Empathica's Blogi


1 kommentti

Tervetuloa Suomeen Tyyra!

Likimain vuosi sitten tuumailin, että koronan pahimman vaiheen laannuttua pitäisi alkaa katsella taas ulkomaisia aussiepentueita, jos sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista – ja jotain, mitä saattaisi saada tuotua tänne. Ulkomailla on useita kasvattajia, joiden kasvatustyötä olen seurannut pitkään. Siinä on etuna, että pitemmällä ajalla ehtii vähän saada käsitystä, onko jollekin kasvattajalle tulevista pentueista itseä kiinnostavia satunnaisesti vai tuleeko niitä kerta toisensa jälkeen. Aktiiviset kasvattajat yleensä päivittelevät kasvattiensa kuulumisia, jakavat kuvia ja videoita, joista saa lisää arvokasta tietoa. Viime syksynä heittelin useamman verkon vesille kyselläkseni muutaman eri kasvattajan pentusuunnitelmia. Niiden kanssa olen ainakin itse oppinut siihen, että onnistumista useammin ne vetävät vesiperän. Yhden kasvattajan pentusuunnitelmat ovat vasta parin vuoden päästä, eivät koskaan toteudukaan tai uros vaihtui juuri viime metreillä johonkin toiseen ei niin kiinnostavaan, toisen narttu jäi tyhjäksi, kolmannelle syntyi liian vähän narttuja, neljäs ei halua myydä ulkomaille, viides ei arvosta kasvattamaani rotutyyppiä jne. Mutta sinnikkyys kuitenkin yleensä lopulta palkitaan ja joskus kaikki universumin kappaleet osuvat kohdalleen, kaikki sujuu kuin tanssi ja saa viimein sen kovasti odotetun pennun mielenkiintoisesta yhdistelmästä! Kaikki postauksen kuvat ovat Oonan ja/tai Linnin ottamia, ellei toisin mainita. Tämä postaus on omistettu Tyyralle, joka on virallisesti Level Up Play and Go av Aussieboxy!

Tyyran hienot vanhemmat, isä Tucker Creek’s Steele ”Steele” ja emä Just the One and Uno av Aussieboxy ”Maze”

Norjaan syntyi Aussieboxy-kenneliin 7. heinäkuuta kahdeksan pentua, neljä narttua ja neljä urosta. Olin kysellyt tästä pentueesta kasvattaja Oonalta jo kevättalvella ja kuulosti, että meidän ajatusmaailmat kävivät aika hyvin yksiin. Olin ensin ajatellut, että pentu tulisi mulle itselleni kotiin, mutta sitten kävikin niin, että päätin lähteä opiskelemaan. Marjukan olen tiennyt ja tuntenut likimain yhtä pitkään kuin olen omistanut aussieita, hänen kanssaan ollaan viestitelty tämän vuoden puolella aika paljon ja keskusteltu rodusta, mun kasvatustyöstä ja kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä aussieihin liittyen. Marjukan ensimmäinen aussie oli Oonan kasvatti, joten aika äkkiä tuumailin, että oikeastaan tässä voisi yhdistyä monenlaiset intressit, jos kaikki menee toivotulla tavalla.

Pentujen synnyttyä tietysti alkoi uudenlainen jännittäminen – löytyisikö sieltä tyttöjen joukosta sopivaa tänne meille? Täytyy antaa supersuuret kiitokset Oonalle ja Linnille siitä, että pennuista on saatu koko projektin ajan tosi paljon kuvia ja videoita katseltavaksi! Pennuista saa ihan erilaisen kuvan, kun niistä näkee paljon videoita, ja pääsee itsekin tarkastelemaan, miten ne toimivat erilaisissa tilanteissa. Tämä punatrikkityttö, työnimeltään Teddy, vaikutti aluksi vähän turhankin topakalta ja tuhmalta sisarustensa joukossa.

Jokin tässä pienessä punaisessa luonnonvoimassa kuitenkin koko ajan kiehtoi. Sen verran olen vuosien varrella niin omia kuin muidenkin kasvattajien pentuja nähnyt, että tiesin, ettei topakkuus ja tuhmuus tietyssä iässä välttämättä vielä merkitse, että pentu olisi ihan mahdoton räyhähenki tai kauhean dominoiva. Toisaalta olen aina tykännyt pennuista, joilla on vähän asennetta ja jotka eivät ihan vähästä hätkähdä. Katseltiin ”sillä silmällä” myös Teddyn mustavalkoista sisarta Ijiä, joka taas vaikutti vähän lauhkeammalta ja rennolta, tosi hellyyttävältä tyypiltä.

Onneksi meillä Marjukan kanssa on selvästi aika samanlainen maku koirien suhteen! Viimeisten viikkojen aikana tämän punaisen luonnonvoiman reippaus ja energia vaan alkoi kiehtoa ja puhutella enemmän ja enemmän. Alkoi myös kuulostaa siltä, että Iji-sisko todennäköisesti voisi päätyä kasvattajan sijoituskoiravalinnaksi. Kahdessa muussa siskossa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta niistä ei vaan missään vaiheessa tullut ”sitä fiilistä”. Ja sen verran koirien parissa olen puuhastellut, että tiedän, miten tärkeä ja olennainen osa oikeanlainen fiilis on tällaisessa prosessissa. Pennut kasvoivat 6-viikkoiseksi Linnin hoivissa, kunnes muuttivat Oonan luo muutamaksi viikoksi ennen suuntaamista maailmalle.

Viime viikolla pennut kävivät terveystarkastuksessa, jossa kaikilla pennuilla oli kaikki ok. Tällä viikolla jännitettiin tiistaihin saakka vielä silmäpeilaustuloksia, sieltäkään ei onneksi löytynyt mitään ikäviä yllätyksiä! Niinpä meidän toiveisiin vastattiin ja saimme tiedon, että Teddy muuttaa Suomeen! Uusi kutsumanimi Tyyra on johdateltu Tyr-jumalan nimestä, ja sopii kyllä minusta paremmin kuin mainiosti tälle topakalle punaiselle aussien alulle! Myös yksi Tyyran veljistä tuli Suomeen ja vieläpä samaan kaupunkiin Tyyran kanssa, joten sisarukset pääsevät tapaamaan varmaan jatkossakin!

Perjantaina 2.9. koitti viimein jännittävä päivä – pennun haku Norjasta Suomeen! Vähän harmitti jättää omat koirat ja pennut kotiin ja lähteä reissuun, vaikkei ”päiväreissua” pitemmästä matkasta ollutkaan kyse. Onneksi Aino lupautui meille pentuvahdiksi, niin pääsin lähtemään. Aamutouhujen ja aikuisten lenkityksen jälkeen lähdin ajelemaan kohti Helsinkiä. Tavattiin ensin Marjukan kanssa Helsinki-Vantaan lentokentällä, josta matka jatkui koneella Osloon. Siellä Oona odotteli meitä Tyyran kanssa lentokentällä. Oli muuten aika helpotus tällainen järjestely, ettei tarvinnut Norjassa mennä lentokenttää kauemmas, nopeutti matkantekoa kummasti!

Nämä kuvat ovat vain pari päivää ennen luovutusta, kuvannut Malin Bjørnsgård.

Tyyra teki vaikutuksen heti ensinäkemältä – se tuli kovasta ympärillä olevasta hälinästä ja liikenteestä huolimatta heti moikkaamaan, kiipesi syliin ja vuoroin pussasi ja puri naamasta 😀 Sitä ei pelottanut kovat äänet, muut koirat, matkalaukut, kärrit, ei niin yhtään mikään. Oona vielä pahoitteli, kun ei ollut ehtinyt käydä pentujen kanssa kaupunkiretkellä! Tyyra katseli lentokentän elämää aikansa, ja kun mitään ihmeempää ei vaikuttanut tapahtuvan, se otti nokoset. Ei mennyt kovinkaan pitkään, kun ensimmäisen kerran sanoin Oonalle, että tykkään tästä pennusta aika tavalla jo nyt 😀 Alla olevat kuvat on mun puhelimelta, eivät valitettavasti laadultaan kovin ihmeellisiä.

Tehtiin paperityöt ja juteltiin Oonan kanssa jokunen tovi ennen kuin hän lähti miehensä kanssa kotimatkalle. Meillä oli sopivasti parisen tuntia jäljellä ennen paluulennolle lähtöä, joten käytiin ensin ulkona Tyyran kanssa jaloittelemassa. Tyyra teki tarpeet hienosti ulos, sen jälkeen lähdettiin jonottamaan lähtöselvitykseen. Olikin hyvä, että siihen oli aikaa käytettävissä – tiskillä oli ehkä yksi hitaimmista asiakaspalvelijoista, ja jono oli aika pitkä. Tunnin jonotuksen jälkeen päästiin viimein asiaan ja saatiin selvitykset tehtyä. Tyyra malttoi aika hienosti odotella, sillä riitti onneksi rapsuttelijoita, koska jostain syystä somat pennut tuntuvat vetävän ihmisiä puoleensa magneetin lailla. Turvatarkastus sujui jouhevammin. Matkan varrella kerettiin napata kioskista vähän välipalaa, päivällä alkoi olla jo mittaa, ja syömiset oli jääneet vähemmälle. Lento takaisin kotiin oli vartin myöhässä, joten hetki jouduttiin odottelemaan ennen kuin päästiin koneeseen. Tyyra väsähti odotellessa ja kerkesi torkahtaa, se tosin hädin tuskin havahtui, kun siirsin sen lattialta kantoboksiin.

Lentomatka sujui tosi hyvin – oltiin laskelmoiduttu oikein, että jos saadaan pentu suunnilleen pidettyä hereillä odotteluaika, sillä saattaisi hyvin riittää unta lennon ajan. Lentokoneen noustessa ilmaan Tyyra hetkeksi havahtui ja se huusi vähän aikaa, mutta sitten se asettui takaisin nukkumaan ja veti sikeitä koko kotimatkan. Helsinki-Vantaan lentokentällä se havahtui, kun lähdettiin liikkeelle, silloin se myös vähän äänellään ilmoitteli, että olisi kiva päästä pienestä luukusta pihalle. Heti ulos päästyään se tepasteli reippaasti tervehtimään uusia ihmisiä. Ei tuntunut jäävän traumoja lentämisestä 😀

Oltiin siis Suomessa noin puolenyön aikaan, siitä lähdettiin vielä kotimatkalle – Marjukka Tyyran kanssa kohti Poria ja minä Keski-Suomeen. Auto löytyi onneksi vähän helpommin kuin pelkäsin sitä parkkeeratessani. Kotimatka tuntui turkasen pitkältä, pitkän päivän jälkeen väsymys painoi aika tavalla. Olin kotona Jyväskylässä aika tarkalleen kolmelta aamuyöllä. Aino oli meillä yötä ja sai riemastuttavan herätyksen koirien ilmoittaessa yöllisestä tunkeutujasta. Pikaisten tervehdysten jälkeen suuntasin suoraan nukkumaan, joskin unet jäivät lyhyiksi ja lauantai meni ihan koomassa.

Tyyran elämä Suomessa on alkanut mukavasti, se on päässyt jo käymään hallilla kisaturistina ja tutustunut naapureihin koirineen. Nyt sitten vaan jännitetään, millainen typykkä tästä punaisesta jalokivestä kasvaa! Valtavan suloinen ainakin!