Empathica's Blogi


Jätä kommentti

Emppujen Jubileum-juhlat ja pentujen ensimmäiset retket isossa maailmassa!

Meillä on ollut täällä varsinaista hulinaa, minuuttiaikataulu ja miljoona juttua tehtävänä, joten aikaa bloggailulle ei ole meinannut löytyä. Torstaina aamuvuoron jälkeen kävin aikuisten koirien kanssa lenkillä, seurusteltiin pentujen kanssa, illalla käväisin Lempin agitreeneissä, joissa Sara pääsi tekemään myös keppejä. Se oli hieno päivä – kasvatusuraa takana 10 vuotta ja samaisena päivänä Sara teki ensimmäistä kertaa 12 keppiä ilman yhtään ohjuria! Juhlan paikka 🙂

Perjantaina oli ensimmäinen kovasti kaivattu vapaapäivä, mutta ei täällä pahemmin lepäilemään ennätetty. Aamutouhujen jälkeen kävin hieromassa yhden koirahieronta-asiakkaan, sen jälkeen oli ryhdyttävä kakunpaistoon ja ruoanlaittoon. Stiina kävi tuomassa mulle kotiin ison rullan muovimattoa, jonka olin tilannut alakertaan pentujen muuttoa varten, samalla tietty moikattiin pentuja. Yritin siinä ohessa vähän siivoillakin, sillä illalla meille saapui pitkästä aikaa vierailulle Lotta sekä Yola (Hazelmoor Yade Yolanda) ja Lotan tuorein perheenjäsen 5kk ikäinen pampai Pindy. Käytiin porukalla pienellä iltalenkillä, että koirat saivat rauhassa tutustua, syötiin iltapalaa ja tehtiin aikataulusuunnitelmaa seuraavalle päivälle. Kello oli yli puolenyön ennen kuin selvittiin yöpuulle.

Lauantaiaamuna herättiin aikaisin ja lähdettiin melkeinpä suorintein pienelle lenkille koirien kanssa. Aamupalan ja suihkun jälkeen pakkailtiin tavaroita, minä kuorrutin kakkua, kävin vähän väliä lukemassa muistilistaa, etten vain unohda mitään. Puolenpäivän jälkeen alettiin pakata aikuisia koiria autoon, otettiin pennut alakertaan takapihalle harjoittelemaan tarpeiden tekoa ulos ja sen jälkeen kannettiin pennut kyytiin. Karavaanin pakkauduttua otettiin suunta kohti Längelmäkeä ja Kana-Areenaa, josta olin varannut tokohallin Emppujen Jubileum-juhlia varten! Automatka sujui pennuilta aika mukavasti, Maagi ja joku toinen pennuista kitisivät vähän muita pitempään, mutta Maagikin rauhoittui aika nopeasti sitten kuitenkin.

Längelmäellä olikin meidän porukkaa jo mukavasti meidän saapuessamme perille, joten sain helposti apukäsiä pentujen pissatusta ja tavarapaljouteni siirtämistä autosta halliin varten. Mulla oli pennuille mukana pentuaitaus, aikuisille yksi iso metallihäkki, onneksi hallilta löytyi kompostikehikkoa, joista sain viriteltyä Taikalle oman tilan, niin aikuiset saivat olla vähän väljemmin. Etukäteen vähän jännitti, miten meidän iso porukka saadaan mahtumaan halliin – ja jääkö meille treenitilaa sen jälkeen yhtään – mutta halli olikin varsin tilava, hyvin siis mahduttiin!

Peräti tämmöisen videon löysin puhelimelta, ei siis ihan kokonaan jäänyt eka hallikokemus kuvaamatta!

Mutta voi ei, millainen yllätys minulle olikaan järjestetty! Oli niin ihana ensimmäistä kertaa sitten koronan tulon nähdä niinkin isolla porukalla, se oli jo itsessään suuri lahja! Mutta kasvatinomistajat ja pari läheistä ystävää olivat porukalla halunneet muistaa 10-vuotista kasvatusuraani valtavan ihanalla taululla, johon on koottu kuvat kaikista kasvateistani, yhteisomistuskoiristani ja läheisesti kasvatustyöhöni liittyvistä koirista! Sen lisäksi sain turkoosin Sporttirakin Pro-pakin, jonka päädyssä on Rinin silhuetti, ja sisältä löytyi pari uutta treenilelua. Sain myös aivan ihanan ovikyltin, jossa on kennelnimeni ja Rinin silhuetti. Lisäksi he olivat vielä halunneet tukea meidän paimennusharrastusta lahjakortilla. Olen vieläkin ihan sanaton ja niin liikuttunut!

Meidän tapaamisissa on aina ollut isossa osassa syöminen (koska eihän me minnekään voida mennä nälkää näkemään), joten tarjolla oli kaikenlaista herkkua ja suolaista syötävää. Siinä aika menikin tosi mukavasti ja nopeaan, kun syötiin, juteltiin, vaihdettiin kuulumisia ja palluteltiin pentuja. Päästiin vähän treenaamaankin – toin tullessani hallille rallytokon kylttitelineet ja kyltit, ja Venla oli valmiiksi etsinyt meille treeniradat. Taikan kanssa kävin tekemässä alokasluokan radan, se oli aivan innoissaan, kun tarjolla oli kerrankin jotain järkevää tekemistä! Taikalla olisi jo hyvät pohjat ihan rallyssa kisaamiseen, sille pitäisi vaan opettaa ohjaajan selän takaa sivulle kiertäminen.

Saran kanssa kävin tekemässä sekä alokasluokan radan että myöhemmin vielä avoimen luokan radan. Sarsu oli ihan superpätevä, jopa seisominen onnistui radan osana, vaikkei sitä ihan hirveästi olla ehditty treenata tässä pentuprojektin keskellä. Lempin kanssa tein avoimen luokan radan oikealla puolella seuraten, ja Lempikin oli viimein päässyt yli valeraskaushuuruistaan, se teki tosi kivalla vireellä ja keskittyneesti töitä. Meillä oli siis tosi hyvät treenit! Tehtiin myös vähän hallintatreeniä häiriössä, Saralla teetätin myös tokon kaukokäskyjä ja pari jäävää liikettä. Hallin pohja oli sen verran liukas, etten uskaltanut mitään vauhdikkaampia liikkeitä kokeilla.

Halli oli varattu meille neljäksi tunniksi, mikä tuntui varausta tehdessä tosi pitkältä ajalta, mutta kyllä me oltaisiin siellä saatu aika kulumaan pitempäänkin! Mulla oli mukana kamera ja videokamerakin, mutta ne olivat ja pysyivät kassin pohjalla, en kerennyt kuvata juuri mitään! Harmi, olisi ollut kiva saada vähän kuva- ja videomuistoja ihanasta päivästä, jonka talletin sydämeeni ❤ Paikalla olivat Helianna ja Nekku (E. Hazelnuts), Lotta, Yola ja Pindy, Saija ja Ruuti (Hazelmoor Yoiku Yemma), Mari ja Noa (E. Norris) ja Nuppu (Titangus Daracha) sekä Nemo-shiba, Aino ja Keksi (E. Naroona), Maaru (E. Shaula) ja Karkki-karjis, Venla ja Vilppu (E. You Are Not Alone), Stiina ja Freya (E. Listen To My Story), Sirpa, Ari ja Haba (E. Saros) ja Axel-perro, Hanna ja Mera (E. Moonheart), Viivi ja Kromi (E. Fireheart), Katja, Asko ja Zeke (E. Braveheart), muutama tuleva Empputiimiläinen ja mun matkassa tietty omat koirat, Taika ja pennut! Valtavan suuret ja lämpimät kiitokset kaikille osallistuneille ihanasta päivästä! Päällimmäisenä mielessä on syvä kiitollisuus ❤

Lauantaina 5 viikkoa täyttäneillä pennuilla oli tosiaan ensimmäinen isompi seikkailu kodin ulkopuolella automatkoineen. Pennut olivat hallilla tosi reippaita, odotin ehkä näkeväni niissä isompiakin eroja kuin mitä ne loppupelissä hallilla sitten esittelivät. Erityisesti mieleeni jäi, kuinka Welho oli edukseen – se on tässä kotona näyttänyt vähän jäävän isompiensa jalkoihin, kun kaikki tuntuvat sitä aina kurmuuttavan. Welho oli tosi reipas tutkimaan ympäristöä, se irtosi aika jänniinkin paikkoihin katsomaan, mitä sieltä oikein löytyy. Kaikki pennut olivat tosi sosiaalisia ja avoimia tekemään tuttavuutta vieraisiin ihmisiin. Majava-Manaaja ei huutanut yhtään! Sen verran rankka reissu pennuille kuitenkin oli, että kotimatka sujui täydessä hiljaisuudessa, pennut nukkuivat koko loppuillan. Pennut nukkuivat ihan sikeästi, kun vein niille iltaruoan pentuhuoneeseen, eivätkä oikein jaksaneet nousta syömäänkään. Vielä yönkin ne vetelivät sikeitä, aamulla sen sijaan virtaa oli sitten taas vaikka muille jakaa. Tämä reissu teki pennuille tosi hyvää!

Lauantai-iltana Aino tuli meille vielä syömään pizzaa, ja siinä me kolmestaan parannettiin maailmaa. Jossain kohtaa Aino sitten sai päähänpiston, että nyt ryhdytään urakoimaan muovimattoa olohuoneen lattialle. Siitä tulikin sitten aikamoinen projekti, kun piti siirrellä huonekaluja edestakaisin ja pähkäillä välillä, miten päin aletaan mattoa vetää, että päästään helpommalla. Parituntinen siinä vierähti, mutta olen kyllä kiitollinen saamastani avusta – olisi tuo ollut aika homma tehdä yksinään!

Sunnuntaina käväistiin aamusta taas koirien kanssa pienellä lenkillä, syötiin aamupalaa ja sitten olikin jo niin myöhä, että mun piti lähteä iltavuoroon töihin. Voin kyllä sanoa, että olin töissä vain muiden tiellä – en jaksanut väsymykseltä tehdä juuri muuta kuin ihan välttämättömimmän. Josko ensi kerralla armahtaisi itsensä suunnittelemalla vaikka vähän pitemmän vapaan…

Työpäivän jälkeen oli aika muuttaa pennut alakertaan. Pennut ilahtuivat suuremmista oleskelutiloista ja jaksoivat seurustella ja puuhastella pitkälle alkuyöhön. Maanantaina kävin lapioimassa takapihalle hankeen pennuille pienen ralliympyrän, joten nyt on päästy kunnolla harjoittelemaan ulkoiluja ja tarpeiden tekemistä ulos. Alkuun pennut eivät oikein innostuneet ulos menemisestä, mutta nyt ne jo yleensä jonkun aikuisen perässä juoksevat sinne kilpaa ja leikkivät terassilla. Pian tämä kääntynee taas siihen, ettei pentuja meinaa saada ulkoa enää takaisin sisälle.

Tänään käytiin pentujen kanssa toisella automatkalla ja seikkailulla, kun suunnattiin Vesalaan. Muistin vasta sinne ajaessani, että talvisin ei aurata tietä hiekkakuopille, jossa yleensä olen pentujen kanssa paljon liikkunut. Ajoin sitten yhden kelkkareitin nurkalle ja lähdettiin pentujen ja aikuisten kanssa siitä kävelemään kelkkauraa pitkin. Meni hetki saada koko jengi mukaan, mutta kun liikkeelle vaan päästiin, niin pennut tulivat tosi reippaasti mukana! Käveltiin hiekkakuoppien reunalle (ehkä joku 200m suuntaansa), otettiin uudet kuvat kaikista ja käveltiin takaisin. Pennuilla ennätti tulla vähän kylmä, ja liikkeelle lähtö oli pienen tauon jälkeen taas hieman kankeaa. Kerkesin jo hetken miettiä, että joudunko kantamaan koko porukan takaisin autoon, mutta onneksi taas liikkeelle pääsemisen jälkeen loppumatka sujui mukavasti. Autoon ei reissulaisia tarvinnut paljon houkutella, ja kotimatkan kaikki nukkuivat taas sikeästi. Iltapäivän ajan täällä on ollut tosi rauhallista, mutta nyt taas illalla Saran tokovalmennuksesta kotiuduttuani täällä on riittänyt menoa ja meininkiä.

5-viikkoinen Noituri on kyllä jotenkin tosi lunki jätkä, se menee reippaasti uusiin paikkoihin ja tilanteisiin, eikä se tunnu kovin vähästä hätkähtävän. Tykkään tän pennun rauhallisen oloisesta temperamentista! Tässä pennussa on edelleen mielestäni aistittavissa sellaista hyvää voimaa, jota fiilistelin siitä jo aika pienenä. Noituri on siitä hauska tyyppi, että se ei edelleenkään oikeastaan hauku tai kilju, se vaan myhäilee. Kynsien leikkaus onnistui tälläkin viikolla yhdellä kertaa, samaa ei voi sanoa muista 😀

Noidan vauhdikkuus on minusta viimeisen viikon aikana vähän tasoittunut ja säheltäminen vähentynyt. Aino tosin eilen meillä käydessään katseli hetken Lempin ja Noidan yhteisiä puuhia ja risti molemmat punaisiksi idiooteiksi – kaikella rakkaudella tietenkin 😀 Noita ratkoo tilanteita tosi paljon sosiaalisuutensa ja avoimuutensa kautta, mistä tykkään siinä tosi paljon. Se on vähän herkän ja pehmeän oloinen, muttei kuitenkaan liiallisesti. Yksi ahkerimmista hännänvispaajista!

Järjen ääni päässäni alkaa vaimentua, kun puhun Shamaanista – miten joku pentu voi mennä näin ihon alle! Se on jotenkin kauhean järkevän ja pikkuvanhan oloinen, tomera ja päättäväinen. Se on sosiaalinen, mutta siitä löytyy itsenäisyyttä, se usein nykyään nukkuu muista erillään. Shamaanilla on ollut vähän raskas paripäiväinen, kun Sara eilen vähän ojensi sitä, ja tänään ulkona joku aikuisista vähän kopsautti sitä ohi juostessaan – se surkeasti itki molemmilla kerroilla. Tosi nopeasti se kuitenkin palautui näistä tilanteista, eikä se jäänyt pahalla muistelemaan.

Maagi on minusta söpöin koko porukasta – katsokaa nyt tuota naamaa! Maagi on tytöistä minusta vauhdikkain, se tarjoaa päivittäin monet naurut juostessaan paikasta toiseen ja tehdessään tosi näyttäviä loikkia syliin rynnätessään. Tää on oikea hyvänmielen pentu! Maagi ei ole minusta erityisen äänekäs, mutta tytöistä se on minusta äänekkäin. Se on kyllä aina ensimmäisten joukossa paikalla, kun kuulee, että joku ihminen on tulossa, sillä on niin kiire seurustelemaan. Maagi on myös hieman pehmeän ja herkän oloinen, muttei tämäkään pentu minusta liiallisesti.

Welho on väläytellyt ihan oikean koiran piirteitä tässä viime päivinä – se jäi tosiaan mieleeni erittäin positiivisesti olemalla niin reipas pieni tutkimusmatkailija vieraassa hallissa! Marja-Leenan kanssa oli puhetta, muistuttaako nämä pennut joitakin mun aiemmista pentueista. Vastasin, että minusta ei kovin paljon, mutta nyt tarkemmin mietittyäni Welhossa on vähän jotain samaa kuin pentujen Leo-enossa (E. Maybe I’m a Lion). Se antaa itsestään jotenkin sellaisen aika huomaamattoman vaikutelman, mutta sitten se yllättää mm. murtautumalla ulos pentuaitauksesta. Soma ulkomuoto siis hämää! Welho on tämän porukan mittakaavassa kova poika huutamaan, jos joku ei sitä satu miellyttämään.

Majava on kehittynyt minusta näiden meidän retkien myötä tosi hyvään suuntaan! Tuodessani pentuja ensimmäisiä kertoja alakertaan ja takapihalle Manaaja lähinnä vain huusi, se oli minusta vähän epävarman oloinen. Hallilla se ei tosiaan huutanut yhtään, ja samoin tänään ulkoiluretkellä se oli tosi reipas! Tämä vahvisti ajatuksiani, että kun vain pentuja sosiaalistaessa tukee niitä epävarmempia vähän enemmän alkuun, niin siitä ne reipastuvat kuin itsestään. Majava on tosi hauska tyyppi vispaavan häntänsä kanssa, ja sekin kyllä vauhdikkuutensa ansiosta ennättää moneen paikkaan ja tilanteeseen.

Loppuviikosta luvassa on jälleen pennuille lisää vieraita, ja maanantaina vasta jännän äärellä ollaankin, kun käydään pentutestissä! Aika tasaisen oloista porukkaa tämä pentue on minun mielestäni ollut tähän saakka, mielenkiintoista kuitenkin nähdä, saako testaaja näistä isompia eroja esille.

Taika vieläkin kiltisti toimii siivousapuna, mitä en ole pistänyt yhtään pahakseni – tiedossa on, että se ei jatku loputtomiin. Lempi viihtyy vähemmän pentujen seurassa nykyään, mutta sillä on edelleen omat juttunsa pääasiassa punaisten pentujen kanssa. Sarakin on ottanut enemmän koulutuksellisen näkökulman pentujen kaitsemiseen, alkavathan nämä olla jo aika isoja pentuja. Aika menee ihan tolkuttoman nopeasti!

Nyt täytyykin suunnata tästä antamaan koirille iltaruoat, että selviää joskus taas yöpuulle! Mistähän saisi vuorokauteen lisää tunteja?


1 kommentti

Hazel-pentue 10 vuotta eli vuosikymmenen verran Emppuja!

Tasan 10 vuotta sitten syntyivät ihan ensimmäiset Emput – haave, josta olin uskaltanut unelmoida vasta verrattain lyhyen aikaa. Rinin tullessa minulle vuoden 2006 lopussa en olisi ikinä uskonut, että koskaan kasvattaisin itse. Kasvatusurani alkoi hyvin eri tavalla kuin mihin koskaan olin pahimmissa painajaisissanikaan osannut etukäteen varautua tai kuvitella, se oli hyppy syvään päätyyn ilman pelastusliivejä tai uimataitoa. Se oli taistelu, jota ei voitettu ilman tappioita, mutta siitä kuitenkin selvittiin. Seitsemästä pennusta vain kaksi selvisi, ja vieläkin kylmää, kun muistelen pentujen ensimmäisiä päiviä ja viikkoja. Miten ilon sijaan läsnä oli koko ajan pelko niiden kahden viimeisenkin pennun menettämisestä.

Yllä olevat kuvat (c) Emmi Seppänen. Hazel-pentue kesällä 2012 kera Rinin ja Neven.

Tietyllä tapaa taistelu, josta ei ilman tappioita selvitty, mutta siitä kuitenkin selvittiin, kiteyttää koko kasvatusurani ensimmäisen kymmenyksen. Harvoin mikään on mennyt niin kuin etukäteen olen ajatellut tai toivonut. Lukemattomat kerrat olen kokenut pettymyksiä, itkenyt sydämeni rikki ja päättänyt luovuttaa – jättää kasvattamisen niille, jotka sen paremmin osaavat ja kestävät. Kuitenkin yhtä monta kertaa olen aikani surtuani haparoinut taas jaloilleni ja yrittänyt uudestaan. 

Rufus, Empathica’s Wishmaster vuoden 2013 lopussa

Niillä lukemattomilla pettymyksillä ja kyynelillä olen lunastanut itselleni toisen perheen, jota en vaihtaisi mihinkään, ja oppinut rakastamastani rodusta paljon sellaista, mitä voi oppia vain elämällä, kokemalla ja kasvattamalla. Kasvatinomistajista on tullut ystäviä, joiden kanssa on hyvä olla, saa olla oma itsensä juuri sellaisena kuin on. He ovat minulle perhe, jonka olen valinnut. Tästä kaikesta on kiittäminen heitä, jotka ovat uskoneet tekemääni työhön silloinkin, kun minun itseni on ollut vaikea siihen löytää uskoa. Ilman kasvatinomistajiani ei olisi Emppuja. 

N-pentue keväällä 2015

10 vuoden aikana meillä on syntynyt 8 Emppupentuetta ja yksi sijoituspentue Hazelmoor-kennelin nimen alle. Tuloksena hyvin maltilliset 33 pentua, jotka raakileina olen uusille omistajilleen luovuttanut, ja he hioneet koiristaan oman elämänsä timantteja. Kaikki vastoinkäymiset ovat tehneet näistä 33 pennusta minulle ihan korvaamattoman tärkeitä, rakkaita ja merkityksellisiä. Kaikki heistä eivät enää ole täällä, mutta jokaista joukostamme poistunutta kannan sydämessäni ihan niin kuin niitäkin, jotka täällä vuoroin ihastuttavat ja vihastuttavat elämäämme. 

Final Fantasy -pentue alkuvuodesta 2017

Seuraava vuosikymmen tuo tullessaan varmasti lisää hetkiä, jotka muistan ikuisesti – iloja, suruja, pettymyksiä, toivottavasti joitakin onnistumisia myös. Kuka tietää, jatkuuko Emppujen tarina vielä 10 vuoden päästä. Edessä on lisää oman polun raivaamista, uuden oppimista ja itsensä haastamista. Näiden kuluneiden 10 vuoden aikana olen löytänyt kasvatustyössä ”oman juttuni” sekä itsestäni ominaisuuksia, joiden olemassaolosta en tiennyt, ja ne ovat vuoroin auttaneet ja haitanneet matkantekoa. En tiennyt olevani näin sitkeä, kärsivällinen, rohkea ja itsepäinen. Ja kai tässä täytyy jotain toivoa olla myös mukana, että kerta toisensa jälkeen uskaltaa lähteä yrittämään uudestaan.

Empathica’s S-pentue pieninä alkuvuodesta 2019

Siis paljon onnea tämän päivän sankarit – ihana Rinin esikoispoika Nekku sekä ikiunta nukkuva rakas oma Hilda! Miten paljon Hibe kaipaankaan sinua! Paljon onnea kaikki Emput, minun ylpeyteni aiheet! Paljon onnea minä! En tällaista vuoristorataa osannut odottaa, mutta kyydissä on vielä pysytty, vaikka hyvin nöyränä se on pitänyt. Jokaisen aallonhuipun ja -pohjan olen tuntenut täysillä sydämelläni, ja siitä pidän kiinni jatkossakin. Kiitos kaikille, jotka ovat kulkeneet rinnalla, niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Ihan erityissuuri kiitos Minnalle, joka on ollut aivan korvaamaton apu, tuki ja ystävä tällä matkalla!

Hearts-pentue kesällä 2020. (c) Hanna Lehmusvuori

Odin, Empathica’s Grimnir syksyllä 2021

Empathica’sin kuopukset, loppuvuodesta 2021 syntyneet Taikan ja Menon pennut. Viralliset nimet on jo, mutta paljastan ne vasta myöhemmin!

Täältä blogista löytyy kirjanpito koko kasvatusurani alkuajoista lähtien! Vaikka välillä tuntuu, että päivittely on työn ja tuskan takana, niin olen kyllä hyvilläni, että tätä on tullut pidettyä. En edes tiedä, lukeeko tätä juuri kukaan muu kuin minä itse, mutta itseäni varten minä tätä ensisijaisesti olen pitänytkin.


Jätä kommentti

4,5-viikkoiset pienpedot

Päivät ovat sen verran täynnä ohjelmaa, etteivät tunnit meinaa vuorokaudessa riittää kaikkeen, mihin pitäisi. Valoisa aika on sen verran lyhyt, että pentujen kuvaaminen meinaa jäädä kokonaan, jos ei satu olemaan töistä vapaalla. Jos tovi sitten ihmettelin tyhjää kalenteriani, niin nyt tilanne on kääntynyt sen pohtimiseen, missä välissä ennätän tehdä kaiken, mitä pitäisi. Voiko työnantajalle ilmoittaa, ettei nyt ennätä tulla töihin, kun on muuta (ja parempaa) tekemistä?

Pennuilla on valtavan vauhdikas kehitysvaihe menossa, heistä on ihan parissa päivässä kehittynyt oikeita koiria. Muutamat jopa purevat jo sen verran kovaa naskalihampaillaan, että siihen on pitänyt alkaa vähän puuttua. Vauhtia alkaa olla enemmän, ja tällä viikolla pennut ovat leikkineet enemmän keskenään, välillä kuuluu aika hurjaa pärräämistä. Olen ollut onnellinen vielä siinä mielessä, että pennut nukkuvat edelleen aika paljon, joten muutenkin vähäiset nukkumiseen käytettävät tunnit eivät ole vähentyneet entisestään.

Pennut ovat saaneet kiinteää ruokaa useamman kerran päivässä. Lauantaina tarjosin niille ensimmäisen kerran lihan ohessa turvotettua nappulaa, ja pennut huitelivat kaiken tarjolla olleen ruoan huiveliin. Seuraavalla kerralla tarjosin tietysti lisää ja vähän enemmän, että jos tyypit ovat noin nälkäisiä, niin pitäähän niille evästä antaa enemmän. Kuivaruoka kuitenkin pitää nälkää vähän pitempään, sillä kertaa jäi valtaosa puolestaan syömättä. Nyt ollaankin tässä saatu hakea sopivaa annoskokoa porukalle. Noiturilla huomasin vatsan olevan taas vähän löysällä, mutta se on kyllä sellainen ahmatti, että johtunee ihan ylensyönnistä. Seurailen tässä toki tilannetta koko ajan.

Noituri on tosiaan pennuista aina ruoka-aikaan paikalla. Se on myös edelleen meidän Vaahteramäen Eemeli kujeiluineen. Eilisiltana se nappasi Majavaa leikin tuoksinnassa korvasta ja jatkoi sen repimistä, vaikka toinen uikutti surkeana, että tekee kipeää. Selvästi myös aikuiset koirat ovat tässä parin viime päivän aikana noteeranneet, että Noiturissa on erityisen kaitsimisen tarvetta. Sara pitää sille välillä kuria pitkän kaavan mukaan, ihan paras opettaja on tuollainen lempeä ja kärsivällinen aikuinen koira, jonka arviointikykyyn uskaltaa huoletta luottaa. Vaikka Noiturissa selvästi on poweria, niin siitä löytyy myös liikuttava syliinkiipeäjä ja pusuttelija, oikea seuramies.

Noita on tässä viimeisen viikon sisään karistellut itsestään rauhallisuutta pois, siitä on tullut aikamoinen viipottaja, vähän jopa säheltäjä. Siinä on vähän mielistelijän vikaa, sen verran aktiivisesti se lupsuttelee aikuisia koiria. Todella sosiaalisen oloinen pentu! Noita on tosi hupaisa, yksi porukan iloisimmista hännänvispaajista. Jonkin verran olen Noidassa nähnyt herkkyyteen viittaavia merkkejä, se on joiltakin osin vähän äitinsä oloinen olemukseltaan.

Pikkuinen Shamaani on niin soma! Se on ihanasti ”auennut” kuluneen viikon aikana, se hakeutuu syliin ja pusuttelee. Shamaani on minusta edelleen pennuista rauhallisimman oloinen tällä hetkellä, se ei turhia hötkyile eikä sähellä. Edelleen pisteet myös helposta kuvattavuudesta! Tämä tytteli yrittää kovasti uida kasvistädin liiveihin, jotenkin tunnistan niin paljon tuttuja piirteitä. Kaikki pennut ovat tosi ihania, mutta tällä hetkellä fanitan ihan erityisesti Shamaania ❤

Maagi – voi hyväntähden, miten pentu voi olla syötävän suloinen! Maagi ei minusta ole kauhean säheltäjän oloinen, mutta hyvin aktiivinen liikkumisen suhteen – se saattaa viipottaa omaksi ilokseen pitkin pentuhuonetta edestakaisin useamman kerran. Maagi ei ole viime päivinä ennättänyt sylitellä, sillä on niin kova meno päällä. Mutta kun menee tarjoamaan sille kontaktia, niin Maagi on mitä ihastuttavin pieni pusutyttö ❤ Maagi muistuttaa ihan valtavasti edelleen Neveä.

Welho on myös porukan rauhallisempaa kastia, se on jotenkin tosi huvittava, kun sillä on selvästi vähän pitkät piuhat. Häntää se kuitenkin heiluttelee onnellisen hömelönä, tietääköhän aina itsekään, mille häntää heiluttelee 😀 Welho on kivasti innostunut leluista, se myös hakee välillä sisaruksiaan leikkimään. Welho tulee minusta edelleen kehityksessä hieman muita jäljessä, mutta pääasia tietysti, että kehitystä tapahtuu. Kokoero muihin on myös tasoittunut, Shamaanin kanssa ovat edelleen porukan pienimmät.

Manaajasta on tullut vähän urputtaja, se kitisee minusta pennuista eniten tällä hetkellä. Eilen ja tänäänkin se istui vieressäni lattialla ja urputti oikein ulvomalla, ihan en saanut kiinni, mikä elämässä juuri sillä hetkellä eniten mätti 😀 Manaaja on kova poika viipottamaan, se ottaa näyttäviä spurtteja pitkin pentuhuonetta häntää iloisesti samaan aikaan vispaten. Majava on minusta myös porukan sosiaalisimpia tyyppejä, vaikka sosiaalisuuden suhteen ei kyllä erot ole isoja. Tää tyyppi on kova käyttämään hampaitaan!

Pentujen meno alkaa olla sellaista, että videot palvelevat kuvia paremmin – niitä onkin tullut otettua ihan kiitettävästi. Tällä viikolla olisi tarkoitus käydä ensimmäisiä pyrähdyksiä ulkona, viikonlopulle on jo luvassa pitempää automatkaa ja ensimmäinen sosiaalistumisretki! Toivotaan siis, että kelit pysyisi inhimillisinä.

Taika imettää pentuja edelleen, mutta useimmiten kaipaa seuraneitiä ja henkistä tukea – pentujen neulanterävät hampaat tuntuvat varmasti jo aika ikävältä. Taikaa alkaa selvästi jo kiinnostaa enemmän muut asiat kuin pentujen hoito, vaikka edelleen on kyllä pentunsa hoitanut minusta ihan tunnollisesti. Ollaan painiskeltu Taikan ruokinta-asioiden kanssa – se on ollut koko ajan vähän kuivassa kunnossa. Tilanne oli lähtökohtaisesti aika haastava, kun ylimääräistä ei kylkien päällä ollut tiineysaikana, synnytyksen jälkeen tuli pitkittynyt ripuli ja noh, kuusi pentua imee kyllä näillä spekseillä emän aika kuiviin. Taika syö tällä hetkellä 9dl pentunappulaa, 250-500g tosi rasvaista lihaa, siihen päälle öljyt, raejuustot ja piimät. Yritin eilen vähän nostaa taas ruoka-annosta sillä seurauksella, että tänään maha oli tosi löysällä. Onneksi oli kaoliini-pektiiniä valmiina kaapissa, annoin sitä tänään, joten josko tällä kertaa saataisiin maha kuntoon nopeammin. Jossain kohtaa toki tulee raja vastaan, minkä määrän maha pystyy ruokaa käsittelemään.

Viime viikolla pennuilla kävi taas vieraita, mukavasti jaksoivat vieraita viihdyttää. Perjantaina Aino oli mulla koiranvahtina, kun itse kävin viiden koiran kanssa Katriinalla hoidettavana Tampereella. Mukana oli tällä kertaa Keksi (E. Naroona), Maaru (E. Shaula), Puhti (E. Sirius), Ohmi (E. Lionheart) ja Lempi. Keksillä tilanne oli melko hyvä, takapäästä hoidettiin jumeja pois, mutta tilanne on merkittävästi parempi kuin loppukesästä. Katriinakin ihanasti totesi, että Keksi oli tällä kertaa oma pöljä itsensä 😀 Maarulla sen sijaan oli hoidettavaa, se putosi liki pari viikkoa sitten pahasti puomilta, selkään oli tullut tiskirättikierto. Hyvin vastasi hoitoon onneksi, ja Aino raportoi, että liike näytti hoidon jälkeen jo paremmalta.

Puhti kastroitiin kolme viikkoa sitten, joten se tuli tsekkaukseen. Sillä oli pientä hoidettavaa takapäässä myös, mutta hoito oli hyvästä nimenomaan henkisen puolen kannalta. Puhti oli aluksi vähän epäileväinen koko hoitotilannetta kohtaan, mutta sain sen nameilla houkuteltua makuulle, ja hoidon alettua Puhti rentoutui ja otti ihan torkut. Ohmilla taas oli lantio ihan kunnolla kierossa ja ollut pitkän aikaa, sen kanssa piti vähän keskustella, että saatiin se pysymään hoidon ajan aloillaan. Ohmikin onneksi vastasi hoitoon hyvin, mutta täytyy jossain kohtaa käyttää se uudestaan tsekkauksessa. Lempillä oli lanneselässä ja niskassa jumia, mutta sekin vastasi hoitoon hyvin. Edelleen huonoimmassa jamassa taisi olla ihmisosapuoli.

Perjantai-iltana Tampereelta kotiutuessani Terhi, Hanne sekä Henkka kävivät pentuja moikkaamassa samalla, kun hakivat reissulaiset takaisin koteihinsa. Ilta menikin sujuvasti siinä seurustellessa. Lauantaina meillä kävi myös pennuilla vieraita, joten pentujen kanssa on tullut istuttua aika tehokkaasti. Sunnuntaina tosin piti aloittaa taas työputki, ja vähäisen vapaa-ajan huomaa kyllä.

Tällä viikolla työt pitävät huolen, että elellään aika paljon rauhallisemmin. Perjantaina pennuille on tulossa taas vieraita, ja lauantaina tosiaan vähän reissataan päiväseltään, siitä lisää sitten myöhemmin! Ensi viikolla on suunnitelmissa muuttaa pennut alakertaan. Tilasin tällä viikolla kauan suunnittelemaani muovimattoa parketin suojaksi alakertaan, saa nähdä, millainen homma se on sinne askarrella paikalleen. Kesällä on tarkoitus remontoida alakerran lattiat ihan kunnolla, mutta väliaikaisratkaisuna tämä on varmasti vanhaa pahvisysteemiä kätevämpi ja helpommin puhtaana pidettävä ratkaisu.


Jätä kommentti

Vispulat = hännän vispaajat 3,5vkoa!

Rakkailla lapsilla on monta nimeä, joten heidät tunnetaan hännän vispaajina eli Vispuloina! Vispulat in action tässä alla:

Tiistaina viimeisen yövuoron jälkeen päiväunilta herättyäni menin pentujen kanssa seurustelemaan, ja ihan hämmästyin – vitsi, miten paljon pennut olivat kehittyneet yövuorojen aikana! Meno alkoi olla jo sellaista, että pentulaatikon reunat kävivät liian ahtaiksi, joten oli korkea aika laajentaa pentujen oleskelutiloja. Niinpä aikuiset lenkitettyäni puuhastelin iltapäivän pentuhuoneessa viritellen pahvit lattialle suojaamaan kovin epäkäytännöllistä laminaattia, peittelin pahvit pienillä matoilla ja pennuille sopivilla alusilla. Pahvi on pennuille vielä tässä vaiheessa turhan liukas pohja, joten pitävämpi alusta tukee motorista kehittymistä huomattavasti paremmin. Lopuksi purin pentulaatikosta kaksi seinää ja oli aika esitellä aikaansaannokset pennuille. Pennut ottivat nopeasti tilan haltuun, aluksi tilanpaljous vähän ihmetytti, pennut kulkiessaan vähän piippailivat. Alla pari videota pennuista tutustumassa laajennettuihin tiloihin.

Kuten videoiltakin näkyy, Lempi ja Sara ovat saaneet nyt pari päivää osallistua pentujen hoitamiseen ihan täysipäiväisesti. Sara leikittää pentuja kärsivällisesti ja Lempi tekee tuttavuutta lähinnä punaisten pentujen (erityisesti Noidan) kanssa, mokoma värirasisti 😀 Lempi antaa huomiota muillekin pennuille, mutta ihan selvästi se suosii ”omanvärisiään”. Olen tässä saanut ihastella kolmen aikuisen yhteishuoltajuutta pennuista – Taika hoitaa imetyksen ja Lempi ja Sara pentujen putsauksen.

Pentulan laajentumisen myötä vein pennuille ylös ensimmäisiä lelujakin – pennut kiinnostuivat niistä jo kovasti! Täällä on esitelty tomeria tapporavistuksen alkeita, leluja otetaan rohkeasti suuhun ja niillä koitetaan kovasti leikkiä. Leikkihetket ovat vielä sen verran lyhyitä, että yleensä olen auttamatta myöhässä kamerani kanssa, mutta tällainen hetki oli sattunut puhelimen kameraan.

Uudet kokemukset ovat väsyttäneet pentuja jonkin verran, joten tovin puuhasteltuaan ne nukkuvat hyvät unet ennen seuraavaa puuhasteluhetkeä. Joka päivä tuntuu, että hereilläoloaika pitenee tovin, osa nukahtaa nopeasti ja osa sinnittelee hereillä. Ihanan seurallisia pentuja – ne hakeutuvat mielellään ihmisten tai aikuisten koirien luo puuhastelemaan.

Pennut ovat alkaneet hakea myös toisiaan leikkiin, aika usein tosin toisella osapuolella leikkiinhaku menee vielä vähän ohi, ja leikki jää hieman yksipuoliseksi. Sitä tuskin kestää enää kovin kauaa, kohta näitä ei pitele mikään! Kovasti pennut harjoittelevat jo leikkiin kuuluvia ääniä – murinaa ja haukkumista.

Eilen meillä kävi taas muutamia pennunkatsojia. Oli hauska nähdä, kuinka iloisesti pennut ottavat ihan vieraatkin vastaan – hännät heiluvat iloisesti ja pennuista innokkaimmat koittavat kiivetä syliin. Yleensä sylissä ensimmäisenä ovat Noita, Noituri, Maagi ja Manaaja, Welho ja Shamaani sitten vasta vähän myöhemmin. Welho vaikuttaa temperamentin puolesta rauhallisemmalta, joten se tulee tilanteisiin vähän myöhässä; Shamaani minusta taas selkeästi on itsenäisempi eikä näe niin tarvetta tehdä itseään tykö. Sekin tosin on temperamentiltaan minusta rauhallisempi, joten oma osansa on varmasti silläkin. Avoimen oloisia kaikki pennut edelleen ovat, jos mitään on pääteltävissä vispaavista hännistä ja pusuista, joita osa pennuista jakelee hyvinkin innokaasti.

Nämä pennut ovat kyllä kertakaikkiaan niin suloisia, etten kestä – välillä viimeinenkin järjenhiven meinaa kadota ja ajattelen, että jätän kaikki kotiin 😀 Olen kyllä ihan varma, että parin viikon päästä vauhdin kiihtyessä ja pentujen alkaessa esitellä enemmän riiviöpuoliaan olen jo tullut taas järkiini. Mutta nyt nautin kyllä ihan täysillä, kun saa katsella pentujen touhuja ja nukkuvia pentuja. Kynnetkin leikattiin taas alkuviikosta, kaikki olivat sylissä tosi rauhallisesti kynsienleikkuun ajan. Pennut eivät enää suhtaudu selälleen kääntämiseenkään niin kielteisesti kuin ensimmäisinä viikkoina, sitä on harjoiteltu vähitellen ja pentujen tahtiin ilmeisen hyvin tuloksin.

Noituri on soma nukkuessaan, mutta hereillä ollessaan se on kyllä melkoinen Vaahteramäen Eemeli! Milloin se pyörittelee peittoja ja mattoja, juoksee nukkuvien sisarustensa yli, ja kun huomaa jonkun nukkuvan, puree sitä nenästä! Ehtiväinen kaveri siis. Noituri viihtyy hyvin sylissä, välillä on sen kanssa seurusteltu (tai keskusteltu pahanteosta) hyvät tovit. Sen ääntely on taas vähentynyt, edelleen narisemalla se pääasiassa ilmoittaa, jos on johonkin asianlaitaan tyytymätön (erityisesti vajareihin).

Noita on tällä viikolla todellakin kertonut olevansa koira! Eilisillan se vieraiden ollessa meillä vain juoksi ympäriinsä häntää heilutellen, murisi ja haukahteli ja sen jälkeen jatkoi juoksemista 😀 Tämä tyttö näyttäisi myös perineen suvussa kulkevan lurpomisgeenin – sen verran kova tyttö on pusuttelemaan. Tällä viikolla Noita ei ole esitellyt kovin seesteistä ja rauhallista kuvaa itsestään, enemmänkin menohaluja. Noita on tosi sosiaalisen oloinen niin koirille kuin ihmisille, se on aina ensimmäisten joukossa seurustelemassa.

Shamaani on oman tiensä kulkija, se viipottaa monesti ihan eri puolella pentuhuonetta samaan aikaan, kun muut ovat läjässä jossain muualla. Se hakeutuu seurustelemaan kyllä, mutta tekee sen omassa tahdissaan. Shamaani on minusta rauhallisin pennuista ainakin tällä hetkellä, se on myös tosi hiljainen. Shamaanin askelluksessa on jotain tosi itsevarmaa, rauhallista ja hillittyä, odottelen jo malttamattomana, millaisia spurtteja tästä tytöstä lähtee, kunhan rallileikit alkaa!

Maagi söpönaama muistuttaa päivä päivältä enemmän isomummuaan Neveä, sen alati heiluva häntä ja syliin kiipeäminen ovat jotain niin liikuttavaa! Maagi oli ihan ensimmäisiä pennuista, joka innostui leluista ja on niillä enemmän leikkinytkin. Maagilla on välillä vähän oma rytmi – se ei aina mene syömään samaan aikaan muiden kanssa, ja muiden nukahdettua se saattaa tepastella vielä hyvän tovin ennen kuin nukahtaa. Tämäkin tyttö on niin valloittava, etten kestä!

Welho on tosi rauhallinen, se on seesteisin ja tasaisin pojista ihan heittämällä. Se tulee raasu aina vähän muita jäljellä kaikkialle, tosi rauhalliselta vaikuttava temperamentti pitää huolen, ettei tämä poju kiirehdi mihinkään päätä pahkaa. Welho piippaa lähinnä silloin, kun äiti on hukassa, on kauhea nälkä ja kaverit varmasti on syöneet jo ihan kaiken! Welho on aika seurallisen oloinen, se kiipeilee sylissä ja nukahtaa mielellään joko jonkun aikuisen tai sisarustensa viereen.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä meidän Majava-Manaaja, joka on ihan huikee tyyppi! Pojista kovin pusuttelemaan ja seurustelemaan, meidän ultimate-hännänvispaaja! Jos muut ovat hännänvispaajia, Majava on sitä potenssiin kaksi. Majava piippaili pennuista pisimpään, kun pennut pääsivät valloittamaan laajennettua pentulaa, mutta unien jälkeen piippailu väheni ihan merkittävästi. Majava on tosi menevä tyyppi, kuten tuolla ylempänä olleesta videostakin näki – en edes saanut parhaita spurtteja videolle!

Näissä kuvissa pennut näyttävät tosi paljon isommilta kuin mitä ne luonnossa ovat. Pieniähän nämä mun pennuiksi ovat ikäisikseen, ilmanko viipottavat menemään niin ketterästi! Vielä mahtuvat kaikki vierekkäin syömään, mutta eivät enää pitkään.

Tänään pennut saivat maistella ensimmäistä kertaa jauhelihaa! Se oli pentujen mielestä tosi hyvää, täytyi ihan pitää huoli, että kaikki saivat syödäkseen, kun isoimmat kyynärpäätaktiikalla valtasivat ison alan lautaselta. Welho ja Manaaja saivat kuitenkin osansa myös. Tätä herkkua on luvassa pennuille kyllä jatkossakin, nyt aloiteltiin pelkällä jauhelihalla, mutta piakkoin täytyy esitellä myös pentunappula, piimä ja raejuusto.

Lempi ei ole kuullut henkilökohtaisesta tilasta

Aikuisille koirillekin kuuluu ihan hyvää. Saran kanssa jäi maanantaina agitreenit väliin kovan pakkasen takia, mutta tiistaina käytiin Motivaatiolla tokovalmennuksessa. Lempi on edelleen ihan valeraskaushuuruissaan, se viihtyy vähän liiankin hyvin pentujen kanssa, kuten yllä olevasta kuvastakin näkee. Taika on ihanan kärsivällinen virkaintoisten ystäviensä suhteen. Taika voi hyvin, mutta monen asian summana se on päässyt aika hoikkaan kuntoon. Kävin hakemassa Taikalle rasvaisempaa lihaa ja nappulanvaihto on menossa, joten toivottavasti saadaan vähän lihaa luiden päälle.


Jätä kommentti

Pennut 3vkoa!

Kiireinen viikko alkaa kääntyä loppupuolelle, ei toivoakaan, että olisi ehtinyt tässä bloggailemaan. Viikon aikana on pentulassa tapahtunut paljon, joten jonkinlaisen koosteentyngän yritän tässä yövuoron kuluksi naputella.

Maanantaina jäin vapaalle, ja sen verran viime viikon ripulishow ja valvotut yöt painoivat, että jätin vielä Saran kanssa agitreenit väliin. Aino tuli illasta käymään ja pentuja katsomaan, pennut saivat olla vähän pitemmän ajan laatikon ulkopuolella, puuhastella ja syödä. Kovin pitkään pennut eivät vielä syönnin päälle jaksa valvoa, mutta hetki pitenee kyllä päivä päivältä. Yritän vielä nauttia näistä hetkistä, kun pennut nukkuvat paljon – kohta se luksus on ohi!

Olen yleensä antanut pennuille ensimmäisen matolääkekuurin jo aika pian pentujen täytettyä 2 viikkoa. Kun pentujen masut viimein rauhoittuivat ja palautuivat normaaliksi, en kuitenkaan millään raaskinut heti pistää niitä uudelle koetukselle matolääkekuurin myötä. Siispä tämän viikon on annettu masujen palautua, ja aloitin matolääkekuurin vasta tänään. Kaikki ottivat ensimmäiset satsit isommin vastustelematta, vaikka pahaa selvästi oli.

Tällä viikolla myös Lempi ja Sara ovat viimein päässeet pentuja moikkaamaan, Taika on suhtautunut rennosti mun koirien vierailuihin pentujen luona. Sara on ollut onnensa kukkuloilla pentujen keskellä, ja selvästi sitä närkästyttää, kun se ei vielä ihan joka kerta pääse pentujen luo mukaan. Lempi on ollut myös erittäin kiinnostunut pennuista, mikä on sille hieman epätavallista. Lempi on hivenen raskas tällä hetkellä – sillä on nyt loppuvuoden juoksujen jälkeen valeraskaus pahimmillaan, ja selvästi jotain pesäntekoajatuksia on ilmoilla. Se oikein kitisee, jos se kuulee pentujen pitävän ääntä, eikä se pääse pentujen luo. Uusi piirre Lempissä, mutta eipä meillä toisaalta ole tainnut olla aiemmin pentuja samaan aikaan valeraskauden kanssa. Luulen kyllä, että pentujen viehätys menee ohi, jahka niillä alkaa olla vauhtia ja isommat hampaat 😀

Tiistaina pidettiin ansaittua lepopäivää, kävin vain aikuisten koirien kanssa lenkillä ja istuin pentujen touhuja seuraamassa. Keskiviikkonakin olin vapaalla, mutta ohjelmaa oli enemmän – kävin lenkillä entisen työkaverini Satun ja Saran staffikaveri Masan kanssa. Sara sai viimein kovasti kaipaamaansa vauhdikasta seuraa, myös Lempi juoksi nuorison mukana. Iltapäivästä meille saapui yllätysvieraina Marjut Kirin (Mi Sombra Mr Mistoffelees) ja Vinhan (Pähkähullun Vuoripuro On Mi Sombra) kanssa, joten tytöt pääsivät vielä toiselle lenkille juoksemaan poikien kanssa. Sara ja 7kk ikäinen Vinha löysivät leikeissä yhteisen sävelen nopeasti, lumi vaan pöllysi näiden perässä.

Marjutin vierailun myötä alettiin varovaisesti raottaa pentulan ovia vieraille. Tuli jälleen kerran todistettua, että kyllä aussie aussienomistajan tunnistaa, Taika suhtautui lunkisti, vaikkei ole tavannut Marjutia ennen. Ilta meni meillä oikein mukavasti pentujen touhuja katsellessa, ja juttua olisi varmasti riittänyt pitempäänkin.

Loppiaisena eli torstaina oli taas työpäivä, joten aamulenkin jälkeen koirat jäivät työvuoron ajaksi keskenään. Iltapäivällä töistä päästyäni kävin pienen lenkin aikuisten kanssa, pian sen jälkeen meille saapui etenkin Taikalle mieluisia vieraita, kun kotiväki Oulusta tuli kylään. Taika oli ihan innoissaan ja niin hyvillään! Ihanasti se esitteli hienoja äitikoiran ominaisuuksiaan kotiväelleen. Perjantai sujui samalla kaavalla kuin torstai – aamuvuoro töissä ja iltapäivästä Taikan kotiväki kävi meillä Taikaa ja pentuja ihailemassa. Vähän etukäteen jännitin, että jääköhän Taika kovasti ikävöimään omien ihmistensä perään, mutta kiltisti se jäi meille – olin toki etukäteen sille kertonut, että ihan vielä ei voi kotiin lähteä, pennut eivät pärjää ilman äitiä.

Tänään lauantaina kestittiin jälleen vieraita, kun mun oma kotiväki tuli Joensuusta pentuja katsomaan. Porukoiden piti tulla jo viime viikolla, mutta jouduttiin tosiaan siirtämään vierailua, kun pennut olivat kipeitä. Aamulla käytiin ennen vieraiden saapumista jäällä lenkillä, vieraiden lähdettyä otettiin iltapäivä rennosti ja valmistauduttiin mun yövuorojen alkamiseen. Vierailu sujui ihan mukavasti, Taika selvästi hakee minusta tukea, jos se on epävarma, miten jossain tilanteessa toimia. Nyt näki kyllä, että viime päivinä on vieraita käynyt tiiviisti, joten on hyvä pitää jokunen päivä taukoa.

Tänään ennätin viimein ottaa pennuista muitakin kuin puhelinkuvia! Alkuviikon vapailla oli tarkoitus ottaa taas kuvat pennuista paremmalla kameralla, mutta lumisateiden myötä taivas oli niin pilvessä, ettei luonnonvalo riittänyt kuvaamiseen. Tänään onneksi taivas oli hieman kirkkaampi, joten saatiin uudet passikuvat otettua. Pennut ovat näissä hieman pöllämystyneen näköisiä – kasvistäti päästeli niin kummallisia ääniä, että sai pennut pysymään hetken paikallaan ja katsomaan kameraan.

Noituri on tällä hetkellä pojista minusta säpäkimmän ja touhukkaimman oloinen – se on koostaan huolimatta tiiviisti menossa ja jotain puuhastelemassa, temperamentti vaikuttaa kuitenkin vielä melko rauhalliselta. Sen ääntely on jonkin verran lisääntynyt, se ei varsinaisesti piippaa eikä hauku, mutta pitää sellaista omintakeista narinaa. Yleensä se narisee etenkin ruokailun jälkeen vähän sen oloisena, että vajarit tuli överien sijasta. Noituri on tällä hetkellä taas pentueen isoin, painoa oli tänään päivällä 1310g.

Noita on esitellyt tässä viikolla pirskahteluja tasaisen ja seesteisen olemuksen sekaan – siltä tulee välillä hyvin topakka HAU! Noita kiinnitti huomioni Lempin ja Saran ensimmäisellä vierailulla pentujen luona – se otti häntä vispaten kontaktia heti. Noita on ihanasti lähtenyt seurustelemaan vieraiden kanssa tällä viikolla, joten se on ainakin tähän mennessä antanut aika sosiaalisenoloisen kuvan itsestään. Noita on pirskahteluistaan huolimatta minusta edelleen aika tasaisen oloinen, hauska nyt nähdä, mihin suuntaan se lähtee kehittymään. Noita painoi tänään 1290g eli tulee tiukasti Noiturin perässä.

Shamaanista on tullut tämän viikon aikana varsin kesyn oloinen, se oli niin tulisen temperamenttisen oloinen syntymän jälkeen. Luulen, että sain jotain auki sen niskaa hoitaessani, sillä kokovartalokipsin tuntu pennun kehosta on kadonnut, ja tulisuus on lievittynyt. Shamaani huutaa sydäntäsärkevästi, jos se säikähtää tai siihen sattuu, voi pieni kulta! Lohtusyliä on tarjoiltu paljon tällaisen tilanteen tullessa eteen. Shamaani on edelleen helpoin hoitotoimenpiteissä ja kuvauksissa, se pysyy jopa hetken paikallaan eikä ole ainakaan toistaiseksi pistänyt pahemmin hanttiin. Se nukahti perjantaina Taikan kotiväen ollessa vierailulla syliini ja nukkui siinä selällään pitkän pätkän ❤ Shamaanikin painaa jo yli kilon, 1020g! Shamaani tuli muuten aamulla porukasta ensimmäisenä laatikosta omin avuin yli, joten reunan korottaminen tuli ajankohtaiseksi.

Maagista tulee todella paljon mieleen pentujen isomummu Neve (Hazelmoor Nefertiti Nia) – häntä heiluu hirveästi ja se ottaa todella ihanasti kontaktia vieraisiin! Maagi on aika menevän oloinen tapaus, se tutkii reippaan oloisena ympäristöä. Kuvan saaminen oli kyllä työn ja tuskan takana, se ei olisi millään meinannut olla paikallaan edes lyhyttä hetkeä. Maagi on tytöistä ehkä äänekkäin, ei nyt mikään turhanhuutaja tai -kitisijä kuitenkaan. Tämä tyyppi on edelleen kova kiipeämään, kaikki pitää tutkia! Maagi painoi tänään päivällä 1240g.

Lellikkilapsi (jos nyt ketään voi sellaiseksi erikseen nimetä, kaikkihan nämä ovat) Welho on pennuista rauhallisin ja hiljaisin, se on tosin myös loppuviikkoa kohti alkanut esitellä pirskahduksia, että kyllä hänessäkin asuu pikkuinen koira! Welho on kirinyt kasvussa muita kiinni, sekin pentueen pienimpänä painoi tasan kilon. Welho on hyväntuulinen pieni hännänvispaaja, myös helpoimmasta päästä kuvattavia, kun se ei salaman lailla sinkoile paikasta toiseen. Welholle näyttäisi olevan tulossa tan-merkit!

Meidän musta poika Manaaja-Majava oli tänään haasteellisin kuvattava, sillä oli kauhea kiire kaikkialle muualle paitsi kameran eteen, ja se protestoi kuvattavana oloa surkeasti huutamalla. Kuvilla oli tosin suuri viihdearvo 😀 Majava on iloinen ja hyväntuulinen, aivan ihana hännänvispaaja, se on myös kiinnittänyt huomioni varsin sosiaalisen oloisena tyyppinä. Manaaja on kova poika pusuttelemaan, ja pusupennuilla on aina iso paikka kasvistädin sydämessä ❤ Majava painoi tänään 1140g.

Ensi viikolla suunnitteilla on laajentaa pentujen oleskelutilaa koko pentuhuoneen alueelle, niin pennut mahtuvat paremmin liikkumaan. Tänään 3-viikkoissynttäreiden kunniaksi olisi voitu myös aloitella kiinteän ruoan maistelemista, mutta päädyin nyt kuitenkin siihen, että hoidetaan matolääkekuuri ensin pois alta ja maistellaan kiinteää sitten sen jälkeen. Pennuilla on jo pienet hampaanalut, ne ovat vielä pääosin ikenen alla, mutta kulmahampaat ovat puhjenneet. Ikeniä selvästi kutittaa, sillä loppuviikkoa kohti pennut ovat innokkaammin käyttäneet suutaan.

Sain varattua tällä viikolla pennuille ajan eläinlääkärin tarkastukseen, sirutukseen ja silmäpeilaukseen helmikuun alkuun. Kauhean nopeasti aika tuntuu menevän – tuntuu, että pennut vasta syntyivät, nyt ne ovat 3-viikkoisia ja ihan kohta lentävät jo maailmalle. Toivotaan, että ei tulisi kauhean kovia pakkasia, niin päästäisiin viikon päästä aloittelemaan ulkoilun harjoittelua. Kiva olisi saada otettua pentuja myös mukaan hallille treeneihin, kunhan vähän vielä kasvavat.


Jätä kommentti

Pennut 2vkoa!

Pennut täyttivät eilen 2 viikkoa, onpa pariviikkoinen mennyt tosi nopeasti! Jotenkin tosi varhaiskypsää porukkaa – pennut harjoittelevat kovasti kävelemistä ja leikkimistä, vaikka vasta pari päivää sitten silmät aukesivat. Kuvat eivät oikeastaan tee enää oikeutta näiden menojen ikuistamiselle, joten olen koittanut olla puhelimen kanssa herkillä ja ottaa videokuvaa. Noituri huvitti meitä uudenvuodenaattona leikkiyrityksillään:

Vuodenvaihde sujui meillä hyvin rauhallisissa merkeissä. Käytiin aikuisten kanssa päivällä lenkillä, alkuillasta kiirehdin puoli kuuden aikoihin ulos vielä ennen kuin pauke alkaa – vain kuullakseni, että kiireisimmät olivat jo paukuttelun aloittaneet. Lempi ja Sara eivät paukuttelua noteeranneet, Taika noteerasi muutaman ensimmäisen, mutta sillä ei liittynyt ääniin minkäänlaista tunnereaktiota, rauhassa saatiin kävellä aiottua lyhyemmäksi jäänyt kieppi. Minulla itselläni paukkujen kuuleminen aiheutti kyllä välittömästi kiehahtamisreaktion, en jaksa käsittää, miten ihmisten voi olla niin vaikeaa noudattaa kellonaikoja. Meilläpäin raketteja paukkui kyllä jo aiemmin viikollakin.

Noituri on ollut kovin virkeänä tässä viime päivinä, se on kovasti osoittanut jo leikkielkeitä sisaruksilleen. Se on tyytyväisen oloinen lunki poika edelleen, se on hauska, kun se ei juurikaan hauku tai valita, ilmaisee tyytymättömyyttään lähinnä hymähtelemällä. Noituri on edelleen pentueen toisiksi isoin, pian mennään kilon rajan yli. Noituri heilutteli mulle häntää ensimmäisten pentujen joukossa ❤

Noita-voipalleroinen oli aamun punnituksessa ensimmäisenä ylittänyt kilon painon. Sen väri on ihanan syvän tummanpunainen. Noita on myös aika tyytyväisen oloinen, sekään ei kovin usein valita mistään. Noita on yksi pentueen ensimmäisistä pennuista, joka on pentulaatikossa seikkaillessaan ottanut minuun oma-aloitteisesti kontaktia. Noita on aika rauhallisen oloinen pentu, mutta saa nähdä, mikä on asioiden laita, kunhan jalat kasvavat kunnolla alle!

Shamaani on nykyään pentueen kilteimmästä päästä – helpoin tyyppi kuvata ja tehdä hoitotoimenpiteitä! Huutaminenkin on minusta vähentynyt aika paljon viime päivien aikana, ääntä kyllä tarvittaessa lähtee edelleen. Tämä tyttö yrittää selkeästi uida kasvattajan liiveihin 😀

Maagi on käynyt kovasti seurustelemassa kasvattajan kanssa, se heiluttelee häntää ja yrittää vähän purra tai nuoleskella, en oo ihan varma, kummasta on kyse 😀 Melko isoksi tytöksi Maagi liikkuu yllättävän näppärästi. Sekin on yrittänyt jo vähän hakea leikkikaveria sisarusten joukosta, kohta mennään lujaa!

Mun lellikkilapsi Welho on kasvanut viime päivinä ihan hyvin, kohta painoa on jo 700g! Se on pienin porukasta edelleen, mutta onneksi hyvin elinvoimainen. Sekin on pentueen helpoimmasta päästä, mitä tulee hoitotoimenpiteisiin ja kuvauksiin, vaikuttaa aika rauhalliselta pennulta.

Majava-Manaaja esitteli aika vauhdikkaita piirteitä loppuviikosta, mutta nyt se on vähän rauhoittunut – hauska siis nähdä, kuinka vauhdikas tästä tyypistä sitten loppupelissä tulee! Majava oli porukasta ensimmäinen, joka heilutteli mulle iloisesti häntää, sehän sai tietysti kasvistädin sydämen läikähtämään. Manaaja on sylissä usein aika vauhdikas, mutta muuten melko rauhallisen ja tyytyväisen oloinen poika.

Kynsiä on pennuilta leikattu pariinkin otteeseen. Nämä ovat siinä mielessä erilaisia aiempiin pentueisiini nähden, että selällään nämä eivät viihdy sylissä lainkaan, heti alkaa kauhea kääntyily ja rimpuilu. On sitten leikattu kynnet kasvattajan kannalta hankalammassa asennossa, mutta pääasia, että saadaan hoitotoimenpiteet tehtyä. Biosensorissa on näkynyt tämä sama, että eivät oikein meinaa rentoutua selälleen, muissa asennoissa ovat lunkimmin.

Innolla odotellaan tulevia viikkoja ja pentujen kehitystä. Ensi viikolla tulee varmasti jo tarpeen suurentaa pentujen liikkumatilaa, kun pennut alkavat olla enemmän hereillä. Nyt pennut jaksavat hetken puuhastella ruokailun päälle ennen kuin uni taas voittaa. Täytyy koittaa itsekin vielä nauttia näistä hiljaisista ja rauhallisista päivistä, pian ne ovat luetut!


Jätä kommentti

Empputiimin tuloskatsaus vuodelta 2021

Vuosi on vaihtunut uuteen, ja vielä hetkeksi käännetään huomio meidän tiimin viime vuoden saavutuksiin. Empuilla oli tosi hieno vuosi, kasvatinomistajat ovat olleet ihanan aktiivisia!

TERVEYS:

Empathica’s Sirius ”Puhti” lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0, SP0, olat terveet

Empathica’s Fireheart ”Kromi” lonkat B/B, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0

Empathica’s Lionheart ”Ohmi” lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV1, VA0, polvet 0/0

Empathica’s Moonheart ”Mera” lonkat B/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0

Empathica’s Ravenheart ”Nelli” lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0

Empathica’s Sweetheart ”Bree” lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0, olat terveet

Red’n Ready Make It Double ”Oodi” lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0, olat terveet

Empathica’s Listen To My Story ”Freya” silmät peilattu puhtaiksi, geenitestattu DM (terve)

Empathica’s Eyes On Me ”Taika” silmät peilattu puhtaiksi, geenitestattu DM (terve)

Empathica’s Naroona ”Keksi” virallinen sydänkuuntelu, ei sivuääniä, oireeton

Empathica’s Shaula ”Maaru” virallinen sydänkuuntelu, ei sivuääniä, oireeton, polvet 0/0

Empathica’s Salacia ”Vips” virallinen sydänkuuntelu, ei sivuääniä, oireeton, polvet 0/0


RALLYTOKO:

Empathica’s Sweetheart ”Bree” RTK1, AVO99

Empathica’s You Are Not Alone ”Vilppu” RTK1, RTK2, VOI93, VOI97

Empathica’s Listen To My Story ”Freya” RTK1

Empathica’s Maybe I’m a Lion ”Leo” RTK1, AVO81

Empathica’s Soraya ”Sara” RTK1

Two Coasts’ Rala ”Lempi” VOI88, VOI82, RTK3

TOKO:

Empathica’s Salacia ”Vips” ALO1, AVO1

Empathica’s Soraya ”Sara” ALO1

Empathica’s Sweetheart ”Bree” ALO1, AVO1

AGILITY:

Empathica’s Neytiri ”Helmi” 2x 0-rata, 1x SERT-A

Empathica’s Naldo ”Messi” 3x 0-rata

Empathica’s Saros ”Haba” 2x LUVA

Empathica’s Shaula” Maaru 3x LUVA

Color Runs Ready for Success ”Moira” 2x LUVA –> nousu 3-luokkaan

PAIMENNUS:

Empathica’s Shaula ”Maaru” 3x PAIM1 EH, PAIM1 ERI –> kilpailuoikeus 2-luokassa, 1-luokan rotumestaruus

Empathica’s Saros ”Haba” PAIM-E

Empathica’s Fireheart ”Kromi” PAIM-T

Empathica’s Moonheart ”Mera” PAIM-T

Titangus Daracha ”Nuppu” 2x PAIM2 EH

Titangus Daracha ”Nuppu” ASCA started sheep 80p, Q

KÄYTTÄYTYMISKOE:

Empathica’s You Are Not Alone ”Vilppu” PAKK1, BH

Empathica’s Soraya ”Sara” PAKK1, BH

Empathica’s Sweetheart ”Bree” PAKK1, BH

PK:

Empathica’s You Are Not Alone ”Vilppu” HK1 276p

NOSEWORK:

Empathica’s Saros ”Haba” 1x KEK 100p, 1x YEK 100p sisäetsinnästä


MH-LUONNEKUVAUS:

Empathica’s Salacia ”Vips” mh-luonnekuvaus suoritettu, laukaukset 4

Empathica’s Saros ”Haba” mh-luonnekuvaus suoritettu, laukaukset 4

Empathica’s Shaula ”Maaru” mh-luonnekuvaus suoritettu, laukaukset 1

Empathica’s Soraya ”Sara” mh-luonnekuvaus suoritettu, laukaukset 2

NÄYTTELYT:

Empathica’s Hazelnuts ”Nekku” 2x VSP, 2x ROP-veteraani, 1x VSP-veteraani, 2x SERT –> FI MVA

Empathica’s Sweetheart ”Bree” JUN-EH

Empathica’s Salacia ”Vips” AVO-EH

Empathica’s Braveheart ”Zeke” JUN-T

Emppuperheeseen syntyi tänä vuonna kaksi pentuetta: elokuun alussa Kodan ja Freyan ainokainen Odin (Empathica’s Grimnir) ja viikko ennen joulua Menon ja Taikan ihanat vauhtimarsut, jotka kasvavat vielä täällä kasvattajan huomassa pentulaatikossa. Yksi iso menetyskin tälle vuodelle mahtui, kun oma ensimmäinen aussieni Rini (Hazelmoor Natty Napkin) oli aika saatella kesän viimeisten auringonsäteiden matkaan elokuun viimeisenä päivänä, 3 viikkoa ennen 15-vuotissynttäreitä. Sen lisäksi, että Rini oli minulle ihan korvaamaton ystävä, rakas perheenjäsen, monilahjakas harrastuskoira ja opastajani koiramaailmaan, se antoi myös kasvatustyölleni suuntaviivat hyvästä aussiesta ja siitä rotutyypistä, jota haluan kasvattaa. Koen, että näiden suuntaviivojen muodossa Rini elää vahvasti kasvatustyössäni, vaikken siitä ainakaan vielä ole saanut kasvatustyöhöni jatkoa sen omien jälkeläisten jälkeen.

Olen valtavan ylpeä ja kiitollinen tästä toisesta perheestäni vuosi toisensa jälkeen, niin hienoa seurata sivusta koirakoiden kasvua ja kehitystä! Ei yksistään harrastuksissa vaan myös arjessa – sitä arkea koirien kanssa kaikki kuitenkin elämme pääasiassa harrastusten rinnalla. Valtavan suuret ja lämpimät kiitokset Empputiimille vuodesta 2021, lähden ilolla tämän porukan kanssa alkavaa vuotta kohti!

Alla joitakin kuvamuistoja vuoden varrelta, valtaosa omalta kameralta, mutta jokunen otos on Hanna Lehmusvuoren, Maiju Livion, Maija Rýdin, Marjut Köylijärven ja kasvatinomistajien kameroilta!


Jätä kommentti

Pennut 12pv

Joulun pyhät sujuivat meillä rauhallisissa merkeissä, sillä olin itse yövuoroissa töissä. Ihan hirveästi en ennättänyt pyhinä pentulaatikossa istuskella, kun pakko oli nukkua ja hoitaa myös aikuisia koiria, mutta useamman lyhyen tuokion vietin siellä kuitenkin. Taikan maha rauhoittui viimein pyhien aikana, mikä oli iso helpotus. Yövuorot loppuivat maanantaiaamuna, muutaman tunnin unien jälkeen istuin pentulaatikossa seuraamassa pentujen touhuja. Ihan ohimennen ja sattumalta näin, että Welholla ja Manaaja-Majavalla on ripuli, ennen kuin Taika kiireesti siivosi sotkut. Kävin loppupäivän ajan vähän tiiviimmin katsomassa pentujen vointia ja yritin seurata, onko muillakin maha löysällä.

Maanantai-iltana alkoi todella olla aihetta huoleen – kaikilla pennuilla oli ripuli. Muut hakeutuivat hanakasti kuitenkin syömään, mutta Welho oli kovin uninen. Nostin sen tissille, mutta se vaan jatkoi unia ja oli haluton syömään. Annoin sille vähän hunajaa ja Nutriplus-geeliä, vartin päästä uuden annoksen ja odottelin, josko se piristyisi. Pentu oli kuitenkin edelleen ihan väsynyt ja veltto, ja punnituksesta kävi ilmi, että paino oli laskenut aamusta. Mietin, että lähdenkö sen kanssa heti piipaa-kyydillä päivystykseen vai uskallanko seurata sitä kotona ja jatkaa tukitoimilla. Kyselin ajatuksia kasvattajakollegaltani Minnalta ja Ainolta, ja tulin siihen tulokseen, että kokeilen nesteyttää ensin kotona, ja jos aamuun mennessä ei ole tullut muutosta, niin sitten lähdetään pennun kanssa lääkäriin. Yö oli aika pitkä – kahden tunnin välein ylös ja ruiskulla antamaan pennulle nestettä, hunajaa ja Nutriplussaa. Samalla tietty tarkistus, että muilla on kaikki hyvin.

Aamulla Welho ei edelleenkään suostunut syömään. Se vähän jaksoi pistää hanttiin, kun annoin ruiskulla nestettä, mutta muuten voinnissa ei ollut tapahtunut muutosta. Soittelin pari lähiklinikkaa läpi, tarjolla oli aikoja perjantaille ja maanantaille – enhän minä näin pienen kanssa niin pitkään voinut odottaa. Soitin sitten suoraan Omaeläinklinikan päivystykseen, sinne saatiin aika klo 13.15. Vuorasin kylmälaukun pyyhkeillä ja termospullolla, jonka täytin kuumalla vedellä, ja pakkasin koko porukan ja Taikan autoon. Pentujen ensimmäinen automatka sujui hiljaisissa merkeissä.

Klinikalla eläinlääkäri kuunteli Welhon sykkeen ja suoliäänet, mitattiin kuume ja tarkastettiin pennun kunto. Kuumetta pennulla ei onneksi ollut. Eläinlääkäri totesi, että tässä vaiheessa vaan nesteytetään ja annetaan pennulle ruiskulla glukoosia. Welho vähän vastusteli ja itkeskeli, kun pistettiin nestettä ihon alle, tuntui varmasti kurjalta. Saatiin ohjeeksi jatkaa samoilla tukitoimilla, joita oltiin jo kotona aloitettu, ja jos vointi heikkenee, niin takaisin päivystykseen. Otin klinikalta mukaan Promaxia ja Taikalle toista maitohappobakteerivalmistetta.

Muiden ensikäynti klinikalla oli huomattavasti mukavampi

Tiistai oli kaikkinensa tosi kurja ja raskas päivä pentujen kanssa – pennut olivat kaikki kipeitä ja tosi väsyneitä. Myös Manaaja alkoi illalla nikotella syömisen kanssa, joten aloitin sille matalalla kynnyksellä nesteytyksen ja Nutriplussan antamisen. Illalla lueskelin koirankasvattajien Facebook-ryhmästä vanhoja keskusteluja pienten pentujen ripulista, ilmeisesti yleisin syy sille tässä iässä on ylensyönti, joka on seurausta emän ruokamäärän liian nopeasta nostosta. Teoriaa testatakseni säädin hieman Taikan ruoka-annosta ja otin kokeiluun jonkun vanhan ”mummokasvattajan” knoppikonstin pentujen ripulin hoitoon – sokerivettä pennuille. Olin itse ajatellut, että hunaja ajaisi saman asian, mutta tässä vaiheessa olin jo niin epätoivoinen, että olin valmis kokeilemaan ihan mitä tahansa, kunhan pennut vaan saisi kuntoon. Yöllä hyppäsin taas parin tunnin välein pentuja nesteyttämässä. Keskiviikkoaamuna 5 aikaan olisin voinut itkeä helpotuksesta, kun Welho meni viimein tissille. Sen verran voipunut se vielä oli, että lypsin sille kaverina maitoa, että se saisi edes vähän syödäkseen. Aamun mittaan se voimistui jo niin hyvin, että söi itse.

Eilispäivä oli jo parempi – kaikki pennut alkoivat syödä, ja painonlasku saatiin pysähtymään, ihan kaikilla painot eivät vielä lähteneet nousuun. Tänään aamulla kaikilla oli lähtenyt paino taas nousuun. Pennuilla on mahat edelleen löysällä, mutta nyt kuitenkin näyttää, että ovat rauhoittumaan päin. Illalla pentujen voinnin kohenemisen näki ihan konkreettisesti – edellispäivän ne olivat lähinnä nukkuneet; nyt kaikilla oli hillitön meno päällä ja pennut kävelivätkin jo terhakasti. Ihan ihmettelin, että tyypit ovat vielä sokkoja, ja näin terhakkaasti silti jaloillaan. Illalla pentuja sylissä pyöritellessäni huomasin hämmästyksekseni, että useammalla oli silmätkin jo raollaan!

Tänään pentujen voidessa aina vaan paremmin koitin ottaa uusia kuvia porukasta. Kuvien ottaminen ei ole kovin helppoa – on niin julmetun hämärää, ettei saa luonnonvaloa, ja pennut ovat tosiaan niin liikkuvaisia, ettei kamera pysy näiden perässä. Melkoisia elohiiriä alle 2-viikkoisiksi! Tässä alla nyt kuitenkin jonkinlaiset kuvat jokaisesta.

Noituri on ripulista huolimatta kasvanut hyvin, sillä ei paino notkahtanut missään vaiheessa. Se on edelleen aika maltillisen oloinen muuhun porukkaan nähden, en tosin tiedä, miten paljon lordi Lallin runsas ulkomuoto siihen vaikuttaa. Noituri painaa tällä hetkellä hieman alle 900g, on pentueen toiseksi suurin.

Noita on ”voipallokaksikon” toinen osapuoli – pentueen isoin pentu 920g painollaan. Senkään paino ei notkahtanut missään vaiheessa ripuliepisodia. Noita on myös varsin rauhallisen oloinen edelleen, silläkin toki runsaat ulkomuodot voivat vähän hillitä menoa. Noituri ja Noita liikkuvat vielä molemmat pääasiassa ryömien, niillä toki on eniten kannateltavaa jaloillaan. Molemmat ovat aika hiljaisia tyyppejä.

Shamaani-tättärälle näyttäisi olevan tulossa tan-merkit! Shamaani on tosi ketterän oloinen, se on kävellyt jo useita askeleita ennen kuin kaatuu kyljelleen. Tamaaninakin tunnettu tytteli on ollut ripuliepisodin aikana helpoin hoidettava – kiltisti on otettu Nutriplussat, sokerivedet ja lisänesteet, mitä en ehkä sen temperamentista ihan heti olisi uskonut. Shamaani oli myös tämän päivän kuvattavista helpoin kuvattava, mikä on aika iso saavutus sekin! Shamaanin paino notkahti ripulin myötä vajaan 50g, mutta onneksi sen yleisvointi pysyi muuten hyvänä koko ajan. Nyt painoa on hieman päälle 600g.

Maagi tulee hyvänä kolmosena kokonsa puolesta, paino hipoo 800g rajapyykkiä. Se on yleensä ensimmäisten joukossa paikalla ruoka-aikaan, se liikkuu vähän jouhevammin kuin punaiset pullukat. Tää tytteli on hupaisa murinansa kanssa, se tuntuu kuuluvan sen vakioäänimaailmaan.

Kultapoika-Welho jaksoi taistella itsensä takaisin elävien kirjoihin! Se on pentueen pienin, painaa n. 560g, mutta ottaa varmasti muita tehokkaasti kiinni nyt, kun ruoka on alkanut taas maistua. Welho on antanut itsestään hyvin kiltin, hiljaisen ja sopuisan vaikutelman viime päivinä, mutta toki se on ollut niin kipeäkin, ettei todellisuus välttämättä kuvaudu ihan oikein. Kiva päästä seuraamaan, mihin suuntaan poitsu kehittyy, olen niin onnellinen, että se selvisi!

Meidän Manaaja-Majava on löytänyt alleen jalat sekä oman tahdon – sain kyllä kuulla, mitä mieltä musta poika oli nesteytyksestä ja Nutriplussista. Tänään kuvaussession aikaankin Majava jätti konkreettisen mielipiteensä kuvauksesta kuvauspaikalle, joten kuvaaja joutui vaihtamaan taustapyyhkeen kesken kaiken. Majavan paino ei notkahtanut ihan niin paljon kuin Welholla, se onneksi alkoi syödä aiemmin eikä ehtinyt mennä niin huonoon kuntoon. Manaajalla on painoa tällä hetkellä vielä alle 800g, mutta ylittänee rajapyykin lähiaikoina.

Nämä pienet kultarakkaat ovat kietoneet kasvistädin tiukasti pienten tassujensa ympärille – miten voikaan olla niin huolissaan pienten voinnista ja kuinka voimattomaksi tällaisen äärellä itsensä tuntee! Onni onnettomuudessa, että pennut olivat kuitenkin jo näin ”isoja”, viime viikolla tämän kurjimuksen osuessa kohdalle ei ehkä olisi oltu näinkään onnekkaita. Toivotaan, että tämä koettelemus olisi tältä erää tässä, ja saataisiin nyt rauhassa keskittyä kasvuun ja kehitykseen.

Kuvissa pentujen kokoerot eivät niin selkeästi hahmotu, livenä ovat selkeämmät. Huvittaa myös, että livenä erotan Shamaanin ja Maagin ihan ongelmitta, mutta kuvissa ne näyttävät yllättävän paljon toisiltaan. Erotustyö helpottunee, jos Shamaani tosiaan hankkii itselleen tan-merkit.

Tämä video on parasta vastapainoa edellispäivien huolille!

Tänä vuonna ei pentuprojektin vuoksi päästy Joensuuhun porukoille käymään välipäivinä. Porukoiden oli tarkoitus tulla käymään meillä nyt mun vapaiden aikana, mutta jouduttiin siirtämään sitäkin, kun pennut olivat kipeinä. Onneksi tulossa on vielä ylimääräisiä pyhäpäiviä, mukavampi on ottaa vieraita vastaan, kun pennuilla on kaikki kunnossa eikä itsekään ole ihan nollat taulussa. Aika ryytynyt olo on näiden parin viime päivän jäljiltä, mutta se on toissijaista, tärkeintä, että pentujen vointi on kohentunut.


Jätä kommentti

Hyvää joulua ja pentukuulumisia!

Hyvää joulua! Vasemmalta oikealle: Noituri, Welho, Shamaani, Manaaja, Maagi ja Noita

Pennuille kuuluu hyvää – painot nousevat kohisten ja kasvutahti on ihan mieletön. Ihan ei kukaan saa painoaan tuplattua viikon ikään mennessä, mutta tärkeintä on, että kaikki kasvavat tasaiseen tahtiin. Huomenna pennut täyttävät jo viikon. Hyvin elinvoimaisia ovat kaikki ja myös aika tyytyväisen oloista sakkia, ainakin useimmiten 😀 Vaikka viikko on tuntunut aika raskaalta katkonaisten yöunien ja joulunaluskiireiden keskellä, niin olen kyllä niin onnellinen, kun meillä on pentuja! Tämä on ihanaa aikaa ❤

Pennuista ei ole ollut huolta, mutta Taikasta vähän on – sillä alkoi synnytyksen jälkeen sitkeä ripuli. Todennäköisesti ripulin aiheuttajana on synnytyksen yhteydessä syödyt istukat, jotka katosivat kitusiin niin nopeasti, ettei koomainen kätilö kerennyt kissaa sanoa. Alkuviikosta näytti, että tilanne helpottuu ihan itsestään, mutta keskiviikkona juostiin taas kilpaa ulkona ja jatkettiin mattopyykillä siitä huolimatta. Taikan vointi oli muuten ihan hyvä, se on ollut koko ajan pirteä, ei ole ollut kuumetta, se on juonut ihan hyvin ja syönytkin, yksittäisiä kertoja se oksenteli alkuviikosta. Keskiviikkona kuitenkin soittelin lähiklinikoita läpi ennakoiden tulevaa pitkää viikonloppua, että mitä voitaisiin tehdä nyt, ettei vointi heikkene viikonloppuna ja jouduta sen takia hakeutumaan päivystykseen. Aikoja ei tietenkään ollut enää mihinkään, mutta lähiklinikan eläinlääkäri määräsi nestemäistä kaoliini-pektiiniä, jonka nimeen ainakin klinikan väki tuntui vannovan nopeana apuna ripuliin. Kävin hakemassa lääkkeen klinikalta ja aloitin sen Taikalle heti. Taikan ruokahalu parani entisestään jo ensimmäisen annoksen jälkeen. Vasta eilen illalla tuotokset osoittivat edes hieman kiinteytymisen merkkejä, vieläkin tosin on löysää. Mutta joskopa se tästä. Alkuviikosta ollaan yhteyksissä klinikalle uudestaan, jos jatkuu edelleen, ja toki hakeudutaan matalalla kynnyksellä jo pyhinä päivystykseen, jos näkyy yleisvoinnissa heikkenemistä.

Kuvissa vasemmalla Shamaani, oikealla Maagi. Kokoero on tasoittunut 🙂

Shamaani on saanut hyvin massaa lisää. Se oli syntyessään aika kuivakka, mutta muotoihin on tullut pyöreyttä – ja kuten alla olevasta videosta näkyy, se on tuonut ihan uudenlaisia ongelmia meidän pienen tättärän elämään 😀 Shamaanin syöntityyli oli varsin omalaatuinen alkuviikosta – se makasi pitkittäin sisarustensa päällä ja söi ahnaasti. Nyt muotojen myötä rassukka ei pysy enää kyljellään vaan pyörähtää alas, ja sekös suututtaa! Huutoa ja kaikenlaista narinaa kuuluu edelleen, tytteli kertoo hyvin selvästi, kun joku juttu ei käy. Surettaa, kun pentua syliin nostaessa tunnen, kuinka sen keho on ihan kokovartalokipsissä, täytyy toivoa, että saisin sitä vähän autettua ennen kuin pennut pääsevät Katriinan hoitoon.

Siskolikka Maagista on kehkeytymässä varsinainen peto. Tiistaiaamuna nostaessani sitä puntarille mulle taas muristiin kauhean pelottavasti ja vakuuttavasti 😀 Ymmärrän toki, että meille naispuolisille puntarille meneminen on joskus vastenmielistä. Maagi on sellainen keskiverto äänenkäytössä, ääntä lähtee jonkin verran, muttei mitenkään häiritsevän paljon. Maagi on myös tosi liikkuvainen, se sylissäkin lähtee vipeltämään hillitöntä kyytiä – ja yleensä kiipeää ylöspäin. Tänään Biosensor-ohjelman neljäntenä päivänä Maagi oli reporankana pystyasennossa pentua pidettäessä, on siis saamassa jutun juonesta hyvin kiinni!

Punanuttuinen kaksikko, ensimmäisessä kuvassa Noituri vasemmalla ja Noita oikealla, muissa toisinpäin.

Nämä punaiset ovat herättäneet ihmisten mielenkiinnon – ilmeisesti kaikki näkevät vaaleanpunaista näitä tyyppejä katsellessaan 😀 Ei sinänsä ihan syyttä, sillä aika huikeanoloisia tyyppejä vaikuttavat tälleen vajaan viikon perusteella olevan! En tiedä, millainen pentujen isoisä Vega (Ghosteye’s Elboron Eternal) oli samanikäisenä, mutta arvelisin, että hyvin samantyylinen kuin millainen Noituri on. Noituri on tosi cool ja lunki jätkänpätkä, se ei paljon ääntele oli tilanne mikä hyvänsä, se edelleen rauhoittuu syliin lähes samantien. Jos pitäisi kuvata tätä pentua yhdellä sanalla, sanoisin ensimmäisenä rauha. Samaan aikaan tuntuu, että tässä pennussa on jotain tosi tyyntä voimaa. En meinaa millään malttaa odottaa, mihin suuntaan pennut kasvavat ja kehittyvät!

Noita on hyvin samanhenkinen kuin Noituri, ja sinänsä on hauskaa, että nämä kaksi ovat yleensä aina samassa paikassa nukkumassa toistensa kylkiin liimautuneina. Jos kuvaussession ajaksi yrittää laittaa ne eri puolille, ei aikaakaan, kun ne ovat mönkineet takaisin toistensa viereen. Noita on Noituriin verrattuna ihan piirun äänekkäämpi, mutta siis nartuista kuitenkin ehdottomasti hiljaisin. Noidalla on samaa rauhaa ja tyyntä voimaa kuin Noiturilla, molemmat myös ihanasti käyttävät jo nenäänsä, välillä oikein kuulee, kuinka intensiivisesti ne nuuskuttavat. Voi pienet punaiset (ja kaikki rakkaat muunväriset pikkuiset) – taidan minäkin nähdä vaaleanpunaista!

Welho on symppis tyyppi – se on aina vähän hukassa! Vaikka Taikan tullessa syöttämään pentuja nostan sen maitobaarin äärelle, ei aikaakaan, kun Welho huutelee apua eksyttyään Taikan selän taakse tai toiselle puolelle pentulaatikkoa. Welho taitaa olla pojista äänekkäin ainakin tällä hetkellä, mutta harvoin kyllä huutelee ilman mitään hyvää syytä. Welhon paino on noussut maltillisimmin kaikista pennuista, varmaan juurikin tuosta syystä, että se raasu eksyy aina ennen ruokailua maitobaarista.

Majava-Manaaja on hauska, syliin nostettaessa rennon letkeä ja yleensä asioidenlaitoihin varsin tyytyväinen tyyppi. Ääntelee harvakseltaan eli tosi vähän. Jos Majavaa pitäisi kuvata yhdellä sanalla, sanoisin tyytyväinen. Aino sanoi tässä päivänä eräänä, että Manaajasta tulee mieleen pentujen Vilppu-eno (E. You Are Not Alone), väritys toki tekee paljon 😀 Manaajalla on suorempi piirto naamassa, mutta yhtä hienot hyvin pienet pyhäsukat jalassa.

Kuuntele äänet päällä 😀

Pentujen Biosensor-ohjelma alkoi tosiaan alkuviikosta. Vielä ei ole tullut siinä kovin isoja eroja pentujen välillä, mutta harvemmin mun pennuilla on niitä tullutkaan. Kaikki pyrkivät selälleen kääntämisessä pienen ääntelyn kerä kääntymään ympäri, ja tässä porukassa Maagi ja Manaaja ovat mun pennuista ensimmäiset, jotka ovat pyrkineet pois jääkaappikylmän kostean pyyhkeen päältä. Jotenkin tuo pois pyrkiminen minusta kertoo hyvin näiden pentujen liikkuvuudesta – ei uskoisi vajaan viikon ikäisiksi. Kun kerroin mun tulevan pentueen vanhemmista kasvattajakollegalleni ja ystävälleni Minnalle, että taitaa tulla melkoisia menijöitä – mitä lie ennustajan lahjoja 😀 Osasin toki itsekin odottaa, että tästä porukasta tuskin tulee mitään sohvapottuja.

Sara ja Lempi saivat joulun kunniaksi tänään aamulla vähän nuuskutella Noiturin kanssa, molemmat niin malttamattomina aina odottavat pentuhuoneen ovella, että milloin sinne pääsee kylään. Taika on siskoaan lunkimpi, mitä tulee pentuhuoneen edustalla norkoilijoihin, mutta kyllä sekin vielä olemuksellaan ilmaisee, että pennut ovat vielä liian pieniä ottamaan vastaan koiravieraita.

Muissa uutisissa mainittakoon, että tiistaina käväisin Moiran (Color Runs Ready for Success) ja Saran (E. Soraya) kanssa Tampereella Katriinan hoidettavana. Moira oli parempi kuin viimeksi, muttei vieläkään kunnossa. Oli kyllä kiva huomata, että nyt Moira oli rennompi ja vapautuneempi kuin mitä se oli meillä ollessaan, ihan oma itsensä 🙂 Syvällä olleet jumit ja Katriinan kuvaamat ”kuumotukset” olivat kadonneet edellisen hoidon jälkeen, tällä kertaa hoidettiin jalkoja ja muuta yleistilannetta. Moira tarvitsee edelleen hoitoa, mutta nyt voidaan siirtyä ns. normihoitoväliin eli katsellaan seuraavaa hoitoa kevättalvelle.

Sara on vetänyt muutamat lipat tässä talven liukkailla, viimeksi viime viikolla niin, että takapää luiskahti kurvissa alta. Jotain tuntemuksia sillä on ollut, sillä kovasti on nuoltu etujalkoja ja kirputettu takajalkoja. Lantio oli vähemmän yllättäen kierossa ja niska myös jökissä, liikkeeseen tuli hoidon jälkeen kovasti kaivattua ilmavuutta, vaivattomuutta ja joustoa.

Loppuviikosta Taikaa on pentujen hoidon ohella alkanut enemmän kiinnostaa myös, mitä muualla talossa tapahtuu. Alkuviikosta korttelin kiertäminen tuntui mammakoiralle liian pitkältä mutkalta, mutta viikon edetessä kiire takaisin pentujen luo on alkanut helpottaa. Keskiviikkona otin Taikan mukaan pienelle iltalenkille, torstaiaamuna se pääsi mukaan meidän normiaamulenkille ennen aamuvuoroon menoa. Taika on kovasti nauttinut ulkoilusta. Tässä viikon kynnyksellä mulla aiemmatkin nartut ovat alkaneet ilmoitella, että pennunhoidon vastapainoksi kaivataan jo vähän muuta. Pennut on tankattu hyvin ennen lähtöä, ja joka kerta on ollut hiljaista, kun ollaan tultu takaisin kotiin, vielä ei olla pitkiä aikoja poissa. Taikakin malttaa paremmin keskittyä pentujen hoitoon, kun pääsee ulkoilemaan.