Empathica's Blogi


Jätä kommentti

Omien koirien ja muun Emppuperheen syyskuulumiset

Yritin lueskella blogista, milloin viimeksi olen kirjoitellut muun Emppupoppoon kuulumisista, ja totesin, että aika pitkä aika sitten. Tuurissaan on, mitä tässä vaiheessa enää muistaa, mutta yritän parhaani onnettoman muistini kanssa 😀

Aloitan tulospäivityksellä – jos nyt oikein selasin, niin edellinen tulospäivitys on heinäkuun puolivälistä… Tästä listasta voi tulla pitkä 😀

  • 6.8. Hanna ja Mera (E. Moonheart) kävivät australianpaimenkoirien erkkarissa islantilaisen Lilja Halldorsdottirin kehässä hakemassa harrastus-H:n seuraavalla arvostelulla: ”2 years old. Good proportions. Feminine head with good strengh of muzzle. Skull could be stronger. High set ears. A bit round eyes. Moderate neck. A bit steigh in shoulder in upper arm. Chest just deep enough. Ribs could be better sprong. Moderate angulation rear. Level topline. She mover with short steps, both front and rear, is good in balance but I`d like more power.”
  • 13.8. Viivi ja Kromi (E. Fireheart) kävivät myös näyttelyssä, Tuire Okkola tuumasi Kromista seuraavaa: ”2v. Koon ylärajalla. Hento luusto. Hyvä rinnan syvyys. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä pään pituus. Ilmettä häiritsee pystyt korvat. Hyvä väri, karva ei tänään parhaassa kunnossa. Liikkuu ahtaasti takaa. Hyvä askelpituus. Esitetty hyvin.” Kromille T.
  • 13.8. Ari ja Haba (E. Saros) kisasivat kotikisoissa agilityä kahden voittonollan kera, joilla tuli samalla menolippu agilityn 2-luokkaan!
  • 14.8. Viivi ja Kromi (E. Fireheart) korkkasivat virallisen kisauransa rallytokon tuplakisoissa. Ensimmäiseltä radalta tuloksena 81p ja toiselta 96p ja 3. palkintosija!
  • 20.8. kisattiin rallytokon sm-kisat Ylöjärvellä, siellä oli Emppuedustusta kahden koirakon verran. Hannalle ja Meralle (E. Moonheart) alokasluokasta 89 pistettä ja uusi koulari RTK1! Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) tekivät alokasluokassa kolmannen 100p suorituksen, heillekin koulari RTK1 ja he sijoittuivat kisoissa 2. palkintosijalle!
  • 27.8. Linda ja Bree (E. Sweetheart) kisasivat tokon voittajaluokasta 1-tuloksen!
  • 28.8. Aino ja Tipu (E. Shaula) kisasivat Kerimäellä paimennuksen rotumestaruuskisoissa. Viime vuonna he voittivat 1-luokan rotumestaruuden paimennuksessa. Tänä vuonna heille rotumestaruus 2-luokasta upealla ERI/91-tuloksella, jolla lunastettiin myös menolippu 3-luokkaan!
  • 3.9. Katja ja Zeke (E. Braveheart) kisasivat rallytokon alokasluokasta 90 pisteen radan, jolla tuli myös koulari RTK1!
  • 3.9. Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) korkkasivat rallytokon avoimen luokan 90 pisteen radalla, heille myös TP!
  • 3.9. Tiina ja Vips (E. Salacia) kisasivat tokon voittajaluokasta 2-tuloksen, 1-tulos jäi ihan muutaman pisteen päähän! 2-tulos riitti kisoissa kuitenkin luokkavoittoon 🙂
  • 19.9. saatiin iloisia uutisia Kennelliitosta Odinin (E. Grimnir) virallisten luustokuvaustulosten muodossa: lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja selkä LTV0! Nyt on taas hetkellisesti kaikki kuvausikäiset ja hengissä olevat kasvatit virallisesti luustokuvattu ❤
  • 24.9. sisarukset Kromi (E. Fireheart) ja Mera (E. Moonheart) kävivät mh-luonnekuvauksessa, molemmat ihan itsensä näköisillä profiileilla. Molemmille laukauksista 1, loistavaa!
  • 1.10. Ari ja Haba (E. Saros) kisasivat paimennuksen 1-luokasta upean tuloksen ERI/92 ja tienasivat samalla itselleen menolipun paimennuksen 2-luokkaan!
  • 1.10. Linda ja Bree (E. Sweetheart) kisasivat seuramestaruuksissa rallytokoa, heille tulokseksi MES92 ja seuramestaruuden 3.sija!
  • 8.10. tuore isäkoira Rufus (E. Wishmaster) kisasi lainaohjaajan kanssa tokon avoimesta luokasta toisen 1-tuloksen, heille 3. palkintosija myös!
  • 16.10. Linda ja Bree (E. Sweetheart) kisasivat rallytokosta ensimmäisen valionarvokiinnityksen tuloksella MES100! Toiselta kisaradalta tuloksena MES87!
  • 23.10. Hanna ja Mera (E. Moonheart) korkkasivat virallisen agilityuransa hyppyradalla. Vielä ei tuloksilla juhlittu, mutta meno oli niin hienon näköistä, että tulokset lienevät vain ajan kysymys 🙂
  • 5.11. Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) kisasivat rallytokon avoimesta luokasta toisen tuloksen 93 pisteellä!
  • 5.11. Linda ja Bree (E. Sweetheart) saivat toisen valionarvokiinnityksen rallytokossa tuloksella MES99!
  • 6.11. Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) korkkasivat virallisen tokouransa komealla 191 pisteen suorituksella, jolla he saivat myös KP:n ja luokkavoiton!
  • 12.11. oli kauden viimeiset paimennuskisat Somerolla. Marille ja mammalomalta palanneelle Nupulle (Titangus Daracha) EH/88, oli tosi hieno rata!
  • Aino ja Tipu (E. Shaula) tekivät samaisissa paimennuskisoissa valtavan kauniin ja sujuvan radan 3-luokassa, heille tuloksena ERI/94, uusi titteli PAIM3 ja ensimmäinen valionarvokiinnitys! ❤
  • 19.11. Ohmi (E. Lionheart) kisasi lainaohjaajan kanssa JAT:n seuramestaruuksissa agilityä, hyppyradalta tuli 0-tulos, joka riitti 2. palkintosijaan sekä JAT:n 1-luokan seuramestaruuteen!
  • 19.11. Linda ja Bree (E. Sweetheart) tekivät Emppuhistoriaa rallytokokisoissa – tuloksena MES98 pistettä, kolmas valionarvokiinnitys eli Bree on nyt Suomen rallytokovalio ja toinen rallytokovalionarvon saavuttanut Emppu! ❤
  • 20.11. Mari ja Noa (E. Norris) kisasivat rallytokon mestariluokasta 84 pistettä ja uuden koularin RTK4!

Ihan valtavasti onnea kaikille tuloksia tehneille, kasvattaja on täällä ollut koko syksyn ihan pyörällä päästään ja pyyhkinyt monet kerrat onnen kyyneleitä silmäkulmistaan! Ihan huikeita nämä ihmiset koirineen! ❤ Alla joitakin kuvia, kaikki omistajiensa ottamia.

Omien koirien kanssa on palailtu normaaliin arkeen pentujen lähdettyä maailmalle. Vapaa-ajanvietto-ongelmia ei ole ollut, tekemistä on riittänyt ja nyt on ollut ihana keskittyä omien koirien treenaamiseen, kun pahin väsymys pentuprojektin jäljiltä alkaa olla selätetty. Olen vasta viimeisen viikon aikana havahtunut, kuinka paljon energisemmältä oma olo tuntuu, kun ei ole enää 3-vuorotyön pyörässä. Vaikka koulu vaatii aika paljon aikaa ja energiaa, ei koulupäivän jälkeen ole kaikkensa antanut olo, vaan vielä jaksaa puuhastella koirien kanssa. Eikä ole ihan kuollut, vaikka viikonloppukin menisi erinäisissä riennoissa. Jos olisin etukäteen tiennyt, miten paljon nauttisin opiskeluajasta, olisin hakenut kouluun jo monta vuotta sitten!

Lempi on käynyt Kaiperlan hoidettavana syyskuun alussa ja marraskuun lopussa. Loppukesän ensimmäisellä hoidolla oli isoin vaikutus ja muutos koiran olemukseen ja käytökseen, mikä on ihan normaalia, nyt pyritään ylläpitämään hyvää tilannetta. Syyskuun hoidossa todettiin tilanteen menneen paljon parempaan, lantion ja oikean takajalan kiertoa hoidettiin vielä lisää. Toisen hoidon jälkeen Lempi on ollut minusta ihan normaali oma iloinen (ja joskus vähän raskas) itsensä. Se on saanut metsässä hillittömiä hepuleita, leikkii taas Saran kanssa, leikkii leluilla ja on juuri sellainen, kun minusta Saukin pitää olla ❤ Edellisessä hoidossa todettiin, että lantioon oli tullut taas hieman jännitettä, joskaan ei samassa mittakaavassa kuin aiemmin. Lempi tekee kovasti juoksua, mikä viittaisi taas siihen, että juoksuväli lyhenee. Kaiperla oli kuitenkin sitä mieltä, että nyt ei kannata tähän väliin rientää sterkkaamaan, vaan annetaan seuraavan juoksun rauhassa tulla ja mietitään sterilointia ensi keväänä, kunhan hormonaalinen toiminta on taas tasoittunut. Jossain kohtaa mua aika paljon ahdisti ajatus seuraavasta juoksusta, mutta nyt tiedän, mistä apu löytyy, jos Lempi alkaisi kehitellä samanlaisia oireita kuin kesällä.

Pohdittiin Kaiperlan kanssa aika paljon syitä, miksi Lempin juoksuväli lyhenee. Vastaus taitaa olla aika paljon yksinkertaisempi kuin ensin ajattelinkaan – se taitaa lyhentää väliä, jotta saisi synkronoitua juoksukierron samaan rytmiin Saran kanssa. Saralla oli juoksu nyt marraskuussa, ja kun nyt vähän olen kelaillut viime kevään tapahtumia, niin Saralla oli juoksu myös viime keväänä vähän ennen Lempiä. Mutta syy sille, miksi Lempi kehittelee jännitystilaa lantioonsa, taitaa pysyä mysteerinä. Toivotaan, että sen osalta saadaan tilanne rauhoittumaan steriloinnin myötä.

Olen tämän Lempin takapääepisodin myötä miettinyt aika paljon meidän tulevaisuutta agilityssä. Agilityllä ei ollut ainakaan tietoista osuutta Lempin oireiden alkamiseen, mutta lajin vaatimukset viime kesän tapahtumien jälkeen ovat mietityttäneet aika paljon. Lempi täyttää helmikuussa 6 vuotta, ja meidän agikisaurasta on mennyt puoli vuotta tähän takapään ongelmien selvittelyyn ja hoitoon. Kuntoutukseen menee aikaa vielä lisää, tällä hetkellä ajatuskin agilityn tekemisestä Lempin kanssa ei tunnu hyvältä – en halua riskeerata sen kanssa yhtään. Ikävä tosiasia on myös, että Lempin keho ei oikeastaan missään vaiheessa ole mielestäni kovin hyvin kestänyt agin harrastamista. Tällä hetkellä tuntuu, että en ole palaamassa Lempin kanssa enää agilitykentille. Toisaalta surettaa ihan kauheasti, kun Lempi on tykännyt agilitystä aina ihan valtavasti, ja agi on Lempin kanssa ollut hauskaa ja opettavaista. Mutta toisaalta toisessa vaakakupissa painaa Lempin terveys – haluan, että sen keho kestää mahdollisimman hyvänä mahdollisimman pitkään, jotta voin harrastaa sen kanssa muita lajeja. Päästiin Lempin kanssa tuuraamaan loppuvuoden ajaksi noseworkin viikkovalmennukseen, ja näistä treeneistä on tullut lyhyessä ajassa meidän viikon kohokohta! ❤

Lokakuun lopussa meillä olisi ollut Lempin kanssa paikka paimennuskisoihin Somerolle samaisella reissulla, kun käytiin osteopaatillakin. Tästä päästään seuraavan perheenjäsenen murheisiin, joita onkin riittänyt tälle syksylle kylliksi – kyse on meidän uskollisesta menopelistä eli Epzistä, meidän ikiomasta Toyotasta! Taannoin olleen Emppujen paimennusviikonlopun jälkeen se kävi korjaamolla käyntiongelmien vuoksi, ja sen korjaamiseen käytettiin opiskelijabudjettiin nähden aika iso kasa rahaa. Lähiympäristön ajoissa en huomannut siinä mitään ongelmaa korjaamolla käynnin jälkeen, joten lokakuun lopussa suunnattiin Etelä-Suomen reissuun. Matkalla osteopaatille Epzi alkoi Hämeenlinnan kupeessa oireilla aika kovasti. Hämeenlinnasta ei ollut enää pitkä matka Kaiperlan vastaanotolle, joten päätin riskeerata ja yrittää ajaa sen sinne, ettei Lempin hoitoaika jäisi välistä. Selvittiin perille, mutta sitten pitikin pohtia, että mitäs tehdään seuraavaksi. Ihana Lotta tuli pelastamaan meidät – hinattiin mun auto Riihimäelle korjaamon pihaan, ja mentiin yöksi Lotan luo, se oli ollut suunnitelmissa muutenkin. Olisin saanut Lotalta auton lainaan, että pääsen Somerolle kisoihin, mutta kisapäivän pituudesta ei ollut takuita, ja alkuillasta kotiin lähteviin juniin ei olisi mahtunut koiria mukaan. Elättelin toiveita, että jos Mari olisi saanut peruutuspaikan kisoihin, niin olisin päässyt kyydissä kotiin, mutta peruutuspaikkaa ei tullut tilauksesta. Vaihtoehdot oli jättää kisat väliin ja lähteä päivällä hyvissä ajoin kotimatkalle koirien kanssa tai mennä kisoihin ja olla kotona yömyöhällä. Harmituksen kera päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon eli ei päästy Lempin kanssa kokeilemaan tänä vuonna toista kertaa 1-luokan kisoja. Toivottavasti sitten ensi keväänä…

Meillä oli ihan hauska viikonloppu kyllä auton kanssa vastoinkäymisistä huolimatta. Käytiin Lotan kanssa hinausoperaation jälkeen pizzalla ja lenkkeiltiin koirien kanssa. Tulipa todettua sekin, että näissä meidän kohtaamisissa on aina tätä ylimääräistä säätöä ja ohjelmanumeroita. Ollaan naurettu kyllä monet kerrat jälkikäteen, kuinka tohkeissaan molemmat oltiin lähdössä hinaamaan mun autoa, vaikka kummallakaan ei ollut mitään käsitystä, miten hinausköysi asennetaan 😀 Saatiin tähän onneksi apua, ja köysikin piti aika tarkkaan määritellyn ajan – se irtosi itsestään korjaamon pihassa – säästäen meiltä vaivan pohtia, miten se otetaan irti!

Kotimatka koirien kanssa olikin astetta jännempi – nämä mun liki 6- ja 4-vuotiaat koirat eivät ole koskaan ennen matkustaneet julkisilla. Matka sujui kuitenkin varsin hyvin ensikertalaisilta! Molemmat asettuivat aloilleen hyvin ja pääosin nukkuivat koko kotimatkan alkumatkan ihmettelyn jälkeen. Lempi hieman kiihtyili junassa matkustaneista muista koirista, jotka tietysti olivat kiinnostuneita mun koirista, koska Saralla alkoi juoksu olla parhaimmillaan… Mutta hyvin selvittiin ennakoimisella. Auto oli Riihimäellä korjaamolla viikon, ja pääsin seuraavan viikon loppupuolella vapaapäivänä hakemaan sen kotiin. Käyntiongelman syy jäi vähän epäselväksi, se korjaantui paljon ihan perusosien vaihdolla, muttei poistunut täysin kokonaan. Se ei pahemmin oikutellut kotimatkalla, ja nyt tässä lähiajoa ajaessa se on pelittänyt taas ihan ongelmitta. Väistämätön taitaa olla edessä, mutta kun se meni katsastuksesta vielä läpi, niin yritän sillä pärjäillä ainakin siihen saakka, kunnes tulee taas korjaamon tarvetta. Paras olisi, jos sillä selviäisi valmistumiseen saakka.

Tulipa tuossa useamman autottoman viikon aikana todettua, että elämä ja harrastaminen ilman autoa on aika tuskaista ja onnetonta. Kaikki koirien treenit on sen verran kaukana eikä niihin pääse järkevästi julkisilla. Onneksi on ihania kasvatinomistajia, joista useamman kanssa treenaan samoissa ryhmissä, niin ei tarvinnut olla ihan ilman treenejä!

La 5.11. meillä oli Emppuporukalla agipäivä täällä Jyväskylässä. Paikalla oli mukavasti porukkaa – Saana ja Koda (E. Gilgamesh), Miljalotta ja Vilho (E. Fenrir), Maija ja Härnä (E. Siren) ja isikoira Meno (Wirneen Melkoinen Menijä), Hanne ja Ohmi (E. Lionheart), Hanna ja Mera (E. Moonheart), Ari & Haba (E. Saros), Eemeli ja Sokka (Tillyhills Svart på Vitt) sekä Eveliina Lohtun (E. Madame of Magic) kanssa sossuilemassa, Mari ja Emi (E. Queen of Peace) ja minä Saran kanssa. Rata oli tunnettua Aino-laatua eli ihanan soljuva, sopivasti haastava ja hyvin otettiin ilo irti pitkistä esteväleistä isolla kentällä. Saran kanssa treenattiin hyppyrataa, kun me ei vieläkään tehdä kontakteja radan osana. Tämä oli paras videoitu pätkä, tehtiin koko rata toisella kierroksella nollana, mutta se veto ei harmillisesti tullut videolle. Maija oli ottanut kuviakin treenien ohessa, tässä jokunen kuva Sarsusta, alempana valittuja paloja muista osallistujista ❤

Kertaalleen käytiin marraskuun alussa paimennustreeneissäkin Marin kyydillä. Paimennus oli aika paljon haastavampaa pimeällä. Sara oli juoksunsa ansiosta vähän haaveilutuulella, mutta teki muutaman tosi hyvän työnnön kujassa. Harjoiteltiin myös lampaan kiinniottoa ja koiran avulla lampaan erottamista laumasta. Tämä tehtävä tosin jatkossa luultavasti poistuu ainakin kisoista kokonaan, mutta tulipahan treenitilanteessa testattua, että tällaistakin voi tehdä. Lempin kanssa alettiin myös harjoitella työntöjä. Koirien välillä eron huomaa kyllä, että Saralla on voimaa työnnössä enemmän, mikä on ohjaajan kannalta helpompaa; Lempin kanssa ohjaajan pitää paremmin olla tilanteen tasalla ja auttaa enemmän. Hyvät treenit oli molemmille.

Tällä viikolla alkoi Laura Sutisen valmennussarja JAT:lla, jossain mielenhäiriössä ilmoittauduin sinne Saran kanssa. Opiskelujen alettua ja pentuprojektin keskellä ei ole ollut oikein mahdollisuutta osallistua ulkopuolisiin koulutuksiin, ja ihan viikkotreeneihinkin pääseminen on välillä ollut haastavaa, joten ajattelin varmaankin, että tekisi ihan hyvää päästä jonkun vieraan silmän alle. Treenattiin kahta pitempää kontaktitonta pätkää radalla. Kuulin aika monta kertaa sellaisia etäisesti tutuilta kuulostavia kommentteja kuten ”luota koiraasi”, ”anna sen sun koiran tehdä töitä”, ”anna sun koiran loistaa” ja ”JUOKSE!” Lyhyesti tiivistettynä jään siis turhaan varmistelemaan koiran tekemisiä yhdessä kohtaa, mikä kostautuu sitten jatkossa, kun pitäisi ehtiä ohjaamaan seuraavaa paikkaa. Saralle lähdettiin opettamaan poispäin-wrappia ja saatiin sen harjoittelu kotiläksyksi, siitäkin pieni ote videolla (ja itselle muistiin, että käsky tähän on out-out). Kouluttaja mainitsi, että Sara on aika kiihkeä koira, ja sillä on hieman taipumusta turhaumakiukkuun – en kyllä yhtään käsitä, mistä tällainen vaikutelma tuli 😀 Sen verran kovaa sai vetää treeneissä, että jalat oli aika hapoilla, näkyykin videon viimeisissä vedoissa, että ihan ei juoksu kartturilla kulkenut enää. Ei tee hyvää tällaiset pentuprojektit ja treenitauot (eikä kyllä huono kuntokaan).

Tänä viikonloppuna pidettiin Emppuporukalla vuoden viimeinen tapahtuma – Emppujen pikkujoulut! Olin varannut meille Motivaation hallilta ison kentän kolmeksi tunniksi rallytokon ja tokon treenaamista varten, iltapäivällä meillä oli varattuna halukkaille uintiajat Jyväskylän Koirauimalasta ja uintien jälkeen suunnattiin vielä porukalla syömään. Porukkaa oli jälleen mukavasti: Mari kera ison laumansa, Aino koirineen, Saana & Koda, Emppujen Tampereen alajaosto eli Hanna & Mera, Viivi & Kromi ja Miljalotta & Vilho, Katja & Zeke (E. Braveheart), Eveliina & Sokka ja Lohtu. Saija käväisi Ruutin (Hazelmoor Yoiku Yemma) ja Neean kanssa sossuilemassa hallilla, ja Iina ja Miilukin (E. Lady of Lightning) ennättivät lopuksi tulla piipahtamaan. Harmillisesti viime hetkellä tuli vielä aika paljon peruutuksia, tulossa oli alunperin porukkaa enemmänkin. Kuvat hallilta ovat Miljalotan ottamia, ja uimalan kuvat ovat Saanan puhelimelta, itse en kameran kanssa ehtinyt leikkiä ollenkaan.

Sen verran oli ylimääräistä aikaa, että treenailin vähän Ainon koiria rallyssa. Keksillä oli kivaa ja se kertoi sen äänellään, tehtävät kuitenkin pääasiassa muistuivat sillä hyvin mieleen. Tipu keskittyi tekemiseen aika hienosti sen jälkeen, kun se totesi, ettei napanuora Ainoon kiristäkään liiaksi. Olihan tämä jo Tipun toinen (?) rallytokotreeni.

Saran kanssa tein kertaalleen avoimen luokan rallyradan. Rally on jätetty vähäksi aikaa tauolle tokon tieltä, se näkyi ylimääräisinä istumisina ja radalla olleeseen hyppyyn Sara ei keskittynyt ollenkaan. Lopputuloksena se rämähti vähän ikävän näköisesti hypyn päälle. Osteopaatin aikaa odotellessa… Kun Sara kuitenkin liikkui hyvin ja oli kolauksen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, uskalsin jatkaa treenejä. Tein sen kanssa vielä ruutua, seuraamista ja merkkiryhmän kiertoa – tuli aivan loistavat toistot kaikkiin. Kun nyt vielä saisin ryhtiliikkeen tehtyä kaukojen suhteen, niin liikkeet alkaisivat olla aika hyvällä mallilla.

Lempi sai tehdä rallyrataa kahteen kertaan – ensin avoimen luokan radan lämmittelynä, ja lopuksi vielä mestariluokan radan. Aiemmin viikolla käytiin pitkästä aikaa rallyvalmennuksessa ratatreenissä. Rutiini on hieman hukassa meillä molemmilla, mutta teknisesti Lempi tekee tehtävät hienosti ja tarkasti. Se keskittyi pitkästä tauosta huolimatta tehtäviin tosi hyvin. Lempin kanssa pitäisi treenata paljon ihmishäiriötä. Kunhan me nyt vähän saadaan rutiinia ja treeniä alle, niin kokeisiin olisi kyllä kiva mennä.

Ihana Miljalotta urakoi mulle uudet potretit Kromista ja Zekestä, joista mulla ei ole kovin tuoreita seisoma- ja naamakuvia. Kätevää tämä, kun voi alkaa ulkoistaa näitä kuvaushommia 😀

Kromi (Empathica’s Fireheart) 2v5kk

Zeke (E. Braveheart) 2v5kk

Uinteihin tuli vähän kiire, sillä uintien varaaja oli varannut aloitusajan tuntia aiemmin kuin oli tarkoitus. Onneksi hallilta ei ollut pitkä matka uimalaan, joten kerettiin aika nopeasti paikalle, ja saatiin kurottua menetetty aika kiinni, niin ei tullut varsinaisesti lisäkustannuksia. Uintien päätteeksi kävin nopeasti viemässä omat tytöt kotiin kuivumaan ja lähdettiin vielä syömään Seppään Momentoon. Siinä vaiheessa päivää ruoka maistui jo oikein hyvältä, eikä seurassa ollut valittamista. Päivän päätteeksi kotona oli kaksi varsin tyytyväistä koiraa ja niiden omistaja, oli kyllä kiva päivä kaikkinensa! Tänään käväistiin Ainon lauman kanssa pitkällä lenkillä ja ollaan valmistauduttu uuden viikon alkamiseen.


Jätä kommentti

Lempin kuulumisia ja Empputreffit 2022

Lempi sairastaa, valitettavasti edelleen. Otettiin kesäkuun loppu ja heinäkuun alku tosi rauhallisesti, ihan lyhyitä ulkoiluja. Ensimmäisen viikon eläinlääkärissä käynnin jälkeen annoin jalkaan laseria kolmesti päivässä, toisella viikolla vähensin sen kahteen antokertaan ja aloin varovasti testailla jalan liikeratoja. Turvotus pysyi laserilla poissa. Heinäkuun ensimmäisellä täydellä viikolla käytiin Katriinalla uudestaan hoidossa. Nestekierto oli lähtenyt korjaantumaan ja keho oli pysynyt suorassa, mutta takajalkojen (kyllä, monikko) tilanteessa oli edelleen jotain kummallista. Molempien takajalkojen kinnernivel kuumotteli ja jaloissa oli lievää turvotusta, pöhötystä tuntui muuallakin kehossa.

Piti tehdä vähän jatkosuunnitelmaa, sillä Katriina jäi lomalle. Katriina ehdotti laseroinnin tauotusta ja kokeilemaan kipulääkkeen purkamista, koska sekin voi aiheuttaa pöhötystä. Lempin keho otti hoitoa vastaan, joten ajatuksena oli, että annettaisiin keholle myös mahdollisuus itse korjata itseään. Jos Lempi vaikuttaisi kivuliaalta, kipulääkkeen voisi aloittaa uudelleen rinnalle. Sovittiin, että katsotaan Lempille uutta hoitoaikaa mahdollisimman pian, kunhan Katriina palailee lomilta. Katriina oli sitä mieltä, että Lempiä voisi vähän koittaa uittaa ja liikuttaa, mutta ennemmin vähän usein kuin pitkiä lenkkejä. Suunniteltiin, että seurataan hoidon vaikutusta noin viikon ajan, ja jos ei kohenemista tapahtu, niin voisi olla hyvä suunnata taas eläinlääkärille – Katriina edelleen puhui borrelioositestien puolesta, koska oirekuva on niin epämääräinen.

Lempi on liikkunut Katriinan hoidon jälkeen minusta pääsääntöisesti ihan hyvin ravilla, laukkaa tai muita rankempia liikelajeja pitää vielä välttää, mutta eipä Lempi niitä kovin hanakasti ole halunnut esitelläkään. Takajalkojen venyttely on lisääntynyt enkä huomannut voinnissa mitään huononemista kipulääkkeen purkamisen myötä. Otettiin ensimmäinen viikko hoidon jälkeen vielä aika rauhallisesti, pisin lenkki on ollut ennen aamuvuoroa kierretty aamulenkki, jonka kävelemiseen menee n. 40min hyvin rauhallisesti kävellen. En huomannut liikkeessä tai Lempin voinnissa huononemista liikunnan jälkeen, jaloissa ei ole ollut mun käsiin tuntuvaa turvotusta, mutta kinnernivelet kuumottelevat edelleen liikunnan jälkeen, vasen oikeaa enemmän. En pystynyt odottamaan edes viikkoa, kun soittelin klinikoita läpi lääkäriajan varaamiseksi, mutta kaikki ovat lomalla – saatiin aika vasta tälle viikolle. Meillä piti olla aika huomenna, mutta tänään klinikalta soitettiin, että eläinlääkäri on sairastunut, joten aika siirtyi vielä eteenpäin. Viime viikolla Lempi oli minusta kotona vähän pirteämpi ja touhukkaampi, joten viime sunnuntaina käytiin kokeilemassa vähän pitempää lenkkiä. Olisi kannattanut jättää se tekemättä, illemmalla Lempi oli taas haluttomampi liikkumaan ja kirputteli jalkojaan enemmän. Tänään pidin sille ihan lepopäivän, täytyy huomenna kokeilla, kestäisikö se pientä liikuttelua.

Luoja minun lisäkseni tietää, miten voi kokea näin täydellistä riittämättömyyttä ja hyödyttömyyttä. Ja että mun pää leviää. Ja miten tuntuu, että olen ihan yksin tämän helvettini kanssa.

Olen yrittänyt jaksaa käydä Saran kanssa treeneissä, että saisi välillä jotain muuta tekemistä ja ajateltavaa. Oma tekeminen tuntuu onnettomalta räpeltämiseltä, en vaan pysty antamaan kaikkeani. Meillä oli Saran kanssa rallytokokisat heinäkuun alussa, mun omalla tunnetasolla ehkä yhdet vaikeimmista kisoista koko harrastusurani aikana. Ennen kisojen alkua iski yleismaailmallinen ahdistus, ahdisti niin paljon, etten välillä meinannut saada henkeä. Harkitsin pariin kertaan, että lähden kotiin kisaamatta ollenkaan, kun oma pää ei vaan pysy kasassa. Sara kulki koko ajan vierelläni ja haki kontaktia. Vähän ennen rataantutustumisen alkua istuin hetken autolla, Sara nousi ja puski päälaellaan poskeani vasten. Ihan kuin se olisi halunnut viestittää, että ei minun tarvitse mennä yksin vaan mennään yhdessä.

Se hetki auttoi. Sain mentyä rataantutustumiseen. Hain Saran autosta ja pääsin tuttuun ja turvalliseen kuplaan sen kanssa, unohdin kaiken muun, oltiin vain me yhdessä rallyradalla. Sara teki töitä niin hienosti, pieni vartaloapu piti antaa maahanmenon varmistamiseksi, se oli rallytreenitauon aikana päässyt unohtumaan.

Tuloksena 99 pistettä, kovatasoisessa avoimessa luokassa 3. palkintosija ja titteli RTK2. On se kulta ❤

9.-10.7. oltiin jo hyvän aikaa sitten sovittu Empputreffiviikonlopuksi. Meillä ei ole ollut perinteisiä Empputreffejä moneen vuoteen, ja tätä rentoa tapaamismuotoa olivat ilmeisesti kaivanneet muutkin kuin minä. Lauantaiaamuna kellon soidessa pitkien työputkien ja ahdistuksen viemien yöunien jälkeen tuntui ensin, että en jaksa millään lähteä. Mutta kun siinä aikani heräilin ja muistuttelin itselleni, että nämä meidän tapaamiset on aina olleet juuri sitä, mitä tarvitsen voimautumiseen, sain itseni liikkeelle. Ja hyvä, että sain, koska olihan meillä ihan valtavan ihana viikonloppu!

Lauantai alkoi perinteisellä brunssitoko/-rallytoko/-tottiksella. Millään tapaa alleviivaamatta – olin ensimmäisenä paikalla! Keräännyttiin Ellin vanhalle kentälle, kerkesin levittäytyä valtavan tavaramääräni kanssa, kaikki osallistujat tulivat paikalle, pidin vähemmän juhlallisen alkupuheen, saatiin rallyrata rakennettua… ja eikö kentälle ilmaantunut pari hämmentynyttä koiraharrastajaa, jotka kysyivät, että onko meillä varaus kentälle – koska heillä oli. Ollaan lukemattomat kerrat käyty treenailemassa kentällä eikä siellä ikinä ole ollut ketään, joten eipä tullut mieleen tarkistaa, että siellä voisi olla varauksia. Joten eikun purkamaan leiriä ja miettimään, minne ihmeeseen me sitten oikein mennään. Sitten keksittiin, että Jattilan pihalle päästään ainakin, siellä on vasta valmistunut iso ja hyvin tasainen parkkialue, ja sieltä meitä ei varmasti kukaan häädä pois. Onneksi ei ollut pitkä matka siirtyä.

Uuden leiriytymisen jälkeen päästiin varsinaiseen asiaan eli syömi– eikun siis treenaamaan! Lauantaina meitä olikin kivankokoinen porukka: Aino, Keksi (E. Naroona), Tipu (E. Shaula) ja Karkki-karjis, Mari, Noa (E. Norris) ja Nuppu (Titangus Daracha), Venla, Vilppu (E. You Are Not Alone) ja Tyyne (E. Leviathan), Ari ja Haba (E. Saros), Hanne ja Henkka sekä Ohmi (E. Lionheart), Hanna ja Mera (E. Moonheart), Maija ja Härnä (E. Siren), Miljalotta ja Vilho (E. Fenrir), Saana ja Koda (E. Gilgamesh), Eveliina, Eemeli ja Sokka (Tillyhills Svart På Vitt) sekä meidän poppoo.

Useampi tunti vierähti mukavasti rallyrataa treenaten, syöden, kuulumisia vaihtaen ja kuvia ottaessa. Sääkin suosi, oli pilvistä, muttei satanut vettä, ja sopivan lämmintä. Saran kanssa käytiin tekemässä kolme rallyrataa, viimeinen oli MES-tasoinen ja meille aika haastava, mutta namittamalla siitäkin selvittiin. Lempi joutui tyytymään seuraneidin rooliin, mutta se oli onnellinen aina, kun joku meni pitämään sille seuraa aitaukseen, ja oli mulla varattuna sille jäädytetty herkkukongi, niin se sai treenien seuraamisen lomassa vähän herkutella. Treenasin myös Tipun ja Keksin kanssa. Tipu lähti alkuhämmennyksen jälkeen tekemään hommia aika kivasti, ja Aino jo kyseli, milloin mennään kisoihin 😀 Keksi kulki pitkästä tauosta huolimatta tosi kivasti myös, sillä oli tehtävät takapäänkäyttötehtäviä lukuun ottamatta hyvässä muistissa. Treenien ja posetuskuvien ottamisen jälkeen käytiin pieni kimppalenkki, josta nääntyneinä suunnattiin porukalla Barot’siin syömään. Jos etsit Jyväskylästä hyvää burgeriravintolaa, niin tälle erittäin lämmin suositus, törkeän hyvät eväät eikä rasita kukkaroakaan liiaksi!

Noa (E. Norris) kohta 7,5v

Keksi (E. Naroona) kohta 7,5v

Maailman kilteimmät koirat ❤

Vilppu (E. You Are Not Alone) 5,5v

Haba (E. Saros) kohta 3,5v

Tipu (E. Shaula) kohta 3,5v

Sara (E. Soraya) kohta 3,5v

Siskokset (Haba kerkesi jo lähteä ennen sisaruskuvan ottamista)

Mera (E. Moonheart) 2v

Ohmi (E. Lionheart) 2v

Hearts-pentueen edustus

Koda (E. Gilgamesh) melkein 7kk

Härnä (E. Siren) melkein 7kk

Tyyne (E. Leviathan) melkein 7kk

Vilho (E. Fenrir) melkein 7kk

Eidolonit

Lempi (Two Coasts’ Rala) 5,5v

Nuppu (Titangus Daracha) 4v

Sokka (Tillyhills Svart På Vitt) kohta 3v

Tasapuolisuuden nimissä kuvat myös Karkista (Woylie’s Karkki) 9v

Saatiin myös uusi hieno ryhmäkuva!

Vasemmalta oikealle: Vilho, Ohmi, Lempi, Sara, Tipu, Keksi, Härnä, Nuppu, Noa, Tyyne, Mera ja Koda

Syönnin päälle lähdettiin keräämään voimia seuraavaa päivää varten. Minä vein koirat ja tavarat kotiin, käytiin pieni kieppi kävelemässä ja lähdin Ainon ja Ellin seuraksi nautiskelemaan rantasaunasta ja uimisesta. Uni maittoi illalla paremmin.

Sunnuntaina kello soi taas, ja aamutoimet olivat ripeät, sillä edessä oli maastopäivä. Ajeltiin Laukaan takametsiin Hietasyrjään, jossa oli sopivasti helppokulkuista maastoa niin haku- kuin jälkitreeneille. Millään tapaa alleviivaamatta – olin taas ensimmäisenä paikalla! Kuvaaminen jäi sunnuntaina vähän vähemmälle, mutta joitakin kuvia tuli räpsittyä, tässä alla joitakin valittuja paloja. Sää suosi sunnuntainakin pääosin, yksi sadekuuro saatiin niskaan, mutta muuten oli pilvistä ja loppupäivästä paistoi jopa aurinko.

Maastopäivään osallistujia oli hieman lauantaita vähemmän, mutta meitä oli varsin mukavankokoinen porukka. Valtaosa halusi tehdä hakua, me tallattiin Marin kanssa toistemme koirille jäljet. Lempille ja Saralle jäljillä oli mittaa noin 200m, Saralle testimielessä yksi keppi (ilman rasiaa) ja toinen jäljen lopussa rasian päällä. Lempille kolme keppiä rasioiden päällä. Saran jälki oli namitettu koko matkalta, Lempillä oli lyhyitä namittomia pätkiä.

Veljekset Koda ja Vilho harjoittelivat haun alkeita ja tykkäsivät erityisesti juoksuosuudesta!

Molempien jäljet menivät tosi hyvin! Lempi oli niin onnellinen päästessään tekemään jotain, se jäljesti tosi tarkasti ja täsmällisesti, tarjosi hienot maahanmenot jokaiselle rasialle. Sara teki myös hienoa työtä, se merkkasi kepin ilman rasiaa ja jatkoi hienosti työskentelyä välipalkkauksen jälkeen. Se ei edellistreeniin verrattuna nostellut niin paljon päätään jäljellä ja työskenteli muutenkin rauhallisemmin, pieni kaahotushetki mahtui jäljelle, mutta Sara rauhoitti itse itsensä. Olin tosi tyytyväinen!

Päteviä esineruutukoiria!

Hanna intoutui tallaamaan Lempille vielä toisen jäljen, siinä alkupätkä namitettu, muuten ilman nameja ja pari keppirasiaa jäljen varrella, jäljellä mittaa n. 150m. Lempi teki ihan superhienosti töitä, sitä ei haitannut namien puuttuminen ollenkaan! Sattui vielä sellainen työtapaturma, että Lempin jälki meni toisen jäljen päältä, mutta Lempi ei ollut moksiskaan harhajäljestä.

Hakutreenien päätteeksi tehtiin vielä esineruutua. En ole Saran kanssa tehnyt esineruutua koskaan, mutta ajattelin, että tässähän sitä aikansa kuluksi kokeilee. Saralle annettiin iso näköapu (avustaja kävi näyttävästi heittämässä hanskan metsään), ja vitsi – sehän lähti etsimään tosi hienosti. Jos hanskaa ei meinannut löytyä, Sara seisahtui paikalleen katsomaan minua, mutta kannustuksesta jatkoi etsintää. Viimeisellä toistolla se jopa toi hanskan melkein mulle käteen asti!

Tyyne hauskuutti meitä esineruudussa ja loppupalkkauksessa

Maastotreeneissä saatiin useampi tunti kulutettua, kun treenailtiin ihan rauhassa. Treenien päätteeksi osa suuntasi jo kotimatkalle, mutta jäljelle jääneen porukan kanssa käytiin vielä pienellä lenkillä Hietäsyrjän kangasmetsäpoluilla. Otettiin lenkkiporukasta vielä lopuksi kuva.

Vasemmalta oikealle: Koda, Nemo, Noa, Nuppu, Sara, Lempi, Mera ja Vilho.

Lenkin päälle suunnattiin kotia kohti. Hanna ja Miljalotta tulivat koirineen vielä pyörähtämään meillä koiriensa hieronnan ajaksi ennen kotimatkaa. Me otettiin koirien kanssa loppuilta hyvin rauhallisesti loikoillen sohvalla. Lämmin kiitos kaikille ihanasta viikonlopusta! ❤ Tämä tuli niin tarpeeseen!

Jottei päivitysväli veny turhan pitkäksi, niin listaan tähän kasvattien tuloksia edellisen tulospäivityksen jälkeen:

  • 17.6. Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) suorittivat hyväksytysti paimennuksen taipumustestin eli Oodi tienasi itselleen hienon tittelin PAIM-T!
  • 21.6. Venla ja Vilppu (E. You Are Not Alone) kisasivat rallytokon mestariluokassa kolmannen hyväksytyn tuloksen 73 pisteen veroisesti ja Vilppu sai uuden tittelin RTK4!
  • 2.7. Linda ja Bree (E. Sweetheart) kävivät testaamassa Breen paimennustaipumuksia erinomaisin tuloksin ja PAIM-T tittelin veroisesti!
  • 3.7. Linda ja Bree kävivät Oulun KV:ssa Paavo Mattilan kehässä hakemassa ERIn tosi kivalla arvostelulla: ”Kaunis narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Kuono-osa voisi olla hieman täyteläisempi. Otsapenger hieman selkeämpi. Kaunis kaula. Erittäin hyvä runko ylälinja ja takaosaa. Hieman niukasti kulmautunut edestä ja eturintaa voisi olla hieman enemmän. Erinomainen karva. Hyvät liikkeet. Miellyttävä käytös.” Bree oli kilpailuluokan 4.
  • 6.7. Pipsa ja Helmi (E. Neytiri) palasivat rallytokon kisakentille jokusen vuoden tauon jälkeen korkkaamaan mestariluokan. Ja hienosti muuten korkkasivatkin – tuloksena 92p!
  • 7.7. Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) saivat toisen hyväksytyn tuloksen rallytokon alokasluokasta, jälleen täydellä 100p suorituksella luokkavoiton kera!
  • 10.7. Linda ja Bree (E. Sweetheart) korkkasivat rallytokon kuninkuusluokan 84 pisteen suorituksella!
  • Zeke (E. Braveheart) käväisi heinäkuussa Hearts-pentueen viimeisenä luustokuvissa loistavin tuloksin: lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, SP0 ja VA0! Nyt on koko pentue kuvattu luustoltaan terveeksi ja taas hetkeksi kaikki kuvausikäiset Emput luustoltaan tutkittu! ❤
  • Saila ja Moira (Color Runs Ready for Success) tekaisivat heinäkuun alkupuolella agilityn medi3-luokassa nollaradan!
  • 16.7. oli tarjolla kotiseuran agilitykisat, jossa oli Emppuedustusta paikalla useamman koiran edestä! Aino ja Tipu (E. Shaula) tekaisivat kaksi voittonollaa 1-luokasta, Tipulle siitä hyvästä OIVA ja menolippu 2-luokkaan! Arille ja Haballe (E. Saros) ensimmäinen LUVA-nolla agilityradalta samoista karkeloista! Myös Hanne ja Ohmi (E. Lionheart) tekivät LUVA-nollan arvoisen radan hyppäriltä, ja tosi lähellä kävi nolla tyrkyllä myös agilityradalla!

Valtavasti onnea kaikille! ❤ Aino laittoi videon Tipun toisesta nollaradasta, tätä kelpaa kyllä katsella 🙂


Jätä kommentti

Luonteen testaamista

Koirien luonteen objektiiviseen mittaamiseen on hyvin rajallisesti vaihtoehtoja tarjolla. Kasvattajana suhtaudun myönteisesti kaikkeen informaatioon, mitä kasvattamistani koirista ja jalostukseen haaveilemistani koirista on saatavilla, siksi puhun luonteen mittareiden puolesta, vaikka aika paljon kuulen kasvattajien taholta myös mielipiteitä ja aatteita niiden käyttöä vastaan. Mh-luonnekuvaus ja luonnetesti ovat hyviä työkaluja oikein käytettyinä, ne tarjoavat tietoa ja joskus uudenlaisia näkökulmiakin koiran tarkasteluun. Mielestäni on kuitenkin valitettavaa, että esimerkiksi luonnetestissä ei ole lainkaan yhdentekevää, keille tuomareille koiran vie testattavaksi.

Alkuvuodesta Virkkua selatessa tuli vastaan iloinen yllätys – suuresti arvostamani luonnetestituomarit Kerkkä & Hynynen olivat tulossa Keski-Suomeen testaamaan koirien luonteita pitkin kesää. Otettiin S-pentujen omistajien kanssa puheeksi, että joko meidän pennut olisivat valmiita luonnetestikoitoksiin. Neljä omistajaa päätti koiransa ilmoittaa karkeloihin, ja ainakin itsestä tuntui silloin, että siihen on vielä niin pitkä aika, että eihän tässä hätiä mitiä. Talvi ja kevät hujahtivat jossain välissä ohi, ja yhtäkkiä oltiinkin jo luonnetestin kynnyksellä. Etenkin Ainon kanssa juteltiin useampaan otteeseen edeltävinä viikkoina tulevasta koitoksesta ja myös jonkinlaisesta rauhasta, joka meillä oli luonnetestin odottamiseen. Kun kaikki sisarukset ovat olleet arjessa kaikkinensa omin jaloin itsensä hyvin kantaneita eikä näitä oikein ole tuntunut juuri mikään pahemmin hätkäyttävän, niin onko tässä oikein mitään, mistä olla isommin huolissaan etukäteen.

Tiina tuli Vipsin (E. Salacia) ja Mörkön kanssa meille luonnetestiä edeltävänä päivänä pitkästä aikaa kyläilemään. Ilta hujahti nopeasti ja sitten elettiinkin jo testipäivän aamua. Meinattiin myöhästyä päivän ensimmäisenä olleen Haban testistä, ehdin ihan viime hetkellä katselualueen reunalle kameraa käynnistämään, kun alkuhaastattelu oli loppumaisillaan.

Haban (E. Saros) rivi:

Toimintakyky -1 pieni

Terävyys +1b koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä

Puolustushalu -1 haluton

Taisteluhalu -1 pieni

Hermorakenne +1b hermostunein pyrkimyksin

Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas

Kovuus -2 pehmeä

Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen luoksepäästävä avoin

+69 laukausvarma

Vipsin (E. Salacia) rivi:

Toimintakyky +1a kohtuullinen

Terävyys +1b koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä

Puolustushalu -1 haluton

Taisteluhalu +2b kohtuullisen pieni

Hermorakenne +1a hieman rauhaton

Temperamentti +3 vilkas

Kovuus +1 hieman pehmeä

Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen luoksepäästävä avoin

+168 laukauskokematon

Tipun (E. Shaula) rivi:

Toimintakyky +1a kohtuullinen

Terävyys +1a pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu +1 pieni

Taisteluhalu +2a kohtuullinen

Hermorakenne +1a hieman rauhaton

Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas

Kovuus +1 hieman pehmeä

Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen luoksepäästävä avoin

+155 laukausvarma

Saran (E. Soraya) rivi:

Toimintakyky +1b kohtuullisen pieni

Terävyys +1b koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä

Puolustushalu +1 pieni

Taisteluhalu +2b kohtuullisen pieni

Hermorakenne +2 tasapainoinen

Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas

Kovuus +1 hieman pehmeä

Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen luoksepäästävä avoin

+190 laukausvarma

Olen ollut erittäin tyytyväinen tähän pentueeseen jo kauan ennen luonnetestejä. Olen saanut seurata pentueesta useampaa läheltä ja aika tiiviisti, joten koirat ovat minulle tuttuja. Näillä on minusta arjessa palikat aika hyvin kohdallaan, kaikki ovat toimineet monipuolisesti ja hyvin harrastuksissa, OCD:tä lukuun ottamatta kaikki ovat olleet terveitä. Koko porukassa näkyy mielestäni aika selkeästi, että sellaista arjen itsenäistä ongelmanratkaisukykyä ja itsenäisyyttä saisi kaikilla olla enemmän – useammalla olen nähnyt pienestä asti tietynlaisen halukkuuden ennemmin kysellä ohjaajalta apuja ja tukea kuin halua lähteä itsenäisesti tilanteissa sooloilemaan. Tämä on toki myös piirre, mikä edesauttaa sujuvaa ja helppoa arkea. Taistelutahtoa voisi kaikilla olla hieman enemmän. Mutta vaikka loppupisteissa on hajontaa pentueen kesken, mielestäni olennaisimmat osa-alueet ovat aika yhdenmukaiset. Kaikilla on hermot kunnossa, palautuvat hyvin koettelemuksista. Kellään ei ole terävyyttä häiritsevissä määrin. Kaikki ovat hyväntahtoisia, luoksepäästäviä ja avoimia. Näistä neljästä testatusta kolme oli laukausvarmaa, yksi laukauskokematon. Kukaan ei pentueesta ole överisti vilkas, temperamentiltaan pentue on aika tasainen. Lyhyesti ja ytimekkäästi – minusta tässä pentueessa on hyvin havaittavissa, että samasta puusta ovat veistettyjä.

Kiitos kaikille testaamisesta ja onnea! ❤


Jätä kommentti

Jule Weielin ja Moritz Stegmannin paimennusklinikka 1.-3.4.

Tämä päivitys on odottanut julkaisua jo hyvän tovin. Kirjoitin tämän melko pian klinikan jälkeen, mutta siitä puuttui jotain olennaista – kuvat! Nyt saatiin kuvia, kaikki nämä ihanat kuvat on ottanut Maiju Livio! Keskellä kesää tuntuu vähän hassulta katsella talvisia kuvia, mutta näitä kelpaa kyllä katsella 🙂

Talvilomaviikko huipentui kovasti odotettuun Lempin kasvattajan Juliane Weielin ja Moritz Stegmannin paimennusklinikkaan Lopella! Tämä klinikka on ollut suunnitteilla jo useamman vuoden ajan, mutta kiitos koronan se on tähän saakka estynyt. Viimeiseen asti jännitti, miten tällä kertaa käy, mutta onneksi viimein tämä toteutui!

Perjantaina 1.4. ajelin hoidossa olleen Nupun (Titangus Daracha) ja omien tyttöjen kanssa Röykkään Lotan luo, jonne meidän seuraan liittyi myös työreissulta suoraan Mari. Perjantai-iltana meillä oli teoriaa, osallistuttiin etäyhteyden kautta, ettei koirien tarvitse nököttää koko päivää autossa. Teoriaosuudessa käytiin läpi paimennuksen perusasioita ja -taitoja, kommunikaation merkitystä ja vähän tulevan koulutuksen käytännön asioita. Jo teoriaosuudesta jäi tosi kiva fiilis, joten jäätiin odottamaan seuraavaa päivää innolla!

Lauantaiaamuna suunnattiin huonosti nukutun yön jälkeen aitiopaikalle. Ensin käytiin vielä läpi teoriaa ja meidän piti arvioida kaavioon oman koiran koulutettavuuden ja paimennusvaiston voimakkuutta. Olipa muuten vaikeaa! Kouluttajat painottivat, että nämä eivät ole pysyviä arvoja, vaan koulutuksen myötä niissä voi tapahtua muutoksia – suuntaan tai toiseen. Tämän hahmottaminen tuntui yhdeltä minulle aika isolta oivallukselta koko viikonlopun aikana. Ylipäätään tuntui aika haastavalta miettiä, minkä verran koiralla on paimennusviettiä ja miten koulutettavuutta arvioidaan.

Ensimmäinen kierros lampailla tehtiin ilman koiria. Meidän piti pareittain saada ensin neljän lampaan ryhmä vietyä pieni pujottelurata läpi. Se tuntui ajatuksena aika haastavalta, mutta kun ennätti nähdä muutaman suorituksen, ei se ollutkaan niin paha rasti. Sitten homma vaikeutui merkittävästi, kun toisella kierroksella lampaita olikin jo yli 40 😀 Siitäkin selvittiin lopulta, vaikka alkuun pääseminen oli varsin haastavaa ja enemmän piti omalla keholla tehdä hommia sekä toimia nopeammin. Huomattiin Marin kanssa ihan käytännössä hyvin selvästi, että kun ensimmäisellä kierroksella kommunikoitiin keskenämme, niin homma pelitti hyvin, mutta toisella kierroksella hämäännyttiin lampaiden määrästä niin paljon, että kommunikointi jäi vähemmälle. Se teki yllättäen lampaiden liikuttelustakin vaikeampaa.

Koirien kanssa tehtiin ensimmäinen kierros myös ilman lampaita harjoitellen kehonkielen hyödyntämistä kommunikoinnin apuvälineenä. Ohjaajan piti ensin tehdä itsestään iso ja tarvittaessa äännähdyksillä ja paimennussauvan avulla tehostaa koiran suuntaan annettavaa painetta. Kun koira antoi pienenkin periksi antamisen / alistumisen merkin (huulien nuolaiseminen, katseen tai pään kääntäminen pois), paine vapautettiin. Paineen vapauttamisen tärkeyttä kouluttajat korostivat todella paljon, mikä koin itse tosi hyväksi ja tärkeäksi osaksi harjoitusta. Paineen käyttämisestä ja hyödyntämisestä paimennuksessa puhutaan kyllä paljonkin, mutta harvalta kouluttajalta olen kuullut mainintaa tai muistutusta paineen vapauttamisesta ja sen tärkeydestä.

Tein kehonkielen harjoitusta sekä Saran että Lempin kanssa – olin ilmoittautunut klinikalle molemmilla. Molemmat reagoivat mun kehonkieleen aika herkästi, mutta Lempi ehkä vielä aavistuksen Saraa herkemmin. Se oppi aika nopeasti, että paine poistui heti, kun se lipaisi vähän huuliaan. En tiedä, oliko merkitystä, että koirat olivat olleet autossa jo useamman tunnin odottelemassa, mutta Lempi tuntui minusta myös keräävän hieman painetta itseensä tämän harjoituksen tekemisestä. Se muutamilla toistoilla teki isot huokaisut ja helpotushönkäisyt, kun se vapautuksen jälkeen tuli luokseni. Lempi on kyllä näistä kahdesta selvästi herkempi minulta tulevalle paineelle. Saralla meni jokunen toisto aikaa päästä jyvälle, mitä siltä haluttiin, se on hieman vähäeleisempi, mikä tekee sen lukemisesta haastavampaa.

Päivän viimeinen setti tehtiin sitten pienen lammasryhmän kanssa aitauksessa koirien kanssa. Ensin piti kiertää aitaus ympäri koiran kanssa, kierroksen tarkoitus oli esitellä lampaat, mutta myös erotella koiralle, milloin on aika tehdä töitä lampailla ja milloin ei. Kun koira luopui lampaista, se sai palkkioksi työstää niitä. Koira käännettiin lampaista luopumisen jälkeen lampaiden päitä kohti, ja siinä tunnusteltiin, missä lampaiden kuplan raja meni (miten lähelle voi mennä ennen kuin ne lähtevät liikkumaan) ja katsottiin, miten koira kestää lampaiden kohtaamisesta tulevaa painetta.

Tehtiin Mirvalla edellisenä viikonloppuna lampaiden kääntötreeniä, joka oli molemmilla hyvässä muistissa. Uusilla lampailla sekä Lempi että Sara olivat vähän jännittyneempiä kohtaamisessa – Sara hieman vinkui ja Lempi piti hiljaista pihinää. Molemmat hyötyivät, kun fyysisesti tuin niitä laittamalla käden niiden lavan päälle. Molemmat myös aika nopeasti saivat itsevarmuutta lisää, kun tehtiin ensin ihan lyhyitä kohtaamispätkiä, joista sai vapautuksen, ja sitten otettiin perään uusi toisto. Saralle oli vaikeampaa mennä suoraan lampaita kohti, mutta se pystyi siihen, kun tuin sitä. Tehtiin lopuksi pientä kuljetuspätkää. Lempi työskenteli aika kivasti. Sara haukkua paukutti mulle alkuun, kouluttajakin lopulta sanoi, että koiralle voisi kertoa käytöksen jatkuessa, että protestihaukkuminen ei ole toivottavaa. Olin ihan varma, että tästä ei tule mitään, mutta yksi täydellisesti ajoitettu palaute, ja koirasta ei kuulunut enää pihaustakaan!

Lauantain koulutussetti oli pitkä – päivä päättyi vähän klo 18 jälkeen. Siitä suunnattiin Marin kanssa kauppaan, illasta käytiin koirien kanssa pienellä kävelyllä metsässä ja paistettiin Lotan luona lettuja. Koirat olivat pitkän päivän jälkeen aika lunkisti, toki käytiin niiden kanssa päivälläkin pellolla kävelemässä. Seuraavana yönä nukutti jo paremmin, ja sunnuntaiaamuna kooman aste oli aika karsea.

Sunnuntaina jatkettiin vähän teorialla ennen kuin mentiin koirien kanssa lampaille. Meidän piti palata lauantaina tehtyyn arviointiin koiriemme koulutettavuudesta ja paimennusvietin voimakkuudesta. Jule nosti Saran vielä erikseen esille – olin arvioinut sen koulutettavuuden asteikolla 0-5 muistaakseni jonnekin 3,5 kohdille. Palattiin eiliseen harjoitukseen, jossa koira haukkui mulle aluksi protestimielessä, mutta yhdellä oikein ajoitetulla palautteella koiran ei-toivottu käytös loppui, ja sen myötä koulutettavuus nousi Julen mielestä maksimiin.

Halusin jatkaa sekä Lempin että Saran kanssa ensimmäisellä kierroksella pienessä aitauksessa isomman lammaslauman kanssa lampaiden kuplan fiilistelyä ja paineen kestämistä. Molempien kanssa meni tosi kivasti! Kohtaamisharjoitusten jälkeen harjoiteltiin kehonkielen käyttöä koiran kanssa lampailla – kun koira antoi periksi, se sai luvan työskennellä. Tarkoitus oli ohjata koira menemään ihan aitauksen reunoja pitkin, siinä piti molempia vähän ohjaussauvalla auttaa. Jule olisi toivonut mun molempiin koiriin vähän lisää vauhtia, Saralla kannustuksesta seurasi aika äkkiä haukkumista, Lempiä iso lammaslauman työstäminen ahtaassa tilassa vähän jännitti. Molempien kanssa kuitenkin saatiin tosi kivaa työskentelyä aikaiseksi, itse koen rauhallisessa vireessä tekevän koiran aika paljon helpommaksi ohjata.

Päivän toiselle kierrokselle meidän piti miettiä, mitä halutaan tehdä – jatkaa pienessä aitauksessa vai tehdä jotain muuta. Halusin tehdä vähän jotain muuta, joten ehdotin, että voisin tehdä viimeisen treenin molempien kanssa isossa aitauksessa. Toinen kierros kesti monella osallistujalla pitkään, oltiin aamulla suunniteltu Marin kanssa, että lähdetään hyvissä ajoin kotimatkalle, mutta se jäi haaveeksi.

Lempin kanssa mentiin isoon aitaukseen paimentamaan ensin pientä neljän lampaan ryhmää. En oikein tiedä, alkoiko Lempillä olla turnausväsymystä vai mistä oikein oli kyse, mutta se ei kertakaikkiaan lähtenyt työskentelemään yhtään. Se oli minusta aika paineistuneen oloinen ja söi vaan lampaankakkaa. Yritettiin ensin minun liikkumisella antaa Lempille enemmän töitä, mutta siitä oli vain hetkellistä apua. Lopulta haettiin lampaita reilusti lisää – koko yli 40 lampaan porukka – mutta siitäkään ei ollut nimellistä apua. Harmitti aika tavalla, kun siihen saakka oli kuitenkin tuntunut, että Lempi teki hyvin töitä. Jäätiin treenin lopuksi pieneen aitaukseen avuksi erottelemaan isosta lammaslaumasta pienempi porukka. Siellä Lempi lähti vähän paremmin tekemään töitä, mutta sillä ei riittänyt voima puskea lampaita ulos aitauksesta, kun ne päättivät jumittaa sinne. Yritin auttaa sitä omalla toiminnalla laihoin tuloksin, ja sain tästä hyvästä vain itselleni Moritzilta uuden lisänimen ”dances with the sheep” 😀 Oli kyllä melkoista säätöä eikä varsinaisesti tullut onnistumisfiiliksiä! Mari ja Nuppu tulivat auttamaan, sitten homma alkoi pelittää.

Saran toiselle kierrokselle mentiin pienellä lammasporukalla isoon aitaukseen. Olin vähän allapäin vielä Lempin kierroksesta, olisi ollut kiva saada hyvä lopetus pitkälle viikonlopulle. Sara lähti työskentelemään hyvin, se aluksi taas haukkui mulle, mutta kun sain jälleen kerran ajoitettua oikein palautteen, se lopetti haukkumisen. Sara työskenteli lampailla kauniisti ja keskittyneesti. Jule ohjeisti mua kesken harjoituksen kokeilemaan kehonkielen käyttöä, jotta saataisiin Sara pitämään enemmän etäisyyttä lampaisiin. Mulla meni muutama ensimmäinen kokeilukerta pieleen, että ymmärsin, miten minun piti toimia – oli jotenkin tosi hankala yhtä aikaa kävellä, seurata lampaita ja koiraa ja yrittää ymmärtää ohjeita 😀 Mutta vitsi, kun Sara ymmärsi, mitä siltä haluttiin, niin sehän tarjosi sitä! Kouluttajakin hämmästyi, kuinka nopeasti Sara ymmärsi pitää enemmän etäisyyttä. Tein jokusen kerran liikkeellelähtöjä kehonkieltä käyttämällä (eli koira saa lampaat, kun luopuu ensin niistä), mun oli vähän vaikea vielä nähdä, milloin Sara luopui, mutta onneksi kouluttaja huuteli taustalta apuja ja kertoi, milloin kannatti lähteä jatkamaan. Treenin loppuun Jule halusi mun vielä yrittävän omalla ohjauksella kertoa Saralle, että se voi ajaa lampaita suoraan eikä tekemällä kaarta lampaiden takana. Aina, kun näin silmäkulmasta koiran nousevan, annoin pienen äänimerkin ja vastakkaisella olkapäällä ikään kuin tyrkkäsin sen takaisin lampaiden taakse. Tähänkään ei tehty montaa toistoa, ja Sara alkoi päästä jyvälle. Vitsi, mikä paimennuseuforia jäi päälle Saran treeneistä, se teki niin hienosti töitä!

Lähdettiin Marin kanssa kotimatkalle heti Saran kierroksen jälkeen. Kello oli jo melkein kahdeksan illalla, ja meidän piti koukata Lotan kautta hakemassa matkatavarat ja käyttämässä koirat pienellä lenkillä metsässä – ja hakea ruokaa, sillä lounaasta oli jo aika pitkä aika. Kotimatka sujui mukavasti jutustellessa viikonlopun annista ja treeneistä. Kotona oltiin vähän ennen puoltayötä, onneksi seuraavana päivänä ei ollut menoja, niin saatiin koko ryytynyt porukka rauhassa toipua viikonlopun koettelemuksista.

Jokunen kuva Nupun treeneistä, koska nää on niin hienoja!

Tykkäsin molemmista kouluttajista todella paljon! Jokaisesta treenistä, vaikka siellä oli epäonnistuneitakin juttuja, nostettiin aina esille jotain hyvää. Lempin kanssa sain kotiläksyksi pohtia, miksi se kokee niin epämukavaksi olla tasapainopisteessä lampaiden takana. Varmaan olen jotenkin omalla käytöksellä tai ohjaamisella antanut sille turhaa painetta. Tämä koulutus vastasi toiveeseeni löytää positiivisia ja koiraa paineistamattomia koulutusmetodeja, miten paremmin kommunikoida koiran kanssa ja syvensi ylipäätään ymmärrystäni, millaisia perustaitoja koiralla pitää olla paimennuksessa pärjätäkseen. Tämä herätteli myös pitämään tarkemmin kirjaa paimennustreeneistä, treenien suunnittelusta ja onnistumisista. Sain lisää ajatuksia, miten haluan seuraavaa paimennuskoiraani lähteä rakentamaan! Ihana oli saada koulutusviikonlopun aikana palautetta kouluttajilta, että pelaan koirieni kanssa tosi hyvin yksiin, osaan tukea niitä oikealla tavalla ja että ollaan loistotiimi ❤ Tällaista palautetta ei voi saada liikaa, omissa epäonnistumisissa osaa kyllä velloa ihan riittämiin.


Jätä kommentti

Kiirettä, koiria ja kroonista väsymystä

Todistetusti blogilla on lukijoita, sillä olen jo muutamalta ihmiseltä saanut kuittailua, että missä päivitykset viipyy! Ei oikein aika, energia eikä tahtotila tahdo riittää kovin aktiiviseen bloggailuun. Jo aiemmin on tullut monesti todettua, ettei bloggaamiseen motivoi myöskään pitkät välit, koska sitten on jo paljon päivitettävää. Yökkökaveria lainatakseni ei oo helppoo vaan vaikeaa 😀 Tekstiä ja kuvia lienee luvassa taas kilometrin verran.

Meillä on eletty jokseenkin vilkasta aikaa tai ainakin minusta on tuntunut, että koko ajan ollaan jossain menossa. Vapaapäivät ovat täyttyneet koirien kanssa treenaamisesta ja reissaamisesta, työpäivinä työt ovat vieneet mehut. Koen kuitenkin saaneeni kuluneen kuukauden aikana jonkinlaista puhtia, kun hain kouluun ja toukokuun alussa selvisi, että sain opiskelupaikan. Monen raastavan viikon jälkeen sain tiedon myönnetystä opintovapaasta, jota ennen en uskaltanut kauheasti opiskelupaikasta vielä riemuita. Siispä elokuussa kouluun ja luvassa on ainakin nyt ensi alkuun vajaan vuoden todella kaivattu tauko hoitotyöstä! Taloudellinen tilanne tuskin antaa myöten ihan kokonaan olla poissa, mutta on ihan eri asia käydä tekemässä yksi vuoro silloin tällöin kuin monena päivänä viikossa taistella itseään suurempia voimia vastaan. Ja tämä on toivottavasti vain alkua isommille muutoksille, mutta aika näyttää 🙂

Kasvatinomistajat ovat ahkeroineet tässä kevään ja alkukesän aikana liudan tuloksia! Etteivät jää listaamatta, niin kirjaan tännekin ylös.

  • 7.5. Mari ja Nuppu (Titangus Daracha) kisasivat meidän kanssa Pieksämäellä rallytokoa. Nupulle komeat 97p, 3. sija ja uusi koulari RTK2!
  • 8.5. äitienpäiväkisoissa Hanne ja Ohmi (E. Lionheart) tekaisivat hyppyradalla nollan ja voittivat maksit! Monta muutakin Emppuperheen jäsentä oli kisaamassa, hienoja ratoja ja pätkiä oli kaikilla!
  • 14.5. Linda ja Bree (E. Sweetheart) tekivät uuden aluevaltauksen koiratanssin merkeissä ja heti hienoin tuloksin – Breelle 22,63p, KUMA ja luokkavoitto! Bree sai siis heti tarvittavan tuloksen luokkanousuun, wau!
  • 14.5. Ari ja Haba (E. Saros) kisasivat agia Kuopiossa, tuloksina 5vp ja voitto, hyl sekä nollavoitto!
  • Venla ja Vilppu (E. You Are Not Alone) korkkasivat 14.5. rallytokon kuninkuusluokan 77 pisteellä! Seuraavana päivänä kuultiin jo valiokellon kilinää, kun tämä parivaljakko tekaisi 97 pisteen radan ja voittivat luokan!
  • 17.5. jännättiin vähän luustokuvia, kun Freyalta (E. Listen To My Story) kuvattiin virallisesti olat ja selkä spondyloosin osalta. Kuvat näyttivät hyvältä ja samaa mieltä oltiin Kennelliitossakin: olat terveet ja selkä SP0!
  • 22.-23.5. Aino ja Maaru (E. Shaula) kirmailivat agilityradoilla, lauantaina tuloksella 5vp ja 2. palkintosija, sunnuntaina kolme voittoa tuloksilla 5vp, 0 (LUVA) ja 5vp!
  • Saila ja Moira (Color Runs Ready for Success) kisasivat 23.5. Keski-Suomen piirinmestaruuksissa agilitya, Moiralle medien piirinmestaruuspronssia!
  • 25.5. lainaohjaaja ja Rufus (E. Wishmaster) saivat tokon avoimesta luokasta 1-tuloksen 256 pisteellä!
  • 2.6. kotiseuran iltakisoissa Ari ja Haba (E. Saros) tekaisivat hienon voittonollaradan hyppäriltä! Myös Ainolle ja Maarulle (E. Shaula) upea rata 10vp:llä ja 2. sijalla!
  • 4.6. Katja ja Zeke (E. Braveheart) korkkasivat rallytokokisat 2-vuotissynttäreiden kunniaksi eikä paremmin olisi voinut mennä – tuloksena täydet 100 pistettä ja luokkavoitto!
  • 7.6. Linda ja Bree (E. Sweetheart) kisasivat viimeistä kertaa rallytokon voittajaluokassa 97 pisteellä, luokkavoitolla ja RTK3-koularin kera!
  • 7.6. rallytokouransa korkkasivat Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) ja eipä jäänyt parannettavaa, kun tuloksena oli täydet 100 pistettä ja luokkavoitto!
  • 10.6. Ari ja Haba (E. Saros) kisasivat puolestaan paimennuksessa helteisissä olosuhteissa. Tämä kaksikko hoiti homman kotiin upeasti tuloksella 88/EH, 2. palkintosijalla ja Haba sai uuden tittelin PAIM1! 11.6. heidät nähtiin Nilsiässä jo agilitykisoissa, sieltä B-radalta voitto 5vp:n suorituksella!
  • 11.6. Hanna urakoi Pohjois-Hämeen piirinmestaruuskisoissa kahden koiran kera rallytokoa. Leolle (E. Maybe I’m a Lion) 84 pistettä ja uusi koulari RTK2, Meralle (E. Moonheart) toinen hyväksytty tulos alokasluokasta 98 pisteellä! Heidän joukkueelle myös piirinmestaruuspronssia!
  • Tiina ja Vips (E. Salacia) ovat käyneet testailemassa nousujohteisesti kisoissa tokon haastavaa voittajaluokkaa. Tänään su 12.6. he saivat 3-tuloksen 195 pisteellä ja luokkavoitolla! Kyllä se vielä kohdalleen loksahtaa!

Tässä on kasvattaja saanut tiiviisti päivitellä tuloksia Emppujen Facebook-sivulle, aika mahtavaa! Valtavasti onnea kaikille upeista tuloksista, oon niin ylpeä teistä kaikista! ❤ Alla vielä kuvia tuloksia tehneistä, kuvat lainattu omistajiltaan. Rufuksen kuvan on ottanut Tiina Puisto.

Ei mekään ihan laakereilla olla maattu kisoja ajatellen. Lempin kanssa käväistiin 8.5. äitienpäivänä kotiseuran agikisoissa, meille tosin sieltä jaossa vain hyllyjä ja hyvää kokemusta. Olin ilmoittanut Lempin myös kesäkuun alun iltakisoihin, mutta Lempi sai silmätulehduksen, niin jouduttiin jättämään kisat väliin.

Saran kanssa kisasin Pieksämäellä 7.5. rallytokoa avoimessa luokassa, kun päästiin Marin ja Nupun kanssa samoihin kisoihin peruutuspaikalle. Sarsu teki tosi kivasti töitä, hypyn rima harmillisesti putosi, mikä sakotti pisteitä ankarasti, mutta radan jälkeen pottiin jäi kuitenkin 85 pistettä! Saatiin siis meidän ensimmäinen tulos avoimesta luokasta. Video kisaradasta alla:

Toukokuun puolivälissä olin jälleen yövuoroissa ja viiden koiran yksinhuoltajana. Onneksi puhelimelta löytyy aina kuvia ja videoita, koska ei näitä tälleen kuukautta myöhemmin enää muista 😀 Meillä oli kiva viikonloppu, vaikka noh – koirien kannalta varmasti aika tylsä, kun ihminen vaan nukkuu tai on töissä.

17.5. lähdettiin yövuorojen jälkeisillä vapailla omien koirien kanssa pienelle kisareissulle. Ensin ajeltiin illaksi Lempäälään, jossa oli tarjolla lisää rallytokoa Päivi Nummen radalla. Sara teki hommia taas ihan superkivasti ja rata tuntui hirmuisen sujuvalta. Tuomari ei paljon löytänyt radasta korjattavaa – pisteitä jäi 99 ja kaupan päälle luokkavoitto! Oli ihana lukea arvostelulapusta, kun tuomari oli kirjoituttanut useamman tehtävän kohdalle kommentin ”hieno!” Ei harmillisesti ole videota tästä radasta, kun ei ollut tuttuja paikalla.

Lempäälästä jatkettiin koirien kanssa matkaa Forssaan, josta olin varannut meille majoituksen hotelli Maakunnasta. Vähän hirvitti ajella myöhäisillasta peltojen keskellä, siinä kävi parikin peuraa aika lähellä Toyotan konepeltiä, vaikka varovasti ajeltiin. Onneksi selvittiin kuitenkin ehjinä perille. Oltiin hotellilla klo 22.30 aikoihin ja aamulla oli luvassa aikainen herätys, joten eipä siinä paljon muuta tehty kuin koirille iltaruoat, itselle pikaiset iltatoimet ja unille. Koirat nukkuivat varsin hyvin, vaikka huoneeseen kuului aika selvästi, kun ihmiset kulkivat ulko-ovesta sisään ja ulos yön aikana, Lempi herätti vain kerran vahtihuudolla. Minäkin nukuin, joskin varsin vähän.

Aamulla matka jatkui Somerolle Woollandiaan, jossa oli luvassa paimennuskisat! Apuva! 1-luokassa oli vain kaksi koiraa, ja arpaonni suosi meille ensimmäisen suoritusvuoron, joten esikokeen jälkeen oli aika astella laitumelle. Olin vähän etukäteen aavistellut, että Sara saattaa olla hieman ylivireä, kun on edellisenä päivänäkin kisattu ja oltu reissussa, ja täytyy todeta, että tunnen koirani 😀 Rataantutustumisessa tuomari sanoi erikseen, että ohjaajan pitää mennä koiran kanssa ottohäkissä aitaukseen sisään ottamaan lampaat ulos. No meidän lampaat olivat heti tulossa ulos, kun sain portin auki, ja minä jäin paikalleni miettimään, työnnänkö ne takaisin sisään vai mitä oikein teen. Sara ratkaisi tilanteen puolestani lähtemällä kiertämään ottoaitauksen ulkopuolelta, sitten totesin vaan, että syteen tai saveen – nyt mennään eikä jäädä veivaamaan.

Nämä kuvat eivät ole kisoista vaan meidän paimennusviikonlopusta, josta juttua alempana!

Sara oli koko radan vähän vallattomalla tuulella, se kävi välillä haukahtamassa lampaille ja teki muutenkin varsin vauhdikkaat nostot. Hetkittäin mulla oli tekemistä, kun lampaat pakkasivat jalkoihin ja oli vaikea päästä eteenpäin, ja Sara rauhoitti tekemistään vain hetkeksi, kun konahdin sille. Saatiin kuitenkin rata tehtyä ilman mitään isompia vaikeuksia. Arvostelulapusta katsoin tulosten julkistamisen jälkeen, että vaikka ei varsinaisesti jännittänyt, niin olin kyllä pistänyt jalkaa toisen eteen aika rivakasti – koko pitkähkö rata laidunnuksineen oli tehty 10 minuutissa.

Radan jälkeen suuntasin suoraan kävelemään koirien kanssa ja vähän puhaltamaan kierroksia alas. Ajattelin koko radan, että saatiin varmaan hylsy sen ottohäkin vuoksi, kun kumpikaan meistä ei mennyt ottoaitauksen sisään niin kuin tuomari oli ohjeistanut. Saran työskentely oli sinänsä korrektia – se on vauhdikkuudestaan huolimatta ollut kuitenkin aina lampaille kiltti eikä ole yrittänyt ikinä näykkiä tai purra. Ajattelin, että tuloksesta ja pisteistä huolimatta saatiin hyvää ja arvokasta kokemusta, edellisistä kisoista oli kuitenkin aikaa 1,5 vuotta. Kävelyn jälkeen suuntasin katsomaan, mitä meidän tuloksissa lukee, juuri sopivasti palkintojenjaon alkaessa. Kyllä piti silmiä hieroa muutamaan kertaan tuloslistaa katsoessani – 91 pistettä, ERI ja 2. palkintosija! Tuomari sanoi vielä erikseen, että olisimme menettäneet enemmän pisteitä, jos oltaisiin jääty veivaamaan sitä ottohäkkiä. Miinuksia meni peruskuljetuksesta, kun Sara ajoi lampaat mun jalkoihin, laidunnuksen lopun vauhdikkaasta nostosta ja loppuhäkityksestä, jossa jouduttiin vähän säätämään. Tuomari oli kirjoittanut koiran käyttäytymisosioon, että koira on kiihkeä, mutta tottelevainen. Laidunnuksesta oli kommentti, että vartiointi on erinomainen.

Voi mun timanttini Sara ❤ Kotimatka sujui kuin siivillä, oli aika huikea ja nappiin mennyt kisareissu! Mulla oli kisapaikka myös viikkoa myöhemmin helatorstaina Tuulentuvan tilalla pidettäviin paimennuskisoihin. Oli vaihtoehto mennä Saran kanssa uudestaan 1-luokkaan hakemaan kokemusta, mutta täytyy tunnustaa, että niin kauan, kun kisapaikat ovat kiven alla ja maksavat keskimäärin 75 euroa kipale, niin mulla ei ainakaan ole varaa käydä siellä ihan vaan huvin ja urheilun vuoksi kokemusta hakemassa. Niinpä kerroin Lempille, että sen täytyy nyt hypätä puikkoihin. Jännitti aika tavalla enemmän kuin Saran kanssa – Lempin kanssa on vaikeampi ennustaa, miten se toimii.

Helatorstain kisoissa kisasivat myös Mari ja Nuppu (Titangus Daracha), ja yllätykseksemme kisapaikalle tullessamme sieltä löytyivät myös Ari ja Haba (E. Saros), jotka olivat edellisiltana saaneet peruutuspaikan. Kisapaikalla huomattiin Lempin aloittaneen juoksun, mutta tällä kertaa arpaonni antoikin suoritusnumeron ihan loppupäästä muutenkin. Ari ja Haba aloittivat, ja suoritus loppuikin nopeaan, kun lampaat ottivat hatkat heti ottoaitauksesta ulos päästessään ja karkasivat varikolle. Lampaat olivat tosi liukkaat verrattuna niihin, joilla ollaan totuttu treenaamaan. Yritin tehdä sotasuunnitelmaa meidän suoritusta varten. Lempi oli aika kiihkeällä tuulella enkä yrityksistä huolimatta saanut siltä kaasua suitsittua ottohäkissä pyörimällä. Avasin portin, ajattelin, että kierrän lauman kanssa vielä mutkan, että saadaan parempi linja ulos. Sijoituin itse väärin, kerkesin nähdä ensimmäisen lampaan kääntävän päänsä porttia kohti ja tiesin heti, että nyt on peli pelattu. Lampaat lähtivät meiltä liukkaasti varikolle ja suoritus keskeytettiin siihen. Marilla ja Nupulla ei ollut onnea sen enempää, meillä kaikilla suoritus keskeytyi ottohäkkiin.

Myös nämä Arin ja Haban kuvat on otettu paimennusviikonloppuna.

”Minä oisin osannut, mamma ei. Aina saa hävetä.”

Kalliita oppirahoja, tuumattiin kaikki, ja kallista lystiä, kun maksellaan vielä bensat ja syömiset kisamaksun päälle. Mua ei kuitenkaan keskeytys varsinaisesti harmittanut. Olisi toki ollut kiva päästä tekemään rata, mutta ei voinut mitään. Olin kuitenkin tyytyväinen Lempiin, kun se kiihkeydestään huolimatta oli kuitenkin työskentelymoodissa – eniten olisi harmittanut, jos koira olisi ollut kovassa paineessa ja haluton työskentelemään. Itse ajattelin keskeytyksen olleen enemmän mun omasta mokasta johtuvaa, ei niinkään koiran syy. Sain kisoista myös aika paljon ideoita ja ajatuksia, mitä haluan seuraavaksi treenata.

Toukokuun 28.pv oli Emppujen agipäivä, Aino oli meitä perinteiseen tapaan kouluttamassa. Viime syksystä jäi varmaan pieni trauma, kun odottelin koko aamun, että soikohan puhelin ja tulee taas joku este, etten itse pääse mukaan. Ei onneksi tullut! Aino oli suunnitellut meille tosi kivan, sopivasti haastavan, mutta soljuvan radan. Meitä oli ennätysmäärä paikalla – 11 koirakkoa! Päivään osallistuivat Mari ja Nuppu (Titangus Daracha), Ari ja Haba (E. Saros), Hanne & Ohmi (E. Lionheart), Henry & Tesla (Bywater Thasha), Saana & Koda (E. Gilgamesh), Miljalotta, Aleksei ja Vilho (E. Fenrir), Venla ja Vilppu (E. You Are Not Alone) ja Tyyne (E. Leviathan), Eve, Eemeli ja Sokka (Tillyhills Svart På Vitt) ja minä omien koirien kanssa. Ensimmäistä kertaa piti vähän jakaa porukkaa kahteen ryhmään, että saatiin koirat pidettyä lämpimänä.

Videoita ei tullut juurikaan otettua ja kamerakin pysyi kassissa, sen verran aktiivista tekemistä oli koko ajan – ja välillä on kiva vaan istua, katsoa muiden suorituksia ja jutella muiden kanssa. Jälkikäteen harmittaa, kun ei voi saada kaikkea 😀 Onneksi ihana Mari oli ottanut videota vähän mun ja Saran treeneistä! Meillä oli tosi hyvä treeni myös Lempin kanssa, vaikkei siitä nyt ole videotodisteita! Oli kyllä ihana ja antoisa päivä, koulutusten jälkeen käytiin vielä porukalla syömässä hyvin Barot’sissa.

4.6. Hearts-pentue täytti 2 vuotta, paljon onnea ihanat Bree, Mera, Nelli, Kromi, Ohmi ja Zeke! ❤ Kuvassa pennut emänsä Nadan kanssa, kuvan on ottanut Hanna Lehmusvuori.

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna teimme paluun Tuulentuvan tilalle Emppuporukalla, sillä olin varannut meille sinne paimennusviikonlopun Shantin opissa. Meitä olikin aika kivankokoinen porukka: lauantaina Mari kera Nupun ja Noan (E. Norris), Saana ja Koda (E. Gilgamesh), Hanna ja Mera (E. Moonheart), Hanne ja Ohmi (E. Lionheart) sekä Henkka ja Tesla (Bywater Thasha), sunnuntaina mukaan liittyivät vielä Ari ja Haba (E. Saros) ja Miljalotta ja Vilho (E. Fenrir). Reissun päälle lähdettiin jo perjantaina kaoottisen työpäivän jälkeen – ensin nukuin aamulla pommiin ja myöhästyin töistä, työpäivä oli yhtä juoksemista ja kotiin päästyäni häslääminen jatkui koirien lenkityksen ja pakkaamisen merkeissä. Oltiin varattu majoitus Nummelasta, jossa saatiin Marin ja Saanan sekä koirien kanssa majoittua ensimmäisenä yönä leveästi jokainen omassa huoneessa.

Shantin lampaat ovat kauniita! Oikealla alhaalla Pätkis. Vasemmalla yksi upea ruskea lammas, muistaakseni nimeltään Suffeli, se kaipasi toiseen porukkaan jäänyttä ystäväänsä. Heidät yhdistettiin samaan laumaan heti treenanneen koiran jälkeen.

Muutama kuva Noan treeneistä.

Lauantaina halusin koulutuksessa keskittyä ottohäkin treenaamiseen, ja saatiinkin siihen Shantilta tosi hyviä täsmäneuvoja. Lempille ja Saralle toimi molemmille tosi hyvin, etten lähetäkään niitä nostamaan liukkaita lampaita, vaan jätän ne paikalleen odottamaan, menen itse lampaille ja koira lähteekin suoraan ajamaan. Portille on hyvä jättää tilaa eikä pakkautua lampaiden ja koiran kanssa tiiviisti portin eteen, tilanteesta tulee tosi räjähdysherkkä. Ja kun portista meinataan mennä, niin sitten mennään – ohjaaja tarvittaessa vaikka juosten ensimmäisenä. Saatiin tähän tosi hyviä toistoja molempina päivinä ja käytiin myös tekemässä osia kisaradasta laitumella.

Saran kanssa halusin alkaa työstää vähän 2-luokan tehtäviä – erityisesti työntöjä. Mirvalla ollaan niitä satunnaisesti tehty, mutta ei riittävästi kuitenkaan, että tuntisin oloni varmaksi niitä tehdessä. Aloitettiin treenit harjoittelemalla lampaiden irrotusta ohjaajasta. Onnistuneeseen irrotukseen tarvitaan välimatkaa, koiran pysäyttelyä ja meillä toimi kivasti Shantilta saatu neuvo, että ohjaajan katse kertoo, kummalle puolelle ohjaajaa koiran tulisi hakeutua. Sara ei ihan vielä täysin ymmärtänyt, vaikka käytin käsiapuakin merkkaamaan sille paikkaa, johon toivoin sen tulevan, mutta saatiin ainakin pohjustettua taitoja. Aitauksessa harjoittelu oli helppoa, kun lampaat eivät karanneet kauas. Sunnuntaina kokeiltiin tätä laitumella sillä seurauksella, että jos en herkästi lähettänyt Saraa sillalla työnnön jälkeen lampaita vastaan niin ne karkasivat laitumen toiseen päähän.

Ottohäkin lisäksi Lempin kanssa aloiteltiin myös työntöjen ja irrotusten treenaamista, se teki kivoja irrotuksia aitauksessa. Laitumellakin tehtiin paljon hyviä pätkiä, sain itse asiassa ajattelemisen aihetta ja pääsin ehkä vähän jyvälle, miksi Lempin on ahdistavaa olla tasapainossa lampaiden takana. Luultavasti likimain joka tilanteessa, kun koira ajaa lampaita liian lähellä, mun konahdus ajoittuu siihen hetkeen, kun koira on tasapainopisteessä. Kumma juttu, jos koira tästä alkaa hiljalleen ahdistua ja todeta, ettei siellä ole kiva olla! Nyt täytyy alkaa pohtia, miten etäisyyttä voitaisiin alkaa treenata ja minä voisin lopettaa koirieni tarpeettoman paineistamisen.

Lenkkipoppoo ❤

Lauantain treenien päätteeksi meinattiin suunnata majoitusporukalla lenkille, mutta ukkonen ja todella mustat pilvet tekivät tuloaan, joten päätettiin ensin suunnata ruokakauppaan ja ruoanlaittoon. Koirat olivat varsin tyytyväisiä pitkän paimennuspäivän ja korttelikierroksen jälkeen. Hanna ja Mera tulivat majoittumaan meidän kanssa. Ruoan päälle oli sitten aika suunnata viimein lenkille! Löydettiin kiva metsäreitti, jossa tehtiin kuuden koiran poppoolla mukava ja rento 1,5h lenkki auringonpaisteessa. Täydellistä! Lenkin jälkeen olikin jo alkuilta, majoituspaikassa meitä odottelivat Miljalotta ja Vilho. Vilho oli onnesta soikeana, kun kavereita oli paljon – aikuiset koirat eivät olleet riemukkaasta pennusta pitkän päivän jälkeen lainkaan niin innoissaan 😀 Onneksi velipoika Koda oli heti valmis leikkiin, joten veljekset saivat nauttia toistensa seurasta kaikessa rauhassa.

Muutama poiminta Meran treeneistä.

Toinen yö nukuttiin vähän tiiviimmin. Todettiin, että virtaisin osapuoli Vilho voi mennä Miljalotan kanssa ylhäiseen yksinäisyyteensä omaan huoneeseen 😀 Saana ja Koda sekä Mari Nupun ja Noan kanssa majoittuivat toisessa huoneessa, Koda oli niin puhki pitkän päivän jälkeen, että se nukkui kiltisti koko yön. Me majoituttiin sitten Hannan ja Meran kanssa samassa huoneessa. Yö meni yllättävän hyvin, vaikka heräsin kyllä joka kerta asentoa vaihtaessani, kun Mera ilmestyi heti hymyilemään mun naaman eteen sylki roiskuen. Voi hölmöläinen 😀

Komea Ohmi työhommissa!

Sunnuntaina treenit jatkuivat, ja aamu olikin aika hektinen, kun treenit alkoivat tuntia aiemmin, ja meidän piti ennättää pakata tavarat autoon, että päästään lähtemään kotimatkalle treenien jälkeen. Ennätettiin kuitenkin ajoissa paikalle!

Vilhon treeneistä otanta kuvin.

Lempin kanssa kokeiltiin sunnuntaina lampaiden ottoa aitauksesta ASCA-kisatyyliin, se sujui yllättävän hyvin! Käytiin kokeilemassa myös laitumen reunassa olevan oikean sillan ylitystä, joka oli osa 2-luokan kisarataa helatorstaina. Tehtiin se ihan peruskuljetuksella, se sujui varsin hyvin. Jatkettiin sillalta matkaa pientä metsäpolkua pitkin. Yksi lammas päätti karata meiltä kesken matkan, Lempi yritti sen käydä keräämässä vielä porukkaan mukaan, mutta päätettiin antaa sen mennä, kun lammas niin päämäärätietoisesti suuntasi pois. Metsäpolku olikin aika haastava paikka – lampaat liikkuivat rykäyksittäin, ja reitin varrella oli kaatunut puu, jonka yli mentiin ensin ylämäkeen ja takaisinpäin tullessa alamäkeen. Lampailla oli takaisinpäin tullessa kova veto eteenpäin, Shanti tästä varoitti etukäteen ja ehdotti käyttämään koiraa edessä jarruna. Se ei toiminut vaan meillä, heti, kun otin Lempin eteen, lampaat eivät suostuneet liikkumaan enää eteenpäin. Lempi keksi itse jossain kohtaa paluumatkalla nousta sivulle, silloin lampaat kulkivat aika kivasti. Oli silti hikinen homma, olin ihan litimärkä tämän reissun jälkeen 😀

Saran kanssa kävi paimentaessa hupaisasti, kun Shantin tuttipullolampaana kasvanut Pätkis päätti tulla seuraamaan treenejä – ihmisten seuraan, se ei kuulemma niinkään viihdy muiden lampaiden seassa. Oltiin Saran kanssa saatu lampaat ottohäkistä ulos ja lähdettiin kävelemään laitumen reunaa pitkin ja hetken kerkesin siinä nautiskella, että meneepä hyvin, kun lampaat eivät ole jaloissa. No eivät mokomat olleet mukana ollenkaan, ne karkasivat välistä Pätkistä moikkaamaan aitauksen reunaan, ja Sara yritti mulle kertoa, että nyt muikkeli meiltä puuttuu jotain aika olennaista! Saralla onneksi voima riittää ja se osaa fiksusti sitä käyttää, joten saatiin lammaslauma ongelmitta irrotettua aitauksesta ja lähtemään mukaan. Sen jälkeen seurasin vähän tarkemmin, että paimennettavat pysyvät menossa mukana 😀 Mutta olipa kiva tarjota katsojille hupinumero, sain tästä jokuseen kertaan vähän kuulla loppupäivän aikana!

Koda hommissa!

Kiva oli seurata muiden treenejä, hienosti meni kaikilla! Porukan pennut lähtivät mukavasti työskentelemään, ja Vilhosta Shanti sanoi, että se on jo niin syttynyt hommaan, että kannattaa vasta syksyllä käydä uudestaan. Moni sai kehotuksen alkaa katsella esikoepaikkaa, ja täytyy kyllä itsekin sanoa, että tasaisen varmoja työskentelijöitä oli porukka täynnä! Oli tosi kiva ja voimauttava viikonloppu! Kulunut viikko on kyllä mennyt silti reissusta toipuessa, sen verran intensiivisestä ja aivonystyröitä kuormittavasta hommasta on kyse. Tältä viikonlopulta tuli sitten otettua kuvia reilusti, meni monta päivää käydä läpi yli 3000 kuvaa. Joitakin valittuja paloja on ripoteltu pitkin postausta.

Teslan treeneistä muutama valittu pala.

Vilhosta kerettiin napata jonkinlaiset posetuskuvatkin 🙂

Kun nyt on viuhdottu urakalla menemään jo hyvä tovi, on suunnitelmissa koittaa vähän hidastaa tahtia – saa nähdä, miten se onnistuu. Muutamia kisoja katselin heinäkuussa vähän sillä silmällä, toivottavasti saadaan paikkoja. Heinäkuussa on tulossa perinteiset Empputreffit, joita odottelen jo innolla! Ja on tässä kesäkuussakin vielä luvassa muutama jännitysmomentti, joista lisää sitten myöhemmin.


Jätä kommentti

Motivaatiota agilityyn Motivaattorista

Olen sivunnut tässä kevään aikana Motivaattoria muutamassa postauksessa, mutten oikein missään välissä ole kirjoittanut siitä sen pitemmin. Nyt on sen aika! Koiravalmennus Motivaatiolla järjestettiin tänä keväänä kolmatta kertaa Motivaattori – kerran kuukaudessa toteutuva agilityvalmennus, jota vetää meidän Aino! Olen ollut aiemmistakin Motivaattoreista kiinnostunut, mutta ei vaan ole ajankohta osunut nappiin. Olin ensin jo ilmoittautumassa mukaan, mutta sitten katsoin koulutuksen päivämääristä, että ensimmäinen kerta menee päällekkäin pentujen luovutuksen kanssa, mistä meinasin kehitellä itselleni taas osallistumisesteen. Onneksi Aino sai ylipuhuttua, ilmoittauduin mukaan ja pääsin vielä kaikille koulutuskerroille!

12.2. Motivaattorissa pohdittiin motivaatioon liittyviä asioita ja omaa lähtötasoa. Saimme paperilla pienen listan erilaisia agilityyn liittyviä asioita, joita sitten piti janalle arvioida, kuinka paljon ne motivoivat. Tämä tehtävä oli mulle jotenkin tosi pysäyttävä ja ajatuksia herättävä. Olen tietyllä tavalla aina ajatellut, että ainoa motivaationlähteeni agilityn harrastamisessa on päästä kisaamaan, saada koiralle tuloksia ja saada koirasta esteillä suoritusvarma. Tätä tehtävää tehdessäni huomasin, että oikeastaan kisaaminen ei motivoinutkaan minua niin paljon kuin ajattelin, vaan minua motivoi koiran kouluttamiseen, haasteiden ratkomiseen ja omaan ohjaamiseen liittyvät asiat paljon enemmän.

Helmikuun treenien ratapiirros näytti tosi haastavalta, ja olin jotenkin varautunut, että me päästään hinkkaamaan vaan muutaman esteen pätkiä. Kun Aino kysyi ennen radalle menoa, tehdäänkö rataa 1-4 esteen pätkissä vai pitempinä kokonaisuuksina, arvioin, että se 1-4 estettä kerrallaan on varmaan meille ihan maksimi. Sara teki kuitenkin ihan superkivasti hommia, ja saatiin treenissä kivoja pätkiä tehtyä, hämmästyin itsekin huomatessani, että ei se neljä estettä ollut ollenkaan liioiteltu tavoite! Alla videokooste meidän treeneistä. Tässä Sara tekee myös keppejä ensimmäistä kertaa vieraassa hallissa ja erilaisilla kepeillä. Olipas hauska verrata, miten paljon kepit ovat menneet tässä kevään aikana eteenpäin näitä videoita koostaessa!

5.3. Motivaattorin teemana olivat kontaktiesteet ja koiran kontaktiosaaminen. Tällä kerralla piti pohtia, mitä haluan koiran tekevän ennen kontaktia, kontaktilla ja kontaktin jälkeen. Pitääkö hävetä, jos myönnän, että olen työstänyt Lempiä agilityssä aika monta vuotta, mutten ole kovin tarkasti näitä asioita miettinyt? Tai no, on mulla selkeä kuva, mitä haluan sen tekevän kontaktia suorittaessaan, mutten ole pahemmin miettinyt, mitä koiran pitää tehdä ennen ja sen jälkeen. Ei liene yllätys, että tehosyynissä meidän kontakteista löytyikin viilattavaa.

Kautta linjan jokaisella kontaktilla olen itse aina varmistellut, että koira ottaa kontaktin ilman, että jättäisin kontaktin ottamisen koiran vastuulle. Selkeiten tämä näkyy A-esteellä, josta Lempi karkaa, jos yritän jättää sen suorittamaan kontaktia ja jatkan itse matkaa. Keinulle ihan järjestelmällisesti itse himmaan sen vauhdin ilman, että Lempi ymmärtäisi itse, mille esteelle se on tulossa. Puomin alastulo on hidas, kun Lempi jää arpomaan, mihin haluan sen tulevan. Tarkennettiin puomin kontaktipaikkaa nopealla täsmäpalkalla, ja se on nopeutunut ihan muutamalla treenillä. A-esteen itsenäisyyttä täytyy vielä vahvistaa, mutta siinä on menty paljon eteenpäin sitten maaliskuun. Keinukin edistyy. Alla videokooste maaliskuun treeneistä.

9.4. paneuduttiin puolestaan laukanvaihtoasioihin ja hyppyvihjeisiin. Olen kuullut puhuttavan laukanvaihdoista, mutta nyt piti itse paneutua, mitä se oikein tarkoittaa ja käytännössä merkitsee. Ymmärsin aika pian, että radalla Lempin tekemät ylimääräiset kiemurat, jotka olen tulkinnut sen varmisteluksi, ovatkin itse asiassa laukanvaihtoon liittyviä haasteita. Olen havainnut treeneissä jo aika varhaisessa vaiheessa, että Lempi kääntyy huonommin vasemmalle kuin oikealle, ja myös laukanvaihdot vasemmalle ovat sille vaikeampia. Näitä päästiin ihan kunnolla jumppaamaan Motivaattorissa, ja näitä pitäisi mun jaksaa sen kanssa jumpata paljon myös itsenäisessä treenaamisessa – Lempi hyötyy niistä. Hyppyvihjeitä mulla on molemmille käytössä lähinnä suoraan hyppäämiseen, innariin ja takaakiertoon, välillä harkitsen, tarvitsisinko niitä enemmän.

Huhtikuun Motivaattori sattui yövuorojen väliin, ja olin ostanut tähän valmennukseen paikan myös Saralle, joten aikamoinen killeri oli ohjaajalle tämä. Toisaalta se oli hyvä, koska treeni oli loistava myös Saralle. Sille laukanvaihdot ovat aika paljon luontevampia kuin Lempille, sillä ei ole niin selkeää puolieroa. Hyviä juttuja saatiin työstettyä molempien kanssa!

7.5. oli viimeinen Motivaattorin kerta, sen teemana vedettiin kevätkauden oppeja yhteen ja pohdittiin, mitä kevään aikana on opittu – agilitystä, koirista ja itsestämme. Tulin lopputulemaan, että molemmilla koirillani on aika paljon osaamista, vaikka luonnollisesti treenattavien asioiden lista on ihan loputon. Itsestäni olen oppinut, että oma turhautumiseni herkästi sumentaa näköni enkä silloin näe koiran edistymistä ja osaamista. Asetan helposti riman turhan korkealle ja saatan kiinnittää turhan paljon huomiota yksittäiseen yksityiskohtaan kokonaisuuden sijasta. Olin positiivisesti yllättynyt, että vaikka läpi kevään ratapiirrokset näyttivät minusta tosi haastavilta, saatiin paljon onnistumisia radalla, ja osasin ohjata vaikeita kohtia.

Mulla oli myös viimeiselle kerralle kaksi paikkaa, mutta jouduin jättämään toisen treenin väliin, koska sain peruutuspaikan rallytokokisoihin. Lempi pääsi ensin tekemään varsinaista treenirataa, jossa oli kontaktit. Tällä radalla näin, kuinka lyhyessä ajassa on edistytty kontaktien suorittamisessa, vaikka treenikertoja on välissä ollut aika rajallinen määrä.

Lopuksi meillä oli pienet kisat hyppärimölliradan merkeissä, tälle radalle otin Saran. Saran kanssa tehtiin hyvää työtä siihen saakka, kunnes ohjaaja kompuroi omiin jalkoihinsa. Saralla meni mun kaatumisesta vähän pasmat sekaisin, se myös vähän jännitti vieraan näköistä muuria. Hyviä pätkiä mahtui tällekin radalle, vaikka ei suorituksella juhlittu eikä sijoituttu 😀 Saran suorituksesta mulla ei ole videota.

Kokonaisuudessaan tykkäsin tästä koulutuspaketista ihan valtavan paljon! Vaikka itseohjautuvassa ryhmässä autetaan toinen toisiamme, niin oli ihan eri juttu, kun meillä oli oikeasti kouluttaja, jolta sai neuvoja ja apua ja joka keskittyi asiakseen meidän tekemisen seuraamiseen ja kommentoimiseen. Koin saavani näistä treeneistä tosi paljon enemmän kuin mitä olen pitkään aikaan saanut meidän viikkotreeneistä, ja tämä vaikutti hyvin positiivisesti myös omaan motivaatiooni agilityn treenaamista kohtaan. Motivaattoriin oli joka kerta tosi kiva mennä! Tulisipa tälle jatkoa ensi syksynä, vaikka luonnollisesti toivon, että Aino saa jatkaa agilitytuomariksi opiskeluakin!


Jätä kommentti

Toiminnantäyteinen huhtikuu

Huhtikuu oli varsin poikkeuksellinen hoitajien lakon ja palkkataistelun merkeissä. Yksi viikko lomaa muuttuikin kahdeksi viikoksi pois töistä, kun perässä oli vapaat ja olin pari päivää lakossa. Yövuoroihin tuli kutsu suojelutyöhön, mitä osasin vähän etukäteen odottaakin, vapaiden jälkeen tulikin ilmoitus, että lakko taukoaa pääsiäisen ajaksi. Sinänsä se ei haitannut – kyllä mulle tuplaliksa aina kelpaa. Pääsiäislauantaina oli tarkoitus olla Jyväskylän näyttely, jonne olin ilmoittanut Saran ja Freyan H:n metsästämisen toivossa, mutta se peruuntui liian vähäisen koiramäärän vuoksi. Noh, rahat sai tästä lystistä takaisin ja sain yhden vapaapäivän, joten ehkä tässäkin jäätiin plussan puolelle. Täytyy koittaa näyttelyjuttuja uudestaan myöhemmin – kun löytyisi kohtuumatkan päästä tuomari, jolle kehtaisi koiransa näytille viedä.

”Eihän treenit loppuneet vielä, eihän?”

Pääsiäisen jälkeen työt jatkuivat ihan listan mukaan, joten treeneissä ei päästy käymään yhtään aktiivisemmin kuin tavallisestikaan töiden keskellä. Saran tokoilut ovat jääneet vähälle – ensin oli lumimyrskyä ja pihassa lunta niin paljon, ettei päässyt pihasta mihinkään, sitten työvuoropäällekkäisyyksiä. Viimeksi valmennuksessa leikittiin, tehtiin ruudun vapaata tarjoamista, harjoiteltiin kaukokäskyjen maahan-seiso-maahan -vaihtoja ja hyppynoudon linjausharjoituksia. Sara nauratti ohjaajaa, kun fiksasin hyppyestettä, ja sillä aikaa Sara haki vähin äänin noutokapulan suuhunsa ja istui nätisti se suussa selkäni takana odottamassa, että muija saisi joskus valmista 😀 Paikkaistumista on myös työstetty. Käytiin eräänä aamuna Marin kanssa kahdestaan hallilla tokoilemassa, jatkettiin ruudun vapaata tarjoamista, tehtiin tunnaria ja paikalla istuminen. Lempi pääsi tekemään vähän rallyjuttuja. Oli tosi hyvät treenit!

Kun mainitsin, että sitä lunta oli liikaa…

Meillä on jatkunut myös rallyvalmennus, josta tosin olen joutunut jokusen kerran jättämään väliin – jos valkku loppuu to iltana klo 22, olen kotona klo 22.30 ja seuraavana päivänä on aamuvuoro, niin on pakko priorisoida oma jaksaminen. Nyt ollaan useammalla kerralla satuttu valmennukseen ratatreenikertoina. Ne ovat tehneet hyvää – olen saanut kouluttajalta hyviä ajatuksia ja vinkkejä Saran ratatyöskentelyyn. Sen kanssa on edelleen nopean pyllyn ongelma (ennakoi istumista), joten se täytyy viedä kylttitehtäville niin, että en hidasta kyltille ollenkaan. Oona ehdotti myös, että opettaisin Saralle erillisen käännöskäskyn, joka tarkoittaa, että käänny, mutta älä istu missään vaiheessa. Luulen, että Sara hyötyisi myös pienestä tehotreenistä jakkaralle.

Lempikin on kertaalleen päässyt rallyradalle treeneissä. Se teki radan muuten oikein kivasti, mutta karkasi ensin lähdöstä ihanan Oonan moikkaamaan. Täytyy ehkä hieman treenata itsehillintää ennen kuin harkitsee kisoja 😀 Lempi tökki innostuksissaan myös mun oikeaa kättä, joudun sitä käyttämään vielä jonkin verran apuna pitemmillä seuraamispätkillä oikealla puolella. Mutta ehkä siitä joskus valmista tulee!

Huhtikuun puolivälissä käväistiin Katriinalla hoidettavina – minä ja neljä koiraa. Keksi (E. Naroona) on voinut toistaiseksi aika hyvin, jalka ei ole kipuillut ja Librela + gabapenttiini yhdessä tuntuvat toimivan. Keksillä oli hoidettavaa niskassa ja etupäässä, ei ihme, kun katselee, millaisia vauhtispurtteja se vetää Tipun ja välillä Saran kanssa. Maaru/Tipu (E. Shaula) oli mukana myös, sillä ei tällä kertaa onneksi ollut taustalla mitään isompaa katastrofia. Siltä hoidettiin myös vähän niskaa ja lantiota. Saralla oli aikalailla sama vikalista kuin siskollaan, sillä myös niska ja lantio hieman jumissa, mutta ei kovin pahasti. Sen sijaan minusta aika hyvältä vaikuttanut Lempi olikin juntturassa, se oli Katriinan sanoin vetänyt sukan selkärankansa ympärille, niska oli myös jökissä. Olin ilmoittanut Lempin agikisoihin pari päivää hoidon jälkeen, mutta kisat jäivät tällä kertaa kisaamatta, vaikka Lempi kuulemma aukesi hoidon myötä aika hyvin. Ei liene kuitenkaan yllätys, että ihmisolento oli jälleen se huonoimmassa jamassa ollut koko porukasta. Olin vielä ajatellut, etten ehkä tällä kertaa kuitenkaan hoidata itseäni ja säästän rahat johonkin tähteellisempään, mutta nyt taidetaan olla jo siinä tilanteessa, että mulla ei ole varaa jättää itseäni enää hoitamatta. Olen huomannut omassa liikkumisessa ison parannuksen ja kivut ovat huomattavasti vähentyneet Katriinan hoitojen myötä. Seuraavan kerran mennään hoitoon sitten kesäkuussa.

Huhtikuussa oli tärkeä päivä – Sara sai oman Muffinin! Se on ollut erittäin suuresti rakastettu, niin Saran kuin Lempin taholta.

Rakkaus Muffiniin kulkee suvussa, tässä aito ja alkuperäinen Muffinifani eli Tipu! Aika söpö vai mitä?

Osteopaatin hoitoa seuranneena päivänä oltiin taas uudenlaisen jännän äärellä – oltiin varattu pienellä Emppuporukalla ankkapaimennuspäivä Somerolle Woollandiaan! Tämä oli tosi jännää ja vähän ahdistavaakin (terveisin ihminen, joka pelkää kaikkia varpusia isompia lintuja, kuulen vieläkin räpylöiden läpsytyksen betonilattialla 😀 ). Meillä oli ensin kaksi kierrosta ankoilla maneesissa ja lopuksi yksi kierros lampailla pellolla isossa aitauksessa. Menossa olivat mukana meidän lisäksi Mari & Nuppu (Titangus Daracha), Hanna & Mera (E. Moonheart), Aino & Maaru (E. Shaula) ja Ari, Sirpa & Haba (E. Saros).

Sara oli ensimmäisellä kierroksella ankoilla noin miljoona kysymysmerkkiä pään päällä. Se teki muutamia aika kivanoloisia pätkiä, mutta ei vielä lähtenyt pitemmin työskentelemään. Toisella kierroksella ajatus oli kypsynyt, Sara teki tosi kivoja ja rauhallisia kuljetuspätkiä. Kouluttaja sanoikin, että Sara ei varmaan tarvitsisi monta treeniä, niin sen voisi päästää irti.

Lempi sen sijaan, voi hyvänen aika. En ihan ottanut selvää, olivatko ankat sen mielestä edessä käveleviä paisteja vai oliko sillä joku isompi ajatus niiden paimentamisesta, sen verran kiihkeänä se kävi. Toisella kierroksella Lempi malttoi jopa hetkittäin hengittää. Sen kanssa jäimme siis vielä odottelemaan suurempaa valaistumista.

Lempi katselee ankkoja. Kuvan otti Hanna, kiitos! ❤

Lampailla meidän piti näyttää kouluttajalle vähän, millaisia juttuja olemme tehneet, ja sen pohjalta otettiin asioita täsmätreeniin. Molempien kanssa päästiin työstämään samoja juttuja – etäisyyden pitämistä lampaisiin ja suoraan ajamista. Sara vastasi treeniin aika hyvin, mun piti ensin teettää sillä flänkki, sitten pysäyttää se, edetä lampaiden kanssa sopivan matkan päähän ja siitä kutsua koiraa ajamaan suoraan ihan muutamia askeleita kerrallaan. Lempi sähläsi ihan valtavasti lampaiden takana, mutta se sentään työskenteli, mikä oli melkoinen parannus edellisiin treeneihin (tästä tulee erillinen päivitys joskus, kun saan siihen kuvia). Se oli kovin kiihkeänä myös lampailla katsottuaan aitauksen reunalta muiden työskentelyä. Lempi ei vastannut treeniin ihan yhtä hyvin, mutta tämä tuntui silti edistykseltä. Harjoitukset siis jatkuvat.

Ankkapaimennus oli wankkaa ❤

Vappua edeltäneeneellä viikolla mulla piti olla yövuorot, mutta joku kauhea rutto iski, eikä ollut töihin mitään asiaa. Onneksi olo koheni väliaikaisesti lauantaihin, sillä oltiin taas jännän äärellä – Lempin ja Nupun luonnetestit! Viiltelin henkisesti koko viikon ranteitani auki, kun ahdisti Lempun puolesta niin paljon 😀 Lempi suoriutui kuitenkin vapputivolista ihan hyvin! Tuomareina luottokaksikkopari Kerkkä & Hynynen, joiden koiranlukutaitoon luotan loputtomasti ja osaamista luonnetestauksessa arvostan suunnattomasti!

Tässä vielä rivi kirjoitettuna:

  • toimintakyky +1a kohtuullinen
  • terävyys +1a pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
  • puolustushalu +1 pieni
  • taisteluhalu +2b kohtuullisen pieni
  • hermorakenne +1b hermostunein pyrkimyksin
  • temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
  • pehmeys +1 hieman pehmeä
  • luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
  • laukauskokematon

Yhteensä +140 pistettä ja jos rodussa vielä arvosteltaisiin tämä hyväksytty/hylätty, niin tämä olisi hyväksytty!

Lempi oli testissä vähän urheampi kuin etukäteen odotin. Se leikki kepillä ihan kivasti, mutta se alkoi aika varhaisessa vaiheessa vähän ujostella pahojen setien kanssa. Lempi selvitti kelkan aikalailla itse ja nopeammin kuin etukäteen olin ajatellut. Olin aika varma, ettei Lempi puolusta minua hyökkäyksessä, mutta sillä yllättäen olikin vähän ajatuksia sen suhteen, uskallus loppui kuitenkin pian kesken. Haalaria se väisti, muttei loppujen lopuksi ihan hirveästi, ja tynnyrillä näin siitä itsekin, että sen reaktio tulee pienellä viiveellä ja isohkolla kaarella. Tynnyrin jälkeen siitä alkoi näkyä, että se on kuormittunut. Pimeässä huoneessa Lempi joutui etsimään minua tovin, koko ajan se työsti, kerran meni ihan vierestä ohi, ja lopulta se raasuparka oikein säpsähti, kun löysi mamman. Seinä oli odotetusti Lempille vaikein, mutta se yritti kuitenkin vähän puolustaa itseään. Seinän jälkeen Lempi oli sitä mieltä, että nyt sitä on kiusattu tarpeeksi, ja voitaisiin lähteä vaan takaisin autolle. Lempi ei arjessa reagoi koviin ääniin, testissä se säpsähti yllättävän isosti ensimmäistä laukausta. Itse ajattelen, että se kertoi enemmän ehkä kuormituksesta kuin varsinaisesta kovien äänien jännäilystä. Mutta olen tuomareiden kanssa samaa mieltä jokaisesta ruksin paikasta sen perusteella, mitä koira testissä esitti!

Kaikkinensa minusta Lempi oli oma itsensä testissä. Ehkä nyt luonnetestin valossa näen, että hyvin avoimena pitämäni koiran kiihkoilu ihmisten luo on osittain myös jännitystä, ja osa sen pehmeytenä pitämääni käytöstä selittyykin ehkä hermorakenteen kautta. Mua jännitti etukäteen aika paljon, jääkö Lempille testin jälkeen jotain epävarmuutta tai jännäilyä arjessa, mutta onnekseni se osoittautui turhaksi. Lempi oli jo testin jälkeen palauttelulenkillä oma höntti itsensä eikä se ole ulkona ihmisten ilmoilla käydessä suhtautunut ihmisiin yhtään epäluuloisemmin kuin ennenkään. Minulle Lempi on rakas juuri sellaisena kuin se on – niin kuin tuomareillekin alkuhaastattelussa sanoin, se oli juuri sitä, mitä silloiseen elämäntilanteeseeni tarvitsin sen tullessa meille ❤

Lempin testin jälkeen jännittely jatkui Nupun testin muodossa. Tässä alla videot:

Ja Nupun suora kirjoitettuna:

  • toimintakyky +1 kohtuullinen
  • terävyys +1 pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
  • puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty
  • taisteluhalu +2b kohtuullisen pieni
  • hermorakenne +1a hieman rauhaton
  • temperamentti +3 vilkas
  • pehmeys +1 hieman pehmeä
  • luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
  • paukkuärtyisä

Nupulle yhteensä +157 pistettä, ja tämäkin olisi hyväksytty testi!

Meidän hyvin samankaltaisina pitämistämme ”saksalaisista ja saksansukuisista” puikkonokkatytöistä löytyikin aika silmin havaittavia eroja testin myötä 😀 Nupussa näkyi mielestäni hyvinkin positiivisesti hermot, jotka kantoivat testin läpi vähän vähemmällä kuormittumisella. Nupun reaktiot olivat vähän sähäkämmät, mitä temperamenttiero varmasti selittää. Nuppukin ujosteli pahoja setämiehiä eikä lähtenyt leikkimään vieraiden kanssa, vaikka yrityksen puutteesta se ei setämiesten taholta jäänyt kiinni. Nuppu oli tosi ripeä pimeässä huoneessa ja samoin kelkalla – en ole aiemmin nähnyt koiran kiipeävän kelkan päälle ennen kuin se on selvittänyt, mikä koko kapistus edes on 😀 Mietittiin Marin kanssa, että jäiköhän Nupulla vähän haukkumoodi päälle, kun se haukkui paukuille, Nuppukaan ei arjessa ole reagoinut ääniin.

Oltiin tosi tyytyväisiä meidän tyttöihin! Testien päätteeksi käytiin Muuramenharjulla palauttelulenkillä, mukana olivat myös meidän henkisenä tukena olleet Saana & Koda (E. Gilgamesh)!

Toukokuu on tätä blogitekstiä valmistellessa ennättänyt melkein puoliväliin. Ollaan viritelty taas kimppatreenejä Emppuporukalla, kun nyt alkaa kentät viimein olla sulat ja kuivat. Myös lenkkimaastoja on taas enemmän tarjolla, kun hiihtäjät ovat viimein kaikonneet suksineen. Kaikkea kivaa ja jännittävää on taas luvassa kevään ja kesän mittaan, yritän vähän petrata tämän bloggaamisen suhteen.

Onnetar suosi tyttöjä arpajaisissa 😀


Jätä kommentti

Elämää pentujen jälkeen

Pentuprojektin päättymistä seurasi jälleen pitempi blogihiljaisuus. Tiiviimmän bloggaamisen ja ylipäätään pentuprojektin jälkeen tuntuu aina, että nyt tarvitsee vähän paussia ja ylipäätään aikaa itselleen (ja koirilleen). Ja toisaalta tämä meidän perusarki tuskin on kenestäkään niin mielenkiintoista pennuista lukemiseen verrattuna – tai niin ainakin arvelen.

Pentujen kuulumisia lyhyesti ensin. Kaikilla on mennyt pääosin tosi kivasti uusissa kodeissaan! Pepillä tuli joku erikoinen epävarmuuskausi uuteen kotiin muuttamisen jälkeen, mutta sekin on onneksi kuulemma jo reipastunut. Aika kivaa palautetta on pentujen uusilta omistajilta tullut, että ovat olleet pentuihin varsin tyytyväisiä, ja kotivalinnat olivat osuneet aika nappiin. Olen saanut Instagramissa ja pentujen meseryhmässä ihastella paljon kuvia ja videoita, ja tästä porukasta neljää olen päässyt näkemäänkin tässä välissä pentujen lennettyä meiltä maailmalle. Nyt pentujen lähestyessä 4kk ikää kaikilla on jo vähän koipeliinivaihe meneillään, ja viikolla tuli useammalta viestiä, että etuhampaat ovat alkaneet vaihtua! Aina sitä vaan hämmästyy, miten lyhyt se pikkupentuvaihe onkaan.

Merkkipäiväuutisia! Lempi – minun Pempunen! – täytti 16.2. jo 5 vuotta! Voi apua, mihin tää aika oikein meneekään. Kai se on hiljalleen todettava, että mulla on nyt yksi aikuinen ja yksi nuori aikuinen kotona. Samana päivänä N-pentue täytti puolestaan 7 vuotta – bloginkin kautta vielä onnea parhaalle viisikolle! ❤ Myös Nupun synttärit ovat jääneet päivittämättä tänne – sekin täytti 19.3. jo 4 vuotta!

Ensimmäiset viikot pentujen lähdön jälkeen olivat jotenkin todella tuskaisia. Kaipasin ihan hirveästi pieniä päivän ilostuttajia, vaikka arvostinkin suunnattomasti kunnon yöunia ja hektisen elämän rauhoittumista. Sitten nosti päätään ihan kauhea kolmannen koiran kaipuu. Vuorotellen harmittelin, että olisiko sittenkin pitänyt jättää pentu kotiin, ja välillä huokaisin helpotuksesta, että onneksi nyt ollaan ihan vaan omalla porukalla. Tiesin kyllä, mistä kolmannen koiran kaipuussa oikeasti oli kyse. En sinänsä kaivannut pentua tai mitä tahansa koiraa – minulla oli ja on edelleen kauhea ikävä Riniä. Kuluneet viikot ovat tuntuneet henkisesti aika raskailta, kun nyt on ollut vasta oikeasti aikaa tehdä surutyötä. Monet itkut on tullut itkettyä, ja Rini tulee mieleen joskus aika yllättävissäkin arkisissa hetkissä.

Keksi, Lempi ja Sara ❤

Keksi (E. Naroona) kävi meillä helmikuun loppupuolella melkein viikon hoidossa, se vähän helpotti kolmannen koiran tuskaan. Keksi on niin ihana ❤ Ollaan Ainon kanssa viikottain useamman kerran tekemisissä, ja meillä on ollut sellainen aika luonteva ja toimiva yhteisomistajuus – ollaan monet kerrat todettu, että Keksi saa päättää, kumman omistajan luona se milloinkin haluaa olla. Joskus se ihan selvästi lenkin jälkeen päättää, että nyt on aika lähteä kyläilemään. Keksi on aina tervetullut vieras, se tulee meille kuin kotiinsa ja on niin helppo lisä tässä meidän porukassa. Olin muuten yhden viikonlopun viiden koiran yksinhuoltajanakin, kun Ainon koko kolmikko oli meillä Ainon viettäessä agilityn ylituomarikokelaiden lähikoulutusviikonloppua toisella paikkakunnalla. Meillä meni hyvin – olin yövuoroissa, joten koirille oli tarjolla lähinnä rauhaisaa oleilua lenkkeilyn lisäksi.

Pentujen lähdön jälkeen oli myös aika alkaa työstää tätä meidän oman lauman toimintaa ilman Riniä. Lempi ja Sara tulevat juttuun keskenään todella hyvin, mutta Sara on niin helposti Lempin vietävissä, että se teettää minulla välillä vähän työtä. Koiranohitukset ottivat meillä takapakkia tosi paljon, kun Rini ei ollut enää rauhoittamassa ohitustilanteita omalla vakaalla ja välinpitämättömällä käytöksellään. Sara ei yksinään reagoi vastaantulijoihin mitenkään, mutta kun Lempi kiihtyy, niin Sara alkuun oikein kiljui, kun se ei tiennyt, miten tilanteessa olla. Onneksi ohitusten raskain vaihe ei kestänyt kuin parisen viikkoa. Nyt ollaan jo samassa tilanteessa, missä Rinin ollessa vielä osa laumaa – saan Lempiin kontaktin, vaikka se ennättäisi nähdä vastaantulevan koiran ennen minua, ja ohitukset onnistuvat rauhallisesti ja hallitusti. Ollaan saatu hyviä ohituksia useita, vaikka vastaantuleva koira provosoisikin tyttöjä.

Normaaliin arkeen palaamisen myötä ollaan palattu myös harrastusten pariin. Aika aktiivisesti on käytykin treeneissä – maanantaisin Saran agitreenit, vuorotiistain Saran tokovalmennus, torstaina Lempin agility – ja niiden perään vielä rallyvalmennus. Rallyvalmennuspaikan otin alun perin Lempille, mutta Lempi ei ole vielä kertaakaan sinne päässyt. En ole hennonnut istuttaa Saraa koko iltaa autossa, joten se on saanut käydä rallyilemassa, kyllähän sekin niistä treeneistä hyötyy. Rallyvalkussa selvisi sellainenkin hupaisa juttu, että nuori lupaava agilitykoirani ei osaa rallyradalla mennä putkeen tai hypätä hyppyä 😀 Tai no, nyt hyppy alkaa jo pienen intensiivitreenin jälkeen sujua.

Tästä minun säihkysilmästä rallykouluttaja sanoi tällä viikolla, että se on aikuistunut ihan hirveästi viime kerrasta – eikä siitä ole kuin pari viikkoa!

Ollaan käyty myös aika tiivis setti paimentamassa. Talvi on ollut haastavaa paimennusaikaa, kun lunta on tullut niin paljon, ja lampaat ovat selvästi todella tahmeita kulkemaan umpihangessa – tai edes poluilla. Ollaan taisteltu Lempin itsevarmuuden kanssa, se on tosi haastava saada työskentelemään sen mentyä sellaiseen ”en minä kykene tähän” -moodiin. Saralla oli ennen juoksun alkua myös yksi perin kummallinen treeni, kun se ei osannut suuntia, esitteli mulle vain närkästyskorvia ja haukkua paukutti. Seuraaviin treeneihin menin jo valmiiksi leuka rinnassa, ja molemmat tekivät vastavuoroisesti niin hienon treenin, että Mirva käski alkaa katsella kisakalenteria.

Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna oli paljon kivaa ohjelmaa heti mun talviloman alkajaisiksi. Hanna ja Mera tulivat meille perjantaina, jolloin käytiin illasta Ainon ison kentän ratatreeneissä Jattilassa. Lempi teki aika haastavan agiradan ja Saran kanssa kävin kokeilemassa hyppyrataa. Agiradalla oli Lempin kanssa paljon sellaisia haastavia juttuja, joihin meidän taidot eivät riittäneet, mutta hyvää treeniä kuitenkin. Saran hyppäri oli aika jees, mutta itsevarmuus ei riittänyt vielä keppeihin ilman etupalkkaa.

Lauantaina päästiin viikonlopun varsinaiseen ohjelmanumeroon eli Emppujen paimennusviikonloppuun Mirvan opissa! Paimentamassa meidän lisäksi olivat Aino & Maaru (E. Shaula), Ari & Haba (E. Saros), Mari & Noa (E. Norris) ja Nuppu (Titangus Daracha), Hanna & Mera (E. Moonheart) sekä Saana & Koda (E. Gilgamesh) ja Miljalotta ja Vilho (E. Fenrir)! Olipa ihana saada heti innokkaita uusia Empputiimiläisiä mukaan! Keli ei lauantaina meitä suosinut – ihan karsean kylmä tuuli ja lumisade, ei onneksi ihan niin paha myrsky kuin mitä ennuste ensin lupasi. Siinä oli paimennusmotivaatio koetuksella, mutta jälleen kerran todettiin, että tällä loistoporukalla on aina kivaa, suosi keli meidän touhuja tai ei! Sunnuntaina jatkettiin pentuja lukuun ottamatta samalla porukalla, silloin onneksi kelikin oli vähän inhimillisempi.

Pari kuvaa Marin ja Nupun treeneistä. Nupulla oli hienoja pätkiä ja välillä vähän haasteita, mutta ne kuuluvat lajin kuin lajin harrastamiseen!

Maarulla oli vähän taukoa alla paimennustreeneissä, mutta hienosti meni molempina päivinä!

En ole hetkeen nähnyt Habaa paimentamassa, mutta se esitteli tosi hienoa työskentelyä koko viikonlopun! Se on mukavasti saanut lisää itsevarmuutta 🙂

Meidän lauantain ensimmäinen lapsitähti eli Koda! Kodaa lampaat alkuun vähän jännittivät, mutta vitsi miten hienosti se työsti oman jännityksensä ja lähti tekemään hommia! Ensimmäisellä kierroksella se vähän haki tuntumaa ja toisella kierroksella meni niin pätevänä aitaukseen – tää on hei jo tuttu juttu! Mirva kehui, että kannattaa tämän pojan kanssa tulla toistekin, näytti aika hyvältä!

Lauantain toinen lapsitähti eli Vilho! Tää pikkutyyppi meni aitaukseen henkselit paukkuen, että nyt kuulkaas lambileidit mennään! Vilho esitteli niin huikean hienoja ajatuksia, että kasvistädin piti ihan silmiä hieroa ja miettiä, että voiko tää tyyppi olla lähtöisin meiltä 😀 Lampaat vähän kokeilivat pikkupojan itsevarmuutta, eikä Vilho pelännyt niitä ollenkaan. Mirva sanoi myös Vilhosta, että kannattaa käydä paimentamassa toistekin. Ja jos Miljalotta vielä miettii tulevaisuuden lajivalintoja, niin Vilho taisi valita ainakin yhden 😉

Yksi huikean kehityskaaren harpannut paimentaja oli myös Mera! Se on aikuistunut ihan hirveästi sitten viime näkemän, ja Hanna pääsi Meran kanssa käytännössä jatkamaan suoraan siitä, mihin edellisenä viikonloppuna puoli vuotta sitten jäivät. Lauantaina Mera paimensi liinassa, mutta sunnuntaina se sai jo mennä liina perässään, kuten parista kuvastakin näkyy.

Noan työskentelyäkään en ole päässyt hetkeen seuraamaan, mutta sehän teki tosi kivasti hommia! Noa on kiltti poika, se reagoi herkästi lampailta tulevaan paineeseen, mutta yrittää tomerana partiopoikana tehdä aina parhaansa.

Saran kanssa lauantain treenit menivät säätäessä. Se esitteli mulle taas närkätyskorvia, teki ihan ihmeellisiä valintoja ja kuunteli varsin valikoivasti ohjeita. Lauantaina treenattiin peruskuljetusta ja kujaa. Oli hyviäkin pätkiä joukossa, mutta jos edellisestä loistotreenistä olin vähän innostunut, niin tämä lauantain treeni palautteli takaisin maan pinnalle. Mirva lohdutteli sanomalla, että vaikuttaa melko tavalliselta nartun juoksukiertoon liittyvältä jutulta, ehkä se otti vähän itseensä, kun ennen treeneihin menoa sanoin sille, että pitää olla nätisti. Sunnuntaina lepertelin Saralle ja lähdin siitä melko suoraan rataa tekemään, se teki hommia huomattavasti paremmin, joskaan ei vielä ihan omalla tasollaan. Radalla olleen kujan sössin itse, mutta laidunnus ja lampaan kiinniotto sekä tiepysäytys sujuivat aika hyvin. Sunnuntain toisella kierroksella tehtiin lampaiden kääntämistä, mikä on mun koirilla toiminut hyvänä itsetunnon nostatustreeninä, ja Saran piti myös harjoitella paikalla pysymistä sillä aikaa, kun minä lepertelin lambileidien kanssa.

Lempillä taas lauantaina oli ihan hyvä päivä, se sai lampaat hyvin liikkeelle ja teemana ollut kujatreeni sujui sen kanssa varsin hyvin. Sunnuntaina ratatreenissä sillä sitten loppui usko omaan itseensä, kun pari lammasta hidasteli, ja Lempiä alkoi ahdistaa. Sitä jännitti kauheasti myös laidunnuksessa. Lempillekin tehtiin sunnuntain toisella kierroksella lampaiden kääntämistreeniä, tuntui, että se oli aika hyvä päätös viikonlopulle.

Viikonloppuna otettiin – tai yritettiin ottaa – myös joitakin potretteja, ei kylläkään kaikista osallistujista! Lauantaina koitettiin saada pennuista joku järkevä sisaruskuva, mutta voitte varmaan arvata, mitä siitä tuli 😀

Yksinään heistä sai vähän helpommin edes jotain edustuskuvia. Poseeraamistaitoja täytyy vielä vähän harjoitella 😀 Mutta tässä söpö Koda (E. Gilgamesh)…
…ja tässä meidän karvakeisari Vilho (E. Fenrir)! Söpö kuin mikä! Hassusti tässä vaiheessa osa pennuista on enemmän keskittynyt karvojen kasvatukseen.

Otettiin uudet passikuvat myös Merasta (E. Moonheart)!

Nuppu (Titangus Daracha)

Maaru (E. Shaula)

Sara (E. Soraya)

Paimennusviikonlopun päälle oli muuten aika raukeaa porukkaa kotona! Meidän oli tarkoitus lähteä lomalla käymään pitkästä aikaa Joensuussa, mutta auto ilmoittikin, että kotimatkailun sijaan voidaan suunnata vaan lähikorjaamolle. Samalla keikalla tuli tieto taannoisen jäisen lumipallon kanssa kontaktin ottamisesta aiheutuneista vaurioista – ja eritoten niiden korjauskustannuksista. Ei lämmittänyt mieltä se summa, mutta pakkohan se on korjata, kun ei koiraharrastaja elämässä pärjää ilman menopeliä. Lomaviikko ei kyllä muutenkaan tuntunut oikein lomalta, kun piti seurata niin aktiivisesti hoitajien palkkataistelun etenemistä. Olin ihan varma, että lakkoon ei tulla koskaan menemään, mutta näköjään elämä yllättää välillä.

Väsyneet lomalaiset

Lomaviikon aluksi käytiin kuitenkin Saran agitreeneissä, kun Aino meitä autottomia kyyditsi. Tiistaille sovittu koirien uintiaika ja Saran illan tokotreenit sen sijaan jouduin perumaan, kun olisi ollut vähän työlästä julkisilla siellä kulkea. Keskiviikkona saatiin meille hoitoon Nuppu, kun Mari lähti työmatkalle Helsinkiin, ja meillä oli siellä yhteistä ohjelmaa paimennuksen saralla tulevana viikonloppuna. Nupun edellisestä hoitokeikasta meillä olikin aikaa! Alkuun se murheissaan hakeutui vuoroin ovelle ja katseli ikkunasta, joko kotiväki kohta tulee sitä hakemaan, mutta käytiin porukalla pitempi iltalenkki, sen jälkeen se rentoutui. Torstaina se oli jo aikalailla oma itsensä. Nuppu on kyllä perin hupaisa tyyppi, sitä on tosi vaikea ottaa vakavasti, kun se jatkuvasti on naama irvessä ison hymynsä kanssa 😀

Käytiin torstaina ja perjantaina lenkillä Saijan lauman kanssa, meillä meni oikein mukavasti! Perjantaina suunnattiinkin sitten reissun päälle, mutta tämä reissu ansaitsee ihan oman postauksen, joten siitä lisää myöhemmin!

Alkuvuodelta taitaa olla kaikki Empputiimin tulokset päivittämättä tänne blogiin, joten ennen kuin lista tästä pitenee, täytyy kirjurin ryhdistäytyä!

  • Linda ja Bree (E. Sweetheart) ovat tykittäneet rallytokossa monta upeaa tulosta! 15.1. Bree sai toisen hyväksytyn tuloksen avoimesta luokasta 99 pisteellä ja 2. palkintosijan kera! 22.1. Bree viimeisteli avoimen luokan koularin RTK2:sen täydellä 100 pisteen suorituksella! 26.2. Bree kilpaili jo voittajaluokassa hienosti 93 pisteellä sijoittuen 2. palkintosijalle, ja 5.3. tuli toinen hyväksytty tulos voittajaluokasta 97 pisteellä ja luokkavoitolla!
  • Rallya ovat kisanneet myös Mari ja Nuppu (Titangus Daracha)! Nuppu korkkasi avoimen luokan 30.1. 94 pisteellä, ja 19.2. Nuppu sai toisen hyväksytyn tuloksen 93 pisteellä ja TP:n kera!
  • Mari ja Noa (E. Norris) kisasivat mestariluokassa rallya 19.2. ja sieltä tuli Noalle toinen hyväksytty tulos 78 pisteellä!
  • 26.2. Hanna ja Leo (E. Maybe I’m A Lion) saivat toisen hyväksytyn tuloksen rallytokon avoimesta luokasta 89 pisteen kera!
  • 26.2. Hanna korkkasi rallytokouran myös Meran (E. Moonheart) kanssa, heti komeasti 97 pistettä ja hyväksytty tulos!
  • 5.3. Venla ja Vilppu (E. You Are Not Alone) kisasivat rallytokossa viimeistä kertaa voittajaluokassa, Vilpulle 98p, 2. palkintosija ja uusi titteli RTK3!
  • Emppujen agilitykisaajiin on myös saatu alkuvuodesta uusia nimiä! Hanne ja Ohmi (E. Lionheart) korkkasivat hyppyradat 12.3. Tampereella hienolla 5vp:n suorituksella, ja seuraavana viikonloppuna kotikisoista myös 5vp. 30.3. Ohmi sai ensimmäisen merkinnän kisakirjaan 0-tuloksella LUVAn kera ja luokkavoitolla!
  • Lempin kanssa kisattiin meidän ensimmäiset yhteiset FCI:n alaiset agikisat 19.3. Agiradoilta 10vp ja tosi hyvä hylly, mutta hyppäriltä saatiin myös Lempille kisakirjaan ensimmäinen merkintä 0-radalla ja LUVAn kera!
  • Saila ja Moira (Color Runs Ready for Success) kävivät Vantaalla 13.3. tekemässä hienon nollan 2-luokassa!
  • Saila on tehnyt pari 0-rataa myös Messin (E. Naldo) kanssa 2-luokassa: ensin 29.1. Jyväskylässä ja 19.3. Lempäälässä!
  • Terveystuloksiakin on kertynyt liuta! Silmät on peilattu alkuvuoden aikana Rufukselta (E. Wishmaster), Vipsiltä (E. Salacia), Freyalta (E. Listen To My Story), Moiralta (Color Runs Ready for Success) ja Nupulta (Titangus Daracha) – kaikilla terveet silmät! Nupusta teetettiin myös MyDogDNA-geenitestipaketti.

Paljon onnea kaikille tuloksia tahkonneille ja kiitos aktiivisuudesta! ❤


Jätä kommentti

Empputiimin tuloskatsaus vuodelta 2021

Vuosi on vaihtunut uuteen, ja vielä hetkeksi käännetään huomio meidän tiimin viime vuoden saavutuksiin. Empuilla oli tosi hieno vuosi, kasvatinomistajat ovat olleet ihanan aktiivisia!

TERVEYS:

Empathica’s Sirius ”Puhti” lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0, SP0, olat terveet

Empathica’s Fireheart ”Kromi” lonkat B/B, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0

Empathica’s Lionheart ”Ohmi” lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV1, VA0, polvet 0/0

Empathica’s Moonheart ”Mera” lonkat B/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0

Empathica’s Ravenheart ”Nelli” lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0

Empathica’s Sweetheart ”Bree” lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0, olat terveet

Red’n Ready Make It Double ”Oodi” lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0, olat terveet

Empathica’s Listen To My Story ”Freya” silmät peilattu puhtaiksi, geenitestattu DM (terve)

Empathica’s Eyes On Me ”Taika” silmät peilattu puhtaiksi, geenitestattu DM (terve)

Empathica’s Naroona ”Keksi” virallinen sydänkuuntelu, ei sivuääniä, oireeton

Empathica’s Shaula ”Maaru” virallinen sydänkuuntelu, ei sivuääniä, oireeton, polvet 0/0

Empathica’s Salacia ”Vips” virallinen sydänkuuntelu, ei sivuääniä, oireeton, polvet 0/0


RALLYTOKO:

Empathica’s Sweetheart ”Bree” RTK1, AVO99

Empathica’s You Are Not Alone ”Vilppu” RTK1, RTK2, VOI93, VOI97

Empathica’s Listen To My Story ”Freya” RTK1

Empathica’s Maybe I’m a Lion ”Leo” RTK1, AVO81

Empathica’s Soraya ”Sara” RTK1

Two Coasts’ Rala ”Lempi” VOI88, VOI82, RTK3

TOKO:

Empathica’s Salacia ”Vips” ALO1, AVO1

Empathica’s Soraya ”Sara” ALO1

Empathica’s Sweetheart ”Bree” ALO1, AVO1

AGILITY:

Empathica’s Neytiri ”Helmi” 2x 0-rata, 1x SERT-A

Empathica’s Naldo ”Messi” 3x 0-rata

Empathica’s Saros ”Haba” 2x LUVA

Empathica’s Shaula” Maaru 3x LUVA

Color Runs Ready for Success ”Moira” 2x LUVA –> nousu 3-luokkaan

PAIMENNUS:

Empathica’s Shaula ”Maaru” 3x PAIM1 EH, PAIM1 ERI –> kilpailuoikeus 2-luokassa, 1-luokan rotumestaruus

Empathica’s Saros ”Haba” PAIM-E

Empathica’s Fireheart ”Kromi” PAIM-T

Empathica’s Moonheart ”Mera” PAIM-T

Titangus Daracha ”Nuppu” 2x PAIM2 EH

Titangus Daracha ”Nuppu” ASCA started sheep 80p, Q

KÄYTTÄYTYMISKOE:

Empathica’s You Are Not Alone ”Vilppu” PAKK1, BH

Empathica’s Soraya ”Sara” PAKK1, BH

Empathica’s Sweetheart ”Bree” PAKK1, BH

PK:

Empathica’s You Are Not Alone ”Vilppu” HK1 276p

NOSEWORK:

Empathica’s Saros ”Haba” 1x KEK 100p, 1x YEK 100p sisäetsinnästä


MH-LUONNEKUVAUS:

Empathica’s Salacia ”Vips” mh-luonnekuvaus suoritettu, laukaukset 4

Empathica’s Saros ”Haba” mh-luonnekuvaus suoritettu, laukaukset 4

Empathica’s Shaula ”Maaru” mh-luonnekuvaus suoritettu, laukaukset 1

Empathica’s Soraya ”Sara” mh-luonnekuvaus suoritettu, laukaukset 2

NÄYTTELYT:

Empathica’s Hazelnuts ”Nekku” 2x VSP, 2x ROP-veteraani, 1x VSP-veteraani, 2x SERT –> FI MVA

Empathica’s Sweetheart ”Bree” JUN-EH

Empathica’s Salacia ”Vips” AVO-EH

Empathica’s Braveheart ”Zeke” JUN-T

Emppuperheeseen syntyi tänä vuonna kaksi pentuetta: elokuun alussa Kodan ja Freyan ainokainen Odin (Empathica’s Grimnir) ja viikko ennen joulua Menon ja Taikan ihanat vauhtimarsut, jotka kasvavat vielä täällä kasvattajan huomassa pentulaatikossa. Yksi iso menetyskin tälle vuodelle mahtui, kun oma ensimmäinen aussieni Rini (Hazelmoor Natty Napkin) oli aika saatella kesän viimeisten auringonsäteiden matkaan elokuun viimeisenä päivänä, 3 viikkoa ennen 15-vuotissynttäreitä. Sen lisäksi, että Rini oli minulle ihan korvaamaton ystävä, rakas perheenjäsen, monilahjakas harrastuskoira ja opastajani koiramaailmaan, se antoi myös kasvatustyölleni suuntaviivat hyvästä aussiesta ja siitä rotutyypistä, jota haluan kasvattaa. Koen, että näiden suuntaviivojen muodossa Rini elää vahvasti kasvatustyössäni, vaikken siitä ainakaan vielä ole saanut kasvatustyöhöni jatkoa sen omien jälkeläisten jälkeen.

Olen valtavan ylpeä ja kiitollinen tästä toisesta perheestäni vuosi toisensa jälkeen, niin hienoa seurata sivusta koirakoiden kasvua ja kehitystä! Ei yksistään harrastuksissa vaan myös arjessa – sitä arkea koirien kanssa kaikki kuitenkin elämme pääasiassa harrastusten rinnalla. Valtavan suuret ja lämpimät kiitokset Empputiimille vuodesta 2021, lähden ilolla tämän porukan kanssa alkavaa vuotta kohti!

Alla joitakin kuvamuistoja vuoden varrelta, valtaosa omalta kameralta, mutta jokunen otos on Hanna Lehmusvuoren, Maiju Livion, Maija Rýdin, Marjut Köylijärven ja kasvatinomistajien kameroilta!