Empathica's Blogi


1 kommentti

Taikan ja Menon pennut syntyivät!

Taika ja vatsa pari päivää ennen synnytystä

Viime torstaina jäin aamuvuoron jälkeen synnärivapaille. Taika oli aika levoton jo torstain ja perjantain välisenä yönä, sitä närästi kovasti vatsansa kanssa, ja ainakin tuntui, ettei kenelläkään meistä nukkumisesta tullut mitään. Lämmöt olivat olleet koko päivän vielä turvallisesti 37 asteen yläpuolella, samoin ne olivat perjantaina aamulla. Päivämittaus näyttikin sitten 36,9. Lähdettiin porukalla pienelle lenkille metsään, sillä tiedossa oli, että seuraavana päivänä ei varmaan kovin pitkille pyrähdyksille päästä. Taikalla ei vielä illallakaan ollut mitään kovin selkeitä merkkejä synnytyksen alkamisesta. Aino tuli illalla yökylään ja kaverikseni kätilöimään. Päivystin puolilleöin pentuhuoneessa Taikan kanssa, mutta yksittäisiä petauksia ja läähätystä lukuun ottamatta Taika oli varsin rauhallinen, torkkuikin välillä. Minäkin sitten lopulta nöyrryin ja yritin vähän nukkua. Heräilin tuon tuosta tarkistamaan tilanteen, joskus 2-3 välillä yöllä istuin reilun tunnin Taikan kanssa pentulaatikossa. Sillä alkoi olla vähän tuskainen olo, varmaan polttoja. Taika kuitenkin rauhoittui uudestaan nukkumaan, joten minäkin vetäydyin vielä sohvalle.

Taikalla oli jossain kohtaa iltaa suunnitelma tehdä pesä alakerran sohvalle. Jouduin olemaan ikävä ja kertomaan, että ei käy.

Klo 5 heräsin, kun kuulosti, että Taikalla tuli vedet. Ripeä tarkistus, ja niinhän se oli – pian siis pitäisi pentuja tulla! Herätin Ainon ja jäätiin odottelemaan, ei mennyt kauaakaan, kun Taikalla tuli ensimmäiset ponnistukset. Ensimmäistä pentua odoteltiin noin vartti, mutta sen jälkeen meillä piisasikin kiirettä – pennut tulivat tosi nopeaan tahtiin!

5.26 punainen poika, paino 362g

5.35 punainen tyttö, paino 370g

5.42 blue merle tyttö, paino 238g

6.06 blue merle tyttö, paino 365g

6.22 red merle poika, paino 303g

7.03 musta poika, paino 338g

Pentueen värit pääsivät yllättämään. Taikahan kantaa varmuudella punaista, mutta Menosta ei ollut mitään tietoa – pidin aika todennäköisenä, että odotettavissa on vain mustia ja blue merlejä. Ehdin jo kirjurina toimineelle Ainolle sanoa ensimmäisen ja vielä toisenkin pennun syntymän jälkeen, että musta pentu tuli. Totuus paljastui sitten pentua kuivatessa, että eihän nämä mitään mustia olekaan 😀 Olipa hauska saada pentue, jossa on kaikki värit!

Synnytys oli todella joutuisa ja helppo, Taika hoiteli hommat kuin vanha tekijä. Pentujen painot vähän notkahtivat ensimmäisen vuorokauden aikana, mikä on melko tyypillistä, nyt ne ovat onneksi kääntyneet nousuun. Ensimmäisenä iltana piti vähän katsoa Taikan perään, se nuoli pentujen vatsoja niin paljon, että ne ihan punottivat. Onneksi se loppui ihan itsestään, Taika hoitaa pentuja hurjan hienosti ja tunnollisesti. Ulkona se suostuu käymään vain pikaisesti toimittamassa asiansa, sitten on jo kauhea kiire takaisin pentujen luo.

Pentujen työnimiä lähdettiin tällä kertaa sommittelemaan Taikan nimestä ja taikuudesta. Ainon mielikuvitus lähti laukalle kooman keskelläkin, liekö taikuuden voimasta 😀 Otin tänään pennuista ensimmäiset kuvat paremmalla kameralla, esittelen samalla pentujen työnimet.

Ensimmäisenä syntynyt punainen poika sai nimen Noituri. Ajankohtainen nimi sinänsä, koska Netflixiin tuli juuri Witcher-sarjan 2.kausi. Noituri on tässä parin päivän aikana herättänyt huomioni hiljaisuudellaan ja hyvin sopuisalla olemuksellaan, se ei kitisemällä tai ääntelemällä protestoi pahemmin mitään, rauhoittuu ihanasti syliin ja käsiteltäväksi. Tänään tosin kuvaussession päätteeksi sain haisevat kiitokset paidalleni…

Toisena syntynyt punainen tyttö sai nimekseen Noita. Noitalla on tosi upea tumma punainen väri, oikein suklaan ruskea! Noita on Noituriin verrattuna ihan piirun enemmän antanut kuulla itsestään, mutta muuten se on olemukseltaan ollut hyvin samankaltainen punaisen veljensä kanssa. Se rauhoittuu myös ihanasti syliin ja käsiteltäväksi.

Kolmantena ja pentueen pienimpänä syntynyt blue merle tyttö sai nimen Shamaani. Se kirosi minut heti synnyttyään, sellaiset huudot sain kuulla, kun sitä yritin kuivata. Tämä tirppana on esitellyt sisua, tulta ja tappuraa, vaikka ikää on vasta 2pv – huutoa tulee heti, jos joku ei mene mielen mukaan, ja jos asia ei muutu, huudetaan vähän kovempaa. Ruokahetkinä Shamaani on aina kaikkein päällimmäisenä ja tuntuu roikkuvan tississä suurimmalla tahdonvoimalla – sitä se toki tarvitseekin pärjätäkseen isossa porukassa. Sanoin Ainolle aika pian tämän tyttösen synnyttyä, että tuli aika vahvat Maaru-vibat tästä tyypistä. Viboja vaan vahvisti, kun yritin ensimmäisenä iltana antaa Nutriplus-geeliä pennulle vähän kasvua ja painonnousua boostamaan – tyyppi pisti aikalailla hanttiin. Nyt toistojen myötä ei ole tarvinnut taistella enää niin kovasti, mutta aika näyttää, seuraako Shamaani Maarun jalanjäljissä. Osteopaattiaika on onneksi varattu koko porukalle, Maarullahan se vaikutti tosi paljon käytökseen (ja nimenomaan positiivisessa mielessä).

Neljäntenä syntynyt blue merle tyttö sai nimekseen Maagi. Maagi on aika letkeän oloinen tyttö, se ehkä vähän enemmän pitää ääntä kuin Noita, muttei likimainkaan niin paljon kuin Shamaani. Maagi murisi kasvistädille hyvin hurjasti, kun annoin sille ensimmäisen kerran Nutriplussaa, mua melkein pelotti hirveästi 😀

Porukan viidentenä syntynyt red merle poika sai nimekseen Welho. Welho on jotenkin tosi tyytyväisen oloinen tyyppi, se elää vähän eri tahdissa muiden kanssa. Kun muut ovat syömässä, Welho yleensä etsii vain lämpimimmän ja mukavimman paikan, missä nukkua. Welho oli ehdottomasti porukan helpoin kuvattava, se rauhoittui unille samantien.

Porukan viimeisenä syntyi pikimusta äitinpoika, joka sai nimekseen Manaaja. Tämäkin mustikki lausui kirouksen kasvistädille, kun kuivasin pentua syntymän jälkeen. Kaikkien pentujen synnyttyä yritin Ainolle ääneen muistella, mikä kenenkin nimi oli, lopulta päästiin tähän mustaan poikaan, ja en heti saanut nimestä kiinni. Aino kerkesi sanoa ääneen ”Majava”, me molemmat revettiin, ja nykyään tulee kutsuttua tätä poikaa useammin Majavaksi kuin Manaajaksi. Majava on aika liukas liikkeissään, se pitää jonkin verran ääntä, muttei ole mikään tyhjänkitisijä. Majavakin rauhoittuu aika hyvin syliin, kun on ensin saanut vipeltää aikansa.

Oikeastaan koko porukka on tosi hyvin liikkuvaa sakkia – punkeavat tosi ketterästi jo jaloilleen ja ovat muutenkin tosi jänteviä. Näistä tuskin on odotettavissa sohvapottuja 🙂

Vasemmanpuoleisessa kuvassa merlet: vasemmalla Maagi, keskellä Shamaani, oikealla Welho. Oikealla ylhäällä tytöt: vasemmalla Maagi, keskellä Shamaani, oikealla Noita. Oikealla alhaalla pojat: vasemmalla Noituri, keskellä Majava ja oikealla Welho.

Nämä pennut syntyivät 18.12. Päivä on ollut minulle vuosia hyvin kipeä – tasan 5 vuotta aiemmin silloinen nuorin aussieni Hilda (E. Hazelheart) kuoli tapaturmassa. Jo pari päivää ennen pentujen syntymää minusta tuntui kuin Hilda olisi ollut läsnä. Pentujen syntymä juuri tuona päivänä tuntui kuin Hilda olisi lähettänyt terveisiä, että nyt on aika muistaa tämä päivä jostain muustakin. Muutenkin tuntuu kuin ympyrä olisi sulkeutunut – aika pian Hildan kuoltua Lyyli tuli meille synnytyslomalle, ja tähän pentueeseen syntyi Taika, joka on Hildan kuolinvuosipäivänä syntyneiden pentujen emä.

Olen valtavan onnellinen, että kaikki meni synnytyksessä hyvin ja että pentuja tuli odotettua useampi – Taikan vatsan koosta en olisi uskonut, että pentuja on siellä 6. Selitys löytyi röntgenkuvasta – pennuista peräti neljä oli kiinnittynyt aika ylös kohdunsarvissa. Ilmankos mammakoiraa niin närästi.


Jätä kommentti

Mitä kuuluu päämajaan?

Tämän postauksen kirjoittelu on venynyt ja venynyt, osittain ihan tiedostetusti ja vetkuttamalla. Edelliset oman lauman kuulumiset olen kirjoitellut elokuun alussa kesäloman lopussa. Silloin minun laumani oli vielä kokonainen. Nyt pitäisi purkaa sanoiksi Rinin ja minun liki 15-vuotisen yhteisen taipaleen viimeinen luku.

Rakkaat mummukoirat Seela ja Rini kevättalvella 2021, kuvannut Hanna Lehmusvuori

Elokuun alussa kaikki oli vielä, noh, ihan hyvin. Rini jaksoi lenkkeillä, se oli pirteä ja iloinen oma itsensä. Hieman ennen elokuun puoliväliä Rini oli vähän vaisumman oloinen, mitä se aiemminkin oli ollut, kun Carthropenin pistospäivä alkoi lähestyä – lääkkeen vaste ei siis aina kantanut seuraavaan pistokseen saakka. Elokuun puolivälin aikoihin Rini sairasti rajun mahataudin, joka vei siltä voimat, se oli ihan voipunut yhden päivän. Käytiin lääkärissä, koska lähiklinikka olikin yllättäen kiinni, ja mummulle piti saada Carthropen-pistos jostain. Päästiin kotiin, mahataudista onneksi selvittiin. Carthropenista ei kuitenkaan enää tullut nimellistä vastetta. Jouduin pitämään Rinille välipäiviä lenkkeilystä, mistä tietysti myös tiesin, että lähtölaskenta oli alkanut. Aluksi välipäivistä oli se apu, että Rini oli välipäivän jälkeen pirteämpi. Apu jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi.

Elokuun puolivälin jälkeen Rinillä alkoi tulla vähitellen yölevottomuutta, oli varmaan kipuja. Kipulääkkeen nosto auttoi hieman, muttei vienyt levottomuutta kokonaan. Rinin hengitys kuulosti välillä raskaalta. Päivisin Rini nukkui levollisesti, välillä öisinkin, mutta levottomia öitä alkoi olla useammin.

Ainon ja mun laumat kevättalvella 2021, kuvannut Hanna Lehmusvuori

Ajan varaaminen viimeiselle matkalle oli yksi vaikeimmista ja ahdistavimmista asioista, mitä olen joutunut tekemään. Tiesin, että Carthropenin vasteen heikentyminen oli huono merkki. Mietin hetken kipulääkityksen tehostamista esim. gabapenttiinillä, mutta Rinin keuhkotilanne huomioiden se tuskin olisi tuonut hyvää jatkoaikaa. Yritin muistaa lupaukseni, jonka tein Rinille vuosi aiemmin – että yhteistä aikaa ei osteta hinnalla millä hyvänsä. En myöskään halunnut, että Rinin vointi romahtaisi sillä seurauksella, että sille pitäisi tehdä hätäeutanasia. Kun Aino kertoi varanneensa Seelalle ajan viimeiselle reissulle, se oli eräänlainen liikkeellepaneva voima myös minulle – nyt minun on vain tehtävä se, mikä on tehtävä. Seela – toinen Rinin jäljellä olevista viimeisistä nuoruuden ystävistä – nukkui ikiuneen viisi päivää ennen Riniä.

Viimeisinä päivinä käytiin kaverilenkeillä, treenattiin, käytiin kaupungissa Rinin kanssa kahvittelemassa ja jätskillä ja minä yritin tallettaa sydämeeni jokaisen hetken. Rinin silmiin syttyi tuttu ja niin rakas palo, kun treenattiin ja oltiin yhdessä. Muistan vieläkin, kun Jalosen Mika joskus vuosia sitten koulutuksessa sanoi Rinin tekevän töitä täysillä ja koko sydämellä. Niin Rini teki vielä viimeisissä treeneissäkin.

Nämäkin kuvat on ottanut Hanna Lehmusvuori kevättalvella 2021.

Rini nukahti viereeni elokuun viimeisenä päivänä, kolme viikkoa ennen 15-vuotissynttäreitä. Puhelimessa on paljon videoita Rinin viimeisistä päivistä ja koneella kameralla otettuja kuvia. En ole vielä pystynyt käymään niitä läpi. Olen kohta ollut ilman Riniä 4kk, mutta ikävöin sitä edelleen ihan valtavasti. En tiedä, tunnenko koskaan enää niin vahvaa yhteyttä toiseen elävään olentoon. Rini oli minun sielunpuolikkaani, rakas ystäväni, Elämäni Koira.

Rinin kuoleman jälkeen syksy on tuntunut pitkältä, pimeältä ja raskaalta. Töissä on ollut kauheaa kiirettä ja kuormittavaa, päästiinpä vielä tässä marraskuussa tekemisiin koronan kanssakin, kun se löysi tiensä osastolle. Koronasta selvittiin onneksi suhteellisen vähällä, nyt on jäljellä vain se kiire ja kuormittavuus. Niille ei taida olla luvassa helpotusta koskaan.

Kuten jossain aiemmassa postauksessa muistelen kirjoittaneeni, suunnitelmissa oli Freyan ja Odinin lähdettyä meiltä keskittyä opettelemaan elämää kahden koiran kanssa. Se suunnitelma ei tässä loppuvuoden aikana tosin ole toteutunut. Ensin Taika aloitti juoksunsa heti Odinin lähdettyä uuteen kotiin, Taika olikin meillä lauman jatkona reilun pari viikkoa. Taikan palauduttua kotiin oltiin omalla porukalla reilu viikko, sitten hieman yllättäen meille tuli yhteisomistuskoirani Moira (Color Runs Ready for Success). Moira viipyi meillä kuukauden. Jossain välissä kirjoitinkin Facebookkiin, että mulla on nykyään kaksi omaa koiraa – ja kiintiömusta. Pari viikkoa oltiin taas omalla porukalla, kunnes viime viikonloppuna oli aika hakea Taika meille mammalomalle. Melkoista ruljanssia on siis ollut. Alla olevissa kuvissa mun tyttöjen kaverina on Moira.

Kaiken tämän härdellin keskellä on ollut vähän hankala sanoa, miten Lempi ja Sara ovat suhtautuneet Rinin poismenoon. Sara silloin aluksi jäi joitakin kertoja lenkillä jälkeen ikään kuin Riniä odottelemaan, sitä se teki jo Rinin eläessä. Ainoa selkeä konkreettinen ero mun koirissa on tullut koirien ohittamisessa. Olin aina ajatellut, että nuoriso ei ota Rinistä mitään vaikutteita, kun se on niin selkeästi vanhempi kuin muut. Rini oli tosi helppo kaikissa arjen tilanteissa – se ei vähääkään välittänyt vastaantulevista koirista eikä sitä hetkauttanut oikein mikään muukaan. Ilmeisesti Rini rauhoitti käytöksellään kuitenkin nuorempia, sillä nyt, kun Riniä ei enää ole, Lempi tuntuu vetävän isommat pultit vastaantulijoista, ja Sara lähtee siihen mukaan. Lempi on siis aina kiihtynyt vastaantulevista koirista, nyt se vaan näkyy entistä selkeämmin. Sara ei yksinään reagoi. Tätä täytyisi työstää, mutta se on näiden vierailevien tähtien ansiosta ollut vähän haastavaa, niin ei olla päästy siihen kunnolla tarttumaan. Mutta ehkä sillekin tulee oma aikansa.

Lempi tykästyi Rinin vanhaan pehmovalaaseen

Lokakuussa käytiin isolla porukalla Katriinalla hoidettavina, mukana oli Lempin ja Saran lisäksi Keksi (E. Naroona), Maaru (E. Shaula) ja Oodi (Red’n Ready Make It Double). Keksistä ja sen polven huonontuneesta tilanteesta kirjoitin johonkin aiempaan postaukseen. Osteopatia on auttanut – nestekierto on kohentunut, nivelien kuivuus helpottunut, toispuoleisuus poistunut. Oireeton Keksi kuitenkaan ei ole ollut, etenkin syksyn kosteat ja koleat kelit näkyivät jalan käytössä. Aino käytti Keksin eläinlääkärissä tsekkauksessa marraskuussa ja samalla pohdittiin, mitä on tehtävissä – ja järkevä ylipäätään tehdä. Katriina kannusti kokeilemaan uutta koirien nivelvaivoihin kehitettyä pistosmuotoista lääkettä nimeltä Librela, ja sitä Aino olikin klinikalta kysynyt. Eläinlääkäri oli Librelan suhteen niinkin toiveikas, että oli pistoshoidon aloituksen jälkeen ohjeistanut laskemaan gabapenttiinin alas. Keksi alkoi kuitenkin oireilla jo gaban alasajon aikana, jolloin minä kyseenalaistin sen laskuohjelman järkevyyden. Nyt Keksillä menee gabapenttiini samalla annoksella kuin mihin se nostettiin kesällä ja Librela rinnalla. Jos oireet pahenevat, on mahdollista antaa vielä tulehduskipulääkettä lisäksi. Toki jos oireet tästä pahenevat, niin se on merkki siitä, että pian ollaan raskaiden päätösten äärellä. Keksi on aina ollut iloinen, aktiivinen, hyvin vauhdikas ja fyysinen koira. Elämä, jossa pitää koko ajan olla levossa, ei ole Keksin (eikä tietysti minkään muunkaan koiran) arvoista.

Ihana Keksi kesällä, kuvannut Hanna Lehmusvuori

Maarulla oli Katriinan hoidossa hoidettavaa takapäässä ja niskassa, pikku-Tipunen on pinkonut agilityssä aika lujaa ja se jättänyt oman jälkensä kehoon. Maaru vastasi hoitoon hyvin, ja hoidon jälkeen on kyllä treeneissä ja kisoissa taas kulkenut lujaa.

Oodi kävi tsekkauksessa ennen luustokuvia. Sen tilanne oli parempi kuin kesällä, mutta edelleen sen nestekierrossa on jotain vähän pielessä.

Sara oli niskastaan jumissa ja lantiostaan kierossa, muistaakseni oikealle puolelle, mikä Katriinan mukaan viittaa aina traumaperäiseen tilanteeseen. Saralla oli hoidossa kovin vaikeaa, kun oli paikat jumissa, mutta kun vähän saatiin oloa helpotettua, se malttoi heti paremmin olla hoidettavana. Sarsu on aika liikuttava Katriinalle mentäessä, se heittäytyy suoraan selälleen patjalle, kun hoito alkaa.

Lempi oli ollut arjessa hivenen raskas ennen Katriinan hoitoa, tuntui, että se ei tiennyt yhtään, miten päin sen olisi pitänyt olla. No syy selvisi, kun Katriina pääsi Lempiä hoitamaan – sen kehokaan ei tiennyt. Lempi oli kierossa lantiosta, sitten rintarangasta, ja kun ne saatiin vähän aukeamaan, lantio veti vielä toiselle puolelle mutkalle. Katriina sanoi heti, että Lempi täytyy hoitaa pian uudelleen.

Mulla oli varattuna aika myös Rinille, mutta kun Rini ei omaa aikaansa päässyt enää käyttämään, enkä saanut siihen hätään ketään tilalle, niin Katriina suostui hoitamaan minut. Ei tarvinne miettiä, kuka oli eniten jumissa koko porukasta – mulla oli kuulemma vain lantio monta senttiä kierossa, pää vähän kainalossa ja yksi raaja irti. Jätin ajanvarauksen seuraavaan hoitooni jo 10 vuoden päästä.

Nämä kuvat ovat Taikan syksyn hoitoreissulta

Marraskuussa mulla oli varattu Katriinalle kahden koiran hoito, sinne pääsivät Lempi ja Moira. Lempin tilanne oli korjaantunut hyvin lokakuusta, sillä oli pientä jumia niskassa ja vasemmassa etujalassa. Moira sen sijaan oli odotetusti ihan kauheassa kunnossa, olin sitä syksyn aikana pari kertaa käynyt hieromassa ja toteamassa tilanteen. Moiran kehosta oli mahdotonta nimetä yksittäistä isoa ongelma-aluetta, mikä kertonee tilanteen vakavuudesta omaa kieltään. Vatsan alueella sillä oli paljon hoidettavaa, vasen puoli oli kuin viulunkieli. Hienosti Moira antoi kuitenkin hoitaa itseään ja vastasi hoitoon hyvin. Moira täytyy käyttää hoidossa piakkoin uudelleen.

Moiralla alkoi melkein heti meille tultuaan juoksu. Se oli tarkoitus astuttaa seuraavasta (eli nyt alkaneesta) juoksusta, jota odoteltiin vasta keväälle, mutta nyt se ei todellakaan ollut siinä kunnossa, että pentuja olisi voinut sille ajatella.

Emppuporukalle järjestin lokakuun viimeisenä viikonloppuna agilitypäivän Ainon koutsaamana. Itse en päässyt muiden kanssa aksaamaan, mutta pääsin etkoille Ainon ja Saijan kanssa. Alla videopätkää meidän treeneistä. Tämä ei ollut ihan sama rata kuin mitä muut tekivät, mutta tässä oli paljon samoja elementtejä.

Raskaasta syksystä huolimatta on koetettu treenailla koirien kanssa. Sara on saanut agilityyn lisää räyhäenergiaa, mikä on välillä hyvä ja välillä ei. Se on melkoinen junttura, kun se päättää, että joku asia tehdään jollain tavalla. Keppiongelmat pahenivat siinä määrin, että palattiin takaisin ohjureihin, yllä olevassa videossa ne näkyvätkin. Ohjurit toivat lisää varmuutta, ja niitä on tässä syksyn mittaan vähitellen häivytetty pois. Lempin agisyksy on ollut vähän rikkonaisempi, mutta treeneissä Saukki on tehnyt aika kivasti hommia. Kepeille pitäisi lisätä vähän haasteita samoin kuin alkaa vaatia kontakteilla itsenäisempää työskentelyä.

Paimentamassa ollaan käyty noin parin viikon välein. Lempi on saanut siellä kivasti itsevarmuutta lisää, se menee ahtaisiin paikkoihin vähän rohkeammin. Tahmeammilla lampailla Lempillä ei oikein riitä voima (itsevarmuus), mutta on sen työskentely niilläkin parantunut. Viimeksi Lempi sai tehdä töitä Mirvan liukkaammilla lampailla, ne olivat oikein sopivat Lempille, vähän piti tosin puuttua työskentelyetäisyyteen.

Saran kanssa paimennus on ollut ihan mahtavaa! Pitkän tauon jälkeen piti vähän purkaa kaasua ja suitsia käytöstä, mutta Sara työskentelee niin tehokkaasti, että se saa tahmatassulampaatkin pidettyä liikkeessä. Vähän vielä keskustellaan, tarvitseeko haukkumalla kommentoida, jos lähetän Saran kaarelle. Sara on selvästi sen tyyppinen koira, että jos se kerran pääsee tekemään jotain typerää, niin käytös jää helposti päälle – pitää siis puuttua heti ja riittävällä voimakkuudella. Pari edellistä treeniä on olleet tosi kivoja, on opeteltu lampaiden katsomista, liukkailla lampailla työskentelyä (piti tosissaan vaatia pitämään etäisyyttä, mutta viestin mennessä perille Sara teki töitä raviaskeleilla ja tosi rauhassa!) kuljettu kujista, porteista ja silloista. Kummasti molemmat koirat ovat menneet eteenpäin, kun on päästy säännöllisemmin käymään.

Saran kanssa oli tarkoitus yrittää vielä päästä avoimen luokan tokokisoihin tämän vuoden puolella, mutta kiikarissa olleet kisat täyttyivätkin jo ennen kuin ilmoittautuminen aukesi seuran ulkopuolisille. Meidän oli tarkoitus myös mennä Oili Huotarin tokokoulutukseen, mutta mulla oli tietenkin sen työpaikan koronakriisin keskellä flunssaoireita, joten en uskaltanut lähteä. Sain ensi vuodelle kuitenkin Saralle paikan Motivaatiolle tokon valmennusryhmään, huippua! Katsellaan avoimen luokan kisoja sitten ensi vuonna uusilla säännöillä ja treenaillaan tässä välissä sen verran, mitä ennätetään.

Rakas trio kevättalvella, kuvannut Hanna Lehmusvuori

Lempille olen yrittänyt saada paikkaa rallytokovalmennukseen, mutta paikat ovat kiven alla. Etsintä jatkuu. Mestariluokassa meno alkaa olla jo sen verran haastavaa, että olisi hyvä saada ulkopuolisen silmät tarkastelemaan niin koiran kuin omaakin toimintaa.

Muutenpa meidän arkeen ei oikeastaan sen ihmeellisempää kuulu, päivittäin ollaan lenkkeilty ja koetettu jotenkin selvitä päivästä toiseen. Viime viikon olin lomalla, joka alkoi Emppujen pikkujouluilla Motivaation hallilla hoopersin ja syömisten merkeissä! Oli niin ihanaa ja hauskaa, juuri sitä, mitä olen tähän pimeän syksyn vastapainoksi kaivannut! Alla videokooste koirien touhuista, videon kokosi Aino:

Tiistaina suunnattiin koirien kanssa Joensuuhun, siellä lenkkeiltiin ja käytiin mummon luona. Torstaina auto vei meidät Raaheen Tiinan ja Vipsin (E. Salacia) ja Mörkön luo. Kumma kyllä, tällä kertaa ei oltu suunniteltu Tiinan kanssa mitään minuuttiaikataulua, kävin perjantaina vain hoitamassa pari hieronta-asiakasta, muuten vaan lenkkeiltiin ja otettiin rennosti. Lauantaiaamuna ajeltiin Ouluun, jossa käytiin lenkillä, sitten suuntasin Marja-Leenan ja Jarin luo Taikaa (E. Eyes On Me) meille hakemaan. Taika tuli tällä kertaa kuin toiseen kotiinsa, se on ollut tosi hyväntuulinen ja iloinen, ei lainkaan niin ihmeissään kuin viimeksi meille tullessaan.

Maanantaina oli edessä töihinpaluu loman jälkeen, onneksi ei ole enää kuin huominen työpäivä ennen synnytysvapaille jäämistä, sillä aika paha loman jälkeinen kooma on vallinnut koko viikon! Tänään käydään Taikan kanssa röntgenissä kurkistamassa, minkä kokoinen pentue meille on tulossa tällä kertaa. Taika on pyöreä, mutta vatsa ei ole valtavan suuri, toivotaan nyt kuitenkin, että olisi vähän runsaslukuisempi porukka. Taika on jaksanut hyvin lenkkeillä ja ruoka maistuu, joskin sitä aika paljon närästää. Ruoka on jaettu kolmeen annokseen. Pentuhuoneen laitoin valmiiksi jo lomalle lähtiessäni, joten siitä ei tarvitse tämän viikon kiireiden keskellä onneksi enää murehtia. Pennut potkivat kovasti ja Taikalla on välillä aika tuskaista löytää sopivaa asentoa – useimmiten se makaa mahansa päällä kuin kanaemo muniaan hautoen 😀 Onneksi tässä ei ole enää montaa päivää, kun pitäisi jo helpottaa!

Seuraavaa päivitystä ette toivottavasti joudu odottamaan ihan näin kauaa – koitan päivitellä blogia mahdollisimman pian, kunhan täällä synnytyksen päivystysvuoroissa viikonvaihteessa kerkeän. Onneksi kaikki kiireet on kasattu tälle viikolle, pian heittäydytään oloneuvoksiksi ja nautitaan vaan pennuista!


Jätä kommentti

Joululahjat tilauksessa!

Blogikirjoitukset laahaavat ihan auttamatta jäljessä, pahoittelut siitä! Yritän repiä jostain aikaa naputella kaikki rästiin jääneet kirjoitukset, mutta tärkeimmät ensin – meille odotellaan pentuja vielä jouluviikon vaihteessa! Kaikki postauksen ihanat kuvat on ottanut Maija Rýd ❤

Taika, Empathica’s Eyes On Me

Olin jo keväällä suunnitellut, että jos juoksut ajoittuvat yhtään järkevästi, niin pentuja voisi olla suunnitteilla molemmille FF-pentueen tytöille. Freyan pentue jäi odotettua paljon pienemmäksi, mikä antoi vielä vähän lisäpontta Taikan suunnitelmille. Taikan juoksua odoteltiin jonnekin loppusyksylle, itse olin henkisesti varautunut siihen, että ennätän hetken huokaista edellisen projektin jälkeen ja päästään omien tyttöjen kanssa harjoittelemaan arkea ihan omalla porukalla harrastuksineen ja menoineen. Pari päivää ennen kuin Odin lähti maailmalle Marja-Leenalta tuli viesti, että Taikan juoksu on alkanut. Siis mitä – nyt jo! Niinpä vain jokunen päivä Odinin lähdettyä suunnattiin tyttöjen kanssa Ouluun hakemaan Taikaa meille.

Ollaan pidetty Marja-Leenan kanssa yhteyttä välillä tiiviistikin, mutta pakko myöntää, että välimatkan vuoksi Taika on jäänyt mulle koirana vähän vieraammaksi. Siksi oli tosi kiva päästä tutustumaan mustikkiin oman arjen kautta edes vähän ennen kuin oli aika suunnata sulhon luokse. Taika oli ensimmäisen vuorokauden vähän ihmeissään, että mihin se nyt oikein on joutunut, mutta asettui nopeasti kuitenkin taloksi ja sujahti tähän mun laumaan hyvin kivuttomasti. Treenailtiin vähän sen kanssa, lenkkeiltiin paljon ja elettiin sellaista meille aika tyypillistä varsin liikkuvaa elämää. Taika lähti treeneissä tosi kivasti tekemään mun kanssa hommia eikä se ollut millänsäkään, vaikka ajeltiin parin viikon aikana Suomea ristiin ja rastiin. Taika pääsi kertaalleen käymään lampaillakin ja esitteli aika kivoja ajatuksia! Kaikkinensa oli kiva huomata, että Taika oli aikalailla sellainen kuin olin ajatellutkin sen olevan.

Meno, Wirneen Melkoinen Menijä

Maijaa ja Menomiestä kävin tapaamassa jo alkuvuodesta ollessani Etelä-Suomessa reissussa. Olin alunperin ajatellut Menoa Freyalle, mutta livenä sen nähtyäni totesin, että se on vähän turhan vauhdikas valinta Freyalle, jolta ei siltäkään puutu vauhtia. Kävipä sitten mielessäni, että Taika on siskoaan rauhallisempi ja harkitsevampi, joten Meno voisi olla sille passelimpi valinta. Onneksi Maijakin lämpesi ajatukselle! Taika on ihmisiä kohtaan hieman pidättyväinen, joten Menon maailmaasyleilevä avoimuus tuntui siihen tosi hyvältä kombolta. Menolla on myös ihan mielettömän hyvä moottori harrastuksissa, kun taas Taikaan kaipaisin hieman lisää moottoria ja draivia. Rakenteellisesti Meno ja Taika täydentävät mielestäni toisiaan varsin hyvin.

Niinpä lokakuussa oltiin Lemmenlaakson nurkilla jännän äärellä, kun oli aika esitellä pariskunta toisilleen. Molemmilla oli heti ihastusta ilmassa eikä aikaakaan, kun oltiin tositoimien äärellä. Saatiin reissulla kaksi tosi helppoa ja onnistunutta astutusta aikaiseksi, joten sitten jäätiin vaan odottelemaan, kantaako reissu hedelmää. Taikan ultra oli aiemmin tällä viikolla, ja ultra paljasti iloisia uutisia – pentuja on tulossa! ❤

Molemmat vanhemmat ovat luustoltaan terveiksi tutkittuja, perusterveitä sekä luonnetestattuja. Molemmilla vanhemmilla on arjessa ja harrastuksissa toimiva on/off-kytkin, osaavat siis ottaa lunkisti, kun töitä ei ole tarjolla, mutta antavat kaikkensa, kun ollaan hommissa. Menon kanssa on harrastettu ja kisattu agilityä ja tokoa, Taikan kanssa on harrastettu tokoa ja noseworkkia, Taikalla on yksi 1-tulos tokon alokasluokasta. Pentueesta odotetaan terveitä, hyväluonteisia, aktiivisia ja sosiaalisia pentuja, jotka soveltuvat monipuolisesti erilaisiin harrastuksiin. Vauhtia on varmasti luvassa, joten näille pennuille etsitään ehdottomasti aktiivisesta ja tavoitteellisesta harrastamisesta kiinnostuneita koteja. Etenkin narttupennuista on kyselyitä jo ihan riittävästi, mutta jos olet kiinnostunut urospennusta, niin laita sähköpostia ja kerro, millaista koiraa olet etsimässä ja millainen koti sinulla olisi tarjota. Lisätietoja yhdistelmästä voi myös kysellä sähköpostilla.


Jätä kommentti

Taas erilainen synnytystarina

Loppuviikosta aloitettiin lämpöjen tiivis seuranta, perjantaina ei tosin tullut vielä mitään synnytykseen viittaavaa. Lauantaina aamulla tilanne oli sama, joten käytiin päivällä lenkillä. Illasta mittarin lukema näytti alimmillaan 37,2, joten päättelin, että jännitysmomentti alkaa lähestyä. Hälytin Stiinan meille odottelemaan, jos vaikka sunnuntaiaamuna alkaisikin yllättäen tapahtua.

Sunnuntaina lämmöt olivat taas 38 paikkeilla. Aamu-ulkoilu meni mukavasti ja aamuruoka katosi nopeasti kupista. Päivällä kiinnitettiin huomiota, että Freya hengitteli kiihtyneemmin ja läähätteli enemmän. Käväistiin iltapäivän puolella pienellä kävelyllä, jonka jälkeen lähdettiin tekemään tuttavuutta pentulaatikkoon. Freya petaili jonkin verran, mutta rauhoittui torkkumaan. Istuttiin alkuiltaan asti odottavaisina, mutta lopulta todettiin, että ehkä aika ei vaan vielä ole kypsä, joten siirryttiin istumaan alakertaan vähän mukavammin. Klo 23 aikoihin tilanteessa ei ollut tapahtunut juurikaan muutosta, joten annettiin koirille iltaruoat, käytettiin iltakiepillä ja suunnitelmissa oli yrittää vähän nukkua.

Menin hetkeksi istumaan Freyan kanssa vielä pentulaatikkoon. Se läähätteli ja petaili vähän enemmän. Stiinan kanssa vähän naureskeltiin, että jos ei iltapäivällä aiemmin oltaisi nähty samankaltaista esitystä, voisi luulla, että jotain on tapahtumassa. Tovi myöhemmin näytti siltä kuin Freyalta olisi tullut vedet. Totesin, että jos niin kävi, niin kohta pitäisi alkaa tulla ponnistuksia. Ei kauaakaan, kun Freya alkoi ponnistella.

Ponnistuksia tuli ja tuli, Freya petasi välillä ja ponnisteli lisää, mutta pentua ei kuulunut. Muutaman kerran tunsin pennun pään synnytyskanavassa, mutta se oli niin kaukana, etten saanut siitä otetta. Käytiin kävelylläkin ulkona kokeilemassa, jos siitä olisi apua, mutta ei. Puolisen tuntia odoteltiin vielä ulkoilun jälkeen, sitten oli kulunut suunnilleen 2h ponnistusten alkamisesta. Ei vieläkään pentua. Oli aika soittaa päivystävälle eläinlääkärille, Freya alkoi olla vähän tuskainen. Meitä kehotettiin tulemaan näytille.

Ajettiin klinikalle, Freya yritti vielä odotusaulassakin ponnistaa kovasti, mutta tuloksetta. Eläinlääkäri kokeili synnytyskanavan, se kuulemma tuntui olevan auki, mutta vähän ehkä tiukka, jos pentu on kovin isokokoinen. Ultralla tarkistettiin pennun sykkeet, ne olivat kunnossa – vielä. Mietittiin hetki, yritetäänkö ensin oksitosiinilla ja kalkilla vai lähdetäänkö suoraan sektioon. Vaikea tilanne – mieluiten aina välttäisi leikkausta, jos mahdollista, mutta kuinka pitkän aikaa uskaltaa venyttää, ettei pennun selviytyminen vaarannu. Eläinlääkäri kokeili uudestaan, saisiko pennusta otetta, mutta pentu sahasi edestakaisin kanavassa, olisi tarvittu pitkiä ponnistuksia, että pentu tulisi eteenpäin. Eläinlääkäri päätti, että kokeillaan ensin lääkkeellisillä keinoilla, ja jos niistä ei ole apua, niin sitten sektioon.

Jäätiin odottamaan, kun hoitaja ja eläinlääkäri lähtivät hakemaan lääkkeitä. Freyalla tuli useamman ponnistuksen sarja. Epäuskoisena kokeilin ties kuinka monetta kertaa takapäätä, tuntuuko kanavassa pentua. Epäuskoisena tajusin, että pennun pää tuntui ihan lähellä, paljon lähempänä kuin kertaakaan aiemmin. Yritin saada pennun päästä otetta, mutta pää oli niin iso, etteivät sormet mahtuneet samaan aikaan synnytyskanavaan. Seuraavalla ponnistuksella pennun naama (tai lähinnä kieli) tuli ulos. Tiimityöllä Freyan ponnistusten ja mun apukäsien kanssa pennun pää saatiin pikkuhiljaa hivuttamalla ulos. Pennun naama oli harmaa, se oli ollut puristuksissa ja ilman happea jonkin aikaa. Juuri, kun valmistauduin seuraavalla ponnistuksella ottamaan pennun päästä kiinni ja vetämään ulos, Freya ponnisti oikein kovasti ja pentu mätkähti aluselle kuin ammus.

Voi mikä huojennus! Kuivattiin ja virvoiteltiin pentua hetki, onneksi apu oli lähellä. Pentu sai lisähappea, kunnes naaman väri normalisoitui, ja imaistiin hengitysteistä limat pois. Pentu virkosi, joten annettiin se Freyan hoidettavaksi ja päästettiin kokeilemaan, joko syöminen onnistuisi. Freya hoiti pentua liikuttavalla antaumuksella, pientä aarrettaan ❤ Pentukin osasi hakeutua hyvin maitobaarin äärelle.

Meille syntyi siis noin klo 3.15 tosi hauskanvärinen blue merle poika. Kotimatkalla puhuttiin, että jätkässä on viikinkiainesta – on niin hienon värinenkin! Pentu sai työnimeksi Odin ❤

Kotona laitettiin pentulaatikko ojennukseen, ja otettiin pennusta paino – se oli 367g. Isohko pentu, joskaan ei mun pentulaatikon asukkaista kuitenkaan suurimmasta päästä. Käytin omat koirat korttelikierroksella ja käytiin viimein ansaituille yöunille klo 4.45. Muutaman tunnin unien jälkeen oltiin jo aamutouhujen parissa. Odin painoi aamulla 384g, se on ainakin tällä hetkellä ollut todella rauhallinen, hiljainen ja tyytyväinen pieni poika. Harmi, kun sille ei saatu sisaruksia leikkikavereiksi, mutta ollaan ikionnellisia, että meillä on näin hieno pieni aussienalku! Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin!

Nämä alla olevat kuvat ovat Stiinan ottamia. Rakas pieni punanenä ❤


Jätä kommentti

Vielä hetki lomatunnelmissa

Reissuväsymystä ilmassa

Loma alkaa olla ohi ja karu paluu arkeen edessä. Ensimmäinen varsinainen lomaviikko lomailtiin Joensuussa, joka oli kuin pätsi – kuumimpana päivänä +33 astetta. Porukat olivat onneksi hankkineet aittaan ilmastointilaitteen, se oli ihan pelastus! Ei haitannut hellekelit, kun sisällä oli koirien viileä olla ja saatiin yöt hyvin nukuttua. Joensuussa ei paljon lyhyitä kävelyitä pidempiä lenkkejä tehty, mutta uitiin päivittäin.

Moiran uimakouluharjoitukset ovat jatkuneet, Joensuussa alkoi näyttää jo vallan hyvältä!

Joensuun turneella oli luvassa yhdet kisatkin – siellä oli sopivasti rallytokon iltakisat! Kun samana iltana oli tarjolla sekä voittaja- että alokasluokan radat, niin minä tuumasin, että eiköhän maksimoida hyöty ja lähdetä kahdella koiralla. Lempin kanssa tehtiin tosi hyvä voittajaluokan rata, jonka ainoaksi isoksi virheeksi jäi mun selän takana tehty ylimääräinen istuminen, mitä en tietty voinut korjata, kun en sitä nähnyt. Pistepottiin jäi kuitenkin 88 pistettä, joten ihan asiallinen tulos 🙂 Tämä oli Lempin toinen hyväksytty tulos voittajaluokasta.

Sara sai loman aikana jo toisen kisakirjan ja kisadebyytin rallytokon alokasluokassa. En ole sanan varsinaisessa merkityksessä tehnyt Saran kanssa rallya ihan hirveästi, mutta sen seuraaminen on niin vahvaa, että uskalsin lähteä kokeilemaan. Ainoa meille epävarma tehtävä on askeltehtävä, missä koiran pitää seisoa, istua ja mennä maahan – ja siinäkin vain seisominen tuottaa haasteita vähäisten toistojen vuoksi. No siellähän se kylttitehtävä kisaradalla oli, ja päätin jo ennen ratasuoritusta, että kerran voin sen kokeilla uusia, mutta jos ei onnistu, niin en jää hinkkaamaan. Seisominen ei radan osana vielä tällä kertaa onnistunut, mutta se ei pahemmin harmittanut – Sara teki muuten tosi hyvän radan! 86 pistettä ja ensimmäinen hyväksytty tulos alokasluokasta! Saran radan sain videollekin, se tässä alla.

Joensuusta tultiin kotiin kaksi viikkoa sitten maanantaina, keskimmäinen lomaviikko oli onneksi sen verran viileämpi, että päästiin maanantaina Saran agitreeneihin. Sara teki 12 keppiä tauon jälkeen suorilla oikein, ihan mahtavaa! Muuten tehtiin paria pientä ratapätkää, oli vähän haasteellinen rata, mutta Sara teki hommia hyvin. Viikolla meillä kävi pari rotuuntutustujaa ja pennunkyselijää vierailulla, torstaina Tiina tuli Mörkön ja Vipsin (E. Salacia) kanssa meille. Perjantaina oli edessä Tampereen keikka Katriinan luo koiria hoidattamaan.

Tampereella tavattiin Marja-Leenaa, Jaria, Mindyä ja Taikaa (E. Eyes On Me) ohimennen, mustikkitytöt kävivät Katriinalla myös hoidossa. Taikalla oli ollut takapäässä hoidettavaa. Taika oli ihana oma symppis itsensä, se tervehti hillityn innokkaasti ja olisi viihtynyt rapsuteltavana varmaan koko loppupäivän. Heidän seurueensa lähti jatkamaan matkaa, ja minä pääsin seuraamaan Vipsin hoitoa. Vips oli koko porukasta parhaassa kunnossa.

Rini on ollut minusta hoidon tarpeessa jo kuukausi sitten, kolmen kuukauden hoitoväli alkaa olla sille liian pitkä. Rinillä oli niskassa joku isompi jumi, mikä häiritsi nestekiertoa ja kaikkea muutakin niskasta eteenpäin. Rini vastasi hoitoon ihan superhyvin, kerta toisensa jälkeen sitä hämmästellään. Itse uskon taustalla olevan, että Riniä on hoidettu niin säännöllisesti viimeiset 7 vuotta, enkä usko, että Rini olisi elänyt näin vanhaksi ilman säännöllistä hoitoa. Mummu on hoidon jälkeen liikkunut taas paremmin ja ollut muutenkin levollisempi. Olen varannut syksylle muutamia hoitoaikoja, että on mahdollisuus käyttää mummua tarvittaessa useammin. Alla heinäkuun alussa otettuja posetuskuvia, Stiina kuvasi!

Sara oli tosi paljon parempi kuin viimeksi, jotain pientä hoidettiin lantiosta, mutta muuten mun salamanterilla menee oikein mukavasti. Saran käytöksestä hoidon aikana voi päätellä tosi paljon, missä kunnossa se on – jos se on ihan vänkyrällä, sen on tosi hankala asettua hoidettavaksi, ja jos se on hyvässä kunnossa, se nukkuu koko hoidon ajan.

Lempikin oli ihan hyvässä iskussa, sillä oli jonkin verran kalvokireyttä. Olen itse sitä hoitaessani huomannut, että nyt, kun on uitu paljon eikä treenattu mitään kovin raskasta, Lempi on pysynyt paremmassa kunnossa. Uiminen olisi etenkin Lempille tosi hyvä kombo agilityn treenaamisen kanssa, täytyy katsoa, saisiko jostain kerättyä pennoset kasaan, että käyttäisi sitä talvella koirauimalassa vähän säännöllisemmin uimassa. Sara hyötyisi uimisesta varmasti myös.

Lauantaina 24.7. oli Ainon koulutus JATilla, olin ilmoittautunut sinne sekä Lempin että Saran kanssa. Kisaaville ja mölleille oli eri radat, mikä toi kartturille vähän haasteita. Oli tosi kivat ja hyödylliset treenit, sopivassa suhteessa tekniikkaa, irtoamista ja vauhdin hurmaa. Saralle setti oli hieman pitkä, toisella kierroksella se alkoi selvästi jo väsyä, ja sen seurauksena estefokus vähän rakoili. Lempistä en väsymistä niinkään huomannut, se tykitti hyvin, mitä nyt joistain takaakierroista vähän väännettiin. Saran treeneistä on näköjään kaikki parhaat palat videolla, Lempin treeneistä vain jälkimmäinen kierros, video alla. Mun jalka on ollut kesän ajan pääosin tosi hyvä, mutta lauantaina koulutuksessa juoksemista tuli sen verran enemmän, että se vähän kipuili.

Koulutuksen jälkeen tulin pyörähtämään kotona, suihkun ja pikapakkausten jälkeen suunnattiin Ainon luo, ja pakkauduttiin kahdeksan koiran kanssa Ainon tilaihmeeseen. Matka kohti Vantaata alkoi! Ihana Mari tarjosi meidän valtavalle laumalle yösijan, lämmin kiitos vielä tätäkin kautta! ❤ Samalla moikattiin Noaa (E. Norris) ja Nuppua (Titangus Daracha).

Sunnuntaina 25.7. suunnattiin heti aamusta Ojankoon, jossa odottivat ASCA-agilitykisat! Olin ilmoittanut Lempin kaikille kuudelle radalle. Aloitettiin aamu korkkaamalla elite jumpers. Ensimmäisellä radalla Lempi veti nenälleen ensimmäisellä hypyllä, ja mulla meni siitä pasmat niin sekaisin, että rata oli vähän räpiköimistä. Radan lopussa Lempi vielä karkasi putkeen. Toinen rata oli jo parempi, siinä harmillisesti yksi rima tuli alas, kun sijoituin itse huonosti koiran eteen, muuten ihan kivaa menoa. Video tässä alla.

Jumpersien jälkeen vuorossa olivat gamblers-radat. Ensimmäinen gamblers-rata oli meidän paras rata koko päivänä, sieltä saatiinkin Q, voitettiin ja Lempi sai uuden tittelin GS-N! 🙂 Video alla:

Toinen gamblers-rata tehtiin löysin rantein, koska ei ollut tulospaineita. Päivän viimeisenä oli regulars-radat, joista toinen näytti profiililtaan sellaiselta, että sieltä olisi voinut olla tulos ihan tehtävissäkin. Lempillä tuli tosin jo ensimmäisellä radalla joku ihme juttu, se alkoi kieltäytyä kontakteista, juoksi vain niiden ohi. Ensimmäisellä radalla yritin sitä kannustaa tuloksetta, jätettiin rata kesken. Toinen rata oli melkein heti perään, joten osasin ennakoida, että ei tule kontaktit onnistumaan toisellakaan radalla. Olin oikeassa. Radan alussa ihan hyvä juttu ainakin se, että Lempi teki kepit toisella yrityksellä.

Regulars-radoista ja vähän muillakin radoilla tulleista virheistä jäi tosi paha mieli, ei ollut Lempille yhtään tyypillisiä juttuja. Yksi kisatyöntekijöistä tuli perässä välittämään tuomarilta terveiset, että voin käydä tekemässä radan uudelleen palkan kanssa, kunhan kisat ovat ohi. Halusin hyödyntää mahdollisuuden, mutta totesin, että koko radan sijaan hyödyn enemmän siitä, että saadaan Lempi vaan suorittamaan kontaktit. Aino tuli kaveriksi palkkaamaan, ja saatiin Lempi tekemään sekä puomi että A-este palkan kanssa. Ihana tuomari, kun huomioi tällaisen asian kisoissa vielä kokemattoman koiran kanssa! Mullekin tuli parempi mieli, kun saatiin koiralle päivän päätteeksi onnistumiset ja vähän luottoa, että yhdessä selvitään.

Lempi, törsäkkeet, tituliruusuke ja palkintopöllöröinen

Kotimatkalle päästiin puoli kahdeksan aikaan illalla, oltiin kotona klo 23.30 varsin väsyneinä. Jalka oli sattuneesta syystä aika kipeä viimeisen lomaviikon alun, maanantaina käytiin vaan lyhyillä kävelyillä ja uimassa, tiistaina käytiin aamusta noin tunnin lenkki, keskiviikkonakin se vielä jomotteli levossa. Eipä se ihan näin kovalla käytöllä ole tainnut ollakaan kevään jälkeen.

Saran vesitanssivideot ovat herättäneet sen verran ihastusta ja iloa Facebookissa, että tein Saralle oman sivun faceen, löytyy sieltä nimellä Aussie Sara, instagramissa myös tili nimellä Saratheaussie.

Viimeisen lomaviikon tiistaina näin pitkästä aikaa tulevaa mammakoiraa Freyaa. Freya sai heti lempinimen lihapullapallokala – vatsa oli paisunut valtavasti viime näkemästä! Tiineyttä kuvissa takana 50vrk.

Torstaina ajeltiin iltapuhteiksi Kangasalalle, siellä oli tarjolla tokon iltakisat. Sara pääsi loman päätteeksi korkkaamaan vielä kolmannen kisakirjan. Alokasluokan koiria oli ihan valtavasti – yhteensä 20! Meidän suoritusvuoro oli ihan lopussa, joten kerettiin paikkisten jälkeen käydä kävelemässä pieni iltalenkki.

Sara teki kisasuorituksen aikana ihan mielettömän hyvin töitä! En nähnyt pisteitä kovinkaan monen liikkeen kohdalla, mutta kun suoritus oli ohi ja tiesin Saran saaneen kaikista liikkeistä pisteitä, uskalsin ajatella, että eiköhän sieltä 1-tulos tullut. Parasta koko suorituksessa oli, että me oltiin siellä yhdessä ja Sara teki ihan mielettömän hyvällä asenteella hommia. Varsinaiset pisteet kuulin vasta palkintojenjaossa – 196/200 pistettä, kunniapalkinto ja jaettu kolmas sija! Mun timantti! ❤ Ei haitannut yhtään, että kotimatka meni yökyöpelöinniksi, oli kannattava reissu.

Viikonlopuksi lähdettiin me puolestamme Raaheen Tiinan ja koirien luo treeniviikonloppua viettämään. Perjantaina oltiin perillä sen verran myöhään, että käytiin vain iltalenkillä. Lauantaina suunnattiin päivällä kentälle treenaamaan tokoa ja rallya. Saran kanssa tein kolme settiä tokoa, palauteltiin sitä vähän kisasuorituksen jälkeen ja lähdettiin pohjustamaan avoimen luokan liikkeitä.

Iltalenkiltä otettu kuva

Lempin ja Moiran kanssa tein rallytokoa, suunnittelin niille muutaman kylttitehtävän sarjoja. Lempin kanssa muistuteltiin putkea, peruuttamista, puolenvaihtoja ja houkutusta. Houkutus tuottaa edelleen satunnaisesti vähän haasteita, mutta niistähän ei selviä kuin treenaamalla. Moira teki töitä ihan täpinöissään, sillä oli korjattavaa oikeastaan vain peruutuksissa, jonka ongelmat pohjautuvat mielestäni takapään jumeihin. Käytän Moiran Katriinalla hoidettavana ensi viikolla, niin eiköhän ne taas sillä helpotu.

Treenieuforia

Mummukoira Rini pääsi myös kentälle, sekin oli niin tohkeissaan ❤ Otettiin Rinin treeneistä pätkiä videolle, puuhasteluhetket mummun kanssa tuntuvat niin tärkeiltä, haluaisin tallettaa niistä jokaisen syvälle sydämeen.

Pikaisen ruokatauon jälkeen suunnattiin pellolle tekemään pitkästä aikaa peltojälkeä. Sara kaahotti oman jälkensä kauhealla kiireellä, Lempi teki töitä rauhallisemmin ja keskittyneesti. Moira ja Rini saivat tehdä namuruudut, lauantain aikataulu oli vähän tiukka, sillä pellolta piti ennättää vielä hieromaan pari koiraa. Hierontakeikan jälkeen käytiin iltalenkillä, yöllä uni maistui kaikille.

IIoinen peltojälkiporukka

Sunnuntaiaamuna suunnattiin takaisin pellolle kunnianhimoisin tavoittein – kaksi 200 askeleen jälkeä sekä Lempille että Saralle ja Rinille ja Moiralle myös omat lyhyet jäljet. Ei kuulosta askeleiden puolesta äkkiseltään pahalta, mutta kun jokaisen askeleen namittaa, niin se käy urakkatyöstä. Lempille tein ensimmäiselle jäljelle 3-5 askeleen tyhjiä pätkiä, toiselle tein uhkarohkeasti pari 5-10 askeleen tyhjää pätkää.

Saralle kokeiltiin vauhdin suitsimiseksi jäljen ajamista kahdella liinalla pitkän jäljen lisäksi. Ensimmäinen 50 askelta meni kaahottaessa ja rytmiä hakiessa, mutta sitten tahti rauhoittui ja Sara teki tosi hienosti töitä! Toisella jäljellä Sara oli alusta asti rauhallisempi, varmaan alkoi jo vähän väsymyskin painaa. Saran työskentelyyn olin tosi tyytyväinen! Itse saan vielä hakea varmuutta ja selkeyttä liinan käyttöön ja antaa rohkeammin koiran miettiä hankalissa paikoissa sen sijaan, että alan itse ohjata.

Lempi teki myös hyvin töitä, se ei pahemmin järkyttynyt tyhjistä pätkistä. Paikoitellen se yritti pyörähtää takaisin tulosuuntaan, mitä se on satunnaisesti kokeillut ennenkin. Ensimmäisellä jäljellä Lempi myös hetkittäin otti pelkät toisen jalan askeleet, mun täytyy siis olla vähän tarkempi ohjaksissa. Kokonaisuutena kuitenkin tosi hyvää työtä Lempiltä, iso osa sen jutuista on varmasti rutiinin puutetta.

Rini innostui valtavasti, kun puin sille jälkivaljaat päälle! Alkunamikasan syötyään sille iski pieni seniilihetki, jolloin se pyörähti ihan väärään suuntaan, mutta kun rauhallisesti ohjastin sitä oikeaan suuntaan, alkoi mummun nenä käydä. Se ajoi hienosti oman jälkensä loppuun ❤ Myöhemmin käytin Riniä pienellä jaloittelutuokiolla, mummu oli vielä työmoodissa ja oli omasta mielestään lähdössä jäljelle. Pitäisi käydä Rinin kanssa jäljellä useammin, kun se niin nauttii! Moira teki myös lyhyen jäljen, pikkumusta oli oikein pätevä ensimmäisellä peltojäljellään!

Ruokatauon jälkeen oli meidän aika suunnata kotimatkalle. Kotopuolessa kävin hakemassa Freyan meille kotiutumaan ennen synnytystä. Ensimmäisenä iltana Freya oli vähän ihmeissään, se oli tuulikaapissa ulkona käymisen jälkeen aina tekemässä uukkaria ilmeisesti aikeinaan palata takaisin kotiin. Sunnuntain ja maanantain välinen yö nukuttiin huonosti, Rinillä meni maha sekaisin luultavasti jäljellä olleista nameista, joten vuoroin juostiin ulkona ja luututtiin lattioita.

Maanantaiaamuna oli jännitettävää – olin varannut Freyalle tiineysröntgeniin ajan. Tuntui, että matto vedettiin alta – meille on tulossa vain yksi pentu. Tuntuu ihan käsittämättömältä, vatsa on näyttänyt tosi isolta ja olisin voinut vannoa, että pentuja on siellä useita. Edelleen surettaa ja harmittaa ihan vietävästi, niin pennunkyselijöiden kuin omastakin puolesta. Lisäksi nyt huolettaa aika tavalla, miten synnytys menee. Ei ole mun kasvatusuran huippuvuosi tämäkään.

Eilen tiistaina oli aika palauttaa Moira omaan kotiin. Yhteinen aika meni tosi nopeasti, ja Moiran lähdön jälkeen illalla tuli useamman kerran vaistomaisesti haettua Moiraa, kunnes muistan, että sehän tosiaan ei enää olekaan täällä. Vähän on ikäväkin! Onneksi ensi viikolla nähdään taas.

Me aletaan täällä valmistautua ainokaisen tuloa odottamaan. Pennulla oli melkoinen vimma tänään aamulla päällä ainakin potkuista päätellen. Sain eilen raivattua pentulaatikolle paikan pentuhuoneeseen, ja tänään koottua laatikon, vielä pitäisi laittaa sinne aluset. Kaupastakin on synnärieväät käyty jo hakemassa, joten voidaan loppuviikko rauhoittaa odottamiselle. Pitäkäähän peukkuja, että kaikki menisi hyvin!


Jätä kommentti

Loma alkoi!

Keskiviikkoaamuna yövuoron päätyttyä työavaimet saivat jäädä naulaan ja työmurheet osaston ovien sisäpuolelle – nyt ollaan lomalla! Muutaman tunnin unien jälkeen käväistiin pienellä kävelyllä koirien kanssa, kovin pitkiä lenkkejä ei ole näiden helteiden aikana tullut käytyä. Rini, Lempi ja Moira saivat jäädä kotiin, kun lähdettin Saran kanssa ajelemaan kohti Uuraista – meille oli siellä luvassa lomanaloituskisat!

Koomapäivän tunnelmat yhteen kuvaan tiivistettynä

Arpaonni toi meille suoritusnumeron 2, joten meidän ensimmäinen osuus oli nopeasti taputeltu. Olen ollut elämäni aikana nyt viidessä BH-kokeessa, ja tälläkin kertaa aloitin koiran kanssa paikkamakuusta 😀 Saralla ei ollut paikkiksessa mitään moitittavaa, siitä erinomainen. Seuraaminen sekä hihnassa että vapaana oli pääpiirteissään tosi hyvää, Sara teki hyvin töitä, oli innokas ja halukas tekemään. Pitkällä suoralla se otti hetkellisesti vähän sivusuunnassa etäisyyttä, mutta korjasi itse. Täyskäännökset se teki joo, mutta ei samanaikaisesti mun kanssa. Silti molemmista seuraamisista tuomari antoi erinomaiset. Liikkeestä istuminen oli hyvä, siitäkin erinomainen. Maahanmeno onnistui hyvin, ja luoksetulo oli nopea, mutta koska Sara tuli suoraan sivulle, niin siitä ei erinomaista herunut, koska osa liikkeestä jäi kokonaan tekemättä. Tottelevaisuusosuus kuitenkin kirkkaasti läpi, ja sehän oli meille tärkeintä!

Pätevä tottiskoira

Tuntui tosi mukavalta ja hyvältä, kun sekä tuomari että monet kanssakilpailijat kävivät meidän suorituksen jälkeen ihastelemassa meidän yhteistyötä ja koiran työskentelyä ❤ Olin kyllä ihan supertyytyväinen Saran tekemiseen – hellettä oli +30 astetta ja kentälle paistoi aurinko, mutta ei pahemmin Saran työskentelyssä näkynyt.

Kaupunkiosuus tehtiin Uuraisten suurcityn keskustassa, käytännössä Uuraisten Salen pihassa. Osio oli todella nopea, ohi varmaan neljässä minuutissa. Sara kulki luontevasti ihmisjoukon, juoksijoiden, pyöräilijöiden, autoilijoiden ja häiriökoiran seassa, eipä sillä niiden kanssa ole ollut ongelmia arjessakaan. Niinpä Sara sai nimensä eteen uuden tittelin ❤

BH Empathica’s Soraya

Kisojen jälkeen ajeltiin kotiin, pakkasin muutkin koirat kyytiin ja lähdettiin iltauinnille. Moira on vähän edistynyt uimakoulussa, mutta vielä on matkaa siihen, että se nauttisi uimisesta. Edelleen se useammin jää rannalle ruikuttamaan tai ulvomaan meidän perään.

Torstai olisi ensimmäisenä vapaapäivänä voinut olla paljon parempikin. Rini oli aamusta tosi jäykkä ja kankea eikä suostunut syömään. Olin varannut sille muutenkin ajan eläinlääkäriin, koska edellispäivänä suureksi riemukseni selvisi, että lähiklinikka, josta olen hakenut Rinin Carthropen-pistokset, olikin suljettu heinäkuun loppuun saakka. Käytiin näytillä, mutta eipä Rinin voinnista mitään sellaista selvinnyt, mikä ei jo olisi ollut tiedossa. Se sai pistoksen klinikalla, saatiin kipulääkettä kotiin mukaan. Iltapäivällä se suostui syömään vähän, sen jälkeen vointi alkoi pikkuhiljaa kohentua ja ruoka maistua. Eilen se oli onneksi jo oma itsensä, kovin paljon pitempään en olisi voinut sen huonoa vointia katsella. Toivotaan, että yhteistä aikaa olisi vielä.

Paras mummu ❤

Eilen nähtiin Stiinaa ja tulevaa mammakoira Freyaa, otettiin ensimmäiset posetuskuvat vatsan kasvun seurantaa varten. Freyan solakka uuma oli jo kadonnut 🙂 Mammakoira on voinut hyvin, mutta ruokahalu on kuulemma aivan valtava, on yritetty viedä sushit lautaselta ja kaverin ruokakupilta käydään myös hakemassa osingot. Tuntuu niin hassulta, kun nyt puhutaan koirasta, joka normaalisti nirsoilee ruoan kanssa 😀

32vrk

Illalla käväisin Saran kanssa tokovalmennuksessa Motivaatiolla. Treenattiin seuraamista, ruutua, tehtiin paikkis ja kaukokäskyjä häiriössä. Seuraamisessa mun tartteisi hiljalleen päästä eroon liiallisesta auttamisesta ja varmistelusta, Sara osaa jo tosi paljon. Ruutuun täytyy pitkän tauon jälkeen tehdä vauhtia ja motivaatiota. Paikkamakuussa ei ollut moitittavaa. Kaukokäskyt tehtiin niin, että valkkukaveri teki kaukoja pienen matkan päässä vieressä, ja se oli Saran mielestä niin kummallista, että sehän ei noussut millään istumaan. Oona kannusti lisäämään häiriöitä ja haasteita kaukoihin sekä jatkamaan kotona aamuruokaharjoituksia: ennen syömään päästämistä yksi istumaannousu.

Huomenna taas treenaillaan, Elli pitää pienelle Emppuporukalle koulutuspäivän! Aloitellaan treenit aikaisin aamusta, toivotaan, että lämpötila olisi jotakuinkin inhimillinen.

Sain nyt loppuviikosta kovasti odottamiani treenikuvia Jenna Caloanderin agitreeneistä viime kuulta! Näitä kannatti kyllä odottaa, nää on aivan ihania! ❤ Kaikki kuvat on ottanut huipputaitava Maiju Livio! Lopussa pari kuvaa myös Helmin (E. Neytiri) ja Oodin (Red’n Ready Make It Double) treeneistä.


Jätä kommentti

Pentuja!

Yövuoron päälle nukkumisesta ei tullut mitään, kun jännitti niin kovasti, mitä ultrassa tänään näkyy! Kannatti jännittää – meille on viimein tulossa tälle vuodelle pentuja! ❤

Tuleva pentue on yhdistelmästä Hazelmoor Zipper ”Koda” ❤ Empathica’s Listen To My Story ”Freya” ❤

Kuten tavallista, uroksen etsintä alkoi jo hyvissä ajoin. Sitä sopivaa piti etsiä pitkään ja hartaasti, kävin useampaa vaihtoehtoa katsomassa livenäkin. Freyassa (kuten myös sisaruksissaan) on tulta ja tappuraa, vilkkautta ja draivia, joten etsinnässä oli uros, joka vähän tasapainottaisi näitä ominaisuuksia. Mietin hyvin erityyppisiä uroksia työlinjaisista sekalinjaisiin, jossain kohtaa mietin sitäkin, että näyttelylinjaisempi uros ei välttämättä olisi huono vaihtoehto sekään. Viestittelin Minnan kanssa jo viime syksynä, olisiko hänellä jotain huoletonta, tasapainoista, avointa ja sosiaalista Hazelhönöä, kun mietin toiselle nartulle urosvaihtoehtoja. Palasin tähän meidän viestittelyyn, ja siitä se sitten lähti. Kyselin Kodasta ja sen pentueveljestä omistajiltaan lisää ja vakuutuin, että niillä on juuri niitä ominaisuuksia, joita olen hakemassa. Kodaan päädyttiin oikeastaan siitä syystä, että olin sen nähnyt joitakin kertoja livenä vuosia sitten Hazelleireillä.

Ajeltiin Stiinan ja Freyan kanssa kaksi kertaa Kausalaan ”hukkareissuja”, pariskunnalla oli hyvää yritystä, mutta treffit eivät edenneet maaliin asti. Ihana Annika luotti Kodan mulle hoitoon, että saatiin jatkaa yrityksiä kotinurkilla. Jos mulla oli kovat odotukset olleet Kodasta ihan jo Annikan kertoman mukaan, niin se vei sekä minulta että Stiinalta jalat alta, kun päästiin siihen tutustumaan paremmin! Koda tuli ihan vieraaseen paikkaan, käytännössä vieraan akan ja koiralauman sekaan, ja tyyppi kävi ensimmäisenä iltana vaan haistelemassa paikat läpi, totesi, että jaa, nyt ollaan täällä – ja kävi nukkumaan! Se sujahti mun tyttöjen sekaan kuin kokenut konkari, oli tyttöjä kohtaan erittäin kohtelias ja ystävällinen, samalla ihanalla avoimuudella ja sosiaalisuudella se kohtasi kaikki ihmiset ja vieraat koirat. Tällä pojalla on arjessa ihan mielettömät lehmänhermot! Myös omistajansa nosti Kodan suurimpana vahvuutena esille sen erinomaisen kyvyn sopeutua. Mietin jo ekana iltana Kodan ollessa meillä, että mua harmittaa niin kovasti, jos tää yhdistelmä ei toteudu!

Meidän kärsivällisyys onneksi palkittiin – saatiin kahtena seuraavana päivänä onnistuneet treffit! Koda sai kyllä tehdä duunia ja kosiskella Freikkua kaikilla treffeillä, Freikku otti kaiken ilon irti eikä päästänyt kosijaansa ihan helpolla. Aika monet naurut tämä parivaljakko meille tarjosi 😀

Koda on 8-vuotias pitkähäntäinen ja aika pieni uros, se on ollut perusterve. Sillä on A/A lonkat, 0/0 kyynärät, silmät peilattu terveiksi ennen astutusta. Kodan selkää ei ole kuvattu, mutta se ei ole selkävaivoja omistajansa mukaan koskaan potenut. Koda on suorittanut mh-luonnekuvauksen, laukauksista 2, arjessa se ei koviin ääniin ole reagoinut. Kodan kanssa on harrastettu aiempina vuosina vesipelastusta, josta se on nauttinut kovasti. Nykyään Koda elelee vilkasta lapsiperhearkea, se on arjessa hyvin toimiva, tasapainoinen, avoin, sosiaalinen ja helppo koira. Harrastuskoirana Koda on miellyttämishaluinen ja erittäin ahne, taistelutahtoa sillä voisi olla hieman enemmän (ei esim. mh-luonnekuvauksessa lähtenyt leikkimään). Kodan kanssa on käyty nuorempana myös näyttelyissä, sillä on näyttelykehistä kaksi varasertiä. Olen nähnyt Kodan lähisukulaisia useita livenä ja myös omistanut itse niitä vuosien varrella useamman, suvusta löytyy paljon terveitä ja hyviä harrastuskoiria, joilla on arjen palikat kohdallaan.

Freya on 4,5-vuotias mustavalkoinen pitkähäntäinen ja pienehkö narttu, sekin on ollut perusterve. Freyalla on A/A lonkat, 0/0 kyynärät, Freyan selkä on virallisesti kuvattu terveeksi LTV0 ja VA0 ja silmät peilattu terveiksi ennen astutusta. Freyalta on geenitestattu MDR1 sekä DM, molempien suhteen se on terve. Freya on mh-luonnekuvattu, silläkin laukauksista 2, eikä arjessa reagoi koviin ääniin. Freya on käynyt luonnetestissä pistein +174 ja on laukausvarma. Freyan kanssa on harrastettu hakua, tokoa ja rallytokoa, rallytokossa se on aloittanut kilpailemisen tänä keväänä ja sai hiljattain ensimmäisen koulutustunnuksen RTK1. Freyalla on ihan mieletön taistelutahto, lelupalkka on sille paras, se ei niinkään palkkaudu nameilla.

Pentueesta on odotettavissa terveitä, hyväluonteisia, aktiivisia, sosiaalisia ja monipuoliseen harrastamiseen soveltuvia pentuja, joille etsitään aktiivisesti harrastavia koteja. Narttupennuista on tällä hetkellä jo runsaasti kysyntää, mutta jos olet kiinnostunut urospennusta, niin ota yhteyttä ja kerro, millaista koiraa olet etsimässä ja millainen koti sinulla olisi tarjota 🙂 Pentuja odotellaan syntyväksi viikolla 31. Yhdistelmän sukutaulu löytyy täältä, lisätiedot ja pentukyselyt ensisijaisesti sähköpostitse.


Jätä kommentti

Nada 57vrk

Loppuviikko hurahti töiden parissa. Perjantai- ja lauantaiaamuina Nada herätti aamulla hyvissä ajoin, että ulos olisi tarpeen päästä, joten molempina aamuina aloiteltiin päivä pienellä aamukävelyllä. Välissä käväistiin kotona huokaisemassa hetki, sitten suunnattiin päivän pitemmälle ulkoilulle. Nadalla vähän vaihtelee, mikä boogie aamulenkillä on – välillä se on tosi pirteä ja jaksaa reippaasti, välillä meno on vähän tahmeampaa. Mitään superpitkiä lenkkejä ei olla käyty, ettei mama ihan uuvahda. Lenkin varrella tulee taskusta syötettyä herkkuja tiiviisti, sillä aamulla ja päivällä ruoka ei edelleenkään kupista meinaa maistua. Sekä perjantaina että lauantaina iltavuoron päälle kotiin tultuani käytiin pienellä iltakävelyllä, ja molempina iltoina ruoka katosi ihan mukisematta kupista. Annoin ruokaa vähän reilummin, kun mammakoira oli nälkäisen oloinen.

86011452-6A4F-4235-8D0E-94DE00A92EE2Lepotauko ilta-auringossa

Tänään ennen aamuvuoroon menoa käväistiin vajaa tunnin lenkki. Nada oli vähän ihmeissään niin aikaisesta herätyksestä, ja meno oli lenkillä aika rauhallista. Töiden jälkeen käväistiin pieni lenkki ja kaaduttiin sohvalle ottamaan tunnin välikuolema ennen illan aktiviteettiosuutta. Ajelin ensin Jattilalle, jonne olin Ainon kanssa sopinut treenit. Nada olisi ollut omasta mielestään heti valmis agitreeneihin, mutta tuolla vatsalla ei agilityä juosta, joten mama joutui tyytymään seuraneitinä oloon 😀 Lempillä oli ihan kohtuulliset treenit, kepeillä epävarmuus edelleen paistaa, mutta saatiin ihan onnistuneitakin toistoja. Saran kanssa tehtiin pientä ratapätkää, se oli ekalla kierroksella enemmän käsissä kiinni kuin viimeksi, mutta tauon aikana pohdiskeli asioita. Toisella kierroksella se teki ihan törkeän hienon viiden esteen pätkän, harmi, ettei sitä saatu videolle! Treenisetin päälle kävin pienen jäähdyttelylenkin nelikon ja Ainon Maarun kanssa. Viisikko meni mukavasti kimpassa.

Agitreeneistä matka jatkui peltojälkitreeneihin, jotka olin sopinut Lindan kanssa. Nada oli onnesta soikeana Lindan nähdessään, ja ilo yltyi entisestään, kun muukin perhe tuli sitä pellolle moikkaamaan ❤ Nada nautti täysillä, kun sai olla huomion keskipisteenä ja pusutella kaikki vuorollaan. Se on kyllä luonteeltaan niin ihana ja lempeä koira, etten yhtään ihmettele, että kotijoukoillaan on sitä ikävä!

Peltojälkitreenit sujuivat ihan mukavasti. Lempi ja Sara ajoivat kaksi jälkeä, Lempi teki kaksi mutkittelevaa jälkeä, Sara yhden suoran ja mutkittelevan. Sara parantaa joka kerralla, se tekee töitä tarkasti ja vauhtipätkät vähenevät koko ajan. Lempin kanssa haetaan toisiamme nyt vähän joka lajissa. Lempi tekee pääosin tosi tarkkaa työtä, mutta sillä tulee välillä ihmeellisiä päähänpistoja. Ensimmäisellä mutkajäljellä sillä meni pasmat sekaisin, kun jälki ei mennytkään suoraan, joten se kaahotti hetken, loppujälki sujui onneksi aika rauhassa. Toinen jälki oli parempi, siinäkin pari kaahotusvaihetta.

EA1679AE-37EA-4E4F-ACEA-39C3F15E095ERini sai Nadan kanssa etsiä namuja pellolta, se tosin taisi mennä niin, että Rini söi namuista n. 3/4 ja Nada ehkä sen 1/4… Nadan mielestä oli yliarvostettua joutua itse etsimään nameja, se olisi oikein mielellään ottanut niitä suoraan taskusta 😀 Rinin tehdessä töitä Linda otti aivan ihania kuvia Nadasta – kaikista kuvista suuret kiitokset Lindalle! Näissä on ihanan kesäinen tunnelma, ja Nadan vatsakin alkaa kuvissa näyttää joltakin 😀

0D30DE3D-8F90-401D-A53C-A676193F1711Nada 57vrk

IMG_5423

Huomenna on ensimmäinen virallinen lomapäivä! Aamusta suunnataan nuorison kanssa paimentamaan, mutta seuraneidit pääsevät mukaan reissuun. Sen jälkeen laitetaan yläkerran pentuhuone siihen kuosiin, että sinne kelpaa hakeutua sitten h-hetken äärellä. Lämpöjen mittailu aloitellaan vielä tänään illalla.

Nyt aion korkata kylmän heimojuomatölkillisen (ketkä eivät tiedä, niin Pepsi Maxista on kyse) loman alkamisen kunniaksi ja siirtyä sohvalle lepoasentoon! Illan aktiviteettien jälkeen talo on täynnä tyytyväisen oloisia koiria.


Jätä kommentti

Pallokala rantautui pentulaan

Eilen Nada muutti vatsoineen tulevaan pentulaan! Sitä ennen aamulla röntgenkuva kertoi meidän odottelevan 8-9 pennun lisäystä Empputiimiin ensi viikolla ❤ Itse laskin kuvasta 9 kalloa, mutta saa nyt sitten nähdä, monta sieltä todellisuudessa tulee. Riittävästi hoidettavaa meille joka tapauksessa 😀

Röntgenin jälkeen suunnattiin Lindan kanssa lenkille, lenkin jälkeen otettiin taas parit kuvat vatsankasvattelukuvasarjaa täydentämään.

DSC_0002

53vrk

DSC_0012Todettiin jälleen kerran, että ei näihin kuviin vaan saa todellisuutta vangittua mitenkään. Ihan kuin mammakoira vetäisi vatsan sisään, kun näkee, että joku on kameran kanssa ikuistamassa linjoja (tämä on pätenyt kyllä jokaiseen aiempaankin pentueeseen) 😀

Tuleva mammakoira asettui meille kuin kotiinsa, se sujahti tähän mun omaan laumaan yhtä kivuttomasti kuin aina ennenkin. Ruoka maistuu vähän kehnosti etenkin aamuisin, myös aamulenkillä meno oli vähän laiskanpulskeaa, mutta onneksi iltapäivän pitemmällä lenkillä mentiin reippaalla askeleella namuja välillä kerjäten. Nadasta näkee, että vatsan kanssa oleminen alkaa olla jo melko tukalaa. Onneksi tässä ollaan jo voiton puolella, vaikka useampi tukala päivä on tietysti vielä edessä.

Mutta onpa ihana tuntea taas pentujen liikkeet, oikein tarkkaan katsoen ne näkyvät myös päällepäin ❤ Muutama työpäivä täytyisi vielä kärvistellä ennen lomaa. Loman alkajaisiksi pääseekin laittamaan pentuhuoneen kuntoon pentuja varten. Toivotaan, että kaikki menee hyvin loppuun asti!


Jätä kommentti

49vrk

Käytiin tänään Lindan kanssa treenaamassa, ja samalla treffattiin tulevaa mammakoiraa. Linda sanoi, että tällä viikolla vatsa ei ole kauheasti paisunut lisää, mutta olen eri mieltä 😀 Sain kameraan tällaisen ei-niin-edustavan kuvan, jossa kuitenkin vatsan koosta saa vähän paremmin käsitystä.

DSC_0009Mammakoira voi paksuun oloonsa nähden hyvin, se on vielä lenkillä ihan pirteä ja jaksaa kävellä pitempiäkin lenkkejä. Juoksuaskeleet alkavat olla aika koomisen näköisiä ja ketteryys on liikkeistä kaukana. Nada syö 3-4 kertaa päivässä pieniä annoksia, kerralla sille ei kovin isot annokset maistu ja aamuisin huonommin, iltaa kohti ruokahalu vähän paranee.

Seisomakuvissa muhkea vatsa katoaa jonnekin, ylimpään kuvaan verrattuna ei uskoisi, että kuvissa on sama koira vatsansa kera 😀

Pentujen syntymän lähestyminen alkaa hiljalleen konkretisoitua – ensi viikolla Nada muuttaa jo meille. Ensi viikolla käväistään myös kurkistamassa, kuinka iso joukko salamatkustajia on kyydissä.

DSC_0047

Pikkuhiljaa alkaa jännittää, en tässä oikeasti ole käsittänyt, että pentujen syntymään ei ole enää kauaa. Luulen, että ensi viikolla viimeistään Nadan tullessa meille ja pentulaatikkoa kasatessa kaikki alkaa tuntua todellisemmalta. Ensi viikon jälkeen jään lomallekin, joten on hyvin kotona aikaa päivystää pentujen tuloa.

Tänään oli ihanan kesäinen päivä – aurinko paistoi ja oli lämmintä. Käytiin koirien kanssa lenkillä ja tehtiin jälkeä. Ihan huomaamatta lenkki- ja treenireissulla meni melkein 6h, nyt on tyytyväisiä koiria kotona.

Laitan tähän alle vielä muutamat videot Nadasta 🙂