Empathica's Blogi


3 kommenttia

Uusi alku?

On meilläkin tapahtunut jotain. Ei olla tahkottu kisatuloksia, mutta on otettu yksi vaikeimmista askelista eteenpäin. Varautukaa kilometripostaukseen, sillä lupasin ystäville ”tarkemman reissuselostuksen” blogiin. Meille muutti pari viikkoa sitten tällainen:

DIN_0792

Jokainen, joka minua vähänkin tuntee, tietää, etten ole kovinkaan impulsiivinen, mitä tulee koirien hankintaan. On paljon tyypillisempää, että murehdin, märehdin, mietin ja pohdin, yleensä aika pitkään, joskus vuosiakin. Silloin, kun minulla vielä oli Hilda, olin ajatellut, että seuraava pentu voisi tulla ehkä joskus ensi vuonna aikaisintaan. (Jos vaan suinkin maltan odottaa sinne saakka.) Mutta sitten minulla ei yhtäkkiä ollutkaan enää Hildaa, ei koiraa, jonka kanssa voisin ajatella harrastavani vielä useita vuosia aktiivisesti. Rini ja Neve ovat vielä nyt hyvässä kunnossa, mutta fakta on, että ne täyttävät tänä syksynä 11 vuotta, enkä voi ajatella treenaavani niitä kovin tavoitteellisesti enää kovin monta vuotta eteenpäin.

Olen kärsinyt kroonisesta pentukuumeesta vuosikausia. Viime joulukuusta lähtien pentukuume on ollut poissa. Ei minulla ollut pennun kaipuu vieläkään, oikeastaan pelkkä ajatus pennun ottamisesta ihan rehellisesti pelotti. Kai se pelottaa vähän vieläkin. Pelko ei ole estänyt katselemasta, millaisia pentueita on tulossa. Joistakin pentueista vähän kyselinkin, kysyminenhän ei maksa vielä mitään.

DIN_0773

2,5 viikkoa sitten tulin yövuoroon töihin ja selasin tapani mukaan taas aussiekasvattajien sivuja. Selailin yhtä facebookin seka- ja työlinjaisten aussieitten kasvattajien ryhmääkin, jota aina silloin tällöin olen silmäillyt. Eräs kasvattaja oli sinne laittanut kuvia pennuistaan ja kertoi muutaman pennun olevan vielä vapaana, yksi tyttökin joukossa oli. Olin pentuetta silmäillyt vähän joskus aiemminkin, mutten oikeastaan muista aiheesta sen enempää. Katselin pentujen kuvia, linkitin Ainolle kuvan ja tuumasin, että siinä on aika soma pentu. Aino kysyi, tuliko fiilis. En oikein osannut vastata, lähinnä mieleeni tuli sata syytä, miksi nyt ei kannata, ei ole hyvä hetki, en ole valmis ja kun en oikeasti pysty vielä ajattelemaan mitään pentua. Aino totesi, että no miksi et kysyisi, kun se kysyminen ei vielä mitään maksa. Ajattelin ensin, että en taida kysyä, mutta hetki myöhemmin olinkin sitten jo naputtamassa viestiä. Lopuksi painoin pienen empimisen jälkeen lähetä-nappia. Sillä olikin aika kauaskantoiset seuraukset!

Vaihdoin kasvattajan kanssa aika monta viestiä alkuyön aikana. Kävi ilmi, että pentu, jonka alun perin piti olla vapaana, olikin jo varattu, mutta toinen narttupentu saattaisi olla vapaana. Jäätiin niille puheille, että hän palaa asiaan, minä huokaisin jo vähän helpotuksesta – huh, eiköhän se tähän jää. Aamulla menin nukkumaan yövuoron päälle, mielessäni hetken leikitellen, että millaistahan elämä olisi, jos pentu tulisikin. Nukahdin huojentuneena ajatellen, että onneksi ei vielä. Kun heräsin ja katsoin puhelinta, huomasin saaneeni aika monta viestiä. Narttupentu on vapaana. Katselin kuvia, lueskelin uudelleen ja uudelleen vanhempien ja pennun kuvauksia. Mietin, että jos pentu on puoliksikaan niin hyvä kuin kuvaus antaa ymmärtää, se kuulostaa oikeastaan aika täydelliseltä.

DSC_0240

Sitten kasvattaja kysyi, mitä oikein olen pennun varalle tulevaisuuteen suunnitellut. Kotisivuiltani käy ilmi, että kasvattamani aussiet eivät ole työlinjaisia. Olenko suunnitellut pennun jalostuskäyttöä, jos olen, millaiselle koiralle. Ihan asiallisia kysymyksiä, taatusti kysyisin itsekin, jos toinen kasvattaja olisi kiinnostunut minun pennustani. Kerroin, niin kuin asia on – olen ensisijaisesti etsimässä pentua perheenjäseneksi ja tulevaisuuden harrastuskaverikseni. Kerroin omasta ihanneaussiestani, kasvatusideologiastani ja että ennen jalostushaaveita pitää ensin olla tietoa, onko pentu terve ja hyväluonteinen ja onko sillä rodulle jotain annettavaa. Ja että jos koskaan pentuja suunnittelisin, niin olisin kyllä kasvattajaan yhteydessä. Mielessäni ajattelin, että huh – tähän se nyt jää, tähän se kaatuu.

20170328_094711Tätä voi kutsua jo pentulaumaksi – 10 pentua!

Paitsi että ei jäänyt. Tulin yövuoroon töihin, ja ahkera viestittely jatkui. Toisaalta tunnelma alkoi olla jännittynyt, toisena hetkenä tuntui, että olen kohta ihan kauhunsekaisessa paniikissa. Mietin ihan taukoamatta, olenko tähän valmis, onko nyt oikea hetki, entä jos minusta ei olekaan tähän, entä jos pentu tulee ja en jaksakaan. Seuraavana päivänä viestittely jatkui – pitäisi tehdä päätös. Milloin tulen pentua hakemaan? Pennuthan olivat jo 9-viikkoisia ja kasvavat nopeasti, nyt ne menisivät vielä lentokoneessa matkustamossa.

Istuisin varmaan edelleen kotona keittiön pöydän ääressä ahdistuneena ja tuskaisena, jos Aino ei olisi tullut. Aino tuumasi, että menepä hakemaan kaupasta jotain ruokaa, niin hän hoitaa. Kun tulin kotiin, mulle oli lentoliput ja auto varattuna. Jotenkin tuntui kauhean huojentavalta, kun ei tarvinnut päättää itse. Vaikka päätinhän minä itse, Aino vain pisti toimeksi. Sitten iski uusi paniikinaihe – missä hitossa on mun passi? Onko se enää edes voimassa? Muistin tarkkaan, missä kassissa passin viimeksi olin ehkä 2 vuotta sitten nähnyt, mutta kyseistä kassia en kyllä muistanut nähneeni ihan hetkeen. Viimeisin näköhavainto oli auton takapenkillä, siitäkin aikaa pitkälti. Muuton yhteydessä en muista kassia nähneeni. Varastosta se lopulta löytyi kuin ihmeen kaupalla. Se tuntui viimeiseltä merkiltä, sen on tarkoitus mennä näin, mun on tarkoitus lähteä matkaan.

20170328_121348Maitobaarissa lienee ollut ahdasta ja mammakoiralla melkoinen työ

Sunnuntaiaamuna loppui yövuorot. Blokkasin parhaani mukaan kaikki lähtöön liityvät ajatukset. Maanantaina kävin hieromassa muutaman koiran. Vein mummukoirat Ainolle hoitoon. Ajoin Espooseen Lotalle yöksi. Edelleen blokkasin lähtöön liittyvät ajatukset. Minä yksin, ulkomaille. Saksassa pitäisi ajaa autoakin. Tiistaiaamuna herätyskellon soidessa piti vaan pistää hösseliksi. Lentokentälle ajaessa ajattelin, että en varmaan tule hengissä takaisin kotiin. Lentokoneeseen astuessani ajattelin, että se ihan varmasti tippuu alas taivaalta, joko terroristien avustamana tai teknisen vian takia. Saksaan lensin Oslon kautta, koska 1100 euroa halvemmat lentoliput yhdellä koneen vaihdolla oli aika hyvä motivaattori.

18360766_10155198344947808_31261184_nPilvilinnoja lentokoneesta kuvattuna

18336716_10155198344992808_1517534458_nKallein syömäni aamiainen evör. Näyttää simppeliltä ja yksinkertaiselta (mitä se olikin), mutta nälässään ihminen sortuu joskus epätoivoisuuteen. Ei turhaan nurista, että Norjassa on kallista.

Oslossa hengailin lentokentällä jokusen tunnin. Kiertelin pienissä myymälöissä ja taxfreessä, mutten ostanut mitään. Havaitsin Norjassa trolli-kulttuurin vielä elävän, Suomesta ne ovat tainneet jo kadota. Ne muutamat ystäväni, jotka reissustani tiesivät, viestittelivät kanssani ahkerasti facebookin mesessä ja miettivät mm. pennulle nimeä. Pentu kulki nimellä Punkkurottakala (punkku = punainen, rotta koska puikkonaama ja siimahäntä, kala pennun työnimestä kasvattajalla). Itse pohdiskelin, osaisinko selittää ja kysellä kaiken tarvittavan englanniksi, ja lähtisikö pentu edes mukaani. Aika meni ihan mukavasti, ja lento Oslosta Hampuriin ei aiheuttanut enää yhtä pahaa pahoinvointia kuin ensimmäinen lento Osloon. Taivaalla liidellessä katselin pilvilinnoja ja ajattelin Hildaa kauhea ikävä kurkussa ja rinnassa puristaen.

Hampuriin saapuessa alkoi jo aika tavalla jännittää. Ajatukset kääntyivät pikkuhiljaa pentuun. Hampurin lentokenttä oli isompi kuin olin ajatellut. Olin jo aika tavalla myöhässä suunnitellusta ja valmiiksi tiukasta aikataulustani, kun viimein löysin autovuokraamon. Siellä selviää, että muuten hyvä, mutta varaamasi auto olikin varattu eiliselle. Kaikki firman autot olivat ajossa. Parin tunnin päästä voisi auto järjestyä. Se ei tietenkään käynyt päinsä, koska parin tunnin päästä pitäisi olla jo matkalla takaisin kentälle. Ehdin jo miettiä, että tähänkö tämä nyt sitten jää, vaikka tänne asti pääsin, kun eräs pariskunta tulee palauttamaan autoa etuajassa. Tolkuttomasti aikaa vieneiden paperisotkujen jälkeen sain kuin sainkin auton alleni. Oli oma hommansa löytää auto, varsinkin, kun se oli kyllä virkailijan mainitsemassa kerroksessa, muttei lähimaillakaan aluetta, jossa sen piti olla. Sitten piti saada navigaattori vielä kommunikoimaan kielellä, josta olisi mulle jotain iloa. Onneksi se oli TomTom. Tässä vaiheessa olin aikataulustani myöhässä jo tunnin, joten eipä ollut pahemmin aikaa ahdistua ajatuksesta Hampurissa autolla ajamisesta yksin. Auto käyntiin, kaasujalka tukevasti pedaalille ja menoksi!

Motarille selvittyäni matka sujui varsin mukavasti. Maisemat olivat upeita, ja Saksassa kevät oli jo pitkällä. Kuvia en valitettavasti kerennyt ottaa. Löysin Wrohmiin sujuvasti, ja Julianen pihaan parkkeeratessani Juliane tulikin jo vastaan pienen punaisen siimahännän kanssa. Rala juoksi minua vastaan, hyppäsi syliin ja nuoli naaman. Se taisi olla hetki, kun ajattelin, että jos olet ihan oikeasti tällainen, en minä sinua tänne jätä.

18361810_10155198397817808_684095882_n

Virallisesti pentu on Two Coast’s Rala

Kovin pitkään en ennättänyt Julianen luona valitettavasti vierailla, se on ainut asia, mikä reissussa harmitti. Näin Ralan emän Lion, joka ensikohtaamisella teki minuun suuren vaikutuksen. Se tuli niin iloisesti ja ennakkoluulottomasti minua vastaan ja nautiskeli rapsutuksista. En voi sanoa tuntevani Ralan takaa tulevia linjoja saati koiria kovinkaan hyvin, joten emän, jäljellä olevien sisarusten ja pentujen kasvuympäristön näkeminen oli todella tärkeää. Pennuista näki, että emä oli ne hoitanut hyvin, ja niihin oli panostettu aikaa ja vaivaa. Oli vähän epätodellinen olo, kun kirjoitin nimeni alle sopimukseen koiran kaupasta. Toisaalta miksi en olisi kirjoittanut – pentu vastasi sitä, mitä kasvattaja oli minulle siitä kertonutkin.

Kaunis Lio-emä, S Bar L Liocarcinus Crown

Isä Bow, Doc Piepers Avelano

Niin pakattiin pentu boksiin ja lähdettiin paluumatkalle. Matka Wrohmista Hampuriin oli pennulle hankalin – se huusi kuin syötävä ja yritti raivokkaasti päästä ulos boksista. Lisäksi se voi pahoin autossa ja oksensi boksiin, raasu. Aikataulu oli tässä vaiheessa taas tosi tiukka. Pysähdyin matkan varrella tankille, sillä auton vuokra maksoi enemmän, jos palautti auton vajaalla tankilla. Hampurissa löysin kentälle hyvin, mutta siellä ei ollutkaan merkitty vuokra-autojen palautukseen vievää kaistaa niin selkeästi kuin Suomessa. Pyörin kolme kertaa lentokentän rampit summanmutikassa läpi ennen kuin vahingossa eksyin oikealle kaistalle. Epätoivo alkoi siinä kohtaa olla jo melkoinen, sillä aikaa koneen lähtöön oli enää alle 1,5h ja mulla oli lähtöselvitykset, pennun matkalipun ostaminen, turvatarkastukset ja kaikki luonnollisesti vielä tekemättä.

Sain auton palautettua ja yritin pissattaa pennun ennen lähtöä, mutta penturukka oli ihan hukassa suuressa maailmassa eikä sillä ollut ajatustakaan tarpeiden tekemisestä. Kiirehdittiin terminaaliin, jossa rynnättiin ensimmäiseen vastaan tulevaan vessaan, jossa nopeasti huuhtelin enimmät oksennukset pennun rinnuksilta ja tassuista ja siistin vähän kantokoppaa. Mulla ei ollut mitään hajua, mistä terminaalista ja miltä portilta lento lähtee, onneksi matkan varrelle sattui virkailija, joka tiesi nämä kertoa. Sieltä juostiin lähtöselvitystä tekemään, se oli tietenkin toisessa päässä koko lentokenttää. Tiskejä oli siellä niin monta, että meinasi iskeä paniikki, kun Finnairin tiskiä ei löytynyt mistään ja kello tikitti koko ajan. Onneksi taas yksi virkailija sattui olemaan saatavilla, ja hän neuvoi oikealle tiskille. Lähtöselvitys tuli tehtyä ja pentu sai matkalippunsa. Olin etukäteen Finnairilta varmistanut, että pennulle on paikka koneessa, mutten maksanut lippua etukäteen, kun en voinut olla varma, lähteekö pentu kanssani Suomeen.

Turvatarkastus oli tarkempi kuin Suomessa, pennun papereista kukaan ei ollut kiinnostunut, mikä tuntui vähän yllättävältä. Pennun boksin halusivat kyllä tarkastaa huolellisesti, etten vaan salakuljeta siellä huumeita 😀 Turvatarkastuksen jälkeen aikaa koneen lähtöön oli enää 35min, eipä mennyt yhtään tiukille… Löysin oikean portin, havaitsin, ettei koneeseen pakkautuminen ollut vielä alkanut, ja olisin voinut itkeä ilosta, kun portin vieressä oli koju, josta sai ostettua pullon Pepsi Maxia ja täytetyn sämpylän. Tiukkaan aikatauluun Saksassa ei lukeutunut ruokataukoa 😀 Ehdin ottaa pentua vähän vielä jaloittelemaan ennen koneeseen menoa, se katseli kiinnostuneena ihmisten menoa ja tuntui lähinnä ihmettelevän, miksei kukaan pysähtynyt rakastamaan.

Koneeseen pakkautuessa olo oli todella huojentunut – olin selvinnyt! Mielessäni ajattelin, että nyt olisi kohtalon ivaa, jos kone putoaisi taivaalta. Vähän jännitti, millaisen konsertin pentu pistäisi pystyyn koneen lähtiessä liikkeelle, mutta se oli todella väsynyt reissusta ja nukkui ihan hiljaa koko lentomatkan Helsinkiin. Niin nukuin kyllä minäkin, päivä oli ollut pitkä ja raskas. Heräsin vasta koneen laskeutuessa Helsinki-Vantaan lentokentälle, pentu ei tiennyt laskeutumisestakaan yhtään mitään.

Helsingin päässäkään kukaan ei tullut pennun papereita kyselemään. Käveltiin pihalle, otin pennun boksista ja pissatauko olikin jo pennun mielestä paikallaan. Se otti minuun tosi paljon kontaktia ja kulki häntä pystyssä reippaasti mukana. Auton löytämiseen meni hetki, kun tultiinkin toisesta terminaalista ulos kuin mistä aamulla olin mennyt sisään. Siinä pennun kanssa kävellessä aloin miettiä, että pennulle pitäisi varmaan olla joku ehkä vähän Punkkurottakalaa kauniimpi nimi. Rala ei oikein suomalaiseen suuhun minusta istunut, ei minun suuhuni ainakaan. Sitten mietin, että pentuhan oli näin lyhyen tuttavuuden perusteella täyttä rakkautta, joten se voisi olla Lempi. Kun testimielessä sitä Lempiksi kutsuin, se otti minuun heti kontaktia. Siitä nimi sitten jäi. Yritin autolla tarjoilla pennulle ruokaa ennen lähtöä, mutta se taisi olla vähän pahoinvoiva, sillä ruoka jäi kuppiin.

Lähdettiin vielä yötä vasten ajamaan kotiin, ja hyvä niin, sillä pian Helsingistä päästyämme alkoi sataa lunta. Mulla oli tietenkin jo kesärenkaat alla. Ajaminen alkoi hirvittää Joutsan jälkeen, kun lunta oli tien päällä jo muutama sentti ja taivaalta satoi vaakatasossa lunta vaan koko ajan lisää. Näkyvyys oli ihan onneton. Oltiin kotona kahden jälkeen yöllä, ja minä olin kuolemanväsynyt. Käytin pennun nopsaan pihalla, tarjoilin sille ruokaa vähän paremmalla menestyksellä ja lähdettiin yrittämään unta. Pentu alkoi ulvoa heti, kun katosin näkyvistä. Yritin ensin olla noteeraamatta sitä ajatellen, että kyllä se lopettaa, kun huomaa, ettei saa sillä mitään. Kellon lähestyessä kolmea ja ulvonnan jatkuessa oli pakko sanoa sille, että täällä ei kuule voi yöllä ulvoa, mene nukkumaan. Se ilmeisesti ymmärsi puhetta, koska pian kuului kevyt tömähdys ja sen jälkeen tuhinaa 😀

18424802_10155200649157808_382249058_nKorvat kokoluokkaa corgi…

Aamulla herättiin varhain ja lähdettiin ihmettelemään lumimaisemaa. Pentu ei kovin kauas jaloista lähtenyt, mikä oli toisaalta hyväkin. Kuvien ottamisesta se tosin teki vähän haastavaa, mutta se lienee toissijaista. Ensimmäisiä pennunkatsojiakin meillä piipahti heti samana päivänä, ensin Elli päivällä, sitten iltapäivästä Aino samalla, kun toi hoidossa olleet Rinin ja Neven kotiin. Mummukoirat totesivat kotiin tullessaan vaan, että täällä on taas tuollainen, ja tutustuminen pentuun oli sillä selvä. Heli ja Jouni pyörähtivät myös meillä pentua katsomassa ja ottivat ihania kuviakin.

Lempi otti vieraat vastaan riemukkaasti eikä säästellyt pusuja (eikä varmaan hirveästi hampaitakaan). Muihin koiriin se teki tuttavuutta vähän varovaisemmin, Ainolla kun oli oma lauma myös mukana. Illasta meidän jäätyä oman porukan kesken tuttavuus oli edistynyt jo tälle asteelle:

18361183_10155198515872808_627375765_n

Olen yrittänyt dokumentoida pennun touhuja ahkerasti. Jos joku asia on jäänyt harmittamaan ihan hirveästi Hildan pentuajoista, niin se, että siitä ei juurikaan ole kuvia. Pentuaika on niin nopeasti ohi, kuviin on ihana palata sitten, kun pentu on kasvanut ison koiran mittoihin. Ja myöhemminkin. En muista aiemmin havainneeni niin selkeästi oman pennun kasvua. Lempi tuntuu kasvavan ihan silmissä.

18360679_10155200649102808_900686632_nYstävät ovat tuoneet paljon lahjoja penskalle, kuvassa vain osa Lempin saamista tuliaisista.

Lempin ensimmäinen viikko Suomessa oli varsin luminen. Tässä muutamia lenkkien varrelta otettuja videopätkiä, ovat puhelinlaatuisia, joten laatu ei valitettavasti päätä huimaa. Mutta muistoja, muistoja.


Kameraa olen yrittänyt ulkoiluttaa ahkerasti. Tässä muutama valikoitu kuva ensimmäiseltä yhteislenkiltä mummukoirien kanssa. Lempi ei ollut varsinaisesti levoton yksin meillä ollessaan, mutta selkeästi sitä tuntui kuitenkin rauhoittavan, kun sai mummukoirat seurakseen. Pennulle oli varmasti iso muutos lähteä äidin ja ison sisaruslauman keskeltä isoon maailmaan ihan yksinään.


Hihnakävelyä treenataan päivittäin, nyt se sujuu jo vähän paremmin kuin tällä videolla!

Vappuna tavattiin Freyaa (E. Listen To My Story) pentupainien toivossa. Freya oli vähän vauhdikas ja innokas leikkikaveri, mutta pennuilla tuntui kuitenkin olevan ihan kivaa keskenään. Yllättävän hyvin Lempi piti puolensa leikissä, vaikka Freya oli kokonsakin puolesta etulyöntiasemassa.

Lempi 10,5vkoa

Iloinen Freya 15,5vkoa

Oma lelu, paras lelu!

Kaupunkikävelylläkin on keretty kertaalleen käydä Ellin ja Mauri-malinoisin kanssa. Lempi oli tosi reipas, alkuun Mauri tosin oli sen mielestä vähän epäilyttävä, mutta pian kulkeminen Maurin kanssa sujui jo kuin vanhalta tekijältä. Käväistiin matkakeskuksella hengailemassa, käveltiin kävelykadulla keskustassa, ostettiin jätskiä ja kierrettiin kirkkopuisto. Hyvää harjoitusta pienelle. Pennulle suurin ihmetys olivat jäyhät suomalaiset, jotka eivät tule rakastamaan, vaikka kuinka sinnikkäästi ja vetoavasti katsoisi.

18386989_10155200649392808_219660039_n”Minä tiedän jo, että otan kaikkea. Miksi sulla kestää niin pitkään valita?”

Jätski on hyvää! Kirjurin pisteet menivät suolaiselle kinuskijätskille.

18337456_10155200649407808_1908537739_nKäväistiin Lempin kanssa kaupunkikävelyn päätteeksi vielä Mustissa ja Mirrissä ostoksilla. Sieltä löytyi viimein pennulle rakastajia, se oli niin onnellinen. Samalla punnitsin Lempin, himpun alle 11-viikkoinen rottakala painoi tasan 7kg. Kaupasta tarttui mukaan herkkuja. Ja taas yksi lelu. Jos pentu riemastuu ikihyviksi lelusta, se on tavallaan ostopäätös.

Nyt kotona on taas varsinainen sirkus pyöritettävänä, sillä Keksi ja Karkki ovat meillä hoidossa Ainon ulkomaanreissun ajan. Mukavasti meillä on mennyt ison lauman kanssa, vaikka alkuun aina vähän kauhistelee, että miten noin monen nuoren koiran lauma oikein pyörii. Pentu on tykästynyt erityisesti Keksiin, ja niistä onkin tullut aikalailla erottamaton parivaljakko. Kiva on ollut katsoa, kun Lempi leikkii Keksin kanssa. Rini on yrittänyt leikittää pentua ulkona, mutta kotona leikkiminen ei sovi. Neve on pennun hyväksynyt, mutta on vähän hitaampi ottamaan siihen kontaktia. Sama oli aikoinaan Hildan kanssa, joten en ole huolissani.

Lämmintä kevätpäivää vietettiin lenkillä. Pentukin meni pulikoimaan isojen perässä.

Keksin ja Lempin leikkiä eilispäivältä

Myös Karkki on ansioitunut pennun hoitotätinä

Kuvia lenkiltä

Pennun kanssa on vähän treenailtukin, hauska on ollut lähteä työstämään pennun kanssa pohjia harrastuksille. Ollaan harjoiteltu istumista, maahanmenoa, seisomista, odottamista, luopumista, kontaktia, käsikosketusta, luoksetuloa, omaan nimeen reagoimista, noudon alkeita, perusasennon hakemista oikealla ja vasemmalla, tuttiseuraamista oikealla ja vasemmalla… paljon siis kaikenlaista! Lempi on innokas oppimaan ja tuntuu oppivan nopeasti. Hauska on ollut myös huomata oma kehittyminen koiran koulutuksessa, osaa kiinnittää huomiota ihan pieniin juttuihin, joita aiemmin ei varmasti olisi tullut edes ajatelleeksi.

Eilen treenattiin ulkona Helin, Jounin ja Armaksen kanssa. Kiitos ihanista kuvista!

Rinin ja Keksin kanssa tehtiin ratatreeniä tulevia kisoja varten. Treeneissä oli kivempaa kuin ohjaajan ilme aina antaa kuvissa ymmärtää.

18337479_10155200649587808_423407807_nSaijan ja Ruutin kanssa käytiin myös lenkillä

En ihan vieläkään ole varma, oliko tämä oikein. Olinko valmis, oliko nyt hyvä hetki. Hildan ikävä ei ole poissa, eikä Hildan paikkaa sydämessäni voi kukaan viedä. En toisaalta tiedä sitäkään, olisinko koskaan tullut tämän valmiimmaksi. Paljon hyvää pentu on tuonut tullessaan. Lamaannuttavalta tuntunut väsymys on ainakin hetkeksi väistynyt, ja toistaiseksi tuntuu, että olen jaksanut pentuarkea paljon paremmin kuin mitä etukäteen pelkäsin. Tuntuu, että on hieman helpompi hengittää. Monesti pennun touhuja katsellessa tullutta naurua seuraa vielä itku, ja monesti huomaan miettiväni, miten Hilda pennusta olisi pitänyt ja olisi opettanut sille niin hyviä kuin huonojakin tapoja. Mutta ihana on aamulla herätessä ottaa pentu syliin ja vaihtaa vähän pusuja. Mennään päivä kerrallaan, niin kuin tähänkin asti. Muistaakseni kotimatkalla Saksasta kuuntelin Spotifysta biisin, jonka lyriikoissa laulettiin

”But can you show me your heart / so I can heal / the pieces that hurt?”

Se tuntui sopivan tähän hetkeen, vaikken usko, että särkyneet palaset sydämessäni olisivat parannettavissa. Mutta ehkä Lempi toi tullessaan toivonpilkahduksen ja jaksan taas uskoa tulevaan.


1 kommentti

Emppisten pikkujoulut

Blogin päivityksissä on näköjään menossa jonkinlainen aktiivisuuskausi, mutta armaat lukijat – fear not – tämä aktiivisuus todennäköisesti kuolee ennen kuin ehtii kunnolla alkaakaan 😀

Tänään vietimme Empathica’s- eli Emppisporukalla ensimmäistä kertaa pikkujouluja yhdessä. Olin vuokrannut meille kentän Haukkuvaarasta kolmeksi tunniksi vapaamuotoista treenaamista varten, ja luonnollisesti pikkujouluihin kuului olennaisesti myös syöminen ja valokuvaus – hyvää seuraa unohtamatta! Harmillisesti pippaloihin ei erinäisistä syistä päässyt ihan niin moni osallistumaan, kuin ennakkoon toivottiin, mutta kivaa meillä oli silti ja treeniaikaa mukavasti. Mun lisäksi paikalla oli koirineen Aino, Saila sekä Neea. Treenattiin ensin tokoa ja vähän rallytokoa, loppuun Aino veti meille tiiviin pläjäyksen erilaisia fysiikkatemppuja, joita hän on Keksin kanssa tehnyt.

Ihana oli nähdä pitkästä aikaa Neeaa ja Morrista (Empathica’s Neville)! Morris oli kovasti miehistynyt viime näkemästä, ja sen työskentely on mennyt tosi paljon eteenpäin – Neea on siis tehnyt hienoa työtä poitsun kanssa! Morriksesta napattiin uudet posetuskuvat, ikää siis 1v10kk.

Elli otti joitakin kuvia fysiikkatemppuosuudesta, niitä tässä ohessa näytillä. Mukavasti nuoriso sekä mulla temppuja treenannut Neve oivalsivat temppujen ideaa ja alkoivat tarjota erilaisia variaatioita. Tehtiin ensin laatikkoon hakeutumista, temppuiltiin tasapainotyynyllä, kävelytettiin koiria eri tavoin aseteltujen puomien yli, harjoiteltiin saman puolen etu- ja takajalan nostoa…

Lopuksi otettiin joitakin ryhmäkuvia.

dsc_0452Kolme N-pentueesta, Messi (Empathica’s Naldo), Keksi (Empathica’s Naroona) ja Morris (Empathica’s Neville). Upeat nuoret koirat!

dsc_0350Hilda toivoo, että joulu olisi pian ja joulupukki toisi paljon lahjoja 🙂

dsc_0394Hyvää joulun odotusta kaikille lukijoille, viikon päästä on jo joulu!


Jätä kommentti

Hoitokoiria

Päivittelin tämän postauksen jo eilen, mutta se jostain syystä katosi jonnekin bittiavaruuden uumeniin, joten uutta yritystä pukkaa.

Meillä on ollut viimeisen 1,5 viikon aikana hoitokoiria riittämiin. Ensin meillä majaili Lily (Of Gurrent Extreme Evita) viiden päivän ajan kotijoukkojensa ulkomaan matkan ajan. Ennakko-odotuksista poiketen hoitoaika meni meillä yllättävän kivuttomasti.

Oli mielenkiintoista seurata omien koirien käytöstä sosiaalisesti epävarman koiran kanssa. Rini on mun koirista Lilylle tutuin, joten liekö johtunut siitä, mutta Lily selkeästi ensimmäisenä luotti siihen, että Rini ei tee sille mitään pahaa. Niinpä yhteislenkit aloitettiin ensin vain Rinin kanssa. Päivien kuluessa luotto myös Hildaa ja Neveä kohtaan kasvoi, kun Lily huomasi, että mun koirat kääntyivät pois, jos se alkoi näyttää merkkejä, että nyt olette liian lähellä ja alkaa ahdistaa. Meidän tytöt myös selvästi lenkillä vähensivät yletöntä riehumista, ihan kuin olisivat sielläkin yrittäneet kaikilla tavoin osoittaa, että hyvissä aikeissa ollaan. Viimeisinä päivinä leikkiminenkin lenkillä taas yltyi, mutta siinä vaiheessa Lily oli jo niin luontevasti muun lauman mukana, ettei ongelmia tullut.

Olen aika ylpeä omista tytöistä, kun ne osasivat niin hienosti toimia Lilyn kanssa!

Välihehkutuksena on taas kerrottava, että edelleen löytyy kodin läheltä uusia ihania polkuja tutkittaviksi. Valtaosa meidän vakiolenkkireiteistä menee laduiksi talven ajaksi, joten vaihtoehtoiset lenkkireitit tulevat tarpeeseen! Viime aikoina ei tosin ole tehnyt edes mieli lähteä minnekään kauemmas lenkille, kun kodin vierestä pääsee jo ihaniin maastoihin. Uutuudenviehätystä on toki vielä ilmassa.

Hilda on päässyt tällä viikolla viimein ulkoilemaan ilman tossua. Uusi kynsi on hyvää vauhtia kasvamassa, ja ainakin tässä vaiheessa näyttäisi, että se on ihan yhtä vahva kuin entinenkin. Eläinlääkäri vähän varoitteli entistä kynttä poistaessaan, että uudesta saattaa tulla onneton nysä, mutta nyt näyttäisi siltä, että ihan entisenveroinen kynsi tulee tilalle.

Mutta takaisin niihin hoitokoiriin, sillä Lilyn jälkeen hoitoon tulivat Keksi ja Seela. Viisi koiraa meni siinä, missä neljäkin. Seelan iloörinä säesti aamuja ja sängyssä oli entistä vähemmän tilaa öisin.

15401315_10154717760217808_1339427148_n

dsc_0159

Eipä näitä lenkkejä ihanassa pakkassäässä ja auringonpaisteessa vaihtaisi mihinkään! Koirien ja oma mieli lepää työ- ja joulunaluskiireiden keskellä, kun pääsee raittiiseen ilmaan. Uusia lenkkireittejä kävellessä aikakin hurahtaa ihan siivillä.


2 kommenttia

Valokuvauksia

Olen pitkään haaveillut perhepotretista. Omia koiria tulee kuvattua enemmän ja vähemmän omalla kameralla, mutta harvemmin tulee itseään ikuistettua koirien kanssa. Kun Rinin ja Neven 10-vuotissynttärit lähestyivät, halu saada muistoksi kuvia vain kasvoi. Vaikka molemmat ovat vielä hyvässä ja virkeässä kunnossa, on pakko hiljalleen alkaa ajatella, että jokainen vuosi lisää tästä eteenpäin on lahja.

Niinpä käännyin Karvosen Tiinan puoleen. Olen ihastellut Tiinan ottamia kuvia jo pitemmän aikaa, joten ei tarvinnut pitkään miettiä, kenet halusin meidät ikuistamaan. Vaikka tiesin meidän olevan hyvissä käsissä, olin silti ihan sanaton kuvia saadessani – näistä tuli niin kauniita, tunnelmallisia ja ihania! Miljoonat ja lämpimät kiitokset Tiinalle vielä tätäkin kautta! 🙂 Alla valittuja paloja kuvasadosta:

b-8471

Rini on niin kauniin ja viisaan näköinen näissä kuvissa ❤

Yhteiskuvissa Rinin kanssa

Nessunen ❤

Yhteiskuvat Neven kanssa

Hilda Hilpukka ❤

Hildankin kanssa poseerattiin yhdessä

b-9044

Meidän perhe 🙂

Merletrio


Jätä kommentti

Mummukoirat terveystarkastuksessa

Viime viikon perjantaille olin varannut mummukoirille ajan terveystarkastukseen. Kun olemme olleet siinä onnellisessa asemassa, ettei eläinlääkäriä ole pahemmin tarvinnut käynneillä vaivata, ja koirilla alkaa kuitenkin olla ikää, on mielestäni hyvä aina silloin tällöin katsoa, missä mennään. Mitään huolta mulla ei kummankaan voinnin suhteen ole ollut, rutiinitarkastuksesta oli siis kyse.

Terveystarkastukseen kuului koiran yleiskunnon ja -voinnin arvio, sydämen ja keuhkojen kuuntelu, lisäksi toivoin samalla molemmista otettavan perusverikokeet. Verikokeiden kanssa tuli kombona virtsakokeetkin pikatestinä, joten saatiin aika kattavasti tietoa kerralla mummujen terveydentilasta.

14556150_10154499639022808_842400643_n

Mummut antoivat hienosti tutkia itsensä. Ensimmäisenä tutkittavana ollutta Riniä vähän jännitti, liekö Neve reagoinut siihen, mutta se liikuttavasti hyppäsi ihan omatoimisesti pöydälle ja istui Rinin lähelle – ihan kuin kertoakseen, että ei hätää, olen tässä tukena. Olimme eläinlääkärin kanssa molemmat aika liikuttuneita tästä eleestä. Neveä ei yhtään jännittänyt olla tutkittavana, se niin rakastaa olla huomion keskipisteenä.

Molempien sydän- ja keuhkoäänet kuulostivat eläinlääkärin korvaan juuri siltä kuin pitääkin. Eläinlääkäri kehui molempien olevan erinomaisessa kunnossa, omistaja sai erityiskiitosta etenkin Rinin hoikkana pitämisestä steriloinnista huolimatta. Hampaissa Nevellä oli vähän kulumaa, Rinillä hieman hammaskiveä, mutta kummankaan osalta hampaisto ei vaadi tässä vaiheessa lisätoimenpiteitä. Molemmilta löytyi kehosta muutamia harmittomia rasvapatteja. Veri- ja pissakokeiden tulokset saatiin tänään, niissä kaikki oli kunnossa. Rinillä oli kokonaisvalkosolumäärä hieman viitearvojen alapuolella, mutta sitä eläinlääkäri ei pitänyt merkittävänä.

Molemmilta löytyi tarkastuksessa nisäkasvaimia. Rinillä oli yksi pienenpieni, jolle tässä vaiheessa riittää seuranta. Neveltä löytyi kolme, joista kaksi oli jo sen verran isompaa, että eläinlääkäri suositteli niiden poistamista mahdollisimman pian. Kasvainten hyvä- tai huonolaatuisuudesta ei ole tietoa ennen kuin ne lähetetään patologille tutkittaviksi. Leikkausaikaa en vielä varannut, mutta suunnittelin sitä kuukauden päähän, kun ollaan muuton yhteydessä lomalla, jolloin on aikaa Neveä paremmin kotona seurata. Samalla Neve on tarkoitus steriloida, sitä on lykätty nyt vähän turhankin pitkään.

14555903_10154499638752808_1662364857_n


2 kommenttia

Rini ja Neve 10 vuotta!

Kymmenen vuotta sitten, kauniina torstaiaamuna herätessäni puhelimeeni oli tullut viesti, joka monella tapaa muutti elämäni. Olin toivonut omaa koiraa niin kauan, kun vain muistan, ja sinä aamuna se oli syntynyt. En koskaan poistanut Minnalta saamaani viestiä puhelimestani, niin tärkeä se minulle oli – vielä senkin jälkeen, kun pentu oli kotiin tullut ja kasvanut aikuiseksi. Enkä olisi silloin mitenkään arvannut, että pari vuotta myöhemmin kotoa löytyy toinenkin saman pentueen edustaja.

img_0456

Kulunut vuosikymmen ei taida olla sanoin tiivistettävissä. Olen saanut kotiini kaksi aivan ihanaa ja omalla tavallaan täydellistä koiraa. Ne ovat vuosien varrella opettaneet minulle yhtä ja toista koiran omistamisesta, arjesta, kouluttamisesta ja ennen kaikkea ystävyydestä. Ne ovat auttaneet jaksamaan silloinkin, kun on tuntunut, ettei elämä kanna vaikeuksien yli. Ne ovat olleet mukanani muistuttamassa arjen rutiineista, kun muu elämä on ollut muutoksen myllerryksessä. Olen jakanut niiden kanssa lukemattomia iloisia, ihania ja ikimuistoisia hetkiä. Ja miten monta ystävää olenkaan niiden välityksellä elämääni saanut!

img_0458

10 vuoden ikä on jonkinlainen merkkipaalu. Pentua ottaessa ei tiedä, kuinka monia yhteisiä päiviä, viikkoja, kuukausia ja vuosia on edessä. Yhteisen matkan varrelle voi sattua onnettomuuksia, koira saattaa sairastua. Olen onnellinen, että olen saanut kulkea kuluneet vuodet tämän kaksikon kanssa ilman sen suurempia ongelmia. Ja toivon, että meillä on edessä vielä useita yhteisiä, hyviä vuosia. Eilen illalla piti vähän vetistellä suuren juhlapäivän kynnyksellä, kun toivoin, että minulla olisi vielä ainakin toiset 10 vuotta jäljellä mummukoirien kanssa. Arki niiden kanssa on helppoa – ne ovat vuosien varrella oppineet, miten kannattaa toimia, jotta omistaja toimii niiden eduksi. Yhteinen elämä on saumatonta yhteistyötä – paitsi niinä hetkinä, kun Neve unohtaa lelun metsään…

img_0452

Koirien ikääntyessä joutuu väistämättä kohtaamaan tosiasian, että ne eivät tästä enää nuorru. Nevestä ikääntyminen on näkynyt jo jonkin aikaa selkeämmin kuin Rinistä. Nessu kulkee lenkillä hitaammin, ottaa välillä kyllä innostuessaan spurtteja, mutta se ei ole enää yhtä ketterä ja notkea kuin nuorena. Treeneissä se tykittää onneksi samalla innolla kuin nuorempanakin. Rinin kohdalla ikääntymisen näkee lähinnä tan-merkkien haalistumisesta. Lenkillä se tykittää joukon edellä, hakee nuorempiakin välillä leikkiin ja on aina valmiina toimintaan. Molemmat nukkuvat sikeämmin ja kestävät enemmän lepopäiviä kuin nuorempina.

Olen niin onnellinen näistä kahdesta! Onnea rakkaat, kultaiset, parhaat ja korvaamattomat Rini ja Neve! ❤

Suurta juhlapäivää juhlistettiin aamulla ennen kirjurin työpäivää aamulenkillä, jonne otettiin astetta monta kertaa paremmat herkut mukaan. Nessu seurasi terhakkaana koko lenkin sivulla namitaskun antimien toivossa – ja niitä jaettiin tänään koko päivän ajan hyvin hövelisti. Työpäivän jälkeen lähdettiin Mustiin ja Mirriin, josta mummut saivat valita haluamansa lelut, lisäksi ostettiin vähän herkkuja.

Molemmat päätyivät jonkinlaisiin vinkuleluihin. Valinta ei leluhyllyllä ollut helppo, taisi olla liikaa ihania vaihtoehtoja! 

Mustin ja Mirrin keikan jälkeen matkaa jatkettiin pitkälle lenkille ladun majalle. Sää oli pilvinen, mutta lenkkeilyn kannalta mukava. Rini otti useat näyttävät spurtit, Neve nautti rauhallisesta lenkistä (ja namitaskun antimista). Hilda yritti riekkua välillä Rinin kanssa, mutta vähän toppuuttelin sitä, sillä hieroin sen eilen. Kotiin palaamisen jälkeen otettiin kuvia synttärisankareista ja -lahjoista.

Kuvattava oli myös Heliltä, Jounilta ja Armakselta saadut ihanat pallot, jotka mummut saivat etukäteen jo sunnuntaina jälkitreenien yhteydessä! 🙂 Lämmin kiitos vielä tätäkin kautta mummujen muistamisesta!

dsc_0997Miksen minä saanut yhtään lelua, miettii Hilda.

Illasta oli luvassa vielä mummujen hieronta. Kovasti nautiskelivat saamastaan huomiosta ja hoidosta! Ainokin kävi mummuja tervehtimässä illasta koirien kanssa ja lahjoi mummuja juustonaksuilla ja rapsutuksilla.

Eikä pidä unohtaa tärkeintä eli synttärikakkua! Ihastelin blogin välityksellä Armaksen synttärikakkua jo aiemmin syksyllä, joten se toimi innoittajana ja inspiraation lähteenä myös mummujen kakulle. Kakku koostui broilerin jauhelihasta, smetanasta, raejuustosta sekä kynttilöiden virkaa toimittaneista HauHaun tonnikalapaloista. Ensi kerralla täytyy pohdiskella kakun ainesosien lisäksi vähän tarkemmin myös sen kokoamista, mutta koirat eivät onneksi valittaneet hieman kaltevasta rakenteesta 😀 Kakunsyöntikuvista tuli onnettomassa valaistuksessa suttua, mutta kauppansa se teki.

Juhlahumu ei suinkaan tähän lopu. Viikonlopuksi lähdetään reissuun, josta lisää reissun jälkeen. Saijan kanssa ollaan suunniteltu syksymmälle kolmekymppisiä mummutriolle, sillä myös koiraystävämme ja maskottimme cavalier Rossu täyttää piakkoin 1o vuotta. Kolmekymppisille on tarkoitus järjestää koirille mielekästä ohjelmaa – siihen halutaan pyhittää aikaa! 🙂


2 kommenttia

Kesää kohti

Vaihdetaan kurakelit, kotiin kantautuva hiekka ja havunneulaset kesään – tai ilmaiseen siivoojaan. Joka kevät ja syksy sitä hämmästyy, miten paljon kolme koiraa voi kantaa sisälleen hiekkaa, vaikka ne kuinka suihkuttelisi ulkoilujen päätteeksi. Lunta vielä paikoitellen riittää, mutta latujen kunnostus on päättynyt, mikä on kevään ensimmäinen merkki – kohta pääsee taas Laajavuoreen! Eilen ennen agitreenejä käytiin uhkarohkeasti käpöttelemässä latupohjaa pitkin muutaman viime hetken hiihtäjän kanssa. Ei tullut suksisauvasta silmään eikä edes kovin pahoja katseita.

Koirien kanssa ollaan treenailtu, kun ei muuhun olla vielä kyetty. Maaliskuun puolivälissä olevan Nurmeksen näyttelyn piti avata tämän vuoden kisa- ja näyttelykausi, mutta auto teki reissuun lähtiessä tenän, joten jäimme reissaamisen sijaan kotiin. Alkuvuosi on tuntunut melko väsyttävältä kaikkine murheineen ja työkuvioiden muutosten takia, joten sinänsä tuo lepoviikonloppu tuli tarpeeseen. Uutta yritystä kuitenkin pukkaa: Hilda on ilmoitettu yhteen näyttelyyn ja Rini rallytokokisoihin.

Kasvatit ovat pitäneet lippua korkealla kisarintamalla. Jesse (Hazelmoor Yerry Yammer) Neven ensimmäisestä pentueesta aloitti kisauransa rallytokosta ja aika huikeasti aloittikin! 5.3. kisoissa ensin 97p, toinen sija ja tuomarin palkinto, toiselta radalta 94p ja kolmas sija, sitten viikkoa myöhemmin 12.3. 100p ja toinen sija kera RTK1-tittelin 🙂 Paljon onnea Ulla ja Jesse! Hienosti on Jesse uuteen kotiin asettunut, ja Ulla on upeaa työtä poitsun kanssa tehnyt, lämmin kiitos siitä 🙂

535221_10153464950312061_2174601656296377172_n

RTK1 Jesse

Rallytokosta kisauransa korkkasivat myös Mari ja Noa (Empathica’s Norris) Jyväskylän 12.3. kisoissa. Noa oli hienosti tehnyt töitä, mutta pieniä kauneusvirheitä sattunut mukaan – tuloksena kuitenkin hyväksytty tulos 79 pisteellä 🙂 Onnea paljon! Noa oli hiljattain saanut paikan etsijäkoirien alkeiskurssille, jännityksellä odotamme, miten poitsu siellä toimii!

Noan poseerauskuvia maaliskuulta

Pääsiäisenä Reija ja Rufus (Empathica’s Wishmaster) jatkoivat agikisojen merkeissä tuloksilla 15, HYL ja viimeiseltä radalta ensimmäinen 0-tulos ja LUVA! Mielettömästi onnea vielä Eurajoen suuntaan, tämän parivaljakon menoa on upeaa katsella oli laji sitten mikä hyvänsä! 🙂

940925_10153989841757145_6280368259417952521_n

Kuvassa Rufus lambiystävän kanssa 🙂

Aprillipäivänä meillä kävi vieraita Raumalta, kun Neea, Jyry ja Morris (Empathica’s Neville) pistäytyivät nopeasti sukulointireissun yhteydessä. Kerettiin käydä ottamassa vähän kuvia, lenkkeilemässä ja treenaamassa agia Ainon johdolla – ja kivaa oli!

Morris oli ehtinyt kasvaa äijäkoiraksi

DSC_0186

DSC_0098

Posetusta Helmi-siskon kanssa

Helmi (Empathica’s Neytiri) poseerasi myös

Keksin (Empathica’s Naroona) kuulumiset voisi tiivistää näiden kuvien kera. Liikkeessä tapahtui kuin tapahtuikin suuri muutos parempaan viikkojen varrella, eli ontumisen syynä mitä ilmeisimmin oli murtuma TTA-häkissä. Luutumista tuettiin ravitsemuksella, laserhoidolla fysioterapiassa ja levolla. Keksi on nyt pikkuhiljaa päässyt harjoittelemaan jalan käyttöä vapaana ollessa eikä ole pitkienkään lenkkien päätteeksi oireillut jalkaansa mitenkään. Toivottavasti pahin olisi viimein ohi! Kuvat ovat viime viikolta Keksin omalta lenkiltä, jossa se sai nauttia laatuajasta Ainon ja mun kanssa.

Messi (Empathica’s Naldo) kävi eilen virallisissa luustokuvissa, ja hyvältä näytti, jäädään siis jännäämään virallisia tuloksia. Ja jotta olisi muutakin odotettavaa, Yolalle (Hazelmoor Yade Yolanda) saatiin paikka mh-kuvaukseen ensi kuulle. Pitänee aloittaa vatsansuojalääkitys, jotta säästyy vatsahaavalta, kun jatkuvasti on jotain jännitettävää.


3 kommenttia

2015 meni, uusi vuosi tuli

Kun vuoden vaihtuessa istuin auton kyydissä kotimatkalla, kirjoittelin faceen päivityksen, jonka loppukaneettina oli, etten montaakaan asiaa vuodesta 2015 jää kaipaamaan, vaikkei se läpensä mätä ollutkaan. Kertonee kuitenkin, että tuoreimmassa muistissa oli ne ikävämmät tapahtumat. Kulahtanut sanonta ”uusi vuosi ja uudet kujeet” saisi kuitenkin tällä kertaa pitää paikkansa.

DSC_0003

Sain kamerallani todistusmateriaalia harvinaisen Australicus Kaksimus eli tuttavallisemmin kaksipäisen australianpaimenkoiran olemassa olosta

DSC_0006

DSC_0008

Talvi sitten tosiaan tuli, vaikka vähän epätoivoiselta alkoi näyttää. Pakkasta on viime viikkoina piisannut niinkin kovissa lukemissa, että lenkkeily koirien kanssa on muodostunut välineurheiluksi. Tosin suosiolla olemme mittarin hipoessa -30 astetta tyytyneet kierrokseen lähimetsässä ja yrittäneet keksiä muita keinoja tekemisen tarmon purkamiseen. Rallytokon ylempien luokkien vaatimuksia silmällä pitäen ohjelmistoon on mm. otettu oikean puolen seuraamisen ja pyllynkäytön tehotreenit ja Hildalle olen yrittänyt sheipata peruuttamista. Mulla olisi kauhea hinku kisakentille, mutta nyt on pakko torpata vielä kisaintoa ja odottaa, että saadaan lisää treeniä.

DSC_0017 DSC_0022DSC_0030

Mutta koska suunnitelmia pitää aina olla, niin niitä on tehty. Hildan karva alkaa pikkuhiljaa olla taas siinä kuosissa, että sen kehtaa kohta viedä näyttelykehään. Kevään aikana olisi tarkoitus kaveriporukalla käydä muutamassa näyttelyssä, josko se viimeinen serti jostain napsahtaisi. Vaikka viime kesän alussa Rinin ollessa rop-veteraani tuumasin, että huipulle on hyvä lopettaa, niin taas on omituinen kutka ilmoittaa sekin jonnekin.

DSC_0046

Nessu onnellinen on!

DSC_0056 DSC_0057DSC_0060 DSC_0062

Mitä lumen alla lienee ollut, kun ei lumipesunkaan ajaksi voinut sieltä päätä nostaa?

DSC_0076 DSC_0081DSC_0097 DSC_0099

Näyttelyiden ohella kisasuunnitelmia on rallytokon ja tokon saralle, ainakin – kun vaan treenataan vähän lisää ensin. Hildan ilmoitin Australianpaimenkoirat ry:n toko- ja jälkileirille kesälle, kun saatiin omasta porukasta mukavankokoinen seurue kasaan. Yhdistys järjestää tosi paljon kaikenlaisia kivoja ja mielenkiintoisia koulutustapahtumia tänä vuonna, mukava olisi päästä mukaan kaikkeen. Omalle porukalle on myös suunnitelmissa järjestää treffit ja jonkinlainen koulutussetti keväälle ja toivottavasti toinen kattaus vielä joskus loppukesästä tai syksyllä.

DSC_0126

DSC_0131 DSC_0143

Tämän vuoden osalta odotan jo jännityksellä virallisella puolella ainakin muutamaa luonnetestiä ja mh-kuvausta sekä terveystuloksia. Kiva on myös seurata kasvattien kehittymistä niin koirina kuin eri lajien harrastajina! Olen edelleen todella kiitollinen aktiivisille ja ihanille kasvatinomistajilleni, jotka vievät upeasti ja ahkerasti koiriaan eteenpäin 🙂 Meillä on ihana tiivis porukka.

DSC_0149 DSC_0150DSC_0152 DSC_0153DSC_0157 DSC_0167 DSC_0170 DSC_0172

Keksi kävi 28.12. ensimmäisessä kontrollikuvauksessa leikkauksen jälkeen. Jo etukäteen harmitti niin kovasti, että taas joudutaan Keksi rauhoittamaan – se on ensimmäisen elinvuotensa aikana käynyt aika monilla maksetuilla päiväunilla. Mutta kävipä niin onnellisesti, että jopa eläinlääkäri ehdotti, että yritetään ottaa kuvat ilman rauhoitusta, ja jos ei onnistu, niin laitetaan rauhoite vasta sitten. Keksi otti homman niin rennosti, että kuvat saatiin otettua ilman rauhoitusta 🙂 Kuvien mukaan luutuminen on alkanut ihan lupaavasti. Liikuntaa on pikkuhiljaa lisätty, pakostakin, sillä virtaa on pieneen koiraan kertynyt melkoisesti.

Tällä viikolla Keksi kävi fysioterapeutilla. Liike näytti ihan hyvältä, keinumista tai ontumista ei liikkeessä näy, ja Keksi näyttää liikkeessä käyttävän jalkaa ihan hyvin. Istuessa ja maahanmenossa näkyy ajoittain, että se kääntää jalkaa ulospäin, mutta välillä se luontevasti hakee jalalle myös normaalin asennon. Monenlaista jumppaharjoitetta kokeiltiin ja selväksi tuli, että neiti on aika taitava fuskaamaan leikatun jalan käytössä. Kotiläksyksi tuli jumpan jatkamista kotona sekä leikatun jalan passiivisia venytyksiä, pakara- ja pohjelihakset ovat aika kireät. Ensi kerralla Keksi pääsee fyssarilla jatkamaan jumppaharjoitteita ja kokeilemaan vesijuoksumattoa.

DSC_0181 DSC_0188DSC_0198 DSC_0204

Tästä se vuosi 2016 lähtee. Tämän vuoden ykköstoive on, että niin koirat kuin ihmisetkin saisivat olla terveinä ja Keksin kuntoutus onnistuisi hyvin. Kaikki mahdollinen muu on sitten kohdalle sattuessaan kivaa plussaa.


Jätä kommentti

Hyvää joulua!

DSC_0269 – Kopio

Meidän lauma toivottaa hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2016 kaikille blogin seuraajille! Joulu menee meidän lauman osalta perinteisissä merkeissä eli työmaalla, mutta keretään toki töiden ohella vähän nautiskella olostamme. Joulun jälkeen auton nokka suunnistaakin kotikonnuille vapaiden viettoon 🙂


Jätä kommentti

Syyskuulumisia

Syksy on jo pitkällä ja blogipäivittäjän vapaa-aika kortilla. Yövuoron kunniaksi yritän taas tehdä jonkinlaisen koosteen syksyn riennoista.

5.9. oli Australianpaimenkoirat ry:n järjestämä Breeder’s Challenge -tapahtuma, jonka vetonaulana oli itse CA Sharp! Sharp luennoi meille koko päivän ajan australianpaimenkoirilla esiintyvistä sairauksista ja niiden periytyvyydestä, oli ihan mieletön mahdollisuus tavata tämä rotumme elävä legenda livenä ja vieläpä Suomessa. Luennoitsijana Sharp oli vertaansa vailla, oli tosi mielenkiintoinen päivä, jonka vuoksi kannatti tehdä päiväreissu Etelä-Suomeen!
IMG_1804[1]Syyskuussa juhlittiin useammat synttärit, Hazelmoor Y-pentujen synttäripostauksen laitoin omaksi julkaisukseen. 21.9. juhlittiin jälleen, kun rakkaat plyyt täyttivät 9 vuotta. En ole vielä päässyt yli ajatuksesta, että Rini ja Neve ovat veteraani-ikäisiä, saati, että ne vuoden päästä viettävät täyden kympin juhlia. Rouvat viettivät synttäripäiväänsä reissun päällä, kun käväistiin Maaren luona osteopatiaa hakemassa. Neve oli erinomaisessa tikissä, sen kroppa on tiivistynyt KoiraSportin viikottaisilla uinneilla. Rinin takapää oli vetänyt etuosankin taas jumiin, mutta edelliskerran tapaan hoidon vaste oli hyvä ja vaikutukset näkyivät jo seuraavana päivänä.

DSC_0038Mun kultakimpaleet ❤

IMG_2113Keksi on ollut meillä usein hoidossa, ja kuten kuvista näkyy, toipuminen on edistynyt siihen pisteeseen, että se on vähitellen saanut olla lenkeillä vapaana. Kovin on iloinen pentu, ja olen ollut positiivisesti tosi yllättynyt, miten maltilla se lenkillä kulkee vapaana ollessaan. Liikkeissä ja lihaksistossa toispuoleisuus edelleen näkyy, ja voi olla, ettei se koskaan sieltä täysin katoakaan. Sormet ovat kyynärpäitä myöten ristissä, että toipuminen jatkuisi eikä tulisi mitään takapakkeja.

IMG_2114

Keksi kävi myös 21.9. Maarella hoidettavana. Hoidettavaa riittää, kuten etukäteen jo tiesimmekin, mutta Maare oli aika toiveikas Keksin suhteen. Leikattu polvi tuntui Maaren mukaan ihan hyvältä. Seuraavan kerran mennään hoidettaviksi joulukuun alussa.

IMG_2169

Keksi ja Aino starttasivat tällä viikolla JAT:n rallytokoryhmässä ja hienosti oli mennyt. Toivottavasti polvi kestäisi kevyempien lajien treenausta!

IMG_2123 IMG_2139 IMG_2154 IMG_2248 IMG_2104

En voi sille mitään, mutta Keksissä on vain sitä jotain. Siinä on niin paljon kaikkea tuttua erityisesti Rinistä ja myös Nevestä, mutta tässä pennussa sykähdyttää moni muukin kuin vain samankaltaisuus. Ennakkoluuloton, ystävällinen suhtautuminen kaikkea kohtaan, pohjattoman iloinen elämänasenne, minäminäminä!-mentaliteetti ja pennun pöhelyys. Voi rakas pentukoira, kun saisimme vain pitää sinut luonamme!

IMG_1889[1]

Keksi ja Noa olivat mulla yhden viikonlopun hoidossa yhtä aikaa. Jännitin vähän etukäteen, onko kämppä enää pystyssä vierailun jälkeen, mutta hyvin meillä meni! Keksi nautti olostaan täysin siemauksin, kun sillä oli kerrankin vähintään yhtä innokas leikkikaveri.

IMG_1904[1]

DSC_0155

Rallytokokisoissakin kävimme 3.-4.10. Ylöjärvellä. Hilda kisasi lauantaina avoimessa luokassa ja esitteli parastaan Iiris Harjun radalla 92 pisteellä. Saatiin pitkästä aikaa videomateriaaliakin radalta:

Olin tosi tyytyväinen tähän rataan! Muutenkin tuntuu, että alan pikkuhiljaa päästä jyvälle, miten viedä Hildan tyyppistä koiraa kisoissa ja kuinka valmistella se suoritusta varten.

Sunnuntaina olikin varsinainen koitos – rallytokon sm-kisat! Porukkaa ja häiriötä oli tosi paljon enemmän kuin edellispäivän rauhallisissa kisoissa, mutta häiriöstä ei ollut onneksi meidän suoritusten kannalta haittaa. Päivä oli pitkä: kisapaikalla piti olla jo seitsemän jälkeen aamulla, ja vähän ennen seitsemää päästiin illalla kotimatkalle.

IMG_1942[1]

Olin kisoissa Neven ja Hildan kanssa edustamassa Muuramen seudun kennelkerhoa. Päivä alkoi meidän osalta Neven suorituksella. Nessu kulki radan läpi häntä iloisesti heiluen, joten hyvin meni – sm-kisoista Nevelle viimeinen tulos alokasluokasta 99 pisteellä ja kotiintuomisina titteli RTK1 🙂

Hildan suoritusvuoroa saatiin tovi odottaa, sillä se oli vasta iltapäivällä. Hiben kanssa ei mennyt yhtä hyvin kuin edellispäivänä, se oli ryhmänsä ensimmäisenä suoritusvuorossa rataan tutustumisen jälkeen. Rata oli haastava ja Hilda vääränlaisessa vireessä, joten tulos jäi tällä kertaa haaveeksi, mutta saimme arvokasta kisakokemusta ison luokan kisoista!

IMG_1962[1] IMG_1955[1] IMG_1951[1]

DSC_2506

Meidän joukkueella meni mun ja Hildan harmillisesta nollatuloksesta huolimatta hyvin: sijoitus oli joukkuekisassa 14/40! Kuvassa meidän joukkue: Anna & Pipsa, Pia & Otto ja me

Muuten ollaan tyttöjen kanssa nautiskeltu syksystä. Hildan agiharrastus etenee: vauhtia ja estevarmuutta tulee koko ajan lisää. 12 keppiäkin on menty jo ensimmäiset kerrat ilman ohjureita. Rataharjoitusten myötä ohjaajan merkitys alkaa vähitellen lisääntyä, mikä tietää mulle ongelmia – itse kun en ohjaajana ole kovin kaksinen. Mutta yritetään pitää hauskaa siitä huolimatta!

DSC_0188

Monenlaista menoa on vielä tälle vuodelle suunnitteilla ja ensi vuottakin on jo hahmoteltu, kaikkea kivaa ja jännittävää on luvassa, niistä lisää myöhemmin!