Empathica's Blogi


Jätä kommentti

Omien koirien ja muun Emppuperheen syyskuulumiset

Yritin lueskella blogista, milloin viimeksi olen kirjoitellut muun Emppupoppoon kuulumisista, ja totesin, että aika pitkä aika sitten. Tuurissaan on, mitä tässä vaiheessa enää muistaa, mutta yritän parhaani onnettoman muistini kanssa 😀

Aloitan tulospäivityksellä – jos nyt oikein selasin, niin edellinen tulospäivitys on heinäkuun puolivälistä… Tästä listasta voi tulla pitkä 😀

  • 6.8. Hanna ja Mera (E. Moonheart) kävivät australianpaimenkoirien erkkarissa islantilaisen Lilja Halldorsdottirin kehässä hakemassa harrastus-H:n seuraavalla arvostelulla: ”2 years old. Good proportions. Feminine head with good strengh of muzzle. Skull could be stronger. High set ears. A bit round eyes. Moderate neck. A bit steigh in shoulder in upper arm. Chest just deep enough. Ribs could be better sprong. Moderate angulation rear. Level topline. She mover with short steps, both front and rear, is good in balance but I`d like more power.”
  • 13.8. Viivi ja Kromi (E. Fireheart) kävivät myös näyttelyssä, Tuire Okkola tuumasi Kromista seuraavaa: ”2v. Koon ylärajalla. Hento luusto. Hyvä rinnan syvyys. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä pään pituus. Ilmettä häiritsee pystyt korvat. Hyvä väri, karva ei tänään parhaassa kunnossa. Liikkuu ahtaasti takaa. Hyvä askelpituus. Esitetty hyvin.” Kromille T.
  • 13.8. Ari ja Haba (E. Saros) kisasivat kotikisoissa agilityä kahden voittonollan kera, joilla tuli samalla menolippu agilityn 2-luokkaan!
  • 14.8. Viivi ja Kromi (E. Fireheart) korkkasivat virallisen kisauransa rallytokon tuplakisoissa. Ensimmäiseltä radalta tuloksena 81p ja toiselta 96p ja 3. palkintosija!
  • 20.8. kisattiin rallytokon sm-kisat Ylöjärvellä, siellä oli Emppuedustusta kahden koirakon verran. Hannalle ja Meralle (E. Moonheart) alokasluokasta 89 pistettä ja uusi koulari RTK1! Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) tekivät alokasluokassa kolmannen 100p suorituksen, heillekin koulari RTK1 ja he sijoittuivat kisoissa 2. palkintosijalle!
  • 27.8. Linda ja Bree (E. Sweetheart) kisasivat tokon voittajaluokasta 1-tuloksen!
  • 28.8. Aino ja Tipu (E. Shaula) kisasivat Kerimäellä paimennuksen rotumestaruuskisoissa. Viime vuonna he voittivat 1-luokan rotumestaruuden paimennuksessa. Tänä vuonna heille rotumestaruus 2-luokasta upealla ERI/91-tuloksella, jolla lunastettiin myös menolippu 3-luokkaan!
  • 3.9. Katja ja Zeke (E. Braveheart) kisasivat rallytokon alokasluokasta 90 pisteen radan, jolla tuli myös koulari RTK1!
  • 3.9. Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) korkkasivat rallytokon avoimen luokan 90 pisteen radalla, heille myös TP!
  • 3.9. Tiina ja Vips (E. Salacia) kisasivat tokon voittajaluokasta 2-tuloksen, 1-tulos jäi ihan muutaman pisteen päähän! 2-tulos riitti kisoissa kuitenkin luokkavoittoon 🙂
  • 19.9. saatiin iloisia uutisia Kennelliitosta Odinin (E. Grimnir) virallisten luustokuvaustulosten muodossa: lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja selkä LTV0! Nyt on taas hetkellisesti kaikki kuvausikäiset ja hengissä olevat kasvatit virallisesti luustokuvattu ❤
  • 24.9. sisarukset Kromi (E. Fireheart) ja Mera (E. Moonheart) kävivät mh-luonnekuvauksessa, molemmat ihan itsensä näköisillä profiileilla. Molemmille laukauksista 1, loistavaa!
  • 1.10. Ari ja Haba (E. Saros) kisasivat paimennuksen 1-luokasta upean tuloksen ERI/92 ja tienasivat samalla itselleen menolipun paimennuksen 2-luokkaan!
  • 1.10. Linda ja Bree (E. Sweetheart) kisasivat seuramestaruuksissa rallytokoa, heille tulokseksi MES92 ja seuramestaruuden 3.sija!
  • 8.10. tuore isäkoira Rufus (E. Wishmaster) kisasi lainaohjaajan kanssa tokon avoimesta luokasta toisen 1-tuloksen, heille 3. palkintosija myös!
  • 16.10. Linda ja Bree (E. Sweetheart) kisasivat rallytokosta ensimmäisen valionarvokiinnityksen tuloksella MES100! Toiselta kisaradalta tuloksena MES87!
  • 23.10. Hanna ja Mera (E. Moonheart) korkkasivat virallisen agilityuransa hyppyradalla. Vielä ei tuloksilla juhlittu, mutta meno oli niin hienon näköistä, että tulokset lienevät vain ajan kysymys 🙂
  • 5.11. Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) kisasivat rallytokon avoimesta luokasta toisen tuloksen 93 pisteellä!
  • 5.11. Linda ja Bree (E. Sweetheart) saivat toisen valionarvokiinnityksen rallytokossa tuloksella MES99!
  • 6.11. Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) korkkasivat virallisen tokouransa komealla 191 pisteen suorituksella, jolla he saivat myös KP:n ja luokkavoiton!
  • 12.11. oli kauden viimeiset paimennuskisat Somerolla. Marille ja mammalomalta palanneelle Nupulle (Titangus Daracha) EH/88, oli tosi hieno rata!
  • Aino ja Tipu (E. Shaula) tekivät samaisissa paimennuskisoissa valtavan kauniin ja sujuvan radan 3-luokassa, heille tuloksena ERI/94, uusi titteli PAIM3 ja ensimmäinen valionarvokiinnitys! ❤
  • 19.11. Ohmi (E. Lionheart) kisasi lainaohjaajan kanssa JAT:n seuramestaruuksissa agilityä, hyppyradalta tuli 0-tulos, joka riitti 2. palkintosijaan sekä JAT:n 1-luokan seuramestaruuteen!
  • 19.11. Linda ja Bree (E. Sweetheart) tekivät Emppuhistoriaa rallytokokisoissa – tuloksena MES98 pistettä, kolmas valionarvokiinnitys eli Bree on nyt Suomen rallytokovalio ja toinen rallytokovalionarvon saavuttanut Emppu! ❤
  • 20.11. Mari ja Noa (E. Norris) kisasivat rallytokon mestariluokasta 84 pistettä ja uuden koularin RTK4!

Ihan valtavasti onnea kaikille tuloksia tehneille, kasvattaja on täällä ollut koko syksyn ihan pyörällä päästään ja pyyhkinyt monet kerrat onnen kyyneleitä silmäkulmistaan! Ihan huikeita nämä ihmiset koirineen! ❤ Alla joitakin kuvia, kaikki omistajiensa ottamia.

Omien koirien kanssa on palailtu normaaliin arkeen pentujen lähdettyä maailmalle. Vapaa-ajanvietto-ongelmia ei ole ollut, tekemistä on riittänyt ja nyt on ollut ihana keskittyä omien koirien treenaamiseen, kun pahin väsymys pentuprojektin jäljiltä alkaa olla selätetty. Olen vasta viimeisen viikon aikana havahtunut, kuinka paljon energisemmältä oma olo tuntuu, kun ei ole enää 3-vuorotyön pyörässä. Vaikka koulu vaatii aika paljon aikaa ja energiaa, ei koulupäivän jälkeen ole kaikkensa antanut olo, vaan vielä jaksaa puuhastella koirien kanssa. Eikä ole ihan kuollut, vaikka viikonloppukin menisi erinäisissä riennoissa. Jos olisin etukäteen tiennyt, miten paljon nauttisin opiskeluajasta, olisin hakenut kouluun jo monta vuotta sitten!

Lempi on käynyt Kaiperlan hoidettavana syyskuun alussa ja marraskuun lopussa. Loppukesän ensimmäisellä hoidolla oli isoin vaikutus ja muutos koiran olemukseen ja käytökseen, mikä on ihan normaalia, nyt pyritään ylläpitämään hyvää tilannetta. Syyskuun hoidossa todettiin tilanteen menneen paljon parempaan, lantion ja oikean takajalan kiertoa hoidettiin vielä lisää. Toisen hoidon jälkeen Lempi on ollut minusta ihan normaali oma iloinen (ja joskus vähän raskas) itsensä. Se on saanut metsässä hillittömiä hepuleita, leikkii taas Saran kanssa, leikkii leluilla ja on juuri sellainen, kun minusta Saukin pitää olla ❤ Edellisessä hoidossa todettiin, että lantioon oli tullut taas hieman jännitettä, joskaan ei samassa mittakaavassa kuin aiemmin. Lempi tekee kovasti juoksua, mikä viittaisi taas siihen, että juoksuväli lyhenee. Kaiperla oli kuitenkin sitä mieltä, että nyt ei kannata tähän väliin rientää sterkkaamaan, vaan annetaan seuraavan juoksun rauhassa tulla ja mietitään sterilointia ensi keväänä, kunhan hormonaalinen toiminta on taas tasoittunut. Jossain kohtaa mua aika paljon ahdisti ajatus seuraavasta juoksusta, mutta nyt tiedän, mistä apu löytyy, jos Lempi alkaisi kehitellä samanlaisia oireita kuin kesällä.

Pohdittiin Kaiperlan kanssa aika paljon syitä, miksi Lempin juoksuväli lyhenee. Vastaus taitaa olla aika paljon yksinkertaisempi kuin ensin ajattelinkaan – se taitaa lyhentää väliä, jotta saisi synkronoitua juoksukierron samaan rytmiin Saran kanssa. Saralla oli juoksu nyt marraskuussa, ja kun nyt vähän olen kelaillut viime kevään tapahtumia, niin Saralla oli juoksu myös viime keväänä vähän ennen Lempiä. Mutta syy sille, miksi Lempi kehittelee jännitystilaa lantioonsa, taitaa pysyä mysteerinä. Toivotaan, että sen osalta saadaan tilanne rauhoittumaan steriloinnin myötä.

Olen tämän Lempin takapääepisodin myötä miettinyt aika paljon meidän tulevaisuutta agilityssä. Agilityllä ei ollut ainakaan tietoista osuutta Lempin oireiden alkamiseen, mutta lajin vaatimukset viime kesän tapahtumien jälkeen ovat mietityttäneet aika paljon. Lempi täyttää helmikuussa 6 vuotta, ja meidän agikisaurasta on mennyt puoli vuotta tähän takapään ongelmien selvittelyyn ja hoitoon. Kuntoutukseen menee aikaa vielä lisää, tällä hetkellä ajatuskin agilityn tekemisestä Lempin kanssa ei tunnu hyvältä – en halua riskeerata sen kanssa yhtään. Ikävä tosiasia on myös, että Lempin keho ei oikeastaan missään vaiheessa ole mielestäni kovin hyvin kestänyt agin harrastamista. Tällä hetkellä tuntuu, että en ole palaamassa Lempin kanssa enää agilitykentille. Toisaalta surettaa ihan kauheasti, kun Lempi on tykännyt agilitystä aina ihan valtavasti, ja agi on Lempin kanssa ollut hauskaa ja opettavaista. Mutta toisaalta toisessa vaakakupissa painaa Lempin terveys – haluan, että sen keho kestää mahdollisimman hyvänä mahdollisimman pitkään, jotta voin harrastaa sen kanssa muita lajeja. Päästiin Lempin kanssa tuuraamaan loppuvuoden ajaksi noseworkin viikkovalmennukseen, ja näistä treeneistä on tullut lyhyessä ajassa meidän viikon kohokohta! ❤

Lokakuun lopussa meillä olisi ollut Lempin kanssa paikka paimennuskisoihin Somerolle samaisella reissulla, kun käytiin osteopaatillakin. Tästä päästään seuraavan perheenjäsenen murheisiin, joita onkin riittänyt tälle syksylle kylliksi – kyse on meidän uskollisesta menopelistä eli Epzistä, meidän ikiomasta Toyotasta! Taannoin olleen Emppujen paimennusviikonlopun jälkeen se kävi korjaamolla käyntiongelmien vuoksi, ja sen korjaamiseen käytettiin opiskelijabudjettiin nähden aika iso kasa rahaa. Lähiympäristön ajoissa en huomannut siinä mitään ongelmaa korjaamolla käynnin jälkeen, joten lokakuun lopussa suunnattiin Etelä-Suomen reissuun. Matkalla osteopaatille Epzi alkoi Hämeenlinnan kupeessa oireilla aika kovasti. Hämeenlinnasta ei ollut enää pitkä matka Kaiperlan vastaanotolle, joten päätin riskeerata ja yrittää ajaa sen sinne, ettei Lempin hoitoaika jäisi välistä. Selvittiin perille, mutta sitten pitikin pohtia, että mitäs tehdään seuraavaksi. Ihana Lotta tuli pelastamaan meidät – hinattiin mun auto Riihimäelle korjaamon pihaan, ja mentiin yöksi Lotan luo, se oli ollut suunnitelmissa muutenkin. Olisin saanut Lotalta auton lainaan, että pääsen Somerolle kisoihin, mutta kisapäivän pituudesta ei ollut takuita, ja alkuillasta kotiin lähteviin juniin ei olisi mahtunut koiria mukaan. Elättelin toiveita, että jos Mari olisi saanut peruutuspaikan kisoihin, niin olisin päässyt kyydissä kotiin, mutta peruutuspaikkaa ei tullut tilauksesta. Vaihtoehdot oli jättää kisat väliin ja lähteä päivällä hyvissä ajoin kotimatkalle koirien kanssa tai mennä kisoihin ja olla kotona yömyöhällä. Harmituksen kera päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon eli ei päästy Lempin kanssa kokeilemaan tänä vuonna toista kertaa 1-luokan kisoja. Toivottavasti sitten ensi keväänä…

Meillä oli ihan hauska viikonloppu kyllä auton kanssa vastoinkäymisistä huolimatta. Käytiin Lotan kanssa hinausoperaation jälkeen pizzalla ja lenkkeiltiin koirien kanssa. Tulipa todettua sekin, että näissä meidän kohtaamisissa on aina tätä ylimääräistä säätöä ja ohjelmanumeroita. Ollaan naurettu kyllä monet kerrat jälkikäteen, kuinka tohkeissaan molemmat oltiin lähdössä hinaamaan mun autoa, vaikka kummallakaan ei ollut mitään käsitystä, miten hinausköysi asennetaan 😀 Saatiin tähän onneksi apua, ja köysikin piti aika tarkkaan määritellyn ajan – se irtosi itsestään korjaamon pihassa – säästäen meiltä vaivan pohtia, miten se otetaan irti!

Kotimatka koirien kanssa olikin astetta jännempi – nämä mun liki 6- ja 4-vuotiaat koirat eivät ole koskaan ennen matkustaneet julkisilla. Matka sujui kuitenkin varsin hyvin ensikertalaisilta! Molemmat asettuivat aloilleen hyvin ja pääosin nukkuivat koko kotimatkan alkumatkan ihmettelyn jälkeen. Lempi hieman kiihtyili junassa matkustaneista muista koirista, jotka tietysti olivat kiinnostuneita mun koirista, koska Saralla alkoi juoksu olla parhaimmillaan… Mutta hyvin selvittiin ennakoimisella. Auto oli Riihimäellä korjaamolla viikon, ja pääsin seuraavan viikon loppupuolella vapaapäivänä hakemaan sen kotiin. Käyntiongelman syy jäi vähän epäselväksi, se korjaantui paljon ihan perusosien vaihdolla, muttei poistunut täysin kokonaan. Se ei pahemmin oikutellut kotimatkalla, ja nyt tässä lähiajoa ajaessa se on pelittänyt taas ihan ongelmitta. Väistämätön taitaa olla edessä, mutta kun se meni katsastuksesta vielä läpi, niin yritän sillä pärjäillä ainakin siihen saakka, kunnes tulee taas korjaamon tarvetta. Paras olisi, jos sillä selviäisi valmistumiseen saakka.

Tulipa tuossa useamman autottoman viikon aikana todettua, että elämä ja harrastaminen ilman autoa on aika tuskaista ja onnetonta. Kaikki koirien treenit on sen verran kaukana eikä niihin pääse järkevästi julkisilla. Onneksi on ihania kasvatinomistajia, joista useamman kanssa treenaan samoissa ryhmissä, niin ei tarvinnut olla ihan ilman treenejä!

La 5.11. meillä oli Emppuporukalla agipäivä täällä Jyväskylässä. Paikalla oli mukavasti porukkaa – Saana ja Koda (E. Gilgamesh), Miljalotta ja Vilho (E. Fenrir), Maija ja Härnä (E. Siren) ja isikoira Meno (Wirneen Melkoinen Menijä), Hanne ja Ohmi (E. Lionheart), Hanna ja Mera (E. Moonheart), Ari & Haba (E. Saros), Eemeli ja Sokka (Tillyhills Svart på Vitt) sekä Eveliina Lohtun (E. Madame of Magic) kanssa sossuilemassa, Mari ja Emi (E. Queen of Peace) ja minä Saran kanssa. Rata oli tunnettua Aino-laatua eli ihanan soljuva, sopivasti haastava ja hyvin otettiin ilo irti pitkistä esteväleistä isolla kentällä. Saran kanssa treenattiin hyppyrataa, kun me ei vieläkään tehdä kontakteja radan osana. Tämä oli paras videoitu pätkä, tehtiin koko rata toisella kierroksella nollana, mutta se veto ei harmillisesti tullut videolle. Maija oli ottanut kuviakin treenien ohessa, tässä jokunen kuva Sarsusta, alempana valittuja paloja muista osallistujista ❤

Kertaalleen käytiin marraskuun alussa paimennustreeneissäkin Marin kyydillä. Paimennus oli aika paljon haastavampaa pimeällä. Sara oli juoksunsa ansiosta vähän haaveilutuulella, mutta teki muutaman tosi hyvän työnnön kujassa. Harjoiteltiin myös lampaan kiinniottoa ja koiran avulla lampaan erottamista laumasta. Tämä tehtävä tosin jatkossa luultavasti poistuu ainakin kisoista kokonaan, mutta tulipahan treenitilanteessa testattua, että tällaistakin voi tehdä. Lempin kanssa alettiin myös harjoitella työntöjä. Koirien välillä eron huomaa kyllä, että Saralla on voimaa työnnössä enemmän, mikä on ohjaajan kannalta helpompaa; Lempin kanssa ohjaajan pitää paremmin olla tilanteen tasalla ja auttaa enemmän. Hyvät treenit oli molemmille.

Tällä viikolla alkoi Laura Sutisen valmennussarja JAT:lla, jossain mielenhäiriössä ilmoittauduin sinne Saran kanssa. Opiskelujen alettua ja pentuprojektin keskellä ei ole ollut oikein mahdollisuutta osallistua ulkopuolisiin koulutuksiin, ja ihan viikkotreeneihinkin pääseminen on välillä ollut haastavaa, joten ajattelin varmaankin, että tekisi ihan hyvää päästä jonkun vieraan silmän alle. Treenattiin kahta pitempää kontaktitonta pätkää radalla. Kuulin aika monta kertaa sellaisia etäisesti tutuilta kuulostavia kommentteja kuten ”luota koiraasi”, ”anna sen sun koiran tehdä töitä”, ”anna sun koiran loistaa” ja ”JUOKSE!” Lyhyesti tiivistettynä jään siis turhaan varmistelemaan koiran tekemisiä yhdessä kohtaa, mikä kostautuu sitten jatkossa, kun pitäisi ehtiä ohjaamaan seuraavaa paikkaa. Saralle lähdettiin opettamaan poispäin-wrappia ja saatiin sen harjoittelu kotiläksyksi, siitäkin pieni ote videolla (ja itselle muistiin, että käsky tähän on out-out). Kouluttaja mainitsi, että Sara on aika kiihkeä koira, ja sillä on hieman taipumusta turhaumakiukkuun – en kyllä yhtään käsitä, mistä tällainen vaikutelma tuli 😀 Sen verran kovaa sai vetää treeneissä, että jalat oli aika hapoilla, näkyykin videon viimeisissä vedoissa, että ihan ei juoksu kartturilla kulkenut enää. Ei tee hyvää tällaiset pentuprojektit ja treenitauot (eikä kyllä huono kuntokaan).

Tänä viikonloppuna pidettiin Emppuporukalla vuoden viimeinen tapahtuma – Emppujen pikkujoulut! Olin varannut meille Motivaation hallilta ison kentän kolmeksi tunniksi rallytokon ja tokon treenaamista varten, iltapäivällä meillä oli varattuna halukkaille uintiajat Jyväskylän Koirauimalasta ja uintien jälkeen suunnattiin vielä porukalla syömään. Porukkaa oli jälleen mukavasti: Mari kera ison laumansa, Aino koirineen, Saana & Koda, Emppujen Tampereen alajaosto eli Hanna & Mera, Viivi & Kromi ja Miljalotta & Vilho, Katja & Zeke (E. Braveheart), Eveliina & Sokka ja Lohtu. Saija käväisi Ruutin (Hazelmoor Yoiku Yemma) ja Neean kanssa sossuilemassa hallilla, ja Iina ja Miilukin (E. Lady of Lightning) ennättivät lopuksi tulla piipahtamaan. Harmillisesti viime hetkellä tuli vielä aika paljon peruutuksia, tulossa oli alunperin porukkaa enemmänkin. Kuvat hallilta ovat Miljalotan ottamia, ja uimalan kuvat ovat Saanan puhelimelta, itse en kameran kanssa ehtinyt leikkiä ollenkaan.

Sen verran oli ylimääräistä aikaa, että treenailin vähän Ainon koiria rallyssa. Keksillä oli kivaa ja se kertoi sen äänellään, tehtävät kuitenkin pääasiassa muistuivat sillä hyvin mieleen. Tipu keskittyi tekemiseen aika hienosti sen jälkeen, kun se totesi, ettei napanuora Ainoon kiristäkään liiaksi. Olihan tämä jo Tipun toinen (?) rallytokotreeni.

Saran kanssa tein kertaalleen avoimen luokan rallyradan. Rally on jätetty vähäksi aikaa tauolle tokon tieltä, se näkyi ylimääräisinä istumisina ja radalla olleeseen hyppyyn Sara ei keskittynyt ollenkaan. Lopputuloksena se rämähti vähän ikävän näköisesti hypyn päälle. Osteopaatin aikaa odotellessa… Kun Sara kuitenkin liikkui hyvin ja oli kolauksen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, uskalsin jatkaa treenejä. Tein sen kanssa vielä ruutua, seuraamista ja merkkiryhmän kiertoa – tuli aivan loistavat toistot kaikkiin. Kun nyt vielä saisin ryhtiliikkeen tehtyä kaukojen suhteen, niin liikkeet alkaisivat olla aika hyvällä mallilla.

Lempi sai tehdä rallyrataa kahteen kertaan – ensin avoimen luokan radan lämmittelynä, ja lopuksi vielä mestariluokan radan. Aiemmin viikolla käytiin pitkästä aikaa rallyvalmennuksessa ratatreenissä. Rutiini on hieman hukassa meillä molemmilla, mutta teknisesti Lempi tekee tehtävät hienosti ja tarkasti. Se keskittyi pitkästä tauosta huolimatta tehtäviin tosi hyvin. Lempin kanssa pitäisi treenata paljon ihmishäiriötä. Kunhan me nyt vähän saadaan rutiinia ja treeniä alle, niin kokeisiin olisi kyllä kiva mennä.

Ihana Miljalotta urakoi mulle uudet potretit Kromista ja Zekestä, joista mulla ei ole kovin tuoreita seisoma- ja naamakuvia. Kätevää tämä, kun voi alkaa ulkoistaa näitä kuvaushommia 😀

Kromi (Empathica’s Fireheart) 2v5kk

Zeke (E. Braveheart) 2v5kk

Uinteihin tuli vähän kiire, sillä uintien varaaja oli varannut aloitusajan tuntia aiemmin kuin oli tarkoitus. Onneksi hallilta ei ollut pitkä matka uimalaan, joten kerettiin aika nopeasti paikalle, ja saatiin kurottua menetetty aika kiinni, niin ei tullut varsinaisesti lisäkustannuksia. Uintien päätteeksi kävin nopeasti viemässä omat tytöt kotiin kuivumaan ja lähdettiin vielä syömään Seppään Momentoon. Siinä vaiheessa päivää ruoka maistui jo oikein hyvältä, eikä seurassa ollut valittamista. Päivän päätteeksi kotona oli kaksi varsin tyytyväistä koiraa ja niiden omistaja, oli kyllä kiva päivä kaikkinensa! Tänään käväistiin Ainon lauman kanssa pitkällä lenkillä ja ollaan valmistauduttu uuden viikon alkamiseen.


Jätä kommentti

Paimennusviikonloppu Karstulassa, Royals-pennut maailmalle ynnä muuta…

Nämä blogitekstit eivät näytä kirjoittavan itseään – kummallista! Edellisestä päivityksestä on viikkoja, joten aika hataran muistin pohjalta lähdetään, mutta näillä mennään.

Lokakuun puolivälin tuntumassa oltiin toipumassa koronasta ja suuntaamassa pentujen kanssa hyvin pikaiselle Joensuun reissulle. Käytiin Marin ja aikuisten koirien kanssa lenkillä aamusta, samalla reissulla Nuppu sai vapautuksen pentujen hoidosta ja pääsi kotiin palautumaan isosta urakasta. Hienosti se hoiti oman osuutensa ❤ Lenkin jälkeen yritin väsyttää pennut takapihalla ja jatkamalla imuriin siedättämistä. Pennut reipastuivat ihan valtavasti täsmätreenillä imurin kanssa, tällä viimeisellä kerralla valtaosa pennuista kulki mun vierellä, kun imuroin pentujen oleskelutilan lattiaa. Auton pakkaamisen jälkeen oli aika pakata koirat autoon, siinä menikin tällaisen pentulauman kanssa tovi! Siitä suunnattiin tien päälle Joensuuta kohti.

Pennut nukahtivat autoon aikalailla suoriltaan, joten alkumatka sujui mukavasti. Pieksämäen nurkilla noin tunnin ajon jälkeen takaa alkoi kuitenkin kuulua sen verran kitinää, että totesin olevan paras pysähtyä pentuja vähän viihdyttämään. Pysähdyttiin tuttuun ja pentuturvalliseen paikkaan, nostelin pennut autosta, otin Lempin ja Saran mukaan ja lähdettiin pienelle kävelylle. Ulkoilu sujui tosi hyvin, vaikka täytyy tunnustaa, että luvun pitäminen liikkuvista pennuista on yhdenlainen tehtävä sekin.

Puolisen tuntia vietettiin pihalla, jonka jälkeen vietin taas tovin pakatessa pentuja takaisin autoon. Loppumatka Joensuuhun sujuikin hiljaisissa merkeissä – kokonaisuutena siis oikein hyvin sujunut ajomatka! Joensuussa pennuilla riittikin virtaa. Porukoiden pihalla ei ole aitaa, ja aika monen aiemman pentueen kanssa olen pentuja metsästänyt naapureiden pihalta. Tämän skenaarion ennaltaehkäisemiseksi pystytin pihalle pennuille aitauksen, jota jaksoin hyödyntää lähinnä torstai-illan ajan. Sisäsiisteyden opettaminen niin, että pentuja kantaa kaksi kerrallaan pihalle, ei ole kovin tehokasta 😀

Meidän äidistä on tullut vähän höperö pentujen suhteen, joten ne pääsivät käymään päätalon puolella peräti kahteen kertaan – ensin torstai-iltana, kun pikkusiskoni oli kaverinsa kanssa käymässä, ja vielä uudelleen perjantaiaamuna, kun isäpuolikin oli paikalla. Pennut ottivat hienosti uuden tilan haltuun ja tutkivat reippaana ympäristöään. Yö aitassa sujui myös ihan hyvin, muutaman kerran havahduin jonkun pennun kitinään, mutta muuten nukuttiin. Kertaalleen päästin pennut yöllä käymään pihalla, mutta hyvin malttoivat kaikki asettua jatkamaan unia vielä lyhyen ulkoilun jälkeen. Aamulla oli tosin herättävä varhain, sillä suunnitelmissa oli väsyttää pennut metsäretkellä vielä ennen eläinlääkäriin menoa. Sain onneksi äidistä apusilmä- ja käsiparin pentujen kanssa.

Metsässä pennut jaksoivat leikkiä ja riekkua hyvän aikaa, reissulla taisi mennä hieman vajaa tunti. Käveltiin ehkä noin 1-1,5km mutka, mutta se riitti tehokkaasti väsyttämään pennut. Välissä käväistiin vielä kotona, kunnes oli aika lähteä eläinlääkäriin – sinnekin äiti lähti apukäsiksi mukaan. Pennut oli helppo kantaa sisään, ne olivat niin unisia retken jäljiltä, että jatkoivat lähinnä nukkumista pentuaitauksessa.

Eläinlääkärissä pennuilta peilattiin silmät ja tehtiin pentutarkastus. Kaikki pennut olivat kaikin puolin terveitä! Ihan mahtavaa! Koon puolesta olivat aika tasaisia keskenään – pentueen pienin oli Loihi, joka painoi 4,1kg, ja isoin Fuji, joka painoi tasan 5kg. Katla ja Etna painoivat 4,2kg, Atka, Raja ja Hekla 4,4kg ja Kiisu 4,7kg.

Videonäyte eläinlääkäristä

Klinikalta suunnattiin vielä käymään kotona auton pakkaamisen ja pentujen ruokinnan ja pissatuksen verran. Pennut olivat edelleen aika unisia, joten ruoka ei oikein maistunut, joten aika pian suunnattiin kotimatkalle. Hieman ennen Varkautta pennut ilmoittelivat olevansa hereillä, joten pysähdyin sen verran, että pennut pääsivät käymään pissalla. Mietin ensin, että olisinko pysähtynyt käymään pienellä kävelyllä samassa paikassa kuin missä edellisenä päivänä, mutta pennut nukahtivat ennen Pieksämäelle pääsemistä, joten ajelin suoraan kotiin. Kotona pennut olivatkin aika virtaisia pitkien unien jälkeen, joten yritin väsyttää pentuja vielä pallomerellä. Sillä olikin ihan päinvastainen vaikutus – pennut saivat siitä vain lisää boostia 😀 Illalla Hanna tuli meille vielä Meran (E. Moonheart) kanssa viikonlopun ohjelmanumeroa varten.

Lauantaiaamu valkeni liian pian ja vähän heikosti nukutun yön jälkeen. Aamutoimien jälkeen oli aika taas pakkautua autoon ja tällä kertaa suunnata Karstulaan Mirvan luo Emppujen paimennusviikonloppua varten. Yritettiin väsyttää pennut, jotta saataisiin rauhallinen automatka, mutta puolen tunnin unien jälkeen pennut olivat jo sitä mieltä, että nyt on nukuttu kylliksi. Päästiin kuitenkin perille asti ilman ylimääräisiä pysähdyksiä. Mirvan luona rakennettiin pennuille iso aitaus, ja pennut olivat uudesta paikasta niinkin järkyttyneitä, että riekkuivat aitauksessa keskenään kaksi tuntia ennen kuin uuvahtivat nukkumaan. Pennuilla riitti sosiaalistajia, sillä viikonloppuun osallistuivat Aino & Tipu (E. Shaula) ja Tuikku, Hanna & Mera, Mari & Noa (E. Norris) ja sunnuntaina myös Nuppu (Titangus Daracha), Saana & Koda (E. Gilgamesh), Miljalotta & Vilho (E. Fenrir), Ari & Haba (E. Saros) ja minä koirineni. Kuvaamaan kerkesin vähän huonosti, mutta joitakin valittuja paloja tässä alla.

Omien koirien kanssa halusin keskittyä ensin tuntuman hakemiseen pitkän tauon jälkeen. Sara oli käynyt sen verran lujaa jo hyvän aikaa pentuprojektin aikana, joten epäilin, että kaasu voisi hirttää lampailla vähän kiinni. Mitä vielä – Sara teki töitä tosi kauniisti! Mirvan uudet karitsat, joilla oli aika paljon omia ajatuksia paimennuksen kulusta, olivat Saran mielestä vähän jännittäviä, niiden kanssa toimimiseen piti vähän jopa rohkaista. Sara teki kokonaisuutena ekan kierroksen hienosti hommia, joten päätettiin käyttää toinen kierros työntöjen opetteluun. Työnnöissä isoin ongelma olin varmasti minä ja epävarmuuteni. Saatiin lauantain ja sunnuntain aikana hienoja onnistumisia niin kujassa kuin sillalla siinä missä vähän ei niin tyylipuhtaita suorituksiakin. Mutta tärkeintä, että saatiin hyvää harjoitusta ja itsellä alkoi muodostua jonkinlainen ajatus kupletin juonesta.

Lempin kanssa oli myös tarkoitus hakea ensisijaisesti tuntumaa. Se on ollut koko pitkän kesän treenitauolla saikuttelun vuoksi, joten ei ollut oikein ennakko-odotuksia, miten se toimisi paimennuksessa. No sehän toimi aivan loistavasti! Lempi oli saanut tauon aikana itsevarmuutta, se teki rohkeasti hommia eikä kerännyt kauheaa painetta, vaikka välillä jouduin vähän antamaan sille palautetta sen tekemisistä. Sunnuntaina harjoiteltiin tiepysäytyksiä ja lampailta irtoamista, ne sujuivat kuin vanhalla tekijällä! Mirva kannusti menemään äkkiä kokeeseen, ja meillä olikin koepaikka varattuna kuun lopun kisoihin.

Pennut pääsivät lauantaina päivän treenien päätteeksi käymään tutustumassa lampaisiin. Lampaat olivat pentujen mielestä vähän jännittäviä, mutta hienosti ne tekivät ihmisen sylistä jo lampaiden kääntöjä. Tämä oli tosi hyvä kokemus pennuille! Upeita suorituksia näin muiltakin koirilta koko viikonlopun aikana!

Lauantaina illalla Venla kävi vielä katsomassa pentuja, pennut olivat tosin aika väsyneitä päivän riekkumisten jälkeen. Ihmisetkään eivät olleet kovin virkeitä 😀

Sunnuntaina tosiaan ajeltiin vielä uudestaan paimentamaan. Tältä ajoreissulta alkoi ongelmat – mun auto alkoi vilkuttaa moottorin vikavaloa. Pääsääntöisesti se kulki hyvin, joten uskallettiin jatkaa matkaa, ja päästiinkin Mirvan luo. Meidän osalta sunnuntai oli vähän lyhyempi päivä, sillä mulla oli tulossa pennunkatsojia iltapäivällä, joten jouduttiin lähtemään kotimatkalle jo aikaisin alkuiltapäivästä. Auto toi onneksi perille kotiin asti, mutta moottorin vikavalo jäi vilkkumisen sijasta palamaan. Soitin maanantaina korjaamolle, mutta korjaus meni viikon päähän kiitos syyslomaviikon, ja lopputerveisenä kehotus olla ajamatta autolla. Oli muuten lystit uutiset luovutusiän kynnyksellä olevien pentujen kannalta, joita ei kotiympäristössä enää niin vaan väsytetä.

Maanantaina Jyväskylään jääviä pentuja lähti käväisemään iltalomalla tulevissa kodeissaan, joten pienemmän porukan kanssa ilta sujui hieman helpommin. Yhden pennun luovutin jo maanantaina uuteen kotiinsa. Ensimmäisenä pesästä lensi Etna, josta tuli Emi, ja koti löytyy Marin, Jaakon, Noan, Nuppu-mamman ja muun lauman luota. Emi on meillä Marin kanssa yhteisomistuksessa. Emin tulevaisuuteen kuuluu melko luultavasti samoja lajeja kuin Nupulla ja Noalla – paimennusta, agilityä, tokoa, rallytokoa, ehkä vähän nenäjuttujakin! Pentujen kuvaaminen jäi loppuajasta vähemmälle, joten joudun lainaamaan omistajiensa ottamia kuvia.

Tiistaina pentuja lähti maailmalle jo kaksin kappalein. Atkasta tuli Lenni, ja se jäi tähän Jyväskylään Janinan ja Ollin kaveriksi. Lenni pääsee luultavasti tutustumaan ainakin noseworkkiin, vesipelastukseen ja paimennukseen, kunhan ikää karttuu! Meidän spesiaalipoika Rajasta tuli Luke, jota myös saatiin Jyväskylän Emppujen vahvistukseksi, sillä se muutti Elisan ja Jonin kaveriksi. Lukesta on toiveissa kasvaa pk-koira, ja luultavasti se pääsee myös ainakin kokeilemaan muitakin lajeja! Kuvissa vasemmalla Lenni ja oikealla Luke.

Keskiviikko pidettiin taukoa pentujen luovutuksessa, sillä olin iltavuoron koulussa. Torstaina alkoi syysloma eli pidennetty viikonloppu – sehän oli kuin suunniteltu pentujen luovutusta varten 😀 Torstaina oli aika luovuttaa maailmalle Katla, josta tuli Lohtu ❤ Lohtu muutti Mikkeliin Eveliinan, Eemelin ja Sokan (Tillyhills Svart på Vitt) kaveriksi, tulevaisuuden varalle lienee luvassa ainakin agilityä ja rallytokoa ja luultavasti ainakin kokeilumielessä muutakin!

Perjantaina porukka harveni taas kahdella pennulla. Ensin maailmanvalloitukseen lähti Loihi, josta tuli Jekku. Uusi koti on Kokkolassa asti, mutta Noora lupaili vierailla täälläpäin ainakin välillä 😀 Jekku pääsee tutustumaan ja kokeilemaan useita eri lajeja, joista sitten valikoituu mielekkäimmät. Seuraavaksi saateltiin maailmalle Fuji, joka tunnetaan nykyään nimellä Ässä. Ässä muutti Kuopioon Sallan ja Tuomaksen sekä kissaneitien kaveriksi, tulevaisuudessa on suunnitelmissa kokeilla ainakin agilityä, ja Salla kuulosti olevan houkuteltavissa kaikkeen mahdolliseen, joten eiköhän lajirepertuaari aikanaan kasva 😀

Lauantaina oli aika luovuttaa maailmalle Hekla, joka jäi onneksi tähän Jyvässeudulle Annin, puolisonsa ja Viima-corgin seuraksi. Hekla sai uudeksi nimekseen Miilu. Miilun harrastusuralle on suunniteltu ainakin rallytokoa ja noseworkkia, mutta eiköhän tämäkin parivaljakko nähdä ainakin kokeilemassa muitakin lajeja!

Kiisun kanssa saimme viettää sunnuntain laatuaikaa. Se oli mulla mukana aamulenkillä ja illalla harjoiteltiin hihnakävelyä, kun viettiin auto korjaamon pihaan seuraavaa aamua odottamaan ja käveltiin sieltä koirien kanssa kotiin. Maanantaiaamuna Kiisu oli mukana aamulenkillä, ja jätin Saran ja Lempin sen seuraksi koulupäivän ajaksi. Pian koulun jälkeen oli kuitenkin myös Kiisun aika lähteä. Kiisu sai pitää työnimensä, ja nykyään se asustaa Eurajoella Reijan, Timi-pojan ja Rufus-isän (E. Wishmaster) luona. Kiisu jatkaa isänsä jalanjäljissä ainakin agilityssä ja pääsee varmaan myös ainakin kokeilemaan muita lajeja.

Voisin kirjoittaa ihan oman artikkelin aiheesta, miksi pentua ei jäänytkään kotiin, mutta sillä tuskin riittäisi lukijoita. Mieli olisi kyllä tehnyt, mutta nyt oli pakko tehdä järkiratkaisu ja pistettävä oman paremman tulevaisuuden tavoittelu edelle. Pentuprojekti osoitti aika karulla tavalla, kuinka pahasti koulu jäi pentujen ohessa varjoon – niin siinä olisi käynyt myös, jos pentu olisi jäänyt kotiin. En tiedä, onko ensi vuonna tilanne yhtään sen parempi, mutta sen varaan nyt laskin ja annoin näiden kultakimpaleiden mennä toisten iloksi ❤ Onneksi moni meni tutuille ja kaikki saivat aivan ihanat kodit, se aina helpottaa ikävää pentujen lähdettyä. Kaikilla pennuilla on mennyt tosi hienosti uusissa kodeissaan, kuulumisia, kuvia ja videoita olen saanut jo paljon pentujen meseryhmän kautta. Muutamia olen jo tavannutkin meiltä muuton jälkeen, ja sydäntä lämmittää niin kovasti nähdä, miten pennut ovat painaneet jo tassunjälkensä omien ihmistensä sydämiin ❤

Pennuista otettiin MyDogDNA-geenitestipaketit ennen lähtöä, niiden tuloksetkin tulivat jo. Geneettinen monimuotoisuus oli pentueessa 41-47% eli tosi korkea. Tästä yhdistelmästä oli mahdollista tulla CEA-, DM- ja MDR1-kantajia, Rufuksen status MDR1:sen suhteen oli mysteeri. Luke (E. Prince of Darkness) on terve kaikista näistä sairauksista. Lohtu (E. Madame of Magic) on CEA- ja DM-kantaja ja se kantaa kahta kopiota MDR1:stä eli on lääkeaineyliherkkä. Jekku (E. Lord of Dreams) on DM- ja MDR1-kantaja, muuten terve. Kiisu (E. Dame of Danger), Emi (E. Queen of Peace) ja Miilu (E. Lady of Lightning) ovat DM-kantajia, muuten terveitä. Ässä (E. Earl of Grey) on CEA- ja DM-kantaja, muuten terve. Lenni (E. Duke of Destiny) kantaa yhtä kopiota MDR1:stä, mutta on muuten terve. Lohtun tulos vahvistaa, että Rufuksen täytyy myös olla MDR1-kantaja. Etenkin MDR1:sen osalta on hyvä, kun kaikilla on nyt tiedossa oman pennun genotyyppi, niin se tiedetään huomioida alusta alkaen, jos ja kun joudutaan eläinlääkärissä lääkitsemään.

Tämä pentuprojekti on mun aktiivisen osuuden osalta takanapäin, nyt on mun vuoro olla taka-alalla ja seurailla, mitä uudet omistajat saavat näistä pienistä aussien aluista hiottua! Oli kyllä ihana projekti, lämmin kiitos Marille ja Reijalle tästä mahdollisuudesta! Jottei elämä kävisi pitkäveteiseksi, seuraava projekti on jo suunnitteilla, mutta hengähdetään nyt ensin ja keskitytään Saran ja Lempin kanssa puuhasteluun. Muut kuulumiset päivittelen toisessa postauksessa, en tosin lupaa sen ilmestymisajankohdasta vielä mitään 😀


Jätä kommentti

Valoa pimeään

Eilen tehtiin pitkä päiväreissu Janakkalaan Maaria Kaiperlan vastaanotolle. Kaksi kuukautta kantamani huoli Lempistä ja sen voinnista on saanut oman mielenmaiseman aika synkäksi, enkä sen vuoksi oikein uskaltanut olla kovin toiveikas. Ehkä juuri siksi tuntui niin uskomattomalta, että viimein päästiin vähän perille ongelmasta ja samalla otettiin myös kovasti toivottu askel kohti kuntoutumista!

Aloitettiin käymällä läpi koko kesän tapahtumat, oireet ja tehdyt tutkimukset ja hoidot. Lempi varmasti arvasi, mitä on luvassa, se yritti vähän vältellä hoidettavaksi tulemista. Raasulla on ollut kauhea olla koko kesän niin onko tuo ihmekään. Asetuttuaan kyljelleen Lempi ei hievahtanutkaan, tarkkaan se kuulosteli koko hoidon ajan, mitä tapahtuu. Mutta mikä oli erilaista koko kesän hoitoihin verrattuna – Lempi rentoutui välillä ja muutaman kerran meinasi nukahtaa! Se on aina aiemmin ollut tosi rento ja levollinen hoidettavana ollessaan.

Lempillä oli syvällä lantiossa kova jännitystila päällä. Maaria arveli, että koko epistolan taustalla on joku hormonaaliseen toimintaan liittyvä juttu, vastaava kuin uroksilla niiden oireillessa eturauhasta – nekin voivat oireilla jalkojen turvottelulla ja ontumisena. Lempin keho lähti voimakkaaseen C-kiertoon oikealle, se oli siis mutkalla lantiota, lannerankaa ja kylkiä myöten. Pallea oli jumissa, hengitys ei tullut lantioon asti. Ristiluu romahti selkälinjasta, eikä takapää keskustellut muun kehon kanssa ollenkaan. Nestekierto ei pelittänyt takapäähän. Oikeassa takajalassa, josta oireilu alkoi, oli kolme kiertoa – reisiluu kiertyi ulkokiertoon, sääriluu sisäkiertoon ja metatarsaali ulkokiertoon. Turvotellut alue oli edelleen ärtyneen ja jännittyneen tuntuinen. Vikalista oli todella pitkä, tässä lueteltuna vain se, mitä muistan.

Lempi vastasi hoitoon hyvin. Käytiin vähän kävelemässä ennen kotimatkalle lähtöä, ja Lempi ei ole koko kesänä liikkunut niin hyvin kuin hoidon jälkeen. Liike ei ole vielä normaali, mutta huomattavasti parempi ja vapautuneempi kuin ennen hoitoa. Maaria varoitteli, että liike voi mennä ensin huonompaan ennen kuin alkaa korjaantua. Ainakin tänään liike on näyttänyt pääosin ihan hyvältä, liikeradat ovat selvästi vähän hakusessa, mutta suunta on ehdottomasti näyttänyt ensimmäistä kertaa koko kesänä toiveikkaalta. Joskopa se tästä! Vaikka ei olla vielä selvillä vesillä, niin olo tuntuu silti todella huojentuneelta. Ensimmäistä kertaa koko kesänä saa viimein happea.

Nuppu 49vrk

Käytiin tänään lenkillä Marin, Noan (E. Norris) ja tulevan mammakoira Nupun (Titangus Daracha) kanssa. Vatsa vaan jatkuu paisumistaan, mikä on tietysti erittäin iloinen uutinen! Nuppu on alkanut ynähdellä, kun se käy makuulle tai kun makuulta pitää nousta ylös – maha alkaa olla tiellä! Viime yönä Nuppu oli vähän valvottanut Maria, kun sille oli tullut yöllä ilmeisesti huono olo, luultavasti närästyksen vuoksi. Kannustin kokeilemaan iltaruoan pienentämistä ja lisäämään annosta vastaavasti päivään, silloin huono olo ei niinkään vaivaa. Ruoka-annos on jaettu jo kolmeen annokseen.

Koska kuvista ei koskaan oikein välity vatsan todellinen koko, yritin ottaa lenkiltä vähän videota. Nuppu on lenkillä ihan pirteä, mutta kerjää namuja jatkuvasti ja meinaa syödä sormet niiden mukana. Nuppu on saanut uusia lempinimiä – Pullervo, Punkero ja Mari keksi myös, että Nuppuhan tarjoilee meille ihan omaa Norppaliveä suuren vatsansa kanssa 😀 Pentuja odotellaan kovasti, tuntuu aina, että nämä viimeiset viikot ovat kaikista tuskaisimmat. Vaikka minusta tuntuu ihan käsittämättömältä, että ensi viikolla mammakoira muuttaa jo meille, ja kahden viikon päästä meillä todennäköisesti on jo kädet täynnä.

Tänään oli ohjelmaa kerrakseen, sillä iltapäivästä saatiin vielä harvinaisia vieraita – Tiana tuli käymään 5kk ikäisen vauvan sekä ihanan Leon (E. Maybe I’m a Lion) kanssa! Mun koirat eivät olleet näin pientä lasta koskaan nähneetkään, Lempi teki varovaisesti tuttavuutta ja Sara ihastui ikihyviksi. Leosta mulla ei ollutkaan ihan hiljattain otettuja passikuvia, joten kun keli sattui suosimaan, niin päivitettiin ne samalla. Komea poika! ❤

Leo 5,5v


Jätä kommentti

Nuppu 40vrk ja muut pikaiset kuulumiset

Heinäkuu vaihtui elokuuksi, mikä tarkoittaa, että hiljalleen aletaan lähestyä jännittäviä viikkoja! Odotan Nupun ja Rufuksen pentuja jotenkin ihan täpinöissäni, en meinaa millään malttaa odottaa, että päästään elokuun loppupuolelle! Tuleva mammakoira voi hyvin – paitsi että koko ajan on kauhea nälkä. Mari kertoi, että lämpiminä päivinä Nuppu jäisi lenkkeilyn sijaan mieluummin kotisohvalle nukkumaan, ja uni maittaa Nupulle muutenkin tavallista enemmän. Viime viikon lopulla aloitettiin vaihdos penturuokaan ja ruoka-annosta on Nupun suureksi iloksi lisätty.

Mammakoira alkaa ulkoisestikin näyttää tulevalta mammakoiralta – vyötärö on kadonnut ja vatsa alkanut pyöristyä. Olen nähnyt Nuppua tässä aika tasaisin väliajoin, ja joka kerta sen nähdessäni saan ihmetellä, miten vatsa on kasvanut entisestään. Suurimmat vatsankasvatusviikot ovat vielä edessäpäin, joten ollaan varovaisen toiveikkaita, että kyydissä olisi monta matkustajaa ❤ Aika tiineysröntgeniin on varattu, sieltä saadaan sitten aikanaan tarkempaa arviota pentujen määrästä. Yritän vielä olla innostumatta vatsan kasvamisesta liikaa ja tekemättä liian suoria johtopäätöksiä – vuosi sitten oltiin niin innoissaan odottelemassa Freyalle hyvänkokoista pentuetta vatsan koon perusteella ja tuloksena olikin yksi ainokainen…

Tässä vähän verrokkia vatsan kasvusta, vasemmalla kenneltreffeillä otettu kuva, jolloin astutuksesta oli 2vkoa. Oikealla tänään tiineysvuorokaudella 40 otettu kuva. Karvaakin on tullut lisää välissä, mutta minusta kuva ei jätä paljon epäilyn varaa 🙂

Pentujen odottaminen pitää tällä hetkellä jotenkin pinnalla. Lempin kanssa käytiin Katriinalla taas hoidettavana viime perjantaina. Takajalkojen turvottelu on helpottunut, mutta hyvät uutiset ovat siinä. Takapäässä on edelleen jotain outoa, joka ei vastaa osteopatialla hoitamiseen. Käytiin viime kuussa eläinlääkärissä verikokeissa ja punkkivälitteisten sairauksien seulassa, niistä ei löytynyt mitään oireita selittävää. Alan olla aika syvissä vesissä – koko kesä on mennyt tätä selvitellessä, mistään ei tunnu olevan apua eikä nyt ole enää edes hyviä ideoita, mitä koirasta kannattaisi seuraavaksi lähteä tutkimaan. Kun ei nyt tähän hätään muuta keksitty, kysyin aikaa Kaiperlan Maarialta, jos hänellä tulisi jotain uusia ideoita.

Ollaan nyt lisätty vähitellen liikuntaa, kun lepo ei selvästi paranna tilannetta. Lempi on joillakin lenkeillä juossut tovin Saran perässä, enkä ole sitä yrittänyt siinä toppuutella. Katriinankin sanoin – kun himmaamalla ei päästä tästä perille, niin yksi vaihtoehto on yrittää elää mahdollisimman normaalisti ja katsoa, provosoiko se jotain uutta oiretta esiin, minkä kautta voitaisiin päästä asiassa eteenpäin. Ollaan myös varovaisesti vähän treenailtu, kotona rallya ja maanantaina Lempi sai käväistä aksahallilla tekemässä vähän putkia ja keppejä. Tuntuu jotenkin niin absurdilta, että tutkimusten valossa mulla pitäisi olla elämänsä kunnossa oleva koira, ja silti sen liikkeitä katsoessa näen heti, että se ei liiku niin kuin koiran pitäisi, takapää ei tuota voimaa yhtään.

Puolitoista viikkoa sitten eleltiin vajaa viikko neljän koiran kanssa, Keksi (E. Naroona) ja Tipu (E. Shaula) olivat hoidossa Ainon reissatessa Saksassa pennunhakureissulla. Tällä porukalla ei ollut tylsää hetkeä, vauhtia riitti. Silloin vielä himmailtiin vähän Lempin kanssa, joten merlesisarukset saivat lenkkeillä jonkin verran kahdestaan, kun jätin Keksin kotiin pitämään Lempille seuraa. Useampi lenkki käytiin kuitenkin koko porukalla, kuten kuvistakin näkee. Sen verran Lempin tilanne on kuormittanut, että kartturilta on yöunet menneet, joten olen niitä nyt sairaslomalla koittanut vähän korjailla vaihtelevalla menestyksellä.

Sellainenkin ihme on täällä koettu, että mun piti ostaa Lempiä varten laihisruokaa, saikuttelu näkyi puntarilla. Olen yleensä ruokamäärää säätämällä saanut koirien linjat palautettua, jos koirilla on päässyt ylimääräistä kertymään. Mutta aiemmin ei ole ollut tällaista tilannetta, että kuukausitolkulla pitää himmailla. En raaski pienentää ruoka-annosta niin pieneksi kuin tilanne tällä hetkellä vaatisi, joten ostin sitten laihempaa nappulaa sekaan, niin Lempin ei tarvitse ihan nähdä nälkää. Sarallakin pienensin hieman annosta. Lempi ei ainakaan toistaiseksi ole mennyt huonommaksi varovaisesta liikunnan lisäämisestä, joten toivotaan, ettei tarvitsisi kovin pitkään kikkailla ruoka-annosten kanssa.


Jätä kommentti

Lempin kuulumisia ja Empputreffit 2022

Lempi sairastaa, valitettavasti edelleen. Otettiin kesäkuun loppu ja heinäkuun alku tosi rauhallisesti, ihan lyhyitä ulkoiluja. Ensimmäisen viikon eläinlääkärissä käynnin jälkeen annoin jalkaan laseria kolmesti päivässä, toisella viikolla vähensin sen kahteen antokertaan ja aloin varovasti testailla jalan liikeratoja. Turvotus pysyi laserilla poissa. Heinäkuun ensimmäisellä täydellä viikolla käytiin Katriinalla uudestaan hoidossa. Nestekierto oli lähtenyt korjaantumaan ja keho oli pysynyt suorassa, mutta takajalkojen (kyllä, monikko) tilanteessa oli edelleen jotain kummallista. Molempien takajalkojen kinnernivel kuumotteli ja jaloissa oli lievää turvotusta, pöhötystä tuntui muuallakin kehossa.

Piti tehdä vähän jatkosuunnitelmaa, sillä Katriina jäi lomalle. Katriina ehdotti laseroinnin tauotusta ja kokeilemaan kipulääkkeen purkamista, koska sekin voi aiheuttaa pöhötystä. Lempin keho otti hoitoa vastaan, joten ajatuksena oli, että annettaisiin keholle myös mahdollisuus itse korjata itseään. Jos Lempi vaikuttaisi kivuliaalta, kipulääkkeen voisi aloittaa uudelleen rinnalle. Sovittiin, että katsotaan Lempille uutta hoitoaikaa mahdollisimman pian, kunhan Katriina palailee lomilta. Katriina oli sitä mieltä, että Lempiä voisi vähän koittaa uittaa ja liikuttaa, mutta ennemmin vähän usein kuin pitkiä lenkkejä. Suunniteltiin, että seurataan hoidon vaikutusta noin viikon ajan, ja jos ei kohenemista tapahtu, niin voisi olla hyvä suunnata taas eläinlääkärille – Katriina edelleen puhui borrelioositestien puolesta, koska oirekuva on niin epämääräinen.

Lempi on liikkunut Katriinan hoidon jälkeen minusta pääsääntöisesti ihan hyvin ravilla, laukkaa tai muita rankempia liikelajeja pitää vielä välttää, mutta eipä Lempi niitä kovin hanakasti ole halunnut esitelläkään. Takajalkojen venyttely on lisääntynyt enkä huomannut voinnissa mitään huononemista kipulääkkeen purkamisen myötä. Otettiin ensimmäinen viikko hoidon jälkeen vielä aika rauhallisesti, pisin lenkki on ollut ennen aamuvuoroa kierretty aamulenkki, jonka kävelemiseen menee n. 40min hyvin rauhallisesti kävellen. En huomannut liikkeessä tai Lempin voinnissa huononemista liikunnan jälkeen, jaloissa ei ole ollut mun käsiin tuntuvaa turvotusta, mutta kinnernivelet kuumottelevat edelleen liikunnan jälkeen, vasen oikeaa enemmän. En pystynyt odottamaan edes viikkoa, kun soittelin klinikoita läpi lääkäriajan varaamiseksi, mutta kaikki ovat lomalla – saatiin aika vasta tälle viikolle. Meillä piti olla aika huomenna, mutta tänään klinikalta soitettiin, että eläinlääkäri on sairastunut, joten aika siirtyi vielä eteenpäin. Viime viikolla Lempi oli minusta kotona vähän pirteämpi ja touhukkaampi, joten viime sunnuntaina käytiin kokeilemassa vähän pitempää lenkkiä. Olisi kannattanut jättää se tekemättä, illemmalla Lempi oli taas haluttomampi liikkumaan ja kirputteli jalkojaan enemmän. Tänään pidin sille ihan lepopäivän, täytyy huomenna kokeilla, kestäisikö se pientä liikuttelua.

Luoja minun lisäkseni tietää, miten voi kokea näin täydellistä riittämättömyyttä ja hyödyttömyyttä. Ja että mun pää leviää. Ja miten tuntuu, että olen ihan yksin tämän helvettini kanssa.

Olen yrittänyt jaksaa käydä Saran kanssa treeneissä, että saisi välillä jotain muuta tekemistä ja ajateltavaa. Oma tekeminen tuntuu onnettomalta räpeltämiseltä, en vaan pysty antamaan kaikkeani. Meillä oli Saran kanssa rallytokokisat heinäkuun alussa, mun omalla tunnetasolla ehkä yhdet vaikeimmista kisoista koko harrastusurani aikana. Ennen kisojen alkua iski yleismaailmallinen ahdistus, ahdisti niin paljon, etten välillä meinannut saada henkeä. Harkitsin pariin kertaan, että lähden kotiin kisaamatta ollenkaan, kun oma pää ei vaan pysy kasassa. Sara kulki koko ajan vierelläni ja haki kontaktia. Vähän ennen rataantutustumisen alkua istuin hetken autolla, Sara nousi ja puski päälaellaan poskeani vasten. Ihan kuin se olisi halunnut viestittää, että ei minun tarvitse mennä yksin vaan mennään yhdessä.

Se hetki auttoi. Sain mentyä rataantutustumiseen. Hain Saran autosta ja pääsin tuttuun ja turvalliseen kuplaan sen kanssa, unohdin kaiken muun, oltiin vain me yhdessä rallyradalla. Sara teki töitä niin hienosti, pieni vartaloapu piti antaa maahanmenon varmistamiseksi, se oli rallytreenitauon aikana päässyt unohtumaan.

Tuloksena 99 pistettä, kovatasoisessa avoimessa luokassa 3. palkintosija ja titteli RTK2. On se kulta ❤

9.-10.7. oltiin jo hyvän aikaa sitten sovittu Empputreffiviikonlopuksi. Meillä ei ole ollut perinteisiä Empputreffejä moneen vuoteen, ja tätä rentoa tapaamismuotoa olivat ilmeisesti kaivanneet muutkin kuin minä. Lauantaiaamuna kellon soidessa pitkien työputkien ja ahdistuksen viemien yöunien jälkeen tuntui ensin, että en jaksa millään lähteä. Mutta kun siinä aikani heräilin ja muistuttelin itselleni, että nämä meidän tapaamiset on aina olleet juuri sitä, mitä tarvitsen voimautumiseen, sain itseni liikkeelle. Ja hyvä, että sain, koska olihan meillä ihan valtavan ihana viikonloppu!

Lauantai alkoi perinteisellä brunssitoko/-rallytoko/-tottiksella. Millään tapaa alleviivaamatta – olin ensimmäisenä paikalla! Keräännyttiin Ellin vanhalle kentälle, kerkesin levittäytyä valtavan tavaramääräni kanssa, kaikki osallistujat tulivat paikalle, pidin vähemmän juhlallisen alkupuheen, saatiin rallyrata rakennettua… ja eikö kentälle ilmaantunut pari hämmentynyttä koiraharrastajaa, jotka kysyivät, että onko meillä varaus kentälle – koska heillä oli. Ollaan lukemattomat kerrat käyty treenailemassa kentällä eikä siellä ikinä ole ollut ketään, joten eipä tullut mieleen tarkistaa, että siellä voisi olla varauksia. Joten eikun purkamaan leiriä ja miettimään, minne ihmeeseen me sitten oikein mennään. Sitten keksittiin, että Jattilan pihalle päästään ainakin, siellä on vasta valmistunut iso ja hyvin tasainen parkkialue, ja sieltä meitä ei varmasti kukaan häädä pois. Onneksi ei ollut pitkä matka siirtyä.

Uuden leiriytymisen jälkeen päästiin varsinaiseen asiaan eli syömi– eikun siis treenaamaan! Lauantaina meitä olikin kivankokoinen porukka: Aino, Keksi (E. Naroona), Tipu (E. Shaula) ja Karkki-karjis, Mari, Noa (E. Norris) ja Nuppu (Titangus Daracha), Venla, Vilppu (E. You Are Not Alone) ja Tyyne (E. Leviathan), Ari ja Haba (E. Saros), Hanne ja Henkka sekä Ohmi (E. Lionheart), Hanna ja Mera (E. Moonheart), Maija ja Härnä (E. Siren), Miljalotta ja Vilho (E. Fenrir), Saana ja Koda (E. Gilgamesh), Eveliina, Eemeli ja Sokka (Tillyhills Svart På Vitt) sekä meidän poppoo.

Useampi tunti vierähti mukavasti rallyrataa treenaten, syöden, kuulumisia vaihtaen ja kuvia ottaessa. Sääkin suosi, oli pilvistä, muttei satanut vettä, ja sopivan lämmintä. Saran kanssa käytiin tekemässä kolme rallyrataa, viimeinen oli MES-tasoinen ja meille aika haastava, mutta namittamalla siitäkin selvittiin. Lempi joutui tyytymään seuraneidin rooliin, mutta se oli onnellinen aina, kun joku meni pitämään sille seuraa aitaukseen, ja oli mulla varattuna sille jäädytetty herkkukongi, niin se sai treenien seuraamisen lomassa vähän herkutella. Treenasin myös Tipun ja Keksin kanssa. Tipu lähti alkuhämmennyksen jälkeen tekemään hommia aika kivasti, ja Aino jo kyseli, milloin mennään kisoihin 😀 Keksi kulki pitkästä tauosta huolimatta tosi kivasti myös, sillä oli tehtävät takapäänkäyttötehtäviä lukuun ottamatta hyvässä muistissa. Treenien ja posetuskuvien ottamisen jälkeen käytiin pieni kimppalenkki, josta nääntyneinä suunnattiin porukalla Barot’siin syömään. Jos etsit Jyväskylästä hyvää burgeriravintolaa, niin tälle erittäin lämmin suositus, törkeän hyvät eväät eikä rasita kukkaroakaan liiaksi!

Noa (E. Norris) kohta 7,5v

Keksi (E. Naroona) kohta 7,5v

Maailman kilteimmät koirat ❤

Vilppu (E. You Are Not Alone) 5,5v

Haba (E. Saros) kohta 3,5v

Tipu (E. Shaula) kohta 3,5v

Sara (E. Soraya) kohta 3,5v

Siskokset (Haba kerkesi jo lähteä ennen sisaruskuvan ottamista)

Mera (E. Moonheart) 2v

Ohmi (E. Lionheart) 2v

Hearts-pentueen edustus

Koda (E. Gilgamesh) melkein 7kk

Härnä (E. Siren) melkein 7kk

Tyyne (E. Leviathan) melkein 7kk

Vilho (E. Fenrir) melkein 7kk

Eidolonit

Lempi (Two Coasts’ Rala) 5,5v

Nuppu (Titangus Daracha) 4v

Sokka (Tillyhills Svart På Vitt) kohta 3v

Tasapuolisuuden nimissä kuvat myös Karkista (Woylie’s Karkki) 9v

Saatiin myös uusi hieno ryhmäkuva!

Vasemmalta oikealle: Vilho, Ohmi, Lempi, Sara, Tipu, Keksi, Härnä, Nuppu, Noa, Tyyne, Mera ja Koda

Syönnin päälle lähdettiin keräämään voimia seuraavaa päivää varten. Minä vein koirat ja tavarat kotiin, käytiin pieni kieppi kävelemässä ja lähdin Ainon ja Ellin seuraksi nautiskelemaan rantasaunasta ja uimisesta. Uni maittoi illalla paremmin.

Sunnuntaina kello soi taas, ja aamutoimet olivat ripeät, sillä edessä oli maastopäivä. Ajeltiin Laukaan takametsiin Hietasyrjään, jossa oli sopivasti helppokulkuista maastoa niin haku- kuin jälkitreeneille. Millään tapaa alleviivaamatta – olin taas ensimmäisenä paikalla! Kuvaaminen jäi sunnuntaina vähän vähemmälle, mutta joitakin kuvia tuli räpsittyä, tässä alla joitakin valittuja paloja. Sää suosi sunnuntainakin pääosin, yksi sadekuuro saatiin niskaan, mutta muuten oli pilvistä ja loppupäivästä paistoi jopa aurinko.

Maastopäivään osallistujia oli hieman lauantaita vähemmän, mutta meitä oli varsin mukavankokoinen porukka. Valtaosa halusi tehdä hakua, me tallattiin Marin kanssa toistemme koirille jäljet. Lempille ja Saralle jäljillä oli mittaa noin 200m, Saralle testimielessä yksi keppi (ilman rasiaa) ja toinen jäljen lopussa rasian päällä. Lempille kolme keppiä rasioiden päällä. Saran jälki oli namitettu koko matkalta, Lempillä oli lyhyitä namittomia pätkiä.

Veljekset Koda ja Vilho harjoittelivat haun alkeita ja tykkäsivät erityisesti juoksuosuudesta!

Molempien jäljet menivät tosi hyvin! Lempi oli niin onnellinen päästessään tekemään jotain, se jäljesti tosi tarkasti ja täsmällisesti, tarjosi hienot maahanmenot jokaiselle rasialle. Sara teki myös hienoa työtä, se merkkasi kepin ilman rasiaa ja jatkoi hienosti työskentelyä välipalkkauksen jälkeen. Se ei edellistreeniin verrattuna nostellut niin paljon päätään jäljellä ja työskenteli muutenkin rauhallisemmin, pieni kaahotushetki mahtui jäljelle, mutta Sara rauhoitti itse itsensä. Olin tosi tyytyväinen!

Päteviä esineruutukoiria!

Hanna intoutui tallaamaan Lempille vielä toisen jäljen, siinä alkupätkä namitettu, muuten ilman nameja ja pari keppirasiaa jäljen varrella, jäljellä mittaa n. 150m. Lempi teki ihan superhienosti töitä, sitä ei haitannut namien puuttuminen ollenkaan! Sattui vielä sellainen työtapaturma, että Lempin jälki meni toisen jäljen päältä, mutta Lempi ei ollut moksiskaan harhajäljestä.

Hakutreenien päätteeksi tehtiin vielä esineruutua. En ole Saran kanssa tehnyt esineruutua koskaan, mutta ajattelin, että tässähän sitä aikansa kuluksi kokeilee. Saralle annettiin iso näköapu (avustaja kävi näyttävästi heittämässä hanskan metsään), ja vitsi – sehän lähti etsimään tosi hienosti. Jos hanskaa ei meinannut löytyä, Sara seisahtui paikalleen katsomaan minua, mutta kannustuksesta jatkoi etsintää. Viimeisellä toistolla se jopa toi hanskan melkein mulle käteen asti!

Tyyne hauskuutti meitä esineruudussa ja loppupalkkauksessa

Maastotreeneissä saatiin useampi tunti kulutettua, kun treenailtiin ihan rauhassa. Treenien päätteeksi osa suuntasi jo kotimatkalle, mutta jäljelle jääneen porukan kanssa käytiin vielä pienellä lenkillä Hietäsyrjän kangasmetsäpoluilla. Otettiin lenkkiporukasta vielä lopuksi kuva.

Vasemmalta oikealle: Koda, Nemo, Noa, Nuppu, Sara, Lempi, Mera ja Vilho.

Lenkin päälle suunnattiin kotia kohti. Hanna ja Miljalotta tulivat koirineen vielä pyörähtämään meillä koiriensa hieronnan ajaksi ennen kotimatkaa. Me otettiin koirien kanssa loppuilta hyvin rauhallisesti loikoillen sohvalla. Lämmin kiitos kaikille ihanasta viikonlopusta! ❤ Tämä tuli niin tarpeeseen!

Jottei päivitysväli veny turhan pitkäksi, niin listaan tähän kasvattien tuloksia edellisen tulospäivityksen jälkeen:

  • 17.6. Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) suorittivat hyväksytysti paimennuksen taipumustestin eli Oodi tienasi itselleen hienon tittelin PAIM-T!
  • 21.6. Venla ja Vilppu (E. You Are Not Alone) kisasivat rallytokon mestariluokassa kolmannen hyväksytyn tuloksen 73 pisteen veroisesti ja Vilppu sai uuden tittelin RTK4!
  • 2.7. Linda ja Bree (E. Sweetheart) kävivät testaamassa Breen paimennustaipumuksia erinomaisin tuloksin ja PAIM-T tittelin veroisesti!
  • 3.7. Linda ja Bree kävivät Oulun KV:ssa Paavo Mattilan kehässä hakemassa ERIn tosi kivalla arvostelulla: ”Kaunis narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Kuono-osa voisi olla hieman täyteläisempi. Otsapenger hieman selkeämpi. Kaunis kaula. Erittäin hyvä runko ylälinja ja takaosaa. Hieman niukasti kulmautunut edestä ja eturintaa voisi olla hieman enemmän. Erinomainen karva. Hyvät liikkeet. Miellyttävä käytös.” Bree oli kilpailuluokan 4.
  • 6.7. Pipsa ja Helmi (E. Neytiri) palasivat rallytokon kisakentille jokusen vuoden tauon jälkeen korkkaamaan mestariluokan. Ja hienosti muuten korkkasivatkin – tuloksena 92p!
  • 7.7. Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) saivat toisen hyväksytyn tuloksen rallytokon alokasluokasta, jälleen täydellä 100p suorituksella luokkavoiton kera!
  • 10.7. Linda ja Bree (E. Sweetheart) korkkasivat rallytokon kuninkuusluokan 84 pisteen suorituksella!
  • Zeke (E. Braveheart) käväisi heinäkuussa Hearts-pentueen viimeisenä luustokuvissa loistavin tuloksin: lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, SP0 ja VA0! Nyt on koko pentue kuvattu luustoltaan terveeksi ja taas hetkeksi kaikki kuvausikäiset Emput luustoltaan tutkittu! ❤
  • Saila ja Moira (Color Runs Ready for Success) tekaisivat heinäkuun alkupuolella agilityn medi3-luokassa nollaradan!
  • 16.7. oli tarjolla kotiseuran agilitykisat, jossa oli Emppuedustusta paikalla useamman koiran edestä! Aino ja Tipu (E. Shaula) tekaisivat kaksi voittonollaa 1-luokasta, Tipulle siitä hyvästä OIVA ja menolippu 2-luokkaan! Arille ja Haballe (E. Saros) ensimmäinen LUVA-nolla agilityradalta samoista karkeloista! Myös Hanne ja Ohmi (E. Lionheart) tekivät LUVA-nollan arvoisen radan hyppäriltä, ja tosi lähellä kävi nolla tyrkyllä myös agilityradalla!

Valtavasti onnea kaikille! ❤ Aino laittoi videon Tipun toisesta nollaradasta, tätä kelpaa kyllä katsella 🙂


Jätä kommentti

Lempi sairastaa

Kuvat on otettu juhannuksena, jolloin Lempi ei vielä ollut uintikiellossa.

Lempin kanssa käytiin maanantaina eläinlääkärissä, kun ei jalan toipumisessa tapahtunut edistystä. Eläinlääkäri teki ensin ontumatutkimuksen, jossa havaittiin oikean takajalan vajaaksi jäävä ojennus ja vähän köpöiseltä näyttävä liike, ja selkeä ontuma ympyrää mennessä oikean jalan jäädessä sisäpuolelle. Pöydällä eläinlääkäri tutki todella perusteellisesti molemmat jalat, oikeasta jalasta ei kuitenkaan löytynyt oikein selkeää kipukohtaa. Paikoitellen tuntui lievää rutinaa ja metatarsaalialueelle mentäessä Lempi oli hieman epämukavan oloinen. Päätettiin kuvata jalat, joten Lempi rauhoitettiin.

Kuvista ei löytynyt mitään oireita selittävää. Polvet, kintereet ja varpaat olivat siistit ja kunnossa. Metatarsaalialueelta löytyi rasituskuvista pientä röpelöisyyttä plantaaripuolelta (nuljuluu nousee ylemmäs verrattuna vasempaan jalkaan) ja nivelvälit ehkä ihan aavistuksen aukeavat. Kuvat kävivät toisella ortopedilla vielä konsultoitavana, mutta hänenkään mielestään kuvissa ei näy mitään hälyttävää. Diagnoosina siis tällä hetkellä metatarsaalialueen ligamenttipaketin tai sen osan revähdys, ja ohjeena jatkaa lepoa ja kipulääkettä. Jos oireet eivät helpotu parissa viikossa, täytyy harkita ct-kuvausta.

Lempi nukkui koko maanantai-illan rauhoituksen jälkeen. Sillä oli maha sekaisin aamulla ja se raasu vielä oksenti koko pienen ruoka-annoksen, jonka annoin sille aamulla töistä tultuani. Klinikalla Lempi sai herätteen lisäksi pahoinvoinninestolääkettä. Annoin sille iltapäivällä vähän märkäruokaa ja vettä, kun se alkoi olla tolpillaan, ja illalla se sai iltaruoan normaalisti. Maha rauhoittui eikä se ole vaivannut enää. Eläinlääkäri ohjeisti, että kipulääkettä saa antaa vasta, kun ripuli on ohi.

Tiistaina Lempi oli selvästi kipeä. Klinikalta ohjeistivat olemaan vuorokauden ilman kipulääkettä ennen tutkimuksia, ja Lempi ei tosiaan maanantainakaan saanut kipulääkettä. Eläinlääkäri myös väänteli jalkaa niin paljon, ettei sinänsä ihme, että jalka kipeytyi uudelleen. Jalassa oli tiistaina taas turvotusta. Konsultoin Katriinaa maanantaina lekurikeikan jälkeen ja sain Lempille uuden hoitoajan ensi viikolle, ja tuli samalla puheeksi, että laser olisi revähdysvamman hoidossa hyvä. Aloitin tiistaina Lempille kipulääkkeen lisäksi laserhoidon, jota olen nyt antanut kolme kertaa päivässä. Turvotus laski onneksi jo tiistain aikana.

Lempi on selvästi jo tylsistynyt sairaslomaansa. Eläinlääkäri ohjeisti tekemään vain pienet lenkit tarpeiden tekoon, mutta Lempi on jo oivaltanut, että jos pihtaa, niin silloin saa ulkoilla pitempään. Muutettiin alakertaan, ettei Lempin tarvitse kiivetä portaita, ja siellä on toisaalta ollut nyt helteillä öisin viileämpi nukkuakin. Lempi hakee kovasti huomiota ja rapsutuksia. Sen verran olen lepolomaa rikkonut, että kahtena päivänä olen antanut sen käydä pulahtamassa järvessä, ja tänään otin sen aamulla mukaan vähän pitemmälle aamulenkille ennen töihin lähtöä.

Saran kanssa on otettu laatuaikaa kahdestaan, kun Lempi saikuttaa. Keskiviikkona postissa saapui meidän oma suppilauta, joka käytiin pitkän kaavan mukaan koeajamassa heti samana päivänä. Kolmen tunnin suppailureissu Ainon kanssa oli kyllä juuri sitä, mitä tarvitsi murheiden ja synkkien ajatusten karkottamiseen. Sara oppi kerrasta nautiskelemaan kyydistä suppilaudan päällä, vaikka nautti myös uimisesta.

Toivottavasti Lempi olisi pian parempi, niin sekin pääsisi mukaan suppailuretkille! Laserhoitojen aloituksen jälkeen olen nähnyt Lempin pari kertaa venyttävän takapäätä, mitä se ei ole tässä välissä pahemmin tehnyt. Joitakin kertoja se on myös pienillä kävelylenkeillä esitellyt taas normaaleja pitkiä ojennuksia. Hidasta on, mutta toivotaan, että se tästä.


Jätä kommentti

Juhannuskuvia ja pikaiset kuulumiset

Pikaiset kuulumiset yövuoron sujuvoittamiseksi. Käytiin alkuviikosta pyörähtämässä alppiruusupuistossa tyttöjen ja kameran kanssa, ja viime vuoteen verrattuna kuvistakin tuli ihan kelvollisia!

Juhannusta edeltävällä viikolla käväistiin Katriinan hoidettavina, oman porukan lisäksi mukana oli Venla kera Vilpun (E. You Are Not Alone) ja Tyynen (E. Leviathan). Vilpulla pyyhki varsin hyvin, sillä oli pieni kierto niskassa ja lantiossa, mutta se oikeni varsin helposti. Tyynellä oli lantiossa pieni kierto, mutta hyvin vastasi hoitoon sekin, joten nyt kelpaa taas pinkoa ja loikkia menemään! Saralla oli pientä perusjumia, se veti rallia hoitoa edeltäneenä päivänä kuin heikkopää, joten kehosta hoidettiin lähinnä maitohappoja ja pehmyskudosten jumeja. Sara nautti hoidosta täysin rinnoin.

Mutta sitten Lempi. Hieroin sen toukokuun puolivälin jälkeen, ja silloin sillä oli selässä vähän hoidettavaa, mutta muuten se vaikutti varsin hyvältä. Kesäkuun alussa kiinnitin rallytreeneissä huomiota, että se oikean puolen seuraamisessa oikealle käännöksessä täristi oikeaa takajalkaa ja kävi istumaan. Mun oli tarkoitus tutkia asiaa, mutta se pääsi unohtumaan. Seuraavalla viikolla lenkillä aloin ihmetellä, kun Lempi yritti lähteä Saran kanssa hippasille, mutta tuli aina pienen mutkan jälkeen takaisin ja vaikutti vähän haluttomalta liikkumaan. Se ei ole ontunut missään vaiheessa, mutta liike on epäpuhdas, oikean takajalan ojennus jää vajaaksi. Sitten muistin, että minun piti tutkia sitä jalkaa. Kotona jalkaa syynätessäni huomasin, että oikea takajalka turvottaa kintereestä alaspäin, ja uloin varvas jökitti pahasti, sinne ei juuri tullut liikettä. Aloitin Lempille kipulääkkeen ja siitä eteenpäin on otettu vähän iisimmin.

Katriinan hoidossa huoleni oikean takajalan tilanteesta osoittautui aiheelliseksi. Koko koira on ihan solmussa, nestekierto häiriintynyt ja oikeassa takajalassa on jotain outoa. Kinnernivelen välissä oli edelleen vähän turvotusta. Katriina kehotti seuraamaan tilannetta 5-7pv, ja jos ei tapahdu muutosta parempaan, niin pitää hakeutua eläinlääkäriin. Lempi on minusta liikkunut hoidon jälkeen paremmin, mutta se ei ole vieläkään normaali. Meillä on varattu aika eläinlääkäriin maanantaille, ja ollaan varauduttu, että kuvataan takajalat kintereistä alaspäin. Katriina kehotti myös ottamaan verinäytteen borrelioosin poissulkemiseksi.

Voin sanoa, että on ollut aika raskas pariviikkoinen. Mikään ei ole niin kamalaa kuin koira, joka ei ole kunnossa, ja epätietoisuus. Katriina hoiti minutkin. Selkä menee koko ajan parempaan, tässä kevään aikana ei ole tarvinnut ottaa kuin ihan yksittäisiä särkylääkkeitä, kun viime syksynä niitä piti ottaa päivittäin. Hermosto on sen sijaan kuulemma kovasti ylikuormittunut. Olen sen tiennyt jo hyvän aikaa – nukkumisestahan ei vieläkään tule mitään ilman lääkkeitä. Ja voin sanoa, että koiran sairastelu ei helpota hermoston ylikuormitustilaa tippaakaan.

Juhannusviikolla olen käyttänyt koiria uimassa, kun Lempin kanssa ei voi nyt oikein pitkiä lenkkejä tehdä, enkä ole raaskinut jättää sitä yksin kotiin. Voi kun se tulisi kuntoon pian. Sara on tuurannut Lempiä agilitytreeneissä, on nyt työstetty vähän tehostetusti estefokusjuttuja ja irtoamista. On ollut tosi hyviä treenejä!

Juhannus on mennyt koomaisissa merkeissä yövuoroissa, ja päivisin on ollut jännitettävää. Jännittäminen ei tähän suinkaan lopu, mutta toivotaan, että se kannattaa. Ollaan nimittäin laitettu tilaukseen seuraava Emppusukupolvi, joten jotain hyvääkin kuuluu tämän murehtimisen keskelle! Aiheesta lisää toivottavasti myöhemmin 🙂


Jätä kommentti

Kiirettä, koiria ja kroonista väsymystä

Todistetusti blogilla on lukijoita, sillä olen jo muutamalta ihmiseltä saanut kuittailua, että missä päivitykset viipyy! Ei oikein aika, energia eikä tahtotila tahdo riittää kovin aktiiviseen bloggailuun. Jo aiemmin on tullut monesti todettua, ettei bloggaamiseen motivoi myöskään pitkät välit, koska sitten on jo paljon päivitettävää. Yökkökaveria lainatakseni ei oo helppoo vaan vaikeaa 😀 Tekstiä ja kuvia lienee luvassa taas kilometrin verran.

Meillä on eletty jokseenkin vilkasta aikaa tai ainakin minusta on tuntunut, että koko ajan ollaan jossain menossa. Vapaapäivät ovat täyttyneet koirien kanssa treenaamisesta ja reissaamisesta, työpäivinä työt ovat vieneet mehut. Koen kuitenkin saaneeni kuluneen kuukauden aikana jonkinlaista puhtia, kun hain kouluun ja toukokuun alussa selvisi, että sain opiskelupaikan. Monen raastavan viikon jälkeen sain tiedon myönnetystä opintovapaasta, jota ennen en uskaltanut kauheasti opiskelupaikasta vielä riemuita. Siispä elokuussa kouluun ja luvassa on ainakin nyt ensi alkuun vajaan vuoden todella kaivattu tauko hoitotyöstä! Taloudellinen tilanne tuskin antaa myöten ihan kokonaan olla poissa, mutta on ihan eri asia käydä tekemässä yksi vuoro silloin tällöin kuin monena päivänä viikossa taistella itseään suurempia voimia vastaan. Ja tämä on toivottavasti vain alkua isommille muutoksille, mutta aika näyttää 🙂

Kasvatinomistajat ovat ahkeroineet tässä kevään ja alkukesän aikana liudan tuloksia! Etteivät jää listaamatta, niin kirjaan tännekin ylös.

  • 7.5. Mari ja Nuppu (Titangus Daracha) kisasivat meidän kanssa Pieksämäellä rallytokoa. Nupulle komeat 97p, 3. sija ja uusi koulari RTK2!
  • 8.5. äitienpäiväkisoissa Hanne ja Ohmi (E. Lionheart) tekaisivat hyppyradalla nollan ja voittivat maksit! Monta muutakin Emppuperheen jäsentä oli kisaamassa, hienoja ratoja ja pätkiä oli kaikilla!
  • 14.5. Linda ja Bree (E. Sweetheart) tekivät uuden aluevaltauksen koiratanssin merkeissä ja heti hienoin tuloksin – Breelle 22,63p, KUMA ja luokkavoitto! Bree sai siis heti tarvittavan tuloksen luokkanousuun, wau!
  • 14.5. Ari ja Haba (E. Saros) kisasivat agia Kuopiossa, tuloksina 5vp ja voitto, hyl sekä nollavoitto!
  • Venla ja Vilppu (E. You Are Not Alone) korkkasivat 14.5. rallytokon kuninkuusluokan 77 pisteellä! Seuraavana päivänä kuultiin jo valiokellon kilinää, kun tämä parivaljakko tekaisi 97 pisteen radan ja voittivat luokan!
  • 17.5. jännättiin vähän luustokuvia, kun Freyalta (E. Listen To My Story) kuvattiin virallisesti olat ja selkä spondyloosin osalta. Kuvat näyttivät hyvältä ja samaa mieltä oltiin Kennelliitossakin: olat terveet ja selkä SP0!
  • 22.-23.5. Aino ja Maaru (E. Shaula) kirmailivat agilityradoilla, lauantaina tuloksella 5vp ja 2. palkintosija, sunnuntaina kolme voittoa tuloksilla 5vp, 0 (LUVA) ja 5vp!
  • Saila ja Moira (Color Runs Ready for Success) kisasivat 23.5. Keski-Suomen piirinmestaruuksissa agilitya, Moiralle medien piirinmestaruuspronssia!
  • 25.5. lainaohjaaja ja Rufus (E. Wishmaster) saivat tokon avoimesta luokasta 1-tuloksen 256 pisteellä!
  • 2.6. kotiseuran iltakisoissa Ari ja Haba (E. Saros) tekaisivat hienon voittonollaradan hyppäriltä! Myös Ainolle ja Maarulle (E. Shaula) upea rata 10vp:llä ja 2. sijalla!
  • 4.6. Katja ja Zeke (E. Braveheart) korkkasivat rallytokokisat 2-vuotissynttäreiden kunniaksi eikä paremmin olisi voinut mennä – tuloksena täydet 100 pistettä ja luokkavoitto!
  • 7.6. Linda ja Bree (E. Sweetheart) kisasivat viimeistä kertaa rallytokon voittajaluokassa 97 pisteellä, luokkavoitolla ja RTK3-koularin kera!
  • 7.6. rallytokouransa korkkasivat Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) ja eipä jäänyt parannettavaa, kun tuloksena oli täydet 100 pistettä ja luokkavoitto!
  • 10.6. Ari ja Haba (E. Saros) kisasivat puolestaan paimennuksessa helteisissä olosuhteissa. Tämä kaksikko hoiti homman kotiin upeasti tuloksella 88/EH, 2. palkintosijalla ja Haba sai uuden tittelin PAIM1! 11.6. heidät nähtiin Nilsiässä jo agilitykisoissa, sieltä B-radalta voitto 5vp:n suorituksella!
  • 11.6. Hanna urakoi Pohjois-Hämeen piirinmestaruuskisoissa kahden koiran kera rallytokoa. Leolle (E. Maybe I’m a Lion) 84 pistettä ja uusi koulari RTK2, Meralle (E. Moonheart) toinen hyväksytty tulos alokasluokasta 98 pisteellä! Heidän joukkueelle myös piirinmestaruuspronssia!
  • Tiina ja Vips (E. Salacia) ovat käyneet testailemassa nousujohteisesti kisoissa tokon haastavaa voittajaluokkaa. Tänään su 12.6. he saivat 3-tuloksen 195 pisteellä ja luokkavoitolla! Kyllä se vielä kohdalleen loksahtaa!

Tässä on kasvattaja saanut tiiviisti päivitellä tuloksia Emppujen Facebook-sivulle, aika mahtavaa! Valtavasti onnea kaikille upeista tuloksista, oon niin ylpeä teistä kaikista! ❤ Alla vielä kuvia tuloksia tehneistä, kuvat lainattu omistajiltaan. Rufuksen kuvan on ottanut Tiina Puisto.

Ei mekään ihan laakereilla olla maattu kisoja ajatellen. Lempin kanssa käväistiin 8.5. äitienpäivänä kotiseuran agikisoissa, meille tosin sieltä jaossa vain hyllyjä ja hyvää kokemusta. Olin ilmoittanut Lempin myös kesäkuun alun iltakisoihin, mutta Lempi sai silmätulehduksen, niin jouduttiin jättämään kisat väliin.

Saran kanssa kisasin Pieksämäellä 7.5. rallytokoa avoimessa luokassa, kun päästiin Marin ja Nupun kanssa samoihin kisoihin peruutuspaikalle. Sarsu teki tosi kivasti töitä, hypyn rima harmillisesti putosi, mikä sakotti pisteitä ankarasti, mutta radan jälkeen pottiin jäi kuitenkin 85 pistettä! Saatiin siis meidän ensimmäinen tulos avoimesta luokasta. Video kisaradasta alla:

Toukokuun puolivälissä olin jälleen yövuoroissa ja viiden koiran yksinhuoltajana. Onneksi puhelimelta löytyy aina kuvia ja videoita, koska ei näitä tälleen kuukautta myöhemmin enää muista 😀 Meillä oli kiva viikonloppu, vaikka noh – koirien kannalta varmasti aika tylsä, kun ihminen vaan nukkuu tai on töissä.

17.5. lähdettiin yövuorojen jälkeisillä vapailla omien koirien kanssa pienelle kisareissulle. Ensin ajeltiin illaksi Lempäälään, jossa oli tarjolla lisää rallytokoa Päivi Nummen radalla. Sara teki hommia taas ihan superkivasti ja rata tuntui hirmuisen sujuvalta. Tuomari ei paljon löytänyt radasta korjattavaa – pisteitä jäi 99 ja kaupan päälle luokkavoitto! Oli ihana lukea arvostelulapusta, kun tuomari oli kirjoituttanut useamman tehtävän kohdalle kommentin ”hieno!” Ei harmillisesti ole videota tästä radasta, kun ei ollut tuttuja paikalla.

Lempäälästä jatkettiin koirien kanssa matkaa Forssaan, josta olin varannut meille majoituksen hotelli Maakunnasta. Vähän hirvitti ajella myöhäisillasta peltojen keskellä, siinä kävi parikin peuraa aika lähellä Toyotan konepeltiä, vaikka varovasti ajeltiin. Onneksi selvittiin kuitenkin ehjinä perille. Oltiin hotellilla klo 22.30 aikoihin ja aamulla oli luvassa aikainen herätys, joten eipä siinä paljon muuta tehty kuin koirille iltaruoat, itselle pikaiset iltatoimet ja unille. Koirat nukkuivat varsin hyvin, vaikka huoneeseen kuului aika selvästi, kun ihmiset kulkivat ulko-ovesta sisään ja ulos yön aikana, Lempi herätti vain kerran vahtihuudolla. Minäkin nukuin, joskin varsin vähän.

Aamulla matka jatkui Somerolle Woollandiaan, jossa oli luvassa paimennuskisat! Apuva! 1-luokassa oli vain kaksi koiraa, ja arpaonni suosi meille ensimmäisen suoritusvuoron, joten esikokeen jälkeen oli aika astella laitumelle. Olin vähän etukäteen aavistellut, että Sara saattaa olla hieman ylivireä, kun on edellisenä päivänäkin kisattu ja oltu reissussa, ja täytyy todeta, että tunnen koirani 😀 Rataantutustumisessa tuomari sanoi erikseen, että ohjaajan pitää mennä koiran kanssa ottohäkissä aitaukseen sisään ottamaan lampaat ulos. No meidän lampaat olivat heti tulossa ulos, kun sain portin auki, ja minä jäin paikalleni miettimään, työnnänkö ne takaisin sisään vai mitä oikein teen. Sara ratkaisi tilanteen puolestani lähtemällä kiertämään ottoaitauksen ulkopuolelta, sitten totesin vaan, että syteen tai saveen – nyt mennään eikä jäädä veivaamaan.

Nämä kuvat eivät ole kisoista vaan meidän paimennusviikonlopusta, josta juttua alempana!

Sara oli koko radan vähän vallattomalla tuulella, se kävi välillä haukahtamassa lampaille ja teki muutenkin varsin vauhdikkaat nostot. Hetkittäin mulla oli tekemistä, kun lampaat pakkasivat jalkoihin ja oli vaikea päästä eteenpäin, ja Sara rauhoitti tekemistään vain hetkeksi, kun konahdin sille. Saatiin kuitenkin rata tehtyä ilman mitään isompia vaikeuksia. Arvostelulapusta katsoin tulosten julkistamisen jälkeen, että vaikka ei varsinaisesti jännittänyt, niin olin kyllä pistänyt jalkaa toisen eteen aika rivakasti – koko pitkähkö rata laidunnuksineen oli tehty 10 minuutissa.

Radan jälkeen suuntasin suoraan kävelemään koirien kanssa ja vähän puhaltamaan kierroksia alas. Ajattelin koko radan, että saatiin varmaan hylsy sen ottohäkin vuoksi, kun kumpikaan meistä ei mennyt ottoaitauksen sisään niin kuin tuomari oli ohjeistanut. Saran työskentely oli sinänsä korrektia – se on vauhdikkuudestaan huolimatta ollut kuitenkin aina lampaille kiltti eikä ole yrittänyt ikinä näykkiä tai purra. Ajattelin, että tuloksesta ja pisteistä huolimatta saatiin hyvää ja arvokasta kokemusta, edellisistä kisoista oli kuitenkin aikaa 1,5 vuotta. Kävelyn jälkeen suuntasin katsomaan, mitä meidän tuloksissa lukee, juuri sopivasti palkintojenjaon alkaessa. Kyllä piti silmiä hieroa muutamaan kertaan tuloslistaa katsoessani – 91 pistettä, ERI ja 2. palkintosija! Tuomari sanoi vielä erikseen, että olisimme menettäneet enemmän pisteitä, jos oltaisiin jääty veivaamaan sitä ottohäkkiä. Miinuksia meni peruskuljetuksesta, kun Sara ajoi lampaat mun jalkoihin, laidunnuksen lopun vauhdikkaasta nostosta ja loppuhäkityksestä, jossa jouduttiin vähän säätämään. Tuomari oli kirjoittanut koiran käyttäytymisosioon, että koira on kiihkeä, mutta tottelevainen. Laidunnuksesta oli kommentti, että vartiointi on erinomainen.

Voi mun timanttini Sara ❤ Kotimatka sujui kuin siivillä, oli aika huikea ja nappiin mennyt kisareissu! Mulla oli kisapaikka myös viikkoa myöhemmin helatorstaina Tuulentuvan tilalla pidettäviin paimennuskisoihin. Oli vaihtoehto mennä Saran kanssa uudestaan 1-luokkaan hakemaan kokemusta, mutta täytyy tunnustaa, että niin kauan, kun kisapaikat ovat kiven alla ja maksavat keskimäärin 75 euroa kipale, niin mulla ei ainakaan ole varaa käydä siellä ihan vaan huvin ja urheilun vuoksi kokemusta hakemassa. Niinpä kerroin Lempille, että sen täytyy nyt hypätä puikkoihin. Jännitti aika tavalla enemmän kuin Saran kanssa – Lempin kanssa on vaikeampi ennustaa, miten se toimii.

Helatorstain kisoissa kisasivat myös Mari ja Nuppu (Titangus Daracha), ja yllätykseksemme kisapaikalle tullessamme sieltä löytyivät myös Ari ja Haba (E. Saros), jotka olivat edellisiltana saaneet peruutuspaikan. Kisapaikalla huomattiin Lempin aloittaneen juoksun, mutta tällä kertaa arpaonni antoikin suoritusnumeron ihan loppupäästä muutenkin. Ari ja Haba aloittivat, ja suoritus loppuikin nopeaan, kun lampaat ottivat hatkat heti ottoaitauksesta ulos päästessään ja karkasivat varikolle. Lampaat olivat tosi liukkaat verrattuna niihin, joilla ollaan totuttu treenaamaan. Yritin tehdä sotasuunnitelmaa meidän suoritusta varten. Lempi oli aika kiihkeällä tuulella enkä yrityksistä huolimatta saanut siltä kaasua suitsittua ottohäkissä pyörimällä. Avasin portin, ajattelin, että kierrän lauman kanssa vielä mutkan, että saadaan parempi linja ulos. Sijoituin itse väärin, kerkesin nähdä ensimmäisen lampaan kääntävän päänsä porttia kohti ja tiesin heti, että nyt on peli pelattu. Lampaat lähtivät meiltä liukkaasti varikolle ja suoritus keskeytettiin siihen. Marilla ja Nupulla ei ollut onnea sen enempää, meillä kaikilla suoritus keskeytyi ottohäkkiin.

Myös nämä Arin ja Haban kuvat on otettu paimennusviikonloppuna.

”Minä oisin osannut, mamma ei. Aina saa hävetä.”

Kalliita oppirahoja, tuumattiin kaikki, ja kallista lystiä, kun maksellaan vielä bensat ja syömiset kisamaksun päälle. Mua ei kuitenkaan keskeytys varsinaisesti harmittanut. Olisi toki ollut kiva päästä tekemään rata, mutta ei voinut mitään. Olin kuitenkin tyytyväinen Lempiin, kun se kiihkeydestään huolimatta oli kuitenkin työskentelymoodissa – eniten olisi harmittanut, jos koira olisi ollut kovassa paineessa ja haluton työskentelemään. Itse ajattelin keskeytyksen olleen enemmän mun omasta mokasta johtuvaa, ei niinkään koiran syy. Sain kisoista myös aika paljon ideoita ja ajatuksia, mitä haluan seuraavaksi treenata.

Toukokuun 28.pv oli Emppujen agipäivä, Aino oli meitä perinteiseen tapaan kouluttamassa. Viime syksystä jäi varmaan pieni trauma, kun odottelin koko aamun, että soikohan puhelin ja tulee taas joku este, etten itse pääse mukaan. Ei onneksi tullut! Aino oli suunnitellut meille tosi kivan, sopivasti haastavan, mutta soljuvan radan. Meitä oli ennätysmäärä paikalla – 11 koirakkoa! Päivään osallistuivat Mari ja Nuppu (Titangus Daracha), Ari ja Haba (E. Saros), Hanne & Ohmi (E. Lionheart), Henry & Tesla (Bywater Thasha), Saana & Koda (E. Gilgamesh), Miljalotta, Aleksei ja Vilho (E. Fenrir), Venla ja Vilppu (E. You Are Not Alone) ja Tyyne (E. Leviathan), Eve, Eemeli ja Sokka (Tillyhills Svart På Vitt) ja minä omien koirien kanssa. Ensimmäistä kertaa piti vähän jakaa porukkaa kahteen ryhmään, että saatiin koirat pidettyä lämpimänä.

Videoita ei tullut juurikaan otettua ja kamerakin pysyi kassissa, sen verran aktiivista tekemistä oli koko ajan – ja välillä on kiva vaan istua, katsoa muiden suorituksia ja jutella muiden kanssa. Jälkikäteen harmittaa, kun ei voi saada kaikkea 😀 Onneksi ihana Mari oli ottanut videota vähän mun ja Saran treeneistä! Meillä oli tosi hyvä treeni myös Lempin kanssa, vaikkei siitä nyt ole videotodisteita! Oli kyllä ihana ja antoisa päivä, koulutusten jälkeen käytiin vielä porukalla syömässä hyvin Barot’sissa.

4.6. Hearts-pentue täytti 2 vuotta, paljon onnea ihanat Bree, Mera, Nelli, Kromi, Ohmi ja Zeke! ❤ Kuvassa pennut emänsä Nadan kanssa, kuvan on ottanut Hanna Lehmusvuori.

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna teimme paluun Tuulentuvan tilalle Emppuporukalla, sillä olin varannut meille sinne paimennusviikonlopun Shantin opissa. Meitä olikin aika kivankokoinen porukka: lauantaina Mari kera Nupun ja Noan (E. Norris), Saana ja Koda (E. Gilgamesh), Hanna ja Mera (E. Moonheart), Hanne ja Ohmi (E. Lionheart) sekä Henkka ja Tesla (Bywater Thasha), sunnuntaina mukaan liittyivät vielä Ari ja Haba (E. Saros) ja Miljalotta ja Vilho (E. Fenrir). Reissun päälle lähdettiin jo perjantaina kaoottisen työpäivän jälkeen – ensin nukuin aamulla pommiin ja myöhästyin töistä, työpäivä oli yhtä juoksemista ja kotiin päästyäni häslääminen jatkui koirien lenkityksen ja pakkaamisen merkeissä. Oltiin varattu majoitus Nummelasta, jossa saatiin Marin ja Saanan sekä koirien kanssa majoittua ensimmäisenä yönä leveästi jokainen omassa huoneessa.

Shantin lampaat ovat kauniita! Oikealla alhaalla Pätkis. Vasemmalla yksi upea ruskea lammas, muistaakseni nimeltään Suffeli, se kaipasi toiseen porukkaan jäänyttä ystäväänsä. Heidät yhdistettiin samaan laumaan heti treenanneen koiran jälkeen.

Muutama kuva Noan treeneistä.

Lauantaina halusin koulutuksessa keskittyä ottohäkin treenaamiseen, ja saatiinkin siihen Shantilta tosi hyviä täsmäneuvoja. Lempille ja Saralle toimi molemmille tosi hyvin, etten lähetäkään niitä nostamaan liukkaita lampaita, vaan jätän ne paikalleen odottamaan, menen itse lampaille ja koira lähteekin suoraan ajamaan. Portille on hyvä jättää tilaa eikä pakkautua lampaiden ja koiran kanssa tiiviisti portin eteen, tilanteesta tulee tosi räjähdysherkkä. Ja kun portista meinataan mennä, niin sitten mennään – ohjaaja tarvittaessa vaikka juosten ensimmäisenä. Saatiin tähän tosi hyviä toistoja molempina päivinä ja käytiin myös tekemässä osia kisaradasta laitumella.

Saran kanssa halusin alkaa työstää vähän 2-luokan tehtäviä – erityisesti työntöjä. Mirvalla ollaan niitä satunnaisesti tehty, mutta ei riittävästi kuitenkaan, että tuntisin oloni varmaksi niitä tehdessä. Aloitettiin treenit harjoittelemalla lampaiden irrotusta ohjaajasta. Onnistuneeseen irrotukseen tarvitaan välimatkaa, koiran pysäyttelyä ja meillä toimi kivasti Shantilta saatu neuvo, että ohjaajan katse kertoo, kummalle puolelle ohjaajaa koiran tulisi hakeutua. Sara ei ihan vielä täysin ymmärtänyt, vaikka käytin käsiapuakin merkkaamaan sille paikkaa, johon toivoin sen tulevan, mutta saatiin ainakin pohjustettua taitoja. Aitauksessa harjoittelu oli helppoa, kun lampaat eivät karanneet kauas. Sunnuntaina kokeiltiin tätä laitumella sillä seurauksella, että jos en herkästi lähettänyt Saraa sillalla työnnön jälkeen lampaita vastaan niin ne karkasivat laitumen toiseen päähän.

Ottohäkin lisäksi Lempin kanssa aloiteltiin myös työntöjen ja irrotusten treenaamista, se teki kivoja irrotuksia aitauksessa. Laitumellakin tehtiin paljon hyviä pätkiä, sain itse asiassa ajattelemisen aihetta ja pääsin ehkä vähän jyvälle, miksi Lempin on ahdistavaa olla tasapainossa lampaiden takana. Luultavasti likimain joka tilanteessa, kun koira ajaa lampaita liian lähellä, mun konahdus ajoittuu siihen hetkeen, kun koira on tasapainopisteessä. Kumma juttu, jos koira tästä alkaa hiljalleen ahdistua ja todeta, ettei siellä ole kiva olla! Nyt täytyy alkaa pohtia, miten etäisyyttä voitaisiin alkaa treenata ja minä voisin lopettaa koirieni tarpeettoman paineistamisen.

Lenkkipoppoo ❤

Lauantain treenien päätteeksi meinattiin suunnata majoitusporukalla lenkille, mutta ukkonen ja todella mustat pilvet tekivät tuloaan, joten päätettiin ensin suunnata ruokakauppaan ja ruoanlaittoon. Koirat olivat varsin tyytyväisiä pitkän paimennuspäivän ja korttelikierroksen jälkeen. Hanna ja Mera tulivat majoittumaan meidän kanssa. Ruoan päälle oli sitten aika suunnata viimein lenkille! Löydettiin kiva metsäreitti, jossa tehtiin kuuden koiran poppoolla mukava ja rento 1,5h lenkki auringonpaisteessa. Täydellistä! Lenkin jälkeen olikin jo alkuilta, majoituspaikassa meitä odottelivat Miljalotta ja Vilho. Vilho oli onnesta soikeana, kun kavereita oli paljon – aikuiset koirat eivät olleet riemukkaasta pennusta pitkän päivän jälkeen lainkaan niin innoissaan 😀 Onneksi velipoika Koda oli heti valmis leikkiin, joten veljekset saivat nauttia toistensa seurasta kaikessa rauhassa.

Muutama poiminta Meran treeneistä.

Toinen yö nukuttiin vähän tiiviimmin. Todettiin, että virtaisin osapuoli Vilho voi mennä Miljalotan kanssa ylhäiseen yksinäisyyteensä omaan huoneeseen 😀 Saana ja Koda sekä Mari Nupun ja Noan kanssa majoittuivat toisessa huoneessa, Koda oli niin puhki pitkän päivän jälkeen, että se nukkui kiltisti koko yön. Me majoituttiin sitten Hannan ja Meran kanssa samassa huoneessa. Yö meni yllättävän hyvin, vaikka heräsin kyllä joka kerta asentoa vaihtaessani, kun Mera ilmestyi heti hymyilemään mun naaman eteen sylki roiskuen. Voi hölmöläinen 😀

Komea Ohmi työhommissa!

Sunnuntaina treenit jatkuivat, ja aamu olikin aika hektinen, kun treenit alkoivat tuntia aiemmin, ja meidän piti ennättää pakata tavarat autoon, että päästään lähtemään kotimatkalle treenien jälkeen. Ennätettiin kuitenkin ajoissa paikalle!

Vilhon treeneistä otanta kuvin.

Lempin kanssa kokeiltiin sunnuntaina lampaiden ottoa aitauksesta ASCA-kisatyyliin, se sujui yllättävän hyvin! Käytiin kokeilemassa myös laitumen reunassa olevan oikean sillan ylitystä, joka oli osa 2-luokan kisarataa helatorstaina. Tehtiin se ihan peruskuljetuksella, se sujui varsin hyvin. Jatkettiin sillalta matkaa pientä metsäpolkua pitkin. Yksi lammas päätti karata meiltä kesken matkan, Lempi yritti sen käydä keräämässä vielä porukkaan mukaan, mutta päätettiin antaa sen mennä, kun lammas niin päämäärätietoisesti suuntasi pois. Metsäpolku olikin aika haastava paikka – lampaat liikkuivat rykäyksittäin, ja reitin varrella oli kaatunut puu, jonka yli mentiin ensin ylämäkeen ja takaisinpäin tullessa alamäkeen. Lampailla oli takaisinpäin tullessa kova veto eteenpäin, Shanti tästä varoitti etukäteen ja ehdotti käyttämään koiraa edessä jarruna. Se ei toiminut vaan meillä, heti, kun otin Lempin eteen, lampaat eivät suostuneet liikkumaan enää eteenpäin. Lempi keksi itse jossain kohtaa paluumatkalla nousta sivulle, silloin lampaat kulkivat aika kivasti. Oli silti hikinen homma, olin ihan litimärkä tämän reissun jälkeen 😀

Saran kanssa kävi paimentaessa hupaisasti, kun Shantin tuttipullolampaana kasvanut Pätkis päätti tulla seuraamaan treenejä – ihmisten seuraan, se ei kuulemma niinkään viihdy muiden lampaiden seassa. Oltiin Saran kanssa saatu lampaat ottohäkistä ulos ja lähdettiin kävelemään laitumen reunaa pitkin ja hetken kerkesin siinä nautiskella, että meneepä hyvin, kun lampaat eivät ole jaloissa. No eivät mokomat olleet mukana ollenkaan, ne karkasivat välistä Pätkistä moikkaamaan aitauksen reunaan, ja Sara yritti mulle kertoa, että nyt muikkeli meiltä puuttuu jotain aika olennaista! Saralla onneksi voima riittää ja se osaa fiksusti sitä käyttää, joten saatiin lammaslauma ongelmitta irrotettua aitauksesta ja lähtemään mukaan. Sen jälkeen seurasin vähän tarkemmin, että paimennettavat pysyvät menossa mukana 😀 Mutta olipa kiva tarjota katsojille hupinumero, sain tästä jokuseen kertaan vähän kuulla loppupäivän aikana!

Koda hommissa!

Kiva oli seurata muiden treenejä, hienosti meni kaikilla! Porukan pennut lähtivät mukavasti työskentelemään, ja Vilhosta Shanti sanoi, että se on jo niin syttynyt hommaan, että kannattaa vasta syksyllä käydä uudestaan. Moni sai kehotuksen alkaa katsella esikoepaikkaa, ja täytyy kyllä itsekin sanoa, että tasaisen varmoja työskentelijöitä oli porukka täynnä! Oli tosi kiva ja voimauttava viikonloppu! Kulunut viikko on kyllä mennyt silti reissusta toipuessa, sen verran intensiivisestä ja aivonystyröitä kuormittavasta hommasta on kyse. Tältä viikonlopulta tuli sitten otettua kuvia reilusti, meni monta päivää käydä läpi yli 3000 kuvaa. Joitakin valittuja paloja on ripoteltu pitkin postausta.

Teslan treeneistä muutama valittu pala.

Vilhosta kerettiin napata jonkinlaiset posetuskuvatkin 🙂

Kun nyt on viuhdottu urakalla menemään jo hyvä tovi, on suunnitelmissa koittaa vähän hidastaa tahtia – saa nähdä, miten se onnistuu. Muutamia kisoja katselin heinäkuussa vähän sillä silmällä, toivottavasti saadaan paikkoja. Heinäkuussa on tulossa perinteiset Empputreffit, joita odottelen jo innolla! Ja on tässä kesäkuussakin vielä luvassa muutama jännitysmomentti, joista lisää sitten myöhemmin.


Jätä kommentti

Elämää pentujen jälkeen

Pentuprojektin päättymistä seurasi jälleen pitempi blogihiljaisuus. Tiiviimmän bloggaamisen ja ylipäätään pentuprojektin jälkeen tuntuu aina, että nyt tarvitsee vähän paussia ja ylipäätään aikaa itselleen (ja koirilleen). Ja toisaalta tämä meidän perusarki tuskin on kenestäkään niin mielenkiintoista pennuista lukemiseen verrattuna – tai niin ainakin arvelen.

Pentujen kuulumisia lyhyesti ensin. Kaikilla on mennyt pääosin tosi kivasti uusissa kodeissaan! Pepillä tuli joku erikoinen epävarmuuskausi uuteen kotiin muuttamisen jälkeen, mutta sekin on onneksi kuulemma jo reipastunut. Aika kivaa palautetta on pentujen uusilta omistajilta tullut, että ovat olleet pentuihin varsin tyytyväisiä, ja kotivalinnat olivat osuneet aika nappiin. Olen saanut Instagramissa ja pentujen meseryhmässä ihastella paljon kuvia ja videoita, ja tästä porukasta neljää olen päässyt näkemäänkin tässä välissä pentujen lennettyä meiltä maailmalle. Nyt pentujen lähestyessä 4kk ikää kaikilla on jo vähän koipeliinivaihe meneillään, ja viikolla tuli useammalta viestiä, että etuhampaat ovat alkaneet vaihtua! Aina sitä vaan hämmästyy, miten lyhyt se pikkupentuvaihe onkaan.

Merkkipäiväuutisia! Lempi – minun Pempunen! – täytti 16.2. jo 5 vuotta! Voi apua, mihin tää aika oikein meneekään. Kai se on hiljalleen todettava, että mulla on nyt yksi aikuinen ja yksi nuori aikuinen kotona. Samana päivänä N-pentue täytti puolestaan 7 vuotta – bloginkin kautta vielä onnea parhaalle viisikolle! ❤ Myös Nupun synttärit ovat jääneet päivittämättä tänne – sekin täytti 19.3. jo 4 vuotta!

Ensimmäiset viikot pentujen lähdön jälkeen olivat jotenkin todella tuskaisia. Kaipasin ihan hirveästi pieniä päivän ilostuttajia, vaikka arvostinkin suunnattomasti kunnon yöunia ja hektisen elämän rauhoittumista. Sitten nosti päätään ihan kauhea kolmannen koiran kaipuu. Vuorotellen harmittelin, että olisiko sittenkin pitänyt jättää pentu kotiin, ja välillä huokaisin helpotuksesta, että onneksi nyt ollaan ihan vaan omalla porukalla. Tiesin kyllä, mistä kolmannen koiran kaipuussa oikeasti oli kyse. En sinänsä kaivannut pentua tai mitä tahansa koiraa – minulla oli ja on edelleen kauhea ikävä Riniä. Kuluneet viikot ovat tuntuneet henkisesti aika raskailta, kun nyt on ollut vasta oikeasti aikaa tehdä surutyötä. Monet itkut on tullut itkettyä, ja Rini tulee mieleen joskus aika yllättävissäkin arkisissa hetkissä.

Keksi, Lempi ja Sara ❤

Keksi (E. Naroona) kävi meillä helmikuun loppupuolella melkein viikon hoidossa, se vähän helpotti kolmannen koiran tuskaan. Keksi on niin ihana ❤ Ollaan Ainon kanssa viikottain useamman kerran tekemisissä, ja meillä on ollut sellainen aika luonteva ja toimiva yhteisomistajuus – ollaan monet kerrat todettu, että Keksi saa päättää, kumman omistajan luona se milloinkin haluaa olla. Joskus se ihan selvästi lenkin jälkeen päättää, että nyt on aika lähteä kyläilemään. Keksi on aina tervetullut vieras, se tulee meille kuin kotiinsa ja on niin helppo lisä tässä meidän porukassa. Olin muuten yhden viikonlopun viiden koiran yksinhuoltajanakin, kun Ainon koko kolmikko oli meillä Ainon viettäessä agilityn ylituomarikokelaiden lähikoulutusviikonloppua toisella paikkakunnalla. Meillä meni hyvin – olin yövuoroissa, joten koirille oli tarjolla lähinnä rauhaisaa oleilua lenkkeilyn lisäksi.

Pentujen lähdön jälkeen oli myös aika alkaa työstää tätä meidän oman lauman toimintaa ilman Riniä. Lempi ja Sara tulevat juttuun keskenään todella hyvin, mutta Sara on niin helposti Lempin vietävissä, että se teettää minulla välillä vähän työtä. Koiranohitukset ottivat meillä takapakkia tosi paljon, kun Rini ei ollut enää rauhoittamassa ohitustilanteita omalla vakaalla ja välinpitämättömällä käytöksellään. Sara ei yksinään reagoi vastaantulijoihin mitenkään, mutta kun Lempi kiihtyy, niin Sara alkuun oikein kiljui, kun se ei tiennyt, miten tilanteessa olla. Onneksi ohitusten raskain vaihe ei kestänyt kuin parisen viikkoa. Nyt ollaan jo samassa tilanteessa, missä Rinin ollessa vielä osa laumaa – saan Lempiin kontaktin, vaikka se ennättäisi nähdä vastaantulevan koiran ennen minua, ja ohitukset onnistuvat rauhallisesti ja hallitusti. Ollaan saatu hyviä ohituksia useita, vaikka vastaantuleva koira provosoisikin tyttöjä.

Normaaliin arkeen palaamisen myötä ollaan palattu myös harrastusten pariin. Aika aktiivisesti on käytykin treeneissä – maanantaisin Saran agitreenit, vuorotiistain Saran tokovalmennus, torstaina Lempin agility – ja niiden perään vielä rallyvalmennus. Rallyvalmennuspaikan otin alun perin Lempille, mutta Lempi ei ole vielä kertaakaan sinne päässyt. En ole hennonnut istuttaa Saraa koko iltaa autossa, joten se on saanut käydä rallyilemassa, kyllähän sekin niistä treeneistä hyötyy. Rallyvalkussa selvisi sellainenkin hupaisa juttu, että nuori lupaava agilitykoirani ei osaa rallyradalla mennä putkeen tai hypätä hyppyä 😀 Tai no, nyt hyppy alkaa jo pienen intensiivitreenin jälkeen sujua.

Tästä minun säihkysilmästä rallykouluttaja sanoi tällä viikolla, että se on aikuistunut ihan hirveästi viime kerrasta – eikä siitä ole kuin pari viikkoa!

Ollaan käyty myös aika tiivis setti paimentamassa. Talvi on ollut haastavaa paimennusaikaa, kun lunta on tullut niin paljon, ja lampaat ovat selvästi todella tahmeita kulkemaan umpihangessa – tai edes poluilla. Ollaan taisteltu Lempin itsevarmuuden kanssa, se on tosi haastava saada työskentelemään sen mentyä sellaiseen ”en minä kykene tähän” -moodiin. Saralla oli ennen juoksun alkua myös yksi perin kummallinen treeni, kun se ei osannut suuntia, esitteli mulle vain närkästyskorvia ja haukkua paukutti. Seuraaviin treeneihin menin jo valmiiksi leuka rinnassa, ja molemmat tekivät vastavuoroisesti niin hienon treenin, että Mirva käski alkaa katsella kisakalenteria.

Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna oli paljon kivaa ohjelmaa heti mun talviloman alkajaisiksi. Hanna ja Mera tulivat meille perjantaina, jolloin käytiin illasta Ainon ison kentän ratatreeneissä Jattilassa. Lempi teki aika haastavan agiradan ja Saran kanssa kävin kokeilemassa hyppyrataa. Agiradalla oli Lempin kanssa paljon sellaisia haastavia juttuja, joihin meidän taidot eivät riittäneet, mutta hyvää treeniä kuitenkin. Saran hyppäri oli aika jees, mutta itsevarmuus ei riittänyt vielä keppeihin ilman etupalkkaa.

Lauantaina päästiin viikonlopun varsinaiseen ohjelmanumeroon eli Emppujen paimennusviikonloppuun Mirvan opissa! Paimentamassa meidän lisäksi olivat Aino & Maaru (E. Shaula), Ari & Haba (E. Saros), Mari & Noa (E. Norris) ja Nuppu (Titangus Daracha), Hanna & Mera (E. Moonheart) sekä Saana & Koda (E. Gilgamesh) ja Miljalotta ja Vilho (E. Fenrir)! Olipa ihana saada heti innokkaita uusia Empputiimiläisiä mukaan! Keli ei lauantaina meitä suosinut – ihan karsean kylmä tuuli ja lumisade, ei onneksi ihan niin paha myrsky kuin mitä ennuste ensin lupasi. Siinä oli paimennusmotivaatio koetuksella, mutta jälleen kerran todettiin, että tällä loistoporukalla on aina kivaa, suosi keli meidän touhuja tai ei! Sunnuntaina jatkettiin pentuja lukuun ottamatta samalla porukalla, silloin onneksi kelikin oli vähän inhimillisempi.

Pari kuvaa Marin ja Nupun treeneistä. Nupulla oli hienoja pätkiä ja välillä vähän haasteita, mutta ne kuuluvat lajin kuin lajin harrastamiseen!

Maarulla oli vähän taukoa alla paimennustreeneissä, mutta hienosti meni molempina päivinä!

En ole hetkeen nähnyt Habaa paimentamassa, mutta se esitteli tosi hienoa työskentelyä koko viikonlopun! Se on mukavasti saanut lisää itsevarmuutta 🙂

Meidän lauantain ensimmäinen lapsitähti eli Koda! Kodaa lampaat alkuun vähän jännittivät, mutta vitsi miten hienosti se työsti oman jännityksensä ja lähti tekemään hommia! Ensimmäisellä kierroksella se vähän haki tuntumaa ja toisella kierroksella meni niin pätevänä aitaukseen – tää on hei jo tuttu juttu! Mirva kehui, että kannattaa tämän pojan kanssa tulla toistekin, näytti aika hyvältä!

Lauantain toinen lapsitähti eli Vilho! Tää pikkutyyppi meni aitaukseen henkselit paukkuen, että nyt kuulkaas lambileidit mennään! Vilho esitteli niin huikean hienoja ajatuksia, että kasvistädin piti ihan silmiä hieroa ja miettiä, että voiko tää tyyppi olla lähtöisin meiltä 😀 Lampaat vähän kokeilivat pikkupojan itsevarmuutta, eikä Vilho pelännyt niitä ollenkaan. Mirva sanoi myös Vilhosta, että kannattaa käydä paimentamassa toistekin. Ja jos Miljalotta vielä miettii tulevaisuuden lajivalintoja, niin Vilho taisi valita ainakin yhden 😉

Yksi huikean kehityskaaren harpannut paimentaja oli myös Mera! Se on aikuistunut ihan hirveästi sitten viime näkemän, ja Hanna pääsi Meran kanssa käytännössä jatkamaan suoraan siitä, mihin edellisenä viikonloppuna puoli vuotta sitten jäivät. Lauantaina Mera paimensi liinassa, mutta sunnuntaina se sai jo mennä liina perässään, kuten parista kuvastakin näkyy.

Noan työskentelyäkään en ole päässyt hetkeen seuraamaan, mutta sehän teki tosi kivasti hommia! Noa on kiltti poika, se reagoi herkästi lampailta tulevaan paineeseen, mutta yrittää tomerana partiopoikana tehdä aina parhaansa.

Saran kanssa lauantain treenit menivät säätäessä. Se esitteli mulle taas närkätyskorvia, teki ihan ihmeellisiä valintoja ja kuunteli varsin valikoivasti ohjeita. Lauantaina treenattiin peruskuljetusta ja kujaa. Oli hyviäkin pätkiä joukossa, mutta jos edellisestä loistotreenistä olin vähän innostunut, niin tämä lauantain treeni palautteli takaisin maan pinnalle. Mirva lohdutteli sanomalla, että vaikuttaa melko tavalliselta nartun juoksukiertoon liittyvältä jutulta, ehkä se otti vähän itseensä, kun ennen treeneihin menoa sanoin sille, että pitää olla nätisti. Sunnuntaina lepertelin Saralle ja lähdin siitä melko suoraan rataa tekemään, se teki hommia huomattavasti paremmin, joskaan ei vielä ihan omalla tasollaan. Radalla olleen kujan sössin itse, mutta laidunnus ja lampaan kiinniotto sekä tiepysäytys sujuivat aika hyvin. Sunnuntain toisella kierroksella tehtiin lampaiden kääntämistä, mikä on mun koirilla toiminut hyvänä itsetunnon nostatustreeninä, ja Saran piti myös harjoitella paikalla pysymistä sillä aikaa, kun minä lepertelin lambileidien kanssa.

Lempillä taas lauantaina oli ihan hyvä päivä, se sai lampaat hyvin liikkeelle ja teemana ollut kujatreeni sujui sen kanssa varsin hyvin. Sunnuntaina ratatreenissä sillä sitten loppui usko omaan itseensä, kun pari lammasta hidasteli, ja Lempiä alkoi ahdistaa. Sitä jännitti kauheasti myös laidunnuksessa. Lempillekin tehtiin sunnuntain toisella kierroksella lampaiden kääntämistreeniä, tuntui, että se oli aika hyvä päätös viikonlopulle.

Viikonloppuna otettiin – tai yritettiin ottaa – myös joitakin potretteja, ei kylläkään kaikista osallistujista! Lauantaina koitettiin saada pennuista joku järkevä sisaruskuva, mutta voitte varmaan arvata, mitä siitä tuli 😀

Yksinään heistä sai vähän helpommin edes jotain edustuskuvia. Poseeraamistaitoja täytyy vielä vähän harjoitella 😀 Mutta tässä söpö Koda (E. Gilgamesh)…
…ja tässä meidän karvakeisari Vilho (E. Fenrir)! Söpö kuin mikä! Hassusti tässä vaiheessa osa pennuista on enemmän keskittynyt karvojen kasvatukseen.

Otettiin uudet passikuvat myös Merasta (E. Moonheart)!

Nuppu (Titangus Daracha)

Maaru (E. Shaula)

Sara (E. Soraya)

Paimennusviikonlopun päälle oli muuten aika raukeaa porukkaa kotona! Meidän oli tarkoitus lähteä lomalla käymään pitkästä aikaa Joensuussa, mutta auto ilmoittikin, että kotimatkailun sijaan voidaan suunnata vaan lähikorjaamolle. Samalla keikalla tuli tieto taannoisen jäisen lumipallon kanssa kontaktin ottamisesta aiheutuneista vaurioista – ja eritoten niiden korjauskustannuksista. Ei lämmittänyt mieltä se summa, mutta pakkohan se on korjata, kun ei koiraharrastaja elämässä pärjää ilman menopeliä. Lomaviikko ei kyllä muutenkaan tuntunut oikein lomalta, kun piti seurata niin aktiivisesti hoitajien palkkataistelun etenemistä. Olin ihan varma, että lakkoon ei tulla koskaan menemään, mutta näköjään elämä yllättää välillä.

Väsyneet lomalaiset

Lomaviikon aluksi käytiin kuitenkin Saran agitreeneissä, kun Aino meitä autottomia kyyditsi. Tiistaille sovittu koirien uintiaika ja Saran illan tokotreenit sen sijaan jouduin perumaan, kun olisi ollut vähän työlästä julkisilla siellä kulkea. Keskiviikkona saatiin meille hoitoon Nuppu, kun Mari lähti työmatkalle Helsinkiin, ja meillä oli siellä yhteistä ohjelmaa paimennuksen saralla tulevana viikonloppuna. Nupun edellisestä hoitokeikasta meillä olikin aikaa! Alkuun se murheissaan hakeutui vuoroin ovelle ja katseli ikkunasta, joko kotiväki kohta tulee sitä hakemaan, mutta käytiin porukalla pitempi iltalenkki, sen jälkeen se rentoutui. Torstaina se oli jo aikalailla oma itsensä. Nuppu on kyllä perin hupaisa tyyppi, sitä on tosi vaikea ottaa vakavasti, kun se jatkuvasti on naama irvessä ison hymynsä kanssa 😀

Käytiin torstaina ja perjantaina lenkillä Saijan lauman kanssa, meillä meni oikein mukavasti! Perjantaina suunnattiinkin sitten reissun päälle, mutta tämä reissu ansaitsee ihan oman postauksen, joten siitä lisää myöhemmin!

Alkuvuodelta taitaa olla kaikki Empputiimin tulokset päivittämättä tänne blogiin, joten ennen kuin lista tästä pitenee, täytyy kirjurin ryhdistäytyä!

  • Linda ja Bree (E. Sweetheart) ovat tykittäneet rallytokossa monta upeaa tulosta! 15.1. Bree sai toisen hyväksytyn tuloksen avoimesta luokasta 99 pisteellä ja 2. palkintosijan kera! 22.1. Bree viimeisteli avoimen luokan koularin RTK2:sen täydellä 100 pisteen suorituksella! 26.2. Bree kilpaili jo voittajaluokassa hienosti 93 pisteellä sijoittuen 2. palkintosijalle, ja 5.3. tuli toinen hyväksytty tulos voittajaluokasta 97 pisteellä ja luokkavoitolla!
  • Rallya ovat kisanneet myös Mari ja Nuppu (Titangus Daracha)! Nuppu korkkasi avoimen luokan 30.1. 94 pisteellä, ja 19.2. Nuppu sai toisen hyväksytyn tuloksen 93 pisteellä ja TP:n kera!
  • Mari ja Noa (E. Norris) kisasivat mestariluokassa rallya 19.2. ja sieltä tuli Noalle toinen hyväksytty tulos 78 pisteellä!
  • 26.2. Hanna ja Leo (E. Maybe I’m A Lion) saivat toisen hyväksytyn tuloksen rallytokon avoimesta luokasta 89 pisteen kera!
  • 26.2. Hanna korkkasi rallytokouran myös Meran (E. Moonheart) kanssa, heti komeasti 97 pistettä ja hyväksytty tulos!
  • 5.3. Venla ja Vilppu (E. You Are Not Alone) kisasivat rallytokossa viimeistä kertaa voittajaluokassa, Vilpulle 98p, 2. palkintosija ja uusi titteli RTK3!
  • Emppujen agilitykisaajiin on myös saatu alkuvuodesta uusia nimiä! Hanne ja Ohmi (E. Lionheart) korkkasivat hyppyradat 12.3. Tampereella hienolla 5vp:n suorituksella, ja seuraavana viikonloppuna kotikisoista myös 5vp. 30.3. Ohmi sai ensimmäisen merkinnän kisakirjaan 0-tuloksella LUVAn kera ja luokkavoitolla!
  • Lempin kanssa kisattiin meidän ensimmäiset yhteiset FCI:n alaiset agikisat 19.3. Agiradoilta 10vp ja tosi hyvä hylly, mutta hyppäriltä saatiin myös Lempille kisakirjaan ensimmäinen merkintä 0-radalla ja LUVAn kera!
  • Saila ja Moira (Color Runs Ready for Success) kävivät Vantaalla 13.3. tekemässä hienon nollan 2-luokassa!
  • Saila on tehnyt pari 0-rataa myös Messin (E. Naldo) kanssa 2-luokassa: ensin 29.1. Jyväskylässä ja 19.3. Lempäälässä!
  • Terveystuloksiakin on kertynyt liuta! Silmät on peilattu alkuvuoden aikana Rufukselta (E. Wishmaster), Vipsiltä (E. Salacia), Freyalta (E. Listen To My Story), Moiralta (Color Runs Ready for Success) ja Nupulta (Titangus Daracha) – kaikilla terveet silmät! Nupusta teetettiin myös MyDogDNA-geenitestipaketti.

Paljon onnea kaikille tuloksia tahkonneille ja kiitos aktiivisuudesta! ❤


Jätä kommentti

Pennut 7vkoa ja viralliset nimet!

Viime viikolla olleiden yövuorojen välit menivät jotakuinkin juuri niin kuin odotin – pennut oletettavasti hyvin nukutun yön päätteeksi olivat ihan täynnä virtaa ja jaksoivat leikkiä ja riekkua hyvän tovin. Jokainen voi arvata, miten hyvin tällainen valmiiksi uniongelmainen sitten nukkui 😀 Tiistaina pennut saivat viihtyä keskenään kotioloissa, kävin jokusen tunnin pätkissä nukuttuani seurustelemassa pentujen kanssa, samoin vielä ennen päiväunille menoa käytyäni aikuisten kanssa lenkillä. Nämä ovat kyllä niin sosiaalisia, jokainen kilpailee kovasti, että saisivat oman osansa huomiosta ❤

Keskiviikkoaamun rallin jälkeen oli todettava, että pennuille on keksittävä jotain puuhaa. Ulkona oli pakkasta liki 10 astetta, mikä tuntui vähän turhan kylmältä pennuille, mutta totesin sitten kuitenkin, että lähdetään porukalla pienelle lenkille niin pennut saavat samalla taas harjoitusta autoiluun. Automatka menikin koko porukalla mukavasti, pari inahdusta lähtiessä, muuten nukkuivat koko lyhyen matkan. Ajeltiin taas Vesalaan. Pennut olivat tosi reippaita, siellä ne vipelsivät aikuisten perässä ja pysyivät tosi hienosti menossa mukana. Mulla oli kamerakin mukana uusien kuvien toivossa, niitäkin saatiin muutamia. Kameran putki vihotteli eikä halunnut tarkentaa, joten kuvasaalis jäi vähän toivottua vähäisemmäksi.

Käveltiin pentujen kanssa noin 30min lenkki, aika rauhalliseen tahtiin mentiin, ja pennut jaksoivat tosi hyvin. Ne alkoivat osoittaa väsymisen merkkejä vasta vähän ennen kuin oltiin takaisin autolla, eli oli varmaan aika sopivasti mitoitettu lenkki. Jätin pennut autoon nukkumaan ja kävin vielä aikuisten kanssa kävelemässä vähän lisää – niiden mielestä ulkoilu oli vasta hädin tuskin alkanut. Pennut nukkuivat autossa vielä meidän tullessa lenkiltä, eikä paluumatkallakaan kuulunut takapenkiltä kuin tyytyväistä unituhinaa.

Torstaina pennut saivat pitää taas lepopäivän tynkää, ne ulkoilivat kyllä useaan otteeseen takapihalla lyhyitä pätkiä ja minä seurustelin yövuorojen loputtua pentujen kanssa koko illan. Olisin ottanut pennut mukaan agilityhallille, mutta torstaina oli niin kova pakkanen, ettei menty treeneihin.

Perjantaina oli edessä aikainen herätys, sillä ennen klo 8 piti olla jo pentujen ja Taikan kanssa pakkautuneena autoon ja matkalla Tampereelle. Voin sanoa, että huonosti nukuttujen yövuorojen välien jälkeen itkin aika katkeria kyyneleitä herätyskellon soidessa. Selvittiin kuitenkin liikenteeseen ajallaan, kerran pysähdyttiin Längelmäen jälkeen, kun pennut alkoivat kitistä. Arvaus meni oikein, lyhyen pissatustauon jälkeen pennut jatkoivat taas tyytyväisinä unia Tampereelle saakka. Käytin pennut vielä uudestaan pihalla kaksi pentua kerrallaan ennen kuin päästiin Katriinan vastaanotolle. Pentuaitauksen keksinyt ihminen ansaitsisi Nobelin palkinnon – se on kyllä maailman kätevin kapistus pentujen kanssa! Pennut saivat oman leirin sisätiloihin ja hoidossa oleva hoitorauhan ainakin fyysisiltä häiriötekijöiltä.

Tämä ei ollut lähtöasetelma 😀

Hyvin nukutun automatkan jälkeen pennuilla riitti virtaa ja ääntä. Yritettiin aloittaa hoidot Noiturista, mutta se ei mitenkään asettunut aloilleen. Vaihdettiin se sitten Taikaan. Taikallakin oli vähän hankaluuksia rauhoittua aloilleen, se onnistui pyörittämään meitä melkein 360 astetta kylkimyyryämällä lattialla. Taika oli palautunut synnytyksestä todella hyvin, lantiosta ei löytynyt mitään hoidettavaa. Vasemmalta puolelta löytyi kallosta jostain syvemmältä jokin jumi, se oli oikeastaan ainoa hoidettava juttu. Katriinakin hämmästeli, että harvemmin tulee tässä kunnossa olevia mammakoiria vastaanotolle.

Katriina ja Manaaja ❤

Uudella yrityksellä Noiturin hoitokin saatiin tehtyä. Sillä oli pientä jumia päässä, mikä on aika tyypillistä etenkin ensimmäisenä syntyneelle pennulle. Noidalla oli niskassa hoidettavaa, etenkin vasemmalla puolella, ja niskan jumi vaikutti lantioon saakka. Hoito meni hyvin läpi, joten tilanne saatiin korjattua. Shamaanilla oli niska kasassa ja jähmeän tuntuinen, mitä en yhtään ihmetellyt, kun muistelen, miltä sen keho omiin käsiin tuntui syntymän jälkeen. Sekin korjaantui onneksi hyvin. Maagi oli porukasta ainoa, jolla ei ollut mitään mainittavaa hoidettavaa, se oli siis tosi hyvässä kunnossa. Welholla oli päässä ja niskassa pientä jumia, Manaajalla taas jähmeyttä rinta-lannerangan liitoskohdassa. Pyysin Katriinaa vielä tarkistamaan Manaajan leuan maanantaisen pentuaitaukseen kiinnijäämisen vuoksi, mutta sieltä ei löytynyt mitään, keho oli siis korjannut itse itsensä.

Olipa hauska nähdä, kuinka ihan hetken kestänyt hoito väsytti pennut – yksitellen pentu toisensa jälkeen pennut hiljenivät, ja pian kuului vaan kuorsausta 😀 Pennut nukkuivat lähes koko kotimatkan Jyväskylään, vaikka pysähdyin muutaman kerran matkalla. Vähän kotona syötyään pennut jatkoivat unia. Alkuillasta meillä kävi vielä pennunkatsojia, siihen mennessä pennut olivat kyllä jo hyvinkin virkistyneet.

Lauantaina meillä oli täysi päivä pentuvieraiden kanssa, aika meni tosi rattoisasti! Illalla valmistelin sunnuntain reissua pakkailemalla tavaroita. Aamulla kello soi taas aikaisin, ja vähän ennen kahdeksaa oltiin jo tien päällä matkalla Joensuuhun. Pieksämäellä pidettiin pieni jaloittelutauko, muuten koko matka meni pennuilla tosi hienosti. Welho ulvoi loppumatkasta pienen tovin, sillä taisi olla kuuma, sillä heti laitettuani viilennystä sekin nukahti uudelleen. Perillä pennut saivat leikkiä pihalla ja tutustua uuteen ympäristöön. Pennut tervehtivät iloisesti meitä pihalle vastaan tulleen äitini, ja aika pian äiti esitti nykyisen vakiokysymyksensä ”miksi näistä yksikään ei jää kotiin?” Enpä olisi uskonut 16 vuotta sitten tätä kokevani – silloin tapeltiin aika monta kertaa kahden ensimmäisen koiran tulosta 😀

Joensuussa pennuille oli uudenlaisia kokemuksia taas tarjolla. Tehtiin porukalla tuttavuutta pikkusiskoni Even tuoreimpaan perheenjäseneen – tässä on Jaakko! Jaakko oli oikein hupaisa tuttavuus, se oli varsin hämillään jouduttuaan aussiepentujen keskelle. Alkuhämmennyksen jälkeen näiden leikit menivät aika kivasti yksiin, kunnes väsymyksen iskiessä Jaakosta löytyi vähän pomottavia piirteitä. Hieman yllättäen meidän Maagi vastasi Jaakolle ihan samalla mitalla takaisin, se piti aika topakasti puoliaan pitkäkoipiselle luppakorvalle.

Minulla oli edessä sunnuntaina raskas ilta ja yö – olin luvannut Shamaanin yölomalle tulevaan kotiinsa! Yhdenkin pennun puuttuminen näkyy ja tuntuu, kun se on oma silmäterä. Shamaani oli ollut ihan hurjan reipas ja kiltti, ei ollut ikävöinyt meitä yhtään. Kuulostaa siltä, että se selviää tulevasta erostamme paljon minua paremmin!

Sara otti reissun lomailun kannalta 😀

Muiden pentujen kanssa vietettiin paljon aikaa ulkona, ja uudet kuviot väsyttivät pennut aika tehokkaasti. Yö nukuttiin aika hyvin, pennut herättivät tosin aamulla hieman ennen klo 5. Käytiin ulkona ja istuskelin pentujen seurana puolisen tuntia, sen jälkeen ne antoivat minun nukkua vielä vajaan pari tuntia. Maanantaina ulkoiltiin taas aamun aikana pihalla useampaan otteeseen, kävin aikuisten koirien kanssa lenkillä ja pikaisesti vierailulla mummon luona.

Iltapäivästä päästiin reissun varsinaiseen jännittävään osuuteen – pennuilla oli eläinlääkärin tarkastus, sirutus ja silmäpeilaus! Ihana Venla tuli apukäsipariksi klinikalle, se olikin tarpeen näinkin ison porukan kanssa. Silmäpeilauksessa Noidalta löytyi oikeasta silmästä pieni sikiöaikainen verisuonijäänne, mikä on harmiton löydös ja saattaa kadota vielä itsestään, muuten kaikilla puhtaat paperit! Sirutus pentuja vähän itketti, Maagi oli ainoa, joka ei sanonut sirutuksesta mitään. Eläinlääkärin tarkastuksesta kaikki saivat terveen paperit – koko porukka siis tervettä sakkia, ihan parasta! ❤ Pennut kävivät myös puntarilla: Noituri (tai Norsu, kuten eläinlääkäri sitä kutsui) painoi tasan 5kg, Noita 4,2kg, Shamaani 3,6kg, Maagi 4,2kg, Welho 4,1kg ja Manaaja 4,4kg – mun pennuiksi siis varsin sopuisan kokoisia