Empathica's Blogi


Jätä kommentti

Toiminnantäyteinen huhtikuu

Huhtikuu oli varsin poikkeuksellinen hoitajien lakon ja palkkataistelun merkeissä. Yksi viikko lomaa muuttuikin kahdeksi viikoksi pois töistä, kun perässä oli vapaat ja olin pari päivää lakossa. Yövuoroihin tuli kutsu suojelutyöhön, mitä osasin vähän etukäteen odottaakin, vapaiden jälkeen tulikin ilmoitus, että lakko taukoaa pääsiäisen ajaksi. Sinänsä se ei haitannut – kyllä mulle tuplaliksa aina kelpaa. Pääsiäislauantaina oli tarkoitus olla Jyväskylän näyttely, jonne olin ilmoittanut Saran ja Freyan H:n metsästämisen toivossa, mutta se peruuntui liian vähäisen koiramäärän vuoksi. Noh, rahat sai tästä lystistä takaisin ja sain yhden vapaapäivän, joten ehkä tässäkin jäätiin plussan puolelle. Täytyy koittaa näyttelyjuttuja uudestaan myöhemmin – kun löytyisi kohtuumatkan päästä tuomari, jolle kehtaisi koiransa näytille viedä.

”Eihän treenit loppuneet vielä, eihän?”

Pääsiäisen jälkeen työt jatkuivat ihan listan mukaan, joten treeneissä ei päästy käymään yhtään aktiivisemmin kuin tavallisestikaan töiden keskellä. Saran tokoilut ovat jääneet vähälle – ensin oli lumimyrskyä ja pihassa lunta niin paljon, ettei päässyt pihasta mihinkään, sitten työvuoropäällekkäisyyksiä. Viimeksi valmennuksessa leikittiin, tehtiin ruudun vapaata tarjoamista, harjoiteltiin kaukokäskyjen maahan-seiso-maahan -vaihtoja ja hyppynoudon linjausharjoituksia. Sara nauratti ohjaajaa, kun fiksasin hyppyestettä, ja sillä aikaa Sara haki vähin äänin noutokapulan suuhunsa ja istui nätisti se suussa selkäni takana odottamassa, että muija saisi joskus valmista 😀 Paikkaistumista on myös työstetty. Käytiin eräänä aamuna Marin kanssa kahdestaan hallilla tokoilemassa, jatkettiin ruudun vapaata tarjoamista, tehtiin tunnaria ja paikalla istuminen. Lempi pääsi tekemään vähän rallyjuttuja. Oli tosi hyvät treenit!

Kun mainitsin, että sitä lunta oli liikaa…

Meillä on jatkunut myös rallyvalmennus, josta tosin olen joutunut jokusen kerran jättämään väliin – jos valkku loppuu to iltana klo 22, olen kotona klo 22.30 ja seuraavana päivänä on aamuvuoro, niin on pakko priorisoida oma jaksaminen. Nyt ollaan useammalla kerralla satuttu valmennukseen ratatreenikertoina. Ne ovat tehneet hyvää – olen saanut kouluttajalta hyviä ajatuksia ja vinkkejä Saran ratatyöskentelyyn. Sen kanssa on edelleen nopean pyllyn ongelma (ennakoi istumista), joten se täytyy viedä kylttitehtäville niin, että en hidasta kyltille ollenkaan. Oona ehdotti myös, että opettaisin Saralle erillisen käännöskäskyn, joka tarkoittaa, että käänny, mutta älä istu missään vaiheessa. Luulen, että Sara hyötyisi myös pienestä tehotreenistä jakkaralle.

Lempikin on kertaalleen päässyt rallyradalle treeneissä. Se teki radan muuten oikein kivasti, mutta karkasi ensin lähdöstä ihanan Oonan moikkaamaan. Täytyy ehkä hieman treenata itsehillintää ennen kuin harkitsee kisoja 😀 Lempi tökki innostuksissaan myös mun oikeaa kättä, joudun sitä käyttämään vielä jonkin verran apuna pitemmillä seuraamispätkillä oikealla puolella. Mutta ehkä siitä joskus valmista tulee!

Huhtikuun puolivälissä käväistiin Katriinalla hoidettavina – minä ja neljä koiraa. Keksi (E. Naroona) on voinut toistaiseksi aika hyvin, jalka ei ole kipuillut ja Librela + gabapenttiini yhdessä tuntuvat toimivan. Keksillä oli hoidettavaa niskassa ja etupäässä, ei ihme, kun katselee, millaisia vauhtispurtteja se vetää Tipun ja välillä Saran kanssa. Maaru/Tipu (E. Shaula) oli mukana myös, sillä ei tällä kertaa onneksi ollut taustalla mitään isompaa katastrofia. Siltä hoidettiin myös vähän niskaa ja lantiota. Saralla oli aikalailla sama vikalista kuin siskollaan, sillä myös niska ja lantio hieman jumissa, mutta ei kovin pahasti. Sen sijaan minusta aika hyvältä vaikuttanut Lempi olikin juntturassa, se oli Katriinan sanoin vetänyt sukan selkärankansa ympärille, niska oli myös jökissä. Olin ilmoittanut Lempin agikisoihin pari päivää hoidon jälkeen, mutta kisat jäivät tällä kertaa kisaamatta, vaikka Lempi kuulemma aukesi hoidon myötä aika hyvin. Ei liene kuitenkaan yllätys, että ihmisolento oli jälleen se huonoimmassa jamassa ollut koko porukasta. Olin vielä ajatellut, etten ehkä tällä kertaa kuitenkaan hoidata itseäni ja säästän rahat johonkin tähteellisempään, mutta nyt taidetaan olla jo siinä tilanteessa, että mulla ei ole varaa jättää itseäni enää hoitamatta. Olen huomannut omassa liikkumisessa ison parannuksen ja kivut ovat huomattavasti vähentyneet Katriinan hoitojen myötä. Seuraavan kerran mennään hoitoon sitten kesäkuussa.

Huhtikuussa oli tärkeä päivä – Sara sai oman Muffinin! Se on ollut erittäin suuresti rakastettu, niin Saran kuin Lempin taholta.

Rakkaus Muffiniin kulkee suvussa, tässä aito ja alkuperäinen Muffinifani eli Tipu! Aika söpö vai mitä?

Osteopaatin hoitoa seuranneena päivänä oltiin taas uudenlaisen jännän äärellä – oltiin varattu pienellä Emppuporukalla ankkapaimennuspäivä Somerolle Woollandiaan! Tämä oli tosi jännää ja vähän ahdistavaakin (terveisin ihminen, joka pelkää kaikkia varpusia isompia lintuja, kuulen vieläkin räpylöiden läpsytyksen betonilattialla 😀 ). Meillä oli ensin kaksi kierrosta ankoilla maneesissa ja lopuksi yksi kierros lampailla pellolla isossa aitauksessa. Menossa olivat mukana meidän lisäksi Mari & Nuppu (Titangus Daracha), Hanna & Mera (E. Moonheart), Aino & Maaru (E. Shaula) ja Ari, Sirpa & Haba (E. Saros).

Sara oli ensimmäisellä kierroksella ankoilla noin miljoona kysymysmerkkiä pään päällä. Se teki muutamia aika kivanoloisia pätkiä, mutta ei vielä lähtenyt pitemmin työskentelemään. Toisella kierroksella ajatus oli kypsynyt, Sara teki tosi kivoja ja rauhallisia kuljetuspätkiä. Kouluttaja sanoikin, että Sara ei varmaan tarvitsisi monta treeniä, niin sen voisi päästää irti.

Lempi sen sijaan, voi hyvänen aika. En ihan ottanut selvää, olivatko ankat sen mielestä edessä käveleviä paisteja vai oliko sillä joku isompi ajatus niiden paimentamisesta, sen verran kiihkeänä se kävi. Toisella kierroksella Lempi malttoi jopa hetkittäin hengittää. Sen kanssa jäimme siis vielä odottelemaan suurempaa valaistumista.

Lempi katselee ankkoja. Kuvan otti Hanna, kiitos! ❤

Lampailla meidän piti näyttää kouluttajalle vähän, millaisia juttuja olemme tehneet, ja sen pohjalta otettiin asioita täsmätreeniin. Molempien kanssa päästiin työstämään samoja juttuja – etäisyyden pitämistä lampaisiin ja suoraan ajamista. Sara vastasi treeniin aika hyvin, mun piti ensin teettää sillä flänkki, sitten pysäyttää se, edetä lampaiden kanssa sopivan matkan päähän ja siitä kutsua koiraa ajamaan suoraan ihan muutamia askeleita kerrallaan. Lempi sähläsi ihan valtavasti lampaiden takana, mutta se sentään työskenteli, mikä oli melkoinen parannus edellisiin treeneihin (tästä tulee erillinen päivitys joskus, kun saan siihen kuvia). Se oli kovin kiihkeänä myös lampailla katsottuaan aitauksen reunalta muiden työskentelyä. Lempi ei vastannut treeniin ihan yhtä hyvin, mutta tämä tuntui silti edistykseltä. Harjoitukset siis jatkuvat.

Ankkapaimennus oli wankkaa ❤

Vappua edeltäneeneellä viikolla mulla piti olla yövuorot, mutta joku kauhea rutto iski, eikä ollut töihin mitään asiaa. Onneksi olo koheni väliaikaisesti lauantaihin, sillä oltiin taas jännän äärellä – Lempin ja Nupun luonnetestit! Viiltelin henkisesti koko viikon ranteitani auki, kun ahdisti Lempun puolesta niin paljon 😀 Lempi suoriutui kuitenkin vapputivolista ihan hyvin! Tuomareina luottokaksikkopari Kerkkä & Hynynen, joiden koiranlukutaitoon luotan loputtomasti ja osaamista luonnetestauksessa arvostan suunnattomasti!

Tässä vielä rivi kirjoitettuna:

  • toimintakyky +1a kohtuullinen
  • terävyys +1a pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
  • puolustushalu +1 pieni
  • taisteluhalu +2b kohtuullisen pieni
  • hermorakenne +1b hermostunein pyrkimyksin
  • temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
  • pehmeys +1 hieman pehmeä
  • luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
  • laukauskokematon

Yhteensä +140 pistettä ja jos rodussa vielä arvosteltaisiin tämä hyväksytty/hylätty, niin tämä olisi hyväksytty!

Lempi oli testissä vähän urheampi kuin etukäteen odotin. Se leikki kepillä ihan kivasti, mutta se alkoi aika varhaisessa vaiheessa vähän ujostella pahojen setien kanssa. Lempi selvitti kelkan aikalailla itse ja nopeammin kuin etukäteen olin ajatellut. Olin aika varma, ettei Lempi puolusta minua hyökkäyksessä, mutta sillä yllättäen olikin vähän ajatuksia sen suhteen, uskallus loppui kuitenkin pian kesken. Haalaria se väisti, muttei loppujen lopuksi ihan hirveästi, ja tynnyrillä näin siitä itsekin, että sen reaktio tulee pienellä viiveellä ja isohkolla kaarella. Tynnyrin jälkeen siitä alkoi näkyä, että se on kuormittunut. Pimeässä huoneessa Lempi joutui etsimään minua tovin, koko ajan se työsti, kerran meni ihan vierestä ohi, ja lopulta se raasuparka oikein säpsähti, kun löysi mamman. Seinä oli odotetusti Lempille vaikein, mutta se yritti kuitenkin vähän puolustaa itseään. Seinän jälkeen Lempi oli sitä mieltä, että nyt sitä on kiusattu tarpeeksi, ja voitaisiin lähteä vaan takaisin autolle. Lempi ei arjessa reagoi koviin ääniin, testissä se säpsähti yllättävän isosti ensimmäistä laukausta. Itse ajattelen, että se kertoi enemmän ehkä kuormituksesta kuin varsinaisesta kovien äänien jännäilystä. Mutta olen tuomareiden kanssa samaa mieltä jokaisesta ruksin paikasta sen perusteella, mitä koira testissä esitti!

Kaikkinensa minusta Lempi oli oma itsensä testissä. Ehkä nyt luonnetestin valossa näen, että hyvin avoimena pitämäni koiran kiihkoilu ihmisten luo on osittain myös jännitystä, ja osa sen pehmeytenä pitämääni käytöstä selittyykin ehkä hermorakenteen kautta. Mua jännitti etukäteen aika paljon, jääkö Lempille testin jälkeen jotain epävarmuutta tai jännäilyä arjessa, mutta onnekseni se osoittautui turhaksi. Lempi oli jo testin jälkeen palauttelulenkillä oma höntti itsensä eikä se ole ulkona ihmisten ilmoilla käydessä suhtautunut ihmisiin yhtään epäluuloisemmin kuin ennenkään. Minulle Lempi on rakas juuri sellaisena kuin se on – niin kuin tuomareillekin alkuhaastattelussa sanoin, se oli juuri sitä, mitä silloiseen elämäntilanteeseeni tarvitsin sen tullessa meille ❤

Lempin testin jälkeen jännittely jatkui Nupun testin muodossa. Tässä alla videot:

Ja Nupun suora kirjoitettuna:

  • toimintakyky +1 kohtuullinen
  • terävyys +1 pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
  • puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty
  • taisteluhalu +2b kohtuullisen pieni
  • hermorakenne +1a hieman rauhaton
  • temperamentti +3 vilkas
  • pehmeys +1 hieman pehmeä
  • luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
  • paukkuärtyisä

Nupulle yhteensä +157 pistettä, ja tämäkin olisi hyväksytty testi!

Meidän hyvin samankaltaisina pitämistämme ”saksalaisista ja saksansukuisista” puikkonokkatytöistä löytyikin aika silmin havaittavia eroja testin myötä 😀 Nupussa näkyi mielestäni hyvinkin positiivisesti hermot, jotka kantoivat testin läpi vähän vähemmällä kuormittumisella. Nupun reaktiot olivat vähän sähäkämmät, mitä temperamenttiero varmasti selittää. Nuppukin ujosteli pahoja setämiehiä eikä lähtenyt leikkimään vieraiden kanssa, vaikka yrityksen puutteesta se ei setämiesten taholta jäänyt kiinni. Nuppu oli tosi ripeä pimeässä huoneessa ja samoin kelkalla – en ole aiemmin nähnyt koiran kiipeävän kelkan päälle ennen kuin se on selvittänyt, mikä koko kapistus edes on 😀 Mietittiin Marin kanssa, että jäiköhän Nupulla vähän haukkumoodi päälle, kun se haukkui paukuille, Nuppukaan ei arjessa ole reagoinut ääniin.

Oltiin tosi tyytyväisiä meidän tyttöihin! Testien päätteeksi käytiin Muuramenharjulla palauttelulenkillä, mukana olivat myös meidän henkisenä tukena olleet Saana & Koda (E. Gilgamesh)!

Toukokuu on tätä blogitekstiä valmistellessa ennättänyt melkein puoliväliin. Ollaan viritelty taas kimppatreenejä Emppuporukalla, kun nyt alkaa kentät viimein olla sulat ja kuivat. Myös lenkkimaastoja on taas enemmän tarjolla, kun hiihtäjät ovat viimein kaikonneet suksineen. Kaikkea kivaa ja jännittävää on taas luvassa kevään ja kesän mittaan, yritän vähän petrata tämän bloggaamisen suhteen.

Onnetar suosi tyttöjä arpajaisissa 😀


Jätä kommentti

Elämää pentujen jälkeen

Pentuprojektin päättymistä seurasi jälleen pitempi blogihiljaisuus. Tiiviimmän bloggaamisen ja ylipäätään pentuprojektin jälkeen tuntuu aina, että nyt tarvitsee vähän paussia ja ylipäätään aikaa itselleen (ja koirilleen). Ja toisaalta tämä meidän perusarki tuskin on kenestäkään niin mielenkiintoista pennuista lukemiseen verrattuna – tai niin ainakin arvelen.

Pentujen kuulumisia lyhyesti ensin. Kaikilla on mennyt pääosin tosi kivasti uusissa kodeissaan! Pepillä tuli joku erikoinen epävarmuuskausi uuteen kotiin muuttamisen jälkeen, mutta sekin on onneksi kuulemma jo reipastunut. Aika kivaa palautetta on pentujen uusilta omistajilta tullut, että ovat olleet pentuihin varsin tyytyväisiä, ja kotivalinnat olivat osuneet aika nappiin. Olen saanut Instagramissa ja pentujen meseryhmässä ihastella paljon kuvia ja videoita, ja tästä porukasta neljää olen päässyt näkemäänkin tässä välissä pentujen lennettyä meiltä maailmalle. Nyt pentujen lähestyessä 4kk ikää kaikilla on jo vähän koipeliinivaihe meneillään, ja viikolla tuli useammalta viestiä, että etuhampaat ovat alkaneet vaihtua! Aina sitä vaan hämmästyy, miten lyhyt se pikkupentuvaihe onkaan.

Merkkipäiväuutisia! Lempi – minun Pempunen! – täytti 16.2. jo 5 vuotta! Voi apua, mihin tää aika oikein meneekään. Kai se on hiljalleen todettava, että mulla on nyt yksi aikuinen ja yksi nuori aikuinen kotona. Samana päivänä N-pentue täytti puolestaan 7 vuotta – bloginkin kautta vielä onnea parhaalle viisikolle! ❤ Myös Nupun synttärit ovat jääneet päivittämättä tänne – sekin täytti 19.3. jo 4 vuotta!

Ensimmäiset viikot pentujen lähdön jälkeen olivat jotenkin todella tuskaisia. Kaipasin ihan hirveästi pieniä päivän ilostuttajia, vaikka arvostinkin suunnattomasti kunnon yöunia ja hektisen elämän rauhoittumista. Sitten nosti päätään ihan kauhea kolmannen koiran kaipuu. Vuorotellen harmittelin, että olisiko sittenkin pitänyt jättää pentu kotiin, ja välillä huokaisin helpotuksesta, että onneksi nyt ollaan ihan vaan omalla porukalla. Tiesin kyllä, mistä kolmannen koiran kaipuussa oikeasti oli kyse. En sinänsä kaivannut pentua tai mitä tahansa koiraa – minulla oli ja on edelleen kauhea ikävä Riniä. Kuluneet viikot ovat tuntuneet henkisesti aika raskailta, kun nyt on ollut vasta oikeasti aikaa tehdä surutyötä. Monet itkut on tullut itkettyä, ja Rini tulee mieleen joskus aika yllättävissäkin arkisissa hetkissä.

Keksi, Lempi ja Sara ❤

Keksi (E. Naroona) kävi meillä helmikuun loppupuolella melkein viikon hoidossa, se vähän helpotti kolmannen koiran tuskaan. Keksi on niin ihana ❤ Ollaan Ainon kanssa viikottain useamman kerran tekemisissä, ja meillä on ollut sellainen aika luonteva ja toimiva yhteisomistajuus – ollaan monet kerrat todettu, että Keksi saa päättää, kumman omistajan luona se milloinkin haluaa olla. Joskus se ihan selvästi lenkin jälkeen päättää, että nyt on aika lähteä kyläilemään. Keksi on aina tervetullut vieras, se tulee meille kuin kotiinsa ja on niin helppo lisä tässä meidän porukassa. Olin muuten yhden viikonlopun viiden koiran yksinhuoltajanakin, kun Ainon koko kolmikko oli meillä Ainon viettäessä agilityn ylituomarikokelaiden lähikoulutusviikonloppua toisella paikkakunnalla. Meillä meni hyvin – olin yövuoroissa, joten koirille oli tarjolla lähinnä rauhaisaa oleilua lenkkeilyn lisäksi.

Pentujen lähdön jälkeen oli myös aika alkaa työstää tätä meidän oman lauman toimintaa ilman Riniä. Lempi ja Sara tulevat juttuun keskenään todella hyvin, mutta Sara on niin helposti Lempin vietävissä, että se teettää minulla välillä vähän työtä. Koiranohitukset ottivat meillä takapakkia tosi paljon, kun Rini ei ollut enää rauhoittamassa ohitustilanteita omalla vakaalla ja välinpitämättömällä käytöksellään. Sara ei yksinään reagoi vastaantulijoihin mitenkään, mutta kun Lempi kiihtyy, niin Sara alkuun oikein kiljui, kun se ei tiennyt, miten tilanteessa olla. Onneksi ohitusten raskain vaihe ei kestänyt kuin parisen viikkoa. Nyt ollaan jo samassa tilanteessa, missä Rinin ollessa vielä osa laumaa – saan Lempiin kontaktin, vaikka se ennättäisi nähdä vastaantulevan koiran ennen minua, ja ohitukset onnistuvat rauhallisesti ja hallitusti. Ollaan saatu hyviä ohituksia useita, vaikka vastaantuleva koira provosoisikin tyttöjä.

Normaaliin arkeen palaamisen myötä ollaan palattu myös harrastusten pariin. Aika aktiivisesti on käytykin treeneissä – maanantaisin Saran agitreenit, vuorotiistain Saran tokovalmennus, torstaina Lempin agility – ja niiden perään vielä rallyvalmennus. Rallyvalmennuspaikan otin alun perin Lempille, mutta Lempi ei ole vielä kertaakaan sinne päässyt. En ole hennonnut istuttaa Saraa koko iltaa autossa, joten se on saanut käydä rallyilemassa, kyllähän sekin niistä treeneistä hyötyy. Rallyvalkussa selvisi sellainenkin hupaisa juttu, että nuori lupaava agilitykoirani ei osaa rallyradalla mennä putkeen tai hypätä hyppyä 😀 Tai no, nyt hyppy alkaa jo pienen intensiivitreenin jälkeen sujua.

Tästä minun säihkysilmästä rallykouluttaja sanoi tällä viikolla, että se on aikuistunut ihan hirveästi viime kerrasta – eikä siitä ole kuin pari viikkoa!

Ollaan käyty myös aika tiivis setti paimentamassa. Talvi on ollut haastavaa paimennusaikaa, kun lunta on tullut niin paljon, ja lampaat ovat selvästi todella tahmeita kulkemaan umpihangessa – tai edes poluilla. Ollaan taisteltu Lempin itsevarmuuden kanssa, se on tosi haastava saada työskentelemään sen mentyä sellaiseen ”en minä kykene tähän” -moodiin. Saralla oli ennen juoksun alkua myös yksi perin kummallinen treeni, kun se ei osannut suuntia, esitteli mulle vain närkästyskorvia ja haukkua paukutti. Seuraaviin treeneihin menin jo valmiiksi leuka rinnassa, ja molemmat tekivät vastavuoroisesti niin hienon treenin, että Mirva käski alkaa katsella kisakalenteria.

Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna oli paljon kivaa ohjelmaa heti mun talviloman alkajaisiksi. Hanna ja Mera tulivat meille perjantaina, jolloin käytiin illasta Ainon ison kentän ratatreeneissä Jattilassa. Lempi teki aika haastavan agiradan ja Saran kanssa kävin kokeilemassa hyppyrataa. Agiradalla oli Lempin kanssa paljon sellaisia haastavia juttuja, joihin meidän taidot eivät riittäneet, mutta hyvää treeniä kuitenkin. Saran hyppäri oli aika jees, mutta itsevarmuus ei riittänyt vielä keppeihin ilman etupalkkaa.

Lauantaina päästiin viikonlopun varsinaiseen ohjelmanumeroon eli Emppujen paimennusviikonloppuun Mirvan opissa! Paimentamassa meidän lisäksi olivat Aino & Maaru (E. Shaula), Ari & Haba (E. Saros), Mari & Noa (E. Norris) ja Nuppu (Titangus Daracha), Hanna & Mera (E. Moonheart) sekä Saana & Koda (E. Gilgamesh) ja Miljalotta ja Vilho (E. Fenrir)! Olipa ihana saada heti innokkaita uusia Empputiimiläisiä mukaan! Keli ei lauantaina meitä suosinut – ihan karsean kylmä tuuli ja lumisade, ei onneksi ihan niin paha myrsky kuin mitä ennuste ensin lupasi. Siinä oli paimennusmotivaatio koetuksella, mutta jälleen kerran todettiin, että tällä loistoporukalla on aina kivaa, suosi keli meidän touhuja tai ei! Sunnuntaina jatkettiin pentuja lukuun ottamatta samalla porukalla, silloin onneksi kelikin oli vähän inhimillisempi.

Pari kuvaa Marin ja Nupun treeneistä. Nupulla oli hienoja pätkiä ja välillä vähän haasteita, mutta ne kuuluvat lajin kuin lajin harrastamiseen!

Maarulla oli vähän taukoa alla paimennustreeneissä, mutta hienosti meni molempina päivinä!

En ole hetkeen nähnyt Habaa paimentamassa, mutta se esitteli tosi hienoa työskentelyä koko viikonlopun! Se on mukavasti saanut lisää itsevarmuutta 🙂

Meidän lauantain ensimmäinen lapsitähti eli Koda! Kodaa lampaat alkuun vähän jännittivät, mutta vitsi miten hienosti se työsti oman jännityksensä ja lähti tekemään hommia! Ensimmäisellä kierroksella se vähän haki tuntumaa ja toisella kierroksella meni niin pätevänä aitaukseen – tää on hei jo tuttu juttu! Mirva kehui, että kannattaa tämän pojan kanssa tulla toistekin, näytti aika hyvältä!

Lauantain toinen lapsitähti eli Vilho! Tää pikkutyyppi meni aitaukseen henkselit paukkuen, että nyt kuulkaas lambileidit mennään! Vilho esitteli niin huikean hienoja ajatuksia, että kasvistädin piti ihan silmiä hieroa ja miettiä, että voiko tää tyyppi olla lähtöisin meiltä 😀 Lampaat vähän kokeilivat pikkupojan itsevarmuutta, eikä Vilho pelännyt niitä ollenkaan. Mirva sanoi myös Vilhosta, että kannattaa käydä paimentamassa toistekin. Ja jos Miljalotta vielä miettii tulevaisuuden lajivalintoja, niin Vilho taisi valita ainakin yhden 😉

Yksi huikean kehityskaaren harpannut paimentaja oli myös Mera! Se on aikuistunut ihan hirveästi sitten viime näkemän, ja Hanna pääsi Meran kanssa käytännössä jatkamaan suoraan siitä, mihin edellisenä viikonloppuna puoli vuotta sitten jäivät. Lauantaina Mera paimensi liinassa, mutta sunnuntaina se sai jo mennä liina perässään, kuten parista kuvastakin näkyy.

Noan työskentelyäkään en ole päässyt hetkeen seuraamaan, mutta sehän teki tosi kivasti hommia! Noa on kiltti poika, se reagoi herkästi lampailta tulevaan paineeseen, mutta yrittää tomerana partiopoikana tehdä aina parhaansa.

Saran kanssa lauantain treenit menivät säätäessä. Se esitteli mulle taas närkätyskorvia, teki ihan ihmeellisiä valintoja ja kuunteli varsin valikoivasti ohjeita. Lauantaina treenattiin peruskuljetusta ja kujaa. Oli hyviäkin pätkiä joukossa, mutta jos edellisestä loistotreenistä olin vähän innostunut, niin tämä lauantain treeni palautteli takaisin maan pinnalle. Mirva lohdutteli sanomalla, että vaikuttaa melko tavalliselta nartun juoksukiertoon liittyvältä jutulta, ehkä se otti vähän itseensä, kun ennen treeneihin menoa sanoin sille, että pitää olla nätisti. Sunnuntaina lepertelin Saralle ja lähdin siitä melko suoraan rataa tekemään, se teki hommia huomattavasti paremmin, joskaan ei vielä ihan omalla tasollaan. Radalla olleen kujan sössin itse, mutta laidunnus ja lampaan kiinniotto sekä tiepysäytys sujuivat aika hyvin. Sunnuntain toisella kierroksella tehtiin lampaiden kääntämistä, mikä on mun koirilla toiminut hyvänä itsetunnon nostatustreeninä, ja Saran piti myös harjoitella paikalla pysymistä sillä aikaa, kun minä lepertelin lambileidien kanssa.

Lempillä taas lauantaina oli ihan hyvä päivä, se sai lampaat hyvin liikkeelle ja teemana ollut kujatreeni sujui sen kanssa varsin hyvin. Sunnuntaina ratatreenissä sillä sitten loppui usko omaan itseensä, kun pari lammasta hidasteli, ja Lempiä alkoi ahdistaa. Sitä jännitti kauheasti myös laidunnuksessa. Lempillekin tehtiin sunnuntain toisella kierroksella lampaiden kääntämistreeniä, tuntui, että se oli aika hyvä päätös viikonlopulle.

Viikonloppuna otettiin – tai yritettiin ottaa – myös joitakin potretteja, ei kylläkään kaikista osallistujista! Lauantaina koitettiin saada pennuista joku järkevä sisaruskuva, mutta voitte varmaan arvata, mitä siitä tuli 😀

Yksinään heistä sai vähän helpommin edes jotain edustuskuvia. Poseeraamistaitoja täytyy vielä vähän harjoitella 😀 Mutta tässä söpö Koda (E. Gilgamesh)…
…ja tässä meidän karvakeisari Vilho (E. Fenrir)! Söpö kuin mikä! Hassusti tässä vaiheessa osa pennuista on enemmän keskittynyt karvojen kasvatukseen.

Otettiin uudet passikuvat myös Merasta (E. Moonheart)!

Nuppu (Titangus Daracha)

Maaru (E. Shaula)

Sara (E. Soraya)

Paimennusviikonlopun päälle oli muuten aika raukeaa porukkaa kotona! Meidän oli tarkoitus lähteä lomalla käymään pitkästä aikaa Joensuussa, mutta auto ilmoittikin, että kotimatkailun sijaan voidaan suunnata vaan lähikorjaamolle. Samalla keikalla tuli tieto taannoisen jäisen lumipallon kanssa kontaktin ottamisesta aiheutuneista vaurioista – ja eritoten niiden korjauskustannuksista. Ei lämmittänyt mieltä se summa, mutta pakkohan se on korjata, kun ei koiraharrastaja elämässä pärjää ilman menopeliä. Lomaviikko ei kyllä muutenkaan tuntunut oikein lomalta, kun piti seurata niin aktiivisesti hoitajien palkkataistelun etenemistä. Olin ihan varma, että lakkoon ei tulla koskaan menemään, mutta näköjään elämä yllättää välillä.

Väsyneet lomalaiset

Lomaviikon aluksi käytiin kuitenkin Saran agitreeneissä, kun Aino meitä autottomia kyyditsi. Tiistaille sovittu koirien uintiaika ja Saran illan tokotreenit sen sijaan jouduin perumaan, kun olisi ollut vähän työlästä julkisilla siellä kulkea. Keskiviikkona saatiin meille hoitoon Nuppu, kun Mari lähti työmatkalle Helsinkiin, ja meillä oli siellä yhteistä ohjelmaa paimennuksen saralla tulevana viikonloppuna. Nupun edellisestä hoitokeikasta meillä olikin aikaa! Alkuun se murheissaan hakeutui vuoroin ovelle ja katseli ikkunasta, joko kotiväki kohta tulee sitä hakemaan, mutta käytiin porukalla pitempi iltalenkki, sen jälkeen se rentoutui. Torstaina se oli jo aikalailla oma itsensä. Nuppu on kyllä perin hupaisa tyyppi, sitä on tosi vaikea ottaa vakavasti, kun se jatkuvasti on naama irvessä ison hymynsä kanssa 😀

Käytiin torstaina ja perjantaina lenkillä Saijan lauman kanssa, meillä meni oikein mukavasti! Perjantaina suunnattiinkin sitten reissun päälle, mutta tämä reissu ansaitsee ihan oman postauksen, joten siitä lisää myöhemmin!

Alkuvuodelta taitaa olla kaikki Empputiimin tulokset päivittämättä tänne blogiin, joten ennen kuin lista tästä pitenee, täytyy kirjurin ryhdistäytyä!

  • Linda ja Bree (E. Sweetheart) ovat tykittäneet rallytokossa monta upeaa tulosta! 15.1. Bree sai toisen hyväksytyn tuloksen avoimesta luokasta 99 pisteellä ja 2. palkintosijan kera! 22.1. Bree viimeisteli avoimen luokan koularin RTK2:sen täydellä 100 pisteen suorituksella! 26.2. Bree kilpaili jo voittajaluokassa hienosti 93 pisteellä sijoittuen 2. palkintosijalle, ja 5.3. tuli toinen hyväksytty tulos voittajaluokasta 97 pisteellä ja luokkavoitolla!
  • Rallya ovat kisanneet myös Mari ja Nuppu (Titangus Daracha)! Nuppu korkkasi avoimen luokan 30.1. 94 pisteellä, ja 19.2. Nuppu sai toisen hyväksytyn tuloksen 93 pisteellä ja TP:n kera!
  • Mari ja Noa (E. Norris) kisasivat mestariluokassa rallya 19.2. ja sieltä tuli Noalle toinen hyväksytty tulos 78 pisteellä!
  • 26.2. Hanna ja Leo (E. Maybe I’m A Lion) saivat toisen hyväksytyn tuloksen rallytokon avoimesta luokasta 89 pisteen kera!
  • 26.2. Hanna korkkasi rallytokouran myös Meran (E. Moonheart) kanssa, heti komeasti 97 pistettä ja hyväksytty tulos!
  • 5.3. Venla ja Vilppu (E. You Are Not Alone) kisasivat rallytokossa viimeistä kertaa voittajaluokassa, Vilpulle 98p, 2. palkintosija ja uusi titteli RTK3!
  • Emppujen agilitykisaajiin on myös saatu alkuvuodesta uusia nimiä! Hanne ja Ohmi (E. Lionheart) korkkasivat hyppyradat 12.3. Tampereella hienolla 5vp:n suorituksella, ja seuraavana viikonloppuna kotikisoista myös 5vp. 30.3. Ohmi sai ensimmäisen merkinnän kisakirjaan 0-tuloksella LUVAn kera ja luokkavoitolla!
  • Lempin kanssa kisattiin meidän ensimmäiset yhteiset FCI:n alaiset agikisat 19.3. Agiradoilta 10vp ja tosi hyvä hylly, mutta hyppäriltä saatiin myös Lempille kisakirjaan ensimmäinen merkintä 0-radalla ja LUVAn kera!
  • Saila ja Moira (Color Runs Ready for Success) kävivät Vantaalla 13.3. tekemässä hienon nollan 2-luokassa!
  • Saila on tehnyt pari 0-rataa myös Messin (E. Naldo) kanssa 2-luokassa: ensin 29.1. Jyväskylässä ja 19.3. Lempäälässä!
  • Terveystuloksiakin on kertynyt liuta! Silmät on peilattu alkuvuoden aikana Rufukselta (E. Wishmaster), Vipsiltä (E. Salacia), Freyalta (E. Listen To My Story), Moiralta (Color Runs Ready for Success) ja Nupulta (Titangus Daracha) – kaikilla terveet silmät! Nupusta teetettiin myös MyDogDNA-geenitestipaketti.

Paljon onnea kaikille tuloksia tahkonneille ja kiitos aktiivisuudesta! ❤


Jätä kommentti

Kaikki hyvä päättyy aikanaan

Loppuviikko oli pentujen kanssa varsin kiireinen. Torstaina yövuoron jälkeen pennut saivat riekkua hetken pihalla aikuisten kanssa ennen kuin mentiin pienille unille. Tai no, minä yritin mennä – äänistä päätellen pennuilla oli kunnon aamupainit meneillään. Heräsin vähän ennen puoltapäivää vajaan 3h unien jälkeen siivoamaan ja pakkaamaan pentuja autoon, sillä olimme sopineet lenkkitreffit Saijan ja koirien kanssa. Perinteinen luokkaretki Saijan pihalle oli haastava toteuttaa, kun lunta oli niin paljon ja halusin koittaa vielä saada pennuista kuvia, joten päädyimme lenkille Vesalaan.

Pennut tekivät järkevästi tuttavuutta Saijan koiriin – eivät juosseet suinpäin luo, mutta olivat kiinnostuneita ja uteliaita. Saijan pampai Unski oli onnesta soikeana, kun lenkillä oli mukana sekä tyttöjä että pentuja; Ruuti taas näytti enemmän siltä, että miksi tää muija on taas raahannut tänne tällaisia pieniä ällötyksiä 😀 Edi-pappa oli ihanan kärsivällinen ja luonteva pentujen kanssa. Koko lenkki sujui oikein loistavasti!

Hieman vajaan tunnin ulkoilun jälkeen pennut olivat väsyneitä ja olivat ilomielin tulossa takaisin autoon. Ajeltiin Vesalasta Aquabarksille, missä mulla oli omille koirille uinti lämminvesialtaalla. Uimasta suunnattiin pikapikaa kotiin, ja tarkoitus oli suunnata suoraan nukkumaan. Perinteisesti sitten aikaa meni kuitenkin pentujen kanssa vielä seurustellessa, annoin viimeiset annokset Axilur-kuurista ja leikkasin pennuilta kynnet. Nukkua kerkeää sitten joskus haudassa 😀

Perjantaiaamuna viimeisen yövuoron jälkeen aamurutiinit sujuivat tutulla kaavalla: pennut pihalle, pentujen oleskelutilan siivoaminen, pennut sisälle, aikuiset koirat pienelle aamukiepille, pennut pihalle, pentujen oleskelutilan siivoaminen, ruokien annostelu kaikille koirille, pennut sisälle, koirien ruokinta, pennut pihalle, pentujen oleskelutilan siivoaminen ja pennut taas sisälle. Melkoista rumbaa siis! Pennut jäivät taas riekkumaan, kun lähdin hetkeksi nukkumaan. Hieman ennen puoltapäivää noin 3h unien jälkeen pääsin taas siivoamaan ja kävin hakemassa kaupasta tarvikkeet viikonlopun vieraiden tarjottavia varten. Sitten olikin jo kiire suunnata kohti seuraavaa seikkailua pentujen kanssa!

Sain kuin sainkin Mirvan kanssa sovittua pennuille tutustumiskäynnin lampaille vielä ennen luovutusta! Mirva vei pellolle pieneen pyöröaitaukseen neljä lammasta, ja niitä käytiin yksitellen pentujen kanssa ihmettelemässä. Maagin ja Noidan mielestä lampaat olivat vähän jännittäviä, ja muutkin jossain vaiheessa tutustumistuokiota ainakin hetkellisesti jännittivät lampaiden kohtaamista. Kaikki pojat olivat aika reippaita, niiden kanssa käytiin kävelemässä pyöröä ympäri. Tytöissä näkyi ainakin tässä vaiheessa vähän enemmän eroja, mutta kiva oli tarjota pennuille tämä kokemus!

Pennut saivat moikata pihalla porukalla vielä Mirvan Mörriä – se rakastaa pentuja. Pennut olivat aluksi ihan ihmeissään pappakoiran tapaamisesta, mutta hetken tuumattuaan totesivat papan ihan hyväksi tyypiksi.

Yllä olevan videon lopussa näkyy, kun Mirva siirtää Pirun kanssa lampaat pellolta lampolaan. Pennut katselivat tarkkaan, ja pikkuinen Manaaja odotti kiltisti, että kaikki lampaat ovat menneet ohi, ja lähti sitten Pirun vierellä ajamaan niitä lampolaan! ❤ Mirva ilmoitti, että pikkumusta saa muuttaa heille työkoiraksi ihan milloin vain. Kotimatkalla pennuilla taisi unissa riittää työstettävää, oli jännä ja mielenkiintoinen päivä!

Perjantai olikin muuten hyvin toiminnantäyteinen – kotiintulon jälkeen hääräsin keittiössä leipomusten ääressä, siivosin, pakkailin pentureppuja, kokosin pentujen papereita ja käytiin pienellä lenkillä aikuisten kanssa. Aino ja Elli tulivat apukäsiksi, joten saatiin vietyä postiin palautukseen Orijenin penturuoat, joka ei maistunut pennuille. Illan päätteeksi oli edessä vielä lauantaina lähtevien pentujen pesu ja harjaus.

Lauantaiaamu alkoi varhain, sillä meillä alkoi Motivaattori – kerran kuukaudessa järjestettävä agilityvalmennus, jossa meitä kouluttaa Aino. Siitä lisää sitten myöhemmin, keskityn tässä postauksessa pentuihin 🙂 Valmennuksen jälkeen kiirehdin kotiin siivoamaan ja varmistelemaan, että kaikki on kunnossa pentujen luovutusta varten.

Ensimmäisenä meiltä maailmalle lähti Maagi (E. Siren)! Maagista tuli Härnä, ja se muutti Sipooseen Maijan, Saran, Meno-isän ja Nauru-mummun kaveriksi, kotijoukkoihin kuuluu myös Jackson-kissa! Härnästä on toiveissa kasvaa Maijalle harrastuskaveri ainakin agilityyn!
Seuraavaksi meiltä lähti Manaaja (E. Bahamut), joka tunnetaan jatkossa nimellä Pro! Pro muutti Hämeenlinnaan kasvamaan isoisänsä Dacon suuriin saappaisiin Anun perheen uudeksi vahvistukseksi. Tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu mm. paimennusta ja pk-lajeja.
Welhosta (E. Fenrir) tuli Vilho, jonka koti on jatkossa Tampereella Miljalotan ja Aleksein luona! Vilhon varalle on nyt ensi alkuun suunniteltu pentukoulua ja sen jälkeen se pääsee luultavasti ainakin kokeilemaan useita eri lajeja!
Noiturista (E. Gilgamesh) tuli Koda, ja tämä nallekarhu jäi Jyväskylään Saanan, Juuson ja Kerttu-kissan elämää rikastuttamaan! Kodan kanssa on kuulemma suunnitelmissa kokeilla useita eri lajeja, joten toivottavasti odotettavissa on monitoimiharrastuskoira!

Lauantai-illan päätteeksi pesin vielä meille jääneet tytöt. Ne tuntuivat vähän ihmettelevän, minne kaikki muut olivat kadonneet, joten ajattelin, että pitää järjestää tytöille viimeisen illan kunniaksi jotain kivaa. Pallomeri oli ollut tarkoitus esitellä kaikille pennuille, mutta se tuossa yövuorokiireissä jäi – näille kahdelle pääsin sen kuitenkin esittelemään. Shamaani ja Noita olivat alkuun vähän ihmeissään, mutta kuten alla olevilta videoilta näkyy, he pääsivät aika nopeasti jutun juonesta kiinni 😀

Yö nukuttiin hyvin ja sikeästi, ainakin ihmisen uniongelmiin kummasti auttaa, kun kolmen vuorokauden aikana nukkuu ehkä yhteensä 12h – ainakin hetkellisesti! Tänään sunnuntaina melko pian aamupuuhien jälkeen jatkettiin pentujen saattamista maailmalle.

Punainen Noita-tyttö (E. Phoenix) lähti Taika-mamman mukaan Ouluun ilostuttamaan Marja-Leenan, Jarin ja Mindy-isotädin elämää! Noidan uudeksi nimeksi tuli Peppi. Peppi jatkanee äitinsä jalanjäljissä harrastuslajien suhteen 🙂

Taika lähti kotiin samalla kyydillä – se olikin niin riemuissaan, kun ymmärsi kotijoukkojen tulleen sitä hakemaan! Kovan urakan jälkeen on hyvä päästä kotiin huilaamaan ja palautumaan. Erityissuuret kiitokset Marja-Leenalle ja Jarille tämän pentueen mahdollistamisesta ja Taikan luottamisesta meille! ❤

Meillä oli hetki luppoaikaa ennen viimeisen pennun lähtöä, joten lähdettiin Lempin, Saran ja Shamaanin kanssa ulos lumisateeseen pienelle lenkille! Shamaani oli tosi reippaasti meidän mukana ja jaksoi hienosti tuon meidän normiaamulenkin. Panta vähän kutitteli kaulassa, mutta hihnakävely sujui kuin vanhalta tekijältä!

Viimeiseen asti järki ja tunne taistelivat sisälläni – jokin tässä pennussa oli mulle ihan ylitsepääsemätöntä. Mietin varmaan satoja kertoja syitä, miksi jättää pentu kotiin ja miksi antaa se ennemmin jollekulle muulle. Ainoa oikea järkevä syy olla pitämättä pentua oli, että mulla on kaksi harrastusikäistä koiraa – Lempi täyttää vasta 5v ja Sara täytti 3v.

Tuttuun ja takuuvarmana hyvään kotiin pennun saattoi hyvillä mielin antaa, siispä Shamaani (E. Leviathan) muutti Joensuuhun Venlan, Vilppu-enon (E. You Are Not Alone) ja Lenni-tollerin kaveriksi! Shamaanista tuli Tyyne, ja sen tulevaisuuden varalle on suunnitteilla ainakin tokoa, rallytokoa ja jälkihommia – ja minä ehkä saan vähän treenailla sen kanssa paimennusta. Tyyne meni sijoitukseen 🙂

Nyt on siis pienten tassujen töminä taas kerran hiljentynyt pentulassa ja kasvattaja kärsii tyhjän sylin syndroomasta. Vähän on haikea fiilis ja pentuja ikävä, mutta ikävää helpottaa kovasti tietää, että kaikki pennut saivat aivan ihanat kodit ❤ Kaikilla on lähtenyt tosi hienosti menemään uusissa kodeissaan, ovat olleet reippaina isossa maailmassa. Kaikkea hyvää ja onnea yhteiselle taipaleelle kaikille uusille Emppuperheen jäsenille, toivottavasti pian nähdään!


Jätä kommentti

Pentujen alkuviikon seikkailut

Lupailin jatkaa pentujen kuulumisten kertomista seuraavassa postauksessa, joten täältä pesee! Viimeinen yhteinen viikko on jo puolivälissä, eikä!

Tiistaille olin varannut Motivaation hallilta pienen kentän pentujen sosiaalistamista varten muutamaksi tunniksi. Muutama ihana kasvatinomistaja ja pari koiraharrastajaystävää uhrautuivat tulemaan mulle apukäsiksi ja avuksi hallille – on tämä sosiaalistaminen aika paljon helpompaa porukalla kuin yksin! Käytettiin ensin porukalla pennut pihalla ennen hallille menoa, sitten viriteltiin kentälle muovit ja kaikenlaista treenirompetta, mitä hallilta löytyi. Otettiin pennut ensin yksitellen ihmettelemään, mitä oltiin niiden varalle kehitelty, lopuksi pennut pääsivät vielä porukalla leikkimään.

Noituri lähti vähän hitaasti käyntiin, sen rauhallinen temperamentti ja pieni harkitsevuus tulivat hyvin esille hallilla, kun se oli yksinään. Nopeasti se kuitenkin reipastui, tutki ympäristöä ja otti kontaktia ihmisiin, myös nakit maistuivat, mutta leikki ei ainakaan näissä pätkissä vielä maittanut. Ensimmäiselle pennulle uusiin paikkoihin tulo on aina vähän haastavampaa, koska siellä ei ole vielä yhtään muiden hajuja – muut pääsevät siinä suhteessa vähän helpommalla.

Maagi pääsi hommiin seuraavaksi. Sen ihmissosiaalisuus tulee yksilöajalla ihanasti esille, samoin kuin sen hieno kropankäyttö. Maagi on siitä hupaisa, että se ei ole oikein vielä ihastunut nakkeihin herkkuina, mutta ehkä vielä joskus myöhemmin! Maagi kantoi lelua pienen pätkän, muttei yksilöajalla syttynyt vielä leikkimään. Kotona se leikkii tosi kivasti.

Shamaani oli todella edukseen halliseikkailulla – se esitteli sosiaalisuuttaan, ahneuttaan ja lähti ihanasti leikkimäänkin! Ei haitannut erilaiset alustat, tosi reipas ja ihana sosiaalinen pentu! Näen vaaleanpunaista ❤

Noita eli meidän ”Ding-Ding” otti kaiken ilon irti hallilla – se juoksi ja pomppi ihmisten syliin ja nautti ihan täysillä saamastaan huomiosta! Sekin esittelee aika kehittynyttä kropankäyttöä, ihanasti se malttaa myös rauhoittua selälleen rapsuteltavaksi. Nakki maistui ja leluillakin oli hetkensä 😀

Manaajaa aluksi ihan aavistuksen jännitti, mutta videolla näkyy hyvin, miten nopeasti se rentoutuu, kun se saa lelun suuhun. Vitsi, mikä taistelutahto! Se on kyllä näkynyt meillä kotonakin. Manaaja on ihanan sosiaalinen, se ottaa minusta hyvin alusta asti pienestä jännityksestä huolimatta tilan haltuun. Se kiinnostui myös nakista, mutta lelu taisi voittaa siitä huolimatta noin 6-0 😀

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä omalle yksityisajalle pääsi Welho. Se alkuun vähän ihmetteli hallin pohjana ollutta muovia, mutta tosi nopeasti lähti ottamaan kontaktia ihmisiin ja leikkimään. Se oli aika liikuttava, kun se niin polleana esitteli leluaan kaikille oikein näyttävällä askelluksella 😀 Welho otti myös kivasti tilan haltuun.

Välissä käytettiin pennut pihalla pissalla, sitten oli aika ottaa pennut yhdessä vielä halliin. Siitäpä ne bileet sitten alkoivat! Yritettiin vähän rajata pentujen rallitusaluetta, mutta videoilta näette, kuinka hyvin nämä meidän viritelmät pentuja hidastivat 😀

Kuten tuossa jollain videolla ääneen toteankin – oli ihan kiva, että pennut purkivat energiansa ja virtansa hallilla eivätkä kotona 😀 Tästä menosta hyvin havainnollistuu, että he alkavat olla hiljalleen valmiita suuren maailman haasteisiin!

Pentuja kiinnosti kovasti katsella omia peilikuvia hallin peilistä 😀

Kuvasin puhelimellakin pari videota pentujen leikeistä hallilla:

Kuten videoistakin ehkä välittyy – pennuilla oli ihan kohtuullisen siistiä ja he taisivat saada tästä aika kivan kokemuksen 🙂 Oli muuten hiljaista porukkaa kotimatkalla, eivätkä kotonakaan isommin metelöineet! Suuret kiitokset vielä tätäkin kautta pentujen sosiaalistajille! ❤ Täytyy tähän loppuun laittaa vielä video Welhon hienosta aarteesta! 😀

Aika tyytyväisiä pentuja kotiin tullessa ❤

Tiistaina aloitin pennuille viimeisen Axilur-kuurin, se ei ole muuttunut pentujen mielestä yhtään paremman makuiseksi viikkojen varrella. Meillä on myös meneillään ruoanvaihdos – olin siirtämässä pentuja RC:n startterista Orijeniin, mutta nämäpä eivät suostuneet sitä kuin närppimään! Tarjoilin useampana päivänä sitkeästi sillä ajatuksella, että kyllä se alkaa maistua, kunhan vähän totuttelevat siihen ensin, mutta ei. Sain sitten siskoltani pienen kokeiluerän Golden Eaglen penturuokaa, se meni kuin kuumille kiville. Sillä nyt sitten mennään. Lystikästä vaan, kun tietysti ennätin tilata sitä Orijenia jo kotiin isot säkit pentujen lähtöä varten, ja nyt ne tietysti pitää sitten palauttaa. Onneksi Posti toimitti nopeasti isot säkit sitä Golden Eaglea Peten koiratarvikkeelta.

Tuija, joka oli pentuja sosiaalistamassa hallilla, kutsui meidät keskiviikkona heidän pihalleen pentuja juoksuttamaan. Aidattu piha ja uusi paikka kuulosti aika hyvältä tarjoukselta, joten tartuttiin siihen. Pennut olivat oikein reippaita, leikkivät pihalla ja aiheuttivat meille parit sydämentykytyksetkin mm. loikkimalla alas kuistilta. Note to self: kun ensi kerralla ajattelet ”ei pennut tuosta mahdu läpi”, korjaa ajatuksesi muotoon ”tilkitsempä tuon, ettei pennut mene siitä läpi”. Tuijalla on portti pihalla, jonka säleikön ajattelin olevan niin tiheä, ettei siitä pentu mene läpi. No ei aikaakaan, kun siitä pujahti Shamaani ja sen perässä kaikki muutkin! Tilanne oli siinä mielessä vaarallinen, että autotie oli ihan vieressä. Onneksi siitä ajoi juuri samaan aikaan ohi pyöräilijä, joka käänsi pennut takaisin pihalle, ja saatiin Tuijan kanssa pennut äkkiä takaisin aitauksen turvallisemmalle puolelle.

Vajaan tunnin ajan pennut viihtyivät pihalla, sitten niille alkoi tulla vähitellen kylmä. Ajoitus oli aika sopiva, sillä piti suunnata kotiin antamaan Noituri päivälomalle tulevaan kotiinsa – ja ehtiä nukkumaan ennen seuraavaa yövuoroa.

Kotona oli taas oikein tyytyväisiä ja hiljaisia pentuja. Mun nukkumisesta ei tullut oikein mitään. Soittelin päivällä Kennelliittoon, kun pentujen rekisteröintilaskua ei ole kuulunut. Noh, kävi ilmi, ettei pentueilmoituksen yhteydessä laittamani liitetiedosto ollut lähtenyt mukaan ollenkaan, ja sitten piti alkaa selvittää Taikan omistajuustilannetta. Valtuutusavain, jolla mun olisi pitänyt saada Taika merkittyä omaksi koiraksi, ei ole Omakoiralle jostain syystä kelvannut – ja se tekikin tästä aika paljon mutkikkaampaa. Toimitin päivällä Kennelliittoon kaikki heidän puhelimessa mainitsemansa liitteet, joilla asian piti olla ok, mutta iltapäivällä tuli sitten vielä uusi viesti, että vielä tarvitaan omistajailmoitusdokumenttiin täydennystä. Blaah! Saa nähdä, ehtivätkö rekisteripaperit luovutukseen, vähän heikolta näyttää.

Huomenna (eli tänään) käydään pentujen kanssa taas päiväretkellä! Kasvistädin kooma saavuttanee ihan uuden tason tämän viikon aikana, mutta mitäpä ihminen ei tekisi pentujen hyväksi.


Jätä kommentti

Pennut 7vkoa ja viralliset nimet!

Viime viikolla olleiden yövuorojen välit menivät jotakuinkin juuri niin kuin odotin – pennut oletettavasti hyvin nukutun yön päätteeksi olivat ihan täynnä virtaa ja jaksoivat leikkiä ja riekkua hyvän tovin. Jokainen voi arvata, miten hyvin tällainen valmiiksi uniongelmainen sitten nukkui 😀 Tiistaina pennut saivat viihtyä keskenään kotioloissa, kävin jokusen tunnin pätkissä nukuttuani seurustelemassa pentujen kanssa, samoin vielä ennen päiväunille menoa käytyäni aikuisten kanssa lenkillä. Nämä ovat kyllä niin sosiaalisia, jokainen kilpailee kovasti, että saisivat oman osansa huomiosta ❤

Keskiviikkoaamun rallin jälkeen oli todettava, että pennuille on keksittävä jotain puuhaa. Ulkona oli pakkasta liki 10 astetta, mikä tuntui vähän turhan kylmältä pennuille, mutta totesin sitten kuitenkin, että lähdetään porukalla pienelle lenkille niin pennut saavat samalla taas harjoitusta autoiluun. Automatka menikin koko porukalla mukavasti, pari inahdusta lähtiessä, muuten nukkuivat koko lyhyen matkan. Ajeltiin taas Vesalaan. Pennut olivat tosi reippaita, siellä ne vipelsivät aikuisten perässä ja pysyivät tosi hienosti menossa mukana. Mulla oli kamerakin mukana uusien kuvien toivossa, niitäkin saatiin muutamia. Kameran putki vihotteli eikä halunnut tarkentaa, joten kuvasaalis jäi vähän toivottua vähäisemmäksi.

Käveltiin pentujen kanssa noin 30min lenkki, aika rauhalliseen tahtiin mentiin, ja pennut jaksoivat tosi hyvin. Ne alkoivat osoittaa väsymisen merkkejä vasta vähän ennen kuin oltiin takaisin autolla, eli oli varmaan aika sopivasti mitoitettu lenkki. Jätin pennut autoon nukkumaan ja kävin vielä aikuisten kanssa kävelemässä vähän lisää – niiden mielestä ulkoilu oli vasta hädin tuskin alkanut. Pennut nukkuivat autossa vielä meidän tullessa lenkiltä, eikä paluumatkallakaan kuulunut takapenkiltä kuin tyytyväistä unituhinaa.

Torstaina pennut saivat pitää taas lepopäivän tynkää, ne ulkoilivat kyllä useaan otteeseen takapihalla lyhyitä pätkiä ja minä seurustelin yövuorojen loputtua pentujen kanssa koko illan. Olisin ottanut pennut mukaan agilityhallille, mutta torstaina oli niin kova pakkanen, ettei menty treeneihin.

Perjantaina oli edessä aikainen herätys, sillä ennen klo 8 piti olla jo pentujen ja Taikan kanssa pakkautuneena autoon ja matkalla Tampereelle. Voin sanoa, että huonosti nukuttujen yövuorojen välien jälkeen itkin aika katkeria kyyneleitä herätyskellon soidessa. Selvittiin kuitenkin liikenteeseen ajallaan, kerran pysähdyttiin Längelmäen jälkeen, kun pennut alkoivat kitistä. Arvaus meni oikein, lyhyen pissatustauon jälkeen pennut jatkoivat taas tyytyväisinä unia Tampereelle saakka. Käytin pennut vielä uudestaan pihalla kaksi pentua kerrallaan ennen kuin päästiin Katriinan vastaanotolle. Pentuaitauksen keksinyt ihminen ansaitsisi Nobelin palkinnon – se on kyllä maailman kätevin kapistus pentujen kanssa! Pennut saivat oman leirin sisätiloihin ja hoidossa oleva hoitorauhan ainakin fyysisiltä häiriötekijöiltä.

Tämä ei ollut lähtöasetelma 😀

Hyvin nukutun automatkan jälkeen pennuilla riitti virtaa ja ääntä. Yritettiin aloittaa hoidot Noiturista, mutta se ei mitenkään asettunut aloilleen. Vaihdettiin se sitten Taikaan. Taikallakin oli vähän hankaluuksia rauhoittua aloilleen, se onnistui pyörittämään meitä melkein 360 astetta kylkimyyryämällä lattialla. Taika oli palautunut synnytyksestä todella hyvin, lantiosta ei löytynyt mitään hoidettavaa. Vasemmalta puolelta löytyi kallosta jostain syvemmältä jokin jumi, se oli oikeastaan ainoa hoidettava juttu. Katriinakin hämmästeli, että harvemmin tulee tässä kunnossa olevia mammakoiria vastaanotolle.

Katriina ja Manaaja ❤

Uudella yrityksellä Noiturin hoitokin saatiin tehtyä. Sillä oli pientä jumia päässä, mikä on aika tyypillistä etenkin ensimmäisenä syntyneelle pennulle. Noidalla oli niskassa hoidettavaa, etenkin vasemmalla puolella, ja niskan jumi vaikutti lantioon saakka. Hoito meni hyvin läpi, joten tilanne saatiin korjattua. Shamaanilla oli niska kasassa ja jähmeän tuntuinen, mitä en yhtään ihmetellyt, kun muistelen, miltä sen keho omiin käsiin tuntui syntymän jälkeen. Sekin korjaantui onneksi hyvin. Maagi oli porukasta ainoa, jolla ei ollut mitään mainittavaa hoidettavaa, se oli siis tosi hyvässä kunnossa. Welholla oli päässä ja niskassa pientä jumia, Manaajalla taas jähmeyttä rinta-lannerangan liitoskohdassa. Pyysin Katriinaa vielä tarkistamaan Manaajan leuan maanantaisen pentuaitaukseen kiinnijäämisen vuoksi, mutta sieltä ei löytynyt mitään, keho oli siis korjannut itse itsensä.

Olipa hauska nähdä, kuinka ihan hetken kestänyt hoito väsytti pennut – yksitellen pentu toisensa jälkeen pennut hiljenivät, ja pian kuului vaan kuorsausta 😀 Pennut nukkuivat lähes koko kotimatkan Jyväskylään, vaikka pysähdyin muutaman kerran matkalla. Vähän kotona syötyään pennut jatkoivat unia. Alkuillasta meillä kävi vielä pennunkatsojia, siihen mennessä pennut olivat kyllä jo hyvinkin virkistyneet.

Lauantaina meillä oli täysi päivä pentuvieraiden kanssa, aika meni tosi rattoisasti! Illalla valmistelin sunnuntain reissua pakkailemalla tavaroita. Aamulla kello soi taas aikaisin, ja vähän ennen kahdeksaa oltiin jo tien päällä matkalla Joensuuhun. Pieksämäellä pidettiin pieni jaloittelutauko, muuten koko matka meni pennuilla tosi hienosti. Welho ulvoi loppumatkasta pienen tovin, sillä taisi olla kuuma, sillä heti laitettuani viilennystä sekin nukahti uudelleen. Perillä pennut saivat leikkiä pihalla ja tutustua uuteen ympäristöön. Pennut tervehtivät iloisesti meitä pihalle vastaan tulleen äitini, ja aika pian äiti esitti nykyisen vakiokysymyksensä ”miksi näistä yksikään ei jää kotiin?” Enpä olisi uskonut 16 vuotta sitten tätä kokevani – silloin tapeltiin aika monta kertaa kahden ensimmäisen koiran tulosta 😀

Joensuussa pennuille oli uudenlaisia kokemuksia taas tarjolla. Tehtiin porukalla tuttavuutta pikkusiskoni Even tuoreimpaan perheenjäseneen – tässä on Jaakko! Jaakko oli oikein hupaisa tuttavuus, se oli varsin hämillään jouduttuaan aussiepentujen keskelle. Alkuhämmennyksen jälkeen näiden leikit menivät aika kivasti yksiin, kunnes väsymyksen iskiessä Jaakosta löytyi vähän pomottavia piirteitä. Hieman yllättäen meidän Maagi vastasi Jaakolle ihan samalla mitalla takaisin, se piti aika topakasti puoliaan pitkäkoipiselle luppakorvalle.

Minulla oli edessä sunnuntaina raskas ilta ja yö – olin luvannut Shamaanin yölomalle tulevaan kotiinsa! Yhdenkin pennun puuttuminen näkyy ja tuntuu, kun se on oma silmäterä. Shamaani oli ollut ihan hurjan reipas ja kiltti, ei ollut ikävöinyt meitä yhtään. Kuulostaa siltä, että se selviää tulevasta erostamme paljon minua paremmin!

Sara otti reissun lomailun kannalta 😀

Muiden pentujen kanssa vietettiin paljon aikaa ulkona, ja uudet kuviot väsyttivät pennut aika tehokkaasti. Yö nukuttiin aika hyvin, pennut herättivät tosin aamulla hieman ennen klo 5. Käytiin ulkona ja istuskelin pentujen seurana puolisen tuntia, sen jälkeen ne antoivat minun nukkua vielä vajaan pari tuntia. Maanantaina ulkoiltiin taas aamun aikana pihalla useampaan otteeseen, kävin aikuisten koirien kanssa lenkillä ja pikaisesti vierailulla mummon luona.

Iltapäivästä päästiin reissun varsinaiseen jännittävään osuuteen – pennuilla oli eläinlääkärin tarkastus, sirutus ja silmäpeilaus! Ihana Venla tuli apukäsipariksi klinikalle, se olikin tarpeen näinkin ison porukan kanssa. Silmäpeilauksessa Noidalta löytyi oikeasta silmästä pieni sikiöaikainen verisuonijäänne, mikä on harmiton löydös ja saattaa kadota vielä itsestään, muuten kaikilla puhtaat paperit! Sirutus pentuja vähän itketti, Maagi oli ainoa, joka ei sanonut sirutuksesta mitään. Eläinlääkärin tarkastuksesta kaikki saivat terveen paperit – koko porukka siis tervettä sakkia, ihan parasta! ❤ Pennut kävivät myös puntarilla: Noituri (tai Norsu, kuten eläinlääkäri sitä kutsui) painoi tasan 5kg, Noita 4,2kg, Shamaani 3,6kg, Maagi 4,2kg, Welho 4,1kg ja Manaaja 4,4kg – mun pennuiksi siis varsin sopuisan kokoisia! Nyt täytyy lakata parjaamasta Noituria sen koosta, sekin on mun pennuksi vielä verrattain pieni 😀

Kotimatkalle lähdettiin suoraan eläinlääkäristä, toiveissa oli ehtiä Saran agitreeneihin, mutta eläinlääkärissä meni sen verran pitkään, ettei ollut mitään mahdollisuuksia ennättää Jyväskylään ajoissa. Sattuipa tien päällä vähän pelottava tilannekin. Edessäni ajaneesta tai vastaantulleesta rekasta lensi tielle ihan valtava jäinen lumipallo. Ehdin hieman väistää, mutten kokonaan – kuului kauhea pamaus, ja minä mietin, että hajoaako auto alle. Auto jatkoi kulkua, ei syttynyt vikavaloja ja kaikki tuntui toimivan ihan normaalisti, joten köröteltiin tovi eteenpäin ennen kuin Varkaudessa pysähdyin tarkistamaan auton. Täytyy olla kiitollinen, että selvittiin näinkin vähällä…

Loppumatka sujui onneksi ilman ylimääräisiä jännitysmomentteja. Pennuilla oli kotona virtaa hyvin nukutun matkan jälkeen, en ihan saanut parhaita riehupätkiä videolle, mutta osan totuudesta kuitenkin. Takapihalle oli kasautunut lunta niin paljon aidan viereen, että osa pennuista otti hatkat meidän pihalta naapurin puolelle! Onneksi palasivat kutsuttaessa takaisin 😀 Kävin eilen lapioimassa lunta aitauksen reunoilta siinä toivossa, että pennut eivät enää lähde karkuretkille, mutta saa nähdä, onko lumenluonnille tarvetta vielä enemmänkin.

Maanantaisen eläinlääkärikeikan yhteydessä pennut saivat sirut, ja rekisteröinti on laitettu vireille, joten lienee korkea aika paljastaa pentujen viralliset nimet! Olen haaveillut pitkään jatkavani Final Fantasy -teemaa, ja tähän pentueeseen se tuntui niin monella tapaa sopivan – pennut syntyivät Hildan kuoleman vuosipäivänä, Taika-emä on ensimmäisestä FF-pentueestani, kasvatusuraa on takana 10 vuotta… Jokaisen pentueen jälkeen olen tähän saakka tainnut sanoa, että tämä voi olla viimeinen pentueeni – kukapa meistä tietää, mitä huominen tuo tullessaan! Final Fantasy -roolipelisarja näytteli hyvin isoa osaa elämässäni angstisina teinivuosina ja kulkee mukana edelleen, joskaan ei enää ihan yhtä aktiivisesti. FF-pelien maailmat ovat täynnä taikuutta, yliluonnollista, hyvän ja pahan välistä taistelua, ja kun taikuus kulki niin vahvasti pentujen työnimissä mukana, halusin jatkaa sitä myös virallisissa nimissä. Siispä esittelen teille Empathica’s FF2-pentueen eli Eidolonit! Eidolonit (pelistä riippuen tunnetaan myös mm. nimillä Aeon, Esper, Summon, Guardian Force) ovat eräänlaisia jumalolentoja, joita pelihahmot voivat taistelussa kutsua avukseen. Alla 7-viikkoisten seisomakuvat kera pelisarjasta tuttujen esikuviensa!

Noiturista tulee Empathica’s Gilgamesh! Gilgamesh on tunnettu voimastaan ja taidoistaan – monissa peleistä se esitellään hahmona, joka on yksin voittanut armeijoita. Pelisarjassa Gilgamesh etsii yleensä jotain voimakasta asetta kokoelmiinsa, ja vähän pelistä riippuen se on joko yksi pelattavista hahmoista tai jumalolennoista. Gilgamesh valikoitui Noiturin nimeksi, koska tässä pennussa on myös paljon voimaa ja omaa tahtoa! Ja onhan se myös porukan isoin – ilmiselvä johtohahmo!

Noidasta tulee Empathica’s Phoenix! Tarulintu Feeniks esiintyy myös FF-pelisarjassa. Se herättää henkiin taistelussa koomaantuneet pelihahmot ja tarjoilee samalla vihollisille tukalat oltavat heittämällä niiden niskaan tulilieskat. Noidan punainen väri oli yksi innoittaja tälle nimelle, toivottavasti se tuo iloisella ja kaikkia rakastavalla elämänasenteellaan myös iloa ja eloa tuleville ihmisilleen!

Shamaani tunnetaan virallisesti nimellä Empathica’s Leviathan! Merikäärme Leviathan on merten valtias, useimmiten se kuvataan peleissä voimakkaana, armottomana ja arvaamattomana kuin meri. Shamaanissa on myös voimaa, omaa tahtoa, kärsivällisyyttä, vaihtelevasti tyyneyttä ja periksiantamattomuutta. Sen kaunis väri ja siniset silmät olivat myös yksi inspiraationlähde tämän nimen valinnassa.

Maagi sai nimekseen Empathica’s Siren! Tätä nimeä mietin pitkään toisena vaihtoehtona Noidalle, kun sen punainen väri tuntui seireenin laulun tavoin ihastuttavan ihmisiä 😀 Nimi päätyi kuitenkin
Maagille, jolla on ihan omanlaistaan viehätysvoimaa houkutella ihmiset taipumaan tahtoonsa. Siren on pelisarjassa harppua soittava naishahmo, joka soitollaan mykistää viholliset ja estää niitä käyttämästä taikaa pelihahmoja vastaan. Tämä tyttö on niin lumoava, että ainakin minä ihan mykistyn! Mainittakoon myös, että Nightwishin Siren-biisi on yksi mun kaikkien aikojen lempparikappaleista, sekin toimi pienenä kimmokkeena tämän nimen valinnassa.

Welhosta tulee Empathica’s Fenrir! Fenrir on skandinaavisesta mytologiasta tuttu suuri susihahmo, joka on mukana tuhoamassa maailmaa. FF-pelisarjassa se on kuvattu hieman kesympänä yksilönä, joskin pelihahmojen viholliset saavat tuta sen voimasta, kun Fenrir kutsutaan apuun. Welhossa on vähän samaa näköä kuin pentujen Odin-serkussa, joten virallista nimeäkin oli kiva johdatella samaan suuntaan, kun FF-pelisarjakin sen mahdollisti!

Manaajasta tulee Empathica’s Bahamut! Bahamut on musta lohikäärme, taivaiden valtias, joka useammassa FF-pelisarjan pelissä täytyy ensin voittaa taistelussa, jotta se suostuu auttamaan pelaajaa. Musta väri innoitti valitsemaan tämän nimen Manaajalle, ja tämän nimen päätin ihan ensimmäisenä, se oli niin selkeä! Välillä luulen tähän pentuun lipsahtaneen lohikäärmettä sekaan, sen verran kovaa se puree…

Pentujen tulevat kodit on päätetty, ja tällä kertaa pennut lentävätkin ihan ympäri Suomea. Nämä ovat olleet niin ihanat ja hyvänmielen pennut, etten tiedä, kuinka selviän tulevasta viikonlopusta! Tälle viimeiselle viikolle on kehitelty kaikenlaista kivaa puuhaa vielä yhdessä. Eilen käytiin päivällä pentujen kanssa hallilla, mutta taidan siitä päivitellä lisää ensi yönä, ettei tästä postauksesta tule kilometrin mittaista.


Jätä kommentti

6 viikkoa Vispuloita!

Viime lauantaina pennut täyttivät jo 6 viikkoa, vähiin käy yhteinen aika ennen kuin loppuu!

Loppuviikko sujui melko rauhallisissa merkeissä. Tiistaisen Vesalan reissun jälkeen pidettiin keskiviikkona lepopäivä, kun ajattelin edellispäivän retken olleen pennuille vähän rankka. Keskiviikko-iltana pennuilla olikin sellaiset kreisibailut illalla että oksat pois 😀 Torstaina päätin yrittää maksimoida rauhallisen illan ja yön todennäköisyyden, joten otin pennut mukaan hallille agitreeneihin. Automatkailu sujui valtavan hienosti – kotoa lähtiessä pari piippausta ja sitten unille. Treenikaverit olivat jostain syystä hyvin innokkaita kuullessaan, että mulla on pieniä mukana, joten sain ilman suurempia maanitteluja pentujen pissatusapua ennen hallilletuloa.

Pennut olivat hallilla ihan valtavan reippaita ja iloisia! Niillä riitti treenien ajan ihastelijoita ja seuralaisia. Meidän halli on melko iso, joten siellä kaikui ja kuului mm. keinun pauketta viereisiltä kentiltä, mutta pennut eivät mitenkään isommin uusiin ääniin ja ylipäätään uuteen ympäristöön reagoineet. Tällä kertaa pennut viettivät koko ajan pentuaitauksessa, mutta ehkäpä ensi kerralla pääsevät tutustumaan halliin vähän laajemmin, jos vaan kelit mahdollistavat pentujen kuljettamisen mukana.

Pennut näkivät muutamia treenikavereiden koiria ja tekivät reippaasti tuttavuutta aitauksen läpi. Kiinnostuneina ne seurailivat muiden treenejä omien leikkiensä ohessa!

Treenikaverit antoivat pennuille muutamia leluja testattavaksi, pennut viihtyivät niiden kanssa aika mukavasti! Loppuviikon aikana koitin vähän tehostetusti leikittää pentuja tulevaa pentutestiäkin ajatellen.

Treenien lopussa pennut alkoivat olla aika raukeassa tilassa, joten pienen ulkoilun jälkeen lastattiin pennut autoon. Siellä ne nukkuivat ihan sikeästi, kun tulin jäähkälenkiltä aikuisten koirien kanssa. Ajattelin loppuillan olevan aika hiljainen, mutta kotiin päästyään pennut varmaan purkivat päivän kokemuksia leikkimällä noin tunnin. Yöllä ei kuulunut pentulasta kyllä pihaustakaan 😀

Perjantaina pennuilla kävi vieraita parissa porukassa. Illemmalla meille tuli Aino sekä Marjut, jolla oli mukanaan myös aussiepojat Kiri 3v ja Vinha 7kk. Marjutin pojat ovat luotettavia ja pentuturvallisia, joten tehtyään ensin tuttavuutta pentuaitauksen läpi pojat pääsivät moikkaamaan pentuja myös aidan toiselle puolelle. Marjut sai aika kivoja videoklippejä vierailulta, sain luvan nämä jakaa täällä blogissakin, kun itsellä jäi kuvaaminen kokonaan jälleen kerran.

Taika on aikalailla siirtänyt siivousvastuun jo mun harteille, joten moppaaminen on tullut tässä viime päivinä hyvin tutuksi. Yleensä homma hoituu nopeiten ja vaivattomammin pentujen ollessa pihalla, koska muuten mopissa on kiinni aika monta lisäosaa (ellei moppaaja ole kokenut ja hyvin ripeä liikkeissään) 😀

Viime viikon loppupuolella kelien ollessa leudompia kävi jo jokusen kerran niin kuin osasin odottaakin, että pennuilla oli ulkona sen verran lystiä, ettei niitä huvittanut tulla sisälle ollenkaan. Viikonlopun myrskyn aikaan pentuja ei taas oikein millään meinannut saada ulos kuin kääntymään. Sisäsiisteyden opettelu on kuitenkin saatu ihan kohtuulliselle mallille, useimmiten ainakin osa tarpeista tulee pennuilla ulos. Pennut tosin syövät ulkoa kaikenlaista, liekö johtunut siitä vai jostain muusta, mutta Maagilla oli maha sekaisin pari päivää sitten ja tänään huomasin Manaajalla samoja oireita. Molemmat ovat onneksi olleet muuten hyvävointisia ja syöneet hyvin, joten on uskallettu mennä seurantalinjalla.

Sellainen erikoisuus näillä tyypeillä on etenkin viimeisen viikon aikana ollut, että aamulla päästettyäni pennut pihalle ja siivottuani pentujen oleskelutilat saan pennut takaisin sisälle otettuani tarkistaa aina ensimmäisenä, kuinka moni on kylvyn tarpeessa. Nämä eivät leikkien tohinassa katso yhtään, missä pyörivät, joten aika usein jollakulla on kakkaa kyljissä, niskassa, korvassa ja milloin missäkin. Noh, tämän ”ansiosta” pennut ovat jo aika kokeneita käsienpesualtaassa paikallaan seisomisessa eivätkä juurikaan protestoi suihkuttelua. Tämän viikon uusi lempinimi pennuille onkin ollut kakkakierijäiset 😀 Aiempien pentujen kanssa olen yleensä selvinnyt yhdellä isommalla pesulla luovutuksen kynnyksellä, mutta näitä on saanut pestä ihan työkseen.

Tänään (eli eilen) maanantaina meillä olikin jännä päivä, kun pennuilla oli pentutestit Motivaation hallilla täällä Jyväskylässä. Automatka hallille sujui taas valtavan hienosti – pari piippausta ja pennut kävivät unille. Testaajana toimi Elli, joka on pennut kyllä nähnyt aiemmin, mutta viimeksi aika pieninä silloin, kun niillä oli vasta auennut silmät. Pentutesti oli aika erilainen verrattuna aiempiin, joilla mun pentuja on testattu, mutta kyllä siitä olennaisimmat jutut tulivat hyvinkin esille. Lyhykäisyydessään testi aloitettiin uudesta tilasta, jossa katsottiin, miten rohkeasti ja reippaasti pentu lähti tutustumaan uuteen paikkaan, ja lopuksi katsottiin, miten pentu ottaa kontaktia passiiviseen testaajaan. Seuraavaksi toisessa huoneessa oli erilaisia alustoja, joiden yli pentujen piti mennä päästäkseen testaajan luo. Kolmannessa vieraassa tilassa katsottiin jälleen, miten pentu lähtee tutustumaan uuteen tilaan, ja miten pentu suhtautuu yllättäen tulevaan ääneen (kolisevia tölkkejä ja purkkeja). Testin lopuksi oli ”bileosio”, jossa testaaja ensin leikitti pentuja ja sitten selviteltiin pentujen orientaatiota ruokaan.

Shamaani on hyvin Marianne-karkkiorientoitunut

Pentutestissä havainnollistui hyvin, miten valtavan iso merkitys pennun viretilalla on testissä toimimisen kannalta. Noita ja Welho olivat ainoat, jotka olivat aika optimaalisessa vireessä testissä, ja molemmat toimivat loistavasti ja olivat hyvinkin edukseen testin kaikissa osioissa. Maagi, Noituri ja Manaaja olivat hieman unisia omien testiensä aikana: Maagi turvautui aika paljon ihmiseen (minuun), Noituri puksutti aika tasaisesti koko testin läpi, muttei minusta esitellyt itseään ihan omalla tasollaan. Manaajalla kävi aamulla ennen testiä haaveri – se onnistui jotenkin saamaan yläleukansa pentuaitauksen kalterien väliin jumiin. Sain sen aika helposti irti, ja ajattelin, että ei käynyt kuinkaan, mutta testissä se ei ottanut isoon leluun kiinni (ero oli ihan huomattava, koska se on meillä kotona ollut yksi parhaista leikkijöistä lelulla kuin lelulla) ja pyrki pureskelemaan jauhelihaa vain toisella suun puoliskolla. Tarkistin suun, eikä siellä näkynyt mitään vaurioita, mutta täytyy nyt seurata, miten suu lähtee paranemaan. Onneksi on osteopaattiajat perjantaina. Shamaani taas oli yllättävän äänekäs, mikä hieman ihmetytti, kun se on ollut muuten tosi hiljainen. Se oli kyllä tosi nälkäinen, mikä saattoi äänenkäyttöön myötävaikuttaa.

Ylläolevasta selonteosta voisi päätellä meillä olleen hyvin värikästä porukkaa, mutta siis näin kasvattajan näkökulmasta pentue oli minusta kokonaisuutena kuitenkin aika tasainen. Kaikki leikkivät hyvin (Manaajakin, kun testaaja vaihtoi pienempään leluun), kaikki olivat ahneita, pennut ovat tosi sosiaalisia ja hakevat ihmiseltä tukea epävarmassa tilanteessa. Noituri oli ainoa, josta testaaja sanoi, että vaikka se selvästi tykkää ja on kiinnostunut ihmisistä, niin se on sen verran hillitympi, että siitä saattaa kehittyä hieman pidättyväinen. Nämä toki olivat yhden päivän ja testaushetkeen sattuneen vireystilan arvioita, luotettavamman arvion saisi, jos testi uusittaisiin muutaman kerran. Olen itsekin havainnut vuosien varrella, että myös testausiällä on iso merkitys – 7-viikkoiset ovat testissä usein tosi paljon rohkeampia ja itsenäisempiä kuin 6-viikkoiset. Tämä oli kuitenkin hyvä kokemus pennuille ja toisaalta myös hyvää informaatiota minulle kasvattajana, että tietää testissä ilmenneitä juttuja silmäillä ja seurata vielä tulevina viikkoina. Osaa sitten antaa yksilöllisemmät ja paremmat käyttöohjeet tuleville omistajille 🙂

Pennut olivat testin päälle aika väsyneitä. Mun oli tarkoitus mennä iltapäivästä vielä paimentamaan Saran ja Lempin kanssa ja ottaa pennut mukaan tutustumaan lampolaan, mutta testeissä menikin niin kauan, etten ehtinyt koko paimennustreeneihin. Täytyy yrittää ensi viikolle saada vielä pennuille lampolareissu sovittua, se on jäänyt niin ihanana ja hauskana kokemuksena Odinin kanssa mieleen!

Tämä viikko menee vähän rauhallisemmissa merkeissä kirjurin yövuorojen vuoksi. Jos kelit olisivat jotakuinkin inhimilliset, meinasin ottaa pentuja mukaan autoilemaan ja ulkoilemaan tässä yövuorojen välissä. Torstaina suunnittelin yövuorojen loputtua ottavani pennut taas mukaan agihallille, jos ei ole kova pakkanen. Perjantaina käväistään Tampereella osteopaatilla ja viikonloppuna suunnataan Joensuuhun parin päivän minilomalle. Parit vieraat on pennuille myös loppuviikosta luvassa. Hiljalleen pitäisi alkaa myös miettiä tulevia koteja. Tyttöjen kodit alkavat olla selvillä, mutta poikien kotiasiat ovatkin vähän epäselvemmät – niissä tosin on selkeämpiä luonne-eroja havaittavissa.


Jätä kommentti

S-pennut 3 vuotta!

Keksi ja vastasyntyneet S-pennut vuonna 2019

Ihana S-pentue viettää 3-vuotissynttäreitä! Paljon onnea rakkaat Haba, Vips, Fila, Maaru, Puhti ja ikioma Sara! ❤ Lentosuukkoja rakkaille Nukalle ja Nemille, ihan kauhea ikävä näitä kahta!

S-pentujen 1-vuotissynttärikuvat, kuvassa mukana myös adoptioveljet Sokka ja Sipsi ❤


Jätä kommentti

Emppujen Jubileum-juhlat ja pentujen ensimmäiset retket isossa maailmassa!

Meillä on ollut täällä varsinaista hulinaa, minuuttiaikataulu ja miljoona juttua tehtävänä, joten aikaa bloggailulle ei ole meinannut löytyä. Torstaina aamuvuoron jälkeen kävin aikuisten koirien kanssa lenkillä, seurusteltiin pentujen kanssa, illalla käväisin Lempin agitreeneissä, joissa Sara pääsi tekemään myös keppejä. Se oli hieno päivä – kasvatusuraa takana 10 vuotta ja samaisena päivänä Sara teki ensimmäistä kertaa 12 keppiä ilman yhtään ohjuria! Juhlan paikka 🙂

Perjantaina oli ensimmäinen kovasti kaivattu vapaapäivä, mutta ei täällä pahemmin lepäilemään ennätetty. Aamutouhujen jälkeen kävin hieromassa yhden koirahieronta-asiakkaan, sen jälkeen oli ryhdyttävä kakunpaistoon ja ruoanlaittoon. Stiina kävi tuomassa mulle kotiin ison rullan muovimattoa, jonka olin tilannut alakertaan pentujen muuttoa varten, samalla tietty moikattiin pentuja. Yritin siinä ohessa vähän siivoillakin, sillä illalla meille saapui pitkästä aikaa vierailulle Lotta sekä Yola (Hazelmoor Yade Yolanda) ja Lotan tuorein perheenjäsen 5kk ikäinen pampai Pindy. Käytiin porukalla pienellä iltalenkillä, että koirat saivat rauhassa tutustua, syötiin iltapalaa ja tehtiin aikataulusuunnitelmaa seuraavalle päivälle. Kello oli yli puolenyön ennen kuin selvittiin yöpuulle.

Lauantaiaamuna herättiin aikaisin ja lähdettiin melkeinpä suorintein pienelle lenkille koirien kanssa. Aamupalan ja suihkun jälkeen pakkailtiin tavaroita, minä kuorrutin kakkua, kävin vähän väliä lukemassa muistilistaa, etten vain unohda mitään. Puolenpäivän jälkeen alettiin pakata aikuisia koiria autoon, otettiin pennut alakertaan takapihalle harjoittelemaan tarpeiden tekoa ulos ja sen jälkeen kannettiin pennut kyytiin. Karavaanin pakkauduttua otettiin suunta kohti Längelmäkeä ja Kana-Areenaa, josta olin varannut tokohallin Emppujen Jubileum-juhlia varten! Automatka sujui pennuilta aika mukavasti, Maagi ja joku toinen pennuista kitisivät vähän muita pitempään, mutta Maagikin rauhoittui aika nopeasti sitten kuitenkin.

Längelmäellä olikin meidän porukkaa jo mukavasti meidän saapuessamme perille, joten sain helposti apukäsiä pentujen pissatusta ja tavarapaljouteni siirtämistä autosta halliin varten. Mulla oli pennuille mukana pentuaitaus, aikuisille yksi iso metallihäkki, onneksi hallilta löytyi kompostikehikkoa, joista sain viriteltyä Taikalle oman tilan, niin aikuiset saivat olla vähän väljemmin. Etukäteen vähän jännitti, miten meidän iso porukka saadaan mahtumaan halliin – ja jääkö meille treenitilaa sen jälkeen yhtään – mutta halli olikin varsin tilava, hyvin siis mahduttiin!

Peräti tämmöisen videon löysin puhelimelta, ei siis ihan kokonaan jäänyt eka hallikokemus kuvaamatta!

Mutta voi ei, millainen yllätys minulle olikaan järjestetty! Oli niin ihana ensimmäistä kertaa sitten koronan tulon nähdä niinkin isolla porukalla, se oli jo itsessään suuri lahja! Mutta kasvatinomistajat ja pari läheistä ystävää olivat porukalla halunneet muistaa 10-vuotista kasvatusuraani valtavan ihanalla taululla, johon on koottu kuvat kaikista kasvateistani, yhteisomistuskoiristani ja läheisesti kasvatustyöhöni liittyvistä koirista! Sen lisäksi sain turkoosin Sporttirakin Pro-pakin, jonka päädyssä on Rinin silhuetti, ja sisältä löytyi pari uutta treenilelua. Sain myös aivan ihanan ovikyltin, jossa on kennelnimeni ja Rinin silhuetti. Lisäksi he olivat vielä halunneet tukea meidän paimennusharrastusta lahjakortilla. Olen vieläkin ihan sanaton ja niin liikuttunut!

Meidän tapaamisissa on aina ollut isossa osassa syöminen (koska eihän me minnekään voida mennä nälkää näkemään), joten tarjolla oli kaikenlaista herkkua ja suolaista syötävää. Siinä aika menikin tosi mukavasti ja nopeaan, kun syötiin, juteltiin, vaihdettiin kuulumisia ja palluteltiin pentuja. Päästiin vähän treenaamaankin – toin tullessani hallille rallytokon kylttitelineet ja kyltit, ja Venla oli valmiiksi etsinyt meille treeniradat. Taikan kanssa kävin tekemässä alokasluokan radan, se oli aivan innoissaan, kun tarjolla oli kerrankin jotain järkevää tekemistä! Taikalla olisi jo hyvät pohjat ihan rallyssa kisaamiseen, sille pitäisi vaan opettaa ohjaajan selän takaa sivulle kiertäminen.

Saran kanssa kävin tekemässä sekä alokasluokan radan että myöhemmin vielä avoimen luokan radan. Sarsu oli ihan superpätevä, jopa seisominen onnistui radan osana, vaikkei sitä ihan hirveästi olla ehditty treenata tässä pentuprojektin keskellä. Lempin kanssa tein avoimen luokan radan oikealla puolella seuraten, ja Lempikin oli viimein päässyt yli valeraskaushuuruistaan, se teki tosi kivalla vireellä ja keskittyneesti töitä. Meillä oli siis tosi hyvät treenit! Tehtiin myös vähän hallintatreeniä häiriössä, Saralla teetätin myös tokon kaukokäskyjä ja pari jäävää liikettä. Hallin pohja oli sen verran liukas, etten uskaltanut mitään vauhdikkaampia liikkeitä kokeilla.

Halli oli varattu meille neljäksi tunniksi, mikä tuntui varausta tehdessä tosi pitkältä ajalta, mutta kyllä me oltaisiin siellä saatu aika kulumaan pitempäänkin! Mulla oli mukana kamera ja videokamerakin, mutta ne olivat ja pysyivät kassin pohjalla, en kerennyt kuvata juuri mitään! Harmi, olisi ollut kiva saada vähän kuva- ja videomuistoja ihanasta päivästä, jonka talletin sydämeeni ❤ Paikalla olivat Helianna ja Nekku (E. Hazelnuts), Lotta, Yola ja Pindy, Saija ja Ruuti (Hazelmoor Yoiku Yemma), Mari ja Noa (E. Norris) ja Nuppu (Titangus Daracha) sekä Nemo-shiba, Aino ja Keksi (E. Naroona), Maaru (E. Shaula) ja Karkki-karjis, Venla ja Vilppu (E. You Are Not Alone), Stiina ja Freya (E. Listen To My Story), Sirpa, Ari ja Haba (E. Saros) ja Axel-perro, Hanna ja Mera (E. Moonheart), Viivi ja Kromi (E. Fireheart), Katja, Asko ja Zeke (E. Braveheart), muutama tuleva Empputiimiläinen ja mun matkassa tietty omat koirat, Taika ja pennut! Valtavan suuret ja lämpimät kiitokset kaikille osallistuneille ihanasta päivästä! Päällimmäisenä mielessä on syvä kiitollisuus ❤

Lauantaina 5 viikkoa täyttäneillä pennuilla oli tosiaan ensimmäinen isompi seikkailu kodin ulkopuolella automatkoineen. Pennut olivat hallilla tosi reippaita, odotin ehkä näkeväni niissä isompiakin eroja kuin mitä ne loppupelissä hallilla sitten esittelivät. Erityisesti mieleeni jäi, kuinka Welho oli edukseen – se on tässä kotona näyttänyt vähän jäävän isompiensa jalkoihin, kun kaikki tuntuvat sitä aina kurmuuttavan. Welho oli tosi reipas tutkimaan ympäristöä, se irtosi aika jänniinkin paikkoihin katsomaan, mitä sieltä oikein löytyy. Kaikki pennut olivat tosi sosiaalisia ja avoimia tekemään tuttavuutta vieraisiin ihmisiin. Majava-Manaaja ei huutanut yhtään! Sen verran rankka reissu pennuille kuitenkin oli, että kotimatka sujui täydessä hiljaisuudessa, pennut nukkuivat koko loppuillan. Pennut nukkuivat ihan sikeästi, kun vein niille iltaruoan pentuhuoneeseen, eivätkä oikein jaksaneet nousta syömäänkään. Vielä yönkin ne vetelivät sikeitä, aamulla sen sijaan virtaa oli sitten taas vaikka muille jakaa. Tämä reissu teki pennuille tosi hyvää!

Lauantai-iltana Aino tuli meille vielä syömään pizzaa, ja siinä me kolmestaan parannettiin maailmaa. Jossain kohtaa Aino sitten sai päähänpiston, että nyt ryhdytään urakoimaan muovimattoa olohuoneen lattialle. Siitä tulikin sitten aikamoinen projekti, kun piti siirrellä huonekaluja edestakaisin ja pähkäillä välillä, miten päin aletaan mattoa vetää, että päästään helpommalla. Parituntinen siinä vierähti, mutta olen kyllä kiitollinen saamastani avusta – olisi tuo ollut aika homma tehdä yksinään!

Sunnuntaina käväistiin aamusta taas koirien kanssa pienellä lenkillä, syötiin aamupalaa ja sitten olikin jo niin myöhä, että mun piti lähteä iltavuoroon töihin. Voin kyllä sanoa, että olin töissä vain muiden tiellä – en jaksanut väsymykseltä tehdä juuri muuta kuin ihan välttämättömimmän. Josko ensi kerralla armahtaisi itsensä suunnittelemalla vaikka vähän pitemmän vapaan…

Työpäivän jälkeen oli aika muuttaa pennut alakertaan. Pennut ilahtuivat suuremmista oleskelutiloista ja jaksoivat seurustella ja puuhastella pitkälle alkuyöhön. Maanantaina kävin lapioimassa takapihalle hankeen pennuille pienen ralliympyrän, joten nyt on päästy kunnolla harjoittelemaan ulkoiluja ja tarpeiden tekemistä ulos. Alkuun pennut eivät oikein innostuneet ulos menemisestä, mutta nyt ne jo yleensä jonkun aikuisen perässä juoksevat sinne kilpaa ja leikkivät terassilla. Pian tämä kääntynee taas siihen, ettei pentuja meinaa saada ulkoa enää takaisin sisälle.

Tänään käytiin pentujen kanssa toisella automatkalla ja seikkailulla, kun suunnattiin Vesalaan. Muistin vasta sinne ajaessani, että talvisin ei aurata tietä hiekkakuopille, jossa yleensä olen pentujen kanssa paljon liikkunut. Ajoin sitten yhden kelkkareitin nurkalle ja lähdettiin pentujen ja aikuisten kanssa siitä kävelemään kelkkauraa pitkin. Meni hetki saada koko jengi mukaan, mutta kun liikkeelle vaan päästiin, niin pennut tulivat tosi reippaasti mukana! Käveltiin hiekkakuoppien reunalle (ehkä joku 200m suuntaansa), otettiin uudet kuvat kaikista ja käveltiin takaisin. Pennuilla ennätti tulla vähän kylmä, ja liikkeelle lähtö oli pienen tauon jälkeen taas hieman kankeaa. Kerkesin jo hetken miettiä, että joudunko kantamaan koko porukan takaisin autoon, mutta onneksi taas liikkeelle pääsemisen jälkeen loppumatka sujui mukavasti. Autoon ei reissulaisia tarvinnut paljon houkutella, ja kotimatkan kaikki nukkuivat taas sikeästi. Iltapäivän ajan täällä on ollut tosi rauhallista, mutta nyt taas illalla Saran tokovalmennuksesta kotiuduttuani täällä on riittänyt menoa ja meininkiä.

5-viikkoinen Noituri on kyllä jotenkin tosi lunki jätkä, se menee reippaasti uusiin paikkoihin ja tilanteisiin, eikä se tunnu kovin vähästä hätkähtävän. Tykkään tän pennun rauhallisen oloisesta temperamentista! Tässä pennussa on edelleen mielestäni aistittavissa sellaista hyvää voimaa, jota fiilistelin siitä jo aika pienenä. Noituri on siitä hauska tyyppi, että se ei edelleenkään oikeastaan hauku tai kilju, se vaan myhäilee. Kynsien leikkaus onnistui tälläkin viikolla yhdellä kertaa, samaa ei voi sanoa muista 😀

Noidan vauhdikkuus on minusta viimeisen viikon aikana vähän tasoittunut ja säheltäminen vähentynyt. Aino tosin eilen meillä käydessään katseli hetken Lempin ja Noidan yhteisiä puuhia ja risti molemmat punaisiksi idiooteiksi – kaikella rakkaudella tietenkin 😀 Noita ratkoo tilanteita tosi paljon sosiaalisuutensa ja avoimuutensa kautta, mistä tykkään siinä tosi paljon. Se on vähän herkän ja pehmeän oloinen, muttei kuitenkaan liiallisesti. Yksi ahkerimmista hännänvispaajista!

Järjen ääni päässäni alkaa vaimentua, kun puhun Shamaanista – miten joku pentu voi mennä näin ihon alle! Se on jotenkin kauhean järkevän ja pikkuvanhan oloinen, tomera ja päättäväinen. Se on sosiaalinen, mutta siitä löytyy itsenäisyyttä, se usein nykyään nukkuu muista erillään. Shamaanilla on ollut vähän raskas paripäiväinen, kun Sara eilen vähän ojensi sitä, ja tänään ulkona joku aikuisista vähän kopsautti sitä ohi juostessaan – se surkeasti itki molemmilla kerroilla. Tosi nopeasti se kuitenkin palautui näistä tilanteista, eikä se jäänyt pahalla muistelemaan.

Maagi on minusta söpöin koko porukasta – katsokaa nyt tuota naamaa! Maagi on tytöistä minusta vauhdikkain, se tarjoaa päivittäin monet naurut juostessaan paikasta toiseen ja tehdessään tosi näyttäviä loikkia syliin rynnätessään. Tää on oikea hyvänmielen pentu! Maagi ei ole minusta erityisen äänekäs, mutta tytöistä se on minusta äänekkäin. Se on kyllä aina ensimmäisten joukossa paikalla, kun kuulee, että joku ihminen on tulossa, sillä on niin kiire seurustelemaan. Maagi on myös hieman pehmeän ja herkän oloinen, muttei tämäkään pentu minusta liiallisesti.

Welho on väläytellyt ihan oikean koiran piirteitä tässä viime päivinä – se jäi tosiaan mieleeni erittäin positiivisesti olemalla niin reipas pieni tutkimusmatkailija vieraassa hallissa! Marja-Leenan kanssa oli puhetta, muistuttaako nämä pennut joitakin mun aiemmista pentueista. Vastasin, että minusta ei kovin paljon, mutta nyt tarkemmin mietittyäni Welhossa on vähän jotain samaa kuin pentujen Leo-enossa (E. Maybe I’m a Lion). Se antaa itsestään jotenkin sellaisen aika huomaamattoman vaikutelman, mutta sitten se yllättää mm. murtautumalla ulos pentuaitauksesta. Soma ulkomuoto siis hämää! Welho on tämän porukan mittakaavassa kova poika huutamaan, jos joku ei sitä satu miellyttämään.

Majava on kehittynyt minusta näiden meidän retkien myötä tosi hyvään suuntaan! Tuodessani pentuja ensimmäisiä kertoja alakertaan ja takapihalle Manaaja lähinnä vain huusi, se oli minusta vähän epävarman oloinen. Hallilla se ei tosiaan huutanut yhtään, ja samoin tänään ulkoiluretkellä se oli tosi reipas! Tämä vahvisti ajatuksiani, että kun vain pentuja sosiaalistaessa tukee niitä epävarmempia vähän enemmän alkuun, niin siitä ne reipastuvat kuin itsestään. Majava on tosi hauska tyyppi vispaavan häntänsä kanssa, ja sekin kyllä vauhdikkuutensa ansiosta ennättää moneen paikkaan ja tilanteeseen.

Loppuviikosta luvassa on jälleen pennuille lisää vieraita, ja maanantaina vasta jännän äärellä ollaankin, kun käydään pentutestissä! Aika tasaisen oloista porukkaa tämä pentue on minun mielestäni ollut tähän saakka, mielenkiintoista kuitenkin nähdä, saako testaaja näistä isompia eroja esille.

Taika vieläkin kiltisti toimii siivousapuna, mitä en ole pistänyt yhtään pahakseni – tiedossa on, että se ei jatku loputtomiin. Lempi viihtyy vähemmän pentujen seurassa nykyään, mutta sillä on edelleen omat juttunsa pääasiassa punaisten pentujen kanssa. Sarakin on ottanut enemmän koulutuksellisen näkökulman pentujen kaitsemiseen, alkavathan nämä olla jo aika isoja pentuja. Aika menee ihan tolkuttoman nopeasti!

Nyt täytyykin suunnata tästä antamaan koirille iltaruoat, että selviää joskus taas yöpuulle! Mistähän saisi vuorokauteen lisää tunteja?


2 kommenttia

Hazel-pentue 10 vuotta eli vuosikymmenen verran Emppuja!

Tasan 10 vuotta sitten syntyivät ihan ensimmäiset Emput – haave, josta olin uskaltanut unelmoida vasta verrattain lyhyen aikaa. Rinin tullessa minulle vuoden 2006 lopussa en olisi ikinä uskonut, että koskaan kasvattaisin itse. Kasvatusurani alkoi hyvin eri tavalla kuin mihin koskaan olin pahimmissa painajaisissanikaan osannut etukäteen varautua tai kuvitella, se oli hyppy syvään päätyyn ilman pelastusliivejä tai uimataitoa. Se oli taistelu, jota ei voitettu ilman tappioita, mutta siitä kuitenkin selvittiin. Seitsemästä pennusta vain kaksi selvisi, ja vieläkin kylmää, kun muistelen pentujen ensimmäisiä päiviä ja viikkoja. Miten ilon sijaan läsnä oli koko ajan pelko niiden kahden viimeisenkin pennun menettämisestä.

Yllä olevat kuvat (c) Emmi Seppänen. Hazel-pentue kesällä 2012 kera Rinin ja Neven.

Tietyllä tapaa taistelu, josta ei ilman tappioita selvitty, mutta siitä kuitenkin selvittiin, kiteyttää koko kasvatusurani ensimmäisen kymmenyksen. Harvoin mikään on mennyt niin kuin etukäteen olen ajatellut tai toivonut. Lukemattomat kerrat olen kokenut pettymyksiä, itkenyt sydämeni rikki ja päättänyt luovuttaa – jättää kasvattamisen niille, jotka sen paremmin osaavat ja kestävät. Kuitenkin yhtä monta kertaa olen aikani surtuani haparoinut taas jaloilleni ja yrittänyt uudestaan. 

Rufus, Empathica’s Wishmaster vuoden 2013 lopussa

Niillä lukemattomilla pettymyksillä ja kyynelillä olen lunastanut itselleni toisen perheen, jota en vaihtaisi mihinkään, ja oppinut rakastamastani rodusta paljon sellaista, mitä voi oppia vain elämällä, kokemalla ja kasvattamalla. Kasvatinomistajista on tullut ystäviä, joiden kanssa on hyvä olla, saa olla oma itsensä juuri sellaisena kuin on. He ovat minulle perhe, jonka olen valinnut. Tästä kaikesta on kiittäminen heitä, jotka ovat uskoneet tekemääni työhön silloinkin, kun minun itseni on ollut vaikea siihen löytää uskoa. Ilman kasvatinomistajiani ei olisi Emppuja. 

N-pentue keväällä 2015

10 vuoden aikana meillä on syntynyt 8 Emppupentuetta ja yksi sijoituspentue Hazelmoor-kennelin nimen alle. Tuloksena hyvin maltilliset 33 pentua, jotka raakileina olen uusille omistajilleen luovuttanut, ja he hioneet koiristaan oman elämänsä timantteja. Kaikki vastoinkäymiset ovat tehneet näistä 33 pennusta minulle ihan korvaamattoman tärkeitä, rakkaita ja merkityksellisiä. Kaikki heistä eivät enää ole täällä, mutta jokaista joukostamme poistunutta kannan sydämessäni ihan niin kuin niitäkin, jotka täällä vuoroin ihastuttavat ja vihastuttavat elämäämme. 

Final Fantasy -pentue alkuvuodesta 2017

Seuraava vuosikymmen tuo tullessaan varmasti lisää hetkiä, jotka muistan ikuisesti – iloja, suruja, pettymyksiä, toivottavasti joitakin onnistumisia myös. Kuka tietää, jatkuuko Emppujen tarina vielä 10 vuoden päästä. Edessä on lisää oman polun raivaamista, uuden oppimista ja itsensä haastamista. Näiden kuluneiden 10 vuoden aikana olen löytänyt kasvatustyössä ”oman juttuni” sekä itsestäni ominaisuuksia, joiden olemassaolosta en tiennyt, ja ne ovat vuoroin auttaneet ja haitanneet matkantekoa. En tiennyt olevani näin sitkeä, kärsivällinen, rohkea ja itsepäinen. Ja kai tässä täytyy jotain toivoa olla myös mukana, että kerta toisensa jälkeen uskaltaa lähteä yrittämään uudestaan.

Empathica’s S-pentue pieninä alkuvuodesta 2019

Siis paljon onnea tämän päivän sankarit – ihana Rinin esikoispoika Nekku sekä ikiunta nukkuva rakas oma Hilda! Miten paljon Hibe kaipaankaan sinua! Paljon onnea kaikki Emput, minun ylpeyteni aiheet! Paljon onnea minä! En tällaista vuoristorataa osannut odottaa, mutta kyydissä on vielä pysytty, vaikka hyvin nöyränä se on pitänyt. Jokaisen aallonhuipun ja -pohjan olen tuntenut täysillä sydämelläni, ja siitä pidän kiinni jatkossakin. Kiitos kaikille, jotka ovat kulkeneet rinnalla, niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Ihan erityissuuri kiitos Minnalle, joka on ollut aivan korvaamaton apu, tuki ja ystävä tällä matkalla!

Hearts-pentue kesällä 2020. (c) Hanna Lehmusvuori

Odin, Empathica’s Grimnir syksyllä 2021

Empathica’sin kuopukset, loppuvuodesta 2021 syntyneet Taikan ja Menon pennut. Viralliset nimet on jo, mutta paljastan ne vasta myöhemmin!

Täältä blogista löytyy kirjanpito koko kasvatusurani alkuajoista lähtien! Vaikka välillä tuntuu, että päivittely on työn ja tuskan takana, niin olen kyllä hyvilläni, että tätä on tullut pidettyä. En edes tiedä, lukeeko tätä juuri kukaan muu kuin minä itse, mutta itseäni varten minä tätä ensisijaisesti olen pitänytkin.


Jätä kommentti

4,5-viikkoiset pienpedot

Päivät ovat sen verran täynnä ohjelmaa, etteivät tunnit meinaa vuorokaudessa riittää kaikkeen, mihin pitäisi. Valoisa aika on sen verran lyhyt, että pentujen kuvaaminen meinaa jäädä kokonaan, jos ei satu olemaan töistä vapaalla. Jos tovi sitten ihmettelin tyhjää kalenteriani, niin nyt tilanne on kääntynyt sen pohtimiseen, missä välissä ennätän tehdä kaiken, mitä pitäisi. Voiko työnantajalle ilmoittaa, ettei nyt ennätä tulla töihin, kun on muuta (ja parempaa) tekemistä?

Pennuilla on valtavan vauhdikas kehitysvaihe menossa, heistä on ihan parissa päivässä kehittynyt oikeita koiria. Muutamat jopa purevat jo sen verran kovaa naskalihampaillaan, että siihen on pitänyt alkaa vähän puuttua. Vauhtia alkaa olla enemmän, ja tällä viikolla pennut ovat leikkineet enemmän keskenään, välillä kuuluu aika hurjaa pärräämistä. Olen ollut onnellinen vielä siinä mielessä, että pennut nukkuvat edelleen aika paljon, joten muutenkin vähäiset nukkumiseen käytettävät tunnit eivät ole vähentyneet entisestään.

Pennut ovat saaneet kiinteää ruokaa useamman kerran päivässä. Lauantaina tarjosin niille ensimmäisen kerran lihan ohessa turvotettua nappulaa, ja pennut huitelivat kaiken tarjolla olleen ruoan huiveliin. Seuraavalla kerralla tarjosin tietysti lisää ja vähän enemmän, että jos tyypit ovat noin nälkäisiä, niin pitäähän niille evästä antaa enemmän. Kuivaruoka kuitenkin pitää nälkää vähän pitempään, sillä kertaa jäi valtaosa puolestaan syömättä. Nyt ollaankin tässä saatu hakea sopivaa annoskokoa porukalle. Noiturilla huomasin vatsan olevan taas vähän löysällä, mutta se on kyllä sellainen ahmatti, että johtunee ihan ylensyönnistä. Seurailen tässä toki tilannetta koko ajan.

Noituri on tosiaan pennuista aina ruoka-aikaan paikalla. Se on myös edelleen meidän Vaahteramäen Eemeli kujeiluineen. Eilisiltana se nappasi Majavaa leikin tuoksinnassa korvasta ja jatkoi sen repimistä, vaikka toinen uikutti surkeana, että tekee kipeää. Selvästi myös aikuiset koirat ovat tässä parin viime päivän aikana noteeranneet, että Noiturissa on erityisen kaitsimisen tarvetta. Sara pitää sille välillä kuria pitkän kaavan mukaan, ihan paras opettaja on tuollainen lempeä ja kärsivällinen aikuinen koira, jonka arviointikykyyn uskaltaa huoletta luottaa. Vaikka Noiturissa selvästi on poweria, niin siitä löytyy myös liikuttava syliinkiipeäjä ja pusuttelija, oikea seuramies.

Noita on tässä viimeisen viikon sisään karistellut itsestään rauhallisuutta pois, siitä on tullut aikamoinen viipottaja, vähän jopa säheltäjä. Siinä on vähän mielistelijän vikaa, sen verran aktiivisesti se lupsuttelee aikuisia koiria. Todella sosiaalisen oloinen pentu! Noita on tosi hupaisa, yksi porukan iloisimmista hännänvispaajista. Jonkin verran olen Noidassa nähnyt herkkyyteen viittaavia merkkejä, se on joiltakin osin vähän äitinsä oloinen olemukseltaan.

Pikkuinen Shamaani on niin soma! Se on ihanasti ”auennut” kuluneen viikon aikana, se hakeutuu syliin ja pusuttelee. Shamaani on minusta edelleen pennuista rauhallisimman oloinen tällä hetkellä, se ei turhia hötkyile eikä sähellä. Edelleen pisteet myös helposta kuvattavuudesta! Tämä tytteli yrittää kovasti uida kasvistädin liiveihin, jotenkin tunnistan niin paljon tuttuja piirteitä. Kaikki pennut ovat tosi ihania, mutta tällä hetkellä fanitan ihan erityisesti Shamaania ❤

Maagi – voi hyväntähden, miten pentu voi olla syötävän suloinen! Maagi ei minusta ole kauhean säheltäjän oloinen, mutta hyvin aktiivinen liikkumisen suhteen – se saattaa viipottaa omaksi ilokseen pitkin pentuhuonetta edestakaisin useamman kerran. Maagi ei ole viime päivinä ennättänyt sylitellä, sillä on niin kova meno päällä. Mutta kun menee tarjoamaan sille kontaktia, niin Maagi on mitä ihastuttavin pieni pusutyttö ❤ Maagi muistuttaa ihan valtavasti edelleen Neveä.

Welho on myös porukan rauhallisempaa kastia, se on jotenkin tosi huvittava, kun sillä on selvästi vähän pitkät piuhat. Häntää se kuitenkin heiluttelee onnellisen hömelönä, tietääköhän aina itsekään, mille häntää heiluttelee 😀 Welho on kivasti innostunut leluista, se myös hakee välillä sisaruksiaan leikkimään. Welho tulee minusta edelleen kehityksessä hieman muita jäljessä, mutta pääasia tietysti, että kehitystä tapahtuu. Kokoero muihin on myös tasoittunut, Shamaanin kanssa ovat edelleen porukan pienimmät.

Manaajasta on tullut vähän urputtaja, se kitisee minusta pennuista eniten tällä hetkellä. Eilen ja tänäänkin se istui vieressäni lattialla ja urputti oikein ulvomalla, ihan en saanut kiinni, mikä elämässä juuri sillä hetkellä eniten mätti 😀 Manaaja on kova poika viipottamaan, se ottaa näyttäviä spurtteja pitkin pentuhuonetta häntää iloisesti samaan aikaan vispaten. Majava on minusta myös porukan sosiaalisimpia tyyppejä, vaikka sosiaalisuuden suhteen ei kyllä erot ole isoja. Tää tyyppi on kova käyttämään hampaitaan!

Pentujen meno alkaa olla sellaista, että videot palvelevat kuvia paremmin – niitä onkin tullut otettua ihan kiitettävästi. Tällä viikolla olisi tarkoitus käydä ensimmäisiä pyrähdyksiä ulkona, viikonlopulle on jo luvassa pitempää automatkaa ja ensimmäinen sosiaalistumisretki! Toivotaan siis, että kelit pysyisi inhimillisinä.

Taika imettää pentuja edelleen, mutta useimmiten kaipaa seuraneitiä ja henkistä tukea – pentujen neulanterävät hampaat tuntuvat varmasti jo aika ikävältä. Taikaa alkaa selvästi jo kiinnostaa enemmän muut asiat kuin pentujen hoito, vaikka edelleen on kyllä pentunsa hoitanut minusta ihan tunnollisesti. Ollaan painiskeltu Taikan ruokinta-asioiden kanssa – se on ollut koko ajan vähän kuivassa kunnossa. Tilanne oli lähtökohtaisesti aika haastava, kun ylimääräistä ei kylkien päällä ollut tiineysaikana, synnytyksen jälkeen tuli pitkittynyt ripuli ja noh, kuusi pentua imee kyllä näillä spekseillä emän aika kuiviin. Taika syö tällä hetkellä 9dl pentunappulaa, 250-500g tosi rasvaista lihaa, siihen päälle öljyt, raejuustot ja piimät. Yritin eilen vähän nostaa taas ruoka-annosta sillä seurauksella, että tänään maha oli tosi löysällä. Onneksi oli kaoliini-pektiiniä valmiina kaapissa, annoin sitä tänään, joten josko tällä kertaa saataisiin maha kuntoon nopeammin. Jossain kohtaa toki tulee raja vastaan, minkä määrän maha pystyy ruokaa käsittelemään.

Viime viikolla pennuilla kävi taas vieraita, mukavasti jaksoivat vieraita viihdyttää. Perjantaina Aino oli mulla koiranvahtina, kun itse kävin viiden koiran kanssa Katriinalla hoidettavana Tampereella. Mukana oli tällä kertaa Keksi (E. Naroona), Maaru (E. Shaula), Puhti (E. Sirius), Ohmi (E. Lionheart) ja Lempi. Keksillä tilanne oli melko hyvä, takapäästä hoidettiin jumeja pois, mutta tilanne on merkittävästi parempi kuin loppukesästä. Katriinakin ihanasti totesi, että Keksi oli tällä kertaa oma pöljä itsensä 😀 Maarulla sen sijaan oli hoidettavaa, se putosi liki pari viikkoa sitten pahasti puomilta, selkään oli tullut tiskirättikierto. Hyvin vastasi hoitoon onneksi, ja Aino raportoi, että liike näytti hoidon jälkeen jo paremmalta.

Puhti kastroitiin kolme viikkoa sitten, joten se tuli tsekkaukseen. Sillä oli pientä hoidettavaa takapäässä myös, mutta hoito oli hyvästä nimenomaan henkisen puolen kannalta. Puhti oli aluksi vähän epäileväinen koko hoitotilannetta kohtaan, mutta sain sen nameilla houkuteltua makuulle, ja hoidon alettua Puhti rentoutui ja otti ihan torkut. Ohmilla taas oli lantio ihan kunnolla kierossa ja ollut pitkän aikaa, sen kanssa piti vähän keskustella, että saatiin se pysymään hoidon ajan aloillaan. Ohmikin onneksi vastasi hoitoon hyvin, mutta täytyy jossain kohtaa käyttää se uudestaan tsekkauksessa. Lempillä oli lanneselässä ja niskassa jumia, mutta sekin vastasi hoitoon hyvin. Edelleen huonoimmassa jamassa taisi olla ihmisosapuoli.

Perjantai-iltana Tampereelta kotiutuessani Terhi, Hanne sekä Henkka kävivät pentuja moikkaamassa samalla, kun hakivat reissulaiset takaisin koteihinsa. Ilta menikin sujuvasti siinä seurustellessa. Lauantaina meillä kävi myös pennuilla vieraita, joten pentujen kanssa on tullut istuttua aika tehokkaasti. Sunnuntaina tosin piti aloittaa taas työputki, ja vähäisen vapaa-ajan huomaa kyllä.

Tällä viikolla työt pitävät huolen, että elellään aika paljon rauhallisemmin. Perjantaina pennuille on tulossa taas vieraita, ja lauantaina tosiaan vähän reissataan päiväseltään, siitä lisää sitten myöhemmin! Ensi viikolla on suunnitelmissa muuttaa pennut alakertaan. Tilasin tällä viikolla kauan suunnittelemaani muovimattoa parketin suojaksi alakertaan, saa nähdä, millainen homma se on sinne askarrella paikalleen. Kesällä on tarkoitus remontoida alakerran lattiat ihan kunnolla, mutta väliaikaisratkaisuna tämä on varmasti vanhaa pahvisysteemiä kätevämpi ja helpommin puhtaana pidettävä ratkaisu.