Pentujen maailma avartuu

Pentujen elämässä on tapahtunut paljon viime päivien aikana! Silmien aukeamisen jälkeen ne ovat alkaneet liikkua selvästi enemmän ja ottaa kontaktia niin toisiinsa, ihmisiin kuin ympäristöönsäkin. Orastavat leikkiyritykset alkoivat yllättävän pian viime viikon 2-viikkoissynttäreiden jälkeen. Olen yrittänyt ottaa enemmän videoita viime päivinä, sillä näitä hetkiä ei vaan mitenkään saa tallennettua kuviin.

Pennut liikkuvat minusta ikäisekseen tosi ketterästi, ilmeisesti pienempi koko vähän helpottaa kävelemisen harjoittelemista. Fuji ylitti kilon rajapyykin viime viikon loppupuolella, ja Rajaa lukuun ottamatta kaikki muut tulevat tiiviisti kannoilla. Rajan paino pyörii tällä hetkellä n. 750g tuntumassa eli ihan hyvin kasvaa onneksi sekin. Pentujen punnitseminen alkaa olla työlästä, pennut eivät oikein malta pysyä paikallaan niin kauaa, että saisi vaa’asta luotettavan lukeman. Olen tässä hiljalleen luopunutkin punnitsemisesta, Rajan painoa yritän vielä vähän seurailla, ettei sen painonkehityksessä pääsisi tapahtumaan mitään takapakkeja.

Loppuviikosta yritettiin ottaa aika rauhassa kiireisen alkuviikon jälkeen. Keksi (E. Naroona) tuli mulle torstaina viikonloppuhoitoon. Nuppu oli viimeksi meillä sisällä Keksiä kohtaan vähän varautunut, se vahti portaiden edustaa ja viestitti elekielellään hyvin selvästi, ettei yläkertaan ole mitään asiaa. Viimeksi pennut olivat toki paljon pienempiä. Nyt Nuppu oli kaikin puolin rentoutuneempi, se lähinnä illalla Keksin ja mun koirien katsellessa kaihoisasti pentuhuoneen suuntaan jaksoi kertaalleen mörähtää, että ei vielä. Mun koirille Nuppu ei ole missään vaiheessa sanonut mitään, joten luulen, että hiljalleen voisi kokeilla, mitä Nuppu tuumaa Sarasta ja Lempistä pentujen kanssa. Sara pääsi tänä aamuna nopeasti moikkaamaan pentuja niin, että Nuppu oli alakerrassa – se ei kyllä taas tiennyt, miten päin sen olisi ollut, kun pennut ovat niin ihania ja niitä on paljon 😀

BioSensor-ohjelma loppui torstaina, mutta pentuja tulee edelleen käsiteltyä ja syliteltyä useamman kerran päivässä. Loihilta piti vähän hoitaa oikeaa kylkeä – se piti perjantaina kauhean huutokonsertin, kun nostin sen syliin, ja se tietysti ihmetytti, kun se on aiemmin ollut sylissä ihan hiljaa. Kyljestä ja vatsan alueelta löytyi kireä kohta, jonka hoitamiseenkin Loihi suhtautui kovin äänekkäästi. En tiedä, mistä kireys oli peräisin, onhan se voinut sillä olla lievempänä jo aiemmin, ja siksi jäädä huomaamatta. Hoito ilmeisesti tuntui kuitenkin auttavan, kylki ja vatsa eivät tunnu enää kireiltä ja nyt Loihi on ollut taas hiljaa syliin nostettaessa ja rauhoittuu paremmin.

Lauantaina mulla oli taas reissupäivä, sillä Lempillä oli toinen hoitoaika Maaria Kaiperlalle. Otin Keksin ja Saran mukaan seuraneideiksi, niin Nuppu sai aamulenkin jälkeen jäädä hoitamaan pentujaan ihan rauhassa. Mari kävi puolisoineen meillä iltapäivällä moikkaamassa pentuja, ulkoiluttamassa ja ruokkimassa Nupun, ja illalla mun tullessa kotiin Nuppu selvästi heräsi unilta. Hyvin täällä siis meni! Itseä harmittaa, kun on ollut nyt viikonloppuisin pakottavia menoja, mutta nekin on vaan hoidettava. Onneksi Mari ei ole ainakaan vielä osoittanut kyllästymistä pentujen vahtikeikkoihin, tämä on korvaamaton apu!

Sunnuntaina oli aika pistää pentujen maailmaa uusiksi monella tapaa: oli aika laajentaa pentujen oleskelutiloja. Pentulaatikosta purettiin kaksi seinää pois, päällystin lattian matoilla ja viriteltiin nurkkaan pörröpeti. Pennut olivat alkuun tilanpaljoudesta ihmeissään, ne vähän piippailivat lähtiessään varovaisesti tutkimaan, mitä huoneesta oikein löytyykään. Kovin kauas ne eivät ehtineet Rajaa lukuun ottamatta ennen kuin uusien asioiden väsyttäminä urvahtivat pienille välitorkuille. Unien ja välitankkauksen jälkeen pennut totesivat laajennuksen jo nähdyksi jutuksi, joten se ei jaksanut enää edes uikututtaa.

Välissä käytiin aikuisten kanssa lenkillä, ja Mari tuli pahojen pentuviekkareiden ajamana lenkin päälle pentuja moikkaamaan. Pennut eivät ihan vielä ota koko tilaa haltuun, ne viihtyvät aikalailla parvekkeenoven puoleisessa nurkassa, mutta sekin varmasti muuttuu, kunhan pennut vielä vähän kasvavat ja alkavat harjoitella vauhtispurtteja. Tuli myös huomattua, että korkeasta reunasta huolimatta pennut osaavat jo kiivetä pörröpetiin – tänä aamuna kaikki kahdeksan löytyivät pedistä sikeästi nukkumasta 😀

Uudet jutut eivät suinkaan siihen loppuneet, vaan iltapäivällä esittelin pennuille uuden konseptin nimeltä jauheliha! Aloiteltiin maistiaiset maltillisella nokareella jauhelihaa, vanhasta kokemuksesta tiedän, että jos lihaa laittaa lautaselle, niin pennut ovat 1) uimassa lihassa, 2) pesun tarpeessa ja 3) suuhun päätyy vain pieni murto-osa. Liha oli pentujen mielestä suurta herkkua, eniten huvitti Kiisu, joka kiroilevan siilin lailla alkoi oikein kiukkukitistä, kun suu oli syöty tyhjäksi, että minne herkut oikein katosivat! Huvitti myös Raja, joka kiipeili mun jalkaa pitkin, se sai varmaan vainun jalan takana olleesta kiposta, jossa jauheliha oli. Lyhyesti ja ytimekkäästi – sain jauhelihan tarjoilun myötä aika nopeasti kahdeksan uutta ystävää 😀 Jauhelihan annostelu ja kuvaaminen eivät olleet yhtä aikaa kovin helppoa, mutta ehkäpä näistä videoista saa jotain kuvaa.

Eilen oli tarkoitus ottaa pennuista myös uudet posekuvat yksitellen, mutta pennuilla oli niin paljon kaikkea uutta, että ne olivat iltapäivästä varsin väsyneitä. En sitten raaskinut herätellä pentuja kuvaustuokiota varten, niin tyydyin kuvaamaan nukkuvia pentuja. Osa pennuista käväisi hereillä, kun kameran naksutus kuului, mutta jatkoivat pian taas unia.

Illalla pennut saivat vielä vieraita, kun istuttiin Ainon ja Ellin kanssa iltaa meillä. Maailman avartuminen saa yleensä pennuissakin aikaan sen, että ne alkavat avautua eri tavalla – oli kiva seurata, miten pennut ottivat kontaktia ihmisiin. Aino on meillä pentujen aikaan käynytkin, mutta Elli oli pennuille ihan uusi tuttavuus. Vierailut aloitettiin kuitenkin Nupulle entuudestaan tutuista ihmisistä, että näkee vähän, miten se suhtautuu vieraisiin. Nuppu oli tosi rennosti, joten luulen, että kun saadaan tutuista ihmisistä hyviä kokemuksia alle, niin ei varmaan vieraammatkaan pahemmin hätkäytä sitten, kun niiden aika on.

Tänään koulusta päästyäni päätin kokeilla, mitä Nuppu tuumaa, jos mun koirat tulevat moikkaamaan pentuja sen ollessa paikalla. Nuppu oli siinäkin rennosti, imetyksen ajaksi käskin omat koirat sohvalle, että Nuppu saa rauhaa pentujen hoitamiseen. Pidettiin ensimmäinen visiitti vielä melko lyhyenä, annetaan mammakoiran rauhassa totutella ajatukseen, että pentujen kanssa voi olla muitakin aikuisia. Onneksi nämä omat ovat pentujen kanssa varsin luotettavia, uskon, että Nuppukin näkee niistä aika nopeasti, etteivät ole pennuille vaaraksi. Pennut suhtautuivat Lempiin ja Saraan kiinnostuneesti, heti mentiin vatsan alle tarkistamaan, olisiko siellä lisää ruokaa pienille pennuille! Raja tosin jo testaili leukojaan Saran takajalan ympärille, ja Hekla yritti kiivetä Saran kylkeä pitkin. Kohta täällä riittää menoa ja meininkiä!

Pennut 2vkoa!

Pikainen päivitys viikon kiireiden keskeltä pentujen 2-viikkoissynttäreiden kunniaksi! Viime päivinä on tapahtunut paljon, sillä pentujen silmät ovat alkaneet aueta. Ensimmäisenä silmänsä sai auki Raja, ja nyt ne ovat sirrillään enää Katlalla ja Atkalla. Pentujen painot nousevat tasaisesti, mutta en kyllä muista, että mulla olisi ensimmäisen pentueeni jälkeen ollut pentuetta, joista yksikään ei vielä kahden viikon iässä paina kiloa 😀 Raja on edelleen porukan pienin, se painaa noin 600g, ja isoin on Fuji, joka on ihan kohta 900g.

Nupulta tuntuu maitoa tulevan ihan hyvin, mutta isolle porukalle siitä on melkoisesti jaettavaa. Viikonloppuna suunnittelin antavani pennuille ensimmäiset maistiaiset kiinteästä ruoasta. Pennut nukkuvat vielä aika paljon, mutta pentulaatikossa alkaa kova kuhina, kun pennut havahtuvat Nupun tulleen. Ehkä pienemmän kokonsa ansiosta nämä liikkuvat minusta 2-viikkoisiksi pennuiksi jo ihmeen hyvin! Ruoka-aikaan alkaa näyttää, että laatikossa on pian ahdasta, joten viikonloppuna on suunnitelmissa myös laajentaa pentujen oleskelutilaa.

Tänään otin pennuista taas uudet kuvat. Ei ole muuten enää kovin helppo homma – sen verran näillä tyypeillä alkaa olla vauhtia! Haasteita lisää iltapäivällä jo vähentynyt luonnonvalon määrä sekä mun kameran tarkennusvaikeudet. Noh, sain kuitenkin kaikista edes jonkun onnistuneen otoksen, toivotaan viikonlopun kuvauksiin enemmän valoa.

Atka 2vkoa. Tykkään kaikista pennuista valtavasti, mutta Atka on kyllä jotenkin ekstra-symppis tyyppi! Se ottaa selvästi jo kontaktia ihmiseen, se hakeutuu lähelle ja kiipeää syliin. Sylissä se on ihanan rento, rauhallinen ja hiljainen, samoin kaikissa hoitotoimenpiteissä ja BioSensorin käsittelyissä.

Fuji 2vkoa. Fuji on säyseä ja pääosin rauhallinen tyyppi, ellei kyseessä ole ruoka – siihen se suhtautuu varsin intohimoisesti. Se on porukan kömpelöin liikkumaan, mutta on se toki myös isoin. Fujissa viehättää rauhallisuus, se myös ottaa mukavasti kontaktia ihmiseen kiipeämällä syliin. Sillä on minusta hurjan söpö naama! Fujilla on edelleen voimakkaita mielipiteitä selällään olemisesta, se on ihan tyhmää!

Raja 2vkoa. Meidän pikkupippuri! Se on todella liukas liikkeissään ja hirmuisen ketterä 2-viikkoiseksi, on kiipeillyt jo pentulaatikon reunapuitteella… Raja on minusta tietyllä tavalla porukan kehittynein tässä vaiheessa, sen silmät aukesivat ensimmäisenä, ja se välillä ottaa kontaktia sisaruksiinsa orastavien leikkiyritysten muodossa. Raja ottaa kontaktia myös ihmiseen ja kiipeää syliin. Minusta tuntuu, että tästä tyypistä tulee aika hauska peli 🙂

Hekla 2vkoa. Hekla jää vähän muusta porukasta helposti huomiotta, se on hiljainen, rauhallinen ja tyytyväinen, ei erityisen liukasliikkeinen, muttei hidaskaan. Tykkään fiiliksestä, mikä tulee Heklan kanssa sylitellessä, se on rento ja ottaa kontaktia. Hekla oli porukan helpoimpia kuvattavia tänään, mistä se ansaitsee erityismaininnan!

Loihi 2vkoa. Tämän sisupussin kanssa ei paljon neuvotella – jos se ei suostu olemaan kuvauspisteellä, niin se ei todella suostu siellä olemaan. Jalat vievät tätä poikaa jo aika lujaa, ja se ilmoittelee äänelläkin, jos alkaa joku asia ottaa päähän. Olen parin päivän aikana saanut vain vahvistusta tunteelle, että tässä pojassa taitaa olla tulta ja tappuraa. Loihista löytyy myös rauhallinen ja seesteinen puoli.

Katla 2vkoa. Katla on antanut viime päivinä tosi kivaa fiilistä itsestään – se on rauhallinen, rento käsittelyissä, se viihtyy sylissä ja on kova tyttö pussailemaan. Näillä pusupennuilla on minuun aina joku ihmeellinen vaikutus! Katla saa erityismaininnan tämän päivän kuvauksista, sillä se oli helpoin kuvattava – pentu vaan paikalleen ja kuvia räpsimään. Katlalla on silmät vielä aika vähän auki, se luultavasti vähän vähentää menohaluja sisaruksiin verrattuna.

Etna 2vkoa. Ei voi sanoa, että mulla olisi varsinaista lempparia tässä vaiheessa, koska tykkään tasaisesti kaikista, mutta Etna on tähän mennessä esitellyt eniten piirteitä, joita pennussa arvostan. Se on ihan rento kaikissa BioSensorin asennonvaihdoissa, se viihtyy sylissä, ottaa kontaktia ihmiseen, on rauhallinen ja tyytyväinen, tosi hiljainen. Onpa kiva päästä seuraamaan, mihin suuntaan nämä kaikki kehittyvät tulevien viikkojen aikana!

Kiisu 2vkoa. Meidän nätti-Kiisusta mainitsen edelleen ensimmäisenä, että jos joku pitää pentulaatikossa meteliä, niin se on aika suurella varmuudella tämä tyttönen 😀 Kiisu on isohko, mutta se liikkuu ihmeen ketterästi. Se viihtyy sylissä ja se on alkanut rentoutua kivasti BioSensorin asennonvaihdoissa. Kunhan masu on täynnä, niin Kiisu on ihan tyytyväinen.

Sara ja Lempi saivat alkuviikosta moikata Atkaa ja Etnaa portin yli, muuten ne eivät ole vielä olleet pentujen kanssa tekemisissä. Saran silmissä näkyi sydämiä, tiedän, että se odottaa jo kovasti, että pääsee pentuja hoitamaan ja niitä leikittämään. Onneksi pennut kohta ovat sen verran isoja, että niille voi esitellä jo muitakin aikuisia kuin mamman – ja ehkä Nuppukin alkaa olla valmis vastaanottamaan hoitoapua. Nuppu on vielä toistaiseksi ollut sitä mieltä, että Saralla ja Lempillä ei ole mitään asiaa pentujen luo, joten ei olla pidetty kiirettä tutustuttamisen kanssa.

Huomenna on BioSensorin viimeinen päivä, ja suunnittelin, että voisi hiljalleen luopua pentujen punnituksesta – tai ainakin vähentää punnituksia yhteen kertaan päivässä. Pennuista aika hyvin alkaa jo silmämääräisesti nähdä, että kasvavat hyvin, ja pääasiassa Rajan vuoksi olen punnituksia vielä jatkanut. Kovasti on tullut jo kyselyitä, milloin pentulan ovia raotetaan vierailijoille, sekin alkaa jo pikkuhiljaa olla ajankohtaista. Pennut nukkuvat vielä aika paljon, joten varsinaista ”nähtävää” on tässä vaiheessa aika vähän, mutta valveillaoloaika alkaa vähitellen lisääntyä, kun ikää tulee pennuilla lisää.

Pennut 1,5vkoa

Koitan vielä jaksaa urakoida toisen postauksen tälle päivälle, että tulee päiviteltyä pentujen kuulumiset suunnilleen ajallaan. Pentulaatikkoon kuuluu edelleen hyvää, pennut kasvavat ihan tasaiseen tahtiin. Kaikki harjoittelevat kovasti jo kävelemistä sokkona, ihmeen ketteriä nämä ovat näin pieniksi – ehkä pieni koko toisaalta on tässä etukin. Eilen huomasin muutamalla pennulla ihan aavistuksenomaisen viirun silmäluomien välissä, tänään viiruja ja rakoja on ilmaantunut useammalle muullekin – pian maailmaa siis katsellaan tuorein silmin!

Perjantaina en ennättänyt puuhastella pentujen kanssa sen enempää kuin aamulla punnita painot, antaa kaikille Nutriplussat ja tehdä BioSensorit. Aikuisten lenkittämisen jälkeen lähdin reissuun (josta aiempi postaus kirjoitettu tänään), josta palasin vasta lauantain puolella kolmelta aamuyöllä. Aino oli kenneltyttönä täällä hoitamassa pennut ja aikuiset, ja hienosti täällä oli mennyt. Vaikken sen pitempään ollut pois kotoa, seuraavana aamuna tuntui, että pennut ovat kasvaneet ja kehittyneet ihan valtavasti. Siinä onkin Marilla huomenna ihmeteltävää – hän on myös reissannut ja nähnyt pennut viimeksi keskiviikkoiltana 😀 Olen yrittänyt lievittää Marin pentuikävää ottamalla videoita vähän enemmän, mikä on hyvä – saa tänne blogiinkin elävää kuvaa!

Eilen oli aika kauhea koomapäivä pitkän reissupäivän ja aika onnettomaksi jääneiden unien jälkeen, mutta pentulaatikossa tuli istuttua moneen kertaan. Päivällä sieltä löytyi kutsumaton vieras – ampiainen! Se lienee tunkenut sisään ilmastointiräppänän kautta, muuta reittiä en keksi. Ainon kanssa tarkistettiin Nuppu ja pennut useampaan kertaan, eikä kenestäkään löytynyt pistojälkiä. Kaikki pennut olivat virkeitä ja hyvävointisen oloisia, joten jäätiin seurantalinjalle. Kenelläkään ei myöhemmin ilmennyt mitään muutoksia voinnissa, joten säikähdyksellä selvittiin.

Nuppu on nyt viime viikon lopusta saakka ollut mulla mukana pitemmillä lenkeillä, pennuilla ruokailujen väli on sen verran pitkä, että mamma pääsee hyvin tuulettumaan välissä. Nuppu on nautiskellut ulkoiluista, mutta lenkin loppupuolella näkee, että sillä on halu päästä kotiin tarkistamaan, että pennuilla on kaikki kunnossa. Myös sisällä Nuppu on alkanut viihtyä paremmin meidän seurassa alakerrassa, eikä se enää hätääntyneenä säntää tarkistamaan jokaista inahdusta pentulaatikosta. Hienosti ja tunnollisesti se edelleen hoitaa pikkuisensa.

Tänäänkin on ollut ylimääräistä ohjelmaa – olin lupautunut aamuvuoroon töihin! Ei ehkä paras idea reissun jälkeen, mutta siitä selvittiin. Töiden jälkeen kävin aikuisten kanssa lenkillä, ja sitten muistin, että suunnittelin ottavani pennuista 1,5-viikkoiskuvat. Valoa ei ihan kauheasti ollut enää, ja mun kameralla oli melkoisia tarkennusvaikeuksia, mutta sain nyt kuitenkin jonkinlaiset kuvat otettua kaikista.

Atka 1,5vkoa. Tykkään kovasti Atkan preesenssistä, siitä huokuu rento mutkattomuus. Se rauhoittui selälleen unille syliini, kun leikkasin tänään kynnet. Se on kivalla tavalla sopivan toimelias, siitä saa suhteellisen mutkattomasti otettua kuvat, ja se ei isommin piippaa tai lähde vaeltamaan. Se rauhoittuu edelleen ihanasti syliin ja on jotenkin tosi tyytyväisen oloinen.

Fuji 1,5vkoa. Edelleen pentueen isoin tyyppi. Todistin tänään vierestä Fujin elämän suurinta koettelemusta, kun sille ei meinannut löytyä maitobaarista tissiä! Se suhasi edestakaisin ja yritti epätoivoisesti päästä sisarustensa väliin saadakseen ruokailupaikan, mutta laihalla menestyksellä. Se osoitti hienoa sinnikkyyttä jatkamalla yrittämistä, mutta turhauman kasvaessa ääntä alkoi tulla koko ajan vähän lisää. Lopulta paikka löytyi, mutta siellä ei tainnut olla kuin rääppiäiset korkeintaan jäljellä. Onneksi aina tulee seuraava kattaus.

Raja 1,5vkoa. Pentueen pienin tyyppi. Raja on löytänyt eilen ja tänään vähän paremmin maitobaarin äärelle, aiempina päivinä se on suhannut ympäriinsä tai nukkunut onnensa ohi, mikä äkkiä tietysti näkyy tämänikäisellä painon kehityksessä. Rajan murina on vähän tauonnut – liekö taustalla, ettei ehkä ole ollut koko ajan nälkä 😀 Raja on liukas liikkeissään, sen kuvaaminen on haastavaa jo värin vuoksi, mutta se ei helpota asiaa ottamalla ritolat heti, kun vaan tilaisuus koittaa. Tästä lienee odotettavissa melkoinen menijä!

Hekla 1,5vkoa. Heklassa on edelleen sellaista rentoa ja taipuisan tuntuista preesenssiä, vähän samankaltaista kuin Atkassa. Heklalla on omaa tahtoakin, mutta se ei kovin usein esittele sitä – ainakaan vielä. Se ei ole kovin äänekäs, vaikuttaa minusta tällä hetkellä olevan pentueen hiljaisimmasta päästä.

Loihi 1,5vkoa. Taisin viimeksi kirjoittaa, että aistin Loihista luonnetta ja vähän tulta ja tappuraakin. Fiilis vahvistuu, tämä tyyppi on aika määrätietoisen ja sinnikkään oloinen. Loihi pitää itsestään meteliä vain silloin, kun joku asia ei miellytä, muuten se on minusta aika hiljainen. Se rauhoittuu syliin, mutta nyt viime päivinä menohalut ovat selvästi myös lisääntyneet.

Katla 1,5vkoa. Katlasta tulee tällä hetkellä jostain syystä tunne, että se on ehkä pennuista eniten äitinsä kaltainen. Aistin siitä päämäärätietoisuutta, mutta myös tietynlaista herkkyyttä. Katla viihtyy sylissä, kunhan se saa valita asennon, missä ollaan, selällään se ei oikein viihdy. Se ei ole kovin äänekäs, tarvittaessa ilmaisee kyllä, jos joku asia ei miellytä.

Etna 1,5vkoa. Etna on esiintynyt aika paljon edukseen tässä parina viime päivänä. Tykkään kovasti, miten se rentoutuu BioSensor-ohjelman asennonvaihdoissa, ja se harvemmin äänellään enää protestoi osa-alueissa. Se rauhoittuu syliin ja on tosi kivanoloinen lullukka! Se on aika rauhallisen oloinen, ei hötkyile ja on muutenkin tyytyväinen pieni koiranalku.

Kiisu 1,5vkoa. Noh, sen äänekkyys ei ole muuttunut mihinkään – jos on paha mieli, siitä pitää kertoa koko maailmalle! Kiisu yllätti kyllä tänään, kun leikkasin kynsiä, se rauhoittui selälleen syliini nukkumaan. Kiisulla on aiemmin ollut aika voimakkaita mielipiteitä selällään olemista kohtaan (ei tosin ole siinä ainoa), joten tämä oli aika kiva yllätys.

Näin pienistä pennuista erojen etsiminen on vähän hiuksien halkomista – erot ovat niin pieniä, ja niin paljon riippuu siitä, mikä viretila on meneillään. Näin pienillä viretilojen vaihtelu on vielä herkempää, joten yritän itsekin olla tekemättä liian suuria johtopäätöksiä. Mutta näitä on kiva kirjoitella ylös muistiin, voi sitten myöhemmin palata näihin uudelleen ja pohtia, oliko joku piirre huomattavissa jo näin aikaisin.

Mutta kunhan pentujen silmät kunnolla aukeavat, siitä varsinainen kehitys vasta alkaa! Odotan jo innolla ensimmäisiä leikkiyrityksiä! Pentuja on sen verran iso porukka, että ensi viikolla pitää varmaan alkaa jo suunnitella pentulaatikon laajennusta, niin pennuilla on enemmän tilaa harjoitella liikkumista. Viikon päästä voisi alkaa jo maistella kiinteää, huh! Tässä jo nyt välillä ihmettelee, miten nopeasti viikot menevät, se tuskin tulevien viikkojen aikana helpottuu!

Tervetuloa Suomeen Tyyra!

Likimain vuosi sitten tuumailin, että koronan pahimman vaiheen laannuttua pitäisi alkaa katsella taas ulkomaisia aussiepentueita, jos sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista – ja jotain, mitä saattaisi saada tuotua tänne. Ulkomailla on useita kasvattajia, joiden kasvatustyötä olen seurannut pitkään. Siinä on etuna, että pitemmällä ajalla ehtii vähän saada käsitystä, onko jollekin kasvattajalle tulevista pentueista itseä kiinnostavia satunnaisesti vai tuleeko niitä kerta toisensa jälkeen. Aktiiviset kasvattajat yleensä päivittelevät kasvattiensa kuulumisia, jakavat kuvia ja videoita, joista saa lisää arvokasta tietoa. Viime syksynä heittelin useamman verkon vesille kyselläkseni muutaman eri kasvattajan pentusuunnitelmia. Niiden kanssa olen ainakin itse oppinut siihen, että onnistumista useammin ne vetävät vesiperän. Yhden kasvattajan pentusuunnitelmat ovat vasta parin vuoden päästä, eivät koskaan toteudukaan tai uros vaihtui juuri viime metreillä johonkin toiseen ei niin kiinnostavaan, toisen narttu jäi tyhjäksi, kolmannelle syntyi liian vähän narttuja, neljäs ei halua myydä ulkomaille, viides ei arvosta kasvattamaani rotutyyppiä jne. Mutta sinnikkyys kuitenkin yleensä lopulta palkitaan ja joskus kaikki universumin kappaleet osuvat kohdalleen, kaikki sujuu kuin tanssi ja saa viimein sen kovasti odotetun pennun mielenkiintoisesta yhdistelmästä! Kaikki postauksen kuvat ovat Oonan ja/tai Linnin ottamia, ellei toisin mainita. Tämä postaus on omistettu Tyyralle, joka on virallisesti Level Up Play and Go av Aussieboxy!

Tyyran hienot vanhemmat, isä Tucker Creek’s Steele ”Steele” ja emä Just the One and Uno av Aussieboxy ”Maze”

Norjaan syntyi Aussieboxy-kenneliin 7. heinäkuuta kahdeksan pentua, neljä narttua ja neljä urosta. Olin kysellyt tästä pentueesta kasvattaja Oonalta jo kevättalvella ja kuulosti, että meidän ajatusmaailmat kävivät aika hyvin yksiin. Olin ensin ajatellut, että pentu tulisi mulle itselleni kotiin, mutta sitten kävikin niin, että päätin lähteä opiskelemaan. Marjukan olen tiennyt ja tuntenut likimain yhtä pitkään kuin olen omistanut aussieita, hänen kanssaan ollaan viestitelty tämän vuoden puolella aika paljon ja keskusteltu rodusta, mun kasvatustyöstä ja kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä aussieihin liittyen. Marjukan ensimmäinen aussie oli Oonan kasvatti, joten aika äkkiä tuumailin, että oikeastaan tässä voisi yhdistyä monenlaiset intressit, jos kaikki menee toivotulla tavalla.

Pentujen synnyttyä tietysti alkoi uudenlainen jännittäminen – löytyisikö sieltä tyttöjen joukosta sopivaa tänne meille? Täytyy antaa supersuuret kiitokset Oonalle ja Linnille siitä, että pennuista on saatu koko projektin ajan tosi paljon kuvia ja videoita katseltavaksi! Pennuista saa ihan erilaisen kuvan, kun niistä näkee paljon videoita, ja pääsee itsekin tarkastelemaan, miten ne toimivat erilaisissa tilanteissa. Tämä punatrikkityttö, työnimeltään Teddy, vaikutti aluksi vähän turhankin topakalta ja tuhmalta sisarustensa joukossa.

Jokin tässä pienessä punaisessa luonnonvoimassa kuitenkin koko ajan kiehtoi. Sen verran olen vuosien varrella niin omia kuin muidenkin kasvattajien pentuja nähnyt, että tiesin, ettei topakkuus ja tuhmuus tietyssä iässä välttämättä vielä merkitse, että pentu olisi ihan mahdoton räyhähenki tai kauhean dominoiva. Toisaalta olen aina tykännyt pennuista, joilla on vähän asennetta ja jotka eivät ihan vähästä hätkähdä. Katseltiin ”sillä silmällä” myös Teddyn mustavalkoista sisarta Ijiä, joka taas vaikutti vähän lauhkeammalta ja rennolta, tosi hellyyttävältä tyypiltä.

Onneksi meillä Marjukan kanssa on selvästi aika samanlainen maku koirien suhteen! Viimeisten viikkojen aikana tämän punaisen luonnonvoiman reippaus ja energia vaan alkoi kiehtoa ja puhutella enemmän ja enemmän. Alkoi myös kuulostaa siltä, että Iji-sisko todennäköisesti voisi päätyä kasvattajan sijoituskoiravalinnaksi. Kahdessa muussa siskossa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta niistä ei vaan missään vaiheessa tullut ”sitä fiilistä”. Ja sen verran koirien parissa olen puuhastellut, että tiedän, miten tärkeä ja olennainen osa oikeanlainen fiilis on tällaisessa prosessissa. Pennut kasvoivat 6-viikkoiseksi Linnin hoivissa, kunnes muuttivat Oonan luo muutamaksi viikoksi ennen suuntaamista maailmalle.

Viime viikolla pennut kävivät terveystarkastuksessa, jossa kaikilla pennuilla oli kaikki ok. Tällä viikolla jännitettiin tiistaihin saakka vielä silmäpeilaustuloksia, sieltäkään ei onneksi löytynyt mitään ikäviä yllätyksiä! Niinpä meidän toiveisiin vastattiin ja saimme tiedon, että Teddy muuttaa Suomeen! Uusi kutsumanimi Tyyra on johdateltu Tyr-jumalan nimestä, ja sopii kyllä minusta paremmin kuin mainiosti tälle topakalle punaiselle aussien alulle! Myös yksi Tyyran veljistä tuli Suomeen ja vieläpä samaan kaupunkiin Tyyran kanssa, joten sisarukset pääsevät tapaamaan varmaan jatkossakin!

Perjantaina 2.9. koitti viimein jännittävä päivä – pennun haku Norjasta Suomeen! Vähän harmitti jättää omat koirat ja pennut kotiin ja lähteä reissuun, vaikkei ”päiväreissua” pitemmästä matkasta ollutkaan kyse. Onneksi Aino lupautui meille pentuvahdiksi, niin pääsin lähtemään. Aamutouhujen ja aikuisten lenkityksen jälkeen lähdin ajelemaan kohti Helsinkiä. Tavattiin ensin Marjukan kanssa Helsinki-Vantaan lentokentällä, josta matka jatkui koneella Osloon. Siellä Oona odotteli meitä Tyyran kanssa lentokentällä. Oli muuten aika helpotus tällainen järjestely, ettei tarvinnut Norjassa mennä lentokenttää kauemmas, nopeutti matkantekoa kummasti!

Nämä kuvat ovat vain pari päivää ennen luovutusta, kuvannut Malin Bjørnsgård.

Tyyra teki vaikutuksen heti ensinäkemältä – se tuli kovasta ympärillä olevasta hälinästä ja liikenteestä huolimatta heti moikkaamaan, kiipesi syliin ja vuoroin pussasi ja puri naamasta 😀 Sitä ei pelottanut kovat äänet, muut koirat, matkalaukut, kärrit, ei niin yhtään mikään. Oona vielä pahoitteli, kun ei ollut ehtinyt käydä pentujen kanssa kaupunkiretkellä! Tyyra katseli lentokentän elämää aikansa, ja kun mitään ihmeempää ei vaikuttanut tapahtuvan, se otti nokoset. Ei mennyt kovinkaan pitkään, kun ensimmäisen kerran sanoin Oonalle, että tykkään tästä pennusta aika tavalla jo nyt 😀 Alla olevat kuvat on mun puhelimelta, eivät valitettavasti laadultaan kovin ihmeellisiä.

Tehtiin paperityöt ja juteltiin Oonan kanssa jokunen tovi ennen kuin hän lähti miehensä kanssa kotimatkalle. Meillä oli sopivasti parisen tuntia jäljellä ennen paluulennolle lähtöä, joten käytiin ensin ulkona Tyyran kanssa jaloittelemassa. Tyyra teki tarpeet hienosti ulos, sen jälkeen lähdettiin jonottamaan lähtöselvitykseen. Olikin hyvä, että siihen oli aikaa käytettävissä – tiskillä oli ehkä yksi hitaimmista asiakaspalvelijoista, ja jono oli aika pitkä. Tunnin jonotuksen jälkeen päästiin viimein asiaan ja saatiin selvitykset tehtyä. Tyyra malttoi aika hienosti odotella, sillä riitti onneksi rapsuttelijoita, koska jostain syystä somat pennut tuntuvat vetävän ihmisiä puoleensa magneetin lailla. Turvatarkastus sujui jouhevammin. Matkan varrella kerettiin napata kioskista vähän välipalaa, päivällä alkoi olla jo mittaa, ja syömiset oli jääneet vähemmälle. Lento takaisin kotiin oli vartin myöhässä, joten hetki jouduttiin odottelemaan ennen kuin päästiin koneeseen. Tyyra väsähti odotellessa ja kerkesi torkahtaa, se tosin hädin tuskin havahtui, kun siirsin sen lattialta kantoboksiin.

Lentomatka sujui tosi hyvin – oltiin laskelmoiduttu oikein, että jos saadaan pentu suunnilleen pidettyä hereillä odotteluaika, sillä saattaisi hyvin riittää unta lennon ajan. Lentokoneen noustessa ilmaan Tyyra hetkeksi havahtui ja se huusi vähän aikaa, mutta sitten se asettui takaisin nukkumaan ja veti sikeitä koko kotimatkan. Helsinki-Vantaan lentokentällä se havahtui, kun lähdettiin liikkeelle, silloin se myös vähän äänellään ilmoitteli, että olisi kiva päästä pienestä luukusta pihalle. Heti ulos päästyään se tepasteli reippaasti tervehtimään uusia ihmisiä. Ei tuntunut jäävän traumoja lentämisestä 😀

Oltiin siis Suomessa noin puolenyön aikaan, siitä lähdettiin vielä kotimatkalle – Marjukka Tyyran kanssa kohti Poria ja minä Keski-Suomeen. Auto löytyi onneksi vähän helpommin kuin pelkäsin sitä parkkeeratessani. Kotimatka tuntui turkasen pitkältä, pitkän päivän jälkeen väsymys painoi aika tavalla. Olin kotona Jyväskylässä aika tarkalleen kolmelta aamuyöllä. Aino oli meillä yötä ja sai riemastuttavan herätyksen koirien ilmoittaessa yöllisestä tunkeutujasta. Pikaisten tervehdysten jälkeen suuntasin suoraan nukkumaan, joskin unet jäivät lyhyiksi ja lauantai meni ihan koomassa.

Tyyran elämä Suomessa on alkanut mukavasti, se on päässyt jo käymään hallilla kisaturistina ja tutustunut naapureihin koirineen. Nyt sitten vaan jännitetään, millainen typykkä tästä punaisesta jalokivestä kasvaa! Valtavan suloinen ainakin!

Pennut 1vkoa!

Kiireisen viikon pelastus oli yksi etäpäivä koulusta! Aika on käytetty tehokkaasti kaikkeen muuhun paitsi kouluhommien tekemiseen, mutta ehkä tässä illalla vielä ennättää vähän lueskella koulujuttuja.

Pentujen kasvu on jatkunut toivotulla tavalla. Painot nousevat aika hyvässä tahdissa eli maitoa tuntuu riittävän näinkin isolle porukalle hyvin. Suurensin hieman Nupun ruoka-annosta alkuviikosta, jotta maidontuotanto kasvaisi pentujen tarpeen mukaan. Nuppu on alkanut viihtyä enemmän myös pentulaatikon ulkopuolella, se ottaa välillä nokosia pentulaatikon vieressä olevalla pedillä tai päivystää yläkerran tasanteella, jos olen omien koirien kanssa alakerrassa. En ole vielä vienyt sitä 20min lenkkejä pitemmälle, mutta nyt loppuviikosta on suunnitelmissa vähän pidentää lenkkiä. Pennut nukkuvat ruokailujen välissä jo pitempiä aikoja, joten pentujen tankkauksen päälle voi mammaa viedä jo vähän tuulettumaan. Nuppu on ihanan tunnollinen emä pennuilleen ❤

Atka 1vkoa. Atka on pääosin aika tyytyväinen ja hiljainen poika, se saattaa korkeintaan vähän narista, jos nälkä pääsee yllättämään. Se on pentueen jäntevimmästä päästä, se kiipeää halutessaan jo syliin ja yrittää kovasti harjoitella jo kävelemistä. Se rentoutuu käsittelyyn hyvin.

Fuji 1vkoa. Fujista huokuu aika rauhallinen olemus, luultavasti siitä hyvästä, että se on pentueen isoin pullukka. Siltä tulee tunteenilmaus vain, jos mamman tissi katoaa ulottuvilta juuri kriittisellä hetkellä, ja siinä kohtaa meteli on taattu! Fuji rentoutuu myös käsiteltäväksi aika kivasti, selällään se ei ainakaan vielä kovin hyvin viihdy.

Raja 1vkoa. Raja on pentueen pienin edelleen, mutta tosi jäntevä ja atleettinen Atkan tavoin. Sekin harjoittelee kovasti kävelemistä sokkona ja kiipeilee milloin missäkin. Raja ei narise, mutta murisee senkin edestä, tuo sen murina on kyllä jotain todella koomista 😀 Rajalla on omaa tahtoa, se on nyt käsittelyissä ja Nutriplussan annosteluissa kuitenkin hieman pehmennyt eikä pistä enää niin kovasti hanttiin. Liekö niskan käsittelystä ollut hieman apua.

Hekla 1vkoa. Hekla on yksi mun lemppareista tyttöjen joukosta ainakin tällä hetkellä, se on niin letkeä ja rento, tytöistä myös ehdottomasti hiljaisin. Se asettuu tosi kivasti kaikissa käsittelyissä ja oli tälläkin kuvaussessiolla yksi helpoimmista kuvattavista.

Loihi 1vkoa. Loihi on aika hiljainen tyyppi, se ei oikeastaan porukassa erotu joukosta kovin voimakkaasti ainakaan tässä vaiheessa. Se tuntuu olevan aika tyytyväinen asioiden laitaan, olivat ne miten hyvänsä. Käsittelyissäkin se asettuu ja rentoutuu tosi mukavasti. Jostain syystä mulle tulee Loihista tunne, että sillä on sisällään kätkössä vähän pippuria kuitenkin, joten innolla odottelen, mihin suuntaan se lähtee kehittymään jatkossa.

Katla 1vkoa. Katla on tyttöjen joukossa vähän narisija, se harvemmin isommin ääntään availee, mutta ilmaisee tyytymättömyyttään kyllä pienellä jurputuksella. Se harjoittelee kovasti liikkumista, mutta on sen suhteen vähän rauhallisempi kuin jäntevämmät pojat Atka ja Raja. Katla rauhoittuu käsittelyihin aika kivasti, välillä narinaa saattaa ilmetä, ja selällään se ei kovin hyvin viihdy ainakaan tässä vaiheessa.

Etna 1vkoa. Etnassa ja Heklassa on vähän samankaltaista kivaa ja rentoa energiaa. Etnalla on minusta vähän enemmän omaa tahtoa ja tappuraakin, mutta kokonaisuutena tässä vaiheessa minusta aika säyseä tyttö. Käsittelyt ovat sujuneet aika kivasti, Etna ei niissä pistä niin paljon enää hanttiin kuin aiemmin. Etna on äänenkäytön suhteen ehkä porukan keskivertoa, ei kovin äänekäs, mutta tarvittaessa ääntä lähtee kuitenkin.

Kiisu 1vkoa. Kiisu on porukan äänekkäin (vai kiinnitänkö siihen vain eniten huomiota?) Äänenkäyttöön on tullut lisävivahteita siinä mielessä, että nyt Kiisu aloittaa hiljaisella äänellä kertomaan, jos joku ei ole mieleen, ja jos asialle ei tapahdu mitään, se lisää volyymia asteittain. Isossa kuvassa Kiisu ei minusta kuitenkaan ole mikään älyttömän äänekäs, mutta tämän porukan kesken se nousee hieman esille. Se rauhoittuu käsittelyihin aika hyvin paitsi selälleen. Kiisulla on minusta yllättävän pitkät jalat jo tässä vaiheessa, sillä se varmaan liukkaasti siirtyy paikasta toiseen.

Tässä esittelyssä Nupun adoptiolapset: Keltainen Kananen ja Pinkki Possunen. Heistä on tullut Nupulle hyvin tärkeitä, joskin olen pistänyt merkille, että Keltaisen Kanasen liityttyä joukkoon Nuppu on alkanut hieman hylkiä Pinkkiä Possusta. Kananen saa olla pentulaatikossa, mutta Possusen Nuppu kantaa sieltä pois.

Eilen Mari oli koko päivän meillä vahtimassa Nuppua ja pentuja, sillä mun piti jo kesken koulupäivän lähteä ajelemaan Tampereelle käyttämään Keksiä (E. Naroona) ja Saraa (E. Soraya) Katriinalla hoidettavana. Keksin edellisestä hoidosta oli jo vähän aikaa, ja ennen syksyn koleankosteiden kelien tuloa ajattelin olevan hyvä tsekata, missä mennään. Keksillä oli hoidettavaa niskassa ja takapäässä – yläniskassa oli kova jännite ja ristiluu oli ihan ihmeellisessä asennossa. Keksi vastasi hoitoon hyvin.

Saran ei alunperin pitänyt lähteä reissuun ollenkaan, mutta joutui lähtemään tuuraajaksi – ja hyvä niin, sillä se oli ihan karseassa kunnossa. Sen lantio ei käytännössä hengittänyt ollenkaan, ja sinne oli kehittymässä vähän samalta kuulostava tilanne kuin mikä Lempillä on ollut koko kesän. Mietin pitkään hoidon aikana, että mitä teen nyt koirieni kanssa väärin, kun ne ovat molemmat tässä kunnossa säännöllisestä hoidosta huolimatta. Sara on siinä mielessä erilainen Lempiin verrattuna, että Lempi alkaa himmata jumiutuessaan – Sara taas lisää vaan kaasua. Liekö osa sen lisääntynyttä kiihkeyttä treeneissä ollutkin takapään tilanteesta johtuvaa eikä kesän rauhallisemman elon seurauksena kerääntynyttä turhaumaa. Jäin edellisen hoidon jälkeen siihen käsitykseen, että Saralla oli ”vain kalvokireyttä” lihaksissa, joka korjaantui hoidolla, mutta Katriinan kommenteista tuli sellainen tunne, että tilanne olikin ollut pahempi. Noh, nyt pidetään treenitaukoa pentujen vuoksi, ja se selvästi tulee hyvään saumaan. Onneksi seuraava aika on jo kuukauden päästä.

Ääninäyte Rajan murinasta 😀

(c) Hanna Lehmusvuori

Tänään on raskas päivä – on kulunut vuosi Rinin kuolemasta. Maailma ei romahtanut, niin kuin silloin pelkäsin, mutta se ei ole palautunut ennalleen. Rini oli niin suuri osa minua. Ikävä on kova. Olen käynyt monta kertaa pentulaatikossa katselemassa pieniä ihmeitä ja miettinyt, että toivottavasti ne saavat omat tulevat ihmisensä tuntemaan yhtä suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Että niistä tulisi omille ihmisilleen yhtä merkityksellisiä, tärkeitä ja rakkaita.

Pennut 5pv

Tänne pentulaatikon reunalle kuuluu hyvää! Pentujen painot kääntyivät perjantaina nousuun ja kaikki pennut ovat ylittäneet syntymäpainonsa. Kukaan pennuista tuskin saa syntymäpainoaan tuplattua viikon ikään mennessä, mutta tärkeintä on, että painonkehitys on ylöspäin.

• 

• 

Pojat 5pv, vasemmalta oikealle Loihi, Atka, Raja ja Fuji

Nuppu on myös voinut hyvin. Se on nukkunut aika paljon loppuviikon aikana, ja oli se kyllä aika väsynyt raskaan alkuviikon jälkeen, joten mamma on ehdottomasti unensa ansainnut! Olen mittaillut Nupulta vielä lämpöä kerran pari päivässä mahdollisen komplikaation ennakoimisen varalta, mutta lämmöt ovat pysyneet ihan normaalin rajoissa. Ruoka maistuu hyvin, kolmen ruoka-annoksen lisäksi olen antanut pari välijuottoa päivässä, kun Nuppu on juonut vähän huonosti. Sekin onneksi näyttäisi olevan korjaantumaan päin.

Tytöt 5pv, vasemmalta oikealle Etna, Hekla, Kiisu ja Katla

Pennut ovat olleet varsin hiljaisia ja tyytyväisen oloisia. Olen antanut Nupun levätä ja rauhassa keskittyä pentujen hoitamiseen, mutta pentulaatikolla tulee vierailtua useita kertoja päivässä pentuja sylittelemässä. Biosensor-ohjelma aloitettiin perjantaina, se jatkuukin vielä jokusen tovin. Nuppu ei malta kovin pitkiä aikoja viipyä poissa pentujensa luota, mutta ulkoa sillä ei ole enää ihan niin hätäinen kiire takaisin sisälle kuin alkuviikosta. Viikonloppuna se on muutamia kertoja halunnut tulla alakertaan hetkeksi meidän seuraan, kunnes se haluaa taas takaisin ylös. Ulkoilut ovat olleet vielä aika lyhyitä, mutta niitä tehdäänkin ihan Nuppua kuunnellen. Luulen, että ensi viikolla kuitenkin päästään jo vähän pitemmälle kuin korttelikierrokselle.

Pentujen luonteista ei vielä ihan hirveästi ole havaittavissa eroja, mutta pieniä havaintoja on tehty. Katla on Kiisuun verrattuna hiljaisempi ja tyytyväisempi, se on aika rennon letkeä sylissä ja varsin mutkaton kaikissa käsittelyissä. Kiisu kertoo äänellään, kun joku asia ei miellytä, ja se on tytöistä ehkä meneväisin ainakin tässä vaiheessa. Kiisu on malliltaan pitkulainen ja se yrittää välillä jo ponnata jaloilleen.

Hekla ja Etna ovat kuvissa melkein kuin kaksi marjaa, mutta luonteeltaan ihan eri maata 😀 Hekla on Katlan tapaan ihana lullukka, kaikki käy ja se rauhoittuu ihanasti syliin tai minne vaan. Etnalla on tytöistä tässä vaiheessa eniten omaa tahtoa, se pistää hanttiin vaikkapa Nutriplussaa pennuille antaessani ja rääkyy vastalauseen koko hommalle. Maitobaarijonossa Etna tyrkkii muut kyynärpäätaktiikalla sivuun ja on aina parhailla apajilla, vaikka kuinka yritän nostella pienemmät etunenässä parhaille paikoille. Etnan motto on ”where there is a will, there is a way” 😀 Etnasta näyttäisi tulevan musta trikki, Hekla näyttää edelleen mustavalkoiselta.

Raja on koko porukan pienin, mutta ei kyllä persoonaltaan. Jos Etna on pistänyt joissain asioissa hanttiin, niin sen kanssa homma on vielä kevyttä kauraa verrattuna tähän pippuriseen pikku-ukkoon 😀 Raja on hiljainen, kunnes menee hermo – sitten on urku auki. Kun tilanne on ohi, se osoittaa mielipahaansa vielä murisemalla – sillä on selvästi jäljellejäävää murinahalua 😀 Fuji on mustaan veljeensä verrattuna kiltti ja letkeä poika, yllättävän liikkuvainen isoon kokoonsa nähden. Fuji on porukan isoin.

Punaiset pojat Atka ja Loihi ovat melko samanhenkisiä. Atka on rennon ja kiltin oloinen, se rentoutuu syliin ja muuallekin aika nopeasti ja se harvemmin kitisee ainakaan turhasta. Loihissa on Atkaan verrattuna ainakin nyt vähän enemmän tulta, muttei kuitenkaan niin paljon kuin Rajassa. Loihi rentoutuu myös syliin aika kivasti, mutta kuvaussessiossa meinasi olla sen kanssa vähän haasteita, sillä taisi olla vähän nälkä.

Kiva on päästä seuraamaan, mihin suuntaan luonteet tässä viikkojen varrella kehittyy! Eilen sylittelin kaikki ihan ajan kanssa ja koitin samalla vähän tunnustella, onko päässä ja niskassa tuntuvia jännitystiloja synnytyksen jäljiltä. Olihan niitä useammalla, joten niidenkin valossa jännä nähdä, mitä näille tulitappurasieluille tapahtuu, kun saadaan päätä ja niskaa vähän auki. Osteopaatti hoitaa nämäkin pennut ennen luovutusta uusiin koteihin ❤

Ensi viikosta on luvassa aika kiireinen, mutta koitan ennättää joku päivä päivitellä vähän pentujen kuulumisia. Toivottavasti viikosta ei tule ihan niin sateinen kuin mitä ennuste näyttää, että saisin otettua pennuista taas lisää kuvia.

Tästä pieni ääninäyte pentulaatikon äänimaailmasta ❤

Omat tytöt Lempi ja Sara ovat kuunnelleet kiinnostuneina koko viikon pentuhuoneen ääniä, ja aina illalla nukkumaan mennessä ne jäävät toiveikkaana oven eteen odottamaan, joko ne saisivat tervehtiä pentuhuoneen asukkaita. Kunhan pennut vähän vielä kasvavat niin sitten moikataan.

Pentulaan on vaikea mennä nauramatta itseään kipeäksi, sillä mammakoira Nuppu on kohtuullisen huvittava hymynsä kanssa. Eilen onnistuin saamaan siitä videon. Näyttää hurjalta, mutta kasvattajaa ei vahingoitettu kuvauksissa 😀

Nupun ja Rufuksen pennut syntyivät!

Tämä viikko on mennyt hujauksessa, ihan kuin unessa. Maanantai eleltiin aika normaalisti, käytiin lenkillä ja rauhoituttiin kotona, jätin Saran agitreenit väliin. Nuppu oli illasta hetken vähän levoton, minusta vähän sen oloinen, että sillä oli harjoituspolttoja. Lämmöt olivat kuitenkin olleet koko päivän ihan normaalit, joten yöpuulle käytiin normaalisti ja nukuttiin sikeästi. Tiistaiaamuna mittari näytti vahvaa viitettä lämpöjen laskusta, mutta siinä vaiheessa ei luonnollisesti ollut tietoa, ovatko lämmöt vasta menossa alas vai tulossa jo ylös. Onneksi oltiin Marin kanssa sovittu jo etukäteen, että Mari tulee tekemään etätöitä meille ja päivystämään Nupun vointia mun koulupäivän ajaksi.

Mari laitteli pitkin päivää mulle tilannepäivitystä. Lämmöt laskivat vähän ennen puoltapäivää alle 37 asteen ja viipyilivät siellä viitisen tuntia. Koulusta kotiin tultuani lähdin käyttämään omat koirat lenkillä. Iltaa vietettiin Marin kanssa syöden, katsoen tv:tä ja seuraten Nuppua. Nuppu yritti kovasti tehdä pesää olohuoneen sohvalle, mutta aina pesänrakennuspuuhien jälkeen se asettui pitemmäksi aikaa nukkumaan. Iltapäivällä Nuppu söi vielä osan päiväruoasta, mutta illalla ruoka ei enää maistunut. Kymmenen aikoihin illalla päätettiin lähteä kokeilemaan, jos saataisiin vähän nukuttua ennen yön ponnisteluita. Mari meni makkariin mun tyttöjen kanssa ja minä jäin Nupun kanssa pentuhuoneeseen.

Pentuhuoneeseen siirtymisen jälkeen Nuppu muuttui aika nopeasti levottomaksi. Se läähätti kovasti, yritti löytää hyvää asentoa tai paikkaa, piippaili vähän. Pentulaatikossa se ei viihtynyt kuin ihan lyhyitä hetkiä. Yritin asettua pitkäkseni, mutta Nuppu piti levottomuudellaan valveilla. Tuli sellainen tunne, että h-hetki voi olla hyvinkin lähellä. En kerennyt nähdä, missä välissä vedet tulivat, mutta muutaman selkeän ponnistuksen jälkeen huikkasin Marille, että nyt alkaa tapahtua! Nuppu piti pienen tauon ponnistusten kanssa Marin tullessa paikalle, hetken jo mietin, että saatoinko oikeasti nähdä omiani. Pian ponnistukset kuitenkin alkoivat uudelleen.

Ensimmäistä pentua piti auttaa ulos. Nuppu ponnisteli hienosti, mutta ensimmäisellä pennulla on aina tiukin väylä kuljettavana, ja tämä ensimmäinen ei meinannut päästään mahtua tulemaan. Vajaan 10min äherryksen tuloksena saatiin kuitenkin pentu ulos, ja se virkosi hienosti! Toinen pentu tuli perätilassa, joten sekin tarvitsi vähän apua, mutta loput pennut tulivat ihan ongelmitta ja vauhdilla.

Klo 23.35 syntyi ensimmäinen pentu, punainen poika, jolla oli syntymäpainoa 345g

Klo 23.48 blue merle poika, sillä painoa 430g

Klo 23.57 pikimusta poika pienin valkoisin merkein, painoa 330g

Klo 0.21 musta tyttö, jolla pitkä valkoinen piirto päässä, paino 360g

Klo 0.26 punainen poika, jolla koko naama on ruskea, paino 345g

Klo 0.35 tummahko punamerle tyttö, paino 345g

Klo 0.53 musta tyttö, jolla pienemmät valkoiset merkit, paino 395g

Klo 1.15 vaaleampi punamerle tyttö, paino 385g

Nuppu oli vähän levoton vielä kahdeksannen pennun jälkeen, joten odoteltiin melkein parisen tuntia, tuleeko vielä jatkoa, mutta kahdeksan heitä on! Eläinlääkäri arvioi torstaina otetun röntgenkuvan perusteella, että pentuja olisi seitsemän, joten yksi ”bonuspentu” oli oikein iloinen yllätys! Meitä aika pitkään jännitti, tuleeko tyttöjä ollenkaan, mutta tulihan niitä 😀

Nuppu rauhoittui hoitamaan pentuja aamuyön tunteina, joten mekin päätettiin yrittää uudelleen nukkumista. Torkahtelin pätkissä, mutta heräilin pentujen ääniin ja pomppasin herkästi tarkistamaan, mikä on vialla. Viiden aikoihin aloin kirjoittaa viestiä kouluun opelle, että musta ei taida olla opiskelemaan näin vähillä unilla, mutta torkahdin kesken viestin kirjoittamisen. Heräsin onneksi puolisen tuntia myöhemmin, niin ehti viesti perille kuitenkin vielä reilusti ennen koulun alkua. Aamulla havahduin kovaan ukkosmyrskyyn, ja sen jälkeen ei unta sitten enää tullutkaan. Koko keskiviikko meni ihan koomassa.

Aino pyörähti meillä keskiviikkona pikaisesti ja vauhditti pentujen työnimien keksimistä. Oltiin Marin kanssa yritetty miettiä nimiä pennuille, mutta tuli todettua, että kaksi koomapäätä yhteen lyötynä ei ole yhtä viisaampi 😀 Yhdelle pennulle saatiin nimi meidän kennelporukan pentuloton kautta, sillä Eemeli arvasi oikein pentujen määrän, sukupuolijakauman ja melkein syntymäajankin – varsinainen oraakkeli siis! Aino keksi työnimien teemaksi tulivuoret, ja me pidettiin Marin kanssa hauskaa lukien läpi listoja eri tulivuorien nimistä. Kaikki meidän nimivalinnoista eivät läpäisseet Ainon tuomariraatia, joten pieniä muokkauksia niihin vielä viime hetkillä tehtiin.

Tänään sattui olemaan iltapäivällä aurinkoista, joten pennut pääsivät ensimmäistä kertaa jo kuvattavaksi. Mari palkkaili Nuppua mun kuvatessa pentuja, niin saatiin homma varsin helposti hoidettua. Nuppu on tuoreena mammakoirana asiaan kuuluvasti hyvin tarkka pennuistaan, joten yritettiin tehdä kuvaustilanteesta mammakoiralle mahdollisimman stressitön. Tässä alla siis yksilökuvat pennuista!

Ensimmäisenä syntynyt punainen poika, työnimeltään Atka

Toisena syntynyt blue merle poika, työnimeltään Fuji

Kolmantena syntynyt musta poika, työnimeltään Raja

Neljäntenä syntynyt musta tyttö, työnimeltään Hekla

Viidentenä syntynyt punainen poika, työnimeltään Loihi

Kuudentena syntynyt tummempi red merle tyttö, työnimeltään Katla

Seitsemäntenä syntynyt musta tyttö, jolla pienemmät valkoiset merkit, työnimeltään Etna

Porukan kuopus eli kahdeksantena syntynyt vaaleampi red merle tyttö, työnimeltään Kiisu

Vuorotyön etu oli, että pystyi yleensä suunnittelemaan itselleen pitemmän synnärivapaan, jotta ennätti toipua valvotusta yöstä. Koulu ei jousta ihan samalla tavalla, joten tänään piti palata jo koulun penkille. Onneksi Mari on pystynyt olemaan täällä meillä vahtimassa Nupun ja pentujen perään (sitä en tiedä, miten työnteko onnistuu). Nuppu hoitaa pentuja hienosti ja tunnollisesti! Pentujen painot ovat olleet vielä laskusuunnassa, mikä on ihan tavallista synnytyksen jälkeen, mutta toivotaan, että suunta pian kääntyisi nousuun päin. Pennut ovat ihan tyytyväisiä ja hiljaisia, hakeutuvat hyvin maitobaariin, mutta vaikuttaa siltä, että maitoa ei vaan vielä laskeudu riittävästi näin isolle porukalle. Ollaan syötetty ja juotettu Nuppua vähän tehostetusti, joten toivon mukaan se pian alkaa näkyä.

Me ollaan täällä Marin kanssa ihan pentueuforiassa – niin ihanaa, että toistaiseksi kaikki on mennyt ihan hyvin! Kun nyt vaan kaikilla kasvu lähtisi hyvin käyntiin eikä tulisi mitään takapakkeja. Onneksi huomenna alkaa viikonloppu.

Pentujen odotuksen loppusuoralla

Yllä olevasta kuvasta löytyy syy, miksen aiemmin ole ehtinyt blogia päivittelemään – täällä on ollut vähän härdelliä! 😀 Torstaina oli koko viikon odotetuin kohokohta eli Nupun tiineysröntgen, ja samaisen reissun jälkeen Nuppu muutti meille asettumaan taloksi. Röntgenistä saatu informaatio jäi vähän vajavaiseksi, kahdesta kuvanottoyrityksestä huolimatta kuvat olivat aika sameita, eikä niistä pystytty laskemaan varmuudella pentujen määrää. Kahta kuvanottoyritystä enempää en viitsinyt Nuppua kiusata, joten päätettiin mennä niistä saadulla arviolla. En paljasta tässä vaiheessa pentujen arvioitua määrää, sillä meillä on pentulotto kasvatinomistajien kesken, ja tiedän ainakin muutaman heistä seuraavan blogia 😀

Torstaina illasta meille tuli viikonloppuhoitoon myös Keksi (E. Naroona), Tipu (E. Shaula) ja Karkki-karjis, sillä Ainolla oli agilitytuomarikoulutus, jonka ajaksi olin aiemmin lupautunut ottamaan aikuiset hoitoon meille. En ehkä ajatellut ihan loppuun asti, mikä viikonloppu on kyseessä, mutta tosi hyvin meillä on mennyt! Keksi, Tipu ja Karkki ovat Nupulle entuudestaan tuttuja koiria, muuten tämä järjestely ei olisi tullut kyseeseen. Alkuun vähän jännitin, että onkohan Nuppu lenkillä miten pahasti tulilinjalla, kun Saralla, Tipulla ja Keksillä joskus lähtee keskenään vähän lapasesta, mutta Nuppu osaa onneksi tosi hyvin varoa vatsansa kanssa. Ja täytyy antaa krediittiä myös Kekulle lapsineen, että ovat ymmärtäneet riekkua vähän kauempana mammakoirasta.

Tukalan kuuma keli on piinannut meitä kaikkia, Nupun puolesta säälittää kaikista eniten – sillä kun ei ole enää helppoa muutenkaan vatsansa kanssa. Tuleva mammakoira on jaksanut kuitenkin lenkkeillä hyvin, kun ollaan käyty päivän pisin lenkki jo aamusta. Annoin viikonloppuna viimeisen matolääkekuurin ennen pentujen tuloa. Ruokahalu on mammalla valtava, mutta ruokailun jälkeen olo vaikuttaa tovin hieman tukalammalta, kun pennut varmasti painavat vatsalaukkua. Ruoka-annos on jaettu kolmeen osaan jo useampi viikko sitten.

Loppuviikosta ja viikonlopun aikana täällä päämajassa on valmistauduttu ensi viikkoon ja pentujen tuloon. Pentulaatikko on kasattu ja synnärieväät sekä muut tarvikkeet jotakuinkin hankittu. Lämpöjä on alettu mittailla, Nuppu on toimenpiteestä joka kerta hieman ihmeissään, mutta se ennättää ensi viikon aikana varmasti tulla tutuksi. Pennuilla on kova meno etenkin iltaisin, siellä varmaan otetaan jo vauhtia ensi viikkoon.

Täällä aletaan odottaa jo aika malttamattomina ensi viikkoa, toivotaan, että kaikki menee hyvin! Seuraava päivitys luvassa luultavasti sitten, kun meillä on elämää pentulaatikossa!

Valoa pimeään

Eilen tehtiin pitkä päiväreissu Janakkalaan Maaria Kaiperlan vastaanotolle. Kaksi kuukautta kantamani huoli Lempistä ja sen voinnista on saanut oman mielenmaiseman aika synkäksi, enkä sen vuoksi oikein uskaltanut olla kovin toiveikas. Ehkä juuri siksi tuntui niin uskomattomalta, että viimein päästiin vähän perille ongelmasta ja samalla otettiin myös kovasti toivottu askel kohti kuntoutumista!

Aloitettiin käymällä läpi koko kesän tapahtumat, oireet ja tehdyt tutkimukset ja hoidot. Lempi varmasti arvasi, mitä on luvassa, se yritti vähän vältellä hoidettavaksi tulemista. Raasulla on ollut kauhea olla koko kesän niin onko tuo ihmekään. Asetuttuaan kyljelleen Lempi ei hievahtanutkaan, tarkkaan se kuulosteli koko hoidon ajan, mitä tapahtuu. Mutta mikä oli erilaista koko kesän hoitoihin verrattuna – Lempi rentoutui välillä ja muutaman kerran meinasi nukahtaa! Se on aina aiemmin ollut tosi rento ja levollinen hoidettavana ollessaan.

Lempillä oli syvällä lantiossa kova jännitystila päällä. Maaria arveli, että koko epistolan taustalla on joku hormonaaliseen toimintaan liittyvä juttu, vastaava kuin uroksilla niiden oireillessa eturauhasta – nekin voivat oireilla jalkojen turvottelulla ja ontumisena. Lempin keho lähti voimakkaaseen C-kiertoon oikealle, se oli siis mutkalla lantiota, lannerankaa ja kylkiä myöten. Pallea oli jumissa, hengitys ei tullut lantioon asti. Ristiluu romahti selkälinjasta, eikä takapää keskustellut muun kehon kanssa ollenkaan. Nestekierto ei pelittänyt takapäähän. Oikeassa takajalassa, josta oireilu alkoi, oli kolme kiertoa – reisiluu kiertyi ulkokiertoon, sääriluu sisäkiertoon ja metatarsaali ulkokiertoon. Turvotellut alue oli edelleen ärtyneen ja jännittyneen tuntuinen. Vikalista oli todella pitkä, tässä lueteltuna vain se, mitä muistan.

Lempi vastasi hoitoon hyvin. Käytiin vähän kävelemässä ennen kotimatkalle lähtöä, ja Lempi ei ole koko kesänä liikkunut niin hyvin kuin hoidon jälkeen. Liike ei ole vielä normaali, mutta huomattavasti parempi ja vapautuneempi kuin ennen hoitoa. Maaria varoitteli, että liike voi mennä ensin huonompaan ennen kuin alkaa korjaantua. Ainakin tänään liike on näyttänyt pääosin ihan hyvältä, liikeradat ovat selvästi vähän hakusessa, mutta suunta on ehdottomasti näyttänyt ensimmäistä kertaa koko kesänä toiveikkaalta. Joskopa se tästä! Vaikka ei olla vielä selvillä vesillä, niin olo tuntuu silti todella huojentuneelta. Ensimmäistä kertaa koko kesänä saa viimein happea.

Nuppu 49vrk

Käytiin tänään lenkillä Marin, Noan (E. Norris) ja tulevan mammakoira Nupun (Titangus Daracha) kanssa. Vatsa vaan jatkuu paisumistaan, mikä on tietysti erittäin iloinen uutinen! Nuppu on alkanut ynähdellä, kun se käy makuulle tai kun makuulta pitää nousta ylös – maha alkaa olla tiellä! Viime yönä Nuppu oli vähän valvottanut Maria, kun sille oli tullut yöllä ilmeisesti huono olo, luultavasti närästyksen vuoksi. Kannustin kokeilemaan iltaruoan pienentämistä ja lisäämään annosta vastaavasti päivään, silloin huono olo ei niinkään vaivaa. Ruoka-annos on jaettu jo kolmeen annokseen.

Koska kuvista ei koskaan oikein välity vatsan todellinen koko, yritin ottaa lenkiltä vähän videota. Nuppu on lenkillä ihan pirteä, mutta kerjää namuja jatkuvasti ja meinaa syödä sormet niiden mukana. Nuppu on saanut uusia lempinimiä – Pullervo, Punkero ja Mari keksi myös, että Nuppuhan tarjoilee meille ihan omaa Norppaliveä suuren vatsansa kanssa 😀 Pentuja odotellaan kovasti, tuntuu aina, että nämä viimeiset viikot ovat kaikista tuskaisimmat. Vaikka minusta tuntuu ihan käsittämättömältä, että ensi viikolla mammakoira muuttaa jo meille, ja kahden viikon päästä meillä todennäköisesti on jo kädet täynnä.

Tänään oli ohjelmaa kerrakseen, sillä iltapäivästä saatiin vielä harvinaisia vieraita – Tiana tuli käymään 5kk ikäisen vauvan sekä ihanan Leon (E. Maybe I’m a Lion) kanssa! Mun koirat eivät olleet näin pientä lasta koskaan nähneetkään, Lempi teki varovaisesti tuttavuutta ja Sara ihastui ikihyviksi. Leosta mulla ei ollutkaan ihan hiljattain otettuja passikuvia, joten kun keli sattui suosimaan, niin päivitettiin ne samalla. Komea poika! ❤

Leo 5,5v

Ellin koulutuspäivä

Viime viikonloppuna meillä oli jälleen pienimuotoiset Empputreffit Ellin koulutuspäivän merkeissä! Meidän oli alunperin tarkoitus mennä ulkokentälle treenailemaan, mutta loppuviikosta sääennusteita katsoessa lauantain keli näytti aika surkealta – vesisadetta koko päiväksi. Meitä potkaisi onnenkantamoinen, kun saatiin vielä vuokrattua Motivaation hallilta pikkukenttä ja sosiaaliset tilat koulutusta varten. Lauantaiaamuna satoi vettä, mutta päivän edetessä tuli aika monta kertaa ikkunasta ulos katsoessa todettua, ettei keli sitten ollutkaan niin huono kuin mitä ennuste lupaili. Noh, ei mennyt siirtymiin aikaa ja tärkeintä tietysti, että saatiin tosi hyvät treenit ja meillä oli oikein kiva koulutuspäivä!

Viime torstaina agitreenien jälkeen viilennyttiin hetki suolla

Koulutus alkoi aamulla tokovalmennuksella, johon osallistuivat Linda ja Bree (E. Sweetheart) sekä Lindan kasvatti Fredi kera omistajansa Elisan. En kerennyt ihan heti koulutuksen alkuun kentälle, sillä koko viikon suunnittelin tekeväni Lempille muistuttelutreeniä noseworkkiin, ja kaikki voivat arvata, jäikö sen paniikkitreenin tekeminen juuri koulutusaamulle. Ennätin kuitenkin nähdä osan tokoilijoiden treenistä. Tokon jälkeen vuorossa oli nosework-valmennus, Elli oli valmistellut meille useamman eri etsintäalueen hallille. Lempillä oli nenätyöskentely aika hyvässä muistissa, ja se oli taas niin riemuissaan päästessään vähän tekemään jotain. Sovittiin Ellin kanssa, että pitkän tauon vuoksi Elli merkkaa naksuttimella heti, kun koira on hajulla ja tekee siihen reaktion. Halusin keskittyä etsintään Lempin kanssa, mutta koulutuksen lopuksi päädyttiin vähän pohtimaan myös ilmaisuun liittyviä juttuja.

Lämmittelyalueella Lempi oli aika nopea, se löysi hajun ripeästi ja teki uudelleen kohdennuksenkin pyynnöstä. Ensimmäisestä varsinaisesta etsinnästä saatiin videokin, kun ihana Mari oli kuvannut meidän treenin! Rutiinin puute näkyy minusta vähän etsinnässä, Lempi käy useamman kerran hajun tuntumassa ennen kuin lopulta merkkaa sen. Yritin vähän vahvistaa Lempillä hajua pyytämällä sen merkkaamaan hajun uudelleen. Toisessa etsinnässä huone oli aika paljon isompi, ja minusta vähän näytti, että Lempi hieman väsähti, se ei haistellut ihan niin tehokkaasti. Huone oli kyllä tosi kuumakin edellisen päivän tukalan kelin jäljiltä. Etsintä kesti aika pitkään, mutta lopulta haju löytyi. Noseworkkiin oli varattu aikaa reilusti, joten ennätettiin tehdä vielä toinenkin kierros.

Välissä pohdittiin sitten ilmaisua. Lempi on tarjonnut aika luontaisesti jähmettymistä, mutta koulutuspäivänä se alkoi aika herkästi käyttää kieltä. Voi olla rutiinin puutteesta johtuva ilmiö, mutta alettiin kuitenkin vahvistaa Lempillä maahanmenoa ilmaisumuotona. Lempi sai jutun juonesta äkkiä kiinni, se ei varmaan montaa treeniä tarvitsisi, kun tarjoaisi sitä jo ihan itsestään.

Välissä tehtiin pienellä rajatulla alueella kentällä etsintä, haju oli sopivasti aika matalalla piilossa, joten Lempi kävi maahan hajun löydettyään ikään kuin itsestään. Tämä haju löytyi tosi ripeästi. Lempi sai tehdä lopuksi vielä laatikko-/kassietsinnän vähän kokeenomaisena. Aikaa kului laatikoilla seikkaillessa, ja ilmaisu jäi vähän epätarkaksi. Lempi teki reaktion yhdelle kassille, mutta alkoi sitten haistella maata, joten aloin ohjata sitä jatkamaan etsintää. Elli onneksi palautti takaisin kassille, ja sinne Lempi tarjosi reaktion. Oli tosi hyvät treenit, ja Ellikin totesi, että jos vähän säännöllisemmin treenaisi, niin tästähän saisi passelin kisalajin Lempin kanssa.

Nosework-valmennukseen osallistuivat myös Mari Noan (E. Norris) ja tulevan mammakoira Nupun (Titangus Daracha) kanssa sekä Sirpa vesikoira Axin kanssa. Oli tosi opettavaista katsoa myös muiden treenejä, niistä saa aina ideoita omaan treenaamiseen. Puhuttiin Marin ja Sirpan kanssa, että voitaisiin käydä porukalla treenailemassa nosea välillä – treenaaminen on aina kivempaa porukassa ja helpommin tulee lähdettyä.

”Ikinä ei ruokita…” t: Nuppu

Päivän viimeisenä oli luvassa rallytokoa, johon osallistuivat Miljalotta ja Vilho (E. Fenrir), Saana ja Koda (E. Gilgamesh), Sirpa Axin ja Lennin kanssa ja minä Saran (E. Soraya) kanssa. Meillä oli niin eritasoisia koiria, joten päädyttiin radan sijasta ottamaan jokainen yksäriluonteisesti neuvoja ja apuja omaan tekemiseen.

Meillä Saran kanssa on seuraavana luvassa siirtyminen voittajaluokkaan, joten tapetille pääsi oikean puolen seuraaminen. Olen sitä vähän aloitellut, mutta valmista ei likimainkaan ole. Paneuduttiin oikean seuraamisasennon ja paikan täsmentämiseen, takapäänkäytön vahvistamiseen jakkaralla, tehtiin vähän kukkasia ja voittajaluokan puolenvaihtokäännöksiä. Sara teki hommia tosi kivasti ja oivalsi nopeasti, mitä siltä haluttiin. Miljalotta oli ottanut videota meidän jakkaraharjoituksista, niistä pieni näyte alla videolla.

Odottelutauoilla kävin tekemässä Saran kanssa isolla kentällä myös vähän tokoa. Sara teki ihan hurjan hienon merkkiryhmän kierron pitkästä matkasta! Kaukot onnistuivat myös hallilla pitemmästä matkasta aika varman oloisesti. Jäävissä liikkeissä istuminen on alkanut loksahtaa kohdalleen eikä Sara ole ainakaan tähän mennessä ollut kovin herkkä sekoittamaan jääviä keskenään. Jumppasin vähän voittajaluokkaa silmällä pitäen maahan-seiso -vaihtoa. Tehtiin myös pitkästä matkasta lähetyksiä ruutuun, yksi tyhjälle, sekin meni superhienosti! Elli kyseli, että joko ollaan katseltu kisakalenteria. Pientä hienosäätötreeniä pitäisi vielä tehdä ja enemmän kokeenomaisia suorituksia, mutta nyt alkaa itsestäkin tuntua, ettei kisoihin menemiseen vaadita kovin paljon.

Olipa rankat treenit!

Koulutuspäivän päätteeksi käytiin vähän kävelyttämässä koiria ja sitten lähdettiin syömään Ellin, Miljalotan ja Sirpan kanssa! Barot’sin annokset eivät pettäneet tälläkään kertaa, mietin jo verukkeita, jolla voisi mennä uudestaan. Mukava oli myös purkaa vielä porukalla päivän antia.

Tällä viikolla alkoi koulu, etäviikolla onneksi, joten on saanut melko pehmeän laskeutumisen takaisin arkeen. Tämän viikon aihepiirit ovat sen verran tuttuja jo koirahieronnan puolelta, että olen lähinnä kertaillut asioita. Eilen kävin Saran kanssa tekemässä pyörälenkin liikuntapuistossa, Sara oli tosi pätevä ensikertalainen! Se oivalsi heti, että halusin sen kulkevan ravilla vierellä enkä vetävän edellä. Illalla meillä oli agitreenit, jonne päästiin onneksi Ainon kyydillä – oma auto on huollossa. Sara teki kivasti pientä ratapätkää, nyt ei tullut keppivirheitä ja A:lle saatiin myös jokunen tosi hyvä toisto. Tällä viikolla torstain treenit, joissa Sara on Lempiä tuurannut koko kesän, jäävätkin väliin, sillä saatiin Lempille aika Kaiperlan Maarialle. Voi kun sieltä selviäisi edes jotain…

Lopuksi vielä onnitellaan – ihana Odin (E. Grimnir) viettää tänään 1-vuotissynttäreitä! Paljon onnea meidän hienolle viikinkipojalle! ❤