Empathica's Blogi


1 kommentti

Kesä, vuodenajoista parhain?

Kesä on jo pitkällä. Töihin on loman jäljiltä palattu, ja arki pyörii taas omalla painollaan. Työrintamalla on tosi kiireistä, kuormittavaa ja aika rankkojen tilanteiden keskellä puurretaan. Onni on hyvä työporukka, ei tätä kyllä muuten jaksaisi. Sellainen helpotus yhteen työhön liittyvään ahdistuksenaiheeseen tuossa ennen lomalle jääntiä tuli, että sain toimen samalta osastolta, jossa olen valtaosan urastani tehnytkin. Nyt ei enää tarvitse miettiä, mitä sitten tehdään, jos työt loppuu.

Viimeksi blogia päivittäessäni odoteltiin vielä juhannusta. Juhannuksen vietimme Joensuussa nautiskellen viimeisistä lomapäivistä ja lenkkeillen. Juhannusaattona käväistiin mökillä grillaamassa, koirat nauttivat olostaan täysin siemauksin, kun oli tilaa juosta ja uintimahdollisuus mökkirannassa. Mökiltä ei kuvia tullut otettua, mutta Kaunislahden reissulla oli kamerakin mukana.

Lempi kasvaa kohisten, se on kohta mummukoirien kokoinen. Nyt se on vähän huvittavassa kasvuvaiheessa, kun jalat ja runko ovat pitkät, mutta massaa ei juurikaan ole. Arjessa se on edelleen todella mutkaton pentu, kauhean kiltti ja pennuksi melkoisen rauhallinen. Se rakastaa olla kaikessa toiminnassa mukana vähintäänkin sivusta seuraajana. Pientä mörköiän poikasta sillä on edelleen, mutta ei mitenkään häiritsevissä määrin. Lempi täytti viime viikonloppuna 5kk, hampaita edelleen vaihdetaan (ensimmäinen pentuni, jolta en toistaiseksi ole saanut vielä yhtään talteen!) ja viime viikkoina tukkakin on alkanut kasvaa.

Pentukurssia ollaan jatkettu, juhannuksen jälkeen jouduttiin yksi kerta jättämään väliin, kun Lempi ontui toista takajalkaansa. Tällä viikolla päästiin taas hakuilemaan. Tällä kertaa tehtiin etsintöjä partioiden, ja Lempillä oli hyvä muistikuva, mitä metsässä tehdään, vaikka treenien välissä oli 2 viikon tauko. Olen aika ihastunut sen luontaiseen taipumukseen käyttää nenäänsä silmien sijaan. Toisella kierroksella otettiin jo vähän lähetyksen alkeita, ja ainakin nyt tuntuu, että aika lahjakkaan oloinen pentu on hyppysissä (voin siis vain pilata sen).

1,5 viikkoa sitten käytiin pitkästä aikaa paimentamassa. Mummukoirilla oli sokka irti, mutta aika kivasti ne lähtivät työskentelemään pitkästä tauosta huolimatta. Lempikin oli mukana, se ensimmäisellä kierroksella vähän mietiskeli ja keskittyi lähinnä syömään pihalta löytyneitä porkkanoita, jotka olivat tarkoitettu lampaiden herkuiksi. Toisella kierroksella se lähti jo hienosti työstämään lampaiden kuljettamista ja teki tosi makeita pätkiä. Ensi kerralla täytyy ottaa videomateriaalia. Myös Aino oli Keksin kanssa mukana, Keksi lähti tosi hienosti ensikertalaiseksi hommiin ja esitteli meille aika hienoja hakukaaria ihan luontaisesti. Ensi kertaa odotellaan jo innolla!

Viikko sitten tiistaina oli vuorossa päiväreissu Tampereelle Slotten Katriinan osteopatiahoitoja varten. Pääosin uutiset olivat hyviä. Keksi oli loistokunnossa, operoitu jalka on pysynyt suorassa. Katriina totesikin, että selkeästi Keksin kehon oma korjausmekanismi toimii nyt niin kuin pitääkin – vaikka kolhuja tulee, keho korjaa itse itseään niin kuin pitääkin. Liike on arjessa näyttänytkin hyvältä, vaikka Keksi on kevään ja kesän aikana päässyt tekemään vähän rankempaakin treeniä mm. kickbiken muodossa. Keksi rakastaa vetotreenejä ja vetää ihan helkkarin lujaa 🙂

DSC_0075

Rini oli huomattavasti paremmassa kunnossa kuin viimeksi, edelleen pientä huollettavaa lantion alueella, mutta suuri parannus kuitenkin viime kertaan. Neve-raasu oli taas porukan huonokuntoisin, sen selkä oli tosi kipeä, mitä kyllä vähän osasin etukäteen odottaakin, sillä se ei lenkillä juurikaan ole suostunut ravaamaan ja se on ollut arjessa vähän stressaantuneen oloinen. Katriinan löydökset selästä tukivat ajatustani, että Neveä yhä Hildan poissaolo kalvaa. Hoidon tulokset ovat onneksi lämmittäneet mieltä – Neve ravaa taas lenkillä ja on ollut todella hyväntuulinen. Se on jopa leikkinyt Lempin kanssa, ja yhtenä sateisena aamuna se nuoli Lempin naaman ja pään aamulenkin jälkeen, ihan niin kuin se teki aina Hildallekin.

Lempiltä korjattiin pääasiassa synnytyksen yhteydessä tulleita jumeja niskan ja kallonpohjan alueelta sekä ristiluun pieni virheasento. Juhannuksen jälkeinen ontuminen osoittautui onneksi lihasperäiseksi. Seuraava hoito varattiin joulukuulle.

Linda oli ottanut Nadasta (Hazelmoor Empress Empathica) uusia ihania kuvia. Nadakin täytti jo vuoden keväällä, mihin aika oikein meneekään! Nadasta on kasvanut iloinen, reipas ja vauhdikas nuori, ja käytöksestä ei voi erehtyä – neiti on aitoa hazelhölmö-laatua 😉

Tulosuutisia vielä loppuun, niitä on taas tullut runsaasti!

  • Rufus (E. Wishmaster) suoritti 27.6. vepen soveltuvuuskokeen hyväksytysti pistein 90/100
  • Keksi (E. Naroona) tekaisi kolmannen 1-tuloksen tokokokeessa 2.7. 180½ pisteellä ja KP:n kera, samalla titteli TK1
  • Morris (E. Neville) sai ensimmäisen hyväksytyn tuloksen rallytokon alokasluokasta 8.7. 93 pisteellä
  • Messi (E. Naldo) korkkasi rallytokon kuninkuusluokan Ylöjärven tuplakisoissa 9.7. Molemmista kisoista heti hyväksytyt tulokset, ensimmäiseltä 91p ja 2. sija, toiselta 79p

Onnea paljon kaikille ja jälleen kerran kiitos aktiivisuudesta! Kuriositeettina mainittakoon, että Morriksen myötä kaikilla kisaikäisillä kasvateillani on nyt tuloksia rallytokosta. Sisäpiiriläppänä ollaankin tituleerattu Emppuja nyt myös rallytokolinjaisina australianpaimenkoirina 😀

Loppuun muutama valittu pala Lempistä ja työkaverini staffipentu Sylvistä – kokoerosta huolimatta pennuilla oli niin kivaa keskenään 🙂


2 kommenttia

Loma kohta lusittu

Juhannusta vietetään, ja ensi viikolla pitäisi palata loman jälkeen taas takaisin sorvin ääreen. Kolme viikkoa meni tuskastuttavan nopeasti. Tuskastuttavan lomasta teki ahdistus lomafiilikseen pääsemisestä, ja kun fiilistä ei vaan meinannut löytyä, sitten iski lomamasennus – kohta se on ohi. Toisaalta ei ole ihme, että kolme viikkoa ei riittänyt kerätyn stressikuorman purkamiseen. Lomalla ei olla tehty mitään ihmeellistä, ollaan oltu vaan. Suunnittelin treenaavani koiria paljon enemmän, tekeväni paljon enemmän. Loman suurin ansio oli olohuoneen seinän tapetointi ystävän kanssa sekä käsitöiden tekeminen. Koirien kanssa on lenkkeilty ja vähän treenattu.

Kasvatinomistajat ovat tehtailleet taas tuloksia koirilleen, toivottavasti muistan listata kaikki:

  • Rufus (E. Wishmaster) nousi lainaohjaajan ohjaamana agilityssä 3-luokkaan
  • Keksi (E. Naroona) tekaisi tokon alokasluokasta toisen 1-tuloksen
  • Messi (E. Naldo) sai Ellin ohjaamana piirinmestaruusrallykisoista 81p, luokkavoiton ja koularin RTK3
  • Morris (E. Neville) sai ERIn hienolla arvostelulla Rauman näyttelystä australialaistäti Glenda Gollerin kehässä

”Solidly built dog. Moderate bone. Intelligent expression. Good balance of scull to muzzle. Well angled front & rear. Ground covering, smooth gait.”

  • Jesse (Hazelmoor Yerry Yammer) Neven sijoituspentueesta sai RTK2-koularin 96p:n suorituksella
  • Jogi (Hazelmoor Yedi Yogibear) sai ERIn hienolla arvostelulla Suomussalmen näyttelystä Tuula Savolaisen kehässä. Jogi tehtaili tuossa aiemmin keväällä itselleen myös RTK4-koularin, se on tainnut jäädä aiemmin täällä mainitsematta

”4-vuotias. Hyvät mittasuhteet, ihannekokoinen. Oikealinjainen pää, hyväasentoiset hieman leveälle kiinnittyneet korvat. Hyvä eturinta, hyvin kulmautunut edestä, melko voimakkaasti takaa. Tilava runko, hyvä raajaluusto. Yhdensuuntainen edestakainen liike, sivuliikkeessä joustava pitkä askel. Hyvä turkki ja häntä.” 

Lisäksi Helmi (E. Neytiri) on käynyt muutamissa mölliagikisoissa tekaisemassa nollia ja hakemassa palkintoja, Vilppu (E. You Are Not Alone) oli mätsärissä BIS1. Onnea kaikille, kasvattaja pakahtuu ylpeydestä! 🙂

Loma alkoi kesäkuun alussa kimppalenkillä Freyan ja Vilpun sekä omistajiensa kanssa. Keli oli ihana, ja kamerakin tarttui taas mukaan. Pointsit mulle valokuvaamisessa aktivoitumisesta!

Penskoilla oli kivaa keskenään eikä vauhtia lenkin varrelta puuttunut, kuten alla olevista kuvakollaaseistakin käy ilmi.

Virallisia posetuskuviakin piti tietysti ottaa kasvun seuraamiseksi ja muistoiksi pentuajoilta. Tässä vaiheessa lenkkiä pennut olivat tietenkin jo ihan kuolaisia ja hiekkaisia!

Vilppu (E. You Are Not Alone) liki 5kk

Freya (E. Listen To My Story) liki 5kk

Lempi (Two Coast’s Rala) 3,5kk

Loman ensimmäisellä viikolla Lempi kävi hakemassa toiset rokotuksensa, painoa oli silloin 10,7kg. Pentu oli yhtä reipas eläinlääkärissä kuin edelliskerrallakin. Rokotusten välissä jouduttiin kertaalleen käymään lekurissa lievän silmätulehduksen vuoksi, mutta se parantui hyvin silmätipoilla. Lempin muissa kasvu-uutisissa mainittakoon, että etuhampaat ovat vaihtuneet, ja se on käytännössä täysin sisäsiisti.

Vesalan kesää.

Keksistä (E. Naroona) otettiin uuden tuuhean turkin kunniaksi myös uusia seisomakuvia. Kekulla ikää 2v3kk.

DSC_0110

Myös Lempi poseerasi jälleen, ikää 16,5vkoa

Keksillä ja Lempillä synkkaa edelleen, Keksi on pohjattoman kärsivällinen leikeissään.

Vesalan lenkin varrelta otettiin kuvia värikoodeittain.

Juhannusviikon alussa paistoi aurinko, joten kameraa ulkoilutettiin taas, tällä kertaa ilta-auringossa. Pellolle tuli kaunis valo ja kuvia napsittiin paljon. Joitakin valittuja paloja tässä.

Mummukoirille pidettiin lihashuoltopäivä yhtenä sateisena päivänä, molemmat olivat sen tarpeessa. Askel on huollon jälkeen noussut taas hieman kevyemmin, ja molemmat ovat niin hyväntuulisia. Ihanat mummut ❤

Keksiltä sen sijaan ei vauhtia puuttunut!

Lempin kanssa aloitettiin loman alussa kisapentuvalmennuksessa Ellin ryhmässä. Nopeasti se oppii ja oivaltaa, kun osaa vaan merkata oikeat suoritukset oikea-aikaisesti. Samassa ryhmässä treenaavat Vilppu ja Freya ovat häirinneet paljon vähemmän kuin etukäteen odotin, Lempi keskittyy hienosti työskentelyyn. Mukava on ollut touhuta pennun kanssa ja taas haastaa hieman itseäänkin.

DSC_0204Tällaisella kuvalla toivotettin tänä kesänä hyvää juhannusta kaikille ystäville. Lempin mielestä elämä on ratkiriemukasta!

DSC_0541

Kaverikuva. Edelleen katse etsii yhtä joukosta puuttuvaa. Hiljattain tuli kuluneeksi puoli vuotta ilman Hildaa. Ei päivää, ettei Hibe olisi ajatuksissa, ikävä on valtava…


Jätä kommentti

MH-luonnekuvaus Jyväskylässä 27.5.2017

Liki 2 viikkoa sitten Jyväskylässä, tai tarkemmin Suolahdessa, oli mh-luonnekuvaus, jossa kuvaajina olivat Anne Kuivinen, Arja Jauhiainen sekä pari kuvaajaharjoittelijaa. Kuvauksessa oli kolme kasvattiani N-pentueesta: Helmi (E. Neytiri), Noa (E. Norris) ja Keksi (E. Naroona). Mukava oli päästä seuraamaan näinkin monta saman pentueen koiraa samassa kuvauksessa.

Yritän jotenkin listata alle sisarusten kuvaukset sekä videot kuvauksesta osa-alueittain. Paikka ei valitettavasti kuvaamisen kannalta ollut lainkaan parhaimmasta päästä – osa kuvauksen osa-alueista toteutettiin paikoissa, jonne oli todella huono (jopa olematon) näkyvyys.

1a KONTAKTI, tervehtiminen:
4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen KEKSI NOA HELMI
1b KONTAKTI, yhteistyö:
3 lähtee mukaan, muttei ole kiinnostunut to:sta KEKSI NOA
4 lähtee mukaan halukkaasti, on kiinnostunut to:sta HELMI
1c KONTAKTI, käsittely:
3 hyväksyy käsittelyn KEKSI NOA HELMI

2a LEIKKI 1, leikkihalu:
3 leikkii – aktiivisuus lisääntyy tai vähenee HELMI
4 leikkii – aloittaa nopeasti ja on aktiivinen KEKSI NOA
2b LEIKKI 1, tarttuminen:
2 ei tartu, nuuskii esinettä NOA
4 tarttuu heti koko suulla HELMI KEKSI
2c LEIKKI 1, puruote ja taisteluhalu:
3 tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan / korjailee otetta HELMI NOA KEKSI

Helmi

Keksi

Noa

3a TAKAA-AJO 1.kerta:
3 aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista NOA
4 aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy esineelle HELMI KEKSI
3b TARTTUMINEN 1. kerta:
2 ei tartu, nuuskii saalista HELMI NOA KEKSI

Helmi

Keksi

Noa

3a TAKAA-AJO 2. kerta:
1 ei kiinnostu saaliista / ei juokse perään HELMI
4 aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy esineelle NOA KEKSI
3b TARTTUMINEN 2. kerta:
1 ei kiinnostu saaliista, ei juokse perään HELMI
2 ei tartu, nuuskii saalista NOA
4 tarttuu heti saaliiseen, mutta irrottaa KEKSI

Helmi

Keksi

Noa

4 AKTIVITEETTITASO
2 tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata NOA
3 tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja HELMI
4 tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen KEKSI

Helmi

Keksi

Noa

5a ETÄLEIKKI, kiinnostus:
2 tarkkailee avustajaa, välillä taukoja HELMI KEKSI
3 kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja NOA
5b ETÄLEIKKI, uhka/aggressio:
1 ei osoita uhkauselkeitä HELMI NOA KEKSI
5c ETÄLEIKKI, uteliaisuus:
2 saapuu linjalle aktiivisen avustajan luo NOA KEKSI
5 saapuu avustajan luo suoraan ilman apua HELMI
5d ETÄLEIKKI, leikkihalu:
2 ei leiki – osoittaa kiinnostusta KEKSI
3 leikkii – voi tarttua varoen, mutta ei vedä NOA
4 tarttuu, vetää vastaan, voi irrottaa ja tarttua uudelleen HELMI
5e ETÄLEIKKI, yhteistyö:
1 ei osoita kiinnostusta HELMI
3 on kiinnostunut leikkivästä avustajasta NOA KEKSI

Helmi

Keksi

Noa

6a YLLÄTYS, pelko:
3 väistää kääntämättä pois katsettaan HELMI NOA KEKSI
6b YLLÄTYS, puolustus/aggressio:
1 ei osoita uhkaelkeitä HELMI NOA KEKSI
6c YLLÄTYS, uteliaisuus:
2 menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa HELMI KEKSI
5 menee haalarin luo ilman ohjaajan apua NOA
6d YLLÄTYS, jäljellejäävä pelko:
1 ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä HELMI NOA
2 pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla KEKSI
6e YLLÄTYS, jäljellejäävä kiinnostus:
1 ei osoita kiinnostusta haalariin HELMI NOA KEKSI

Helmi

Keksi

Noa

7a ÄÄNIHERKKYYS, pelko:
3 väistää kääntämättä pois katsettaan
7b ÄÄNIHERKKYYS, uteliaisuus:
2 menee räminälaitteen luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa KEKSI
5 menee räminälaitteen luo ilman apua HELMI NOA
7c ÄÄNIHERKKYYS, jäljellejäävä pelko:
2 pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla NOA KEKSI
3 pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu kerran, pienenee toisella ohituskerralla HELMI
7d ÄÄNIHERKKYYS, jäljellejäävä kiinnostus:
1 ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan HELMI KEKSI
3 pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta vähintään kahdella ohituskerralla NOA

Helmi

Keksi

Noa

8a AAVEET, puolustus/aggressio:
1 ei osoita uhkaelkeitä HELMI NOA KEKSI
8b AAVEET, tarkkaavaisuus:
3 kontrolloi ja/tai käsittelee aaveita, pitkiä taukoja, esim. kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista HELMI
4 kontrolloi ja/tai käsittelee aaveita, lyhyitä taukoja KEKSI
5 kontrolloi ja/tai käsittelee molempia aaveita koko osion ajan NOA
8c AAVEET, pelko:
4 on enimmäkseen ohjaajan takana, vaihtelee paon ja kontrollin välillä HELMI
5 peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta NOA KEKSI
8d AAVEET, uteliaisuus:
1 menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun päästä HELMI NOA
4 menee katsomaan, kun ohjaaja on edennyt puoliväliin KEKSI
8e AAVEET, kontaktinotto aaveeseen:
2 hyväksyy avustajan tarjoaman kontaktin, muttei vastaa siihen HELMI
3 vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin NOA
4 ottaa itse kontaktia avustajaan KEKSI

Helmi

Keksi

Noa

9a LEIKKI 2, leikkihalu:
3 aloittaa hitaasti, muuttuu aktiiviseksi, leikkii HELMI
4 aloittaa nopeasti, leikkii aktiivisesti KEKSI
5 aloittaa hyvin nopeasti, leikkii hyvin aktiivisesti NOA
9b LEIKKI 2, tarttuminen:
4 tarttuu heti koko suulla KEKSI NOA
5 tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista HELMI

10 AMPUMINEN:
1 Ei osoita häiriintymistä. Kontrolloi nopeasti ja on sen jälkeen täysin välinpitämätön HELMI KEKSI
2 vähenevää kontrollia leikin/passiivisuuden aikana, sen jälkeen välinpitämätön NOA

Helmi

Keksi

Noa

Kasvattajan näkökulmasta oli kiva huomata, että varsin tasaiselta vaikuttanut sisaruskolmikko (ja pentue ylipäätään) oli varsin tasainen myös mh-kuvauksen mittakaavassa. Pieniä eroja paikoitellen, ehkä silmiinpistävin aktiviteettitasossa, mutta läpi huokui, että kolmikko on samasta puusta veistetty. Todella positiivisena pidin, ettei kukaan osoittanut uhka- tai aggressioelkeitä missään kuvauksen osiossa, vaikka aaveet erityisesti tuntuivat vähän nuorilla koirilla herättävän tunteita 😀 Olen todella onnellinen, ettei kukaan reagoinut voimakkaammin laukauksiin – etenkin, kun Neven ensimmäisessä pentueessa useampi on osoittanut herkkyyttä niille. Koko kolmikko palautui hienosti eikä kukaan tuntunut ihmeemmin kuormittuvan kuvauksesta. Keksi ei kuvauksessa ollut ihan niin rohkea menemään selvittämään haalaria ja räminälaitetta kuin etukäteen Ainon kanssa odotimme, mutta rohkeus taas tuli esille aaveilla. Erityisesti Keksin olemus kuvauksessa minua kuitenkin viehättää ihan jo siitä syystä, että polven murtuma ja siitä toipuminen vei vuoden aika kriittisessä vaiheessa koiran kehitystä, ja silti se on niin hyväntahtoinen ja reipas.

Mukava oli myös kasvatinomistajien suusta kuulla, ettei kukaan suuremmin etukäteen jännittänyt kuvausta. Helmi, Keksi ja Noa ovat arjessa täyspäisiä ja varsin mutkattomia koiria, joten oli vaikea etukäteen kuvitella, että kuvaus paljastaisi niistä jotain sellaista, mitä ne eivät olisi jo tuoneet esille. Omistajat ovat hienosti vieneet koiriaan eteenpäin, lämmin kiitos teille kaikille siitä!


Jätä kommentti

Rallytokon riemujuhlaa

Blogin päivitys on kiireiden lomassa vähän viivästynyt, mutta aloittelen suman purkamista australianpaimenkoirien rallytokon rotumestaruuskisoista, jotka olivat helatorstaina 25.5. Laukaassa. Kisoja tuomaroi Taru Leskinen. Laajennettu Emppuperhe osallistui rotumestiksiin isolla kokoonpanolla ja todella mukavin tuloksin!

Kisat alkoivat aamulla mestariluokalla, jossa kisasin Rinin kanssa. Rata ei ollut mielestäni mestariluokan radaksi suinkaan pahimmasta päästä, mutta yleensä silloin pitää olla tarkkana huolimattomuusvirheiden varalta. Kisasuorituksena tämä mestariluokan rata oli ehdottomasti paras tähän mennessä, treeneillä ollaan saatu osaamista aiempiin epävarmuuksiin. Työtä edelleen riittää, mutta on kiva huomata, että ollaan menty paljon eteenpäin! Rinille 89p ja australianpaimenkoirien rotumestaruuskisan 3. sija 🙂

Mestariluokassa kilpailivat myös Tiina ja FF-pentueen isä Vega (Ghosteye’s Elboron Eternal), jotka sijoittuvat rotumestaruuskisassa 2. sijalle 92 pisteellä 🙂 Rotumestaruuskisan voiton veivät Tuuli Oksalahti ja Chila (Patchcoat Urania), jotka ovat kuvassa keskellä.

DSC_0005

Voittajaluokassa Messiä (E. Naldo) ohjasi Elli, ja Mestari oli jälleen kerran nimensä veroinen: 97 pistettä, luokkavoitto ja voittajaluokan rotumestaruus!

DSC_0035

Team Messi, voittajien on helppo hymyillä 🙂

Voittajaluokassa kisasivat myös Pipsa ja Helmi (E. Neytiri), jotka saivat 82 pistettä ja RTK3-koularin 🙂 Tuomarilla oli ihana kommentti radasta: Olipas hänellä (Helmillä) hauskaa!

Avoimessa luokassa oli taas aika kisata itse Keksin (E. Naroona) kanssa. Keksi suoriutui ensimmäisistä avoimen luokan kisoista todella paljon paremmin kuin uskalsin etukäteen odottaa, meillä on vielä työnsarkaa muutamissa kylteissä, kisavireessä ja etenkin mun oikeanlaisessa ohjaamisessa. Pieniä herpaantumisia alussa ja radan lopussa, mutta pakka pysyi hienosti kasassa. Keksille tuloksena 93 pistettä ja avoimen luokan rotumestaruus! 🙂

DSC_0053

Omaan ohjaamiseen täytyy vielä panostaa lisää ja hioa epävarmuuksia kylttitehtävissä, mutta Keku oli niin hieno ❤

Alokasluokassa kisauransa starttasivat Linda ja Nada (Hazelmoor Empress Empathica) hienosti 94 pisteellä!

Minä kisasin Lyylin (Hazelmoor Yelly Bean) kanssa pitkän kisatauon jälkeen myös alokasluokassa, eikä meilläkään mennyt huonosti: 96 pistettä! Lyylillä puuttuu vielä yksi tulos koulutustunnuksesta.

Meidän porukalla oli siis todella pitkä mutta onnistunut kisapäivä, kiitos paljon kaikille osallistumisesta ja onnea! ❤ Tiina kävi Vegan kanssa vielä viikonloppuna tekaisemassa RTK4-koularin ja pyöräyttämässä valiokellon tikittämään 98 pisteellä, ihan mieletöntä!


Jätä kommentti

Lempi kasvaa, kesä tulee

Aloitettakoon kertomalla Lempin aka Rottakoiran kuulumisista. Lempi on kasvanut ihan hirveästi, jalat ovat venyneet silmissä. Korvien asento on elänyt viikkojen varrella melkoisesti, nyt ne ovat toistaiseksi jääneet alimmaisena olevan kuvan tapaisesti. Aika somat! Lieviä kasvukipuja taitaa olla ainakin jalkojen satunnaisesta narskuttelusta päätellen. Olen kevyesti hoitanut Lempin jalkoja, mikä on narskuttelua selvästi vähentänyt. Ehkäpä kohta helpottaa, ainakin hetkellisesti ennen seuraavaa kasvupyrähdystä.

Kasvuvaiheen myötä kuonokin on venähtänyt, ja ikeniä ilmeisesti kutittaa, sillä ulkoa pitää syödä ja pureskella kaikki mahdollinen. Kepit ja kävyt saavat kyytiä, muut suuhun päätyneet jutut on korjattu sieltä pikaisesti pois. Tämä osa pentuarkea oli päässyt unohtumaan, koko ajan saa olla silmät selässä ja haukkana vahtimassa, mitä pennun suuhun seuraavaksi päätyy. Pentu ei kyllä hirveästi muuten pyri pureskelemaan esim. sormia, ja mummukoirat ovat saaneet olla rauhassa pentuhampailta.

Nyt jo 13,5-viikkoinen Lempi osaa jo yhtä sun toista. Hihnassa kävellään pääsääntöisesti aika nätisti, istuminen onnistuu välillä jo jonkun muunkin kuin minun pyynnöstä, ja odottaminenkin luonnistuu. Pentu kärsi ensimmäisten viikkojen aikana ikävästä autopahoinvoinnista, mutta nyt viimein näyttäisi, että sekin alkaa helpottaa. Olen vähän kiireiden keskellä laiskistunut iltatreeneissä, täytyisi ottaa itseään niskasta kiinni. Ensi kuun alussa aloitamme kisapentuvalmennuksessa treenit Haukkuvaarassa, mahtavaa! Odotan jo innolla, että pääsen työstämään Lempiä lisää. Kiva myös päästä samaan ryhmään Vilpun ja Freyan kanssa 🙂

11.5. käytiin hakemassa 12-viikkoisrokotukset lähiklinikalla. Koko henkilökunta eläinlääkäriä myöten kehuivat reipasta pentua ja etenkin sen luonnetta maasta taivaisiin. Olin syystäkin ylpeä pienestä. Rokotuksen laittoa pentu ei edes huomannut. Painoa oli silloin 7,8kg, sen jälkeen ei puntarilla ollakaan käväisty. Seuraavat rokotukset mennään hakemaan kesäkuun alkupuolella.

Viime viikolla meillä oli taas hoitolaisia, kun Leo ja äitinsä Lyyli tulivat meille. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että hetkittäin tarvittiin enemmän kuin vähän kärsivällisyyttä kahden pennun touhujen katselemiseen. Leolla ja Lempillä on ikäeroa 5 viikkoa, ja meno oli sen mukaista. Välillä oli pakko erottaa pennut portin eri puolille, sillä taukoja ei leikkimiseen muuten juuri syntynyt. Yöllä sentään malttoivat molemmat nukkua, mutta heti aamusta hyvin levätyn yön jälkeen ralli taas jatkui.

Toisaalta oli ihana, että Lempillä oli pentuseuraa, leikkikavereita ei vielä ole ollut liiaksi. Leolla ja Lempillä synkkasi kyllä heti ensikohtaamisesta lähtien. Pusujakin vaihdettiin 🙂

Lyyli-mamma sen sijaan oli lähinnä surkuhupaisa näky – sillä on tällä hetkellä karvaa lähinnä korvissa ja hännässä. Muuten mammakoira jakselee oikein hyvin ja on palautunut pentuprojektin jäljiltä erinomaisesti. Isoimmassa kuvassa on kolme sukupolvea.

Leosta on kasvamassa hauska nuori pojankloppi. Kovin on vauhdikas ja iloinen pieni poika, ja komeakin siitä taitaa tulla 🙂 Tässä videon muodossa pieni pätkä pentujen leikeistä lenkin varrella:

Viime torstaina käväistiin lenkillä Vilppu-veljen kanssa ennen kuin Tiia haki Leon kotiin. Kolmen pennun leikeissä Lempi-tättärä taisi määrätä tahdin ja pojat lähinnä komppasivat mukana. Leo oli kirinyt Vilpun ohi kasvussa, painoakin taisi olla hieman yli kilon verran enemmän.

Kuvissakin vauhdikkaat pennut olivat pääosassa, aikuiset eivät juuri linssin eteen ehtineet…

…Paitsi hetkittäin 🙂

Poseerauskuviakin piti pennuista ottaa, että voi sitten joskus taas muistella, kuinka pieniä pennut joskus olivatkaan.

Vilppu (E. You Are Not Alone) 18vkoa

Leo (E. Maybe I’m A Lion) 18vkoa

Lempi (Two Coast’s Rala) 13vkoa

Lyyli majailee vielä meillä, sillä ilmoitin sen helatorstain rallytokokisoihin, jotka ovat samalla australianpaimenkoirien rotumestaruudet. Siellä onkin Emppuja ja laajennetun Emppuperheen jäseniä aika mukavasti esillä!

Lempin kanssa on panostettu kaupunkikävelyihin! Toissa viikolla käytiin Jyväskylän keskustassa Venlan ja Vilpun kanssa, viime viikolla vierailtiin Joensuussa ja seurana oli Mari ja Lysti. Lempi oli tosi reipas Joensuun keskustassa, sitä eivät hätkäyttäneet kovat äänet, liikenne tai oikein mikään muukaan. Kierroksen loppupuolella vastaan tullut ritilä oli alkuun vähän kummallinen tuttavuus, vaikka ritilöillä ollaan vierailtu aiemminkin. Paljon palkkaa ja pian pentu käveli ritilällä jo reippaammin. Lempi pääsi myös Romeo-rantalaivaan hengailemaan siksi aikaa, kun omistaja nautiskeli virvokkeita lämpimänä kesäpäivänä.

Joensuun reissulla pentu kohtasi myös paljon uusia ihmisiä. Sosiaalinen pentu rakasti tasapuolisesti kaikkia ikään ja kokoon katsomatta 🙂

Sunnuntaina käväistiin ajamassa kevään ensimmäiset jäljet. Mummut olivat kovassa iskussa, tuloksena hienot jäljet molemmille ja kaikki kepit ja esineet löytyivät! Neve löysi ajamansa jäljen läheisyydestä vähän yllättävän esineen:

FullSizeRender(5)Mukaanhan se täytyi ottaa, kun mummukoira sen niin hienosti ilmaisi. Onneksi ei tassuihin sattunut, veitsi oli avonaisena maastossa…

Lempi teki myös ensimmäisen jälkensä. Kokeiluun lähtee nyt opettaa pentu jäljelle kokonaan ilman namien viljelyä, kepit suoraan jäljellä. Lempin ensimmäinen jälki oli tiheillä askeleilla tampattu, kuusi keppiä n. 10 askeleen välein. Pentu tarjosi ensimmäisillä pätkillä lähinnä kontaktia, tarvitsi liikettä avuksi edetäkseen jäljellä. Hienosti reagoi keppeihin jo alusta asti ja etenkin sen jälkeen, kun ensimmäisistä sai hillittömät kehut ja namuja. Viimeinen 10 askeleen pätkä oli hienoin – pentu lähti jäljestämään viidenneltä kepiltä lähestulkoon ilman apuja ja löysi viimeisen kepin ❤

Lopuksi tuloshehkutusta! Keksi (E. Naroona) kävi Ainon kanssa Muuramen iltatokokisoissa 15.5. tekaisemassa törkeän upean ALO1:sen 188,5 pisteellä, kunniapalkinnolla ja vielä luokkavoiton kera! Paljon onnea Aino ja Keksi, aivan huikea suoritus! ❤

FullSizeRender

Mari ja Noa (E. Norris) kävivät myös kisaamassa tokoa viime viikonloppuna, tuloksena toinen AVO2-tulos. Pisterivi oli muuten todella upea, mutta kaksi harmillista nollaa siellä seassa. Paljon onnea tuloksesta ja tsemppiä jatkoon, olen ihan varma, että 1-tulos on vain ajan kysymys tämän parivaljakon kohdalla 🙂


3 kommenttia

Uusi alku?

On meilläkin tapahtunut jotain. Ei olla tahkottu kisatuloksia, mutta on otettu yksi vaikeimmista askelista eteenpäin. Varautukaa kilometripostaukseen, sillä lupasin ystäville ”tarkemman reissuselostuksen” blogiin. Meille muutti pari viikkoa sitten tällainen:

DIN_0792

Jokainen, joka minua vähänkin tuntee, tietää, etten ole kovinkaan impulsiivinen, mitä tulee koirien hankintaan. On paljon tyypillisempää, että murehdin, märehdin, mietin ja pohdin, yleensä aika pitkään, joskus vuosiakin. Silloin, kun minulla vielä oli Hilda, olin ajatellut, että seuraava pentu voisi tulla ehkä joskus ensi vuonna aikaisintaan. (Jos vaan suinkin maltan odottaa sinne saakka.) Mutta sitten minulla ei yhtäkkiä ollutkaan enää Hildaa, ei koiraa, jonka kanssa voisin ajatella harrastavani vielä useita vuosia aktiivisesti. Rini ja Neve ovat vielä nyt hyvässä kunnossa, mutta fakta on, että ne täyttävät tänä syksynä 11 vuotta, enkä voi ajatella treenaavani niitä kovin tavoitteellisesti enää kovin monta vuotta eteenpäin.

Olen kärsinyt kroonisesta pentukuumeesta vuosikausia. Viime joulukuusta lähtien pentukuume on ollut poissa. Ei minulla ollut pennun kaipuu vieläkään, oikeastaan pelkkä ajatus pennun ottamisesta ihan rehellisesti pelotti. Kai se pelottaa vähän vieläkin. Pelko ei ole estänyt katselemasta, millaisia pentueita on tulossa. Joistakin pentueista vähän kyselinkin, kysyminenhän ei maksa vielä mitään.

DIN_0773

2,5 viikkoa sitten tulin yövuoroon töihin ja selasin tapani mukaan taas aussiekasvattajien sivuja. Selailin yhtä facebookin seka- ja työlinjaisten aussieitten kasvattajien ryhmääkin, jota aina silloin tällöin olen silmäillyt. Eräs kasvattaja oli sinne laittanut kuvia pennuistaan ja kertoi muutaman pennun olevan vielä vapaana, yksi tyttökin joukossa oli. Olin pentuetta silmäillyt vähän joskus aiemminkin, mutten oikeastaan muista aiheesta sen enempää. Katselin pentujen kuvia, linkitin Ainolle kuvan ja tuumasin, että siinä on aika soma pentu. Aino kysyi, tuliko fiilis. En oikein osannut vastata, lähinnä mieleeni tuli sata syytä, miksi nyt ei kannata, ei ole hyvä hetki, en ole valmis ja kun en oikeasti pysty vielä ajattelemaan mitään pentua. Aino totesi, että no miksi et kysyisi, kun se kysyminen ei vielä mitään maksa. Ajattelin ensin, että en taida kysyä, mutta hetki myöhemmin olinkin sitten jo naputtamassa viestiä. Lopuksi painoin pienen empimisen jälkeen lähetä-nappia. Sillä olikin aika kauaskantoiset seuraukset!

Vaihdoin kasvattajan kanssa aika monta viestiä alkuyön aikana. Kävi ilmi, että pentu, jonka alun perin piti olla vapaana, olikin jo varattu, mutta toinen narttupentu saattaisi olla vapaana. Jäätiin niille puheille, että hän palaa asiaan, minä huokaisin jo vähän helpotuksesta – huh, eiköhän se tähän jää. Aamulla menin nukkumaan yövuoron päälle, mielessäni hetken leikitellen, että millaistahan elämä olisi, jos pentu tulisikin. Nukahdin huojentuneena ajatellen, että onneksi ei vielä. Kun heräsin ja katsoin puhelinta, huomasin saaneeni aika monta viestiä. Narttupentu on vapaana. Katselin kuvia, lueskelin uudelleen ja uudelleen vanhempien ja pennun kuvauksia. Mietin, että jos pentu on puoliksikaan niin hyvä kuin kuvaus antaa ymmärtää, se kuulostaa oikeastaan aika täydelliseltä.

DSC_0240

Sitten kasvattaja kysyi, mitä oikein olen pennun varalle tulevaisuuteen suunnitellut. Kotisivuiltani käy ilmi, että kasvattamani aussiet eivät ole työlinjaisia. Olenko suunnitellut pennun jalostuskäyttöä, jos olen, millaiselle koiralle. Ihan asiallisia kysymyksiä, taatusti kysyisin itsekin, jos toinen kasvattaja olisi kiinnostunut minun pennustani. Kerroin, niin kuin asia on – olen ensisijaisesti etsimässä pentua perheenjäseneksi ja tulevaisuuden harrastuskaverikseni. Kerroin omasta ihanneaussiestani, kasvatusideologiastani ja että ennen jalostushaaveita pitää ensin olla tietoa, onko pentu terve ja hyväluonteinen ja onko sillä rodulle jotain annettavaa. Ja että jos koskaan pentuja suunnittelisin, niin olisin kyllä kasvattajaan yhteydessä. Mielessäni ajattelin, että huh – tähän se nyt jää, tähän se kaatuu.

20170328_094711Tätä voi kutsua jo pentulaumaksi – 10 pentua!

Paitsi että ei jäänyt. Tulin yövuoroon töihin, ja ahkera viestittely jatkui. Toisaalta tunnelma alkoi olla jännittynyt, toisena hetkenä tuntui, että olen kohta ihan kauhunsekaisessa paniikissa. Mietin ihan taukoamatta, olenko tähän valmis, onko nyt oikea hetki, entä jos minusta ei olekaan tähän, entä jos pentu tulee ja en jaksakaan. Seuraavana päivänä viestittely jatkui – pitäisi tehdä päätös. Milloin tulen pentua hakemaan? Pennuthan olivat jo 9-viikkoisia ja kasvavat nopeasti, nyt ne menisivät vielä lentokoneessa matkustamossa.

Istuisin varmaan edelleen kotona keittiön pöydän ääressä ahdistuneena ja tuskaisena, jos Aino ei olisi tullut. Aino tuumasi, että menepä hakemaan kaupasta jotain ruokaa, niin hän hoitaa. Kun tulin kotiin, mulle oli lentoliput ja auto varattuna. Jotenkin tuntui kauhean huojentavalta, kun ei tarvinnut päättää itse. Vaikka päätinhän minä itse, Aino vain pisti toimeksi. Sitten iski uusi paniikinaihe – missä hitossa on mun passi? Onko se enää edes voimassa? Muistin tarkkaan, missä kassissa passin viimeksi olin ehkä 2 vuotta sitten nähnyt, mutta kyseistä kassia en kyllä muistanut nähneeni ihan hetkeen. Viimeisin näköhavainto oli auton takapenkillä, siitäkin aikaa pitkälti. Muuton yhteydessä en muista kassia nähneeni. Varastosta se lopulta löytyi kuin ihmeen kaupalla. Se tuntui viimeiseltä merkiltä, sen on tarkoitus mennä näin, mun on tarkoitus lähteä matkaan.

20170328_121348Maitobaarissa lienee ollut ahdasta ja mammakoiralla melkoinen työ

Sunnuntaiaamuna loppui yövuorot. Blokkasin parhaani mukaan kaikki lähtöön liityvät ajatukset. Maanantaina kävin hieromassa muutaman koiran. Vein mummukoirat Ainolle hoitoon. Ajoin Espooseen Lotalle yöksi. Edelleen blokkasin lähtöön liittyvät ajatukset. Minä yksin, ulkomaille. Saksassa pitäisi ajaa autoakin. Tiistaiaamuna herätyskellon soidessa piti vaan pistää hösseliksi. Lentokentälle ajaessa ajattelin, että en varmaan tule hengissä takaisin kotiin. Lentokoneeseen astuessani ajattelin, että se ihan varmasti tippuu alas taivaalta, joko terroristien avustamana tai teknisen vian takia. Saksaan lensin Oslon kautta, koska 1100 euroa halvemmat lentoliput yhdellä koneen vaihdolla oli aika hyvä motivaattori.

18360766_10155198344947808_31261184_nPilvilinnoja lentokoneesta kuvattuna

18336716_10155198344992808_1517534458_nKallein syömäni aamiainen evör. Näyttää simppeliltä ja yksinkertaiselta (mitä se olikin), mutta nälässään ihminen sortuu joskus epätoivoisuuteen. Ei turhaan nurista, että Norjassa on kallista.

Oslossa hengailin lentokentällä jokusen tunnin. Kiertelin pienissä myymälöissä ja taxfreessä, mutten ostanut mitään. Havaitsin Norjassa trolli-kulttuurin vielä elävän, Suomesta ne ovat tainneet jo kadota. Ne muutamat ystäväni, jotka reissustani tiesivät, viestittelivät kanssani ahkerasti facebookin mesessä ja miettivät mm. pennulle nimeä. Pentu kulki nimellä Punkkurottakala (punkku = punainen, rotta koska puikkonaama ja siimahäntä, kala pennun työnimestä kasvattajalla). Itse pohdiskelin, osaisinko selittää ja kysellä kaiken tarvittavan englanniksi, ja lähtisikö pentu edes mukaani. Aika meni ihan mukavasti, ja lento Oslosta Hampuriin ei aiheuttanut enää yhtä pahaa pahoinvointia kuin ensimmäinen lento Osloon. Taivaalla liidellessä katselin pilvilinnoja ja ajattelin Hildaa kauhea ikävä kurkussa ja rinnassa puristaen.

Hampuriin saapuessa alkoi jo aika tavalla jännittää. Ajatukset kääntyivät pikkuhiljaa pentuun. Hampurin lentokenttä oli isompi kuin olin ajatellut. Olin jo aika tavalla myöhässä suunnitellusta ja valmiiksi tiukasta aikataulustani, kun viimein löysin autovuokraamon. Siellä selviää, että muuten hyvä, mutta varaamasi auto olikin varattu eiliselle. Kaikki firman autot olivat ajossa. Parin tunnin päästä voisi auto järjestyä. Se ei tietenkään käynyt päinsä, koska parin tunnin päästä pitäisi olla jo matkalla takaisin kentälle. Ehdin jo miettiä, että tähänkö tämä nyt sitten jää, vaikka tänne asti pääsin, kun eräs pariskunta tulee palauttamaan autoa etuajassa. Tolkuttomasti aikaa vieneiden paperisotkujen jälkeen sain kuin sainkin auton alleni. Oli oma hommansa löytää auto, varsinkin, kun se oli kyllä virkailijan mainitsemassa kerroksessa, muttei lähimaillakaan aluetta, jossa sen piti olla. Sitten piti saada navigaattori vielä kommunikoimaan kielellä, josta olisi mulle jotain iloa. Onneksi se oli TomTom. Tässä vaiheessa olin aikataulustani myöhässä jo tunnin, joten eipä ollut pahemmin aikaa ahdistua ajatuksesta Hampurissa autolla ajamisesta yksin. Auto käyntiin, kaasujalka tukevasti pedaalille ja menoksi!

Motarille selvittyäni matka sujui varsin mukavasti. Maisemat olivat upeita, ja Saksassa kevät oli jo pitkällä. Kuvia en valitettavasti kerennyt ottaa. Löysin Wrohmiin sujuvasti, ja Julianen pihaan parkkeeratessani Juliane tulikin jo vastaan pienen punaisen siimahännän kanssa. Rala juoksi minua vastaan, hyppäsi syliin ja nuoli naaman. Se taisi olla hetki, kun ajattelin, että jos olet ihan oikeasti tällainen, en minä sinua tänne jätä.

18361810_10155198397817808_684095882_n

Virallisesti pentu on Two Coast’s Rala

Kovin pitkään en ennättänyt Julianen luona valitettavasti vierailla, se on ainut asia, mikä reissussa harmitti. Näin Ralan emän Lion, joka ensikohtaamisella teki minuun suuren vaikutuksen. Se tuli niin iloisesti ja ennakkoluulottomasti minua vastaan ja nautiskeli rapsutuksista. En voi sanoa tuntevani Ralan takaa tulevia linjoja saati koiria kovinkaan hyvin, joten emän, jäljellä olevien sisarusten ja pentujen kasvuympäristön näkeminen oli todella tärkeää. Pennuista näki, että emä oli ne hoitanut hyvin, ja niihin oli panostettu aikaa ja vaivaa. Oli vähän epätodellinen olo, kun kirjoitin nimeni alle sopimukseen koiran kaupasta. Toisaalta miksi en olisi kirjoittanut – pentu vastasi sitä, mitä kasvattaja oli minulle siitä kertonutkin.

Kaunis Lio-emä, S Bar L Liocarcinus Crown

Isä Bow, Doc Piepers Avelano

Niin pakattiin pentu boksiin ja lähdettiin paluumatkalle. Matka Wrohmista Hampuriin oli pennulle hankalin – se huusi kuin syötävä ja yritti raivokkaasti päästä ulos boksista. Lisäksi se voi pahoin autossa ja oksensi boksiin, raasu. Aikataulu oli tässä vaiheessa taas tosi tiukka. Pysähdyin matkan varrella tankille, sillä auton vuokra maksoi enemmän, jos palautti auton vajaalla tankilla. Hampurissa löysin kentälle hyvin, mutta siellä ei ollutkaan merkitty vuokra-autojen palautukseen vievää kaistaa niin selkeästi kuin Suomessa. Pyörin kolme kertaa lentokentän rampit summanmutikassa läpi ennen kuin vahingossa eksyin oikealle kaistalle. Epätoivo alkoi siinä kohtaa olla jo melkoinen, sillä aikaa koneen lähtöön oli enää alle 1,5h ja mulla oli lähtöselvitykset, pennun matkalipun ostaminen, turvatarkastukset ja kaikki luonnollisesti vielä tekemättä.

Sain auton palautettua ja yritin pissattaa pennun ennen lähtöä, mutta penturukka oli ihan hukassa suuressa maailmassa eikä sillä ollut ajatustakaan tarpeiden tekemisestä. Kiirehdittiin terminaaliin, jossa rynnättiin ensimmäiseen vastaan tulevaan vessaan, jossa nopeasti huuhtelin enimmät oksennukset pennun rinnuksilta ja tassuista ja siistin vähän kantokoppaa. Mulla ei ollut mitään hajua, mistä terminaalista ja miltä portilta lento lähtee, onneksi matkan varrelle sattui virkailija, joka tiesi nämä kertoa. Sieltä juostiin lähtöselvitystä tekemään, se oli tietenkin toisessa päässä koko lentokenttää. Tiskejä oli siellä niin monta, että meinasi iskeä paniikki, kun Finnairin tiskiä ei löytynyt mistään ja kello tikitti koko ajan. Onneksi taas yksi virkailija sattui olemaan saatavilla, ja hän neuvoi oikealle tiskille. Lähtöselvitys tuli tehtyä ja pentu sai matkalippunsa. Olin etukäteen Finnairilta varmistanut, että pennulle on paikka koneessa, mutten maksanut lippua etukäteen, kun en voinut olla varma, lähteekö pentu kanssani Suomeen.

Turvatarkastus oli tarkempi kuin Suomessa, pennun papereista kukaan ei ollut kiinnostunut, mikä tuntui vähän yllättävältä. Pennun boksin halusivat kyllä tarkastaa huolellisesti, etten vaan salakuljeta siellä huumeita 😀 Turvatarkastuksen jälkeen aikaa koneen lähtöön oli enää 35min, eipä mennyt yhtään tiukille… Löysin oikean portin, havaitsin, ettei koneeseen pakkautuminen ollut vielä alkanut, ja olisin voinut itkeä ilosta, kun portin vieressä oli koju, josta sai ostettua pullon Pepsi Maxia ja täytetyn sämpylän. Tiukkaan aikatauluun Saksassa ei lukeutunut ruokataukoa 😀 Ehdin ottaa pentua vähän vielä jaloittelemaan ennen koneeseen menoa, se katseli kiinnostuneena ihmisten menoa ja tuntui lähinnä ihmettelevän, miksei kukaan pysähtynyt rakastamaan.

Koneeseen pakkautuessa olo oli todella huojentunut – olin selvinnyt! Mielessäni ajattelin, että nyt olisi kohtalon ivaa, jos kone putoaisi taivaalta. Vähän jännitti, millaisen konsertin pentu pistäisi pystyyn koneen lähtiessä liikkeelle, mutta se oli todella väsynyt reissusta ja nukkui ihan hiljaa koko lentomatkan Helsinkiin. Niin nukuin kyllä minäkin, päivä oli ollut pitkä ja raskas. Heräsin vasta koneen laskeutuessa Helsinki-Vantaan lentokentälle, pentu ei tiennyt laskeutumisestakaan yhtään mitään.

Helsingin päässäkään kukaan ei tullut pennun papereita kyselemään. Käveltiin pihalle, otin pennun boksista ja pissatauko olikin jo pennun mielestä paikallaan. Se otti minuun tosi paljon kontaktia ja kulki häntä pystyssä reippaasti mukana. Auton löytämiseen meni hetki, kun tultiinkin toisesta terminaalista ulos kuin mistä aamulla olin mennyt sisään. Siinä pennun kanssa kävellessä aloin miettiä, että pennulle pitäisi varmaan olla joku ehkä vähän Punkkurottakalaa kauniimpi nimi. Rala ei oikein suomalaiseen suuhun minusta istunut, ei minun suuhuni ainakaan. Sitten mietin, että pentuhan oli näin lyhyen tuttavuuden perusteella täyttä rakkautta, joten se voisi olla Lempi. Kun testimielessä sitä Lempiksi kutsuin, se otti minuun heti kontaktia. Siitä nimi sitten jäi. Yritin autolla tarjoilla pennulle ruokaa ennen lähtöä, mutta se taisi olla vähän pahoinvoiva, sillä ruoka jäi kuppiin.

Lähdettiin vielä yötä vasten ajamaan kotiin, ja hyvä niin, sillä pian Helsingistä päästyämme alkoi sataa lunta. Mulla oli tietenkin jo kesärenkaat alla. Ajaminen alkoi hirvittää Joutsan jälkeen, kun lunta oli tien päällä jo muutama sentti ja taivaalta satoi vaakatasossa lunta vaan koko ajan lisää. Näkyvyys oli ihan onneton. Oltiin kotona kahden jälkeen yöllä, ja minä olin kuolemanväsynyt. Käytin pennun nopsaan pihalla, tarjoilin sille ruokaa vähän paremmalla menestyksellä ja lähdettiin yrittämään unta. Pentu alkoi ulvoa heti, kun katosin näkyvistä. Yritin ensin olla noteeraamatta sitä ajatellen, että kyllä se lopettaa, kun huomaa, ettei saa sillä mitään. Kellon lähestyessä kolmea ja ulvonnan jatkuessa oli pakko sanoa sille, että täällä ei kuule voi yöllä ulvoa, mene nukkumaan. Se ilmeisesti ymmärsi puhetta, koska pian kuului kevyt tömähdys ja sen jälkeen tuhinaa 😀

18424802_10155200649157808_382249058_nKorvat kokoluokkaa corgi…

Aamulla herättiin varhain ja lähdettiin ihmettelemään lumimaisemaa. Pentu ei kovin kauas jaloista lähtenyt, mikä oli toisaalta hyväkin. Kuvien ottamisesta se tosin teki vähän haastavaa, mutta se lienee toissijaista. Ensimmäisiä pennunkatsojiakin meillä piipahti heti samana päivänä, ensin Elli päivällä, sitten iltapäivästä Aino samalla, kun toi hoidossa olleet Rinin ja Neven kotiin. Mummukoirat totesivat kotiin tullessaan vaan, että täällä on taas tuollainen, ja tutustuminen pentuun oli sillä selvä. Heli ja Jouni pyörähtivät myös meillä pentua katsomassa ja ottivat ihania kuviakin.

Lempi otti vieraat vastaan riemukkaasti eikä säästellyt pusuja (eikä varmaan hirveästi hampaitakaan). Muihin koiriin se teki tuttavuutta vähän varovaisemmin, Ainolla kun oli oma lauma myös mukana. Illasta meidän jäätyä oman porukan kesken tuttavuus oli edistynyt jo tälle asteelle:

18361183_10155198515872808_627375765_n

Olen yrittänyt dokumentoida pennun touhuja ahkerasti. Jos joku asia on jäänyt harmittamaan ihan hirveästi Hildan pentuajoista, niin se, että siitä ei juurikaan ole kuvia. Pentuaika on niin nopeasti ohi, kuviin on ihana palata sitten, kun pentu on kasvanut ison koiran mittoihin. Ja myöhemminkin. En muista aiemmin havainneeni niin selkeästi oman pennun kasvua. Lempi tuntuu kasvavan ihan silmissä.

18360679_10155200649102808_900686632_nYstävät ovat tuoneet paljon lahjoja penskalle, kuvassa vain osa Lempin saamista tuliaisista.

Lempin ensimmäinen viikko Suomessa oli varsin luminen. Tässä muutamia lenkkien varrelta otettuja videopätkiä, ovat puhelinlaatuisia, joten laatu ei valitettavasti päätä huimaa. Mutta muistoja, muistoja.


Kameraa olen yrittänyt ulkoiluttaa ahkerasti. Tässä muutama valikoitu kuva ensimmäiseltä yhteislenkiltä mummukoirien kanssa. Lempi ei ollut varsinaisesti levoton yksin meillä ollessaan, mutta selkeästi sitä tuntui kuitenkin rauhoittavan, kun sai mummukoirat seurakseen. Pennulle oli varmasti iso muutos lähteä äidin ja ison sisaruslauman keskeltä isoon maailmaan ihan yksinään.


Hihnakävelyä treenataan päivittäin, nyt se sujuu jo vähän paremmin kuin tällä videolla!

Vappuna tavattiin Freyaa (E. Listen To My Story) pentupainien toivossa. Freya oli vähän vauhdikas ja innokas leikkikaveri, mutta pennuilla tuntui kuitenkin olevan ihan kivaa keskenään. Yllättävän hyvin Lempi piti puolensa leikissä, vaikka Freya oli kokonsakin puolesta etulyöntiasemassa.

Lempi 10,5vkoa

Iloinen Freya 15,5vkoa

Oma lelu, paras lelu!

Kaupunkikävelylläkin on keretty kertaalleen käydä Ellin ja Mauri-malinoisin kanssa. Lempi oli tosi reipas, alkuun Mauri tosin oli sen mielestä vähän epäilyttävä, mutta pian kulkeminen Maurin kanssa sujui jo kuin vanhalta tekijältä. Käväistiin matkakeskuksella hengailemassa, käveltiin kävelykadulla keskustassa, ostettiin jätskiä ja kierrettiin kirkkopuisto. Hyvää harjoitusta pienelle. Pennulle suurin ihmetys olivat jäyhät suomalaiset, jotka eivät tule rakastamaan, vaikka kuinka sinnikkäästi ja vetoavasti katsoisi.

18386989_10155200649392808_219660039_n”Minä tiedän jo, että otan kaikkea. Miksi sulla kestää niin pitkään valita?”

Jätski on hyvää! Kirjurin pisteet menivät suolaiselle kinuskijätskille.

18337456_10155200649407808_1908537739_nKäväistiin Lempin kanssa kaupunkikävelyn päätteeksi vielä Mustissa ja Mirrissä ostoksilla. Sieltä löytyi viimein pennulle rakastajia, se oli niin onnellinen. Samalla punnitsin Lempin, himpun alle 11-viikkoinen rottakala painoi tasan 7kg. Kaupasta tarttui mukaan herkkuja. Ja taas yksi lelu. Jos pentu riemastuu ikihyviksi lelusta, se on tavallaan ostopäätös.

Nyt kotona on taas varsinainen sirkus pyöritettävänä, sillä Keksi ja Karkki ovat meillä hoidossa Ainon ulkomaanreissun ajan. Mukavasti meillä on mennyt ison lauman kanssa, vaikka alkuun aina vähän kauhistelee, että miten noin monen nuoren koiran lauma oikein pyörii. Pentu on tykästynyt erityisesti Keksiin, ja niistä onkin tullut aikalailla erottamaton parivaljakko. Kiva on ollut katsoa, kun Lempi leikkii Keksin kanssa. Rini on yrittänyt leikittää pentua ulkona, mutta kotona leikkiminen ei sovi. Neve on pennun hyväksynyt, mutta on vähän hitaampi ottamaan siihen kontaktia. Sama oli aikoinaan Hildan kanssa, joten en ole huolissani.

Lämmintä kevätpäivää vietettiin lenkillä. Pentukin meni pulikoimaan isojen perässä.

Keksin ja Lempin leikkiä eilispäivältä

Myös Karkki on ansioitunut pennun hoitotätinä

Kuvia lenkiltä

Pennun kanssa on vähän treenailtukin, hauska on ollut lähteä työstämään pennun kanssa pohjia harrastuksille. Ollaan harjoiteltu istumista, maahanmenoa, seisomista, odottamista, luopumista, kontaktia, käsikosketusta, luoksetuloa, omaan nimeen reagoimista, noudon alkeita, perusasennon hakemista oikealla ja vasemmalla, tuttiseuraamista oikealla ja vasemmalla… paljon siis kaikenlaista! Lempi on innokas oppimaan ja tuntuu oppivan nopeasti. Hauska on ollut myös huomata oma kehittyminen koiran koulutuksessa, osaa kiinnittää huomiota ihan pieniin juttuihin, joita aiemmin ei varmasti olisi tullut edes ajatelleeksi.

Eilen treenattiin ulkona Helin, Jounin ja Armaksen kanssa. Kiitos ihanista kuvista!

Rinin ja Keksin kanssa tehtiin ratatreeniä tulevia kisoja varten. Treeneissä oli kivempaa kuin ohjaajan ilme aina antaa kuvissa ymmärtää.

18337479_10155200649587808_423407807_nSaijan ja Ruutin kanssa käytiin myös lenkillä

En ihan vieläkään ole varma, oliko tämä oikein. Olinko valmis, oliko nyt hyvä hetki. Hildan ikävä ei ole poissa, eikä Hildan paikkaa sydämessäni voi kukaan viedä. En toisaalta tiedä sitäkään, olisinko koskaan tullut tämän valmiimmaksi. Paljon hyvää pentu on tuonut tullessaan. Lamaannuttavalta tuntunut väsymys on ainakin hetkeksi väistynyt, ja toistaiseksi tuntuu, että olen jaksanut pentuarkea paljon paremmin kuin mitä etukäteen pelkäsin. Tuntuu, että on hieman helpompi hengittää. Monesti pennun touhuja katsellessa tullutta naurua seuraa vielä itku, ja monesti huomaan miettiväni, miten Hilda pennusta olisi pitänyt ja olisi opettanut sille niin hyviä kuin huonojakin tapoja. Mutta ihana on aamulla herätessä ottaa pentu syliin ja vaihtaa vähän pusuja. Mennään päivä kerrallaan, niin kuin tähänkin asti. Muistaakseni kotimatkalla Saksasta kuuntelin Spotifysta biisin, jonka lyriikoissa laulettiin

”But can you show me your heart / so I can heal / the pieces that hurt?”

Se tuntui sopivan tähän hetkeen, vaikken usko, että särkyneet palaset sydämessäni olisivat parannettavissa. Mutta ehkä Lempi toi tullessaan toivonpilkahduksen ja jaksan taas uskoa tulevaan.


Jätä kommentti

Kasvatit tahkoavat tuloksia

…sellaista tahtia, ettei perässä meinaa pysyä!

  • 29.4. Keksi (E. Naroona) korkkasi tokouransa tosi hyvällä 2-tuloksella
  • Samoissa kisoissa velipoika Noa (E. Norris) tekaisi tosi hyvän 2-tuloksen avoimesta luokasta
  • 5.5. Messille (E. Naldo) viimeinen hyväksytty tulos rallytokon avoimesta luokasta ja samalla koulari RTK2

Ja sokerina pohjalla FF-pentujen isä Vega (Ghosteye’s Elboron Eternal) kävi hakemassa jo ekan hyväksytyn tuloksen rallytokon mestariluokasta. Onnea taas kaikille, tässähän tarvitsee kohta sihteerin pysyäkseen perässä!

18237841_10154958123623961_7737142245897018592_o

Keksi ja Noa kisapäivän päätteeksi 🙂

Leo (E. Maybe I’m A Lion) käväisi vappumätsärissä hakemassa harjoitusta ja vähän palkintoherkkujakin olemalla sinisten pentujen 4. Leo näyttää kuvissa jo niin isolta pojankoltiaiselta 🙂

18192285_10155235567544699_480665656220202394_o

Nada (Hazelmoor Empress Empathica) vietti 1-vuotissynttäreitä 25.4. Nopsaan on vuosi mennyt, tuntuu, ettei siitä ole kauankaan, kun jännitin, että pyöräyttääköhän Fanni mulle pienen Fanninlapsosen. Paljon onnea Nada-Orvokille! ❤ Saa nähdä, missä vaiheessa sitten luustokuviin, vähän jännittäisi jo vilkaista, miltä näyttää 😉

18157808_1466220440095534_1158263103810373629_n