Tässä valvoessani Lempin heräämistä leikkauksen jälkeisestä koomasta on hyvä hetki samalla koittaa naputella blogia ajan tasalle. Vaikka edellisestä postauksesta ei ole kuin parisen viikkoa, tässä välissä on tapahtunut aika paljon.
Aloitetaan Lempin leikkauksesta, sitä ennen kooste kuluneesta vuodesta. Aika tarkalleen vuosi on menty siitä, kun viime keväänä havaitsin, että nyt ei Saukilla ole kaikki ihan kunnossa. Takapään liike ei näyttänyt normaalilta, ja asiaa tarkemmin tutkiessani säikähdin, kun takajalat kuumotteli ja kintereissä oli turvotusta. Levosta ja kipulääkkeestä ei tullut mainittavaa apua. Reissu osteopaatille vahvisti ajatuksiani, että nyt on jotain outoa meneillään.
Oireet ei helpottuneet, joten käytiin lekurissa tarkemmissa tutkimuksissa ja kuvissa, ei löytynyt mitään oireita selittävää. Käytiin välissä osteopaatilla, hoito ei mennyt perille. Käytiin verikokeissa ja taas tarkemmissa tutkimuksissa, ei löydy oireita selittävää. Käytiin osteopaatilla, hoito ei vieläkään mene läpi. Se oli aika pimeää aikaa.
Loppukesästä Kaiperlan Maaria sai nytkäytettyä Lempin vointia eteenpäin. Molemmilta osteopaateilta sain saman mielipiteen, että joku hormonaalinen juttu on oireiden taustalla. Se sopi kuvaan, koska oireet alkoivat aika äkkiä Lempin juoksun jälkeen. Viime syksy koitettiin päästä tasapainoon takapään kanssa ja löytää sopivaa hoitoväliä. Viime vuoden viimeisessä hoidossa Kaiperla sanoi, että Lempi tekee kovasti jo seuraavaa juoksua, minkä olin sen käytöksestä osannut päätelläkin. Juoksun tulo hirvitti, varsinkin, kun olin ajatellut, että ehdin Lempin sterkata ennen sitä. Kaiperla oli kuitenkin sitä mieltä, että on parempi antaa tähän saumaan juoksun tulla ja miettiä sterilointia keväällä juoksun jälkeen.
Lempin juoksu tammikuun lopussa oli ihan normaalin oloinen. Tällä kertaa ei tullut turvotuksia eikä mitään muutakaan ihmeellistä. Sen sijaan takapää otti vähän pakkia tammikuun liukkailla keleillä sattuneesta takajalan kynnen halkeamisesta ja monen viikon tossun kanssa ulkoilusta. Maaliskuun osteopaatin hoidon jälkeen tilanne nytkähti vähän taas parempaan.
Olen tammikuun juoksusta asti laskenut viikkoja sterkkaa varten. Valeraskausaika oli minusta vähän normaalia pitkittyneempi, mutta sekin onneksi lopulta antoi periksi. Viime viikolla käytiin Katriinalla hoidettavana, ja Lempin tilanne nytkähti taas eteenpäin. Tällä kertaa välilevy ei ilmoitellut enää itsestään, joten toivon mukaan sen viime kertainen ilmoittelu oli liitoksissa ristiluun romahtamiseen, jota siis viime kerralla korjattiin. Nyt tuli tähän mennessä paras vaste hoidolle oireiden alettua ja päästiin sen myötä parempaan hoitotulokseenkin. Kehon tilanne jäi leikkauksen kannalta aika optimaaliseen tilaan.
Tänään oli leikkauspäivä, se tehtiin tähystyksenä, joten toiveissa on, että Lempi toipuu nopeasti ja mahdollisimman vähäisellä kivulla. Vielä ei tiedetä, onko operaatiosta apua tai auttaako se takapään tilanteen suhteen, sen näyttää aika. Mutta oli siitä apua tai ei, niin uskon, että tämä kortti oli hyvä kääntää ja katsoa. Itse leikkaus sujui hyvin, kohtu oli siisti, joten poistettiin pelkät munasarjat. Toivottavasti nyt saataisiin tämä episodi päätökseen ja voitaisiin toipumisen jälkeen keskittyä täysillä parempiin juttuihin!
Saran kanssa käytiin viime kuussa helatorstaiviikonloppuna reissussa naapurimaassa. Tästä reissusta on tulossa oma postauksensa myöhemmin, mutta mainitsen tämän, koska reissu tehtiin laina-autolla. Oma menopelini on viimeisen vuoden aikana viihtynyt vähän turhan usein korjaamolla, joten sen kanssa ei tuntunut hyvältä idealta lähteä kotimaan ulkopuolelle. Aino otti vaihdossa mun auton lainaan, ja sehän sitten otti ja levisi Ainon oman reissun aikana, tällä kertaa lopullisesti. Parisen viikkoa elettiin taas ilman autoa, kunnes viime viikolla toimeliaisuusmyrskyssäni päätin, että nyt se uusi menopeli on vaan löydettävä. Samana päivänä tein alustavat kaupat Vaasassa olevasta samanmerkkisestä ja -mallisesta mutta pari vuotta nuoremmasta ja huomattavasti vähemmän ajetusta Toyosta. Ennätin sitä koeajamaan ja katsomaan vasta viime viikon perjantaina, mutta se vastasi odotuksia ja lähti mun kanssa kotiin. Toivottavasti edessä on yhtä paljon yhteisiä vuosia ja kilometrejä kuin edeltäjällään!
Viime viikolla mulla oli myös viimeinen näyttöpäivä koululla. Näytettäviä asioita oli aikaan nähden todella paljon, joten jännitin tätä päivää jopa enemmän kuin edellisiä – etenkin, kun luvassa oli vain yksi näyttöpäivä, ja seuraava mahdollisuus täydentää näyttöä vasta syksyllä. Mutta läpi se meni ja palautteiden perusteella ihan kirkkaasti, joten nyt olen koirien lisäksi myös koulutettu ihmishieroja 😀 Koulu on tämän myötä taputeltu tällä erää ja torstaina pitäisi palata takaisin hoitotyön pariin. Lauantaiaamuna tuli tosin iloinen viesti, että minut hyväksyttiin seuraavaan kouluun, joten paluu hoitotyöhön on onneksi vain väliaikainen! Nyt pääsen viimein opiskelemaan ammattia, josta olen unelmoinut jo vuosia.
Päätin jo ensimmäisenä koulupäivänä, että valmistujaispäivän päätteeksi pitää saada Barot’sin eväitä! Oli aika herkkua 😛 Ihana kasvatinomistaja Hanna tuli Tampereelta asti mulle näyttöasiakkaaksi, sain siis lounasseuraakin!
Treenit koirien kanssa ovat autottomuuden vuoksi olleet vähän tauolla, mutta kunhan Lempi toipuu leikkauksesta, niin sitten palataan treenien pariin. Haaveissa olisi päästä ainakin nosework-valkkuun jo ensi viikolla, täytyy loppuviikosta katsoa, jos käytäisiin parin viikon tauon jälkeen vähän tekemässä jälkihommia vaikkapa nurtsilla. Vaikka meillä oli aika aktiivinen treenikausi, joka tyssäsi kuin seinään auton hajottua, tytöt ovat hienosti pärjänneet tämän lepojakson pelkillä lenkeillä ja pienillä kotitreeneillä.
Arjen taitoja (kuten kaupan edessä odottamista ja ihmisten ilmoilla kulkemista) tulee väkisin harjoiteltua, kun ei autolla pääse metsään
Toukokuun viimeisenä viikonloppuna meillä oli Saran kanssa toiset paimennuksen 2-luokan kokeet. Käytiin saman viikon perjantaina tekemässä kenraaliharjoitukset Mirvan luona Karstulassa, ne sujuivat aika kivasti. Koerata oli aika kiva – siinä oli paljon kuljetusta ja tehtäviä pitkin rataa, mutta työntötehtävät olivat ihan radan lopussa. Saralla oli juoksu loppusuoralla, joten saatiin viimeinen suoritusvuoro ilman arvontaa. Meidän ainoa tavoite oli saada rata tehtyä alusta loppuun.
Pari viikkoa aiemmin ollut ratatreeni oli tosi hyvä veto alle, koska tiesi vähän, mitä lampailta odottaa. Lampaat otettiin isosta ottohäkistä, osalla ne olivat tulossa hyvin halukkaasti ulos ilman koiran apua. Meidän suoritusvuorolla leidit kuikuilivat kiinnostuneina, kun avasin porttia, ja ne valuivat vähän lähemmäs, mutta jouduin laittamaan Saran nostamaan lampaat aitauksesta. Alkurata oli vähän taiteilua, kun lampaat pakkasivat jalkoihin ja oli aika haastava liikkua. Sara ei ollut ihan niin kiihkeä kuin ratatreenissä, mutta innokkaasti työsti lampaita kyllä.
Ottohäkin jälkeen oli ensimmäisenä esteenä sellainen vähän erikoisempi porttiviritelmä, josta ihanteellisesti lampaat olisivat kulkeneet helminauhana läpi. Pysäyttelin Saraa hyvän matkaa ennen porttia, helminauha oli meidän suorituksesta aika kaukana (eikä nähty sellaisia muillakaan), mutta vain yksi lammas tuli portista ohi eli minusta kelvollinen suoritus kyllä! Seuraava tehtävä oli kasvillisuuden suojaus, siinä ei ollut ongelmia. Tiepysäytys oli tosi hyvä, nosto vähän vauhdikas sen jälkeen. Sitten kuljettiin pitkä matka peltojen läpi lampaan kiinniottoa ja laidunnusta varten. 2-luokassa oli kaksi merkattua lammasta, joista toinen piti ottaa kiinni. Saraa apuna käyttäen sain molemmat merkatut lampaat aika lähelle, kiinniotto oli varsin helppo. Laidunnuksessa lampaat eivät oikein meinanneet rauhoittua kenelläkään aloilleen, meillä meni pitkään hyvin, mutta loppua kohti lampaat alkoivat liikuskella lähemmäs laidunnusalueen reunaa, joten jouduin siirtelemään Saraa aika paljon. Kertaalleen jouduttiin ottamaan lampaat haltuun ja viemään uudelleen laidunnusalueelle. Laidunnuksen jälkeen Sara teki aika vauhdikkaan noston, jonka jälkeen ohjaaja taisteli taas hetken, että pystyi kulkemaan lampaiden kanssa.
Seuraavana tehtävänä oli silta, jota ennen oli ämpäri merkkinä, minkä kohdalta työntö olisi pitänyt aloittaa. Mun olisi pitänyt uskoa kerrasta, että koira täytyy ottaa toiselle puolelle, sillä lampaat lähtivät irrotuksen jälkeen kahdesti puskemaan sillasta ohi. Kolmannella yrityksellä otin Saran eri puolelle ja lampaat valuivat kuin itsestään sillan yli, mutta tässä vaiheessa pisteet oli jo menetetty. Viimeisenä tehtävänä ennen loppuhäkitystä oli Y-kuja eli transom, joka 2-luokassa olisi pitänyt tehdä niin, että lampaat olisi työnnetty suoraan eikä keskikohdan aukosta ulos. Tämä tehtävä ei tainnut onnistua keneltäkään, oli aika haastava tehtävä. Transom onnistui toisella yrityksellä, kun maltoin tuoda lampaat riittävän lähelle estettä, tosin kolme lammasta meni kujasta suoraan ja loput seitsemän puski välistä ulos. Loppuhäkki oli hieman vauhdikas, mutta tavoitteeseen päästiin – saatiin rata tehtyä loppuun!
Kuten osasin jo suorituksen sujuvuudesta arvata, pisteillä ei juhlittu, mutta saatiin kuitenkin tulos H/73. Se riitti 3. palkintosijaankin. Tästä on hyvä jatkaa 🙂
Koekalenteri ammottaa tällä hetkellä tyhjyyttään. Kovasti tekisi mieli kisata kaikkea, mutta nyt täytyy odotella, että Lempi toipuu leikkauksesta. Ja Saran kanssa jännitetään, saatiinko reissulta tuliaisia, joten sen kanssa on toiveissa vähän pitempikin tauko 🙂
