Empathica's Blogi


Jätä kommentti

Lempi kasvaa, kesä tulee

Aloitettakoon kertomalla Lempin aka Rottakoiran kuulumisista. Lempi on kasvanut ihan hirveästi, jalat ovat venyneet silmissä. Korvien asento on elänyt viikkojen varrella melkoisesti, nyt ne ovat toistaiseksi jääneet alimmaisena olevan kuvan tapaisesti. Aika somat! Lieviä kasvukipuja taitaa olla ainakin jalkojen satunnaisesta narskuttelusta päätellen. Olen kevyesti hoitanut Lempin jalkoja, mikä on narskuttelua selvästi vähentänyt. Ehkäpä kohta helpottaa, ainakin hetkellisesti ennen seuraavaa kasvupyrähdystä.

Kasvuvaiheen myötä kuonokin on venähtänyt, ja ikeniä ilmeisesti kutittaa, sillä ulkoa pitää syödä ja pureskella kaikki mahdollinen. Kepit ja kävyt saavat kyytiä, muut suuhun päätyneet jutut on korjattu sieltä pikaisesti pois. Tämä osa pentuarkea oli päässyt unohtumaan, koko ajan saa olla silmät selässä ja haukkana vahtimassa, mitä pennun suuhun seuraavaksi päätyy. Pentu ei kyllä hirveästi muuten pyri pureskelemaan esim. sormia, ja mummukoirat ovat saaneet olla rauhassa pentuhampailta.

Nyt jo 13,5-viikkoinen Lempi osaa jo yhtä sun toista. Hihnassa kävellään pääsääntöisesti aika nätisti, istuminen onnistuu välillä jo jonkun muunkin kuin minun pyynnöstä, ja odottaminenkin luonnistuu. Pentu kärsi ensimmäisten viikkojen aikana ikävästä autopahoinvoinnista, mutta nyt viimein näyttäisi, että sekin alkaa helpottaa. Olen vähän kiireiden keskellä laiskistunut iltatreeneissä, täytyisi ottaa itseään niskasta kiinni. Ensi kuun alussa aloitamme kisapentuvalmennuksessa treenit Haukkuvaarassa, mahtavaa! Odotan jo innolla, että pääsen työstämään Lempiä lisää. Kiva myös päästä samaan ryhmään Vilpun ja Freyan kanssa 🙂

11.5. käytiin hakemassa 12-viikkoisrokotukset lähiklinikalla. Koko henkilökunta eläinlääkäriä myöten kehuivat reipasta pentua ja etenkin sen luonnetta maasta taivaisiin. Olin syystäkin ylpeä pienestä. Rokotuksen laittoa pentu ei edes huomannut. Painoa oli silloin 7,8kg, sen jälkeen ei puntarilla ollakaan käväisty. Seuraavat rokotukset mennään hakemaan kesäkuun alkupuolella.

Viime viikolla meillä oli taas hoitolaisia, kun Leo ja äitinsä Lyyli tulivat meille. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että hetkittäin tarvittiin enemmän kuin vähän kärsivällisyyttä kahden pennun touhujen katselemiseen. Leolla ja Lempillä on ikäeroa 5 viikkoa, ja meno oli sen mukaista. Välillä oli pakko erottaa pennut portin eri puolille, sillä taukoja ei leikkimiseen muuten juuri syntynyt. Yöllä sentään malttoivat molemmat nukkua, mutta heti aamusta hyvin levätyn yön jälkeen ralli taas jatkui.

Toisaalta oli ihana, että Lempillä oli pentuseuraa, leikkikavereita ei vielä ole ollut liiaksi. Leolla ja Lempillä synkkasi kyllä heti ensikohtaamisesta lähtien. Pusujakin vaihdettiin 🙂

Lyyli-mamma sen sijaan oli lähinnä surkuhupaisa näky – sillä on tällä hetkellä karvaa lähinnä korvissa ja hännässä. Muuten mammakoira jakselee oikein hyvin ja on palautunut pentuprojektin jäljiltä erinomaisesti. Isoimmassa kuvassa on kolme sukupolvea.

Leosta on kasvamassa hauska nuori pojankloppi. Kovin on vauhdikas ja iloinen pieni poika, ja komeakin siitä taitaa tulla 🙂 Tässä videon muodossa pieni pätkä pentujen leikeistä lenkin varrella:

Viime torstaina käväistiin lenkillä Vilppu-veljen kanssa ennen kuin Tiia haki Leon kotiin. Kolmen pennun leikeissä Lempi-tättärä taisi määrätä tahdin ja pojat lähinnä komppasivat mukana. Leo oli kirinyt Vilpun ohi kasvussa, painoakin taisi olla hieman yli kilon verran enemmän.

Kuvissakin vauhdikkaat pennut olivat pääosassa, aikuiset eivät juuri linssin eteen ehtineet…

…Paitsi hetkittäin 🙂

Poseerauskuviakin piti pennuista ottaa, että voi sitten joskus taas muistella, kuinka pieniä pennut joskus olivatkaan.

Vilppu (E. You Are Not Alone) 18vkoa

Leo (E. Maybe I’m A Lion) 18vkoa

Lempi (Two Coast’s Rala) 13vkoa

Lyyli majailee vielä meillä, sillä ilmoitin sen helatorstain rallytokokisoihin, jotka ovat samalla australianpaimenkoirien rotumestaruudet. Siellä onkin Emppuja ja laajennetun Emppuperheen jäseniä aika mukavasti esillä!

Lempin kanssa on panostettu kaupunkikävelyihin! Toissa viikolla käytiin Jyväskylän keskustassa Venlan ja Vilpun kanssa, viime viikolla vierailtiin Joensuussa ja seurana oli Mari ja Lysti. Lempi oli tosi reipas Joensuun keskustassa, sitä eivät hätkäyttäneet kovat äänet, liikenne tai oikein mikään muukaan. Kierroksen loppupuolella vastaan tullut ritilä oli alkuun vähän kummallinen tuttavuus, vaikka ritilöillä ollaan vierailtu aiemminkin. Paljon palkkaa ja pian pentu käveli ritilällä jo reippaammin. Lempi pääsi myös Romeo-rantalaivaan hengailemaan siksi aikaa, kun omistaja nautiskeli virvokkeita lämpimänä kesäpäivänä.

Joensuun reissulla pentu kohtasi myös paljon uusia ihmisiä. Sosiaalinen pentu rakasti tasapuolisesti kaikkia ikään ja kokoon katsomatta 🙂

Sunnuntaina käväistiin ajamassa kevään ensimmäiset jäljet. Mummut olivat kovassa iskussa, tuloksena hienot jäljet molemmille ja kaikki kepit ja esineet löytyivät! Neve löysi ajamansa jäljen läheisyydestä vähän yllättävän esineen:

FullSizeRender(5)Mukaanhan se täytyi ottaa, kun mummukoira sen niin hienosti ilmaisi. Onneksi ei tassuihin sattunut, veitsi oli avonaisena maastossa…

Lempi teki myös ensimmäisen jälkensä. Kokeiluun lähtee nyt opettaa pentu jäljelle kokonaan ilman namien viljelyä, kepit suoraan jäljellä. Lempin ensimmäinen jälki oli tiheillä askeleilla tampattu, kuusi keppiä n. 10 askeleen välein. Pentu tarjosi ensimmäisillä pätkillä lähinnä kontaktia, tarvitsi liikettä avuksi edetäkseen jäljellä. Hienosti reagoi keppeihin jo alusta asti ja etenkin sen jälkeen, kun ensimmäisistä sai hillittömät kehut ja namuja. Viimeinen 10 askeleen pätkä oli hienoin – pentu lähti jäljestämään viidenneltä kepiltä lähestulkoon ilman apuja ja löysi viimeisen kepin ❤

Lopuksi tuloshehkutusta! Keksi (E. Naroona) kävi Ainon kanssa Muuramen iltatokokisoissa 15.5. tekaisemassa törkeän upean ALO1:sen 188,5 pisteellä, kunniapalkinnolla ja vielä luokkavoiton kera! Paljon onnea Aino ja Keksi, aivan huikea suoritus! ❤

FullSizeRender

Mari ja Noa (E. Norris) kävivät myös kisaamassa tokoa viime viikonloppuna, tuloksena toinen AVO2-tulos. Pisterivi oli muuten todella upea, mutta kaksi harmillista nollaa siellä seassa. Paljon onnea tuloksesta ja tsemppiä jatkoon, olen ihan varma, että 1-tulos on vain ajan kysymys tämän parivaljakon kohdalla 🙂


3 kommenttia

Uusi alku?

On meilläkin tapahtunut jotain. Ei olla tahkottu kisatuloksia, mutta on otettu yksi vaikeimmista askelista eteenpäin. Varautukaa kilometripostaukseen, sillä lupasin ystäville ”tarkemman reissuselostuksen” blogiin. Meille muutti pari viikkoa sitten tällainen:

DIN_0792

Jokainen, joka minua vähänkin tuntee, tietää, etten ole kovinkaan impulsiivinen, mitä tulee koirien hankintaan. On paljon tyypillisempää, että murehdin, märehdin, mietin ja pohdin, yleensä aika pitkään, joskus vuosiakin. Silloin, kun minulla vielä oli Hilda, olin ajatellut, että seuraava pentu voisi tulla ehkä joskus ensi vuonna aikaisintaan. (Jos vaan suinkin maltan odottaa sinne saakka.) Mutta sitten minulla ei yhtäkkiä ollutkaan enää Hildaa, ei koiraa, jonka kanssa voisin ajatella harrastavani vielä useita vuosia aktiivisesti. Rini ja Neve ovat vielä nyt hyvässä kunnossa, mutta fakta on, että ne täyttävät tänä syksynä 11 vuotta, enkä voi ajatella treenaavani niitä kovin tavoitteellisesti enää kovin monta vuotta eteenpäin.

Olen kärsinyt kroonisesta pentukuumeesta vuosikausia. Viime joulukuusta lähtien pentukuume on ollut poissa. Ei minulla ollut pennun kaipuu vieläkään, oikeastaan pelkkä ajatus pennun ottamisesta ihan rehellisesti pelotti. Kai se pelottaa vähän vieläkin. Pelko ei ole estänyt katselemasta, millaisia pentueita on tulossa. Joistakin pentueista vähän kyselinkin, kysyminenhän ei maksa vielä mitään.

DIN_0773

2,5 viikkoa sitten tulin yövuoroon töihin ja selasin tapani mukaan taas aussiekasvattajien sivuja. Selailin yhtä facebookin seka- ja työlinjaisten aussieitten kasvattajien ryhmääkin, jota aina silloin tällöin olen silmäillyt. Eräs kasvattaja oli sinne laittanut kuvia pennuistaan ja kertoi muutaman pennun olevan vielä vapaana, yksi tyttökin joukossa oli. Olin pentuetta silmäillyt vähän joskus aiemminkin, mutten oikeastaan muista aiheesta sen enempää. Katselin pentujen kuvia, linkitin Ainolle kuvan ja tuumasin, että siinä on aika soma pentu. Aino kysyi, tuliko fiilis. En oikein osannut vastata, lähinnä mieleeni tuli sata syytä, miksi nyt ei kannata, ei ole hyvä hetki, en ole valmis ja kun en oikeasti pysty vielä ajattelemaan mitään pentua. Aino totesi, että no miksi et kysyisi, kun se kysyminen ei vielä mitään maksa. Ajattelin ensin, että en taida kysyä, mutta hetki myöhemmin olinkin sitten jo naputtamassa viestiä. Lopuksi painoin pienen empimisen jälkeen lähetä-nappia. Sillä olikin aika kauaskantoiset seuraukset!

Vaihdoin kasvattajan kanssa aika monta viestiä alkuyön aikana. Kävi ilmi, että pentu, jonka alun perin piti olla vapaana, olikin jo varattu, mutta toinen narttupentu saattaisi olla vapaana. Jäätiin niille puheille, että hän palaa asiaan, minä huokaisin jo vähän helpotuksesta – huh, eiköhän se tähän jää. Aamulla menin nukkumaan yövuoron päälle, mielessäni hetken leikitellen, että millaistahan elämä olisi, jos pentu tulisikin. Nukahdin huojentuneena ajatellen, että onneksi ei vielä. Kun heräsin ja katsoin puhelinta, huomasin saaneeni aika monta viestiä. Narttupentu on vapaana. Katselin kuvia, lueskelin uudelleen ja uudelleen vanhempien ja pennun kuvauksia. Mietin, että jos pentu on puoliksikaan niin hyvä kuin kuvaus antaa ymmärtää, se kuulostaa oikeastaan aika täydelliseltä.

DSC_0240

Sitten kasvattaja kysyi, mitä oikein olen pennun varalle tulevaisuuteen suunnitellut. Kotisivuiltani käy ilmi, että kasvattamani aussiet eivät ole työlinjaisia. Olenko suunnitellut pennun jalostuskäyttöä, jos olen, millaiselle koiralle. Ihan asiallisia kysymyksiä, taatusti kysyisin itsekin, jos toinen kasvattaja olisi kiinnostunut minun pennustani. Kerroin, niin kuin asia on – olen ensisijaisesti etsimässä pentua perheenjäseneksi ja tulevaisuuden harrastuskaverikseni. Kerroin omasta ihanneaussiestani, kasvatusideologiastani ja että ennen jalostushaaveita pitää ensin olla tietoa, onko pentu terve ja hyväluonteinen ja onko sillä rodulle jotain annettavaa. Ja että jos koskaan pentuja suunnittelisin, niin olisin kyllä kasvattajaan yhteydessä. Mielessäni ajattelin, että huh – tähän se nyt jää, tähän se kaatuu.

20170328_094711Tätä voi kutsua jo pentulaumaksi – 10 pentua!

Paitsi että ei jäänyt. Tulin yövuoroon töihin, ja ahkera viestittely jatkui. Toisaalta tunnelma alkoi olla jännittynyt, toisena hetkenä tuntui, että olen kohta ihan kauhunsekaisessa paniikissa. Mietin ihan taukoamatta, olenko tähän valmis, onko nyt oikea hetki, entä jos minusta ei olekaan tähän, entä jos pentu tulee ja en jaksakaan. Seuraavana päivänä viestittely jatkui – pitäisi tehdä päätös. Milloin tulen pentua hakemaan? Pennuthan olivat jo 9-viikkoisia ja kasvavat nopeasti, nyt ne menisivät vielä lentokoneessa matkustamossa.

Istuisin varmaan edelleen kotona keittiön pöydän ääressä ahdistuneena ja tuskaisena, jos Aino ei olisi tullut. Aino tuumasi, että menepä hakemaan kaupasta jotain ruokaa, niin hän hoitaa. Kun tulin kotiin, mulle oli lentoliput ja auto varattuna. Jotenkin tuntui kauhean huojentavalta, kun ei tarvinnut päättää itse. Vaikka päätinhän minä itse, Aino vain pisti toimeksi. Sitten iski uusi paniikinaihe – missä hitossa on mun passi? Onko se enää edes voimassa? Muistin tarkkaan, missä kassissa passin viimeksi olin ehkä 2 vuotta sitten nähnyt, mutta kyseistä kassia en kyllä muistanut nähneeni ihan hetkeen. Viimeisin näköhavainto oli auton takapenkillä, siitäkin aikaa pitkälti. Muuton yhteydessä en muista kassia nähneeni. Varastosta se lopulta löytyi kuin ihmeen kaupalla. Se tuntui viimeiseltä merkiltä, sen on tarkoitus mennä näin, mun on tarkoitus lähteä matkaan.

20170328_121348Maitobaarissa lienee ollut ahdasta ja mammakoiralla melkoinen työ

Sunnuntaiaamuna loppui yövuorot. Blokkasin parhaani mukaan kaikki lähtöön liityvät ajatukset. Maanantaina kävin hieromassa muutaman koiran. Vein mummukoirat Ainolle hoitoon. Ajoin Espooseen Lotalle yöksi. Edelleen blokkasin lähtöön liittyvät ajatukset. Minä yksin, ulkomaille. Saksassa pitäisi ajaa autoakin. Tiistaiaamuna herätyskellon soidessa piti vaan pistää hösseliksi. Lentokentälle ajaessa ajattelin, että en varmaan tule hengissä takaisin kotiin. Lentokoneeseen astuessani ajattelin, että se ihan varmasti tippuu alas taivaalta, joko terroristien avustamana tai teknisen vian takia. Saksaan lensin Oslon kautta, koska 1100 euroa halvemmat lentoliput yhdellä koneen vaihdolla oli aika hyvä motivaattori.

18360766_10155198344947808_31261184_nPilvilinnoja lentokoneesta kuvattuna

18336716_10155198344992808_1517534458_nKallein syömäni aamiainen evör. Näyttää simppeliltä ja yksinkertaiselta (mitä se olikin), mutta nälässään ihminen sortuu joskus epätoivoisuuteen. Ei turhaan nurista, että Norjassa on kallista.

Oslossa hengailin lentokentällä jokusen tunnin. Kiertelin pienissä myymälöissä ja taxfreessä, mutten ostanut mitään. Havaitsin Norjassa trolli-kulttuurin vielä elävän, Suomesta ne ovat tainneet jo kadota. Ne muutamat ystäväni, jotka reissustani tiesivät, viestittelivät kanssani ahkerasti facebookin mesessä ja miettivät mm. pennulle nimeä. Pentu kulki nimellä Punkkurottakala (punkku = punainen, rotta koska puikkonaama ja siimahäntä, kala pennun työnimestä kasvattajalla). Itse pohdiskelin, osaisinko selittää ja kysellä kaiken tarvittavan englanniksi, ja lähtisikö pentu edes mukaani. Aika meni ihan mukavasti, ja lento Oslosta Hampuriin ei aiheuttanut enää yhtä pahaa pahoinvointia kuin ensimmäinen lento Osloon. Taivaalla liidellessä katselin pilvilinnoja ja ajattelin Hildaa kauhea ikävä kurkussa ja rinnassa puristaen.

Hampuriin saapuessa alkoi jo aika tavalla jännittää. Ajatukset kääntyivät pikkuhiljaa pentuun. Hampurin lentokenttä oli isompi kuin olin ajatellut. Olin jo aika tavalla myöhässä suunnitellusta ja valmiiksi tiukasta aikataulustani, kun viimein löysin autovuokraamon. Siellä selviää, että muuten hyvä, mutta varaamasi auto olikin varattu eiliselle. Kaikki firman autot olivat ajossa. Parin tunnin päästä voisi auto järjestyä. Se ei tietenkään käynyt päinsä, koska parin tunnin päästä pitäisi olla jo matkalla takaisin kentälle. Ehdin jo miettiä, että tähänkö tämä nyt sitten jää, vaikka tänne asti pääsin, kun eräs pariskunta tulee palauttamaan autoa etuajassa. Tolkuttomasti aikaa vieneiden paperisotkujen jälkeen sain kuin sainkin auton alleni. Oli oma hommansa löytää auto, varsinkin, kun se oli kyllä virkailijan mainitsemassa kerroksessa, muttei lähimaillakaan aluetta, jossa sen piti olla. Sitten piti saada navigaattori vielä kommunikoimaan kielellä, josta olisi mulle jotain iloa. Onneksi se oli TomTom. Tässä vaiheessa olin aikataulustani myöhässä jo tunnin, joten eipä ollut pahemmin aikaa ahdistua ajatuksesta Hampurissa autolla ajamisesta yksin. Auto käyntiin, kaasujalka tukevasti pedaalille ja menoksi!

Motarille selvittyäni matka sujui varsin mukavasti. Maisemat olivat upeita, ja Saksassa kevät oli jo pitkällä. Kuvia en valitettavasti kerennyt ottaa. Löysin Wrohmiin sujuvasti, ja Julianen pihaan parkkeeratessani Juliane tulikin jo vastaan pienen punaisen siimahännän kanssa. Rala juoksi minua vastaan, hyppäsi syliin ja nuoli naaman. Se taisi olla hetki, kun ajattelin, että jos olet ihan oikeasti tällainen, en minä sinua tänne jätä.

18361810_10155198397817808_684095882_n

Virallisesti pentu on Two Coast’s Rala

Kovin pitkään en ennättänyt Julianen luona valitettavasti vierailla, se on ainut asia, mikä reissussa harmitti. Näin Ralan emän Lion, joka ensikohtaamisella teki minuun suuren vaikutuksen. Se tuli niin iloisesti ja ennakkoluulottomasti minua vastaan ja nautiskeli rapsutuksista. En voi sanoa tuntevani Ralan takaa tulevia linjoja saati koiria kovinkaan hyvin, joten emän, jäljellä olevien sisarusten ja pentujen kasvuympäristön näkeminen oli todella tärkeää. Pennuista näki, että emä oli ne hoitanut hyvin, ja niihin oli panostettu aikaa ja vaivaa. Oli vähän epätodellinen olo, kun kirjoitin nimeni alle sopimukseen koiran kaupasta. Toisaalta miksi en olisi kirjoittanut – pentu vastasi sitä, mitä kasvattaja oli minulle siitä kertonutkin.

Kaunis Lio-emä, S Bar L Liocarcinus Crown

Isä Bow, Doc Piepers Avelano

Niin pakattiin pentu boksiin ja lähdettiin paluumatkalle. Matka Wrohmista Hampuriin oli pennulle hankalin – se huusi kuin syötävä ja yritti raivokkaasti päästä ulos boksista. Lisäksi se voi pahoin autossa ja oksensi boksiin, raasu. Aikataulu oli tässä vaiheessa taas tosi tiukka. Pysähdyin matkan varrella tankille, sillä auton vuokra maksoi enemmän, jos palautti auton vajaalla tankilla. Hampurissa löysin kentälle hyvin, mutta siellä ei ollutkaan merkitty vuokra-autojen palautukseen vievää kaistaa niin selkeästi kuin Suomessa. Pyörin kolme kertaa lentokentän rampit summanmutikassa läpi ennen kuin vahingossa eksyin oikealle kaistalle. Epätoivo alkoi siinä kohtaa olla jo melkoinen, sillä aikaa koneen lähtöön oli enää alle 1,5h ja mulla oli lähtöselvitykset, pennun matkalipun ostaminen, turvatarkastukset ja kaikki luonnollisesti vielä tekemättä.

Sain auton palautettua ja yritin pissattaa pennun ennen lähtöä, mutta penturukka oli ihan hukassa suuressa maailmassa eikä sillä ollut ajatustakaan tarpeiden tekemisestä. Kiirehdittiin terminaaliin, jossa rynnättiin ensimmäiseen vastaan tulevaan vessaan, jossa nopeasti huuhtelin enimmät oksennukset pennun rinnuksilta ja tassuista ja siistin vähän kantokoppaa. Mulla ei ollut mitään hajua, mistä terminaalista ja miltä portilta lento lähtee, onneksi matkan varrelle sattui virkailija, joka tiesi nämä kertoa. Sieltä juostiin lähtöselvitystä tekemään, se oli tietenkin toisessa päässä koko lentokenttää. Tiskejä oli siellä niin monta, että meinasi iskeä paniikki, kun Finnairin tiskiä ei löytynyt mistään ja kello tikitti koko ajan. Onneksi taas yksi virkailija sattui olemaan saatavilla, ja hän neuvoi oikealle tiskille. Lähtöselvitys tuli tehtyä ja pentu sai matkalippunsa. Olin etukäteen Finnairilta varmistanut, että pennulle on paikka koneessa, mutten maksanut lippua etukäteen, kun en voinut olla varma, lähteekö pentu kanssani Suomeen.

Turvatarkastus oli tarkempi kuin Suomessa, pennun papereista kukaan ei ollut kiinnostunut, mikä tuntui vähän yllättävältä. Pennun boksin halusivat kyllä tarkastaa huolellisesti, etten vaan salakuljeta siellä huumeita 😀 Turvatarkastuksen jälkeen aikaa koneen lähtöön oli enää 35min, eipä mennyt yhtään tiukille… Löysin oikean portin, havaitsin, ettei koneeseen pakkautuminen ollut vielä alkanut, ja olisin voinut itkeä ilosta, kun portin vieressä oli koju, josta sai ostettua pullon Pepsi Maxia ja täytetyn sämpylän. Tiukkaan aikatauluun Saksassa ei lukeutunut ruokataukoa 😀 Ehdin ottaa pentua vähän vielä jaloittelemaan ennen koneeseen menoa, se katseli kiinnostuneena ihmisten menoa ja tuntui lähinnä ihmettelevän, miksei kukaan pysähtynyt rakastamaan.

Koneeseen pakkautuessa olo oli todella huojentunut – olin selvinnyt! Mielessäni ajattelin, että nyt olisi kohtalon ivaa, jos kone putoaisi taivaalta. Vähän jännitti, millaisen konsertin pentu pistäisi pystyyn koneen lähtiessä liikkeelle, mutta se oli todella väsynyt reissusta ja nukkui ihan hiljaa koko lentomatkan Helsinkiin. Niin nukuin kyllä minäkin, päivä oli ollut pitkä ja raskas. Heräsin vasta koneen laskeutuessa Helsinki-Vantaan lentokentälle, pentu ei tiennyt laskeutumisestakaan yhtään mitään.

Helsingin päässäkään kukaan ei tullut pennun papereita kyselemään. Käveltiin pihalle, otin pennun boksista ja pissatauko olikin jo pennun mielestä paikallaan. Se otti minuun tosi paljon kontaktia ja kulki häntä pystyssä reippaasti mukana. Auton löytämiseen meni hetki, kun tultiinkin toisesta terminaalista ulos kuin mistä aamulla olin mennyt sisään. Siinä pennun kanssa kävellessä aloin miettiä, että pennulle pitäisi varmaan olla joku ehkä vähän Punkkurottakalaa kauniimpi nimi. Rala ei oikein suomalaiseen suuhun minusta istunut, ei minun suuhuni ainakaan. Sitten mietin, että pentuhan oli näin lyhyen tuttavuuden perusteella täyttä rakkautta, joten se voisi olla Lempi. Kun testimielessä sitä Lempiksi kutsuin, se otti minuun heti kontaktia. Siitä nimi sitten jäi. Yritin autolla tarjoilla pennulle ruokaa ennen lähtöä, mutta se taisi olla vähän pahoinvoiva, sillä ruoka jäi kuppiin.

Lähdettiin vielä yötä vasten ajamaan kotiin, ja hyvä niin, sillä pian Helsingistä päästyämme alkoi sataa lunta. Mulla oli tietenkin jo kesärenkaat alla. Ajaminen alkoi hirvittää Joutsan jälkeen, kun lunta oli tien päällä jo muutama sentti ja taivaalta satoi vaakatasossa lunta vaan koko ajan lisää. Näkyvyys oli ihan onneton. Oltiin kotona kahden jälkeen yöllä, ja minä olin kuolemanväsynyt. Käytin pennun nopsaan pihalla, tarjoilin sille ruokaa vähän paremmalla menestyksellä ja lähdettiin yrittämään unta. Pentu alkoi ulvoa heti, kun katosin näkyvistä. Yritin ensin olla noteeraamatta sitä ajatellen, että kyllä se lopettaa, kun huomaa, ettei saa sillä mitään. Kellon lähestyessä kolmea ja ulvonnan jatkuessa oli pakko sanoa sille, että täällä ei kuule voi yöllä ulvoa, mene nukkumaan. Se ilmeisesti ymmärsi puhetta, koska pian kuului kevyt tömähdys ja sen jälkeen tuhinaa 😀

18424802_10155200649157808_382249058_nKorvat kokoluokkaa corgi…

Aamulla herättiin varhain ja lähdettiin ihmettelemään lumimaisemaa. Pentu ei kovin kauas jaloista lähtenyt, mikä oli toisaalta hyväkin. Kuvien ottamisesta se tosin teki vähän haastavaa, mutta se lienee toissijaista. Ensimmäisiä pennunkatsojiakin meillä piipahti heti samana päivänä, ensin Elli päivällä, sitten iltapäivästä Aino samalla, kun toi hoidossa olleet Rinin ja Neven kotiin. Mummukoirat totesivat kotiin tullessaan vaan, että täällä on taas tuollainen, ja tutustuminen pentuun oli sillä selvä. Heli ja Jouni pyörähtivät myös meillä pentua katsomassa ja ottivat ihania kuviakin.

Lempi otti vieraat vastaan riemukkaasti eikä säästellyt pusuja (eikä varmaan hirveästi hampaitakaan). Muihin koiriin se teki tuttavuutta vähän varovaisemmin, Ainolla kun oli oma lauma myös mukana. Illasta meidän jäätyä oman porukan kesken tuttavuus oli edistynyt jo tälle asteelle:

18361183_10155198515872808_627375765_n

Olen yrittänyt dokumentoida pennun touhuja ahkerasti. Jos joku asia on jäänyt harmittamaan ihan hirveästi Hildan pentuajoista, niin se, että siitä ei juurikaan ole kuvia. Pentuaika on niin nopeasti ohi, kuviin on ihana palata sitten, kun pentu on kasvanut ison koiran mittoihin. Ja myöhemminkin. En muista aiemmin havainneeni niin selkeästi oman pennun kasvua. Lempi tuntuu kasvavan ihan silmissä.

18360679_10155200649102808_900686632_nYstävät ovat tuoneet paljon lahjoja penskalle, kuvassa vain osa Lempin saamista tuliaisista.

Lempin ensimmäinen viikko Suomessa oli varsin luminen. Tässä muutamia lenkkien varrelta otettuja videopätkiä, ovat puhelinlaatuisia, joten laatu ei valitettavasti päätä huimaa. Mutta muistoja, muistoja.


Kameraa olen yrittänyt ulkoiluttaa ahkerasti. Tässä muutama valikoitu kuva ensimmäiseltä yhteislenkiltä mummukoirien kanssa. Lempi ei ollut varsinaisesti levoton yksin meillä ollessaan, mutta selkeästi sitä tuntui kuitenkin rauhoittavan, kun sai mummukoirat seurakseen. Pennulle oli varmasti iso muutos lähteä äidin ja ison sisaruslauman keskeltä isoon maailmaan ihan yksinään.


Hihnakävelyä treenataan päivittäin, nyt se sujuu jo vähän paremmin kuin tällä videolla!

Vappuna tavattiin Freyaa (E. Listen To My Story) pentupainien toivossa. Freya oli vähän vauhdikas ja innokas leikkikaveri, mutta pennuilla tuntui kuitenkin olevan ihan kivaa keskenään. Yllättävän hyvin Lempi piti puolensa leikissä, vaikka Freya oli kokonsakin puolesta etulyöntiasemassa.

Lempi 10,5vkoa

Iloinen Freya 15,5vkoa

Oma lelu, paras lelu!

Kaupunkikävelylläkin on keretty kertaalleen käydä Ellin ja Mauri-malinoisin kanssa. Lempi oli tosi reipas, alkuun Mauri tosin oli sen mielestä vähän epäilyttävä, mutta pian kulkeminen Maurin kanssa sujui jo kuin vanhalta tekijältä. Käväistiin matkakeskuksella hengailemassa, käveltiin kävelykadulla keskustassa, ostettiin jätskiä ja kierrettiin kirkkopuisto. Hyvää harjoitusta pienelle. Pennulle suurin ihmetys olivat jäyhät suomalaiset, jotka eivät tule rakastamaan, vaikka kuinka sinnikkäästi ja vetoavasti katsoisi.

18386989_10155200649392808_219660039_n”Minä tiedän jo, että otan kaikkea. Miksi sulla kestää niin pitkään valita?”

Jätski on hyvää! Kirjurin pisteet menivät suolaiselle kinuskijätskille.

18337456_10155200649407808_1908537739_nKäväistiin Lempin kanssa kaupunkikävelyn päätteeksi vielä Mustissa ja Mirrissä ostoksilla. Sieltä löytyi viimein pennulle rakastajia, se oli niin onnellinen. Samalla punnitsin Lempin, himpun alle 11-viikkoinen rottakala painoi tasan 7kg. Kaupasta tarttui mukaan herkkuja. Ja taas yksi lelu. Jos pentu riemastuu ikihyviksi lelusta, se on tavallaan ostopäätös.

Nyt kotona on taas varsinainen sirkus pyöritettävänä, sillä Keksi ja Karkki ovat meillä hoidossa Ainon ulkomaanreissun ajan. Mukavasti meillä on mennyt ison lauman kanssa, vaikka alkuun aina vähän kauhistelee, että miten noin monen nuoren koiran lauma oikein pyörii. Pentu on tykästynyt erityisesti Keksiin, ja niistä onkin tullut aikalailla erottamaton parivaljakko. Kiva on ollut katsoa, kun Lempi leikkii Keksin kanssa. Rini on yrittänyt leikittää pentua ulkona, mutta kotona leikkiminen ei sovi. Neve on pennun hyväksynyt, mutta on vähän hitaampi ottamaan siihen kontaktia. Sama oli aikoinaan Hildan kanssa, joten en ole huolissani.

Lämmintä kevätpäivää vietettiin lenkillä. Pentukin meni pulikoimaan isojen perässä.

Keksin ja Lempin leikkiä eilispäivältä

Myös Karkki on ansioitunut pennun hoitotätinä

Kuvia lenkiltä

Pennun kanssa on vähän treenailtukin, hauska on ollut lähteä työstämään pennun kanssa pohjia harrastuksille. Ollaan harjoiteltu istumista, maahanmenoa, seisomista, odottamista, luopumista, kontaktia, käsikosketusta, luoksetuloa, omaan nimeen reagoimista, noudon alkeita, perusasennon hakemista oikealla ja vasemmalla, tuttiseuraamista oikealla ja vasemmalla… paljon siis kaikenlaista! Lempi on innokas oppimaan ja tuntuu oppivan nopeasti. Hauska on ollut myös huomata oma kehittyminen koiran koulutuksessa, osaa kiinnittää huomiota ihan pieniin juttuihin, joita aiemmin ei varmasti olisi tullut edes ajatelleeksi.

Eilen treenattiin ulkona Helin, Jounin ja Armaksen kanssa. Kiitos ihanista kuvista!

Rinin ja Keksin kanssa tehtiin ratatreeniä tulevia kisoja varten. Treeneissä oli kivempaa kuin ohjaajan ilme aina antaa kuvissa ymmärtää.

18337479_10155200649587808_423407807_nSaijan ja Ruutin kanssa käytiin myös lenkillä

En ihan vieläkään ole varma, oliko tämä oikein. Olinko valmis, oliko nyt hyvä hetki. Hildan ikävä ei ole poissa, eikä Hildan paikkaa sydämessäni voi kukaan viedä. En toisaalta tiedä sitäkään, olisinko koskaan tullut tämän valmiimmaksi. Paljon hyvää pentu on tuonut tullessaan. Lamaannuttavalta tuntunut väsymys on ainakin hetkeksi väistynyt, ja toistaiseksi tuntuu, että olen jaksanut pentuarkea paljon paremmin kuin mitä etukäteen pelkäsin. Tuntuu, että on hieman helpompi hengittää. Monesti pennun touhuja katsellessa tullutta naurua seuraa vielä itku, ja monesti huomaan miettiväni, miten Hilda pennusta olisi pitänyt ja olisi opettanut sille niin hyviä kuin huonojakin tapoja. Mutta ihana on aamulla herätessä ottaa pentu syliin ja vaihtaa vähän pusuja. Mennään päivä kerrallaan, niin kuin tähänkin asti. Muistaakseni kotimatkalla Saksasta kuuntelin Spotifysta biisin, jonka lyriikoissa laulettiin

”But can you show me your heart / so I can heal / the pieces that hurt?”

Se tuntui sopivan tähän hetkeen, vaikken usko, että särkyneet palaset sydämessäni olisivat parannettavissa. Mutta ehkä Lempi toi tullessaan toivonpilkahduksen ja jaksan taas uskoa tulevaan.


Jätä kommentti

Kasvatit tahkoavat tuloksia

…sellaista tahtia, ettei perässä meinaa pysyä!

  • 29.4. Keksi (E. Naroona) korkkasi tokouransa tosi hyvällä 2-tuloksella
  • Samoissa kisoissa velipoika Noa (E. Norris) tekaisi tosi hyvän 2-tuloksen avoimesta luokasta
  • 5.5. Messille (E. Naldo) viimeinen hyväksytty tulos rallytokon avoimesta luokasta ja samalla koulari RTK2

Ja sokerina pohjalla FF-pentujen isä Vega (Ghosteye’s Elboron Eternal) kävi hakemassa jo ekan hyväksytyn tuloksen rallytokon mestariluokasta. Onnea taas kaikille, tässähän tarvitsee kohta sihteerin pysyäkseen perässä!

18237841_10154958123623961_7737142245897018592_o

Keksi ja Noa kisapäivän päätteeksi 🙂

Leo (E. Maybe I’m A Lion) käväisi vappumätsärissä hakemassa harjoitusta ja vähän palkintoherkkujakin olemalla sinisten pentujen 4. Leo näyttää kuvissa jo niin isolta pojankoltiaiselta 🙂

18192285_10155235567544699_480665656220202394_o

Nada (Hazelmoor Empress Empathica) vietti 1-vuotissynttäreitä 25.4. Nopsaan on vuosi mennyt, tuntuu, ettei siitä ole kauankaan, kun jännitin, että pyöräyttääköhän Fanni mulle pienen Fanninlapsosen. Paljon onnea Nada-Orvokille! ❤ Saa nähdä, missä vaiheessa sitten luustokuviin, vähän jännittäisi jo vilkaista, miltä näyttää 😉

18157808_1466220440095534_1158263103810373629_n


Jätä kommentti

Arki koittaa, oletko valmis

Kasvatit ovat omistajineen tehneet hienoja tuloksia:

  • E. Hazelnuts ”Nekku” rallykisoista 25.3. 99p avoimesta luokasta
  • E. Wishmaster ”Rufus” agikisoista 22.4. lainaohjaajan kanssa pari hienoa hyllyä
  • E. Naldo ”Messi” rallykisoista 9.4. 95p avoimesta luokasta
  • E. Norris ”Noa” rallykisoista 1.4. 86p avoimesta luokasta

Lisäksi FF-pentueen isä Vega (Ghosteye’s Elboron Eternal) tekaisi itselleen RTK3-koularin. Upeeta ja mahtavaa, onnea kaikille tuloksia tahkonneille!

Keksi, Messi ja Nada ovat harjoitelleet vetohommia. Noa on käynyt pari kertaa paimentamassa ja näyttänyt omaavan ainakin innostusta, kiinnostusta ja kuumenemista. Äitinsä poika. Morris on käynyt kaverikoirailemassa kehitysvammaisten palvelukodissa, Keksi taas Neven kanssa mielenterveyskuntoutujien palveluasumisyksikössä. Yola kävi möllitokossa tarkistamassa osaamistasoa kisakenttiä ajatellen, kaukokäskyjen nollaa lukuun ottamatta rivissä oli hienoja pisteitä.

Taika (E. Eyes On Me) 13,5vkoa

FF-pennut ovat hakeneet ekat rokotukset, painon ja omistajilta saatujen kuulumisten perusteella tasaista sakkia ovat edelleen. Ihania pentusia ovat, ja olen ollut niin onnellinen valitsemistani kodeista, jotka ovat olleet näille pennuille juuri ne parhaat mahdolliset. Vilppu ja Freya ovat aloitelleet pentukurssit tokossa ja päässeet hakumetsään ukkoja etsimään, molemmilla tuntuu ainakin intoa olevan. Leo on valloittanut pääkaupunkiseutua, Taika aloittelee piakkoin myös pentukoulua.

DSC_0472

Leo (E. Maybe I’m A Lion) käväisi Lyyli-mamman kanssa jo hoidossakin. Pidettiin pentutreffitkin samalla, meno ei ollut viikkojen varrella juurikaan muuttunut.

Vilppu (E. You Are Not Alone) 10,5 vkoa

Freya (E. Listen To My Story) 10,5vkoa

Leo (E. Maybe I’m A Lion) 10,5vkoa

Sisaruskuvat ❤

Samaan aikaan Nada (Hazelmoor Empress Empathica) oli juoksuhoidossa meillä. Vilinää riitti. Nada ja Leo löysivät toisensa, pari videopätkää sain leikeistä:


Voiko olla ihanampaa kuin pentuhepuli?

Lenkkitunnelmia:

18051966_10155156807412808_15248260_n

Sellaista pientä kokovertailua tuli Nadan meillä ollessa tehtyä. Mummukoirat näyttivät aika pieniltä.

18073580_10155156807467808_553386855_n

Juoksuisten palattua koteihinsa hoitoon tuli ystävän aussieuros Ruby (Peak River Black Ruby). Hoitolaisia on siis riittänyt. Aika hiljaista ja seesteistä on arki kahden mummukoiran kanssa, vaikkei kovin pitkiä aikoja olla ihan kolmestaan oltu. Hildan ikävä vaan pahenee, jos se on mahdollistakaan.

Mummot osaavat ottaa rennosti.

Pääsiäisenä oltiin Joensuussa, kun ei töitä pyhille sattunut. Käytiin mökillä porukoiden ja Ainon lauman kanssa, Joensuussa kevät ei ole niin pitkällä kuin Jyväskylässä, päästiin vielä jäälle lenkillekin. Alla videopätkää koirista tienaamassa eväsnakkeja.

Yhdistys muisti minua pronssisella ansiomerkillä kiitoksena yhdistyksen ja rodun eteen tehdystä työstä. Iloinen yllätys piristi hieman muuten niin raskaalta tuntuvaa arkea.

18073358_10155156807447808_898920808_n

Mari lähetti Noasta ihania kuvia, kuvaajana Laura Pyykkö.

Nämä upeat kuvat Noasta on ottanut Mira Sinisalo.


Jätä kommentti

Osteopaatilla ja kisahuumaa

17392920_10155045356697808_1855581945_nViikolla lenkkeiltiin Saijan ja Ruutin kanssa. Perhepotretti oli pakollinen. Myös Rossu oli mukana.

Perjantaina suunnattiin taas Tampereelle koiria hoidattamaan Katriina Slotten vastaanotolle.

Ensimmäisenä hoidettavana oli Keksi. Edellisestä hoidosta on aikaa melko tarkalleen 3kk, tuossa välissä Keksi on pari kertaa hierottu. Leikatun jalan reisi- ja sääriluu sekä lantio olivat pysyneet suorassa, jes! Keksi oli porukasta parhaassa kunnossa, vatsan puolella oli ihan pientä kireyttä jossain syvemmällä, mutta se todennäköisesti oli enemmänkin liukkaista keleistä johtuvaa. Keksi pärjäilee jalkansa kanssa varsin hyvin, parhaita mahdollisia uutisia siis taas kerran ❤

17351371_10155045356647808_832452984_n

Lyylistä tiesin hoidettavaa löytyvän enemmänkin, sen takaliike on ollut melkoista siksakkia ja selästä puuttui jousto. Lantionpohjasta löytyi hoidettavaa ja lantio oli vinossa, mutta Lyylin keho lähti hienosti heti korjaamaan tilannetta hoidon myötä. Liike näytti heti hoidon jälkeen tosi paljon paremmalta. Lyyli on palautunut synnytyksen ja pentujen jäljiltä hyvin. Se oli tuossa pentujen aikaan aika kuivassakin kunnossa, mutta muutaman ruokakokeilun jälkeen sopiva ruoka löytyi ja saatiin tilannetta korjattua. Vieläkin Lyyli on vähän hoikka, mutta tilanne ajan kanssa varmasti korjaantuu.

17392681_10155045356587808_1288041577_nLyyli pääsi kylpyyn vielä ennen kotiutumista. Korvakarvojakin vähän siistittiin.

Rinillä oli lantiossa ja lanneselässä kipeät kohdat, mutta se selvästi nautti hoidettavaksi pääsemisestä, ja vaste oli taas tosi hyvä. Se on ollut aiempaakin riemuisampi hoidon jälkeen, olo ilmeisesti tuntuu aiempaa paremmalta, kun saatiin kipukohdat hoidettua. Toivottavasti liukkaat kelit muuttuisivat pian parempaan, tää talvi on ollut ihan kamala.

17360743_10155045356422808_296522695_nMummukoirat ovat arvostaneet pentujen jäljiltä siivottua ja laitettua olohuonetta, onhan siellä paljon viihtyisämpää! Niin ihanaa, kun pentuja olikin kasvattaa, oli myös ihana saada verhot takaisin ikkunoihin, pahvit pois lattialta ja matot tilalle.

Neve olisi luultavasti (osteopaatinkin mielestä) ollut hyvässä kunnossa, jos se ei olisi liukastunut pahasti pari viikkoa sitten. ”Tiskirättiliukastumisen” takia selkärangan nikamissa oli veikkausrivi vetämässä, lapa väärässä asennossa, kylki ja lanneranka kipeä. Liukastuminen näytti tosi pahalta omaankin silmään, ja vähän jännitin, miten se liikkuu sen jälkeen, mutta arjessa en ole huomannut sen olevan kipeän oloinen. Hoidettaessa se oli sitä kuitenkin selvästi, Neve rauhoittuu yleensä hoidettavaksi hyvin, mutta nyt se pyrki hanakasti pois ja yritti suojella kipeää kylkeään käymällä makuulle aina sille puolelle. Onni onnettomuudessa, että liukastumisesta oli niin vähän aikaa, joten se ei ollut aiheuttanut vielä vahinkoa pehmytkudostasolle. Hoidolla oli hyvä vaste. Nevellä oli myös niskassa ilmeisesti stressin seurauksena jokin hoidettava alue. Neve reagoi tosi voimakkaasti Hildan kuolemaan ja mun olotilaan, joten en ihmettele, että se oli kerännyt stressiä kehoonsa.

Seuraavan kerran mennään hoidettaviksi heinäkuun puolivälin tuntumassa, silloin on jo kesä.

Lyyli jäi tosiaan samalla reissulla omaan kotiin, joten lauma pieneni entisestään. Keksi on ollut meillä viikonlopun hoidossa tuomassa vähän nuoren koiran energiaa kuvioihin. Kyllä koti tuntuu hiljaiselta, kun jäädään mummukoirien kanssa kolmestaan.

17409643_10155045356477808_1540835638_nKeksi toimi loppuviikosta virallisena pikkuleivänpaistovahtina. Se toimi myös makutuomarina, joskin vain omasta tahdostaan. Se osaa olla melkoinen sika ja varas, mutta eihän sille pitkään voi varkauksista murjottaa. Pilalle lellitty kakara!

Viikonloppuna saatiin iloisia kisatuloksiakin, sillä Messi (Empathica’s Naldo) tekaisi Ainon kanssa ensimmäisen LUVA-nollan Kuopiossa ja komeasti vielä luokkavoiton kera! Paljon onnea Aino, Saila ja Messi, tällaisia uutisia on niin ihana saada 🙂 Saila oli niittänyt menestystä kisoissa enemmänkin Mimmi-karjiksen kanssa, tosi mahtavaa!

Rallytokossa kisauransa korkkasi viikonloppuna Morris (Empathica’s Neville). Tulosta ei tällä kertaa tullut, mutta arvokasta kokemusta senkin edestä. Onnea Neea ja Morris kisauran korkkauksesta ja parasta mahdollista tsemppiä jatkoon, onnistuminen oli niin pienestä hienosäädöstä kiinni!

Sunnuntaina näyttelyuransa aloitti puolestaan 10kk ikään ehtinyt Nada (Hazelmoor Empress Empathica) Seinäjoen ryhmiksessä, jossa tuomaroi Marjatta Pylvänäinen-Suorsa. Arvostelusta kuultaa läpi keskeneräisyys. Nada oli esiintynyt hienosti ja oli tosi lunkisti näyttelypaikalla, se on tärkeintä 🙂 Tuloksena JUN-H.

”Kookas, riittäväluustoinen narttu. Riittävät mittasuhteet. Hyvä vahva kallo. Hieman kevyt kuono. Korkealle kiinnittyneet korvat. Hyvä kaula ja selkä, pitkä lantio. Runko vielä kevyt ja matala. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu takaa kovin kapeasti, liikkeessä takakorkea. Turhan korkea-asentoinen häntä. Hyvä karvanlaatu. Tehokas pitkä sivuaskel.”

Tuomarit saavat olla mitä mieltä haluavat, mutta minusta Nada on hurjan kaunis ❤ Kuvat ovat tammikuun lopulta, Linda kuvasi 🙂


Jätä kommentti

Pennut lensivät pesästä

Niin hujahti 8 viikkoa, ja pentujen luovutus uusiin koteihin oli edessä. Viime viikon torstaina tulin aamulla yövuorosta kotiin, päästin pennut ja aikuiset pihalle, siivosin pentuhuoneen, käytin aikuiset aamulenkillä, ruokin koko köörin ja pesin kaksi pentua. Välissä nukuin pari tuntia, jonka jälkeen touhua taas riitti, kunnes iltapäivän puolella tulevat pennunomistajat saapuivat omiaan hakemaan.

Musta-Pekasta tuli Vilppu, ja Vilppu jäi tähän Jyväskylään Venlan ja tolleri Lennin kaveriksi. Vilpun tulevaisuuden varalle on suunniteltu agilityä, tokoa ja rallytokoa.

Minnistä tuli Freya, ja Freya lähti Äänekoskelle Stiinan harrastuskaveriksi. Freya saa nauttia Stiinan täydestä huomiosta talouden ainoana koirana, ja sen kanssa puuhastellaan ja kokeillaan varmaan paljon kaikenlaista.

Perjantaina yövuoron ja vähän useamman nukutun tunnin jälkeen lähdettiin Ainon, aikuisten koirien ja jäljelläolevien kahden pennun kanssa meidän lähimetsään lenkille. Sekä Leo (Hessu) että Iines olivat tosi reippaita, ne olivat niin tohkeissaan, kun pääsivät isojen koirien kanssa lenkille. Lenkin jälkeen oli aika taas yhden pennun lentää pesästä. Leo muutti Tiian ja Lyyli-mamman kaveriksi, kotipaikkakunta vaihtelee vielä Tampereen ja Helsingin välillä. Leon varalle on kaavailtu ainakin rallytokoa, mahdollisesti myös agilityä ja tokoa.

Lyyli jäi vielä pennunhakureissun yhteydessä meille. Tiia saa rauhassa tehdä tuttavuutta Leon kanssa, ja Lyylillä ehtii maidontuotanto loppua ennen kuin kolmikon yhteiselo kunnolla alkaa. Lyyli palautui kotiin tämän viikon perjantaina, kun vein koiralauman osteopaatille hoidettavaksi, siitä lisää toisessa postauksessa.

Iines oli vähän ihmeissään, kun kaikki leikkikaverit poistuivat talosta. Viime viikon lauantaina pidettiin pentujen ensimmäiset leikkitreffit, niin pennut pääsivät vielä leikkimään yhdessä. Tämän kirjoituksen kuvamateriaali on kaikki pentutreffeiltä peräisin, ihana, kun sääkin oli treffeille suosiollinen! Kuten kuvista näkyy, lenkillä oli mukana myös liuta aikuisia koiria, joskin pentujen leikit taisivat olla kuvissa reilusti enemmän edustettuna.

Sunnuntaina oli aika luopua viimeisestä pennusta, kun Iinestä tultiin hakemaan. Iineksestä tuli Taika, ja Taika muutti Ouluun Marja-Leenan tulevaisuuden harrastustoivoksi. Taikalla on kotona kaverina ja esikuvana Mindy-täti 🙂

Lopuksi on kiitosten aika, sillä tämän pentueen toteutuminen oli monessa kohtaa aivan muiden ihmisten kuin minun käsissä. Ensiksi lämmin kiitos Minnalle ja Tiialle, että sain mahdollisuuden saada Lyyliä jalostuslainaan! Tämä on ollut huikea mahdollisuus, ja näitä tuskin ihan heti tulee uudestaan – jos koskaan. Tiialle vielä erityiskiitokset todella saumattomasta yhteistyöstä kuluneiden kuukausien aikana! Suuret ja lämpimät kiitokset Tiinalle ja myös Marjolle, että sain käyttää Vegaa Lyylille!

Sitten vaan mielenkiinnolla seuraamaan, mitä näistä pennuista oikein kasvaakaan 🙂 Kaikkea hyvää pikku-tupseille uusine omistajineen yhteiseen elämään! ❤ Pentujen kuulumisia ollaan saatu runsaasti, ja kaikilla on lähtenyt uusissa kodeissa elämä hyvin rullaamaan, reippaita pentuja ovat olleet.

Monet ovat kysyneet, miksei pentua jäänyt meille. Tottahan se on, että pennun paikka olisi auki, mutta oma sydän ei ollut pennulle vielä valmis. Suru ja ikävä ovat vahvasti läsnä jokaisessa päivässä ja hetkessä. Ikävoin rakasta töpöhäntäistä tulisieluani niin valtavasti. En halua ottaa pentua, kun koen olevani niin rikki. En tiedä, helpottaako ikävä koskaan tai olenko koskaan ehjempi, mutta ainakin nyt tuntuu, että tähän tilanteeseen olisi epäreilua ottaa pentu kasvamaan.

Hildasta teetetty taulu. Sain ihanilta kasvatinomistajiltani lahjakortin kehystysliikkeeseen, kuvan on piirtänyt pikkusiskoni Elisa. Kiitos ihanat!

Pyysin pentujen isän omistajaa jo aikoja sitten lähettämään Vegasta kuvia, ja Tiina niitä runsain määrin on lähettänytkin – niiden julkaiseminen vain on pahasti viivästynyt! Tässä näitä kuvia nyt viimein tulee 🙂

Pikku-Vega, (c) Hanna Keskitalo

Junnu-Vega, (c) Hanna Keskitalo

Vegan kesäharrastukset

Vega in action!

Vega ja kotona asustava kaverinsa Mörkö (Ghosteye’s Ice Spook) pentuna

IMG_1452_m


Jätä kommentti

Viimeiset päivät pentujen kanssa

Alkuviikkoa ollaan vietetty toipuen viikonlopun riennoista. Pennuilla vauhti vaan kiihtyy, ja olen ollut lukemattomia kertoja onnellinen takapihasta, jonne pennut voi tyrkätä riehumaan siinä vaiheessa, kun pelkää, että seinät kohta kaatuvat niiden leikkien tieltä. Eteisen käytävä ja olohuone mahdollistaa pitkän juoksusuoran, jota peräkanaa juostaan – lujaa. Viime päivinä on todella saanut huomata, että 8 viikon ikä alkaa olla mittarissa, ja touhut ja meno sen mukaisia.

Nämä kuvat antavat kovin ruusuisen kuvan pentujen touhuista, mutta kyllä ne onneksi välillä vielä nukkuvatkin!

Sunnuntaina aloitin pennuille viimeisen matokuurin, ja voi riemua, kun tuotoksissa ei ole näkynyt madoista merkkiäkään! Tämä taisi olla järjestyksessään jo pentujen 6. matokuuri, joten se oli ihan toivottavaakin. Pennut alkavat olla varsin tottuneita matolääkkeen syöjiä. Pentujen lääkitseminen on tosin ollut jo vähän haastavampaa, kun yhdelle lääkettä antaessa kolme muuta loikkivat lääkittävän naamalle tarkistamaan, mitä hyvää kaveri oikein saa 😀 Kiinnostus ei suinkaan lopahda siihen, kun omaan suuhun on oman annoksen saanut, sillä on ihan todennäköistä, että kaveri saa jotain parempaa!

Sunnuntaina myös lenkkeiltiin porukalla!

Maanantaina kirjuri vaihtoi ikää uudelle vuosikymmenelle, ja saatiin vieraita kotipuolesta. Pennut olivat tietenkin riemuissaan. Kotipuolen vieraiden sekä Reijan ja Rufuksen suunnattua kotimatkalle me vetäydyttiin aikuisten koirien kanssa sohvalle loppuillaksi. Tiistaina kaverit veivät minut ja aikuiset koirat Vesankajärven jäälle ja laavulle piknikille synttäreitä pienimuotoisesti juhlistaen. Sen verran viime vuoden loppu ja alkuvuosi on voimia syönyt, ettei tämän suureellisempaan juhlistamiseen olisi ollut jaksamista. Sää oli ihanan aurinkoinen, seura loistavaa ja eväät hyviä, kiitos kaikille!

Tiistaina pennut saivat illasta koirakaverivieraan, kun saikkarikouluaikainen opiskelukaverini tuli pentuja katsomaan 1,5-vuotiaan Louhi-sheltin kanssa. Pennut näyttivät ensin tyrmistyneiltä samankokoisen kaverin ilmaantumisesta – oliko meitä sittenkin 5? Tytöt lähtivät reippaasti tutustumaan uuteen koirakaveriin, pojat miettivät vähän pitempään.

Tiistai-illasta pistettiin Ellin kanssa vielä pantapaja pystyyn, jotta saadaan pennuille uusiin koteihin pannat matkaan. Pääsin samalla testaamaan viime vuoden lopulla ostamani ompelukoneen, joka on tähän saakka lähinnä kerännyt pölyä kaapissa. Hyvin pelitti, ja kahdella koneella pannat valmistuivat joutuisasti, vaikka etenkin kirjurin vireystila oli jo siihen aikaan vähän kyseenalainen. Eniten aikaa vei nauhojen valinta, sillä vähän niin kuin pentujen nimiäkin valitessa – myös pantaan tulevan koristenauhan täytyy sopia pennulle.

FullSizeRenderYlimpänä kuvassa oleva panta menee Minnille, seuraava Hessulle, Batman-panta Musta-Pekalle ja alin panta Iinekselle. Näistä tuli ihanat!

Keskiviikkoaamuna ajeltiin pentujen ja aikuisten kanssa Vesankaan, sillä Saija oli kutsunut meidät kylään. Pennut vähän kitisivät automatkan alussa, mutta matka sujui muuten oikein mukavasti, tästä on hyvä uusien omistajien jatkaa. Saijan luona pennut riemastuivat pihan suuruudesta ja lähtivät kaikki tosi reippaasti tutustumaan uuteen paikkaan. Leikille ei hetkeen tullut loppua. Keli ei tänään ihan suosinut, mutta sain jotain otoksia pentujen leikeistä.

Äiti opettaa – jos saa kiinni!

Pennut riehuivat pihalla tunnin, jonka jälkeen niillä viimein alkoi mopo vähän hyytyä. Pistettiin pennut unille kevythäkkiin kodinhoitohuoneeseen ja lähdettiin Saijan ja koirien kanssa pienelle lenkille. Lenkin jälkeen urakoitiin pennuista viimeiset posetuskuvat ennen maailmalle lentämistä.

Musta-Pekka päivää vaille 8 viikkoa. ”Peksu” tunnetaan tulevaisuudessa nimellä Vilppu 🙂

Iines päivää vaille 8 viikkoa. Iineksen tuleva nimi on vielä mietinnässä.

Minni päivää vaille 8 viikkoa. Minnistä tulee Freya 🙂

Hessu päivää vaille 8 viikkoa. Hessusta tulee Leo, ja on jo saanut lempinimet Leonardo ja Leopold 🙂

Kuten kuvistakin näkee, pentujen korvat ja etenkin niiden asennot ovat alkaneet elää. Saa nähdä, mihin asentoon ne asettuvat pentujen kasvaessa.

Otin ulkoilun lopuksi vähän videokuvaakin pentujen leikeistä. Videokuvaa ottaessa pahin puhti oli jo riehuttu, mutta kaikki jaksoivat vielä puuhastella. Meillä olikin Saijan kanssa kova työ kalastaa pennut autoon takaisin, ne eivät olisi millään malttaneet lähteä kotiin!

Kotona oli iltapäivän ja illan ajan varsin rauhallista sakkia. Vuorotyöläinen arvosti sitä kovasti, sillä iltapäivä kului päiväunien merkeissä yövuoroon valmistautuen. Huomenna porukan ensimmäiset lähtevät uusiin koteihinsa. Valloittava nelikko, kyllä kirpaisee!