Empathica's Blogi


1 kommentti

Taikan ja Menon pennut syntyivät!

Taika ja vatsa pari päivää ennen synnytystä

Viime torstaina jäin aamuvuoron jälkeen synnärivapaille. Taika oli aika levoton jo torstain ja perjantain välisenä yönä, sitä närästi kovasti vatsansa kanssa, ja ainakin tuntui, ettei kenelläkään meistä nukkumisesta tullut mitään. Lämmöt olivat olleet koko päivän vielä turvallisesti 37 asteen yläpuolella, samoin ne olivat perjantaina aamulla. Päivämittaus näyttikin sitten 36,9. Lähdettiin porukalla pienelle lenkille metsään, sillä tiedossa oli, että seuraavana päivänä ei varmaan kovin pitkille pyrähdyksille päästä. Taikalla ei vielä illallakaan ollut mitään kovin selkeitä merkkejä synnytyksen alkamisesta. Aino tuli illalla yökylään ja kaverikseni kätilöimään. Päivystin puolilleöin pentuhuoneessa Taikan kanssa, mutta yksittäisiä petauksia ja läähätystä lukuun ottamatta Taika oli varsin rauhallinen, torkkuikin välillä. Minäkin sitten lopulta nöyrryin ja yritin vähän nukkua. Heräilin tuon tuosta tarkistamaan tilanteen, joskus 2-3 välillä yöllä istuin reilun tunnin Taikan kanssa pentulaatikossa. Sillä alkoi olla vähän tuskainen olo, varmaan polttoja. Taika kuitenkin rauhoittui uudestaan nukkumaan, joten minäkin vetäydyin vielä sohvalle.

Taikalla oli jossain kohtaa iltaa suunnitelma tehdä pesä alakerran sohvalle. Jouduin olemaan ikävä ja kertomaan, että ei käy.

Klo 5 heräsin, kun kuulosti, että Taikalla tuli vedet. Ripeä tarkistus, ja niinhän se oli – pian siis pitäisi pentuja tulla! Herätin Ainon ja jäätiin odottelemaan, ei mennyt kauaakaan, kun Taikalla tuli ensimmäiset ponnistukset. Ensimmäistä pentua odoteltiin noin vartti, mutta sen jälkeen meillä piisasikin kiirettä – pennut tulivat tosi nopeaan tahtiin!

5.26 punainen poika, paino 362g

5.35 punainen tyttö, paino 370g

5.42 blue merle tyttö, paino 238g

6.06 blue merle tyttö, paino 365g

6.22 red merle poika, paino 303g

7.03 musta poika, paino 338g

Pentueen värit pääsivät yllättämään. Taikahan kantaa varmuudella punaista, mutta Menosta ei ollut mitään tietoa – pidin aika todennäköisenä, että odotettavissa on vain mustia ja blue merlejä. Ehdin jo kirjurina toimineelle Ainolle sanoa ensimmäisen ja vielä toisenkin pennun syntymän jälkeen, että musta pentu tuli. Totuus paljastui sitten pentua kuivatessa, että eihän nämä mitään mustia olekaan 😀 Olipa hauska saada pentue, jossa on kaikki värit!

Synnytys oli todella joutuisa ja helppo, Taika hoiteli hommat kuin vanha tekijä. Pentujen painot vähän notkahtivat ensimmäisen vuorokauden aikana, mikä on melko tyypillistä, nyt ne ovat onneksi kääntyneet nousuun. Ensimmäisenä iltana piti vähän katsoa Taikan perään, se nuoli pentujen vatsoja niin paljon, että ne ihan punottivat. Onneksi se loppui ihan itsestään, Taika hoitaa pentuja hurjan hienosti ja tunnollisesti. Ulkona se suostuu käymään vain pikaisesti toimittamassa asiansa, sitten on jo kauhea kiire takaisin pentujen luo.

Pentujen työnimiä lähdettiin tällä kertaa sommittelemaan Taikan nimestä ja taikuudesta. Ainon mielikuvitus lähti laukalle kooman keskelläkin, liekö taikuuden voimasta 😀 Otin tänään pennuista ensimmäiset kuvat paremmalla kameralla, esittelen samalla pentujen työnimet.

Ensimmäisenä syntynyt punainen poika sai nimen Noituri. Ajankohtainen nimi sinänsä, koska Netflixiin tuli juuri Witcher-sarjan 2.kausi. Noituri on tässä parin päivän aikana herättänyt huomioni hiljaisuudellaan ja hyvin sopuisalla olemuksellaan, se ei kitisemällä tai ääntelemällä protestoi pahemmin mitään, rauhoittuu ihanasti syliin ja käsiteltäväksi. Tänään tosin kuvaussession päätteeksi sain haisevat kiitokset paidalleni…

Toisena syntynyt punainen tyttö sai nimekseen Noita. Noitalla on tosi upea tumma punainen väri, oikein suklaan ruskea! Noita on Noituriin verrattuna ihan piirun enemmän antanut kuulla itsestään, mutta muuten se on olemukseltaan ollut hyvin samankaltainen punaisen veljensä kanssa. Se rauhoittuu myös ihanasti syliin ja käsiteltäväksi.

Kolmantena ja pentueen pienimpänä syntynyt blue merle tyttö sai nimen Shamaani. Se kirosi minut heti synnyttyään, sellaiset huudot sain kuulla, kun sitä yritin kuivata. Tämä tirppana on esitellyt sisua, tulta ja tappuraa, vaikka ikää on vasta 2pv – huutoa tulee heti, jos joku ei mene mielen mukaan, ja jos asia ei muutu, huudetaan vähän kovempaa. Ruokahetkinä Shamaani on aina kaikkein päällimmäisenä ja tuntuu roikkuvan tississä suurimmalla tahdonvoimalla – sitä se toki tarvitseekin pärjätäkseen isossa porukassa. Sanoin Ainolle aika pian tämän tyttösen synnyttyä, että tuli aika vahvat Maaru-vibat tästä tyypistä. Viboja vaan vahvisti, kun yritin ensimmäisenä iltana antaa Nutriplus-geeliä pennulle vähän kasvua ja painonnousua boostamaan – tyyppi pisti aikalailla hanttiin. Nyt toistojen myötä ei ole tarvinnut taistella enää niin kovasti, mutta aika näyttää, seuraako Shamaani Maarun jalanjäljissä. Osteopaattiaika on onneksi varattu koko porukalle, Maarullahan se vaikutti tosi paljon käytökseen (ja nimenomaan positiivisessa mielessä).

Neljäntenä syntynyt blue merle tyttö sai nimekseen Maagi. Maagi on aika letkeän oloinen tyttö, se ehkä vähän enemmän pitää ääntä kuin Noita, muttei likimainkaan niin paljon kuin Shamaani. Maagi murisi kasvistädille hyvin hurjasti, kun annoin sille ensimmäisen kerran Nutriplussaa, mua melkein pelotti hirveästi 😀

Porukan viidentenä syntynyt red merle poika sai nimekseen Welho. Welho on jotenkin tosi tyytyväisen oloinen tyyppi, se elää vähän eri tahdissa muiden kanssa. Kun muut ovat syömässä, Welho yleensä etsii vain lämpimimmän ja mukavimman paikan, missä nukkua. Welho oli ehdottomasti porukan helpoin kuvattava, se rauhoittui unille samantien.

Porukan viimeisenä syntyi pikimusta äitinpoika, joka sai nimekseen Manaaja. Tämäkin mustikki lausui kirouksen kasvistädille, kun kuivasin pentua syntymän jälkeen. Kaikkien pentujen synnyttyä yritin Ainolle ääneen muistella, mikä kenenkin nimi oli, lopulta päästiin tähän mustaan poikaan, ja en heti saanut nimestä kiinni. Aino kerkesi sanoa ääneen ”Majava”, me molemmat revettiin, ja nykyään tulee kutsuttua tätä poikaa useammin Majavaksi kuin Manaajaksi. Majava on aika liukas liikkeissään, se pitää jonkin verran ääntä, muttei ole mikään tyhjänkitisijä. Majavakin rauhoittuu aika hyvin syliin, kun on ensin saanut vipeltää aikansa.

Oikeastaan koko porukka on tosi hyvin liikkuvaa sakkia – punkeavat tosi ketterästi jo jaloilleen ja ovat muutenkin tosi jänteviä. Näistä tuskin on odotettavissa sohvapottuja 🙂

Vasemmanpuoleisessa kuvassa merlet: vasemmalla Maagi, keskellä Shamaani, oikealla Welho. Oikealla ylhäällä tytöt: vasemmalla Maagi, keskellä Shamaani, oikealla Noita. Oikealla alhaalla pojat: vasemmalla Noituri, keskellä Majava ja oikealla Welho.

Nämä pennut syntyivät 18.12. Päivä on ollut minulle vuosia hyvin kipeä – tasan 5 vuotta aiemmin silloinen nuorin aussieni Hilda (E. Hazelheart) kuoli tapaturmassa. Jo pari päivää ennen pentujen syntymää minusta tuntui kuin Hilda olisi ollut läsnä. Pentujen syntymä juuri tuona päivänä tuntui kuin Hilda olisi lähettänyt terveisiä, että nyt on aika muistaa tämä päivä jostain muustakin. Muutenkin tuntuu kuin ympyrä olisi sulkeutunut – aika pian Hildan kuoltua Lyyli tuli meille synnytyslomalle, ja tähän pentueeseen syntyi Taika, joka on Hildan kuolinvuosipäivänä syntyneiden pentujen emä.

Olen valtavan onnellinen, että kaikki meni synnytyksessä hyvin ja että pentuja tuli odotettua useampi – Taikan vatsan koosta en olisi uskonut, että pentuja on siellä 6. Selitys löytyi röntgenkuvasta – pennuista peräti neljä oli kiinnittynyt aika ylös kohdunsarvissa. Ilmankos mammakoiraa niin närästi.


Jätä kommentti

Mitä kuuluu päämajaan?

Tämän postauksen kirjoittelu on venynyt ja venynyt, osittain ihan tiedostetusti ja vetkuttamalla. Edelliset oman lauman kuulumiset olen kirjoitellut elokuun alussa kesäloman lopussa. Silloin minun laumani oli vielä kokonainen. Nyt pitäisi purkaa sanoiksi Rinin ja minun liki 15-vuotisen yhteisen taipaleen viimeinen luku.

Rakkaat mummukoirat Seela ja Rini kevättalvella 2021, kuvannut Hanna Lehmusvuori

Elokuun alussa kaikki oli vielä, noh, ihan hyvin. Rini jaksoi lenkkeillä, se oli pirteä ja iloinen oma itsensä. Hieman ennen elokuun puoliväliä Rini oli vähän vaisumman oloinen, mitä se aiemminkin oli ollut, kun Carthropenin pistospäivä alkoi lähestyä – lääkkeen vaste ei siis aina kantanut seuraavaan pistokseen saakka. Elokuun puolivälin aikoihin Rini sairasti rajun mahataudin, joka vei siltä voimat, se oli ihan voipunut yhden päivän. Käytiin lääkärissä, koska lähiklinikka olikin yllättäen kiinni, ja mummulle piti saada Carthropen-pistos jostain. Päästiin kotiin, mahataudista onneksi selvittiin. Carthropenista ei kuitenkaan enää tullut nimellistä vastetta. Jouduin pitämään Rinille välipäiviä lenkkeilystä, mistä tietysti myös tiesin, että lähtölaskenta oli alkanut. Aluksi välipäivistä oli se apu, että Rini oli välipäivän jälkeen pirteämpi. Apu jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi.

Elokuun puolivälin jälkeen Rinillä alkoi tulla vähitellen yölevottomuutta, oli varmaan kipuja. Kipulääkkeen nosto auttoi hieman, muttei vienyt levottomuutta kokonaan. Rinin hengitys kuulosti välillä raskaalta. Päivisin Rini nukkui levollisesti, välillä öisinkin, mutta levottomia öitä alkoi olla useammin.

Ainon ja mun laumat kevättalvella 2021, kuvannut Hanna Lehmusvuori

Ajan varaaminen viimeiselle matkalle oli yksi vaikeimmista ja ahdistavimmista asioista, mitä olen joutunut tekemään. Tiesin, että Carthropenin vasteen heikentyminen oli huono merkki. Mietin hetken kipulääkityksen tehostamista esim. gabapenttiinillä, mutta Rinin keuhkotilanne huomioiden se tuskin olisi tuonut hyvää jatkoaikaa. Yritin muistaa lupaukseni, jonka tein Rinille vuosi aiemmin – että yhteistä aikaa ei osteta hinnalla millä hyvänsä. En myöskään halunnut, että Rinin vointi romahtaisi sillä seurauksella, että sille pitäisi tehdä hätäeutanasia. Kun Aino kertoi varanneensa Seelalle ajan viimeiselle reissulle, se oli eräänlainen liikkeellepaneva voima myös minulle – nyt minun on vain tehtävä se, mikä on tehtävä. Seela – toinen Rinin jäljellä olevista viimeisistä nuoruuden ystävistä – nukkui ikiuneen viisi päivää ennen Riniä.

Viimeisinä päivinä käytiin kaverilenkeillä, treenattiin, käytiin kaupungissa Rinin kanssa kahvittelemassa ja jätskillä ja minä yritin tallettaa sydämeeni jokaisen hetken. Rinin silmiin syttyi tuttu ja niin rakas palo, kun treenattiin ja oltiin yhdessä. Muistan vieläkin, kun Jalosen Mika joskus vuosia sitten koulutuksessa sanoi Rinin tekevän töitä täysillä ja koko sydämellä. Niin Rini teki vielä viimeisissä treeneissäkin.

Nämäkin kuvat on ottanut Hanna Lehmusvuori kevättalvella 2021.

Rini nukahti viereeni elokuun viimeisenä päivänä, kolme viikkoa ennen 15-vuotissynttäreitä. Puhelimessa on paljon videoita Rinin viimeisistä päivistä ja koneella kameralla otettuja kuvia. En ole vielä pystynyt käymään niitä läpi. Olen kohta ollut ilman Riniä 4kk, mutta ikävöin sitä edelleen ihan valtavasti. En tiedä, tunnenko koskaan enää niin vahvaa yhteyttä toiseen elävään olentoon. Rini oli minun sielunpuolikkaani, rakas ystäväni, Elämäni Koira.

Rinin kuoleman jälkeen syksy on tuntunut pitkältä, pimeältä ja raskaalta. Töissä on ollut kauheaa kiirettä ja kuormittavaa, päästiinpä vielä tässä marraskuussa tekemisiin koronan kanssakin, kun se löysi tiensä osastolle. Koronasta selvittiin onneksi suhteellisen vähällä, nyt on jäljellä vain se kiire ja kuormittavuus. Niille ei taida olla luvassa helpotusta koskaan.

Kuten jossain aiemmassa postauksessa muistelen kirjoittaneeni, suunnitelmissa oli Freyan ja Odinin lähdettyä meiltä keskittyä opettelemaan elämää kahden koiran kanssa. Se suunnitelma ei tässä loppuvuoden aikana tosin ole toteutunut. Ensin Taika aloitti juoksunsa heti Odinin lähdettyä uuteen kotiin, Taika olikin meillä lauman jatkona reilun pari viikkoa. Taikan palauduttua kotiin oltiin omalla porukalla reilu viikko, sitten hieman yllättäen meille tuli yhteisomistuskoirani Moira (Color Runs Ready for Success). Moira viipyi meillä kuukauden. Jossain välissä kirjoitinkin Facebookkiin, että mulla on nykyään kaksi omaa koiraa – ja kiintiömusta. Pari viikkoa oltiin taas omalla porukalla, kunnes viime viikonloppuna oli aika hakea Taika meille mammalomalle. Melkoista ruljanssia on siis ollut. Alla olevissa kuvissa mun tyttöjen kaverina on Moira.

Kaiken tämän härdellin keskellä on ollut vähän hankala sanoa, miten Lempi ja Sara ovat suhtautuneet Rinin poismenoon. Sara silloin aluksi jäi joitakin kertoja lenkillä jälkeen ikään kuin Riniä odottelemaan, sitä se teki jo Rinin eläessä. Ainoa selkeä konkreettinen ero mun koirissa on tullut koirien ohittamisessa. Olin aina ajatellut, että nuoriso ei ota Rinistä mitään vaikutteita, kun se on niin selkeästi vanhempi kuin muut. Rini oli tosi helppo kaikissa arjen tilanteissa – se ei vähääkään välittänyt vastaantulevista koirista eikä sitä hetkauttanut oikein mikään muukaan. Ilmeisesti Rini rauhoitti käytöksellään kuitenkin nuorempia, sillä nyt, kun Riniä ei enää ole, Lempi tuntuu vetävän isommat pultit vastaantulijoista, ja Sara lähtee siihen mukaan. Lempi on siis aina kiihtynyt vastaantulevista koirista, nyt se vaan näkyy entistä selkeämmin. Sara ei yksinään reagoi. Tätä täytyisi työstää, mutta se on näiden vierailevien tähtien ansiosta ollut vähän haastavaa, niin ei olla päästy siihen kunnolla tarttumaan. Mutta ehkä sillekin tulee oma aikansa.

Lempi tykästyi Rinin vanhaan pehmovalaaseen

Lokakuussa käytiin isolla porukalla Katriinalla hoidettavina, mukana oli Lempin ja Saran lisäksi Keksi (E. Naroona), Maaru (E. Shaula) ja Oodi (Red’n Ready Make It Double). Keksistä ja sen polven huonontuneesta tilanteesta kirjoitin johonkin aiempaan postaukseen. Osteopatia on auttanut – nestekierto on kohentunut, nivelien kuivuus helpottunut, toispuoleisuus poistunut. Oireeton Keksi kuitenkaan ei ole ollut, etenkin syksyn kosteat ja koleat kelit näkyivät jalan käytössä. Aino käytti Keksin eläinlääkärissä tsekkauksessa marraskuussa ja samalla pohdittiin, mitä on tehtävissä – ja järkevä ylipäätään tehdä. Katriina kannusti kokeilemaan uutta koirien nivelvaivoihin kehitettyä pistosmuotoista lääkettä nimeltä Librela, ja sitä Aino olikin klinikalta kysynyt. Eläinlääkäri oli Librelan suhteen niinkin toiveikas, että oli pistoshoidon aloituksen jälkeen ohjeistanut laskemaan gabapenttiinin alas. Keksi alkoi kuitenkin oireilla jo gaban alasajon aikana, jolloin minä kyseenalaistin sen laskuohjelman järkevyyden. Nyt Keksillä menee gabapenttiini samalla annoksella kuin mihin se nostettiin kesällä ja Librela rinnalla. Jos oireet pahenevat, on mahdollista antaa vielä tulehduskipulääkettä lisäksi. Toki jos oireet tästä pahenevat, niin se on merkki siitä, että pian ollaan raskaiden päätösten äärellä. Keksi on aina ollut iloinen, aktiivinen, hyvin vauhdikas ja fyysinen koira. Elämä, jossa pitää koko ajan olla levossa, ei ole Keksin (eikä tietysti minkään muunkaan koiran) arvoista.

Ihana Keksi kesällä, kuvannut Hanna Lehmusvuori

Maarulla oli Katriinan hoidossa hoidettavaa takapäässä ja niskassa, pikku-Tipunen on pinkonut agilityssä aika lujaa ja se jättänyt oman jälkensä kehoon. Maaru vastasi hoitoon hyvin, ja hoidon jälkeen on kyllä treeneissä ja kisoissa taas kulkenut lujaa.

Oodi kävi tsekkauksessa ennen luustokuvia. Sen tilanne oli parempi kuin kesällä, mutta edelleen sen nestekierrossa on jotain vähän pielessä.

Sara oli niskastaan jumissa ja lantiostaan kierossa, muistaakseni oikealle puolelle, mikä Katriinan mukaan viittaa aina traumaperäiseen tilanteeseen. Saralla oli hoidossa kovin vaikeaa, kun oli paikat jumissa, mutta kun vähän saatiin oloa helpotettua, se malttoi heti paremmin olla hoidettavana. Sarsu on aika liikuttava Katriinalle mentäessä, se heittäytyy suoraan selälleen patjalle, kun hoito alkaa.

Lempi oli ollut arjessa hivenen raskas ennen Katriinan hoitoa, tuntui, että se ei tiennyt yhtään, miten päin sen olisi pitänyt olla. No syy selvisi, kun Katriina pääsi Lempiä hoitamaan – sen kehokaan ei tiennyt. Lempi oli kierossa lantiosta, sitten rintarangasta, ja kun ne saatiin vähän aukeamaan, lantio veti vielä toiselle puolelle mutkalle. Katriina sanoi heti, että Lempi täytyy hoitaa pian uudelleen.

Mulla oli varattuna aika myös Rinille, mutta kun Rini ei omaa aikaansa päässyt enää käyttämään, enkä saanut siihen hätään ketään tilalle, niin Katriina suostui hoitamaan minut. Ei tarvinne miettiä, kuka oli eniten jumissa koko porukasta – mulla oli kuulemma vain lantio monta senttiä kierossa, pää vähän kainalossa ja yksi raaja irti. Jätin ajanvarauksen seuraavaan hoitooni jo 10 vuoden päästä.

Nämä kuvat ovat Taikan syksyn hoitoreissulta

Marraskuussa mulla oli varattu Katriinalle kahden koiran hoito, sinne pääsivät Lempi ja Moira. Lempin tilanne oli korjaantunut hyvin lokakuusta, sillä oli pientä jumia niskassa ja vasemmassa etujalassa. Moira sen sijaan oli odotetusti ihan kauheassa kunnossa, olin sitä syksyn aikana pari kertaa käynyt hieromassa ja toteamassa tilanteen. Moiran kehosta oli mahdotonta nimetä yksittäistä isoa ongelma-aluetta, mikä kertonee tilanteen vakavuudesta omaa kieltään. Vatsan alueella sillä oli paljon hoidettavaa, vasen puoli oli kuin viulunkieli. Hienosti Moira antoi kuitenkin hoitaa itseään ja vastasi hoitoon hyvin. Moira täytyy käyttää hoidossa piakkoin uudelleen.

Moiralla alkoi melkein heti meille tultuaan juoksu. Se oli tarkoitus astuttaa seuraavasta (eli nyt alkaneesta) juoksusta, jota odoteltiin vasta keväälle, mutta nyt se ei todellakaan ollut siinä kunnossa, että pentuja olisi voinut sille ajatella.

Emppuporukalle järjestin lokakuun viimeisenä viikonloppuna agilitypäivän Ainon koutsaamana. Itse en päässyt muiden kanssa aksaamaan, mutta pääsin etkoille Ainon ja Saijan kanssa. Alla videopätkää meidän treeneistä. Tämä ei ollut ihan sama rata kuin mitä muut tekivät, mutta tässä oli paljon samoja elementtejä.

Raskaasta syksystä huolimatta on koetettu treenailla koirien kanssa. Sara on saanut agilityyn lisää räyhäenergiaa, mikä on välillä hyvä ja välillä ei. Se on melkoinen junttura, kun se päättää, että joku asia tehdään jollain tavalla. Keppiongelmat pahenivat siinä määrin, että palattiin takaisin ohjureihin, yllä olevassa videossa ne näkyvätkin. Ohjurit toivat lisää varmuutta, ja niitä on tässä syksyn mittaan vähitellen häivytetty pois. Lempin agisyksy on ollut vähän rikkonaisempi, mutta treeneissä Saukki on tehnyt aika kivasti hommia. Kepeille pitäisi lisätä vähän haasteita samoin kuin alkaa vaatia kontakteilla itsenäisempää työskentelyä.

Paimentamassa ollaan käyty noin parin viikon välein. Lempi on saanut siellä kivasti itsevarmuutta lisää, se menee ahtaisiin paikkoihin vähän rohkeammin. Tahmeammilla lampailla Lempillä ei oikein riitä voima (itsevarmuus), mutta on sen työskentely niilläkin parantunut. Viimeksi Lempi sai tehdä töitä Mirvan liukkaammilla lampailla, ne olivat oikein sopivat Lempille, vähän piti tosin puuttua työskentelyetäisyyteen.

Saran kanssa paimennus on ollut ihan mahtavaa! Pitkän tauon jälkeen piti vähän purkaa kaasua ja suitsia käytöstä, mutta Sara työskentelee niin tehokkaasti, että se saa tahmatassulampaatkin pidettyä liikkeessä. Vähän vielä keskustellaan, tarvitseeko haukkumalla kommentoida, jos lähetän Saran kaarelle. Sara on selvästi sen tyyppinen koira, että jos se kerran pääsee tekemään jotain typerää, niin käytös jää helposti päälle – pitää siis puuttua heti ja riittävällä voimakkuudella. Pari edellistä treeniä on olleet tosi kivoja, on opeteltu lampaiden katsomista, liukkailla lampailla työskentelyä (piti tosissaan vaatia pitämään etäisyyttä, mutta viestin mennessä perille Sara teki töitä raviaskeleilla ja tosi rauhassa!) kuljettu kujista, porteista ja silloista. Kummasti molemmat koirat ovat menneet eteenpäin, kun on päästy säännöllisemmin käymään.

Saran kanssa oli tarkoitus yrittää vielä päästä avoimen luokan tokokisoihin tämän vuoden puolella, mutta kiikarissa olleet kisat täyttyivätkin jo ennen kuin ilmoittautuminen aukesi seuran ulkopuolisille. Meidän oli tarkoitus myös mennä Oili Huotarin tokokoulutukseen, mutta mulla oli tietenkin sen työpaikan koronakriisin keskellä flunssaoireita, joten en uskaltanut lähteä. Sain ensi vuodelle kuitenkin Saralle paikan Motivaatiolle tokon valmennusryhmään, huippua! Katsellaan avoimen luokan kisoja sitten ensi vuonna uusilla säännöillä ja treenaillaan tässä välissä sen verran, mitä ennätetään.

Rakas trio kevättalvella, kuvannut Hanna Lehmusvuori

Lempille olen yrittänyt saada paikkaa rallytokovalmennukseen, mutta paikat ovat kiven alla. Etsintä jatkuu. Mestariluokassa meno alkaa olla jo sen verran haastavaa, että olisi hyvä saada ulkopuolisen silmät tarkastelemaan niin koiran kuin omaakin toimintaa.

Muutenpa meidän arkeen ei oikeastaan sen ihmeellisempää kuulu, päivittäin ollaan lenkkeilty ja koetettu jotenkin selvitä päivästä toiseen. Viime viikon olin lomalla, joka alkoi Emppujen pikkujouluilla Motivaation hallilla hoopersin ja syömisten merkeissä! Oli niin ihanaa ja hauskaa, juuri sitä, mitä olen tähän pimeän syksyn vastapainoksi kaivannut! Alla videokooste koirien touhuista, videon kokosi Aino:

Tiistaina suunnattiin koirien kanssa Joensuuhun, siellä lenkkeiltiin ja käytiin mummon luona. Torstaina auto vei meidät Raaheen Tiinan ja Vipsin (E. Salacia) ja Mörkön luo. Kumma kyllä, tällä kertaa ei oltu suunniteltu Tiinan kanssa mitään minuuttiaikataulua, kävin perjantaina vain hoitamassa pari hieronta-asiakasta, muuten vaan lenkkeiltiin ja otettiin rennosti. Lauantaiaamuna ajeltiin Ouluun, jossa käytiin lenkillä, sitten suuntasin Marja-Leenan ja Jarin luo Taikaa (E. Eyes On Me) meille hakemaan. Taika tuli tällä kertaa kuin toiseen kotiinsa, se on ollut tosi hyväntuulinen ja iloinen, ei lainkaan niin ihmeissään kuin viimeksi meille tullessaan.

Maanantaina oli edessä töihinpaluu loman jälkeen, onneksi ei ole enää kuin huominen työpäivä ennen synnytysvapaille jäämistä, sillä aika paha loman jälkeinen kooma on vallinnut koko viikon! Tänään käydään Taikan kanssa röntgenissä kurkistamassa, minkä kokoinen pentue meille on tulossa tällä kertaa. Taika on pyöreä, mutta vatsa ei ole valtavan suuri, toivotaan nyt kuitenkin, että olisi vähän runsaslukuisempi porukka. Taika on jaksanut hyvin lenkkeillä ja ruoka maistuu, joskin sitä aika paljon närästää. Ruoka on jaettu kolmeen annokseen. Pentuhuoneen laitoin valmiiksi jo lomalle lähtiessäni, joten siitä ei tarvitse tämän viikon kiireiden keskellä onneksi enää murehtia. Pennut potkivat kovasti ja Taikalla on välillä aika tuskaista löytää sopivaa asentoa – useimmiten se makaa mahansa päällä kuin kanaemo muniaan hautoen 😀 Onneksi tässä ei ole enää montaa päivää, kun pitäisi jo helpottaa!

Seuraavaa päivitystä ette toivottavasti joudu odottamaan ihan näin kauaa – koitan päivitellä blogia mahdollisimman pian, kunhan täällä synnytyksen päivystysvuoroissa viikonvaihteessa kerkeän. Onneksi kaikki kiireet on kasattu tälle viikolle, pian heittäydytään oloneuvoksiksi ja nautitaan vaan pennuista!


Jätä kommentti

Kasvattien tuloskatsaus

Kiireet eivät ole täällä päässä hellittäneet, mutta yritän yhden rästihomman saada pitkästä to do -listasta pois.

Listataan ensin syntymäpäivät, jotka ovat jääneet päivittelemättä. 11.9. Neven (Hazelmoor Nefertiti Nia) ensimmäiset pennut eli Hazelmoor Y-pentue täytti 9 vuotta. Näillä koirilla on oma paikkansa sydämessäni, niin monen elämässä olen saanut olla mukana tavalla tai toisella ❤ 21.9. oli minulle raskas päivä, ensimmäinen kerta 15 vuoteen, kun mulla ei ollut kotona mummukoiria, joiden merkkipäivää olisin voinut juhlistaa. Ikävä on ihan kauhea. 17.10. yhteisomistustyttö Oodi (Red’n Ready Make It Double) täytti vuoden. 27.10. Rufus (E. Wishmaster) täytti 8 vuotta, sekin saavutti jo veteraani-iän!

Saan vielä itkeä monet itkut. Hanna Lehmusvuori kuvasi Riniä viime kevättalvena, mutta sain aikaiseksi tilata kuvia itselleni vasta nyt syksyllä. Saan näitä pikkuhiljaa sitä mukaa, kun Hanna niitä ehtii viimeistellä. Nää on niin ihania ja kauniita ja niin raastavia yhtä aikaa ❤

No sitten sen tuloskimaran pariin. Kasvatinomistajat ovat olleet todella ahkeria ja keränneet syksyn ja loppuvuoden aikana pitkän listan tuloksia – tässä koontia niistä!

5.9. Ari ja Haba (E. Saros) kisasivat agilityä, 1-luokan kisoista hyppäriltä tuli voittonolla!

11.9. Katja käytti Zeken (E. Braveheart) näyttelyssä Niemisen Antin arvosteltavana, tuloksena T.

”15kk varsin kookas, hieman vieras rotutyyppi. Sopivasti kulmautunut edestä. Hieman ahtaat kyynärpäät, niukka polvikulma. Kinnerahtautta. Riittävän tilava rintakehä, yhdensuuntainen hieman lyhyt takaa ahdas askellus. Melko pitkä pää. Hyvin vaaleat silmät. P3 puuttuu. Hyvä karvanlaatu ja väri. Avoin luonne.”

18.9. Aino ja Maaru (E. Shaula) kävivät paimennuskisoissa tekemässä hienon radan 89 pisteellä ja EH:lla – taas jäi ERI yhden pisteen päähän! Samoissa karkeloissa Ari ja Haba (E. Saros) suorittivat hyväksytysti paimennuksen esikokeen, eli Haballe uusi titteli PAIM-E!

18.9. Venla ja Vilppu (E. You Are Not Alone) tekivät Emppuhistoriaa osallistumalla ensimmäisiin palveluskoirakisoihin, lajina haku! Heillä oli kerrassaan upea päivä – ensimmäiset pk-kisat molemmille ja heti 1-tulos 276 pisteellä ja Vilpulle uusi upea koulari HK1! Kasvattaja itki onnenkyyneleitä ja pakahtuu edelleen ylpeydestä ❤

25.9. kisattiin Saran (E. Soraya) kanssa kotikisoissa rallytokoa, Sarsu teki hienon virheettömän radan, joten tuloksena 100p ja luokkavoitto.

2.10. Aino ja Maaru (E. Shaula) kisasivat Joensuussa agilityä kolmen radan verran, sieltä tuloksena 5vp, 10vp ja hyppäriltä ensimmäinen 0-rata ja LUVA! Tää rata on upeaa katseltavaa!

3.10. Linda ja Bree (E. Sweetheart) suorittivat hyväksytysti BH-kokeen!

7.10. Viivi ja Hanna veivät Kromin (E. Fireheart) ja Meran (E. Moonheart) paimennustaipumuskokeeseen, molemmilla meni taipparit läpi arvosanalla H! Sekä Kromille että Meralle uudet tittelit PAIM-T!

9.10. Linda kisasi Breen (E. Sweetheart) kanssa rallytokoa alokasluokassa, sieltä hieno tulos 96 pisteellä! Myös Venla ja Vilppu (E. You Are Not Alone) korkkasivat rallytokon voittajaluokan komeasti 93 pisteellä ja luokkavoitolla!

11.10. sisarukset Maaru (E. Shaula) ja Haba (E. Saros) kisasivat omistajineen agilityssä – molemmille yhdet LUVA-nollat ja muilta radoilta 5vp!

23.10. oli taas hieno päivä Emppuporukalla! Aino ja Maaru (E. Shaula) osallistuivat Somerolla paimennuskisoihin, jotka olivat samalla ensimmäiset yhdistyksen rotumestaruuskisat. Aino ja Maaru tekivät upean radan 95 pisteen suorituksella, joten sieltä tuli ERI, 1-luokan rotumestaruus ja samalla menolippu 2-luokkaan! Samoissa kisoissa Mari ja Nuppu (Titangus Daracha) korkkasivat paimennuksen 2-luokan hienosti 81 pisteellä, EH:lla ja Nuppu sai uuden tittelin PAIM2! Su 24.10. Mari ja Nuppu kisasivat toisen kerran 2-luokassa, sieltä tuloksena 84 pistettä ja EH – hyvä suunta siis!

Nupun kuvan on ottanut Karoliina Kärkkäinen.

23.10. kisattiin myös rallytokoa Joensuussa. Venla ja Vilppu (E. You Are Not Alone) tekaisivat tosi hienon radan voittajaluokassa, pisteitä 97 ja 2. palkintosija! Minä kisasin kovasti juoksua tekevän Lempin (Two Coasts’ Rala) kanssa voittajaluokasta 82 pistettä, jolla tienattiin Lempille uusi titteli RTK3. Saran (E. Soraya) kanssa tehtiin alokasluokasta 95 pisteen arvoinen suoritus, jolla Saralle uusi titteli RTK1.

6.11. Linda ja Bree (E. Sweetheart) kisasivat Oulussa seuramestaruuskisoissa rallytokon alokasluokassa viimeistä kertaa, tuloksena täydet 100p, koulari RTK1 ja alokasluokan seuramestaruus!

16.11. Linda ja Bree suuntasivat jo rallytokon avoimen luokan kisoihin, hieno korkkaus 99 pisteellä ja 2. palkintosijalla!

20.11. Aino ja Maaru (E. Shaula) kisasivat kotikisoissa agilityä, sieltä tuli agiradalta hieno 0-tulos ja LUVA! Rataa kelpaa taas kyllä katsella, ihan mieletöntä menoa! Ari ja Haba (E. Saros) kisasivat myös, yksi 10vp:n rata oli joukossa! Aino korkkasi myös Lempin (Two Coasts’ Rala) FCI-agilitykisauran, vielä ei tuloksilla juhlittu, mutta kivasti Lempi kulki lainaohjaajan kanssa oman kartturin paiskiessa töitä.

Tässä syksyn aikana päästiin myös jännittämään terveystuloksia, kun Hearts-pentue täytti jo kesällä vuoden ja myös yhteisomistustyttö Oodi (Red’n Ready Make It Double) täytti vuoden lokakuun lopussa. Alla olevat kuvat ovat kaikki koirien omistajien ottamia, vasemmalta oikealle Ohmi, Kromi, Mera ja Bree. Tässä alla listaa vielä terveystutkimuksista:

  • Nelli (E. Ravenheart) lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0
  • Bree (E. Sweetheart) lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0 ja olat terveet
  • Kromi (E. Fireheart) lonkat B/B, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0
  • Mera (E. Moonheart) lonkat B/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0
  • Ohmi (E. Lionheart) lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV1, VA0, polvet 0/0
  • Oodi (Red’n Ready Make It Double) lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0 ja olat terveet

Valtavasti onnea ihan kaikille ja kiitos! ❤


Jätä kommentti

Joululahjat tilauksessa!

Blogikirjoitukset laahaavat ihan auttamatta jäljessä, pahoittelut siitä! Yritän repiä jostain aikaa naputella kaikki rästiin jääneet kirjoitukset, mutta tärkeimmät ensin – meille odotellaan pentuja vielä jouluviikon vaihteessa! Kaikki postauksen ihanat kuvat on ottanut Maija Rýd ❤

Taika, Empathica’s Eyes On Me

Olin jo keväällä suunnitellut, että jos juoksut ajoittuvat yhtään järkevästi, niin pentuja voisi olla suunnitteilla molemmille FF-pentueen tytöille. Freyan pentue jäi odotettua paljon pienemmäksi, mikä antoi vielä vähän lisäpontta Taikan suunnitelmille. Taikan juoksua odoteltiin jonnekin loppusyksylle, itse olin henkisesti varautunut siihen, että ennätän hetken huokaista edellisen projektin jälkeen ja päästään omien tyttöjen kanssa harjoittelemaan arkea ihan omalla porukalla harrastuksineen ja menoineen. Pari päivää ennen kuin Odin lähti maailmalle Marja-Leenalta tuli viesti, että Taikan juoksu on alkanut. Siis mitä – nyt jo! Niinpä vain jokunen päivä Odinin lähdettyä suunnattiin tyttöjen kanssa Ouluun hakemaan Taikaa meille.

Ollaan pidetty Marja-Leenan kanssa yhteyttä välillä tiiviistikin, mutta pakko myöntää, että välimatkan vuoksi Taika on jäänyt mulle koirana vähän vieraammaksi. Siksi oli tosi kiva päästä tutustumaan mustikkiin oman arjen kautta edes vähän ennen kuin oli aika suunnata sulhon luokse. Taika oli ensimmäisen vuorokauden vähän ihmeissään, että mihin se nyt oikein on joutunut, mutta asettui nopeasti kuitenkin taloksi ja sujahti tähän mun laumaan hyvin kivuttomasti. Treenailtiin vähän sen kanssa, lenkkeiltiin paljon ja elettiin sellaista meille aika tyypillistä varsin liikkuvaa elämää. Taika lähti treeneissä tosi kivasti tekemään mun kanssa hommia eikä se ollut millänsäkään, vaikka ajeltiin parin viikon aikana Suomea ristiin ja rastiin. Taika pääsi kertaalleen käymään lampaillakin ja esitteli aika kivoja ajatuksia! Kaikkinensa oli kiva huomata, että Taika oli aikalailla sellainen kuin olin ajatellutkin sen olevan.

Meno, Wirneen Melkoinen Menijä

Maijaa ja Menomiestä kävin tapaamassa jo alkuvuodesta ollessani Etelä-Suomessa reissussa. Olin alunperin ajatellut Menoa Freyalle, mutta livenä sen nähtyäni totesin, että se on vähän turhan vauhdikas valinta Freyalle, jolta ei siltäkään puutu vauhtia. Kävipä sitten mielessäni, että Taika on siskoaan rauhallisempi ja harkitsevampi, joten Meno voisi olla sille passelimpi valinta. Onneksi Maijakin lämpesi ajatukselle! Taika on ihmisiä kohtaan hieman pidättyväinen, joten Menon maailmaasyleilevä avoimuus tuntui siihen tosi hyvältä kombolta. Menolla on myös ihan mielettömän hyvä moottori harrastuksissa, kun taas Taikaan kaipaisin hieman lisää moottoria ja draivia. Rakenteellisesti Meno ja Taika täydentävät mielestäni toisiaan varsin hyvin.

Niinpä lokakuussa oltiin Lemmenlaakson nurkilla jännän äärellä, kun oli aika esitellä pariskunta toisilleen. Molemmilla oli heti ihastusta ilmassa eikä aikaakaan, kun oltiin tositoimien äärellä. Saatiin reissulla kaksi tosi helppoa ja onnistunutta astutusta aikaiseksi, joten sitten jäätiin vaan odottelemaan, kantaako reissu hedelmää. Taikan ultra oli aiemmin tällä viikolla, ja ultra paljasti iloisia uutisia – pentuja on tulossa! ❤

Molemmat vanhemmat ovat luustoltaan terveiksi tutkittuja, perusterveitä sekä luonnetestattuja. Molemmilla vanhemmilla on arjessa ja harrastuksissa toimiva on/off-kytkin, osaavat siis ottaa lunkisti, kun töitä ei ole tarjolla, mutta antavat kaikkensa, kun ollaan hommissa. Menon kanssa on harrastettu ja kisattu agilityä ja tokoa, Taikan kanssa on harrastettu tokoa ja noseworkkia, Taikalla on yksi 1-tulos tokon alokasluokasta. Pentueesta odotetaan terveitä, hyväluonteisia, aktiivisia ja sosiaalisia pentuja, jotka soveltuvat monipuolisesti erilaisiin harrastuksiin. Vauhtia on varmasti luvassa, joten näille pennuille etsitään ehdottomasti aktiivisesta ja tavoitteellisesta harrastamisesta kiinnostuneita koteja. Etenkin narttupennuista on kyselyitä jo ihan riittävästi, mutta jos olet kiinnostunut urospennusta, niin laita sähköpostia ja kerro, millaista koiraa olet etsimässä ja millainen koti sinulla olisi tarjota. Lisätietoja yhdistelmästä voi myös kysellä sähköpostilla.


Jätä kommentti

Odinin viimeiset viikot meillä

Kiireiset viikot ovat jatkuneet, kuten päivitysviiveestäkin voi päätellä. Yritän taas muistella, mitä kaikkea meidän lokakuuhun on mahtunut. Ainakin paljon lenkkeilyä ja söpöjä pentukuvia! Tässä alla pari valittua palaa vielä Odinin ja Unskin leikeistä syyskuun lopulta, ennätin nämä käydä läpi vasta ihan hiljattain.

Lokakuun alkupuoli elettiin kiireistä pentuarkea. Odin kulki meidän mukana kaikkialla – lenkillä, hallilla, treeneissä. Lenkit metsässä auttoivat hyvin purkamaan pienen pennun menohaluja, vaikka kotonakin aina riitti virtaa leikkiä Saran ja Lempin kanssa. Hihnakävely alkoi sujua jo aika mallikkaasti, kun sitä päivittäin treenailtiin.

Otettiin Odinin kanssa myös laatuaikaa Saijan ja appenzellipappa Edin kanssa kaupunkikävelyn merkeissä. Ei olisi kyllä uskonut, että pentu oli ensimmäistä kertaa kunnolla ihmisten ilmoilla, niin rauhallisesti se katseli ja seurasi ohi ajavia autoja, pyöräilijöitä ja ihmisiä. Suurin ihmetys taisi olla, mikseivät kaikki pysähtyneet pientä poikaa ihastelemaan ja rapsuttelemaan. Alla muutamia videoita kaupunkikävelyltä.

Kaupunkikävelyn loppuhuipennus oli käynti koirakahvila Wuffelissa, jossa herkuteltiin Saijan kanssa kuplavohveleilla, koiratkin saivat herkut. Odin söi rauhallisesti possun nenua kahvilan näyteikkunassa sillä aikaa, kun me Saijan kanssa nautiskeltiin meidän herkuista ja vaihdettiin kuulumisia.

Kaupunkikävelyn lopuksi käytiin vielä postissa hakemassa yksi paketti. Kotimatkalla poikkesin vielä Mustissa ja Mirrissä, mutta Odin oli jo niin väsynyt, että jätin sen suosiolla autoon nukkumaan. Pennusta kehkeytyi muuten todella pätevä automatkustaja, se asettui unille heti autoon nostettaessa. Fiksu poika!

Päästiin lokakuun alkupuoliskolla käymään paimentamassakin Ainon varjolla Saran kanssa. Saralla riitti kaasua lampailla kiitos pitkähkön treenitauon, taisi myös olla hieman erilaista paimentaa pimenevänä iltana, vaikka lammasaitauksessa oli valo. Saran kanssa etsittiin rauhaa kuljetukseen, treenattiin siltaa ja pysäytyksiä sekä lampaiden tuijottamista. Oli tosi hyvä treeni Saralle! Sain nyt viimein hankittua itselleni taas paimennussarjakortin, joten jatkossa on näitä treenejä luvassa taas jokunen. Ensi viikolla mulla on treenit varattu sekä Saralle että Lempille.

Saran paimennustreenien päätteeksi myös Odin pääsi tutustumaan lampaisiin. Se hengaili paimennustreenien ajan ulkona vuorotellen minun ja Ainon kanssa, lisäksi sillä oli seurana Mirvan porokoira Mörri, joka rakastaa pentuja. Odin pääsi liinassa tekemään pari työntöä lampaille, se oli niin reipas ja pätevä pieni! Häntä tötteröllä se meni lampaiden luo ja oli niin tärkeänä, kun sai lampaat liikkeelle. Treenien päätteeksi Odin pääsi käymään vielä lampolassa katsomassa lampaiden asuintiloja.

Treenien päälle maistui uni molemmille ❤

En epäile hetkeäkään, etteikö Odin olisi tähän omaan laumaan sujahtanut ja löytänyt paikkansa meiltä. Oma sydän ei kuitenkaan ihan näin pian Rinin kuoleman jälkeen ollut valmis pennulle, ja toisaalta sekalauma ei ole ihan käytännöllisin vaihtoehto. Lisäksi Odinille tarjottiin niin ihanaa ja kokenutta kotia, että ei jäänyt paljon jossittelun varaa. Niinpä Odin muutti Ouluun Hannan ja Riston perheeseen, jossa on lasten lisäksi Odinille seurana vanhempi aussieuros, ja pennulle on luvassa aktiivisen harrastuskoiran ura ainakin jälkihommissa ja rallytokossa, ehkä vähän agilityssäkin! Odinilla on lähtenyt hienosti elämä alkuun uudessa kodissaan, se on ollut tosi reipas ja ehtinyt sulattaa perheensä sydämet. Kaikkea hyvää elämääsi, pieni kultapoika, toivottavasti nähdään usein! ❤


Jätä kommentti

Odin kohta 8vkoa

Päivät ovat menneet ihan hujauksessa viimeisen parin viikon aikana. Piti ihan edellisestä postauksesta käydä katsomassa, mihin olen viimeksi jäänyt, että osaan jatkaa pennun kuulumisten ja kehityksen kerronnassa.

Viikko sitten sunnuntaina pennulla kävi paljon vieraita, kasvatinomistajia, rotuun tutustujia ja mun entinen työkaveri. Odin oli reipas seuramies, häntä heiluen se tervehti kaikki. Illalla kasvatinomistajien vierailun aikaan pentu alkoi olla jo sen verran väsynyt, ettei pitkään jaksanut seurustella ennen kuin uni vei voiton. Teki varmasti hyvää tavata paljon ihmisiä, sen verran lunkimmin on nyt otettu pentuvieraiden kanssa aiempiin pentueisiin verrattuna. Se ei onneksi ole näkynyt pennun suhtautumisessa muihin ihmisiin.

Viime viikolle otettiin ohjelmistoon parin uuden asian treenaaminen: matkustaminen yksin autohäkissä, kaulapannan pitäminen ja hihnassa käveleminen. Sen lisäksi viikon teemaksi nousi sosiaalistamisessa vierailu hallilla, Odin pääsikin käymään Jattilassa useamman kerran. Ensimmäisillä automatkoilla pentu aluksi vinkui ja kitisi häkissä yksinään, autolla ollaan ajeltu ihan päivittäin. Nyt on useampana päivänä menty automatkat hiljaisuuden vallitessa ihan alusta asti – olen aika ylpeä pienestä pojasta!

Kaulapantaa olen yrittänyt muistaa pennulla pitää kaikilla ulkoiluilla. Välillä mennään pitkäkin pätkä ilman, että pentu edes muistaa koko pantaa, mutta välillä se kutittaa kaulassa niin vietävästi. Hihnassa pentu alkuun kitisi ja tempoi, kun hihna ei antanutkaan loputtomasti periksi. Hihnakäytöksessä on vielä paljonkin työstettävää, mutta välillä menee siinäkin pitkähköjä pätkiä tosi hienosti. Täytyisi vielä käydä pennun kanssa ihan kahdestaan hihnakävelyllä, tähän saakka sillä on ollut aina aikuiset mukana tukena.

Agihallilla pentu on tosiaan käynyt pariin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla pentua vähän jännitti ison hallin äänimaailma ja muiden koirien haukkuminen, toisella kertaa se oli jo tosi paljon rennompi. Pentu on ollut hauska seuralainen hallilla, se on ollut sylissä ihan kaikessa rauhassa katselemassa muiden koirien touhuja. Joka kerralla pentu on päässyt myös jaloittelemaan hallin kivituhkapohjalla, kun on ollut rauhallinen hetki siihen. Hallikokemuksia keretään varmasti useammat vielä pennulle hankkia täällä meillä ollessa. Tässä viikolla pentu pääsi hallilla tekemään putkea, se olikin Odinin mielestä tosi siisti juttu!

Viime viikon perjantaina oli reissupäivä – ensin suunnattiin Tampereelle Slotten Katriinan vastaanotolle, hoidettavina oli tällä kertaa Keksi (E. Naroona), Freya-mamma (E. Listen To My Story) ja Odin. Keksi oli parempi kuin viimeksi, mutta edelleen toispuoleinen. Se on saanut hyvin massaa takaisin, kipukohtauksia ei ole ollut ja liikekin on parempi. Freya oli palautunut synnytyksestä tosi hyvin, lantiossa oli pientä epätasapainoa ja niskassa pieni jumi, mutta muuten ei mitään ihmeempää. Pennun hoitoa jännitin aika paljon etukäteen, kun oli Katriinan kanssa puhuttu, että se saattaa tarvita useamman hoidon uimaripentutaustan ja pitkän synnytyksen vuoksi. Pentu ei onneksi ollut niin pahassa kunnossa kuin etukäteen pelkäsin, se oli yllättävän hyvä taustatilanteeseen nähden. Lapojen välistä hoidettiin joku pieni jumi pois. Toista takajalkaa pentu vähän jökitti, samaa jalkaa olen katsonut pennun liikkeessä, että liike on vähän jäykän näköinen. Yhden hoidon perusteella on vaikea sanoa, mikä taustalla on, mutta eiköhän se seurannassa ja jatkohoidossa selviä ennemmin tai myöhemmin. Odin oli tosi hienosti hoidettavana, sen luontainen temperamentti on loistava, mukavan rauhallinen. Liikekin on hoidon jälkeen näyttänyt paremmalta.

Perjantai-illaksi mentiin istumaan iltaa Ainon luo. Pentu oli tosi reipas uudessa paikassa ja sujahti isomman koiralauman sekaan kuin vanha tekijä. Ainon takapihalla pennulla oli niin lystiä, ettei se meinannut malttaa tulla sieltä sisälle ollenkaan. Kun riehumiset oli riehuttu, pentu nukkui hyvät unet.

Tämän viikon maanantaina Odin täytti 7vkoa. Tiistaina otettiin iso askel kohti ison koiran elämää, kun mamakoira Freya lähti Stiinan mukana takaisin omaan kotiin. Ajoitus tuntui aika sopivalta, Freya alkoi parina viime päivänä pennulle viimein jo vähän kertoa, että maitobaarin tarjoilut alkavat olla ohi. Vähän haikein, mutta kuitenkin hyvin mielin annoin Freyan Stiinan matkaan. Pääsin kuluneiden viikkojen aikana tutustumaan Freyaan ihan eri tavalla oman arjen kautta, ja se on kyllä tosi ihana ja kiva koira ❤ Odin ei ole isommin itkeskellyt mamman perään, onneksi sillä kuitenkin on kaksi seuraneitiä täällä kotona.

Keskiviikkona oli edessä eläinlääkärin tarkastus, silmäpeilaus ja sirutus. Jouduttiin odottelemaan klinikalla aika pitkään, mutta pentu oli tosi lunkisti – se katseli rauhallisesti klinikan menoa ja otti odotellessa pienet unet. Klinikan väki ja aika moni asiakkaista kävi pentua ihastelemassa ja hämmästeli sen rauhallista käytöstä. Olin pikkupojasta aika ylpeä ❤ Painoa oli 4,9kg – ihan sopuisa paino! Eläinlääkärin tarkastuksessa oli kaikki kunnossa, silmät olivat terveet ja pallitkin paikallaan. Sirutusta pentu ei juurikaan huomannut.

Sirutuksen myötä saatiin rekisteröintikin vireille ja hoidettua. Virallisen nimen tiesin heti, kun mun pentujen nimigeneraattori Aino niitä mulle listaili, mutta piti ennen sen lukkoon lyömistä tietysti ensin katsoa, sopiiko se pennulle yhtään. No miksei olisi sopinut, kun se on yksi viikinkijumala Odinin nimi – halusin viittauksen viralliseen nimeen siltä varalta, ettei pennun kutsumanimeksi jää Odin.

Empathica’s Grimnir ”Odin” 7vkoa ❤

Olen tosi tyytyväinen tähän pentuun, ihan kokonaisuudessaan. Luonne vaikuttaa tosi kivalta ja sopeutuvaiselta. Rakennekin on harrastuskoiralle hyvä, täytyy vielä apukäsien kanssa jossain välissä ottaa pennusta seisomakuva.

Kynsien leikkaamistakin on harjoiteltu, samalla myös oikeanlaisen mielentilan treenaamista hoitotoimenpidetilanteeseen. Odinin luontaisesti rauhallinen temperamentti helpottaa tätä treeniä kovasti, pääsi vähän oikomaan tässä harjoituksessa. Videon ottamisen aikaan kynnet oli jo leikattu, mutta harjoiteltiin rauhassa selällään sylissä olemista.

Torstaina käväistiin Odinin kanssa kahdestaan perinteisellä luokkaretkellä Saijan luona, jossa pampai Unski oli heti valmiina pentua leikittämään. Odinia alkuun vähän jännitti, kun appenzellipappa Edi haukkui ja Unskin leikkiinkutsut olivat aika vauhdikkaat. Kokeiltiin sitten Odinia ja Unskia tutustuttaa toisiinsa kahdestaan, hetken tuumailtuaan pentu reipastuikin leikkimään Unskin kanssa. Tämä reissu teki tosi hyvää pennulle!

Kotona leikit meidän tyttöjen kanssa muuttuu koko ajan äänekkäämmiksi ja rajummiksi, välillä metelin määrästä voisi erehtyä luulemaan, että meillä asuu koiria enemmänkin. Pääosin Sara on pennun leikittäjä edelleen, mutta Lempikin välillä intoutuu leikkimään pennulla. Satunnaisesti myös kaikki kolme ovat saman lelun kimpussa.


Jätä kommentti

Vajaa 6-viikkoisen Odinin seikkailuja

Lomaviikko alkaa olla ohi, ja nopeasti se on mennytkin. Tiistaina meillä kävi rotuuntutustujia vierailulla, Odin otti vieraat reippaasti vastaan. Keskiviikkona oli aika pakata ja suunnata Joensuuhun pariksi päiväksi lomailemaan. Tässä lähellä ei ollut kätevästi oikein sellaista paikkaa, mihin uskaltaisin hyvillä mielin lähteä pentua ulkoiluttamaan sen väsyttämiseksi pitkää ajomatkaa varten. Sattui sitten mieleen, että Pieksämäellä on ihan kiva pieni metsä, missä olen aiemminkin Joensuun reissuilla käynyt pentujen kanssa. Odin oli tosi kiltti matkalainen, ihan muutama piippaus kotoa lähtiessä, muuten se lähinnä nukkui Pieksämäelle saakka. Otin kameran matkaan uusien kuvien toivossa, kaikki postauksen kuvat on otettu pikkulenkin varrelta.

Uudessa paikassa Odinilla riitti tutkittavaa, mutta tosi reippaasti se kulki taas porukan mukana. Muutaman kerran pentu erkaantui vähän kauemmas, mutta kutsusta tuli heti kiltisti luokse – ja luoksetuloista palkitsen pennun joka kerta. Odin seurasi kiinnostuneena aikuisten tekemisiä, sain pari hauskaa kuvaa, kun aikuiset söivät mustikoita varvuista, ja pentu meni tutkimaan, että mikä juttu tää oikein on.

Vajaan tunnin ulkoilu riitti väsyttämään pennun tehokkaasti, joten loppumatka Joensuuhun sujui hyvin rauhallisissa merkeissä. Joensuussa pentu sai ulkoilla pihalla useita kertoja päivässä, tarpeetkin tulivat aika hyvin sinne joitakin pissoja lukuun ottamatta. Yöt nukuttiin aika hyvin, ensimmäisenä yönä pentu vähän välillä kitisi, kun Freya ei halunnut mennä sen kanssa pentuaitauksella rajattuun tilaan nukkumaan. Kun Freya nukkui sen kanssa, Odinillakin riitti unta hyvin – mikäs siinä on nukkuessa, kun ruokatarjoilu on lähellä nälän yllättäessä.

Joensuun reissun aikana pentu sai joitakin uusia ihmiskohtaamisia – nuorin siskoni toi muutamia kavereitaan pentua katsomaan, ja Venlakin (kasvatinomistaja) kävi pentua moikkaamassa meillä. Odin on antanut varsin avoimen vaikutelman, sen häntä on aika liikuttava, kun se alkaa vispata 🙂 Sidostesukalla saatiin myös monet hyvät vetoleikit aikaiseksi. Tänään lähtöpäivänä penneli oli mukana lyhyellä metsälenkillä, reippaasti se kulki taas porukan mukana. Menomatkalla lenkille pentu vinkui autossa ensimmäistä kertaa vähän pitempään, mutta kerkesi rauhoittua ennen kuin oltiin metsässä. Ainoa lenkillä sattunut harmitus oli, että Freya juoksi Odinia päin Saraa jahdatessaan. Pentu taisi lähinnä säikähtää, mutta pysyi tömäyksen jälkeen viisaasti lähellä ihmistä, kun huomasi aikuisten lähtevän juoksuhippaan.

Kotimatka Joensuusta Jyväskylään sujui mukavasti, Odinillä riitti hyvin unta. Kotona se odotetusti oli täynnä virtaa, täällä oli melkoiset painit ja vetoleikit käynnissä hyvän aikaa.

Varasin Odinille ajan pentutarkastukseen, sirutukseen ja silmäpeilaukseen, ja aika viime hetkellä olin asian kanssa liikkeellä – ajat menivät luovutusviikolle. Tai no, pentutarkastukseen ja sirutukseen saisi ajan nopeastikin, mutta se silmäpeilaus on asia erikseen. Vähän taas hätkäytti ajatella luovutusviikkoa – siis sehän on jo ihan kohta.

Joensuun reissulla jo vähän aloittelin pennun viemistä tilanteisiin yksinään ilman aikuisten koirien tukea, sitä on suunnitelmissa jatkaa tässä seuraavien viikkojen aikana. Ihanasti Odin ottaa tukea ihmisestä, ja tykkään tosi paljon sen luottavaisesta suhtautumisesta uusiin asioihin. Pentu ei ole tyhmänrohkea, mutta ihan reipas tekemään tuttavuutta uusiin juttuihin. Saijan kanssa oli myös puhetta jo perinteisestä käynnistä heillä – sieltä saadaan uusia hyviä tuttavuuksia aikuisista koirista. Harmi, kun ei oikein kellään tässä lähipiirissä ole nyt pentua, että saisi Odinille pentuseuraa.

Freya edelleen kärsivällisesti imettää pentua, vaikka hampaiden täytyy tuntua jo varsin ikävältä. Odin on saanut maistella nappuloita ja lihaa, ne ovat maistuneet sille hyvin. Lihasta se innostui niinkin kovasti, että Joensuussa lähti aina toiveikkaana mukaan keittiöön, kun tiesi, että jääkaapissa sitä herkkua on 😀 Nopeasti nämä näköjään oppivat kerjuulle.

Huomenna viimeisen lomapäivän kunniaksi pennulle on tilattu vieraita, joten päivää vietetään seurustelun merkeissä!


Jätä kommentti

Odin 5vkoa

Tupsi, pentu tai tätä nykyä tuttavallisemmin ”Upiti” on hurjassa kehitysvaiheessa, maailma on auennut ihan uudella tasolla. Viime viikko otettiin aika rauhallisesti, sillä mulla oli yövuorot, ja yövuorojen perään palautuminen tuntuu nykyään tosi paljon hitaammalta. Nyt toki vaikuttaa sekin, että Rinin kuoleman jälkeen mun yöunet melko odotetusti ovat olleet ihan olemattomia, joten joudun syömään lääkkeitä, että saan nukuttua edes jotenkuten. Vapaat menivät siis enemmän ja vähemmän kestokoomassa, onneksi tämä viikko on lomaa, joten ehditään pennun kanssa enemmän touhuta.

Noh, viime viikon hiljaisten päivien seurauksena pennusta on kehittynyt varsinainen vintiö. Se on saanut nyt viettää pääasiassa päivät meidän kanssa alakerrassa, yöt pentu nukkuu Freyan kanssa vielä pentuhuoneessa. Alhaalla on enemmän tilaa, joten täällä on hyvä harjoitella juoksuspurtteja, lisäksi saatavilla on jatkuvasti ainakin yksi leikkitäti. Leikkitätien tuomat ilot eivät kuitenkaan pennun toiminnantarmoa ole täysin purkaneet – viime päivinä olen enenevässä määrin saanut irrottaa pentua nilkasta, verhoista, johdoista ja milloin mistäkin pahanteosta. Tänään sitten totesin, että penneli saa lähteä pienelle lenkille mukaan, josko se vaikka vähän rauhoittaisi menoa.

Noin 20min automatka sujui hiljaisissa merkeissä, mitä nyt jouduin komentamaan pentua välillä olemaan hamuamatta häkin kaltereiden välistä aurinkosuojapeittoa naskaleidensa väliin. Perillä päästin ensin aikuiset autosta ja päästin pennun katselemaan, minne on tultu. Paikka oli Odinille ihan uusi, mutta se lähti häntä pystyssä ja tosi reippaasti heti aikuisten perään. Välillä se erkaantui vähän kauemmas, jolloin se saattoi pari kertaa piipata, mutta kun kutsuin sitä luokse, se tuli heti ja matkaa jatkettiin hiljaisissa merkeissä. Ihan uskomattoman reipas pentu!

Luoksetuloa ollaan ”treenattu” tätä aiemmin vähän sisällä, oli kiva nähdä, miten nopeasti pentu asian oivalsi ja tarjosi sitä ulkonakin. Sitä keretään paljon vahvistaa ennen luovutusikää. Käveltiin tosi lyhyt kieppi hyvin rauhalliseen tahtiin. Pohja oli hyvin epätasainen, aluksi Odin muksahteli muutaman kerran nenälleen, mutta tosi nopeasti sopeutui epätasaiseen pohjaan. Tekee hyvää pennun motoriikalle päästä harjoittelemaan kropankäyttöä monipuolisessa maastossa.

Sellainenkin ihmetys kävi, että ulkoilun aikana lentokone lensi aika matalalla meidän yli, ääni oli aika kova. Odin hakeutui jalkoihini, mutta ihan rauhallisena minkäänlaista ääntä pitämättä kuunteli ja ihmetteli, mistä ääni kuului. Se on edelleen minusta varsin hiljainen pentu, ei turhia piippaa tai metelöi. Ainut tilanne, missä sillä lähtee ääntä, on silloin, jos jätän sen pentuaitauksen taakse esim. siksi aikaa, kun käytän aikuiset koirat ulkona. Saan sen jäämään ihan hiljaa, kun heittelen vähän namuja lattialle etsittäväksi, mutta takaisin tullessa Odinin huomatessa, että äiti ja kaverit ovat aitauksen toisella puolella sen saavuttamattomissa, huutokonsertti on melkoinen. Aitauksesta se pääsee vasta rauhoituttuaan ja ollessaan hiljaa, välillä siihen ei mene montaakaan minuuttia ja välillä menee kauemmin. Satunnaisesti on samaa vääntöä käyty pennun kanssa sylissä olemisesta – myös sieltä päästäkseen täytyy rauhoittua. Eilen napsuttelin pennulta kynnet palkkaillen sitä namilla sylissä selällään olemisesta, se vaati hieman aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta sujui kuitenkin varsin hyvin.

Odin on saanut vähän maistella kiinteää ruokaa – nappulaa, lihaa ja nameja, mutta syö edelleen pääasiassa maitobaarin antimia. Se kasvaa minusta ihan hyvin, joten en ole vieläkään kiirettä pitänyt sen siirtämisessä kiinteälle ruoalle. Nyt se on ruumiinrakenteeltaan ihan sopusuhtainen. Jalat ovat aika paksut ja tassut isohkot, joten jännä nähdä, minkä kokoinen pennusta aikuisena tulee. Pentu on nyt somimmillaan, se on niin suloinen pieni nappisilmä.

Pennun luonne vaikuttaa tosi kivalta, tähän mennessä se on antanut hyvin reippaan, sosiaalisen ja toimeliaan vaikutelman. Aika rauhallinen pentu, mitä pidän tosi hyvänä asiana – emänsä kun oli aikamoinen elohopea jo pentuna. Kyllä Odinistakin vauhtia löytyy, mutta kohtuullisemmin. Odin vaikuttaa melko ahneelta, se syö namuja ihan mielellään. Se myös leikkii aika kivasti, ei ole ainakaan vielä mikään peto taisteluleikeissä, mutta sinnikkäästi pitää lelusta kiinni. Tähän mennessä näkemäni perusteella odotukset pennun luonteelle ovat aika korkealla, se vaikuttaa varsin tasapainoiselta ja mukavalta tyypiltä.

Lomaviikolle on suunnitteilla vähän ohjelmaa. Huomenna meille tulee rotuuntutustujia, kiva samalla nähdä, miten pentu suhtautuu ihan vieraisiin ihmisiin. Keskiviikkona suunnataan taas Joensuuhun pariksi päiväksi, joten pennulle on luvassa lisää autoilua ja ulkoilua. Lomaviikon lopulle yritän saada järjestettyä lisää uusia ihmiskontakteja, ensi viikolla voidaan varmasti tehdä lisää tuttavuutta uusiin luotettaviin aikuisiin koiriin. Täytyisi myös alkaa suunnitella pentutarkastuksen ajankohtaa, viikot menevät niin nopeasti.

Yksi lyhyt videoklippi tuli otettua tämän päivän ulkoilultakin, täytyy ensi kerralla videoida vähän enemmän. Nyt ollaan pennun kehityksessä siinä vaiheessa, että pitäisi olla videokuvaus päällä koko ajan – niin hauska seurata sen touhuja silloinkin, kun toinen on vähän tuhma. Tänään ilta on ollut rauhallisempi, pennun ottaminen ulos mukaan siis kannatti! Jos vaan kelit sallivat, niin ulkoilua on luvassa tällä viikolla rutkasti lisää.


Jätä kommentti

Emppujen paimennusviikonloppu 4.-5.9.21

Viime viikonloppuna oli taas luvassa paimennusta Mirvan opissa Petäjävedellä. Itse en tosiaan tällä kertaa päässyt lauantaina osallistumaan mummon syntymäpäiväjuhlien vuoksi, mutta hyvin oli paimennukset porukalla sujuneet kylmästä kelistä huolimatta. Sunnuntaina pääsin itsekin pitkästä aikaa paimentamaan, harmittaa tosi paljon, että tämä kausi on mennyt meiltä ihan kokonaan ohi.

Paimennukset aloitti Rufus (E. Wishmaster), jonka puikkoihin hyppäsikin kouluttajamme Mirva testimielessä, kuulosti vähän siltä, että kisasuunnitelmia on luvassa lainaohjaajajärjestelyillä 🙂 Rufus lähti tekemään kivasti hommia lainaohjaajan kanssa, vähän se alkuun ihmetteli, miksei mamma tullut mukana. Se on kyllä yksi jässikkä – tietää tasan, minkä verran omaa mammaa voi vedättää, mutta lainaohjaajan kanssa sellainen peli ei vetele.

Nupun (Titangus Daracha) kanssa Mari työsti lampaiden rauhallista kääntämistä liinassa, joillekin koirille lampaiden päitä kohti meneminen on vähän paineistava paikka. Nuppu teki hyviä kääntöjä.

Pääsin ensimmäistä kertaa näkemään Kromin (E. Fireheart) paimennushommissa! Viivi on käynyt Kromin kanssa jonkin verran paimentamassa aiemmin, mutta nyt olivat ensimmäistä kertaa vierailla lampailla hommissa. Kromilla oli paljon vauhtia ja kova halu hakeutua joko Viivin luo tai lampaiden eteen, ja pysähtyminen oli sille alkuun suorastaan ennenkuulumaton ajatus. Hyvin alkoi kuitenkin treenien myötä löytyä jarrua ja pysähtymisiä, ja Kromi teki tosi kivasti hommia.

Aino jakoi sunnuntain treeniajan kahdelle koiralle, Karkki kävi vähän esittelemässä meille, miten karjakoirat hoitavat homman.

Mera (E. Moonheart) ja Hanna kävivät myös muistuttelemassa mieleen paimennuksen saloja. Meran treeneistä en nähnyt itse paljoakaan, kun piti olla hakemassa omaa koiraa seuraavaksi suoritusvuoroon, mutta sen perusteella, mitä ennätin nähdä, niin Mera teki kivannäköistä kuljetusta. Lauantaina ensimmäisellä kierroksella Meralla oli kuulemma aluksi ollut vähän vaikeuksia työskennellä kauempana Hannasta, mutta toisella kierroksella se teki hommia jo hyvin, ja sunnuntaina kuin vanha tekijä. Nuoret koirat ovat siitä ihania, että ne ottavat valtavia harppauksia eteenpäin jo yhden treenin aikana!

Sitten olikin Saran vuoro. Pitkän tauon jälkeen päätin tehdä kuljetusta ja jotain pieniä tehtäviä. Saralla oli odotetusti kaasua ja virtaa aika tavalla, vähän piti muistutella sille oikeaa työskentelymoodia ja -etäisyyttä. Tehtiin minusta pääasiassa aika kivaa pätkää, kun saatiin vaan koiralta kierroksia vähän alas – Sara kuljetti hyvin, ja tahmeimmatkaan lampaat eivät paljon vitkastelleet porukan perällä, kun Sara oli hommissa. Tehtiin lyhyt laidunnuskin, Sara rauhoittui siihen hyvin.

Henry ja Tesla (Bywater Thasha) pääsivät lyhyellä varoitusajalla tuuraamaan Hannaa ja Nelliä (E. Ravenheart), jotka joutuivat perumaan. Teslakin näytti työskentelevän kivasti niiden lyhyiden pätkien aikana, joita ehdin nähdä.

No sitten oli Lempin (Two Coasts’ Rala) vuoro. Lempparin kanssa piti käydä keskustelua etäisyydestä lampaisiin, se puski ihan liian lähelle, minkä seurauksena lampaat olivat mulla jaloissa ja tekivät oman liikkumiseni tosi hankalaksi. Lempillä pitemmillä kuljetuspätkillä tuli pieniä herpaantumisia, mutta pääosin se teki töitä ihan hyvin.

Ohmi (E. Lionheart) oli tullut treeneihin huvittavassa leijonanharjassa. Poitsu oli kehittynyt kovasti sitten viime näkemän, tekivät Hannen kanssa jo isojen poikien juttuja kuten laidunnusta! Ohmin kuljetusta oli myös kiva katsella, paimennuksessa poitsusta tulee aika paljon rauhallisempi vaikutelma kuin mitä vaikkapa agilityssä sitä olen nähnyt.

Toisella kierroksella Reija vei Rufusta itse, ja kaksikko esitteli hienoja kuljetuspätkiä. Tässä vielä joitakin valittuja paloja treenin varrelta kuvien muodossa.

Nuppu teki kuljetusta ja kaaria toisella kierroksella, Mari teki myös pienessä tilassa lampaiden nostamista Nupun kanssa.

Kromi jatkoi kuljetusharjoituksia sekä pysähdysten treenaamista, alkoi poitsua jo pitkä viikonloppu painaa, joten kaasujalka ei enää painanut ihan niin kovaa. Kromi väläytteli omaan silmääni tosi kivoja ominaisuuksia, siitä tulee tosi makee, kunhan se vielä vähän kasvaa ja kehittyy ja oppii kanavoimaan vauhtiaan oikeisiin tilanteisiin!

Toisella kierroksella Aino treenasi Maarua (E. Shaula), Maaru teki kivannäköisen treenin kuljetuksineen, laidunnuksineen ja vartiointitehtävineen, jopa ohjaajan kaataessa aitoja 😀 Maaru vähän tsemppasi myös ohjaajaansa loppuhäkityksessä levitoimalla.

Alla Hannan ja Meran toiselta kierrokselta pari onnistunutta kuvaa.

Saran kanssa halusin toisella kierroksella tehdä kujan sekä samaa ahtaasta tilasta lampaiden nostamisen harjoitusta kuin mitä Mari teki Nupun kanssa. Kuja sujui Saran kanssa hyvin, siinä ei ongelmia. Ahtaassa tilassa oli aluksi oltava Saran kanssa tosi tarkka siitä, millä moodilla se tulee lampaille – paineistavassa paikassa tulee helposti tultua liian lujaa ja äänekkäästi. Alkuun autoin sitä kääntämällä etummaisena olevan lampaan päätä poispäin. Kerran oikein tehtyään Sara oivalsi tosi nopeasti, mitä siltä halusin, sen mielentila rauhoittui ja se teki hienoja toistoja, sinne se vaan itsevarmasti sujahti ahtaaseen tilaan lampaiden ja aidan väliin! Treenin lopussa yksi lammas pääsi kiertämään aitauksen reunan kautta karkuun ja ottoaitauksen reunaan, mikä lisäsi muiden lampaiden vetoa ottoaitausta kohti. Mirva kannusti yrittämään koiran lähettämistä eteen jarruksi paluumatkalla, se ei ihan onnistunut Saran kanssa, sillä oli niin kova veto puolestaan lampaiden taakse enkä osannut itse olla tarpeeksi selkeä ohjauksessa. Sara pääsi kuitenkin harjoittelemaan pitkää hakukaarta, kun nostettiin lampaat hankalasta nurkasta loppuhäkitystä varten, sen Sara teki tosi hienosti! Tosi hyvä treeni siis!

Pari kuvaa alla Henryn ja Teslan toisesta kierroksesta. Toisessa kuvassa näkyy meidän treenikatsomokin!

Lempin toinen kierros alkoi keskustelulla etäisyydenpidosta lampaisiin. Lempi seisahtui keskustelun seurauksena sijoilleen, ja sain ihan yksinäni kulkea lampaiden kanssa kujan ja pellolle. Pellolla sain vielä kaikessa rauhassa haliakin lampaiden kanssa ennen kuin Lempi päätti haluta takaisin töihin kanssani. Lempin kanssa tein samaa harjoitusta kuin Saran kanssa. Lempiä ahdas tila vähän ahdisti, sitä en meinannut saada hiljentämään tahtia, vaikka kuinka yritin ennakoida. Siltä lampaita karkasi aitauksen reunalta kaksin kappalein. Lempin sain paremmin lähetettyä lampaiden jarruksi eteen, ja pääsin sen kanssa myös harjoittelemaan isommalla hakukaarella nurkasta kahden lampaan nostamista. Lempi tarvitsi riittävän pitkälle hakukaarelle vähän enemmän ohjauksellista apua, mutta hyvin sekin sai lampaat nostettua.

Ohmi ja Hanne tekivät vielä lopuksi kuljetusta, oli hienoja pätkiä!

Antoisan ja opettavaisen päivän jälkeen oli kotimatkan aika. Itsestä tuntui, että oma viikonloppu jäi treenien osalta vähän lyhyeksi, mutta muut tuntuivat olevan varsin tyytyväisiä viikonlopun antiin! Olipa ihana nähdä kaikkia ja päästä hetkeksi irtautumaan surusumusta, nää meidän tapaamiset antavat aina niin paljon hyvää mieltä ja energiaa. Sitten jäädään taas odottelemaan seuraavaa miittinkiä!


Jätä kommentti

Odin jo melkein 4,5vkoa

Täällä surun keskellä pienestä tassuterapeutista on ollut iso apu. Pennun kehitys on ottanut ison harppauksen eteenpäin parin viikon aikana, joka edellisestä postauksesta on ehtinyt kulua. Kuvia on tullut otettua aika vähän, mutta videoita oli onneksi niidenkin edestä. Näistä näkee aika konkreettisesti pennun kehitystä. Kuvat ovat kaikki viime viikolta, Odin on niissä noin 3,5-viikkoinen.

Elokuun lopussa silmien aukeamisen jälkeen Odin alkoi vähitellen olla hereillä pieniä hetkiä muulloinkin kuin syömisen aikana ja harjoitella kävelemistä. Aluksi se oli tosi kömpelö, ja takapää lipsui alta helposti. Yritin viedä sitä paremmin pitoa tarjoaville alustoille, mutta sama juttu alustasta riippumatta. Kehitystä alkoi kuitenkin tapahtua jo muutamassa päivässä, ja päivä päivältä takapää vahvistui.

Kun pentu alkoi liikkua enemmän, aloin viedä sitä useammin muiden koirien seuraan. Sara on alusta asti ollut mitä liikuttavin hoitotäti, se hoitaa pentua ja leikittää sitä väsymättä. Lempi oli tosi kiinnostunut pennusta pienempänä, tuossa välissä sillä oli vaihe, kun pentu oli ällöttävä, mutta nyt Lempi on taas ollut kiinnostuneempi. Sara pyrkii enemmän sellaiseen keskinäiseen leikkiin siinä missä Lempistä on vaan kiva retuuttaa pentua joko niskasta tai korvasta… Rini pysyi loppuun asti hyvin välinpitämättömänä pentua kohtaan.

Aikuiset koirat, jotka viihtyvät pentujen kanssa, ovat ihan korvaamattomia etenkin näiden ainokaisten kanssa. Ne eivät luonnollisesti korvaa samanikäisiä ja samassa kehitysvaiheessa olevia sisaruksia, mutta opettavat kukin tahollaan tärkeitä sosiaalisia taitoja.

Syyskuun ensimmäisinä päivinä Odin osoitti ensimmäisiä kertoja kiinnostusta leluja kohtaan. Kiinnostus kesti yleensä vain lyhyen hetken niin kuin pennuilla alkuun tavallisesti. Nyt leluja kannetaan jo ponnekkaasti ja häntä tötteröllä.

Viime viikon torstaina oli aika alkaa laajentaa pennun maailmaa ihan urakalla. Mummoni täytti viime viikonloppuna 90v, ja suunnitelmissa oli perheen kesken käydä yhdessä syömässä. Tätä varten auton nokka suuntasi loppuviikosta Joensuuhun, ja Freya ja Odin lähtivät muun lauman mukaan. Oman lauman lisänä mulla oli vielä Keksi, jonka Aino antoi lohtukoiraksi hoitoon ensimmäisiksi päiviksi Rinin poismenon jälkeen. Odin matkusti takapenkillä häkissä Freyan kanssa, ja ensimmäinen automatka oli kevyt 3,5h koettelemus. Odin piippasi muutamia kertoja matkan aikana, mutta matkusti tosi rauhallisesti, kun ”lohtutissi” oli koko ajan vieressä saatavilla.

Joensuussa päästiin vähän harjoittelemaan ulkoilua, joskin aika viileät ja sateiset kelit hieman rajoittivat menoa, pentu on vielä aika kylmänarka. Odin oli pääasiassa ulkona aikuisten koirien kanssa, mutta kertaalleen kävin ottamassa siitä pihalla kuvia ihan yksinään. Ihanasti se reagoi ihmisen ääneen ja hakeutuu luokse, ja oli varsin reipas ulkona, vaikka kaikki oli ihan uutta ja ihmeellistä. Nopeasti kameran kanssa totesin, että helppojen kuvausten ajat ovat ohi, sen verran on pentuun tullut vauhtia lisää. Mun kameran tarkennus on tosi hidas, mikä ei yhtään auta asiaa.

Porukoiden luona majoituttiin aitassa niin kuin aina aiemminkin. Rajasin pentuaitauksella sinne Odinille ja Freyalle yöksi oman tilan, ja parin päivän reissu sujui tosi hyvin. Odin pääsi käymään sisällä talon puolella useamman kerran, perjantaina käytiin mummon luona, samalla tuli lyhyt autoilu. Joensuussa oli sen verran paljon kaikkea uutta, että Odin oli aika väsynyt, kovin pitkiä aikoja se ei ollut kerrallaan hereillä.

Lauantaina ajettiin Joensuusta takaisin Jyväskylään mummon juhlien jälkeen, ja koko automatka meni hiljaisuuden vallitessa. Reija oli tullut Rufuksen (E. Wishmaster) kanssa meille jo perjantaina, sillä viikonloppuna oli myös kasvateilleni järjestämä paimennusviikonloppu. Lauantaina kotiintulon jälkeen ajattelin, että Odin on varmaan tosi väsynyt koko illan, mutta mitä vielä – sehän oli ratketa liitoksistaan, kun tunnisti päässeensä takaisin kotiin! Iltapuhteina laajensin sen oleskelutilaa vierashuoneessa Reijan pitäessä pennulle seuraa.

Viime viikolla Odin sai ensimmäisen matolääkekuurin. En ole kiirehtinyt sen siirtämisessä kiinteälle ruoalle. Rufukselle aikanaan yritin sitkeästi tarjota kiinteää ruokaa heti 3-viikkoisena, ja sehän sylki vain kuppiin (ellei tarjolla ollut lihaa) ja suuntasi takaisin maitobaariin. Odinille ajattelin kokeilla tarjota loppuviikosta kiinteämpää ruokaa.

Kun pennun liikkuminen on kehittynyt ja maailmaa muutenkin alettu avartaa, on sillä käynyt joitakin vieraita. Aino ja Elli kävivät viime viikon alussa, Reija oli meillä tosiaan viikonloppuna, ja sunnuntai-iltana istuttiin iltaa Ainon, Ellin ja Saijan kanssa. Odin ei Joensuussa ollessa vielä ihan hirveästi ottanut oma-aloitteisesti kontaktia vieraisiin ihmisiin, mutta reissun jälkeen siitä on kehkeytynyt oikea seuramies. Se on niin liikuttava heiluvan häntänsä kanssa! Maanantaina mun entinen työkaveri kävi myös meillä pyörähtämässä, Odin kiipesi häntä heiluen heti syliin. Tässä tulevien viikkojen aikana meille on tulossa vieraita enemmänkin, joten saadaan pennulle hyvin tarjottua ihmiskontakteja.

Freya alkaa viihtyä nykyään paremmin jo muualla kuin pentulassa – tai no, viihtyy se siellä, jos siellä on muitakin. Freya on ollut mukana pitkillä lenkeillä muun porukan kanssa, se on kyllä kiva, kun sen voi ottaa lenkeille ongelmitta mukaan, vaikka siellä olisi vieraampiakin koiria mukana. Luulisin, että näillä liikuntamäärillä Freya on palautunut synnytyksestä tosi hyvin. Tiineyden aikana kertyneet ylimääräiset kilotkin on karistettu.

Odinin luonne vaikuttaa tällä hetkellä aika kivalta, se on rauhallinen, mutta leikkisä ja aktiivinen pentu, ei kovin äänekäs. Toistaiseksi se on ollut myös aika reipas uusissa tilanteissa. Luonnetta löytyy tarpeen vaatiessa, viime viikon alussa väännettiin sen kanssa ihan urakalla, kun yritin vanhaan tapaan kääntää sen aina kyljelleen nukkumaan – ja pentu päätti, että se nukkuu juuri siinä asennossa, missä itse haluaa. Pentu ei antanut periksi millään, mutta en kyllä antanut ihan helpolla minäkään. Nyt en ole enää ollut niin tarkka Odinin nukkuma-asennosta, rintakehän muoto on normalisoitunut, kun pentu on enemmän jaloillaan, ja välillä se nukkuu ihan oma-aloitteisesti kyljellään. Sen keho tuntuu tosi paljon paremmalta kuin kolme viikkoa sitten, mielenkiinnolla odottelen, mitä Katriina siitä sanoo, kunhan päästään hoitoon.