Empathica's Blogi


Jätä kommentti

Omien koirien ja muun Emppuperheen syyskuulumiset

Yritin lueskella blogista, milloin viimeksi olen kirjoitellut muun Emppupoppoon kuulumisista, ja totesin, että aika pitkä aika sitten. Tuurissaan on, mitä tässä vaiheessa enää muistaa, mutta yritän parhaani onnettoman muistini kanssa 😀

Aloitan tulospäivityksellä – jos nyt oikein selasin, niin edellinen tulospäivitys on heinäkuun puolivälistä… Tästä listasta voi tulla pitkä 😀

  • 6.8. Hanna ja Mera (E. Moonheart) kävivät australianpaimenkoirien erkkarissa islantilaisen Lilja Halldorsdottirin kehässä hakemassa harrastus-H:n seuraavalla arvostelulla: ”2 years old. Good proportions. Feminine head with good strengh of muzzle. Skull could be stronger. High set ears. A bit round eyes. Moderate neck. A bit steigh in shoulder in upper arm. Chest just deep enough. Ribs could be better sprong. Moderate angulation rear. Level topline. She mover with short steps, both front and rear, is good in balance but I`d like more power.”
  • 13.8. Viivi ja Kromi (E. Fireheart) kävivät myös näyttelyssä, Tuire Okkola tuumasi Kromista seuraavaa: ”2v. Koon ylärajalla. Hento luusto. Hyvä rinnan syvyys. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä pään pituus. Ilmettä häiritsee pystyt korvat. Hyvä väri, karva ei tänään parhaassa kunnossa. Liikkuu ahtaasti takaa. Hyvä askelpituus. Esitetty hyvin.” Kromille T.
  • 13.8. Ari ja Haba (E. Saros) kisasivat kotikisoissa agilityä kahden voittonollan kera, joilla tuli samalla menolippu agilityn 2-luokkaan!
  • 14.8. Viivi ja Kromi (E. Fireheart) korkkasivat virallisen kisauransa rallytokon tuplakisoissa. Ensimmäiseltä radalta tuloksena 81p ja toiselta 96p ja 3. palkintosija!
  • 20.8. kisattiin rallytokon sm-kisat Ylöjärvellä, siellä oli Emppuedustusta kahden koirakon verran. Hannalle ja Meralle (E. Moonheart) alokasluokasta 89 pistettä ja uusi koulari RTK1! Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) tekivät alokasluokassa kolmannen 100p suorituksen, heillekin koulari RTK1 ja he sijoittuivat kisoissa 2. palkintosijalle!
  • 27.8. Linda ja Bree (E. Sweetheart) kisasivat tokon voittajaluokasta 1-tuloksen!
  • 28.8. Aino ja Tipu (E. Shaula) kisasivat Kerimäellä paimennuksen rotumestaruuskisoissa. Viime vuonna he voittivat 1-luokan rotumestaruuden paimennuksessa. Tänä vuonna heille rotumestaruus 2-luokasta upealla ERI/91-tuloksella, jolla lunastettiin myös menolippu 3-luokkaan!
  • 3.9. Katja ja Zeke (E. Braveheart) kisasivat rallytokon alokasluokasta 90 pisteen radan, jolla tuli myös koulari RTK1!
  • 3.9. Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) korkkasivat rallytokon avoimen luokan 90 pisteen radalla, heille myös TP!
  • 3.9. Tiina ja Vips (E. Salacia) kisasivat tokon voittajaluokasta 2-tuloksen, 1-tulos jäi ihan muutaman pisteen päähän! 2-tulos riitti kisoissa kuitenkin luokkavoittoon 🙂
  • 19.9. saatiin iloisia uutisia Kennelliitosta Odinin (E. Grimnir) virallisten luustokuvaustulosten muodossa: lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja selkä LTV0! Nyt on taas hetkellisesti kaikki kuvausikäiset ja hengissä olevat kasvatit virallisesti luustokuvattu ❤
  • 24.9. sisarukset Kromi (E. Fireheart) ja Mera (E. Moonheart) kävivät mh-luonnekuvauksessa, molemmat ihan itsensä näköisillä profiileilla. Molemmille laukauksista 1, loistavaa!
  • 1.10. Ari ja Haba (E. Saros) kisasivat paimennuksen 1-luokasta upean tuloksen ERI/92 ja tienasivat samalla itselleen menolipun paimennuksen 2-luokkaan!
  • 1.10. Linda ja Bree (E. Sweetheart) kisasivat seuramestaruuksissa rallytokoa, heille tulokseksi MES92 ja seuramestaruuden 3.sija!
  • 8.10. tuore isäkoira Rufus (E. Wishmaster) kisasi lainaohjaajan kanssa tokon avoimesta luokasta toisen 1-tuloksen, heille 3. palkintosija myös!
  • 16.10. Linda ja Bree (E. Sweetheart) kisasivat rallytokosta ensimmäisen valionarvokiinnityksen tuloksella MES100! Toiselta kisaradalta tuloksena MES87!
  • 23.10. Hanna ja Mera (E. Moonheart) korkkasivat virallisen agilityuransa hyppyradalla. Vielä ei tuloksilla juhlittu, mutta meno oli niin hienon näköistä, että tulokset lienevät vain ajan kysymys 🙂
  • 5.11. Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) kisasivat rallytokon avoimesta luokasta toisen tuloksen 93 pisteellä!
  • 5.11. Linda ja Bree (E. Sweetheart) saivat toisen valionarvokiinnityksen rallytokossa tuloksella MES99!
  • 6.11. Pipsa ja Oodi (Red’n Ready Make It Double) korkkasivat virallisen tokouransa komealla 191 pisteen suorituksella, jolla he saivat myös KP:n ja luokkavoiton!
  • 12.11. oli kauden viimeiset paimennuskisat Somerolla. Marille ja mammalomalta palanneelle Nupulle (Titangus Daracha) EH/88, oli tosi hieno rata!
  • Aino ja Tipu (E. Shaula) tekivät samaisissa paimennuskisoissa valtavan kauniin ja sujuvan radan 3-luokassa, heille tuloksena ERI/94, uusi titteli PAIM3 ja ensimmäinen valionarvokiinnitys! ❤
  • 19.11. Ohmi (E. Lionheart) kisasi lainaohjaajan kanssa JAT:n seuramestaruuksissa agilityä, hyppyradalta tuli 0-tulos, joka riitti 2. palkintosijaan sekä JAT:n 1-luokan seuramestaruuteen!
  • 19.11. Linda ja Bree (E. Sweetheart) tekivät Emppuhistoriaa rallytokokisoissa – tuloksena MES98 pistettä, kolmas valionarvokiinnitys eli Bree on nyt Suomen rallytokovalio ja toinen rallytokovalionarvon saavuttanut Emppu! ❤
  • 20.11. Mari ja Noa (E. Norris) kisasivat rallytokon mestariluokasta 84 pistettä ja uuden koularin RTK4!

Ihan valtavasti onnea kaikille tuloksia tehneille, kasvattaja on täällä ollut koko syksyn ihan pyörällä päästään ja pyyhkinyt monet kerrat onnen kyyneleitä silmäkulmistaan! Ihan huikeita nämä ihmiset koirineen! ❤ Alla joitakin kuvia, kaikki omistajiensa ottamia.

Omien koirien kanssa on palailtu normaaliin arkeen pentujen lähdettyä maailmalle. Vapaa-ajanvietto-ongelmia ei ole ollut, tekemistä on riittänyt ja nyt on ollut ihana keskittyä omien koirien treenaamiseen, kun pahin väsymys pentuprojektin jäljiltä alkaa olla selätetty. Olen vasta viimeisen viikon aikana havahtunut, kuinka paljon energisemmältä oma olo tuntuu, kun ei ole enää 3-vuorotyön pyörässä. Vaikka koulu vaatii aika paljon aikaa ja energiaa, ei koulupäivän jälkeen ole kaikkensa antanut olo, vaan vielä jaksaa puuhastella koirien kanssa. Eikä ole ihan kuollut, vaikka viikonloppukin menisi erinäisissä riennoissa. Jos olisin etukäteen tiennyt, miten paljon nauttisin opiskeluajasta, olisin hakenut kouluun jo monta vuotta sitten!

Lempi on käynyt Kaiperlan hoidettavana syyskuun alussa ja marraskuun lopussa. Loppukesän ensimmäisellä hoidolla oli isoin vaikutus ja muutos koiran olemukseen ja käytökseen, mikä on ihan normaalia, nyt pyritään ylläpitämään hyvää tilannetta. Syyskuun hoidossa todettiin tilanteen menneen paljon parempaan, lantion ja oikean takajalan kiertoa hoidettiin vielä lisää. Toisen hoidon jälkeen Lempi on ollut minusta ihan normaali oma iloinen (ja joskus vähän raskas) itsensä. Se on saanut metsässä hillittömiä hepuleita, leikkii taas Saran kanssa, leikkii leluilla ja on juuri sellainen, kun minusta Saukin pitää olla ❤ Edellisessä hoidossa todettiin, että lantioon oli tullut taas hieman jännitettä, joskaan ei samassa mittakaavassa kuin aiemmin. Lempi tekee kovasti juoksua, mikä viittaisi taas siihen, että juoksuväli lyhenee. Kaiperla oli kuitenkin sitä mieltä, että nyt ei kannata tähän väliin rientää sterkkaamaan, vaan annetaan seuraavan juoksun rauhassa tulla ja mietitään sterilointia ensi keväänä, kunhan hormonaalinen toiminta on taas tasoittunut. Jossain kohtaa mua aika paljon ahdisti ajatus seuraavasta juoksusta, mutta nyt tiedän, mistä apu löytyy, jos Lempi alkaisi kehitellä samanlaisia oireita kuin kesällä.

Pohdittiin Kaiperlan kanssa aika paljon syitä, miksi Lempin juoksuväli lyhenee. Vastaus taitaa olla aika paljon yksinkertaisempi kuin ensin ajattelinkaan – se taitaa lyhentää väliä, jotta saisi synkronoitua juoksukierron samaan rytmiin Saran kanssa. Saralla oli juoksu nyt marraskuussa, ja kun nyt vähän olen kelaillut viime kevään tapahtumia, niin Saralla oli juoksu myös viime keväänä vähän ennen Lempiä. Mutta syy sille, miksi Lempi kehittelee jännitystilaa lantioonsa, taitaa pysyä mysteerinä. Toivotaan, että sen osalta saadaan tilanne rauhoittumaan steriloinnin myötä.

Olen tämän Lempin takapääepisodin myötä miettinyt aika paljon meidän tulevaisuutta agilityssä. Agilityllä ei ollut ainakaan tietoista osuutta Lempin oireiden alkamiseen, mutta lajin vaatimukset viime kesän tapahtumien jälkeen ovat mietityttäneet aika paljon. Lempi täyttää helmikuussa 6 vuotta, ja meidän agikisaurasta on mennyt puoli vuotta tähän takapään ongelmien selvittelyyn ja hoitoon. Kuntoutukseen menee aikaa vielä lisää, tällä hetkellä ajatuskin agilityn tekemisestä Lempin kanssa ei tunnu hyvältä – en halua riskeerata sen kanssa yhtään. Ikävä tosiasia on myös, että Lempin keho ei oikeastaan missään vaiheessa ole mielestäni kovin hyvin kestänyt agin harrastamista. Tällä hetkellä tuntuu, että en ole palaamassa Lempin kanssa enää agilitykentille. Toisaalta surettaa ihan kauheasti, kun Lempi on tykännyt agilitystä aina ihan valtavasti, ja agi on Lempin kanssa ollut hauskaa ja opettavaista. Mutta toisaalta toisessa vaakakupissa painaa Lempin terveys – haluan, että sen keho kestää mahdollisimman hyvänä mahdollisimman pitkään, jotta voin harrastaa sen kanssa muita lajeja. Päästiin Lempin kanssa tuuraamaan loppuvuoden ajaksi noseworkin viikkovalmennukseen, ja näistä treeneistä on tullut lyhyessä ajassa meidän viikon kohokohta! ❤

Lokakuun lopussa meillä olisi ollut Lempin kanssa paikka paimennuskisoihin Somerolle samaisella reissulla, kun käytiin osteopaatillakin. Tästä päästään seuraavan perheenjäsenen murheisiin, joita onkin riittänyt tälle syksylle kylliksi – kyse on meidän uskollisesta menopelistä eli Epzistä, meidän ikiomasta Toyotasta! Taannoin olleen Emppujen paimennusviikonlopun jälkeen se kävi korjaamolla käyntiongelmien vuoksi, ja sen korjaamiseen käytettiin opiskelijabudjettiin nähden aika iso kasa rahaa. Lähiympäristön ajoissa en huomannut siinä mitään ongelmaa korjaamolla käynnin jälkeen, joten lokakuun lopussa suunnattiin Etelä-Suomen reissuun. Matkalla osteopaatille Epzi alkoi Hämeenlinnan kupeessa oireilla aika kovasti. Hämeenlinnasta ei ollut enää pitkä matka Kaiperlan vastaanotolle, joten päätin riskeerata ja yrittää ajaa sen sinne, ettei Lempin hoitoaika jäisi välistä. Selvittiin perille, mutta sitten pitikin pohtia, että mitäs tehdään seuraavaksi. Ihana Lotta tuli pelastamaan meidät – hinattiin mun auto Riihimäelle korjaamon pihaan, ja mentiin yöksi Lotan luo, se oli ollut suunnitelmissa muutenkin. Olisin saanut Lotalta auton lainaan, että pääsen Somerolle kisoihin, mutta kisapäivän pituudesta ei ollut takuita, ja alkuillasta kotiin lähteviin juniin ei olisi mahtunut koiria mukaan. Elättelin toiveita, että jos Mari olisi saanut peruutuspaikan kisoihin, niin olisin päässyt kyydissä kotiin, mutta peruutuspaikkaa ei tullut tilauksesta. Vaihtoehdot oli jättää kisat väliin ja lähteä päivällä hyvissä ajoin kotimatkalle koirien kanssa tai mennä kisoihin ja olla kotona yömyöhällä. Harmituksen kera päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon eli ei päästy Lempin kanssa kokeilemaan tänä vuonna toista kertaa 1-luokan kisoja. Toivottavasti sitten ensi keväänä…

Meillä oli ihan hauska viikonloppu kyllä auton kanssa vastoinkäymisistä huolimatta. Käytiin Lotan kanssa hinausoperaation jälkeen pizzalla ja lenkkeiltiin koirien kanssa. Tulipa todettua sekin, että näissä meidän kohtaamisissa on aina tätä ylimääräistä säätöä ja ohjelmanumeroita. Ollaan naurettu kyllä monet kerrat jälkikäteen, kuinka tohkeissaan molemmat oltiin lähdössä hinaamaan mun autoa, vaikka kummallakaan ei ollut mitään käsitystä, miten hinausköysi asennetaan 😀 Saatiin tähän onneksi apua, ja köysikin piti aika tarkkaan määritellyn ajan – se irtosi itsestään korjaamon pihassa – säästäen meiltä vaivan pohtia, miten se otetaan irti!

Kotimatka koirien kanssa olikin astetta jännempi – nämä mun liki 6- ja 4-vuotiaat koirat eivät ole koskaan ennen matkustaneet julkisilla. Matka sujui kuitenkin varsin hyvin ensikertalaisilta! Molemmat asettuivat aloilleen hyvin ja pääosin nukkuivat koko kotimatkan alkumatkan ihmettelyn jälkeen. Lempi hieman kiihtyili junassa matkustaneista muista koirista, jotka tietysti olivat kiinnostuneita mun koirista, koska Saralla alkoi juoksu olla parhaimmillaan… Mutta hyvin selvittiin ennakoimisella. Auto oli Riihimäellä korjaamolla viikon, ja pääsin seuraavan viikon loppupuolella vapaapäivänä hakemaan sen kotiin. Käyntiongelman syy jäi vähän epäselväksi, se korjaantui paljon ihan perusosien vaihdolla, muttei poistunut täysin kokonaan. Se ei pahemmin oikutellut kotimatkalla, ja nyt tässä lähiajoa ajaessa se on pelittänyt taas ihan ongelmitta. Väistämätön taitaa olla edessä, mutta kun se meni katsastuksesta vielä läpi, niin yritän sillä pärjäillä ainakin siihen saakka, kunnes tulee taas korjaamon tarvetta. Paras olisi, jos sillä selviäisi valmistumiseen saakka.

Tulipa tuossa useamman autottoman viikon aikana todettua, että elämä ja harrastaminen ilman autoa on aika tuskaista ja onnetonta. Kaikki koirien treenit on sen verran kaukana eikä niihin pääse järkevästi julkisilla. Onneksi on ihania kasvatinomistajia, joista useamman kanssa treenaan samoissa ryhmissä, niin ei tarvinnut olla ihan ilman treenejä!

La 5.11. meillä oli Emppuporukalla agipäivä täällä Jyväskylässä. Paikalla oli mukavasti porukkaa – Saana ja Koda (E. Gilgamesh), Miljalotta ja Vilho (E. Fenrir), Maija ja Härnä (E. Siren) ja isikoira Meno (Wirneen Melkoinen Menijä), Hanne ja Ohmi (E. Lionheart), Hanna ja Mera (E. Moonheart), Ari & Haba (E. Saros), Eemeli ja Sokka (Tillyhills Svart på Vitt) sekä Eveliina Lohtun (E. Madame of Magic) kanssa sossuilemassa, Mari ja Emi (E. Queen of Peace) ja minä Saran kanssa. Rata oli tunnettua Aino-laatua eli ihanan soljuva, sopivasti haastava ja hyvin otettiin ilo irti pitkistä esteväleistä isolla kentällä. Saran kanssa treenattiin hyppyrataa, kun me ei vieläkään tehdä kontakteja radan osana. Tämä oli paras videoitu pätkä, tehtiin koko rata toisella kierroksella nollana, mutta se veto ei harmillisesti tullut videolle. Maija oli ottanut kuviakin treenien ohessa, tässä jokunen kuva Sarsusta, alempana valittuja paloja muista osallistujista ❤

Kertaalleen käytiin marraskuun alussa paimennustreeneissäkin Marin kyydillä. Paimennus oli aika paljon haastavampaa pimeällä. Sara oli juoksunsa ansiosta vähän haaveilutuulella, mutta teki muutaman tosi hyvän työnnön kujassa. Harjoiteltiin myös lampaan kiinniottoa ja koiran avulla lampaan erottamista laumasta. Tämä tehtävä tosin jatkossa luultavasti poistuu ainakin kisoista kokonaan, mutta tulipahan treenitilanteessa testattua, että tällaistakin voi tehdä. Lempin kanssa alettiin myös harjoitella työntöjä. Koirien välillä eron huomaa kyllä, että Saralla on voimaa työnnössä enemmän, mikä on ohjaajan kannalta helpompaa; Lempin kanssa ohjaajan pitää paremmin olla tilanteen tasalla ja auttaa enemmän. Hyvät treenit oli molemmille.

Tällä viikolla alkoi Laura Sutisen valmennussarja JAT:lla, jossain mielenhäiriössä ilmoittauduin sinne Saran kanssa. Opiskelujen alettua ja pentuprojektin keskellä ei ole ollut oikein mahdollisuutta osallistua ulkopuolisiin koulutuksiin, ja ihan viikkotreeneihinkin pääseminen on välillä ollut haastavaa, joten ajattelin varmaankin, että tekisi ihan hyvää päästä jonkun vieraan silmän alle. Treenattiin kahta pitempää kontaktitonta pätkää radalla. Kuulin aika monta kertaa sellaisia etäisesti tutuilta kuulostavia kommentteja kuten ”luota koiraasi”, ”anna sen sun koiran tehdä töitä”, ”anna sun koiran loistaa” ja ”JUOKSE!” Lyhyesti tiivistettynä jään siis turhaan varmistelemaan koiran tekemisiä yhdessä kohtaa, mikä kostautuu sitten jatkossa, kun pitäisi ehtiä ohjaamaan seuraavaa paikkaa. Saralle lähdettiin opettamaan poispäin-wrappia ja saatiin sen harjoittelu kotiläksyksi, siitäkin pieni ote videolla (ja itselle muistiin, että käsky tähän on out-out). Kouluttaja mainitsi, että Sara on aika kiihkeä koira, ja sillä on hieman taipumusta turhaumakiukkuun – en kyllä yhtään käsitä, mistä tällainen vaikutelma tuli 😀 Sen verran kovaa sai vetää treeneissä, että jalat oli aika hapoilla, näkyykin videon viimeisissä vedoissa, että ihan ei juoksu kartturilla kulkenut enää. Ei tee hyvää tällaiset pentuprojektit ja treenitauot (eikä kyllä huono kuntokaan).

Tänä viikonloppuna pidettiin Emppuporukalla vuoden viimeinen tapahtuma – Emppujen pikkujoulut! Olin varannut meille Motivaation hallilta ison kentän kolmeksi tunniksi rallytokon ja tokon treenaamista varten, iltapäivällä meillä oli varattuna halukkaille uintiajat Jyväskylän Koirauimalasta ja uintien jälkeen suunnattiin vielä porukalla syömään. Porukkaa oli jälleen mukavasti: Mari kera ison laumansa, Aino koirineen, Saana & Koda, Emppujen Tampereen alajaosto eli Hanna & Mera, Viivi & Kromi ja Miljalotta & Vilho, Katja & Zeke (E. Braveheart), Eveliina & Sokka ja Lohtu. Saija käväisi Ruutin (Hazelmoor Yoiku Yemma) ja Neean kanssa sossuilemassa hallilla, ja Iina ja Miilukin (E. Lady of Lightning) ennättivät lopuksi tulla piipahtamaan. Harmillisesti viime hetkellä tuli vielä aika paljon peruutuksia, tulossa oli alunperin porukkaa enemmänkin. Kuvat hallilta ovat Miljalotan ottamia, ja uimalan kuvat ovat Saanan puhelimelta, itse en kameran kanssa ehtinyt leikkiä ollenkaan.

Sen verran oli ylimääräistä aikaa, että treenailin vähän Ainon koiria rallyssa. Keksillä oli kivaa ja se kertoi sen äänellään, tehtävät kuitenkin pääasiassa muistuivat sillä hyvin mieleen. Tipu keskittyi tekemiseen aika hienosti sen jälkeen, kun se totesi, ettei napanuora Ainoon kiristäkään liiaksi. Olihan tämä jo Tipun toinen (?) rallytokotreeni.

Saran kanssa tein kertaalleen avoimen luokan rallyradan. Rally on jätetty vähäksi aikaa tauolle tokon tieltä, se näkyi ylimääräisinä istumisina ja radalla olleeseen hyppyyn Sara ei keskittynyt ollenkaan. Lopputuloksena se rämähti vähän ikävän näköisesti hypyn päälle. Osteopaatin aikaa odotellessa… Kun Sara kuitenkin liikkui hyvin ja oli kolauksen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, uskalsin jatkaa treenejä. Tein sen kanssa vielä ruutua, seuraamista ja merkkiryhmän kiertoa – tuli aivan loistavat toistot kaikkiin. Kun nyt vielä saisin ryhtiliikkeen tehtyä kaukojen suhteen, niin liikkeet alkaisivat olla aika hyvällä mallilla.

Lempi sai tehdä rallyrataa kahteen kertaan – ensin avoimen luokan radan lämmittelynä, ja lopuksi vielä mestariluokan radan. Aiemmin viikolla käytiin pitkästä aikaa rallyvalmennuksessa ratatreenissä. Rutiini on hieman hukassa meillä molemmilla, mutta teknisesti Lempi tekee tehtävät hienosti ja tarkasti. Se keskittyi pitkästä tauosta huolimatta tehtäviin tosi hyvin. Lempin kanssa pitäisi treenata paljon ihmishäiriötä. Kunhan me nyt vähän saadaan rutiinia ja treeniä alle, niin kokeisiin olisi kyllä kiva mennä.

Ihana Miljalotta urakoi mulle uudet potretit Kromista ja Zekestä, joista mulla ei ole kovin tuoreita seisoma- ja naamakuvia. Kätevää tämä, kun voi alkaa ulkoistaa näitä kuvaushommia 😀

Kromi (Empathica’s Fireheart) 2v5kk

Zeke (E. Braveheart) 2v5kk

Uinteihin tuli vähän kiire, sillä uintien varaaja oli varannut aloitusajan tuntia aiemmin kuin oli tarkoitus. Onneksi hallilta ei ollut pitkä matka uimalaan, joten kerettiin aika nopeasti paikalle, ja saatiin kurottua menetetty aika kiinni, niin ei tullut varsinaisesti lisäkustannuksia. Uintien päätteeksi kävin nopeasti viemässä omat tytöt kotiin kuivumaan ja lähdettiin vielä syömään Seppään Momentoon. Siinä vaiheessa päivää ruoka maistui jo oikein hyvältä, eikä seurassa ollut valittamista. Päivän päätteeksi kotona oli kaksi varsin tyytyväistä koiraa ja niiden omistaja, oli kyllä kiva päivä kaikkinensa! Tänään käväistiin Ainon lauman kanssa pitkällä lenkillä ja ollaan valmistauduttu uuden viikon alkamiseen.


Jätä kommentti

Paimennusviikonloppu Karstulassa, Royals-pennut maailmalle ynnä muuta…

Nämä blogitekstit eivät näytä kirjoittavan itseään – kummallista! Edellisestä päivityksestä on viikkoja, joten aika hataran muistin pohjalta lähdetään, mutta näillä mennään.

Lokakuun puolivälin tuntumassa oltiin toipumassa koronasta ja suuntaamassa pentujen kanssa hyvin pikaiselle Joensuun reissulle. Käytiin Marin ja aikuisten koirien kanssa lenkillä aamusta, samalla reissulla Nuppu sai vapautuksen pentujen hoidosta ja pääsi kotiin palautumaan isosta urakasta. Hienosti se hoiti oman osuutensa ❤ Lenkin jälkeen yritin väsyttää pennut takapihalla ja jatkamalla imuriin siedättämistä. Pennut reipastuivat ihan valtavasti täsmätreenillä imurin kanssa, tällä viimeisellä kerralla valtaosa pennuista kulki mun vierellä, kun imuroin pentujen oleskelutilan lattiaa. Auton pakkaamisen jälkeen oli aika pakata koirat autoon, siinä menikin tällaisen pentulauman kanssa tovi! Siitä suunnattiin tien päälle Joensuuta kohti.

Pennut nukahtivat autoon aikalailla suoriltaan, joten alkumatka sujui mukavasti. Pieksämäen nurkilla noin tunnin ajon jälkeen takaa alkoi kuitenkin kuulua sen verran kitinää, että totesin olevan paras pysähtyä pentuja vähän viihdyttämään. Pysähdyttiin tuttuun ja pentuturvalliseen paikkaan, nostelin pennut autosta, otin Lempin ja Saran mukaan ja lähdettiin pienelle kävelylle. Ulkoilu sujui tosi hyvin, vaikka täytyy tunnustaa, että luvun pitäminen liikkuvista pennuista on yhdenlainen tehtävä sekin.

Puolisen tuntia vietettiin pihalla, jonka jälkeen vietin taas tovin pakatessa pentuja takaisin autoon. Loppumatka Joensuuhun sujuikin hiljaisissa merkeissä – kokonaisuutena siis oikein hyvin sujunut ajomatka! Joensuussa pennuilla riittikin virtaa. Porukoiden pihalla ei ole aitaa, ja aika monen aiemman pentueen kanssa olen pentuja metsästänyt naapureiden pihalta. Tämän skenaarion ennaltaehkäisemiseksi pystytin pihalle pennuille aitauksen, jota jaksoin hyödyntää lähinnä torstai-illan ajan. Sisäsiisteyden opettaminen niin, että pentuja kantaa kaksi kerrallaan pihalle, ei ole kovin tehokasta 😀

Meidän äidistä on tullut vähän höperö pentujen suhteen, joten ne pääsivät käymään päätalon puolella peräti kahteen kertaan – ensin torstai-iltana, kun pikkusiskoni oli kaverinsa kanssa käymässä, ja vielä uudelleen perjantaiaamuna, kun isäpuolikin oli paikalla. Pennut ottivat hienosti uuden tilan haltuun ja tutkivat reippaana ympäristöään. Yö aitassa sujui myös ihan hyvin, muutaman kerran havahduin jonkun pennun kitinään, mutta muuten nukuttiin. Kertaalleen päästin pennut yöllä käymään pihalla, mutta hyvin malttoivat kaikki asettua jatkamaan unia vielä lyhyen ulkoilun jälkeen. Aamulla oli tosin herättävä varhain, sillä suunnitelmissa oli väsyttää pennut metsäretkellä vielä ennen eläinlääkäriin menoa. Sain onneksi äidistä apusilmä- ja käsiparin pentujen kanssa.

Metsässä pennut jaksoivat leikkiä ja riekkua hyvän aikaa, reissulla taisi mennä hieman vajaa tunti. Käveltiin ehkä noin 1-1,5km mutka, mutta se riitti tehokkaasti väsyttämään pennut. Välissä käväistiin vielä kotona, kunnes oli aika lähteä eläinlääkäriin – sinnekin äiti lähti apukäsiksi mukaan. Pennut oli helppo kantaa sisään, ne olivat niin unisia retken jäljiltä, että jatkoivat lähinnä nukkumista pentuaitauksessa.

Eläinlääkärissä pennuilta peilattiin silmät ja tehtiin pentutarkastus. Kaikki pennut olivat kaikin puolin terveitä! Ihan mahtavaa! Koon puolesta olivat aika tasaisia keskenään – pentueen pienin oli Loihi, joka painoi 4,1kg, ja isoin Fuji, joka painoi tasan 5kg. Katla ja Etna painoivat 4,2kg, Atka, Raja ja Hekla 4,4kg ja Kiisu 4,7kg.

Videonäyte eläinlääkäristä

Klinikalta suunnattiin vielä käymään kotona auton pakkaamisen ja pentujen ruokinnan ja pissatuksen verran. Pennut olivat edelleen aika unisia, joten ruoka ei oikein maistunut, joten aika pian suunnattiin kotimatkalle. Hieman ennen Varkautta pennut ilmoittelivat olevansa hereillä, joten pysähdyin sen verran, että pennut pääsivät käymään pissalla. Mietin ensin, että olisinko pysähtynyt käymään pienellä kävelyllä samassa paikassa kuin missä edellisenä päivänä, mutta pennut nukahtivat ennen Pieksämäelle pääsemistä, joten ajelin suoraan kotiin. Kotona pennut olivatkin aika virtaisia pitkien unien jälkeen, joten yritin väsyttää pentuja vielä pallomerellä. Sillä olikin ihan päinvastainen vaikutus – pennut saivat siitä vain lisää boostia 😀 Illalla Hanna tuli meille vielä Meran (E. Moonheart) kanssa viikonlopun ohjelmanumeroa varten.

Lauantaiaamu valkeni liian pian ja vähän heikosti nukutun yön jälkeen. Aamutoimien jälkeen oli aika taas pakkautua autoon ja tällä kertaa suunnata Karstulaan Mirvan luo Emppujen paimennusviikonloppua varten. Yritettiin väsyttää pennut, jotta saataisiin rauhallinen automatka, mutta puolen tunnin unien jälkeen pennut olivat jo sitä mieltä, että nyt on nukuttu kylliksi. Päästiin kuitenkin perille asti ilman ylimääräisiä pysähdyksiä. Mirvan luona rakennettiin pennuille iso aitaus, ja pennut olivat uudesta paikasta niinkin järkyttyneitä, että riekkuivat aitauksessa keskenään kaksi tuntia ennen kuin uuvahtivat nukkumaan. Pennuilla riitti sosiaalistajia, sillä viikonloppuun osallistuivat Aino & Tipu (E. Shaula) ja Tuikku, Hanna & Mera, Mari & Noa (E. Norris) ja sunnuntaina myös Nuppu (Titangus Daracha), Saana & Koda (E. Gilgamesh), Miljalotta & Vilho (E. Fenrir), Ari & Haba (E. Saros) ja minä koirineni. Kuvaamaan kerkesin vähän huonosti, mutta joitakin valittuja paloja tässä alla.

Omien koirien kanssa halusin keskittyä ensin tuntuman hakemiseen pitkän tauon jälkeen. Sara oli käynyt sen verran lujaa jo hyvän aikaa pentuprojektin aikana, joten epäilin, että kaasu voisi hirttää lampailla vähän kiinni. Mitä vielä – Sara teki töitä tosi kauniisti! Mirvan uudet karitsat, joilla oli aika paljon omia ajatuksia paimennuksen kulusta, olivat Saran mielestä vähän jännittäviä, niiden kanssa toimimiseen piti vähän jopa rohkaista. Sara teki kokonaisuutena ekan kierroksen hienosti hommia, joten päätettiin käyttää toinen kierros työntöjen opetteluun. Työnnöissä isoin ongelma olin varmasti minä ja epävarmuuteni. Saatiin lauantain ja sunnuntain aikana hienoja onnistumisia niin kujassa kuin sillalla siinä missä vähän ei niin tyylipuhtaita suorituksiakin. Mutta tärkeintä, että saatiin hyvää harjoitusta ja itsellä alkoi muodostua jonkinlainen ajatus kupletin juonesta.

Lempin kanssa oli myös tarkoitus hakea ensisijaisesti tuntumaa. Se on ollut koko pitkän kesän treenitauolla saikuttelun vuoksi, joten ei ollut oikein ennakko-odotuksia, miten se toimisi paimennuksessa. No sehän toimi aivan loistavasti! Lempi oli saanut tauon aikana itsevarmuutta, se teki rohkeasti hommia eikä kerännyt kauheaa painetta, vaikka välillä jouduin vähän antamaan sille palautetta sen tekemisistä. Sunnuntaina harjoiteltiin tiepysäytyksiä ja lampailta irtoamista, ne sujuivat kuin vanhalla tekijällä! Mirva kannusti menemään äkkiä kokeeseen, ja meillä olikin koepaikka varattuna kuun lopun kisoihin.

Pennut pääsivät lauantaina päivän treenien päätteeksi käymään tutustumassa lampaisiin. Lampaat olivat pentujen mielestä vähän jännittäviä, mutta hienosti ne tekivät ihmisen sylistä jo lampaiden kääntöjä. Tämä oli tosi hyvä kokemus pennuille! Upeita suorituksia näin muiltakin koirilta koko viikonlopun aikana!

Lauantaina illalla Venla kävi vielä katsomassa pentuja, pennut olivat tosin aika väsyneitä päivän riekkumisten jälkeen. Ihmisetkään eivät olleet kovin virkeitä 😀

Sunnuntaina tosiaan ajeltiin vielä uudestaan paimentamaan. Tältä ajoreissulta alkoi ongelmat – mun auto alkoi vilkuttaa moottorin vikavaloa. Pääsääntöisesti se kulki hyvin, joten uskallettiin jatkaa matkaa, ja päästiinkin Mirvan luo. Meidän osalta sunnuntai oli vähän lyhyempi päivä, sillä mulla oli tulossa pennunkatsojia iltapäivällä, joten jouduttiin lähtemään kotimatkalle jo aikaisin alkuiltapäivästä. Auto toi onneksi perille kotiin asti, mutta moottorin vikavalo jäi vilkkumisen sijasta palamaan. Soitin maanantaina korjaamolle, mutta korjaus meni viikon päähän kiitos syyslomaviikon, ja lopputerveisenä kehotus olla ajamatta autolla. Oli muuten lystit uutiset luovutusiän kynnyksellä olevien pentujen kannalta, joita ei kotiympäristössä enää niin vaan väsytetä.

Maanantaina Jyväskylään jääviä pentuja lähti käväisemään iltalomalla tulevissa kodeissaan, joten pienemmän porukan kanssa ilta sujui hieman helpommin. Yhden pennun luovutin jo maanantaina uuteen kotiinsa. Ensimmäisenä pesästä lensi Etna, josta tuli Emi, ja koti löytyy Marin, Jaakon, Noan, Nuppu-mamman ja muun lauman luota. Emi on meillä Marin kanssa yhteisomistuksessa. Emin tulevaisuuteen kuuluu melko luultavasti samoja lajeja kuin Nupulla ja Noalla – paimennusta, agilityä, tokoa, rallytokoa, ehkä vähän nenäjuttujakin! Pentujen kuvaaminen jäi loppuajasta vähemmälle, joten joudun lainaamaan omistajiensa ottamia kuvia.

Tiistaina pentuja lähti maailmalle jo kaksin kappalein. Atkasta tuli Lenni, ja se jäi tähän Jyväskylään Janinan ja Ollin kaveriksi. Lenni pääsee luultavasti tutustumaan ainakin noseworkkiin, vesipelastukseen ja paimennukseen, kunhan ikää karttuu! Meidän spesiaalipoika Rajasta tuli Luke, jota myös saatiin Jyväskylän Emppujen vahvistukseksi, sillä se muutti Elisan ja Jonin kaveriksi. Lukesta on toiveissa kasvaa pk-koira, ja luultavasti se pääsee myös ainakin kokeilemaan muitakin lajeja! Kuvissa vasemmalla Lenni ja oikealla Luke.

Keskiviikko pidettiin taukoa pentujen luovutuksessa, sillä olin iltavuoron koulussa. Torstaina alkoi syysloma eli pidennetty viikonloppu – sehän oli kuin suunniteltu pentujen luovutusta varten 😀 Torstaina oli aika luovuttaa maailmalle Katla, josta tuli Lohtu ❤ Lohtu muutti Mikkeliin Eveliinan, Eemelin ja Sokan (Tillyhills Svart på Vitt) kaveriksi, tulevaisuuden varalle lienee luvassa ainakin agilityä ja rallytokoa ja luultavasti ainakin kokeilumielessä muutakin!

Perjantaina porukka harveni taas kahdella pennulla. Ensin maailmanvalloitukseen lähti Loihi, josta tuli Jekku. Uusi koti on Kokkolassa asti, mutta Noora lupaili vierailla täälläpäin ainakin välillä 😀 Jekku pääsee tutustumaan ja kokeilemaan useita eri lajeja, joista sitten valikoituu mielekkäimmät. Seuraavaksi saateltiin maailmalle Fuji, joka tunnetaan nykyään nimellä Ässä. Ässä muutti Kuopioon Sallan ja Tuomaksen sekä kissaneitien kaveriksi, tulevaisuudessa on suunnitelmissa kokeilla ainakin agilityä, ja Salla kuulosti olevan houkuteltavissa kaikkeen mahdolliseen, joten eiköhän lajirepertuaari aikanaan kasva 😀

Lauantaina oli aika luovuttaa maailmalle Hekla, joka jäi onneksi tähän Jyvässeudulle Annin, puolisonsa ja Viima-corgin seuraksi. Hekla sai uudeksi nimekseen Miilu. Miilun harrastusuralle on suunniteltu ainakin rallytokoa ja noseworkkia, mutta eiköhän tämäkin parivaljakko nähdä ainakin kokeilemassa muitakin lajeja!

Kiisun kanssa saimme viettää sunnuntain laatuaikaa. Se oli mulla mukana aamulenkillä ja illalla harjoiteltiin hihnakävelyä, kun viettiin auto korjaamon pihaan seuraavaa aamua odottamaan ja käveltiin sieltä koirien kanssa kotiin. Maanantaiaamuna Kiisu oli mukana aamulenkillä, ja jätin Saran ja Lempin sen seuraksi koulupäivän ajaksi. Pian koulun jälkeen oli kuitenkin myös Kiisun aika lähteä. Kiisu sai pitää työnimensä, ja nykyään se asustaa Eurajoella Reijan, Timi-pojan ja Rufus-isän (E. Wishmaster) luona. Kiisu jatkaa isänsä jalanjäljissä ainakin agilityssä ja pääsee varmaan myös ainakin kokeilemaan muita lajeja.

Voisin kirjoittaa ihan oman artikkelin aiheesta, miksi pentua ei jäänytkään kotiin, mutta sillä tuskin riittäisi lukijoita. Mieli olisi kyllä tehnyt, mutta nyt oli pakko tehdä järkiratkaisu ja pistettävä oman paremman tulevaisuuden tavoittelu edelle. Pentuprojekti osoitti aika karulla tavalla, kuinka pahasti koulu jäi pentujen ohessa varjoon – niin siinä olisi käynyt myös, jos pentu olisi jäänyt kotiin. En tiedä, onko ensi vuonna tilanne yhtään sen parempi, mutta sen varaan nyt laskin ja annoin näiden kultakimpaleiden mennä toisten iloksi ❤ Onneksi moni meni tutuille ja kaikki saivat aivan ihanat kodit, se aina helpottaa ikävää pentujen lähdettyä. Kaikilla pennuilla on mennyt tosi hienosti uusissa kodeissaan, kuulumisia, kuvia ja videoita olen saanut jo paljon pentujen meseryhmän kautta. Muutamia olen jo tavannutkin meiltä muuton jälkeen, ja sydäntä lämmittää niin kovasti nähdä, miten pennut ovat painaneet jo tassunjälkensä omien ihmistensä sydämiin ❤

Pennuista otettiin MyDogDNA-geenitestipaketit ennen lähtöä, niiden tuloksetkin tulivat jo. Geneettinen monimuotoisuus oli pentueessa 41-47% eli tosi korkea. Tästä yhdistelmästä oli mahdollista tulla CEA-, DM- ja MDR1-kantajia, Rufuksen status MDR1:sen suhteen oli mysteeri. Luke (E. Prince of Darkness) on terve kaikista näistä sairauksista. Lohtu (E. Madame of Magic) on CEA- ja DM-kantaja ja se kantaa kahta kopiota MDR1:stä eli on lääkeaineyliherkkä. Jekku (E. Lord of Dreams) on DM- ja MDR1-kantaja, muuten terve. Kiisu (E. Dame of Danger), Emi (E. Queen of Peace) ja Miilu (E. Lady of Lightning) ovat DM-kantajia, muuten terveitä. Ässä (E. Earl of Grey) on CEA- ja DM-kantaja, muuten terve. Lenni (E. Duke of Destiny) kantaa yhtä kopiota MDR1:stä, mutta on muuten terve. Lohtun tulos vahvistaa, että Rufuksen täytyy myös olla MDR1-kantaja. Etenkin MDR1:sen osalta on hyvä, kun kaikilla on nyt tiedossa oman pennun genotyyppi, niin se tiedetään huomioida alusta alkaen, jos ja kun joudutaan eläinlääkärissä lääkitsemään.

Tämä pentuprojekti on mun aktiivisen osuuden osalta takanapäin, nyt on mun vuoro olla taka-alalla ja seurailla, mitä uudet omistajat saavat näistä pienistä aussien aluista hiottua! Oli kyllä ihana projekti, lämmin kiitos Marille ja Reijalle tästä mahdollisuudesta! Jottei elämä kävisi pitkäveteiseksi, seuraava projekti on jo suunnitteilla, mutta hengähdetään nyt ensin ja keskitytään Saran ja Lempin kanssa puuhasteluun. Muut kuulumiset päivittelen toisessa postauksessa, en tosin lupaa sen ilmestymisajankohdasta vielä mitään 😀


Jätä kommentti

Loppukiri alkaa – pennut 7 viikkoa!

Otsikko sen tiivistää osuvasti: loppukiri pentujen kanssa alkaa olla käsillä! Tuntuu ihan käsittämättömältä kirjoittaa jotain tällaista, kun tuntuu, että vastahan ne meidän pienet pennut syntyivät. Miten ne voisivat muka kohta jo pärjätä isossa maailmassa!

Kulunut viikko on mennyt ihan pipariksi. Torstaina oli tarkoitus koulun jälkeen ottaa pennut mukaan agihallille treeneihin. Treenit jäivätkin väliin, kun mulla oli flunssaoireita, ja sain vielä päivän aikana viestin, että olen altistunut koronalle. Perjantaina olin niin kipeä, että koulusta oli jäätävä kotiin. Pentujen kanssa käytiin kuitenkin iltapäivästä pienellä ulkoilulla, siihen kunto jotakuinkin riitti. Illasta kotitestin tulos näytti todeksi sen, mitä olin ehtinyt jo vähän epäillä – koronan perhana oli löytänyt tiensä meille. Koko viikonlopun suunnitelmat menivät uusiksi – pennuille olisi ollut tulossa paljon vieraita, kuten esimerkiksi Reija (pentujen isän omistaja). Kaikki piti luonnollisesti perua, ja voi elämä, että mua harmitti kaikkien tulijoiden puolesta. Ei olisi voinut olla paljon huonompaa saumaa sairastua.

Ihana Mari kävi perjantaina ja lauantaina hakemassa meiltä aikuiset tytöt lenkille mukaan, niin minä sain keskittyä parantelemaan oloani. Sunnuntaina olo tuntui aavistuksen paremmalta, joten meillä oli pennuille hieman suunniteltua ohjelmaa. Reijalle on menossa joku tytöistä, joista varmasti olisi ollut helpompi valita, jos näkisi pennut livenä. Valinnan helpottamiseksi tehtiin Marin kanssa pennuille alustatesti sekä katsottiin, miten ne uudessa paikassa lähtevät tutkimaan ympäristöä, leikkimään ja tekevät tuttavuutta kissaan. Mari uskalsi tällaisen puolikuntoisen koronapotilaan ottaa pentujen kanssa kotiinsa (maski naamalla luonnollisesti), niin pennut pääsivät oikeasti uuteen paikkaan.

Alustatestialueena meillä oli kylpyhuone, jonne leviteltiin erilaisia alustoja – auton aurinkopeitto, rapiseva pahvipussi, uunipeltejä ja -ritilä, suihkun muovilaattaa ja foliota. Näin ison porukan kanssa on tosi vaikea ajoittaa toimintaa niin, että kaikki olisivat optimaalisessa vireessä. Se ei onnistunut tällä(kään) kertaa. Jonkin verran temperamenttierot myös vaikuttavat pentujen toimintaan – eläväisemmät pennut toimivat nopeammin siinä missä rauhallisemmat pennut helposti hieman enemmän harkitsevat tekemisiään (toki myös jokaisen pennun luontaisella rohkeudella on osansa tässä). Varsinaisia yllätyksiä ei tullut oikeastaan kuin äänenkäytössä – Heklalla ja parilla pojalla tuli ääntä hieman odotettua enemmän. Kaikki pennut kuitenkin suoriutuivat alustatestistä, osalle harjoitusta piti vähän helpottaa ja antaa hieman enemmän apuja. Sinänsä kiva oli huomata, että valtaosa pennuista hakee voimakkaasti tukea ohjaajasta, Hekla oli oikeastaan ainoa, joka selkeästi esitteli piirrettä, että se haluaa itse ratkaista haasteen ja käyttää siihen tarvitsemansa ajan. Raja, Etna, Katla ja Kiisu suoriutuivat alustoista aika pienillä avuilla.

Alustaosion jälkeen siirryttiin toiseen huoneeseen, missä pennut saivat halutessaan ensin tutkia ympäristöä, tutustua Donna-kissaan ja Marin puolisoon Jaakkoon, ja lopuksi Mari vähän koitti leikittää pentuja. Osa pennuista keräsi hieman henkistä kuormaa, mikä näkyi uuteen tilaan siirtymisessä lähinnä siinä, että kaikki eivät niin innostuneet leikkimisestä (tähän myös vireystila osittain vaikuttaa). Osa pennuista suhtautui kissaan kiinnostuneesti, osa vähän mietteliäämmin. Katla ja Hekla leikkivät uudessa tilassa hyvin, oli muitakin, jotka osoittivat vähintään kiinnostusta.

Pentujen testausten jälkeen lähdettiin vielä pienelle ulkoilulle Vesalan hiekkakuopille. Pennut olivat mukana lyhyellä lenkillä, niiden itsenäisyys alkaa nostaa päätään. Niitä saa enemmän kutsua mukaan, ja pennuilla alkaa myös itsellään olla enemmän ajatuksia, mitä voisivat tehdä – on niin siistiä tutkia puskia, maistella lehtiä, oksia ja kaikkea mahdollista, leikkiä hippaa tai painia montuissa ja kuusikoissa! Marin Nemo-shiba oli ensimmäistä kertaa lenkillä mukana pentujen kanssa, joten pennut saivat myös uuden koiratuttavuuden (Nemo ei ollut ihan yhtä ihastuksissaan kuin pennut Nemosta). Pienen lenkkikiemuran jälkeen vietiin pennut autoon lepäämään ja kierrettiin isojen kanssa vielä toinen pieni mutka – kovin pitkään mun kunto ei vielä riittänyt.

Olen ollut koko alkuviikon pois koulusta, sillä vaikka tauti alkaa hiljalleen hellittää, yskä on edelleen kova, ääni menee käheäksi tai paineeseen heti, kun puhun enemmän, ja olo on aika tukkoinen. Olen siis ollut päästämässä pentuja tiiviisti pihalle, mikä on vähentänyt aika paljon siivoamista. Maanantaina oltiin pennunkatsojien kanssa ulkona yhdessä pentujen kanssa, mutta pennuilla oli jo niin omat kuviot, että retken sijasta homma meni ihmisten osalta lähinnä seisoskeluksi. Pennut väsyttivät itsensä kyllä tehokkaasti siitä huolimatta, ja näinä sairasaamuina olen saanut välillä nukkua jopa seitsemään aamulla.

Eilen oli sadepäivä, ja mun piti käyttää kesken päivän autoa huollossa, joten ei tehty pentujen kanssa mitään retkeä. Väsytin pennut kodin askareilla eli imurilla 😀 Imuri on pentujen mielestä edelleen aika jännittävä laitos, vaikka koko ajan ne reipastuvat ja tulevat ihmisen tuella katsomaan äänekästä kodinkonetta. Eilen palkkailin pentuja nameilla imurin huutaessa vieressä, sillä oli aika hyvä vaste! Pennut myös väsähtivät tästä kokemuksesta niin paljon, että eivät olleet heränneet koko 2,5h aikana, jonka olin autoa huollattamassa – kotona ei nimittäin ollut yhtään siivottavaa!

Eilen aamusta satuin muistamaan, että pentujen luovutus alkaa kolkutella ovella, ja ruoat on vielä tilaamatta. Eikun äkkiä verkkokauppaan tilausta naputtelemaan, sen lähetettyäni muistin, että meillä on reissuunlähtö jo torstaina, mitä jos tilaus ei ennätäkään tulla ennen torstaita. Illalla urakoin pennuista poskisolunäytteet geenitestejä varten, se kävikin ihan työstä! Odotin ensin kaksi tuntia päiväruoan jälkeen ennen kuin alan ottaa näytteitä, ja ensimmäinen pentu kainalossa aloin keittiössä kuunnella, että mikä lussutus kuuluu olohuoneesta. Minä onneton olin unohtanut Nupun pentujen kanssa sinne, ja pennut tietysti innoissaan käyttivät maitobaarin aukioloajan hyväkseen. Ja taas odotettiin kaksi tuntia, että saatiin näytteet otettua muistakin…

Tälle aamulle olin varannut pennuille taas seikkailun, sillä meillä oli varattu parituntinen Motivaation hallilta pentujen sosiaalistamista varten. Muutama ihana kasvatinomistaja sekä tulevat pennunomistajat uhrasivat aikaansa pentujen hyväksi, iso kiitos siitä! Perinteisesti otettiin ensin pennut kentälle yksitellen, pennut saivat tutustua halliin ja kenttään, tutustua vähän tutumpiin ja vieraaseen ihmiseen, osa söi nameja ja osa innostui leikkimäänkin. Yksityiskierrosten jälkeen koko porukka pääsi vielä rallittamaan koko kentän mitalta, pennuilla oli tosi hauskaa! Parituntinen hujahti nopeasti, ja pennut ovat loppupäivän ajan olleet aika väsyneitä, mistä kirjuri on ollut varsin kiitollinen. Kouluun ei vielä tänäänkään ollut asiaa, ja mun sairaslomaa jatkettiin vielä huominenkin, joten lähdetään vielä illasta käymään pentujen kanssa vähän ulkoilemassa, niin ne toivottavasti jaksavat nukkua yön.

Pennuilla oli hauskaa!
Tyyli nukkua kai se on tämäkin

Aamureissulta kotiin tullessa ovella odotti yllätys – kauhea vuori pahvilaatikoita. Oli muuten tosi nopea toimitus ruoilla, kun tilasin tosiaan eilen ja tänään olivat jo kotiovella. Tuli samalla tehtyä kuntotesti koronan jälkeen, ei ollut paljon kehumista. Oli suoritus jo itsessään saada laatikot nostettua eteiseen, mutta sen jälkeen oli vielä kannettava kahdeksan 12kg ruokasäkkiä yläkertaan odottamaan. Joskus olen kantanut kaksikin säkkiä kerrallaan, mutta nyt piti tyytyä viemään jokainen säkki yksitellen. Parin säkin välein piti pitää pieni huilitauko, mutta selvisin urakasta kuitenkin.

Huomenna on edessä pitkä reissupäivä, kun ajellaan Joensuuhun. Tullaan takaisin jo perjantaina, mutta saadaan nyt ainakin yksi yö viettää muualla kuin kotona – tämä on hyvä kokemus pennuille. Huomenna on myös iso päivä pentujen elämässä siinä mielessä, että äitikoira Nuppu palaa ison urakan jälkeen omaan kotiin. Nuppu on kyllä tehnyt hienon työn pentujen kanssa, joten se on todellakin ansainnut huilitauon intensiivisen mamma-ajan jälkeen! Viikonloppuna harrastetaan pitkän matkan ajoa molempina päivinä, sillä meillä on Emppuporukalla paimennusviikonloppu Karstulassa Mirvan luona, ja pennut pääsevät sinne mukaan (lue: kasvattaja ei jaksa enää pitkän paimennuspäivän jälkeen katsella rasavillejä luovutusiän kynnyksellä olevia pentuja ja viihdyttää niitä erikseen).


Jätä kommentti

6-viikkoiset menopelit

Täällä alkaa olla aikalailla äksöniä ja säpinää! Pentujen maailmaa on laajennettu kuluneen viikon aikana aika tehokkaasti eri elämän osa-alueilla, joten kartturilla ei ole ollut vapaa-ajan vietossa ongelmia. Tällä viikolla on tuntunut, että kartturia alkaa jo vähän hyydyttää, mutta onneksi ollaan projektissa jo reilusti voiton puolella.

Viime torstaina pennut pääsivät mukaan agilityhallille Saran treenien ajaksi. Automatka sujui mukavasti, ja pennut nukkuivat autossa sillä aikaa, kun kävin vähän lämppäämässä koirien kanssa. Sain treenikavereilta apua pentujen pissatukseen ja siirtoon autosta hallille, jonne olin koonnut pentuaitauksen ja vuorannut pohjan ventapadeilla, kivituhka on yllättävän kylmä näillä kosteankoleilla keleillä. Olin varautunut lähtemään treeneistä vähän aiemmin, jos pennut osoittaisivat palelemisen merkkejä, mutta pennut jaksoivat hyvin koko treenien ajan.

Pennut tekivät ihan reippaasti tuttavuutta uusiin ihmisiin, treenikavereiden koiratkin kävivät pentuja aidan läpi ihmettelemässä ja tervehtimässä. Meidän agihalli on aika iso – kolme kenttää vierekkäin – ja treenien alkaessa pyöriä muilta kentiltä kuului koirien haukkumista ja esteiden pauketta, hallissa myös kaikuu ihan kiitettävästi. Pennut alkuun vähän jännittivät ääniä, ne pakkautuivat pentuaitauksen kauimmaiseen nurkkaan ja hakivat toisistaan turvaa. Muut pysyivät aika rauhallisesti paikallaan, mutta Etna ja Katla liikuskelivat hieman levottomina. Etna rauhoittui nopeasti, mutta Katlalla meni aikaa ennen kuin se asettui aloilleen. Treenien edetessä pennut totesivat, että eipä näistä kovista äänistä taida seuratakaan mitään kummempaa. Treenien päättyessä kaikki pennut vetivät sikeitä, joten nosteltiin vaan nukkuvat pennut autoon ja ajeltiin kotiin.

Perjantaina pitkän koulupäivän jälkeen lähdettiin Marin kanssa kuopille lenkille, pennut mukana tietenkin. Satoi vettä, ja pennut eivät oikein arvostaneet lenkkeilykeliä, niin pentujen osuus jäi aika lyhyeksi. Aikuistenkaan kanssa ei viitsitty kovin pitkälle lenkille lähteä kastumaan.

Lauantaina pennuille tuli vieraita – Lotta tuli meille kylään pitkästä aikaa Yolan (Hazelmoor Yade Yolanda) ja pampai Pindyn kanssa. Pennut saivat tehdä tuttavuutta Yolan ja Pindyn kanssa aitauksen läpi, Pindy kävi kertaalleen pentujen luonakin, mutta sille tuli niin huono olo, että päätettiin siirtää se takaisin aitauksen toiselle puolelle. Pindy seurasi koko viikonlopun ajan ”pentutelkkaria” hyvin kiinnostuneena, Yolaa selvästi kauhistutti pelkkä ajatuskin, että jos tällä reissulla on jokin kauaskantoinen seuraus 😀 Sekä lauantaina että sunnuntaina pennuilla kävi muitakin vieraita, kovasti pennut ovat reipastuneet kontaktinotossa ihmisiin. Olin jossain kohtaa vähän huolissani, että näinköhän näistä tulee yhtä sosiaalisia kuin aiemmista pennuistani, mutta vaikuttaisi, että huoli oli aiheeton!

Maanantaina mun koulukaveri tuli pentuja moikkaamaan, ja tietysti lisäkäsistä riemastuneena raahasin koko lauman taas hiekkakuopille. Pennut pääsivät ensimmäiselle ”lenkille”, kun kierreltiin kuoppien alueella vähän pitemmällä kuin aiemmin, kiivettiin mäki ylös ja käveltiin polkua pitkin. Pennut pysyivät aika hienosti mukana, muutama aina välillä harhautui kauemmas, mutta hienosti kutsusta palautuivat takaisin. Menohaluja alkaa selvästi olla enemmän ja pennut rohkaistuvat koko ajan irtoamaan vähän kauemmas. Lenkin lopussa pennut alkoivat jo vähän väsähtää, ääntä alkoi tulla hieman enemmän, mutta kaikki jaksoivat hienosti autolle saakka.

Väsytystaktiikka osoittautui hyväksi, sillä illalla pennuille tuli siruttaja. Pennut olivat päivän lenkistä vielä sen verran väsyksissä, etteivät ne pahemmin jaksaneet pöydällä rimpuilla sirutuksen aikana. Atka ja Kiisu eivät sanoneet sirutuksessa mitään, muilta tuli enemmän ja vähemmän ääntä. Pahempiakin kiljukauloja olen kyllä sirutuksessa ollut kuulemassa, joten hienosti meni kokonaisuudessaan kaikilla. Rekisteröinnin laitoin vireille illalla, tiistaina tuli lasku ja nyt homma on siis jo hoidossa!

Jos joku ihmettelee, miksi pennut ovat ER-rekisterissä, niin se johtuu siitä, että pentueen vanhemmilla on lähellä taustalla vain ASCA-rekisterissä (rodun alkuperäinen rotujärjestö Amerikassa) olevia koiria. ASCAn rekisteri ei ole FCI:n tunnustama, mutta Suomessa meillä on ihan huikea mahdollisuus kuitenkin käyttää pelkästään ASCA-rekisterissä olevia koiria jalostukseen erityisluvalla, tuoda ASCA-rekisteröityjä koiria Suomeen ja rekisteröidä ne Suomen Kennelliittoon jne. Valtavan hieno juttu, koska tämä lisää geneettistä monimuotoisuutta, kun jalostuvalintoja ei tarvitse rajata FCI-rekisteröityihin koiriin. Pentujen isä Rufus on pentueesta, jonka toteuttamiseen hain aikoinaan poikkeusluvan, sillä Rufuksen nyt jo edesmennyt isä Maverick oli vain ASCA-rekisterissä. ASCA-rekisteröityjä koiria on paljon mm. Amerikassa ja Keski-Euroopassa.

Eilen tiistaina meillä oli pentujen kanssa perinteinen luokkaretki Saijan luo. Saijan luona pentuja oli vastassa Saijan lisäksi koirat Ruuti (Hazelmoor Yoiku Yemma) sekä appenzellipappa Edi ja Saijan 3-vuotias Leo-poika. Leo huristeli milloin pyörällä ja vaikka millaisilla kulkupeleillä, pennut väistivät aika hyvin alta pois, mutta olivat tosi kiinnostuneita Leosta. Etenkin Hekla kulki välillä pitkiäkin matkoja Leon perässä. Saijan koirat eivät pennuista olleet niin riemuissaan, mutta pennut saivat hyvän kokemuksen turvallisista aikuisista koirista, jotka reilusti ja ystävällisesti kertovat, että ei ole väliksi tulla ihan iholle. Pennut olivat riemuissaan tilan määrästä, isolla pihalla ne jaksoivat rallattaa pitkästi toista tuntia. Pennut meinasivat myös laajentaa reviiriä pihan takana olevaan metsikköön, sieltä sai etenkin loppuajasta olla jatkuvasti huutelemassa pentuja pois.

Tutustuttiin pentujen kanssa myös agilityputkeen, kun Saijalla oli sellainen kotona. Raja keräsi pisteet kotiin, kun se pienen kehun myötä käveli muina miehinä putkesta läpi, ja innostuikin siitä niin kovasti, että sahasi sitä jatkuvasti edestakaisin 😀 Muut pennut tarvitsivat enemmän ja vähemmän apuja putkeen menemiseen. Kaikki ensimmäisen kerran putkesta mentyään reipastuivat ja seuraavalla kerralla siitä mentiin jo ihan omin avuin läpi. Putken lisäksi Mari vähän leikitti pentuja hanskalla, hienosti lähtivät taistelemaan! Leikkiä pitäisikin alkaa vähän treenailla pentujen kanssa myös täällä kotona.

Eilen keskiviikkona – viikon ainoana arkipäivänä, kun ei ole aikaista herätystä kouluun – pennut herättivät kuuden aikoihin, että heidän aamuruoka on myöhässä. Tein karhunpalveluksen itselleni, nousin ylös ja menin päästämään pennut pihalle, luuttuamaan lattian ja ruokkimaan pennut ja Nupun ennen kuin vetäydyin takaisin vaaka-asentoon. Nukkumisesta ei sen jälkeen enää tullut oikein mitään… Suunnittelin lähteväni pentujen kanssa taas retkelle ennen illaksi kouluun menoa, mutta alkuviikon paitsioon jääneet aikuiset ansaitsivat ensin kunnon lenkin. Lenkillä aloin pohdiskella, että pennuilla on ollut aika tavalla ohjelmaa koko alkuviikon, joten päätettiinkin pitää lepopäivä. Tänään oli tarkoitus ottaa pennut taas mukaan agilityhallille, mutta treenit jäivät kuitenkin väliin, kun joku taudinmokoma yrittää tehdä tuloaan. Pennuille maistui eilen uni, niin on maistunut tänään illemmallakin, mutta meillä työpäivää viettänyt Mari raportoi, että täällä on aamupäivän ja päivän aikana ollut aikamoiset kreisibailut.

Saijan pihalla otettiin pennuista taas uusia kuvia, kun oli apukäsiä vähän saatavilla. Pitäisi urakoida pennuista jonkinlaiset seisomakuvatkin, mutta sitä varten täytyy vähän harjoitella. Tässäpä kuitenkin uudet posetuskuvat kaikista ja jonkinlaiset luonnekuvaukset!

Atka 6vkoa. Atka on hyvin kiltin ja seesteisen oloinen poika, joka häntä heiluen tulee ihmisiä vastaan. Atka vaikuttaa aika huolettomalta tyypiltä, jännittävien asioiden äärellä se saattaa vähän vetää korvia luimuun ja katsella ympärilleen sellaisella ”ei kai tässä mitään ihmeempää” -ilmeellä. Se on minusta palautunut jännittävistä asioista aika nopeasti, sosiaalisuus varmasti auttaa asiaa paljon! Atka on pojista ehkä kontaktihakuisin. Äänenkäyttöä sillä on jonkin verran, mutta ainakin nyt se vaikuttaa hiljaisemmalta kuin mitä siitä odotin ihan pikkupentuaikana.

Fuji 6vkoa. Fujista on kehkeytynyt viikon aikana pieni mietiskelijä, se saattaa istahtaa alas ja vaan katsella maailman menoa. Se vaikuttaa myös pojista herkimmältä ainakin tässä vaiheessa, se ottaa aika pienen palautteen jo vastaan. Tämän pojan kanssa pääsee varmasti aika pienillä ja positiivisilla asioilla hyvin eteenpäin! Fuji on edelleen tosi leikkisä niin sisarusten kuin aikuisten koirien kanssa, se huitoo tassullaan ja tekee hienoja leikkiinkutsuja! Fuji on pojista rauhallisin.

Raja 6vkoa. Tämä poika on aikamoinen pakkaus! Ulkona se selvästi ensimmäisenä säntää tutkimaan uutta ympäristöä innoissaan, ja sitä ei hirvitä irrota ihmisestä kauemmas. Rajassa on siis itsenäisyyttä, mutta onneksi se myös mielellään seurustelee ihmisten kanssa. Totutin viime viikolla pentuja imuriin, istuin lattialle ja aloin kutsua pentuja – Raja tuli ensimmäisenä kaunis hymynalku naamallaan syliin 😀 Rajan vauhdikkuus on hieman tasoittunut (liekö keskivartalon vahvistumisella osuutta asiaan), se vaikuttaa temperamentiltaan aika kivalta koiralta. Raja ei ole kovin äänekäs, siihen on tullut kivaa seesteisyyttä ja rauhaa.

Hekla 6vkoa. Hekla on kehittynyt kovasti edukseen viimeisen viikon aikana. Se kiinnitti huomioni agilityhallilla, kun muutaman muun selkeästi jännittäessä kovempia ääniä Hekla vain istui rauhassa paikallaan ja katseli ympärilleen. Ulkoiluilla se irtoaa enemmän omille teilleen ja seikkailuilleen, pysyy hyvin muiden matkassa kuitenkin. Imuriin totuttaessani muut pennut juoksivat ensimmäisenä mun syliin – Hekla meni suoraan tutkimaan imuria 😀 Hekla pitää ihmisistä ja se on kontaktinhakuinen, mutta se edelleen hakeutuu aika paljon omiin oloihinsa.

Loihi 6vkoa. Loihi vaan tuntuu tasoittuvan, sen kehitys menee tosi kivaan suuntaan. Se ei vaikuta enää lainkaan niin temperamenttiselta kuin ennen osteopaatin hoitoa, siitä on kehkeytynyt ihan kesy peli 😀 Se on hyvin sosiaalisen ja varmajalkaisen oloinen poitsu, joka kantaa itsensä tilanteesta toiseen sosiaalisuutensa ja itsevarmuutensa ansiosta. Se ei vaikuta ihan niin herkältä kuin vaikkapa Fuji tai Atka, vaikka ottaa sekin kyllä palautetta vastaan. Se ei myöskään kiusaa niin paljon muita kuin vielä jokunen tovi taaksepäin.

Katla 6vkoa. Tässäpä vasta sähikäinen, pentueen tuhmin tyttö. Se tulee kovin viattoman näköisenä ihmisen luo, ja jos sille ei anna huomiota, se edelleen vaatii sitä vaikkapa näykkäämällä pohkeesta, reidestä tai takapuolesta (keskustelut aiheesta jatkuvat). Tälle tytölle on tuntunut tulevan temperamenttia ja vauhtia, se on kovempi menemään kuin Etna, mistä se on saanut lempinimen ”dong dong”. Heillä synkkaa edelleen Lempin kanssa kovasti 😀 Tässä pennussa on sosiaalisuutta, herkkyyttäkin, mutta sen kanssa saa varmasti olla tulevaisuudessa aika määrätietoinen ja johdonmukainen. Katla on edelleen porukasta kovin roikkumaan lahkeissa, taistelutahtoa tuntuu olevan.

Etna 6vkoa. Etnallakin on vauhtia, mutta se on Katlaa aika paljon kiltimpi. Kun vaan pääsee ihmisen syliin vähän pusuttelemaan, niin Etnan maailmassa kaikki tähdet ovat kohdallaan. Sen verran menevä ja pölhö tapaus on kuitenkin kyseessä, että Etna on saanut multa lempinimen ”ding ding” – meillä on siis duo ding dong tässä porukassa! Etnalla tuntuu olevan selviytymisstrategiana sosiaalisuus, jolla selvitään ihan kaikesta. Tämä äärimmäisen hyväntuulinen pentu ei jätä ketään kylmäksi!

Kiisu 6vkoa. Kiisu tuntuu tuovan tyttöjen keskelle harmoniaa rauhallisuudellaan. Se on sosiaalinen, leikkisä ja aika vauhdikaskin, mutta se tekee kaiken hallitummin kuin Katla ja Etna. Kiisulla tuntuu olevan hyvinkin paljon järkeä ja tolkkua päässä, mikä on aika paljon sanottu 6-viikkoisesta pennusta. Se on kontaktinhaluinen ihmistä kohtaan ja tykkää seurustella, on siis aika sosiaalisen oloinen. Ääntä lähtee jonkin verran, mutta ominaisuus on aika hyvin balanssissa kokonaisuutena kuitenkin.

Viikonloppuna tulossa on jälleen pennuille vieraita ja suunnitelmissa olisi viedä pentuja ulkoilemaan vähän vieraampiin paikkoihin – toivottavasti ei pukkaa mitään kunnon tautia. Täytyy vaan koittaa miettiä pennuille turvallisia ulkoilupaikkoja, jonne lähteä maailmaa avartamaan. Ensi viikolle varasin pennuille perinteisen halliseikkailupäivän, ensi viikolla täytyisi alkaa myös hahmotella pentujen tulevia koteja – kohtahan nämä jo lentävät maailmalle. Viikon päästä perjantaina pennuilla on eläinlääkärin tarkastus ja silmäpeilaus, niitä varten lähdetään käymään vähän reissussa. Paljon on vielä kaikkea kivaa luvassa pentujen kanssa, joten innolla odotellaan, mitä kaikkea näiden kanssa on koettavana 🙂


Jätä kommentti

Pennut 5vkoa!

Täällä pentulassa on tällä hetkellä melkoinen hulina, ja kirjurilla ei ole vapaa-ajanvietto-ongelmia, sillä päivät ovat ihan täyteen buukattuja. Viime viikolla ensin keskiviikkona Katla ja torstaina Fuji löysivät tiensä pentuhuoneen ulkopuolelle pentuaitauksesta ja portista huolimatta, luultavasti Nupun avustuksella. Nuppu sai siirrettyä pentuaitausta, muttei pääse portista – portin ensimmäisen kalterin ja ovenkarmin väliin jäävä rako sen sijaan oli näköjään riittävän leveä, jotta pennut mahtuivat kulkemaan siitä. Niinpä torstaina iltapuhteiksi sisustin alakerrassa ja järjestelin sen pentujen asuintiloiksi, ja pennut pääsivät muuttamaan sinne vielä samana iltana. Tämä olisi ollut ohjelmassa viikonloppuna joka tapauksessa.

Perjantaina oli vapaata koulusta, mutta laakereilla ei suinkaan maattu, sillä edessä oli ensimmäinen reissupäivä pentujen kanssa! Kävin aikuisten kanssa tunnin aamulenkin, syötiin koko porukka aamupalat ja aamun valjetessa pakkauduttiin autoon. Pennut vähän ihmettelivät aluksi auton ääniä, mutta totesivat pian, että ei kai tässä mitään kummempaa, ja kävivät unille. Unta riitti koko matkan Tampereelle saakka. Tampereella pysähdyin vähän suojaisempaan paikkaan, kokosin sinne ison pentuaitauksen ja nostelin pennut ulos vähän jaloittelemaan. Pennut ihmettelivät aluksi kovaa ja epätasaista maata tassujensa alla, muutama vähän piippasi, mutta aika nopeasti pennut ottivat jalat alle ja alkoivat tutkia ympäristöä. Liikenteen äänet kuuluivat aika selvästi, niitäkin tarkkaan kuunneltiin. Noin vartin ulkoilun päätteeksi nostelin pennut vielä takaisin autoon, purin aitauksen ja ajettiin loppumatka Katriinan vastaanotolle. Isotkin ehtivät käväistä korttelikierroksen ennen kuin päästiin seuraavaksi lastautumaan sisälle.

Aloitettiin hoidot pennuista, kun ne olivat aika mukavassa viretilassa. Hoidettavaa oli aikalailla juuri niissä pennuissa, joita olin itsekin omin kätösin tunnustellut ja aavistellut, että tässä on varmasti jotain. Atkalla oli pää ihan jumissa, mikä aika usein tuntuu olevan ensimmäisenä syntyneen pennun osa. Fujilla oli takapää jökissä lonkkia myöten ja keho veti vähän banaanille oikeaan – se syntyi perätilassa ja piti auttaa ulos, joten ei ihme. Rajalla oli pientä jumia niskassa, muuten sillä asiat aika hyvin kunnossa. Loihilla oli pinnettä päässä ja takapäässä, eikä nesteet kulkeneet selkärangassa vapaasti pään ja ristiluun välillä. Tytöillä ei kellään oikeastaan ollut mitään isompaa, Etna sai erityismaininnan, että sillä on kehossaan upea ”breath of life”, ja tällaisia pentuja ei kuulemma tule kovin montaa vuodessa vastaan. Kaikki pennut vastasivat hoitoon upeasti ja olivat hienosti hoidossa. Hoito väsytti pennut tehokkaasti, ja ne vaan vetelivät sikeitä, kun hoidettiin päivän muu porukka.

Nuppu pääsi myös hoidettavaksi. Se oli vielä aika hormonaalisessa tilassa, mikä ei ole ihme, kun synnytyksestä ei ole vielä kovin pitkä aika. Hyvä kuitenkin jo saada vähän avustusta kehon palautumiselle! Sara oli hoidettavana myös. Se oli viimeksi ihan kaameassa kunnossa, mutta oli onneksi vastannut hoitoon tosi hyvin – pientä jumia löytyi vielä vasemmalta puolelta lannerangan loppuosasta, mutta muuten tilanne oli korjaantunut. Keho onkin saanut aika rauhassa palautua, kun ei olle ehditty juuri treenata tässä pentukiireiden keskellä. Lounastauon jälkeen hoidettavaksi pääsi kasvattaja itse, ja ei varmasti tarvitse arvuutella, kuka tästä porukasta oli huonoimmassa jamassa 😀

Kotimatkalle lähdettiin pienen mutkan kautta, pysähdyin samassa paikassa kuin aiemmin aamulla päästämään pennut vielä jaloittelemaan ja tarpeilleen. Siitä uudelleen autoon pakkauduttuamme osa pennuista vähän aikaa kitisi ennen kuin hiljenivät unille. Unta riitti taas kotiin saakka. Mari tuli käymään ja esiteltiin samalla pennuille, että meiltä kotoakin löytyy omaa pihaa. Siellä pennut ovat saaneetkin useamman kerran joka päivä käydä tutustumassa ulkoilun konseptiin. Vähän kelistä riippuen ollaan vietetty siellä aikaa enemmänkin, kostean koleilla keleillä pennuilla tulee aika nopeasti kylmä, jolloin ulkoilutkin ovat aika lyhyitä. Kakat tulevat aika hienosti ulos, pissoja saa luututa sisältäkin tuon tuosta.

Viikonloppuna pentujen sosiaalistaminen jatkui ensimmäisten vieraampien pennunkatsojien käynneillä. Pennut olivat viikonloppuna vielä aika unisia, mutta ihan mukavasti ne lähtivät kukin omaan tahtiinsa tekemään tuttavuutta uusiin ihmisiin. Viikonlopun aikana meillä kävi kymmenkunta ihmistä, joten saatiin ihmiskontaktien esittelyyn aika hyvä aloitus. Sunnuntaina Aino kävi meillä 4kk ikäisen karjispentu Tuikun kanssa. Pennut ottivat kiinnostuneina kontaktia uuteen koiraan, mutta ihan ei vajaa 5-viikkoisten ja 4kk ikäisen pennun leikit vielä olleet samalla aaltopituudella 😀

Sellaista harmiakin oli viikonloppuna, että Nupulle tuli ihan kunnon ripuli. Syyllinen löytyy näppäimistön ääreltä – kokeilin tarjota Nupulle tosi rasvaista lihaa energianlähteenä, kun Nuppu on pentueen hoidon jäljiltä varsin kuivassa kunnossa. No siinä kävi sitten niin, että pakki meni ihan sekaisin. Nupun vointi oli muuten ihan hyvä koko ajan, se söi ja joi hyvin, mutta sunnuntaina sillä oli maha kipeä. Mietin jokuseen kertaan, että täytyykö lähteä eläinlääkärin vastaanotolle, mutta kun vatsa näytti asettumisen merkkejä ja ruoka ja juoma maistui, niin päätettiin jäädä seurantalinjalle. Maanantaiaamuna maha oli edelleen sekaisin, joten hälytin Marin paikalle ja päätettiin, että nyt on aika olla yhteyksissä klinikalle, että saadaan lääkkeet Nupulle. Nuppu kävi näytillä lekurissa, sai vähän lisänesteytystä ja lääkkeet matkaan, niillä tilanne alkoi onneksi korjaantua nopeasti parempaan.

Pennuilla kävi maanantaina ja tiistainakin illasta vieraita, koko ajan ne ovat reipastuneet lisää ja ottavat aina vaan nopeammin kontaktia vieraisiin. Keskiviikkona menin kouluun vasta iltapäivällä, joten aamupäivästä käytiin Marin, aikuisten koirien ja pentujen kanssa pienellä retkellä Vesalan hiekkakuopilla. Automatka sujui hyvin molempiin suuntiin ja pennut lähtivät rohkeasti tutkailemaan uutta paikkaa. Päivän positiivinen yllättäjä oli Hekla, joka irtosi välillä vähän kauemmaskin, se on kehittynyt tosi kivaan suuntaan tällä viikolla.

Tällä viikolla pentujen kehityksessä on tapahtunut iso harppaus – he alkavat herätä henkiin 😀 Olen viikkojen varrella kovasti ihmetellyt, että kuvittelenko vai nukkuvatko nämä enemmän kuin aiemmat pentueeni. Uskalsin arvella, että tätä luksusta ei kestä loputtomiin, ja niinhän siinä on käynyt, että tällä viikolla pentujen menohalut ja leikit ovat kovasti lisääntyneet. Heistä alkaa myös kuoriutua pieniä tuhmeliineja, jotka mm. vetävät toisiaan hännistä, huudattavat toisiaan puremalla, aiheuttavat ihmisille nipistyksiä puremalla, roikkuvat housunlahkeissa… Kukaan ei ainakaan vielä ole ihan kauhea riiviö, mutta on tässä vielä jokunen viikko aikaa!

Eilisen retken ohessa Mari oli kuvausapuna, joten otettiin pennuista uudet posetuskuvat. Julkaisen tässä samalla pentujen viralliset nimet, sillä nekin on päätetty. Halusin liittää näiden pentujen viralliset nimet jotenkin Riniin, koska pennut ovat Rinin ensimmäiset lapsenlapset. Rini oli meidän perheen ja lauman kiistaton Kuningatar koko pitkän elinikänsä, joten tässä esittelyssä kennel Empathica’sin Royals-pentue!

Empathica’s Duke of Destiny ”Atka” 5vkoa

Atkasta on kuoriutunut aika symppis tyyppi, ollaan jokusen kerran Marin kanssa juteltu, että Atkasta tulee vähän samanlaiset vibat kuin kasvatistani Noasta (E. Norris). Se hakeutuu nopeammin seurustelemaan ihmisten kanssa verrattuna viikon takaiseen, äänenkäyttö on hieman tasoittunut. Atka on aika kiltin oloinen poika, se ei ole ainakaan vielä jäänyt kovin montaa kertaa kiinni pahanteosta.

Empathica’s Earl of Grey ”Fuji” 5vkoa

Fuji on aina siellä, missä tapahtuu – ja jos mahdollista, se käyttää jokaisen tilaisuuden hyväkseen tehdä pieniä jäyniä. Se huomaamatta hakeutuu jalkoihin ja käyttää vähän naskalihampaita jalassa tai housunlahkeessa ja vetää surutta sisaruksiaan hännästä. Se on hyvin leikkisä ja aika huumorintajuisen oloinen tyyppi. Se rauhoittuu kuitenkin vastapainoksi myös aika hyvin, se viihtyy edelleen pitkiäkin aikoja kyljellään rapsuteltavana. Fuji hakee mielellään myös vanhempia koiria leikkimään.

Empathica’s Prince of Darkness ”Raja” 5vkoa

Raja on edelleen omien teidensä kulkija, se on ollut tähän mennessä tosi reipas ottamaan aina uudet tilat haltuun, eikä sitä hirvitä irrota ihmisistä kauemmas. Nyt sillä tuntuu olevan kova halu tutustua ympäristöön ihmisiä enemmän, vaikka ehtii se välillä seurustelemaankin. Raja on myös ollut aika leikkisä, se tekee välillä hurjia tapporavistuksia leluille ja ottaa kunnon vauhtispurtteja ympäriinsä. Tää tyyppi on minusta edelleen ihan hurjan hauska pentu!

Empathica’s Lady of Lightning ”Hekla” 5vkoa

Vielä viime viikolla mua aika paljon suretti Heklan puolesta, kun sen sisarukset selvästi kiusasivat sitä, kun se ei kilttinä tyttönä pistänyt niille oikein hanttiin. Viime päivinä Hekla on alkanut paremmin pitää omia puoliaan eikä anna muiden enää niin kyykyttää itseään. Hekla yllätti positiivisesti ulkoretkellä olemalla tosi reipas ja irtoamalla aika kauaskin, se teki reippaasti tuttavuutta uusiin ympyröihin. Se on myös aktiivisempi ottamaan kontaktia ihmisiä kohtaan ja kiipeämään syliin samaan aikaan muiden kanssa.

Empathica’s Lord of Dreams ”Loihi” 5vkoa

Vähän niin kuin arvelin, Loihille osteopaatin hoito teki hurjan hyvää! Sen temperamenttisuus ei korostu enää lainkaan niin kuin aiemmin, se on avautunut ihmiseen päin hurjasti ja on kiinnostuneempi ihmisistä. Sekin on vähän kujeilija Fujin tapaan – jos joku on jalassa hampaineen kiinni, niin aika usein se on Loihi. Loihi nauttii edelleen myös sisarustensa kiusaamisesta, mutta se ei harrasta sitä enää ihan yhtä usein kuin aiemmin.

Empathica’s Madame of Magic ”Katla” 5vkoa

Katla on usein ensimmäisten joukossa vastassa pentujen luo mennessä, nykyään se on ottanut tavakseen lähestyä ihmisiä korvat niskaan liimautuneena. Se saattaa vähän jopa katsoa surkeana, että etkö ollenkaan huomaa minua! Jos se meinaa jäädä huomiotta, se kiertää selän taakse ja joko hyppää selkää vasten tai näykkäisee ihmistä takapuolesta (olemme hieman keskustelleet aiheesta). Lempi on edelleen ihan rakastunut Katlaan ja Katla Lempiin, ja välillä huomaan miettiväni, että voiko tätä kaksikkoa erottaa toisistaan. He ovat ainakin todella hupaisa parivaljakko kahdestaan. Katlasta on viimeisen viikon aikana kehkeytynyt aika touhukas tyttö, se puuhastelee paljon itsekseen, joskus silloinkin, kun muut nukkuvat.

Empathica’s Queen of Peace ”Etna” 5vkoa

Etna on hauska pieni sähikäinen, usein tapahtumien keskiössä. Se on leikkisä niin sisarusten kuin aikuistenkin kanssa, ja kovin huomionkipeä ihmisten ollessa paikalla. Se sätkii ja liimaa korvat niskaan ollessaan ihmisen lähellä, ja pusut eivät ihan heti lopu, jos Etna ylettää kasvoille. Sitä ei harmita leikeissä voittaa tai jäädä alakynteen, se on muutenkin aika hiljainen. Tätä pentua ei vieläkään voi katsella tulematta hyvälle tuulelle!

Empathica’s Dame of Danger ”Kiisu” 5vkoa

Kiisussa pistän edelleen merkille, miten valtavasti se on hiljentynyt viikkojen varrella – erittäin positiivinen kehityssuunta! Se on myös yllättänyt vierailijoiden käydessä ottamalla kontaktia ihmisiin ja jäämällä seurustelemaan, jossain kohtaa vähän vaikutti, ettei se ole kauhean kiinnostunut ihmisistä vaan menee enemmän omia menojaan. Kiisu on aika tasaisen oloinen, leikkisä, mutta rauhallinen.

Kokonaisuutena edelleen jaksan hämmästellä, miten tasaiselta tämä iso pentue vaikuttaa ja tuntuu vielä tässä vaiheessa. Nyt toki aletaan olla niiden viikkojen käsillä, kun luonne-erot alkavat hiljalleen tulla esille, ja niitä voi alkaa vähän luotettavammin arvioida. Siksipä suunnitelmissa on tulevien viikkojen aikana käydä pentujen kanssa tutustumassa eri paikkoihin, jotta näkisin niitä mahdollisimman monenlaisissa eri tilanteissa.

Tulevana viikonloppuna ja ensi viikolla pennuille tulee lisää vieraita ja luultavasti ne pääsevät tutustumaan myös muutamaan uuteen koiraan. Ensi viikolla pennuille tulee siruttaja, ja saadaan samalla rekisteröinti vireille. Pahoin pelkään, että seuraava blogipäivitys menee taas ensi viikolle, sen verran kiireisiä päiviä on taas luvassa.


Jätä kommentti

Pennut 4vkoa!

Sen verran alkaa pitää kiirettä pentujen ja koulun kanssa, että kahden blogipostauksen kirjoittelu viikossa tuottaa hieman haasteita. Arkipäivien illat ovat niin lyhyitä, eikä meinaa koulupäivän päälle enää malttaa istua koneella.

Pöytätavat alkavat olla paremmin hallussa!

Pentujen ”virallinen” 4-viikkoissynttäripäivä on huomenna, mutta mulla on koulussa iltavuoro, joten ei mitään jakoja ehtiä silloin blogia päivittämään. Pennut ovat kasvaneet kovasti sitten viime päivityksen, ne syövät nyt kolmesti päivässä kiinteää – nappulaa, jauhelihaa ja piimää. Vielä on vähän hakemista sopivan annostuksen kanssa, välillä kaikki tarjottu ruoka katoaa hetkessä parempiin suihin ja sitten taas toisinaan ruokaa jää aika paljon yli. Nuppu imuroi enemmän kuin mielellään kaiken ruoaksi määrittelemänsä, luonnollisesti myös pennuilta syömättä jääneet eväät. Vaikka kiinteän ruoan tarjoilu hieman helpottaa imetystaakkaa, Nupulla on edelleen melkoinen homma ison pentukatraansa kanssa. Sillä ei lähtökohtaisestikaan ollut ylimääräistä kylkien päällä, joten ei ihme, että nyt se on aika kuivassa kunnossa ruoka-annosten nostoista huolimatta. Nostin ruoka-annoksia kerralla varmaan vähän liian nopeasti, sillä viikonloppuna juostiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pihalla, kun maha oli sekaisin. Onneksi olin tilannut ennakkoon kaappiin varalta Enteromicroa, se rauhoitti tilanteen aika nopeasti.

Pennut kehittyvät kohisten, ne ovat oikeasti jo pieniä koiria! Hännät vispaavat liikuttavasti, kun pentujen luo menee käymään, ja syliin on kovasti tunkua. Myös pienet naskalihampaat ovat löytyneet, ja niitä pennut kokeilevat mielellään lähtökohtaisesti ihan kaikkeen 😀 Pennut eivät vielä onneksi ole kauheita riiviöitä, ja toistaiseksi niillä on puruvoimaa sen verran vähän, ettei pureminen tunnu pahalta – paino sanalla vielä.

Viikonloppuna Marin lisäksi Saija kävi meillä pentuja katsomassa Neea-vauvan kanssa. Pennut tekivät reippaasti tuttavuutta uusiin ihmisiin, ja vauvasta (luultavasti ennen kaikkea maidon tuoksusta) pennut hullaantuivat ihan täysin. Hekla otti mukavat unet Neean kainalossa. Tulevana viikonloppuna on avataan ovia myös Nupulle vieraammille pennunkatselijoille, kiva, kun päästään pikkuhiljaa kunnolla sosiaalistamaan pentuja! Nuppu on ottanut vierailut tähän mennessä todella lunkisti.

Muutamia kuvia Saijan puhelimelta

Kiisun viime viikkoisten vatsavaivojen vuoksi päätin ensin alkaa totuttaa pentuja kiinteään ruokaan ja vasta tänään aloittaa ensimmäisen matolääkekuurin. Ensimmäiset annokset matolääkkeestä menivät ilman isompia taisteluita kaikille, vaikka pennut eivät erityisesti näyttäneet nauttivan lääkkeestä. Olen ollut tosi kiitollinen, kun tähän saakka ollaan aikalailla vältytty ripuleilta ja isommilta murheilta, toivottavasti tämä jatkuisi vielä tästä eteenpäinkin.

Pian pitäisi alkaa suunnitella pentujen muuttoa alakertaan. Pennut nukkuvat vielä aika paljon, joten pentuhuone ei ole varsinaisesti tuntunut tähän mennessä käyvän ahtaaksi (paitsi tänään illalla seurailin, kun pennut juoksivat ympäriinsä ja törmäilivät aikuisten koirien ja toistensa lisäksi mm. seiniin). Alakerrassa on pennuille enemmän tilaa ja helpompi alkaa opetella sisäsiisteyden alkeita ja ulkoilua. Ihmeen rauhallista ja hiljaista porukkaa tämä pentue, valtaosan ajasta ei äänimaailman perusteella uskoisi, että täällä mitään pentuja olisikaan. Katsotaan, olenko samaa mieltä vielä parin viikon päästä 😀 Tuntuu ihan uskomattomalta, että yhteinen aika on jo puolivälissä.

Sara ja Lempi ovat päivittäin päässeet pentuja moikkaamaan ja leikittämään, molemmat tuntuvat kovasti nauttivan leikkitädin roolista. Myös Nuppu on alkanut ihanasti leikittää pentuja, harvemmin sattuu parhaimpien leikkipätkien aikaan olemaan puhelinta hollilla, mutta laitan alle muutaman videon. Pennut leikkivät keskenäänkin jo enemmän, ja hauskoja yrityksiä niillä on leikkiä myös aikuisten kanssa. Vein viime viikon loppupuolella pennuille enemmän leluja pentuhuoneeseen, niihin pennut tekivät kiinnostuneina tuttavuutta. Mielellään tarjoaisi pennuille myös pureskeltavaa, mutta julma totuus on, että kaikki syötävä katoaa ääntä nopeammin Nupun suuhun.

Tänään otin pennuista vähän ennakkoon 4-viikkoispotretit, koska huomenna en ennätä kuvaushommiin. Kuvaajalle tuli tässä hommassa jo hiki, pennuilla jalat vievät jo sen verran lujaa, ja vaikka muuten paikallaan pysyvätkin, niin kuvaustilanteessa se ei juurikaan nappaa. Voi olla, että ensi kerralla potretteja varten tarvitsen jo apukäsiä.

Atka 4vkoa. Atka on aika seurallinen poitsu, se ei ehkä ole ihan ensimmäisenä ihmisen luona, mutta tulee viimeistään toisessa rintamassa ja kiipeää mielellään syliin. Viime päivinä olen jonkin verran kiinnittänyt huomiota, että Atkasta lähtee ääntä – ei nyt mitenkään äärimmäisen paljon, mutta välillä piippailee. Atka on alkanut aika hanakasti kokeilla hampaitaan kaikkeen mahdolliseen.

Fuji 4vkoa. Fuji ei minusta viime viikolla ollut vielä kauhean kiinnostunut hakeutumaan ihmisen luo. Se jossain vaiheessa menojensa ohessa tuli seurustelemaan hetkeksi, mutta jatkoi sitten omia menojaan. Viime päivinä se on enemmän ollut seurustelemassa ihan ajan kanssa, äsken ollessani pentujen luona se köllötteli pitkän ajan kyljellään ja selällään nautiskellen rapsutuksista (ja hihan maistelusta). Fuji on edelleen aika leikkisä, se leikkii sisarustensa kanssa ja hakee aikuisistakin leikkikaveria. Aika vekkulin oloinen tyyppi!

Raja 4vkoa. Raja on edelleen omien teidensä kulkija. Se hakeutuu tosi mielellään ihmisten luo pusuttelemaan, mutta seurustelujen jälkeen jalat vievät tätä poikaa aika lujaa! Tänään Raja harjoitteli vauhtispurtteja, jotka saivat äkkistoppeja sen törmätessä milloin seinään tai johonkin muuhun esteeseen. Ei näyttänyt paljon menohaluja hillitsevän 😀 Tämä reipas pikkupoika on tosi liikuttava tötteröllä olevan häntänsä kanssa. Tosin sen verran Raja on saanut muita kasvussa kiinni, ettei sitä oikeastaan kohta enää voi sanoa pikkupojaksi!

Hekla 4vkoa. Hekla kehittyy minusta tosi kivaan suuntaan! Se on edelleen vähän omien teidensä kulkija, joka vähin äänin ilmaantuu kuin tyhjästä eteen tarjoamaan kontaktia. Hekla tykkää pusutella, se on aika rauhallinen ja asettuu pitemmäksikin aikaa ongelmitta seurustelemaan ihmisen kanssa. Siitäkin on alkanut kuoriutua aika leikkisiä piirteitä, lelut kiinnostavat ja aikuisiin koiriin otetaan mukavasti kontaktia.

Loihi 4vkoa. Loihi on myös ottanut huiman harppauksen henkisessä kehityksessä ihan muutamassa päivässä! Se on edelleen pieni kiusanhenki sisaruksilleen – mikään ei ole sen mukavampaa kuin purra eteen sattunutta nukkuvaa sisarusta vaikkapa korvasta! Viime viikolla näkynyt temperamenttisuus on tasoittunut hieman, nyt ei kuulu pärräystä enää leikeissä juurikaan. Loihi on avautunut ihanasti ihmiseen päin, sekään ei ensimmäisenä hakeutunut ihmisen luo eikä ajan kanssa viihtynyt ihmisen seurassa. Nyt sen häntä on alkanut vispata hirmuisesti, kun ihminen tulee, se tarjoaa itse kontaktia ja tykkää saamastaan huomiosta. Tässä pennussa on voimaa.

Katla 4vkoa. Katla on edelleen aika hiljainen ja rauhallinen – ja useimmiten ensimmäisten joukossa, kun pentujen luo menee. Se on kova kiipeämään syliin ja nauttii kovasti, kun se saa isossa sisaruslaumassa huomiota ja rapsutuksia. Katla on myös kova tyttö pussailemaan. Katla on ottanut mukavan avoimesti kontaktia aikuisiin koiriin, se ei ehkä kovin hanakasti ole lähdössä leikkimään, mutta viihtyy aikuisten seurassa. Lempillä ja Katlalla tuntuu olevan jonkinlainen yhteisymmärrys, sillä Lempi selvästi pennuista suosii sitä – liekö Katlassa saukkokoiran vikaa!

Etna 4vkoa. Voi Etna, mikä tehotyttö olet! Tämä tyyppi on hirmuisen hyväntuulinen ja rento, ensimmäisten joukossa ihmistä vastassa ja sylissä, mutta silti samaan aikaan hyvin ehtiväinen puuhastelemaan kaikenlaista kauempana. Etna on tosi leikkisä, niin sisarusten, aikuisten kuin lelujenkin kanssa. Tätä pentua ei voi katsoa tulematta hyvälle tuulelle 😀 Etnassa on jotain samanhenkistä kuin Saran siskossa Vipsissä (E. Salacia), jotain samankaltaista touhukkuutta ja avoimen sosiaalista olemusta molemmissa on.

Kiisu 4vkoa. Kiisu on osoittanut viime päivinä vähän itsenäisiä piirteitä – se tulee häntä heiluen kyllä moikkaamaan ja seurustelemaan, mutta tykkää sen jälkeen mennä puuhastelemaan omiaan. Se on leikkisän oloinen, sisarukset, aikuiset ja lelut ovat Kiisusta mielenkiintoisia ja kivoja. Kiisu on minusta hiljentynyt ihan valtavasti sen jälkeen, kun pennut alkoivat saada kiinteää ruokaa, se ei juurikaan käytä enää ääntään. Se on aika rauhallisen oloinen, vaikka menohalujakin on.

Perjantaina pennuilla on edessä luultavasti ensimmäinen autoreissu, kun käydään Tampereella osteopaatilla, sitä odotetaan jo kovasti, koska Katriinalla käyminen on vaan parasta 😀 Pitkä päivä ja aikainen herätys on luvassa, mutta eiköhän siitä selvitä. Sirutusajan varaaminen on edelleen to do -listalla, kiirehän sillä ei vielä ole, mutta joutaisi hoitaa sekin pois alta.


Jätä kommentti

3-viikkoiset

Pienistä marsuista alkaa kehkeytyä pieniä koiria. Kehitystahti on tällä hetkellä hurja, ja pentujen touhuja on tosi kiva seurata ja katsella. Tämä on sitä aikaa, kun toivoo, että voisi olla koko ajan kotona 😀 Onneksi tällä viikolla koulupäivät ovat olleet lyhyitä, niin olen saanut viettää paljon aikaa pentuhuoneessa.

Maanantaina omat koirat pääsivät tosiaan tekemään ensimmäistä kertaa pentuihin tuttavuutta. Nuppu suhtautui niihin jopa ihmeellisen pitkämielisesti, ja mietin, että voiko tämä todella mennä näin helposti. Illalla ennen nukkumaanmenoa Nuppu oli jo varmaan vähän väsynyt, ja erehdyin siihen samaan saumaan ottamaan omat koirat toiseen kertaan pentuja moikkaamaan. Mitään dramaattista ei tapahtunut, Nuppu vain alkoi silmäillä mun koiria ja pyrki asemoitumaan mun koirien ja pentujen väliin. Pidettiin visiitti lyhyenä.

Tiistaina Nupulla oli edelleen ajatus, että pentuja täytyy suojella mun tytöiltä. Totesin sitten, että haluan vähän rauhoittaa tilannetta, joten päätin kokeilla, mitä namujen syöttäminen Nupulle tuottaa. Namut olivat itse asiassa tähän tilanteeseen tosi hyvä ratkaisu – se rauhoitti Nuppua heti, ja se myös vei sopivasti mun koirien kiinnostusta pois pennuista, mikä rauhoitti Nuppua entisestään. Kävin pari kertaa päivän aikana tekemässä visiitin Saran, Lempin ja namukipon kanssa, palkkailin Nuppua rauhallisesta mielentilasta, joka visiitillä yritin vähän vähentää namujen syöttelyä. Illalla mulla oli namukippo mukana, mutten syöttänyt siitä enää mitään, ja Nuppu ei vahtinut pentuja ollenkaan. Se edelleen seuraa aika tarkasti, jos Sara vaikka tassulla leikittää pentua, mutta katse on rento eikä Nupulla ole tarvetta puuttua tilanteeseen. Saatiin siis lyhyessä ajassa iso muutos aikaiseksi puhtaasti positiivisin keinoin!

Mamma pystyi ottamaan myös unet samaan aikaan, kun lapsenvahdit Lempi ja Sara katsoivat pentujen perään ❤
Maitobaarissa alkaa olla ahdasta

Pennuilla on käynyt tällä viikolla muutamia vieraita. Maanantaina Saana kävi Marin kanssa pentuja moikkaamassa, ja eilen Mari kävi puolisonsa siskon Ainon kanssa. Pennuille kokemukset uusista ihmisistä ovat tehneet hyvää, ne ottavat joka kerta vähän enemmän kontaktia myös vieraisiin ihmisiin. Kalenteri on tulevien viikkojen osalta alkanut täyttyä vierailujen osalta, joten pennut saavat kyllä paljon ihmiskontakteja.

Eilen meillä oli vähän harmiakin matkassa. Jätin Nupun yläkertaan syömään pentujen kanssa samaan tilaan, kun lähdin käyttämään Lempiä Aquabarksissa uimassa. Kun tulin kotiin, Mari ja Aino olivat jo meillä, ja alettiin yhdessä ihmetellä Kiisun vointia. Se kyykkäsi koko ajan, mutta ei saanut mitään äherrettyä ulos, ja raasu veti itseään katkaravuksi, vatsan alueelle tuli aalloittain kramppi, ja pentu oli aika onnettoman oloinen. Yritin hieroa pinkeää vatsaa, mutta siitä ei tuntunut olevan apua. Vähän ajan päästä Kiisu oksensi – oksennuksen seassa oli nappuloita ja raejuustoa. Se oli siis kiistatta käynyt äitinsä ruokakupilla. Vieraiden lähdettyä jäin seuraamaan Kiisun vointia, mutta vielä yli tunti oireiden alkamisen jälkeen sen vatsa kramppasi edelleen ja pentu alkoi olla aika väsyneen oloinen. Soitin päivystykseen ja kehottivat tulemaan näytille, joten otin Kiisun syliin ja lähdettiin ajelulle.

Päästiin lääkäriin lähes suoriltaan, kun päästiin paikalle. Eläinlääkäri tutki Kiisun tarkkaan ja kertasin siinä vielä, mitä oli tapahtunut ja mitä oireita olin havainnut. Eläinlääkäri halusi poissulkea suolitupen mahdollisuuden, joten Kiisu vietiin takahuoneeseen toimenpidettä varten. Se oli oksentanut siellä vielä toisen kerran, oksennuksen seassa oli paljon raejuustoa. Eläinlääkäri tarkisti ultralla suolen, siellä tilanne oli rauhallinen. Kiisu sai nesteytystä ihon alle ja pahoinvoinnin estolääkettä, oireiden todennäköinen aiheuttaja oli övereiden vetäminen ruoasta, johon vatsa ei ollut tottunut. Lähdettiin kotiin sikeästi nukkuvan pennun kanssa, pahoinvoinnin estolääke selvästi auttoi sen oloa. Kiisu punnittiin klinikalla, se painoi tasan 1,1kg.

Kiisu oli tosi väsynyt koko loppuillan, mutta oli sillä aika rankka iltapäivä takana. Vatsakrampit loppuivat jo klinikalla. Illalla herättelin sen, kun Nuppu tuli syöttämään pentuja, ja sinne se kiirehti muiden joukossa ja söi hyvällä ruokahalulla. Nälkäkiukkukin ilmaistiin äänekkäästi, kun ei vapaata tissiä löytynyt heti! Kun Kiisun vointi näytti niinkin hyvältä, niin uskaltauduin nukkumaan yön heräämättä erikseen sen vointia tarkistamaan. Aamulla Kiisu oli vielä väsynyt, mutta söi taas hyvällä ruokahalulla. Pienten unien jälkeen se oli minusta jo ihan oma itsensä, joten tässä kohtaa uskaltanee jo kirjoittaa, että vähällä selvittiin.

Eläinlääkäri ohjeisti, ettei nyt tähän samaan saumaan kannata antaa kiinteää ruokaa tai aloittaa matolääkekuuria. Oli tarkoitus aloittaa matolääkekuuri ja nappulan tarjoilu jauhelihan lisäksi, mutta jätin sen tekemättä. Totutellaan nyt ensin rauhassa kiinteään ruokaan, aloitan matolääkekuurin pennuille ensi viikolla. Tänään tarjoilin pennuille turvotettua nappulaa, jauhelihaa ja piimää, se katosi vauhdilla parempiin suihin. Pöytätavat ovat pennuilla vielä hakusessa, mutta niitä on aikaa harjoitella ennen uusiin koteihin lähtemistä 😀 Nupulla on pentujen ruokailun jälkeen mukava tehtävä pestä pennut puhtaiksi.

Keli on ollut aika harmaa koko viikon, joten pentujen 3-viikkoiskuvien ottaminen vähän viivästyi. Tänään olosuhteet eivät olleet kuvauksen kannalta juurikaan paremmat, mutta alkuillasta aurinko kurkisti sen aikaa pilvien reunasta, että ennätin aloittaa kuvaamisen. Ei sitä sitten voinut enää kesken jättää. Alla siis pentujen 3-viikkoisposekuvat sekä pienet kuvaukset tämänhetkisistä havainnoista!

Atka 3vkoa. Atka on varsin seurallinen pikkupoika – jos ei se ole ensimmäisenä vastassa pentujen luo mennessä, niin ensimmäisten joukossa ainakin. Sen äänekkyys on vähän lisääntynyt, mutta ei se mikään paha kiljukaula ole. Sylissä Atka on aika rauhallinen, kunnes menohalut alkavat viedä.

Fuji 3vkoa. Fuji on varsin hauska tyyppi! Se on toistaiseksi ollut aika hiljainen, se viipottelee omia menojaan, mutta hakeutuu kyllä kontaktiinkin ihmisen kanssa. Se on pennuista yksi leikkisimmistä ainakin tällä hetkellä, se on leikkinyt jo äitinsä kanssa, ja hyvät matsit sillä on välillä sisarusten tai Saran ja Lempin kanssa. Fuji kiipeilee syliin ja rauhoittuu aloilleen mukavasti.

Raja 3vkoa. Raja on porukan meneväisin ja itsenäisin, sillä on ihan omat kuviot ja menot. Se leikkii kyllä sisarustensa kanssa myös, että ihan oman tiensä kulkija se ei pelkästään ole. Tänään se kipitti luokseni, kun sanoin ääneen sen työnimen – voiko näin pieni muka ymmärtää, ketä tarkoitin! 😀 Raja on kova poika sylittelemään ja pusuttelemaan, tää pentu on kertakaikkisen ihana (kaikki ovat, mutta tässä pojassa on jotain spesiaalia) ❤ Raja on tähän saakka ollut aika hiljainen myös.

Hekla 3vkoa. Hekla kasvaa minusta eri tahdissa muiden kanssa, siitä on viime päivinä kehkeytynyt ihana pieni seurustelija ja pusuttelija. Heklan tyyli on kulkea hiljaa omia reittejään ja sitten kuin tyhjästä ilmestyä eteen katsomaan silmiin. Sylissä se viihtyy hyvin, tämä tyttö osaa minusta arvostaa saamaansa huomiota ison porukan keskellä. Hekla ei ole kovin äänekäs.

Loihi 3vkoa. Loihi on porukan kiusanhenki – jos se on hereillä, se surutta alkaa kiusata nukkuvia sisaruksiaan näykkimällä korvista tai kuonosta. Se on aika leikkisä, mutta myös aika temperamenttinen. Eilen illalla Nuppu leikitti Loihia ja otti leikin ohessa Loihin pään leukojensa väliin. Loihi sai siitä rähinäraivarin, ihan selvästi ilmoitti äidilleen, että perhana mun päätä ei oteta suuhun! Tuli sellainen tunne, että fiilikseni tämän pennun tulesta ja tappurasta ei ollut ihan tuulesta temmattu 😀 Loihi on aika rauhallinen, viihtyy sylissäkin, ääntä lähtee silloin, kun menee hermo. Odotan mielenkiinnolla, mitä osteopaatti sanoo tästä pennusta ensi viikolla, jotenkin minusta tuntuu myös, että vaikka pennulla on temperamenttia, niin se saattaa tästä vähän vielä tasaantua.

Katla 3vkoa. Katla on aika hiljainen ja seurallinen, se hakeutuu mielellään lähelle rapsuteltavaksi ja syliteltäväksi. Jos kolistelen kauempana pentuhuoneesta, Katla on useimmiten se, joka pentuhuoneesta huutaa tai haukulla ilmoittaa, että minut on kuultu. En ole ihan varma, liittyykö reaktio siihen, että pennut nyt ylipäätään alkavat kuulla paremmin ja reagoida eri ääniin, vai johonkin muuhun. Tykkään joka tapauksessa tämän pennun rauhallisuudesta ja seesteisyydestä.

Etna 3vkoa. Jos pitäisi sanoa narttujen joukosta joku suosikki, niin kyllä se taitaa olla tämä 😀 Etna on tosi reippaan oloinen, hyvin sosiaalisen ja iloisen kuvan itsestään antava. Se on leikkisä, mutta sitä ei ainakaan nyt haittaa leikeissä jäädä alakynteenkään. Sylissä ihanan rauhallinen pusutyttö, ottaa ihanasti kontaktia ihmiseen. Häntä vispaa usein ja Etna on yleensä siellä, missä jotain tapahtuu.

Kiisu 3vkoa. Erittäin ahne ja intohimoinen kulinaristi, kuten yllä olleesta kertomuksesta käy ilmi 😀 Kiisu on seurallinen, heiluttelee häntää ja myös aika leikkisän oloinen. Se on muiden tyttöjen tapaan aika rauhallisen oloinen, viihtyy nykyään paremmin sylissäkin, vaikka menohalutkin joskus voivat yllättää. Sen äänekkyys tulee esiin lähinnä silloin, kun ruoka on myöhässä tai nälkäkiukku yllättää, muuten se on aika hiljainen. Mielenkiinnolla seurailen, mihin suuntaan äänenkäyttö kehittyy viikkojen varrella.

Varasin pennuille ajan eläinlääkärin tarkastusta ja silmäpeilausta varten, pennut saavat samalla vähän kotimaan matkailua. Siihen on aikaa vielä useampi viikko, mutta kun tietää, miten nopeasti päivät menevät, niin se on yksi hujaus vaan, kun tämäkin päivä on käsillä. Vielä pitäisi varata pennuille aika sirutusta varten, yleensä olen sen hoitanut eläinlääkärin tarkastuksen yhteydessä, mutta tällä kertaa haluaisin rekisteröinnin vireille ajallaan. Viimeksi kävi niin, että rekisteripaperit eivät ehtineet tulla luovutukseen mennessä postissa, joten tämän skenaarion haluaisin tällä kertaa välttää. Kovasti olen yrittänyt miettiä tämän pentueen nimiteemaa ja virallisia nimiä, mutta niiden suhteen ei ole ainakaan vielä tullut mitään kovin suurta valaistumista. Onneksi on vielä aikaa miettiä ja pohdiskella!


Jätä kommentti

Pentujen maailma avartuu

Pentujen elämässä on tapahtunut paljon viime päivien aikana! Silmien aukeamisen jälkeen ne ovat alkaneet liikkua selvästi enemmän ja ottaa kontaktia niin toisiinsa, ihmisiin kuin ympäristöönsäkin. Orastavat leikkiyritykset alkoivat yllättävän pian viime viikon 2-viikkoissynttäreiden jälkeen. Olen yrittänyt ottaa enemmän videoita viime päivinä, sillä näitä hetkiä ei vaan mitenkään saa tallennettua kuviin.

Pennut liikkuvat minusta ikäisekseen tosi ketterästi, ilmeisesti pienempi koko vähän helpottaa kävelemisen harjoittelemista. Fuji ylitti kilon rajapyykin viime viikon loppupuolella, ja Rajaa lukuun ottamatta kaikki muut tulevat tiiviisti kannoilla. Rajan paino pyörii tällä hetkellä n. 750g tuntumassa eli ihan hyvin kasvaa onneksi sekin. Pentujen punnitseminen alkaa olla työlästä, pennut eivät oikein malta pysyä paikallaan niin kauaa, että saisi vaa’asta luotettavan lukeman. Olen tässä hiljalleen luopunutkin punnitsemisesta, Rajan painoa yritän vielä vähän seurailla, ettei sen painonkehityksessä pääsisi tapahtumaan mitään takapakkeja.

Loppuviikosta yritettiin ottaa aika rauhassa kiireisen alkuviikon jälkeen. Keksi (E. Naroona) tuli mulle torstaina viikonloppuhoitoon. Nuppu oli viimeksi meillä sisällä Keksiä kohtaan vähän varautunut, se vahti portaiden edustaa ja viestitti elekielellään hyvin selvästi, ettei yläkertaan ole mitään asiaa. Viimeksi pennut olivat toki paljon pienempiä. Nyt Nuppu oli kaikin puolin rentoutuneempi, se lähinnä illalla Keksin ja mun koirien katsellessa kaihoisasti pentuhuoneen suuntaan jaksoi kertaalleen mörähtää, että ei vielä. Mun koirille Nuppu ei ole missään vaiheessa sanonut mitään, joten luulen, että hiljalleen voisi kokeilla, mitä Nuppu tuumaa Sarasta ja Lempistä pentujen kanssa. Sara pääsi tänä aamuna nopeasti moikkaamaan pentuja niin, että Nuppu oli alakerrassa – se ei kyllä taas tiennyt, miten päin sen olisi ollut, kun pennut ovat niin ihania ja niitä on paljon 😀

BioSensor-ohjelma loppui torstaina, mutta pentuja tulee edelleen käsiteltyä ja syliteltyä useamman kerran päivässä. Loihilta piti vähän hoitaa oikeaa kylkeä – se piti perjantaina kauhean huutokonsertin, kun nostin sen syliin, ja se tietysti ihmetytti, kun se on aiemmin ollut sylissä ihan hiljaa. Kyljestä ja vatsan alueelta löytyi kireä kohta, jonka hoitamiseenkin Loihi suhtautui kovin äänekkäästi. En tiedä, mistä kireys oli peräisin, onhan se voinut sillä olla lievempänä jo aiemmin, ja siksi jäädä huomaamatta. Hoito ilmeisesti tuntui kuitenkin auttavan, kylki ja vatsa eivät tunnu enää kireiltä ja nyt Loihi on ollut taas hiljaa syliin nostettaessa ja rauhoittuu paremmin.

Lauantaina mulla oli taas reissupäivä, sillä Lempillä oli toinen hoitoaika Maaria Kaiperlalle. Otin Keksin ja Saran mukaan seuraneideiksi, niin Nuppu sai aamulenkin jälkeen jäädä hoitamaan pentujaan ihan rauhassa. Mari kävi puolisoineen meillä iltapäivällä moikkaamassa pentuja, ulkoiluttamassa ja ruokkimassa Nupun, ja illalla mun tullessa kotiin Nuppu selvästi heräsi unilta. Hyvin täällä siis meni! Itseä harmittaa, kun on ollut nyt viikonloppuisin pakottavia menoja, mutta nekin on vaan hoidettava. Onneksi Mari ei ole ainakaan vielä osoittanut kyllästymistä pentujen vahtikeikkoihin, tämä on korvaamaton apu!

Sunnuntaina oli aika pistää pentujen maailmaa uusiksi monella tapaa: oli aika laajentaa pentujen oleskelutiloja. Pentulaatikosta purettiin kaksi seinää pois, päällystin lattian matoilla ja viriteltiin nurkkaan pörröpeti. Pennut olivat alkuun tilanpaljoudesta ihmeissään, ne vähän piippailivat lähtiessään varovaisesti tutkimaan, mitä huoneesta oikein löytyykään. Kovin kauas ne eivät ehtineet Rajaa lukuun ottamatta ennen kuin uusien asioiden väsyttäminä urvahtivat pienille välitorkuille. Unien ja välitankkauksen jälkeen pennut totesivat laajennuksen jo nähdyksi jutuksi, joten se ei jaksanut enää edes uikututtaa.

Välissä käytiin aikuisten kanssa lenkillä, ja Mari tuli pahojen pentuviekkareiden ajamana lenkin päälle pentuja moikkaamaan. Pennut eivät ihan vielä ota koko tilaa haltuun, ne viihtyvät aikalailla parvekkeenoven puoleisessa nurkassa, mutta sekin varmasti muuttuu, kunhan pennut vielä vähän kasvavat ja alkavat harjoitella vauhtispurtteja. Tuli myös huomattua, että korkeasta reunasta huolimatta pennut osaavat jo kiivetä pörröpetiin – tänä aamuna kaikki kahdeksan löytyivät pedistä sikeästi nukkumasta 😀

Uudet jutut eivät suinkaan siihen loppuneet, vaan iltapäivällä esittelin pennuille uuden konseptin nimeltä jauheliha! Aloiteltiin maistiaiset maltillisella nokareella jauhelihaa, vanhasta kokemuksesta tiedän, että jos lihaa laittaa lautaselle, niin pennut ovat 1) uimassa lihassa, 2) pesun tarpeessa ja 3) suuhun päätyy vain pieni murto-osa. Liha oli pentujen mielestä suurta herkkua, eniten huvitti Kiisu, joka kiroilevan siilin lailla alkoi oikein kiukkukitistä, kun suu oli syöty tyhjäksi, että minne herkut oikein katosivat! Huvitti myös Raja, joka kiipeili mun jalkaa pitkin, se sai varmaan vainun jalan takana olleesta kiposta, jossa jauheliha oli. Lyhyesti ja ytimekkäästi – sain jauhelihan tarjoilun myötä aika nopeasti kahdeksan uutta ystävää 😀 Jauhelihan annostelu ja kuvaaminen eivät olleet yhtä aikaa kovin helppoa, mutta ehkäpä näistä videoista saa jotain kuvaa.

Eilen oli tarkoitus ottaa pennuista myös uudet posekuvat yksitellen, mutta pennuilla oli niin paljon kaikkea uutta, että ne olivat iltapäivästä varsin väsyneitä. En sitten raaskinut herätellä pentuja kuvaustuokiota varten, niin tyydyin kuvaamaan nukkuvia pentuja. Osa pennuista käväisi hereillä, kun kameran naksutus kuului, mutta jatkoivat pian taas unia.

Illalla pennut saivat vielä vieraita, kun istuttiin Ainon ja Ellin kanssa iltaa meillä. Maailman avartuminen saa yleensä pennuissakin aikaan sen, että ne alkavat avautua eri tavalla – oli kiva seurata, miten pennut ottivat kontaktia ihmisiin. Aino on meillä pentujen aikaan käynytkin, mutta Elli oli pennuille ihan uusi tuttavuus. Vierailut aloitettiin kuitenkin Nupulle entuudestaan tutuista ihmisistä, että näkee vähän, miten se suhtautuu vieraisiin. Nuppu oli tosi rennosti, joten luulen, että kun saadaan tutuista ihmisistä hyviä kokemuksia alle, niin ei varmaan vieraammatkaan pahemmin hätkäytä sitten, kun niiden aika on.

Tänään koulusta päästyäni päätin kokeilla, mitä Nuppu tuumaa, jos mun koirat tulevat moikkaamaan pentuja sen ollessa paikalla. Nuppu oli siinäkin rennosti, imetyksen ajaksi käskin omat koirat sohvalle, että Nuppu saa rauhaa pentujen hoitamiseen. Pidettiin ensimmäinen visiitti vielä melko lyhyenä, annetaan mammakoiran rauhassa totutella ajatukseen, että pentujen kanssa voi olla muitakin aikuisia. Onneksi nämä omat ovat pentujen kanssa varsin luotettavia, uskon, että Nuppukin näkee niistä aika nopeasti, etteivät ole pennuille vaaraksi. Pennut suhtautuivat Lempiin ja Saraan kiinnostuneesti, heti mentiin vatsan alle tarkistamaan, olisiko siellä lisää ruokaa pienille pennuille! Raja tosin jo testaili leukojaan Saran takajalan ympärille, ja Hekla yritti kiivetä Saran kylkeä pitkin. Kohta täällä riittää menoa ja meininkiä!


Jätä kommentti

Pennut 2vkoa!

Pikainen päivitys viikon kiireiden keskeltä pentujen 2-viikkoissynttäreiden kunniaksi! Viime päivinä on tapahtunut paljon, sillä pentujen silmät ovat alkaneet aueta. Ensimmäisenä silmänsä sai auki Raja, ja nyt ne ovat sirrillään enää Katlalla ja Atkalla. Pentujen painot nousevat tasaisesti, mutta en kyllä muista, että mulla olisi ensimmäisen pentueeni jälkeen ollut pentuetta, joista yksikään ei vielä kahden viikon iässä paina kiloa 😀 Raja on edelleen porukan pienin, se painaa noin 600g, ja isoin on Fuji, joka on ihan kohta 900g.

Nupulta tuntuu maitoa tulevan ihan hyvin, mutta isolle porukalle siitä on melkoisesti jaettavaa. Viikonloppuna suunnittelin antavani pennuille ensimmäiset maistiaiset kiinteästä ruoasta. Pennut nukkuvat vielä aika paljon, mutta pentulaatikossa alkaa kova kuhina, kun pennut havahtuvat Nupun tulleen. Ehkä pienemmän kokonsa ansiosta nämä liikkuvat minusta 2-viikkoisiksi pennuiksi jo ihmeen hyvin! Ruoka-aikaan alkaa näyttää, että laatikossa on pian ahdasta, joten viikonloppuna on suunnitelmissa myös laajentaa pentujen oleskelutilaa.

Tänään otin pennuista taas uudet kuvat. Ei ole muuten enää kovin helppo homma – sen verran näillä tyypeillä alkaa olla vauhtia! Haasteita lisää iltapäivällä jo vähentynyt luonnonvalon määrä sekä mun kameran tarkennusvaikeudet. Noh, sain kuitenkin kaikista edes jonkun onnistuneen otoksen, toivotaan viikonlopun kuvauksiin enemmän valoa.

Atka 2vkoa. Tykkään kaikista pennuista valtavasti, mutta Atka on kyllä jotenkin ekstra-symppis tyyppi! Se ottaa selvästi jo kontaktia ihmiseen, se hakeutuu lähelle ja kiipeää syliin. Sylissä se on ihanan rento, rauhallinen ja hiljainen, samoin kaikissa hoitotoimenpiteissä ja BioSensorin käsittelyissä.

Fuji 2vkoa. Fuji on säyseä ja pääosin rauhallinen tyyppi, ellei kyseessä ole ruoka – siihen se suhtautuu varsin intohimoisesti. Se on porukan kömpelöin liikkumaan, mutta on se toki myös isoin. Fujissa viehättää rauhallisuus, se myös ottaa mukavasti kontaktia ihmiseen kiipeämällä syliin. Sillä on minusta hurjan söpö naama! Fujilla on edelleen voimakkaita mielipiteitä selällään olemisesta, se on ihan tyhmää!

Raja 2vkoa. Meidän pikkupippuri! Se on todella liukas liikkeissään ja hirmuisen ketterä 2-viikkoiseksi, on kiipeillyt jo pentulaatikon reunapuitteella… Raja on minusta tietyllä tavalla porukan kehittynein tässä vaiheessa, sen silmät aukesivat ensimmäisenä, ja se välillä ottaa kontaktia sisaruksiinsa orastavien leikkiyritysten muodossa. Raja ottaa kontaktia myös ihmiseen ja kiipeää syliin. Minusta tuntuu, että tästä tyypistä tulee aika hauska peli 🙂

Hekla 2vkoa. Hekla jää vähän muusta porukasta helposti huomiotta, se on hiljainen, rauhallinen ja tyytyväinen, ei erityisen liukasliikkeinen, muttei hidaskaan. Tykkään fiiliksestä, mikä tulee Heklan kanssa sylitellessä, se on rento ja ottaa kontaktia. Hekla oli porukan helpoimpia kuvattavia tänään, mistä se ansaitsee erityismaininnan!

Loihi 2vkoa. Tämän sisupussin kanssa ei paljon neuvotella – jos se ei suostu olemaan kuvauspisteellä, niin se ei todella suostu siellä olemaan. Jalat vievät tätä poikaa jo aika lujaa, ja se ilmoittelee äänelläkin, jos alkaa joku asia ottaa päähän. Olen parin päivän aikana saanut vain vahvistusta tunteelle, että tässä pojassa taitaa olla tulta ja tappuraa. Loihista löytyy myös rauhallinen ja seesteinen puoli.

Katla 2vkoa. Katla on antanut viime päivinä tosi kivaa fiilistä itsestään – se on rauhallinen, rento käsittelyissä, se viihtyy sylissä ja on kova tyttö pussailemaan. Näillä pusupennuilla on minuun aina joku ihmeellinen vaikutus! Katla saa erityismaininnan tämän päivän kuvauksista, sillä se oli helpoin kuvattava – pentu vaan paikalleen ja kuvia räpsimään. Katlalla on silmät vielä aika vähän auki, se luultavasti vähän vähentää menohaluja sisaruksiin verrattuna.

Etna 2vkoa. Ei voi sanoa, että mulla olisi varsinaista lempparia tässä vaiheessa, koska tykkään tasaisesti kaikista, mutta Etna on tähän mennessä esitellyt eniten piirteitä, joita pennussa arvostan. Se on ihan rento kaikissa BioSensorin asennonvaihdoissa, se viihtyy sylissä, ottaa kontaktia ihmiseen, on rauhallinen ja tyytyväinen, tosi hiljainen. Onpa kiva päästä seuraamaan, mihin suuntaan nämä kaikki kehittyvät tulevien viikkojen aikana!

Kiisu 2vkoa. Meidän nätti-Kiisusta mainitsen edelleen ensimmäisenä, että jos joku pitää pentulaatikossa meteliä, niin se on aika suurella varmuudella tämä tyttönen 😀 Kiisu on isohko, mutta se liikkuu ihmeen ketterästi. Se viihtyy sylissä ja se on alkanut rentoutua kivasti BioSensorin asennonvaihdoissa. Kunhan masu on täynnä, niin Kiisu on ihan tyytyväinen.

Sara ja Lempi saivat alkuviikosta moikata Atkaa ja Etnaa portin yli, muuten ne eivät ole vielä olleet pentujen kanssa tekemisissä. Saran silmissä näkyi sydämiä, tiedän, että se odottaa jo kovasti, että pääsee pentuja hoitamaan ja niitä leikittämään. Onneksi pennut kohta ovat sen verran isoja, että niille voi esitellä jo muitakin aikuisia kuin mamman – ja ehkä Nuppukin alkaa olla valmis vastaanottamaan hoitoapua. Nuppu on vielä toistaiseksi ollut sitä mieltä, että Saralla ja Lempillä ei ole mitään asiaa pentujen luo, joten ei olla pidetty kiirettä tutustuttamisen kanssa.

Huomenna on BioSensorin viimeinen päivä, ja suunnittelin, että voisi hiljalleen luopua pentujen punnituksesta – tai ainakin vähentää punnituksia yhteen kertaan päivässä. Pennuista aika hyvin alkaa jo silmämääräisesti nähdä, että kasvavat hyvin, ja pääasiassa Rajan vuoksi olen punnituksia vielä jatkanut. Kovasti on tullut jo kyselyitä, milloin pentulan ovia raotetaan vierailijoille, sekin alkaa jo pikkuhiljaa olla ajankohtaista. Pennut nukkuvat vielä aika paljon, joten varsinaista ”nähtävää” on tässä vaiheessa aika vähän, mutta valveillaoloaika alkaa vähitellen lisääntyä, kun ikää tulee pennuilla lisää.


Jätä kommentti

Pennut 1,5vkoa

Koitan vielä jaksaa urakoida toisen postauksen tälle päivälle, että tulee päiviteltyä pentujen kuulumiset suunnilleen ajallaan. Pentulaatikkoon kuuluu edelleen hyvää, pennut kasvavat ihan tasaiseen tahtiin. Kaikki harjoittelevat kovasti jo kävelemistä sokkona, ihmeen ketteriä nämä ovat näin pieniksi – ehkä pieni koko toisaalta on tässä etukin. Eilen huomasin muutamalla pennulla ihan aavistuksenomaisen viirun silmäluomien välissä, tänään viiruja ja rakoja on ilmaantunut useammalle muullekin – pian maailmaa siis katsellaan tuorein silmin!

Perjantaina en ennättänyt puuhastella pentujen kanssa sen enempää kuin aamulla punnita painot, antaa kaikille Nutriplussat ja tehdä BioSensorit. Aikuisten lenkittämisen jälkeen lähdin reissuun (josta aiempi postaus kirjoitettu tänään), josta palasin vasta lauantain puolella kolmelta aamuyöllä. Aino oli kenneltyttönä täällä hoitamassa pennut ja aikuiset, ja hienosti täällä oli mennyt. Vaikken sen pitempään ollut pois kotoa, seuraavana aamuna tuntui, että pennut ovat kasvaneet ja kehittyneet ihan valtavasti. Siinä onkin Marilla huomenna ihmeteltävää – hän on myös reissannut ja nähnyt pennut viimeksi keskiviikkoiltana 😀 Olen yrittänyt lievittää Marin pentuikävää ottamalla videoita vähän enemmän, mikä on hyvä – saa tänne blogiinkin elävää kuvaa!

Eilen oli aika kauhea koomapäivä pitkän reissupäivän ja aika onnettomaksi jääneiden unien jälkeen, mutta pentulaatikossa tuli istuttua moneen kertaan. Päivällä sieltä löytyi kutsumaton vieras – ampiainen! Se lienee tunkenut sisään ilmastointiräppänän kautta, muuta reittiä en keksi. Ainon kanssa tarkistettiin Nuppu ja pennut useampaan kertaan, eikä kenestäkään löytynyt pistojälkiä. Kaikki pennut olivat virkeitä ja hyvävointisen oloisia, joten jäätiin seurantalinjalle. Kenelläkään ei myöhemmin ilmennyt mitään muutoksia voinnissa, joten säikähdyksellä selvittiin.

Nuppu on nyt viime viikon lopusta saakka ollut mulla mukana pitemmillä lenkeillä, pennuilla ruokailujen väli on sen verran pitkä, että mamma pääsee hyvin tuulettumaan välissä. Nuppu on nautiskellut ulkoiluista, mutta lenkin loppupuolella näkee, että sillä on halu päästä kotiin tarkistamaan, että pennuilla on kaikki kunnossa. Myös sisällä Nuppu on alkanut viihtyä paremmin meidän seurassa alakerrassa, eikä se enää hätääntyneenä säntää tarkistamaan jokaista inahdusta pentulaatikosta. Hienosti ja tunnollisesti se edelleen hoitaa pikkuisensa.

Tänäänkin on ollut ylimääräistä ohjelmaa – olin lupautunut aamuvuoroon töihin! Ei ehkä paras idea reissun jälkeen, mutta siitä selvittiin. Töiden jälkeen kävin aikuisten kanssa lenkillä, ja sitten muistin, että suunnittelin ottavani pennuista 1,5-viikkoiskuvat. Valoa ei ihan kauheasti ollut enää, ja mun kameralla oli melkoisia tarkennusvaikeuksia, mutta sain nyt kuitenkin jonkinlaiset kuvat otettua kaikista.

Atka 1,5vkoa. Tykkään kovasti Atkan preesenssistä, siitä huokuu rento mutkattomuus. Se rauhoittui selälleen unille syliini, kun leikkasin tänään kynnet. Se on kivalla tavalla sopivan toimelias, siitä saa suhteellisen mutkattomasti otettua kuvat, ja se ei isommin piippaa tai lähde vaeltamaan. Se rauhoittuu edelleen ihanasti syliin ja on jotenkin tosi tyytyväisen oloinen.

Fuji 1,5vkoa. Edelleen pentueen isoin tyyppi. Todistin tänään vierestä Fujin elämän suurinta koettelemusta, kun sille ei meinannut löytyä maitobaarista tissiä! Se suhasi edestakaisin ja yritti epätoivoisesti päästä sisarustensa väliin saadakseen ruokailupaikan, mutta laihalla menestyksellä. Se osoitti hienoa sinnikkyyttä jatkamalla yrittämistä, mutta turhauman kasvaessa ääntä alkoi tulla koko ajan vähän lisää. Lopulta paikka löytyi, mutta siellä ei tainnut olla kuin rääppiäiset korkeintaan jäljellä. Onneksi aina tulee seuraava kattaus.

Raja 1,5vkoa. Pentueen pienin tyyppi. Raja on löytänyt eilen ja tänään vähän paremmin maitobaarin äärelle, aiempina päivinä se on suhannut ympäriinsä tai nukkunut onnensa ohi, mikä äkkiä tietysti näkyy tämänikäisellä painon kehityksessä. Rajan murina on vähän tauonnut – liekö taustalla, ettei ehkä ole ollut koko ajan nälkä 😀 Raja on liukas liikkeissään, sen kuvaaminen on haastavaa jo värin vuoksi, mutta se ei helpota asiaa ottamalla ritolat heti, kun vaan tilaisuus koittaa. Tästä lienee odotettavissa melkoinen menijä!

Hekla 1,5vkoa. Heklassa on edelleen sellaista rentoa ja taipuisan tuntuista preesenssiä, vähän samankaltaista kuin Atkassa. Heklalla on omaa tahtoakin, mutta se ei kovin usein esittele sitä – ainakaan vielä. Se ei ole kovin äänekäs, vaikuttaa minusta tällä hetkellä olevan pentueen hiljaisimmasta päästä.

Loihi 1,5vkoa. Taisin viimeksi kirjoittaa, että aistin Loihista luonnetta ja vähän tulta ja tappuraakin. Fiilis vahvistuu, tämä tyyppi on aika määrätietoisen ja sinnikkään oloinen. Loihi pitää itsestään meteliä vain silloin, kun joku asia ei miellytä, muuten se on minusta aika hiljainen. Se rauhoittuu syliin, mutta nyt viime päivinä menohalut ovat selvästi myös lisääntyneet.

Katla 1,5vkoa. Katlasta tulee tällä hetkellä jostain syystä tunne, että se on ehkä pennuista eniten äitinsä kaltainen. Aistin siitä päämäärätietoisuutta, mutta myös tietynlaista herkkyyttä. Katla viihtyy sylissä, kunhan se saa valita asennon, missä ollaan, selällään se ei oikein viihdy. Se ei ole kovin äänekäs, tarvittaessa ilmaisee kyllä, jos joku asia ei miellytä.

Etna 1,5vkoa. Etna on esiintynyt aika paljon edukseen tässä parina viime päivänä. Tykkään kovasti, miten se rentoutuu BioSensor-ohjelman asennonvaihdoissa, ja se harvemmin äänellään enää protestoi osa-alueissa. Se rauhoittuu syliin ja on tosi kivanoloinen lullukka! Se on aika rauhallisen oloinen, ei hötkyile ja on muutenkin tyytyväinen pieni koiranalku.

Kiisu 1,5vkoa. Noh, sen äänekkyys ei ole muuttunut mihinkään – jos on paha mieli, siitä pitää kertoa koko maailmalle! Kiisu yllätti kyllä tänään, kun leikkasin kynsiä, se rauhoittui selälleen syliini nukkumaan. Kiisulla on aiemmin ollut aika voimakkaita mielipiteitä selällään olemista kohtaan (ei tosin ole siinä ainoa), joten tämä oli aika kiva yllätys.

Näin pienistä pennuista erojen etsiminen on vähän hiuksien halkomista – erot ovat niin pieniä, ja niin paljon riippuu siitä, mikä viretila on meneillään. Näin pienillä viretilojen vaihtelu on vielä herkempää, joten yritän itsekin olla tekemättä liian suuria johtopäätöksiä. Mutta näitä on kiva kirjoitella ylös muistiin, voi sitten myöhemmin palata näihin uudelleen ja pohtia, oliko joku piirre huomattavissa jo näin aikaisin.

Mutta kunhan pentujen silmät kunnolla aukeavat, siitä varsinainen kehitys vasta alkaa! Odotan jo innolla ensimmäisiä leikkiyrityksiä! Pentuja on sen verran iso porukka, että ensi viikolla pitää varmaan alkaa jo suunnitella pentulaatikon laajennusta, niin pennuilla on enemmän tilaa harjoitella liikkumista. Viikon päästä voisi alkaa jo maistella kiinteää, huh! Tässä jo nyt välillä ihmettelee, miten nopeasti viikot menevät, se tuskin tulevien viikkojen aikana helpottuu!