Lomamuistelmia, kiireisiä viikkoja ja pentukuplaan laskeutumista

Loma tuli taas lusittua ja pari viikkoa on ennätetty raataa jälleen sorvin ääressä. Mulla oli kaunis ajatus kirjoitella blogipostaus heti loman jälkeen kaikista loman tapahtumista, mutta sen onnistumisen voitte lukea tästä. Loma vietettiin ihan kotikulmilla panostaen pitkiin lenkkeihin, koirien kanssa treenaamiseen ja voimien keräämiseen tulevaa pentuprojektia varten. Kaksi reissupäivää mahtui lomapätkälle kuitenkin, niistä lisää alempana!

Treeniä tuli koirille 1,5vkon aikana varsin aktiivisesti – Lempille nosevalkku, Saralle ja Nerrille kahdet tokovalkut sekä nosework-yksäri, Saralle agia, siihen päälle vielä parit itsenäiset treenit. Koirauimalassakin käytiin. Jossain kohtaa lomaa alkoi jo vähän tuntua, että treenaaminen menee suorittamisen puolelle, loman loppua kohti vähän himmattiinkin jo tahtia. Naputtelen alle vähän treenikoostetta koirakohtaisesti itselle muistiin.

Lempin nosework-koetta edeltävä kenraalitreeni oli vallan loistava, se teki itsevarmasti hyviä löytöjä ja jaksoi työstää hyvin. Lomalla käytiin tekemässä luokkaretki Mikkeliin 1-luokan sisäetsintäkokeeseen, koe oli Mikkelin lentokentällä. Nukuin koetta edeltävän yön ihan älyttömän huonosti, joten ajomatka oli aika tuskainen enkä ollut kokeessa ihan parhaimmillani.

Kokeessa oli tosi paljon hyvää ja kokonaisuutena jäi plussan puolelle, vaikka täydellinen onnistuminen se ei ollut. Ensimmäisen kierroksen kaksi aluetta sujuivat pääosin hyvin: ensimmäisellä alueella jouduttiin työstämään pitkään, mutta lopulta tuli onnistunut löytö. Toinen alue oli meidän paras kisasuoritus tähän mennessä – lähetyksestä reilu 7s työskentelyä ja löytö! Alue oli malliltaan melko haastava: pieni tila, jonka keskellä oli matkalaukkujen läpivalaisulaite. Mutta tästä alueesta jäi niin hyvä mieli, Lempi työskenteli itsevarmasti ja esitteli oikeasti parastaan. Välissä oli pitkä tauko, joten käytiin koirien kanssa kävelemässä lenkintynkä. Autollakin ennätettiin vielä huilailla ennen seuraavaa kierrosta ja kahta viimeistä aluetta.

Toisella kierroksella turnauskestävyys alkoi olla koetuksella. Kolmas alue oli pieni toimistohuone, jossa kätkö oli aika haastavassa paikassa pöytälevyn reunassa. Lempi teki hyvin töitä, mutta haju ilmeisesti levisi aika huonosti, kun työstäminen vei aikaa. Tällä alueella Lempi kiinnitti ensimmäistä kertaa ihan asiakseen huomiota miestuomariin. Se oli menossa kesken etsinnän ihan hyväntuulisena moikkaamaan, mutta tuomari ei tietenkään vastannut kontaktiin, ja minä patistelin koiran takaisin töihin. Löytö tuli lopulta, joten viimeiselle alueelle lähdettiin odottavaisin mielin.

Viimeinen alue oli ainoa, jonka sai tehdä vapaana, ja tietysti hyödynsin tilaisuuden. Lempi löysi nopeasti vitriinikaapin muodostaman nurkkauksen, jossa selvästi alkoi polttaa, ja se työsti sitä tosi pitkään, mutta löytöä ei vaan tullut. Käytiin hakemassa vähän vauhtia muualla alueella, mutta palattiin takaisin nurkkaukseen, Lempi teki yhden kokeilunomaisen ilmaisun, josta näin heti, ettei se ollut oikeasti kätköllä. Väsy alkoi painaa, mutta kehotuksesta jatkoi hommia kuitenkin. Jossain kohtaa Lempi teki ilmaisunkaltaisen tökkäyksen nurkkauksen vieressä olleen taulun kulmaan, mutta se ei merkittävästi näyttänyt varmemmalta kuin hetki aiemmin tehty toiveikas yritys. Käytiin välissä pyörähtämässä muualla alueella. Lempi noteerasi taas tuomarin, joka Lempin mielestä vähän epämääräisesti hiipparoi meidän perässä, ja huomasin, että se otti painetta. Tässä kohtaa totesin, että tämä peli taitaa olla menetetty, mutta yritän nyt vaan saada koiran takaisin työskentelemään, jotta voidaan lopettaa etsintä siihen. Lempi alkoi työstää taas vitriinin nurkkaa, ilmoitin löydön sinne. Kätkö oli ollut siinä Lempin kerran epävarmasti ilmaisemassa taulun kulmassa.

Tulkaa itse tekemään, t: Lempi

Tuomari pahoitteli kovasti, ettei voinut tehdä itsestään näkymätöntä. Tuomarin käytös ei jäänyt harmittamaan ja kokeesta jäi kuitenkin ihan positiivinen mieli, vaikka vähän yllätyin, miten paljon Lempi loppujen lopuksi otti häiriötä miestuomarista. Luokkanousutulos jäi saamatta, tuloksena siis 75/2. Meillä molemmilla on vielä aika vähän kilometrejä alla tämän lajin parissa, joten saatiin arvokasta kokemusta lisää. Treenitilanteessakin on näkynyt, että Lempi ottaa aika raskaasti, jos en usko sitä sen ollessa oikeasti kätköllä, mutta ajattelen, että treenitilanteessakin Lempi olisi sitkeästi yrittänyt ilmaista kätköä uudelleen.

Kokeen jälkeen käytiin kahvittelemassa Even ja Eemelin luona ja käytiin pienellä lenkillä porukalla ennen kotimatkalle suuntaamista.

Kokeen jälkeen meillä oli nosevalkku, joka tulikin tarpeeseen ja oli paras mahdollinen palauttelu koekokemuksen jäljiltä. Lempi lähti ensimmäiseen etsintään vähän epävarmasti ja vaisusti, mutta kun se tekikin haastavan löydön ja pääsin palkkaamaan, sen itsevarmuus taas nousi ja sen jälkeen työskentely oli taas tuttua Saukin näköistä menoa! Nyt haetaan taas vähän aikaa lisää varmuutta etsintään ja ilmaisuun treeneissä, täytyy tiirailla kisakalenteria, kunhan pentukiireet helpottavat.

Teemaan sopiva kuva Emppujen treenipäivästä, kuvan otti Miljalotta.

Saran tokovalkuissa projekti voittajaluokan liikkeet joskus kasaan jatkuu. Voittajaluokan paikkis sujuu hyvin, varmaan lähimpänä kisavalmiutta olevat liikkeet sen lisäksi ovat ruutu ja ohjattu nouto. Hässäkkä, tunnari, kaukot ja luoksetulon pysäytys ovat olleet tehotreenissä viime viikkoina, niissä riittää tekemistä vielä hyväksi aikaa, mutta hyvää treeniä on tullut ja pitäisi vaan saada toistoja, toistoja, toistoja. Hässäkässä Saralla on aivojumi kierron jälkeisen hypyn ohjauksessa ja sen toteuttamisessa, mun silmään sen käytös näyttää epävarmuudelta, johon varmasti ainoa lääke on ne äsken mainitut toistot. Meillä ei ole kiire.

Noseworkkia ajattelin Saralle tähän väliin vähän tunnarinkin vuoksi – se voisi hyötyä intensiivisemmästä nenätyöskentelyjaksosta. Ekalla yksärillä tutustuttiin etsintäkonseptiin etsimällä ruokaa erilaisista huoneista, toisella kierroksella aloitettiin ilmaisun alkeet hajupurkille. Oli aika iso yllätys, että Sara selkeästi muisti edelliskevään nosework-koulutuksen tehoalkeista asioita, vaikkei niitä ole millään tavalla ylläpidetty tässä välissä. Lähdettiin opettamaan sille maahanmeno/istumisilmaisua, tuumattiin Ellin kanssa, että voidaan jättää koiran päätettäväksi, kummalla tavalla se haluaa kätkön ilmaista.

Viime viikolla toisella yksärillä muistuteltiin ilmaisua erikseen ja lähdettiin sen jälkeen vähän yhdistämään sitä etsintään. Saralla selvästi iso ratas pyöri, se alkoi tarjota käytöksiä heti hajupilveen päästessään malttamatta välillä kohdentaa, käytökset vaihtelivat maahanmenosta ja istumisesta peruuttamiseen. Välillä tuli suoraan tosi hieno kohdennus ja ilmaisu, tämä vaatii siis myös vaan toistoja, että ketju tulee tutuksi. Elli kuitenkin jo lohkaisi, että mun täytyy kiireesti nostaa Lempi nosessa 2-luokkaan, ettei mun tarvitse kohta arvalla heittää, kenen koiran kanssa kisaan 1-luokassa.

Agissa meillä oli pari taukoviikkoa – ensin hallilla tehtiin valaistusremppaa ja pääsiäisenä oli tarjolla ison kentän treenit, jolloin normaalit viikkotreenit eivät pyörineet. Ennen taukoa edeltäneissä treeneissä Saralla oli korvat vaan koristeena, se ei kuunnellut yhtään, minne sitä ohjasin, teki monta juttua ihan oman pään mukaan. Onnistuneitakin pätkiä oli, mm. kepit ihan superhienot! Pitäisi joku kerta uskaltaa pyytää jotakuta ottamaan videota.

Nerrin tokotreeneissä on treenailtu kaukokäskyjen vaihtoja, maahanmenoa, noutoa, ruutua, kiertoa, hyppyä, luoksetuloa, tunnaria… vähän kaikenlaista! Treeni treeniltä tuntuu vähän selkenevän, miten Nerriä ohjata ja viedä eteenpäin, sillä on kyllä mainio moottori ja into tekemiseen! Kaukokäskyihin haetaan vasta liikerataa, joten se on ihan alkeisasteella. Maahanmenoissa pyritään saamaan siitä mieluinen tehtävä, jonka Nerri haluaa suorittaa salamannopeasti, se näyttää jo tosi kivalta. Noudossa Nerri juoksee kapulalle hurjan lujaa, nyt pitäisi loksauttaa kohdalleen seuraava palanen eli että se lähtisi tuomaan kapulaa minulle yhtä lujaa. Ruudussa on haettu lähinnä paikkaa ja sen tarjoamista. Kierrossa yritän vähitellen saada välimatkaa pidennettyä. Nerri on tehnyt yhden alokasluokan hypyn kokonaisena liikkeenä ilman liikkuria – täydellisesti tietenkin (perusasentoon avustettuna). Luoksetulo on vauhdikas, loppuasentoon hakeutumista täytyy vielä treenata. Tunnari esiteltiin Nerrille viime valkussa, Nerri etsi tosi hienosti – raasu ei vaan ymmärtänyt, että mitä!

Nerrin tokokuvat ovat Miljalotan ottamia, nämäkin Emppujen treenipäivältä!

Noseyksärin ensimmäisellä kerralla Nerrille esiteltiin ruoan etsimistä. Sen ajatus vähän herpaantui, jos huoneessa oli useampia rasioita, joten saatiin kotiläksyksi tehdä pelkkää yhden ruokarasian etsintää. Yksärien välissä Nerri oli pohdiskellut asiaa – aloitettiin toisella kerralla yhden rasian etsinnällä, ja Nerri jatkoi alueen työstämistä ihan itsenäisesti eteenpäin rasian löydettyään ja palkan syötyään eli selvästi kaipasi enemmän työstettävää. Erillisenä tehtiin myös kohdehajun opettamista molemmilla kerroilla. Ensimmäisellä kerralla Nerri yritti nuoleskella hajupurkkia, joten palkka tuli aina kauemmas hajupurkista, toisella kerralla jatkettiin samaa, ja kieli saatiin kuriin. Nerri etsi myös hajupurkkia erikseen, lamppu ei ihan vielä syttynyt, mutta hyvin se jaksoi työstää! Nerrille rakennellaan luultavasti samanlainen ilmaisu kuin Saralle.

Lomapätkän aktiviteettien tarkoituksena oli katsoa, onko sillä vaikutusta Nerrin ylitsepursuavaan aktiivisuuteen. Tekemisen into siitä ei odotetusti kadonnut, mutta aika tyytyväisen oloinen se oli aina pitkien lenkkien ja treenien päätteeksi. Loman lopussa väännettiin sen kanssa yhdestä jos toisestakin asiasta, liekö ollut jo väsymystä ilmassa loman annista. Loman jälkeen Nerri on ollut enimmäkseen kuin ihmisen mieli – mitä nyt välillä roikkuu (kuitenkin jo huomattavasti aiempaa vähemmän) rumasti Saran niskassa, mutta irrottaa sentään kiltisti, kun käsken. Odotan vähän kauhunsekaisin tuntein, miten pentuprojekti ja tällainen alle vuosikas lohikäärme sovitetaan yhteen, kokemuksesta kun tietää, että omien koirien aktiviteetit ovat yleensä pentujen aikaan vähemmällä.

Loman toinen päiväreissu suuntautui tietenkin Tampereelle Katriinan hoitopäivää varten! Tanasen tilaihme pakattiin taas täyteen koiria – mukaan lähtivät omien koirien lisäksi Ainon Tipu (E. Shaula) sekä Marin Emi (E. Queen of Peace) ja Noa (E. Norris). Taidan kohta tarvita bussin, että saan kuskattua Katriinan hoitoihin kaikki tyrkyllä olevat koirat, Toyon neliöt eivät veny loputtomiin 😀

Aloitettiin hoidot Noasta ja Emistä. Noahan on maailman helpoin hoidettava – näytettiin sille hoitoalustalla paikka, johon käydä kyljelleen, ja tyyppi makoili autuaan tyytyväisenä täydessä unessa koko hoitonsa ajan. Noalla ei ollut isompia löydöksiä, niskassa ja selässä pientä hoidettavaa, mutta aukesivat hyvin. Emi ujopiimällä on ollut ilmeisesti ongelmia asettua hoidettavaksi aiemmin, se yritti monta kertaa Noan hoidon aikana tulla häsläämään vuoroin minun ja Katriinan naamalle helpottaakseen omaa jännittynyttä oloaan. Minä kerroin sille lempeän jämäkästi, että minun kanssa hoidossa ollessa ei häsätä kenenkään naamalla vaan odotellaan omaa vuoroa kiltisti rauhassa. Tässä lopputulos.

Emi tuli omalla hoitovuorollaan itse hoitoalustalle ja tarjosi toisen kyljen hoidettavaksi. Se oli takapäästä ihan superjumissa, johon varmaan tulollaan oleva juoksu vielä teki oman lisänsä. Emi sai saikkua treeneistä ja tuli kehotus hieroa se n. parin viikon päästä, hieronta oli viime viikolla, ja Emi oli jo tosi paljon parempi.

Tipu Tippaleivällä on mennyt lujaa – niin elämässä kuin agilityssäkin. Se tuntui kropassa mm. niin, että peräpää kuului eri koiralle kuin muu kroppa. Tipu vastasi hoitoon hyvin eikä vauhti elämässä ole ainakaan vähentynyt. Mutta hei – silleen pääsee agilityn halli-sm-karkeloissa nollalla finaaliradalle! Aino ja Tipu tekivät aika sairaan hienon radan!

Omista koiristani en tiennyt, kenen kropan tilaa jännitin eniten. Ajattelin omien hoitojen pohjalta Nerrin olevan tosi jumissa, mutta sillä pahin jumialue oli niska, joka oli syypää lopun kropan jumittamiseen. Silläkään ei ole vauhtia puuttunut elämästä taas Katriinan hoidon jälkeen… Saralla jännitin, miten agilityn aloittaminen näkyy sen kehossa ja onko kuormitusta ollut liiaksi. Sara oli parhaassa kunnossa pitkään aikaan, ihan pientä lanneselässä yhdessä nikamavälissä sekä niskassa – kuvittelisin siis meidän tehneen agitreeneissä kaiken suunnilleen oikein! Saatiin lupa lähteä nostamaan rimoja.

Lempillä oli edellisestä hoidosta aikaa 6kk, joten senkään hoidosta en selvinnyt jännittämättä. Hoitovälin pituuteen nähden Lempillä pyyhkii oikein hyvin – niskassa ja vasemmassa etujalassa eli Lempin tavallisilla kuormitusalueilla oli hoidettavaa, pientä selässä. Siltä tietysti puuttuu fyysisesti kovat ja kuormittavat lajit, mikä varmasti auttaa kehon pysymisessä balanssissa. Mutta hyvä näin! Ei ole kyllä silti tarkoitus ottaa näin pitkää hoitoväliä tavaksi.

Viimeisenä hoidettiin kartturi, jolla myös oli edellisestä hoidosta 6kk – enkä saanut yhtä hyviä uutisia kuin Lempi, merkillistä 😀 Pari viikkoa lähes päivittäin jatkunut päänsärky sekä oikean käden jomottelu ja puutuminen kyllä helpottivat kummasti hoidon myötä.

Katriinan hoitojen jälkeen otettiin aika iisisti loppuviikko ja palauduttiin rauhassa. Töihin palaamisen jälkeen arki on rullannut tässä omalla painollaan, mutta kiirettä on pitänyt eikä vapaapäivinä ole ollut ohjelman puutetta. Keksi oli meillä 1,5vkoa hoidossa, ja se tulee tässä tulevina viikkoinakin viihtymään meillä tasaiseen tahtiin. Ensimmäisellä ykkösvapaallani kävin kahdella pitkällä lenkillä koirien kanssa ja hoidin yhden hieronta-asiakkaan. Seuraavat vapaat osuivat pitkäperjantaille ja lankalauantaille. Kotiväki Joensuusta tuli meille yökylään jo aamusta perjantaina, joten päivä sujui koiria lenkittäessä ja porukoita kestitessä.

Minkä tämä hävisi ulkonäössä, se voitti makuelämyksessä! Toimittajan huomio.

Lauantaina meillä oli varattu Motivaation halli Emppuporukan yhteistreenejä sekä Lempin valiojuhlia varten viideksi tunniksi, neljää koiraa treenatessa aika ei käynyt pitkäksi – hyvä, kun ennätti syödä välillä! Alla joitakin ihania Miljalotan ja Maijan ottamia treenikuvia! Menossa olivat mukana Maija & Härnä, Miljalotta & Vilho, Saana & Koda, Mari laumansa Nupun, Emin ja Noan kera, Eve & Lohtu, Hanna & Mera ja Elisa & Luke meidän lisäksi. Ihan kaikki osallistujat eivät tainneet osua kameran eteen kriittisellä hetkellä.

Treenattiin kahdella isolla kentällä – toiselle rakennettiin rallyrata ja toiselle ensin agirata ja sen jälkeen hoopers-rata. Saran kanssa treenasin kaikkia neljää lajia, Lempin ja Nerrin kanssa kaikkea muuta paitsi agia (paitsi Nerri kävi tekemässä muutamaa putkea), Keksi sai tehdä rallya ja vähän hoopersia. Olisi ollut ihana seurata enemmänkin kasvattien treenejä, mutta kivasti näytti kaikilla sujuvan ja oli hauskaa! Kun hallipäivän päälle vielä kahviteltiin pennunkyselijä-pariskunnan kanssa meillä, voin sanoa, että kotiin koirien kanssa keskenään jäätyäni takki oli aika tyhjä. Ja siitä seuraavana päivänä takaisin töihin, tietenkin.

Joitakin valittuja paloja Härnän (E. Siren) menosta hallilla!

Velipoika Kodalla (E. Gilgamesh) oli myös vauhdikasta menoa!

Mitä vauhtiin tulee, edellisten veli Vilho (E. Fenrir) ei myöskään jäänyt huonommaksi 😀

Hanna ja Mera (E. Moonheart) ennättivät myös treenata monipuolisesti.

Noa (E. Norris) osoitti, että setämiehetkin voivat treenata hoopersia!

Siskonsa Keksi (E. Naroona) teki hoopersia myös sen verran, että saatiin jokuset somat kuvat muistoksi ❤

Emi (E. Queen of Peace) viihtyy vauhtilajien parissa.

Lohtu (E. Madame of Magic) keskittyi rallyilemaan!

Lempi ihmeissään – mikä on tämä outo agilityä muistuttava laji, jossa esteet ovat ihan väärät?!

Jottei vierivä kivi sammaloituisi, kolme päivää töitä tehtyäni viime viikon tiistaina aamuvuoron jälkeen suuntasin koirien kanssa pienelle kiepille, tavaroita pakkaamaan ja auton nokka kohti Oulua. Perillä oltiin illalla, yritettiin mennä Tiinan kanssa jäälle juoksuttamaan koiria, mutta jäällä oli niin liukasta, ettei siellä voinut koiria irti päästää. Nukuttiin yö, aamulla herättiin varhain ja suunnattiin aamupalan jälkeen koiralauman kanssa 2,5h metsälenkille nauttimaan auringosta ja hankikannosta! Koko reissun kohokohta!

Lempi, Sara, Nerri, Piisku (E. Polka of Pixies), Vips (E. Salacia) ja Mörkö (Ghosteye’s Ice Spook).

Lenkin päälle hieroin kolme koiraa, syötiin ja suuntasin Lindalle hakemaan tulevan mamakoira-Breen (E. Sweetheart) meille. Ja siitä ajeltiin kotiin, jossa oltiin taas iltamyöhällä. Voin sanoa, että olin aika rikki 😀

Breen vatsa oli muhkeampi kuin etukäteen odotin, jännä nähdä, mitä röntgen paljastaa pentujen määräksi. Bree asteli taloon sisään, meni olkkariin ja valtasi sohvan – prioriteetit olivat ainakin kunnossa! Vatsan kanssa alkaa selvästi olla vähän tukalaa ja välillä pentujen mylläys vatsassa kutkuttaa. Sellaiset 6-7km lenkit menevät hyvin, ollaan yleensä käyty aamusta päivän pisin lenkki ja loppupäivästä pari lyhyempää vähän mun työvuorojen mukaan. Bree viihtyy lenkillä pääasiassa mun selän takana, mikä on ollut ihan hyväkin – suurempi todennäköisyys, että se pysyy vatsansa kanssa turvassa mun koirien hullutuksilta. Keksi tuli joukon jatkoksi taas perjantaina ja palailee kotiin huomenna, joten vauhtia on riittänyt – Nerri ja Keksi kun ovat löytäneet toisensa, niin spurttisuorilla kuin kuin täällä kotioloissakin.

Mummi hoitaa

Olen elellyt vielä pääsiäisenä ja osittain Breen meille tultuakin jossain kuvitelmassa, että vapaata ja aktiivista elämää jatkuu vielä vaikka kuinka kauan, mutta totuushan on, että tässä aletaan ihan näillä näppäimillä laskeutua pentukuplaan! Lämpöjen mittailua on aloiteltu ja aloitin Breelle eilen viimeisen matolääkekuurin. Pentuhuoneen urakoin valmiiksi tänään, vielä pitäisi hakea synnärieväät kaappiin odottamaan. Vaikka ”muhkea mama” oli varsinainen pullukka jo meille tullessaan, se näyttää paisuvan päivä päivältä vielä lisää. Murjaisinpa Breelle tuossa pari iltaa sitten vitsikkäästi, että toivottavasti masussa on jotain muutakin kuin ilmaa.

Blogiaktiivisuuteni tuntien seuraava päivitys ilmaantunee vasta, kun pennut ovat maailmassa, mutta sen jälkeen koitan taas aktivoitua ja vähän ahkerammin kirjoitella tänne pentujen ja muun lauman kuulumiset. Pian elellään jänniä aikoja! Onneksi sain järjesteltyä itselleni yli viikon synnärivapaan, teen sen jälkeen kolme päivää töitä ja sitten alkaa sopivasti taas lomapätkä. Pitäisi siis olla hyvin aikaa istua pentulaatikossa ja myös viihdyttää muut koirat! Ja ehkä kirjoitella blogipostauksia.

Kevätpentuja!

Tämän päivityksen naputtelu on kestänyt, ensin oli vähän muita murheita ja sitten Nerri tuossa taannoin oli mun työpäivän aikana löytänyt läppärin virtajohdon – voittekin arvata, missä kunnossa johto oli tämän kohtaamisen jälkeen. Mutta pitemmittä puheitta tärkeämpiin eli pentu-uutisiin!

Ystävänpäivän tietämillä oltiin loven äärellä, kun sijoitusnarttuni Bree (E. Sweetheart) astutettiin kaksi kertaa onnistuneesti Liekillä (Luotsiniemen Kippari)! Pariskunta tykästyi toisiinsa selvästi ensinäkemältä. Astutuksen jälkeen jäätiin malttamattomina odottamaan varhaisia tiineyden merkkejä, ja varovaisen toiveikkaita oltiin jo ennen ultraa, mutta tänään ultra viimein varmisti iloisen uutisen. Kevätpentujen odotus siis jatkuu!

Kaikki Breen kuvat on ottanut Linda Siekkinen.

Yhdistelmän perustiedot ovat jo jonkin aikaa löytyneet kotisivuilta, mutta kirjoittelen lyhyesti tännekin. Bree on sijoitusnarttuni Hearts-pentueesta, se on kesällä 4 vuotta täyttävä töpöhäntäinen narttu. Bree asuu sijoituskodissa Oulussa. Bree on tutkittu terveydeltään kattavasti terveeksi: sillä on A/A lonkat, 0/0 kyynärät, selkä LTV0 ja VA0, olat todettu terveiksi OCD-muutoksista, silmät peilattu terveiksi loppuvuodesta 2023, polvet terveet ja virallinen sydänkuuntelu myös ok ja koira oireeton. Breestä on teetetty MyDogDNA-geenitestipaketti, se on MDR1- ja prcd-PRA-kantaja, mutta muilta osin terve kaikkien pakettiin kuuluvien sairauksien osalta. Bree on ollut koko ikänsä perusterve, sillä ei ole allergioita eikä se ole vaivannut eläinlääkäriä kuin rokotusten ja virallisten terveystutkimusten vuoksi.

Bree on todistanut monipuolisuutensa harrastuskentillä: se on Suomen toko- ja rallytokovalio, sillä on kaksi 1-tulosta tokon EVL:sta, sillä on kilpailuoikeus pk-jäljellä ylimpään luokkaan, se on paimennustaipumustestattu arviolla erinomainen, se on kilpaillut myös koiratanssissa (HTM ja freestyle), vetohiihdossa ja agilityssa. Se on luonnetestattu pistein +207 ja on laukausvarma, erityismainintana hermorakenteesta arvio +2 tasapainoinen, joka ei rodussa ole ihan tavallinen. Näyttelyistä sillä on ERI avoimesta luokasta ja EH junnuluokasta.

Bree on arjessa varsin mutkaton ja tasapainoinen koira. Se on temperamentiltaan rauhallinen, joskin innostuessaan hieman äänekäs. Äänekkyys on jonkin verran näkynyt harrastuksissakin, mutta on ollut siinä mielessä koulutettavissa, ettei ole esim. kisatilanteissa ollut haitaksi. Meillä ollessaan Bree on sujahtanut laumaan varsin kivuttomasti ja tullut hyvin toimeen omien koirieni kanssa, myös kotonaan se on hyväksynyt ongelmitta hoitokoirat joukon jatkoksi. Ihmisiä kohtaan Bree on sosiaalinen ja avoin, nauttii rapsutuksista ja saamastaan huomiosta. Se palkkautuu sekä nameilla että leluilla, mutta namipalkka on mieluisampi. Harrastuksissa Bree on aika tasainen suorittaja, joka jaksaa työskennellä pitkäkestoisesti. Breellä ei ole aiempia pentueita.

Liekin seisomakuva on mun kameralta, mutta muut kuvat on ottanut Liekin omistaja Tanja Lepo.

Liekki on kesällä 8 vuotta täyttävä pitkähäntäinen uros. Myös Liekki on kattavasti terveydeltään tutkittu: sillä on B/B lonkat, 0/0 kyynärät, selkä LTV0, SP0, VA0, olat todettu terveiksi OCD-muutoksista, silmät peilattu terveiksi syksyllä 2023 ja virallinen sydänkuuntelu ok ja koira oireeton. Liekistä on teetetty MyDogDNA-geenitestipaketti, se on HUU-kantaja, mutta muiden pakettiin kuuluvien sairauksien osalta geneettisesti terve. Myös Liekki on ollut koko elämänsä perusterve eikä ole rokotuksia ja virallisia terveystutkimuksia lukuun ottamatta eläinlääkäriä pahemmin vaivannut.

Liekin kanssa on harrastettu tottelevaisuuslajeja, pk-jälkeä ja vähän paimennusta, sillä on JK3-koulutustunnus pk-jäljen ylimmästä luokasta, lisäksi se on kisannut pari starttia rallytokon alokasluokassa hyväksytyin tuloksin ja sillä on yksi 1-tulos tokon alokasluokasta. Näyttelyistä Liekillä on H avoimesta luokasta. Liekki on suorittanut MH-luonnekuvauksen, laukauksista 1 (ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön).

Liekki on arjessa tasapainoinen ja varsin mutkaton koira. Se on hiljainen, aika itsenäinen ja temperamentiltaan rauhallinen. Liekki suhtautuu avoimen ystävällisesti ihmisiin, mutta on tutustumisen jälkeen melko välinpitämätön vieraita kohtaan. Harrastuksissa se on miellyttämishaluinen, tasavarma puksuttaja, joka jaksaa työskennellä pitkäkestoisesti. Liekillä on hyvä taistelutahto, se palkkautuu hyvin sekä nameilla että lelulla. Liekillä on ennestään yksi pentue, kotona asustelee seurana tästä pentueesta poika Polte.

Kasvatustyöni peruslähtökohta on suunnitella pentueita, joista olisin itse valmis ottamaan pennun. Tästä pentueesta odotan terveitä, hyväluonteisia, aktiivisia ja monipuoliseen harrastamiseen soveltuvia pentuja, joille etsin yhteistyökykyisiä ja aktiivisesta, tavoitteellisesta harrastamisesta kiinnostuneita koteja. Yhdistelmää suunnitellessa on pyritty tasapainottamaan vanhempien heikkouksia ja entisestään vahvistamaan niiden vahvuuksia mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Odotukset tälle pentueelle ovat kovat!

Pentuja odotellaan syntyviksi vkon 15/16 vaihteessa. Kyselyitä pentueesta on jo tullut mukavasti, mutta jos yhdistelmä puhuttelee ja sinulla olisi tarjota kiva, aktiivinen koti pennulle, niin laita viestiä!

Saran ja Opin pennut syntyivät!

Viime viikon perjantaina käväistiin Saran kanssa mun yövuorojen päätteeksi klinikalla tiineysröntgenissä. Saran luonteen parhaat puolet pääsivät taas loistamaan: klinikan ovista sisään häntä heiluen ja puntarin kautta röntgenhuoneeseen. Röntgenhuoneessa se oli jo omin avuin kiipeämässä pöydälle, omistajan piti kiireesti mennä apuun, ettei käy hassusti ison mahan kanssa. Siinä vaiheessa, kun klinikkahoitaja oli avustamassa mulle suojavaatteita päälle, Sara makoili jo kyljellään pöydällä kuvausasetelmissa – ja samalla klinikkahoitaja nauroi, että häntä ei varmaan tässä hommassa tarvitakaan. Sen verran jouduin tekemään, että pidin kuvan ottamisen ajan Saran takajaloista kiinni, etteivät jalat tule kuvan eteen. Koko käyntiin meni yhteensä noin 10min.

Röntgenissä näkyi samansuuntainen määrä pentuja kuin mitä olin etukäteen odottanut vatsan koon perusteella suunnilleen olevan tulossa. Eläinlääkäri varoitteli, että pennut ovat isoja – toivottavasti tulevat ennemmin aiemmin kuin myöhemmin. Tällaiset toteamukset jäävät muuten sitten kummittelemaan…

Viikonlopun aktiviteeteissa eli Emppujen pk-viikonlopussa jaksettiin hyvin, vaikka keli oli odotettua lämpimämpi. Olin varautunut, että jos Sara alkaa näyttää yhtään väsyneeltä tai huonovointiselta, niin sitten treenit jätetään tekemättä. Sen sijaan mama loikki edelleen tasajalkaloikkaa aina autosta ulos päästessään ja oli ihan täpönä lähdössä hommiin. Molempina päivinä ajettiin yhdet jäljet ja tehtiin pienet kävelyt rauhalliset omalla porukalla, Sara jaksoi viikonlopun tosi hienosti.

Sunnuntain ja maanantain välinen yö oli vähän levoton. Meidän makkari oli hellepäivien jäljiltä tosi lämmin, eikä meistä kukaan oikein saanut nukuttua. Viikonlopun hellesäiden ja maastotreenien vuoksi juotin koiria tehostetusti – sen seurauksena tietysti piti käydä ulkona. Kolmen aikaan yöllä siirryttiin alakertaan nukkumaan, siellä lämpötila oli inhimillisempi, kun saatiin takapihan ovi auki. Herätyskellon soidessa viiden jälkeen työpäivän kunniaksi olo oli kaikkea muuta kuin levännyt. Juuri ennen töihinlähtöä muistin Saran lämpöjen mittaamisen, uusin mittauksen kolmesti, kun mittari näytti melko matalaa lämpöä ja jokaisella uusinnalla lukema oli edellistä alhaisempi. Pistin kaiken viallisen mittarin piikkiin.

Työpäivästä jotenkin rämpineenä tulin kotiin, käytin koirat ulkona ja käytiin kauppareissulla suunnitellusti ostamassa synnärieväät loppuviikkoa varten. Iltapäivällä mittasin lämmöt uudestaan, edelleen mittarin lukemat näyttivät ihan kummia. Hain toisen (luotettavampana pitämäni) mittarin, mittasin uudestaan ja se näytti ihan samoja lukemia. Laskin mielessäni, että tiineyspäivä 58 menossa, pennut periaatteessa voivat olla tulossa, mutta vähän epätodennäköiseltä vielä tuntuu.

Iltaa kohti Saran käytös alkoi muuttua levottomammaksi, se petaili ajoittain aika paljon, läähätti ja selvästi oli ikävä olla. Maha tuntui jännittyneen pinkeältä, pennut mylläsivät kovasti. Välillä käytiin pentulaatikossa istumassa, Sara petasi ja hakeutui lähelle. Sen olo tuntui aina hetkellisesti helpottavan, kun silittelin ja kevyesti hieroin. Alkuillasta sohvalla Sara rauhoittui vähäksi aikaa makaamaan mun viereen, siinä silitellessäni nukahdin jossain välissä ihan huomaamatta. Havahduin 1,5h myöhemmin hereille, kun Sara petasi koiranpetiä. Iltaruoka maistui, käytiin ulkona ja tuumasin, että lienee järkevintä majoittua pentuhuoneeseen yöksi.

Yö oli pitkä ja katkonainen, Sara ei nukkunut juurikaan, minä torkahtelin kyllä useampaan otteeseen. Neljän aikaan käytin Saraa ulkona, käveleminen tuntui vähän helpottavan oloa, mutta vain hetkellisesti. Mittasin lämmöt ja edelleen mittari näyttää matalaa lukemaa. Kerkesin jo miettiä, että onkohan tämä ihan normaalia, mutta sain mielenrauhaa lukemalla koirankasvatusryhmästä muiden kasvattajien kokemuksia. Sen verran vahvat merkit synnytyksestä oli ilmassa, että soitin töihin ja ilmoitin, että pärjäilkää, en ole tulossa. Päätin vielä koittaa nukkua, kun h-hetki ei tuntunut olevan käsillä.

Heräsin tiistaiaamuna klo 8, kun Sara vähän piippasi. Lähdettiin suuntaamaan ulos, Sara säesti kauhealla kiljujollotuksella, joka kuulosti siltä kuin joltain leikattaisiin päätä irti. Se sai tarpeet kuitenkin tehtyä, tultiin takaisin sisälle eikä jäänyt epäselväksi, etteikö olo olisi tuntunut aiempaa pahemmalta. Sara oli tosi levoton, yritin mitata lämpöä, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Lähdettiin pentuhuoneeseen ja mietin, että pitääkö tässä soittaa jo klinikalle ja lähteä piipaa-kyydillä. Saran petaaminen muuttui raivokkaaksi, sitä seuratessa päädyin kuitenkin, että seuraan vielä muutaman tunnin ja soitan sitten, jos tilanne ei ole edistynyt. Jostain muistan lukeneeni, että koirien synnytystilanteissa isoin ongelma on ihmisten oma hätäily, mutta mielessä kummitteli myös eläinlääkärin toteamus pentujen koosta. Aino soitti välissä ja kyseli kuulumisia, todettiin yhdessä mun tekemä turvasuunnitelma hyväksi. Siinä puhelun aikana näin pari pientä nytkäystä, jotka näyttivät pieniltä ponnistuksilta, ja hetkeä myöhemmin tuli vedet. Hyvä homma, kohta pitäisi alkaa tapahtua! Tästä eteenpäin kaikki sujuikin jouhevasti.

Klo 8.54 syntyi ensimmäinen pentu, tosi mageen värinen red merle poika, painoa 299g

Klo 9.07 blue merle tyttö, jolla lähes kokonaan musta häntä, paino 340g

Klo 9.36 musta tyttö, jolla pienet valkoiset merkit, paino 293g

Klo 10.00 tumma blue merle poika, paino 325g

Klo 10.44 vaalea blue merle poika, paino 325g

Klo 11.15 punainen tyttö, jolla pienet valkoiset merkit, paino 335g

Pennuista peräti kolme syntyi perätilassa, mikä luultavasti vaikutti siihen, että välillä oli vähän pitempiä taukoja pentujen välissä. Kokonaisuutena kuitenkin tosi joutuisa synnytys! Ja nämä pennuthan olivat mun pennuiksi kokonsa puolesta suorastaan pieniä 😀

Sara hoiti oman osuutensa tässä hommassa esimerkillisesti, ja se on ollut ihan elementissään pikkuisten äitinä ❤ Pennut ovat olleet todella hiljaisia ja tyytyväisiä, Sara hoitaa pentuja niin tunnollisesti. Se ei haluaisi jättää pentuja hetkeksikään, joten ulos pitää viedä hihnassa lähes väkisin. Siitä on seurannut lisää kirkujollotusta, joka onneksi on jo helpottanut, kun olen vaan tiiviisti lähtiessä namittanut. Uskon, että lähteminen pentujen luota helpottuu ihan parin päivän aikana, kunhan Sara saa nukuttua omaa väsymystään pois ja hormonipöllyt vähän helpottavat.

Pentujen painot lähtivät nousuun jo ensimmäisenä päivänä, maitoa tuntuu tulevan hyvin, kun viikonloppuna jo tehonesteytin ja synnäripäivänä annoin Saralle useamman juomashotin päivän aikana. Ruoka maistuu Saralle hyvin. Niin ihanaa, kun olisikin vaan istua koko ajan pentulaatikossa, olen koittanut antaa Saralle omaa rauhaa pentujen hoitoon ja lepäämiseen. Onneksi kotona on Lemppari, joka myös vaatii oman osansa huomiosta. Se on kiinnostuneena kuunnellut pentuhuoneen ääniä, mutta ei luonnollisesti ole vielä päässyt pentuja katsomaan. Aikamoinen univaje tässä on itselläkin, kun yövuorojen välissä ei oikein saanut nukuttua ja kaikki yöt niiden jälkeen ovat myös olleet aika onnettomia.

Olen niin onnellinen, että synnytys sujui näin hyvin ja saatiin maailmaan kuusi ihanaa, kaunista ja puolueettomasti täydellistä koiranpentua! ❤ Pentueeseen tuli kiva jakauma ja kaikki väritkin! Otan pennuista kuvat paremmalla kameralla loppuviikosta, kunhan tässä kaikki vähän toivutaan.

Odotuksen loppusuoralla

Heinäkuu on jossain välissä livahtanut jo melkein puoliväliin – sehän tarkoittaa, että täällä alkaa kohta olla jännät paikat!

Uinnin päälle otettu kuva, vrk 52 tässä menossa

Sara on voinut ihan hyvin, mutta oikeastaan viime viikonlopusta lähtien on ollut havaittavissa, että mahan kanssa alkaa olla tukalaa. Vatsa ei ole valtavan suuri, mutta ihan riittävän kookas kuitenkin – sen verran iso, että uimareissuilla Saran noustessa vedestä rantaan voi vähän kuittailla, että mikäs hylje sieltä oikein rantautuukaan 😀

Sara on ollut kovin nälkäinen, ruokamäärää on tässä viikottain nostettu. Viimeisen viikon ajan haasteena on ollut, että ruokailun päälle selvästi närästää ja tulee vähän huono olo. Tällä viikolla olen vähemmän menestyksekkäästi yrittänyt jakaa päivän ruoka-annosta kolmeen osaan – vähemmän menestyksekkäästi siksi, että päiväruoan antaminen meinaa unohtua, jolloin iltaruokaa pitää vastaavasti lisätä. Sarsu-rukka, joutuu kärsimään vatsansa lisäksi tyhmästä omistajasta!

Siskokset Sara (E. Soraya) ja Tipu (E. Shaula)

Viime viikon torstaina tunsin ensimmäistä kertaa pentujen liikkeet, ei ole kyllä mitään ihanampaa! Yksi hyvin eläväinen tyyppi siellä ainakin on, kasvattaja saa heti monoa, kun laitan käden tiettyyn kohtaan 😀 Perjantaille on varattu aika eläinlääkärille, silloin käydään ottamassa lukua, kuinka monta Ruotsin tuliaista mukaan lähtikään! Odotan innolla, millaisia tyyppejä sieltä tuleekaan, ei meinaa millään malttaa odottaa ensi viikkoa! Onneksi tässä on yövuorot, joiden aikana menee monta päivää ihan koomassa, viikonloppuna on Emppujen pk-treeniviikonloppu ja alkuviikosta ei ole kuin pari hassua vuoroa ennen synnytysvapaille jäämistä. Synnärivapaiden jälkeen enää yksi työputki, sitten alkaa kauan ja hartaasti odotettu kesäloma!

Heinäkuun kelit ovat olleet Saran tiineyden kannalta parhaat mahdolliset – sateiden ja harmaiden päivien keskellä on saatu lenkkeillä. Tällä viikolla keli ei ole vielä tuntunut liian kuumalta, kun välissä oli pitempään viileää. Tämän viikon ulkoilut on tehty pääasiassa järvessä uimalla, metsässä on käyty noin tunnin lenkkejä kerrallaan. Sara on jaksanut hyvin liikkua, lenkeillä se tosin kävelee mieluiten jo mun lähellä. Kaverilenkkejä on tehty harkiten törmäilyjen ennaltaehkäisemiseksi, kavereiden kanssa Sara on intoutunut juoksemaan vielä pieniä spurttejakin, joita on pitänyt toppuutella.

Tämän viikon tiistaina päästiin käymään vielä tokovalkussa, alkukesän ajan työt ovat tehokkaasti estäneet kaikkiin treeneihin pääsyn. Treeneissä oli tarjolla ruudun ja hypyn tekniikkatreeniä, ruutua tehtiin, mutta hypyt jätettiin suosiolla tekemättä. Hyppyjen sijaan tehtiin Saran kanssa jokunen tosi hyvä toisto tunnariin. Sara oli tosi hyvillään päästessään treenaamaan, lopputreenistä kyllä jo vähän näkyi, että se väsähti. Ei ihme – maha varmasti painaa ja tuo lisäkuormitusta.

Lempin toipuminen leikkauksen jäljiltä on sujunut tosi kivasti, se on Saraan verrattuna nykyään oikein vauhdikas ja eläväinen sähikäinen. Meillä on käynyt jonkin verran pennunkyselijöitä ja rotuuntutustujia sekä perhettä kylässä, Lempi ottaa kaiken ilon irti huomion keskipisteenä olemisesta, kun Sara ei jaksa mahansa kanssa tehdä itseään tykö. Olen niin onnellinen Lempin hyvästä voinnista, kulunut vuosi on ollut aika raskas, joten tästä nauttii ihan täysillä!

Pentulaatikko tuli kasattua eilen vapaalla ja pentuhuone järjesteltyä. Viikonloppuna tarjoillaan tiineysajan viimeinen matolääkekuuri ja aloitellaan lämpöjen mittausta, alkuviikosta käyn hakemassa synnärieväät ja sitten odotellaan! Jännittää!

43vrk

Saran tiineys on ennättänyt jo täpärästi yli toisen kolmanneksen. Viimeisen viikon aikana vatsa on kasvanut tuntuvasti kokoa, Saralle on tullut THE nälkä, on aloitettu siirtyminen mammaruokaan ja Sara on minusta aavistuksen rauhoittunut entisestään. Tällä viikolla olemme keskustelleet aika monta kertaa aiheesta saako omistajan sormet syödä namujen ohessa…

43vrk

Kuvat perinteisesti hämäävät, niihin on vaikea saada tallennettua mittasuhteita. Lukuja olisi helpompi verrata keskenään, pitäisikin käyttää Sara puntarilla, että näkisi, paljon painoa on tullut lisää. Vyötärönympärykseen oli tullut viikossa pari senttiä lisää, mutta en hoksannut ottaa toukokuussa lähtömittoja, joten niitäkään ei voi oikein verrata keskenään. Mutta tärkein tieto lienee, että vatsa kasvaa ja tällä hetkellä ei jää kyllä epäselväksi, ettei kyydissä olisi jotain 😀

Kovat helteet helpottivat ainakin vähäksi aikaa, ihana, kun on pystynyt lenkkeilemään koirien kanssa ja olemaan ulkona. Tänään käytiin jälkimetsällä Marin lauman sekä Iinan ja Miilun kanssa. Ensin tein molemmille keppiruudut, joista saatiin hyviä reaktioita ja ilmaisuja kepeille ennen niiden viemistä jäljelle. Tallasin omille tytöille n. 200m jäljet, jotka vanhenivat noin tunnin, molemmille kolme keppiä, tällä kertaa namitin vain jäljen alun. Saralla oli muutamia namipätkiä mm. ensimmäisen kepin, kulmien ja yhden polunylityksen jälkeen.

Miss Mama-to-be ei ollut tänään ihan parhaassa iskussa. Jälki alkoi ihan lupaavasti, ensimmäinen keppi jäi ilmaisematta, sillä Sara kerkesi saada vainun ensimmäisen kepin jälkeen olevista nameista. Kulman jälkeen en oikein edes tiedä, mitä tapahtui – Sara alkoi yhtäkkiä haahuilla ilmavainulla. Haahuilu korjaantui hetkellisesti, kun löydettiin seuraavalle namipätkälle, mutta alkoi taas aika pian namien jälkeen. Olin jo ihan varma, että loppuosa jäljestä hukkui, kun Sara löysi kuitenkin takaisin jäljelle ja ilmaisi heti hienosti toisen kepin. Sara koukkasi harhateille jostain ennen toista kulmaa. Kerkesin taas ajatella, että nyt jälki kyllä hukkui jonnekin, kun Sara taas koukkasi takaisin ja ilmaisi hienosti kolmannen kepin. Loppujäljen se ajoi hyvin tarkasti loppupalkkarasialle saakka. Nyt oli toki monta uutta asiaa – reilusti vähemmän nameja kuin yleensä, vähän aiempaa vanhempi jälki. Täytyy vaan jatkaa harjoituksia!

Lempin jälki oli aika haastavassa maastossa, ensimmäinen suora oli suhteellisen helppokulkuista, mutta ensimmäisen kulman jälkeen mentiin jyrkkään alamäkeen, jonka jälkeen jälki kaartoi haastavakulkuisessa rinteessä pitkän pätkän. Ajattelin jo jälkeä tallatessa, että nyt Lempin taikanenä taitaa joutua koetukselle. Jäljen alun namisuoran jälkeen Lempi vähän haahuili, mutta se pysyi kyllä koko ajan jäljellä. Kulman paikkeilla se vähän haahuili, mutta korjasi hienosti oikeaan suuntaan. Mitä haastavampi maasto oli, sitä enemmän Lempi tuntui olevan liekeissä – se paahtoi sellaista kyytiä menemään, että mun piti välillä pysäytellä sitä pysyäkseni perässä 😀 Jos jäljeltä jäi jotain petrattavaa, niin ne kepit – Lempiä ei olisi harmittanut yhtään niiden jättäminen metsään. Keppien arvoa täytyy siis selvästi nostaa.

Sara sai viikonloppuna ensimmäisen tiineysajan matolääkekuurin. Ruoka-annosta on vähän nostettu ja nostetaan viikottain vähitellen lisää. Mammaruoka on vaikuttanut sopivan oikein hyvin. Myönnän myös sortuneeni antamaan Saralle (ja siinä sivussa Lempille) herkemmin lautasia ja kulhoja esipestäväksi, ja satunnaisesti Sara saa joitakin ylimääräisiä armopaloja kuten juustoa – kuka voisi vastustaa potentiaalisesti hetkenä minä hyvänsä nälkään kuolevan koiran mahdollisesti viimeistä avunpyyntöä? Sara on myös nykyään sitä mieltä, että iltaruokaa voi alkaa kysellä jo klo 18, kun aiemmin oli ihan selviö, että vasta 21-22 välillä kannatti alkaa ilmoitella ruoka-ajan lähestymisestä. Voi kulta ❤

Viikonlopun lenkiltä sain tällaisen ihanan videon! Sara jaksaa vielä ottaa vähän spurttia, mutta maha alkaa selvästi jo hidastaa.

Eeppinen matka Ruotsiin!

Tätä luonnosta kirjoitellessani istun laivassa matkalla Kapellskäristä Naantaliin ja takana on aikamoinen neljän päivän matka. Luonnostelen tämän postauksen jotakuinkin valmiiksi, jotta sen voi pienillä lisäyksillä julkaista toivottavasti hyvien uutisten kera!

Toukokuun alussa treenikauden ollessa parhaimmillaan ja meidän valmistautuessa rallytokokisoihin havahduin eräänä päivänä lenkillä siihen, että Saran takapuoli oli aika turvoksissa. Odotin juoksua vasta kesäkuulle, mutta takapuolen tilasta ei jäänyt kyllä epäselvää, että sinne asti ei tarvitse juoksua odotella. Katselin kalenteriani kauhunsekaisin tuntein – koulussa viimeinen näyttöpäivä tulossa, kisoja tulossa useampana viikonloppuna, meidän oli tarkoitus lähteä pitkäksi helatorstaiviikonlopuksi Joensuuhun… Kaikki suunnitelmat menivät uusiksi, kun juoksu seuraavana päivänä alkoi. Tämä juoksu oli vielä siitä erityinen, että Sara oli suunnitelmissa astuttaa. Urosta olin sentään kysellyt jo ja suunnitelmat aikalailla lyötykin lukkoon. Sitten tulee tieto, että uroksella on kisakausi menossa, ja kesken kisakauden se ei ole käytettävissä.

Ei sinänsä olisi ollut ongelma siirtää astutusta seuraavaan juoksuun, mutta koko kevään olin suunnitellut astutusta seuraavasta juoksusta. Onneksi tärppipäivät ajoittuivat niin, että sulho kerkesi kisata kisaputkensa loppuun. Joensuun reissu jäikin tekemättä ja suunnaksi muuttui Ruotsi. Saralla oli sopivasti rokotukset tulossa muutenkin, joten saatiin hankittua passi ja hoidettua ekinokokkilääkitykset kuntoon. Haastavin osuus oli laivamatkat – Tanskassa oli samaan aikaan Euroopan voittaja -näyttelyt, ja paluumatkaa varten ei meinannut koiran kanssa mahtua mihinkään kyytiin. Oma auto temppuili taas, joten Uumajan kautta lautalla Vaasaan meno ei ollut mahdollinen. Kyselin Lottaa matkaseuraksi, mutta Lotta ei saanut vapaata töistä, joten paluu olisi pitänyt saada onnistumaan sunnuntaina, jotta olisimme maanantaiaamuna takaisin Suomessa. Kaikki mahdolliset laivareitit ja vaihtoehdot mietittiin, mutta ei vaan lykästänyt, eikä uskallettu ottaa riskiä, että lähdetään ja toivotaan parasta.

Minun oli koulun puolesta helpompi järjestää itselleni maanantai vielä vapaaksi, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi lähteä reissuun kahdestaan Saran kanssa. Varasin Saralle verikokeen progesteronimääritystä varten lähtöpäivän pe 19.5. aamulle, ja arvojen ollessa kohdillaan suunnitelmissa oli ajaa illaksi Turkuun ja lähteä sieltä laivaan. Omalla autolla reissuun lähteminen tuntui aikamoiselta riskiltä, ihana Aino onneksi antoi oman autonsa lainaan, joten pääsin sillä matkaan. Aino otti myös Lempin hoitoon – olisihan se reissussa mukana mennyt, mutta huomattavasti helpompi oli matkustaa yhden koiran kanssa. Viimeisenä varasin majoitukset reissun ajalle, siitä alkoikin reissuun lähtemisen jännittäminen katkonaisine öineen ja painajaisineen.

Helatorstai koitti ihan liian pian. Aino oli lähdössä viikonlopuksi reissuun myös, joten vaihdettiin autot ja Lempi lähti Ainon ja lauman mukana reissaamaan. Sara ei isommin reagoinut Lempin poissaoloon, minulla sen sijaan oli kauhea ikävä jo monta päivää ennen kuin Lempi lähti hoitoon 😀 Perjantaiaamuna käytiin progessa, tulos oli tasan 8,0ng/ml eli oikein passeli reissua ajatellen. Päivän aikana pakattiin tavarat ja auto, iltapäivällä lähdettiin hyvissä ajoin ajelemaan Turkua kohti. Oltiin satamassa melkein 2h ennen laivan lähtöä, mutta parempi niin – kokemuksesta tiedän, että enemmän ahdistaa ajella tiukalla aikataululla. Lähtöselvitysten jälkeen päästiin laivaan ja omaan hyttiin, saatiin huokaista helpotuksesta – päivä 1/4 onnistuneesti pulkassa! Sara ei ole koskaan aiemmin matkustanut laivalla, mutta se oli esimerkillinen matkaseuralainen, hetken uutta paikkaa haisteltuaan kävi nukkumaan eikä ihmetellyt tai vahtinut laivalla kuuluvia ääniä.

Katkonaisesti nukutun yön jälkeen herättiin varhain, sillä laiva oli Tukholman satamassa jo klo 6.30. Pikaiset pakkaamiset ja suunta autokannelle. Rauhoittelin itseäni Tukholmassa ajamisesta ajattelemalla, että näin aikaisin aamulla ei ole paljon liikennettä, enkä ollut väärässä. Päästiin hyvin sujuvasti moottoritielle. Pysähdyttiin hetkeksi vähän jaloittelemaan, että Sara pääsi käymään tarpeillaan, ja jatkettiin ajelua. Matkan varrella oli tuttu paikka – Strängnäsin huoltoasema ja melkein vieressä oleva ostoskeskus, joissa käytiin 10 vuotta sitten ollessamme Strängnäsissä näyttelyreissulla Ainon ja Saijan kanssa. Kun meillä ei ollut kiire mihinkään, päätin kurvata ostoskeskuksen pihaan. Kello ei ollut vielä kahdeksaa aamulla, joten kaikki liikkeet olivat kiinni, mutta käytettiin aika hyödyksi ja käveltiin Saran kanssa kunnon aamulenkki. Aamulenkin jälkeen kaupat alkoivat aueta, kävin hakemassa itselleni aamupalaa ja huilasin vähän – huonojen yöunien jäljiltä väsymys tuntui melkoiselta. Klo 10 aukesi iso eläinkauppa, jossa halusin käydä katsomassa tuliaisia Lempille. Sieltä löytyikin kiva pehmolelu, lisäksi ostin puruluita.

Aamupala ei ollut kulinaristinen nautinto, mutta nälkä siirtyi – se lienee tärkeintä 😀 Vehnäsämpylää höystettynä cheddar-sulatejuustolla ja kylmää lattekahvia.

Hengähdystauon jälkeen jaksoi taas paremmin ajella, ajoa majapaikan pihaan ei ollut pitkästi. Majapaikkaan pääsi kirjautumaan sisään vasta iltapäivällä, mutta aika kului mukavasti, kun kävimme Saran kanssa kävelemässä läheisissä maastoissa, jotka osoittautuivatkin tosi kivoiksi! Päivä oli lämmin, aurinko paistoi ja meillä oli vain aikaa. Viestiteltiin samalla uroksen omistajan kanssa, että me ollaan saavuttu määränpäähän ja ollaan valmiita, kunhan heillä aikataulut antaa myöten. Sulho oli jälkikisoissa jossain vähän kauempana, joten kiirettä ei vieläkään ollut. Me nautittiin Saran kanssa rennosta iltapäivästä odotellessa – käytiin pariin kertaan kävelemässä, mulla oli aikaa tehdä käsityötä ja käytiin syömässä vielä ennen kuin päästiin kirjautumaan majapaikkaan. Huoneen vapauduttua pakkauduttiin tavaroidemme kanssa sinne ja nautittiin olostamme. Samalla tuli viestiä, että sulhon kisapäivä oli pulkassa, mutta kotimatkan varrella oli liikenneonnettomuus, minkä vuoksi tiet ovat ihan tukossa, joten kotiintulo viivästyy myöhemmälle. Sovittiin siis treffit alkuillaksi.

Illalla pitkä odotus palkittiin ja pääsin viimein tapaamaan Lenan ja sulhoksi valikoituneen Opin (Windedos Opi). Tässä vaiheessa kerrottakoon, että olen seurannut Opia ja sen sukua jo pitemmän aikaa ja yhtä pitkään haaveillut, että minulla jossain kohtaa olisi koira, joihin voisin näitä linjoja yhdistää. Lena on kasvattanut rotua pitkään ja heidän kasvatustyönsä puhuu puolestaan niin koirien terveyden, luonteen kuin harrastusominaisuuksienkin puolesta! Olen ollut todella tyytyväinen Eidolon-pentueeseeni, jonka isän emä on Windedos-kennelin kasvatti. Saran sulhoa etsiessäni viestittelimme Lenan kanssa paljon ja ajatusmaailmamme ihanteellisesta aussiesta kohtasivat. Lenan kuvaus Opista oli juuri sellainen, mitä Saran sulholta toivoin: tasapainoista, rauhallista, ystävällistä ja sosiaalista luonnetta, terveyttä, hyviä harrastusominaisuuksia, kohtuullista rakennetta. Opi on hyvin sopusuhtainen ja kohtuullinen uros kaikin puolin. Se hyppäsi kirjaimellisesti syliini, kun Lena otti sitä autosta minua tervehtimään, ja se viihtyi rapsuteltavana hyvän tovin ja sen rennon tasapainoinen olemus teki minuun nopeasti vaikutuksen. Opin näkeminen livenä vahvisti entisestään viestien kautta välittynyttä tunnetta, että tässä on oikea uros Saralle. Myös Opin jälkeläisnäyttö on ollut todella hyvää niin terveyden, luonteiden ja harrastusominaisuuksien puolesta, ja sitä on käytetty jalostukseen harkiten ja järkevästi. Olen ikionnellinen, että sain käyttää Opia Saralle!

Kohta 8-vuotias Windedos Opi ”Opi”

Lähdettiin kävelemään pariskunnan kanssa ilta-auringossa. Opi oli hyvin kohtelias ja ystävällinen Saraa kohtaan – se ei tungetellut iholle, kun se huomasi, että Saraa aluksi vähän jännitti, mutta se teki kauempaa leikkiinkutsuja ja kävi aina välillä lähempänä flirttailemassa. Sara rentoutui aika nopeasti ja koirilla oli kivat juoksuleikit. Samaisena iltana saatiin aika pian ensimmäinen onnistunut astutus. Illalla uni maittoi – reissupäivä 2/4 onnistuneesti pulkassa ja reissun päätavoite saavutettu!

Hyvin nukutun yön jälkeen herättiin aamulla ja käytiin Saran kanssa aamulenkillä. Otettiin aamu rauhallisesti, sillä oltiin sovittu lounastreffit Lenan luona puoliltapäivin. Klo 11 aikoihin pakkasin tavarat taas autoon, käytiin Saran kanssa vielä pienellä kävelyllä ja ajeltiin Lenan luo. Pariskunta sai treffata uudelleen, saatiin toinen onnistunut astutus. Otettiin kuvia, syötiin lounasta yhdessä, juotiin kahvit ja juteltiin samalla rodusta, koirista ja kaikista sattumuksista, mitä vuosien varrella oli tapahtunut. Juttua olisi varmasti riittänyt pitemmäksikin aikaa, mutta iltapäivän puolella oli aika päästää Lena perheineen muihin hommiin ja meidän suunnata kotimatkan ensimmäiselle etapille.

Olin varannut toiseksi yöksi majoituksen Kapellskärin läheltä, jotta seuraavana aamuna ei olisi pitkää ajoa satamaan ennen lähtöä. Tämä osoittautuikin hyväksi valinnaksi, sillä ajomatka Hälleforsnäsistä Kapellskäriin kesti hyvän tovin. Tukholmassa oli kauhea ruuhka meidän saapuessamme sinne, kun ihmiset varmaan palailivat sunnuntaina alkuillasta mökeiltä kotiin. Kyllä siinä sai turistina vähän keskittyä hengitysharjoituksiin, kun neljä kaistaa oli ihan tupaten täynnä autoja, ja navigaattorista huolimatta oli aina vähän epävarma olo, että onko oikealla kaistalla. Onneksi sumasta selvittiin ja Tukholman toisella reunalla liikenne alkoi taas vetää paremmin.

Kapellskärin lähettyvillä nälkä alkoi jälleen ilmoitella itsestään. Läheinen kauppa oli juuri mennyt kiinni, mutta onneksi löytyi auki oleva paikallinen kebab-pizzeria, jonne suuntasin. Sain herkullisen falafelrullan matkaan 10 minuutissa, joten ajeltiin Saran kanssa majapaikan pihaan, käytin Saraa taas vähän kävelemässä, kannettiin tavarat sisään ja sitten oli viimein ruokatauon paikka. Ehkä paras syömäni falafelrulla, en tosin tiedä, johtuiko valtavasta nälästä vai oliko oikeasti poikkeuksellisen hyvä 😀 Suihkun jälkeen olikin aika pakata seuraavan päivän laivamatkan tavarat kasaan ja käydä yöpuulle, uni tuli nopeasti haaveillessani omasta sängystä ja Lempin saamisesta kotiin. Reissupäivä 3/4 oli takana!

Laiva Kapellskäristä Naantaliin lähti vasta maanantaiaamuna klo 10.15, mutta heräsin vähän ennen kellonsoittoa kuuden jälkeen. Pakkasin loput tavarat, kannettiin ne Saran kanssa autoon ja suunnattiin aamulenkille. Aamulenkin jälkeen laivan lähtöön oli vielä hyvin aikaa, mutta ajattelin, että sama se on mennä odottelemaan lähtöselvityksen aukeamista. Satama oli vain 2km päässä, joten siirtymä oli nopea. Lähtöselvitys aukesi klo 8, sen jälkeen odoteltiin tunnin verran, että päästiin laivaan. Laivassa meitä odottikin aika hulppea neljän hengen hytti, jossa nyt istuskelen tätä blogipostauksen luonnosta kirjoitellessani. Viereisestä ikkunasta on ihana katsella merimaisemia ja kuunnella varsin väsyneen reissukaverini unituhinaa ❤ Tänään on vielä pitkä päivä edessä odotella pääsyä Suomen puolelle, illalla edessä on noin 4h ajomatka, että päästään oikeasti kotiin.

Sekin täytyy vielä mainita, että minun kannaltani oli todellinen onni, että Aino suostui antamaan oman autonsa tälle reissulle lainaan. Oma autonihan hajosi taas vaihteeksi Ainon reissulla, onneksi ei minnekään tien päälle kuitenkaan. Ikävästi näyttää nyt siltä, että yhteinen aika uskollisen Toyon kanssa alkaa käydä vähiin ja on lähdettävä autokaupoille. Toivottavasti tämä reissu nyt kuitenkin tuottaa tulosta, etteivät Ainon kärsimykset mun auton kanssa olleet ihan turhaa!

Laivamatka sujui mukavasti, ja alkuillasta Naantaliin saapuessa tuntui kuin olisi jo melkein kotona. Ajomatka kotiin tuntui kestävän loputtomiin, mutta kotona oltiin lopulta puolenyön aikoihin – neljän päivän jännittävä matka onnistuneesti takana! Seuraavana aamuna herätys klo 5.30 kouluun, oli vähän koomaista menoa. Päivästä kuitenkin selvittiin ja illalla oli ihan parasta saada Lempi kotiin ❤ Lempi oli ollut kiltisti hoidossa, mutta pari päivää se oli kotona vähän herkillä ennen kuin tasoittui omaksi itsekseen, taisi olla henkisesti rankkaa olla erossa sitten kuitenkin.

Ruotsin reissusta on nyt vasta 3 viikkoa ja ultran voisi varata viikon päähän, mutta tällä hetkellä ennusmerkit ovat sen verran vahvat pienten tuliaisten puolesta, että uskallan tämän blogipostauksen jo julkaista. Odottelemme siis 10. Emppupentuetta heinäkuun loppupuolelle! ❤ Edellisistä oman kotona asuvan koiran pennuista on aikaa yli 8 vuotta, silloin Neve teki pentueen, josta Saran emä Keksi on, joten ihana jatkumo tämäkin 🙂

Pentueesta odotan hyväluonteisia, sosiaalisia, terveitä, aktiivisia ja monipuoliseen harrastamiseen soveltuvia pentuja, joille etsin aktiivisesti harrastavia ja kilpailemisesta kiinnostuneita koteja. Odotukset tälle pentueelle ovat suuret! Koska pentue on jalostuksellisesti minulle todella tärkeä, toivon kotien löytyvän mahdollisimman läheltä Jyväskylää. Välimatkan suhteen voin joustaa, mikäli koti muuten kuulostaa ja vaikuttaa hyvältä. Narttupentua odottavia on perinteisesti tällä hetkellä jo riittävästi tiedossa, mutta jos sinulla olisi tarjota aktiivinen ja hyvä koti urospennulle, ole yhteyksissä sähköpostitse.

Nupun ja Rufuksen pennut syntyivät!

Tämä viikko on mennyt hujauksessa, ihan kuin unessa. Maanantai eleltiin aika normaalisti, käytiin lenkillä ja rauhoituttiin kotona, jätin Saran agitreenit väliin. Nuppu oli illasta hetken vähän levoton, minusta vähän sen oloinen, että sillä oli harjoituspolttoja. Lämmöt olivat kuitenkin olleet koko päivän ihan normaalit, joten yöpuulle käytiin normaalisti ja nukuttiin sikeästi. Tiistaiaamuna mittari näytti vahvaa viitettä lämpöjen laskusta, mutta siinä vaiheessa ei luonnollisesti ollut tietoa, ovatko lämmöt vasta menossa alas vai tulossa jo ylös. Onneksi oltiin Marin kanssa sovittu jo etukäteen, että Mari tulee tekemään etätöitä meille ja päivystämään Nupun vointia mun koulupäivän ajaksi.

Mari laitteli pitkin päivää mulle tilannepäivitystä. Lämmöt laskivat vähän ennen puoltapäivää alle 37 asteen ja viipyilivät siellä viitisen tuntia. Koulusta kotiin tultuani lähdin käyttämään omat koirat lenkillä. Iltaa vietettiin Marin kanssa syöden, katsoen tv:tä ja seuraten Nuppua. Nuppu yritti kovasti tehdä pesää olohuoneen sohvalle, mutta aina pesänrakennuspuuhien jälkeen se asettui pitemmäksi aikaa nukkumaan. Iltapäivällä Nuppu söi vielä osan päiväruoasta, mutta illalla ruoka ei enää maistunut. Kymmenen aikoihin illalla päätettiin lähteä kokeilemaan, jos saataisiin vähän nukuttua ennen yön ponnisteluita. Mari meni makkariin mun tyttöjen kanssa ja minä jäin Nupun kanssa pentuhuoneeseen.

Pentuhuoneeseen siirtymisen jälkeen Nuppu muuttui aika nopeasti levottomaksi. Se läähätti kovasti, yritti löytää hyvää asentoa tai paikkaa, piippaili vähän. Pentulaatikossa se ei viihtynyt kuin ihan lyhyitä hetkiä. Yritin asettua pitkäkseni, mutta Nuppu piti levottomuudellaan valveilla. Tuli sellainen tunne, että h-hetki voi olla hyvinkin lähellä. En kerennyt nähdä, missä välissä vedet tulivat, mutta muutaman selkeän ponnistuksen jälkeen huikkasin Marille, että nyt alkaa tapahtua! Nuppu piti pienen tauon ponnistusten kanssa Marin tullessa paikalle, hetken jo mietin, että saatoinko oikeasti nähdä omiani. Pian ponnistukset kuitenkin alkoivat uudelleen.

Ensimmäistä pentua piti auttaa ulos. Nuppu ponnisteli hienosti, mutta ensimmäisellä pennulla on aina tiukin väylä kuljettavana, ja tämä ensimmäinen ei meinannut päästään mahtua tulemaan. Vajaan 10min äherryksen tuloksena saatiin kuitenkin pentu ulos, ja se virkosi hienosti! Toinen pentu tuli perätilassa, joten sekin tarvitsi vähän apua, mutta loput pennut tulivat ihan ongelmitta ja vauhdilla.

Klo 23.35 syntyi ensimmäinen pentu, punainen poika, jolla oli syntymäpainoa 345g

Klo 23.48 blue merle poika, sillä painoa 430g

Klo 23.57 pikimusta poika pienin valkoisin merkein, painoa 330g

Klo 0.21 musta tyttö, jolla pitkä valkoinen piirto päässä, paino 360g

Klo 0.26 punainen poika, jolla koko naama on ruskea, paino 345g

Klo 0.35 tummahko punamerle tyttö, paino 345g

Klo 0.53 musta tyttö, jolla pienemmät valkoiset merkit, paino 395g

Klo 1.15 vaaleampi punamerle tyttö, paino 385g

Nuppu oli vähän levoton vielä kahdeksannen pennun jälkeen, joten odoteltiin melkein parisen tuntia, tuleeko vielä jatkoa, mutta kahdeksan heitä on! Eläinlääkäri arvioi torstaina otetun röntgenkuvan perusteella, että pentuja olisi seitsemän, joten yksi ”bonuspentu” oli oikein iloinen yllätys! Meitä aika pitkään jännitti, tuleeko tyttöjä ollenkaan, mutta tulihan niitä 😀

Nuppu rauhoittui hoitamaan pentuja aamuyön tunteina, joten mekin päätettiin yrittää uudelleen nukkumista. Torkahtelin pätkissä, mutta heräilin pentujen ääniin ja pomppasin herkästi tarkistamaan, mikä on vialla. Viiden aikoihin aloin kirjoittaa viestiä kouluun opelle, että musta ei taida olla opiskelemaan näin vähillä unilla, mutta torkahdin kesken viestin kirjoittamisen. Heräsin onneksi puolisen tuntia myöhemmin, niin ehti viesti perille kuitenkin vielä reilusti ennen koulun alkua. Aamulla havahduin kovaan ukkosmyrskyyn, ja sen jälkeen ei unta sitten enää tullutkaan. Koko keskiviikko meni ihan koomassa.

Aino pyörähti meillä keskiviikkona pikaisesti ja vauhditti pentujen työnimien keksimistä. Oltiin Marin kanssa yritetty miettiä nimiä pennuille, mutta tuli todettua, että kaksi koomapäätä yhteen lyötynä ei ole yhtä viisaampi 😀 Yhdelle pennulle saatiin nimi meidän kennelporukan pentuloton kautta, sillä Eemeli arvasi oikein pentujen määrän, sukupuolijakauman ja melkein syntymäajankin – varsinainen oraakkeli siis! Aino keksi työnimien teemaksi tulivuoret, ja me pidettiin Marin kanssa hauskaa lukien läpi listoja eri tulivuorien nimistä. Kaikki meidän nimivalinnoista eivät läpäisseet Ainon tuomariraatia, joten pieniä muokkauksia niihin vielä viime hetkillä tehtiin.

Tänään sattui olemaan iltapäivällä aurinkoista, joten pennut pääsivät ensimmäistä kertaa jo kuvattavaksi. Mari palkkaili Nuppua mun kuvatessa pentuja, niin saatiin homma varsin helposti hoidettua. Nuppu on tuoreena mammakoirana asiaan kuuluvasti hyvin tarkka pennuistaan, joten yritettiin tehdä kuvaustilanteesta mammakoiralle mahdollisimman stressitön. Tässä alla siis yksilökuvat pennuista!

Ensimmäisenä syntynyt punainen poika, työnimeltään Atka

Toisena syntynyt blue merle poika, työnimeltään Fuji

Kolmantena syntynyt musta poika, työnimeltään Raja

Neljäntenä syntynyt musta tyttö, työnimeltään Hekla

Viidentenä syntynyt punainen poika, työnimeltään Loihi

Kuudentena syntynyt tummempi red merle tyttö, työnimeltään Katla

Seitsemäntenä syntynyt musta tyttö, jolla pienemmät valkoiset merkit, työnimeltään Etna

Porukan kuopus eli kahdeksantena syntynyt vaaleampi red merle tyttö, työnimeltään Kiisu

Vuorotyön etu oli, että pystyi yleensä suunnittelemaan itselleen pitemmän synnärivapaan, jotta ennätti toipua valvotusta yöstä. Koulu ei jousta ihan samalla tavalla, joten tänään piti palata jo koulun penkille. Onneksi Mari on pystynyt olemaan täällä meillä vahtimassa Nupun ja pentujen perään (sitä en tiedä, miten työnteko onnistuu). Nuppu hoitaa pentuja hienosti ja tunnollisesti! Pentujen painot ovat olleet vielä laskusuunnassa, mikä on ihan tavallista synnytyksen jälkeen, mutta toivotaan, että suunta pian kääntyisi nousuun päin. Pennut ovat ihan tyytyväisiä ja hiljaisia, hakeutuvat hyvin maitobaariin, mutta vaikuttaa siltä, että maitoa ei vaan vielä laskeudu riittävästi näin isolle porukalle. Ollaan syötetty ja juotettu Nuppua vähän tehostetusti, joten toivon mukaan se pian alkaa näkyä.

Me ollaan täällä Marin kanssa ihan pentueuforiassa – niin ihanaa, että toistaiseksi kaikki on mennyt ihan hyvin! Kun nyt vaan kaikilla kasvu lähtisi hyvin käyntiin eikä tulisi mitään takapakkeja. Onneksi huomenna alkaa viikonloppu.

Pentujen odotuksen loppusuoralla

Yllä olevasta kuvasta löytyy syy, miksen aiemmin ole ehtinyt blogia päivittelemään – täällä on ollut vähän härdelliä! 😀 Torstaina oli koko viikon odotetuin kohokohta eli Nupun tiineysröntgen, ja samaisen reissun jälkeen Nuppu muutti meille asettumaan taloksi. Röntgenistä saatu informaatio jäi vähän vajavaiseksi, kahdesta kuvanottoyrityksestä huolimatta kuvat olivat aika sameita, eikä niistä pystytty laskemaan varmuudella pentujen määrää. Kahta kuvanottoyritystä enempää en viitsinyt Nuppua kiusata, joten päätettiin mennä niistä saadulla arviolla. En paljasta tässä vaiheessa pentujen arvioitua määrää, sillä meillä on pentulotto kasvatinomistajien kesken, ja tiedän ainakin muutaman heistä seuraavan blogia 😀

Torstaina illasta meille tuli viikonloppuhoitoon myös Keksi (E. Naroona), Tipu (E. Shaula) ja Karkki-karjis, sillä Ainolla oli agilitytuomarikoulutus, jonka ajaksi olin aiemmin lupautunut ottamaan aikuiset hoitoon meille. En ehkä ajatellut ihan loppuun asti, mikä viikonloppu on kyseessä, mutta tosi hyvin meillä on mennyt! Keksi, Tipu ja Karkki ovat Nupulle entuudestaan tuttuja koiria, muuten tämä järjestely ei olisi tullut kyseeseen. Alkuun vähän jännitin, että onkohan Nuppu lenkillä miten pahasti tulilinjalla, kun Saralla, Tipulla ja Keksillä joskus lähtee keskenään vähän lapasesta, mutta Nuppu osaa onneksi tosi hyvin varoa vatsansa kanssa. Ja täytyy antaa krediittiä myös Kekulle lapsineen, että ovat ymmärtäneet riekkua vähän kauempana mammakoirasta.

Tukalan kuuma keli on piinannut meitä kaikkia, Nupun puolesta säälittää kaikista eniten – sillä kun ei ole enää helppoa muutenkaan vatsansa kanssa. Tuleva mammakoira on jaksanut kuitenkin lenkkeillä hyvin, kun ollaan käyty päivän pisin lenkki jo aamusta. Annoin viikonloppuna viimeisen matolääkekuurin ennen pentujen tuloa. Ruokahalu on mammalla valtava, mutta ruokailun jälkeen olo vaikuttaa tovin hieman tukalammalta, kun pennut varmasti painavat vatsalaukkua. Ruoka-annos on jaettu kolmeen osaan jo useampi viikko sitten.

Loppuviikosta ja viikonlopun aikana täällä päämajassa on valmistauduttu ensi viikkoon ja pentujen tuloon. Pentulaatikko on kasattu ja synnärieväät sekä muut tarvikkeet jotakuinkin hankittu. Lämpöjä on alettu mittailla, Nuppu on toimenpiteestä joka kerta hieman ihmeissään, mutta se ennättää ensi viikon aikana varmasti tulla tutuksi. Pennuilla on kova meno etenkin iltaisin, siellä varmaan otetaan jo vauhtia ensi viikkoon.

Täällä aletaan odottaa jo aika malttamattomina ensi viikkoa, toivotaan, että kaikki menee hyvin! Seuraava päivitys luvassa luultavasti sitten, kun meillä on elämää pentulaatikossa!

Valoa pimeään

Eilen tehtiin pitkä päiväreissu Janakkalaan Maaria Kaiperlan vastaanotolle. Kaksi kuukautta kantamani huoli Lempistä ja sen voinnista on saanut oman mielenmaiseman aika synkäksi, enkä sen vuoksi oikein uskaltanut olla kovin toiveikas. Ehkä juuri siksi tuntui niin uskomattomalta, että viimein päästiin vähän perille ongelmasta ja samalla otettiin myös kovasti toivottu askel kohti kuntoutumista!

Aloitettiin käymällä läpi koko kesän tapahtumat, oireet ja tehdyt tutkimukset ja hoidot. Lempi varmasti arvasi, mitä on luvassa, se yritti vähän vältellä hoidettavaksi tulemista. Raasulla on ollut kauhea olla koko kesän niin onko tuo ihmekään. Asetuttuaan kyljelleen Lempi ei hievahtanutkaan, tarkkaan se kuulosteli koko hoidon ajan, mitä tapahtuu. Mutta mikä oli erilaista koko kesän hoitoihin verrattuna – Lempi rentoutui välillä ja muutaman kerran meinasi nukahtaa! Se on aina aiemmin ollut tosi rento ja levollinen hoidettavana ollessaan.

Lempillä oli syvällä lantiossa kova jännitystila päällä. Maaria arveli, että koko epistolan taustalla on joku hormonaaliseen toimintaan liittyvä juttu, vastaava kuin uroksilla niiden oireillessa eturauhasta – nekin voivat oireilla jalkojen turvottelulla ja ontumisena. Lempin keho lähti voimakkaaseen C-kiertoon oikealle, se oli siis mutkalla lantiota, lannerankaa ja kylkiä myöten. Pallea oli jumissa, hengitys ei tullut lantioon asti. Ristiluu romahti selkälinjasta, eikä takapää keskustellut muun kehon kanssa ollenkaan. Nestekierto ei pelittänyt takapäähän. Oikeassa takajalassa, josta oireilu alkoi, oli kolme kiertoa – reisiluu kiertyi ulkokiertoon, sääriluu sisäkiertoon ja metatarsaali ulkokiertoon. Turvotellut alue oli edelleen ärtyneen ja jännittyneen tuntuinen. Vikalista oli todella pitkä, tässä lueteltuna vain se, mitä muistan.

Lempi vastasi hoitoon hyvin. Käytiin vähän kävelemässä ennen kotimatkalle lähtöä, ja Lempi ei ole koko kesänä liikkunut niin hyvin kuin hoidon jälkeen. Liike ei ole vielä normaali, mutta huomattavasti parempi ja vapautuneempi kuin ennen hoitoa. Maaria varoitteli, että liike voi mennä ensin huonompaan ennen kuin alkaa korjaantua. Ainakin tänään liike on näyttänyt pääosin ihan hyvältä, liikeradat ovat selvästi vähän hakusessa, mutta suunta on ehdottomasti näyttänyt ensimmäistä kertaa koko kesänä toiveikkaalta. Joskopa se tästä! Vaikka ei olla vielä selvillä vesillä, niin olo tuntuu silti todella huojentuneelta. Ensimmäistä kertaa koko kesänä saa viimein happea.

Nuppu 49vrk

Käytiin tänään lenkillä Marin, Noan (E. Norris) ja tulevan mammakoira Nupun (Titangus Daracha) kanssa. Vatsa vaan jatkuu paisumistaan, mikä on tietysti erittäin iloinen uutinen! Nuppu on alkanut ynähdellä, kun se käy makuulle tai kun makuulta pitää nousta ylös – maha alkaa olla tiellä! Viime yönä Nuppu oli vähän valvottanut Maria, kun sille oli tullut yöllä ilmeisesti huono olo, luultavasti närästyksen vuoksi. Kannustin kokeilemaan iltaruoan pienentämistä ja lisäämään annosta vastaavasti päivään, silloin huono olo ei niinkään vaivaa. Ruoka-annos on jaettu jo kolmeen annokseen.

Koska kuvista ei koskaan oikein välity vatsan todellinen koko, yritin ottaa lenkiltä vähän videota. Nuppu on lenkillä ihan pirteä, mutta kerjää namuja jatkuvasti ja meinaa syödä sormet niiden mukana. Nuppu on saanut uusia lempinimiä – Pullervo, Punkero ja Mari keksi myös, että Nuppuhan tarjoilee meille ihan omaa Norppaliveä suuren vatsansa kanssa 😀 Pentuja odotellaan kovasti, tuntuu aina, että nämä viimeiset viikot ovat kaikista tuskaisimmat. Vaikka minusta tuntuu ihan käsittämättömältä, että ensi viikolla mammakoira muuttaa jo meille, ja kahden viikon päästä meillä todennäköisesti on jo kädet täynnä.

Tänään oli ohjelmaa kerrakseen, sillä iltapäivästä saatiin vielä harvinaisia vieraita – Tiana tuli käymään 5kk ikäisen vauvan sekä ihanan Leon (E. Maybe I’m a Lion) kanssa! Mun koirat eivät olleet näin pientä lasta koskaan nähneetkään, Lempi teki varovaisesti tuttavuutta ja Sara ihastui ikihyviksi. Leosta mulla ei ollutkaan ihan hiljattain otettuja passikuvia, joten kun keli sattui suosimaan, niin päivitettiin ne samalla. Komea poika! ❤

Leo 5,5v

Nuppu 40vrk ja muut pikaiset kuulumiset

Heinäkuu vaihtui elokuuksi, mikä tarkoittaa, että hiljalleen aletaan lähestyä jännittäviä viikkoja! Odotan Nupun ja Rufuksen pentuja jotenkin ihan täpinöissäni, en meinaa millään malttaa odottaa, että päästään elokuun loppupuolelle! Tuleva mammakoira voi hyvin – paitsi että koko ajan on kauhea nälkä. Mari kertoi, että lämpiminä päivinä Nuppu jäisi lenkkeilyn sijaan mieluummin kotisohvalle nukkumaan, ja uni maittaa Nupulle muutenkin tavallista enemmän. Viime viikon lopulla aloitettiin vaihdos penturuokaan ja ruoka-annosta on Nupun suureksi iloksi lisätty.

Mammakoira alkaa ulkoisestikin näyttää tulevalta mammakoiralta – vyötärö on kadonnut ja vatsa alkanut pyöristyä. Olen nähnyt Nuppua tässä aika tasaisin väliajoin, ja joka kerta sen nähdessäni saan ihmetellä, miten vatsa on kasvanut entisestään. Suurimmat vatsankasvatusviikot ovat vielä edessäpäin, joten ollaan varovaisen toiveikkaita, että kyydissä olisi monta matkustajaa ❤ Aika tiineysröntgeniin on varattu, sieltä saadaan sitten aikanaan tarkempaa arviota pentujen määrästä. Yritän vielä olla innostumatta vatsan kasvamisesta liikaa ja tekemättä liian suoria johtopäätöksiä – vuosi sitten oltiin niin innoissaan odottelemassa Freyalle hyvänkokoista pentuetta vatsan koon perusteella ja tuloksena olikin yksi ainokainen…

Tässä vähän verrokkia vatsan kasvusta, vasemmalla kenneltreffeillä otettu kuva, jolloin astutuksesta oli 2vkoa. Oikealla tänään tiineysvuorokaudella 40 otettu kuva. Karvaakin on tullut lisää välissä, mutta minusta kuva ei jätä paljon epäilyn varaa 🙂

Pentujen odottaminen pitää tällä hetkellä jotenkin pinnalla. Lempin kanssa käytiin Katriinalla taas hoidettavana viime perjantaina. Takajalkojen turvottelu on helpottunut, mutta hyvät uutiset ovat siinä. Takapäässä on edelleen jotain outoa, joka ei vastaa osteopatialla hoitamiseen. Käytiin viime kuussa eläinlääkärissä verikokeissa ja punkkivälitteisten sairauksien seulassa, niistä ei löytynyt mitään oireita selittävää. Alan olla aika syvissä vesissä – koko kesä on mennyt tätä selvitellessä, mistään ei tunnu olevan apua eikä nyt ole enää edes hyviä ideoita, mitä koirasta kannattaisi seuraavaksi lähteä tutkimaan. Kun ei nyt tähän hätään muuta keksitty, kysyin aikaa Kaiperlan Maarialta, jos hänellä tulisi jotain uusia ideoita.

Ollaan nyt lisätty vähitellen liikuntaa, kun lepo ei selvästi paranna tilannetta. Lempi on joillakin lenkeillä juossut tovin Saran perässä, enkä ole sitä yrittänyt siinä toppuutella. Katriinankin sanoin – kun himmaamalla ei päästä tästä perille, niin yksi vaihtoehto on yrittää elää mahdollisimman normaalisti ja katsoa, provosoiko se jotain uutta oiretta esiin, minkä kautta voitaisiin päästä asiassa eteenpäin. Ollaan myös varovaisesti vähän treenailtu, kotona rallya ja maanantaina Lempi sai käväistä aksahallilla tekemässä vähän putkia ja keppejä. Tuntuu jotenkin niin absurdilta, että tutkimusten valossa mulla pitäisi olla elämänsä kunnossa oleva koira, ja silti sen liikkeitä katsoessa näen heti, että se ei liiku niin kuin koiran pitäisi, takapää ei tuota voimaa yhtään.

Puolitoista viikkoa sitten eleltiin vajaa viikko neljän koiran kanssa, Keksi (E. Naroona) ja Tipu (E. Shaula) olivat hoidossa Ainon reissatessa Saksassa pennunhakureissulla. Tällä porukalla ei ollut tylsää hetkeä, vauhtia riitti. Silloin vielä himmailtiin vähän Lempin kanssa, joten merlesisarukset saivat lenkkeillä jonkin verran kahdestaan, kun jätin Keksin kotiin pitämään Lempille seuraa. Useampi lenkki käytiin kuitenkin koko porukalla, kuten kuvistakin näkee. Sen verran Lempin tilanne on kuormittanut, että kartturilta on yöunet menneet, joten olen niitä nyt sairaslomalla koittanut vähän korjailla vaihtelevalla menestyksellä.

Sellainenkin ihme on täällä koettu, että mun piti ostaa Lempiä varten laihisruokaa, saikuttelu näkyi puntarilla. Olen yleensä ruokamäärää säätämällä saanut koirien linjat palautettua, jos koirilla on päässyt ylimääräistä kertymään. Mutta aiemmin ei ole ollut tällaista tilannetta, että kuukausitolkulla pitää himmailla. En raaski pienentää ruoka-annosta niin pieneksi kuin tilanne tällä hetkellä vaatisi, joten ostin sitten laihempaa nappulaa sekaan, niin Lempin ei tarvitse ihan nähdä nälkää. Sarallakin pienensin hieman annosta. Lempi ei ainakaan toistaiseksi ole mennyt huonommaksi varovaisesta liikunnan lisäämisestä, joten toivotaan, ettei tarvitsisi kovin pitkään kikkailla ruoka-annosten kanssa.