Empathica's Blogi


1 kommentti

Tervetuloa Suomeen Tyyra!

Likimain vuosi sitten tuumailin, että koronan pahimman vaiheen laannuttua pitäisi alkaa katsella taas ulkomaisia aussiepentueita, jos sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista – ja jotain, mitä saattaisi saada tuotua tänne. Ulkomailla on useita kasvattajia, joiden kasvatustyötä olen seurannut pitkään. Siinä on etuna, että pitemmällä ajalla ehtii vähän saada käsitystä, onko jollekin kasvattajalle tulevista pentueista itseä kiinnostavia satunnaisesti vai tuleeko niitä kerta toisensa jälkeen. Aktiiviset kasvattajat yleensä päivittelevät kasvattiensa kuulumisia, jakavat kuvia ja videoita, joista saa lisää arvokasta tietoa. Viime syksynä heittelin useamman verkon vesille kyselläkseni muutaman eri kasvattajan pentusuunnitelmia. Niiden kanssa olen ainakin itse oppinut siihen, että onnistumista useammin ne vetävät vesiperän. Yhden kasvattajan pentusuunnitelmat ovat vasta parin vuoden päästä, eivät koskaan toteudukaan tai uros vaihtui juuri viime metreillä johonkin toiseen ei niin kiinnostavaan, toisen narttu jäi tyhjäksi, kolmannelle syntyi liian vähän narttuja, neljäs ei halua myydä ulkomaille, viides ei arvosta kasvattamaani rotutyyppiä jne. Mutta sinnikkyys kuitenkin yleensä lopulta palkitaan ja joskus kaikki universumin kappaleet osuvat kohdalleen, kaikki sujuu kuin tanssi ja saa viimein sen kovasti odotetun pennun mielenkiintoisesta yhdistelmästä! Kaikki postauksen kuvat ovat Oonan ja/tai Linnin ottamia, ellei toisin mainita. Tämä postaus on omistettu Tyyralle, joka on virallisesti Level Up Play and Go av Aussieboxy!

Tyyran hienot vanhemmat, isä Tucker Creek’s Steele ”Steele” ja emä Just the One and Uno av Aussieboxy ”Maze”

Norjaan syntyi Aussieboxy-kenneliin 7. heinäkuuta kahdeksan pentua, neljä narttua ja neljä urosta. Olin kysellyt tästä pentueesta kasvattaja Oonalta jo kevättalvella ja kuulosti, että meidän ajatusmaailmat kävivät aika hyvin yksiin. Olin ensin ajatellut, että pentu tulisi mulle itselleni kotiin, mutta sitten kävikin niin, että päätin lähteä opiskelemaan. Marjukan olen tiennyt ja tuntenut likimain yhtä pitkään kuin olen omistanut aussieita, hänen kanssaan ollaan viestitelty tämän vuoden puolella aika paljon ja keskusteltu rodusta, mun kasvatustyöstä ja kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä aussieihin liittyen. Marjukan ensimmäinen aussie oli Oonan kasvatti, joten aika äkkiä tuumailin, että oikeastaan tässä voisi yhdistyä monenlaiset intressit, jos kaikki menee toivotulla tavalla.

Pentujen synnyttyä tietysti alkoi uudenlainen jännittäminen – löytyisikö sieltä tyttöjen joukosta sopivaa tänne meille? Täytyy antaa supersuuret kiitokset Oonalle ja Linnille siitä, että pennuista on saatu koko projektin ajan tosi paljon kuvia ja videoita katseltavaksi! Pennuista saa ihan erilaisen kuvan, kun niistä näkee paljon videoita, ja pääsee itsekin tarkastelemaan, miten ne toimivat erilaisissa tilanteissa. Tämä punatrikkityttö, työnimeltään Teddy, vaikutti aluksi vähän turhankin topakalta ja tuhmalta sisarustensa joukossa.

Jokin tässä pienessä punaisessa luonnonvoimassa kuitenkin koko ajan kiehtoi. Sen verran olen vuosien varrella niin omia kuin muidenkin kasvattajien pentuja nähnyt, että tiesin, ettei topakkuus ja tuhmuus tietyssä iässä välttämättä vielä merkitse, että pentu olisi ihan mahdoton räyhähenki tai kauhean dominoiva. Toisaalta olen aina tykännyt pennuista, joilla on vähän asennetta ja jotka eivät ihan vähästä hätkähdä. Katseltiin ”sillä silmällä” myös Teddyn mustavalkoista sisarta Ijiä, joka taas vaikutti vähän lauhkeammalta ja rennolta, tosi hellyyttävältä tyypiltä.

Onneksi meillä Marjukan kanssa on selvästi aika samanlainen maku koirien suhteen! Viimeisten viikkojen aikana tämän punaisen luonnonvoiman reippaus ja energia vaan alkoi kiehtoa ja puhutella enemmän ja enemmän. Alkoi myös kuulostaa siltä, että Iji-sisko todennäköisesti voisi päätyä kasvattajan sijoituskoiravalinnaksi. Kahdessa muussa siskossa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta niistä ei vaan missään vaiheessa tullut ”sitä fiilistä”. Ja sen verran koirien parissa olen puuhastellut, että tiedän, miten tärkeä ja olennainen osa oikeanlainen fiilis on tällaisessa prosessissa. Pennut kasvoivat 6-viikkoiseksi Linnin hoivissa, kunnes muuttivat Oonan luo muutamaksi viikoksi ennen suuntaamista maailmalle.

Viime viikolla pennut kävivät terveystarkastuksessa, jossa kaikilla pennuilla oli kaikki ok. Tällä viikolla jännitettiin tiistaihin saakka vielä silmäpeilaustuloksia, sieltäkään ei onneksi löytynyt mitään ikäviä yllätyksiä! Niinpä meidän toiveisiin vastattiin ja saimme tiedon, että Teddy muuttaa Suomeen! Uusi kutsumanimi Tyyra on johdateltu Tyr-jumalan nimestä, ja sopii kyllä minusta paremmin kuin mainiosti tälle topakalle punaiselle aussien alulle! Myös yksi Tyyran veljistä tuli Suomeen ja vieläpä samaan kaupunkiin Tyyran kanssa, joten sisarukset pääsevät tapaamaan varmaan jatkossakin!

Perjantaina 2.9. koitti viimein jännittävä päivä – pennun haku Norjasta Suomeen! Vähän harmitti jättää omat koirat ja pennut kotiin ja lähteä reissuun, vaikkei ”päiväreissua” pitemmästä matkasta ollutkaan kyse. Onneksi Aino lupautui meille pentuvahdiksi, niin pääsin lähtemään. Aamutouhujen ja aikuisten lenkityksen jälkeen lähdin ajelemaan kohti Helsinkiä. Tavattiin ensin Marjukan kanssa Helsinki-Vantaan lentokentällä, josta matka jatkui koneella Osloon. Siellä Oona odotteli meitä Tyyran kanssa lentokentällä. Oli muuten aika helpotus tällainen järjestely, ettei tarvinnut Norjassa mennä lentokenttää kauemmas, nopeutti matkantekoa kummasti!

Nämä kuvat ovat vain pari päivää ennen luovutusta, kuvannut Malin Bjørnsgård.

Tyyra teki vaikutuksen heti ensinäkemältä – se tuli kovasta ympärillä olevasta hälinästä ja liikenteestä huolimatta heti moikkaamaan, kiipesi syliin ja vuoroin pussasi ja puri naamasta 😀 Sitä ei pelottanut kovat äänet, muut koirat, matkalaukut, kärrit, ei niin yhtään mikään. Oona vielä pahoitteli, kun ei ollut ehtinyt käydä pentujen kanssa kaupunkiretkellä! Tyyra katseli lentokentän elämää aikansa, ja kun mitään ihmeempää ei vaikuttanut tapahtuvan, se otti nokoset. Ei mennyt kovinkaan pitkään, kun ensimmäisen kerran sanoin Oonalle, että tykkään tästä pennusta aika tavalla jo nyt 😀 Alla olevat kuvat on mun puhelimelta, eivät valitettavasti laadultaan kovin ihmeellisiä.

Tehtiin paperityöt ja juteltiin Oonan kanssa jokunen tovi ennen kuin hän lähti miehensä kanssa kotimatkalle. Meillä oli sopivasti parisen tuntia jäljellä ennen paluulennolle lähtöä, joten käytiin ensin ulkona Tyyran kanssa jaloittelemassa. Tyyra teki tarpeet hienosti ulos, sen jälkeen lähdettiin jonottamaan lähtöselvitykseen. Olikin hyvä, että siihen oli aikaa käytettävissä – tiskillä oli ehkä yksi hitaimmista asiakaspalvelijoista, ja jono oli aika pitkä. Tunnin jonotuksen jälkeen päästiin viimein asiaan ja saatiin selvitykset tehtyä. Tyyra malttoi aika hienosti odotella, sillä riitti onneksi rapsuttelijoita, koska jostain syystä somat pennut tuntuvat vetävän ihmisiä puoleensa magneetin lailla. Turvatarkastus sujui jouhevammin. Matkan varrella kerettiin napata kioskista vähän välipalaa, päivällä alkoi olla jo mittaa, ja syömiset oli jääneet vähemmälle. Lento takaisin kotiin oli vartin myöhässä, joten hetki jouduttiin odottelemaan ennen kuin päästiin koneeseen. Tyyra väsähti odotellessa ja kerkesi torkahtaa, se tosin hädin tuskin havahtui, kun siirsin sen lattialta kantoboksiin.

Lentomatka sujui tosi hyvin – oltiin laskelmoiduttu oikein, että jos saadaan pentu suunnilleen pidettyä hereillä odotteluaika, sillä saattaisi hyvin riittää unta lennon ajan. Lentokoneen noustessa ilmaan Tyyra hetkeksi havahtui ja se huusi vähän aikaa, mutta sitten se asettui takaisin nukkumaan ja veti sikeitä koko kotimatkan. Helsinki-Vantaan lentokentällä se havahtui, kun lähdettiin liikkeelle, silloin se myös vähän äänellään ilmoitteli, että olisi kiva päästä pienestä luukusta pihalle. Heti ulos päästyään se tepasteli reippaasti tervehtimään uusia ihmisiä. Ei tuntunut jäävän traumoja lentämisestä 😀

Oltiin siis Suomessa noin puolenyön aikaan, siitä lähdettiin vielä kotimatkalle – Marjukka Tyyran kanssa kohti Poria ja minä Keski-Suomeen. Auto löytyi onneksi vähän helpommin kuin pelkäsin sitä parkkeeratessani. Kotimatka tuntui turkasen pitkältä, pitkän päivän jälkeen väsymys painoi aika tavalla. Olin kotona Jyväskylässä aika tarkalleen kolmelta aamuyöllä. Aino oli meillä yötä ja sai riemastuttavan herätyksen koirien ilmoittaessa yöllisestä tunkeutujasta. Pikaisten tervehdysten jälkeen suuntasin suoraan nukkumaan, joskin unet jäivät lyhyiksi ja lauantai meni ihan koomassa.

Tyyran elämä Suomessa on alkanut mukavasti, se on päässyt jo käymään hallilla kisaturistina ja tutustunut naapureihin koirineen. Nyt sitten vaan jännitetään, millainen typykkä tästä punaisesta jalokivestä kasvaa! Valtavan suloinen ainakin!


Jätä kommentti

Pennut 1vkoa!

Kiireisen viikon pelastus oli yksi etäpäivä koulusta! Aika on käytetty tehokkaasti kaikkeen muuhun paitsi kouluhommien tekemiseen, mutta ehkä tässä illalla vielä ennättää vähän lueskella koulujuttuja.

Pentujen kasvu on jatkunut toivotulla tavalla. Painot nousevat aika hyvässä tahdissa eli maitoa tuntuu riittävän näinkin isolle porukalle hyvin. Suurensin hieman Nupun ruoka-annosta alkuviikosta, jotta maidontuotanto kasvaisi pentujen tarpeen mukaan. Nuppu on alkanut viihtyä enemmän myös pentulaatikon ulkopuolella, se ottaa välillä nokosia pentulaatikon vieressä olevalla pedillä tai päivystää yläkerran tasanteella, jos olen omien koirien kanssa alakerrassa. En ole vielä vienyt sitä 20min lenkkejä pitemmälle, mutta nyt loppuviikosta on suunnitelmissa vähän pidentää lenkkiä. Pennut nukkuvat ruokailujen välissä jo pitempiä aikoja, joten pentujen tankkauksen päälle voi mammaa viedä jo vähän tuulettumaan. Nuppu on ihanan tunnollinen emä pennuilleen ❤

Atka 1vkoa. Atka on pääosin aika tyytyväinen ja hiljainen poika, se saattaa korkeintaan vähän narista, jos nälkä pääsee yllättämään. Se on pentueen jäntevimmästä päästä, se kiipeää halutessaan jo syliin ja yrittää kovasti harjoitella jo kävelemistä. Se rentoutuu käsittelyyn hyvin.

Fuji 1vkoa. Fujista huokuu aika rauhallinen olemus, luultavasti siitä hyvästä, että se on pentueen isoin pullukka. Siltä tulee tunteenilmaus vain, jos mamman tissi katoaa ulottuvilta juuri kriittisellä hetkellä, ja siinä kohtaa meteli on taattu! Fuji rentoutuu myös käsiteltäväksi aika kivasti, selällään se ei ainakaan vielä kovin hyvin viihdy.

Raja 1vkoa. Raja on pentueen pienin edelleen, mutta tosi jäntevä ja atleettinen Atkan tavoin. Sekin harjoittelee kovasti kävelemistä sokkona ja kiipeilee milloin missäkin. Raja ei narise, mutta murisee senkin edestä, tuo sen murina on kyllä jotain todella koomista 😀 Rajalla on omaa tahtoa, se on nyt käsittelyissä ja Nutriplussan annosteluissa kuitenkin hieman pehmennyt eikä pistä enää niin kovasti hanttiin. Liekö niskan käsittelystä ollut hieman apua.

Hekla 1vkoa. Hekla on yksi mun lemppareista tyttöjen joukosta ainakin tällä hetkellä, se on niin letkeä ja rento, tytöistä myös ehdottomasti hiljaisin. Se asettuu tosi kivasti kaikissa käsittelyissä ja oli tälläkin kuvaussessiolla yksi helpoimmista kuvattavista.

Loihi 1vkoa. Loihi on aika hiljainen tyyppi, se ei oikeastaan porukassa erotu joukosta kovin voimakkaasti ainakaan tässä vaiheessa. Se tuntuu olevan aika tyytyväinen asioiden laitaan, olivat ne miten hyvänsä. Käsittelyissäkin se asettuu ja rentoutuu tosi mukavasti. Jostain syystä mulle tulee Loihista tunne, että sillä on sisällään kätkössä vähän pippuria kuitenkin, joten innolla odottelen, mihin suuntaan se lähtee kehittymään jatkossa.

Katla 1vkoa. Katla on tyttöjen joukossa vähän narisija, se harvemmin isommin ääntään availee, mutta ilmaisee tyytymättömyyttään kyllä pienellä jurputuksella. Se harjoittelee kovasti liikkumista, mutta on sen suhteen vähän rauhallisempi kuin jäntevämmät pojat Atka ja Raja. Katla rauhoittuu käsittelyihin aika kivasti, välillä narinaa saattaa ilmetä, ja selällään se ei kovin hyvin viihdy ainakaan tässä vaiheessa.

Etna 1vkoa. Etnassa ja Heklassa on vähän samankaltaista kivaa ja rentoa energiaa. Etnalla on minusta vähän enemmän omaa tahtoa ja tappuraakin, mutta kokonaisuutena tässä vaiheessa minusta aika säyseä tyttö. Käsittelyt ovat sujuneet aika kivasti, Etna ei niissä pistä niin paljon enää hanttiin kuin aiemmin. Etna on äänenkäytön suhteen ehkä porukan keskivertoa, ei kovin äänekäs, mutta tarvittaessa ääntä lähtee kuitenkin.

Kiisu 1vkoa. Kiisu on porukan äänekkäin (vai kiinnitänkö siihen vain eniten huomiota?) Äänenkäyttöön on tullut lisävivahteita siinä mielessä, että nyt Kiisu aloittaa hiljaisella äänellä kertomaan, jos joku ei ole mieleen, ja jos asialle ei tapahdu mitään, se lisää volyymia asteittain. Isossa kuvassa Kiisu ei minusta kuitenkaan ole mikään älyttömän äänekäs, mutta tämän porukan kesken se nousee hieman esille. Se rauhoittuu käsittelyihin aika hyvin paitsi selälleen. Kiisulla on minusta yllättävän pitkät jalat jo tässä vaiheessa, sillä se varmaan liukkaasti siirtyy paikasta toiseen.

Tässä esittelyssä Nupun adoptiolapset: Keltainen Kananen ja Pinkki Possunen. Heistä on tullut Nupulle hyvin tärkeitä, joskin olen pistänyt merkille, että Keltaisen Kanasen liityttyä joukkoon Nuppu on alkanut hieman hylkiä Pinkkiä Possusta. Kananen saa olla pentulaatikossa, mutta Possusen Nuppu kantaa sieltä pois.

Eilen Mari oli koko päivän meillä vahtimassa Nuppua ja pentuja, sillä mun piti jo kesken koulupäivän lähteä ajelemaan Tampereelle käyttämään Keksiä (E. Naroona) ja Saraa (E. Soraya) Katriinalla hoidettavana. Keksin edellisestä hoidosta oli jo vähän aikaa, ja ennen syksyn koleankosteiden kelien tuloa ajattelin olevan hyvä tsekata, missä mennään. Keksillä oli hoidettavaa niskassa ja takapäässä – yläniskassa oli kova jännite ja ristiluu oli ihan ihmeellisessä asennossa. Keksi vastasi hoitoon hyvin.

Saran ei alunperin pitänyt lähteä reissuun ollenkaan, mutta joutui lähtemään tuuraajaksi – ja hyvä niin, sillä se oli ihan karseassa kunnossa. Sen lantio ei käytännössä hengittänyt ollenkaan, ja sinne oli kehittymässä vähän samalta kuulostava tilanne kuin mikä Lempillä on ollut koko kesän. Mietin pitkään hoidon aikana, että mitä teen nyt koirieni kanssa väärin, kun ne ovat molemmat tässä kunnossa säännöllisestä hoidosta huolimatta. Sara on siinä mielessä erilainen Lempiin verrattuna, että Lempi alkaa himmata jumiutuessaan – Sara taas lisää vaan kaasua. Liekö osa sen lisääntynyttä kiihkeyttä treeneissä ollutkin takapään tilanteesta johtuvaa eikä kesän rauhallisemman elon seurauksena kerääntynyttä turhaumaa. Jäin edellisen hoidon jälkeen siihen käsitykseen, että Saralla oli ”vain kalvokireyttä” lihaksissa, joka korjaantui hoidolla, mutta Katriinan kommenteista tuli sellainen tunne, että tilanne olikin ollut pahempi. Noh, nyt pidetään treenitaukoa pentujen vuoksi, ja se selvästi tulee hyvään saumaan. Onneksi seuraava aika on jo kuukauden päästä.

Ääninäyte Rajan murinasta 😀
(c) Hanna Lehmusvuori

Tänään on raskas päivä – on kulunut vuosi Rinin kuolemasta. Maailma ei romahtanut, niin kuin silloin pelkäsin, mutta se ei ole palautunut ennalleen. Rini oli niin suuri osa minua. Ikävä on kova. Olen käynyt monta kertaa pentulaatikossa katselemassa pieniä ihmeitä ja miettinyt, että toivottavasti ne saavat omat tulevat ihmisensä tuntemaan yhtä suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Että niistä tulisi omille ihmisilleen yhtä merkityksellisiä, tärkeitä ja rakkaita.


1 kommentti

Pennut 5pv

Tänne pentulaatikon reunalle kuuluu hyvää! Pentujen painot kääntyivät perjantaina nousuun ja kaikki pennut ovat ylittäneet syntymäpainonsa. Kukaan pennuista tuskin saa syntymäpainoaan tuplattua viikon ikään mennessä, mutta tärkeintä on, että painonkehitys on ylöspäin.

Pojat 5pv, vasemmalta oikealle Loihi, Atka, Raja ja Fuji

Nuppu on myös voinut hyvin. Se on nukkunut aika paljon loppuviikon aikana, ja oli se kyllä aika väsynyt raskaan alkuviikon jälkeen, joten mamma on ehdottomasti unensa ansainnut! Olen mittaillut Nupulta vielä lämpöä kerran pari päivässä mahdollisen komplikaation ennakoimisen varalta, mutta lämmöt ovat pysyneet ihan normaalin rajoissa. Ruoka maistuu hyvin, kolmen ruoka-annoksen lisäksi olen antanut pari välijuottoa päivässä, kun Nuppu on juonut vähän huonosti. Sekin onneksi näyttäisi olevan korjaantumaan päin.

Tytöt 5pv, vasemmalta oikealle Etna, Hekla, Kiisu ja Katla

Pennut ovat olleet varsin hiljaisia ja tyytyväisen oloisia. Olen antanut Nupun levätä ja rauhassa keskittyä pentujen hoitamiseen, mutta pentulaatikolla tulee vierailtua useita kertoja päivässä pentuja sylittelemässä. Biosensor-ohjelma aloitettiin perjantaina, se jatkuukin vielä jokusen tovin. Nuppu ei malta kovin pitkiä aikoja viipyä poissa pentujensa luota, mutta ulkoa sillä ei ole enää ihan niin hätäinen kiire takaisin sisälle kuin alkuviikosta. Viikonloppuna se on muutamia kertoja halunnut tulla alakertaan hetkeksi meidän seuraan, kunnes se haluaa taas takaisin ylös. Ulkoilut ovat olleet vielä aika lyhyitä, mutta niitä tehdäänkin ihan Nuppua kuunnellen. Luulen, että ensi viikolla kuitenkin päästään jo vähän pitemmälle kuin korttelikierrokselle.

Pentujen luonteista ei vielä ihan hirveästi ole havaittavissa eroja, mutta pieniä havaintoja on tehty. Katla on Kiisuun verrattuna hiljaisempi ja tyytyväisempi, se on aika rennon letkeä sylissä ja varsin mutkaton kaikissa käsittelyissä. Kiisu kertoo äänellään, kun joku asia ei miellytä, ja se on tytöistä ehkä meneväisin ainakin tässä vaiheessa. Kiisu on malliltaan pitkulainen ja se yrittää välillä jo ponnata jaloilleen.

Hekla ja Etna ovat kuvissa melkein kuin kaksi marjaa, mutta luonteeltaan ihan eri maata 😀 Hekla on Katlan tapaan ihana lullukka, kaikki käy ja se rauhoittuu ihanasti syliin tai minne vaan. Etnalla on tytöistä tässä vaiheessa eniten omaa tahtoa, se pistää hanttiin vaikkapa Nutriplussaa pennuille antaessani ja rääkyy vastalauseen koko hommalle. Maitobaarijonossa Etna tyrkkii muut kyynärpäätaktiikalla sivuun ja on aina parhailla apajilla, vaikka kuinka yritän nostella pienemmät etunenässä parhaille paikoille. Etnan motto on ”where there is a will, there is a way” 😀 Etnasta näyttäisi tulevan musta trikki, Hekla näyttää edelleen mustavalkoiselta.

Raja on koko porukan pienin, mutta ei kyllä persoonaltaan. Jos Etna on pistänyt joissain asioissa hanttiin, niin sen kanssa homma on vielä kevyttä kauraa verrattuna tähän pippuriseen pikku-ukkoon 😀 Raja on hiljainen, kunnes menee hermo – sitten on urku auki. Kun tilanne on ohi, se osoittaa mielipahaansa vielä murisemalla – sillä on selvästi jäljellejäävää murinahalua 😀 Fuji on mustaan veljeensä verrattuna kiltti ja letkeä poika, yllättävän liikkuvainen isoon kokoonsa nähden. Fuji on porukan isoin.

Punaiset pojat Atka ja Loihi ovat melko samanhenkisiä. Atka on rennon ja kiltin oloinen, se rentoutuu syliin ja muuallekin aika nopeasti ja se harvemmin kitisee ainakaan turhasta. Loihissa on Atkaan verrattuna ainakin nyt vähän enemmän tulta, muttei kuitenkaan niin paljon kuin Rajassa. Loihi rentoutuu myös syliin aika kivasti, mutta kuvaussessiossa meinasi olla sen kanssa vähän haasteita, sillä taisi olla vähän nälkä.

Kiva on päästä seuraamaan, mihin suuntaan luonteet tässä viikkojen varrella kehittyy! Eilen sylittelin kaikki ihan ajan kanssa ja koitin samalla vähän tunnustella, onko päässä ja niskassa tuntuvia jännitystiloja synnytyksen jäljiltä. Olihan niitä useammalla, joten niidenkin valossa jännä nähdä, mitä näille tulitappurasieluille tapahtuu, kun saadaan päätä ja niskaa vähän auki. Osteopaatti hoitaa nämäkin pennut ennen luovutusta uusiin koteihin ❤

Ensi viikosta on luvassa aika kiireinen, mutta koitan ennättää joku päivä päivitellä vähän pentujen kuulumisia. Toivottavasti viikosta ei tule ihan niin sateinen kuin mitä ennuste näyttää, että saisin otettua pennuista taas lisää kuvia.

Tästä pieni ääninäyte pentulaatikon äänimaailmasta ❤

Omat tytöt Lempi ja Sara ovat kuunnelleet kiinnostuneina koko viikon pentuhuoneen ääniä, ja aina illalla nukkumaan mennessä ne jäävät toiveikkaana oven eteen odottamaan, joko ne saisivat tervehtiä pentuhuoneen asukkaita. Kunhan pennut vähän vielä kasvavat niin sitten moikataan.

Pentulaan on vaikea mennä nauramatta itseään kipeäksi, sillä mammakoira Nuppu on kohtuullisen huvittava hymynsä kanssa. Eilen onnistuin saamaan siitä videon. Näyttää hurjalta, mutta kasvattajaa ei vahingoitettu kuvauksissa 😀


Jätä kommentti

Nupun ja Rufuksen pennut syntyivät!

Tämä viikko on mennyt hujauksessa, ihan kuin unessa. Maanantai eleltiin aika normaalisti, käytiin lenkillä ja rauhoituttiin kotona, jätin Saran agitreenit väliin. Nuppu oli illasta hetken vähän levoton, minusta vähän sen oloinen, että sillä oli harjoituspolttoja. Lämmöt olivat kuitenkin olleet koko päivän ihan normaalit, joten yöpuulle käytiin normaalisti ja nukuttiin sikeästi. Tiistaiaamuna mittari näytti vahvaa viitettä lämpöjen laskusta, mutta siinä vaiheessa ei luonnollisesti ollut tietoa, ovatko lämmöt vasta menossa alas vai tulossa jo ylös. Onneksi oltiin Marin kanssa sovittu jo etukäteen, että Mari tulee tekemään etätöitä meille ja päivystämään Nupun vointia mun koulupäivän ajaksi.

Mari laitteli pitkin päivää mulle tilannepäivitystä. Lämmöt laskivat vähän ennen puoltapäivää alle 37 asteen ja viipyilivät siellä viitisen tuntia. Koulusta kotiin tultuani lähdin käyttämään omat koirat lenkillä. Iltaa vietettiin Marin kanssa syöden, katsoen tv:tä ja seuraten Nuppua. Nuppu yritti kovasti tehdä pesää olohuoneen sohvalle, mutta aina pesänrakennuspuuhien jälkeen se asettui pitemmäksi aikaa nukkumaan. Iltapäivällä Nuppu söi vielä osan päiväruoasta, mutta illalla ruoka ei enää maistunut. Kymmenen aikoihin illalla päätettiin lähteä kokeilemaan, jos saataisiin vähän nukuttua ennen yön ponnisteluita. Mari meni makkariin mun tyttöjen kanssa ja minä jäin Nupun kanssa pentuhuoneeseen.

Pentuhuoneeseen siirtymisen jälkeen Nuppu muuttui aika nopeasti levottomaksi. Se läähätti kovasti, yritti löytää hyvää asentoa tai paikkaa, piippaili vähän. Pentulaatikossa se ei viihtynyt kuin ihan lyhyitä hetkiä. Yritin asettua pitkäkseni, mutta Nuppu piti levottomuudellaan valveilla. Tuli sellainen tunne, että h-hetki voi olla hyvinkin lähellä. En kerennyt nähdä, missä välissä vedet tulivat, mutta muutaman selkeän ponnistuksen jälkeen huikkasin Marille, että nyt alkaa tapahtua! Nuppu piti pienen tauon ponnistusten kanssa Marin tullessa paikalle, hetken jo mietin, että saatoinko oikeasti nähdä omiani. Pian ponnistukset kuitenkin alkoivat uudelleen.

Ensimmäistä pentua piti auttaa ulos. Nuppu ponnisteli hienosti, mutta ensimmäisellä pennulla on aina tiukin väylä kuljettavana, ja tämä ensimmäinen ei meinannut päästään mahtua tulemaan. Vajaan 10min äherryksen tuloksena saatiin kuitenkin pentu ulos, ja se virkosi hienosti! Toinen pentu tuli perätilassa, joten sekin tarvitsi vähän apua, mutta loput pennut tulivat ihan ongelmitta ja vauhdilla.

Klo 23.35 syntyi ensimmäinen pentu, punainen poika, jolla oli syntymäpainoa 345g

Klo 23.48 blue merle poika, sillä painoa 430g

Klo 23.57 pikimusta poika pienin valkoisin merkein, painoa 330g

Klo 0.21 musta tyttö, jolla pitkä valkoinen piirto päässä, paino 360g

Klo 0.26 punainen poika, jolla koko naama on ruskea, paino 345g

Klo 0.35 tummahko punamerle tyttö, paino 345g

Klo 0.53 musta tyttö, jolla pienemmät valkoiset merkit, paino 395g

Klo 1.15 vaaleampi punamerle tyttö, paino 385g

Nuppu oli vähän levoton vielä kahdeksannen pennun jälkeen, joten odoteltiin melkein parisen tuntia, tuleeko vielä jatkoa, mutta kahdeksan heitä on! Eläinlääkäri arvioi torstaina otetun röntgenkuvan perusteella, että pentuja olisi seitsemän, joten yksi ”bonuspentu” oli oikein iloinen yllätys! Meitä aika pitkään jännitti, tuleeko tyttöjä ollenkaan, mutta tulihan niitä 😀

Nuppu rauhoittui hoitamaan pentuja aamuyön tunteina, joten mekin päätettiin yrittää uudelleen nukkumista. Torkahtelin pätkissä, mutta heräilin pentujen ääniin ja pomppasin herkästi tarkistamaan, mikä on vialla. Viiden aikoihin aloin kirjoittaa viestiä kouluun opelle, että musta ei taida olla opiskelemaan näin vähillä unilla, mutta torkahdin kesken viestin kirjoittamisen. Heräsin onneksi puolisen tuntia myöhemmin, niin ehti viesti perille kuitenkin vielä reilusti ennen koulun alkua. Aamulla havahduin kovaan ukkosmyrskyyn, ja sen jälkeen ei unta sitten enää tullutkaan. Koko keskiviikko meni ihan koomassa.

Aino pyörähti meillä keskiviikkona pikaisesti ja vauhditti pentujen työnimien keksimistä. Oltiin Marin kanssa yritetty miettiä nimiä pennuille, mutta tuli todettua, että kaksi koomapäätä yhteen lyötynä ei ole yhtä viisaampi 😀 Yhdelle pennulle saatiin nimi meidän kennelporukan pentuloton kautta, sillä Eemeli arvasi oikein pentujen määrän, sukupuolijakauman ja melkein syntymäajankin – varsinainen oraakkeli siis! Aino keksi työnimien teemaksi tulivuoret, ja me pidettiin Marin kanssa hauskaa lukien läpi listoja eri tulivuorien nimistä. Kaikki meidän nimivalinnoista eivät läpäisseet Ainon tuomariraatia, joten pieniä muokkauksia niihin vielä viime hetkillä tehtiin.

Tänään sattui olemaan iltapäivällä aurinkoista, joten pennut pääsivät ensimmäistä kertaa jo kuvattavaksi. Mari palkkaili Nuppua mun kuvatessa pentuja, niin saatiin homma varsin helposti hoidettua. Nuppu on tuoreena mammakoirana asiaan kuuluvasti hyvin tarkka pennuistaan, joten yritettiin tehdä kuvaustilanteesta mammakoiralle mahdollisimman stressitön. Tässä alla siis yksilökuvat pennuista!

Ensimmäisenä syntynyt punainen poika, työnimeltään Atka

Toisena syntynyt blue merle poika, työnimeltään Fuji

Kolmantena syntynyt musta poika, työnimeltään Raja

Neljäntenä syntynyt musta tyttö, työnimeltään Hekla

Viidentenä syntynyt punainen poika, työnimeltään Loihi

Kuudentena syntynyt tummempi red merle tyttö, työnimeltään Katla

Seitsemäntenä syntynyt musta tyttö, jolla pienemmät valkoiset merkit, työnimeltään Etna

Porukan kuopus eli kahdeksantena syntynyt vaaleampi red merle tyttö, työnimeltään Kiisu

Vuorotyön etu oli, että pystyi yleensä suunnittelemaan itselleen pitemmän synnärivapaan, jotta ennätti toipua valvotusta yöstä. Koulu ei jousta ihan samalla tavalla, joten tänään piti palata jo koulun penkille. Onneksi Mari on pystynyt olemaan täällä meillä vahtimassa Nupun ja pentujen perään (sitä en tiedä, miten työnteko onnistuu). Nuppu hoitaa pentuja hienosti ja tunnollisesti! Pentujen painot ovat olleet vielä laskusuunnassa, mikä on ihan tavallista synnytyksen jälkeen, mutta toivotaan, että suunta pian kääntyisi nousuun päin. Pennut ovat ihan tyytyväisiä ja hiljaisia, hakeutuvat hyvin maitobaariin, mutta vaikuttaa siltä, että maitoa ei vaan vielä laskeudu riittävästi näin isolle porukalle. Ollaan syötetty ja juotettu Nuppua vähän tehostetusti, joten toivon mukaan se pian alkaa näkyä.

Me ollaan täällä Marin kanssa ihan pentueuforiassa – niin ihanaa, että toistaiseksi kaikki on mennyt ihan hyvin! Kun nyt vaan kaikilla kasvu lähtisi hyvin käyntiin eikä tulisi mitään takapakkeja. Onneksi huomenna alkaa viikonloppu.


Jätä kommentti

Pentujen odotuksen loppusuoralla

Yllä olevasta kuvasta löytyy syy, miksen aiemmin ole ehtinyt blogia päivittelemään – täällä on ollut vähän härdelliä! 😀 Torstaina oli koko viikon odotetuin kohokohta eli Nupun tiineysröntgen, ja samaisen reissun jälkeen Nuppu muutti meille asettumaan taloksi. Röntgenistä saatu informaatio jäi vähän vajavaiseksi, kahdesta kuvanottoyrityksestä huolimatta kuvat olivat aika sameita, eikä niistä pystytty laskemaan varmuudella pentujen määrää. Kahta kuvanottoyritystä enempää en viitsinyt Nuppua kiusata, joten päätettiin mennä niistä saadulla arviolla. En paljasta tässä vaiheessa pentujen arvioitua määrää, sillä meillä on pentulotto kasvatinomistajien kesken, ja tiedän ainakin muutaman heistä seuraavan blogia 😀

Torstaina illasta meille tuli viikonloppuhoitoon myös Keksi (E. Naroona), Tipu (E. Shaula) ja Karkki-karjis, sillä Ainolla oli agilitytuomarikoulutus, jonka ajaksi olin aiemmin lupautunut ottamaan aikuiset hoitoon meille. En ehkä ajatellut ihan loppuun asti, mikä viikonloppu on kyseessä, mutta tosi hyvin meillä on mennyt! Keksi, Tipu ja Karkki ovat Nupulle entuudestaan tuttuja koiria, muuten tämä järjestely ei olisi tullut kyseeseen. Alkuun vähän jännitin, että onkohan Nuppu lenkillä miten pahasti tulilinjalla, kun Saralla, Tipulla ja Keksillä joskus lähtee keskenään vähän lapasesta, mutta Nuppu osaa onneksi tosi hyvin varoa vatsansa kanssa. Ja täytyy antaa krediittiä myös Kekulle lapsineen, että ovat ymmärtäneet riekkua vähän kauempana mammakoirasta.

Tukalan kuuma keli on piinannut meitä kaikkia, Nupun puolesta säälittää kaikista eniten – sillä kun ei ole enää helppoa muutenkaan vatsansa kanssa. Tuleva mammakoira on jaksanut kuitenkin lenkkeillä hyvin, kun ollaan käyty päivän pisin lenkki jo aamusta. Annoin viikonloppuna viimeisen matolääkekuurin ennen pentujen tuloa. Ruokahalu on mammalla valtava, mutta ruokailun jälkeen olo vaikuttaa tovin hieman tukalammalta, kun pennut varmasti painavat vatsalaukkua. Ruoka-annos on jaettu kolmeen osaan jo useampi viikko sitten.

Loppuviikosta ja viikonlopun aikana täällä päämajassa on valmistauduttu ensi viikkoon ja pentujen tuloon. Pentulaatikko on kasattu ja synnärieväät sekä muut tarvikkeet jotakuinkin hankittu. Lämpöjä on alettu mittailla, Nuppu on toimenpiteestä joka kerta hieman ihmeissään, mutta se ennättää ensi viikon aikana varmasti tulla tutuksi. Pennuilla on kova meno etenkin iltaisin, siellä varmaan otetaan jo vauhtia ensi viikkoon.

Täällä aletaan odottaa jo aika malttamattomina ensi viikkoa, toivotaan, että kaikki menee hyvin! Seuraava päivitys luvassa luultavasti sitten, kun meillä on elämää pentulaatikossa!


Jätä kommentti

Valoa pimeään

Eilen tehtiin pitkä päiväreissu Janakkalaan Maaria Kaiperlan vastaanotolle. Kaksi kuukautta kantamani huoli Lempistä ja sen voinnista on saanut oman mielenmaiseman aika synkäksi, enkä sen vuoksi oikein uskaltanut olla kovin toiveikas. Ehkä juuri siksi tuntui niin uskomattomalta, että viimein päästiin vähän perille ongelmasta ja samalla otettiin myös kovasti toivottu askel kohti kuntoutumista!

Aloitettiin käymällä läpi koko kesän tapahtumat, oireet ja tehdyt tutkimukset ja hoidot. Lempi varmasti arvasi, mitä on luvassa, se yritti vähän vältellä hoidettavaksi tulemista. Raasulla on ollut kauhea olla koko kesän niin onko tuo ihmekään. Asetuttuaan kyljelleen Lempi ei hievahtanutkaan, tarkkaan se kuulosteli koko hoidon ajan, mitä tapahtuu. Mutta mikä oli erilaista koko kesän hoitoihin verrattuna – Lempi rentoutui välillä ja muutaman kerran meinasi nukahtaa! Se on aina aiemmin ollut tosi rento ja levollinen hoidettavana ollessaan.

Lempillä oli syvällä lantiossa kova jännitystila päällä. Maaria arveli, että koko epistolan taustalla on joku hormonaaliseen toimintaan liittyvä juttu, vastaava kuin uroksilla niiden oireillessa eturauhasta – nekin voivat oireilla jalkojen turvottelulla ja ontumisena. Lempin keho lähti voimakkaaseen C-kiertoon oikealle, se oli siis mutkalla lantiota, lannerankaa ja kylkiä myöten. Pallea oli jumissa, hengitys ei tullut lantioon asti. Ristiluu romahti selkälinjasta, eikä takapää keskustellut muun kehon kanssa ollenkaan. Nestekierto ei pelittänyt takapäähän. Oikeassa takajalassa, josta oireilu alkoi, oli kolme kiertoa – reisiluu kiertyi ulkokiertoon, sääriluu sisäkiertoon ja metatarsaali ulkokiertoon. Turvotellut alue oli edelleen ärtyneen ja jännittyneen tuntuinen. Vikalista oli todella pitkä, tässä lueteltuna vain se, mitä muistan.

Lempi vastasi hoitoon hyvin. Käytiin vähän kävelemässä ennen kotimatkalle lähtöä, ja Lempi ei ole koko kesänä liikkunut niin hyvin kuin hoidon jälkeen. Liike ei ole vielä normaali, mutta huomattavasti parempi ja vapautuneempi kuin ennen hoitoa. Maaria varoitteli, että liike voi mennä ensin huonompaan ennen kuin alkaa korjaantua. Ainakin tänään liike on näyttänyt pääosin ihan hyvältä, liikeradat ovat selvästi vähän hakusessa, mutta suunta on ehdottomasti näyttänyt ensimmäistä kertaa koko kesänä toiveikkaalta. Joskopa se tästä! Vaikka ei olla vielä selvillä vesillä, niin olo tuntuu silti todella huojentuneelta. Ensimmäistä kertaa koko kesänä saa viimein happea.

Nuppu 49vrk

Käytiin tänään lenkillä Marin, Noan (E. Norris) ja tulevan mammakoira Nupun (Titangus Daracha) kanssa. Vatsa vaan jatkuu paisumistaan, mikä on tietysti erittäin iloinen uutinen! Nuppu on alkanut ynähdellä, kun se käy makuulle tai kun makuulta pitää nousta ylös – maha alkaa olla tiellä! Viime yönä Nuppu oli vähän valvottanut Maria, kun sille oli tullut yöllä ilmeisesti huono olo, luultavasti närästyksen vuoksi. Kannustin kokeilemaan iltaruoan pienentämistä ja lisäämään annosta vastaavasti päivään, silloin huono olo ei niinkään vaivaa. Ruoka-annos on jaettu jo kolmeen annokseen.

Koska kuvista ei koskaan oikein välity vatsan todellinen koko, yritin ottaa lenkiltä vähän videota. Nuppu on lenkillä ihan pirteä, mutta kerjää namuja jatkuvasti ja meinaa syödä sormet niiden mukana. Nuppu on saanut uusia lempinimiä – Pullervo, Punkero ja Mari keksi myös, että Nuppuhan tarjoilee meille ihan omaa Norppaliveä suuren vatsansa kanssa 😀 Pentuja odotellaan kovasti, tuntuu aina, että nämä viimeiset viikot ovat kaikista tuskaisimmat. Vaikka minusta tuntuu ihan käsittämättömältä, että ensi viikolla mammakoira muuttaa jo meille, ja kahden viikon päästä meillä todennäköisesti on jo kädet täynnä.

Tänään oli ohjelmaa kerrakseen, sillä iltapäivästä saatiin vielä harvinaisia vieraita – Tiana tuli käymään 5kk ikäisen vauvan sekä ihanan Leon (E. Maybe I’m a Lion) kanssa! Mun koirat eivät olleet näin pientä lasta koskaan nähneetkään, Lempi teki varovaisesti tuttavuutta ja Sara ihastui ikihyviksi. Leosta mulla ei ollutkaan ihan hiljattain otettuja passikuvia, joten kun keli sattui suosimaan, niin päivitettiin ne samalla. Komea poika! ❤

Leo 5,5v


Jätä kommentti

Ellin koulutuspäivä

Viime viikonloppuna meillä oli jälleen pienimuotoiset Empputreffit Ellin koulutuspäivän merkeissä! Meidän oli alunperin tarkoitus mennä ulkokentälle treenailemaan, mutta loppuviikosta sääennusteita katsoessa lauantain keli näytti aika surkealta – vesisadetta koko päiväksi. Meitä potkaisi onnenkantamoinen, kun saatiin vielä vuokrattua Motivaation hallilta pikkukenttä ja sosiaaliset tilat koulutusta varten. Lauantaiaamuna satoi vettä, mutta päivän edetessä tuli aika monta kertaa ikkunasta ulos katsoessa todettua, ettei keli sitten ollutkaan niin huono kuin mitä ennuste lupaili. Noh, ei mennyt siirtymiin aikaa ja tärkeintä tietysti, että saatiin tosi hyvät treenit ja meillä oli oikein kiva koulutuspäivä!

Viime torstaina agitreenien jälkeen viilennyttiin hetki suolla

Koulutus alkoi aamulla tokovalmennuksella, johon osallistuivat Linda ja Bree (E. Sweetheart) sekä Lindan kasvatti Fredi kera omistajansa Elisan. En kerennyt ihan heti koulutuksen alkuun kentälle, sillä koko viikon suunnittelin tekeväni Lempille muistuttelutreeniä noseworkkiin, ja kaikki voivat arvata, jäikö sen paniikkitreenin tekeminen juuri koulutusaamulle. Ennätin kuitenkin nähdä osan tokoilijoiden treenistä. Tokon jälkeen vuorossa oli nosework-valmennus, Elli oli valmistellut meille useamman eri etsintäalueen hallille. Lempillä oli nenätyöskentely aika hyvässä muistissa, ja se oli taas niin riemuissaan päästessään vähän tekemään jotain. Sovittiin Ellin kanssa, että pitkän tauon vuoksi Elli merkkaa naksuttimella heti, kun koira on hajulla ja tekee siihen reaktion. Halusin keskittyä etsintään Lempin kanssa, mutta koulutuksen lopuksi päädyttiin vähän pohtimaan myös ilmaisuun liittyviä juttuja.

Lämmittelyalueella Lempi oli aika nopea, se löysi hajun ripeästi ja teki uudelleen kohdennuksenkin pyynnöstä. Ensimmäisestä varsinaisesta etsinnästä saatiin videokin, kun ihana Mari oli kuvannut meidän treenin! Rutiinin puute näkyy minusta vähän etsinnässä, Lempi käy useamman kerran hajun tuntumassa ennen kuin lopulta merkkaa sen. Yritin vähän vahvistaa Lempillä hajua pyytämällä sen merkkaamaan hajun uudelleen. Toisessa etsinnässä huone oli aika paljon isompi, ja minusta vähän näytti, että Lempi hieman väsähti, se ei haistellut ihan niin tehokkaasti. Huone oli kyllä tosi kuumakin edellisen päivän tukalan kelin jäljiltä. Etsintä kesti aika pitkään, mutta lopulta haju löytyi. Noseworkkiin oli varattu aikaa reilusti, joten ennätettiin tehdä vielä toinenkin kierros.

Välissä pohdittiin sitten ilmaisua. Lempi on tarjonnut aika luontaisesti jähmettymistä, mutta koulutuspäivänä se alkoi aika herkästi käyttää kieltä. Voi olla rutiinin puutteesta johtuva ilmiö, mutta alettiin kuitenkin vahvistaa Lempillä maahanmenoa ilmaisumuotona. Lempi sai jutun juonesta äkkiä kiinni, se ei varmaan montaa treeniä tarvitsisi, kun tarjoaisi sitä jo ihan itsestään.

Välissä tehtiin pienellä rajatulla alueella kentällä etsintä, haju oli sopivasti aika matalalla piilossa, joten Lempi kävi maahan hajun löydettyään ikään kuin itsestään. Tämä haju löytyi tosi ripeästi. Lempi sai tehdä lopuksi vielä laatikko-/kassietsinnän vähän kokeenomaisena. Aikaa kului laatikoilla seikkaillessa, ja ilmaisu jäi vähän epätarkaksi. Lempi teki reaktion yhdelle kassille, mutta alkoi sitten haistella maata, joten aloin ohjata sitä jatkamaan etsintää. Elli onneksi palautti takaisin kassille, ja sinne Lempi tarjosi reaktion. Oli tosi hyvät treenit, ja Ellikin totesi, että jos vähän säännöllisemmin treenaisi, niin tästähän saisi passelin kisalajin Lempin kanssa.

Nosework-valmennukseen osallistuivat myös Mari Noan (E. Norris) ja tulevan mammakoira Nupun (Titangus Daracha) kanssa sekä Sirpa vesikoira Axin kanssa. Oli tosi opettavaista katsoa myös muiden treenejä, niistä saa aina ideoita omaan treenaamiseen. Puhuttiin Marin ja Sirpan kanssa, että voitaisiin käydä porukalla treenailemassa nosea välillä – treenaaminen on aina kivempaa porukassa ja helpommin tulee lähdettyä.

”Ikinä ei ruokita…” t: Nuppu

Päivän viimeisenä oli luvassa rallytokoa, johon osallistuivat Miljalotta ja Vilho (E. Fenrir), Saana ja Koda (E. Gilgamesh), Sirpa Axin ja Lennin kanssa ja minä Saran (E. Soraya) kanssa. Meillä oli niin eritasoisia koiria, joten päädyttiin radan sijasta ottamaan jokainen yksäriluonteisesti neuvoja ja apuja omaan tekemiseen.

Meillä Saran kanssa on seuraavana luvassa siirtyminen voittajaluokkaan, joten tapetille pääsi oikean puolen seuraaminen. Olen sitä vähän aloitellut, mutta valmista ei likimainkaan ole. Paneuduttiin oikean seuraamisasennon ja paikan täsmentämiseen, takapäänkäytön vahvistamiseen jakkaralla, tehtiin vähän kukkasia ja voittajaluokan puolenvaihtokäännöksiä. Sara teki hommia tosi kivasti ja oivalsi nopeasti, mitä siltä haluttiin. Miljalotta oli ottanut videota meidän jakkaraharjoituksista, niistä pieni näyte alla videolla.

Odottelutauoilla kävin tekemässä Saran kanssa isolla kentällä myös vähän tokoa. Sara teki ihan hurjan hienon merkkiryhmän kierron pitkästä matkasta! Kaukot onnistuivat myös hallilla pitemmästä matkasta aika varman oloisesti. Jäävissä liikkeissä istuminen on alkanut loksahtaa kohdalleen eikä Sara ole ainakaan tähän mennessä ollut kovin herkkä sekoittamaan jääviä keskenään. Jumppasin vähän voittajaluokkaa silmällä pitäen maahan-seiso -vaihtoa. Tehtiin myös pitkästä matkasta lähetyksiä ruutuun, yksi tyhjälle, sekin meni superhienosti! Elli kyseli, että joko ollaan katseltu kisakalenteria. Pientä hienosäätötreeniä pitäisi vielä tehdä ja enemmän kokeenomaisia suorituksia, mutta nyt alkaa itsestäkin tuntua, ettei kisoihin menemiseen vaadita kovin paljon.

Olipa rankat treenit!

Koulutuspäivän päätteeksi käytiin vähän kävelyttämässä koiria ja sitten lähdettiin syömään Ellin, Miljalotan ja Sirpan kanssa! Barot’sin annokset eivät pettäneet tälläkään kertaa, mietin jo verukkeita, jolla voisi mennä uudestaan. Mukava oli myös purkaa vielä porukalla päivän antia.

Tällä viikolla alkoi koulu, etäviikolla onneksi, joten on saanut melko pehmeän laskeutumisen takaisin arkeen. Tämän viikon aihepiirit ovat sen verran tuttuja jo koirahieronnan puolelta, että olen lähinnä kertaillut asioita. Eilen kävin Saran kanssa tekemässä pyörälenkin liikuntapuistossa, Sara oli tosi pätevä ensikertalainen! Se oivalsi heti, että halusin sen kulkevan ravilla vierellä enkä vetävän edellä. Illalla meillä oli agitreenit, jonne päästiin onneksi Ainon kyydillä – oma auto on huollossa. Sara teki kivasti pientä ratapätkää, nyt ei tullut keppivirheitä ja A:lle saatiin myös jokunen tosi hyvä toisto. Tällä viikolla torstain treenit, joissa Sara on Lempiä tuurannut koko kesän, jäävätkin väliin, sillä saatiin Lempille aika Kaiperlan Maarialle. Voi kun sieltä selviäisi edes jotain…

Lopuksi vielä onnitellaan – ihana Odin (E. Grimnir) viettää tänään 1-vuotissynttäreitä! Paljon onnea meidän hienolle viikinkipojalle! ❤


Jätä kommentti

Nuppu 40vrk ja muut pikaiset kuulumiset

Heinäkuu vaihtui elokuuksi, mikä tarkoittaa, että hiljalleen aletaan lähestyä jännittäviä viikkoja! Odotan Nupun ja Rufuksen pentuja jotenkin ihan täpinöissäni, en meinaa millään malttaa odottaa, että päästään elokuun loppupuolelle! Tuleva mammakoira voi hyvin – paitsi että koko ajan on kauhea nälkä. Mari kertoi, että lämpiminä päivinä Nuppu jäisi lenkkeilyn sijaan mieluummin kotisohvalle nukkumaan, ja uni maittaa Nupulle muutenkin tavallista enemmän. Viime viikon lopulla aloitettiin vaihdos penturuokaan ja ruoka-annosta on Nupun suureksi iloksi lisätty.

Mammakoira alkaa ulkoisestikin näyttää tulevalta mammakoiralta – vyötärö on kadonnut ja vatsa alkanut pyöristyä. Olen nähnyt Nuppua tässä aika tasaisin väliajoin, ja joka kerta sen nähdessäni saan ihmetellä, miten vatsa on kasvanut entisestään. Suurimmat vatsankasvatusviikot ovat vielä edessäpäin, joten ollaan varovaisen toiveikkaita, että kyydissä olisi monta matkustajaa ❤ Aika tiineysröntgeniin on varattu, sieltä saadaan sitten aikanaan tarkempaa arviota pentujen määrästä. Yritän vielä olla innostumatta vatsan kasvamisesta liikaa ja tekemättä liian suoria johtopäätöksiä – vuosi sitten oltiin niin innoissaan odottelemassa Freyalle hyvänkokoista pentuetta vatsan koon perusteella ja tuloksena olikin yksi ainokainen…

Tässä vähän verrokkia vatsan kasvusta, vasemmalla kenneltreffeillä otettu kuva, jolloin astutuksesta oli 2vkoa. Oikealla tänään tiineysvuorokaudella 40 otettu kuva. Karvaakin on tullut lisää välissä, mutta minusta kuva ei jätä paljon epäilyn varaa 🙂

Pentujen odottaminen pitää tällä hetkellä jotenkin pinnalla. Lempin kanssa käytiin Katriinalla taas hoidettavana viime perjantaina. Takajalkojen turvottelu on helpottunut, mutta hyvät uutiset ovat siinä. Takapäässä on edelleen jotain outoa, joka ei vastaa osteopatialla hoitamiseen. Käytiin viime kuussa eläinlääkärissä verikokeissa ja punkkivälitteisten sairauksien seulassa, niistä ei löytynyt mitään oireita selittävää. Alan olla aika syvissä vesissä – koko kesä on mennyt tätä selvitellessä, mistään ei tunnu olevan apua eikä nyt ole enää edes hyviä ideoita, mitä koirasta kannattaisi seuraavaksi lähteä tutkimaan. Kun ei nyt tähän hätään muuta keksitty, kysyin aikaa Kaiperlan Maarialta, jos hänellä tulisi jotain uusia ideoita.

Ollaan nyt lisätty vähitellen liikuntaa, kun lepo ei selvästi paranna tilannetta. Lempi on joillakin lenkeillä juossut tovin Saran perässä, enkä ole sitä yrittänyt siinä toppuutella. Katriinankin sanoin – kun himmaamalla ei päästä tästä perille, niin yksi vaihtoehto on yrittää elää mahdollisimman normaalisti ja katsoa, provosoiko se jotain uutta oiretta esiin, minkä kautta voitaisiin päästä asiassa eteenpäin. Ollaan myös varovaisesti vähän treenailtu, kotona rallya ja maanantaina Lempi sai käväistä aksahallilla tekemässä vähän putkia ja keppejä. Tuntuu jotenkin niin absurdilta, että tutkimusten valossa mulla pitäisi olla elämänsä kunnossa oleva koira, ja silti sen liikkeitä katsoessa näen heti, että se ei liiku niin kuin koiran pitäisi, takapää ei tuota voimaa yhtään.

Puolitoista viikkoa sitten eleltiin vajaa viikko neljän koiran kanssa, Keksi (E. Naroona) ja Tipu (E. Shaula) olivat hoidossa Ainon reissatessa Saksassa pennunhakureissulla. Tällä porukalla ei ollut tylsää hetkeä, vauhtia riitti. Silloin vielä himmailtiin vähän Lempin kanssa, joten merlesisarukset saivat lenkkeillä jonkin verran kahdestaan, kun jätin Keksin kotiin pitämään Lempille seuraa. Useampi lenkki käytiin kuitenkin koko porukalla, kuten kuvistakin näkee. Sen verran Lempin tilanne on kuormittanut, että kartturilta on yöunet menneet, joten olen niitä nyt sairaslomalla koittanut vähän korjailla vaihtelevalla menestyksellä.

Sellainenkin ihme on täällä koettu, että mun piti ostaa Lempiä varten laihisruokaa, saikuttelu näkyi puntarilla. Olen yleensä ruokamäärää säätämällä saanut koirien linjat palautettua, jos koirilla on päässyt ylimääräistä kertymään. Mutta aiemmin ei ole ollut tällaista tilannetta, että kuukausitolkulla pitää himmailla. En raaski pienentää ruoka-annosta niin pieneksi kuin tilanne tällä hetkellä vaatisi, joten ostin sitten laihempaa nappulaa sekaan, niin Lempin ei tarvitse ihan nähdä nälkää. Sarallakin pienensin hieman annosta. Lempi ei ainakaan toistaiseksi ole mennyt huonommaksi varovaisesta liikunnan lisäämisestä, joten toivotaan, ettei tarvitsisi kovin pitkään kikkailla ruoka-annosten kanssa.


Jätä kommentti

Pentujen odotusta!

Jotain hyvää tähän kesään – juhannustaiat tuottivat ainakin alustavasti tulosta ja odottelemme pentulaatikkoon asukkaita! Sen verran vahvat ennemerkit oli, että osattiin odotella iloisia uutisia, mutta aina on mukava saada vielä varmistuksen varmistus 😀 Pentuja odotellaan vkolla 34 yhdistelmästä Empathica’s Wishmaster & Titangus Daracha ❤ Tämä yhdistelmä on ollut haaveissani jo pitkään, joten tuntuu aika mahtavalta, että tästä on tulossa konkreettista!

Pentueen isä Rufus on jo hyvään ikään ehtinyt oma kasvattini, täyttää syksyllä 9 vuotta. Rufus on virallisten terveystarkkien puolesta terve: lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0 ja VA0, silmät peilattu terveeksi useita kertoja, viimeksi tämän vuoden tammikuussa. Geenitestejä on tehty muutamia, CEA:n osalta Rufus on kantaja, DM terve, vanhempien tulosten perusteella terve myös HSF4:stä. Rufus on muutenkin ollut perusterve koira koko ikänsä, se ei ole eläinlääkäriä vaivannut kuin terveystarkastusten ja rokotusten merkeissä, ei ole allergioita eikä ruoka-aineyliherkkyyksiä. Rufuksella ei ole aiempia pentueita.

Rufus on ollut myös hyvin monipuolinen harrastuskoira, isoimman osan urastaan se on tehnyt agilitykentillä. Agilityssä Rufus on kisannut nuorempana 3-luokassa, josta sillä on yksi SERT. Rallytokossa Rufus on kilpaillut RTK1 ja RTK2 -titteleiden verran. Se on suorittanut hyväksytysti BH-kokeen sekä vesipelastuksen soveltuvuuskokeen. Tokossa Rufus treenaa ja kilpailee lainaohjaajan kanssa, plakkarissa on TK1 sekä yksi 1-tulos avoimesta luokasta. Rufuksen kanssa on harrastettu myös jonkin verran paimennusta sekä nuorempana pelastuskoiralajeja. Harrastuskoirana Rufus on ollut helposti palkkautuva niin nameilla kuin leluilla, miellyttämishaluinen ja innokas kaikkeen tekemiseen. Näyttelyistä Rufuksella on useampi EH.

Rufus on arjessa mukava, helppo ja tasapainoinen koira, jonka kanssa voi aika huoletta mennä minne vaan. Rufus on ihmisille hyvin sosiaalinen ja ystävällinen, aiheuttaa vaaratilanteita lähinnä vatkaamalla isoa takapuoltaan ymmärtämättä omaa kokoaan 😀 Se tulee toimeen narttujen ja leikattujen urosten kanssa, kotonaan se on ainoa koira, kaverina on kaksi kissaa sekä 5-vuotias ihmislapsi, jonka kanssa ovat ylimmät ystävykset. Ei reagoi koviin ääniin, ukkoseen tai paukkuihin ainakaan arjessa.

Pentueen emä Nuppu on 4-vuotias, myös terveeksi tutkittu: lonkat B/B, kyynärät 0/0, selkä LTV1, VA0, silmät on peilattu terveiksi huhtikuussa. Nuppu on MyDogDNA-tutkittu, on DM- ja MDR1-kantaja, mutta tämän yhdistelmän toteutumisen kannalta olennaisin tieto oli, että Nuppu on CEA:n osalta terve. Nuppu on ollut perusterve, ei ole allergioita eikä ruoka-aineyliherkkyyksiä.

Nuppu on ollut myös hyvin monipuolinen harrastuskoira, se on innokas ja miellyttämishaluinen. Nuppu palkkautuu nameilla ja leluilla. Mari on panostanut Nupun kanssa erityisesti paimennuksen harrastamiseen, ja tässä lajissa parivaljakko on kisannutkin hyväksytyn paimennuksen esikokeen sekä PAIM1 ja PAIM2 -titteleiden verran, ASCA-paimennuksesta Nupulla on yksi Q started-luokan lampailta. Rallytokossa Nupulla on RTK1 ja RTK2 -tittelit, tokosta yksi 1-tulos alokasluokasta. Nupun kanssa on harrastettu myös agilityä, ASCA-kisoissa ovat kirmanneet pari kisaa jokunen vuosi sitten, mutta eivät ainakaan vielä FCI:n puolella. Nuppu on luonnetestattu tänä keväänä +157, testissä arvioitiin paukkuärtyisäksi, arjessa ei reagoi koviin ääniin, ukkoseen tai paukkeeseen.

Arjessa Nuppu on kiva, helppo ja tasapainoinen koira, joka ei jätä ketään kylmäksi leveällä hymyllään. Nuppu on ihmisiä kohtaan sosiaalinen ja ystävällinen, vieraita kohtaan menettää mielenkiintonsa aika nopeasti alkutervehdyksen jälkeen. Nuppu on koirasosiaalinen, tulee toimeen muiden narttujen ja urosten kanssa. Kotona Nupulla on kaverina kaksi muuta koiraa sekä kissoja.

Rakennekuvat vanhemmista, vasemmalla Nuppu 4v, oikealla Rufus kuvattuna maaliskuussa 2021.

Pentueesta odotan terveitä, aktiivisia, hyväluonteisia ja monipuoliseen harrastamiseen soveltuvia pentuja, joille etsitään aktiivisesti harrastavia ja kilpailemisesta kiinnostuneita koteja. Pennuista on tullut jo aika paljon kyselyitä, narttupennuista eritoten, mutta jos sinulla on tarjota hyvä ja harrastava koti urospennulle, niin ota yhteyttä!


Jätä kommentti

Lempin kuulumisia ja Empputreffit 2022

Lempi sairastaa, valitettavasti edelleen. Otettiin kesäkuun loppu ja heinäkuun alku tosi rauhallisesti, ihan lyhyitä ulkoiluja. Ensimmäisen viikon eläinlääkärissä käynnin jälkeen annoin jalkaan laseria kolmesti päivässä, toisella viikolla vähensin sen kahteen antokertaan ja aloin varovasti testailla jalan liikeratoja. Turvotus pysyi laserilla poissa. Heinäkuun ensimmäisellä täydellä viikolla käytiin Katriinalla uudestaan hoidossa. Nestekierto oli lähtenyt korjaantumaan ja keho oli pysynyt suorassa, mutta takajalkojen (kyllä, monikko) tilanteessa oli edelleen jotain kummallista. Molempien takajalkojen kinnernivel kuumotteli ja jaloissa oli lievää turvotusta, pöhötystä tuntui muuallakin kehossa.

Piti tehdä vähän jatkosuunnitelmaa, sillä Katriina jäi lomalle. Katriina ehdotti laseroinnin tauotusta ja kokeilemaan kipulääkkeen purkamista, koska sekin voi aiheuttaa pöhötystä. Lempin keho otti hoitoa vastaan, joten ajatuksena oli, että annettaisiin keholle myös mahdollisuus itse korjata itseään. Jos Lempi vaikuttaisi kivuliaalta, kipulääkkeen voisi aloittaa uudelleen rinnalle. Sovittiin, että katsotaan Lempille uutta hoitoaikaa mahdollisimman pian, kunhan Katriina palailee lomilta. Katriina oli sitä mieltä, että Lempiä voisi vähän koittaa uittaa ja liikuttaa, mutta ennemmin vähän usein kuin pitkiä lenkkejä. Suunniteltiin, että seurataan hoidon vaikutusta noin viikon ajan, ja jos ei kohenemista tapahtu, niin voisi olla hyvä suunnata taas eläinlääkärille – Katriina edelleen puhui borrelioositestien puolesta, koska oirekuva on niin epämääräinen.

Lempi on liikkunut Katriinan hoidon jälkeen minusta pääsääntöisesti ihan hyvin ravilla, laukkaa tai muita rankempia liikelajeja pitää vielä välttää, mutta eipä Lempi niitä kovin hanakasti ole halunnut esitelläkään. Takajalkojen venyttely on lisääntynyt enkä huomannut voinnissa mitään huononemista kipulääkkeen purkamisen myötä. Otettiin ensimmäinen viikko hoidon jälkeen vielä aika rauhallisesti, pisin lenkki on ollut ennen aamuvuoroa kierretty aamulenkki, jonka kävelemiseen menee n. 40min hyvin rauhallisesti kävellen. En huomannut liikkeessä tai Lempin voinnissa huononemista liikunnan jälkeen, jaloissa ei ole ollut mun käsiin tuntuvaa turvotusta, mutta kinnernivelet kuumottelevat edelleen liikunnan jälkeen, vasen oikeaa enemmän. En pystynyt odottamaan edes viikkoa, kun soittelin klinikoita läpi lääkäriajan varaamiseksi, mutta kaikki ovat lomalla – saatiin aika vasta tälle viikolle. Meillä piti olla aika huomenna, mutta tänään klinikalta soitettiin, että eläinlääkäri on sairastunut, joten aika siirtyi vielä eteenpäin. Viime viikolla Lempi oli minusta kotona vähän pirteämpi ja touhukkaampi, joten viime sunnuntaina käytiin kokeilemassa vähän pitempää lenkkiä. Olisi kannattanut jättää se tekemättä, illemmalla Lempi oli taas haluttomampi liikkumaan ja kirputteli jalkojaan enemmän. Tänään pidin sille ihan lepopäivän, täytyy huomenna kokeilla, kestäisikö se pientä liikuttelua.

Luoja minun lisäkseni tietää, miten voi kokea näin täydellistä riittämättömyyttä ja hyödyttömyyttä. Ja että mun pää leviää. Ja miten tuntuu, että olen ihan yksin tämän helvettini kanssa.

Olen yrittänyt jaksaa käydä Saran kanssa treeneissä, että saisi välillä jotain muuta tekemistä ja ajateltavaa. Oma tekeminen tuntuu onnettomalta räpeltämiseltä, en vaan pysty antamaan kaikkeani. Meillä oli Saran kanssa rallytokokisat heinäkuun alussa, mun omalla tunnetasolla ehkä yhdet vaikeimmista kisoista koko harrastusurani aikana. Ennen kisojen alkua iski yleismaailmallinen ahdistus, ahdisti niin paljon, etten välillä meinannut saada henkeä. Harkitsin pariin kertaan, että lähden kotiin kisaamatta ollenkaan, kun oma pää ei vaan pysy kasassa. Sara kulki koko ajan vierelläni ja haki kontaktia. Vähän ennen rataantutustumisen alkua istuin hetken autolla, Sara nousi ja puski päälaellaan poskeani vasten. Ihan kuin se olisi halunnut viestittää, että ei minun tarvitse mennä yksin vaan mennään yhdessä.

Se hetki auttoi. Sain mentyä rataantutustumiseen. Hain Saran autosta ja pääsin tuttuun ja turvalliseen kuplaan sen kanssa, unohdin kaiken muun, oltiin vain me yhdessä rallyradalla. Sara teki töitä niin hienosti, pieni vartaloapu piti antaa maahanmenon varmistamiseksi, se oli rallytreenitauon aikana päässyt unohtumaan.

Tuloksena 99 pistettä, kovatasoisessa avoimessa luokassa 3. palkintosija ja titteli RTK2. On se kulta ❤

9.-10.7. oltiin jo hyvän aikaa sitten sovittu Empputreffiviikonlopuksi. Meillä ei ole ollut perinteisiä Empputreffejä moneen vuoteen, ja tätä rentoa tapaamismuotoa olivat ilmeisesti kaivanneet muutkin kuin minä. Lauantaiaamuna kellon soidessa pitkien työputkien ja ahdistuksen viemien yöunien jälkeen tuntui ensin, että en jaksa millään lähteä. Mutta kun siinä aikani heräilin ja muistuttelin itselleni, että nämä meidän tapaamiset on aina olleet juuri sitä, mitä tarvitsen voimautumiseen, sain itseni liikkeelle. Ja hyvä, että sain, koska olihan meillä ihan valtavan ihana viikonloppu!

Lauantai alkoi perinteisellä brunssitoko/-rallytoko/-tottiksella. Millään tapaa alleviivaamatta – olin ensimmäisenä paikalla! Keräännyttiin Ellin vanhalle kentälle, kerkesin levittäytyä valtavan tavaramääräni kanssa, kaikki osallistujat tulivat paikalle, pidin vähemmän juhlallisen alkupuheen, saatiin rallyrata rakennettua… ja eikö kentälle ilmaantunut pari hämmentynyttä koiraharrastajaa, jotka kysyivät, että onko meillä varaus kentälle – koska heillä oli. Ollaan lukemattomat kerrat käyty treenailemassa kentällä eikä siellä ikinä ole ollut ketään, joten eipä tullut mieleen tarkistaa, että siellä voisi olla varauksia. Joten eikun purkamaan leiriä ja miettimään, minne ihmeeseen me sitten oikein mennään. Sitten keksittiin, että Jattilan pihalle päästään ainakin, siellä on vasta valmistunut iso ja hyvin tasainen parkkialue, ja sieltä meitä ei varmasti kukaan häädä pois. Onneksi ei ollut pitkä matka siirtyä.

Uuden leiriytymisen jälkeen päästiin varsinaiseen asiaan eli syömi– eikun siis treenaamaan! Lauantaina meitä olikin kivankokoinen porukka: Aino, Keksi (E. Naroona), Tipu (E. Shaula) ja Karkki-karjis, Mari, Noa (E. Norris) ja Nuppu (Titangus Daracha), Venla, Vilppu (E. You Are Not Alone) ja Tyyne (E. Leviathan), Ari ja Haba (E. Saros), Hanne ja Henkka sekä Ohmi (E. Lionheart), Hanna ja Mera (E. Moonheart), Maija ja Härnä (E. Siren), Miljalotta ja Vilho (E. Fenrir), Saana ja Koda (E. Gilgamesh), Eveliina, Eemeli ja Sokka (Tillyhills Svart På Vitt) sekä meidän poppoo.

Useampi tunti vierähti mukavasti rallyrataa treenaten, syöden, kuulumisia vaihtaen ja kuvia ottaessa. Sääkin suosi, oli pilvistä, muttei satanut vettä, ja sopivan lämmintä. Saran kanssa käytiin tekemässä kolme rallyrataa, viimeinen oli MES-tasoinen ja meille aika haastava, mutta namittamalla siitäkin selvittiin. Lempi joutui tyytymään seuraneidin rooliin, mutta se oli onnellinen aina, kun joku meni pitämään sille seuraa aitaukseen, ja oli mulla varattuna sille jäädytetty herkkukongi, niin se sai treenien seuraamisen lomassa vähän herkutella. Treenasin myös Tipun ja Keksin kanssa. Tipu lähti alkuhämmennyksen jälkeen tekemään hommia aika kivasti, ja Aino jo kyseli, milloin mennään kisoihin 😀 Keksi kulki pitkästä tauosta huolimatta tosi kivasti myös, sillä oli tehtävät takapäänkäyttötehtäviä lukuun ottamatta hyvässä muistissa. Treenien ja posetuskuvien ottamisen jälkeen käytiin pieni kimppalenkki, josta nääntyneinä suunnattiin porukalla Barot’siin syömään. Jos etsit Jyväskylästä hyvää burgeriravintolaa, niin tälle erittäin lämmin suositus, törkeän hyvät eväät eikä rasita kukkaroakaan liiaksi!

Noa (E. Norris) kohta 7,5v

Keksi (E. Naroona) kohta 7,5v

Maailman kilteimmät koirat ❤

Vilppu (E. You Are Not Alone) 5,5v

Haba (E. Saros) kohta 3,5v

Tipu (E. Shaula) kohta 3,5v

Sara (E. Soraya) kohta 3,5v

Siskokset (Haba kerkesi jo lähteä ennen sisaruskuvan ottamista)

Mera (E. Moonheart) 2v

Ohmi (E. Lionheart) 2v

Hearts-pentueen edustus

Koda (E. Gilgamesh) melkein 7kk

Härnä (E. Siren) melkein 7kk

Tyyne (E. Leviathan) melkein 7kk

Vilho (E. Fenrir) melkein 7kk

Eidolonit

Lempi (Two Coasts’ Rala) 5,5v

Nuppu (Titangus Daracha) 4v

Sokka (Tillyhills Svart På Vitt) kohta 3v

Tasapuolisuuden nimissä kuvat myös Karkista (Woylie’s Karkki) 9v

Saatiin myös uusi hieno ryhmäkuva!

Vasemmalta oikealle: Vilho, Ohmi, Lempi, Sara, Tipu, Keksi, Härnä, Nuppu, Noa, Tyyne, Mera ja Koda

Syönnin päälle lähdettiin keräämään voimia seuraavaa päivää varten. Minä vein koirat ja tavarat kotiin, käytiin pieni kieppi kävelemässä ja lähdin Ainon ja Ellin seuraksi nautiskelemaan rantasaunasta ja uimisesta. Uni maittoi illalla paremmin.

Sunnuntaina kello soi taas, ja aamutoimet olivat ripeät, sillä edessä oli maastopäivä. Ajeltiin Laukaan takametsiin Hietasyrjään, jossa oli sopivasti helppokulkuista maastoa niin haku- kuin jälkitreeneille. Millään tapaa alleviivaamatta – olin taas ensimmäisenä paikalla! Kuvaaminen jäi sunnuntaina vähän vähemmälle, mutta joitakin kuvia tuli räpsittyä, tässä alla joitakin valittuja paloja. Sää suosi sunnuntainakin pääosin, yksi sadekuuro saatiin niskaan, mutta muuten oli pilvistä ja loppupäivästä paistoi jopa aurinko.

Maastopäivään osallistujia oli hieman lauantaita vähemmän, mutta meitä oli varsin mukavankokoinen porukka. Valtaosa halusi tehdä hakua, me tallattiin Marin kanssa toistemme koirille jäljet. Lempille ja Saralle jäljillä oli mittaa noin 200m, Saralle testimielessä yksi keppi (ilman rasiaa) ja toinen jäljen lopussa rasian päällä. Lempille kolme keppiä rasioiden päällä. Saran jälki oli namitettu koko matkalta, Lempillä oli lyhyitä namittomia pätkiä.

Veljekset Koda ja Vilho harjoittelivat haun alkeita ja tykkäsivät erityisesti juoksuosuudesta!

Molempien jäljet menivät tosi hyvin! Lempi oli niin onnellinen päästessään tekemään jotain, se jäljesti tosi tarkasti ja täsmällisesti, tarjosi hienot maahanmenot jokaiselle rasialle. Sara teki myös hienoa työtä, se merkkasi kepin ilman rasiaa ja jatkoi hienosti työskentelyä välipalkkauksen jälkeen. Se ei edellistreeniin verrattuna nostellut niin paljon päätään jäljellä ja työskenteli muutenkin rauhallisemmin, pieni kaahotushetki mahtui jäljelle, mutta Sara rauhoitti itse itsensä. Olin tosi tyytyväinen!

Päteviä esineruutukoiria!

Hanna intoutui tallaamaan Lempille vielä toisen jäljen, siinä alkupätkä namitettu, muuten ilman nameja ja pari keppirasiaa jäljen varrella, jäljellä mittaa n. 150m. Lempi teki ihan superhienosti töitä, sitä ei haitannut namien puuttuminen ollenkaan! Sattui vielä sellainen työtapaturma, että Lempin jälki meni toisen jäljen päältä, mutta Lempi ei ollut moksiskaan harhajäljestä.

Hakutreenien päätteeksi tehtiin vielä esineruutua. En ole Saran kanssa tehnyt esineruutua koskaan, mutta ajattelin, että tässähän sitä aikansa kuluksi kokeilee. Saralle annettiin iso näköapu (avustaja kävi näyttävästi heittämässä hanskan metsään), ja vitsi – sehän lähti etsimään tosi hienosti. Jos hanskaa ei meinannut löytyä, Sara seisahtui paikalleen katsomaan minua, mutta kannustuksesta jatkoi etsintää. Viimeisellä toistolla se jopa toi hanskan melkein mulle käteen asti!

Tyyne hauskuutti meitä esineruudussa ja loppupalkkauksessa

Maastotreeneissä saatiin useampi tunti kulutettua, kun treenailtiin ihan rauhassa. Treenien päätteeksi osa suuntasi jo kotimatkalle, mutta jäljelle jääneen porukan kanssa käytiin vielä pienellä lenkillä Hietäsyrjän kangasmetsäpoluilla. Otettiin lenkkiporukasta vielä lopuksi kuva.

Vasemmalta oikealle: Koda, Nemo, Noa, Nuppu, Sara, Lempi, Mera ja Vilho.

Lenkin päälle suunnattiin kotia kohti. Hanna ja Miljalotta tulivat koirineen vielä pyörähtämään meillä koiriensa hieronnan ajaksi ennen kotimatkaa. Me otettiin koirien kanssa loppuilta hyvin rauhallisesti loikoillen sohvalla. Lämmin kiitos kaikille ihanasta viikonlopusta! ❤ Tämä tuli niin tarpeeseen!

Jottei päivitysväli veny turhan pitkäksi, niin listaan tähän kasvattien tuloksia edellisen tulospäivityksen jälkeen:

  • 17.6. Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) suorittivat hyväksytysti paimennuksen taipumustestin eli Oodi tienasi itselleen hienon tittelin PAIM-T!
  • 21.6. Venla ja Vilppu (E. You Are Not Alone) kisasivat rallytokon mestariluokassa kolmannen hyväksytyn tuloksen 73 pisteen veroisesti ja Vilppu sai uuden tittelin RTK4!
  • 2.7. Linda ja Bree (E. Sweetheart) kävivät testaamassa Breen paimennustaipumuksia erinomaisin tuloksin ja PAIM-T tittelin veroisesti!
  • 3.7. Linda ja Bree kävivät Oulun KV:ssa Paavo Mattilan kehässä hakemassa ERIn tosi kivalla arvostelulla: ”Kaunis narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Kuono-osa voisi olla hieman täyteläisempi. Otsapenger hieman selkeämpi. Kaunis kaula. Erittäin hyvä runko ylälinja ja takaosaa. Hieman niukasti kulmautunut edestä ja eturintaa voisi olla hieman enemmän. Erinomainen karva. Hyvät liikkeet. Miellyttävä käytös.” Bree oli kilpailuluokan 4.
  • 6.7. Pipsa ja Helmi (E. Neytiri) palasivat rallytokon kisakentille jokusen vuoden tauon jälkeen korkkaamaan mestariluokan. Ja hienosti muuten korkkasivatkin – tuloksena 92p!
  • 7.7. Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) saivat toisen hyväksytyn tuloksen rallytokon alokasluokasta, jälleen täydellä 100p suorituksella luokkavoiton kera!
  • 10.7. Linda ja Bree (E. Sweetheart) korkkasivat rallytokon kuninkuusluokan 84 pisteen suorituksella!
  • Zeke (E. Braveheart) käväisi heinäkuussa Hearts-pentueen viimeisenä luustokuvissa loistavin tuloksin: lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, SP0 ja VA0! Nyt on koko pentue kuvattu luustoltaan terveeksi ja taas hetkeksi kaikki kuvausikäiset Emput luustoltaan tutkittu! ❤
  • Saila ja Moira (Color Runs Ready for Success) tekaisivat heinäkuun alkupuolella agilityn medi3-luokassa nollaradan!
  • 16.7. oli tarjolla kotiseuran agilitykisat, jossa oli Emppuedustusta paikalla useamman koiran edestä! Aino ja Tipu (E. Shaula) tekaisivat kaksi voittonollaa 1-luokasta, Tipulle siitä hyvästä OIVA ja menolippu 2-luokkaan! Arille ja Haballe (E. Saros) ensimmäinen LUVA-nolla agilityradalta samoista karkeloista! Myös Hanne ja Ohmi (E. Lionheart) tekivät LUVA-nollan arvoisen radan hyppäriltä, ja tosi lähellä kävi nolla tyrkyllä myös agilityradalla!

Valtavasti onnea kaikille! ❤ Aino laittoi videon Tipun toisesta nollaradasta, tätä kelpaa kyllä katsella 🙂