Empathica's Blogi


Jätä kommentti

Vettä, lunta ja loskaa

Otsikossa on vähän negatiivinen tunnelma, ei elämä onneksi ihan noin surkeaa ole viime aikoina ollut. Ainakaan ihan kokonaisvaltaisesti.

Jotta tulosuutiset pysyisivät suunnilleen ajan tasalla, aloitellaan taas kuulumisten päivittely niistä!

22281647_1629834090400834_9207630741231495982_nSijoitustytteli Nada (Hazelmoor Empress Empathica) järjesti varsinaisen yllätyksen 7.10. Patrik osallistui junnujen canicrossin suomenmestaruuskisoihin – menivät sitten Nadan kanssa tempaisemaan sm-kultaa! Aussieita ei näissä karkeloissa kovinkaan usein nähdä, ja kuulemma olivat päihittäneet monta maajoukkuetason urheilijaa ja em/mm-tason konkareita. Eihän tässä voi kuin todeta, että mielettömän upea juttu ja miljoonasti onnea! 🙂 Viikkoa myöhemmin Nada kisasi toiset vetokisansa, sielläkin sijoitus 2. Huikeaa! Kuvan otti Linda.

22339317_10213684263689982_3292976250798125625_oNoa (Empathica’s Norris) tienasi itselleen uuden tittelin rallytokosta, 7.10. avoimesta luokasta tuli toinen hyväksytty tulos 97 pisteellä ja luokkavoiton kera, 14.10. tuli viimeinen hyväksytty tulos 80 pisteellä ja samalla koulari RTK2 🙂 Paljon onnea Mari ja Noa!

Tänään 28.10. oli rallytokokisat Tampereella, siellä Rufus (Empathica’s Wishmaster) tekaisi ekalta radalta toisen hyväksytyn tuloksen avoimesta luokasta 74 pisteellä, toiselta radalta pisteet eivät riittäneet hyväksyttyyn tulokseen. Mestariluokassa Elli kisasi Messillä (Empathica’s Naldo) hienosti 84 pisteen arvoisesti. Paljon onnea kaikille! 🙂

22859831_10155761800817145_4197779032492097189_o

Rufus täytti 27.10. 4 vuotta! Onnittelut miehen ikään ehtineelle äijälle! ❤

Me ollaan koirien kanssa keskitytty lähinnä treenaamiseen. 21.-22.10. osallistuttiin Jennin luona erittäin opettavaiseen paimennusviikonloppuun. Lempillä treenasin molempina päivinä, Nevellä lauantaina ja Rinillä sunnuntaina. Mummujen treeneissä on tilanne kääntynyt ylösalaisin: aiemmin olin Neven kanssa pulassa ja Rinin kanssa treenaaminen oli seesteistä. Nyt Neven kanssa menee mukavasti yksiin ja Riniä en osaa ohjata ollenkaan. Molemmat ovat syttyneet lajiin kovasti ja intoa riittää, kiva työstää molempia ja nähdä, että tässäkin iässä opitaan vielä yhtä sun toista.

23023246_10155722016072808_1764002610_o

Mutta Lempi Lemminkäinen, mun pieni pentunen! Lempi on tehnyt treeneissä hienoja pätkiä, osoittanut intoa, mielenkiintoa ja ihan selkeitä taipumuksia paimennukseen. Paljon on vielä treenattavaa, mutta lyhyessä ajassa se on mennyt huimin harppauksin eteenpäin. Sunnuntain treeneistä sain videokuvaakin, pätkin parhaat palat videoksi. Tämä on nyt onnettoman huonolaatuinen, päivitän parempilaatuisen tilalle, kun pääsen omalle koneelle. Mutta voi että olen ylpeä mun pienestä ❤

Neven toipuminen on jatkunut hyvin. Se on piristynyt ihan huimasti ja on todella hyväntuulinen. Ihana nähdä mummua niin virkeänä ❤ Noseworkissa opeteltiin tällä viikolla uutta hajua – laakerinlehteä – ja Neve oivalsi nopeasti, mistä on kyse. Katselin tuossa jo noseworkin kisatarjontaakin loppuvuodelle, josko ainakin hajutestissä käväistäisiin. Kuntoa on kohotettu Aquabarkissa uimalla, myös Rini ja Lempi ovat päässeet mukaan.

22906464_10155722016122808_1791460149_oLempi oli reipas ensikertalainen altaassa 🙂

Rinin kanssa oli tarkoitus kisata rallytokossa vielä loppuvuodesta, kun kisoja on tässä lähellä. No haaveeksi jäi, sillä kisapaikat tuntuvat olevan kiven alla. Toivottavasti joihinkin kisoihin edes päästään. Tänään oltiin rallytokon valmennusrenkaan koulutuksessa ja saatiin vikalistaa – iloinen yllätys oli, että treeniä tarvitaan pääasiassa hienosäätöön. Rinillä oli tiukka treenisetti, hallilla vierähti 6h, johon sisältyi ratatreeniä ja kahdella muulla pisteellä useita yksittäisiä eri harjoituksia. Tiukka setti oli ohjaajallekin lähteä koulutuspäivään yövuorosta samoilla silmillä, varsinkin, kun tämäkin yö menee töissä valvoessa.

22883865_10155722018092808_1842350156_o

20171028-DSC_0883Kuva (c) Jouni. Miten onnistunkin näyttämään aina niin iloiselta ja onnelliselta näissä treenikuvissa? 😀

Kuluneella viikolla satoi luntakin, nyt se tosin on jo suurimmilta osin sulanut pois. Olipa ihana pimeällä ulkoilla, kun näki ympärilleen! Toivottavasti saataisiin kunnon talvi tänä vuonna.

22780646_10155789296949699_5184756335761441673_nTiia kirjoitteli Leon (E. Maybe I’m A Lion) kuulumisia pitkästä aikaa. Pennusta on kasvanut nuori pojankloppi, jolla riittää vauhtia. Ihana poika ❤

22792221_10212320398383405_2530040809464198055_oLopuksi Freya (E. Listen To My Story) toivottaa kaikille karmaisewaa halloweenia! 😀


Jätä kommentti

Oothan tässä vielä huomenna?

Neve leikattiin ma 25.9. eli aika tarkalleen 1,5vkoa sitten. Hetkeen ei ole mikään pelottanut ja ahdistanut niin paljon kuin mummun operaatio. Olin ihan varma, etten saa sitä enää takaisin kotiin – että tulee jokin komplikaatio, leikkauksessa paljastuu jotain ikävää, se ei herää nukutuksesta. Meillä ei leikkausta edeltävänä yönä nukuttu paljoakaan.

Aamusta käytiin Ainon ja koiralauman kanssa lenkillä ennen klinikalle menoa. Klinikalla olin mukana avustamassa leikkauksen esivalmisteluissa. Oli hyvä, että olin kiirehtinyt leikkausaikaa – pahalaatuiseksi epäilemäni nisäkasvain oli muutamassa päivässä rikkonut ihon ja alkanut erittää. Se voi kertoa kasvaimen aggressiivisuudesta.

Neven leikkaus meni kaikista ennakkoluuloistani huolimatta hyvin. Lohkoja poistettiin yhteensä viisi ja kohtu lähti samalla. Kohtu oli eläinlääkärin mukaan näyttänyt normaalilta. Neven selkää kuvattiin alkuperäisen suunnitelman mukaan samalla reissulla lisää. Rintarangassa oli neljä silottumaa – kaksi pientä, yksi keskikokoinen ja yksi isompi – samat, jotka näkyivät keuhkokuvassakin. Positiivinen yllätys oli, että lanneranka oli edelleen puhdas.

22281468_10155655525062808_295983454_oKotona mummulle laitettiin lattialle peti, että se saisi rauhassa omaan tahtiin heräillä, ja peiteltiin lämpimästi. Leikkauspäivä meni Nevellä hyvin pitkälti nukkuessa, se oli saanut vahvat kipulääkkeet leikkauksen yhteydessä. Pari ensimmäistä päivää vietettiin tiiviisti kotosalla leväten, Neve oli tosi kipeä.

22281054_10155655525617808_635652074_oMe muutettiin koirien kanssa alakertaan, ettei Neven tarvitsisi mahansa kanssa kulkea portaita. Kolmas päivä leikkauksen jälkeen oli jo parempi, Neve oli selkeästi pirteämpi. Siitä päivä päivältä näytti aina vaan paremmalta, ja pikkuhiljaa lisättiin liikuntaa päiviin. Neve ei pahemmin leikkaushaavaan kiinnittänyt huomiota, mutta yksinoloajoiksi jätin sille varmuuden vuoksi kaulurin. Sellainen pieni harmi toipumisessa sattui, että iho reagoi vähän tikkeihin ja mahdollisesti pesuaineeseen, sisäreidet ja niiden väliin jäävä haava-alue alkoi ärtyneesti punottaa loppuviikosta. Rasvasin ihoa aamuin illoin Vetramililla, siitä oli selkeä hyöty, ja punotus katosi muutamassa päivässä.

22251208_10155655527462808_2033305205_oTänään (eli eilen) tuli kuluneeksi 10pv leikkauksesta, ja oli aika poistaa tikit. Olisin ne osannut poistaa itsekin, mutta klinikalla halusivat nähdä Neven ja kuulla toipumisuutiset, joten mentiin sinne tikkien poistoa varten. Leikkaushaava vähän paikoitellen punottaa edelleen tikkien takia, joten jatkan Vetramililla läträämistä vielä jonkin aikaa. Muuten Neve on toipunut koettelemuksestaan oikein hyvin, toivottavasti säästymme muilta takapakeilta.

22290678_10155655527497808_305376164_oToipumisen kunniaksi lähdettiin Neven kanssa nosework-valmennukseen. Sain Nevelle puolikkaan valmennuspaikan Ellin vetämästä valkkuryhmästä. Ensimmäisen valkkukerran ensimmäinen kierros meni muistutellessa mieleen, mistä noseworkissa on oikein kyse, mutta sen jälkeen Neve on tehnyt hienoja harjoituksia. Eilen tehtiin autoetsintää ulkona, Neve löysi neljä autoa kattavalta alueelta kaikki kolme hajua nopeasti.

Viime viikolla jäi valmennukset väliin, kun en halunnut jättää Neveä kotiin itsekseen, mutta tällä viikolla treenattiin myös Keksin ja Rinin kanssa. Mukavaa oli, vaikka koirilla oli treenitauon jälkeen virtaa ja luovia ajatuksia tehtävien suorittamisesta.

22251409_10155655525627808_696350400_oLempi on mutkaton pentu. Se oli kauhean tyytyväinen kainaloinen koko viime viikon, vaikka aktiviteetit olivat aika vähissä. Se on kyllä niin ihana, kaikkinensa. Tällä viikolla liikunnan taas lisäännyttyä vauhtia on sitten piisannut, menee varmaan tovi, että saadaan patoumat purettua.


Jätä kommentti

Treeniä, treeniä

Tälle viikolle on mahtunut paljon ohjelmaa. Tiistaina olin rallyvalmennuksessa Rinin kanssa paneutumassa seuraamiseen, josta etsittiin ensin herpaantumisen hetkiä, sitten pilkottiin seuraamista osiin ja tehtiin täsmätreeniä pieniin asioihin. Oli tosi kivaa!

dsc_0051

Keskiviikkona oli Haukkuvaarassa tarjolla ylimääräiset nosework-treenit. Ajattelin ensin lähteä laatuaikailemaan Neven kanssa, mutta otin sitten varuiksi mukaan muutkin. Paikan päällä olivat myös Aino ja Keksi. Treenin teemana oli autoetsintä ja korkeat piilot, molemmat sellaisia, joita ei ihan hirveästi olla treenattu, joten tarpeeseen tuli kaikki vinkit kalliit.

Neven kanssa autoetsinnässä ainoa ongelma olin minä itse. Jäin toljottamaan koiran työskentelyä, ja niin itsevarma Neve ei vielä ole, että se itse lähtisi etenemään alueella. Haju oli piilossa auton vasemmassa takarenkaassa, paikka oli siinä mielessä haasteellinen, että ovensuusta kävi veto, joka vähän vaikutti hajun käyttäytymiseen. Neve löysi sen silti hienosti.

Korkeaan piiloon tehtiin ensin vähän alkeisharkkaa. Neve ei lähtenyt oma-aloitteisesti tarjoamaan takajaloille nousemista, joten palkkasin sen pari kertaa ihan siitä, että se nosti päätä ylöspäin hajua kohti. Se hiffasi jo yhden palkkauksen jälkeen, että haju on siis ylhäällä, ja alkoi nopsaan tarjota takajaloille nousemista. Saatiin monta hyvää palkkausta, ja Neve innostui tuosta treenistä niin, että nyt se kotonakin yrittää kiipeillä pöydille 😀

Aino ja Keksi muistuttelivat mieleen kantarellin etsintää. Keksi teki tosi hyvää treeniä. Se on hauska siinä mielessä, että se nostaa kierrokset hetkessä kattoon tajutessaan jotain tehtävää olevan tarjolla, mutta nenä kuitenkin pysyy auki. Superhienoista etsinnöistä sain videomatskuakin. Lattia oli tosi liukas, mikä vähän hankaloitti hommaa…

Keksi-raasu kolautti päänsä ilmaistessaan toista löytöään, voi tohelo!

Kun toisella noseworkin tunnilla oli paikka vapaana, päätin sitten jäädä vielä Hildan kanssa treenaamaan. Hildalle nenäilylajit eivät ole olleet ihan omiaan, nenän käyttö ja haistelu eivät koskaan ole olleet sille kovin luontaista toimintaa. Paljon Hibe on haistelussa kehittynyt, kun sitä vaan on harjoiteltu, viime kesänä se teki jäljellä jo tosi hyvin töitä. Noseworkkiin samaa työskentelyä ei vaan olla oikein saatu, toki johtuen varmasti osittain siitäkin, että treenataan sitä niin harvakseltaan.

Autoetsinnässä tehtiin Hildalle herättelevää treeniä melko helpolla piilolla, ja se sujui tosi kivasti. Korkeaa piiloa lähdettiin treenaamaan vähän helpommalla variaatiolla kuin Nevelle, Elli piilotti hajun tuolipinon väliin, haju oli hieman Hildan nenää korkeammalla. Vein Hildan yläkerran luentotilaan, joka toimi meillä etsintäalueena, ja se veti sinne ihan tohinalla. Sama tohina jatkui päästettyäni sen vapaaksi hajua etsimään. Se kävi ensin moikkaamassa treenikaverit ja taas jatkoi tohinaa. Jossain vaiheessa tajusin, että ei se toheltanut mitään, vaan se haisteli! Haistelua jatkui ainakin pari minuuttia, eikä Hilda käynyt kertaakaan multa kysymässä apuja tai neuvoja. Muutamia pieniä taukoja etsinnässä oli, mutta Hilda palasi oma-aloitteisesti aina takaisin työskentelyyn. Lopulta se löysi hajunkin – niin yllättäen, että se ihan hämmästyi sitä itsekin. Olin niin ylpeä mun Hibestä! ❤


1 kommentti

Nada

Lisää pentusaastetta luvassa! Eilen käväistiin lenkillä Lindan, Rolfin ja Nadan kanssa, ja eihän tässä voi kuin ihmetellä, miten reipas ja rohkea penneli meille on sattunut! Pentu ei ollut millänsäkään, vaikka oltiin isolla laumalla liikenteessä (mullakin koko kolmikko mukana), siellä se paineli menemään muiden seassa kuin olisi ollut ison porukan matkassa ennenkin! Välillä pentu toki pääsi sylikyytiin, ettei ihan väsähdä lenkin pituudesta.

I’m in lööv ❤

Muissa uutisissa mainintaa harrasteista. Käytiin Hildan kanssa eilen aksatreeneissä toteamassa, ettei tauko ole ohjaajalle tehnyt hyvää – ohjaustaidot ovat jonnekin unohtuneet. Koiralle sen sijaan tauko oli tehnyt paljonkin lisää vauhtia ja varmuutta etenkin kepeille. Ne kontaktit edelleen odottavat hiojaansa, joskopa ottaisi nyt loppukesän projektiksi.

Tänään päästiin ekaa kertaa meidän kesän rallytokovalmennukseen, ja olipa mainiot treenit! Empathica’s-valmennus on kesän ajan tauolla, joten jotain piti siihen tilalle saada, lajiksi valikoitui sitten rallytoko, kun siihen ollaan niin kovasti tykästytty. Toiveissa kesän aikana saada Rinille lisää varmuutta mestariluokan haasteisiin ja Hildalle lähinnä oikean puolen seuraamiseen. Nevelle en valmennuspaikkaa saanut, mutta se on tasoltaan suunnilleen samassa pisteessä kuin Hildakin, joten treenaillaan sitten kotosalla (tai valmennuksen jälkeen hallilla) samoja juttuja.


Jätä kommentti

Huotarien valmennuspäivä 9.4

Eilispäivän vietimme Jattilassa Huotarien valmennuspäivässä. Alustuksena kerrottakoon, että bongasin jo alkuvuodesta JATin järjestävän Pete Huotarin agivalkan ja Oili Huotarin tokovalkan huhtikuun alussa. Tuonne mä haluan! Oilin tokovalmennuksista olen kuullut paljon hyvää, ja tokihan olisi jo korkea aika suunnitella agissakin valmennuksiin osallistumista, jos lajissa mielii itseään kehittää. Sitten helmikuussa havaitsin, että olinkin erehtynyt ilmoittautumisajan alusta, ja kaikki paikat olivat tietysti menneet. Itsesäälissä pyörien ilmoittauduin varalle siinä skeptisessä toivossa, että joku peruisi. Pari viikkoa myöhemmin tuli ilmoitus, että mahduttaisiin tokoon. Jee! Kaksi viikkoa ennen valmennusta tuli ilmoitus, että mahduttaisiin agiinkin. Jee!

Mutta voiko sanoin kuvailla sitä jännityksen määrää iltaa ennen valkkaa ja valkka-aamuna? Minä. Menossa sekoilemaan koirani kanssa. Jonkun vieraan eteen? No way. Ei se toko niinkään jännittänyt, mutta agi. Jouduin henkisesti ruoskimaan itseäni, etten olisi vain livistänyt kotiin. Näin jälkikäteen ehkä ymmärrän paremmin jännityksen syytä kuin ennen valkkaa. Olen aina osannut arvostaa Hildan osaamista – etenkin siihen nähden, miten vähän koen sitä treenanneeni. On paljon, mitä se ei osaa, mutta on myös paljon sellaista, mitä se osaa. Itseäni kohtaan en osaa olla yhtä armollinen. Koen edelleen osaavani vain ja ainoastaan säheltää ja pilata sen osaamisen, mitä koiralla on. Tiedostan kyllä, ettei valmennukseen sen enempää kuin mihinkään koulutukseenkaan mennä osaamaan vaan oppimaan. Mutta siinä, missä näen koiralla tilaa ja mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä, en näe sitä omalla kohdallani. Oma osaamattomuus on paljon vaikeampaa hyväksyä kuin koiran.

Oman suoritusvuoron koittaessa mua jännitti niin paljon, etten varmaan olisi muistanut omaa nimeäni. Rataan tutustuessa murehdin noin kymmentä eri ohjauskuviota, joita en ole koiralle opettanut. Ensimmäistä kertaa agihistoriani aikana unohdin radan. Sitten jossain kohtaa sain vähän puhallettua ilmaa ulos, sysättyä pään sisäisen paniikin syrjään ja pystyin oikeasti keskittymään, mitä koutsi mulle puhui. Valkassa keskityttiin mun liikkumiseen ja valsseihin – jotka toki vaikuttivat myös koiran liikkumiseen. Liikkumisessa erityispaino oli linjoissa esteiden välillä sekä hartialinjassa: se kertoo koiralle paikan, minne sen halutaan tulevan. Mun käsillä huitomista myös sivuttiin, sillä mulla on paha tapa tyrkätä koiraa vielä lisää silloinkin, kun se on jo lukinnut menosuunnan, mikä taas tarpeettomasti venyttää koiran käännöksiä.

Kumma juttu kyllä, mutta valssin hienosäädöllä Hildan käännökset alkoivat tiivistyä, kuten alla olevasta videostakin näkyy. Pete teki hyvän havainnon, että heti, kun mulle tulee epävarma olo jostain ohjauksesta, mä alan puhua pulputtaa koiralle (sekin käy ilmi alla olevasta videosta). Sitten taas, kun vaan itse rauhoitun (ja pidän suun kiinni), ohjaan ihan hyvin ja koira menee sinne, minne pitääkin. Pete tykkäsi Hildasta (mikä tuntui ainakin tälle aloittelevalle ohjaajalle erittäin isolta asialta): sanoi Hildassa olevan sopivasti vauhtia ja draivia, ja sen vaikuttavan hyvin kiltiltä koiralta (mitä Hibe onkin).

Viilattavaa löytyy agin saralla loputtomasti, mutta jäimme henkiin ensimmäisen valkan jälkeen, ja tuli vielä sellainen mielenhäiriö, että voisin mennä toistekin! Ensin täytyy toki vähän pureskella linjaukseen ja valsseihin liittyviä juttuja.

Rinin tokovalkka ei jännittänyt, jotenkin tunnen tokon saralla itseni paljon varmemmaksi kuin agissa. Rinille valitsin liikkeeksi tunnarin, sillä kapuloiden maistelu on palannut jälleen kehiin. Oilin valmennuksessa päästiin pureutumaan aiheeseen hyvinkin syvällisesti ja sain paljon vinkkejä treenien jatkamiseen. Harmi, ettei tullut videoitua Rinin treenejä: sen ilme olisi ollut ikuistamisen arvoinen, kun se tuijotti mua hämmästyneenä tunnarikapuloiden äärellä, että etkö sä muija oikeasti aio kertoa, mitä mun tässä pitää tehdä! Kiusaus auttaa oli suuri, mutta tällä kertaa Rini joutui miettimään asiaa ihan itse. Rini alkoi nopeasti korjata, joten eiköhän me saada tunnari vielä kasaan. Muiden treeneistä saatiin paljon vinkkejä myös omaan treenaamiseen, joten ehkäpä meidät vielä nähdään tokokisoissa 🙂

Erittäin antoisa valkkapäivä vaati veronsa – kotiin tultuani olin niin väsynyt, että vajottiin koirien kanssa syvään tajuttomuuteen sohvalle kahdeksi tunniksi.

IMG_2453[1]

Tänään käväistiin lenkillä ladun majalla toteamassa, että se on vielä hiihtäjien valtakuntaa. Lauma kasvoi tulevan viikon ajaksi yhdellä mustikilla, kun Saija lomailee Kroatiassa. Ruuti on kotiutunut niin hyvin, että äipän kanssa meinasi tulla kiistaa vinkupöllöstä.