Aloitin tämän blogikirjoituksen kirjoittamisen pääsiäisenä, mutta siihen se jäi – luonnokseksi. Sitten kirjoittelin postauksen loppuun, lisäsin kuvat ja koitin tallentaa – ja kappas, monen tunnin työ katosi ja homman sai aloittaa taas raakileesta, BLAAH! Mutta josko kolmas kerta toden sanoisi. Koitan saada tähän koottua jotenkin järkevästi taas parin kuukauden tapahtumat…
Levitoiva Tyyne (E. Leviathan), Miljalotta kuvasi.
Maaliskuun kiireiden jälkeen on ollut ihana vähän hengähtää. Selvisin ensimmäisistä näytöistä koulussa kunnialla, vaikka näyttöihin valmistautuminen meni ihan toisin kuin etukäteen suunnittelin – näyttöjä edeltävä viikko meni nimittäin sitkeän taudin parissa kotona sairastaessa. Meillä oli tietenkin varattu näyttöjä edeltävän viikon perjantaille myös Katriinan hoitoajat, ja kun torstaina vielä ihan kunnolla yskin keuhkojani pihalle, mietitytti kovasti, että mitenhän käy. Katriinaa konsultoidessa saatiin kuitenkin lupa mennä vastaanotolle – ja onneksi, sillä hoidettava porukka oli kyllä ihan hoidon tarpeessa.
Niinpä pakattiin aamuvarhaisella perjantaiaamuna mun tilaihmeeseen yksi ihminen ja neljä koiraa. Automatkalla mietin kyllä kovasti omaa ajokuntoani, kun olin koko viikon nukkunut tosi huonosti taudin takia. Onneksi jaksoin ihan hyvin ajella, paluumatka oli oikeastaan haastavampi, mutta onneksi oli juttuseuraa puhelimessa, mikä helpotti hereillä pysymistä.
Ensimmäisenä hoidettavaksi pääsi Freya (E. Listen To My Story), jonka lantio olikin ihan kunnolla solmussa. Ei ihme, että takapään liike oli näyttänyt aika jumiselta ja ettei juoksua ole kuulunut. Freyalla oli hetkittäin haasteita asettua hoidettavaksi, mutta namien avulla saatiin se kuitenkin pidettyä aloillaan, jotta Katriina pääsi tekemään taikojaan. Ja taikoja kyllä tapahtui – koira nousi hoidon jälkeen patjalta ja ensimmäinen pisara putosi patjalle juoksun alun merkiksi. En ihan niin nopeaa palvelua odottanut sen juoksun taikomisen kanssa 😀
Keksi oli porukasta parhaassa kunnossa, lantio oli hieman epästabiilissa tilassa, mitä operoidun polven nivelrikko luonnollisesti vähän provosoi. Niska oli myös vähän jumissa. Keksi vastasi kuitenkin hyvin hoitoon, ja toivotaan, että se saisi pötkiä vielä hyvän aikaa eteenpäin. Vuodenvaihteen tietämillä Keksillä oli vähän huonompi ajanjakso, jolloin polvi selvästi vähän oireili, mutta oireet saatiin onneksi hallintaan kipulääkkeen hetkellisellä tehostamisella.
Saraa olin hoitanut itse pari viikkoa aiemmin ja tiesin, että se on ihan jumissa. Itse sitä hoitaessani sillä oli vasen puoli kireä, mutta Katriinan hoitaessa oikea puoli olikin jumisempi. Ilmeisesti olin saanut Saraa itse aika hyvin auki, kun kuulemma on ihan tavallista, että jumit vaihtavat ensin puolta ennen kuin poistuvat. Sara on liikkunut paremmin taas hoidon jälkeen, joten apua selvästi saatiin. Pitäisi tehdä ryhtiliike ja alkaa kiinnittää enemmän huomiota hyvään lämmittelyyn ja jäähdyttelyyn ennen kaikkia treenejä sekä venytellä ahkerammin. Saran vauhdikas elämäntyyli on varmasti myös omiaan jumeja aiheuttamaan…
Lempin hoito jännitti eniten, koska sen tilanne nyt on mikä on. Takapää oli jumissa, mikä ei ollut yllätys alkuvuoden kynsiepisodin jälkeen. Ristiluu romahti taas muusta selkälinjasta ja viimeinen välilevy ilmoitteli olemassaolostaan – mikä selitti kovasti treeneissä näkynyttä takapään heikkoa käyttöä. Hoidon jälkeen Lempi venyi pituutta varmaan 20cm lisää ja liike on näyttänyt arjessa huomattavasti paremmalta. Takapään askeleella voisi edelleen olla enemmänkin pituutta, tässä on odoteltu teiden sulamista, jotta päästäisiin kokeilemaan, mitä Lempin kroppa tuumaisi pyöräilystä. Nyt tiet ovat olleet sulat jo hyvän aikaa, mutta vielä ei olla ennätetty pyöräilemään.
Viimeisenä hoidettiin kuski, joka taisi tapansa mukaan vetää pisimmän korren huonoimman jaman suhteen. Katriina lupaili hoidon auttavan taudin kanssa eikä ollut väärässä – hoidon jälkeen nukuin kuin tukki varmaan viikon ja tautikin alkoi hiljalleen irrottaa otettaan. Yskä vaivasi vielä pääsiäisen jälkeenkin, mutta kolmisen viikkoa myöhemmin siitä pääsi viimein onneksi eroon.
Pääsiäisenä oli toiveissa saada alulle kevään kauan ja hartaasti odotetut pentusuunnitelmat, mutta tällä kertaa suunnitelmat jäävät toteutumatta. Pitkään tehtyjen ja valmisteltujen suunnitelmien kariutuminen harmitti ja harmittaa vähän vieläkin, mutta yritän kovasti uskotella itselleni, että tämä tietää huolettomampaa, vähemmän kotiin sitovaa – sekä koirien kannalta huomattavasti aktiivisempaa – kesää. Olisi kyllä silti ollut ihana kuulla taas pienten tassujen töminää. Juuri nyt tuntuu katkeralta lukea muiden kasvattajien nettisivuilta pentujen odotuksesta ja toteutuneista suunnitelmista, mutta täytyy vaan yrittää jaksaa uskoa, että meidänkin vuoro tulee vielä.
Huhtikuun puolella vietettiin useammatkin kinkerit Emppuporukalla – ensin kuun puolivälissä Ellin koulutuspäivä noseworkin ja tottelevaisuuslajien saralla, kuun lopussa oli puolestaan paimennusviikonloppu. Itse osallistuin noseworkkiin molemmilla koirilla, tokopäivässä olin sen sijaan vain katselemassa muiden tekemistä. Lempi teki hienosti hommia ihan kunnon etsinnöissä, Sara puolestaan teki pikakelauksella alkeistreenejä hyvällä menestyksellä. Sittemmin nosen omalla ajalla tehtävä treenaaminen on kyllä taas jäänyt. Lempi käy valmennuksessa edelleen ja sellainen kiva suoritusvarmuus alkaa tekemiseen löytyä. Kisoihin meno on taas mainittu useita kertoja 😀
Kasvateilla ja kasvatinomistajilla oli tokopäivässä kivannäköistä tekemistä, oli kiva, kun kerrankin ennätti ihan ajan kanssa katsoa kaikkien treenit. Vaikka näitä koulutuspäiviä on ollut vasta kaksi, oli jo nyt hyvin nähtävillä, että kaikki edelliskerrallakin mukana olleet olivat tässä välissä menneet isoja harppauksia eteenpäin. Mukava päivä ja viikonloppu kaikkinensa siis! Yllä olevat kuvat ovat Miljalotan ottamia, kuvissa komeilevat Tyyne (E. Leviathan), Miilu (E. Lady of Lightning), Lohtu (E. Madame of Magic), Härnä (E. Siren) ja Luke (E. Prince of Darkness).
Päiviteltiin jokusen kasvatin osalta myös posekuvia, niitä tässä alla.
Mera (E. Moonheart) 2v10kk, kuvista kiitos Miljalotalle!
Tyyne (E. Leviathan) 1v4kk, kuvista kiitos Miljalotalle!
Koda (E. Gilgamesh) 1v4kk ei niin kaunista taustaa vasten, mutta koira on kyllä komea 🙂
Vips (E. Salacia) 4v2kk
Huhtikuun lopussa vietettiin paimennusviikonloppua mitä vaihtelevimmissa sääolosuhteissa. Nähtiin pilviä, vesisadetta, räntää, rakeita ja hyvin vähän aurinkoa. Onneksi tällä porukalla kaikki on kivaa – oli sää millainen hyvänsä. Alla valittuja paloja lauantain paimennuksista, kuvissa Vilho (E. Fenrir), Ohmi (E. Lionheart), Mera (E. Moonheart), Nuppu (Titangus Daracha), Koda (E. Gilgamesh), Luke (E. Prince of Darkness) ja Emi (E. Queen of Peace).
Lauantaina treenasin molemmilla omilla koirilla kaksi kierrosta. Saran kanssa jatkettiin poispäinajoa ja peruskuljetusta sekä niiden vaihteluita, hienosti meni ja itselläkin alkaa rutiinia tulla omaan tekemiseen. Lempin kanssa muistuteltiin pitkän tauon jälkeen perusasioita – kuljetusta ja häkityksiä – sekä jatkettiin poispäinajoa ja sopivan mielentilan löytymistä siihen. Lempi oli tosi hyvällä fiiliksellä, vaikka välillä oli haastavia paikkoja. Ensin liinassa Lempi kävi aika kuumana, sillä on hirveän voimakas halu päästä tasapainottamaan sekä varmistamaan, etteivät lampaat karkaa. Kun päässä alkaa kuumottaa, nenä menee maahan ja alkaa papanoiden syönti. Kertaalleen piti vähän topakammin konahtaa, mutta se auttoi – sen jälkeen nenä nousi ylös ja Lempi keskittyi lampaisiin paremmin. Lopuksi se sai tehdä poispäinajoa vapaanakin, siinä tuli hyviä pätkiä, kun ohjaajalle vaan selkiytettiin, missä mun pitää olla, että voin auttaa koiraa.
Sunnuntaina Saran kanssa tehtiin Mirvan suunnittelema muutaman tehtävän ratapätkä, joka koostui alkuhäkistä, lampaiden työnnöstä isompaan aitaukseen, kolmen lampaan erottelu häkkiin ja jäljelle jääneiden lampaiden laidunnuksen vartiointi, laumojen yhdistäminen, tiepysäytys ja loppuhäkitys. Mulla unohtui paimennussauva matkasta, mikä koitui haastavaksi, sillä lampaat jumittivat alkuhäkin jälkeen lampolan nurkalle. Sara ei ilmeisesti paimennussauvan puuttumisen vuoksi lukenut mun suuntaohjauksia, ja lampaiden saaminen lampolan nurkalta oli aika haastava tehtävä. Lopulta kuitenkin onnistuttiin. Koiran oli tarkoitus välissä vartioida lampaita, kun ohjaaja käy tarkistamassa ennen isommalle aitaukselle siirtymistä, että portti sinne on auki, mutta tämän jätin tietoisesti tekemättä, kun radan alku oli niin vaikea. Sara tarvitsi vähän mun tukea saadakseen lampaat työnnettyä lälliä täynnä olevaan aitaukseen, jonne lampaat eivät todellakaan halunneet mennä, mutta hienosti selvittiin yhteispelillä. Merkatuista kolmesta lampaasta, jotka piti erotella häkkiin, yksi oli tosi haastava – se ei väistä koiraa, mutta ihmistä senkin edestä. Kaksi muuta lammasta saatiin melko helposti aitaukseen. Muutaman kerran yritin saada pienen ihmistä väistävän lampaan kiinni, mutta aina se oli askeleen edellä ja väisti kauemmas pois. Sitten ikään kuin vahingossa ohjasin Saraa kiertämään toiselle puolelle, merkattu lammas jäi yksin aitaelementin viereen. Ymmärsin, että nyt on yksi ainoa mahdollisuus saada lammas napattua. Tartuin hetkeen ja se kannatti – sain lampaan kiinni! Äkkiä aitaa vähän raolleen ja lammas aitaukseen sisään, oli aika voittajafiilis! Ei olisi onnistunut tuo ilman Saran apua.
Sara teki hienon laidunnuksen vartioinnin jäljelle jääneelle porukalle. Laumojen yhdistämistä emme olleet koskaan aiemmin tehneet, mutta se sujui aika luontevasti – avasin vaan aitauksen, laitoin Saran kiertämään ja laumat oli yhdistetty. Pienen kuljetuspätkän jälkeen oli tiepysäytyksen aika, Sara tarvitsi useamman käskyn noustakseen eteen. Nyt on keskitytty niin paljon 2-luokan tehtävien harjoitteluun, että pitäisi välillä muistaa vahvistella myös vanhempia taitoja. Tiepysäytyksen jälkeen kuljetettiin vaan lampaat loppuhäkkiin, itse loppuhäkitys oli oikein hyvä.
Toisella kierroksella oli tarkoitus tehdä joku pätkä, johon jäi jotain treenattavaa ensimmäiseltä kierrokselta. Minusta ensimmäinen kierros Saran kanssa oli varsin onnistunut, joten päädyin ottamaan toiselle kierrokselle Lempin. Tehtiin Lempparin kanssa useampia häkityksiä ja lampaiden nostoja ahtaasta häkistä, Lempi on saanut kivasti malttia ja itsevarmuutta näihin!
Alla muutamia valittuja paloja sunnuntain paimentajista, jotka eivät olleet lauantaina treeneissä mukana. Kuvissa alla Tipu (E. Shaula), Haba (E. Saros), Miilu (E. Lady of Lightning). Mukana oli myös muutamia vierailevia tähtiä.
Toukokuun puolella jatkettiin paimennusharjoituksia 13.5. ratatreeneissä Lopella Marin ja Nupun (Titangus Daracha) kanssa. Ratatreeni toi hyvin esille, miksi on tärkeää käydä eri paikoissa ja erilaisilla lampailla treenaamassa – oli aika erilaista menoa kuin Mirvalla pari viikkoa aiemmin 😀 Treenattava rata oli tosi pitkä: alkuhäkki, peruskuljetuspätkä, pienen lammen kierto työntönä, heti perään transom, peruskuljetusta metsässä ja pellolla, tiepysäytys, pitkä suora kahden myllätyn pellon välissä työntönä, laidunnus, peruskuljetusta ja kuja, lampaiden vienti ja jättö juottopaikalle, nosto pitemmästä matkasta, peruskuljetusta ja toinen tiepysäytys, loppuun pitempi pätkä peruskuljetusta, jonka varrella oli kasvillisuuden suojaustehtävä ja lopuksi loppuhäkitys. Mietin rataantutustumisessa monta kertaa, että muistankohan radan 😀 Omat haasteensa toi varsin lämmin keli, vähän päälle +20 astetta, ei juurikaan tuulta ja aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta. Kovat olosuhteet niin lampaille, ohjaajalle kuin koirallekin.
Alkuhäkki oli hyvä, lampaat tulivat ulos aitauksesta, vaikka jätin Saran odottamaan aitauksen viereen. Ensimmäinen kuljetuspätkä oli aikamoista taitelua – Sara huomasi, että lampaat reagoivat aika paljon pienempiin liikkeisiin, joten se vähän ylityösti niitä ja sai aiheutettua itselleen lisää töitä. Olin ihan varma, että lammen kierto työntönä ei meiltä onnistu. Sara halusi kovasti koota lampaat mulle ja pitää huolen, etteivät ne lähde karkuun, joten työnnön aloittaminen oli aika haastavaa. Jollain ihmeellä siinä kuitenkin onnistuttiin – koira lähti työntämään ja lampaat lähtivät kiertämään lampea. Minä juoksin toista kautta vastaan, etteivät lampaat lähtisi vetoa kohti (lampola oli pellon toisessa päässä suoraan edessä, ja sinne oli kova veto). Sara joko reagoi mun liikkeeseen tai luki lampaiden vedon, se juoksi mun perässä eteen hidastamaan lampaita. Transom sen sijaan ei onnistunut, Sara oli vielä sen verran kiihdyksissä edellisestä tehtävästä. Pari kertaa yritettiin, mutta päätin olla jäämättä hinkkaamaan ja jatkettiin vaan eteenpäin.
Metsäkuljetuspätkä oli vähän haastava, lampaat pakkasivat jalkoihin ja kävelivät kirjaimellisesti päälle. Kertaalleen ne yrittivät metsäpätkän lopussa juosta karkuun, mutta Sara luki tilanteen hienosti ja juoksi kääntämään lampaat takaisin. Tiepysäytys oli ihan ok. Sitten tultiin kahden myllätyn pellon väliin, joka piti tehdä työntönä, aloittaminen oli taas tosi vaikeaa. Lopulta saatiin ihan hyvä pätkä, kun ensin pidin koiraa pannasta kiinni, autoin pari ensimmäistä kriittistä askelta ja annoin sitten Saran jatkaa. Mirvan luona treenaamiseen verrattuna piti käskyttää Saraa tosi paljon topakammin, heti kun se lipsahti pari askelta liian lähelle, lampaat ryntäsivät myllätylle pellolle. Kertaalleen ne meinasivat taas ottaa hatkat, mutta Sara sai ne vielä käännettyä takaisin. Laidunnus sujui hyvin, sentään.
Ensimmäinen yritys kujalle meni pipariksi, tosin ihan oli oma moka 😀 Leikkasin lähestymisen kujalle liian tiukasti ja lampaat puskivat sen seurauksena kujasta ohi. Otettiin uusi, parempi lähestyminen, ja tuli oppikirjasuoritus. Lampaat jäivät mielellään juottopaikalle, ja me suunnattiin Saran kanssa tolppamerkille, josta koira piti lähettää nostamaan lampaat. Rataantutustumisessa ei kävelty sinne asti, ja kaukaa nostomatka ei näyttänyt kovin pitkältä, mutta oli se varmaan ainakin 20m. Me ei olla niin pitkästä matkasta nostoja treenattu aiemmin, mutta ajattelin, että kokeilen ja autan tarvittaessa. Lähteminen ei ollut todellakaan ongelma, Sarasta kuului hiljainen ”iu-iu” ja se juoksi lampaiden luo. Ohjaajakin sai taas pistää töppöstä toisen eteen ehtiäkseen ottaa lampaat vastaan niiden karkuuttamisen sijaan, ja aika napakasti piti koiraa taas käskyttää, että se hidastaisi ennen kuin ohjaaja on yliajon uhrina. Toinen tiepysäytys ei ollut ihan niin hyvä kuin ensimmäinen, mutta onnistui kuitenkin. Lopun peruskuljetuspätkällä alkoi viimein vähän näkyä, että koira oli tehnyt jo paljon hommia – Sarakin rauhoittui paremmin kuljettamaan lampaita. Kasvillisuuden vartiointi oli hyvä, loppuhäkitys myös onnistunut. Mutta todettava on, että koko rata tuntui aikamoiselta veitsenterällä taiteilulta, sujuvuuden tunnetta ei ollut juurikaan.
Shanti antoi neuvoksi poispäinajon aloittamiseen laittaa Saralle lyhyt hihna pantaan kiinni, josta voi alkuun pitää kiinni ja tukea koiraa kriittisillä ensimmäisillä askeleilla. Kuulosti hyvinkin kokeilemisen arvoiselta! Käytiin myös läpi transomia ja miten sen voi tehdä. Toisella kierroksella halusin ottaa uusiksi radan alun: alkuhäkin, lammen kierron työntönä ja transomin. Alkuhäkki oli haastavampi siinä mielessä, että nyt lampaat eivät tulleet ulos, vaan mun piti laittaa Sara aitaukseen nostamaan ne. Sara oli saanut ensimmäisellä kierroksella kaasutella riittävästi, se teki oikein rauhallisen ja hienon noston! Kertaalleen lampaat karkasivat aitaukseen uudestaan, kun jätin koiran vähän väärään paikkaan odottamaan, mutta nostettiin ne vaan sieltä uudestaan ja sijoitin toisella kertaa koiran paremmin. Lammen kierto työntönä ei onnistunut toista kertaa, Sara varmaan ennakoi haastavaa tehtävää, enkä toisaalta halunnut jäädä hinkuttamaan. Transomissa tein niin kuin Shanti oli neuvonut – pysäytin koiran aidan viereen, kävelin koiran taakse. Lampaat olivat ensin tulossa samaa linjaa minun kanssani, mutta kun siirryin transomin suuntaisesti eteenpäin ja odotin hetken, lampaat käänsivät päänsä oikeaan suuntaan ja kulkivat kiltisti transomin toista puolta, sitten vaan lähetin koiran perään. Loppumatka mentiin peruskuljetusta, välissä oli yksi siltakin, se sujui ongelmitta. Loppuhäkitys oli onnistunut. Hyvä treeni – saatiin onnistumisia ja treenattavaa, ja vaikka räpiköimistä vähän olikin, niin kaikki saatiin tehtyä! Onhan se todennäköistä, että tulevat kisat menevät vielä harjoittelun piikkiin, mutta lähdetään yrittämään kuitenkin!
Muiden lajien osalta tilannepäivityksenä mainittakoon, että agility jäi meiltä nyt ainakin kesän ajaksi tauolle. Ohjaajan pitää vähän kuulostella omaa motivaatiota lajin suhteen, toisekseen meillä olisi ehkä tullut aika rikkonainen kausi muutenkin. Toivottavasti ennätetään paremmin nyt käydä treenaamassa puolestaan maastolajeja, ne ovat aiempina kesinä jääneet pahasti muiden lajien jalkoihin.
Tokosta ollaan Saran kanssa pidetty myös vähän taukoa. Käytiin huhtikuun puolivälissä kokeilemassa avoimen luokan koetta uudelleen, mutta Sara teki vähän kummallisia virheitä – tällä kertaa nollattiin sekä paikallaolo että jäävä liike, molemmissa se meni maahan. Toisaalta sitten se edellisessä kokeessa nollattu ruutu oli tässä kokeessa täyden 10 arvoinen! Itsestäni tuntui, että Sara on vähän ylikunnossa, se ennakoi aika paljon, enkä varmaan ole osannut riittävästi varioida meidän treenejä. Välillä ollaan rallytreenien yhteydessä vähän muistuteltu tokojuttujakin, vähän mietin, yrittäisikö kesäkuulle saada kisapaikan jonnekin vai pitäisikö suosiolla keskittyä nyt rallytokoon. Rallytokossa oikean puolen seuraaminen on alkanut loksahtaa kivasti kohdalleen.
Lempparin kanssa ollaan treenailtu rallytokon mestariluokan juttuja. Peruuttamiset ja käännökset oikealla puolella ovat haastavia, mutta muuten rally kulkee tosi kivasti Lempin kanssa. Pitkäperjantaina käytiin korkkaamassa mestariluokan kisat sekä rikkomassa pitkä kisatauko, tavoitteena vaan pitää hauskaa ja nauttia siitä, että päästään yhdessä vielä kisaamaan. Mutta Lemppari hoiti homman kotiin – tuloksena MES96 ja meidän ensimmäinen valionarvokiinnitys! Kova hinku olisi kisaamaan lisää ja saada myös puuttuvat tulokset valionarvoa varten, mutta toisaalta koitan olla nyt ahnehtimatta kisoja liikaa ja liian tiiviisti. Lemppari teki tosi hyvällä fiiliksellä tämän kisaradan, ja uskon siihen paljon vaikuttaneen, että edellisistä kisoista oli aika paljon aikaa.
Kevät on jo pitkällä ja koulu alkaa olla taputeltu – enää tämä viikko ja ensi viikon näyttöpäivä, sitten se on ohi. Toisaalta tuntuu ihanalta saada opiskelut pakettiin, toisaalta on aika haikeaa. Suoraan sanottuna ahdistaa aika tavalla palata takaisin 3-vuorotyön pariin, mutta toivotaan, että lyhennetty työaika toisi lisää jaksamista arkeen. Ja toivotaan, että vesille heitetyt verkot tuottaisivat taas tulosta, ja paluu hoitotyöhön olisi vain väliaikainen.
