takapääepisodin myötä miettinyt aika paljon meidän tulevaisuutta agilityssä. Agilityllä ei ollut ainakaan tietoista osuutta Lempin oireiden alkamiseen, mutta lajin vaatimukset viime kesän tapahtumien jälkeen ovat mietityttäneet aika paljon. Lempi täyttää helmikuussa 6 vuotta, ja meidän agikisaurasta on mennyt puoli vuotta tähän takapään ongelmien selvittelyyn ja hoitoon. Kuntoutukseen menee aikaa vielä lisää, tällä hetkellä ajatuskin agilityn tekemisestä Lempin kanssa ei tunnu hyvältä – en halua riskeerata sen kanssa yhtään. Ikävä tosiasia on myös, että Lempin keho ei oikeastaan missään vaiheessa ole mielestäni kovin hyvin kestänyt agin harrastamista. Tällä hetkellä tuntuu, että en ole palaamassa Lempin kanssa enää agilitykentille. Toisaalta surettaa ihan kauheasti, kun Lempi on tykännyt agilitystä aina ihan valtavasti, ja agi on Lempin kanssa ollut hauskaa ja opettavaista. Mutta toisaalta toisessa vaakakupissa painaa Lempin terveys – haluan, että sen keho kestää mahdollisimman hyvänä mahdollisimman pitkään, jotta voin harrastaa sen kanssa muita lajeja. Päästiin Lempin kanssa tuuraamaan loppuvuoden ajaksi noseworkin viikkovalmennukseen, ja näistä treeneistä on tullut lyhyessä ajassa meidän viikon kohokohta! ❤
Lokakuun lopussa meillä olisi ollut Lempin kanssa paikka paimennuskisoihin Somerolle samaisella reissulla, kun käytiin osteopaatillakin. Tästä päästään seuraavan perheenjäsenen murheisiin, joita onkin riittänyt tälle syksylle kylliksi – kyse on meidän uskollisesta menopelistä eli Epzistä, meidän ikiomasta Toyotasta! Taannoin olleen Emppujen paimennusviikonlopun jälkeen se kävi korjaamolla käyntiongelmien vuoksi, ja sen korjaamiseen käytettiin opiskelijabudjettiin nähden aika iso kasa rahaa. Lähiympäristön ajoissa en huomannut siinä mitään ongelmaa korjaamolla käynnin jälkeen, joten lokakuun lopussa suunnattiin Etelä-Suomen reissuun. Matkalla osteopaatille Epzi alkoi Hämeenlinnan kupeessa oireilla aika kovasti. Hämeenlinnasta ei ollut enää pitkä matka Kaiperlan vastaanotolle, joten päätin riskeerata ja yrittää ajaa sen sinne, ettei Lempin hoitoaika jäisi välistä. Selvittiin perille, mutta sitten pitikin pohtia, että mitäs tehdään seuraavaksi. Ihana Lotta tuli pelastamaan meidät – hinattiin mun auto Riihimäelle korjaamon pihaan, ja mentiin yöksi Lotan luo, se oli ollut suunnitelmissa muutenkin. Olisin saanut Lotalta auton lainaan, että pääsen Somerolle kisoihin, mutta kisapäivän pituudesta ei ollut takuita, ja alkuillasta kotiin lähteviin juniin ei olisi mahtunut koiria mukaan. Elättelin toiveita, että jos Mari olisi saanut peruutuspaikan kisoihin, niin olisin päässyt kyydissä kotiin, mutta peruutuspaikkaa ei tullut tilauksesta. Vaihtoehdot oli jättää kisat väliin ja lähteä päivällä hyvissä ajoin kotimatkalle koirien kanssa tai mennä kisoihin ja olla kotona yömyöhällä. Harmituksen kera päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon eli ei päästy Lempin kanssa kokeilemaan tänä vuonna toista kertaa 1-luokan kisoja. Toivottavasti sitten ensi keväänä…
Meillä oli ihan hauska viikonloppu kyllä auton kanssa vastoinkäymisistä huolimatta. Käytiin Lotan kanssa hinausoperaation jälkeen pizzalla ja lenkkeiltiin koirien kanssa. Tulipa todettua sekin, että näissä meidän kohtaamisissa on aina tätä ylimääräistä säätöä ja ohjelmanumeroita. Ollaan naurettu kyllä monet kerrat jälkikäteen, kuinka tohkeissaan molemmat oltiin lähdössä hinaamaan mun autoa, vaikka kummallakaan ei ollut mitään käsitystä, miten hinausköysi asennetaan 😀 Saatiin tähän onneksi apua, ja köysikin piti aika tarkkaan määritellyn ajan – se irtosi itsestään korjaamon pihassa – säästäen meiltä vaivan pohtia, miten se otetaan irti!
Kotimatka koirien kanssa olikin astetta jännempi – nämä mun liki 6- ja 4-vuotiaat koirat eivät ole koskaan ennen matkustaneet julkisilla. Matka sujui kuitenkin varsin hyvin ensikertalaisilta! Molemmat asettuivat aloilleen hyvin ja pääosin nukkuivat koko kotimatkan alkumatkan ihmettelyn jälkeen. Lempi hieman kiihtyili junassa matkustaneista muista koirista, jotka tietysti olivat kiinnostuneita mun koirista, koska Saralla alkoi juoksu olla parhaimmillaan… Mutta hyvin selvittiin ennakoimisella. Auto oli Riihimäellä korjaamolla viikon, ja pääsin seuraavan viikon loppupuolella vapaapäivänä hakemaan sen kotiin. Käyntiongelman syy jäi vähän epäselväksi, se korjaantui paljon ihan perusosien vaihdolla, muttei poistunut täysin kokonaan. Se ei pahemmin oikutellut kotimatkalla, ja nyt tässä lähiajoa ajaessa se on pelittänyt taas ihan ongelmitta. Väistämätön taitaa olla edessä, mutta kun se meni katsastuksesta vielä läpi, niin yritän sillä pärjäillä ainakin siihen saakka, kunnes tulee taas korjaamon tarvetta. Paras olisi, jos sillä selviäisi valmistumiseen saakka.
Tulipa tuossa useamman autottoman viikon aikana todettua, että elämä ja harrastaminen ilman autoa on aika tuskaista ja onnetonta. Kaikki koirien treenit on sen verran kaukana eikä niihin pääse järkevästi julkisilla. Onneksi on ihania kasvatinomistajia, joista useamman kanssa treenaan samoissa ryhmissä, niin ei tarvinnut olla ihan ilman treenejä!
La 5.11. meillä oli Emppuporukalla agipäivä täällä Jyväskylässä. Paikalla oli mukavasti porukkaa – Saana ja Koda (E. Gilgamesh), Miljalotta ja Vilho (E. Fenrir), Maija ja Härnä (E. Siren) ja isikoira Meno (Wirneen Melkoinen Menijä), Hanne ja Ohmi (E. Lionheart), Hanna ja Mera (E. Moonheart), Ari & Haba (E. Saros), Eemeli ja Sokka (Tillyhills Svart på Vitt) sekä Eveliina Lohtun (E. Madame of Magic) kanssa sossuilemassa, Mari ja Emi (E. Queen of Peace) ja minä Saran kanssa. Rata oli tunnettua Aino-laatua eli ihanan soljuva, sopivasti haastava ja hyvin otettiin ilo irti pitkistä esteväleistä isolla kentällä. Saran kanssa treenattiin hyppyrataa, kun me ei vieläkään tehdä kontakteja radan osana. Tämä oli paras videoitu pätkä, tehtiin koko rata toisella kierroksella nollana, mutta se veto ei harmillisesti tullut videolle. Maija oli ottanut kuviakin treenien ohessa, tässä jokunen kuva Sarsusta, alempana valittuja paloja muista osallistujista ❤
Kertaalleen käytiin marraskuun alussa paimennustreeneissäkin Marin kyydillä. Paimennus oli aika paljon haastavampaa pimeällä. Sara oli juoksunsa ansiosta vähän haaveilutuulella, mutta teki muutaman tosi hyvän työnnön kujassa. Harjoiteltiin myös lampaan kiinniottoa ja koiran avulla lampaan erottamista laumasta. Tämä tehtävä tosin jatkossa luultavasti poistuu ainakin kisoista kokonaan, mutta tulipahan treenitilanteessa testattua, että tällaistakin voi tehdä. Lempin kanssa alettiin myös harjoitella työntöjä. Koirien välillä eron huomaa kyllä, että Saralla on voimaa työnnössä enemmän, mikä on ohjaajan kannalta helpompaa; Lempin kanssa ohjaajan pitää paremmin olla tilanteen tasalla ja auttaa enemmän. Hyvät treenit oli molemmille.
Tällä viikolla alkoi Laura Sutisen valmennussarja JAT:lla, jossain mielenhäiriössä ilmoittauduin sinne Saran kanssa. Opiskelujen alettua ja pentuprojektin keskellä ei ole ollut oikein mahdollisuutta osallistua ulkopuolisiin koulutuksiin, ja ihan viikkotreeneihinkin pääseminen on välillä ollut haastavaa, joten ajattelin varmaankin, että tekisi ihan hyvää päästä jonkun vieraan silmän alle. Treenattiin kahta pitempää kontaktitonta pätkää radalla. Kuulin aika monta kertaa sellaisia etäisesti tutuilta kuulostavia kommentteja kuten ”luota koiraasi”, ”anna sen sun koiran tehdä töitä”, ”anna sun koiran loistaa” ja ”JUOKSE!” Lyhyesti tiivistettynä jään siis turhaan varmistelemaan koiran tekemisiä yhdessä kohtaa, mikä kostautuu sitten jatkossa, kun pitäisi ehtiä ohjaamaan seuraavaa paikkaa. Saralle lähdettiin opettamaan poispäin-wrappia ja saatiin sen harjoittelu kotiläksyksi, siitäkin pieni ote videolla (ja itselle muistiin, että käsky tähän on out-out). Kouluttaja mainitsi, että Sara on aika kiihkeä koira, ja sillä on hieman taipumusta turhaumakiukkuun – en kyllä yhtään käsitä, mistä tällainen vaikutelma tuli 😀 Sen verran kovaa sai vetää treeneissä, että jalat oli aika hapoilla, näkyykin videon viimeisissä vedoissa, että ihan ei juoksu kartturilla kulkenut enää. Ei tee hyvää tällaiset pentuprojektit ja treenitauot (eikä kyllä huono kuntokaan).
Tänä viikonloppuna pidettiin Emppuporukalla vuoden viimeinen tapahtuma – Emppujen pikkujoulut! Olin varannut meille Motivaation hallilta ison kentän kolmeksi tunniksi rallytokon ja tokon treenaamista varten, iltapäivällä meillä oli varattuna halukkaille uintiajat Jyväskylän Koirauimalasta ja uintien jälkeen suunnattiin vielä porukalla syömään. Porukkaa oli jälleen mukavasti: Mari kera ison laumansa, Aino koirineen, Saana & Koda, Emppujen Tampereen alajaosto eli Hanna & Mera, Viivi & Kromi ja Miljalotta & Vilho, Katja & Zeke (E. Braveheart), Eveliina & Sokka ja Lohtu. Saija käväisi Ruutin (Hazelmoor Yoiku Yemma) ja Neean kanssa sossuilemassa hallilla, ja Iina ja Miilukin (E. Lady of Lightning) ennättivät lopuksi tulla piipahtamaan. Harmillisesti viime hetkellä tuli vielä aika paljon peruutuksia, tulossa oli alunperin porukkaa enemmänkin. Kuvat hallilta ovat Miljalotan ottamia, ja uimalan kuvat ovat Saanan puhelimelta, itse en kameran kanssa ehtinyt leikkiä ollenkaan.
Sen verran oli ylimääräistä aikaa, että treenailin vähän Ainon koiria rallyssa. Keksillä oli kivaa ja se kertoi sen äänellään, tehtävät kuitenkin pääasiassa muistuivat sillä hyvin mieleen. Tipu keskittyi tekemiseen aika hienosti sen jälkeen, kun se totesi, ettei napanuora Ainoon kiristäkään liiaksi. Olihan tämä jo Tipun toinen (?) rallytokotreeni.
Saran kanssa tein kertaalleen avoimen luokan rallyradan. Rally on jätetty vähäksi aikaa tauolle tokon tieltä, se näkyi ylimääräisinä istumisina ja radalla olleeseen hyppyyn Sara ei keskittynyt ollenkaan. Lopputuloksena se rämähti vähän ikävän näköisesti hypyn päälle. Osteopaatin aikaa odotellessa… Kun Sara kuitenkin liikkui hyvin ja oli kolauksen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, uskalsin jatkaa treenejä. Tein sen kanssa vielä ruutua, seuraamista ja merkkiryhmän kiertoa – tuli aivan loistavat toistot kaikkiin. Kun nyt vielä saisin ryhtiliikkeen tehtyä kaukojen suhteen, niin liikkeet alkaisivat olla aika hyvällä mallilla.
Lempi sai tehdä rallyrataa kahteen kertaan – ensin avoimen luokan radan lämmittelynä, ja lopuksi vielä mestariluokan radan. Aiemmin viikolla käytiin pitkästä aikaa rallyvalmennuksessa ratatreenissä. Rutiini on hieman hukassa meillä molemmilla, mutta teknisesti Lempi tekee tehtävät hienosti ja tarkasti. Se keskittyi pitkästä tauosta huolimatta tehtäviin tosi hyvin. Lempin kanssa pitäisi treenata paljon ihmishäiriötä. Kunhan me nyt vähän saadaan rutiinia ja treeniä alle, niin kokeisiin olisi kyllä kiva mennä.
Ihana Miljalotta urakoi mulle uudet potretit Kromista ja Zekestä, joista mulla ei ole kovin tuoreita seisoma- ja naamakuvia. Kätevää tämä, kun voi alkaa ulkoistaa näitä kuvaushommia 😀
Kromi (Empathica’s Fireheart) 2v5kk
Zeke (E. Braveheart) 2v5kk
Uinteihin tuli vähän kiire, sillä uintien varaaja oli varannut aloitusajan tuntia aiemmin kuin oli tarkoitus. Onneksi hallilta ei ollut pitkä matka uimalaan, joten kerettiin aika nopeasti paikalle, ja saatiin kurottua menetetty aika kiinni, niin ei tullut varsinaisesti lisäkustannuksia. Uintien päätteeksi kävin nopeasti viemässä omat tytöt kotiin kuivumaan ja lähdettiin vielä syömään Seppään Momentoon. Siinä vaiheessa päivää ruoka maistui jo oikein hyvältä, eikä seurassa ollut valittamista. Päivän päätteeksi kotona oli kaksi varsin tyytyväistä koiraa ja niiden omistaja, oli kyllä kiva päivä kaikkinensa! Tänään käväistiin Ainon lauman kanssa pitkällä lenkillä ja ollaan valmistauduttu uuden viikon alkamiseen.
Viime viikonloppuna meillä oli jälleen pienimuotoiset Empputreffit Ellin koulutuspäivän merkeissä! Meidän oli alunperin tarkoitus mennä ulkokentälle treenailemaan, mutta loppuviikosta sääennusteita katsoessa lauantain keli näytti aika surkealta – vesisadetta koko päiväksi. Meitä potkaisi onnenkantamoinen, kun saatiin vielä vuokrattua Motivaation hallilta pikkukenttä ja sosiaaliset tilat koulutusta varten. Lauantaiaamuna satoi vettä, mutta päivän edetessä tuli aika monta kertaa ikkunasta ulos katsoessa todettua, ettei keli sitten ollutkaan niin huono kuin mitä ennuste lupaili. Noh, ei mennyt siirtymiin aikaa ja tärkeintä tietysti, että saatiin tosi hyvät treenit ja meillä oli oikein kiva koulutuspäivä!
Viime torstaina agitreenien jälkeen viilennyttiin hetki suolla
Koulutus alkoi aamulla tokovalmennuksella, johon osallistuivat Linda ja Bree (E. Sweetheart) sekä Lindan kasvatti Fredi kera omistajansa Elisan. En kerennyt ihan heti koulutuksen alkuun kentälle, sillä koko viikon suunnittelin tekeväni Lempille muistuttelutreeniä noseworkkiin, ja kaikki voivat arvata, jäikö sen paniikkitreenin tekeminen juuri koulutusaamulle. Ennätin kuitenkin nähdä osan tokoilijoiden treenistä. Tokon jälkeen vuorossa oli nosework-valmennus, Elli oli valmistellut meille useamman eri etsintäalueen hallille. Lempillä oli nenätyöskentely aika hyvässä muistissa, ja se oli taas niin riemuissaan päästessään vähän tekemään jotain. Sovittiin Ellin kanssa, että pitkän tauon vuoksi Elli merkkaa naksuttimella heti, kun koira on hajulla ja tekee siihen reaktion. Halusin keskittyä etsintään Lempin kanssa, mutta koulutuksen lopuksi päädyttiin vähän pohtimaan myös ilmaisuun liittyviä juttuja.
Lämmittelyalueella Lempi oli aika nopea, se löysi hajun ripeästi ja teki uudelleen kohdennuksenkin pyynnöstä. Ensimmäisestä varsinaisesta etsinnästä saatiin videokin, kun ihana Mari oli kuvannut meidän treenin! Rutiinin puute näkyy minusta vähän etsinnässä, Lempi käy useamman kerran hajun tuntumassa ennen kuin lopulta merkkaa sen. Yritin vähän vahvistaa Lempillä hajua pyytämällä sen merkkaamaan hajun uudelleen. Toisessa etsinnässä huone oli aika paljon isompi, ja minusta vähän näytti, että Lempi hieman väsähti, se ei haistellut ihan niin tehokkaasti. Huone oli kyllä tosi kuumakin edellisen päivän tukalan kelin jäljiltä. Etsintä kesti aika pitkään, mutta lopulta haju löytyi. Noseworkkiin oli varattu aikaa reilusti, joten ennätettiin tehdä vielä toinenkin kierros.
Välissä pohdittiin sitten ilmaisua. Lempi on tarjonnut aika luontaisesti jähmettymistä, mutta koulutuspäivänä se alkoi aika herkästi käyttää kieltä. Voi olla rutiinin puutteesta johtuva ilmiö, mutta alettiin kuitenkin vahvistaa Lempillä maahanmenoa ilmaisumuotona. Lempi sai jutun juonesta äkkiä kiinni, se ei varmaan montaa treeniä tarvitsisi, kun tarjoaisi sitä jo ihan itsestään.
Välissä tehtiin pienellä rajatulla alueella kentällä etsintä, haju oli sopivasti aika matalalla piilossa, joten Lempi kävi maahan hajun löydettyään ikään kuin itsestään. Tämä haju löytyi tosi ripeästi. Lempi sai tehdä lopuksi vielä laatikko-/kassietsinnän vähän kokeenomaisena. Aikaa kului laatikoilla seikkaillessa, ja ilmaisu jäi vähän epätarkaksi. Lempi teki reaktion yhdelle kassille, mutta alkoi sitten haistella maata, joten aloin ohjata sitä jatkamaan etsintää. Elli onneksi palautti takaisin kassille, ja sinne Lempi tarjosi reaktion. Oli tosi hyvät treenit, ja Ellikin totesi, että jos vähän säännöllisemmin treenaisi, niin tästähän saisi passelin kisalajin Lempin kanssa.
Nosework-valmennukseen osallistuivat myös Mari Noan (E. Norris) ja tulevan mammakoira Nupun (Titangus Daracha) kanssa sekä Sirpa vesikoira Axin kanssa. Oli tosi opettavaista katsoa myös muiden treenejä, niistä saa aina ideoita omaan treenaamiseen. Puhuttiin Marin ja Sirpan kanssa, että voitaisiin käydä porukalla treenailemassa nosea välillä – treenaaminen on aina kivempaa porukassa ja helpommin tulee lähdettyä.
”Ikinä ei ruokita…” t: Nuppu
Päivän viimeisenä oli luvassa rallytokoa, johon osallistuivat Miljalotta ja Vilho (E. Fenrir), Saana ja Koda (E. Gilgamesh), Sirpa Axin ja Lennin kanssa ja minä Saran (E. Soraya) kanssa. Meillä oli niin eritasoisia koiria, joten päädyttiin radan sijasta ottamaan jokainen yksäriluonteisesti neuvoja ja apuja omaan tekemiseen.
Meillä Saran kanssa on seuraavana luvassa siirtyminen voittajaluokkaan, joten tapetille pääsi oikean puolen seuraaminen. Olen sitä vähän aloitellut, mutta valmista ei likimainkaan ole. Paneuduttiin oikean seuraamisasennon ja paikan täsmentämiseen, takapäänkäytön vahvistamiseen jakkaralla, tehtiin vähän kukkasia ja voittajaluokan puolenvaihtokäännöksiä. Sara teki hommia tosi kivasti ja oivalsi nopeasti, mitä siltä haluttiin. Miljalotta oli ottanut videota meidän jakkaraharjoituksista, niistä pieni näyte alla videolla.
Odottelutauoilla kävin tekemässä Saran kanssa isolla kentällä myös vähän tokoa. Sara teki ihan hurjan hienon merkkiryhmän kierron pitkästä matkasta! Kaukot onnistuivat myös hallilla pitemmästä matkasta aika varman oloisesti. Jäävissä liikkeissä istuminen on alkanut loksahtaa kohdalleen eikä Sara ole ainakaan tähän mennessä ollut kovin herkkä sekoittamaan jääviä keskenään. Jumppasin vähän voittajaluokkaa silmällä pitäen maahan-seiso -vaihtoa. Tehtiin myös pitkästä matkasta lähetyksiä ruutuun, yksi tyhjälle, sekin meni superhienosti! Elli kyseli, että joko ollaan katseltu kisakalenteria. Pientä hienosäätötreeniä pitäisi vielä tehdä ja enemmän kokeenomaisia suorituksia, mutta nyt alkaa itsestäkin tuntua, ettei kisoihin menemiseen vaadita kovin paljon.
Olipa rankat treenit!
Koulutuspäivän päätteeksi käytiin vähän kävelyttämässä koiria ja sitten lähdettiin syömään Ellin, Miljalotan ja Sirpan kanssa! Barot’sin annokset eivät pettäneet tälläkään kertaa, mietin jo verukkeita, jolla voisi mennä uudestaan. Mukava oli myös purkaa vielä porukalla päivän antia.
Tällä viikolla alkoi koulu, etäviikolla onneksi, joten on saanut melko pehmeän laskeutumisen takaisin arkeen. Tämän viikon aihepiirit ovat sen verran tuttuja jo koirahieronnan puolelta, että olen lähinnä kertaillut asioita. Eilen kävin Saran kanssa tekemässä pyörälenkin liikuntapuistossa, Sara oli tosi pätevä ensikertalainen! Se oivalsi heti, että halusin sen kulkevan ravilla vierellä enkä vetävän edellä. Illalla meillä oli agitreenit, jonne päästiin onneksi Ainon kyydillä – oma auto on huollossa. Sara teki kivasti pientä ratapätkää, nyt ei tullut keppivirheitä ja A:lle saatiin myös jokunen tosi hyvä toisto. Tällä viikolla torstain treenit, joissa Sara on Lempiä tuurannut koko kesän, jäävätkin väliin, sillä saatiin Lempille aika Kaiperlan Maarialle. Voi kun sieltä selviäisi edes jotain…
Lopuksi vielä onnitellaan – ihana Odin (E. Grimnir) viettää tänään 1-vuotissynttäreitä! Paljon onnea meidän hienolle viikinkipojalle! ❤
Tasan 10 vuotta sitten syntyivät ihan ensimmäiset Emput – haave, josta olin uskaltanut unelmoida vasta verrattain lyhyen aikaa. Rinin tullessa minulle vuoden 2006 lopussa en olisi ikinä uskonut, että koskaan kasvattaisin itse. Kasvatusurani alkoi hyvin eri tavalla kuin mihin koskaan olin pahimmissa painajaisissanikaan osannut etukäteen varautua tai kuvitella, se oli hyppy syvään päätyyn ilman pelastusliivejä tai uimataitoa. Se oli taistelu, jota ei voitettu ilman tappioita, mutta siitä kuitenkin selvittiin. Seitsemästä pennusta vain kaksi selvisi, ja vieläkin kylmää, kun muistelen pentujen ensimmäisiä päiviä ja viikkoja. Miten ilon sijaan läsnä oli koko ajan pelko niiden kahden viimeisenkin pennun menettämisestä.
Yllä olevat kuvat (c) Emmi Seppänen. Hazel-pentue kesällä 2012 kera Rinin ja Neven.
Tietyllä tapaa taistelu, josta ei ilman tappioita selvitty, mutta siitä kuitenkin selvittiin, kiteyttää koko kasvatusurani ensimmäisen kymmenyksen. Harvoin mikään on mennyt niin kuin etukäteen olen ajatellut tai toivonut. Lukemattomat kerrat olen kokenut pettymyksiä, itkenyt sydämeni rikki ja päättänyt luovuttaa – jättää kasvattamisen niille, jotka sen paremmin osaavat ja kestävät. Kuitenkin yhtä monta kertaa olen aikani surtuani haparoinut taas jaloilleni ja yrittänyt uudestaan.
Rufus, Empathica’s Wishmaster vuoden 2013 lopussa
Niillä lukemattomilla pettymyksillä ja kyynelillä olen lunastanut itselleni toisen perheen, jota en vaihtaisi mihinkään, ja oppinut rakastamastani rodusta paljon sellaista, mitä voi oppia vain elämällä, kokemalla ja kasvattamalla. Kasvatinomistajista on tullut ystäviä, joiden kanssa on hyvä olla, saa olla oma itsensä juuri sellaisena kuin on. He ovat minulle perhe, jonka olen valinnut. Tästä kaikesta on kiittäminen heitä, jotka ovat uskoneet tekemääni työhön silloinkin, kun minun itseni on ollut vaikea siihen löytää uskoa. Ilman kasvatinomistajiani ei olisi Emppuja.
N-pentue keväällä 2015
10 vuoden aikana meillä on syntynyt 8 Emppupentuetta ja yksi sijoituspentue Hazelmoor-kennelin nimen alle. Tuloksena hyvin maltilliset 33 pentua, jotka raakileina olen uusille omistajilleen luovuttanut, ja he hioneet koiristaan oman elämänsä timantteja. Kaikki vastoinkäymiset ovat tehneet näistä 33 pennusta minulle ihan korvaamattoman tärkeitä, rakkaita ja merkityksellisiä. Kaikki heistä eivät enää ole täällä, mutta jokaista joukostamme poistunutta kannan sydämessäni ihan niin kuin niitäkin, jotka täällä vuoroin ihastuttavat ja vihastuttavat elämäämme.
Final Fantasy -pentue alkuvuodesta 2017
Seuraava vuosikymmen tuo tullessaan varmasti lisää hetkiä, jotka muistan ikuisesti – iloja, suruja, pettymyksiä, toivottavasti joitakin onnistumisia myös. Kuka tietää, jatkuuko Emppujen tarina vielä 10 vuoden päästä. Edessä on lisää oman polun raivaamista, uuden oppimista ja itsensä haastamista. Näiden kuluneiden 10 vuoden aikana olen löytänyt kasvatustyössä ”oman juttuni” sekä itsestäni ominaisuuksia, joiden olemassaolosta en tiennyt, ja ne ovat vuoroin auttaneet ja haitanneet matkantekoa. En tiennyt olevani näin sitkeä, kärsivällinen, rohkea ja itsepäinen. Ja kai tässä täytyy jotain toivoa olla myös mukana, että kerta toisensa jälkeen uskaltaa lähteä yrittämään uudestaan.
Empathica’s S-pentue pieninä alkuvuodesta 2019
Siis paljon onnea tämän päivän sankarit – ihana Rinin esikoispoika Nekku sekä ikiunta nukkuva rakas oma Hilda! Miten paljon Hibe kaipaankaan sinua! Paljon onnea kaikki Emput, minun ylpeyteni aiheet! Paljon onnea minä! En tällaista vuoristorataa osannut odottaa, mutta kyydissä on vielä pysytty, vaikka hyvin nöyränä se on pitänyt. Jokaisen aallonhuipun ja -pohjan olen tuntenut täysillä sydämelläni, ja siitä pidän kiinni jatkossakin. Kiitos kaikille, jotka ovat kulkeneet rinnalla, niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Ihan erityissuuri kiitos Minnalle, joka on ollut aivan korvaamaton apu, tuki ja ystävä tällä matkalla!
Hearts-pentue kesällä 2020. (c) Hanna Lehmusvuori
Odin, Empathica’s Grimnir syksyllä 2021
Empathica’sin kuopukset, loppuvuodesta 2021 syntyneet Taikan ja Menon pennut. Viralliset nimet on jo, mutta paljastan ne vasta myöhemmin!
Täältä blogista löytyy kirjanpito koko kasvatusurani alkuajoista lähtien! Vaikka välillä tuntuu, että päivittely on työn ja tuskan takana, niin olen kyllä hyvilläni, että tätä on tullut pidettyä. En edes tiedä, lukeeko tätä juuri kukaan muu kuin minä itse, mutta itseäni varten minä tätä ensisijaisesti olen pitänytkin.
Kiireiset viikot ovat jatkuneet, kuten päivitysviiveestäkin voi päätellä. Yritän taas muistella, mitä kaikkea meidän lokakuuhun on mahtunut. Ainakin paljon lenkkeilyä ja söpöjä pentukuvia! Tässä alla pari valittua palaa vielä Odinin ja Unskin leikeistä syyskuun lopulta, ennätin nämä käydä läpi vasta ihan hiljattain.
Lokakuun alkupuoli elettiin kiireistä pentuarkea. Odin kulki meidän mukana kaikkialla – lenkillä, hallilla, treeneissä. Lenkit metsässä auttoivat hyvin purkamaan pienen pennun menohaluja, vaikka kotonakin aina riitti virtaa leikkiä Saran ja Lempin kanssa. Hihnakävely alkoi sujua jo aika mallikkaasti, kun sitä päivittäin treenailtiin.
Otettiin Odinin kanssa myös laatuaikaa Saijan ja appenzellipappa Edin kanssa kaupunkikävelyn merkeissä. Ei olisi kyllä uskonut, että pentu oli ensimmäistä kertaa kunnolla ihmisten ilmoilla, niin rauhallisesti se katseli ja seurasi ohi ajavia autoja, pyöräilijöitä ja ihmisiä. Suurin ihmetys taisi olla, mikseivät kaikki pysähtyneet pientä poikaa ihastelemaan ja rapsuttelemaan. Alla muutamia videoita kaupunkikävelyltä.
Kaupunkikävelyn loppuhuipennus oli käynti koirakahvila Wuffelissa, jossa herkuteltiin Saijan kanssa kuplavohveleilla, koiratkin saivat herkut. Odin söi rauhallisesti possun nenua kahvilan näyteikkunassa sillä aikaa, kun me Saijan kanssa nautiskeltiin meidän herkuista ja vaihdettiin kuulumisia.
Kaupunkikävelyn lopuksi käytiin vielä postissa hakemassa yksi paketti. Kotimatkalla poikkesin vielä Mustissa ja Mirrissä, mutta Odin oli jo niin väsynyt, että jätin sen suosiolla autoon nukkumaan. Pennusta kehkeytyi muuten todella pätevä automatkustaja, se asettui unille heti autoon nostettaessa. Fiksu poika!
Päästiin lokakuun alkupuoliskolla käymään paimentamassakin Ainon varjolla Saran kanssa. Saralla riitti kaasua lampailla kiitos pitkähkön treenitauon, taisi myös olla hieman erilaista paimentaa pimenevänä iltana, vaikka lammasaitauksessa oli valo. Saran kanssa etsittiin rauhaa kuljetukseen, treenattiin siltaa ja pysäytyksiä sekä lampaiden tuijottamista. Oli tosi hyvä treeni Saralle! Sain nyt viimein hankittua itselleni taas paimennussarjakortin, joten jatkossa on näitä treenejä luvassa taas jokunen. Ensi viikolla mulla on treenit varattu sekä Saralle että Lempille.
Saran paimennustreenien päätteeksi myös Odin pääsi tutustumaan lampaisiin. Se hengaili paimennustreenien ajan ulkona vuorotellen minun ja Ainon kanssa, lisäksi sillä oli seurana Mirvan porokoira Mörri, joka rakastaa pentuja. Odin pääsi liinassa tekemään pari työntöä lampaille, se oli niin reipas ja pätevä pieni! Häntä tötteröllä se meni lampaiden luo ja oli niin tärkeänä, kun sai lampaat liikkeelle. Treenien päätteeksi Odin pääsi käymään vielä lampolassa katsomassa lampaiden asuintiloja.
Treenien päälle maistui uni molemmille ❤
En epäile hetkeäkään, etteikö Odin olisi tähän omaan laumaan sujahtanut ja löytänyt paikkansa meiltä. Oma sydän ei kuitenkaan ihan näin pian Rinin kuoleman jälkeen ollut valmis pennulle, ja toisaalta sekalauma ei ole ihan käytännöllisin vaihtoehto. Lisäksi Odinille tarjottiin niin ihanaa ja kokenutta kotia, että ei jäänyt paljon jossittelun varaa. Niinpä Odin muutti Ouluun Hannan ja Riston perheeseen, jossa on lasten lisäksi Odinille seurana vanhempi aussieuros, ja pennulle on luvassa aktiivisen harrastuskoiran ura ainakin jälkihommissa ja rallytokossa, ehkä vähän agilityssäkin! Odinilla on lähtenyt hienosti elämä alkuun uudessa kodissaan, se on ollut tosi reipas ja ehtinyt sulattaa perheensä sydämet. Kaikkea hyvää elämääsi, pieni kultapoika, toivottavasti nähdään usein! ❤
Päivät ovat menneet ihan hujauksessa viimeisen parin viikon aikana. Piti ihan edellisestä postauksesta käydä katsomassa, mihin olen viimeksi jäänyt, että osaan jatkaa pennun kuulumisten ja kehityksen kerronnassa.
Viikko sitten sunnuntaina pennulla kävi paljon vieraita, kasvatinomistajia, rotuun tutustujia ja mun entinen työkaveri. Odin oli reipas seuramies, häntä heiluen se tervehti kaikki. Illalla kasvatinomistajien vierailun aikaan pentu alkoi olla jo sen verran väsynyt, ettei pitkään jaksanut seurustella ennen kuin uni vei voiton. Teki varmasti hyvää tavata paljon ihmisiä, sen verran lunkimmin on nyt otettu pentuvieraiden kanssa aiempiin pentueisiin verrattuna. Se ei onneksi ole näkynyt pennun suhtautumisessa muihin ihmisiin.
Viime viikolle otettiin ohjelmistoon parin uuden asian treenaaminen: matkustaminen yksin autohäkissä, kaulapannan pitäminen ja hihnassa käveleminen. Sen lisäksi viikon teemaksi nousi sosiaalistamisessa vierailu hallilla, Odin pääsikin käymään Jattilassa useamman kerran. Ensimmäisillä automatkoilla pentu aluksi vinkui ja kitisi häkissä yksinään, autolla ollaan ajeltu ihan päivittäin. Nyt on useampana päivänä menty automatkat hiljaisuuden vallitessa ihan alusta asti – olen aika ylpeä pienestä pojasta!
Kaulapantaa olen yrittänyt muistaa pennulla pitää kaikilla ulkoiluilla. Välillä mennään pitkäkin pätkä ilman, että pentu edes muistaa koko pantaa, mutta välillä se kutittaa kaulassa niin vietävästi. Hihnassa pentu alkuun kitisi ja tempoi, kun hihna ei antanutkaan loputtomasti periksi. Hihnakäytöksessä on vielä paljonkin työstettävää, mutta välillä menee siinäkin pitkähköjä pätkiä tosi hienosti. Täytyisi vielä käydä pennun kanssa ihan kahdestaan hihnakävelyllä, tähän saakka sillä on ollut aina aikuiset mukana tukena.
Agihallilla pentu on tosiaan käynyt pariin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla pentua vähän jännitti ison hallin äänimaailma ja muiden koirien haukkuminen, toisella kertaa se oli jo tosi paljon rennompi. Pentu on ollut hauska seuralainen hallilla, se on ollut sylissä ihan kaikessa rauhassa katselemassa muiden koirien touhuja. Joka kerralla pentu on päässyt myös jaloittelemaan hallin kivituhkapohjalla, kun on ollut rauhallinen hetki siihen. Hallikokemuksia keretään varmasti useammat vielä pennulle hankkia täällä meillä ollessa. Tässä viikolla pentu pääsi hallilla tekemään putkea, se olikin Odinin mielestä tosi siisti juttu!
Viime viikon perjantaina oli reissupäivä – ensin suunnattiin Tampereelle Slotten Katriinan vastaanotolle, hoidettavina oli tällä kertaa Keksi (E. Naroona), Freya-mamma (E. Listen To My Story) ja Odin. Keksi oli parempi kuin viimeksi, mutta edelleen toispuoleinen. Se on saanut hyvin massaa takaisin, kipukohtauksia ei ole ollut ja liikekin on parempi. Freya oli palautunut synnytyksestä tosi hyvin, lantiossa oli pientä epätasapainoa ja niskassa pieni jumi, mutta muuten ei mitään ihmeempää. Pennun hoitoa jännitin aika paljon etukäteen, kun oli Katriinan kanssa puhuttu, että se saattaa tarvita useamman hoidon uimaripentutaustan ja pitkän synnytyksen vuoksi. Pentu ei onneksi ollut niin pahassa kunnossa kuin etukäteen pelkäsin, se oli yllättävän hyvä taustatilanteeseen nähden. Lapojen välistä hoidettiin joku pieni jumi pois. Toista takajalkaa pentu vähän jökitti, samaa jalkaa olen katsonut pennun liikkeessä, että liike on vähän jäykän näköinen. Yhden hoidon perusteella on vaikea sanoa, mikä taustalla on, mutta eiköhän se seurannassa ja jatkohoidossa selviä ennemmin tai myöhemmin. Odin oli tosi hienosti hoidettavana, sen luontainen temperamentti on loistava, mukavan rauhallinen. Liikekin on hoidon jälkeen näyttänyt paremmalta.
Perjantai-illaksi mentiin istumaan iltaa Ainon luo. Pentu oli tosi reipas uudessa paikassa ja sujahti isomman koiralauman sekaan kuin vanha tekijä. Ainon takapihalla pennulla oli niin lystiä, ettei se meinannut malttaa tulla sieltä sisälle ollenkaan. Kun riehumiset oli riehuttu, pentu nukkui hyvät unet.
Tämän viikon maanantaina Odin täytti 7vkoa. Tiistaina otettiin iso askel kohti ison koiran elämää, kun mamakoira Freya lähti Stiinan mukana takaisin omaan kotiin. Ajoitus tuntui aika sopivalta, Freya alkoi parina viime päivänä pennulle viimein jo vähän kertoa, että maitobaarin tarjoilut alkavat olla ohi. Vähän haikein, mutta kuitenkin hyvin mielin annoin Freyan Stiinan matkaan. Pääsin kuluneiden viikkojen aikana tutustumaan Freyaan ihan eri tavalla oman arjen kautta, ja se on kyllä tosi ihana ja kiva koira ❤ Odin ei ole isommin itkeskellyt mamman perään, onneksi sillä kuitenkin on kaksi seuraneitiä täällä kotona.
Keskiviikkona oli edessä eläinlääkärin tarkastus, silmäpeilaus ja sirutus. Jouduttiin odottelemaan klinikalla aika pitkään, mutta pentu oli tosi lunkisti – se katseli rauhallisesti klinikan menoa ja otti odotellessa pienet unet. Klinikan väki ja aika moni asiakkaista kävi pentua ihastelemassa ja hämmästeli sen rauhallista käytöstä. Olin pikkupojasta aika ylpeä ❤ Painoa oli 4,9kg – ihan sopuisa paino! Eläinlääkärin tarkastuksessa oli kaikki kunnossa, silmät olivat terveet ja pallitkin paikallaan. Sirutusta pentu ei juurikaan huomannut.
Sirutuksen myötä saatiin rekisteröintikin vireille ja hoidettua. Virallisen nimen tiesin heti, kun mun pentujen nimigeneraattori Aino niitä mulle listaili, mutta piti ennen sen lukkoon lyömistä tietysti ensin katsoa, sopiiko se pennulle yhtään. No miksei olisi sopinut, kun se on yksi viikinkijumala Odinin nimi – halusin viittauksen viralliseen nimeen siltä varalta, ettei pennun kutsumanimeksi jää Odin.
Empathica’s Grimnir ”Odin” 7vkoa ❤
Olen tosi tyytyväinen tähän pentuun, ihan kokonaisuudessaan. Luonne vaikuttaa tosi kivalta ja sopeutuvaiselta. Rakennekin on harrastuskoiralle hyvä, täytyy vielä apukäsien kanssa jossain välissä ottaa pennusta seisomakuva.
Kynsien leikkaamistakin on harjoiteltu, samalla myös oikeanlaisen mielentilan treenaamista hoitotoimenpidetilanteeseen. Odinin luontaisesti rauhallinen temperamentti helpottaa tätä treeniä kovasti, pääsi vähän oikomaan tässä harjoituksessa. Videon ottamisen aikaan kynnet oli jo leikattu, mutta harjoiteltiin rauhassa selällään sylissä olemista.
Torstaina käväistiin Odinin kanssa kahdestaan perinteisellä luokkaretkellä Saijan luona, jossa pampai Unski oli heti valmiina pentua leikittämään. Odinia alkuun vähän jännitti, kun appenzellipappa Edi haukkui ja Unskin leikkiinkutsut olivat aika vauhdikkaat. Kokeiltiin sitten Odinia ja Unskia tutustuttaa toisiinsa kahdestaan, hetken tuumailtuaan pentu reipastuikin leikkimään Unskin kanssa. Tämä reissu teki tosi hyvää pennulle!
Kotona leikit meidän tyttöjen kanssa muuttuu koko ajan äänekkäämmiksi ja rajummiksi, välillä metelin määrästä voisi erehtyä luulemaan, että meillä asuu koiria enemmänkin. Pääosin Sara on pennun leikittäjä edelleen, mutta Lempikin välillä intoutuu leikkimään pennulla. Satunnaisesti myös kaikki kolme ovat saman lelun kimpussa.
Lomaviikko alkaa olla ohi, ja nopeasti se on mennytkin. Tiistaina meillä kävi rotuuntutustujia vierailulla, Odin otti vieraat reippaasti vastaan. Keskiviikkona oli aika pakata ja suunnata Joensuuhun pariksi päiväksi lomailemaan. Tässä lähellä ei ollut kätevästi oikein sellaista paikkaa, mihin uskaltaisin hyvillä mielin lähteä pentua ulkoiluttamaan sen väsyttämiseksi pitkää ajomatkaa varten. Sattui sitten mieleen, että Pieksämäellä on ihan kiva pieni metsä, missä olen aiemminkin Joensuun reissuilla käynyt pentujen kanssa. Odin oli tosi kiltti matkalainen, ihan muutama piippaus kotoa lähtiessä, muuten se lähinnä nukkui Pieksämäelle saakka. Otin kameran matkaan uusien kuvien toivossa, kaikki postauksen kuvat on otettu pikkulenkin varrelta.
Uudessa paikassa Odinilla riitti tutkittavaa, mutta tosi reippaasti se kulki taas porukan mukana. Muutaman kerran pentu erkaantui vähän kauemmas, mutta kutsusta tuli heti kiltisti luokse – ja luoksetuloista palkitsen pennun joka kerta. Odin seurasi kiinnostuneena aikuisten tekemisiä, sain pari hauskaa kuvaa, kun aikuiset söivät mustikoita varvuista, ja pentu meni tutkimaan, että mikä juttu tää oikein on.
Vajaan tunnin ulkoilu riitti väsyttämään pennun tehokkaasti, joten loppumatka Joensuuhun sujui hyvin rauhallisissa merkeissä. Joensuussa pentu sai ulkoilla pihalla useita kertoja päivässä, tarpeetkin tulivat aika hyvin sinne joitakin pissoja lukuun ottamatta. Yöt nukuttiin aika hyvin, ensimmäisenä yönä pentu vähän välillä kitisi, kun Freya ei halunnut mennä sen kanssa pentuaitauksella rajattuun tilaan nukkumaan. Kun Freya nukkui sen kanssa, Odinillakin riitti unta hyvin – mikäs siinä on nukkuessa, kun ruokatarjoilu on lähellä nälän yllättäessä.
Joensuun reissun aikana pentu sai joitakin uusia ihmiskohtaamisia – nuorin siskoni toi muutamia kavereitaan pentua katsomaan, ja Venlakin (kasvatinomistaja) kävi pentua moikkaamassa meillä. Odin on antanut varsin avoimen vaikutelman, sen häntä on aika liikuttava, kun se alkaa vispata 🙂 Sidostesukalla saatiin myös monet hyvät vetoleikit aikaiseksi. Tänään lähtöpäivänä penneli oli mukana lyhyellä metsälenkillä, reippaasti se kulki taas porukan mukana. Menomatkalla lenkille pentu vinkui autossa ensimmäistä kertaa vähän pitempään, mutta kerkesi rauhoittua ennen kuin oltiin metsässä. Ainoa lenkillä sattunut harmitus oli, että Freya juoksi Odinia päin Saraa jahdatessaan. Pentu taisi lähinnä säikähtää, mutta pysyi tömäyksen jälkeen viisaasti lähellä ihmistä, kun huomasi aikuisten lähtevän juoksuhippaan.
Kotimatka Joensuusta Jyväskylään sujui mukavasti, Odinillä riitti hyvin unta. Kotona se odotetusti oli täynnä virtaa, täällä oli melkoiset painit ja vetoleikit käynnissä hyvän aikaa.
Varasin Odinille ajan pentutarkastukseen, sirutukseen ja silmäpeilaukseen, ja aika viime hetkellä olin asian kanssa liikkeellä – ajat menivät luovutusviikolle. Tai no, pentutarkastukseen ja sirutukseen saisi ajan nopeastikin, mutta se silmäpeilaus on asia erikseen. Vähän taas hätkäytti ajatella luovutusviikkoa – siis sehän on jo ihan kohta.
Joensuun reissulla jo vähän aloittelin pennun viemistä tilanteisiin yksinään ilman aikuisten koirien tukea, sitä on suunnitelmissa jatkaa tässä seuraavien viikkojen aikana. Ihanasti Odin ottaa tukea ihmisestä, ja tykkään tosi paljon sen luottavaisesta suhtautumisesta uusiin asioihin. Pentu ei ole tyhmänrohkea, mutta ihan reipas tekemään tuttavuutta uusiin juttuihin. Saijan kanssa oli myös puhetta jo perinteisestä käynnistä heillä – sieltä saadaan uusia hyviä tuttavuuksia aikuisista koirista. Harmi, kun ei oikein kellään tässä lähipiirissä ole nyt pentua, että saisi Odinille pentuseuraa.
Freya edelleen kärsivällisesti imettää pentua, vaikka hampaiden täytyy tuntua jo varsin ikävältä. Odin on saanut maistella nappuloita ja lihaa, ne ovat maistuneet sille hyvin. Lihasta se innostui niinkin kovasti, että Joensuussa lähti aina toiveikkaana mukaan keittiöön, kun tiesi, että jääkaapissa sitä herkkua on 😀 Nopeasti nämä näköjään oppivat kerjuulle.
Huomenna viimeisen lomapäivän kunniaksi pennulle on tilattu vieraita, joten päivää vietetään seurustelun merkeissä!
Tupsi, pentu tai tätä nykyä tuttavallisemmin ”Upiti” on hurjassa kehitysvaiheessa, maailma on auennut ihan uudella tasolla. Viime viikko otettiin aika rauhallisesti, sillä mulla oli yövuorot, ja yövuorojen perään palautuminen tuntuu nykyään tosi paljon hitaammalta. Nyt toki vaikuttaa sekin, että Rinin kuoleman jälkeen mun yöunet melko odotetusti ovat olleet ihan olemattomia, joten joudun syömään lääkkeitä, että saan nukuttua edes jotenkuten. Vapaat menivät siis enemmän ja vähemmän kestokoomassa, onneksi tämä viikko on lomaa, joten ehditään pennun kanssa enemmän touhuta.
Noh, viime viikon hiljaisten päivien seurauksena pennusta on kehittynyt varsinainen vintiö. Se on saanut nyt viettää pääasiassa päivät meidän kanssa alakerrassa, yöt pentu nukkuu Freyan kanssa vielä pentuhuoneessa. Alhaalla on enemmän tilaa, joten täällä on hyvä harjoitella juoksuspurtteja, lisäksi saatavilla on jatkuvasti ainakin yksi leikkitäti. Leikkitätien tuomat ilot eivät kuitenkaan pennun toiminnantarmoa ole täysin purkaneet – viime päivinä olen enenevässä määrin saanut irrottaa pentua nilkasta, verhoista, johdoista ja milloin mistäkin pahanteosta. Tänään sitten totesin, että penneli saa lähteä pienelle lenkille mukaan, josko se vaikka vähän rauhoittaisi menoa.
Noin 20min automatka sujui hiljaisissa merkeissä, mitä nyt jouduin komentamaan pentua välillä olemaan hamuamatta häkin kaltereiden välistä aurinkosuojapeittoa naskaleidensa väliin. Perillä päästin ensin aikuiset autosta ja päästin pennun katselemaan, minne on tultu. Paikka oli Odinille ihan uusi, mutta se lähti häntä pystyssä ja tosi reippaasti heti aikuisten perään. Välillä se erkaantui vähän kauemmas, jolloin se saattoi pari kertaa piipata, mutta kun kutsuin sitä luokse, se tuli heti ja matkaa jatkettiin hiljaisissa merkeissä. Ihan uskomattoman reipas pentu!
Luoksetuloa ollaan ”treenattu” tätä aiemmin vähän sisällä, oli kiva nähdä, miten nopeasti pentu asian oivalsi ja tarjosi sitä ulkonakin. Sitä keretään paljon vahvistaa ennen luovutusikää. Käveltiin tosi lyhyt kieppi hyvin rauhalliseen tahtiin. Pohja oli hyvin epätasainen, aluksi Odin muksahteli muutaman kerran nenälleen, mutta tosi nopeasti sopeutui epätasaiseen pohjaan. Tekee hyvää pennun motoriikalle päästä harjoittelemaan kropankäyttöä monipuolisessa maastossa.
Sellainenkin ihmetys kävi, että ulkoilun aikana lentokone lensi aika matalalla meidän yli, ääni oli aika kova. Odin hakeutui jalkoihini, mutta ihan rauhallisena minkäänlaista ääntä pitämättä kuunteli ja ihmetteli, mistä ääni kuului. Se on edelleen minusta varsin hiljainen pentu, ei turhia piippaa tai metelöi. Ainut tilanne, missä sillä lähtee ääntä, on silloin, jos jätän sen pentuaitauksen taakse esim. siksi aikaa, kun käytän aikuiset koirat ulkona. Saan sen jäämään ihan hiljaa, kun heittelen vähän namuja lattialle etsittäväksi, mutta takaisin tullessa Odinin huomatessa, että äiti ja kaverit ovat aitauksen toisella puolella sen saavuttamattomissa, huutokonsertti on melkoinen. Aitauksesta se pääsee vasta rauhoituttuaan ja ollessaan hiljaa, välillä siihen ei mene montaakaan minuuttia ja välillä menee kauemmin. Satunnaisesti on samaa vääntöä käyty pennun kanssa sylissä olemisesta – myös sieltä päästäkseen täytyy rauhoittua. Eilen napsuttelin pennulta kynnet palkkaillen sitä namilla sylissä selällään olemisesta, se vaati hieman aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta sujui kuitenkin varsin hyvin.
Odin on saanut vähän maistella kiinteää ruokaa – nappulaa, lihaa ja nameja, mutta syö edelleen pääasiassa maitobaarin antimia. Se kasvaa minusta ihan hyvin, joten en ole vieläkään kiirettä pitänyt sen siirtämisessä kiinteälle ruoalle. Nyt se on ruumiinrakenteeltaan ihan sopusuhtainen. Jalat ovat aika paksut ja tassut isohkot, joten jännä nähdä, minkä kokoinen pennusta aikuisena tulee. Pentu on nyt somimmillaan, se on niin suloinen pieni nappisilmä.
Pennun luonne vaikuttaa tosi kivalta, tähän mennessä se on antanut hyvin reippaan, sosiaalisen ja toimeliaan vaikutelman. Aika rauhallinen pentu, mitä pidän tosi hyvänä asiana – emänsä kun oli aikamoinen elohopea jo pentuna. Kyllä Odinistakin vauhtia löytyy, mutta kohtuullisemmin. Odin vaikuttaa melko ahneelta, se syö namuja ihan mielellään. Se myös leikkii aika kivasti, ei ole ainakaan vielä mikään peto taisteluleikeissä, mutta sinnikkäästi pitää lelusta kiinni. Tähän mennessä näkemäni perusteella odotukset pennun luonteelle ovat aika korkealla, se vaikuttaa varsin tasapainoiselta ja mukavalta tyypiltä.
Lomaviikolle on suunnitteilla vähän ohjelmaa. Huomenna meille tulee rotuuntutustujia, kiva samalla nähdä, miten pentu suhtautuu ihan vieraisiin ihmisiin. Keskiviikkona suunnataan taas Joensuuhun pariksi päiväksi, joten pennulle on luvassa lisää autoilua ja ulkoilua. Lomaviikon lopulle yritän saada järjestettyä lisää uusia ihmiskontakteja, ensi viikolla voidaan varmasti tehdä lisää tuttavuutta uusiin luotettaviin aikuisiin koiriin. Täytyisi myös alkaa suunnitella pentutarkastuksen ajankohtaa, viikot menevät niin nopeasti.
Yksi lyhyt videoklippi tuli otettua tämän päivän ulkoilultakin, täytyy ensi kerralla videoida vähän enemmän. Nyt ollaan pennun kehityksessä siinä vaiheessa, että pitäisi olla videokuvaus päällä koko ajan – niin hauska seurata sen touhuja silloinkin, kun toinen on vähän tuhma. Tänään ilta on ollut rauhallisempi, pennun ottaminen ulos mukaan siis kannatti! Jos vaan kelit sallivat, niin ulkoilua on luvassa tällä viikolla rutkasti lisää.
Täällä surun keskellä pienestä tassuterapeutista on ollut iso apu. Pennun kehitys on ottanut ison harppauksen eteenpäin parin viikon aikana, joka edellisestä postauksesta on ehtinyt kulua. Kuvia on tullut otettua aika vähän, mutta videoita oli onneksi niidenkin edestä. Näistä näkee aika konkreettisesti pennun kehitystä. Kuvat ovat kaikki viime viikolta, Odin on niissä noin 3,5-viikkoinen.
Elokuun lopussa silmien aukeamisen jälkeen Odin alkoi vähitellen olla hereillä pieniä hetkiä muulloinkin kuin syömisen aikana ja harjoitella kävelemistä. Aluksi se oli tosi kömpelö, ja takapää lipsui alta helposti. Yritin viedä sitä paremmin pitoa tarjoaville alustoille, mutta sama juttu alustasta riippumatta. Kehitystä alkoi kuitenkin tapahtua jo muutamassa päivässä, ja päivä päivältä takapää vahvistui.
Kun pentu alkoi liikkua enemmän, aloin viedä sitä useammin muiden koirien seuraan. Sara on alusta asti ollut mitä liikuttavin hoitotäti, se hoitaa pentua ja leikittää sitä väsymättä. Lempi oli tosi kiinnostunut pennusta pienempänä, tuossa välissä sillä oli vaihe, kun pentu oli ällöttävä, mutta nyt Lempi on taas ollut kiinnostuneempi. Sara pyrkii enemmän sellaiseen keskinäiseen leikkiin siinä missä Lempistä on vaan kiva retuuttaa pentua joko niskasta tai korvasta… Rini pysyi loppuun asti hyvin välinpitämättömänä pentua kohtaan.
Aikuiset koirat, jotka viihtyvät pentujen kanssa, ovat ihan korvaamattomia etenkin näiden ainokaisten kanssa. Ne eivät luonnollisesti korvaa samanikäisiä ja samassa kehitysvaiheessa olevia sisaruksia, mutta opettavat kukin tahollaan tärkeitä sosiaalisia taitoja.
Syyskuun ensimmäisinä päivinä Odin osoitti ensimmäisiä kertoja kiinnostusta leluja kohtaan. Kiinnostus kesti yleensä vain lyhyen hetken niin kuin pennuilla alkuun tavallisesti. Nyt leluja kannetaan jo ponnekkaasti ja häntä tötteröllä.
Viime viikon torstaina oli aika alkaa laajentaa pennun maailmaa ihan urakalla. Mummoni täytti viime viikonloppuna 90v, ja suunnitelmissa oli perheen kesken käydä yhdessä syömässä. Tätä varten auton nokka suuntasi loppuviikosta Joensuuhun, ja Freya ja Odin lähtivät muun lauman mukaan. Oman lauman lisänä mulla oli vielä Keksi, jonka Aino antoi lohtukoiraksi hoitoon ensimmäisiksi päiviksi Rinin poismenon jälkeen. Odin matkusti takapenkillä häkissä Freyan kanssa, ja ensimmäinen automatka oli kevyt 3,5h koettelemus. Odin piippasi muutamia kertoja matkan aikana, mutta matkusti tosi rauhallisesti, kun ”lohtutissi” oli koko ajan vieressä saatavilla.
Joensuussa päästiin vähän harjoittelemaan ulkoilua, joskin aika viileät ja sateiset kelit hieman rajoittivat menoa, pentu on vielä aika kylmänarka. Odin oli pääasiassa ulkona aikuisten koirien kanssa, mutta kertaalleen kävin ottamassa siitä pihalla kuvia ihan yksinään. Ihanasti se reagoi ihmisen ääneen ja hakeutuu luokse, ja oli varsin reipas ulkona, vaikka kaikki oli ihan uutta ja ihmeellistä. Nopeasti kameran kanssa totesin, että helppojen kuvausten ajat ovat ohi, sen verran on pentuun tullut vauhtia lisää. Mun kameran tarkennus on tosi hidas, mikä ei yhtään auta asiaa.
Porukoiden luona majoituttiin aitassa niin kuin aina aiemminkin. Rajasin pentuaitauksella sinne Odinille ja Freyalle yöksi oman tilan, ja parin päivän reissu sujui tosi hyvin. Odin pääsi käymään sisällä talon puolella useamman kerran, perjantaina käytiin mummon luona, samalla tuli lyhyt autoilu. Joensuussa oli sen verran paljon kaikkea uutta, että Odin oli aika väsynyt, kovin pitkiä aikoja se ei ollut kerrallaan hereillä.
Lauantaina ajettiin Joensuusta takaisin Jyväskylään mummon juhlien jälkeen, ja koko automatka meni hiljaisuuden vallitessa. Reija oli tullut Rufuksen (E. Wishmaster) kanssa meille jo perjantaina, sillä viikonloppuna oli myös kasvateilleni järjestämä paimennusviikonloppu. Lauantaina kotiintulon jälkeen ajattelin, että Odin on varmaan tosi väsynyt koko illan, mutta mitä vielä – sehän oli ratketa liitoksistaan, kun tunnisti päässeensä takaisin kotiin! Iltapuhteina laajensin sen oleskelutilaa vierashuoneessa Reijan pitäessä pennulle seuraa.
Viime viikolla Odin sai ensimmäisen matolääkekuurin. En ole kiirehtinyt sen siirtämisessä kiinteälle ruoalle. Rufukselle aikanaan yritin sitkeästi tarjota kiinteää ruokaa heti 3-viikkoisena, ja sehän sylki vain kuppiin (ellei tarjolla ollut lihaa) ja suuntasi takaisin maitobaariin. Odinille ajattelin kokeilla tarjota loppuviikosta kiinteämpää ruokaa.
Kun pennun liikkuminen on kehittynyt ja maailmaa muutenkin alettu avartaa, on sillä käynyt joitakin vieraita. Aino ja Elli kävivät viime viikon alussa, Reija oli meillä tosiaan viikonloppuna, ja sunnuntai-iltana istuttiin iltaa Ainon, Ellin ja Saijan kanssa. Odin ei Joensuussa ollessa vielä ihan hirveästi ottanut oma-aloitteisesti kontaktia vieraisiin ihmisiin, mutta reissun jälkeen siitä on kehkeytynyt oikea seuramies. Se on niin liikuttava heiluvan häntänsä kanssa! Maanantaina mun entinen työkaveri kävi myös meillä pyörähtämässä, Odin kiipesi häntä heiluen heti syliin. Tässä tulevien viikkojen aikana meille on tulossa vieraita enemmänkin, joten saadaan pennulle hyvin tarjottua ihmiskontakteja.
Freya alkaa viihtyä nykyään paremmin jo muualla kuin pentulassa – tai no, viihtyy se siellä, jos siellä on muitakin. Freya on ollut mukana pitkillä lenkeillä muun porukan kanssa, se on kyllä kiva, kun sen voi ottaa lenkeille ongelmitta mukaan, vaikka siellä olisi vieraampiakin koiria mukana. Luulisin, että näillä liikuntamäärillä Freya on palautunut synnytyksestä tosi hyvin. Tiineyden aikana kertyneet ylimääräiset kilotkin on karistettu.
Odinin luonne vaikuttaa tällä hetkellä aika kivalta, se on rauhallinen, mutta leikkisä ja aktiivinen pentu, ei kovin äänekäs. Toistaiseksi se on ollut myös aika reipas uusissa tilanteissa. Luonnetta löytyy tarpeen vaatiessa, viime viikon alussa väännettiin sen kanssa ihan urakalla, kun yritin vanhaan tapaan kääntää sen aina kyljelleen nukkumaan – ja pentu päätti, että se nukkuu juuri siinä asennossa, missä itse haluaa. Pentu ei antanut periksi millään, mutta en kyllä antanut ihan helpolla minäkään. Nyt en ole enää ollut niin tarkka Odinin nukkuma-asennosta, rintakehän muoto on normalisoitunut, kun pentu on enemmän jaloillaan, ja välillä se nukkuu ihan oma-aloitteisesti kyljellään. Sen keho tuntuu tosi paljon paremmalta kuin kolme viikkoa sitten, mielenkiinnolla odottelen, mitä Katriina siitä sanoo, kunhan päästään hoitoon.
Kulunut viikko toi tullessaan taas uudenlaisia kasvatushaasteita. Julkaisin Facebookissa noin viikko sitten kuvan valtavasti kasvaneesta Odinista mielipuuhansa – syömisen – ääressä saatesanoilla, että kohta täytyy hankkia portsari tämän maitobaarin äärelle. Yksi rotua harrastava Facebook-kaveri kävi kommentoimassa ja kertomassa naapurissaan syntyneestä toisenrotuisesta pienehköstä pentueesta, jotka kasvoivat myös ihan silmissä, ja niitä oli pitänyt käännellä kyljelleen, ettei niistä tullut uimaripentuja. Piti ihan laittaa viestiä kaverille perään ja kiittää kommentista – se käynnisti omalla kohdallani sellaisen oivallusten sarjan, jolla toivottavasti ennaltaehkäistiin isompia murheita.
Uimaripentu kehittyy isoilta osin ylensyömisen seurauksena, kun pentu kasvattaa vauhdilla keskivartaloaan, toinen riskitekijä on, jos pentu nukkuu paljon samassa asennossa. Viime viikon loppupuolella muistan elävästi nostaneeni Odinin syliin ja ihmetelleeni, kun sen rintakehä tuntui minusta jotenkin vähän kummallisen malliselta. Sivuutin ajatuksen ja pistin sen piikkiin, että oma mieli meinaa lähteä taas laukalle. Sitten viime viikolla kelasin taaksepäin sen Facebookin kommentin jälkeen, että Odin syö kuin hevonen ja nukkuu pääasiassa vain mahallaan. Nostin pennun syliin ja ahdistuin – rintakehä oli selvästi litistynyt. Jalat myös osoittivat enemmän sivuille (kuin kilpikonnalla) ja liikkumistapa muistutti hylkeen liikkumista.
Viestittelin muutaman kokeneen ihmisen kanssa ja lueskelin koirankasvatusryhmiä saadakseni neuvoja – olin kyllä uimaripennuista ennen kuullut, mutta ei mitään omakohtaista kokemusta niistä. Aloitettiin saman tien kylkimakuuharjoitukset, Odin pisti alkuun hanttiin ihan hirveästi, oli varmasti tosi hankala olla. Aloitin myös kylkien sivelyn useamman kerran päivässä, sivelyiden tarkoitus on auttaa palauttamaan kylkiluut takaisin oikeaan muotoon. Kasvattajakollegan neuvosta aloitettiin myös Odinin jalkojen jumppaaminen. Aina siinä pentua hoitaessa soimasin itseäni, kun en kuunnellut intuitiotani silloin edellisviikon loppuna, olisi päästy tarttumaan tähän aiemmin. Toisaalta kuulosti lohdulliselta niin lukea kuin kuulla, että uimaripentujen toipumisennuste on varsin hyvä.
Nyt on jumpattu ja harjoiteltu kylkimakuuta melkein viikko, ja pakon edessä sen ruokailuja on vähän rajoitettu. Parin päivän jälkeen olin tuntevinani kylkiluissa jo muutosta parempaan, havaintoa tuki myös, että pari kertaa löysin Odinin pentulaatikosta makaamasta kyljellään. Edelleen se makaa paljon mahallaan, joten kääntelyä saa tehdä edelleen, mutta Odin rauhoittuu kyljelleen tosi paljon nopeammin. Nyt, kun olen pentua paljon jumpannut ja muutenkin käsitellyt, olen myös tajunnut, kuinka järkyttävässä jökissä sen keho on. Osa on varmasti tästä uimarioireistosta johtuvaa ja luultavasti iso osa synnytyksessä tullutta. Olen niin kiitollinen, että varasin Katriinan hoitoajan jo ennen Odinin syntymää, se tulee todella tarpeeseen.
Kuluneen viikon aikana Odinista on alkanut löytyä luonnetta – se on välillä pistänyt aika kovasti hanttiin, jos ei ole arvostanut jotain toimenpidettä. Toisaalta on ollut ihana seurata, kuinka se välillä jää ihan kuulostelemaan oloaan, kun olen yrittänyt itse hoitaa sitä ja helpottaa sen oloa. Se maiskuttelee hirveästi, jos jossain on kireää, mutta ei pyri pois kosketuksen alta – on siis tullut tunne, että se nauttii hoidosta. Perjantaina uskaltauduin punnitsemaan Odinin, painoa oli ihan himpun vajaa 1200g – se on siis triplannut syntymäpainonsa 1,5 viikossa. Silmät aukesivat lauantaina.
Tänään oli painajaismainen aamu, meinasi käydä iso vahinko. Tulin aamulla yövuorosta kotiin, ja yläkerrasta kuului pennun avunhuutoja. En vieläkään tajua miten se oli sinne joutunut, mutta Odin oli jotenkin jäänyt jumiin pentulaatikon pohjalla olleen vanhan peiton sisään. Revin äkkiä peittoon reiän, että sain Odinin ulos, se oli ihan kunnossa, mutta todella väsähtänyt. Nostin sen Freyalle hoidettavaksi ja että se pääsee syömään, mutta pentu oli niin uuvuksissa, ettei jaksanut edes imeä. Annoin ensiavuksi ruiskulla Odinille vettä ja kaapista löytyi onneksi hunajaa, niillä sain pennun sen verran virkistymään, että se alkoi syödä. Aamupäivän vuoroin syötyään ja levättyään Odinin vointi onneksi normalisoitui, ja nyt iltapäivällä se on ollut ihan oma itsensä. Onneksi selvittiin säikähdyksellä ❤
Sama peitto on ollut käytössä useammalla pentueella, eikä kertaakaan aiemmin ole käynyt näin. Nyt sai peitto kyytiä.
Mielipide valokuvaamisesta on tuotu julki.
Tänään käytin iltapäivällä Odinin alakerrassa moikkaamassa innokkaita hoitotätejä. Pentu lähti aika kivasti jo harjoittelemaan kävelemistä! Näihin harjoituksiin varmasti menee tovi ennen kuin jalat kunnolla kantavat, mutta tälle projektille on kyllä aikaa! Ehdin vähän jo henkisesti valmistaa itseäni, että Odinilla menee pitempään päästä jaloilleen, mutta ihan se vaikuttaa ikätasonsa mukaan pyrkivän jaloilleen. Täytyy koittaa miettiä pentulaatikkoon joku vielä paremmin pitävä pohja.
Tällä viikolla Odin saa ensimmäiset vieraat, kun kotiväki tulee Joensuusta sitä moikkaamaan. Muuten täällä jatketaan kävely- ja kylkimakuuharjoituksia. BioSensor-ohjelma loppuu huomenna, se sujuu Odinilta jo varsin leppoisasti – se on ihan reporankana kaikissa osioissa.
Empathica's Blogi 