Empathica's Blogi


Jätä kommentti

Nupun ja Rufuksen pennut syntyivät!

Tämä viikko on mennyt hujauksessa, ihan kuin unessa. Maanantai eleltiin aika normaalisti, käytiin lenkillä ja rauhoituttiin kotona, jätin Saran agitreenit väliin. Nuppu oli illasta hetken vähän levoton, minusta vähän sen oloinen, että sillä oli harjoituspolttoja. Lämmöt olivat kuitenkin olleet koko päivän ihan normaalit, joten yöpuulle käytiin normaalisti ja nukuttiin sikeästi. Tiistaiaamuna mittari näytti vahvaa viitettä lämpöjen laskusta, mutta siinä vaiheessa ei luonnollisesti ollut tietoa, ovatko lämmöt vasta menossa alas vai tulossa jo ylös. Onneksi oltiin Marin kanssa sovittu jo etukäteen, että Mari tulee tekemään etätöitä meille ja päivystämään Nupun vointia mun koulupäivän ajaksi.

Mari laitteli pitkin päivää mulle tilannepäivitystä. Lämmöt laskivat vähän ennen puoltapäivää alle 37 asteen ja viipyilivät siellä viitisen tuntia. Koulusta kotiin tultuani lähdin käyttämään omat koirat lenkillä. Iltaa vietettiin Marin kanssa syöden, katsoen tv:tä ja seuraten Nuppua. Nuppu yritti kovasti tehdä pesää olohuoneen sohvalle, mutta aina pesänrakennuspuuhien jälkeen se asettui pitemmäksi aikaa nukkumaan. Iltapäivällä Nuppu söi vielä osan päiväruoasta, mutta illalla ruoka ei enää maistunut. Kymmenen aikoihin illalla päätettiin lähteä kokeilemaan, jos saataisiin vähän nukuttua ennen yön ponnisteluita. Mari meni makkariin mun tyttöjen kanssa ja minä jäin Nupun kanssa pentuhuoneeseen.

Pentuhuoneeseen siirtymisen jälkeen Nuppu muuttui aika nopeasti levottomaksi. Se läähätti kovasti, yritti löytää hyvää asentoa tai paikkaa, piippaili vähän. Pentulaatikossa se ei viihtynyt kuin ihan lyhyitä hetkiä. Yritin asettua pitkäkseni, mutta Nuppu piti levottomuudellaan valveilla. Tuli sellainen tunne, että h-hetki voi olla hyvinkin lähellä. En kerennyt nähdä, missä välissä vedet tulivat, mutta muutaman selkeän ponnistuksen jälkeen huikkasin Marille, että nyt alkaa tapahtua! Nuppu piti pienen tauon ponnistusten kanssa Marin tullessa paikalle, hetken jo mietin, että saatoinko oikeasti nähdä omiani. Pian ponnistukset kuitenkin alkoivat uudelleen.

Ensimmäistä pentua piti auttaa ulos. Nuppu ponnisteli hienosti, mutta ensimmäisellä pennulla on aina tiukin väylä kuljettavana, ja tämä ensimmäinen ei meinannut päästään mahtua tulemaan. Vajaan 10min äherryksen tuloksena saatiin kuitenkin pentu ulos, ja se virkosi hienosti! Toinen pentu tuli perätilassa, joten sekin tarvitsi vähän apua, mutta loput pennut tulivat ihan ongelmitta ja vauhdilla.

Klo 23.35 syntyi ensimmäinen pentu, punainen poika, jolla oli syntymäpainoa 345g

Klo 23.48 blue merle poika, sillä painoa 430g

Klo 23.57 pikimusta poika pienin valkoisin merkein, painoa 330g

Klo 0.21 musta tyttö, jolla pitkä valkoinen piirto päässä, paino 360g

Klo 0.26 punainen poika, jolla koko naama on ruskea, paino 345g

Klo 0.35 tummahko punamerle tyttö, paino 345g

Klo 0.53 musta tyttö, jolla pienemmät valkoiset merkit, paino 395g

Klo 1.15 vaaleampi punamerle tyttö, paino 385g

Nuppu oli vähän levoton vielä kahdeksannen pennun jälkeen, joten odoteltiin melkein parisen tuntia, tuleeko vielä jatkoa, mutta kahdeksan heitä on! Eläinlääkäri arvioi torstaina otetun röntgenkuvan perusteella, että pentuja olisi seitsemän, joten yksi ”bonuspentu” oli oikein iloinen yllätys! Meitä aika pitkään jännitti, tuleeko tyttöjä ollenkaan, mutta tulihan niitä 😀

Nuppu rauhoittui hoitamaan pentuja aamuyön tunteina, joten mekin päätettiin yrittää uudelleen nukkumista. Torkahtelin pätkissä, mutta heräilin pentujen ääniin ja pomppasin herkästi tarkistamaan, mikä on vialla. Viiden aikoihin aloin kirjoittaa viestiä kouluun opelle, että musta ei taida olla opiskelemaan näin vähillä unilla, mutta torkahdin kesken viestin kirjoittamisen. Heräsin onneksi puolisen tuntia myöhemmin, niin ehti viesti perille kuitenkin vielä reilusti ennen koulun alkua. Aamulla havahduin kovaan ukkosmyrskyyn, ja sen jälkeen ei unta sitten enää tullutkaan. Koko keskiviikko meni ihan koomassa.

Aino pyörähti meillä keskiviikkona pikaisesti ja vauhditti pentujen työnimien keksimistä. Oltiin Marin kanssa yritetty miettiä nimiä pennuille, mutta tuli todettua, että kaksi koomapäätä yhteen lyötynä ei ole yhtä viisaampi 😀 Yhdelle pennulle saatiin nimi meidän kennelporukan pentuloton kautta, sillä Eemeli arvasi oikein pentujen määrän, sukupuolijakauman ja melkein syntymäajankin – varsinainen oraakkeli siis! Aino keksi työnimien teemaksi tulivuoret, ja me pidettiin Marin kanssa hauskaa lukien läpi listoja eri tulivuorien nimistä. Kaikki meidän nimivalinnoista eivät läpäisseet Ainon tuomariraatia, joten pieniä muokkauksia niihin vielä viime hetkillä tehtiin.

Tänään sattui olemaan iltapäivällä aurinkoista, joten pennut pääsivät ensimmäistä kertaa jo kuvattavaksi. Mari palkkaili Nuppua mun kuvatessa pentuja, niin saatiin homma varsin helposti hoidettua. Nuppu on tuoreena mammakoirana asiaan kuuluvasti hyvin tarkka pennuistaan, joten yritettiin tehdä kuvaustilanteesta mammakoiralle mahdollisimman stressitön. Tässä alla siis yksilökuvat pennuista!

Ensimmäisenä syntynyt punainen poika, työnimeltään Atka

Toisena syntynyt blue merle poika, työnimeltään Fuji

Kolmantena syntynyt musta poika, työnimeltään Raja

Neljäntenä syntynyt musta tyttö, työnimeltään Hekla

Viidentenä syntynyt punainen poika, työnimeltään Loihi

Kuudentena syntynyt tummempi red merle tyttö, työnimeltään Katla

Seitsemäntenä syntynyt musta tyttö, jolla pienemmät valkoiset merkit, työnimeltään Etna

Porukan kuopus eli kahdeksantena syntynyt vaaleampi red merle tyttö, työnimeltään Kiisu

Vuorotyön etu oli, että pystyi yleensä suunnittelemaan itselleen pitemmän synnärivapaan, jotta ennätti toipua valvotusta yöstä. Koulu ei jousta ihan samalla tavalla, joten tänään piti palata jo koulun penkille. Onneksi Mari on pystynyt olemaan täällä meillä vahtimassa Nupun ja pentujen perään (sitä en tiedä, miten työnteko onnistuu). Nuppu hoitaa pentuja hienosti ja tunnollisesti! Pentujen painot ovat olleet vielä laskusuunnassa, mikä on ihan tavallista synnytyksen jälkeen, mutta toivotaan, että suunta pian kääntyisi nousuun päin. Pennut ovat ihan tyytyväisiä ja hiljaisia, hakeutuvat hyvin maitobaariin, mutta vaikuttaa siltä, että maitoa ei vaan vielä laskeudu riittävästi näin isolle porukalle. Ollaan syötetty ja juotettu Nuppua vähän tehostetusti, joten toivon mukaan se pian alkaa näkyä.

Me ollaan täällä Marin kanssa ihan pentueuforiassa – niin ihanaa, että toistaiseksi kaikki on mennyt ihan hyvin! Kun nyt vaan kaikilla kasvu lähtisi hyvin käyntiin eikä tulisi mitään takapakkeja. Onneksi huomenna alkaa viikonloppu.


Jätä kommentti

Pentujen odotuksen loppusuoralla

Yllä olevasta kuvasta löytyy syy, miksen aiemmin ole ehtinyt blogia päivittelemään – täällä on ollut vähän härdelliä! 😀 Torstaina oli koko viikon odotetuin kohokohta eli Nupun tiineysröntgen, ja samaisen reissun jälkeen Nuppu muutti meille asettumaan taloksi. Röntgenistä saatu informaatio jäi vähän vajavaiseksi, kahdesta kuvanottoyrityksestä huolimatta kuvat olivat aika sameita, eikä niistä pystytty laskemaan varmuudella pentujen määrää. Kahta kuvanottoyritystä enempää en viitsinyt Nuppua kiusata, joten päätettiin mennä niistä saadulla arviolla. En paljasta tässä vaiheessa pentujen arvioitua määrää, sillä meillä on pentulotto kasvatinomistajien kesken, ja tiedän ainakin muutaman heistä seuraavan blogia 😀

Torstaina illasta meille tuli viikonloppuhoitoon myös Keksi (E. Naroona), Tipu (E. Shaula) ja Karkki-karjis, sillä Ainolla oli agilitytuomarikoulutus, jonka ajaksi olin aiemmin lupautunut ottamaan aikuiset hoitoon meille. En ehkä ajatellut ihan loppuun asti, mikä viikonloppu on kyseessä, mutta tosi hyvin meillä on mennyt! Keksi, Tipu ja Karkki ovat Nupulle entuudestaan tuttuja koiria, muuten tämä järjestely ei olisi tullut kyseeseen. Alkuun vähän jännitin, että onkohan Nuppu lenkillä miten pahasti tulilinjalla, kun Saralla, Tipulla ja Keksillä joskus lähtee keskenään vähän lapasesta, mutta Nuppu osaa onneksi tosi hyvin varoa vatsansa kanssa. Ja täytyy antaa krediittiä myös Kekulle lapsineen, että ovat ymmärtäneet riekkua vähän kauempana mammakoirasta.

Tukalan kuuma keli on piinannut meitä kaikkia, Nupun puolesta säälittää kaikista eniten – sillä kun ei ole enää helppoa muutenkaan vatsansa kanssa. Tuleva mammakoira on jaksanut kuitenkin lenkkeillä hyvin, kun ollaan käyty päivän pisin lenkki jo aamusta. Annoin viikonloppuna viimeisen matolääkekuurin ennen pentujen tuloa. Ruokahalu on mammalla valtava, mutta ruokailun jälkeen olo vaikuttaa tovin hieman tukalammalta, kun pennut varmasti painavat vatsalaukkua. Ruoka-annos on jaettu kolmeen osaan jo useampi viikko sitten.

Loppuviikosta ja viikonlopun aikana täällä päämajassa on valmistauduttu ensi viikkoon ja pentujen tuloon. Pentulaatikko on kasattu ja synnärieväät sekä muut tarvikkeet jotakuinkin hankittu. Lämpöjä on alettu mittailla, Nuppu on toimenpiteestä joka kerta hieman ihmeissään, mutta se ennättää ensi viikon aikana varmasti tulla tutuksi. Pennuilla on kova meno etenkin iltaisin, siellä varmaan otetaan jo vauhtia ensi viikkoon.

Täällä aletaan odottaa jo aika malttamattomina ensi viikkoa, toivotaan, että kaikki menee hyvin! Seuraava päivitys luvassa luultavasti sitten, kun meillä on elämää pentulaatikossa!


Jätä kommentti

Valoa pimeään

Eilen tehtiin pitkä päiväreissu Janakkalaan Maaria Kaiperlan vastaanotolle. Kaksi kuukautta kantamani huoli Lempistä ja sen voinnista on saanut oman mielenmaiseman aika synkäksi, enkä sen vuoksi oikein uskaltanut olla kovin toiveikas. Ehkä juuri siksi tuntui niin uskomattomalta, että viimein päästiin vähän perille ongelmasta ja samalla otettiin myös kovasti toivottu askel kohti kuntoutumista!

Aloitettiin käymällä läpi koko kesän tapahtumat, oireet ja tehdyt tutkimukset ja hoidot. Lempi varmasti arvasi, mitä on luvassa, se yritti vähän vältellä hoidettavaksi tulemista. Raasulla on ollut kauhea olla koko kesän niin onko tuo ihmekään. Asetuttuaan kyljelleen Lempi ei hievahtanutkaan, tarkkaan se kuulosteli koko hoidon ajan, mitä tapahtuu. Mutta mikä oli erilaista koko kesän hoitoihin verrattuna – Lempi rentoutui välillä ja muutaman kerran meinasi nukahtaa! Se on aina aiemmin ollut tosi rento ja levollinen hoidettavana ollessaan.

Lempillä oli syvällä lantiossa kova jännitystila päällä. Maaria arveli, että koko epistolan taustalla on joku hormonaaliseen toimintaan liittyvä juttu, vastaava kuin uroksilla niiden oireillessa eturauhasta – nekin voivat oireilla jalkojen turvottelulla ja ontumisena. Lempin keho lähti voimakkaaseen C-kiertoon oikealle, se oli siis mutkalla lantiota, lannerankaa ja kylkiä myöten. Pallea oli jumissa, hengitys ei tullut lantioon asti. Ristiluu romahti selkälinjasta, eikä takapää keskustellut muun kehon kanssa ollenkaan. Nestekierto ei pelittänyt takapäähän. Oikeassa takajalassa, josta oireilu alkoi, oli kolme kiertoa – reisiluu kiertyi ulkokiertoon, sääriluu sisäkiertoon ja metatarsaali ulkokiertoon. Turvotellut alue oli edelleen ärtyneen ja jännittyneen tuntuinen. Vikalista oli todella pitkä, tässä lueteltuna vain se, mitä muistan.

Lempi vastasi hoitoon hyvin. Käytiin vähän kävelemässä ennen kotimatkalle lähtöä, ja Lempi ei ole koko kesänä liikkunut niin hyvin kuin hoidon jälkeen. Liike ei ole vielä normaali, mutta huomattavasti parempi ja vapautuneempi kuin ennen hoitoa. Maaria varoitteli, että liike voi mennä ensin huonompaan ennen kuin alkaa korjaantua. Ainakin tänään liike on näyttänyt pääosin ihan hyvältä, liikeradat ovat selvästi vähän hakusessa, mutta suunta on ehdottomasti näyttänyt ensimmäistä kertaa koko kesänä toiveikkaalta. Joskopa se tästä! Vaikka ei olla vielä selvillä vesillä, niin olo tuntuu silti todella huojentuneelta. Ensimmäistä kertaa koko kesänä saa viimein happea.

Nuppu 49vrk

Käytiin tänään lenkillä Marin, Noan (E. Norris) ja tulevan mammakoira Nupun (Titangus Daracha) kanssa. Vatsa vaan jatkuu paisumistaan, mikä on tietysti erittäin iloinen uutinen! Nuppu on alkanut ynähdellä, kun se käy makuulle tai kun makuulta pitää nousta ylös – maha alkaa olla tiellä! Viime yönä Nuppu oli vähän valvottanut Maria, kun sille oli tullut yöllä ilmeisesti huono olo, luultavasti närästyksen vuoksi. Kannustin kokeilemaan iltaruoan pienentämistä ja lisäämään annosta vastaavasti päivään, silloin huono olo ei niinkään vaivaa. Ruoka-annos on jaettu jo kolmeen annokseen.

Koska kuvista ei koskaan oikein välity vatsan todellinen koko, yritin ottaa lenkiltä vähän videota. Nuppu on lenkillä ihan pirteä, mutta kerjää namuja jatkuvasti ja meinaa syödä sormet niiden mukana. Nuppu on saanut uusia lempinimiä – Pullervo, Punkero ja Mari keksi myös, että Nuppuhan tarjoilee meille ihan omaa Norppaliveä suuren vatsansa kanssa 😀 Pentuja odotellaan kovasti, tuntuu aina, että nämä viimeiset viikot ovat kaikista tuskaisimmat. Vaikka minusta tuntuu ihan käsittämättömältä, että ensi viikolla mammakoira muuttaa jo meille, ja kahden viikon päästä meillä todennäköisesti on jo kädet täynnä.

Tänään oli ohjelmaa kerrakseen, sillä iltapäivästä saatiin vielä harvinaisia vieraita – Tiana tuli käymään 5kk ikäisen vauvan sekä ihanan Leon (E. Maybe I’m a Lion) kanssa! Mun koirat eivät olleet näin pientä lasta koskaan nähneetkään, Lempi teki varovaisesti tuttavuutta ja Sara ihastui ikihyviksi. Leosta mulla ei ollutkaan ihan hiljattain otettuja passikuvia, joten kun keli sattui suosimaan, niin päivitettiin ne samalla. Komea poika! ❤

Leo 5,5v


Jätä kommentti

Nuppu 40vrk ja muut pikaiset kuulumiset

Heinäkuu vaihtui elokuuksi, mikä tarkoittaa, että hiljalleen aletaan lähestyä jännittäviä viikkoja! Odotan Nupun ja Rufuksen pentuja jotenkin ihan täpinöissäni, en meinaa millään malttaa odottaa, että päästään elokuun loppupuolelle! Tuleva mammakoira voi hyvin – paitsi että koko ajan on kauhea nälkä. Mari kertoi, että lämpiminä päivinä Nuppu jäisi lenkkeilyn sijaan mieluummin kotisohvalle nukkumaan, ja uni maittaa Nupulle muutenkin tavallista enemmän. Viime viikon lopulla aloitettiin vaihdos penturuokaan ja ruoka-annosta on Nupun suureksi iloksi lisätty.

Mammakoira alkaa ulkoisestikin näyttää tulevalta mammakoiralta – vyötärö on kadonnut ja vatsa alkanut pyöristyä. Olen nähnyt Nuppua tässä aika tasaisin väliajoin, ja joka kerta sen nähdessäni saan ihmetellä, miten vatsa on kasvanut entisestään. Suurimmat vatsankasvatusviikot ovat vielä edessäpäin, joten ollaan varovaisen toiveikkaita, että kyydissä olisi monta matkustajaa ❤ Aika tiineysröntgeniin on varattu, sieltä saadaan sitten aikanaan tarkempaa arviota pentujen määrästä. Yritän vielä olla innostumatta vatsan kasvamisesta liikaa ja tekemättä liian suoria johtopäätöksiä – vuosi sitten oltiin niin innoissaan odottelemassa Freyalle hyvänkokoista pentuetta vatsan koon perusteella ja tuloksena olikin yksi ainokainen…

Tässä vähän verrokkia vatsan kasvusta, vasemmalla kenneltreffeillä otettu kuva, jolloin astutuksesta oli 2vkoa. Oikealla tänään tiineysvuorokaudella 40 otettu kuva. Karvaakin on tullut lisää välissä, mutta minusta kuva ei jätä paljon epäilyn varaa 🙂

Pentujen odottaminen pitää tällä hetkellä jotenkin pinnalla. Lempin kanssa käytiin Katriinalla taas hoidettavana viime perjantaina. Takajalkojen turvottelu on helpottunut, mutta hyvät uutiset ovat siinä. Takapäässä on edelleen jotain outoa, joka ei vastaa osteopatialla hoitamiseen. Käytiin viime kuussa eläinlääkärissä verikokeissa ja punkkivälitteisten sairauksien seulassa, niistä ei löytynyt mitään oireita selittävää. Alan olla aika syvissä vesissä – koko kesä on mennyt tätä selvitellessä, mistään ei tunnu olevan apua eikä nyt ole enää edes hyviä ideoita, mitä koirasta kannattaisi seuraavaksi lähteä tutkimaan. Kun ei nyt tähän hätään muuta keksitty, kysyin aikaa Kaiperlan Maarialta, jos hänellä tulisi jotain uusia ideoita.

Ollaan nyt lisätty vähitellen liikuntaa, kun lepo ei selvästi paranna tilannetta. Lempi on joillakin lenkeillä juossut tovin Saran perässä, enkä ole sitä yrittänyt siinä toppuutella. Katriinankin sanoin – kun himmaamalla ei päästä tästä perille, niin yksi vaihtoehto on yrittää elää mahdollisimman normaalisti ja katsoa, provosoiko se jotain uutta oiretta esiin, minkä kautta voitaisiin päästä asiassa eteenpäin. Ollaan myös varovaisesti vähän treenailtu, kotona rallya ja maanantaina Lempi sai käväistä aksahallilla tekemässä vähän putkia ja keppejä. Tuntuu jotenkin niin absurdilta, että tutkimusten valossa mulla pitäisi olla elämänsä kunnossa oleva koira, ja silti sen liikkeitä katsoessa näen heti, että se ei liiku niin kuin koiran pitäisi, takapää ei tuota voimaa yhtään.

Puolitoista viikkoa sitten eleltiin vajaa viikko neljän koiran kanssa, Keksi (E. Naroona) ja Tipu (E. Shaula) olivat hoidossa Ainon reissatessa Saksassa pennunhakureissulla. Tällä porukalla ei ollut tylsää hetkeä, vauhtia riitti. Silloin vielä himmailtiin vähän Lempin kanssa, joten merlesisarukset saivat lenkkeillä jonkin verran kahdestaan, kun jätin Keksin kotiin pitämään Lempille seuraa. Useampi lenkki käytiin kuitenkin koko porukalla, kuten kuvistakin näkee. Sen verran Lempin tilanne on kuormittanut, että kartturilta on yöunet menneet, joten olen niitä nyt sairaslomalla koittanut vähän korjailla vaihtelevalla menestyksellä.

Sellainenkin ihme on täällä koettu, että mun piti ostaa Lempiä varten laihisruokaa, saikuttelu näkyi puntarilla. Olen yleensä ruokamäärää säätämällä saanut koirien linjat palautettua, jos koirilla on päässyt ylimääräistä kertymään. Mutta aiemmin ei ole ollut tällaista tilannetta, että kuukausitolkulla pitää himmailla. En raaski pienentää ruoka-annosta niin pieneksi kuin tilanne tällä hetkellä vaatisi, joten ostin sitten laihempaa nappulaa sekaan, niin Lempin ei tarvitse ihan nähdä nälkää. Sarallakin pienensin hieman annosta. Lempi ei ainakaan toistaiseksi ole mennyt huonommaksi varovaisesta liikunnan lisäämisestä, joten toivotaan, ettei tarvitsisi kovin pitkään kikkailla ruoka-annosten kanssa.


Jätä kommentti

Pentujen odotusta!

Jotain hyvää tähän kesään – juhannustaiat tuottivat ainakin alustavasti tulosta ja odottelemme pentulaatikkoon asukkaita! Sen verran vahvat ennemerkit oli, että osattiin odotella iloisia uutisia, mutta aina on mukava saada vielä varmistuksen varmistus 😀 Pentuja odotellaan vkolla 34 yhdistelmästä Empathica’s Wishmaster & Titangus Daracha ❤ Tämä yhdistelmä on ollut haaveissani jo pitkään, joten tuntuu aika mahtavalta, että tästä on tulossa konkreettista!

Pentueen isä Rufus on jo hyvään ikään ehtinyt oma kasvattini, täyttää syksyllä 9 vuotta. Rufus on virallisten terveystarkkien puolesta terve: lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0 ja VA0, silmät peilattu terveeksi useita kertoja, viimeksi tämän vuoden tammikuussa. Geenitestejä on tehty muutamia, CEA:n osalta Rufus on kantaja, DM terve, vanhempien tulosten perusteella terve myös HSF4:stä. Rufus on muutenkin ollut perusterve koira koko ikänsä, se ei ole eläinlääkäriä vaivannut kuin terveystarkastusten ja rokotusten merkeissä, ei ole allergioita eikä ruoka-aineyliherkkyyksiä. Rufuksella ei ole aiempia pentueita.

Rufus on ollut myös hyvin monipuolinen harrastuskoira, isoimman osan urastaan se on tehnyt agilitykentillä. Agilityssä Rufus on kisannut nuorempana 3-luokassa, josta sillä on yksi SERT. Rallytokossa Rufus on kilpaillut RTK1 ja RTK2 -titteleiden verran. Se on suorittanut hyväksytysti BH-kokeen sekä vesipelastuksen soveltuvuuskokeen. Tokossa Rufus treenaa ja kilpailee lainaohjaajan kanssa, plakkarissa on TK1 sekä yksi 1-tulos avoimesta luokasta. Rufuksen kanssa on harrastettu myös jonkin verran paimennusta sekä nuorempana pelastuskoiralajeja. Harrastuskoirana Rufus on ollut helposti palkkautuva niin nameilla kuin leluilla, miellyttämishaluinen ja innokas kaikkeen tekemiseen. Näyttelyistä Rufuksella on useampi EH.

Rufus on arjessa mukava, helppo ja tasapainoinen koira, jonka kanssa voi aika huoletta mennä minne vaan. Rufus on ihmisille hyvin sosiaalinen ja ystävällinen, aiheuttaa vaaratilanteita lähinnä vatkaamalla isoa takapuoltaan ymmärtämättä omaa kokoaan 😀 Se tulee toimeen narttujen ja leikattujen urosten kanssa, kotonaan se on ainoa koira, kaverina on kaksi kissaa sekä 5-vuotias ihmislapsi, jonka kanssa ovat ylimmät ystävykset. Ei reagoi koviin ääniin, ukkoseen tai paukkuihin ainakaan arjessa.

Pentueen emä Nuppu on 4-vuotias, myös terveeksi tutkittu: lonkat B/B, kyynärät 0/0, selkä LTV1, VA0, silmät on peilattu terveiksi huhtikuussa. Nuppu on MyDogDNA-tutkittu, on DM- ja MDR1-kantaja, mutta tämän yhdistelmän toteutumisen kannalta olennaisin tieto oli, että Nuppu on CEA:n osalta terve. Nuppu on ollut perusterve, ei ole allergioita eikä ruoka-aineyliherkkyyksiä.

Nuppu on ollut myös hyvin monipuolinen harrastuskoira, se on innokas ja miellyttämishaluinen. Nuppu palkkautuu nameilla ja leluilla. Mari on panostanut Nupun kanssa erityisesti paimennuksen harrastamiseen, ja tässä lajissa parivaljakko on kisannutkin hyväksytyn paimennuksen esikokeen sekä PAIM1 ja PAIM2 -titteleiden verran, ASCA-paimennuksesta Nupulla on yksi Q started-luokan lampailta. Rallytokossa Nupulla on RTK1 ja RTK2 -tittelit, tokosta yksi 1-tulos alokasluokasta. Nupun kanssa on harrastettu myös agilityä, ASCA-kisoissa ovat kirmanneet pari kisaa jokunen vuosi sitten, mutta eivät ainakaan vielä FCI:n puolella. Nuppu on luonnetestattu tänä keväänä +157, testissä arvioitiin paukkuärtyisäksi, arjessa ei reagoi koviin ääniin, ukkoseen tai paukkeeseen.

Arjessa Nuppu on kiva, helppo ja tasapainoinen koira, joka ei jätä ketään kylmäksi leveällä hymyllään. Nuppu on ihmisiä kohtaan sosiaalinen ja ystävällinen, vieraita kohtaan menettää mielenkiintonsa aika nopeasti alkutervehdyksen jälkeen. Nuppu on koirasosiaalinen, tulee toimeen muiden narttujen ja urosten kanssa. Kotona Nupulla on kaverina kaksi muuta koiraa sekä kissoja.

Rakennekuvat vanhemmista, vasemmalla Nuppu 4v, oikealla Rufus kuvattuna maaliskuussa 2021.

Pentueesta odotan terveitä, aktiivisia, hyväluonteisia ja monipuoliseen harrastamiseen soveltuvia pentuja, joille etsitään aktiivisesti harrastavia ja kilpailemisesta kiinnostuneita koteja. Pennuista on tullut jo aika paljon kyselyitä, narttupennuista eritoten, mutta jos sinulla on tarjota hyvä ja harrastava koti urospennulle, niin ota yhteyttä!


Jätä kommentti

Juhannuskuvia ja pikaiset kuulumiset

Pikaiset kuulumiset yövuoron sujuvoittamiseksi. Käytiin alkuviikosta pyörähtämässä alppiruusupuistossa tyttöjen ja kameran kanssa, ja viime vuoteen verrattuna kuvistakin tuli ihan kelvollisia!

Juhannusta edeltävällä viikolla käväistiin Katriinan hoidettavina, oman porukan lisäksi mukana oli Venla kera Vilpun (E. You Are Not Alone) ja Tyynen (E. Leviathan). Vilpulla pyyhki varsin hyvin, sillä oli pieni kierto niskassa ja lantiossa, mutta se oikeni varsin helposti. Tyynellä oli lantiossa pieni kierto, mutta hyvin vastasi hoitoon sekin, joten nyt kelpaa taas pinkoa ja loikkia menemään! Saralla oli pientä perusjumia, se veti rallia hoitoa edeltäneenä päivänä kuin heikkopää, joten kehosta hoidettiin lähinnä maitohappoja ja pehmyskudosten jumeja. Sara nautti hoidosta täysin rinnoin.

Mutta sitten Lempi. Hieroin sen toukokuun puolivälin jälkeen, ja silloin sillä oli selässä vähän hoidettavaa, mutta muuten se vaikutti varsin hyvältä. Kesäkuun alussa kiinnitin rallytreeneissä huomiota, että se oikean puolen seuraamisessa oikealle käännöksessä täristi oikeaa takajalkaa ja kävi istumaan. Mun oli tarkoitus tutkia asiaa, mutta se pääsi unohtumaan. Seuraavalla viikolla lenkillä aloin ihmetellä, kun Lempi yritti lähteä Saran kanssa hippasille, mutta tuli aina pienen mutkan jälkeen takaisin ja vaikutti vähän haluttomalta liikkumaan. Se ei ole ontunut missään vaiheessa, mutta liike on epäpuhdas, oikean takajalan ojennus jää vajaaksi. Sitten muistin, että minun piti tutkia sitä jalkaa. Kotona jalkaa syynätessäni huomasin, että oikea takajalka turvottaa kintereestä alaspäin, ja uloin varvas jökitti pahasti, sinne ei juuri tullut liikettä. Aloitin Lempille kipulääkkeen ja siitä eteenpäin on otettu vähän iisimmin.

Katriinan hoidossa huoleni oikean takajalan tilanteesta osoittautui aiheelliseksi. Koko koira on ihan solmussa, nestekierto häiriintynyt ja oikeassa takajalassa on jotain outoa. Kinnernivelen välissä oli edelleen vähän turvotusta. Katriina kehotti seuraamaan tilannetta 5-7pv, ja jos ei tapahdu muutosta parempaan, niin pitää hakeutua eläinlääkäriin. Lempi on minusta liikkunut hoidon jälkeen paremmin, mutta se ei ole vieläkään normaali. Meillä on varattu aika eläinlääkäriin maanantaille, ja ollaan varauduttu, että kuvataan takajalat kintereistä alaspäin. Katriina kehotti myös ottamaan verinäytteen borrelioosin poissulkemiseksi.

Voin sanoa, että on ollut aika raskas pariviikkoinen. Mikään ei ole niin kamalaa kuin koira, joka ei ole kunnossa, ja epätietoisuus. Katriina hoiti minutkin. Selkä menee koko ajan parempaan, tässä kevään aikana ei ole tarvinnut ottaa kuin ihan yksittäisiä särkylääkkeitä, kun viime syksynä niitä piti ottaa päivittäin. Hermosto on sen sijaan kuulemma kovasti ylikuormittunut. Olen sen tiennyt jo hyvän aikaa – nukkumisestahan ei vieläkään tule mitään ilman lääkkeitä. Ja voin sanoa, että koiran sairastelu ei helpota hermoston ylikuormitustilaa tippaakaan.

Juhannusviikolla olen käyttänyt koiria uimassa, kun Lempin kanssa ei voi nyt oikein pitkiä lenkkejä tehdä, enkä ole raaskinut jättää sitä yksin kotiin. Voi kun se tulisi kuntoon pian. Sara on tuurannut Lempiä agilitytreeneissä, on nyt työstetty vähän tehostetusti estefokusjuttuja ja irtoamista. On ollut tosi hyviä treenejä!

Juhannus on mennyt koomaisissa merkeissä yövuoroissa, ja päivisin on ollut jännitettävää. Jännittäminen ei tähän suinkaan lopu, mutta toivotaan, että se kannattaa. Ollaan nimittäin laitettu tilaukseen seuraava Emppusukupolvi, joten jotain hyvääkin kuuluu tämän murehtimisen keskelle! Aiheesta lisää toivottavasti myöhemmin 🙂


1 kommentti

Taikan ja Menon pennut syntyivät!

Taika ja vatsa pari päivää ennen synnytystä

Viime torstaina jäin aamuvuoron jälkeen synnärivapaille. Taika oli aika levoton jo torstain ja perjantain välisenä yönä, sitä närästi kovasti vatsansa kanssa, ja ainakin tuntui, ettei kenelläkään meistä nukkumisesta tullut mitään. Lämmöt olivat olleet koko päivän vielä turvallisesti 37 asteen yläpuolella, samoin ne olivat perjantaina aamulla. Päivämittaus näyttikin sitten 36,9. Lähdettiin porukalla pienelle lenkille metsään, sillä tiedossa oli, että seuraavana päivänä ei varmaan kovin pitkille pyrähdyksille päästä. Taikalla ei vielä illallakaan ollut mitään kovin selkeitä merkkejä synnytyksen alkamisesta. Aino tuli illalla yökylään ja kaverikseni kätilöimään. Päivystin puolilleöin pentuhuoneessa Taikan kanssa, mutta yksittäisiä petauksia ja läähätystä lukuun ottamatta Taika oli varsin rauhallinen, torkkuikin välillä. Minäkin sitten lopulta nöyrryin ja yritin vähän nukkua. Heräilin tuon tuosta tarkistamaan tilanteen, joskus 2-3 välillä yöllä istuin reilun tunnin Taikan kanssa pentulaatikossa. Sillä alkoi olla vähän tuskainen olo, varmaan polttoja. Taika kuitenkin rauhoittui uudestaan nukkumaan, joten minäkin vetäydyin vielä sohvalle.

Taikalla oli jossain kohtaa iltaa suunnitelma tehdä pesä alakerran sohvalle. Jouduin olemaan ikävä ja kertomaan, että ei käy.

Klo 5 heräsin, kun kuulosti, että Taikalla tuli vedet. Ripeä tarkistus, ja niinhän se oli – pian siis pitäisi pentuja tulla! Herätin Ainon ja jäätiin odottelemaan, ei mennyt kauaakaan, kun Taikalla tuli ensimmäiset ponnistukset. Ensimmäistä pentua odoteltiin noin vartti, mutta sen jälkeen meillä piisasikin kiirettä – pennut tulivat tosi nopeaan tahtiin!

5.26 punainen poika, paino 362g

5.35 punainen tyttö, paino 370g

5.42 blue merle tyttö, paino 238g

6.06 blue merle tyttö, paino 365g

6.22 red merle poika, paino 303g

7.03 musta poika, paino 338g

Pentueen värit pääsivät yllättämään. Taikahan kantaa varmuudella punaista, mutta Menosta ei ollut mitään tietoa – pidin aika todennäköisenä, että odotettavissa on vain mustia ja blue merlejä. Ehdin jo kirjurina toimineelle Ainolle sanoa ensimmäisen ja vielä toisenkin pennun syntymän jälkeen, että musta pentu tuli. Totuus paljastui sitten pentua kuivatessa, että eihän nämä mitään mustia olekaan 😀 Olipa hauska saada pentue, jossa on kaikki värit!

Synnytys oli todella joutuisa ja helppo, Taika hoiteli hommat kuin vanha tekijä. Pentujen painot vähän notkahtivat ensimmäisen vuorokauden aikana, mikä on melko tyypillistä, nyt ne ovat onneksi kääntyneet nousuun. Ensimmäisenä iltana piti vähän katsoa Taikan perään, se nuoli pentujen vatsoja niin paljon, että ne ihan punottivat. Onneksi se loppui ihan itsestään, Taika hoitaa pentuja hurjan hienosti ja tunnollisesti. Ulkona se suostuu käymään vain pikaisesti toimittamassa asiansa, sitten on jo kauhea kiire takaisin pentujen luo.

Pentujen työnimiä lähdettiin tällä kertaa sommittelemaan Taikan nimestä ja taikuudesta. Ainon mielikuvitus lähti laukalle kooman keskelläkin, liekö taikuuden voimasta 😀 Otin tänään pennuista ensimmäiset kuvat paremmalla kameralla, esittelen samalla pentujen työnimet.

Ensimmäisenä syntynyt punainen poika sai nimen Noituri. Ajankohtainen nimi sinänsä, koska Netflixiin tuli juuri Witcher-sarjan 2.kausi. Noituri on tässä parin päivän aikana herättänyt huomioni hiljaisuudellaan ja hyvin sopuisalla olemuksellaan, se ei kitisemällä tai ääntelemällä protestoi pahemmin mitään, rauhoittuu ihanasti syliin ja käsiteltäväksi. Tänään tosin kuvaussession päätteeksi sain haisevat kiitokset paidalleni…

Toisena syntynyt punainen tyttö sai nimekseen Noita. Noitalla on tosi upea tumma punainen väri, oikein suklaan ruskea! Noita on Noituriin verrattuna ihan piirun enemmän antanut kuulla itsestään, mutta muuten se on olemukseltaan ollut hyvin samankaltainen punaisen veljensä kanssa. Se rauhoittuu myös ihanasti syliin ja käsiteltäväksi.

Kolmantena ja pentueen pienimpänä syntynyt blue merle tyttö sai nimen Shamaani. Se kirosi minut heti synnyttyään, sellaiset huudot sain kuulla, kun sitä yritin kuivata. Tämä tirppana on esitellyt sisua, tulta ja tappuraa, vaikka ikää on vasta 2pv – huutoa tulee heti, jos joku ei mene mielen mukaan, ja jos asia ei muutu, huudetaan vähän kovempaa. Ruokahetkinä Shamaani on aina kaikkein päällimmäisenä ja tuntuu roikkuvan tississä suurimmalla tahdonvoimalla – sitä se toki tarvitseekin pärjätäkseen isossa porukassa. Sanoin Ainolle aika pian tämän tyttösen synnyttyä, että tuli aika vahvat Maaru-vibat tästä tyypistä. Viboja vaan vahvisti, kun yritin ensimmäisenä iltana antaa Nutriplus-geeliä pennulle vähän kasvua ja painonnousua boostamaan – tyyppi pisti aikalailla hanttiin. Nyt toistojen myötä ei ole tarvinnut taistella enää niin kovasti, mutta aika näyttää, seuraako Shamaani Maarun jalanjäljissä. Osteopaattiaika on onneksi varattu koko porukalle, Maarullahan se vaikutti tosi paljon käytökseen (ja nimenomaan positiivisessa mielessä).

Neljäntenä syntynyt blue merle tyttö sai nimekseen Maagi. Maagi on aika letkeän oloinen tyttö, se ehkä vähän enemmän pitää ääntä kuin Noita, muttei likimainkaan niin paljon kuin Shamaani. Maagi murisi kasvistädille hyvin hurjasti, kun annoin sille ensimmäisen kerran Nutriplussaa, mua melkein pelotti hirveästi 😀

Porukan viidentenä syntynyt red merle poika sai nimekseen Welho. Welho on jotenkin tosi tyytyväisen oloinen tyyppi, se elää vähän eri tahdissa muiden kanssa. Kun muut ovat syömässä, Welho yleensä etsii vain lämpimimmän ja mukavimman paikan, missä nukkua. Welho oli ehdottomasti porukan helpoin kuvattava, se rauhoittui unille samantien.

Porukan viimeisenä syntyi pikimusta äitinpoika, joka sai nimekseen Manaaja. Tämäkin mustikki lausui kirouksen kasvistädille, kun kuivasin pentua syntymän jälkeen. Kaikkien pentujen synnyttyä yritin Ainolle ääneen muistella, mikä kenenkin nimi oli, lopulta päästiin tähän mustaan poikaan, ja en heti saanut nimestä kiinni. Aino kerkesi sanoa ääneen ”Majava”, me molemmat revettiin, ja nykyään tulee kutsuttua tätä poikaa useammin Majavaksi kuin Manaajaksi. Majava on aika liukas liikkeissään, se pitää jonkin verran ääntä, muttei ole mikään tyhjänkitisijä. Majavakin rauhoittuu aika hyvin syliin, kun on ensin saanut vipeltää aikansa.

Oikeastaan koko porukka on tosi hyvin liikkuvaa sakkia – punkeavat tosi ketterästi jo jaloilleen ja ovat muutenkin tosi jänteviä. Näistä tuskin on odotettavissa sohvapottuja 🙂

Vasemmanpuoleisessa kuvassa merlet: vasemmalla Maagi, keskellä Shamaani, oikealla Welho. Oikealla ylhäällä tytöt: vasemmalla Maagi, keskellä Shamaani, oikealla Noita. Oikealla alhaalla pojat: vasemmalla Noituri, keskellä Majava ja oikealla Welho.

Nämä pennut syntyivät 18.12. Päivä on ollut minulle vuosia hyvin kipeä – tasan 5 vuotta aiemmin silloinen nuorin aussieni Hilda (E. Hazelheart) kuoli tapaturmassa. Jo pari päivää ennen pentujen syntymää minusta tuntui kuin Hilda olisi ollut läsnä. Pentujen syntymä juuri tuona päivänä tuntui kuin Hilda olisi lähettänyt terveisiä, että nyt on aika muistaa tämä päivä jostain muustakin. Muutenkin tuntuu kuin ympyrä olisi sulkeutunut – aika pian Hildan kuoltua Lyyli tuli meille synnytyslomalle, ja tähän pentueeseen syntyi Taika, joka on Hildan kuolinvuosipäivänä syntyneiden pentujen emä.

Olen valtavan onnellinen, että kaikki meni synnytyksessä hyvin ja että pentuja tuli odotettua useampi – Taikan vatsan koosta en olisi uskonut, että pentuja on siellä 6. Selitys löytyi röntgenkuvasta – pennuista peräti neljä oli kiinnittynyt aika ylös kohdunsarvissa. Ilmankos mammakoiraa niin närästi.


Jätä kommentti

Mitä kuuluu päämajaan?

Tämän postauksen kirjoittelu on venynyt ja venynyt, osittain ihan tiedostetusti ja vetkuttamalla. Edelliset oman lauman kuulumiset olen kirjoitellut elokuun alussa kesäloman lopussa. Silloin minun laumani oli vielä kokonainen. Nyt pitäisi purkaa sanoiksi Rinin ja minun liki 15-vuotisen yhteisen taipaleen viimeinen luku.

Rakkaat mummukoirat Seela ja Rini kevättalvella 2021, kuvannut Hanna Lehmusvuori

Elokuun alussa kaikki oli vielä, noh, ihan hyvin. Rini jaksoi lenkkeillä, se oli pirteä ja iloinen oma itsensä. Hieman ennen elokuun puoliväliä Rini oli vähän vaisumman oloinen, mitä se aiemminkin oli ollut, kun Carthropenin pistospäivä alkoi lähestyä – lääkkeen vaste ei siis aina kantanut seuraavaan pistokseen saakka. Elokuun puolivälin aikoihin Rini sairasti rajun mahataudin, joka vei siltä voimat, se oli ihan voipunut yhden päivän. Käytiin lääkärissä, koska lähiklinikka olikin yllättäen kiinni, ja mummulle piti saada Carthropen-pistos jostain. Päästiin kotiin, mahataudista onneksi selvittiin. Carthropenista ei kuitenkaan enää tullut nimellistä vastetta. Jouduin pitämään Rinille välipäiviä lenkkeilystä, mistä tietysti myös tiesin, että lähtölaskenta oli alkanut. Aluksi välipäivistä oli se apu, että Rini oli välipäivän jälkeen pirteämpi. Apu jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi.

Elokuun puolivälin jälkeen Rinillä alkoi tulla vähitellen yölevottomuutta, oli varmaan kipuja. Kipulääkkeen nosto auttoi hieman, muttei vienyt levottomuutta kokonaan. Rinin hengitys kuulosti välillä raskaalta. Päivisin Rini nukkui levollisesti, välillä öisinkin, mutta levottomia öitä alkoi olla useammin.

Ainon ja mun laumat kevättalvella 2021, kuvannut Hanna Lehmusvuori

Ajan varaaminen viimeiselle matkalle oli yksi vaikeimmista ja ahdistavimmista asioista, mitä olen joutunut tekemään. Tiesin, että Carthropenin vasteen heikentyminen oli huono merkki. Mietin hetken kipulääkityksen tehostamista esim. gabapenttiinillä, mutta Rinin keuhkotilanne huomioiden se tuskin olisi tuonut hyvää jatkoaikaa. Yritin muistaa lupaukseni, jonka tein Rinille vuosi aiemmin – että yhteistä aikaa ei osteta hinnalla millä hyvänsä. En myöskään halunnut, että Rinin vointi romahtaisi sillä seurauksella, että sille pitäisi tehdä hätäeutanasia. Kun Aino kertoi varanneensa Seelalle ajan viimeiselle reissulle, se oli eräänlainen liikkeellepaneva voima myös minulle – nyt minun on vain tehtävä se, mikä on tehtävä. Seela – toinen Rinin jäljellä olevista viimeisistä nuoruuden ystävistä – nukkui ikiuneen viisi päivää ennen Riniä.

Viimeisinä päivinä käytiin kaverilenkeillä, treenattiin, käytiin kaupungissa Rinin kanssa kahvittelemassa ja jätskillä ja minä yritin tallettaa sydämeeni jokaisen hetken. Rinin silmiin syttyi tuttu ja niin rakas palo, kun treenattiin ja oltiin yhdessä. Muistan vieläkin, kun Jalosen Mika joskus vuosia sitten koulutuksessa sanoi Rinin tekevän töitä täysillä ja koko sydämellä. Niin Rini teki vielä viimeisissä treeneissäkin.

Nämäkin kuvat on ottanut Hanna Lehmusvuori kevättalvella 2021.

Rini nukahti viereeni elokuun viimeisenä päivänä, kolme viikkoa ennen 15-vuotissynttäreitä. Puhelimessa on paljon videoita Rinin viimeisistä päivistä ja koneella kameralla otettuja kuvia. En ole vielä pystynyt käymään niitä läpi. Olen kohta ollut ilman Riniä 4kk, mutta ikävöin sitä edelleen ihan valtavasti. En tiedä, tunnenko koskaan enää niin vahvaa yhteyttä toiseen elävään olentoon. Rini oli minun sielunpuolikkaani, rakas ystäväni, Elämäni Koira.

Rinin kuoleman jälkeen syksy on tuntunut pitkältä, pimeältä ja raskaalta. Töissä on ollut kauheaa kiirettä ja kuormittavaa, päästiinpä vielä tässä marraskuussa tekemisiin koronan kanssakin, kun se löysi tiensä osastolle. Koronasta selvittiin onneksi suhteellisen vähällä, nyt on jäljellä vain se kiire ja kuormittavuus. Niille ei taida olla luvassa helpotusta koskaan.

Kuten jossain aiemmassa postauksessa muistelen kirjoittaneeni, suunnitelmissa oli Freyan ja Odinin lähdettyä meiltä keskittyä opettelemaan elämää kahden koiran kanssa. Se suunnitelma ei tässä loppuvuoden aikana tosin ole toteutunut. Ensin Taika aloitti juoksunsa heti Odinin lähdettyä uuteen kotiin, Taika olikin meillä lauman jatkona reilun pari viikkoa. Taikan palauduttua kotiin oltiin omalla porukalla reilu viikko, sitten hieman yllättäen meille tuli yhteisomistuskoirani Moira (Color Runs Ready for Success). Moira viipyi meillä kuukauden. Jossain välissä kirjoitinkin Facebookkiin, että mulla on nykyään kaksi omaa koiraa – ja kiintiömusta. Pari viikkoa oltiin taas omalla porukalla, kunnes viime viikonloppuna oli aika hakea Taika meille mammalomalle. Melkoista ruljanssia on siis ollut. Alla olevissa kuvissa mun tyttöjen kaverina on Moira.

Kaiken tämän härdellin keskellä on ollut vähän hankala sanoa, miten Lempi ja Sara ovat suhtautuneet Rinin poismenoon. Sara silloin aluksi jäi joitakin kertoja lenkillä jälkeen ikään kuin Riniä odottelemaan, sitä se teki jo Rinin eläessä. Ainoa selkeä konkreettinen ero mun koirissa on tullut koirien ohittamisessa. Olin aina ajatellut, että nuoriso ei ota Rinistä mitään vaikutteita, kun se on niin selkeästi vanhempi kuin muut. Rini oli tosi helppo kaikissa arjen tilanteissa – se ei vähääkään välittänyt vastaantulevista koirista eikä sitä hetkauttanut oikein mikään muukaan. Ilmeisesti Rini rauhoitti käytöksellään kuitenkin nuorempia, sillä nyt, kun Riniä ei enää ole, Lempi tuntuu vetävän isommat pultit vastaantulijoista, ja Sara lähtee siihen mukaan. Lempi on siis aina kiihtynyt vastaantulevista koirista, nyt se vaan näkyy entistä selkeämmin. Sara ei yksinään reagoi. Tätä täytyisi työstää, mutta se on näiden vierailevien tähtien ansiosta ollut vähän haastavaa, niin ei olla päästy siihen kunnolla tarttumaan. Mutta ehkä sillekin tulee oma aikansa.

Lempi tykästyi Rinin vanhaan pehmovalaaseen

Lokakuussa käytiin isolla porukalla Katriinalla hoidettavina, mukana oli Lempin ja Saran lisäksi Keksi (E. Naroona), Maaru (E. Shaula) ja Oodi (Red’n Ready Make It Double). Keksistä ja sen polven huonontuneesta tilanteesta kirjoitin johonkin aiempaan postaukseen. Osteopatia on auttanut – nestekierto on kohentunut, nivelien kuivuus helpottunut, toispuoleisuus poistunut. Oireeton Keksi kuitenkaan ei ole ollut, etenkin syksyn kosteat ja koleat kelit näkyivät jalan käytössä. Aino käytti Keksin eläinlääkärissä tsekkauksessa marraskuussa ja samalla pohdittiin, mitä on tehtävissä – ja järkevä ylipäätään tehdä. Katriina kannusti kokeilemaan uutta koirien nivelvaivoihin kehitettyä pistosmuotoista lääkettä nimeltä Librela, ja sitä Aino olikin klinikalta kysynyt. Eläinlääkäri oli Librelan suhteen niinkin toiveikas, että oli pistoshoidon aloituksen jälkeen ohjeistanut laskemaan gabapenttiinin alas. Keksi alkoi kuitenkin oireilla jo gaban alasajon aikana, jolloin minä kyseenalaistin sen laskuohjelman järkevyyden. Nyt Keksillä menee gabapenttiini samalla annoksella kuin mihin se nostettiin kesällä ja Librela rinnalla. Jos oireet pahenevat, on mahdollista antaa vielä tulehduskipulääkettä lisäksi. Toki jos oireet tästä pahenevat, niin se on merkki siitä, että pian ollaan raskaiden päätösten äärellä. Keksi on aina ollut iloinen, aktiivinen, hyvin vauhdikas ja fyysinen koira. Elämä, jossa pitää koko ajan olla levossa, ei ole Keksin (eikä tietysti minkään muunkaan koiran) arvoista.

Ihana Keksi kesällä, kuvannut Hanna Lehmusvuori

Maarulla oli Katriinan hoidossa hoidettavaa takapäässä ja niskassa, pikku-Tipunen on pinkonut agilityssä aika lujaa ja se jättänyt oman jälkensä kehoon. Maaru vastasi hoitoon hyvin, ja hoidon jälkeen on kyllä treeneissä ja kisoissa taas kulkenut lujaa.

Oodi kävi tsekkauksessa ennen luustokuvia. Sen tilanne oli parempi kuin kesällä, mutta edelleen sen nestekierrossa on jotain vähän pielessä.

Sara oli niskastaan jumissa ja lantiostaan kierossa, muistaakseni oikealle puolelle, mikä Katriinan mukaan viittaa aina traumaperäiseen tilanteeseen. Saralla oli hoidossa kovin vaikeaa, kun oli paikat jumissa, mutta kun vähän saatiin oloa helpotettua, se malttoi heti paremmin olla hoidettavana. Sarsu on aika liikuttava Katriinalle mentäessä, se heittäytyy suoraan selälleen patjalle, kun hoito alkaa.

Lempi oli ollut arjessa hivenen raskas ennen Katriinan hoitoa, tuntui, että se ei tiennyt yhtään, miten päin sen olisi pitänyt olla. No syy selvisi, kun Katriina pääsi Lempiä hoitamaan – sen kehokaan ei tiennyt. Lempi oli kierossa lantiosta, sitten rintarangasta, ja kun ne saatiin vähän aukeamaan, lantio veti vielä toiselle puolelle mutkalle. Katriina sanoi heti, että Lempi täytyy hoitaa pian uudelleen.

Mulla oli varattuna aika myös Rinille, mutta kun Rini ei omaa aikaansa päässyt enää käyttämään, enkä saanut siihen hätään ketään tilalle, niin Katriina suostui hoitamaan minut. Ei tarvinne miettiä, kuka oli eniten jumissa koko porukasta – mulla oli kuulemma vain lantio monta senttiä kierossa, pää vähän kainalossa ja yksi raaja irti. Jätin ajanvarauksen seuraavaan hoitooni jo 10 vuoden päästä.

Nämä kuvat ovat Taikan syksyn hoitoreissulta

Marraskuussa mulla oli varattu Katriinalle kahden koiran hoito, sinne pääsivät Lempi ja Moira. Lempin tilanne oli korjaantunut hyvin lokakuusta, sillä oli pientä jumia niskassa ja vasemmassa etujalassa. Moira sen sijaan oli odotetusti ihan kauheassa kunnossa, olin sitä syksyn aikana pari kertaa käynyt hieromassa ja toteamassa tilanteen. Moiran kehosta oli mahdotonta nimetä yksittäistä isoa ongelma-aluetta, mikä kertonee tilanteen vakavuudesta omaa kieltään. Vatsan alueella sillä oli paljon hoidettavaa, vasen puoli oli kuin viulunkieli. Hienosti Moira antoi kuitenkin hoitaa itseään ja vastasi hoitoon hyvin. Moira täytyy käyttää hoidossa piakkoin uudelleen.

Moiralla alkoi melkein heti meille tultuaan juoksu. Se oli tarkoitus astuttaa seuraavasta (eli nyt alkaneesta) juoksusta, jota odoteltiin vasta keväälle, mutta nyt se ei todellakaan ollut siinä kunnossa, että pentuja olisi voinut sille ajatella.

Emppuporukalle järjestin lokakuun viimeisenä viikonloppuna agilitypäivän Ainon koutsaamana. Itse en päässyt muiden kanssa aksaamaan, mutta pääsin etkoille Ainon ja Saijan kanssa. Alla videopätkää meidän treeneistä. Tämä ei ollut ihan sama rata kuin mitä muut tekivät, mutta tässä oli paljon samoja elementtejä.

Raskaasta syksystä huolimatta on koetettu treenailla koirien kanssa. Sara on saanut agilityyn lisää räyhäenergiaa, mikä on välillä hyvä ja välillä ei. Se on melkoinen junttura, kun se päättää, että joku asia tehdään jollain tavalla. Keppiongelmat pahenivat siinä määrin, että palattiin takaisin ohjureihin, yllä olevassa videossa ne näkyvätkin. Ohjurit toivat lisää varmuutta, ja niitä on tässä syksyn mittaan vähitellen häivytetty pois. Lempin agisyksy on ollut vähän rikkonaisempi, mutta treeneissä Saukki on tehnyt aika kivasti hommia. Kepeille pitäisi lisätä vähän haasteita samoin kuin alkaa vaatia kontakteilla itsenäisempää työskentelyä.

Paimentamassa ollaan käyty noin parin viikon välein. Lempi on saanut siellä kivasti itsevarmuutta lisää, se menee ahtaisiin paikkoihin vähän rohkeammin. Tahmeammilla lampailla Lempillä ei oikein riitä voima (itsevarmuus), mutta on sen työskentely niilläkin parantunut. Viimeksi Lempi sai tehdä töitä Mirvan liukkaammilla lampailla, ne olivat oikein sopivat Lempille, vähän piti tosin puuttua työskentelyetäisyyteen.

Saran kanssa paimennus on ollut ihan mahtavaa! Pitkän tauon jälkeen piti vähän purkaa kaasua ja suitsia käytöstä, mutta Sara työskentelee niin tehokkaasti, että se saa tahmatassulampaatkin pidettyä liikkeessä. Vähän vielä keskustellaan, tarvitseeko haukkumalla kommentoida, jos lähetän Saran kaarelle. Sara on selvästi sen tyyppinen koira, että jos se kerran pääsee tekemään jotain typerää, niin käytös jää helposti päälle – pitää siis puuttua heti ja riittävällä voimakkuudella. Pari edellistä treeniä on olleet tosi kivoja, on opeteltu lampaiden katsomista, liukkailla lampailla työskentelyä (piti tosissaan vaatia pitämään etäisyyttä, mutta viestin mennessä perille Sara teki töitä raviaskeleilla ja tosi rauhassa!) kuljettu kujista, porteista ja silloista. Kummasti molemmat koirat ovat menneet eteenpäin, kun on päästy säännöllisemmin käymään.

Saran kanssa oli tarkoitus yrittää vielä päästä avoimen luokan tokokisoihin tämän vuoden puolella, mutta kiikarissa olleet kisat täyttyivätkin jo ennen kuin ilmoittautuminen aukesi seuran ulkopuolisille. Meidän oli tarkoitus myös mennä Oili Huotarin tokokoulutukseen, mutta mulla oli tietenkin sen työpaikan koronakriisin keskellä flunssaoireita, joten en uskaltanut lähteä. Sain ensi vuodelle kuitenkin Saralle paikan Motivaatiolle tokon valmennusryhmään, huippua! Katsellaan avoimen luokan kisoja sitten ensi vuonna uusilla säännöillä ja treenaillaan tässä välissä sen verran, mitä ennätetään.

Rakas trio kevättalvella, kuvannut Hanna Lehmusvuori

Lempille olen yrittänyt saada paikkaa rallytokovalmennukseen, mutta paikat ovat kiven alla. Etsintä jatkuu. Mestariluokassa meno alkaa olla jo sen verran haastavaa, että olisi hyvä saada ulkopuolisen silmät tarkastelemaan niin koiran kuin omaakin toimintaa.

Muutenpa meidän arkeen ei oikeastaan sen ihmeellisempää kuulu, päivittäin ollaan lenkkeilty ja koetettu jotenkin selvitä päivästä toiseen. Viime viikon olin lomalla, joka alkoi Emppujen pikkujouluilla Motivaation hallilla hoopersin ja syömisten merkeissä! Oli niin ihanaa ja hauskaa, juuri sitä, mitä olen tähän pimeän syksyn vastapainoksi kaivannut! Alla videokooste koirien touhuista, videon kokosi Aino:

Tiistaina suunnattiin koirien kanssa Joensuuhun, siellä lenkkeiltiin ja käytiin mummon luona. Torstaina auto vei meidät Raaheen Tiinan ja Vipsin (E. Salacia) ja Mörkön luo. Kumma kyllä, tällä kertaa ei oltu suunniteltu Tiinan kanssa mitään minuuttiaikataulua, kävin perjantaina vain hoitamassa pari hieronta-asiakasta, muuten vaan lenkkeiltiin ja otettiin rennosti. Lauantaiaamuna ajeltiin Ouluun, jossa käytiin lenkillä, sitten suuntasin Marja-Leenan ja Jarin luo Taikaa (E. Eyes On Me) meille hakemaan. Taika tuli tällä kertaa kuin toiseen kotiinsa, se on ollut tosi hyväntuulinen ja iloinen, ei lainkaan niin ihmeissään kuin viimeksi meille tullessaan.

Maanantaina oli edessä töihinpaluu loman jälkeen, onneksi ei ole enää kuin huominen työpäivä ennen synnytysvapaille jäämistä, sillä aika paha loman jälkeinen kooma on vallinnut koko viikon! Tänään käydään Taikan kanssa röntgenissä kurkistamassa, minkä kokoinen pentue meille on tulossa tällä kertaa. Taika on pyöreä, mutta vatsa ei ole valtavan suuri, toivotaan nyt kuitenkin, että olisi vähän runsaslukuisempi porukka. Taika on jaksanut hyvin lenkkeillä ja ruoka maistuu, joskin sitä aika paljon närästää. Ruoka on jaettu kolmeen annokseen. Pentuhuoneen laitoin valmiiksi jo lomalle lähtiessäni, joten siitä ei tarvitse tämän viikon kiireiden keskellä onneksi enää murehtia. Pennut potkivat kovasti ja Taikalla on välillä aika tuskaista löytää sopivaa asentoa – useimmiten se makaa mahansa päällä kuin kanaemo muniaan hautoen 😀 Onneksi tässä ei ole enää montaa päivää, kun pitäisi jo helpottaa!

Seuraavaa päivitystä ette toivottavasti joudu odottamaan ihan näin kauaa – koitan päivitellä blogia mahdollisimman pian, kunhan täällä synnytyksen päivystysvuoroissa viikonvaihteessa kerkeän. Onneksi kaikki kiireet on kasattu tälle viikolle, pian heittäydytään oloneuvoksiksi ja nautitaan vaan pennuista!


Jätä kommentti

Joululahjat tilauksessa!

Blogikirjoitukset laahaavat ihan auttamatta jäljessä, pahoittelut siitä! Yritän repiä jostain aikaa naputella kaikki rästiin jääneet kirjoitukset, mutta tärkeimmät ensin – meille odotellaan pentuja vielä jouluviikon vaihteessa! Kaikki postauksen ihanat kuvat on ottanut Maija Rýd ❤

Taika, Empathica’s Eyes On Me

Olin jo keväällä suunnitellut, että jos juoksut ajoittuvat yhtään järkevästi, niin pentuja voisi olla suunnitteilla molemmille FF-pentueen tytöille. Freyan pentue jäi odotettua paljon pienemmäksi, mikä antoi vielä vähän lisäpontta Taikan suunnitelmille. Taikan juoksua odoteltiin jonnekin loppusyksylle, itse olin henkisesti varautunut siihen, että ennätän hetken huokaista edellisen projektin jälkeen ja päästään omien tyttöjen kanssa harjoittelemaan arkea ihan omalla porukalla harrastuksineen ja menoineen. Pari päivää ennen kuin Odin lähti maailmalle Marja-Leenalta tuli viesti, että Taikan juoksu on alkanut. Siis mitä – nyt jo! Niinpä vain jokunen päivä Odinin lähdettyä suunnattiin tyttöjen kanssa Ouluun hakemaan Taikaa meille.

Ollaan pidetty Marja-Leenan kanssa yhteyttä välillä tiiviistikin, mutta pakko myöntää, että välimatkan vuoksi Taika on jäänyt mulle koirana vähän vieraammaksi. Siksi oli tosi kiva päästä tutustumaan mustikkiin oman arjen kautta edes vähän ennen kuin oli aika suunnata sulhon luokse. Taika oli ensimmäisen vuorokauden vähän ihmeissään, että mihin se nyt oikein on joutunut, mutta asettui nopeasti kuitenkin taloksi ja sujahti tähän mun laumaan hyvin kivuttomasti. Treenailtiin vähän sen kanssa, lenkkeiltiin paljon ja elettiin sellaista meille aika tyypillistä varsin liikkuvaa elämää. Taika lähti treeneissä tosi kivasti tekemään mun kanssa hommia eikä se ollut millänsäkään, vaikka ajeltiin parin viikon aikana Suomea ristiin ja rastiin. Taika pääsi kertaalleen käymään lampaillakin ja esitteli aika kivoja ajatuksia! Kaikkinensa oli kiva huomata, että Taika oli aikalailla sellainen kuin olin ajatellutkin sen olevan.

Meno, Wirneen Melkoinen Menijä

Maijaa ja Menomiestä kävin tapaamassa jo alkuvuodesta ollessani Etelä-Suomessa reissussa. Olin alunperin ajatellut Menoa Freyalle, mutta livenä sen nähtyäni totesin, että se on vähän turhan vauhdikas valinta Freyalle, jolta ei siltäkään puutu vauhtia. Kävipä sitten mielessäni, että Taika on siskoaan rauhallisempi ja harkitsevampi, joten Meno voisi olla sille passelimpi valinta. Onneksi Maijakin lämpesi ajatukselle! Taika on ihmisiä kohtaan hieman pidättyväinen, joten Menon maailmaasyleilevä avoimuus tuntui siihen tosi hyvältä kombolta. Menolla on myös ihan mielettömän hyvä moottori harrastuksissa, kun taas Taikaan kaipaisin hieman lisää moottoria ja draivia. Rakenteellisesti Meno ja Taika täydentävät mielestäni toisiaan varsin hyvin.

Niinpä lokakuussa oltiin Lemmenlaakson nurkilla jännän äärellä, kun oli aika esitellä pariskunta toisilleen. Molemmilla oli heti ihastusta ilmassa eikä aikaakaan, kun oltiin tositoimien äärellä. Saatiin reissulla kaksi tosi helppoa ja onnistunutta astutusta aikaiseksi, joten sitten jäätiin vaan odottelemaan, kantaako reissu hedelmää. Taikan ultra oli aiemmin tällä viikolla, ja ultra paljasti iloisia uutisia – pentuja on tulossa! ❤

Molemmat vanhemmat ovat luustoltaan terveiksi tutkittuja, perusterveitä sekä luonnetestattuja. Molemmilla vanhemmilla on arjessa ja harrastuksissa toimiva on/off-kytkin, osaavat siis ottaa lunkisti, kun töitä ei ole tarjolla, mutta antavat kaikkensa, kun ollaan hommissa. Menon kanssa on harrastettu ja kisattu agilityä ja tokoa, Taikan kanssa on harrastettu tokoa ja noseworkkia, Taikalla on yksi 1-tulos tokon alokasluokasta. Pentueesta odotetaan terveitä, hyväluonteisia, aktiivisia ja sosiaalisia pentuja, jotka soveltuvat monipuolisesti erilaisiin harrastuksiin. Vauhtia on varmasti luvassa, joten näille pennuille etsitään ehdottomasti aktiivisesta ja tavoitteellisesta harrastamisesta kiinnostuneita koteja. Etenkin narttupennuista on kyselyitä jo ihan riittävästi, mutta jos olet kiinnostunut urospennusta, niin laita sähköpostia ja kerro, millaista koiraa olet etsimässä ja millainen koti sinulla olisi tarjota. Lisätietoja yhdistelmästä voi myös kysellä sähköpostilla.


Jätä kommentti

Taas erilainen synnytystarina

Loppuviikosta aloitettiin lämpöjen tiivis seuranta, perjantaina ei tosin tullut vielä mitään synnytykseen viittaavaa. Lauantaina aamulla tilanne oli sama, joten käytiin päivällä lenkillä. Illasta mittarin lukema näytti alimmillaan 37,2, joten päättelin, että jännitysmomentti alkaa lähestyä. Hälytin Stiinan meille odottelemaan, jos vaikka sunnuntaiaamuna alkaisikin yllättäen tapahtua.

Sunnuntaina lämmöt olivat taas 38 paikkeilla. Aamu-ulkoilu meni mukavasti ja aamuruoka katosi nopeasti kupista. Päivällä kiinnitettiin huomiota, että Freya hengitteli kiihtyneemmin ja läähätteli enemmän. Käväistiin iltapäivän puolella pienellä kävelyllä, jonka jälkeen lähdettiin tekemään tuttavuutta pentulaatikkoon. Freya petaili jonkin verran, mutta rauhoittui torkkumaan. Istuttiin alkuiltaan asti odottavaisina, mutta lopulta todettiin, että ehkä aika ei vaan vielä ole kypsä, joten siirryttiin istumaan alakertaan vähän mukavammin. Klo 23 aikoihin tilanteessa ei ollut tapahtunut juurikaan muutosta, joten annettiin koirille iltaruoat, käytettiin iltakiepillä ja suunnitelmissa oli yrittää vähän nukkua.

Menin hetkeksi istumaan Freyan kanssa vielä pentulaatikkoon. Se läähätteli ja petaili vähän enemmän. Stiinan kanssa vähän naureskeltiin, että jos ei iltapäivällä aiemmin oltaisi nähty samankaltaista esitystä, voisi luulla, että jotain on tapahtumassa. Tovi myöhemmin näytti siltä kuin Freyalta olisi tullut vedet. Totesin, että jos niin kävi, niin kohta pitäisi alkaa tulla ponnistuksia. Ei kauaakaan, kun Freya alkoi ponnistella.

Ponnistuksia tuli ja tuli, Freya petasi välillä ja ponnisteli lisää, mutta pentua ei kuulunut. Muutaman kerran tunsin pennun pään synnytyskanavassa, mutta se oli niin kaukana, etten saanut siitä otetta. Käytiin kävelylläkin ulkona kokeilemassa, jos siitä olisi apua, mutta ei. Puolisen tuntia odoteltiin vielä ulkoilun jälkeen, sitten oli kulunut suunnilleen 2h ponnistusten alkamisesta. Ei vieläkään pentua. Oli aika soittaa päivystävälle eläinlääkärille, Freya alkoi olla vähän tuskainen. Meitä kehotettiin tulemaan näytille.

Ajettiin klinikalle, Freya yritti vielä odotusaulassakin ponnistaa kovasti, mutta tuloksetta. Eläinlääkäri kokeili synnytyskanavan, se kuulemma tuntui olevan auki, mutta vähän ehkä tiukka, jos pentu on kovin isokokoinen. Ultralla tarkistettiin pennun sykkeet, ne olivat kunnossa – vielä. Mietittiin hetki, yritetäänkö ensin oksitosiinilla ja kalkilla vai lähdetäänkö suoraan sektioon. Vaikea tilanne – mieluiten aina välttäisi leikkausta, jos mahdollista, mutta kuinka pitkän aikaa uskaltaa venyttää, ettei pennun selviytyminen vaarannu. Eläinlääkäri kokeili uudestaan, saisiko pennusta otetta, mutta pentu sahasi edestakaisin kanavassa, olisi tarvittu pitkiä ponnistuksia, että pentu tulisi eteenpäin. Eläinlääkäri päätti, että kokeillaan ensin lääkkeellisillä keinoilla, ja jos niistä ei ole apua, niin sitten sektioon.

Jäätiin odottamaan, kun hoitaja ja eläinlääkäri lähtivät hakemaan lääkkeitä. Freyalla tuli useamman ponnistuksen sarja. Epäuskoisena kokeilin ties kuinka monetta kertaa takapäätä, tuntuuko kanavassa pentua. Epäuskoisena tajusin, että pennun pää tuntui ihan lähellä, paljon lähempänä kuin kertaakaan aiemmin. Yritin saada pennun päästä otetta, mutta pää oli niin iso, etteivät sormet mahtuneet samaan aikaan synnytyskanavaan. Seuraavalla ponnistuksella pennun naama (tai lähinnä kieli) tuli ulos. Tiimityöllä Freyan ponnistusten ja mun apukäsien kanssa pennun pää saatiin pikkuhiljaa hivuttamalla ulos. Pennun naama oli harmaa, se oli ollut puristuksissa ja ilman happea jonkin aikaa. Juuri, kun valmistauduin seuraavalla ponnistuksella ottamaan pennun päästä kiinni ja vetämään ulos, Freya ponnisti oikein kovasti ja pentu mätkähti aluselle kuin ammus.

Voi mikä huojennus! Kuivattiin ja virvoiteltiin pentua hetki, onneksi apu oli lähellä. Pentu sai lisähappea, kunnes naaman väri normalisoitui, ja imaistiin hengitysteistä limat pois. Pentu virkosi, joten annettiin se Freyan hoidettavaksi ja päästettiin kokeilemaan, joko syöminen onnistuisi. Freya hoiti pentua liikuttavalla antaumuksella, pientä aarrettaan ❤ Pentukin osasi hakeutua hyvin maitobaarin äärelle.

Meille syntyi siis noin klo 3.15 tosi hauskanvärinen blue merle poika. Kotimatkalla puhuttiin, että jätkässä on viikinkiainesta – on niin hienon värinenkin! Pentu sai työnimeksi Odin ❤

Kotona laitettiin pentulaatikko ojennukseen, ja otettiin pennusta paino – se oli 367g. Isohko pentu, joskaan ei mun pentulaatikon asukkaista kuitenkaan suurimmasta päästä. Käytin omat koirat korttelikierroksella ja käytiin viimein ansaituille yöunille klo 4.45. Muutaman tunnin unien jälkeen oltiin jo aamutouhujen parissa. Odin painoi aamulla 384g, se on ainakin tällä hetkellä ollut todella rauhallinen, hiljainen ja tyytyväinen pieni poika. Harmi, kun sille ei saatu sisaruksia leikkikavereiksi, mutta ollaan ikionnellisia, että meillä on näin hieno pieni aussienalku! Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin!

Nämä alla olevat kuvat ovat Stiinan ottamia. Rakas pieni punanenä ❤